Joku saanut kerrassaan mainion idean. Tämän videon on YouTubessa katsonut jo yli 8 miljoonaa ihmistä. Vaikka joulu on jo takana, niin tämä ansaitsee tulla katsotuksi.
Ajatuksia ja kommentteja ajankohtaisiin ilmiöihin, tapahtumiin ja kysymyksiin kristillisen uskon ja Raamatun valossa. Ihmisille, joiden mielestä kristinusko on ajattelemisen arvoinen asia.
torstai 30. joulukuuta 2010
tiistai 28. joulukuuta 2010
Hawkingin oma työtoveri tyrmää "Jumalaa ei tarvita!" teorian täysin!
Aiemmin tällä blogilla kirjoitin lyhyesti Stephen Hawkingin uudesta yrityksestä tehdä Jumala tarpeettomaksi. Huomautin, että Hawkingin väite itse itsensä tyhjästä luovasta universumista on filosofisesti roskaa. Jo Albert Einstein sanoi aikanaan, että luonnontietelijät ovat usein huonoja filosofeja.
Tähän voidaan lisätä, että myöskään Hawkingin fysiikka ei läheskään vakuuta kaikkia. Maailmankuulu fyysikko Sir Roger Penrose, joka vuosien ajan työskenteli hyvin läheisesti yhdessä Hawkingin kanssa kehittäen alkuräjähdysteoriaa hänen kanssaan, on nyt moittinut Hawkingin tuoreimmassa kirjassaan esittämiä näkemyksiä.
Penrose vieraili 25. syyskuuta Justin Brileyn isännöimässä Unbelievable –ohjelmassa yhdessä Alister McGrathin kanssa vastaamassa kysymyksiin siitä oliko Hawkingin uusi teoria tehnyt Jumalan tarpeettomaksi maailman synnyn selityksenä. Penrose kuvaili Hawkingin uutuuskirjaa The Grand Design ”harhaanjohtavaksi”. Hänen mukaansa M-teoria, jonka Hawking sanoo tehneen Jumalan tarpeettomaksi, ”ei ole edes teoria”.
Penrose kritisoi M-teoriaa sanomalla: ”Se on lähinnä joukko ideoita, toiveita, pyrkimyksiä. Kirja on jossain määrin harhaanjohtava. Se antaa lukijalle kuvan teoriasta, joka tulee selittämään kaiken. Mistään sellaisesta ei ole kyse. Se ei ole edes teoria.”
Penrose ei lainkaan yhdy Hawkingin ajatukseen siitä, että tiede osoittaa universumin kykenevän ”luomaan itsensä tyhjästä” (näkemys, jota kritisoin filosofisesti absurdiksi blogissani). Penrose torjui jyrkästi ns. säieteorian, johon Hawking perustaa väitteensä: ”Sitä se ei varmasti vielä tee. Mielestäni kirja kärsii enemmän kuin moni muu. Ei ole lainkaan harvinaista tieteen populaareissa esityksissä tarttua ajatuksiin, eritoten sellaisiin, jotka liitetään säieteoriaan, joista ei ole absoluuttisesti yhtään mitään havaintoihin perustuvaa näyttöä. Ne ovat ainoastaan mukavia ideoita.” Penrose totesi lisäksi, että sellaiset ideat ovat ”erittäin kaukana kokeellisuudesta. Ne ovat tuskin lainkaan tiedettä”.
Penrose otti myös kantaa multiversumi hypoteesiin, jota on tarjottu selityksenä universumin huipputarkalle ”hienosäädölle. Penrose, Brittiläisen humanistiyhdistyksen tukija, joka ei omien sanojensa mukaan omaa mitään uskonnollista vakaumusta, totesi multiversumi hypoteesin olevan yleensä ”ylikäytetty”. Hawkingin kirja on esimerkki tällaisesta ”ylikäyttämisestä”. Penrosen mukaan multiversumihypoteesia käytetään ”tekosyynä kunnon teorian puuttumiselle”.
Lähes joka kerta kirjoittaessani kosmologisista kysymyksistä tälläkin blogilla joku ehättää voitonriemuisesti vetoamaan M- tai vastaaviin teorioihin ikään kuin tiede olisi antanut ratkaisevan naturalististisen selityksen maailmankaikkeuden synnylle ilman Jumalaa. Arvellaan, että en ilmeisesti koskaan ole niistä mitään kuullut tai en niitä lainkaan ymmärrä, kun en niitä lainkaan mainitse ja rohkenen vielä vedota niinkin alkukantaisiin tieteellisiin teorioihin kuin Big Bang, josta teoreettisen pohdinnan lisäksi on paljonkin havaintoihin perustuvaa näyttöä. Tällaiset puheet ovat kuitenkin täysin perusteettomia ja ennenaikaisia ottaen huomioon mistä M-teoriassa todella on ja mistä ei ole kysymys. Se ei tule edes lähellekään osoittamaan, että maailmankaikkeus voisi syntyä itsestään tyhjästä, puhumattakaan, että Jumala olisi tarpeeton. En ota näitä teorioita useinkaan puheeksi, koska, vaikka en fyysikko olekaan, tunnen keskustelua sen verran, että tiedän mitä näiden teorioiden varaan voidaan laskea ja mitä ei.
Käymissäni maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa olen huomannut yhden itsepintaisen piirteen: Tieteen nimiin vannovat ateistit muuttavat tarpeen tullen (aika usein siis) argumentaationsa sääntöjä kesken keskustelun. Ensin vaaditaan todisteita Jumalan olemassaolon puolesta. Kun sellaista sitten lyödään pöytään (vaikkapa alkuräjähdys, joka edellyttää ”alkuräjäyttäjän” ajan ja materiaalisen maailman tuolla puolen; ja universumin hienosäätö jne), ateisti vaihtaa keskustelun sääntöjä kesken kaiken ja ryhtyy voitonriemuisesti vetoamaan kaikkein spekulatiivisimpiin teorioihin (M-teoria, säieteoriat ja muut "vaaleanpunaiset yksisarviset") ikään kuin osoittaakseen, että on kovaa tieteellistä näyttöä itsestään syntyvistä universumeista, joissa kaikki kausaalisuus kumoutuu ja joita on lisäksi lukemattomia ad infinitum. Ei näistä mitään tieteellistä kovaa näyttöä tosin ole. Mutta teoreettista toiveajattelua sitäkin enemmän. Niinpä Jumalaa ei siis tarvita! Tällainen tarkoitushakuisesti valikoiva argumentaatio on älyllisesti epärehellistä.
Miksi pelätä seurata todistusaineistoa minne ikinä se johtaa, vaikka tien päässä vastaan voisikin tulla Jumala? Tuhlaajapoikakin löysi tien päässä rakastavan Isän. Kadonnut oli löytänyt tien takaisin kotiin. Juhlat alkoivat. Join the party!
------
McGrathin ja Penrosen vierailu Unbelievable -ohjelmassa löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä: http://www.premierradio.org.uk/shows/saturday/unbelievable.aspx
Tähän voidaan lisätä, että myöskään Hawkingin fysiikka ei läheskään vakuuta kaikkia. Maailmankuulu fyysikko Sir Roger Penrose, joka vuosien ajan työskenteli hyvin läheisesti yhdessä Hawkingin kanssa kehittäen alkuräjähdysteoriaa hänen kanssaan, on nyt moittinut Hawkingin tuoreimmassa kirjassaan esittämiä näkemyksiä.
Penrose vieraili 25. syyskuuta Justin Brileyn isännöimässä Unbelievable –ohjelmassa yhdessä Alister McGrathin kanssa vastaamassa kysymyksiin siitä oliko Hawkingin uusi teoria tehnyt Jumalan tarpeettomaksi maailman synnyn selityksenä. Penrose kuvaili Hawkingin uutuuskirjaa The Grand Design ”harhaanjohtavaksi”. Hänen mukaansa M-teoria, jonka Hawking sanoo tehneen Jumalan tarpeettomaksi, ”ei ole edes teoria”.
Penrose kritisoi M-teoriaa sanomalla: ”Se on lähinnä joukko ideoita, toiveita, pyrkimyksiä. Kirja on jossain määrin harhaanjohtava. Se antaa lukijalle kuvan teoriasta, joka tulee selittämään kaiken. Mistään sellaisesta ei ole kyse. Se ei ole edes teoria.”
Penrose ei lainkaan yhdy Hawkingin ajatukseen siitä, että tiede osoittaa universumin kykenevän ”luomaan itsensä tyhjästä” (näkemys, jota kritisoin filosofisesti absurdiksi blogissani). Penrose torjui jyrkästi ns. säieteorian, johon Hawking perustaa väitteensä: ”Sitä se ei varmasti vielä tee. Mielestäni kirja kärsii enemmän kuin moni muu. Ei ole lainkaan harvinaista tieteen populaareissa esityksissä tarttua ajatuksiin, eritoten sellaisiin, jotka liitetään säieteoriaan, joista ei ole absoluuttisesti yhtään mitään havaintoihin perustuvaa näyttöä. Ne ovat ainoastaan mukavia ideoita.” Penrose totesi lisäksi, että sellaiset ideat ovat ”erittäin kaukana kokeellisuudesta. Ne ovat tuskin lainkaan tiedettä”.
Penrose otti myös kantaa multiversumi hypoteesiin, jota on tarjottu selityksenä universumin huipputarkalle ”hienosäädölle. Penrose, Brittiläisen humanistiyhdistyksen tukija, joka ei omien sanojensa mukaan omaa mitään uskonnollista vakaumusta, totesi multiversumi hypoteesin olevan yleensä ”ylikäytetty”. Hawkingin kirja on esimerkki tällaisesta ”ylikäyttämisestä”. Penrosen mukaan multiversumihypoteesia käytetään ”tekosyynä kunnon teorian puuttumiselle”.
Lähes joka kerta kirjoittaessani kosmologisista kysymyksistä tälläkin blogilla joku ehättää voitonriemuisesti vetoamaan M- tai vastaaviin teorioihin ikään kuin tiede olisi antanut ratkaisevan naturalististisen selityksen maailmankaikkeuden synnylle ilman Jumalaa. Arvellaan, että en ilmeisesti koskaan ole niistä mitään kuullut tai en niitä lainkaan ymmärrä, kun en niitä lainkaan mainitse ja rohkenen vielä vedota niinkin alkukantaisiin tieteellisiin teorioihin kuin Big Bang, josta teoreettisen pohdinnan lisäksi on paljonkin havaintoihin perustuvaa näyttöä. Tällaiset puheet ovat kuitenkin täysin perusteettomia ja ennenaikaisia ottaen huomioon mistä M-teoriassa todella on ja mistä ei ole kysymys. Se ei tule edes lähellekään osoittamaan, että maailmankaikkeus voisi syntyä itsestään tyhjästä, puhumattakaan, että Jumala olisi tarpeeton. En ota näitä teorioita useinkaan puheeksi, koska, vaikka en fyysikko olekaan, tunnen keskustelua sen verran, että tiedän mitä näiden teorioiden varaan voidaan laskea ja mitä ei.
Käymissäni maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa olen huomannut yhden itsepintaisen piirteen: Tieteen nimiin vannovat ateistit muuttavat tarpeen tullen (aika usein siis) argumentaationsa sääntöjä kesken keskustelun. Ensin vaaditaan todisteita Jumalan olemassaolon puolesta. Kun sellaista sitten lyödään pöytään (vaikkapa alkuräjähdys, joka edellyttää ”alkuräjäyttäjän” ajan ja materiaalisen maailman tuolla puolen; ja universumin hienosäätö jne), ateisti vaihtaa keskustelun sääntöjä kesken kaiken ja ryhtyy voitonriemuisesti vetoamaan kaikkein spekulatiivisimpiin teorioihin (M-teoria, säieteoriat ja muut "vaaleanpunaiset yksisarviset") ikään kuin osoittaakseen, että on kovaa tieteellistä näyttöä itsestään syntyvistä universumeista, joissa kaikki kausaalisuus kumoutuu ja joita on lisäksi lukemattomia ad infinitum. Ei näistä mitään tieteellistä kovaa näyttöä tosin ole. Mutta teoreettista toiveajattelua sitäkin enemmän. Niinpä Jumalaa ei siis tarvita! Tällainen tarkoitushakuisesti valikoiva argumentaatio on älyllisesti epärehellistä.
Miksi pelätä seurata todistusaineistoa minne ikinä se johtaa, vaikka tien päässä vastaan voisikin tulla Jumala? Tuhlaajapoikakin löysi tien päässä rakastavan Isän. Kadonnut oli löytänyt tien takaisin kotiin. Juhlat alkoivat. Join the party!
------
McGrathin ja Penrosen vierailu Unbelievable -ohjelmassa löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä: http://www.premierradio.org.uk/shows/saturday/unbelievable.aspx
torstai 23. joulukuuta 2010
Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta!
Kaikille Uskon Puolesta -blogin lukijoille tahdon toivottaa rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa ja toivorikasta uutta vuotta. Tavataan ensi vuonna.
Jack Hayfordin ja Sam Middlebrookin hartauskirjassa Hengellä täytetty elämä (Kuva ja Sana 2009) on jouluaaton (24.12.) kohdalla tämä kaunis kertomus:
JOULUN KIRKKAUS
"Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä"
Room. 6:23Ymmärrettävä innostus täytti talon tuona jouluaattona. Kaikki lapset ja lastenlapset olivat kerääntyneet paikalle kaukaa ja läheltä. Juhlallinen ja pyhä ilmapiiri täytti huoneen, kun valaistusta himmennettiin ja ainoastaan joulukuusen moniväriset valot tuikkivat. Pian avattaisiin joululahjat, mutta isoisän lempeästä kädenheilautuksesta kaikki huoneessa hiljentyivät ennen sitä, nuorinta lapsenlasta myöten.
Hymyillen isoisä aloitti laulun, johon kaikki yhtyivät: "...niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoakisen Poikansa". Sitten kaikki kumarsivat päänsä isoisän aloittaessa rukouksen:
"Rakas Isä, ennen kuin avaamme lahjamme tänä iltana, kiitämme Sinua suurimmasta lahjastasi Jeesuksesta, Pojastasi, Pelastajastamme. Tämän puun valossa meitä muistutetaan ristinpuusta, jolla Sinun iankaikkisen elämän lahjasi annettiin meille. Me kumarramme tämän puun juurelta sen puun juurelle, josta maailman Valkeus vuodattaa kirkkauttaan meidän kaikkien ylle. Me ylistämme Sinua, Herra, ja antaessamme lahjojamme täällä rakkaudessa, muistelemme Sinun ristillä antamaasi rakkauden lahjaa. Aamen."
------
tiistai 21. joulukuuta 2010
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Päiväkodeilla ja kouluilla on oikeus kuulla Jeesuksesta jouluna!
Joulu on taas. Tämän joulun erikoisuudeksi on noussut voimakas keskustelu koulujen ja päiväkotien joulujuhlista. Joidenkin mielestä koulujen joulujuhlien tulisi olla uskontoneutraaleja. Siksipä niistä olisi karsittava kristilliset elementit. Vapaa-ajattelijoiden mielestähän suvaitsevaisuus ja tasavertaisuus voivat näet toteutua vain karsimalla kristinusko ja kristilliset symbolit pois näkyvistä yhteiskunnasta. Vähän niin kuin Saudi-Arabiassa.
Viime viikon lehdessä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama raati, yli sata taiteen, tieteen ja median vaikuttajaa, mutusteli ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta (HS 17.12.2010). Kommenttien joukossa oli monta mielenkiintoista. Yleensä ottaen lähes kaikki kannattivat kristillisten perinteiden säilyttämistä joulujuhlissa. Ne kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen kulttuuriin. Monet kummeksuivat ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta.
Kommenttien joukosta silmiini tarttui kaksi. Niistä ensimmäinen jossain määrin ironinen ajatus toimittaja Minna Lindgreniltä:
Ilta-Sanomat onkin polkaissut netissä liikkeelle vetoomuksen, jossa toivotaan, että myös tulevaisuudessa koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa kunnioitetaan kulttuuriimme kuuluvia perinteitä. Tuhannet suomalaiset ovat jo allekirjoittaneet opetusministerille luovutettavan vetoomuksen, jossa todetaan hyvin: ”Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta”.
Kristillisten perinteiden säilyttämisen puolesta päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa kannattaa kampanjoida. Olen samaa mieltä HS:n raatilaisten kanssa siitä, että kristilliset jouluperinteet kuuluvat osaksi suomalaista kulttuuria. Mutta kristillisten elementtien säilyttäminen jouluperinteessä on perusteltua ihan siitäkin syystä, että kristinusko on totta! Siksi jouluna päiväkodeissa ja kouluissa on perusteltua laulaa Jeesuksesta ja lukea jouluevankeliumi. Kulttuuri, jonka perustuksena on totuus on säilyttämisen arvoinen.
Kannattaa käydä allekirjoittamassa Ilta-Sanomien vetoomus. Jos ei muuten niin Vapaa-ajattelijoiden kiusaksi. Tässä asiassa emme käännä toista poskea.
-----
Kristillisiä jouluperinteitä ovat yllättäen nousseet voimakkaasti puolustamaan korkeat tahot aina ministereitä myöten. Jyrki Kataisen kerrotaan suorastaan tuohtuneen (mitä tahansa se lehtimieskielellä sitten tarkoittaa) jouluperinteiden sopivuudesta käytävästä keskustelusta. Hänen mielestään kouluilla on oikeus ja suorastaan velvollisuus siirtää suomalaista kristillistä jouluperinnettä eteenpäin. "Suvaitsevuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan. Ei kukaan tässä maailmassa näin toimi", Katainen totesi osuvasti STT:lle. Opetusministeri Virkkunen oli samoilla linjoilla todetessaan eduskunnassa, että koulujen ja päiväkotien ei tarvitse luopua vanhoista kristillisistä jouluperinteistä.
Nämä ovat hyviä kannanottoja korkeilta paikoilta. Mutta ne eivät ratkaise kaikkea. Kyse on myös asenteista opettajakunnassa, jonka pariin pesiytyneistä vapaa-ajattelijoista tämä itsepintainen uskontovastainen nurina nousee. Jouluperinteitä kunnioittavien opettajien tulisi nyt peräänantamattomasti ja rohkean suoraselkäisesti vastustaa uskontovastaisten kollegojensa napinaa. Ateismin aurinko maailmalla on joka tapauksessa jo alkanut laskea, eikä uskonnottomuudella ole tulevaisuutta.
Nämä ovat hyviä kannanottoja korkeilta paikoilta. Mutta ne eivät ratkaise kaikkea. Kyse on myös asenteista opettajakunnassa, jonka pariin pesiytyneistä vapaa-ajattelijoista tämä itsepintainen uskontovastainen nurina nousee. Jouluperinteitä kunnioittavien opettajien tulisi nyt peräänantamattomasti ja rohkean suoraselkäisesti vastustaa uskontovastaisten kollegojensa napinaa. Ateismin aurinko maailmalla on joka tapauksessa jo alkanut laskea, eikä uskonnottomuudella ole tulevaisuutta.
Viime viikon lehdessä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama raati, yli sata taiteen, tieteen ja median vaikuttajaa, mutusteli ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta (HS 17.12.2010). Kommenttien joukossa oli monta mielenkiintoista. Yleensä ottaen lähes kaikki kannattivat kristillisten perinteiden säilyttämistä joulujuhlissa. Ne kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen kulttuuriin. Monet kummeksuivat ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta.
Kommenttien joukosta silmiini tarttui kaksi. Niistä ensimmäinen jossain määrin ironinen ajatus toimittaja Minna Lindgreniltä:
Yritykset rakentaa "uskontoneutraaleja" juhlia ovat tragikoomisia, arvioi toimittaja Minna Lindgren. "Muistan päiväkotijuhlan, jossa muslimilapset tanssivat piirissä kristittyjen kanssa laulaen: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Jeesusta ei mainittu. Oliko se siis uskontoneutraali tilaisuus?"Rock-asennetta huokuva A.W. Yrjänän kommentti ansaitsee myös tulla mainituksi
Jos jouluevankeliumi ei käy joulujuhlaan, niin luovutaan koko joulusta, uhittelee rockmuusikko A.W. Yrjänä. "Istutaan pimeässä syömässä kylmää tofukalkkunaa eikä puhuta mitään, niin kukaan ei saa säröä sieluunsa."Kuten monet HS:n raadin jäsenet totesivat, kristilliset perinteet kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen joulunviettoon. Jouluevankeliumi ja Enkeli Taivaan ovat siksi osa suomalaista joulunvietto kulttuuria.
Ilta-Sanomat onkin polkaissut netissä liikkeelle vetoomuksen, jossa toivotaan, että myös tulevaisuudessa koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa kunnioitetaan kulttuuriimme kuuluvia perinteitä. Tuhannet suomalaiset ovat jo allekirjoittaneet opetusministerille luovutettavan vetoomuksen, jossa todetaan hyvin: ”Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta”.
Kristillisten perinteiden säilyttämisen puolesta päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa kannattaa kampanjoida. Olen samaa mieltä HS:n raatilaisten kanssa siitä, että kristilliset jouluperinteet kuuluvat osaksi suomalaista kulttuuria. Mutta kristillisten elementtien säilyttäminen jouluperinteessä on perusteltua ihan siitäkin syystä, että kristinusko on totta! Siksi jouluna päiväkodeissa ja kouluissa on perusteltua laulaa Jeesuksesta ja lukea jouluevankeliumi. Kulttuuri, jonka perustuksena on totuus on säilyttämisen arvoinen.
Kannattaa käydä allekirjoittamassa Ilta-Sanomien vetoomus. Jos ei muuten niin Vapaa-ajattelijoiden kiusaksi. Tässä asiassa emme käännä toista poskea.
-----
maanantai 13. joulukuuta 2010
"Jumalaa ei ole!" - YLE1:n suoran lähetyksen jälkipuintia
Viime lauantain (11.12.2010) vierailu vapaa-ajattelija Tarja Koivumäen ”Jumalaa ei ole!” ohjelmassa oli mielenkiintoinen kokemus. YLE1:n Suoraa puhetta –sarjaan kuuluvassa lähetyksessä toisena keskustelijana oli Tomi Kokkonen, teoreettisen filosofian tutkija Helsingin yliopistolta. Kokkonen on erityisesti tutkinut evoluutiopsykologiaa, josta hän on myös kirjoittanut kirjan. Haastetta siis riitti yli puolitoistatuntisessa suorassa lähetyksessä.
Ajattelin näin blogilla hiukan purkaa joitakin mieleeni jääneitä keskustelun ja vierailun synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja.
Koivumäki oli mukava ja asiaan avoimesti suhtautuva juontaja. Hän osoitti aitoa kiinnostusta niin vieraista kuin aiheesta. Ongelmaksi tosin koin aiheen määrittelyn jonkinlaisen epätäsmällisyyden. Keskustelun otsikko ”Tarvitseeko maailman selittämiseen jumalia?” oli minusta hiukan eri paria ohjelman formaattiin kuuluvan Tarjan ”Manifestin” sisällön kanssa, jonka aiheena oli ”Ihminen ei ole luomakunnan kruunu”. Hyviä aiheita molemmat ja sinänsä kumpikin sopi minulle mainiosti. Hiukan eri suuntiin vetävät aihepiirit hankaloittivat kuitenkin lähetykseen valmistautumista. Minulle ei oikein ollut selvää mistä tarkalleen ottaen aiotaan keskustella. Molemmat aiheet olisivat ansainneet oman ohjelmaan.
Lisäksi ohjelman alkupuolella huomasin yllättäen olevani vastaamassa ID-liikettä koskeviin kysymyksiin. Siihen liittyvä tietämykseni on varsin yleisluontoista ja olisi ollut silkkaa mielipuolisuutta lähteä väittelemään evoluutiosta tutkijan kanssa. Toisin kuin biologia, kosmologia ja metafysiikka, filosofia yleensä, ovat paremmin hallussa. Niinpä omassa puheenvuorossani paneuduin lähestymään asioita niiden kautta ja keskityin kosmologiseen, ”hienosäätö”, sekä moraaliargumenttiin sekä kysymykseen älyllisten kykyjen luotettavuudesta. Muutama muukin näkökulma oli mielessäni, mutta niihin ei päästy.
Keskustelu eteni hyvässä hengessä, mutta muutama asia Kokkosen ja Koivumäen puheenvuoroissa jäi askarruttamaan. Otan esiin kevyehkön jälkipohdinnan merkeissä vain kaksi tai kolme mielesssäni pyörinyttä yksityiskohtaa keskustelusta.
Universumi - kenen syy?
Kokkonen pyrki asiallisesti argumentoiden esittämään, että kausaalisuus on vain jotain tämän maailman sisäistä, eikä siksi ole mielekästä etsiä universumin alulle syytä sen ulkopuolelta. Huomautin, että kausaalisuus ei ole jokin luonnonlain omainen ilmiö, vaan hyvin perustavan laatuinen metafyysinen, olevaisuutta määrittävä periaate, josta ei ole ainuttakaan tunnettua poikkeusta. Miksi siis universumi muodostaisi yhtäkkiä poikkeuksen? Käyttäen filosofi Richard Taylorilta lainattua vertausta metsästä löytyvästä pallosta, joka kasvaa universumin kokoiseksi, pyrin osoittamaan, että selityksen ja syyn etsimisen tarve ei poistu olipa kyse universumista itsestään tai jostain sen osasta. Metsästä löytyvälle pallolle ei riitä selitykseksi, että se vain on aina selittämättömästi siellä ollut tai sinne selittämättä tyhjästä ilmestynyt, saatikka jos kyseessä olisi universumin kokoinen pallo.
Tähän olisi voinut lisätä sen kriittisen huomautuksen, että Kokkosen pyrkimys rajata kausaalisuus vain aineellisen ja temporaalisen maailman sisäiseksi ominaisuudeksi itse asiassa sisältää naturalistisen kehäpäätelmän, jonka mukaan aineellinen todellisuus on kaikki mitä on, eikä kausaalisuus siksi koske kuin universumin sisäisiä ilmiöitä. Kokkonen siis lähinnä sivuutti kosmologisen argumentin haasteen vain olettamalla naturalismin oikeaksi, sen sijaan, että hän olisi vastannut siihen. Jos aika ja aine saivat alkunsa alkuräjähdyksessä silloin – sen periaatteen mukaan, että kaikella millä on alku on alkusyy – universumin alkusyyn täytyy olla ajaton ja aineeton, ei-materiaalinen ja muuttumaton, ja äärimmäisen voimallinen kyetäkseen aikaansaamaan universumin. Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on juuri tällainen ajaton (näin ollen myös aluton) ja aineeton, ei materiaalinen, äärimmäisen voimallinen Luoja.
Kokkosen puheenvuorossa jäi oikeastaan auki se pitääkö hän universumia ikuisena vain itsestään syntyneenä. Tuskin hän tieteilijänä oli kuitenkaan valmis kieltämään universumin alkua. Sellainen edellyttäisi alkuräjähdysteorian kieltämistä. Ikuinen universumi ei siksi ole optio. Itsestään ei-mistään syntynyt universumi on vaihtoehtona sen sijaan metafyysisesti absurdi käsite ja huonoa filosofiaa.
Ajattelevia koneita - ihanko totta?
Jonkin verran vaihdoimme ajatuksia siitä mitä ajatukset ovat naturalistisen käsityksen mukaan. Ajatukset eivät ole, näin pyrin itse argumentoimaan, osa aineellista todellisuutta. Ne kuuluvat mielen tai sielun maailmaan. Kaikki aineellinen on kolmannen osapuolen havaittavissa. Mutta ajatuksissani oleva pallo ei ole aineellinen, eikä sitä voi kukaan toinen kokea ja aistia samalla subjektiivisen tietoisuuden tasolla kuin minä itse.
Kokkonen esitti, että tietoisuus on enemmän tai vähemmän vain eräs aineellisten tapahtumien ”ylätaso”, jossa aineellinen on ikään kuin kääntynyt itseään kohti. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että eräänä päivänä meillä voisi olla ajattelevia ja itsetajuisia tietokoneita, hän esitti. Hän kuvaili tällaisen koneen rakentamista, johon huomautin, että siinä hän tulee kuvanneeksi ”älykästä suunnittelua”. Totesin myös, että tietokone ei ole tietoinen siitä, että se pyörittää vaikkapa Windows käyttöjärjestelmää. Mielen ja koneen ero on ilmeinen. Kokkosen mukaan kyse on kuitenkin vain uudesta ohjelmiston tasosta, joka jollakin tavalla kohdistuu alempaan tasoon. Tajuisuus on näiden kahden tason välistä vuorovaikutusta, jos oikein ymmärsin.
Tämä on tietysti kaunis ja tyylikkäästi kerrottu tarina, joka jälleen olettaa, että tietoisuudellekaan ei voi olla kuin naturalistisia selityksiä, koskapa naturalismi on totta. Mutta lähinnä kyse on sci-fistä. Jos tämä näkemys pitäisi paikkaansa meillä voisi tulevaisuudessa olla televisioita, jotka oireilevat henkisesti siksi, että viettävät liikaa aikaa katsellen itseänsä!
Totesin, että minusta on mielekkäämpää ajatella perimmäisen todellisuuden olevan palautettavissa johonkin persoonalliseen, itsensä tiedostavaan olentoon, Jumalaan. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että tiedostamme itsemmekin persoonallisina ja itsetajuisina olentoina. Paremmin kuin että itse olisimme tietoisia olentoja, mutta perimmäinen todellisuus olisi redusoitavissa vain aineeseen, jolla ei ole todellista itsetietoisuutta.
Väärä sielu väärässä ruumiissa?
Koivumäki nosti lähetyksen aikana esiin kysymyksen homoseksuaalisuudesta mainiten mukanaoloni YLE:n kohua herättäneessä homoillassa. Ei siinä mitään. Olisi varmaan pitänyt kaiken varalta vain muistuttaa, että ”minä en edelleenkään ole kirkon ääni”. En tosin tarkistanut erotilastoja lähetyksen jälkeen. En ollut erityisen halukas antautumaan keskusteluun aiheesta, jonka ainakin itse koin jossain määrin vievän keskustelua hiukan sivuun aiheesta.
Koivumäki pyrki muotoilemaan kysymyksen uskon ja tieteen vastakkainasetteluna. Tiede on tässäkin kysymyksessä ”mennyt eteenpäin”. Totesin, että tiede ei ole toistaiseksi löytänyt mitään sellaista uutta mikä osoittaisi, että miehet eivät ole miehiä eivätkä naiset naisia. Ainakaan mikäli Kokkosen erityisalaa, evoluutiobiologiaa, on ihmisen kehityksen osalta uskominen. Koivumäki ja Kokkonen vetosivat, että ”luonnossa” esiintyy variointia mitä tulee sukupuoliseen käyttäytymiseen. Tämä on jossain määrin totta. Mutta tässäkin molemmat olettivat kuin itsestään selvyytenä, että naturalismi on totta ja siksi kaikki mitä luonnossa esiintyy on ”luonnollista”. Tämä päättely, kuten ohimennen Kokkoselle totesin, kaatuu kuitenkin siihen, että luonnossa esiintyvästä ei aivan mutkattomasti voida vetää eettisiä johtopäätöksiä siitä miten juuri ihmisten tulisi käyttäytyä. Siis kuuluisa Humen giljotiini.
Koivumäki vetosi kuitenkin siihen, että jotkut transsukupuoliset kokevat olevansa itselleen vieraassa ruumiissa. Eikö tämä ruumiin ja sielun ”eriparisuus” voisi olla syntiinlankeemuksen (johon minä siis kristittynä sanoin uskovani) seurausta ja sinänsä kaiketi luonnollista? Tämä oli Koivumäeltä sikäli yllättävä näkökulma, että naturalismiin perustuvassa näkemyksessä, jota hän ja Kokkonen edustivat, ei ole tilaa millekään sielulle. Sielun olemassaolo edellyttää jonkin aineettoman entiteetin olemassaoloa, eikä sellaiselle ole sijaa naturalismissa. On vain ruumiillisuus, biologia ja fysiologia. ”Väärä sielu väärässä ruumiissa” ajattelu sen sijaan merkitsee, että naturalismi ei ole totta. Naturalismiin perustavan ateismin kannalta tällainen metafyysinen transsukupuolisuuden perustelu näyttäytyy perin juurin ongelmallisena.
Pyrin vastaamaan Koivumäelle korostaen, että kristillisessä teologiassa ihmisen ”sielukkuus” ei ole hänen ruumiillisuudestaan täysin irrallaan nähtävä asia. Ihmisen "tosi" minuuden paikallistaminen vain sieluun on jonkin sortin gnostilaisuutta. Jumalan kuvaisuus heijastuu meissä holistisesti, jossa ruumiillisuutemmekin kertoo jotain siitä mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen (vaikka Jumala itse ei ole sukupuolinen olento, Jumalan kuvaisuus ihmisyydessä näyttäytyy siinä mitä olemme miehinä ja naisina). Lankeemus on vääristänyt sekä suhteemme Jumalaan, että omaan ruumiillisuuteemme. Lunastettu ihminen sen sijaan löytää uudelleen oikean suhteen Luojaansa samoin kuin siihen mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen.
Niin paljon sanottavaa ja niin vähän aikaa
Paljon jäi ohjelmassa sanomatta. Lähetyksen päätyttyä olimme Kokkosen kanssa samaa mieltä siitä, että yksin moraalisesta argumentista olisi voinut keskustella yhden kokonaisen lähetyksen. Sinänsä oli positiivista, että Suoraa puhetta –ohjelmalle oli varattu näinkin paljon aikaa.
Ohjelman insertit olivat hiukan omituisia. Joku kristitty kuulija saattoi pitää niitä jopa rienaavina. En usko, että ne oli sellaiseksi tarkoituksella laadittu. Provosoiviksi ne toki oli tarkoitettu. Joku saattoi niistä silti loukkaantua ja ihmetellä miksi olin mennyt sellaiseen ohjelmaan. Näistä huolimatta menisin lähetykseen kenties uudestaankiin jos tilaisuus ja sopiva keskustelun aihe tarjoutuisi. Niin kauan kuin saamme vapaasti pitää esillä Jumalan valtakuntaa ja evankeliumia katson, että tällaisiin tilaisuuksiin on hyvä tarttua. Ne tarjoavat mahdollisuuden sekä pitää kristinuskoa esillä että mahdollisesti korjata siihen kohdistuvia väärinkäsityksiä. Jumala yksin tietää josko kaiken jälkeen joku saattaisi löytää itsensä askeleen verran lähempänä Jumalan valtakuntaa. Kunnioitan myös ateisteja, jotka ovat osallistuneet oman parikymmenvuotisen toimittajaurani aikana toimittamiini kristillisiin ohjelmiin niin radiossa kuin televisiossa, vaikka niissä on ollut paljon heidän maailmankatsomukselleen vieraita kristillisiä elementtejä mukana. En siksi voisi ajatella asettavani oman osallistumiseni ehdoksi sitä, että kaiken pitää olla minulle henkilökohtaisesti mieleen.
Kaiken kaikkiaan YLE1:n Suoraa puhetta oli mielenkiintoinen ja haastava kokemus. Hienoa, että YLE sallii vielä keskustelua maailmankatsomuksellisista asioista antaen tilaa ja puheenvuoron selkeästi konservatiivisillekin näkökulmille. Olen itse vakuuttunut, että kristillinen teismi, usko Jumalaan, tarjoaa paremman selityksen todellisuudelle kuin ateismi ja naturalismi. Se missä määrin onnistuin valottamaan tätä pointtia lähetyksessä jäi tietysti kuulijoiden arvioitavaksi.
------------
Ajattelin näin blogilla hiukan purkaa joitakin mieleeni jääneitä keskustelun ja vierailun synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja.
Koivumäki oli mukava ja asiaan avoimesti suhtautuva juontaja. Hän osoitti aitoa kiinnostusta niin vieraista kuin aiheesta. Ongelmaksi tosin koin aiheen määrittelyn jonkinlaisen epätäsmällisyyden. Keskustelun otsikko ”Tarvitseeko maailman selittämiseen jumalia?” oli minusta hiukan eri paria ohjelman formaattiin kuuluvan Tarjan ”Manifestin” sisällön kanssa, jonka aiheena oli ”Ihminen ei ole luomakunnan kruunu”. Hyviä aiheita molemmat ja sinänsä kumpikin sopi minulle mainiosti. Hiukan eri suuntiin vetävät aihepiirit hankaloittivat kuitenkin lähetykseen valmistautumista. Minulle ei oikein ollut selvää mistä tarkalleen ottaen aiotaan keskustella. Molemmat aiheet olisivat ansainneet oman ohjelmaan.
Lisäksi ohjelman alkupuolella huomasin yllättäen olevani vastaamassa ID-liikettä koskeviin kysymyksiin. Siihen liittyvä tietämykseni on varsin yleisluontoista ja olisi ollut silkkaa mielipuolisuutta lähteä väittelemään evoluutiosta tutkijan kanssa. Toisin kuin biologia, kosmologia ja metafysiikka, filosofia yleensä, ovat paremmin hallussa. Niinpä omassa puheenvuorossani paneuduin lähestymään asioita niiden kautta ja keskityin kosmologiseen, ”hienosäätö”, sekä moraaliargumenttiin sekä kysymykseen älyllisten kykyjen luotettavuudesta. Muutama muukin näkökulma oli mielessäni, mutta niihin ei päästy.
Keskustelu eteni hyvässä hengessä, mutta muutama asia Kokkosen ja Koivumäen puheenvuoroissa jäi askarruttamaan. Otan esiin kevyehkön jälkipohdinnan merkeissä vain kaksi tai kolme mielesssäni pyörinyttä yksityiskohtaa keskustelusta.
Universumi - kenen syy?
Kokkonen pyrki asiallisesti argumentoiden esittämään, että kausaalisuus on vain jotain tämän maailman sisäistä, eikä siksi ole mielekästä etsiä universumin alulle syytä sen ulkopuolelta. Huomautin, että kausaalisuus ei ole jokin luonnonlain omainen ilmiö, vaan hyvin perustavan laatuinen metafyysinen, olevaisuutta määrittävä periaate, josta ei ole ainuttakaan tunnettua poikkeusta. Miksi siis universumi muodostaisi yhtäkkiä poikkeuksen? Käyttäen filosofi Richard Taylorilta lainattua vertausta metsästä löytyvästä pallosta, joka kasvaa universumin kokoiseksi, pyrin osoittamaan, että selityksen ja syyn etsimisen tarve ei poistu olipa kyse universumista itsestään tai jostain sen osasta. Metsästä löytyvälle pallolle ei riitä selitykseksi, että se vain on aina selittämättömästi siellä ollut tai sinne selittämättä tyhjästä ilmestynyt, saatikka jos kyseessä olisi universumin kokoinen pallo.
Tähän olisi voinut lisätä sen kriittisen huomautuksen, että Kokkosen pyrkimys rajata kausaalisuus vain aineellisen ja temporaalisen maailman sisäiseksi ominaisuudeksi itse asiassa sisältää naturalistisen kehäpäätelmän, jonka mukaan aineellinen todellisuus on kaikki mitä on, eikä kausaalisuus siksi koske kuin universumin sisäisiä ilmiöitä. Kokkonen siis lähinnä sivuutti kosmologisen argumentin haasteen vain olettamalla naturalismin oikeaksi, sen sijaan, että hän olisi vastannut siihen. Jos aika ja aine saivat alkunsa alkuräjähdyksessä silloin – sen periaatteen mukaan, että kaikella millä on alku on alkusyy – universumin alkusyyn täytyy olla ajaton ja aineeton, ei-materiaalinen ja muuttumaton, ja äärimmäisen voimallinen kyetäkseen aikaansaamaan universumin. Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on juuri tällainen ajaton (näin ollen myös aluton) ja aineeton, ei materiaalinen, äärimmäisen voimallinen Luoja.
Kokkosen puheenvuorossa jäi oikeastaan auki se pitääkö hän universumia ikuisena vain itsestään syntyneenä. Tuskin hän tieteilijänä oli kuitenkaan valmis kieltämään universumin alkua. Sellainen edellyttäisi alkuräjähdysteorian kieltämistä. Ikuinen universumi ei siksi ole optio. Itsestään ei-mistään syntynyt universumi on vaihtoehtona sen sijaan metafyysisesti absurdi käsite ja huonoa filosofiaa.
Ajattelevia koneita - ihanko totta?
Jonkin verran vaihdoimme ajatuksia siitä mitä ajatukset ovat naturalistisen käsityksen mukaan. Ajatukset eivät ole, näin pyrin itse argumentoimaan, osa aineellista todellisuutta. Ne kuuluvat mielen tai sielun maailmaan. Kaikki aineellinen on kolmannen osapuolen havaittavissa. Mutta ajatuksissani oleva pallo ei ole aineellinen, eikä sitä voi kukaan toinen kokea ja aistia samalla subjektiivisen tietoisuuden tasolla kuin minä itse.
Kokkonen esitti, että tietoisuus on enemmän tai vähemmän vain eräs aineellisten tapahtumien ”ylätaso”, jossa aineellinen on ikään kuin kääntynyt itseään kohti. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että eräänä päivänä meillä voisi olla ajattelevia ja itsetajuisia tietokoneita, hän esitti. Hän kuvaili tällaisen koneen rakentamista, johon huomautin, että siinä hän tulee kuvanneeksi ”älykästä suunnittelua”. Totesin myös, että tietokone ei ole tietoinen siitä, että se pyörittää vaikkapa Windows käyttöjärjestelmää. Mielen ja koneen ero on ilmeinen. Kokkosen mukaan kyse on kuitenkin vain uudesta ohjelmiston tasosta, joka jollakin tavalla kohdistuu alempaan tasoon. Tajuisuus on näiden kahden tason välistä vuorovaikutusta, jos oikein ymmärsin.
Tämä on tietysti kaunis ja tyylikkäästi kerrottu tarina, joka jälleen olettaa, että tietoisuudellekaan ei voi olla kuin naturalistisia selityksiä, koskapa naturalismi on totta. Mutta lähinnä kyse on sci-fistä. Jos tämä näkemys pitäisi paikkaansa meillä voisi tulevaisuudessa olla televisioita, jotka oireilevat henkisesti siksi, että viettävät liikaa aikaa katsellen itseänsä!
Totesin, että minusta on mielekkäämpää ajatella perimmäisen todellisuuden olevan palautettavissa johonkin persoonalliseen, itsensä tiedostavaan olentoon, Jumalaan. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että tiedostamme itsemmekin persoonallisina ja itsetajuisina olentoina. Paremmin kuin että itse olisimme tietoisia olentoja, mutta perimmäinen todellisuus olisi redusoitavissa vain aineeseen, jolla ei ole todellista itsetietoisuutta.
Väärä sielu väärässä ruumiissa?
Koivumäki nosti lähetyksen aikana esiin kysymyksen homoseksuaalisuudesta mainiten mukanaoloni YLE:n kohua herättäneessä homoillassa. Ei siinä mitään. Olisi varmaan pitänyt kaiken varalta vain muistuttaa, että ”minä en edelleenkään ole kirkon ääni”. En tosin tarkistanut erotilastoja lähetyksen jälkeen. En ollut erityisen halukas antautumaan keskusteluun aiheesta, jonka ainakin itse koin jossain määrin vievän keskustelua hiukan sivuun aiheesta.
Koivumäki pyrki muotoilemaan kysymyksen uskon ja tieteen vastakkainasetteluna. Tiede on tässäkin kysymyksessä ”mennyt eteenpäin”. Totesin, että tiede ei ole toistaiseksi löytänyt mitään sellaista uutta mikä osoittaisi, että miehet eivät ole miehiä eivätkä naiset naisia. Ainakaan mikäli Kokkosen erityisalaa, evoluutiobiologiaa, on ihmisen kehityksen osalta uskominen. Koivumäki ja Kokkonen vetosivat, että ”luonnossa” esiintyy variointia mitä tulee sukupuoliseen käyttäytymiseen. Tämä on jossain määrin totta. Mutta tässäkin molemmat olettivat kuin itsestään selvyytenä, että naturalismi on totta ja siksi kaikki mitä luonnossa esiintyy on ”luonnollista”. Tämä päättely, kuten ohimennen Kokkoselle totesin, kaatuu kuitenkin siihen, että luonnossa esiintyvästä ei aivan mutkattomasti voida vetää eettisiä johtopäätöksiä siitä miten juuri ihmisten tulisi käyttäytyä. Siis kuuluisa Humen giljotiini.
Koivumäki vetosi kuitenkin siihen, että jotkut transsukupuoliset kokevat olevansa itselleen vieraassa ruumiissa. Eikö tämä ruumiin ja sielun ”eriparisuus” voisi olla syntiinlankeemuksen (johon minä siis kristittynä sanoin uskovani) seurausta ja sinänsä kaiketi luonnollista? Tämä oli Koivumäeltä sikäli yllättävä näkökulma, että naturalismiin perustuvassa näkemyksessä, jota hän ja Kokkonen edustivat, ei ole tilaa millekään sielulle. Sielun olemassaolo edellyttää jonkin aineettoman entiteetin olemassaoloa, eikä sellaiselle ole sijaa naturalismissa. On vain ruumiillisuus, biologia ja fysiologia. ”Väärä sielu väärässä ruumiissa” ajattelu sen sijaan merkitsee, että naturalismi ei ole totta. Naturalismiin perustavan ateismin kannalta tällainen metafyysinen transsukupuolisuuden perustelu näyttäytyy perin juurin ongelmallisena.
Pyrin vastaamaan Koivumäelle korostaen, että kristillisessä teologiassa ihmisen ”sielukkuus” ei ole hänen ruumiillisuudestaan täysin irrallaan nähtävä asia. Ihmisen "tosi" minuuden paikallistaminen vain sieluun on jonkin sortin gnostilaisuutta. Jumalan kuvaisuus heijastuu meissä holistisesti, jossa ruumiillisuutemmekin kertoo jotain siitä mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen (vaikka Jumala itse ei ole sukupuolinen olento, Jumalan kuvaisuus ihmisyydessä näyttäytyy siinä mitä olemme miehinä ja naisina). Lankeemus on vääristänyt sekä suhteemme Jumalaan, että omaan ruumiillisuuteemme. Lunastettu ihminen sen sijaan löytää uudelleen oikean suhteen Luojaansa samoin kuin siihen mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen.
Niin paljon sanottavaa ja niin vähän aikaa
Paljon jäi ohjelmassa sanomatta. Lähetyksen päätyttyä olimme Kokkosen kanssa samaa mieltä siitä, että yksin moraalisesta argumentista olisi voinut keskustella yhden kokonaisen lähetyksen. Sinänsä oli positiivista, että Suoraa puhetta –ohjelmalle oli varattu näinkin paljon aikaa.
Ohjelman insertit olivat hiukan omituisia. Joku kristitty kuulija saattoi pitää niitä jopa rienaavina. En usko, että ne oli sellaiseksi tarkoituksella laadittu. Provosoiviksi ne toki oli tarkoitettu. Joku saattoi niistä silti loukkaantua ja ihmetellä miksi olin mennyt sellaiseen ohjelmaan. Näistä huolimatta menisin lähetykseen kenties uudestaankiin jos tilaisuus ja sopiva keskustelun aihe tarjoutuisi. Niin kauan kuin saamme vapaasti pitää esillä Jumalan valtakuntaa ja evankeliumia katson, että tällaisiin tilaisuuksiin on hyvä tarttua. Ne tarjoavat mahdollisuuden sekä pitää kristinuskoa esillä että mahdollisesti korjata siihen kohdistuvia väärinkäsityksiä. Jumala yksin tietää josko kaiken jälkeen joku saattaisi löytää itsensä askeleen verran lähempänä Jumalan valtakuntaa. Kunnioitan myös ateisteja, jotka ovat osallistuneet oman parikymmenvuotisen toimittajaurani aikana toimittamiini kristillisiin ohjelmiin niin radiossa kuin televisiossa, vaikka niissä on ollut paljon heidän maailmankatsomukselleen vieraita kristillisiä elementtejä mukana. En siksi voisi ajatella asettavani oman osallistumiseni ehdoksi sitä, että kaiken pitää olla minulle henkilökohtaisesti mieleen.
Kaiken kaikkiaan YLE1:n Suoraa puhetta oli mielenkiintoinen ja haastava kokemus. Hienoa, että YLE sallii vielä keskustelua maailmankatsomuksellisista asioista antaen tilaa ja puheenvuoron selkeästi konservatiivisillekin näkökulmille. Olen itse vakuuttunut, että kristillinen teismi, usko Jumalaan, tarjoaa paremman selityksen todellisuudelle kuin ateismi ja naturalismi. Se missä määrin onnistuin valottamaan tätä pointtia lähetyksessä jäi tietysti kuulijoiden arvioitavaksi.
------------
lauantai 27. marraskuuta 2010
C. S. Lewis - Ihmisen älyllistä vastuunpakoilua
Edesmennyt kirjallisuudenprofessori C. S. Lewis (1898-1963) kirjoittaa hartauskirjassa The Busienss Of Heaven eilisen ja tämän päivän kohdalla ihmisen älyllisestä rehellisyydestä kristinuskon äärellä. Monet, toteaa Lewis, kyselevät älyllisen laiskuuden vuoksi suurten kysymysten äärellä epäolennaisia kysymyksiä lähinnä vältelläkseen älyllistä vastuutaan kristinuskon äärellä. Voiko kristinusko tehdä ihmisen onnelliseksi on vähemmän tärkeä - jossain määrin jopa itsekäs - kysymys sen rinnalla onko kristinusko totta. Kristinusko lupaa niin paljon, että sen selvittäminen onko se totta vai ei on kysymys, jonka luulisi kiinnostavan jokaista. Näin Lewis kirjoittaa marraskuun 26. ja 27. päivien kohdalla:
------
Edessämme oleva kysymys ei ole ”Voiko joku elää hyvää elämää ilman kristinuskoa?”. Pikemminkin kysymys kuuluu ”Voinko minä?”. Tiedämme kaikki, että on ollut hyviä ihmisiä, jotka eivät ole olleet kristittyjä. Sellaisia kuten Sokrates tai Konfutse, jotka eivät koskaan olleet kuulleet kristinuskosta mitään, tai J. S. Mill, joka ei rehellisesti voinut siihen uskoa. Jos lähdemme siitä oletuksesta, että kristinusko on totta nämä ihmiset ovat olleet vilpittömästi tietämättömiä tai vilpittömästi väärässä. Mikäli heidän tarkoitusperänsä olivat niin hyvät kuin uskon niiden olleen (sillä enhän voi tuntea heidän sydämensä saloja) toivon ja uskon Jumalan kykenevän armossaan korjaamaan ne vahingot, jotka heidän tietämättömyytensä, itsensä varaan jätettynä, luonnostaan ovat aiheutuneet sekä heille itselleen, että heidän vaikutuspiirissään olleille.
Mutta henkilö, joka kysyy minulta ”Enkö voi elää hyvää elämää uskomatta kristinuskoon?” ei selvästikään ole samassa asemassa. Jos hän ei ole kuullut kristinuskosta hän ei esittäisi moista kysymystä. Jos taasen siitä kuultuaan ja sitä vakavasti harkittuaan hän oli tullut siihen tulokseen, että kristinusko ei ole totta, hän ei myöskään kysyisi sellaista. Kysymyksen esittäjä on kuullut kristinuskosta, eikä aivan ilmeisestikään ole varma siitä, että se ei voisi olla totta. Tosiasiassa hän siis kysyy: ”Miten se minua koskettaa? Enkö voi vain sivuuttaa koko, antaa asioiden olla niin kuin ne ovat ja yksinkertaisesti elää ’hyvää’ elämää?” Eivätkö hyvät tarkoitusperät sellaisenaan riitä pitämään minut turvassa ja viattomana tarvitsematta koputtaa tuota kauhistuttavaa ovea varmistuakseni onko sisällä joku vai eikö ole?
Tällaiselle ihmiselle riittää vastaukseksi se, että hän tosiasiassa pyytää tulla jätetyksi rauhaan ja saada olla ’hyvä’ ennen kuin hän on tehnyt parhaansa selvittääkseen mitä hyvyys on … Meidän ei ole tarvis pohdiskella rankaiseeko Jumala tällaista ihmistä hänen pelkuruudestaan ja laiskuudestaan, sillä hän saa niiltä rangaistukse ihan itse. Tällainen henkilö välttelee vastuutaan.
Se joka pysyy epäuskoisena tällaisten syiden vuoksi ei ole vilpitön. Päinvastoin hän on vilpillisyyden vallassa, ja tuo vilpillisyys leviää hänen jokaiseen ajatukseensa ja tekoonsa … hän on menettänyt älyllisen neitsyytensä. Kristuksen hylkääminen vilpittömästi, olkoonpa kuinka suuri erehdys tahansa, voidaan saada anteeksi ja parantaa – ”Jokaiselle, joka puhuu sanan Ihmisen poikaa vastaan annetaan anteeksi.” Mutta vältellä Ihmisen Poikaa, kääntää katse toisaalle, teeskennellä, että et ole Häntä huomannut, uppoutua johonkin aivan muuhun kadun toisella puolella, ottaa puhelin pois seinästä, koska Hän saattaa soittaa, jättää vieraalla käsialalla kirjoitetut kirjeet avaamatta, koska ne saattavat olla Häneltä – tämä on kokonaan toinen juttu. Et kenties ole vielä varma siitä pitäisikö sinun olla kristitty, mutta olet varma siitä, että olet ihminen etkä strutsi, joka työntää päänsä hiekkaan.
Mutta kuitenkin – älyllinen kunnia on meidän aikanamme vajonnut niin alas - minä kuulen jonkun yhä valittavan ja kyselevän ”Onko siitä minulle apua? Tekeekö se minut onnelliseksi? Uskotko todella, että minun olisi parempi olla kristitty?” No jos minun on pakko vastata sinulle niin vastaukseni on ”Kyllä”. Mutta vastauksen antaminen on minulle yleisesti ottaen vastenmielistä tässä vaiheessa. Tuossa on ovi, jonka takana, niin ainakin sanotaan, sinua odottaa koko universumin salaisuus. Joko se on totta tai sitten ei. Ja jos ei, silloin tuo ovi kätkee taaksensa suurimman mahdollisen petoksen mitä vain voi olla. Eikö silloin aivan ilmeisesti ole jokaisen ihmisen velvollisuus (siis ihmisen, eikä jäniksen) yrittää ottaa selvää kummasta on kyse ja pyhittää koko energiansa joko tuon valtavan salaisuuden palvelukseen tai sitten pyrkiäkseen paljastamaan ja tuhoamaan sellainen jättiläismäinen humpuuki? Voitko tällaisen kysymyksen äärellä todellakin olla kiinnostunut vain omasta siunatusta ”moraalisesta edistyksestäsi”?
------
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
"Olen epäonnistunut lähes kaikessa," kirjoittaa Teuvo V. Riikonen
Näin välipalaksi jotain nauruhermoja kutkuttavaa. Savonlinnnan Kristillisen opiston rehtorin Teuvo V. Riikosen hauska ja koskettava kolumni Olen epäonnistunut lähes kaikessa:
--------
Elämä on sarja epäonnistumisia. Myös minulla. Olen lähes kaikessa, mihin olen ryhtynyt, epäonnistunut. Lapsena hoitotätini jätti minut yksin keinuun. Hetken kuluttua laskin alleni ja sottasin keinun. Koulumatkalla kerran oikaisin pellon poikki ja putosin ojaan. Kengät kastuivat.Loput kirjoituksesta voi lukea Riikosen kolumnista seurakuntalainen.fi sivulta
Lasten leirillä juoksukisassa valitsin väärän tien ja jäin viimeiseksi. Nuorena menin mukaan jääkiekkojoukkueeseen ja minusta tehtiin nelosketjun keskushyökkääjä. Siihen laitettiin kaikki ne, joilla ei ollut kaikkia varusteita. Minulta puuttuivat mm. hartia- ja alapääsuojukset. Ekassa pelissä pääsin yksin läpi, mutta kompastuin luistimiini. Toisen kerran vastustajan maalilla sain syötön, lämäsin ja lensin takamukselleni kiekon lipuessa ohi...
--------
maanantai 22. marraskuuta 2010
Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Nopeampi nettiyhteys ja teräväpiirto näyttö
Tuoreessa TIME –lehdessä esitellään 50 vuoden 2010 parasta keksintöä. Joukkoon mahtuu tärkeitä ja vähemmän tärkeitä, mutta silti yhtä päätähuimaavia teknologisia innovaatioita: Ensimmäinen synteettinen solu, Englantia opettava robotti, laboratoriossa kehitetyt keuhkot, nopeammin kasvava lohi, iPad (tietysti), 3D bioprintteri (jolla voi "printata" vaikka sisäelimiä, usko tai älä), spray pullosta suihkutettava kangas, räjähdyksen kestävä tapetti, malarialle immuuni geenimuunneltu hyttynen sekä hyttyslaseri jne. muutamia mainitakseni. Siinäpä muutama joululahjavinkki.
Ihmisen mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Itse olen tietokoneajan kasvatti. Olen nähnyt ajan, jolloin siirryttiin laskutikuista taskulaskimiin ja muistan ensimmäiset markkinoille tulleet PC:t ja pelikoneet (Commodore64 ja Atari).
Nautin teknologiasta ja tietotekniikasta sekä työssä että vapaa-ajassa. Edistyksen sivutuotteena on kuitenkin syntynyt ”edistyksen myytti”: Kehitys kulkee vääjäämättä eteenpäin ja kohti alati parempaa maailmaa, jossa teknologia lunastaa ihmiskunnan ja kaikilla on kaikkea riittävästi ja kaikki hyvin kiitos teknologisen kehityksen. Uudet keksinnöt viitoittavat tietä utooppiseen paratiisimaailmaan. Niihin sisältyy omanlaisensa messianismi.
Mutta tekevätkö kaikki nämä keksinnöt ja edistysaskeleet meistä todella parempia ihmisiä? Vilkaisu Internetin keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) voi näissä merkeissä olla varsin herättävä kokemus. Sosiaalinen media ei ole tehnyt meistä sosiaalisempia ihmisiä. Tunnemme entistä enemmän ihmisiä nimimerkiltä, mutta emme välttämättä nimeltä. On entistä helpompaa sanoa mitä ajattelee ajattelematta mitä sanoo.
Kaiken edistyksen ja uusien innovaatioiden keskellä unohtuvat helposti tärkeimmät asiat. Tuoreimman TIME –lehden äärellä mieleeni palautui filosofi Timo Airaksisen vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta. Jotenkin tähän tapaan Airaksinen vastasi: ”Ei tänne sitä varten olla synnytty, että oppisimme käyttämään kännykkää ja laajakaistaa.” Aika hyvin oivallettu, vaikka varsinainen vastaus kysymykseen jäikin lukijan itsensä määriteltäväksi.
Ihmisellä voi olla kaikkea ja jatkuvasti uutta, parempaa, nopeampaa ja näppärämpää. Mutta vastaus elämän tarkoitukseen ja ihmisen syvimpiin kysymyksiin ei löydy teknologisista edistysaskeleista. Seppä Högmanin evästys Paavo Ruotsalaiselle antaa viitteen siitä, että vastaus löytyy jostain mualta: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisäinen tunto”. Jos tämä unohtuu sinänsä arvokkaiden teknologisten saavutusten keskellä seurauksena on elämän syvemmän merkityksen kadottaminen.
Vanhassa katekismuksessa annetaan sanotaan oivallisesti:
Nämä kysymykset on mahdollista työntää ajatuksistaan joksikin ajaksi. Mielensä voi turruttaa ja lohtua hakea vaikka ”edistyksen myytin” tarjoamasta messianismista ja uusista valkoisen miehen arkea helpottavista vempaimista. Yön hiljaisina hetkinä, kun nettiyhteys on suljettu ja valot sammuneet, perimmäiset kysymykset nousevat kuitenkin pintaan kuin öljy: Päättyykö kaikki lopulta pimeään, vai onko jossain valo?
Teknologiset innovaatiot eivät muuta ihmisen perusolemusta: Hänet on luotu elämään Jumalan yhteydessä, hän on luopunut ja on rikkomustensa tähden matkalla itse ansaittuun kadotukseen. Hänen kallein asiansa on saada rauha Jumalan kanssa ja päästä Jumalan lapseksi. Uusi teknologia mahdollistaa nopeamman yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta elämän syvin rikkaus ei ole nopeammassa nettiyhteydessä, vaan yhteydessä Jumalaan. Tässä asiassa ainoa luotettava palveluntarjoaja on Jeesus, joka sovituskuolemallaan ja ylösnousemuksellaan loi yhteyden jokaiselle häneen turvaavalle.
-------
Ihmisen mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Itse olen tietokoneajan kasvatti. Olen nähnyt ajan, jolloin siirryttiin laskutikuista taskulaskimiin ja muistan ensimmäiset markkinoille tulleet PC:t ja pelikoneet (Commodore64 ja Atari).
Nautin teknologiasta ja tietotekniikasta sekä työssä että vapaa-ajassa. Edistyksen sivutuotteena on kuitenkin syntynyt ”edistyksen myytti”: Kehitys kulkee vääjäämättä eteenpäin ja kohti alati parempaa maailmaa, jossa teknologia lunastaa ihmiskunnan ja kaikilla on kaikkea riittävästi ja kaikki hyvin kiitos teknologisen kehityksen. Uudet keksinnöt viitoittavat tietä utooppiseen paratiisimaailmaan. Niihin sisältyy omanlaisensa messianismi.
Mutta tekevätkö kaikki nämä keksinnöt ja edistysaskeleet meistä todella parempia ihmisiä? Vilkaisu Internetin keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) voi näissä merkeissä olla varsin herättävä kokemus. Sosiaalinen media ei ole tehnyt meistä sosiaalisempia ihmisiä. Tunnemme entistä enemmän ihmisiä nimimerkiltä, mutta emme välttämättä nimeltä. On entistä helpompaa sanoa mitä ajattelee ajattelematta mitä sanoo.
Kaiken edistyksen ja uusien innovaatioiden keskellä unohtuvat helposti tärkeimmät asiat. Tuoreimman TIME –lehden äärellä mieleeni palautui filosofi Timo Airaksisen vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta. Jotenkin tähän tapaan Airaksinen vastasi: ”Ei tänne sitä varten olla synnytty, että oppisimme käyttämään kännykkää ja laajakaistaa.” Aika hyvin oivallettu, vaikka varsinainen vastaus kysymykseen jäikin lukijan itsensä määriteltäväksi.
Ihmisellä voi olla kaikkea ja jatkuvasti uutta, parempaa, nopeampaa ja näppärämpää. Mutta vastaus elämän tarkoitukseen ja ihmisen syvimpiin kysymyksiin ei löydy teknologisista edistysaskeleista. Seppä Högmanin evästys Paavo Ruotsalaiselle antaa viitteen siitä, että vastaus löytyy jostain mualta: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisäinen tunto”. Jos tämä unohtuu sinänsä arvokkaiden teknologisten saavutusten keskellä seurauksena on elämän syvemmän merkityksen kadottaminen.
Vanhassa katekismuksessa annetaan sanotaan oivallisesti:
”Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia…Luonnollisessa tilassaan ihminen on vailla todellista onnea. Hän on rauhaton ja tyytymätön elämään. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luopunut Jumalasta ja langennut syntiin … Syntiin langenneen ihmisen kauhistavin onnettomuus on, että hän on Jumalan pyhän vihan alainen. Jos ihminen jää Jumalan vihan alaiseksi, hän joutuu kadotukseen. Kun Jumalan sana osoittaa ihmiselle, että hän on luopunut, hän tuntee omassatunnossaan syyllisyytensä. Hän on täydellisesti avuton itse parantamaan tilaansa. Jumala herättää hänessä pelastuksen kaipuun. Samalla tavoin synnin painama ihmiskunta kokonaisuudessaan tarvitsee pelastusta. Tämän pelastuksen Jumala on antanut meille Jeesuksessa Kristuksessa” (Kristinoppi lyhyesti esitettynä, 1948; 1, 21, 27-28).Evankeliumi Jeesuksesta on ajankohtainen. Se puhuttelee ihmisiä kaikkina aikoina kaikkialla, koska ihmisen syvimmät tarpeet eivät ole teknologisia vaan hengellisiä. Ihminen kyselee yhä elämän tarkoitusta, miettii miten hänestä voisi tulla parempi ihminen, pohtii kuolevaisuuttaan ja kysymystä kuolemanjälkeisestä elämästä, etsii yhteyttä Jumalaan.
Nämä kysymykset on mahdollista työntää ajatuksistaan joksikin ajaksi. Mielensä voi turruttaa ja lohtua hakea vaikka ”edistyksen myytin” tarjoamasta messianismista ja uusista valkoisen miehen arkea helpottavista vempaimista. Yön hiljaisina hetkinä, kun nettiyhteys on suljettu ja valot sammuneet, perimmäiset kysymykset nousevat kuitenkin pintaan kuin öljy: Päättyykö kaikki lopulta pimeään, vai onko jossain valo?
Teknologiset innovaatiot eivät muuta ihmisen perusolemusta: Hänet on luotu elämään Jumalan yhteydessä, hän on luopunut ja on rikkomustensa tähden matkalla itse ansaittuun kadotukseen. Hänen kallein asiansa on saada rauha Jumalan kanssa ja päästä Jumalan lapseksi. Uusi teknologia mahdollistaa nopeamman yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta elämän syvin rikkaus ei ole nopeammassa nettiyhteydessä, vaan yhteydessä Jumalaan. Tässä asiassa ainoa luotettava palveluntarjoaja on Jeesus, joka sovituskuolemallaan ja ylösnousemuksellaan loi yhteyden jokaiselle häneen turvaavalle.
-------
lauantai 20. marraskuuta 2010
Kansainvälinen Rukouspäivä vainottujen kristittyjen puolesta 21.11.
Monissa maissa kristityt elävät vainottuna vähemmistönä uskonsa vuoksi. Yksi heistä on pakistanilainen äiti Asiq Masih, joka on ensimmäinen muhammedin pilkasta Pakistanissa kuolemaantuomittu nainen. Hänelle ei annettu edes tilaisuutta puolustaa itseään. Masihin tapauksesta voi lukea lähemmin tästä: Pakistani Mother Concemned for 'Blasphemy Stunned, Shattered (CharismaNews Online)
Huomenna sunnuntaina 21.11. osallistutaan Suomessakin kansainväliseen rukouspäivään vainottujen kristittyjen puolesta (International Day Of Prayer, IDOP). Päivään kuuluu mielenilmauskulkue Eduskuntatalolta (klo 15) sekä yhteiskristillinen rukoustilaisuus Vanhassa kirkossa (klo 16).
Ohessa alla Suomessa toimivan Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän (KIO) tärkeä tiedote tapahtumasta. Tapahtuman ilmaisen rukokusoppaan voi ladata itselleen Patmoksen nettisivuilta
Viime vuonna mielenilmauskulkue herätti huomiota ja pysäytti Mannerheimintien liikenteen. Lyhyt videovälähdys löytyy täältä: Tukimarssi vainottujen kristittyjen puolesta.
"Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:3)
----------
KUULE HEIDÄN ITKUNSA
Kansainvälinen rukouspäivä vainotun seurakunnan puolesta 21.11.2010
Iranin viranomaiset langettivat kuolemantuomion pastori Yousef Nadarkhanille syytettynä islamista luopumisena. Pastori Nadarkhan on Iranissa Rashtin kaupungissa toimivan kristillisen seurakuntaverkoston johtaja. Hänet pidätettiin 13. lokakuuta, koska hän vastusti Koraanin pakkoluettamista kristillisen koulun oppilaille. Kuolemantuomio odottaa täytäntöönpanoa.
Pakistanissa pastori Khan pahoinpideltiin tiiliskivillä ja mailoilla. Kymmenen muslimimiestä hyökkäsi pastori Khanin kimppuun, joka sai pahoinpitelyssä pahoja vammoja päähänsä sekä murtumia käsiin ja jalkoihin. Khan kääntyi kristityksi vuonna 2000.
Kaksi esimerkkiä kristittyjen vainoista maailmalla kertovat karua kieltään vaietuista ihmisoikeusloukkauksista kristittyjä kohtaan. Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vainojen kärkimaita ovat Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Irak, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea ja Vietnam.
KANSAINVÄLISTÄ RUKOUSPÄIVÄÄ VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA (International Day of Prayer) vietetään tänä vuonna maailmanlaajuisesti sunnuntaina 21. marraskuuta. Rukouspäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kristittyjen ihmisoikeuskysymyksiin.
Osana kansainvälistä rukouspäivää Helsingissä järjestetään rukoustapahtuma sunnuntaina 21. marraskuuta. Tapahtuma alkaa mielenilmauskulkueena eduskuntatalolta klo 15 päätyen Vanhaan kirkkoon (Lönnrotinkatu 6), jossa alkaa klo 16 rukoustapahtuma vainotun seurakunnan puolesta.
Kaikille avoimeen tapahtumaan osallistuu kristittyjä eri seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä. Rouva Chan on kertomassa vainoista Pohjois-Koreassa.
Kristittyjen ihmisoikeustilanteesta muistutetaan myös kansanedustajia ja suomalaisia europarlamentaarikkoja. Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän, KIOn allekirjoittamassa kirjeessä esitetään edustajille pyyntö ottaa työssään huomioon kristittyjen ihmisoikeudet. Heille lähetetään esite: ”Kuule heidän itkunsa”.
Rukoustapahtuman järjestävät Suomen Evankelisen Allianssin ihmisoikeustyöryhmä ja Patmos Lähetyssäätiö.
Lisätietoja rukoustapahtumasta:
KIOn sihteeri Jyrki Kela Puhelin
040-7357357
Sähköposti: jyrki.kela (at) luuk
Huomenna sunnuntaina 21.11. osallistutaan Suomessakin kansainväliseen rukouspäivään vainottujen kristittyjen puolesta (International Day Of Prayer, IDOP). Päivään kuuluu mielenilmauskulkue Eduskuntatalolta (klo 15) sekä yhteiskristillinen rukoustilaisuus Vanhassa kirkossa (klo 16).
Ohessa alla Suomessa toimivan Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän (KIO) tärkeä tiedote tapahtumasta. Tapahtuman ilmaisen rukokusoppaan voi ladata itselleen Patmoksen nettisivuilta
Viime vuonna mielenilmauskulkue herätti huomiota ja pysäytti Mannerheimintien liikenteen. Lyhyt videovälähdys löytyy täältä: Tukimarssi vainottujen kristittyjen puolesta.
"Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:3)
----------
KUULE HEIDÄN ITKUNSA
Kansainvälinen rukouspäivä vainotun seurakunnan puolesta 21.11.2010
Iranin viranomaiset langettivat kuolemantuomion pastori Yousef Nadarkhanille syytettynä islamista luopumisena. Pastori Nadarkhan on Iranissa Rashtin kaupungissa toimivan kristillisen seurakuntaverkoston johtaja. Hänet pidätettiin 13. lokakuuta, koska hän vastusti Koraanin pakkoluettamista kristillisen koulun oppilaille. Kuolemantuomio odottaa täytäntöönpanoa.
Pakistanissa pastori Khan pahoinpideltiin tiiliskivillä ja mailoilla. Kymmenen muslimimiestä hyökkäsi pastori Khanin kimppuun, joka sai pahoinpitelyssä pahoja vammoja päähänsä sekä murtumia käsiin ja jalkoihin. Khan kääntyi kristityksi vuonna 2000.
Kaksi esimerkkiä kristittyjen vainoista maailmalla kertovat karua kieltään vaietuista ihmisoikeusloukkauksista kristittyjä kohtaan. Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vainojen kärkimaita ovat Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Irak, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea ja Vietnam.
KANSAINVÄLISTÄ RUKOUSPÄIVÄÄ VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA (International Day of Prayer) vietetään tänä vuonna maailmanlaajuisesti sunnuntaina 21. marraskuuta. Rukouspäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kristittyjen ihmisoikeuskysymyksiin.
Osana kansainvälistä rukouspäivää Helsingissä järjestetään rukoustapahtuma sunnuntaina 21. marraskuuta. Tapahtuma alkaa mielenilmauskulkueena eduskuntatalolta klo 15 päätyen Vanhaan kirkkoon (Lönnrotinkatu 6), jossa alkaa klo 16 rukoustapahtuma vainotun seurakunnan puolesta.
Kaikille avoimeen tapahtumaan osallistuu kristittyjä eri seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä. Rouva Chan on kertomassa vainoista Pohjois-Koreassa.
Kristittyjen ihmisoikeustilanteesta muistutetaan myös kansanedustajia ja suomalaisia europarlamentaarikkoja. Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän, KIOn allekirjoittamassa kirjeessä esitetään edustajille pyyntö ottaa työssään huomioon kristittyjen ihmisoikeudet. Heille lähetetään esite: ”Kuule heidän itkunsa”.
Rukoustapahtuman järjestävät Suomen Evankelisen Allianssin ihmisoikeustyöryhmä ja Patmos Lähetyssäätiö.
Lisätietoja rukoustapahtumasta:
KIOn sihteeri Jyrki Kela Puhelin
040-7357357
Sähköposti: jyrki.kela (at) luuk
torstai 18. marraskuuta 2010
Maailmankuulu Wintley A. Phipps ainoalaatuisessa konsertissa Suomessa
Mistä näitä kiireitä pukkaa niin ettei tahdo perässä pysyä? Tekisi mieli kirjoittaa blogille, mutta ihan oikeat työt vievät ajan ja energian näin päivinä ihan totaalisesti jälleen.
Parempia aikoja odotellassa tässä yksi huikeimmista musiikkivideoista mitä olen pitkiin aikoihin katsonut. Wintley A. Phippsin musavideo "Amazing Grace " on maailman katsotuin kristillisen musiikin video YouTubessa. Sitä on katsottu yli 8 miljoonaa kertaa! Phipps esiintyy Patmos Lähetyssäätiön "Operaatio Joulun lapsi" tapahtumassa hyväntekeväisyys-konsertissa, Meilahden kirkossa, Helsingissä sunnuntaina 28.11. klo 18.00. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Mukana Yhdysvaltojen suurlähettiläs.
Lisätietoja Phippsistä täältä.
Parempia aikoja odotellassa tässä yksi huikeimmista musiikkivideoista mitä olen pitkiin aikoihin katsonut. Wintley A. Phippsin musavideo "Amazing Grace " on maailman katsotuin kristillisen musiikin video YouTubessa. Sitä on katsottu yli 8 miljoonaa kertaa! Phipps esiintyy Patmos Lähetyssäätiön "Operaatio Joulun lapsi" tapahtumassa hyväntekeväisyys-konsertissa, Meilahden kirkossa, Helsingissä sunnuntaina 28.11. klo 18.00. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Mukana Yhdysvaltojen suurlähettiläs.
Lisätietoja Phippsistä täältä.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Kirkon sisällissota - Vantaan sanomista poimittua
Vantaan Sanomien päätoimittajan A-P. Pietilän ajatuksiaherättävä juttu tämän päivän (17.11.2010) lehdestä on lukemisen arvoinen ilman ylimääräisiä kommentteja. Ohessa digilehdestä kaappaamani kuva jutusta:
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu...
Olenko vain itse tulossa vanhaksi enkä tahdo pysyä vauhdissa mukana vai ovatko kiireet viime aikoina ihan oikeasti lisääntyneet? Mene ja tiedä. Pari tärkeää ajatusta on vielä purkamatta blogille homokeskustelun tiimoilta. Kunhan ennätän. Sen jälkeen on aika siirtyä muihin aiheisiin jälleen.
Totean tässä kirjoituksessa tähän väliin eräiden muilta blogilta otettujen poimintojen ohella, että vaikka omat kirjoitukseni aiheesta ovat asiapitoisia (teologisia, yhteiskunnallisia, filosofisia) se ei tarkoita, etten ymmärtäisi asian koskettavan monia ihmisiä syvästi henkilökohtaisella tasolla.
Keskustelua hankaloittaa kahden erilaisen näkökohdan kulkeminen lähekkäin ja rinnakkain: henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen.
Yhteiskunnallista keskustelua ei voida käydä yksin siltä näkökohdalta miten syvästi joku kokee asian henkilökohtaisesti. Yhteiskunnallinen muutos koskettaa meitä kaikkia ja kuuluu meille kaikille. Kuten Sonja Falk Seurakuntalainen.fi sivuston blogissaan toteaa hyvin sukupuolineutraalista avioliitosta: "Yksilön tasolla kaikki ymmärrämme, mikä merkitys on läheisillä ihmissuhteilla. Avioliittoon rinnastettava yhteiskunnallinen erityisasema kuitenkin vaatisi yhteiskunnallista merkittävyyttä. sillä yhteiskunnan ei mielestäni pidä olla kovin kiinnostunut siitä, mitä ihmisen makuuhuoneissaan tekevät. Vai riittääkö vastaukseksi, että kysymys on loukkaava ja siksi sitä ei saa esittää? "
Yhteiskunnallinen keskustelu ja debatti on siis erikseen. Sitä ei voida käydä pelkästään puhumalla tunteista ja niiden kunnioittamisen tärkeydestä. On voitava puhua asiasta, joka itsessään on tärkeä asiana. Tähän sisältyy sen vakava pohtiminen mitä avioliitto oikeasti on ja voi olla. Esko Murto kirjoittaa osuvasti lukemisenarvoisessa blogissaan seurakuntalainen.fi sivustolla:
Klassinen luonnonoikeudellinen ajattelu ja siitä nouseva ei-uskonnollinen argumentaatio (johon YLE:n ohjelman puheenvuoroni osaksi rakentuivat viitatessani heteroseksuaalisuuden kuuluvan osaksi luonnonjärjestystä), samoin kuin kristillinen argumentaatio (Raamattu Jumalan sanana) lähtevät siitä, että avioliitto ei ole vapaasti määriteltävissä. Se on jotain annettua, joka perustuu ruumiillisuuteemme ja luonnossa havaittaviin biologisiin tosiasioihin, joita ei voida sivuuttaa. Rakkaus ei ole epäolennainen avioliittoa ajatellessa. Mutta avioliitto ei ole pelkästään rakkauden symboli.
Toisen näkökannan mukaan nämä lähtökohdat hylätään kategorisesti ja avioliitto, jopa sukupuolisuus ja seksuaalisuus itsessään, tulkitaan vain kulttuurisiksi luomuksiksi. Tällöin tuntuu lunnollisesti oudolta esittää, että avioliitto rajautuisi jotenkin annetusti vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Rakkaus on abstrahoitu korkeimman idean tasolle ja avioliitto nähdään tämän abstraktin ideaalin symbolisena tunnustuksena sukupuoleen katsomatta. Tähän näkemykseen sisältyy ongelmia, joita selvittelen jossain toisessa tekstissä. Nämä ovat kuitenkin periaatteelliset erot lähestymistavoissa.
Toinen kysymys on sitten kohdata yksittäisiä homoseksuaaleja keskustellen heidän elämänsä kokemuksista ja taisteluista kahden kesken, ymmärtäen, kuunnellen ja rukoillen. Minäkin olen rukoillut homojen kanssa ja heidän puolestaan. En toki homosuhteiden puolesta. Vaikka kunnioitan ja arvostan homoseksuaaleja ihmisinä pidä homosuhteita Jumalan sanan valossa syntinä siinä missä avosuhteita tai avioliiton ulkopuolisia suhteita. En kuitenkaan usko, että ketää pitäisi sulkea seurakuntaelämän ulkopuolelle vain siksi, että hän sanoo kokevansa homoeroottisia tunteita.
Kristitty filosofi William Lane Craig sanoo hyvin kirjassaan Hard Questions - Real Answers:
Totean tässä kirjoituksessa tähän väliin eräiden muilta blogilta otettujen poimintojen ohella, että vaikka omat kirjoitukseni aiheesta ovat asiapitoisia (teologisia, yhteiskunnallisia, filosofisia) se ei tarkoita, etten ymmärtäisi asian koskettavan monia ihmisiä syvästi henkilökohtaisella tasolla.
Keskustelua hankaloittaa kahden erilaisen näkökohdan kulkeminen lähekkäin ja rinnakkain: henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen.
Yhteiskunnallista keskustelua ei voida käydä yksin siltä näkökohdalta miten syvästi joku kokee asian henkilökohtaisesti. Yhteiskunnallinen muutos koskettaa meitä kaikkia ja kuuluu meille kaikille. Kuten Sonja Falk Seurakuntalainen.fi sivuston blogissaan toteaa hyvin sukupuolineutraalista avioliitosta: "Yksilön tasolla kaikki ymmärrämme, mikä merkitys on läheisillä ihmissuhteilla. Avioliittoon rinnastettava yhteiskunnallinen erityisasema kuitenkin vaatisi yhteiskunnallista merkittävyyttä. sillä yhteiskunnan ei mielestäni pidä olla kovin kiinnostunut siitä, mitä ihmisen makuuhuoneissaan tekevät. Vai riittääkö vastaukseksi, että kysymys on loukkaava ja siksi sitä ei saa esittää? "
Yhteiskunnallinen keskustelu ja debatti on siis erikseen. Sitä ei voida käydä pelkästään puhumalla tunteista ja niiden kunnioittamisen tärkeydestä. On voitava puhua asiasta, joka itsessään on tärkeä asiana. Tähän sisältyy sen vakava pohtiminen mitä avioliitto oikeasti on ja voi olla. Esko Murto kirjoittaa osuvasti lukemisenarvoisessa blogissaan seurakuntalainen.fi sivustolla:
...puhuttaessa ns. sukupuolineutraalista avioliitosta on uhripääomaa pyritty hankkimaan luomalla mielikuva homoihin ihmisjoukkona/kansanosana kohdistuvasta sorrosta, jonka tähden heille ei sallita samoja perusoikeuksia -avioliitto- kuin muillekin. Tähän voidaan vastata - hiukan näsäviisaasti, myönnetään - että homot saavat solmia avioliiton ihan siinä missä muutkin, kunhan se solmitaan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vastaus ei ole pelkkää viisastelua, vaan kuvaa koko asian ydintä. Syy siihen, että homot eivät voi mennä tahtomansa samaa sukupuolta olevan partnerin kanssa naimisiin, ei johdu siitä, että homoseksuaaleja ihmisryhmänä haluttaisiin sortaa, vaan siitä, että avioliittoinstituution perusolemukseen kuuluu se, että se solmitaan toista sukupuolta olevan parin kanssa.Tässä on villakoiran ydin, jossa keskusteluosapuolten näkemykset poikkeavat radikaalisti toisistaan. Onko avioliitto jotain annettua vai pelkkä sopimuksen varainen asia, kuten oikean puoleinen liikenne (Kyproksella ja Brittein saarilla on vasemman puoleinen liikenne)?
Klassinen luonnonoikeudellinen ajattelu ja siitä nouseva ei-uskonnollinen argumentaatio (johon YLE:n ohjelman puheenvuoroni osaksi rakentuivat viitatessani heteroseksuaalisuuden kuuluvan osaksi luonnonjärjestystä), samoin kuin kristillinen argumentaatio (Raamattu Jumalan sanana) lähtevät siitä, että avioliitto ei ole vapaasti määriteltävissä. Se on jotain annettua, joka perustuu ruumiillisuuteemme ja luonnossa havaittaviin biologisiin tosiasioihin, joita ei voida sivuuttaa. Rakkaus ei ole epäolennainen avioliittoa ajatellessa. Mutta avioliitto ei ole pelkästään rakkauden symboli.
Toisen näkökannan mukaan nämä lähtökohdat hylätään kategorisesti ja avioliitto, jopa sukupuolisuus ja seksuaalisuus itsessään, tulkitaan vain kulttuurisiksi luomuksiksi. Tällöin tuntuu lunnollisesti oudolta esittää, että avioliitto rajautuisi jotenkin annetusti vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Rakkaus on abstrahoitu korkeimman idean tasolle ja avioliitto nähdään tämän abstraktin ideaalin symbolisena tunnustuksena sukupuoleen katsomatta. Tähän näkemykseen sisältyy ongelmia, joita selvittelen jossain toisessa tekstissä. Nämä ovat kuitenkin periaatteelliset erot lähestymistavoissa.
Toinen kysymys on sitten kohdata yksittäisiä homoseksuaaleja keskustellen heidän elämänsä kokemuksista ja taisteluista kahden kesken, ymmärtäen, kuunnellen ja rukoillen. Minäkin olen rukoillut homojen kanssa ja heidän puolestaan. En toki homosuhteiden puolesta. Vaikka kunnioitan ja arvostan homoseksuaaleja ihmisinä pidä homosuhteita Jumalan sanan valossa syntinä siinä missä avosuhteita tai avioliiton ulkopuolisia suhteita. En kuitenkaan usko, että ketää pitäisi sulkea seurakuntaelämän ulkopuolelle vain siksi, että hän sanoo kokevansa homoeroottisia tunteita.
Kristitty filosofi William Lane Craig sanoo hyvin kirjassaan Hard Questions - Real Answers:
Olipa homoseksuaalisuus geneettistä taikka ympäristötekijöistä johtuvaa ihmiset eivät yleensä valitse olla homoseksuaaleja. Monet homoseksuaalit ovat kertoneet, kuinka kipeää heille on ollut havaita itsessään näitä tunteita ja taistella niitä vastaan, ja he voivat kertoa sinulle, että eivät koskaan olisi itse valinneet niitä. Ja Raamattu ei tuomitse henkilöä siitä, että hänellä on homoseksuaalinen orientaatio. Raamattu tuomitsee homoseksuaaliset teot. On täysin mahdollista olla homoseksuaali ja uudestisyntynyt, Hengellä täytetty kristitty. Aivan niin kuin raitistunut alkoholisti nousee AA kokouksessa ja sanoo: ”Minä olen alkoholisti”, samoin tulisi puhdasta elämää elävän homoseksuaalin voida nousta ylös rukouskokouksessa ja sanoa: ”Minä olen homoseksuaali. Mutta Jumalan armosta ja Pyhän Hengen voiman avulla elän puhdasta elämää Kristukselle”. Minä toivon, että meillä olisi rohkeutta ja rakkautta toivottaa tällainen ihminen tervetulleeksi veljenä tai sisarena Kristuksessa.Craigin teksti muistuttaa ohimenevästi myös eräästä unohdetusta vähemmistöstä, joka keskustelun tiimellyksessä on jäänyt jalkoihin. Heistä kirjoittaa seurakuntalainen.fi sivulla hyvin viisitoista vuotta Keski-Euroopassa seurakuntatyössä toiminut Kari Honkanen koskettavassa blogissaan Homokeskustelun unohdetut:
Homokeskustelu on unohtanut erään vähemmistöryhmän aivan kokonaan, nimittäin ne ihmiset, jotka ovat päässeet eroon homotaipumuksestaan, ne, jotka ovat palanneet homoudesta takaisin ns. heteromaailmaan; menneet kristilliseen avioliittoon, perustaneet perheen ja saaneet lapsia. On myös olemassa sellaisia ihmisiä, jotka taistelevat parhaillaan tämän sukupuolisen ongelmansa kanssa Jumalan edessä rukoillen, ja tahtovat ihan oikeasti ja vilpittömästi elää heteroina. Tätäkään ihmisryhmää emme saisi väheksyä tai tuomita. Uskon, että he ovat pyrkimyksessään vilpittömiä ja perustelevat kantansa Raamatulla [--] Olisi mielestäni erittäin valitettavaa, jos tämä nyt käytävä keskustelu tekisi tyhjäksi näiden homoudesta takaisin heteroiksi muuttuneiden ihmisten elämänmuutoksen. Olisiko heidän palattava takaisin vanhaan, kun monet niin korkeassakin asemassa olevat hengelliset johtajat tekevät suorastaan tyhjäksi heidän niin radikaalin ja merkittävän elämänkokemuksensa. Onkin hyvä kysyä: onko keskuudessamme tilaa myös niille, jotka ovat hyljänneet homoutensa, vai tuomitsemmeko heidät?Lopuksi. Käynnissä on yhteiskunnallinen murros. Niillä, jotka kuuluvat kirkkoon on mahdollisuus vaikuttaa. Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamo sanookin omassa blogissaan:
Nyt kaikkien perinteistä avioliittoa kunnioittavien ja perinteisen kristillisyyden olemassaolon oikeutusta toivovien pitäisi yhdistyä ja lähteä vaikuttamanaan olemalla mukana seurakuntavaaleissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet valitsevat ensi vuonna kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokouksen koostumus vaikuttaa suuresti siihen, millainen kirkko tulevaisuudessa on. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa.Anna siis äänesi kuulua seurakuntavaaleissa. Nyt kun se vielä on mahdollista.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä
Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen otti hiljattain kantaa vellovaan homokeskusteluun Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Nissisen on kirjoittanut aiheesta kansainvälisestikin huomiota herättäneen tutkimuksen Homoerotiikka Raamatun Maailmassa (Yliopistopaino, 1994). Samainen teos on ilmestynyt myös englanninkielellä.
Nissinen on tekstissään luonnollisesti oikeassa siinä, että Raamattua on aina tulkittava, ja tulkittava vastuullisesti. Tulkitsemisen jälkeenkin on vielä kysyttävä Millä tavalla teksti on sovellettavissa meidän päiviimme vai onko lainkaan. Nissinen varoittelee kirjoituksensa lopulla hiukan holhoavasti tulkinnan ja vallankäytön vaaroista. Ikään kuin hän itse ei lainkaan tulkitsisi tai käyttäisi valtaa niin tehdessään.
Toisin kuin Nissinen esittää, kyse ei viime kädessä ole vallankäytöstä, vaan siitä mikä tulkinta on perustelluin ja nousee luontevimmin tekstistä itsestään. Kaikki esitetyt tulkinnat eivät ole yhtä hyviä. Omassa tulkinnassaan Nissinen tukeutuu toisiin homomyönteisiin tutkijoihin (kuten Robin Scroggs, John Boswell). Nissinen kierrättää Hesarin kommentissaan nimeltä mainitsematta Boswellin 80-luvun alkupuolella esittämän kiistanalaisen ”hyväksikäyttötulkinnan”. Se ei kestänyt kriittistä tarkastelua silloin, eikä kestä edelleenkään.
Nissisen tarjoilema näkemys on monella tapaa ongelmallinen ja kiistanalainen, kuten vaikkapa Pittsburghin teologisen seminaarin uuden testamentin apulaisprofessori Robert Gagnon perusteellisessa tutkimuksessaan on osoittanut. Kirjassaan The Bible and Homosexual Practice – Texts and Hermeneutics Gagnon kritisoi laajalti sekä Nissisen tulkintojen eksegeettisiä että hermeneuttisia heikkouksia. Kiinnostuneille Gagnonin perinpohjainen teos samoin kuin hänen nettisivustonsa ovat tutustumisen arvoisia.
Nissisen vetoaa Helsingin sanomien yleisöosastokirjoituksessaan siihen, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Pikemminkin vain seksuaalisesta väkivallasta tai alistamisesta tai sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta. Tämä on Boswellia alusta loppuun saakka. Eittämättä eräät Vanhan testamentin jakeet sisältävät hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä ja ne on toki huomioitava tekstien merkitystä arvioitaessa. Asia ei kuitenkaan ratkea näin simppelillä kaavalla.
Mitä Nissinen tarkalleen ottaen tarkoittaa todetessaan, että Raamattu ”ei sano mitään” rakkauteen perustuvista homosuhteista? Kenties hän olettaa, ettei Raamatun aikana tunnettu keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Tai ettei vaikkapa Paavali olisi sellaisia tuntenut. Mikäli kirjoittajat olisivat olleet sellaisista suhteista tietoisia, Raamatun, ja erityisesti Uuden testamentin tekstit ilmeisesti näyttäisivät toisenlaisilta. Tai sitten hän olettaa, että kirjoittajat ovat kyllä olleet tietoisia kiintymykseen perustuvista homosuhteista, mutta vaikenivat niistä. Tämä vaikeneminen olisi sitten tulkittava (!) ”myöntymisen merkkinä”. Kirjoittajat eivät nähneet keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita tuomittavina, eivätkä siksi ”sano” niistä mitään.
Toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen. Jopa todennäköinen. Kirjoittajat eivät erittele rakkauteen ja hyväksikäyttöön perustuvia suhteita koska sellaisella erolla ei loppupeleissä ollut heille merkitystä. Ei sen enempää homosuhteita kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta arvioitaessa (1 Kor. 5). Tietysti alistaminen ja hyväksikäyttö kaikissa ihmissuhteissa on Raamatunkin mukaan väärin ja tuomittavaa (esim. 1 Piet. 3:7). Rakkaus, kiintymys ja keskinäinen kunnioitus eivät silti sellaisenaan tuo mitään suhdetta Jumalan tahdon piiriin, mikäli suhde muutoin on selvästi Jumalan ilmoitetun tahdon vastainen. Raamatun mukaan esiaviolliset heterosuhteetkin ovat syntiä, vaikka ne perustuisivat keskinäiseen kiintymykseen vailla alistamista ja hyväksikäyttöä.
Useiden muiden tutkijoiden ohella Gagnon on osoittanut, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Väite siitä, että meidän tuntemamme homoseksuaalisuus siis poikkeaisi tässä kohdin siitä minkä Paavali on voinut tuntea ei pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta.
Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Sekä Platon että Aristoteles pohdiskelivat josko ainakin jonkin sortin kiinnostus homoseksuaaliseen käyttäytymiseen miesten kesken saattaisi olla jossain määrin synnynnäistä. Ja niin edelleen.
Eräät homoseksuaalitkin tutkijat pitävät Nissisen kannattamaa tulkintaa väkinäisenä ja epähistoriallisena. Luis Crompton toteaa kirjassaan, Homosexuality and Civilization:
Niinpä Gagnon toteaa: “Jotkut väittävät Raamatun tuomitsevan ainoastaan hyväksikäyttöön ja alistamiseen perustuvat homoseksuaaliset suhteet (pederastian tai miesprostituution), mutta tällaisen tueksi ei ole lainkaan vakuuttavaa näyttöä. Parhaat homosuhteita kannattavat tutkijatkin tiedostavat, että homoseksuaalista käyttäytymistä koskeva raamatullinen kielto on muotoiltu absoluuttisesti.”
Huomionarvoista on, että Paavali puhuu molemminpuolisesta halusta ”[toinen] toisiaan kohtaan” (eis alleeloon; Rm. 1:27), mikä ei erityisemmin viittaa hyväksikäyttöön tai alistamiseen. Pikemminkin molemminpuoliseen kiinnostukseen. Samansuuntaisesti Paavali Roomalaiskirjeessä mainitsee erikseen naispuolisen homoseksuaalisen käyttäytymisen (Rm. 1:26). Siihen yleisesti ei katsottu liittyvän hyväksikäyttöä tai alistamista.
Nissisen tulkinta ontuu muutenkin. Hän pyrkii kytkemään Paavalin tekstin (Rm 1:22-26) Vanhan testamentin eräisiin teksteihin, joissa eittämättä on kyse myös alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan toimi. Alkukieli paljastaa useiden sanastollisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta kiistattomasti, että Paavalin roomalaiskirjeen katkelman taustalla on luomiskertomus (1 Ms. 1-2). Ei ajatus hyväksikäytöstä tai alistamisesta tai sukupuoliroolien vaihtamisesta tietentahtoisesti. Paavalin näkemyksen mukaan homoseksi on tuomittavaa sen kaikissa muodoissaan, koska se sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan.
Nissisen on puoliksi oikeassa todetessaan, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Mutta se puuttuva puoli on koko asian avain. Sen perusteella, mistä Raamattu hänen mukaansa ”ei sano” mitään hän sivuuttaa tarkoitushakuisesti tyystin sen mitä Raamattu sanoo. Nimittäin, alusta loppuun saakka Jumalan siunaamana ja Hänen tahtonsa mukaisen seksuaalisen käyttäytymisen viitekehyksenä pidetään miehen ja naisen avioliittoa. Tämä ulottuu syvälle jopa kristillisen symboliikan ytimiin. Kristuksen ja seurakunnan suhdetta verrataan miehen ja vaimon suhteeseen (Ef. 5:31-32). Kristus on sulhanen ja seurakunta on morsian. Maailman lopulla taivaasta alas laskeutuva uusi Jerusalem on kuin miehelleen kaunistettu morsian, kuvailee Ilmestyskirja.
Genesiksestä Ilmestyskirjaan, kaikkialla ja joka käänteessä, missä vain Raamattu yleensä sanoo yhtään mitään Jumalan tahdon mukaisista seksuaalisuudesta, Raamattu poikkeuksetta puhuu miehen ja naisen muodostamasta aviosuhteesta. Raamatulla ei ole mitään positiivista sanomaa homosuhteista missään olosuhteissa. Raamattu suhtautuu positiivisesti ja myönteisesti rakkauteen ja seksuaalisuuteen. Mutta Raamatun positiivinen sanoma rakkaudesta seksuaalisessa asiayhteydessä on läpeensä heteronormatiivinen. Tämän johdonmukaisesti Raamatussa vastaan tulevan seikan sivuuttaminen homoteologisessa argumentaatiossa, ja sille asiaankuuluvan hermeneuttisen painoarvon antamatta jättäminen, on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä.
Se miksi Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta” ei ilmeisestikään merkitse sitä mitä Nissinen antaa ymmärtää, vaan juuri päinvastaista. Raamattu ei sano mitään samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteista, koska Raamatun todistus Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalisesta rakkaudesta liitetään johdonmukaisesti, yksin ja ainoastaan, miehen ja naisen muodostamaan aviolliseen viitekehykseen. Tämä ei tarkoita, että alistaminen ja hyväksikäyttö (fyysinen tai sanallinen) olisivat Raamatun mukaan avioliitossa sallittuja miehen ja naisen välillä. Ei myöskään, että keskinäinen kiintymys, turva, hellyys ja toinen toisesta saatava ilo nähtäisiin yhdentekevinä, kunhan suhteessa vain on mies ja nainen. Jumalan sanan valossa sukupuolella on kuitenkin luovuttamaton merkitys avioliitolle.
Keskusteltaessa Raamatun valossa siitä minkälainen suhde on Jumalan siunaama ja mikä ei, pelkkä rakkaus ei riitä. Niin tärkeä ja toivottava kuin se onkin kaikissa parisuhteissa. Osapuolten välinen rakkaus ei pyhitä sen enempää homosuhdetta, kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta vaikkapa äidin ja hänen aikuisen poikansa kohdalla. Samoin rakkaus ei Raamatun mukaan pyhitä esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista heterosuhdetta. Ei myöskään avosuhdetta.
Robert Gagnon kiteyttää hyvin todetessaan, että homodebatissa on viime kädessä kyse etiikasta yleensä: Tulisiko sisäsyntyisten, biologisten halujen, vaiko Jeesuksen olla elämämme Herra ja valtias. Ihminen, joka ei seuraa Kristusta rakentaa etiikkansa luonnollisesti jollekin muulle perustukselle kuin Jumalan ilmoitukselle Raamatussa. Kristitylle sen sijaan Jeesuksen seuraaminen merkitsee kuuliaisuutta Hänelle ja Hänen apostoleilleen. Jumalan sana kehottaa Kristuksen seuraamiseen, jossa ”vanha minä kaikkine tekoineen” riisutaan pois ja pukeudutaan ”uuteen”, joka uudistuu ”oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol. 3:9-10).
Kristuksen seuraajan identiteettiä ei määrittele yksin hänen seksuaalinen orientaationsa ja siitä nousevat halut. Hänen identiteettinsä ytimessä tulee olla Herra Jeesus Kristus, jonka opetuslapsena eläminen muodostaa jokaiselle suuntautuneisuudesta riippumatta elämänmittaisen haasteen. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uudestisyntymistä ihminen ei koskaan voi ymmärtää, että tällainen elämä ylipäätään on mahdollinen, ja että sellainen elämä voisi tuoda ilon ja rauhan.
-----
Lisälukemistoa
-----------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla:
Nissinen on tekstissään luonnollisesti oikeassa siinä, että Raamattua on aina tulkittava, ja tulkittava vastuullisesti. Tulkitsemisen jälkeenkin on vielä kysyttävä Millä tavalla teksti on sovellettavissa meidän päiviimme vai onko lainkaan. Nissinen varoittelee kirjoituksensa lopulla hiukan holhoavasti tulkinnan ja vallankäytön vaaroista. Ikään kuin hän itse ei lainkaan tulkitsisi tai käyttäisi valtaa niin tehdessään.
Toisin kuin Nissinen esittää, kyse ei viime kädessä ole vallankäytöstä, vaan siitä mikä tulkinta on perustelluin ja nousee luontevimmin tekstistä itsestään. Kaikki esitetyt tulkinnat eivät ole yhtä hyviä. Omassa tulkinnassaan Nissinen tukeutuu toisiin homomyönteisiin tutkijoihin (kuten Robin Scroggs, John Boswell). Nissinen kierrättää Hesarin kommentissaan nimeltä mainitsematta Boswellin 80-luvun alkupuolella esittämän kiistanalaisen ”hyväksikäyttötulkinnan”. Se ei kestänyt kriittistä tarkastelua silloin, eikä kestä edelleenkään.
Nissisen tarjoilema näkemys on monella tapaa ongelmallinen ja kiistanalainen, kuten vaikkapa Pittsburghin teologisen seminaarin uuden testamentin apulaisprofessori Robert Gagnon perusteellisessa tutkimuksessaan on osoittanut. Kirjassaan The Bible and Homosexual Practice – Texts and Hermeneutics Gagnon kritisoi laajalti sekä Nissisen tulkintojen eksegeettisiä että hermeneuttisia heikkouksia. Kiinnostuneille Gagnonin perinpohjainen teos samoin kuin hänen nettisivustonsa ovat tutustumisen arvoisia.
Nissisen vetoaa Helsingin sanomien yleisöosastokirjoituksessaan siihen, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Pikemminkin vain seksuaalisesta väkivallasta tai alistamisesta tai sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta. Tämä on Boswellia alusta loppuun saakka. Eittämättä eräät Vanhan testamentin jakeet sisältävät hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä ja ne on toki huomioitava tekstien merkitystä arvioitaessa. Asia ei kuitenkaan ratkea näin simppelillä kaavalla.
Mitä Nissinen tarkalleen ottaen tarkoittaa todetessaan, että Raamattu ”ei sano mitään” rakkauteen perustuvista homosuhteista? Kenties hän olettaa, ettei Raamatun aikana tunnettu keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Tai ettei vaikkapa Paavali olisi sellaisia tuntenut. Mikäli kirjoittajat olisivat olleet sellaisista suhteista tietoisia, Raamatun, ja erityisesti Uuden testamentin tekstit ilmeisesti näyttäisivät toisenlaisilta. Tai sitten hän olettaa, että kirjoittajat ovat kyllä olleet tietoisia kiintymykseen perustuvista homosuhteista, mutta vaikenivat niistä. Tämä vaikeneminen olisi sitten tulkittava (!) ”myöntymisen merkkinä”. Kirjoittajat eivät nähneet keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita tuomittavina, eivätkä siksi ”sano” niistä mitään.
Toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen. Jopa todennäköinen. Kirjoittajat eivät erittele rakkauteen ja hyväksikäyttöön perustuvia suhteita koska sellaisella erolla ei loppupeleissä ollut heille merkitystä. Ei sen enempää homosuhteita kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta arvioitaessa (1 Kor. 5). Tietysti alistaminen ja hyväksikäyttö kaikissa ihmissuhteissa on Raamatunkin mukaan väärin ja tuomittavaa (esim. 1 Piet. 3:7). Rakkaus, kiintymys ja keskinäinen kunnioitus eivät silti sellaisenaan tuo mitään suhdetta Jumalan tahdon piiriin, mikäli suhde muutoin on selvästi Jumalan ilmoitetun tahdon vastainen. Raamatun mukaan esiaviolliset heterosuhteetkin ovat syntiä, vaikka ne perustuisivat keskinäiseen kiintymykseen vailla alistamista ja hyväksikäyttöä.
Useiden muiden tutkijoiden ohella Gagnon on osoittanut, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Väite siitä, että meidän tuntemamme homoseksuaalisuus siis poikkeaisi tässä kohdin siitä minkä Paavali on voinut tuntea ei pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta.
Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Sekä Platon että Aristoteles pohdiskelivat josko ainakin jonkin sortin kiinnostus homoseksuaaliseen käyttäytymiseen miesten kesken saattaisi olla jossain määrin synnynnäistä. Ja niin edelleen.
Eräät homoseksuaalitkin tutkijat pitävät Nissisen kannattamaa tulkintaa väkinäisenä ja epähistoriallisena. Luis Crompton toteaa kirjassaan, Homosexuality and Civilization:
”Erään tulkinnan mukaan, Paavalin sanoja ei ole suunnattu sitoutuneessa suhteessa eläville ’bona fide’ homoseksuaaleille. Mutta tällainen hyvää tarkoittava lukutapa vaikuttaa väkinäiseltä ja epähistorialliselta. Paavali, kuten kukaan muukaan tuon ajan juutalainen kirjoittaja, ei missään viittaa vähäisessäkään määrin hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien suhteita missään olosuhteissa. Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.”Samoilla linjoilla on Bernadette J. Brooten, joka itse on lesbo. Nissisen, kuin itsestään selvyytenä tarjoilema tulkinta ei siis nauti varauksetonta tai yksimielistä hyväksyntää edes kaikkien homosuhteisiin myönteisesti suhtautuvien tutkijoiden parissa.
Niinpä Gagnon toteaa: “Jotkut väittävät Raamatun tuomitsevan ainoastaan hyväksikäyttöön ja alistamiseen perustuvat homoseksuaaliset suhteet (pederastian tai miesprostituution), mutta tällaisen tueksi ei ole lainkaan vakuuttavaa näyttöä. Parhaat homosuhteita kannattavat tutkijatkin tiedostavat, että homoseksuaalista käyttäytymistä koskeva raamatullinen kielto on muotoiltu absoluuttisesti.”
Huomionarvoista on, että Paavali puhuu molemminpuolisesta halusta ”[toinen] toisiaan kohtaan” (eis alleeloon; Rm. 1:27), mikä ei erityisemmin viittaa hyväksikäyttöön tai alistamiseen. Pikemminkin molemminpuoliseen kiinnostukseen. Samansuuntaisesti Paavali Roomalaiskirjeessä mainitsee erikseen naispuolisen homoseksuaalisen käyttäytymisen (Rm. 1:26). Siihen yleisesti ei katsottu liittyvän hyväksikäyttöä tai alistamista.
Nissisen tulkinta ontuu muutenkin. Hän pyrkii kytkemään Paavalin tekstin (Rm 1:22-26) Vanhan testamentin eräisiin teksteihin, joissa eittämättä on kyse myös alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan toimi. Alkukieli paljastaa useiden sanastollisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta kiistattomasti, että Paavalin roomalaiskirjeen katkelman taustalla on luomiskertomus (1 Ms. 1-2). Ei ajatus hyväksikäytöstä tai alistamisesta tai sukupuoliroolien vaihtamisesta tietentahtoisesti. Paavalin näkemyksen mukaan homoseksi on tuomittavaa sen kaikissa muodoissaan, koska se sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan.
Genesiksestä Ilmestyskirjaan, kaikkialla ja joka käänteessä, missä vain Raamattu yleensä sanoo yhtään mitään Jumalan tahdon mukaisista seksuaalisuudesta, Raamattu poikkeuksetta puhuu miehen ja naisen muodostamasta aviosuhteesta. Raamatulla ei ole mitään positiivista sanomaa homosuhteista missään olosuhteissa. Raamattu suhtautuu positiivisesti ja myönteisesti rakkauteen ja seksuaalisuuteen. Mutta Raamatun positiivinen sanoma rakkaudesta seksuaalisessa asiayhteydessä on läpeensä heteronormatiivinen. Tämän johdonmukaisesti Raamatussa vastaan tulevan seikan sivuuttaminen homoteologisessa argumentaatiossa, ja sille asiaankuuluvan hermeneuttisen painoarvon antamatta jättäminen, on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä.
Se miksi Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta” ei ilmeisestikään merkitse sitä mitä Nissinen antaa ymmärtää, vaan juuri päinvastaista. Raamattu ei sano mitään samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteista, koska Raamatun todistus Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalisesta rakkaudesta liitetään johdonmukaisesti, yksin ja ainoastaan, miehen ja naisen muodostamaan aviolliseen viitekehykseen. Tämä ei tarkoita, että alistaminen ja hyväksikäyttö (fyysinen tai sanallinen) olisivat Raamatun mukaan avioliitossa sallittuja miehen ja naisen välillä. Ei myöskään, että keskinäinen kiintymys, turva, hellyys ja toinen toisesta saatava ilo nähtäisiin yhdentekevinä, kunhan suhteessa vain on mies ja nainen. Jumalan sanan valossa sukupuolella on kuitenkin luovuttamaton merkitys avioliitolle.
Keskusteltaessa Raamatun valossa siitä minkälainen suhde on Jumalan siunaama ja mikä ei, pelkkä rakkaus ei riitä. Niin tärkeä ja toivottava kuin se onkin kaikissa parisuhteissa. Osapuolten välinen rakkaus ei pyhitä sen enempää homosuhdetta, kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta vaikkapa äidin ja hänen aikuisen poikansa kohdalla. Samoin rakkaus ei Raamatun mukaan pyhitä esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista heterosuhdetta. Ei myöskään avosuhdetta.
Robert Gagnon kiteyttää hyvin todetessaan, että homodebatissa on viime kädessä kyse etiikasta yleensä: Tulisiko sisäsyntyisten, biologisten halujen, vaiko Jeesuksen olla elämämme Herra ja valtias. Ihminen, joka ei seuraa Kristusta rakentaa etiikkansa luonnollisesti jollekin muulle perustukselle kuin Jumalan ilmoitukselle Raamatussa. Kristitylle sen sijaan Jeesuksen seuraaminen merkitsee kuuliaisuutta Hänelle ja Hänen apostoleilleen. Jumalan sana kehottaa Kristuksen seuraamiseen, jossa ”vanha minä kaikkine tekoineen” riisutaan pois ja pukeudutaan ”uuteen”, joka uudistuu ”oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol. 3:9-10).
Kristuksen seuraajan identiteettiä ei määrittele yksin hänen seksuaalinen orientaationsa ja siitä nousevat halut. Hänen identiteettinsä ytimessä tulee olla Herra Jeesus Kristus, jonka opetuslapsena eläminen muodostaa jokaiselle suuntautuneisuudesta riippumatta elämänmittaisen haasteen. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uudestisyntymistä ihminen ei koskaan voi ymmärtää, että tällainen elämä ylipäätään on mahdollinen, ja että sellainen elämä voisi tuoda ilon ja rauhan.
-----
Lisälukemistoa
-----------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla:
- YLEn homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta
- YLEn homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
- Kirkon sisällissota - Vantaan Sanomista poimittua
- Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu
- Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo?
- Jos kaksi rakastaa toistaan... Entä jos kolme?
- Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
- Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä
- Homokeskustelu heiluttaa nyt herätysliikkeitä
- Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?
- Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa
- Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa
perjantai 22. lokakuuta 2010
Suosittelen: Onko avioliitto keksitty vai löydetty asia?
Aiemman viestini kommenteissa vilahti linkki, joka ansaitsee tulla nostetuksi paremmin näkyviin. Raapustus.net sivulla löytyy lukemisenarvoinen kritiikki sukupuolineutraalista avioliitosta: Vapaasti määriteltävissä - Onko avioliitto keksitty vai löydetty asia?. Kirjoittaja tekee tekstissä monta huomionarvoista oivallusta sekä itse YLE:n keskusteluun että sukupuolineutraalin avioliiton problematiikkaan liittyen. Suosittelen.
Juttuun pääsee käsiksi tästä. Linkki täytyy copypasteta osoitekenttään:
Juttuun pääsee käsiksi tästä. Linkki täytyy copypasteta osoitekenttään:
- http://raapustus.net/?id=118
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
YLE:n homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
Päivi Räsäselle on tullut lunta tupaan, vaikka vielä ei ole edes talvi. Häneen on kilpistynyt YLE:n homoillan synnyttämä vihainen reaktio. Yli 20 000 on eronnut luterilaisesta kirkosta ja Suomi on päässyt kansainvälisiin uutisiin. Eroajat vievät veromarkat mennessään. Media toisensa jälkeen on monkunut Räsäseltä anteeksipyyntöä. Homoillasta on lehdissä kirjoiteltu paljon. Tässä joitakin poimintoja sieltä täältä henkilökohtaisin kommentein varustettuna.
Sanottakoon varuiksi: Nämä ovat omia huomioitani. Niissä ei kuulu "kirkon ääni". Edustan niissä vain itseäni. En kirkkoa tai edes Patmos Lähetyssäätiötä.
Lähdetään liikkeelle.
Korson seurakunnan kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen sanoo olevansa ”pahoillansa monista homoseksuaalien ihmisarvoa loukkaavista puheenvuoroista, joita Yle TV2:n Homoilta-ohjelmassa esitettiin.” Hänen mielestään ohjelman seuraaminen oli ”tuskaista” kirkkoon syy västi sitoutuneelle papille. Monikollisesta ilmaisusta päätellen lähetyksessä loukattiin homoseksuaaleja ilmeisesti tämän tästä. Mutta tarkalleen ottaen miten ja missä? Sitä Kinnunen ei perustele. Loukattiin vaan, hän sanoo. Se riittää. En löydä itseäni enkä muita Kinnusen luonnehdinnasta.
Jos asiatasolla etsitään ihmisarvoa loukkaavia puheenvuoroja, kun niistä kerran ollaan huolissaan, niin suosittelen katsomaan keskustelun uudestaan ja panemaan merkille kuka vihjaili kenen suuntaan ja mitä. Perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla olevat rinnastettiin keskustelussa ohimennen ja vaivihkaa jonkin sortin natseiksi, rasisteiksi, apartheidin kannattajiksi, noitavainojen lietsojiksi, (tietysti) homofobikoiksi (siitä oli niin hilpeä sarjakuvakin), syypäiksi homofobiaan, homonuorten itsemurhiin tai siihen, että jotkut uusnatsit käyvät pesäpallomailoin homojen kimppuun. Toden ja tarun erittely näistä mielikuva-argumenteista olisi yksin vaatinut kokonaisen teemaillan.
Sama meno on sittemmin jatkunut niiden toimesta, jotka tahtovat päästä osingoille keskustelun synnyttämästä julkisuudesta. Jari Tervo haukkui blogissaan keskusteluun osallistuneet konservatiivit ”ihmisvihaajiksi” ja rinnasti heitä surutta Iranin presidenttiin, joka on uhkaillut kansanmurhalla, juutalaisvaltion hävittämisellä maailmankartalta. Muutenkin Tervolta olivat estot hukassa hänen sivaltaessaan monille suomalaisille rakkaita uskonnollisia arvoja kaikille paljaille pinnoilla mitä ruumiista löytyy. Räsäsen perhettä on lehtitietojen mukaan viime aikoina uhkailtu yöllä. Että kuka lietsookaan vihaa ja ketä kohtaan? Kuten ohjelmassa totesin, suvaitsevaisuus alkaa hyvästä kotikasvatuksesta. Se on näemmä Tervolta jäänyt puolitiehen.
Monet haluavat nyt kilvan sanoutua irti lähetyksessä esiintyneistä ”homovastaisista kommenteista”. Kuten mistä? Hiukan konkretiaa keskusteluun kaipaisin tässä vaiheessa. Homoseksuaalinen ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa ei kukaan studiossa olevista kieltänyt tai kyseenalaistanut. Päinvastoin sanottiin kaikkien ihmisten olevan Jumalan luomia ja loukkaamattoman ihmisarvon omaavia yksilöitä.
Päivi Räsänen korosti keskustelussa, mielestäni oikein, kristilliseen arvomaailmaan pohjalta tapahtuvaa homoseksuaalien tunteiden ja tekojen erottamista toisistaan. Raamatunkaan mukaan ihminen ei itse valitse omia tunteitaan. Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, mutta Jumala ei silti ole vastuussa kaikesta mitä ihmiset tuntevat tai tekevät. Olivat nuo tunteet kokijan itsensä mielestä kuinka luonnollisen oloisia hyvänsä. Myös arvomaailmalla on merkitystä. Ei yksin tunteilla. Joskus voi tuntua hyvin luonnolliselta sanoa toiselle rumasti tai pitää rokulipäivä töistä. Tuon tunteen mukaan toimiminen ei välttämättä ole oikein. Jumala rakastaa kaikkia syntisiä, ja on meidät luonut, mutta Hän ei rakasta meidän syntejämme. Kirkon korkeat edustajat tietävät tämän evankeliumiin liittyvän jaon hyvin ja noudattavat sitä muussa sielunhoitotyössään jatkuvasti. Päivi Räsäselle suuttuminen tämän esilletuomisesta lähetyksessä tuntuu teeskentelyltä.
Piispa Kari Mäkinen, puolestaan sanoi Nelosen uutisille, että Päivi Räsänen puhui tv-keskustelussa ”omalla äänellään, joka ei edusta kirkon ääntä.” Kirkon pappisliiton puheenjohtajan mielestä kirkon ”moniäänisyys” ei tullut riittävällä tavalla esille lähetyksessä. Helsingin Kallion seurakunnan pastori Jaana Partin mielestä Räsäsen ”ja muutamien muidenkin” kommentit olivat ”todella syvältä”. Partin mielestä Räsänen ”voisi pitää suunsa kiinni”. Aika kovaa kieltä näköjään saa käyttää. Ainakin jotkut. Toisessa yhteydessä moitittiin, että ohjelmaan oli otettu mukaan ”vain äärikantojen edustajia”. Helsingin piispaa ”surettaa, hävettää ja harmittaa” keskustelun yksipuolisuus. Kari Kuulan mukaan hänen seurakuntansa työntekijöistä tuntui, että ”väärät ihmiset” edustivat heitä televisio-ohjelmassa. Kuopion hiippakunnan notaari Marja-Sisko Aallon mielestä hän ”ja lukemattomat muut, jotka teemme työtä sateenkaariväen parissa, saimme taas lunta tupaan”.
Paikalla oli siis vääriä ihmisiä, joilla oli väärät mielipiteet. Moniäänisyys näyttää edellyttävän oikeilla mielipiteillä varustettuja oikeita ihmisiä. Ei ole vaikea aavistaa keitä he ovat ja mitä nuo oikeat mielipiteet ovat. Näin stalinistista keskustelua ei Suomessa ole pitkiin aikoihin käyty. Jos kirkon ääni ei joidenkin mielestä tullut keskustelussa riittävästi esille, niin eikö vastuu ole paikalla olleen Tampereen piispan, eikä Päivi Räsäsen? En ole juurikaan nähnyt kyseltävän sitä, miksi Piispa Repo ei antanut kaivatun ”kirkon äänen” kuulua lähetyksessä selkeämmin. Jos se kerran on eri kuin Raamatun ääni. Kaikki ovat Räsäsen kimpussa kuin herhiläiset.
Näissä julkisissa kommenteissa kummeksuttaa eräs toinenkin asia. Niiden perusteella voisi kuvitella, että YLE:n homoiltaan osallistui ainoastaan arvokonservatiivisia keskustelijoita! Kuitenkin studiokaukalon toisella laidalla oli puolet sateenkaariväkeä. He saivat yhtälailla sanoa sanottavansa. En havainnut heidän kommenteissaan asiatasolla minkäänlaista kumartelua meidän suuntaamme. Päinvastoin. Eräiden puheenvuoroissa meidät, kuten edellä kirjoitin, surutta rinnastettiin homofobikoihin ja uusnatseihin yms.. Oma ”sisäinen lapseni” ei osannut moisesta sen koomin loukkaantua, koska ymmärsin keskustelijoiden purkavan omaa pahaa oloaan, johon heillä sinänsä mahdollisten huonojen kokemusten valossa voi olla oikeutettua aihettakin. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Jos kuitenkin itse olisin sortunut vastaaviin rinnastuksiin tai vihjailuihin olisimme varmasti saaneet kuulla siitä joka tuutista.
Julkisen keskustelun eräänlainen rimanalitus tuli Helsingin ja Espoon piispoilta. Helsingin Sanomien mukaan he ”irtautuvat jyrkästi Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa esitetyistä väitteistä, joiden mukaan sateenkaariperheet olisivat kelvottomia kasvattajia.” Jotenkin jutun otsikosta sai sellaisen kuvan, että Helsingin piispan kokema suru ja suoranainen häpeä ohjelman äärellä kohdistui tällaisiin kommentteihin illassa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kenelläkään – edes piispoilla – ei ole oikeutta keksiä asioita omasta päästään. Osallistuin lähetykseen. Kukaan studiossa ei esittänyt, että sateenkaariperheet olisivat kelvottomia kasvattajia. Päinvastoin. Juuri tämän ajatuksen me selväsanaisesti torjuimme. Itse tartuin kysymykseen jämäkästi keskusteltaessa isän ja äidin merkityksestä lapselle. Meidän ei tieten tahtoen pidä luoda tilanteita, jossa lapsi joutuu kasvamaan ilman isää tai äitiä. Tutkimusten mukaan isä ja äiti ovat lapsen kasvulle tärkeitä. Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin väittää, että homoseksuaalit sen enempää kuin yksinhuoltajatkaan eivät olisi kelvollisia kasvattajia. Niinpä itse totesin ohjelmassa selväsanaisesti (tarkistakaa nauhalta arvon piispat), että kukaan ei kyseenalaista homoseksuaalien kykenevän kasvattamaan lapsistaan tasapainoisia ihmisiä siinä missä heterokin. Niinpä ei lähetyksessä pitäisi edes nostaa sellaista kysymystä, että kykenevätkö homot kasvattamaan tasapainoisia lapsia. Tietysti pystyvät. Tähän eivät sen enempää Räsänen kuin muutkaan meidän puoleltamme kaukaloa sanoneet poikkipuolista sanaa. Päinvastoin he ”komppasivat” sanomaani tässä kohden. Ei siksi ole lainkaan perusteltua väittää, että satteenkaariperheiden kelvollisuus kasvattajana olisi kyseenalaistettu ainakaan tässä lähetyksessä.
Julkisessa keskustelussa on muutenkin nähty kuinka asia helposti hukkuu ja vääristyy aivan muuksi kuin mitä puhuja on tarkoittanut. Piispojen tulee varjella myös Räsäsen ja meidän toisten keskustelijoiden ihmisarvoa ja oikeutta sanoa sanottavamme, eikä itse vääristellä ohjelmassa esiin tuotua. Tällainen vääristely heijastuu juuri sellaiseksi henkilöön kohdistuvaksi puolitotuuksien mediahysteriaksi, jota viime päivinä olemme saaneet seurata.
Vielä yksi asia lopuksi. Nyt olisi kaikkien vapaiden suuntien ja herätyskristillisten liikkeiden mielipidevaikuttajien, lehtien päätoimittajien, kirkkokuntajohtajien ja seurakuntien paimenten noustava Päivi Räsäsen rinnalle ilmaisemaan vastalauseensa hänen saamaansa sopiomattomaan julkiseen kohteluun. NUOTTA -lehti näyttää tässä ryhdikkäästi mallia. Samoin Uusi Tie. On rohkeasti seistävä Raamatun mukaisen avioliittonäkemyksen puolesta ja sanottava "Ei!" sukupuolineutraalille "avioliitolle". Näin tulisi nyt tehdä kaikilta paikoilta rohkeasti ja riippumatta puoluekannasta, seurakuntataustasta tai siitä voiko yhtyä joka ikiseen sanaan mitä Päivi on sanonut. Hiljaisuus tässä historiallisessa tilanteessa on hengellistä rintamakarkuruutta. Päivissä ei ehkä kuulu "kirkon ääni", mutta hänessä kuuluu Kristuksen ääni.
Päivi Räsänen on saanut tavallisista rivikristityistä valtavan määrän esirukoilijoita. Heidän tukensa ja rukouksensa saakoon kantaa häntä näiden vaikeiden aikojen läpi. Facebookiin on joku perustanut Päivi Räsänen Support Groupin. Olisi jännää nähdä, että sinne ilmaantuisi puoluekannasta riippumatta yhtä paljon "tykkääjiä" kuin kirkosta nyt on eronnut väkeä.
Sanottakoon varuiksi: Nämä ovat omia huomioitani. Niissä ei kuulu "kirkon ääni". Edustan niissä vain itseäni. En kirkkoa tai edes Patmos Lähetyssäätiötä.
Lähdetään liikkeelle.
Korson seurakunnan kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen sanoo olevansa ”pahoillansa monista homoseksuaalien ihmisarvoa loukkaavista puheenvuoroista, joita Yle TV2:n Homoilta-ohjelmassa esitettiin.” Hänen mielestään ohjelman seuraaminen oli ”tuskaista” kirkkoon syy västi sitoutuneelle papille. Monikollisesta ilmaisusta päätellen lähetyksessä loukattiin homoseksuaaleja ilmeisesti tämän tästä. Mutta tarkalleen ottaen miten ja missä? Sitä Kinnunen ei perustele. Loukattiin vaan, hän sanoo. Se riittää. En löydä itseäni enkä muita Kinnusen luonnehdinnasta.
Jos asiatasolla etsitään ihmisarvoa loukkaavia puheenvuoroja, kun niistä kerran ollaan huolissaan, niin suosittelen katsomaan keskustelun uudestaan ja panemaan merkille kuka vihjaili kenen suuntaan ja mitä. Perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla olevat rinnastettiin keskustelussa ohimennen ja vaivihkaa jonkin sortin natseiksi, rasisteiksi, apartheidin kannattajiksi, noitavainojen lietsojiksi, (tietysti) homofobikoiksi (siitä oli niin hilpeä sarjakuvakin), syypäiksi homofobiaan, homonuorten itsemurhiin tai siihen, että jotkut uusnatsit käyvät pesäpallomailoin homojen kimppuun. Toden ja tarun erittely näistä mielikuva-argumenteista olisi yksin vaatinut kokonaisen teemaillan.
Sama meno on sittemmin jatkunut niiden toimesta, jotka tahtovat päästä osingoille keskustelun synnyttämästä julkisuudesta. Jari Tervo haukkui blogissaan keskusteluun osallistuneet konservatiivit ”ihmisvihaajiksi” ja rinnasti heitä surutta Iranin presidenttiin, joka on uhkaillut kansanmurhalla, juutalaisvaltion hävittämisellä maailmankartalta. Muutenkin Tervolta olivat estot hukassa hänen sivaltaessaan monille suomalaisille rakkaita uskonnollisia arvoja kaikille paljaille pinnoilla mitä ruumiista löytyy. Räsäsen perhettä on lehtitietojen mukaan viime aikoina uhkailtu yöllä. Että kuka lietsookaan vihaa ja ketä kohtaan? Kuten ohjelmassa totesin, suvaitsevaisuus alkaa hyvästä kotikasvatuksesta. Se on näemmä Tervolta jäänyt puolitiehen.
Monet haluavat nyt kilvan sanoutua irti lähetyksessä esiintyneistä ”homovastaisista kommenteista”. Kuten mistä? Hiukan konkretiaa keskusteluun kaipaisin tässä vaiheessa. Homoseksuaalinen ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa ei kukaan studiossa olevista kieltänyt tai kyseenalaistanut. Päinvastoin sanottiin kaikkien ihmisten olevan Jumalan luomia ja loukkaamattoman ihmisarvon omaavia yksilöitä.
Päivi Räsänen korosti keskustelussa, mielestäni oikein, kristilliseen arvomaailmaan pohjalta tapahtuvaa homoseksuaalien tunteiden ja tekojen erottamista toisistaan. Raamatunkaan mukaan ihminen ei itse valitse omia tunteitaan. Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, mutta Jumala ei silti ole vastuussa kaikesta mitä ihmiset tuntevat tai tekevät. Olivat nuo tunteet kokijan itsensä mielestä kuinka luonnollisen oloisia hyvänsä. Myös arvomaailmalla on merkitystä. Ei yksin tunteilla. Joskus voi tuntua hyvin luonnolliselta sanoa toiselle rumasti tai pitää rokulipäivä töistä. Tuon tunteen mukaan toimiminen ei välttämättä ole oikein. Jumala rakastaa kaikkia syntisiä, ja on meidät luonut, mutta Hän ei rakasta meidän syntejämme. Kirkon korkeat edustajat tietävät tämän evankeliumiin liittyvän jaon hyvin ja noudattavat sitä muussa sielunhoitotyössään jatkuvasti. Päivi Räsäselle suuttuminen tämän esilletuomisesta lähetyksessä tuntuu teeskentelyltä.
Piispa Kari Mäkinen, puolestaan sanoi Nelosen uutisille, että Päivi Räsänen puhui tv-keskustelussa ”omalla äänellään, joka ei edusta kirkon ääntä.” Kirkon pappisliiton puheenjohtajan mielestä kirkon ”moniäänisyys” ei tullut riittävällä tavalla esille lähetyksessä. Helsingin Kallion seurakunnan pastori Jaana Partin mielestä Räsäsen ”ja muutamien muidenkin” kommentit olivat ”todella syvältä”. Partin mielestä Räsänen ”voisi pitää suunsa kiinni”. Aika kovaa kieltä näköjään saa käyttää. Ainakin jotkut. Toisessa yhteydessä moitittiin, että ohjelmaan oli otettu mukaan ”vain äärikantojen edustajia”. Helsingin piispaa ”surettaa, hävettää ja harmittaa” keskustelun yksipuolisuus. Kari Kuulan mukaan hänen seurakuntansa työntekijöistä tuntui, että ”väärät ihmiset” edustivat heitä televisio-ohjelmassa. Kuopion hiippakunnan notaari Marja-Sisko Aallon mielestä hän ”ja lukemattomat muut, jotka teemme työtä sateenkaariväen parissa, saimme taas lunta tupaan”.
Paikalla oli siis vääriä ihmisiä, joilla oli väärät mielipiteet. Moniäänisyys näyttää edellyttävän oikeilla mielipiteillä varustettuja oikeita ihmisiä. Ei ole vaikea aavistaa keitä he ovat ja mitä nuo oikeat mielipiteet ovat. Näin stalinistista keskustelua ei Suomessa ole pitkiin aikoihin käyty. Jos kirkon ääni ei joidenkin mielestä tullut keskustelussa riittävästi esille, niin eikö vastuu ole paikalla olleen Tampereen piispan, eikä Päivi Räsäsen? En ole juurikaan nähnyt kyseltävän sitä, miksi Piispa Repo ei antanut kaivatun ”kirkon äänen” kuulua lähetyksessä selkeämmin. Jos se kerran on eri kuin Raamatun ääni. Kaikki ovat Räsäsen kimpussa kuin herhiläiset.
Näissä julkisissa kommenteissa kummeksuttaa eräs toinenkin asia. Niiden perusteella voisi kuvitella, että YLE:n homoiltaan osallistui ainoastaan arvokonservatiivisia keskustelijoita! Kuitenkin studiokaukalon toisella laidalla oli puolet sateenkaariväkeä. He saivat yhtälailla sanoa sanottavansa. En havainnut heidän kommenteissaan asiatasolla minkäänlaista kumartelua meidän suuntaamme. Päinvastoin. Eräiden puheenvuoroissa meidät, kuten edellä kirjoitin, surutta rinnastettiin homofobikoihin ja uusnatseihin yms.. Oma ”sisäinen lapseni” ei osannut moisesta sen koomin loukkaantua, koska ymmärsin keskustelijoiden purkavan omaa pahaa oloaan, johon heillä sinänsä mahdollisten huonojen kokemusten valossa voi olla oikeutettua aihettakin. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Jos kuitenkin itse olisin sortunut vastaaviin rinnastuksiin tai vihjailuihin olisimme varmasti saaneet kuulla siitä joka tuutista.
Julkisen keskustelun eräänlainen rimanalitus tuli Helsingin ja Espoon piispoilta. Helsingin Sanomien mukaan he ”irtautuvat jyrkästi Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa esitetyistä väitteistä, joiden mukaan sateenkaariperheet olisivat kelvottomia kasvattajia.” Jotenkin jutun otsikosta sai sellaisen kuvan, että Helsingin piispan kokema suru ja suoranainen häpeä ohjelman äärellä kohdistui tällaisiin kommentteihin illassa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kenelläkään – edes piispoilla – ei ole oikeutta keksiä asioita omasta päästään. Osallistuin lähetykseen. Kukaan studiossa ei esittänyt, että sateenkaariperheet olisivat kelvottomia kasvattajia. Päinvastoin. Juuri tämän ajatuksen me selväsanaisesti torjuimme. Itse tartuin kysymykseen jämäkästi keskusteltaessa isän ja äidin merkityksestä lapselle. Meidän ei tieten tahtoen pidä luoda tilanteita, jossa lapsi joutuu kasvamaan ilman isää tai äitiä. Tutkimusten mukaan isä ja äiti ovat lapsen kasvulle tärkeitä. Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin väittää, että homoseksuaalit sen enempää kuin yksinhuoltajatkaan eivät olisi kelvollisia kasvattajia. Niinpä itse totesin ohjelmassa selväsanaisesti (tarkistakaa nauhalta arvon piispat), että kukaan ei kyseenalaista homoseksuaalien kykenevän kasvattamaan lapsistaan tasapainoisia ihmisiä siinä missä heterokin. Niinpä ei lähetyksessä pitäisi edes nostaa sellaista kysymystä, että kykenevätkö homot kasvattamaan tasapainoisia lapsia. Tietysti pystyvät. Tähän eivät sen enempää Räsänen kuin muutkaan meidän puoleltamme kaukaloa sanoneet poikkipuolista sanaa. Päinvastoin he ”komppasivat” sanomaani tässä kohden. Ei siksi ole lainkaan perusteltua väittää, että satteenkaariperheiden kelvollisuus kasvattajana olisi kyseenalaistettu ainakaan tässä lähetyksessä.
Julkisessa keskustelussa on muutenkin nähty kuinka asia helposti hukkuu ja vääristyy aivan muuksi kuin mitä puhuja on tarkoittanut. Piispojen tulee varjella myös Räsäsen ja meidän toisten keskustelijoiden ihmisarvoa ja oikeutta sanoa sanottavamme, eikä itse vääristellä ohjelmassa esiin tuotua. Tällainen vääristely heijastuu juuri sellaiseksi henkilöön kohdistuvaksi puolitotuuksien mediahysteriaksi, jota viime päivinä olemme saaneet seurata.
Vielä yksi asia lopuksi. Nyt olisi kaikkien vapaiden suuntien ja herätyskristillisten liikkeiden mielipidevaikuttajien, lehtien päätoimittajien, kirkkokuntajohtajien ja seurakuntien paimenten noustava Päivi Räsäsen rinnalle ilmaisemaan vastalauseensa hänen saamaansa sopiomattomaan julkiseen kohteluun. NUOTTA -lehti näyttää tässä ryhdikkäästi mallia. Samoin Uusi Tie. On rohkeasti seistävä Raamatun mukaisen avioliittonäkemyksen puolesta ja sanottava "Ei!" sukupuolineutraalille "avioliitolle". Näin tulisi nyt tehdä kaikilta paikoilta rohkeasti ja riippumatta puoluekannasta, seurakuntataustasta tai siitä voiko yhtyä joka ikiseen sanaan mitä Päivi on sanonut. Hiljaisuus tässä historiallisessa tilanteessa on hengellistä rintamakarkuruutta. Päivissä ei ehkä kuulu "kirkon ääni", mutta hänessä kuuluu Kristuksen ääni.
Päivi Räsänen on saanut tavallisista rivikristityistä valtavan määrän esirukoilijoita. Heidän tukensa ja rukouksensa saakoon kantaa häntä näiden vaikeiden aikojen läpi. Facebookiin on joku perustanut Päivi Räsänen Support Groupin. Olisi jännää nähdä, että sinne ilmaantuisi puoluekannasta riippumatta yhtä paljon "tykkääjiä" kuin kirkosta nyt on eronnut väkeä.
perjantai 15. lokakuuta 2010
YLE:n homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta.
Posti toi työpaikalle suuren ruskean kirjekuoren. ”Raamatunopettaja Pasi Turunen” luki päällä. Aavistin sen liittyvän YLE:n homoiltaan. Osallistumiseni keskusteluun oli noteerattu. Joku oli vaivautunut ottamaan selvää työpaikkani osoitteesta. Kuoren sisältä löytyi Seta:n julkaisema postikortti. Kuvassa kaksi toisiaan syleilevää mukavan näköistä nuorta miestä katsoi kohti ja kuvatekstissä alla todettiin: ”Oikeus rakastaa ja olla oma itsensä – rätt att älska och vara den man är”. Käänsin kortin ja sieltä löytyi minulle osoitettu viesti: ”Haista paska!” Asia tuli selväksi. Tai oikeastaan ei. Mutta ainakin palaute oli nimellä varustettu, joten kiitos Simo.
Tällaista palautetta on toistaiseksi tullut hyvin vähän. Valtaosa on ollut myönteistä. Kuten odottaa saattaa, se on tullut Raamattuun uskovilta kristityiltä. Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista.
YLE:n lähetystä seurasi parhaimmillaan 500 000 ihmistä. Lähetys oli sillä hetkellä kaikkien kanavien katsotuin ohjelma. Mielestäni toimittajat vetivät ohjelman ammattimaisesti ja hyvin. Keskustelijat olivat suorapuheisia puolin ja toisin, mutta henkilökohtaisuuksiin ei menty. Lämpiössä vallitsi ystävällinen tunnelma. Keskustelun luonteeseen ja asetelmaan kuului näkemysten vastakkainasettelu. Odottiko joku aiheelta jotain muuta? Mutta henkilötasolla lähetyksen ulkopuolella en itse ainakaan aistinut mitään vihamielisyyttä puolin taikka toisin. Tuntuu, että katsojat reagoivat voimakkaammin kuin keskustelijat.
Oma lukunsa on ohjelman aiheuttama eroamisvyöry kirkosta. Perjantai-iltaan mennessä 6400 ihmistä oli eronnut kirkosta Vapaa-ajattelijoiden nettisivujen kautta. Eroamispiikki on tiettävästi kaikkien aikojen ennätys. Se merkitsee lähes parin miljoonan euron leikkausta kirkon vuotuisissa tuloissa kirkollisveroina. Jää nähtäväksi missä eroamisen lakipiste saavutetaan. Ihmiset osaavat käyttää oikeuttaan olla kuulumatta yhteisöön, joka ei vastaa heidän arvomaailmaansa. Jos se ”minun Jumalani” ei löydy kirkon sisältä, niin ehkä sitä on hyvä etsiä ulkopuolelta. Merkittävä osa kirkon jäsenistä kun on joka tapauksessa sanonut kyllä uskovansa Jumalaan, mutta ”toisin kuin kirkko opettaa”.
Eroamiset ilmaisevat arvatenkin pahastumista. Mutta tarkalleen ottaen ketä kohtaan, se ei ole täysin selvää. Itse veikkaan kuitenkin, että valtaosaltaan meidän ”konservatiivien” esittämiä mielipiteitä kohtaan. Vaikka olihan studiossa homosuhteita siunannut "edistyksellinen" pappikin, johon joukko "konservatiivejakin" on voinut suivaantua. Niin tai näin, on kuitenkin vaikea uskoa, että tuhansille suomalaisille vasta YLE:n lähetyksen äärellä olisi yllättäen selvinnyt, että he kuuluvat liikkeeseen, joka 2000 vuotta on siunannut (ja yhä siunaa) avioliittoon vain miehen ja naisen. Tai että tällainen näkemys kristillisellä kirkolla perustuu Raamattuun, jota se kaikista tulkinnallisista haasteista huolimatta pitää Jumalan ilmoituksena. Jos siis ei voi hyväksyä sitä, että yhteisö, johon kuuluu siunaa avioliittoon vain miehen ja naisen, ja että Raamattua – tuota vanhaa kirjaa – pidetään asiassa määräävänä, silloin on luontevaa jättää sellainen yhteisö taakseen.
Mitään pakkoahan ei ole kuulua kirkkoon. Eikä nyky-yhteiskunnassa ole edes pakko mennä naimisiin, jos kerran on erimieltä kristillisen kirkon kanssa siitä kenelle avioliitto kuuluu. Kukaan ei nykyään myöskään estä miehiä ja naisia asumasta yhdessä ja muodostamasta kestäviä parisuhteita. Tai kasvattamasta lapsia näin muodostetuissa suhteissa. Tämä koskee sekä homoja että heteroja.
YLE:n keskusteluillassa ei minun mielestäni lietsottu mitään kirkosta eroamista. Päinvastoin Mr. Gay Suomi, Kenneth Liukkonen sanoi asettuvansa ehdolle kirkollisvaaleissa päästäkseen sisään kirkon rakenteisiin sitä muuttamaan. Joten eroamisissa kyse on aikuisten ihmisten omasta mielenilmauksesta ja valinnasta, johon heillä on täysi oikeus.
Ulosmarssissa ihmettelen kuitenkin miksi ihmiset, jotka eivät usko kirkon arvomaailmaan kuitenkin haluaisivat kirkon siunaavan vastoin kirkon omaa arvomaailmaa? Siinäkö toteutuu suvaitsevaisuus?
Kuten ei voi olla yllätys se, että kristillinen yhteisö on aina siunannut ja yhä siunaa avioliittoon vain mies-nais pareja, ei voi olla yllätys sekään, että monet - itseni mukaan lukien - kokevat perinteisen avioliitton erityisaseman tukemisen edelleen henkilökohtaisesti tärkeänä ja sinänsä arvokkaana asiana. Asiana, jota satunnaisesta haistattelusta huolimatta kannattaa julkisesti puolustaa. Myös tunnetasolla asialla on silloin merkitystä. Ei voi olla niin, että ainoastaan muutosta ajavilla tahoilla on oikeus tunteisiinsa tai kokea asia henkilökohtaisesti tärkeäksi.
Perinteisen avioliiton tukeminen on helppo dissata leimaamalla sellainen vain homofobiseksi kiihkoiluksi. Tällaista syytöstä on kuitenkin vaikea ottaa vakavasti. Nimittely osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä siitä mistä ja millaisesta asiasta on kyse kristillisen uskon näkökulmasta. Tottakain ymmärrän sen, että eräille avioliiton perusteleminen kristillisen uskon näkökulmasta on täyttä roskaa. Tällaisella henkilöllä on toki hänelläkin oikeus tunteisiinsa. Mutta kysymyksen ollessa se, miksi kristillinen kirkko siunaa vain miehet ja naiset avioliittoon on kirkolla oikeus perustella kantansa muun ohella myös kristillisestä maailmankatsomuksesta käsin. Nimittely voi olla pyrkimys kätkeä oman argumentaation heikkouksia. Eikö tulisi pikemminkin yrittää ymmärtää asian merkitys kristillisen kirkon itseymmärryksen kannalta? Jos nimittäin samaan aikaan puhutaan suureen ääneen suvaitsevaisuudesta.
Euroopan johtava, nyt jo eläkkeellä oleva, luterilainen teologi Wolfhart Pannenberg on kiteyttänyt hyvin: ”Kysymys homoseksuaalisuudesta välittömästi koskettaa kristillisen ihmiskäsityksen perustaa ja Raamatun arvovaltaa kirkossa. Jos homosuhteet hyväksytään kirkossa se olisi uskonpuhdistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”. Hän toteaa myös, että kirkko, joka ryhtyy siunaamaan homoliittoja ”lakkaa olemasta pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko”. Vahvoja sanoja. Onko Pannenberg, jota myös meidän yliopistossamme luetaan ja arvosteaan, vain homofobikko? Samoilla linjoilla on Yhdysvaltojen johtava luterilainen teologi Robert Jenson. Onko hänkin vain homofobikko, joka ei ymmärrä elämästä tai kirkon avioliittoteologiasta mitään?
Muutokseen pyrkivien voi olla vaikea ymmärtää ja käsittää sen enempää asia- kuin tunnetasollakaan ”kristillisen ihmiskäsityksen perustaa” ja ”Raamatun arvovaltaa kirkossa”. Heiltä voidaan silti edellyttää kunnioitusta kirkon perinteistä itseymmärrystä kohtaan näissä kysymyksissä. Heidän tulisi keskustelussa siksi osoittaa aitoa halua ymmärtää mistä todella on kysymys kristillisen yhteisön kannalta. Muutoin on vaikea uskoa, että kyse on vilpittömästä huolesta kirkon hyvinvointia kohtaan. Eikö ymmärtämättömyydestä johtuvaa itselleen vieraan halventamista ja ivaamista yleensä ole pidetty merkkinä ennakkoluuloista? Peräti jonkin sortin fobiasta itselle vierasta ja erilaista kohtaan.
Suuren eroamisvyörin aiheuttanut homokeskustelu tuntuu jatkuvan. Mediahan aina tarttuu aiheisiin, jotka nousevat voimakkaasti esille. Aihe kuolee, kun se on kiertänyt kaikki ajankohtais- ynnä muut talk-show lähetykset läpi. Homoaihe on nyt sellainen kuuma aihe juuri poikkeuksellisen erovyöryn vuoksi. Joten jos eroajien tarkoituksena oli osoittaa, että he eivät halua enää kuulla tästä jauhettavan sanaakaan vaikutus näyttää olleen juuri päin vastainen. YLE Oulun Jälkitulilla jatkettiin keskiviikkona Ajankohtaisen kakkosen homoillan viitoittamalla tiellä. Tulevan maanantain A-studiossa klo 21, jossa pohditaan miksi kirkko koki erovyöryn - vastakkain kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja vapaa-ajattelijoiden Jussi K. Niemelä.
Tulevissa blogikirjoituksissani palaan, kunhan jaksan ja ennätän, lyhyesti eräisiin YLE:n illassa nousseisiin teemoihin. Sellaisiin, joihin ei ajan- tai muun syyn tähden ollut mahdollista puuttua itse keskustelussa. Esimerkiksi Oras Tynkkysen ajatukseen ”tasavertaisuudesta” lain edessä. Aion myös kommentoida jälkikeskustelua, kuten Jari Tervon tuoreinta kolumnia. Sen sisältämään kielenkäyttöön edes studiossa olleet sateenkaari-ihmiset eivät alentuneet. Mutta näistä tuonnempana lisää.
Erityiskiitokseni A2:n haasteellisen ohjelman ammattitaitoisille vetäjille, Jyrki Richtille ja Salla Paajaselle. He kohtelivat kaikkia keskustelijoita kunnioittavasti, osoittivat kiinnostusta jokaista, samoin kuin heidän mielipiteitään kohtaan. Omalla ystävällisyydellään he saivat ainakin minut tuntemaan oloni kotoisaksi, niin että oli helppoa olla oma itsensä. Pahoitteluni, jos puhuin liikaa ja toisten päälle.
-------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla:
--------
PS (16.10.): Päivi Räsäsen tuorein kolumni: Vapaus tunnustaa uskoa
-
Tällaista palautetta on toistaiseksi tullut hyvin vähän. Valtaosa on ollut myönteistä. Kuten odottaa saattaa, se on tullut Raamattuun uskovilta kristityiltä. Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista.
YLE:n lähetystä seurasi parhaimmillaan 500 000 ihmistä. Lähetys oli sillä hetkellä kaikkien kanavien katsotuin ohjelma. Mielestäni toimittajat vetivät ohjelman ammattimaisesti ja hyvin. Keskustelijat olivat suorapuheisia puolin ja toisin, mutta henkilökohtaisuuksiin ei menty. Lämpiössä vallitsi ystävällinen tunnelma. Keskustelun luonteeseen ja asetelmaan kuului näkemysten vastakkainasettelu. Odottiko joku aiheelta jotain muuta? Mutta henkilötasolla lähetyksen ulkopuolella en itse ainakaan aistinut mitään vihamielisyyttä puolin taikka toisin. Tuntuu, että katsojat reagoivat voimakkaammin kuin keskustelijat.
Oma lukunsa on ohjelman aiheuttama eroamisvyöry kirkosta. Perjantai-iltaan mennessä 6400 ihmistä oli eronnut kirkosta Vapaa-ajattelijoiden nettisivujen kautta. Eroamispiikki on tiettävästi kaikkien aikojen ennätys. Se merkitsee lähes parin miljoonan euron leikkausta kirkon vuotuisissa tuloissa kirkollisveroina. Jää nähtäväksi missä eroamisen lakipiste saavutetaan. Ihmiset osaavat käyttää oikeuttaan olla kuulumatta yhteisöön, joka ei vastaa heidän arvomaailmaansa. Jos se ”minun Jumalani” ei löydy kirkon sisältä, niin ehkä sitä on hyvä etsiä ulkopuolelta. Merkittävä osa kirkon jäsenistä kun on joka tapauksessa sanonut kyllä uskovansa Jumalaan, mutta ”toisin kuin kirkko opettaa”.
Eroamiset ilmaisevat arvatenkin pahastumista. Mutta tarkalleen ottaen ketä kohtaan, se ei ole täysin selvää. Itse veikkaan kuitenkin, että valtaosaltaan meidän ”konservatiivien” esittämiä mielipiteitä kohtaan. Vaikka olihan studiossa homosuhteita siunannut "edistyksellinen" pappikin, johon joukko "konservatiivejakin" on voinut suivaantua. Niin tai näin, on kuitenkin vaikea uskoa, että tuhansille suomalaisille vasta YLE:n lähetyksen äärellä olisi yllättäen selvinnyt, että he kuuluvat liikkeeseen, joka 2000 vuotta on siunannut (ja yhä siunaa) avioliittoon vain miehen ja naisen. Tai että tällainen näkemys kristillisellä kirkolla perustuu Raamattuun, jota se kaikista tulkinnallisista haasteista huolimatta pitää Jumalan ilmoituksena. Jos siis ei voi hyväksyä sitä, että yhteisö, johon kuuluu siunaa avioliittoon vain miehen ja naisen, ja että Raamattua – tuota vanhaa kirjaa – pidetään asiassa määräävänä, silloin on luontevaa jättää sellainen yhteisö taakseen.
Mitään pakkoahan ei ole kuulua kirkkoon. Eikä nyky-yhteiskunnassa ole edes pakko mennä naimisiin, jos kerran on erimieltä kristillisen kirkon kanssa siitä kenelle avioliitto kuuluu. Kukaan ei nykyään myöskään estä miehiä ja naisia asumasta yhdessä ja muodostamasta kestäviä parisuhteita. Tai kasvattamasta lapsia näin muodostetuissa suhteissa. Tämä koskee sekä homoja että heteroja.
YLE:n keskusteluillassa ei minun mielestäni lietsottu mitään kirkosta eroamista. Päinvastoin Mr. Gay Suomi, Kenneth Liukkonen sanoi asettuvansa ehdolle kirkollisvaaleissa päästäkseen sisään kirkon rakenteisiin sitä muuttamaan. Joten eroamisissa kyse on aikuisten ihmisten omasta mielenilmauksesta ja valinnasta, johon heillä on täysi oikeus.
Ulosmarssissa ihmettelen kuitenkin miksi ihmiset, jotka eivät usko kirkon arvomaailmaan kuitenkin haluaisivat kirkon siunaavan vastoin kirkon omaa arvomaailmaa? Siinäkö toteutuu suvaitsevaisuus?
Kuten ei voi olla yllätys se, että kristillinen yhteisö on aina siunannut ja yhä siunaa avioliittoon vain mies-nais pareja, ei voi olla yllätys sekään, että monet - itseni mukaan lukien - kokevat perinteisen avioliitton erityisaseman tukemisen edelleen henkilökohtaisesti tärkeänä ja sinänsä arvokkaana asiana. Asiana, jota satunnaisesta haistattelusta huolimatta kannattaa julkisesti puolustaa. Myös tunnetasolla asialla on silloin merkitystä. Ei voi olla niin, että ainoastaan muutosta ajavilla tahoilla on oikeus tunteisiinsa tai kokea asia henkilökohtaisesti tärkeäksi.
Perinteisen avioliiton tukeminen on helppo dissata leimaamalla sellainen vain homofobiseksi kiihkoiluksi. Tällaista syytöstä on kuitenkin vaikea ottaa vakavasti. Nimittely osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä siitä mistä ja millaisesta asiasta on kyse kristillisen uskon näkökulmasta. Tottakain ymmärrän sen, että eräille avioliiton perusteleminen kristillisen uskon näkökulmasta on täyttä roskaa. Tällaisella henkilöllä on toki hänelläkin oikeus tunteisiinsa. Mutta kysymyksen ollessa se, miksi kristillinen kirkko siunaa vain miehet ja naiset avioliittoon on kirkolla oikeus perustella kantansa muun ohella myös kristillisestä maailmankatsomuksesta käsin. Nimittely voi olla pyrkimys kätkeä oman argumentaation heikkouksia. Eikö tulisi pikemminkin yrittää ymmärtää asian merkitys kristillisen kirkon itseymmärryksen kannalta? Jos nimittäin samaan aikaan puhutaan suureen ääneen suvaitsevaisuudesta.
Euroopan johtava, nyt jo eläkkeellä oleva, luterilainen teologi Wolfhart Pannenberg on kiteyttänyt hyvin: ”Kysymys homoseksuaalisuudesta välittömästi koskettaa kristillisen ihmiskäsityksen perustaa ja Raamatun arvovaltaa kirkossa. Jos homosuhteet hyväksytään kirkossa se olisi uskonpuhdistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”. Hän toteaa myös, että kirkko, joka ryhtyy siunaamaan homoliittoja ”lakkaa olemasta pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko”. Vahvoja sanoja. Onko Pannenberg, jota myös meidän yliopistossamme luetaan ja arvosteaan, vain homofobikko? Samoilla linjoilla on Yhdysvaltojen johtava luterilainen teologi Robert Jenson. Onko hänkin vain homofobikko, joka ei ymmärrä elämästä tai kirkon avioliittoteologiasta mitään?
Muutokseen pyrkivien voi olla vaikea ymmärtää ja käsittää sen enempää asia- kuin tunnetasollakaan ”kristillisen ihmiskäsityksen perustaa” ja ”Raamatun arvovaltaa kirkossa”. Heiltä voidaan silti edellyttää kunnioitusta kirkon perinteistä itseymmärrystä kohtaan näissä kysymyksissä. Heidän tulisi keskustelussa siksi osoittaa aitoa halua ymmärtää mistä todella on kysymys kristillisen yhteisön kannalta. Muutoin on vaikea uskoa, että kyse on vilpittömästä huolesta kirkon hyvinvointia kohtaan. Eikö ymmärtämättömyydestä johtuvaa itselleen vieraan halventamista ja ivaamista yleensä ole pidetty merkkinä ennakkoluuloista? Peräti jonkin sortin fobiasta itselle vierasta ja erilaista kohtaan.
Suuren eroamisvyörin aiheuttanut homokeskustelu tuntuu jatkuvan. Mediahan aina tarttuu aiheisiin, jotka nousevat voimakkaasti esille. Aihe kuolee, kun se on kiertänyt kaikki ajankohtais- ynnä muut talk-show lähetykset läpi. Homoaihe on nyt sellainen kuuma aihe juuri poikkeuksellisen erovyöryn vuoksi. Joten jos eroajien tarkoituksena oli osoittaa, että he eivät halua enää kuulla tästä jauhettavan sanaakaan vaikutus näyttää olleen juuri päin vastainen. YLE Oulun Jälkitulilla jatkettiin keskiviikkona Ajankohtaisen kakkosen homoillan viitoittamalla tiellä. Tulevan maanantain A-studiossa klo 21, jossa pohditaan miksi kirkko koki erovyöryn - vastakkain kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja vapaa-ajattelijoiden Jussi K. Niemelä.
Tulevissa blogikirjoituksissani palaan, kunhan jaksan ja ennätän, lyhyesti eräisiin YLE:n illassa nousseisiin teemoihin. Sellaisiin, joihin ei ajan- tai muun syyn tähden ollut mahdollista puuttua itse keskustelussa. Esimerkiksi Oras Tynkkysen ajatukseen ”tasavertaisuudesta” lain edessä. Aion myös kommentoida jälkikeskustelua, kuten Jari Tervon tuoreinta kolumnia. Sen sisältämään kielenkäyttöön edes studiossa olleet sateenkaari-ihmiset eivät alentuneet. Mutta näistä tuonnempana lisää.
Erityiskiitokseni A2:n haasteellisen ohjelman ammattitaitoisille vetäjille, Jyrki Richtille ja Salla Paajaselle. He kohtelivat kaikkia keskustelijoita kunnioittavasti, osoittivat kiinnostusta jokaista, samoin kuin heidän mielipiteitään kohtaan. Omalla ystävällisyydellään he saivat ainakin minut tuntemaan oloni kotoisaksi, niin että oli helppoa olla oma itsensä. Pahoitteluni, jos puhuin liikaa ja toisten päälle.
-------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla:
- Jos kaksi rakastaa toistaan... Entä jos kolme?
- Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
- Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?
- Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa
- Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa
--------
PS (16.10.): Päivi Räsäsen tuorein kolumni: Vapaus tunnustaa uskoa
-
torstai 14. lokakuuta 2010
Lomalta takaisin työkiireitten keskelle
Palasin lomalta ja tarkoitus on piakkoin jatkaa blogikirjoittelua.
Ensimmäisenä varmaan pitää hiukan jälkiviisaasti kirjoittaa YLE:n homoilta keskustelusta, jossa olin mukana. Kiehtoa ja haastava ilta. Ohjelma on vielä kuukauden verran nähtävillä YLE:n Areenassa.
Sonja Falki ennättikin jo blogissaan kirjoittamaan hiukan Mietteitä YLE:n homoillasta. Itse palaan aiheeseen ihan muutaman päivän sisällä.
On selvää, että keskustelussa, jossa on pitkälti toistakymmentä osallistujaa ja jossa yritetään käsitellä monta osa-aluetta, jää aina paljon sanomatta. Kummaltakin osapuolelta. Lisäksi aikaekonomia pakottaa käyttämään puheenvuoron lyhyesti ja ytimekkäästi minkä vuoksi on valittava haluaako puhua enemmän tunteista vaiko asiasta.
Itse olin tyytyväinen lähetyksen ilmapiiriin sekä toimittajien tasapuolisuuteen. Keskustelu oli suorasukaista, mutta mielestäni missään kohden ei menty henkilökohtaisuuksiin.
Kaikkein haasteellisimmaksi mielestäni muodostui homoliittoja ajavien puheenvuoroissa esiintyvien piilevien ennakko-oletusten purkaminen. Tähän palaan tulevassa blogissani lähemmin.
Olen saanut runsaasti palautetta. Pääasiassa positiivista. Ne ovat tulleet ohjelmaa seuranneilta kristityiltä. Arvelisin, että toisella puolella tilanne on sama: Omilta on tullut paljon positiivista palautetta.
Jos ohjelman tiivistäisi yhteen lauseeseen se olisi tämä: Keskustelu alkoi hauvelista ja päättyi pingviiniin.
Palaillaan pian asiaan.
Ensimmäisenä varmaan pitää hiukan jälkiviisaasti kirjoittaa YLE:n homoilta keskustelusta, jossa olin mukana. Kiehtoa ja haastava ilta. Ohjelma on vielä kuukauden verran nähtävillä YLE:n Areenassa.
Sonja Falki ennättikin jo blogissaan kirjoittamaan hiukan Mietteitä YLE:n homoillasta. Itse palaan aiheeseen ihan muutaman päivän sisällä.
On selvää, että keskustelussa, jossa on pitkälti toistakymmentä osallistujaa ja jossa yritetään käsitellä monta osa-aluetta, jää aina paljon sanomatta. Kummaltakin osapuolelta. Lisäksi aikaekonomia pakottaa käyttämään puheenvuoron lyhyesti ja ytimekkäästi minkä vuoksi on valittava haluaako puhua enemmän tunteista vaiko asiasta.
Itse olin tyytyväinen lähetyksen ilmapiiriin sekä toimittajien tasapuolisuuteen. Keskustelu oli suorasukaista, mutta mielestäni missään kohden ei menty henkilökohtaisuuksiin.
Kaikkein haasteellisimmaksi mielestäni muodostui homoliittoja ajavien puheenvuoroissa esiintyvien piilevien ennakko-oletusten purkaminen. Tähän palaan tulevassa blogissani lähemmin.
Olen saanut runsaasti palautetta. Pääasiassa positiivista. Ne ovat tulleet ohjelmaa seuranneilta kristityiltä. Arvelisin, että toisella puolella tilanne on sama: Omilta on tullut paljon positiivista palautetta.
Jos ohjelman tiivistäisi yhteen lauseeseen se olisi tämä: Keskustelu alkoi hauvelista ja päättyi pingviiniin.
Palaillaan pian asiaan.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Tiedoksi: Olen lomalla kaksi viikkoa
Viime aikaisia keskusteluita blogillani on ollut mielenkiintoista seurata. Kiitos kirjoittajille. Jokaisen kommenteissa on ollut paljon mielenkiintoista.
Olen seuraavat pari viikkoa lomalla. Tuona aikana en julkaise uusia kommentteja. Palaillaan lomien tuolla puolen.
Olen seuraavat pari viikkoa lomalla. Tuona aikana en julkaise uusia kommentteja. Palaillaan lomien tuolla puolen.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Minun menestysteologiani
Käsitys menestymisestä on olennaisesti muuttunut siitä mitä sillä tarkoitettiin vielä pari sukupolvea sitten. Nykyään menestyminen mitataan voittopuolisesti materiaalisin termein: Kun on koulutusta, hyvä työ, pankissa rahaa, auto, perhe voi hyvin jne. on menestyvä. Kaikki ymmärtävät, kun sanotaan "menestyvä liikemies". Menestys on aineellista hyvinvointia.
Yksityiselämä voi olla lähes miten rempallaan tahansa. Mutta jos aineellisesti menee hyvin ja on kuuluisa, on modernissa länsimaisessa mielessä "menestyvä". Kun suuren ja menestyvän firman toimitusjohtaja sitten yllättäen ampuu aivonsa pellolle kaikki hämmästelevät tapahtunutta sanomalla: "Hänellähän meni niin hyvin!"
Aikaisempina sukupolvina menestymisellä oli selkeä toisenlainen ulottuvuus. Se oli ennen kaikkea henkistä ja hengellistä. Esimerkiksi jos aineellisesta niukkuudesta huolimatta olit tehnyt työtä rehellisesti, vaikka epärehellisin keinoin olisit moninkertaistanut voittosi lyhyessä ajassa, olit menestyvä ihminen. Tai jos pidit itsesi seksuaalisesti puhtaana avioliittoon saakka ja avioliitossakin uskollisena puolisollesi, vaikka houkutuksia ja tilaisuuksia päinvastaiseen kuinka olisi ollut tarjolla, olit menestyvä ihminen. Ihminen, joka voitti houkutukset ja voitti itsensä, oli menestyvä ihminen. Eikä hänen edes tarvinnut olla kuuluisa. Hänellä oli hyvä nimi.
Apostoli Paavali sanoo mielestäni hyvin:
Paavali oli "päässyt sisälle" tyytyväiseen elämänmalliin ja osasi elää kaikenlaisissa olosuhteissa. Hän pystyi siihen, koska "kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13 - aika usein asiayhteydestä irrallaan käytetty jae.)
Henkilökohtaisesti pidän hiukan vääristyneenä, vai olisiko osuvampaa sanoa yksipuolisena, sellaista opetusta, joka puhuu Jumalan siunauksesta lähes yksinomaan aineellisin termein. Ikään kuin Jumalan tahto omiansa kohtaan tässä ajassa olisi ennen kaikkea muuta hyvinvointi länsimaisessa aineellisessa merkityksessä. Tällainen ajattelu heijastaa sittenkin enemmän länsimaista hyvinvointiajattelua kuin raamatullista opetusta. Henkilökohtaisesta kiusaantumisestani huolimatta lasken tällaiset painotuksen niitten kehällisten kysymysten alueelle, jotka eivät sielun pelastumisen kannalta ole keskeisiä. Siksi veljesyhteyden rajaaminen ja jonkun henkilön leimaaminen muka "vääräksi profeetaksi" tämän kysymyksen vuoksi on minusta lahkohenkistä kiihkoilua.
On yhtäältä niitä, jotka puhuvat aineellisesta puutteesta (niin kuin keskiajalla) ja toisaalta niitä, jotka puhuvat aineellisesta runsaudesta (niin kuin nykyään) ikään kuin ne olisivat hengellisyyden ja uskon mittareita. Kumpikaan osapuoli ei tällöin ole vielä päässyt sisälle tyytyväisyyden salaisuuteen (Fil. 4:13), josta Paavali puhuu.
Länsimaisen hyvinvoinnin keskellä on syytä aivan erityisesti muistuttaa itseään siitä, että runsauden myötä kasvaa myös vastuu vähäosaisista. Herran sydän oli lähellä niitä, joilla oli ajallista puutetta (autaita ovat köyhät ... köyhille julistetaan evankeliumi ... älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle ... rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan ... jne. remember?). Apostoli Johanneksen mukaan "omaisuudella rehentely", kuten alkukieli sanoo (suomalainen käännös ilmaisee asian sanoilla "elämän korskeus"), kuuluu maailman rakkauteen, joka katoaa (1 Joh. 2:15-17). Paavali käskee Pyhässä Hengessä: "Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat..." (1 Tim. 6:17-18).
Pelastuksen ollessa kysymyksessä ei aineellisesta runsaudesta tai puutteesta ole etua. Köyhä ei pääse taivaaseen köyhyytensä vuoksi, eikä rikas pääse sinne omaisuudellaan. Molemmat pelastuvat yksin armosta uskon kautta Kristukseen. Tai sitten joutuvat kadotukseen samasta syystä: hylkäämällä Kristuksen. Taivaassa kaikki ovat rikkaita Kristuksessa ja täällä kaikkein rikkainkin on helvetissä köyhääkin köyhempi. Jumalasuhteen kannalta ratkaisevaa ei ole kuinka paljon tai vähän on aineellista omaisuutta, ikäänkuin se olisi hengellisyyden ja jumalasuhteen mittari. Paitsi jos omaisuudesta tulee epäjumala. Mutta sitä se voi olla niin rikkaalle kuin köyhällekin - ero on vain siinä, että toisen on mahdoton luopua paljosta ja toisen vähästä.
Raamatullisen menestymisen mittari on ennen kaikkea se, että tekee Jumalan tahdon, että elää "totuuden mukaan", ja oppii olemaan Kristuksessa tyytyväinen kaikenlaisiin oloihin.
"Menestys, oi ihminen, koostuu yksinomaan siitä, että elää totuuden mukaan"
-- Justinos Marttyyri (n. 110-165 jKr) --
Yksityiselämä voi olla lähes miten rempallaan tahansa. Mutta jos aineellisesti menee hyvin ja on kuuluisa, on modernissa länsimaisessa mielessä "menestyvä". Kun suuren ja menestyvän firman toimitusjohtaja sitten yllättäen ampuu aivonsa pellolle kaikki hämmästelevät tapahtunutta sanomalla: "Hänellähän meni niin hyvin!"
Aikaisempina sukupolvina menestymisellä oli selkeä toisenlainen ulottuvuus. Se oli ennen kaikkea henkistä ja hengellistä. Esimerkiksi jos aineellisesta niukkuudesta huolimatta olit tehnyt työtä rehellisesti, vaikka epärehellisin keinoin olisit moninkertaistanut voittosi lyhyessä ajassa, olit menestyvä ihminen. Tai jos pidit itsesi seksuaalisesti puhtaana avioliittoon saakka ja avioliitossakin uskollisena puolisollesi, vaikka houkutuksia ja tilaisuuksia päinvastaiseen kuinka olisi ollut tarjolla, olit menestyvä ihminen. Ihminen, joka voitti houkutukset ja voitti itsensä, oli menestyvä ihminen. Eikä hänen edes tarvinnut olla kuuluisa. Hänellä oli hyvä nimi.
Apostoli Paavali sanoo mielestäni hyvin:
...minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa... (Fil. 4:11-12)Kun ihminen on oppinut (sitä pitää siis opetella, se ei tule luonnostaan) olemaan tyytyväinen kaikenlaisissa oloissa, ja olosuhteista huolimatta tekee Jumalan tahdon, häntä voidaan pitää menestyvänä Raamatun mittapuun mukaan. Hän osaa elää tyytyväisenä
- Puutteessa (alle toimeentulorajan, silloin kun ei tahdo olla edes sitä mitä tarvitsisi)
- Niukkuudessa (kun tulee itse toimeen ja kun kaikkea on juuri riittävästi, mutta ei yhtään ylimääräistä)
- Runsaudessa (silloin kun kaikkea on yllin kyllin, niin että itsellä on "kyllin" ja toisille voi antaa siitä mikä on "yllin")
Paavali oli "päässyt sisälle" tyytyväiseen elämänmalliin ja osasi elää kaikenlaisissa olosuhteissa. Hän pystyi siihen, koska "kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13 - aika usein asiayhteydestä irrallaan käytetty jae.)
Henkilökohtaisesti pidän hiukan vääristyneenä, vai olisiko osuvampaa sanoa yksipuolisena, sellaista opetusta, joka puhuu Jumalan siunauksesta lähes yksinomaan aineellisin termein. Ikään kuin Jumalan tahto omiansa kohtaan tässä ajassa olisi ennen kaikkea muuta hyvinvointi länsimaisessa aineellisessa merkityksessä. Tällainen ajattelu heijastaa sittenkin enemmän länsimaista hyvinvointiajattelua kuin raamatullista opetusta. Henkilökohtaisesta kiusaantumisestani huolimatta lasken tällaiset painotuksen niitten kehällisten kysymysten alueelle, jotka eivät sielun pelastumisen kannalta ole keskeisiä. Siksi veljesyhteyden rajaaminen ja jonkun henkilön leimaaminen muka "vääräksi profeetaksi" tämän kysymyksen vuoksi on minusta lahkohenkistä kiihkoilua.
On yhtäältä niitä, jotka puhuvat aineellisesta puutteesta (niin kuin keskiajalla) ja toisaalta niitä, jotka puhuvat aineellisesta runsaudesta (niin kuin nykyään) ikään kuin ne olisivat hengellisyyden ja uskon mittareita. Kumpikaan osapuoli ei tällöin ole vielä päässyt sisälle tyytyväisyyden salaisuuteen (Fil. 4:13), josta Paavali puhuu.
Länsimaisen hyvinvoinnin keskellä on syytä aivan erityisesti muistuttaa itseään siitä, että runsauden myötä kasvaa myös vastuu vähäosaisista. Herran sydän oli lähellä niitä, joilla oli ajallista puutetta (autaita ovat köyhät ... köyhille julistetaan evankeliumi ... älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle ... rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan ... jne. remember?). Apostoli Johanneksen mukaan "omaisuudella rehentely", kuten alkukieli sanoo (suomalainen käännös ilmaisee asian sanoilla "elämän korskeus"), kuuluu maailman rakkauteen, joka katoaa (1 Joh. 2:15-17). Paavali käskee Pyhässä Hengessä: "Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat..." (1 Tim. 6:17-18).
Pelastuksen ollessa kysymyksessä ei aineellisesta runsaudesta tai puutteesta ole etua. Köyhä ei pääse taivaaseen köyhyytensä vuoksi, eikä rikas pääse sinne omaisuudellaan. Molemmat pelastuvat yksin armosta uskon kautta Kristukseen. Tai sitten joutuvat kadotukseen samasta syystä: hylkäämällä Kristuksen. Taivaassa kaikki ovat rikkaita Kristuksessa ja täällä kaikkein rikkainkin on helvetissä köyhääkin köyhempi. Jumalasuhteen kannalta ratkaisevaa ei ole kuinka paljon tai vähän on aineellista omaisuutta, ikäänkuin se olisi hengellisyyden ja jumalasuhteen mittari. Paitsi jos omaisuudesta tulee epäjumala. Mutta sitä se voi olla niin rikkaalle kuin köyhällekin - ero on vain siinä, että toisen on mahdoton luopua paljosta ja toisen vähästä.
Raamatullisen menestymisen mittari on ennen kaikkea se, että tekee Jumalan tahdon, että elää "totuuden mukaan", ja oppii olemaan Kristuksessa tyytyväinen kaikenlaisiin oloihin.
"Menestys, oi ihminen, koostuu yksinomaan siitä, että elää totuuden mukaan"
-- Justinos Marttyyri (n. 110-165 jKr) --
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)