Espoon tuomiokapitulin päätös ei yllättänyt

Olen pettynyt, vaan en yllättynyt, Espoon tuomiokapitulin päätöksestä hylätä rovasti Liisa Tuovista vastaan tehdyt kantelut.

Asiasta kertovassa tiedotteessa (ma 29.9.08) selvitetään tuomiokapitulin perusteluita seuraavasti: ”Tuomiokapitulin mukaan rovasti Tuovinen on toteuttanut papin pastoraalista tehtävää rukoilemalla parisuhteen rekisteröineiden nuorten puolesta ja siunaamalla heitä. Hän on soveltanut rukoushetken kaavaa ottaen huomioon tilanteen erityisvaatimukset. Tässä hän on toteuttanut kirkkojärjestyksen periaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus sielunhoitoon ja rukoukseen.”

Tämä tulkinta loukkaa jokaisen asioista perillä olevan ihmisen älykkyyttä. Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin pöytäkirjassa käy muun muassa ilmi, että Espoon seurakunnalle oli tehty tilavaraus nimenomaan ”häitä” varten. Vastineessaan tuomiokapitulille Tuovinen esittää nyt toimittaneensa pelkästään sielunhoidollisen ”rukoushetken”. Kenties kirkkolain ja -järjestyksen valossa tämä tulkinta on muodollisesti täsmällinen, mutta niin Tuovinen kuin tuomiokapitulikin ymmärtävät taatusti miten keinotekoista on vetäytyä tällaisten muotoseikkojen taakse. Ei ole sattumaa, että tilaisuuden toimitti kirkollisissa tiloissa Yhteysliikkeen pappi, eikä ”läsnä oleva seurakunta ilman pappia”, ja että ”osapuolten toivomuksesta” hetki oli suunniteltu puitteiltaan häätilaisuudeksi.

Tuomiokapituli osti Tuovisen selityksen siitä, että tilaisuus ei de facto voinut olla homoparin siunaamistilaisuus, koska kirkollahan ei ole virallista kaavaa sellaista varten. Rukoilemalla nuorten puolesta Tuovinen siunasi "heitä", ei "heidät". Hän siis ei ole rikkonut kirkkojärjestystä, koska ei ole voinut toimittaa sellaista siunausta, jollaista ei muodollissesti kirkossa ole olemassa kirkollisten toimitusten kirjan kansissa.

Tuovinen oli vastineessaan muistuttanut tuomiokapitulia siitäkin, että kirkolliskokouksen päätös siunauskaavan raukeamaan jättämisestä ei ole sama kuin nimenomainen kielto toimittaa siunaamisia. Se mitä ei erikseen ole kielletty on siis sallittu. Herää myös kysymys mistä siunauksesta hän nyt puhuu ikään kuin "toimituksena", kun hän samassa yhteydessä on juuri korostanut, ettei sellaista toimitusta vielä ole?

Hvittorpin leirikeskuksessa käytettiin Tuovisen mukaan kirkollisten toimitusten kirjan rukoushetkikaava, jota oli ”sovellettu tilanteen vaatimusten mukaan”. Mikä tilanne oli kyseessä ja minkälainen sovellus? Kerrataan: Espoon seurakunnan leirikeskuksen tilat oli tuomiokapitulin pöytäkirjan mukaan ennakkoon varattu ”häitä” varten. Kuten videovälähdyksistä voi nähdä tilaisuudessa pappi (Tuovinen) puhui kutsuvierasjoukon läsnä ollessa ”hääparille” alttarin ja krusifiksin edessä papillisessa varustukseessa albaan pukeutuneena, ja johdatti heidät sormusten ja lupausten antamiseen, ja siunasi parin rukoilemalla heidän puolestaan.

Jeesus sanoi osuvasti fariseuksille: ”Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet” (Mark. 7:13).

Tuovisen mukaan ”oikeus kuulua yhteen jonkun kanssa, jakaa elämä ja sen arvot toisen kanssa, on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus,” todetaan Tuomiokapitulin pöytäkirjassa. Niinpä ”myös homojen ja lesbojen parisuhteen tukeminen on kansan ja kirkon syvän edun mukaista. Siihen tarvitaan Jumalan ja yhteisön siunaus.” Mutta miksi tällainen elämän jakamisen oikeus kuuluisi vain homoille ja lesboille, jos se kerran on niin perustava? Eikö yhtä lailla voitaisi järjestää rukoushetkikaavan mukainen ”sielunhoidollinen rukoushetki yksilöllisesti sovellettuna” myös kolmen naisen (tai miehen) puolesta, jotka haluavat kuulua yhteen ja jakaa elämänsä toistensa kanssa? Entä kahden heteropariskunnan puolesta polyamoristiseen suhteeseen? Muistetaan, ettei kirkko ole julkilausunut nimenomaista kieltoa siunata tällaisia elämänmuotoja?

Tuomiokapitulin päätöksessä heristetään tosin muodollisesti Tuoviselle sormea, kun siinä erikseen todetaan hänen ”menetelleen harkitsemattomasti” jättäessään tarkistamatta salliiko Espoon seurakuntayhtymä tiloissaan samaa sukupuolta olevien siunaamistilaisuuksia. Lakimiessasessori Pekka Leino jätti tuomiokapitulin päätöksestä eriävän mielipiteen.

Ystäväni Ari Puonti Aslan ry:stä analysoi edessä olevaa kehitystä minulle seuraavasti:

• Kirkko tulee sanomaan että meillä on kaksi eri näkemystä kirkossa ja meidän tulee kunnioittaa kumpiakin.
• Kun käytäntö kentällä toimii niin että siunaamista tapahtuu niin valmistellaan kaava siihen jonkin ajan kuluessa.
• Kirkko yrittää rauhoittaa konservatiiveja sillä että se toteaa että avioliitto on edelleen heteroliitto, MUTTA sen rinnalle tuodaan homoliiton siunaaminen.
• Papeille annettaan "omantunnonvapaus" joksikin aikaa mutta lain edessä se voidaan tulkita syrjinnäksi jos kieltäydyt homoparin siunaamisesta.

Tanssii pastorin kanssa. Askelkuvio on sama kuin naispappeuskeskustelussa.

Vielä kirkkoon kuuluvan Herran kansan on syytä tästedes syödä ruokansa ”kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessä, kiiruusti”. Lähdön hetki lähestyy.

Kauhajoki ja Kainin lapset

Olen miljoonien suomalaisten tavoin syvästi murheellinen Kauhajoen kauhistuttavista tapahtumista. Asia tuntuu epätodelliselta. Pahalta unelta. Silti se on totta, eikä tapahtumia pääse pakoon. Syvä surunvalitteluni uhrien omaisille ja läheisille. Rukoilen, että kaiken lohdutuksen Jumala auttaisi teitä jaksamaan läheisten menetyksen mukanaan tuoman murheen ja heidän poismenonsa jättämän tyhjyyden lävitse.

Kauhajoen kauhistuttava joukkomurha on nostanut Suomen kansainvälisten uutistoimistojen ykkösaiheeksi ja pysähdyttänyt meidät suomalaiset perusasioiden äärelle. Tragedia on herättänyt monia kysymyksiä: Miksi taas? Mistä tuhoajatukset syntyvät? Saako Suomessa aseen kuka vaan? Miksi asetta ei takavarikoitu jo maanantaina? Miltä tuntuu kun mieli järkkyy? Miten tästä eteenpäin?

Maailmalla tapahtumien uutisointi on herättänyt myös kysymään miksi suomalaisilla on niin paljon aseita? Olemme katajainen kansa, jonka asukkailla on väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten aseita maailmassa Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen. Suomikuvaa ja suomalaisuutta maailmalla voidaan nykyään kuvailla sanoilla: sauna, kännykkä ja käsiase.

Kauhajoen tragedia on nostanut suurennuslasin alle myös internetissä verkostoituvat ihmisvihaajat. Kauhajoen murhaaja oli jäsenenä IRC-gallerian ihmisvihaajien ryhmässä, johon kuuluu noin 360 jäsentä. Toteamus ”Ihmiset ovat tämän maailman syöpä” toivottaa uudet kävijät tervetulleiksi kyseisen ryhmän IRC sivulle. Ryhmää sitoo toisiinsa vihan-ideologia. ”Ihmiset tuhoavat luontoa ja tuottavat toisilleen surua. Siksi ihmisiä voi hyvillä mielin vihata”, toteaa ryhmään kuuluva henkilö Iltalehden –jutussa. Tappamisen ihmisvihan toteutuskeinona he tosin tuomitsevat jyrkästi. Ryhmän kuopiolaisjäsen ei silti näe mitään syytä olla vihaamatta lähes kaikkia: ”En näe, miksi minun pitäisi rakastaa jotain, josta minulle ei ole hyötyä vain siksi, että yhteiskunta niin käskee. Tätä on vähän hankala selittää,” hän sanoo. ”Lapsia en vihaa. He eivät ole tehneet mitään pahaa. En myöskään vihaa lähimmäisiäni. Heistä on minulle hyötyä, koska he tuovat hyvän mielen.”

Älä rakasta ketään, joka ei sitä ansaitse, ellei siitä ole sinulle hyötyä? Mietin missä olin törmännyt vastaavaan aikaisemmin ja kaivoin esille saatanankirkon perustajan, Anton Szandorn LaVeyn Saatanallisen Raamatun (The Satanic Bible) vuodelta 1969. Yhdeksän saatanallista teesiä, kohta 4 toteaa: ”Saatana edustaa ystävällisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat sen ansainneet, sen sijaan, että rakkautta tuhlattaisiin kiittämättömiin.” Teesi numero 6: ”Saatana edustaa vastuullisuutta niistä, jotka ovat vastuullisia, sen sijaan, että kannettaisiin huolta psyykkisistä vampyyreistä”. Siis vain niistä kannetaan vastuuta, jotka eivät ole henkisesti taakaksi. Lisäksi saatanankirkon perustajan mukaan ”Lapset ja eläimet edustavat elämänvoimaa puhtaimmillaan ja ovat sellaisina arvokkaita ja pyhiä satanistin silmissä” (Church of Satan Youth Communiqué). Niitä, jotka eivät ansaitse tulla rakastetuiksi saa siis vihata. Paitsi lapsia ja eläimiä.

Tietenkään en tarkoita, että suomalaiset ihmisvihaajat ovat satanisteja tai ammentavat innoituksensa satanismista (vaikka eihän sitä koskaan tiedä). Kristityn ihmisen näkökulmasta ideologinen hengenheimolaisuus on silti ilmeinen. Ihminen, joka ruokkii sisimmässään vihaa, ruokkii itsessään jotain pimeydestä lähtöisin olevaa.

Kun tarkasti katsotaan, viha on syntiinlankeemuksen vuoksi luontaista meille jokaiselle. Vihassamme olemme kaikki Kainin lapsia: ”Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: "Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!"(1 Moos. 4:5-7). Jeesus sanoi: ”Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion…” (Matt. 5:21–22). Apostoli Johannes varoittaa, ettei meidän tule olla Kainin kaltaisia, joka tappoi veljensä. Hän muistuttaa, että veriteon juuret menevät itse teon taakse: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja” (1 Joh 3:15).

Viha on laiskan ja saamattoman ihmisen valinta. Rakastaminen on vaativaa, koska siinä joutuu laittamaan toisen itsensä edelle. Siksi viha on itsekäs valinta. Rakkaus on arvovalinta. Viha tulee luonnostaan. Rakastaminen vaatii Jumalalta tulevaa apua. Viha on alkuisin saatanasta. Rakkaus on Jumalasta: ”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus” (1 Joh. 3:7-8).

Meidän on opittava rakastamaan, huolehtimaan heikoista ja taistelemaan syrjäytymistä vastaan. Mutta jääkö vihan ovi raolleen, ellemme kaikkien ennalaehkäisevien toimenpiteiden lisäksi tunne Jumalaa? Viranomaiset, poliitikot, terapeutit, nuorisotyöntekijät ja opettajat tekevät arvokasta työtä pyrkiessään kukin yhteiskunnallisilla vastuualueillaan varmistamaan, ettei Kauhajoen kaltaisia tragedioita pääsisi tapahtumaan. Myös kristittyjen on herättävä tekemään osansa omalla hengellisellä vastuualueellaan.

Suuresti arvostamani messiaaninen juutalainen pastori Baruch Maoz Israelista, lähetti Patmoksen lähetysjohtaja Pirkko Säilälle kuluvalla viikolla lyhyen sähköpostin: ”Hyvä Pirkko. Järkytyksellä ja surulla olemme lukeneet uutisia Kauhajoen tapahtumista. Oman itsensä varaan jätettynä ihmisluonto tuo esiin synnin syvyydet. Meidän TÄYTYY julistaa evankeliumia! Kaiken lohdutuksen Jumala lohduttakoon suomalaisia tänä aikana.”

Kääntykäämme yhdessä Jeesuksen puoleen. Rakkaus saa ihmeitä aikaan. Vihan valta murtuu. Valo voittaa pimeyden. Epätoivon sijaan tulee toivo. Merkityksettömyyden tilalle tarkoitus.

Abortti - Ettei totuus unohtuisi

Suomenruotsalaista Markuksen seurakunnan kappalaista Halvar Sandellia vastaan nostettiin rikossyyte, koska hän näytti rippikoululaisille katkelman filmiä aborttitoimenpiteestä. Juttu on edennyt esitutkintaan.

Tietojeni mukaan rippikoululaisia ei vaadittu tai painostettu katsomaan, vaan asia hoidettiin pöydän kulmalla läppärin näytöllä aiheesta käydyn keskustelun jälkeen kiinnostuneita varten tyyliin ”Jos joku haluaa nähdä katkelman, mutta ei ole pakko...”. Pätkän nähneet rippikoululaiset eivät tietämäni mukaan olleet asiasta erityisemmin traumatisoituja, mutta tapahtuneesta kuulleet vanhemmat sitäkin suivaantuneempia. Sandell sai piispa Gusav Björkstrandilta kirjallisen huomautuksen asiasta.

Herää kysymys miten asianmukaista on näyttää mitä abortissa todella tapahtuu niin äidille kuin lapselle? Vanhempien reaktioista päätellen siinä ilmeisesti tapahtuu jotain aivan kauhistuttavaa, koska toimenpidettä kuvaavan filmipätkän näyttämistä nuorille ei pidetä suotavana ja sellainen saa aikaan valtavan kohun.

Samaan aikaan televisiossa näytetään jatkuvasti ”verekseltään” kauneusleikkauksia ja muita kirurgisia toimenpiteitä ilman että kukaan pahentuu niistä. Sikailua Big Brother –talossa näytetään ilman, että vanhemmat nousevat takajaloilleen vaatimaan Sub-TV:tä vastuuseen. Nämä eivät kohauta vanhempia, mutta abortista kertovan filmipätkän näyttämistä vastustetaan kiivaasti.

Aikanaan Nürenbergin natsioikeudenkäynnissä keskeisessä asemassa kansanmurhasta selvinneiden todistajalausuntojen ohella olivat keskitysleireiltä kuvatut filminpätkät. Samaisia dokumenttikatkelmia – krematorioista, kuvia teloituksista, puskutraktoreista ja ruumiskasoista – näytetään yhä, ettei totuus tapahtumien laadusta ja laajuudesta, siitä mitä keskitysleirien muurien suojissa kansan silmiltä kätkössä todella tapahtui, unohtuisi. Aikuisillehan sellainen toki on tarkoitettu, eikä pienille lapsille.

Noiden kauheuksien keskellä saksalainen pappi Dietrich Boenhoeffer, joka vangittiin osallisuudestaan Hitlerin vastaiseen salalaiittoon, runoili vankeudessa kuuluisan virren säkeet: "Hyvyyden voimaan, ihmeelliseen suojaan, olemme hiljaa kaikki kätketyt..." Natsit teloittivat hänet aivan sodan lopulla. Sitä ennen Boenhoeffer oli ehtinyt kirjoitta myös seuraavat puhuttelevat ajatukset:

Alkion tuhoaminen äitinsä kohtuun on vastoin sitä oikeutta, jonka Jumala on antanut alkavalle elämälle. On hämäävää alkaa kyselemään onko kyse jo ihmisolennosta vai ei. Yksinkertainen tosiasia on, että Jumala varmasti tarkoitti luoda ihmisolennon ja tältä alullaan olevalta ihmiseltä on tieten tahtoen riistetty hänen elämänsä. Tämä ei ole mitään muuta kuin murha. Mitä erilaisimmat motiivit voivat johtaa kyseiseen tekoon. Silloin kun on kysymyksessä epätoivosta nouseva teko olosuhteissa, jotka johtuvat äärimmäisestä inhimillisestä taikka taloudellisesta hädästä ja kurjuudesta, saattaa teosta johtuva syyllisyys langeta pikemminkin yhteisön kuin yksilön kannettavaksi. Tällaisessa tilanteissa aivan erityisesti raha saattaa kätkeä monta kevytkenkäistä tekoa, samalla kun köyhän huomattavasti vastentahtoisempi hairahdus saattaa helpommin tulla julki. Kaikilla näillä osatekijöillä tulee epäilemättä olla varsin ratkaiseva vaikutus meidän henkilökohtaiseen sekä sielunhoidolliseen asennoitumiseemme asianosaista henkilöä kohtaan. Ne eivät silti millään tavoin muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on murha.
(Dietrich Bonhoeffer, Ehtics, ed. E. Bethge, trans. N. H. Smith (London, 1955), 149-50)

Hanki elämä! - Levottoman hauska video

Jos nauru pidentää ikää, niin tämä video antaa ainakin muutaman minuutin lisää.

Aina enenevä armo

”Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu.” 2 Kor. 4:15–16.

Miten helppoa onkaan lannistua milloin lankeemusten milloin taas vastoinkäymisten vuoksi. Lannistunut ihminen on uupunut ja väsynyt yrittämiseen. Lannistunut ihminen ei jaksa olla kiitollinen, koska ei näe mitään kiitoksen aihetta. Olen tavannut rukousjonoissa paljon eri tavoin ja eri syistä lannistuneita Herran omia. He haluaisivat olla kiitollisia ja jaksaa seuraavaan päivään, mutta vastoinkäymiset kotona, puolison kanssa, työssä, koulussa, ihmissuhteissa, jopa jumalasuhteessa, ovat vieneet voimat. Matkanteko on käynyt raskaaksi. Uupunut ei jaksa edes yrittää toivoa tai uskoa. Varmuuden vuoksi hän sammuttaa pienenkin tarjotun toivonkipinän, koska pelkää sen kuitenkin merkitsevän vain tulipaloa. Tulevaisuus on liian hyvä ollakseen totta. Kun ei siis odota mitään ei voi pettyä.

Miten usein saakaan kuulla jonkun Herralle rakkaan murehtivan allapäin sitä, mahtavatko hänen elämäänsä kasautuneet onnettomuudet merkitä sitä, että Herrakin on hylännyt hänet. Jumalakin kääntänyt selkänsä. Selvisi siis viimein Hänellekin, että ei tästä mitään tule. Armo ehtyi. Luulemme, että armo on kuin printterin muste tai kuin tuulilasin pesuneste: Se on ehdottomasti tarpeen, mutta jokaisen käyttökerran jälkeen sitä on vähemmän, kunnes se viimein loppuu - yleensä juuri kesken kaiken, kun tarve olisi suurin.

Paavalin kautta Jumalan Henki on paljastanut meille voiman lähteen: Aina enenevä armo! Paavalin mukaan Jumalan armo hänen lapsiaan kohtaan Kristuksessa ei ole vain ehtymätöntä, vaan aina enenevää. Armo ei myöskään ole ainoastaan joka päivä uusi. Sitä on tänään enemmän kuin eilen ja huomenna enemmän kuin toissapäivänä. ”Sen tähden me emme lannistu”, sanoo Paavali.

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kuin sitä tarvitsemme”, muistuttaa heprealaiskirjeen kirjoittaja Pyhässä Hengessä (Hepr. 4:16). Rohkeus astua Jumalan eteen tulee siitä, että tietää löytävänsä avun silloin kun sitä tarvitsee. Voimme tietää löytävämme avun silloin kun tarvitsemme, koska armo on enenevää sorttia.

Vastoinkäymiset, kuinka monilukuiset tai ankarat hyvänsä, EIVÄT siis merkitse sitä, että Jumala on Sinut hylännyt. Silloinhan armo ei olisi enenevä. Kristuksen ristin tähden Hänen armonsa sinua kohtaan enenee päivä päivältä, eikä hän siksi voi kääntyä sinua vastaan. Jumala on sinun puolellasi. Saat lakata elämästä ja ajattelemasta ikään kuin hän olisi sinua vastaan (Room. 8:31).

Toiset ovat uupuneet ja lannistuneet lankeemustensa tähden. Edes lankeemuksesi ei merkitse sitä, että armo olisi ehtynyt juuri kun sitä kipeimmin tarvitset. Aina enenevä armo ei tietenkään ole tekosyy tehdä syntiä. Kuten Paavali sanoo: ”Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi suuremmaksi? Ei tietenkään” (Room. 6:1-2). Mutta samalla paljastuu sieluntuhoojan valheeksi se tunne, joka langenneelle helposti tulee, että ei Jumalakaan minua enää kuule tai rakasta, koska näin kävi. Mihin se aina enenevä armo loppuisi, kun sitä on päivittäin lisää? Sinun ei tarvitse lannistua lankeemuksesi tähden. Käänny Jumalan puoleen rohkeasti tietäen, että löydät ehtymättömän armon avuksi juuri kun sitä tarvitset. Tunnusta ja hylkää syntisi niin monta kertaa, kuin on tarvis. Mutta älä uuvu, lannistu äläkä jätä matkan tekoa kesken. Armon valtaistuimella ei lasketa käyntikertoja.

Vastoinkäymistenkin keskellä kristitty voi, kuten Paavali sanoo, kulkea lannistumatta kiitollisella mielellä, koska hän tietää Jumalan armon enenevän, ei vähenevän. Miksi et kiittäisi Häntä heti?

Onko tiede pannut Jumalan viralta?

Mikko Heikan hiljattain Suomen Kuvalehdessä (36/2008) ilmestynyt artikkeli Paneeko tiede Jumalan viralta? oli tervetullut ja kiinnostusta herättävä puheenvuoro kristillisen jumalauskon puolesta. Alister McGrathin jalanjäljissä Heikka moittii Dawkinsia ja Dennettiä siitä kuinka heppoisissa kantimissa näiden ateismin popularisoijien uskontokritiikki lepää. Dawkins on tempaissut hatustaan olemattomat ”meemit”, joilla hän selittää uskonnon kuin geneettiseksi virheeksi, joka kopioi itseänsä sukupolvelta toiselle.

Suomalaisista tutkijoista Heikka nostaa esiin Esko Valtaojan sekä Kari Enqvistin, jotka aiemmin mainittuja maltillisemmin ovat esittäneet tieteeseen perustuvaa uskontokritiikkiä. Heidän mukaansa, Heikka sanoo, suhteellisuusteoria, alkuräjähdys ja avaruuden laajeneminen jotenkin selittävät Jumalan tarpeettomaksi. Heikka kysyy kuitenkin aiheellisesti: ”Mikä tässä on sellaista, joka panee Jumalan viralta? ... Suomalaisten kosmologien uskontokritiikkiä kuunnellessa tulee vaivautunut olo. Mistä uskonnosta he oikein puhuvat?”

Seuraavassa Suomen Kuvalehdessä (37/2008) uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esitti Heikalle kysymyksen: ”Miten Jumala jatkaa virassa? Jos mikään löytö ei voi horjuttaa jumalauskoa, ei väite Jumalan olemassaolosta koske todellisuutta. Kyseessä on vain mielikuva … [S]ikäli kuin tiede alati tarkentaa käsitystämme luonnon säännönmukaisuuksista, siirtyy Jumalakin samalla yhä kauemmas.” Lyhyen vastineensa lopuksi Pyysiäinen toteaa, että vaikka tieteen perusteet jumalauskon kieltämiselle olisivatkin heppoiset, ”[t]ämä ei silti tarkoita sitä, että [Heikalla] olisi painavia perusteita sanoa, että Jumala on.”

Viimeisessä ajatuksessaan Pyysiäinen on mielestäni osin oikeassa. Heikka menetti pallon juuri ratkaisevassa kohdassa. Heikan tekstistä saa helposti vaikutelman, että tiede ja usko ovat täysin omalakisia pelikenttiä, eikä kysymys Jumalasta kuulu lainkaan tieteen alueelle. Hän onnistuu kritisoidessaan uus-ateisteja siitä, että vetoaminen tieteen löytöihin ei ole tehnyt Jumalaa olemattomaksi. Tästä huolimatta hän itse ei lainkaan yritä osoittaa, että olisi olemassa hyviä perusteita sille, että Jumala on. Hän vain puhuu uskon psykologisesta ja teologisesta merkityksestä ”elämän perusviettien” valossa. Se, että usko avaa merkityksiä, ei kuitenkaan vielä ole peruste uskoa, että Jumala on. Siitä että tarpeita on, ei automaattisesti seuraa, että Jumala on. Näin Pyysiäinen pääsi laidasta sisään aivan rangaistusalueen rajalle.

Mutta ratkaisevalla hetkellä Pyysiäinen itsekin potkaisee ohi maalin. Hän aivan oikein osoittaa, että Heikan argumentti jää puolitiehen. Kuitenkaan hän ei itse vastaa Heikan kantavaan kysymykseen: Mikä tieteen alati tarkentuneissa käsityksissä luonnon säännönmukaisuuksista on sellaista, joka panee Jumalan viralta? Pyysiäinen asettaa Jumalan ja tieteen vaihtoehdoiksi ja vetoaa kuin itsestään selvyytenä kuluneeseen ajatukseen ”aukkojen jumalasta”, jossa tarkentuva tieto tekee Jumalan tarpeettomaksi. Sen lisäksi, että tällainen vastakkainasettelu ei välttämättä ollut lainkaan Heikan pointti, tämä ei vastaa Heikan esittämään kysymykseen siitä, mikä kaikessa tiedossa tarkalleen ottaen on sellaista, joka on tehnyt Jumalan tarpeettomaksi.

Aikamme huomattavin brittiläinen ateistifilosofi Antony Flew ilmoitti 2000-luvun alussa hyljänneensä ateistmin. Kristittyä hänestä ei tullut. Sen sijaan jonkin sortin deisti. Yhtä kaikki, kirjassaan There is A God hän kertoo tekijöistä, jotka vaikuttivat mielenmuutokseen. Syy on paradoksaalisesti juuri se, minkä pitäisi Pyysiäisen mukaan tehdä jumalausko tarpeettomaksi: Tieteen alati tarkempi käsitys luonnon säännönmukaisuuksista. Tämä merkittävä tapaus siihen liittyvine keskusteluineen tuntuu menneen suomalaisilta uskontokriitikoilta täysin ohi. Kosmologiassa ja mikrobiologiassa tehdyt entistä tarkemmat löydöt vakuuttivat maailman johtavan ateistin siitä, että on perustellumpaa uskoa, että jumala on, kuin uskoa, että häntä ei ole. Juuri tieteen löydöt antoivat Flewlle hyviä perusteita uskoa jumalan (aristotelisessa mielessä) olemassaoloon.

Darwinin teoria lähtee liikkeelle valmiista, monistumiskykyisestä solusta, mutta ei selitä lainkaan miten tuo ensimmäinen solu on saanut alkunsa, Flew selvittää. Alkuräjähdys osoittaa, että universumimme ei ole ikuinen, vaan sillä on alku. Ateistinen oletus, että alkuräjähdys tapahtui ontologisesta olemattomuudesta täysin itsestään, ei minkään vaikutuksesta, on monin verroin uskomattomampi selitys, kuin sanoa, että universumin synnyn takana on Luoja. Universumissa vallitseva päätähuimaavan yksityiskohtainen elämän mahdollistava kosmologinen hienosäätö selittyy paremmin persoonallisella Luojalla, kuin vetoamalla persoonattomaan sattumaan. Puhtaasti sattuman valossa olisi paljon todennäköisempää, että mitään maailmaa ei koskaan olisi syntynyt, kuin että syntyi universumi, jossa kaltaisemme elämä on mahdollista. Nämä, ja useat muut tieteen tarkentuneet löydöt vakuuttivat Antony Flewn teismin puolesta, kuten hän kirjassaan osoittaa.

Filosofi Richard Swinburnen kommentti on Pyysiäisen palautetta ajatellen osuva, kun hän toteaa kirjassaan Is There a God?:

Huomaa, etten oleta ”aukkojen Jumalaa”, jumalaa, jota käytetään vain selittämään niitä asioita, joita tiede ei ole vielä selittänyt. Minä oletan Jumalan, joka selittää sen, miksi tiede selittää. Juuri tieteen menestys sen pystyessä osoittamaan, kuinka perinpohjaisen järjestäytynyt luonnon maailma on, tarjoaa vahvan perusteen uskoa, että on olemassa vielä syvempi syy tälle järjestykselle. (Swinburne 1996, 68)

Swinburnen ajatus sopii yleisesti ottaen vastaukseksi Suomen Kuvalehdessä Heikalle palautetta myös esittäneiden Niemelän, Pihlajaniemen ja Mäkisen kirjoituksiin (SK/37). Niemelä olettaa, että tietomme maailmankaikkeuden synnystä on pannut Jumalan viralta, vaikka lähinnä tällä alueella saatu tieto on ennen kaikkea noussut haastamaan ateismia viime vuosikymmeninä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että alkuräjähdysteorian kiivaimmat vastustajat olivat alun perin ateistieja. Uskontojen pohjalla vaikuttavilla ihmismielen taustalla olevilla ominaisuuksilla ja mentaalisilla representaatioilla (Niemelä) on merkitystä lähinnä selvitettäessä mitä psykologisia tarpeita joillakin on uskoa Jumalaan. Mutta ne eivät osoita, että Jumalaa, johon nämä ihmiset syystä tai toisesta uskovat, ei ole olemassa. Arvelleessaan pystyvänsä selittämään mikä tarve ajaa ihmistä uskomaan, hän luulee selittäneensä, että uskon kohde ei voi olla todellinen, koska ihmisellä on jokin tarve tai syy uskoa. Mutta nälkäni ei ole todiste siitä, että ruokaa ei ole olemassa. Ateismi saattaa yhtä lailla olla omista alitajuisista tarpeista nousevaa (freudilainen oidipuskompleksi – Isästä on päästävä eroon?), mutta sellaisten tarpeiden osoittaminen ei todista ateismia virheelliseksi, sen enempää kuin oikeaksikaan.

Pihlajaniemi on oikeassa sanoessaan, ettei ”perinteisen uskomuksen sitkeys ole mikään todiste niiden paikkansapitävyydestä”. Hänkin aivan oikein nappaa pallon siitä mihin Heikka sen pudotti. Silti, uskomusten voi olettaa pysyvän aika sitkeässä, jos uskomusten kohde on todellinen ja usko perusteltu. Niiden sitkeys ei sellaisenaan ole osoitus niiden paikkansapitävyydestä, eikä pelkkä sitkeys todista, että kyseessä ei ole muuta kuin perinne, josta pidetään kiinni ainoastaan perinteen vuoksi.

Mäkinen tuntuu harmittelevan Heikalle sitä, että jonkin olemattomuutta (Jumalan) ei voi todistaa. Eihän vaaleanpunaisten elefanttienkaan olemattomuutta voi todistaa (vaaleanpunaiset yksisarviset ovat klassinen esimerkki!). Heikka ei kuitenkaan pyytänyt tiedemiehiä todistamaan Jumalan olemattomuutta, vaan sitä millä tavoin tarkentuneet tieteelliset löydöt ovat panneet Jumalan viralta. Yksikään palautteen antajista ei ole kertonut miten. He ovat ainoastaan olettaneet, että tieteen kehitys automaattisesti on filosofisesti teismin kannalta tuhoisa. Tutustuminen hiukan Dawkinsia ja Dennettiä laajemmin maailmalla käytävään keskusteluun teismin merkeissä antaa kuitenkin aihetta täysin toisenlaiseen arvioon. Suosittelen kiinnostuneille alkuun oheista, filosofi William Lane Craigin kokoavaa artikkelia God is Not Dead Yet.

--------------------

Aiheesta:

• God is Not Dead Yet - How current philosophers argue for his existence, William Lane Craig.
• Atheist Becomes a Theist - Exclusive Interview with Former Atheist Antony Flew

Hatunnosto Miika Ruokaselle -

Piispaehdokas Miika Ruokanen on astunut julkisuudessa esiin ja ottanut kantaa homoparien siunaamiseen kirkossa. Ruokanen kirjoittaa blogillaan muun muassa:

"Kirkon pyhät toimitukset perustuvat kirkon oppiin. Raamatun luomisteologian ja ihmiskäsityksen pohjalta kristinusko on aina opettanut miehen ja naisen välistä avioliittoa. Kirkon pyhät toimitukset eivät voi poiketa tästä Raamattuun ja kirkon oppiin perustuvasta tosiasiasta. Siksi homoliiton instituution vihkiminen tai siunaaminen ei ole mahdollista kirkon pyhänä toimituksena."

Ruokanen osoittaa suoraselkäistä hengellistä paimenuutta, jota juuri tällaisena aikana tarvitaan.

Ruokasen koko tekstiin voi tutustua hänen omalla blogillaan:

• Jakaako kysymys homoseksuaalisuudesta kirkon?

Big Bang ja Jumala

Ilolla ilmoitettakoon, että äänitesarjani Big Bang ja Jumala on viimein saatavana myös mp3-tiedostoina sekä CD-levyinä. Kyseessä on vuonna 2002 Helsingin Kristillisessä Keskuksessa pitämämme seminaari "Lauantaifoorumi". Alla hiukan tarkempaa tietoa sarjan äänitteistä. Puheet voi ladata tai hankkia Kuvan ja Sanan verkkokaupasta alla olevasta linkistä:

• Big Bang ja Jumala (Pasi Turunen, Risto Heikkilä)

Äänite 1: Pasi Turunen MIKSI YLEENSÄ MITÄÄN ON OLEMASSA?
On kaksi vaihtoehtoa: Jotain on olemassa - Mitään ei ole olemassa. Miksi se, mitä on olemassa, on juuri sellaista kuin on? Jo ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina pyrittiin osoittamaan, että sattuma ei riitä selittämään elämää ja sen monimuotoisuutta. Puheessa tarkastellaan mm. sitä, kuinka usko Jumalaan on mielekästä, koska vain siten olemassaolon mysteeri saa tyydyttävän vastauksensa ja toisaalta, koska muut tarjotut vastausvaihtoehdot johtavat loppuun saakka vietyinä epätoivoon ja mielettömyyksiin. Ilman luomista ei ole lunastusta.

Äänite 2 Risto Heikkilä: KUINKA UNIVERSUMI TODISTAA LUOJASTA?
Puhuja johdattelee kuulijat aluksi tähtitaivaan ihmeellisyyksiin. Sen jälkeen tarkastellaan erikseen ainakin neljää universumiin liittyvää seikkaa, jotka erityisesti viittaavat juuri Jumalaan. Yksi näistä on tähtitieteilijöiden ja fyysikkojen havaitsema ns. antrooppinen tasapaino - suuri joukko maailmankaikkeudessa vallitsevia vakioita, joiden kaikkien on oltava tarkasti kohdallaan, jotta elämä lainkaan olisi mahdollista. Tämä universumissa havaittu "hienosäätö" on saanut useat fyysikot ja tähtitieteilijät avautumaan kysymyksille Jumalasta.

Äänite 3 Pasi Turunen KUUSI PÄIVÄÄ VAI 15 MILJARDIA VUOTTA?
Sekä Raamatun että tieteen nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeudella on alku. Erimielisyyttä on siitä, milloin kaikki alkoi. Onko Big Bang -teoria kristinuskon ystävä vai vihollinen? Monet kristityt pelkäävät teorian automaattisesti johtavan suoraan darwinistiseen evoluutioteoriaan. Voisiko tämä pelko kenties olla aiheeton? Olivatko luomispäivät kirjaimellisia 24 tunnin päiviä vai voidaanko Raamatulla perustella luomispäivien olleen pidempiä aikajaksoja - Jumalan päiviä? Puhe, joka varmasti herättää keskustelua, mutta joka samalla avaa monille ihan uusia näköaloja.

Äänite 4 sisältää sekä yleisökeskustelun että iltatilaisuudessa pidetyn puheen)Risto Heikkilä ja Pasi Turunen Q&A - YLEISÖKESKUSTELUPasi Turunen LUOMISKERTOMUS JA SINÄ - KOHTI UUSIA TAIVAITA JA UUTTA MAATA
Iltajuhlan sanoma haastaa osallistujia katsomaan luomista lunastuksen näkövinkkelistä ja löytämään oman paikkansa Jumalan äärettömän, luovan ja lunastavan rakkauden kohteena. Aikooko Jumala luoda kerran uuden universumin? Jokainen voi kokea ainoalaatuisen ja yliluonnollisen luomisen ihmeen elämässään kohdatessaan Jeesuksen, jonka kautta kaikki mikä on olemassa sai alkunsa. Se voi tapahtua Sinulle juuri tänä iltana!

Big Brother - Sodoman ja Gomorran meininki

Juhani Pekkalan hyvä kolumni uusimmassa Suomen Kuvalehdessä on lukemisen arvoinen. Järjen ääni alati syvenevän kaaoksen keskellä. Lehdessä kolumni oli tosin otsikoitu toisin kuin SK:n nettisivuillla: Television alennustila (SK 37/2008).

• Big Brother on kelvoton esikuva nuorisolle (Juhani Pekkala)

Pekkala on Suomen kaupan liiton toimitusjohtaja, joka on aikaisemmin toiminut päätoimittajana eri medioissa.

Kolmas kerta Toddin sanoo

Tutkielmani Todd Bentleyn opetuksesta Raamatun valossa on viimein valmis. Kiinnostuneet voivat ladata sen itselleen ilmaiseksi Kuvan ja Sanan verkkokaupan sivuilta www.kuvajasana.fi. Löytyy välilehden "muut" alta nimellä Lakelandin herätys ja Todd Bentley - Yliluonnollista ylikierroksilla?

Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta

Arkkipiispa Paarma antoi Aamulehdessä 23.8. haastattelussaan vihiä siitä mihin suuntaan homokarille karahtanut kirkkolaiva on kallistunut. Voi olla, että arkkipiispan tulemista ulos kaapista mielipiteineen ei ole tarkoitettu tueksi Liisa Tuoviselle, joka Espoossa sooloili kirkkotiloissa ja vihki lesboparin. Tervetulleeksi tuenilmaisuksi se helposti voidaan silti joillakin tahoilla tulkita.

Melkoinen pettymys oli havaita miten pintavia ja ajastaan jäljessä ovat Paarman perustelut. Hän toistaa sateenkaariväen muodikasta hermeneutiikkaa kritiikittömästi.

”Minulla on se käsitys, että useimmilla homoseksuaalisuus on annettu ominaisuus. Ihmiset eivät siten ole vastuussa seksuaalisesta suuntautumisesta. Kaikilla homoseksuaaleilla taipumus ei ole oman valinnan tulosta. On tärkeää ymmärtää tämä,” sanoo arkkipiispa Jukka Paarma Aamulehdessä.

Paarman mielestä ”tiedämme homoseksuaalisuudesta nyt paljon enemmän. Raamattu ei puhu sellaisesta homoseksuaalisuudesta, joka on kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen rakkaussuhde ja johon kuuluu sitoutuminen toiseen. Raamatussa homoseksuaalisuus liitetään enemmän elosteluun tai irstailuun."

Paarma on yksinkertaisesti väärässä. Vain koska meillä on paremmat tutkimusvälineet, tarkastella perimää ja aivoja, ei tarkoita, että Jeesuksen ja Paavalin aikoihin ei osattu spekuloida biologisilla ja synnynnäisyyteen vetoavilla syillä, tai että ei olisi tunnettu rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvia homosuhteita. Nämä oletukset ovat antiikin homosuhteita käsittelevän nykytutkimuksen valossa niin väärin kuin voi olla. Silti näitä myyttejä toistetaan yhä täysin kritiikittä ja Paavalia luetaan tämän oletetun tietämättömyyden valossa.

Kun lukuisista aihetta käsittelevistä tutkimuksista huolimatta meillä ei vieläkään ole kiistatonta ja yksiselitteistä näyttöä siitä, että homoseksuaalisuus olisi biologisesti annettua ja determinoitua, on sitäkin vaikeampaa ymmärtää mikä on se ”paljon enemmän”, joka meillä on, mutta Paavalilta puuttui.

Robert Gagnon on osoittanut perusteellisessa tutkimuksessaan ja lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan muun muassa sen, että niin orientaatio- kuin rakkausargumenttikin tunnettiin antiikin maailmassa. Kreikkalais-roomalaisissa teksteissä voidaan löytää teorioita (platoninen, aristotelinen, hippokratinen ja jopa astrologinen), joilla pyrittiin selittämään ainakin joitakin homoeroottisen kiintymyksen muotoja yhteyksillä ihmisen biologiaan. Osa näistä teorioista tulee varsin lähelle moderneja biologisia teorioita.

Gagnon viittaa tuotannossaan myös lukuisten muiden nykytutkijoiden tuloksiin. Yksi näistä on Teksasin yliopiston klassisisti Thomas K. Hubbard, joka on kirjoittanut merkkiteoksen kreikkalais-roomalaisista homoseksuaalisuutta käsittelevistä teksteistä. Hubbardin mukaan sekä Rooman valtakauden aikaisissa että myöhemmissä, toisen ja kolmannen vuosisadan teksteissä, on nähtävissä kuinka homoseksuaalisuutta oli alettu tarkastella jossain määrin kiinteänä ja muuttumattomana sukupuolisena suuntautuneisuutena.

Gagnon alleviivaa näiden tutkimustulosten merkitystä sanomalla, että “useat tällaisia näkemyksiä esittäneet kreikkalais-roomalaiset moralistit ja lääkärit kaikesta huolimatta vastustivat sellaistakin homoseksuaalista käyttäytymistä, joka perustui orientaatioon. Filon alexandrialaisen tavoin Paavali on todennäköisesti ollut tietoinen elinikäisestä homoeroottisesta suuntautuneisuudesta ainakin ’pehmeiden miesten’ (malakoi) parissa, jotka vielä aikuisiällään feminoivat ulkoisen olemuksensa herättääkseen kiinnostusta miespuolisissa seksikumppaneissa (1 Kor. 6:9). Lisäksi Paavali käsitti synnin sisäsyntyisenä ilmiönä, joka synnyttää ihmisen toiveista riippumattomia impulsseja, joista he usein toivovat pääsevänsä eroon (Room. 7:7–25).”

Louis Crompton, 500-sivuisen Homosexuality and Civilization tutkimuksen kirjoittanut tutkija (joka itse on homoseksuaali) toteaa Paavalista puhuttaessa: ”Erään tulkinnan mukaan, Paavalin sanoja ei ole suunnattu sitoutuneessa suhteessa eläville ’bona fide’ homoseksuaaleille. Mutta tällainen hyvää tarkoittava lukutapa vaikuttaa väkinäiseltä ja epähistorialliselta. Paavali, kuten kukaan muukaan tuon ajan juutalainen kirjoittaja, ei missään viittaa vähäisessäkään määrin hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien suhteita missään olosuhteissa. Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.”

Paavalille homosuhteiden arvottaminen irstailun tai rakkauden perusteella ei ollut merkityksellinen. Tällainen erottelu ei ollut olennainen siinä missä se ei sellaisenaan ollut merkittävä muillekaan antiikin kirjoittajille, jotka tuomitsivat homoseksuaalisuuden kaikissa sen muodoissaan (e.g. Filon, Josefus). Paavalille kysymys oli Roomalaiskirjeen 1 luvun mukaan samasta, kuin Jeesuksellekin: Jumala loi ihmisen alussa mieheksi ja naiseksi ja sanoi, että miehen tulee liittyä vaimoonsa ja nämä kaksi (mies ja nainen) tulevat yhdeksi. Tästä luomisjärjestyksestä poikkeaminen oli kaikissa olosuhteissa syntiä.

Paarman ajatus, että ihminen ei ole vastuussa suuntautuneisuudestaan, on kaikin puolin epäonnistunut. Monet lukenevat sen virheellisesti siten, että ihminen ei ole vastuussa käyttäytymisestään, jos hänellä vain on siihen suuntaan vaikuttava synnynnäinen taipumus. Suuntautuneisuus ja käyttäytyminen ovat kuitenkin eettisesti eri asioita. Ei jokin sisäsyntyisesti ”annettu” ominaisuus vapauta moraalisesta vastuusta oman käytöksensä suhteen. Kysymys vastuusta ja suuntautuneisuudesta eivät kuulu samaan kategoriaan, ja niiden sotkeminen samaan lauseeseen ohjaa argumentaatiota vain vikapoluille.

Kansainvälisesti arvostettu saksalainen luterilainen teologi Wofhart Pannenberg on oikeassa todetessaan, että kysymys ei ole mistään marginaalisesta asiasta, vaan sellaisesta, joka ”välittömästi koskettaa kristillisen ihmiskäsityksen perustaa ja Raamatun auktoriteettia kirkossa”. Siksi hän pitää homoseksuaalisten parisuhteiden hyväksymistä kirkossa luterilaista uskonpuhdistusta seuraavan kirkon loppuna. Eikö Suomen kirkolla tosiaan ole muuta tapaa osoittaa välittämistä ja sielunhoidollista vastuuta homoseksuaaleista lähimmäisistämme, kuin luopumalla Jumalan sanasta ja hyväksymällä heidän syntinsä?

Tämän kaiken päälle ei voi kuin pyöritellä päätään lukiessaan Suomen kirkon korkeimman johtajan pitävän Norjan kirkon jo omaksumaa, ja Suomessa vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkysen ehdottamaa, kaikin tavoin typerää ajatusta sukupuolineutraalista avioliitosta ”kiinnostavana hyppäyksenä”. Norjan kirkko on hypännyt kuilun reunalta ja Suomen arkkipiispa pitää sitä lähinnä ”kiinnostavana hyppäyksenä”?

---------------------------------------------------

Aiheesta kotimaista ajankohtaista:

• Homoseksualismi - rakkautta ja rajoja (Pasi Turunen, Kuva ja Sana, 2002)
  106 sivuinen tiivis ja helppolukuinen puheenvuoro kirjan otsikon aiheesta. Kaikki yleisimmät homoteologiset argumentit ytimekkäästi ja selkeästi käsiteltynä ja vastattuna. Tilaa Kuvan ja Sanan verkkokaupasta.