keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pasin Pensées - Mietteitä VIII

Blaise Pascal (1623-1662) tunnetaan muun ohella kuuluuisasta Mietteitä (Pensées) teoksestaan. Se koostuu kristinuskoa koskevista lyhyistä, enemmän tai vähemmän keskeneräisistä, mietelmistä. Tässä hengessä olen kirjoittanut Uusi Tie -lehteen Mietteitä -nimistä kolumnisarjaa. Vuorossa on osa VIII, joka julkaistaan Uusi Tie -lehdessä 7.12.2011. Muutama aiempi Mietteitä -sarjan teksti löytyy blogiltani haku toiminnolla. 

--------------

MIETTEITÄ VIII

Ylistyslaulut. Liian paljon on lauluja ihmisen tunteista Jeesusta kohtaan. Lauluja siitä mitä kristitty tuntee ajatellessaan Herran hyvyyttä. Ne jotka eivät sillä hetkellä jaa samoja tunteita jäävät ulkopuolisiksi. Ihmettelevät mikä heissä on vikana, kun eivät pysty ylistämään. Ylistyslauluihin on hiipinyt ihmiskeskeisyys, vaikka niiden tulisi olla lauluja Jeesuksesta eikä ihmisestä. Enkelitkin jouluyönä ylistivät: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!. Eivät kuuluttaneet miten ihanalta heistä tuntuu, että Jeesus on syntynyt. Enemmän lauluja Jeesuksesta ja siitä mitä Hän on tehnyt. Evankeliumi herättää kylmemmänkin sydämen ja antaa toivon. Tunteet kyllä heräävät, kun sydän oivaltaa mitä Kristus on tehnyt edestämme.

Jumalanpilkkaa.
  Myöhäiskeskiajan mystikko Mestari Eckhart (1260-1327) sanoi, että Jumalaa ylistetään silloinkin kun häntä pilkataan. Tulee mieleen alakouluajat, jolloin opettajat sanoivat poikien lyövän tyttöjä, koska tykkäävät heistä. Mahtoiko tuosta olla lohtua tytöille, joita vedettiin turpaan? Joidenkin mielestä taas Jumala on niin suuri, että ihmisen pilkka ei häntä kosketa. Kumpi mahtaa loukata Jumalaa enemmän: Itse pilkka, vai se, että pidämme Jumalaa vielä tyhmänäkin? Eikö olisi parempi vain pyytää anteeksi Jumalalta. Meillä syntisillä selityksiä riittää.

Hämmennyksen teologiaa.
  Ja Jumala puhui Moosekselle palavasta pensaasta sanoen: "Kuka Minä olen?"

Uskonnollinen pluralismi.  Väite, jonka mukaan kaikki uskonnot opettavat pohjimmiltaan samaa on kuin sanoisi kaikkien pillereiden olevan samanlaisia vain koska ovat pyöreitä. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää onko kyseessä arsenikki vai aspiriini. Myös uskonnoissa sisältö on elämän ja kuoleman kysymys. Tanskalainen teologi Johannes Ågård sanoi aikanaan: ”Ihminen, joka sanoo, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan samoja tuntee todennäköisesti vain yhden uskonnon.”

Joulukortteihin sisältöä. 
”Jumala, rakastava Isämme, auta meitä oikein muistamaan Jeesuksen syntymä, että saisimme osallistua enkelien kuoroon, paimenten iloon ja yhdessä idän viisaiden kanssa häntä kumartaa. Jouluaamu täyttäköön meidät ilolla siitä, että olemme Sinun lapsiasi, ja jouluilta saattakoon meidät vuoteisiimme kiitollisin mielin, antaen ja saaden anteeksi, Jeesuksen tähden. Aamen.” (Robert Louis Stevenson 1850–1894) ” Miten monet muistavatkaan Jeesuksen syntymäpäivän! Ja miten harvat hänen opetuksensa! Voi! On helpompi pitää vaarin juhlapäivistä kuin käskyistä” (Benjamin Franklin 1706–1790)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Terveisiä hullujenhuoneelta

Aamulehdessä on kuluvalla viikolla käyty rapsakkaa debattia yliopistomiesten kesken teologian opetuksen asemasta tiedeyliopistoissa. 

Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas ja kliinisen fysiologian emeritus professori Esko Länsimies syyttävät erittäin kirpein sanakääntein teologista tiedekuntaa taikauskon levittämisestä, rationaalisen ajattelun rappiosta, tieteen häpäisystä ja taantumuksesta. Teologian opetus ei kuulu heidän mukaansa yhteiskunnan ylläpitämiin tiedeyliopistoihin.

Myllykankaan ja Länsimiehen syytöksiin ovat Aamulehdessä jo vastanneet sekä professorit Ismo Dunderberg ja Risto Saarinen teologisesta tiedekunnasta että professori Tapio Puoilmatka. Hänetkin oikein nimeltä mainittiin Myllykankaan ja Länsimäen jutussa. Keskusteluun voi ja kannastaa tutustu oheisista linkeistä, jos ei muuten niin huvin vuoksi. Jotain näistä aina voi oppiakin.

•    Papit ulos yliopistosta! (Myllykangas, Länsimies)
•    Uskontoja pitää tutkia (Dunderberg, Saarinen)
•    Teologia on osa tiedettä! (Puolimatka)

En tässä lähde omalta puoleltani analysoimaan Myllykankaan ja Länsimiehen tekstiä lähemmin. Myllykankaan haastattelun voi kuulla huomisen lauantain (26.11.) Ristitulta lähetyksessä klo 20 ja myöhemmin sen voi kuunnella Ristitulta –ohjelman nettiarkistosta alkuviikosta.

Myllykankaan ja Länsimiehen ajattelu tuntuu kuitenkin juuttuneen piinkovan empirismin ja loogisen positivismin uraan, josta on jo aikaa sitten tieteenfilosofiassa luovuttu liian kapeana tiedon määritelmänä. Mutta aina löytyy erämaan linnakkeen viimeisiä sankareita, niitä, jotka vielä seisovat vartiopaikallaan viidakon sydämessä, koska heidän korviinsa ei ole kantautunut uutinen siitä, että sota on loppu, se on hävitty.

Kaikkein ehkä poskettomin heitto Myllykankaan ja Länsimäen tekstissä on Kari Enqvistiltä lainattu ajatus: Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia. Kirjoittajat ehdottavat, että samoin kuin vaarallisen skitsofrenian hoidossa, myös uskonnollisuuden kohdalla voisi kenties olla paikallaan tahdonvastainen pakkolääkitys!

Ei voi kuin nauraa. Toisaalta eihän tästä ole kovinkaan pitkää aikaa kun tuossa itänaapurissa, entisessä Neuvostoliitossa, taistelevan tieteellisen ateismin nimissä Enqvistin hengessä uskonnollisuutta yritettiin torjua lääkkein. Uskovaisia passitettiin ”uudelleenkoulutettaviksi” ja ihan kirjaimellisesti lääkehoitoon sairaaloihin. Parantunut ihminen oli silloin, kun hän muiden terveiden tavoin "tiesi" jälleen, että kommunismi ja materialistinen dialektiikka ovat totta. Tältä osin Myllykankaan ja Länsimäen teksti on yhtä raikas ja tuore kuin avaisi vuosikausia kaapissa lojuneen hernekeittopurkin.

Taitaa taustalla olla hiukan kateuttakin. Itä-Suomen yliopiston teologian osasto oli näet ainoa, joka säästyi irtisanomisilta. Mahtoiko olla Jumalan sormi. Kiitos Herralle!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Mitä maksaa olla kristitty Somaliassa?

Aivan uusi hiljattain ilmestynyt tosikertomukseen perustuva lyhytelokuva (15 min) kertoo yhden musliminaisen tarinan siitä mitä Kristuksen löytäminen maksoi hänelle.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Seppo Simola ja luterilaisen kirkon loppu

Nyt se on tapahtunut. Sudet ovat kaapanneet vallan kirkossa ja ajavat lampaita teuraaksi. Helsingin ja Vantaan kirkkojen päätös viedä lähetysjärjestöiltä tuki on poikkeuksellisen brutaali hyökkäys perinteisiä kristillisiä arvoja edustavia lähetysjärjestöjä kohtaan.  Taustalla hiertää näiden järjestöjen suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen.  Tuoreen Kirkko ja Kaupunki -lehden pääkirjoituksessa Seppo Simola puolustaa tätä toimenpidettä toivoen sen lähettävän nyt selkeän viestin joka suuntaan siitä minkälaisten arvojen takana kirkko Helsingissä ja Vantaalla seisoo.

”Koko kirkossa pitäisi vihdoin tajuta, että ihmisten syrjimistä ei saa hyväksyä minkään syyn nojalla. Syrjintä on paitsi rikos myös synti”, Simola sivaltaa. Ihanko totta? Ei minkään syyn nojalla? Tämä johtaisi siihen, että nyt pitäisi ryhtyä myös opettamaan, että sekään ei ole syntiä jos joku pitää ”isänsä vaimoa” (1 Kor. 5).  Eikö tämäkin rakkaus ansaitse kirkon siunauksen? Miksi kirkko yhä syrjii parisuhteessa eläviä aikuisia sisaruksia? Kirkkojen pitäisi myös palkata palvelukseensa muslimeja ja hinduja. Koska ketään ihmistä ei saa Simolan mukaan syrjiä ”minkään syyn nojalla”.

Ilmeisesti sellaista kuitenkin saa syrjiä mikä on syntiä. Ja tässä juuri on villakoiran ydin. Muutoin Simolan moralisoinnilta putoaa kokonaan pohja. Lähetysjärjestöt tekevät Simolan mielestä syntiä pitäessään homosuhteita syntinä ja sellaista ei ilmeisesti tarvitse suvaita mikä on syntiä. Syntiä saa syrjiä. Vaikkapa ottamalla lähetyskannatuksen pois. Tältä osin Simolan teksti tuo mieleen kivuliaan spagaatin. Hän ei itsekään pysty olemaan niin absolutisti kuin mitä konservatiiveilta edellyttää. Ihmisten syrjintää ei saa hyväksyä, mutta hän itse avoimesti ja estoitta syrjii konservatiivisella kannalla olevia ihmisiä. Ja tekee sen pääkirjoituksessaan, etten sanoisi, varsin ylimieliseen sävyyn.

Simolan mielestä homosuhteessa eläminen ei tietenkään ole syntiä. Tätä näkemystä on mahdotonta kuitenkaan perustella Raamatulla. Mutta Simolan mukaan Raamattu-korttia on turha vetää esille, koska ”helsinkiläisetkin kirkon päättäjät ovat Raamattunsa lukeneet ja löytäneet sieltä Vapahtajan, joka ei hylkinyt ketään, ei publikaania, porttoa eikä spitaalista.” Ihanko totta? Pitäisikö tämä ymmärtää siten, että Jeesukselta saataisiin nyt siunaus vaikkapa prostituution laillistamiselle? Hänhän ei hyljeksinyt porttoja mikä Simolan logiikassa merkitsee sitä, että Jeesus hyväksyi heidän ammatinvalintansakin. Mihin unohtui ”Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”? Sellaista ei ilmeisesti helsinkiläispäättäjien Raamatuissa ole. Heidän Raamatuissaan Jeesus ei pelasta kansaansa heidän synneistään, vaan heidän synneissään.

Tosiasiassa helsinkiläiset ja vantaalaiset kirkon päättäjät eivät taida piitata Raamatusta. Kunhan vain käyttävät sitä soveltuvin osin silloin kun se heidän tarkoitusperiinsä sopii. Se on eräänlaista Raamatulla kuittailua, jonka merkitys on lähinnä toimia moraalisena sormenheristelynä konservatiivien suuntaan, jotka vielä, toisin kuin kirkon päättäjät Helsingissä ja Vantaalla, arvostavat Raamattua Jumalan sanana. Siksi konservatiiveja vedetään Raamatullakin päähän muun ohella.

Suhtautumisesta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on nopeasti tullut kirkon radikaaleille  liberaaliuudistajille ”puhdasoppisuuden” uusi mittari. Sitä tentataan nyt joka käänteessä kuin inkvisitiossa konsanaan. Lähetetään selvityspyyntöjä ja kaivellaan. Seuraavaksi ryhdytään kaivelemaan varmasti myös kentillä toimivien lähettien ja muiden yksittäisten työntekijöiden ”kantoja”. Jos saatu vastaus on ”väärä” tai ”oikea näkemys” ei saa, kuten Simola sanoo, ”varauksetonta” tukea seurauksena on kirkon vastaisku. Niin kuin on nyt käynyt lähetysjärjestöjen kohdalla.

Kristillinen näkemys synnistä on usein jännitteinen ajan vallitsevien näkemysten ja poliittisen korrektiuden kanssa. Helsingin sanomien hiljattain tekemä moraaligallup on tästä osaltaan hyvä esimerkki. Mutta Kristuksen seurakuntaa ei ohjailla gallupeilla, vaan Jumalan sanalla. Ne, jotka etsivät enemmän ihmisten suosiota ollakseen heille mieliksi lakkaavat olemasta Kristuksen palveljijoita (Gal. 1:10).  Pastori Timo Keskitalo kiteytti kirkon haasteen hyvin kirjoittaessaan reilu kymmenen vuotta sitten Uusi Tie -lehdessä (20.7.2000): "Jos kristillinen kirkko ei kykene parantamaan valtakulttuuria, valtakulttuuri luhistuu, mutta kirkko jää. Jos kirkko on naimisissa valtakulttuurin kanssa, kirkko kaatuu sen mukana. Mutta jos kirkko on uskollinen Herralleen, kirkon tehtävä jatkuu, vaikka kuninkaat vaihtuvat. Kristittyjen tulee elää rohkeasti omaa vaihtoehtokulttuuriaan tämän yhteiskunnan keskellä." 

Kristillinen kirkko ei ole vain armoyhteisö vaan myös arvoyhteisö. Tästä johtuen kaikki elämäntavat ja käyttäytymismuodot eivät saa siunausta kristillisen kirkon arvoperustasta. Niin kauan kuin kirkolla on jonkinlainen näkemys kristillisestä etiikasta ja teologiasta se tulee aina eettisesti ja teologisesti suhtautumaan joihinkin elämänmalleihin ja uskonnollisiin näkemyksiin torjuvasti, vaikka samalla toivottaa kaikki katuvat syntiset tervetulleeksi evankeliumin osallisuuteen. Tämä ei ole syrjintää missään juridisesti tai moraalisesti asianmukaisessa merkityksessä.

Minusta on jonkinlaista teologista "väkisinmakaamista" vaatia juridisilla tai taloudellisilla seuraamuksilla uhaten kristillisiä yhteisöjä toimimaan vastoin arvoperustaansa. Yhtä hyvin voisi syyttää Apple yhtiötä "syrjinnästä", ja uhata viedä siltä tuotekehitykseen varatut rahat, koska Apple ei suostu palkkaamaan palvelukseensa henkilöitä, jotka eivät usko sen tuotteisiin ja haluaisivat siksi pikemminkin valjastaa yhtiön varat Nokian puhelimien kehittämiseen.

Simola toivoo pääkirjoituksensa lopuksi, että kirkon työskentelyssä lähetystyön uudelleen organisoimisen parissa otettaisiin huomioon "pääkaupunkiseudun kirkollisilta päättäjiltä lähtenyt selkeä viesti.” Minä puoleltani toivon jälleen kerran, että Kristuksen lampaat ottaisivat huomioon Euroopan johtavan, nyt jo eläkkeellä olevan luterilaisen teologin, Wolfhart Pannenbergin yhtä selkeän viestin: ”Kysymys homoseksuaalisuudesta välittömästi koskettaa kristillisen ihmiskäsityksen perustaa ja Raamatun arvovaltaa kirkossa. Jos homosuhteet hyväksytään kirkossa se olisi uskonpuhdistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”.

Pannenbergin ennakoima loppu on lähellä. Ainakin Helsingissä ja Vantaalla. Mutta ei pidä kuvitella, että konservatiiveihin kohdistuva ajojahti olisi loppu. Se on toden teolla vasta alkamassa. Kuten William Golding kuuluisassa kirjassaan Kärpästen herra kirjoitti: Seiväs on jo teroitettu molemmista päistä.

-----------
Muuta aiheeseen liittyvää:

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Älä haikaile yksinkertaisen kristinuskon perään

Edesmenneen kirjallisuudenprofessori C. S. Lewisin kirjoituksiin perustuvassa hartauskirjassa The Business of Heaven, johon ennenkin olen blogillani viitannut, on tämän päivän kohdalla jälleen ajattelemisen arvoista tekstiä. Lewis pohdiskelee kuinka eräiden mielestä kristinuskon pitäisi olla yksinkertaista jos se olisi Jumalasta lähtöisin. Näin Lewis: 
Ei ole viisasta haikailla yksinkertaisen uskonnon perään. Todelliset asiat eivät näet ole yksinkertaisia. Ne näyttävät yksinkertaisilta, mutta eivät ole. Pöytä edessäni näyttää yksinkertaiselta. Mutta kysy tiedemieheltä mistä se koostuu – kaikkea mahdollista atomeista ja kuinka valoaallot heijastuvat niistä osuen silmäni näköhermoihin ja mitä se kaikki saa aikaan aivoissani – ja huomaat, että se mitä kutsumme ”pöydän näkemiseksi" laskee sinut keskelle lähes loputtomalta tuntuvia salaperäisiä monimutkaisuuksia. Lapsen mielestä lapsen rukous näyttää yksinkertaiselta. Ja jos olet tyytyväinen pysähtymään siihen, niin siitä vain. Mutta jos se ei sinua tyydytä – ja tavallisesti moderni maailma ei siihen tyydy – sinun on oltava valmis johonkin vaikeaan. Jos toivot löytäväsi jotain enemmän kuin vain sitä mikä on yksinkertaista silloin on lapsellista valittaa, että se jokin enemmän ei ole yksinkertaista.

Usein tähän lapselliseen menettelytapaan sortuvat kuitenkin ihmiset, jotka eivät ole lapsellisia, mutta jotka tietoisesti tai tiedostamattaan haluaisivat tuhota kristinuskon. He nostavat esiin sellaisen näkemyksen kristinuskosta, joka soveltuu kuusivuotiaalle lapselle ja tekevät sellaisesta sitten hyökkäyksensä kohteen. Jos yrität selittää heille mistä kristillisessä opissa todella on kyse niin kuin sen ymmärtävät asioista perillä olevat aikuiset, he ryhtyvät valittamaan sitä kuinka sinä yrität vain saada heidän päänsä pyörälle ja että se on aivan liian monimutkaista. He ovat varmoja siitä, että mikäli Jumala ihan oikeasti olisi olemassa hän olisi tehnyt ’uskonnon’ yksinkertaiseksi, koska yksinkertainen on niin kaunista ja niin edelleen.
Sinun on syytä olla varuillasi tällaisten ihmisten suhteen sillä he muuttavat perusteluitansa joka hetki ja tuhlaat vain aikaasi. Pane myös merkille heidän ajatuksensa Jumalasta, joka ’tekee uskonnosta yksinkertaista’. Niin kuin ’uskonto’ olisi jotain minkä Jumala on vain keksinyt, sen sijaan, että kyse olisi Hänen ilmoituksestaan meille eräistä sellaisista varsin muuttumattomista tosiasioista, jotka koskevat Hänen omaa olemustaan.

torstai 10. marraskuuta 2011

Suuri suomalainen moraaligallup Helsingin sanomien mukaan















Ensin lehdet julkaisivat suomalaisten verotietoja. Saatiin olla kateellisia. Nyt tirkistellään vuorostaan suomalaisten arvoja. Saadaan olla parempia kuin muut. Hesari nimittäin julkaisi viikonlopun numerossaan tutkimuksen suomalaisten moraalista. Se kuulemma venyy tilanteen mukaan.  Netistä jokainen voi tutustua tutkimuksen tuloksiin lähemmin ja vaihtoehtoisesti kauhistella tai ihastella millaisia me suomalaiset väitetysti olemme. Tässä vain muutamia otoksia sekä niistä nousevia haja-ajatuksia.

Suomalaisilla on kyselyn mukaan yleisesti ottaen korkea henkilökohtainen työmoraali (ei sairauslomille jos ei ole todella ole sairas) ja veroilmoituksen tekemisessä ei saa  valehdella. Pettämiseen parisuhteessa suhtaudutaan myös voittopuolisesti paheksuvasti. Tosin miehistä selvästi suurempi osa hyväksyy pettämisen kuin naisista. Sama pätee maksulliseen seksiin. Noin puolet suomalaisista suhtautuu hyväksyvästi pimeän työvoiman käyttöön. Eutanasiaa kannattaa  yli 80 prosenttia ja aborttia liki 90 prosenttia. Kuolemantuomiokin saa kannatusta lähes puolelta suomalaisväestöstä vähän riippuen ikäluokasta.

Minulla heräsi tutkimuksesta kertovia uutisia lukiessani jokunen huomio, jotka tässä jaan ihan lyhyesti.

1. Tutkimukset eivät ainoastaan kuvaile
millaisia me suomalaiset väitetysti olemme. Gallupit myös ohjaavat moraalista ajattelua. Ainakin joidenkin ihmisten osalta. Ne kertovat millaisia asioita suomalaiset pitävät sopivana ja millaisia eivät. Koska monien mielestä moraali on sitä mitä yhteiskunta ja enemmistä pitää moraalisena moraaligallup myös antaa ihmisille osviittaa siitä mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja paheksuttavana. Jotkut ihmiset sitten soveltavat tätä tietoa käyttäytymiseensä. Näin gallupit luovat moraalia.

2. Gallupit kertovat kuitenkin vain sen
miten suomalaiset käyttäytyvät ja mitä he uskovat moraalista, eivät miten meidän tulisi käyttäytyä ja mitä meidän tulisi moraalista uskoa. Gallupit ovat siis deskriptiivisiä (kuvailevia), eivät prespriptiivisiä (määrääviä). Aito moraalinen ajattelu ei voi rakentua galluppien yleistysten varaan. Se miten suuri määrä suomalaisista hyväksyy tai paheksuu jotain asiaa kertoo vain sen, että niin ja niin suuri määrä suomalaisia suhtautuu asiaan tietyllä tavalla. Tieto on sinänsä arvokas, mutta ei kerro mikä ihan oikeasti on eettistä ja mikä ei. Vastauksia viimeksi mainittuihin kysymyksiin on etsittävä galluppien ulkopuolelta.

3. Moraali kiinnostaa ihmisiä, koska
me olemme pohjimmiltamme Jumalan kuvaksi luotuja moraalitietoisuuden omaavia olentoja. Jopa silloin, kun emme usko Jumalaan. Moraalitietoisuus ei edellytä uskoa Jumalaan. Sitä ei vain pääse pakoon. Se, että galluplukujen äärellä ihastelemme tai kauhistelemme osoittaa jokaisen uskovan syvällä sisimmässään, että on olemassa asioita, jotka ihan oikeasti ovat oikein tai väärin. Olkoonkin, että pinta-tasolla näkemykset siitä mitä asioita pidetään oikeana tai vääränä poikkeavat jossain määrin toisistaan. Silti kukaan ei voi väistää sitä yleistä tosiasiaa, että moraalisesti "oikea" ja "väärä" ovat erottamaton osa objektiivista todellisuutta.

4. Hesarin tutkimuksen mukaa suomalaisten moraali venyy tilanteen mukaan. Voi olla. Tämä viittaisi siihen, että me suomalaiset pidämme moraalia jossain määrin yksityisenä / subjektiivisena ja relativistisena kysymyksenä. Kukin määrittelee itselleen sopivan moraalin kussakin tilanteessa. Mutta tämä kertoo vain siitä miten me ymmärrämme moraalin aseman. Ei kukaan silti oikeasti ole, eikä edes pysty olemaan, johdonmukainen relativisti eettisissä kysymyksissä. Relativismi toimii silloin, kun siitä on itselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

5. Tapio Puolimatka analysoi moraaligalluppia
aika yllättävästä näkökulmasta haastatellessani häntä lauantai-illan Ristitulta –ohjelman viikon kysymykseen. Puolimatkan mukaan Hesarin gallupkyselyn tulokset kertovat muun muassa siitä, että ihmiset ovat entistä valmiimpia hyväksymään (ainakin pintatasolla) sellaisiakin asioita, jotka he syvemmällä omassatunnossaan tietävät kyllä vääräksi (esimerkiksi abortti). Tämä ristiriitaisuus johtuu siitä, että he eivät uskalla myöntää todellista pahuutta itsessään. Niinpä se on selitettävä vähemmän pahaksi, jotta siitä tulisi hyväksyttävää. Ja miksi ihmiset eivät uskalla kohdata itsessään olevaa pahuutta, vaikka syvällä sydämessään tietävät miten asia oikeasti on? Puolimatkan vastaus on yllättävä: Koska sekulaarissa yhteiskunnassa evankeliumin sanoma anteeksiantavasta Jumalasta on käymässä entistä ohuemmaksi. Nimittäin, kun tietää voivansa saada syntinsä anteeksi ei ole tarvetta peitellä, selitellä tai salata omasta sydämestään löytyvää pahuutta. Silloin uskaltaa olla avoin ja rehellinen omien moraalisten rikkomustensa suhteen. Sanoma armollisesta Jumalasta antaa rohkeutta kohdata oman pahuutensa rehellisesti ja tuoda syntinsä Jeesuksen jalkojen juureen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pommi-isku kesken jumalanpalveluksen!

Vikash Patrick saattoi vain hymyillä, vaikka seurakunta lauloi vakavaa virttä. Hänen 19-vuotias morsiamensa, Deepe, seisoi hänen rinnallaan pukeutuneena syvän vaalean punaiseen, melkein punaiseen, sariin. He olivat molemmat kotoisin Patnasta, Intiasta, mutta viimeiset neljä päivää he olivat häämatkallaan kulkeneet yhdessä Katmandussa, Nepalissa.

Vikasha kumartui hieman ja kuiskasi Deepen korvaan: ”Jumala antoi minulla vaimon, joka on kaikkia näkemiämme nähtävyyksiä kauniimpi.” Deepe punastui ja kuiskasi hiljaisen kiitoksen ja sitten hän painoi päänsä Vikshan olkapäätä vasten. Heidän yhteinen matkansa oli ollut ihmeellinen. He olivat nähneet värikkäitä toreja ja hienosti koristeltuja temppeleitä. Mutta Vikshan mielessä mikään ei vetänyt vertoja hänen vierellään seisovalle henkeäsalpaavan kauniille vaimolle.

Virren aikana Vikash huomasi kookkaan kokoisen naishenkilön astuva sisälle seurakuntaan. Tämä istahti penkkiriville aivan heidän eteensä. Naista hetken tarkattuaan Vikash vilkaisi kirkon sisäänkäynnin suuntaan nähdäkseen oliko muita tulossa. Nepal on tällä hetkellä turvaton paikka pitää kristillisiä jumalanpalveluksia. Vain muutama kuukausi aikaisemmin eräs pappi oli murhattu ja poliittinen kuohunta on kärjistänyt uskonnollisia jännitteitä entisestään.

Vaarasta välittämättä Vikash ei osannut ajatella parempaa paikkaa olla yhdessä vaimonsa kanssa, kuin osallistua hänen kanssaan jumalanpalveluksen toisten uskovien kanssa. Kaikesta huolimatta hän piti tarkasti silmällä ovea nähdäkseen keitä tulisi sisään.

Vikash ei ollut huomannut, että heidän edessään istunut nainen otti jotain käsilaukustaan. Laitettuaan pienen mustan esineen vaivihkaa hihaansa nainen poistui kirkon sivuoven kautta. Hän jätti käsilaukkunsa kirkonpenkkiin. Juuri siihen kohtaan, missä Deepe istui.

Viisi minuuttia myöhemmin pommi räjähti.

Palavat sirpaleet lensivät ilman halki. Vikash iskeytyi lattiaan ja tunsi aivan kuin hänen koko ruumiinsa olisi kietoutunut kipuun. Hän oli yhä tajuissaan ja yritti löytää vaimonsa, mutta ei nähnyt häntä. Hän ei huomannut, että edessä ollut penkkirivi oli tulessa ja hänen tulipaloa lähellä olevaan kylkeensä alkoi nousta valtavia vesirakkuloita kuumuuden vuoksi. Vikash puri hampaat yhteen ja kierähtäessään kauemmas hän melkein pyörtyi. Kierähtäminen oli vienyt hänet kauemmas liekeistä, mutta samalla painanut palaneen ihon rakkuloineen vasten kivilattiaa.

Vikash ei löytänyt vieläkään vaimoaan. Hän yritti huutaa Deepen nimeä, mutta ei kyennyt kuulemaan omaa ääntään. Räjähdys oli ilmeisesti rikkonut hänen tärykalvonsa. Kykenemättä kuulemaan mitään hän kykeni kovien kipujen keskellä käyttämään vain silmiään päästäkseen selville mitä savun täyttämässä huoneessa oli oikein tapahtunut. Oikealla puolellaan hän näki ihmisiä, jotka olivat selviytyneet vahingoittumattomina ja jotka kantoivat toisia ulos rakennuksesta. Hänen vasemmalla puolellaan oranssina ja punaisena paloi ainoastaan kirkon penkki. Ainoastaan…

Vikasi sulki silmänsä ja avasi ne uudestaan toivoen näkevänsä väärät värit. Ne pysyivät kutienkin samana. Oranssien ja punaisten värien keskellä näkyi jotain syvän vaalean punaista. Jotain saman väristä kuin Deepen sarissa.

Suolaiset kyyneleet alkoivat valua Vikashan poskille ja saman tien ne kiehuivat pois huoneen kuumuudesta. Lopulta Vikasha menetti tajuntansa kuumuuden, savun ja surun vuoksi, juuri kun joku mies tarttui häneen ja kantoi ulos kirkosta.

Tämän raportin kirjoittamisen aikoihin Vikash sekä monet muut ovat yhä sairaalahoidossa palovammojen vuoksi. Deepe menehtyi.

Nepalin Puolustus Armeijaksi itseään kutsuva äärihindulainen militanttiryhmä (Nepal Defense Army, NDA) otti vastuun iskusta ja on uhannut kaikkia, jotka eivät tunnusta hindulaista uskontoa uusilla väkivallan teoilla mikäli nämä eivät lähde maasta.

Vikashan ja Deepen tarinan kertoi maailmalle Veli Andreaan perustama Open Doors –järjestö nettisivuillaan.

Muistathan, että sunnuntaina 13.11. vietetään KANSANINVÄLISTÄ RUKOUSPÄIVÄÄ VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA. Tule mukaan klo 18 alkavaan yhteiskristilliseen rukoustilaisuuteen Kristuskirkkoon  (Apollonkatu 5). Shafian tähden. Tilaisuudessamme erityisvieraana veli Lazarus Iranin vainotun seurakunnan keskeltä.

Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vuosittain maailmalla surmataan lukuisia  kristittyjä uskonsa tähden Kristukseen. 

Ilmaisen rukousoppaan voit ladata itsellesi täältä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)

On hyvin yleinen virhe olettaa Paavalin tunteman orjuuden roomalaisessa yhteiskunnassa olleen täysin identtinen ilmiö Amerikan Yhdysvaltojen historiassa vallalla olleeseen orjuuskäytäntöön, ja että tästä johtuen Uusi testamentti suhtautuisi myönteisesti orjuuteen sellaisena kuin se tunnetaan myöhemmän Amerikan historian pohjalta. Tällainen historiallinen anakronismi on karkea virhe.

Orjuus ei siis ollut kristinuskon keksintöä. Kristinusko tuli maailmaan, joka oli täynnä orjuutta jo kauan ennen kristinuskoa. Apostoli Paavalin aikana yksi kolmasosa Rooman valtakunnan väestöstä oli orjia ja toinen yksi kolmasosa oli entisiä orjia!


Hart toteaa kirjassaan, että orjuus oli ”yleisesti hyväksytty osa antiikin talouselämää ja perhekuntien rakennetta, ja roomalaisessa maailmassa se oli läsnä kaikkialla, koska orjat toimivat kaikenlaisissa tehtävissä ja ’ammateissa’: he eivät olleet pelkästään työläisiä, vaan aivan yhtä usein käsityöläisiä, yksityisopettajia, kirjureita, taiteilijoita, viihdyttäjiä valtion virkamiehiä, hallintomiehiä, arkkitehtejä ja niin edelleen. Orjan yhteiskunnallinen asema oli lyhyesti sanoen yksi ihmiselämän vakiintuneista tosiasioista.” 


Rooman vallan aikaisessa orjuuskäytännössä oli toki vaihtelevuutta alueittain (kaupunkiorjilla oli yleensä paremmat oltavat kuin maaorjien) ja jopa perheittäin. Se ei missään tapauksessa ollut ihanteellinen asioiden tila, jonka perään olisi mitään syytä haikailla. Se oli kuitenkin lähtökohtaisesti aivan erilainen ilmiö kuin Uuden maailman orjuus.


On totta, että Amerikan Yhdysvaltojen orjuuskäytäntöä perusteltiin muun ohella myös uskonnollisesti Raamatulla (tähän kysymykseen palaan toisessa artikkelissa tuonnempana). Tästä huolimatta se poikkeaa merkittävästi siitä antiikin ajan orjuudesta, joka ympäröi Uuden testamentin kirjoittajia kaikkialla. Siksi on karkea virhe kritisoida Uutta testamenttia ja kristinuskoa tästä myöhäisestä näkökulmasta käsin.


Tarkastelen seuraavassa näiden kahden välisiä eroja. Vertailun avulla on helpompi ymmärtää miksi Uuden testamentin suhtautuminen orjuuteen ei ollut yksiselitteisen torjuva (käsittelen Vanhaa testamenttia tuonnempana toisessa artikkelissa). 


Brian J. Dodd (PhD., University of Sheffield) esittää kirjassaan The Problem With Paul (IVP, 1996) oheisen valaisevan taulukon (s. 87-.89) Amerikan Yhdysvaltojen ja antiikin orjuuskäytäntöjen eroista. 


Missään tapauksessa antiikin orjuusinstituutio ei ollut ihanteellinen ratkaisu. Orjuus ei koskaan ole sitä. Sitä ei myöskään Uudessa testamentissa aseteta tavoiteltavaksi asioiden tilaksi. Päinvastoin. Meillä ei Uudessa testamentissa olevan Jumalan sanan valossa ole mitään syytä pyrkiä toisintamaan tätä antiikin ajan yhteiskuntaan kuulunutta järjestelmää.

Mutta ymmärtääksemme Uuden testamentin suhdetta siinä mainittuun orjuuteen oikeassa valossa meidän on, Doddia jälleen lainatakseni, pidettävä mielessämme, että orjien asemassa oli Paavalin aikoihin tapahtumassa parannuksia. Isäntien velvollisuudet ja orjien oikeudet olivat lisääntymään päin, yleinen paheksunta isäntien mielivaltaa kohtaan (josta Paavalin käsky isännille olla ”uhkailematta” orjiaan saattaa olla heijastusta) kasvamassa. 

Dodd toteaakin lopuksi:

Lukiessamme Paavalin kommentteja orjuudesta, meidän tulee muistaa orjien parantuvat olosuhteet ja se, että orjuus oli usein väliaikaista. Lisäksi meidän on muistettava, että monet Paavalin kuulijoista olivat valinneet orjuuden keinona parantaa sosiaalista asemaansa ja mahdollisuuksiaan. Meidän tulee pyrkiä niin paljon kuin mahdollista kuromaan umpeen tulkinnallista kuilua [oman aikamme] ja Paavalin välillä ja sysättävä mielestämme syrjään Pohjois-Amerikan orjuusjärjestelmä, joka oli merkittävällä tavalla erilainen.
Ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelin orjuutta Uuden testamentin valossa. Tuonnempana jossain toisessa kirjoituksessa paneudun lähemmin orjuuteen Vanhassa testamentissa ja Amerikan Yhdysvaltojen orjuusinstituution puolesta käytettyihin uskonnollis-raamatullisiin argumentteihin. Kuten tullaan huomaamaan Amerikan Yhdysvaltojen orjuus, vaikka sitä perusteltiin Raamatulla, oli käytännössä vastoin jopa Vanhan testamentin säädöksiä ja perustui enemmänkin siihen ajatukseen, että koska orjuutta kerrotaan esiintyneen Vanhassa liitossa ja sen pyhien elämässä ei kyseessä voi olla synti Jumalan silmissä. Mielenkiintoinen ajatus. Mutta kestääkö se todella lähempää tarkastelua, siihen palaan tuonnempana. 

----- 
Lue myös: