torstai 25. helmikuuta 2010

Terroristijärjestö Hamasin perustajan poika löysi Kristuksen

Uutiset Hamasin perustajajäsenen, sheikki Hassan Yousefin pojan, Mosab Hassan Yousefin uskoontulosta levisivät maailmalla aikanaan kulovalkean tavoin.

Yousefin uudestisyntymiseen johtaneet tapahtumat alkoivat, kun Jerusalemin kadulla vastaantullut turisti kutsui hänet raamattupiiriin. Erityisesti yksi Jeesuksen sana Raamatussa pysäytti terroristijärjestön perustajan pojan: "Rakastakaa vihollisianne...". Yhdysvaltalainen FOX uutisyhtiö teki Yousefin uskoontulosta reportaasin.

Yousefin tapaus osoittaa, että Kristus on todellinen Rauhanruhtinas levottomassa Lähi-idässä ja hengellistä työtä tulee tuke sekä juutalaisten että arabien parissa.

Tuoreimmassa Haaretz -lehdessä (24.2.) kerrotaan nyt melkoinen uutinen: Mosab Hassan Yousef myös toimi vuosien ajan Israelin turvallisuuspalvelun yhteyshenkilönä ennen kuin hän pakeni vuonna 2007 Yhdysvaltoihin. "Vihreä Prinssi" nimellä tunnettu informantti oli yksi Shin Bet turvallisuspalvelun luotetuimpia lähteitä ja hänen avullaan Israel kykeni estämään lukuisia itsemurhaiskuja muun muassa toisen intifadan aikana. Näin kuului mm. presidentti Shimon Peresin epäonnistunut salamurhahanke.

Yousefin uskoontulosta kertova FOX News yhtiön YouTube -pätkä samoin kuin käännös Haaretzin laajemmasta artikkelista löytyy kiinnostuneille Patmos Lähetyssäätiön nettiblogista >>

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Ateistiset myytit

Löysin taannoin brittiläisen Justin Brileyn toimittaman ohjelman Unbelievable. Jokaisessa jaksossa keskustelijoina on kristitty ja ei-kristitty. Brileyn vetämät keskustelut ovat erittäin kiehtovaa kuunneltavaa ja tapahtuvat hyvässä ja kunnioittavassa hengessä aiheesta riippumatta. On hieno huomata, että kristillinen usko kestää kovaakin kulutusta.

Unbelievable podcasteista on tullut minulle vakiokuunneltavaa kävelylenkeille.

Suosittelen alkuun oheista David Robertsonin ja Adrian Hayterin keskustelua ateistisista myyteistä:

  • Challenging Atheist Myths, part 1 (mp3)
    Church minister David Robertson authored a series of Open Letters to Richard Dawkins after the publication of "The God Delusion" that sought to expose the flaws in his argument and the "atheist myths" that he was guilty of. Those missives became a book called "The Dawkins Letters: Challenging atheist myths" and has propelled David into the spotlight as he addresses sceptical audiences on whether Christian belief makes sense. He debates with student Adrian Hayter also known as the "atheist blogger" online. Adrian disagrees with David's conclusions. They debate "the myth of Atheist rationality and tolerance" & "the myth of the inherent evil of religion"
  • Challenging Atheist Myths, part 2 (mp3)
    Are atheists guilty of misunderstanding morality and the Bible? David Robertson is a Free Church Minister in Scotland and author of the best selling book "The Dawkins letters - Challenging atheist myths". He meets "atheist blogger" Adrian Hayter again to discuss the "myths" of Godless morality, the cruel Old Testament God and the Immoral Bible.
Justin Brileyn UNBELIEVABLE ohjelman kotisivu

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Flash Forward - elämää tässä ja nyt tulevaisuuden valossa

"Everyone in the world will get a flash of their own future."
Televisiossa on alkanut uusi amerikkalaissarja Flash Forward. Se perustuu kanadalaiskirjailija
Robert J. Sawyerin kirjaan. Sarjan juoni lähtee liikkeelle siitä, että kaikki maailman ihmiset menettävät tajuntansa 2 minuutin 17 sekunnin ajaksi ja näkevät tuona aikana välähdyksen elämästään kuuden kuukauden päästä.

Yhtäältä roolihahmot haluavat luonnollisesti selvittää mikä sai aikaan oudon globaalin tajunnanmenetyksen. Toisaalta pohditaan sitä onko nähty tulevaisuus muutettavissa vai toteutuuko se vääjäämättä sellaisena kuin kukin sen on nähnyt. Kaikki eivät ole nähneet mitään. Kuolevatko he kuuden kuukauden päästä vai nukkuvatko?

Vastaaavia kysymyksiä on pohdittu myös kristillisessä teologiassa: Profetiat, Jumalan edeltätietäminen, vapaa tahto jne.

Kiehtovimpana sarjan herättämänä kysymyksenä pidän tällä hetkellä kuitenkin juonen "eettistä oivallusta" siitä millä tavoin välälhdys tulevasta on alkanut vaikuttamaan roolihahmojen valintoihin ja elämään. Kuinka he elävät nyt, minkälaisia valintoja he tekevät tietäen millaista heidän elämänsä on kuuden kuukauden päästä? Entistä enemmän heidän elämäänsä värittää ja määrittää se mitä heille tulevaisuudessa tapahtuu, eikä se mitä heille siihen menneisyydessä on tapahtunut. He alkavat rakentamaan nykyistä elämäänsä entistä enemmän tulevaisuuden valossa.

Kristillinen evankeliumi sisältlää tällaista Flash Forward teologiaa. Yhtäältä Raamattu tarjoaa ennakoivan ja hajanaisen välähdyksen tulevaisuudestamme kun turvaamme Kristukseen. Raamattu kertoo siitä miten Kristus tulee eräänä päivää takaisin ja Jumala uudistaa Hänessä koko luomakunnan, vapauttaa sen turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen, ja luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

Raamattu asettaa kristityn saman asetelman ja kysymyksen eteen kuin Flash Forward: Kuinka sen mitä Raamatun tarjoaman evankeliumin valossa tiedämme tulevaisuudesta tulisi värittää nykyistä elämäämme ja valintojamme? Kuinka se toivo, joka sisältyy tulevaisuuteemme lyö leimansa nykyhetkeemme?

Merkittävä osa koko Raamatusta sisältää profetiaa. Myös evankeliumi suuntaa kristityn katseet kohti tulevaa. Raamattu orientoi meitä siis jatkuvasti katsomaan eteenpäin ja elämään elämäämme tulevan eikä menneen valossa. Kristuksen ylösnousemus on Paavalin mukaan flashforward siitä mitä viimeisenä päivänä tulee tapahtumaan myös Kristuksen omille. Evankeliumin mukaan kristityn tulevaisuus on täynnä toivoa, jonka vuoksi kristitty voi nykyhetkessäkin elää ja orientoitua tuon toivon näköalan mukaan.

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saatumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa…” (Flash Forward 1. Piet. 1:3-6 mukaan).

Evankeliumin mukaan elämääsi ei määritä se millaista on ollut menneisyytesi, vaan millainen on tulevaisuutesi Hänessä. Kristillinen toivo orientoi uskovan tulevaisuuta kohti ja elämään nykyistä elämäänsä tulevaisuuden valossa. Kristitty on kutsuttu elämään jo nyt todeksi sitä, että Jumala tulee lopulta uudistamaan koko luomakunnan ja voittamaan pahan. Meillä on toivo. Kaikki ei pääty pimeään.

Millaista onkaan elää nyt tietäen, että lopussa Kristus on voittaja!

lauantai 6. helmikuuta 2010

Palestiinalaislasten kasvatusta Hamas-tyyliin

En yleensä rasita blogiani näillä Lähi-itä jutuilla, koska ne eivät oikeastaan kuulu blogin genreen ja tuppaavat herättämään hallitsemattomia tunteita. Mutta näitä videopätkiä en malta olla laittamatta muistutukseksi todellisuudesta, joka useinkaan ei saa riittävästi huomiota tiedotusvälineissä.

Tästä ei poliittinen satiiri parane. Mutta asia irvailun takana ikävä kyllä totta:

The Daily Show With Jon StewartMon - Thurs 11p / 10c
Story Hole - Children's Cartoons From Hamas
www.thedailyshow.com
Daily Show
Full Episodes
Political HumorHealth Care Crisis


Palestiinalaishallinnon (PA - Palestinian Authority) TV aseman (PATV) lähetys tammikuun 29. päivältä 2010. PATV on Fatahin eli ns. "maltillisen" siiven tv-asema:



Kotivideo koulun päättäjäisjuhlasta - Palestiinalaislasten rauhankasvatusta hamas-tyyliin:




Last but not least - Hamas vainoaa Gazassa kristittyjä:


tiistai 2. helmikuuta 2010

Mietteitä - Pensées

"Mikä tekee sekavasta, kristinuskoa käsittelevien tekstipätkien kokoelmasta klassikon?" kyseli filosofinen aikakauslehti Blaise Pascalin Mietteitä -teoksen uuden suomennoksen ilmestyttyä.

Lehti vastasi kuten filosofin tulee: "En osaa tarkkaan ottaen vastata tähän." Mietteitä tarjoaa kuitenkin "lahjakkaan ihmisen ajatukset idullaan, luonnoksina, ongelmina ja näkyinä."

Niin, tai sitten Pascalilla vain jäi kaikki aina kesken.

Omasta lahjakkuudestani en tiedä, mutta Pascalin hengessä tarjoilen silti ohessa ajatuksiani iduillaan, luonnoksina ja ongelmina. Jos kerran sekavissakin kristinuskoa käsittelevissä pätkissä voi piillä klassikon siemen.

Jumalan armo. Jumala armahtaa - minä en, kirjoitti Toni Halme. Uho hiipui ajan myötä Jumalan tehdessä show-nyrkkeilijän elämässä sinnikkäästi sitä kuuluisaa vasemman käden työtä. Lopulta suojaus putosi ja oikea suora - Kristus - osui minne pitikin. Toni todisti uskoontulostaan kristillisessä lehdessä. Moni epäili. Minäkin. Sen verran ristiriitainen persoona. Silti emme sano ristinkään ryövärille, että väärin rukoilit. Jumala armahti. Hazard ei. Antaa kehäraakin viimein levätä.

Media turmelee totuuden. Mitä ihmettä on tapahtunut totuudelle? Siitä on tullut jotain kielteistä, kauheaa. Se ei vapauta. Se vain tulee julki. "Totuus X:n ja Y:n suhteesta!" "Mitä ruotsinlaivalla todella tapahtui?" "Koko totuus tekstarikohusta!" "Totuus X:n vaikeasta lapsuudesta!" julistavat otsikot. "Totuus" mediassa merkitsee kauheita paljastuksia. Totuus on kielteinen ei enää myönteinen asia. Jumalan totuus ja median totuus eroavat siinäkin, että jälkimmäinen ei tunne armoa.

Sielu on olemassa. Sielu on aineeton ja näkymätön. Niin ovat ajatuksetkin. Ajattelen kurpitsaa ja näen sen mielessäni. Kukaan ei sano, että minulla ei ole ajatuksia vain koska epäilijä ei löydä viipalekuvissa pääni sisältä kurpitsaa. Ajatukseni ovat eri asia kuin aivoni. Aivoni eivät ajattele. Eivätkä käteni pelaa tennistä. Minä ajattelen aivoillani. Minä pelaan tennistä käsilläni. Ja jos olen väärässä, niin minä olen. Materialistilla voi olla tähän painavia ajatuksia, mutta silti hän ei tarvitse niskatukea.

Kärsimyksen ongelma. Jumala ei aiheuttanut Haitin maanjäristystä. Hän salli sen. Hän on viime kädessä vastuussa. Miksi hän salli? Onko aina yritettävä selittää miksi? En tiedä enkä ymmärrä miksi. Jumala tietää. Eikö se juuri tee Jumalasta Jumalan, että Hän kykenee kantamaan perimmäisen vastuun kaikesta mitä tapahtuu? Myös siitä mikä meistä vaikuttaa täysin selittämättömältä. Yhtäältä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matt. 27:46). Toisaalta: "Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi." (Matt. 28:6). Jumala välittää meistä pahimman onnettomuutemme päivänä sittenkin enemmän, kuin me Hänestä parhaimman onnemme päivinä.