maanantai 24. marraskuuta 2014

VIDEO: Jeesus, kaanon ja teologia


http://www.dts.edu/media/play/jesus-canon-and-theology-darrell-l-bock-daniel-b-wallace-and-ben-witherington/
Dallasin teologisen seminaarin (DTS) verkkosivuilta löytyi mielenkiintoinen paneelikeskustelu liittyen Jeesukseen uuden testamentin kirjoituksissa, Ut:n kaanonin sekä myöhemmän kristillisen teologian kehittymiseen. Valitettavasti videossa ei ole suomenkielistä tekstitystä. 

Paneelissa keskustelevat teologian tohtorit. Darrell Bock, Dan Wallace sekä Ben Witherington Jeeuksen persoonan historiallisista ja raamatullisista perustuksista, uuden testamentin kaanonin muotoutumisesta ja teologian kehityksestä. Bock on eksegeetti, Witherington on Jeesus ja Paavali -tutkija, Wallace puolestaan tekstikriitikko, joka on perehtynyt erityisesti Uuden testamentin alkukielisten tekstifragemttien tutkimukseen. Tästä asiantuntemuksesta muodostuu todella jännittävä anti.

Mutta suosittelen lämpimästi jokaiselle, jota kristinuskon ja uuden testamentin tutkimus kiinnostaa. Kenties teen pientä yhteenvetoa suomeksi tuonnempana, kunhan ennätän katsoa keskustelun uudestaan. Mutta en malta olla postaamatta videota tänne jo nyt.

Videoon pääseen kuvaa tai alla olevaa linkkiä napauttamalla. Antoisia ja avartavia katselu ja kuunteluhetkiä. Nämä miehet eivät ole puustaveistettyjä, vaan heillä on näköjään ihan oikeasti hauskaakin.




lauantai 15. marraskuuta 2014

Taasko uskovia syrjitään yhteiskunnallisessa keskustelussa?

”Tasa-arvo ja yksilön vapaus ovat koko yhteiskunnan arvoja, toisin kuin uskonnolliset näkemykset. Tasa-arvoista avioliittolakia ei pitäisi vastustaa Raamattuun vedoten.” kirjoitti Tampereen ylipiston valtiotieteen professori Kaisa Herne Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla (Uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi, HS 5.11.2014). Kirjoitus liittyy kuumana vellovaan keskusteluun sukupuolettomasta avioliittolaista, jota koskeva kansalaisaloite tullee eduskunnan käsittelyyn marraskuun aikana. Kirjoittajan mielestä tässäkään kysymyksessä uskonnosta nousevia perusteluita ei pitäisi sotkea yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Herne esittää, vaikutusvaltaista yhteiskuntafilosofi John Rawlsia mukaillen, että moniarvoisessa liberaalissa yhteiskunnassa tärkeät päätökset tulee perustella vetoamalla yhteisiin arvoihin siten ”että myös muut voivat ymmärtää ja hyväksyä perustelun”. Uskonto ei ole tällainen yhdistävä tekijä. Se kuuluu henkilökohtaisen elämän yksityiselle alueelle.

Herne kirjoittaa:
”Uskonnollinen perustelu ei ole julkinen perustelu liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Yhden uskonnon arvot eivät välttämättä kuulu toiseen uskontoon, eivätkä uskonnottomat toimi uskonnollisten arvojen perusteella.”
Kirjoittajan mielestä yhteisistä asioista päätettäessä ei saisi vedota Raamattuun eikä ylipäätään edes Jumalaan. Olisi pitäydyttävä perusteluissa, jotka nousevat kaikille yhteisistä arvoista. Rawlsia seuraten Herne haluaisi siten antaa ei-uskonnollisille perusteluille etuajo-oikeuden yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tällainen edellytys julkiseen keskusteluun osallistumiselle ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Varsinkaan Herneen mainitsemassa liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Eikö juuri sellaisessa yhteiskunnassa pitäisi olla sijaa myös uskonnoista nouseville perusteluille? Ovathan uskonnolliset ihmiset yhtälailla osa yhteiskuntaa.

Vaatimus syrjii uskonnollisia ihmisiä

Artikkelissani Kuiva kirjoitus uskonnon ja politiikan sotkemisesta keskenään (2.3.2012) viittaan tunnettuun filosofiin Nicholas Wolterstorffiin, joka pitää tällaisia ajatuksia  uskonnollisia ihmisiä syrjivänä. .
”[M]onet uskonnolliset ihmiset pitävät moraalisena velvollisuutenaan tehdä oikeudenmukaisuutta koskevat päätöksensä uskonnollisen vakaumustensa pohjalta eikä suinkaan niistä riippumatta. Poliittisen järjestelmän neutralismi asettaa myös uskonnolliset ihmiset eriarvoiseen asemaan. Uskonnollisia ihmisiä vaaditan etsimään uskonnollisen vakaumuksensa ja sekulaaristen mielipiteidensä välille sellainen tasapaino, jossa he kykenevät perustelemaan ja motivoimaan poliittiset päätöksensä uskonnosta riippumatta. Vastaavia vaatimuksia ei kuitenkaan esitetä uskonnottomille ihmisille, joten järjestelmä näyttää rajoittavan uskonnollisen ihmisten toimintaa muita enemmän”.
Wolterstorffin mukaan tasa-arvo ei siis suinkaan säily, vaan se heikkenee, jos uskonnollisilta ihmisiltä edellytetään uskonnollisen vakaumuksen jättämistä keskustelun ulkopuolelle.

Rohkaisen lukijaa myös tutustumaan siihen, mitä olen aiemmin kirjoittanut artikkelissani Kuka sanoo, ettei uskontoa saa sotkea politiikkaan (28.6.2013), jossa syvällisemmin arvioin pyrkimystä asettaa sekularismi poliittisen keskustelun ja päätöksenteon yksinvaltiaaksi. Sellainen rajoittaa perusteettomasti vapaata keskustelua asioista.

Sekularistinen vaatimus  on ongelmallinen siksikin, ettei se käytännössä tunnu rajoittuvan yksin esitettyihin perusteluihin, vaan ulottuu helposti vaatimuksiin sekulaareista motiiveista. Jos siis hyväksyisimmekin ajatuksen siitä, että sukupuoletonta avioliittolakia ei pitäisi vastustaa Raamattuun vetoamalla, niin kelpaavatko muutkaan järkisyyt, jos niiden esittäjän tiedetään olevan uskonnollisen vakaumuksen omaava henkilö? Sitäkin on nähty ja koettu kotimaisessa keskustelussa, että parhaatkin ei-uskonnolliset perustelut leimataan uskonnollisiksi, koska niiden esittäjällä arvellaan kuitenkin olevan (salakavala) uskonnollinen motiivi. Ei-uskonnollisuuden vaatimus karkaa siis helposti käsistä.

Viisaasti keskustellen

Tietysti raamatunjakeiden viskominen toisten keskustelijoiden silmille voi olla epäkunnoittavaa, kuten Herne huomauttaa. Se voi toisaalta myös olla tehotonta yhteiskunnallista vaikuttamista, koska huonoon tilannetajuun yhdistettynä se voi vieraannuttaa juuri ne keskustelijat, joihin yritetään vaikuttaa, mutta jotka eivät jaa samaa arvopohjaa. Lisäksi sellainen saattaa erehdyttää monia luulemaan, että  miehen ja naisen muodostaman oikean avioliiton puolesta ei ole esittää mitään muita perusteluita kuin uskonnollisia. Miehen ja naisen muodostama avioliitto on jopa Raamattua vanhempi instituutio. Avioliitto ei ole minkään vanhoillisen uskonnollisen ääriliikkeen keksintöä. Mutta ei Raamattuun vetoaminen ole rikollista eikä laitonta tai edes moraalitonta.

Mielenkiintoista on, että esimerkiksi apostoli Paavali puhuessaan Ateenan areiopagilla (Apt. 17) ei vedonnut Raamattuun, vaan ateenalaisten tuntemiin kreikkalaisiin runoilijoihin. Toisaalta Paavali viittaa ns. yleiseen ilmoitukseen ja siitä nousevaan luonnolliseen moraalilakiin, joka on kaikkien ymmärrettävissä siksi, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, myönsivätpä nämä sitä itse tai eivät. Jos siis haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi on viisasta esiintyä tavalla, joka kunnioittaa toisia ja perustella sanottavansa niin, että hekin voivat asian ymmärtää.

Kulttuurisen relativismin vaara

 Herneen tekstin äärellä herää väistämättä myös kysymys: Jos päätöksenteon tulee aina perustua ”koko yhteiskunnan arvoihin”, voidaanko mitään yhteiskunnallista muutosta koskaan saada aikaan. Eikö seurauksena ole kulttuurinen relativismi, jossa yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevat arvot ovat määräävässä asemassa.

Miten yhteiskuntaa silloin voitaisiin uudistaa, koska sellainenhan edellyttää aina jollakin tavalla vastavirtaan uimista? Miten siis tulisi toimia sellaisissa yhteiskunnissa, jossa tasa-arvo ja yksilönvapaus eivät ole ”koko yhteiskunnan arvoja”? Enkö sellaisessakaan tilanteessa saisi puolustaa tasa-arvoa ja yksilönvapauksia vaikka Raamattuun vetoamalla?

Koira haudattuna?

Tämä johtaa minut seuraavaan huomioon: Vaatimukseen ei-uskonnollisista perusteluista on koira haudattuna. Kirjoittajan mielestä ”tasa-arvoista avioliittolakia ei pitäisi vastustaa Raamattuun vedoten”. Hänelle tuskin tulisi mieleen esittää, että vaikkapa lapsipornoa, ihmiskauppaa, rotusortoa tai perheväkivaltaa ei saisi vastustaa Raamattuun vedoten. Arvelen, että näissä asioissa Raamattuun ja uskontoon saisi vedota surutta.

Toisin sanoen, jos poliittinen näkemyksesi asioista poikkeaa ei-uskonnollisten ihmisten poliittisesta näkemyksestä on sinun, ei uskonnollisena ihmisenä, suotavaa ja toivottavaa luopua niistä perusteluista, joilla perustelet heidän näkemystensä kanssa vastakkaista poliittisia näkemystä. Kaikki tietysti tasa-arvon ja yksilönvapauden nimissä, siten kuin ne, luonnollisesti, ei-uskonnollisesti ymmärretään.

On kaiketi niinkin, että ne, jotka eivät osaa perustella kantaansa muutoin kuin vetoamalla Raamattuun tai uskonnollisiin näkemyksiin saattavat siitä huolimatta olla eettisesti ja yhteiskunnallisesti täysin oikealla asialla. Koko yhteiskunta ei-uskonnollisine perusteluineen saattaa olla väärässä. Miksi siis pitäisi vaatia uskonnollisten näkemysten jättämistä kokonaan julkisen keskustelun ja päätöksenteon ulkopuolelle. Raamatusta nousevilla uskonnollisillakin argumenteilla on annettavaa yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun.

Joka tapauksessa kaikki yhteiskunnallisiin päätöksiin vaikuttavat arvot ja niiden perustelut ovat lähtökohtaisesti sidoksissa esittäjänsä maailmankatsomukseen. Kukaan keskustelija ei pääse täysin irti omasta maailmankatsomuksestaan, oli se sitten uskonnoton tai uskonnollinen. Ei ole perusteltua esittää, että vain yksi näkemys - uskonnoton - saa määrätä miten ja kuka yhteisistä asioista saa keskustella. Miksi kristityn pitisi jättää vakaumuksensa keskustelun ulkopuolelle, mutta uskonnottoman materialistin ei?

Mitä on avioliitto?

Professori Kaisa Herneen kirjoitus on ns ”tasa-arvoisen” avioliittolain puolustus. Hän tuntuu ajattelevan, että sen vastustaminen perustuu lähinnä uskonnollisiin näkemyksiin, vaikka, kuten hän sanoo, vastustajat eivät useinkaan vetoa suoraan Raamattuun julkisessa keskustelussa. Ainoan esimerkin mahdollisesta ei-uskonnollisesta perustelusta (”avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio”) Herne leimaa toteamalla yllättäen, että se ei oikeastaan edes ole perustelu! Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, Herne esittää, että ”vaalit ovat instituutio, jossa miehet äänestävät”.

Herneen vaavlivertaus kuitenkin ontuu monella tavalla. Jokainen ymmärtää, että sukupuolella ei ole merkitystä äänestämisen kannalta. Sen sijaan avioliiton kannalta sukupuoli on merkityksellinen tekijä. Herne ei voi vain olettaa avioliiton olevan sukupuolesta täysin riippumaton instituutio ja sitten vedota itsestäänselvyytenä ”tasa-arvoon”. Sitä ennen hänen täytyisi myös perustalla julkisilla ja yhteisesti hyväksytyillä yhteiskunnallisilla järkisyillä miksi sukupuolella ei avioliiton kannalta ole mitään merkitystä.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tasa-arvo on sinänsä hyvä ja tavoiteltava asia. Herne on siis oikeassa siinä, että tasa-arvo on yhteinen perustelu. Tiettyyn rajaan saakka. Kiistan ydin ei näet koske tasa-arvoa sinänsä (kukaan ei vastusta tasa-arvoa sinänsä), vaan avioliiton luonnetta. Samalla tavalla oikeudesta kohdunpoistoon ei voida puhua ikään kuin sillä ei olisi mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Miehillä ei ole ”oikeutta” kohdunpoistoon, eikä sellaisia vaatimuksia voida asian luonteesta johtuen perustella tasa-arvolla.

Tällaisista näkökohdista irrotettuna keskustelu avioliitosta ja tasa-arvosta johtaa absurdeihin tilanteisiin: Eikö pelkästään tasa-arvon valossa avioliitto olisi vieläkin tasa-arvoisempi jos siitä poistettaisiin lukumäärärajoite? Miksi kaksi samaa sukupuolta olevaa saisi muodostaa ”avioliiton”, mutta ei kolme, neljä tai viisi? Miksi vain kaksi homoseksuaalia saisi oikeuden adoptoida lapsen, mutta ei kaksikymmentä homoseksuaalia yhdessä?

Tasa-arvo toteutuu nykyisenkin avioliittolain puitteissa täysin asiaankuuluvalla tavalla. Jokainen täysi-ikäinen mies ja nainen keskenään saa solmia avioliiton rakastamansa henkilön kanssa. Nykyinen laki ei myöskään rajoita homoseksuaalien mahdollisuutta rakastaa samaa sukupuolta olevaa kumppania ja asua yhdessä. Sellainen yhteiselämän muoto ei vain voi olla avioliitto. Avioliittolain ei tarvitse kohdella kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja täysin samalla tavalla ollakseen asianmukaisesti tasa-arvoinen.

On painavia julkisia, yhteiskunnallisia järkisyitä ja perusteluita sille miksi avioliitto tulee säilyttää, kuten tähänkin saakka, yhden miehen ja yhden naisen muodostamana liittona (kts. lyhyesti tästä, tästä ja vähän pidemmin tästä sekä tästä ). Kannattaa myös tutustua Juha Ahvion tuoreeseen bloggaukseen (9.11.2014).

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

"Jeesuksen vaimo" romahti! - Kohuttu papurysteksti on väärennös!

Vuonna 2012 julkitullut pieni koptinkielinen tekstifragmentti aiheutti suuren kansainvälisen kohun. Väitetysti Egyptistä löydetyssä vanhassa, kahdeksan lausetta sisältävässä papyruspalasessa luki koptinkielen lykapolitanin murteella: ”Jeesus sanoi heille: Minun vaimoni…” Kansainvälisessä koptologien asiantuntijaseminaarissa fragmentin esitellyt Harvardin yliopiston tukija Karen King arveli katkelman olevan peräisin 300 –luvulla syntyneestä ”Jeesuksen vaimon evankeliumista”. 

Jeesuksella oli vaimo? Mediakohu oli valmis. Iltalehti maalaili kristinuskon joutuvan suureen kriisiin.  

Päästyään Kingin esityksen jälkeen tutustumaan fragmenttiin lähemmin valtaosa asiantuntijoista piti sitä väärennöksenä. Siihen viittasivat koptinkieliset kielioppivirheet sekä yhtäläisyydet Tuomaan evankeliumiin. Myös tekstin hämärä alkuperä ja julkaisemisen tapa herätti kummastusta, kuten julkaisua seuraavana päivänä kyseisestä asiantuntijaseminaarista radioon tavoittamani Päivi Vähäkangas kertoi Ristitulta –lähetyksessämme

Jeesuksen vaimo –fragmentti nousi uudestaan otsikoihin tänä vuonna, kun Harvardin yliopiston teettämä riippumaton hiili-14 ajoitus osoitti tekstin sisältävän papyruspalasen olevan aito. ”Tutkijat yllättyivät: Papyrus Jeesuksen vaimosta ei olekaan väärennös”, hehkutti Iltalehti 11.4. nettisivuillaan. Sensaatiohakuinen uutinen ei kertonut lukijoille selvästi, että aitous koski kirjoitusmateriaalina käytettyä papyrusta, ei itse tekstiä. Lukijalle syntyi harhaanjohtavasti kuva itse tekstin aitoudesta.

Muutenkin ajoitus oli ongelmallinen Kingin alkuperäisen arvion kannalta, jonka mukaan sen piti olla 300-luvulta. Harvardin ajoituksen mukaan papyrus oli peräisin 600-800-luvulta. Useita satoja myöhäisempi siis kuin Kingin alun perin esittämä arvio. 

Papyruksen epäaitous sai vahvistuksensa vapun alla

Aivan vapun alla tutkijat kuitenkin löysivät ”savuavan aseen”, joka osoittaa kiistatta, että kohufragmentti ei ole aito, vaan moderni väärennös. 

Tohtori Christian Askeland (Tyndale House, Cambridge) kertoo miten useat koptinkielen asiantuntijat huomasivat, että Jeesuksen vaimo –tekstissä oli katkelmia, jotka oli kopioitu suoraan internetistä pdf:nä löytyvästä Tuomaan Evankeliumin tekstistä. Tuomaan evankeliumi on säilynyt ainoastaan koptinkielisenä versiona. Kopioidessaan tekstin väärentäjä oli samalla luonut useita kieliopillisesti mahdottomia lauseita. ”Erityisesti väärentäjä oli huomaamattaan kopioinut myös kirjoitusvirheen, joka paljasti käytetyn lähteen. Ajatus, että molemmat tekstit voisivat sisältää täsmälleen saman typografisen virheen (ja juuri tällaisen typografisen virheen) on tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä,” Askeland selvittää. 

Codex Qau – Savuava ase

Varsinainen ”savuava ase” oli Cambridgen yliopiston kirjastosta löytyvä koptinkielinen katkelma Johanneksen evankeliumista (Codex Qau, koptinkielen lykopolitanin murteella), jonka Askeland kaivoi esiin. Tämä teksti antoi yllättävän vihjeen Jeesuksen vaimo –tekstin epäaitoudesta. Karen Kingin esittelemä Jeesuksen vaimo –fragmenttihan oli vain yksi useampien fragmenttien joukossa, jotka Karen King oli saanut tuntemattomalta keräilijältä. Näiden muiden tekstikatkelmien joukossa oli myös koptinkielisellä lykopolitanin murteella kirjoitettu katkelma Johanneksen evankeliumista (kts. viereinen kuva Mark Goodacren blogilta)

Askeland kuvailee yllättävää löytöään: 

”Hiljattain vilkaistessani Karen Kingin koptinkielistä Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin välittömästi jotain aivan selvästi. Kirjoitusväline, muste ja käsiala olivat samat kuin Jeesuksen vaimon evankeliumi –fragmentissa. Lisäksi tapa, jolla ne oli luotu oli aivan sama. Kun katsoin Karen Kingin Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin lopulta, että väärentäjä oli selvästi kopioinut sen Herbert Thompsonin vuonna 1924 julkaistusta Codex Qau editiosta. Jopa rivit katkeavat Johanneksen evankeliumin fragmentissa täsmälleen samasta kohdasta kuin Codex Qau – tilastollisesti epätodennäköistä mikäli se olisi aito.” 

Erityisen mielenkiintoista on miten Johanneksen evankeliumi –fragmentin väärentäjä on kömpelösti kopioinut internetistä löytyvän Thompsonin tekstiä valmiille papyruspalaselle joka toisen rivin siten, että eräässä kohdassa teksti kulkee papyruksen keskellä olevan suuren reiän ”ympäri”! Väärentäjä on kirjoittanut reiän alle ”n” kirjaimen selvästi pienemmällä kuin muun tekstin. 

- Väärentämisen perussääntö on, että tekstiä ei tule kirjoittaa käytössäsi olevaan papyrusfragmenttiin kuluneiden reikien ympärille, toteaa tri Mark Goodacre sarkastisesti. 

Askeland tiivistää olennaisimmat havainnot: 
1) Kun katsotaan Kingin Johanneksen evankeliumi –fragmenttia yhdessä Jeesuksen vaimon evankeliumi –tekstin kanssa, on aivan selvää, että niissä on käytetty samaa mustetta, kirjoitusvälinettä ja niissä on sama käsiala 
2) Kingin Johanneksen evankeliumin fragmentti on selvästi kopioitu/väärennetty Herbert Thompsonin Codex Qaun vuonna 1924 editiosta.  
3) Näin ollen myös Jeesuksen vaimo –fragmentti on suurella varmuudella väärennös. 
Kingin tuntemattomalta keräilijältä saama Johanneksen evankeliumi –fragmentti samoin kuin Jeesuksen vaimo –teksti ovat siis molemmat väärennöksiä, jotka perustuvat internetistä pdf:nä löytyviin teksteihin. Thompsonin alun perin 1924 julkaistu editio on Goodacren mukaan ladattu nettiin pdf:nä vuonna 2005 ja sitä on viimeksi muokattu 2008. Eli ajallisesti tämä sopii siihen aikaikkunaan jolloin tekstit on annettu Kingin haltuun ja hän on ne lopulta esittänyt 2012 tukijakollegoilleen. 

Lopuksi Askeland huomauttaa, että Kingin Jeesuksen vaimo –papyruksen tuore hiili-14 ajoitus 600-800 luvuille on sekin erittäin ongelmallinen tekstin aitouden kannalta ja viittaa pikemminkin väärennökseen. Koptinkielen lykapolitanin murre, jolla Jeesuksen vaimo –fragmentin teksti on kirjoitettu, katosi näet käytöstä useita vuosisatoja aikaisemmin. Väärentäjä ei sitä vain tiennyt. 

- Papyrus on niin ilmeinen väärennös, että se tuntuu kypsältä jo Monty Python -sketsiin, totesi Brownin yliopiston professori Leo Depuydt.

Case closed. 

----------
Aiheesta lähemmin: 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ei tarpeeksi todisteita? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 9

Teologian tohtori ja historioitsija Mike Licona pohdiskelee oheisessa videossa Jeesuksen ylösnousemusta vastaan esitettyjä väitteitä. Kymmenen osaisen lyhytvideosarjan Toiseksi viimeisessä (9.) jaksossa hän vastaa lyhyesti väitteeseen siitä, ettei ylösnousemuksesta ole riittävästi todistusaineistoa. Videoikkunan alapuolella oleva teksti referoi Liconan esitystä. 

Myth #9: Not Enough Evidence from Credo House on Vimeo.

Liconan mukaan meillä on parempaa historiallista aineistoa liittyen Jeesukseen kuin keisari Augustukseen, jota pidetään merkittävimpänä Rooman keisareista. 

Historioitsijoilla on käytössään kuusi päälähdettä, kun he haluavat tutkia Augustuksen elämää ja tekoja. Näistä yksi on alle 4000 sanaa käsittävä hautajaiskirjoitus Augustuksen ajalta. Viisi muuta ovat 90-200 vuotta myöhäisempiä. Eivät siis silminnäkijälähteitä. 

Jeesuksesta meillä on käytössämme neljä evankeliumia, Jeesuksen elämäkertaa, jotka perustuvat silminnäkijöiden kuvauksiin. Evankeliumit on laadittu 20-65 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. 

Uudessa testamentissa mainittu Paavali tunsi henkilökohtaisesti Jeesuksen alkuperäiset apostolit, jotka olivat Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. 

Myös Paavali, jonka kirjeitä on säilynyt uudessa testamentissa, väitti itse kohdanneensa ylösnousseen. Paavalin kirjeet ovat evankeliumeitakin varhaisempaa materiaalia. 

Liconan mukaan meillä on siis verraten varhaista ja hyvää aineistoa käytettävissämme arvioidaksemme väitettä Jeesuksen historiallisesta ylösnousemuksesta. 

Kun tämä aineisto altistetaan tyypilliselle historiallisille kriteereille, ja erilaisia hypoteeseja verrataan näin saatuun historialliseen todistusaineistoon, paras historiallinen selitys näille historiallisille tosiasioille on hypoteesi siitä, että Jeesus todella nousi ylös kuolleista. 

Liconan sarjan 9. jakso antaa valitettavasti kovin puutteellisen käsityksen siitä historiallisesta näytöstä, joka meillä on Jeesuksen historiallisesta ylösnousemuksesta. Tämä puute palautuu pyrkimykseen pitää video mahdollisimman lyhyenä. Tämän puutteen voi kuitenkin korjata tutustumalla Liconan väitöskirjaan perustuvaan perusteelliseen tutkimukseen (n 700 sivua) The Resurrection of Jesus – A New Historiographical Approach (IVP Academics 2010)



tiistai 1. huhtikuuta 2014

VIDEO: Evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen



Brittiläisen teologian tohtori Peter Williamsin erittäin mielenkiintoinen luento seikoista, jotka osoittavat evankeliumien perustuvan silminnäkijöiden todistukseen. Video on englanninkielinen ja luento kestää vajaan tunnin. Mielenkiintoiset diat esityksen lomassa havainnollistavat esityksen sisältöä. Suosittelen lämpimästi, jos vain sen verran on englanninkieli hallussa. Erittäin selvää englannin-enkkua. Ei tarvitse pinnistellä korvia.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Video: Eläinaktivismin nurja puoli - War on Humans



Onko ihmiskunnasta tullut vihollinen? Tulisiko porsailla ja herneillä olla perustuslailliset oikeudet? The War on Humans on 31 minuuttia pitkä dokumentti, joka tarkastelee kriittisesti yrityksiä väheksyä ihmisarvoa planeetan pelastamisen nimissä. Dokumentti tarkastelee ihmisvastaista aktivismia, jonka pyrkimyksenä on saada juridiset oikeudet eläimille, kasveille ja "Äiti Maalle", sekä vähentää ihmispopulaatiot jopa 90 %. Videolla haastatellaan videoon liittyvän sähköisen kirjan kirjoittajaa Wesley J. Smithiä.

www.waronhumans.com

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

"Tasa-arvoisen" avioliittolain kannattajat eivät ymmärrä mikä on avioliitto

Kansalaisaloite ”tasa-arvoisesta” (lue: sukupuolineutraalista) avioliittolaista siirtyy perjantain vilkkaan lähetekeskustelun jälkeen valiokuntakäsittelyyn ja nostattaa varmasti keskustelun avioliitosta jälleen uusiin korkeuksiin. Itse olen osallistunut keskusteluun sukupuolineutraalista avioliitosta varsin vilkkaasti niin sosiaalisessa mediassa kuin Uskon Puolesta -blogillani. Tässä vaiheessa on hyvä hieman koota joitakin ajatuksia. 

Yli 166 850 kannatusilmoitusta kerännyt kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista perustellaan kansalaisaloite.fi https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192 sivulla lyhyesti seuraavasti:
”Suomen nykyinen lainsäädäntö asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Vain nainen ja mies voivat avioitua keskenään. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevilla pareilla on samat velvollisuudet, muttei samoja oikeuksia. Tasa-arvoinen avioliittolaki takaisi jokaiselle oikeuden mennä avioliittoon riippumatta puolison sukupuolesta. Näin kaikki parit olisivat lain edessä yhdenvertaisia.”
Aloite lähtee siis siitä, että nykylainsäädännön mukaan ”vain nainen ja mies” voivat avioitua keskenään.  Tästä kuitenkin seuraa paheksuttavaa "eriarvoisuutta" ihmisten kesken, joka korjautuisi lailla, joka mahdollistaisi jokaiselle oikeuden avioitua puolison sukupuolesta riippumatta.
 

Ilmeisesti aloitteen tekijöiden mielestä ”mies-nainen” kriteeri on täysin mielivaltainen ja periaatteessa siksi sopimuksenvarainen rajoite, joka pitää purkaa yhdenvertaisuuden toteutumisen tieltä.
 

Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat eivät kuitenkaan missään ole tyydyttävästi perustelleet sitä, miksi mies-nainen -rajoite olisi mielivaltainen ja pitäisi purkaa, mutta ei lukumäärä rajoitetta. Nämä liittyvät toisiinsa. Molemmissa on sama biologinen ja sukupuolittunut peruste: sukupuolia on vain kaksi ja suvunjatkumiseksi tarvitaan vain yksi pari, jossa kumpikin sukupuoli on edustettuna. Tämä periaate säilyy yleisesti ottaen voimassa siitäkin huolimatta, että jokaikinen mies-nais-pari ei saa tai halua lapsia. Jokaisella lapsella voi siten biologiselta kannalta olla vain kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa, isä ja äiti. 

Tämä ei tarkoita, että perinteinen avioliittonäkemys katsoo avioliiton tarkoituksen olevan yksin lasten saamisen. Avioliitolla on muitakin merkityksiä. Kuitenkin avioliitto on halki ihmissuvun historian ollut olemassa siksi, että miehet ja naiset yleisesti ottaen saavat jälkeläisiä ja lapset tarvitsevat omaa isää ja äitiä.

Se, miksi tällaista suvunjatkumisen perusteet mieleen palauttavaa puhetta pidetään kenties kiusallisena, johtuu siitä, että se, mikä ennen on ollut itsestään selvää avioliitosta puhuttaessa, ei näytä sitä enää olevan.


Kun asioista on jälleen alettava puhua aivan perusteista lähtien se tuntuu kiusallisen vanhanaikaiselta. Syy tähän on kuitenkin siinä, että perusteet ovat unohtuneet ja ne vain on palautettava jälleen mieleen.


On sanottava suoraan, että sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien käsitys todellisuudesta on yhtä vääristynyt, kuin henkilöllä, jonka mielestä maa on litteä. Heidän näkemyksensä perustuu oletukselle siitä, että ihmisten sukupuolittuneisuus on keinotekoinen ilmiö ja konstruktio.
 

Yhteiskunta voi toki säätää lain, josta seuraa, että samaa sukupuolta olevien kiintymyssuhteita aletaan kutsua ”avioliitoksi”. Tällaisille kiintymyssuhteille voidaan taata juridisesti samoja taloudellisia oikeuksia ja kannustimia kuin avioliitolle. Mutta tällä on yhtä vähän tekemistä todellisuuden kanssa kuin sillä, jos yhteiskunta säätäisi lain, että maapalloa olisi pidettävä litteänä ja opetusministeriö kanavoisi valtion tukea kouluopetukselle ”tasa-arvon” nimissä. Sellainen laki voidaan aina säätää, mutta sillä olisi vähän vaikutusta todellisuuteen. Se kykenisi ainoastaan hämärtämään ihmisten käsitystä todellisuudesta.
 

Avioliitto on tähän asti liittynyt suvunjatkumiseen ja siitä johtuvaan perheen perustamiseen. Miehen ja naisen muodostama avioliitto on jokaisen ihmisyhteisön perustus.
 

”Tasa-arvoisen” avioliittolain kannattajat katsovat, että avioliitolla ei ole mitään tekemistä suvunjatkumisen kanssa, vaan toimii ainoastaan aikuisten ihmisten välisen kiintymyksen symbolina. Sellaisena sen tulee olla kaikkien toisiinsa kiintyneiden parien saatavilla. Koska näin ei ole, nykylain katsotaan edustavan epätasa-arvoa.
 

Se, että kansalaisaloitteen laatijat ajattelevat miehen ja naisen muodostaman avioliiton olevan jo sellaisenaan eriarvoisuuteen perustuva instituutio, puhuu omaa kieltään esityksen laatijoiden kyvyttömyydestä ylipäätään ymmärtää, mistä avioliitossa on kyse.
 

Jokaisen on lisäksi syytä olla nyt tarkkana. Sillä mikäli nykylainsäädännön kaltaista avioliittoa pidetään ytimeltään eriarvoisuutta ylläpitävänä sortorakenteena, se merkitsee, että jokaista perinteisen avioliiton kannattajaa on pidettävä sortajana. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat katsovat käyvänsä taistelua sortajia vastaan. Tämä antaa heille moraalisen ylemmyydentunteen, jota tarvitaan poliittisessa kamppailussa. Mutta samalla se merkitsee kehitystä, jossa perinteisen avioliiton kannattajat leimataan - ensin epäsuorasti, lopulta avoimesti - sortajiksi ja rasisteiksi.
 

Mitä on avioliitto?
 

Siteeraan arvostetun Heritage –säätiön tutkijan Ryan T. Andersonin artikkelista muutaman valaisevan rivin:
"Avioliitto perustuu sille antropologiselle tosiasialle, että miehet ja naiset täydentävät toisiaan, sille biologiselle tosiasialle, että suvunjatkuminen on riippuvainen miehestä ja naisesta, ja sille sosiaaliselle realiteetille, että lapset tarvitsevat isää ja äitiä. Avioliitto on olemassa tuodakseen miehen ja naisen yhteen aviomiehenä ja aviovaimona olemaan isä ja äiti lapsille, joita heidän liittonsa tuottaa.
 

Avioliitto on valtiota vanhempi instituutio. Se on ihmissivilisaation perusrakennuspalikka. Avioliiton julkinen merkitys ylittää siihen liitetyt henkilökohtaiset merkitykset.
Valtio antaa tunnustuksensa avioliitolle, koska se instituutiona hyödyttää yhteiskuntaa tavalla, jolla mikään muu ihmisten välinen suhde ei sitä hyödytä. Avioliitto on yhteiskunnan keino taata lasten hyvinvointi mahdollisimman vähän rajoituksia asettavalla tavalla.  Valtion antama tunnustus avioliitolle suojelee lapsia rohkaisemalla miehiä ja naisia sitoutumaan toinen toisiinsa ja ottamaan vastuun heidän lapsistaan. Kunnioittaen samalla jokaisen vapautta valtio asianmukaisesti tunnustaa, suojelee ja ylläpitää avioliittoa lastensaamisen ja lasten kasvattamisen instituutiona."
Ryan T. Anderson: Avioliitto, mitä se on, miksi sillä on merkitystä ja mitä seurauksia sen uudelleenmäärittelyllä on (The Heritage Foundation).
 

Lapsen oikeus omiin vanhempiinsa
 

Sukupuolineutraalin avioliittolain aktivistit tarkastelevat avioliittoa itsekkäästi vain aikuisten välisen kiintymyksen näkökulmasta. Kansalaisaloite väheksyy lapsen oikeutta omaan biologiseen isään ja äitiin. Esityksen laatijat ovat sen sijaan abstrahoineet avioliiton ja irrottaneet sen tyystin biologisesta vanhemmuudesta ja siitä johtuvasta lapsen oikeudesta omiin vanhempiinsa, jonka oikeuden nykylainsäädäntö ottaa huomioon.
 

Kansalaisaloitteessa esitetään perin juurin kummallinen väite (2.3 Nykytilan arviointi) siitä, että nykylainsäädäntö ei varmista lapsen oikeutta isään ja äitiin. Tätä ei kuitenkaan perustella lähemmin ja siksi se jää pelkän poliittisen retoriikan tasolle. Kansalaisaloite ei myöskään perustele sitä, millä tavoin avioliittolain purkaminen sukupuolineutraaliksi muka varmistaisi nykylainsäädäntöä paremmin lapsen oikeuden vanhempiinsa.
 

Sen sijaan ”tasa-arvoisen” avioliittolain yhteydessä joudutaan puhumaan ulkoisesta adoptiosta. 

Tämä sellaisenaan osoittaa, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rinnastaminen perinteiseen avioliittoon ei onnistu aivan niin yksinkertaisesti ”tasa-arvoon” vetoamalla kuin sen kannattajat antaisivat ymmärtää. 

Kyse ei ole ”rakenteellisesta epätasa-arvosta”, vaan todellisesta erosta kahden hyvin erilaisen asian välillä. Siinä missä nykylainsäädäntö, joka liittää miehen ja naisen toisiinsa ja siten varmistaa heidän liitossaan syntyville lapsille yleisesti ottaen oman biologisen isän ja äidin, ei sukupuolineutraali avioliittolaki kykene tähän, koska vastaavia edellytyksiä molemmat sukupuolet huomioon ottavalle biologiselle vanhemmuudelle ei samaa sukupuolta olevien parisuhteessa ole.
 

Homoparien onkin koukattava avioliittoon adoptiolain kautta mikäli mielivät liittää ”avioliittoonsa” vanhemmuuden. Vanhemmuus ei  toteudu samaa sukupuolta olevien parisuhteissa samalla luonnollisella tavalla kuin se yleisesti ottaen toteutuu nykyisen avioliittolain puitteissa, jossa vanhemmuuden lähtökohdaksi avioliitossa otetaan vastakkaisten sukupuolten luonnollinen biologinen vanhemmuus ja side lapseen.
 

Jokaisella lapsella on luonnollinen lähtökohtainen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa. Muuten olisi yhdentekevää kenen aikuisen syliin lapsi synnytyslaitoksella annetaan.
 

Mikään itsekkyydestä johtuva vetoaminen aikuisten väliseen kiintymykseen tai ”rakenteelliseen tasa-arvoon” ei saa ohittaa tätä parisuhteen kaikkein heikoimman osapuolen oikeutta. Kaksi maailman rakastavinta naista ei voi olla lapselle isä, eikä kaksi rakastavaa miestä voi olla lapselle äiti.
 

Ei ole olemassa yhtään ainoaa tutkimusta, joka osoittaisi, että lapsi tarvitsisi kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Sen sijaan on olemassa tuhansia perherakenteita koskevia sosiaalitieteellisiä tutkimuksia, joiden mukaan kahden biologisen oman vanhemman muodostama ehyt avioliitto on lapsen optimaalisen kehityksen kannalta paras mahdollinen ympäristö.
 

Täysin riippumatta siitä, että on olemassa lapsettomuudesta kärsiviä pareja, tai siitä, että lapsia toki syntyy miehille ja naisille myös avioliiton ulkopuolella, nykylainsäädännön mukainen avioliitto on aina merkinnyt instituutiota, joka parhaiten varmistaa lapsen lähtökohtaisen luonnollisen oikeuden omiin biologisiin vanhempiinsa.
 

Laki liittää miehen ja naisen toisiinsa ja siten varmistaa, että liitossa syntyvillä lapsilla on lähtökohtaisesti oma isä ja äiti. Tämä ei lähtökohtaisesti toteudu samaa sukupuolta olevien parisuhteessa, jossa lapselta puuttuu lähtökohtaisesti ainakin toinen omista vanhemmista.
 

Tästä kaikesta seuraa kuitenkin väistämättä, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden merkitys yhteiskunnan ja ihmissuvun jatkuvuudelle ei ole sama ja identtinen. Samaa sukupuolta olevien parisuhde ei siten ole lähtökohdiltaan rinnastettavissa ja verrattavissa vastakkaista sukupuolta olevien parisuhteille. Vaikka viimeksi mainituissa voi esiintyä lapsettomuutta, sellainen on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Lapsettomuus homoparisuhteessa on sääntö vailla ainuttakaan poikkeusta. Siksi samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei voida rinnastaa lapsettomiin heteroseksuaalisiin pareihin.
 

Koska samaa ja eri sukupuolta olevien parisuhteet ovat ytimeltään erilaisia, niitä ei lainsäädännössäkään ole perusteltua kohdella ikään kuin ne olisivat samanlaisia.
 

Huolestuttavinta tässä kaikessa lienee se, että tulevaisuudessa päättäjät, joilla tämä ihmistodellisuuden kaikkein perustavin tosiasia – että miehet ovat miehiä ja naiset naisia – on hukassa, pääsevät vaikuttamaan myös kouluopetukseen ja sotkemaan lasten mielet tällä konstruktivistisella ”litteän maan” ideologiallaan. 


-----------
Aiheen liittyvää tällä blogilla: 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Seurakunta tarvitsee Pyhän Hengen voimaa ja tervettä harkintaa

"Ystäväni, jos et kristittynä ole tällä hetkellä ylitse kaiken kiinnostunut siitä, että tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa, niin pelkään pahoin, että minä en ymmärrä sinun kristillisyyttäsi." Näin kirjoittaa lontoolaisen Westminsterin kappelin legendaarinen edesmennyt julistaja D. Martyn Lloyd-Jones (1899–1981) upeassa kirjassaan Joy Unspeakable - The Baptism and Gifts of the Holy Spirit (Kingsaway, 1995). 

Lloyd-Jones osoittaa kirjassaan, kuinka avain elinvoimaiseen kristillisyyteen apostolien päivistä meidän aikaamme on aina ollut Pyhällä Hengellä täytetty elämä. Pyhän Henki kirkastaa Jeesuksen, antaa herätyksen, täyttää ilolla ja varustaa lahjoillaan palvelemaan Kristusta ja Hänen seurakuntaansa.

On siksi normaalia ja Jumalan sanan mukaista, että kristitty ihminen odottaa ja kaipaa kokea Jumalan voiman ja Pyhän Hengen lahjojen toimintaa omassa elämässään sekä seurakuntansa ja kansakuntansa keskellä.
Avain elinvoimaiseen kristillisyyteen on Pyhällä Hengellä täytetty elämä.
Olen toistuvasti vuosien varrella palannut Lloyd-Jonesin kirjan äärelle. Hänen syvällinen raamatullisuutensa, kirkkohistorian vahva tuntemus sekä vilpitön avoimuus Jumalan toimintaa kohtaan muodostavat vertaansa vailla olevan yhdistelmän, jollaista löytää harvoin monista uudemmista karismaattisista teoksista. Hänen kirjansa samanaikaisesti sekä innostaa kaipaamaan Pyhän Hengen täyteyttä että opastaa Raamatun mukaiseen terveeseen hengelliseen harkintaan 

Pyhän Hengen työhön kirkon menneessä historiassa ja nykyisyydessä myönteisesti ja avoimen rohkaisevasti suhtautuva Lloyd-Jones oli laajalti arvostettu Jumalan sanan opettaja. Hän kantoi erityistä huolta siitä, että seurakunnassa ei tukahduteta aitoa Pyhän Hengen työtä, josta kirkkohistorian vaiheissa on lukuisia esimerkkejä, mutta ei myöskään heittäydytä kritiikittömän fanaattisesti mukaan kaikkeen. Siitäkin on esimerkkejä kirkkohistoriassa.

Meidän tulee pitää mielessä apostoli Paavalin ohje kristilliselle seurakunnalle: "Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess. 5:19–20). 

Miten kristittyjen tulisi asennoitua kun he kuulevat uutisia hengellisestä liikehdinnästä, jossa Jumalan sanotaan toimivan? Lloyd-Jones näkee ainakin kaksi suurta haastetta. 

Hengen työn tukahduttaminen on niistä ensimmäinen ja yleisempi. 

Ilman Pyhällä Hengellä täyttymisen mukanaan tuomaa hengellisen elämän elävöitymistä kristinusko voi muuttua pelkäksi institutionalismiksi, jossa "kiinnytään arvokkuuteen, juhlaviin seremonioihin ja kaikkeen mitä voidaan hallita ja pitää järjestyksessä, minkä vuoksi kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan aletaan suhtautua vastentahtoisen ryppyotsaisesti."

Lloyd-Jones oli huolissaan siitä, että toiset meistä kaipaamme sellaista kristillisyyttä, joka ei aiheuta häiriötä itsellemme eikä toisille. Haluaisimme sellaisen Pyhän Hengen vuodatuksen, joka ei sotke kellokoneen täsmällisyydellä ja mekanistisesti eteneviä tilaisuuksiamme. 

Joidenkin ihmisten temperamentti on sellainen, että he kaipaavat järjestystä ja arvokkuutta. Näiden ihmisten on oltava erityisen tarkkoja siitä, ettei tämä luonteenpiirre johda Hengen työn sammuttamiseen. "Henkilö voi olla kuolleen oikeaoppinen ja kuolleen kaavamainen samanaikaisesti", Lloyd-Jones varoittaa. 

Kaiken kritiikitön hyväksyminen ja sen seurauksena tempautuminen mukaan kaikkeen uuteen ja epätavalliseen muodostaa toisen haasteen. 

Tässäkin voi olla kyse osin temperamentista. Vilkasluonteinen ihminen pitkästyy nopeasti ja kaipaa menoa ja meininkiä. Hän tulee helpommin lähteneeksi harkitsemattomasti mukaan kaikkeen uuteen, koska arkinen uskonelämä koetaan tylsäksi. Toiset kaipaavat kiihkeästi uusia ja epätavallisia asioita.

Meidän on kuitenkin muistettava, että Raamattu itse käskee meitä koettelemaan kaiken. Täydellinen kritiikittömyys ei ole kristillinen hyve siinä missä kyynisyyskään. Eikä terve harkinta ole epäkunnioitusta Jumalaa kohtaan taikka Pyhän Hengen pilkkaa. 

He pelkäävät niin paljon nousevansa Jumalan työtä vastaan, että sivuuttavat asioita, joita ei saisi sivuuttaa. Tällainen johtaa fanaattisuuteen.

Lloyd-Jones tekee mielestäni kiinnostavan havainnon, kun hän sanoo kritiikittömyyden aiheutuvan pelosta. Kaavamaisuutta rakastavat ihmiset eivät tietenkään pelkää Hengen sammuttamista, koska heillä on valmis mielipide ja he jo ennakkoon tuomitsevat kaiken mikä poikkeaa totutusta. Mutta jotkut hengellisesti vilpittömät ja Jeesusta sydämestään rakastavat kristityt pelkäävät, ovat suorastaan kauhuissaan, että eivät vain tulisi vastustaneeksi Pyhää Henkeä jos he ryhtyvät arvioimaan mistä onkaan kyse. Tämä pelko estää heitä tarkastelemasta asioita tasapainoisesti ja he ovat valmiita uskomaan lähes mitä tahansa ja kaiken. He sivuuttavat kaikki varottavat signaalit ja mieleen nousevan epäröinnin peläten sellaisen merkitsevän nousemista Pyhän Hengen työtä vastaan tai jäävänsä siitä paitsi. Niinpä he heittäytyvät harkitsemattomasti mukaan uuteen. Ihan vain varmuuden vuoksi.

"He pelkäävät niin paljon nousevansa Jumalan työtä vastaan, että sivuuttavat asioita, joita ei saisi sivuuttaa. Tällainen johtaa aina fanaattisuuteen," Martin Lloyd–Jones kirjoittaa. 

Tähän voisi lisätä sen, että kritiikitön ihminen ei kykene erottamaan sitä, mitä Pyhä Henki hänessä vaikuttaa siitä mitä hengellisen kokouksen juhlahumun karismaattinen vertaispaine hänessä vaikuttaa. 

Ihanat tunteet ja vilpittömyys eivät korvaa tervettä harkintaa. Väitettyjen Hengen ilmiöiden ja herätysten arvioimista ei voi perustaa tunteisiin, sillä ne voivat johtaa vilpittömimmänkin ihmisen harhaan. 

Lloyd-Jones kertoo esimerkin lontoolaisesta juristista 1800-luvun alun irvingiläisen liikkeen parista. Richard Baxter oli jumalinen ja hengellinen mies, joka rakasti Herraa. Hän tempautui mukaan irvingiläiseen liikkeeseen, jossa hänelle profetoitiin kaikenlaista kuten, että hänen tuli jättää vaimonsa ja lakimiehen ammattinsa ja mennä oikeussaleihin julistamaan kesken oikeudenkäyntien Jumalan Hengen sanomaa. Baxter oli jo tehnyt valmisteluita vaimonsa ja perheensä jättämiseksi, mutta kaikeksi onnekseen tajusi viime tingassa, ettei kyse voi olla Jumalan Hengestä.

Lloyd-Jones näkee tapauksen opettavaisena:

"Älä anna ihanien tunteiden viedä sinua mukanaan. Sanot kenties: 'No, täytyyhän sen olla aitoa, koska se saa minut tuntemaan suurempaa rakkautta Jumalaa kohtaan.' Robert Baxterilla oli tapana sanoa, ettei hän ollut milloinkaan kokenut sellaista rakkautta Jumalaa kohtaan sydämessään, tai niin paljon Jumalan rakkautta itsessään, kuin tuona aikana elämässään. Hän oli valmis Jumalan tähden jättämään vaimonsa. Hän kertoi olleensa täynnä ennenkokematonta Jumalan rakkauden tuntua. Mutta hän tuli huomaamaan, että se oli harhaanjohtavaa."

Koska kukaan ihminen ei ole täydellinen emme voi perustaa arvioitamme yksin siihen mitä toiset hengelliset ihmiset kertovat kokeneensa. He ovat vilpittömiä, mutta epätäydellisiä. Lloyd-Jones kirjoittaa:

"Usein kaikkein parhaimmat ja vilpittömimmät ihmiset voivat erehtyä kaikkein vakavimmin. Kyynikot seuraavat sivusta ja sanovat: 'Minähän sanoin ja tiesin, että se oli väärää.' Tietenkin he sanovat näin, koska he sanovat niin kaikesta! He tuomitsevat ihan kaiken. Jumala heitä armahtakoon. Mahtanevatko he edes olla kristittyjä? Kuitenkin paholainen koettelee useimmin juuri hyviä, vilpittömiä ja totuuteen pyrkiviä sieluja tietäen heidän olevan lähimpänä Herraa. Hän ei tuhlaa aikaansa ylimielisiin formalisteihin, jotka, vaikka nämä istuvatkin kristittyjen seurakunnissa, ovat jo syvässä paholaisen huumaamassa unessa. Paholainen ei tuhlaa aikaansa heihin. Sen sijaan hän on huolissaan niistä ihmisistä, joilla on halu seurata Herraa varauksetta."

Meistä ei pidä tulla kyynikkoja, jotka torjumme teologisten tai liturgisten ennakkoluulojemme vuoksi kaiken Pyhän Hengen työn, joka ei tapahdu ihmisten säätämässä järjestyksessä. Mutta emme  saa olla kritiikittömiä fanaatikkojakaan, jotka heittäytyvät mukaan kaikkeen uuteen, koska väärän pelon tähden välttelemme vastuutamme tehdä sitä, mikä on välttämätöntä ja Raamatun mukaista: Koetella kaikki.

Martin Lloyd-Jones päättää henkien erottelemista käsittelevän lukunsa upeassa kirjassaan terveeseen huomautukseen:

"Minä sanon sinulle, ettei sinun pidä tehdä päätöstä vain siksi, että kuulet asiasta hyvämaineisilta ihmisiltä, eikä edes heidän kokemuksensa perusteella, sanoivatpa he sinulle mitä tahansa. Ole avoin ja valmis kuuntelemaan, mutta älä milloinkaan ole kritiikitön. 'Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on."

Pyhän Hengen täyteys ja terve harkinta kuuluvat yhteen. Avoimuus on hyve. Harkitsemattomuus ei.

“Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” (2 Tim. 1:7)
----------------
Käännökset D. Martin Lloyd-Jonesin kirjasta Joy Unspeakable ovat blogistin.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Evoluutio ja luominen - termien määrittelyä


Keskustelua erilaisista luomisnäkemyksistä ja niiden suhteesta evoluutioteoriaan on vaikea käydä ilman termien määrittelemistä. Esimerkiksi pelkästään sanalla "evoluutio" on useita eri merkityssisältöjä, jotka menevät keskustelussa helposti sekaisin ja hämärtävät sen mistä kulloinkin tarkalleen ottaen puhutaan. Samoin luomisnäkemyksessä on useampia variaatioita. Tieteellisen todistusaineiston ja Raamatun ensisijaisuuden merkityksen arvioimiseksi kunkin näkemyksen kohdalla on ensin oltava tietoinen erilaisten näkemysten olemassaolosta. Oheinen termien määrittely perustuu suurimmaksi osaksi Jay Richardsin kirjoittamaan lukemisenarvoiseen teokseen God And Evolution. Richardsin listaan myös olen loppuun lisännyt mikro- ja makroevoluutio –termien määrittelyt. Oheinen lista ei ota kantaa eri näkemysten vahvuuksiin tai heikkouksiin. Kyse on ainostaan pyrkimyksestä määritellä keskustelussa käytettäviä termejä.
--------------------------------------------------------------

NUOREN MAAPALLON KREATIONISMI. Jumala loi maailman tyhjästä kuuden, noin  24 tuntia käsittävän, päivän puitteissa noin kymmenentuhatta vuotta sitten. 

VANHAN MAAPALLON KREATIONISMI. Jumala loi maailman tyhjästä. Universumin ja maapallon ikä (n. 13 mrd vuotta) vastaa tieteen valtavirran käsitystä. Jumala toimi luonnossa välittömästi ("ensisijaisena" ja "riittävänä syynä") luoden asioita. 

PROGRESSIIVINEN KREATIONISMI. Tämä on lähellä vanhan maapallon kreationismia. Universumin ja maapallon ikä vastaa tieteen valtavirran käsitystä ja Jumalan katsotaan toimineen suoraan joissakin kohdin kosmista historiaa. Kuitenkin Jumalan erityisten luomistekojen saumakohdissa nähdään tässä näkemyksessä enemmän evolutionääristä kehitystä kuin nuoren tai vanhan maapallon kreationismissa. 

ÄLYKKÄÄN SUUNNITTELUN TEORIA (ID). Luonnontieteellisen julkisen todistusaineiston pohjalta, luonto, tai tietyt piirteet luonnossa, selittyvät parhaiten älykkään toimijan valossa. Useimmat ID näkemyksen edustajat suhtautuvat kriittisesti neodarvinismiin riittävänä selityksenä elämän sopeutumiskykyiselle monimuotoisuudelle sekä elämän alkusynnyn ja biologisen informaation alkuperän materialistisiin teorioihin. Koska ID näkemys on minimalistinen, se ei ole loogisesti ristiriidassa erilaisten evoluutionäkemysten ja luomisnäkemysten kanssa, olematta silti identtinen minkään kanssa niistä. 

TEISTINEN EVOLUUTIO. Näkemys siitä, että usko Jumalaan ja evoluutio ovat molemmat totta. Termi on moniselitteinen, koska sanalla "evoluutio" on useita eri merkityksiä. ID näkemyksen ja teistisen evoluution välillä ei ole loogista ristiriitaa ja ID näkemyksen edustaja voi uskoa myös teistiseen evoluutioon. Tosin yleensä käsitteellä viitataan henkilöihin, jotka kannattavat darvinistista evoluutioteoriaa ja jotka suhtautuvat kriittisesti tämänhetkisiin älykkään suunnittelun argumentteihin biologiassa.

TEISMI. Transsendentti, eli tuonpuoleinen (vastakohtana immanentille, eli tämänpuoleiselle) kaikkivaltias, täydellisen hyvä, persoonallinen Jumala loi maailman tyhjästä, ex nihilo, ja jatkuvasti ylläpitää sitä ja on vuorovaikutuksessa sen kanssa ja siinä. Juutalaisuus, kristinusko ja Islam ovat perinteisesti teistisiä uskontoja.

DEISMI. Tuonpuoleinen Jumala loi universumin, mutta ei vaikuta siinä eikä toimi välittömästi historiassa. 

PANTEISMI. Jumala ja universumi ovat identtisiä. Panteistit torjuvat käsityksen tuonpuoleisesta Jumalasta eivätkä yleensä pidä Jumalaa täysin persoonallisena. 

PANENTEISMI. Jumalalla on joitakin tuonpuoleisia ominaisuuksia, mutta on niistä huolimatta maailmassa, tai, vaihtoehtoisesti, maailma on Jumalassa. Jumala ja luonto ovat eri asioita, mutta eivät kuitenkaan erotettavissa. Useimmat panenteistit uskovat Jumalan kehittyvän maailman kanssa, eikä hän luinut maailmaa ex nihilo, tyhjästä. Panenteismi on jossain määrin suosittu näkemys uskonnollisten yliopistoihmisten parissa, erityisesti niiden, jotka ovat mukana uskon ja tieteen välisessä dialogissa. Se on kuitenkin erittäin harvinainen näkemys tavallisten uskovaisten parissa. 

EVOLUUTIO. Sanalla on useita, osin keskenään ristiriitaisiakin, merkityksiä. Vain osalla niistä on teologian kannalta mitään merkitystä. Sanan eri merkityksiä ovat: 

1. Muutos ajan myötä; luonnon historia; mikä tahansa tapahtumasarja luonnossa. 
2. Populaation geenipoolien alleelien esiintymistiheyden muutokset. 
3. Rajallinen polveutuminen yhteisestä kantamuodosta: eräät eliöryhmät polveutuvat yhteisestä kantamuodosta. 
4. Mekanismi, joka saa aikaan tarvittuja muutoksia, jotka mahdollistavat polveutumisen rajallisen muuntelun puitteissa, pääasiassa tällöin kyse on sattumanvaraisiin muunteluihin ja mutaatioihin kohdistuvasta luonnonvalinnasta. 
5. Yksi yhteinen kantamuoto: kaikki eliöt polveutuvat yhdestä yhteisestä kantamuodosta. 
6. "Sokea kelloseppä" -teesi: kaikki eliöt polveutuvat yhteisistä kantamuodoista täysin ohjaamattomien, ei-älyllisten (unintelligent) ja päämäärättömän satunnaisten (random) materiaalisten prosessien, kuten muunteluun ja mutaatioihin kohdistuvan luonnonvalinnan, kautta. Tähän teesiin sisältyy ajatus siitä, että luonnonvalinta mekanismina, ja kenties muut samalla tavalla naturalistiset mekanismit, ovat sellaisenaan täysin riittäviä selittämään sen miksi eliöt näyttävät suunnitelluilta, vaikka eivät sitä tosiasiassa ole. 
7. Metafora. Termiä käytetään vertauskuvallisesti kuvaamaan kilpailullista prosessia, jonka puitteissa esimerkiksi sellaiset asiat kuten vaikkapa urheilu-ura, liiketoiminta, kansakunnat ja muut senkaltaiset syntyvät, kehittyvät, menestyvät ja romahtavat. 
8. Ajan myötä tapahtuva edistys tai kehittyminen yksinkertaisesta idusta kehittyneeksi eliöksi. Esimerkiksi tammenterhosta kasvaa puu, ihmisalkiosta kehittyy lapsi. Tämä ajatus oli yleinen käsitys biologisesta evoluutiosta Darwinia edeltävänä aikana ja johti siihen, että Darwin itse vältti sanaa "evoluutio" Lajien Synty kirjassaan. Nykydarvinistit seuraavat Darwinia siinä, että he yleensä torjuvat sellaisen käsityksen biologisesta evoluutiosta, joka viittaa teleologisen päämäärän sisältäviin prosesseihin. Tästä huolimatta edistykseen viittaavaa kieltä esiintyy toistuvasti jopa niiden teksteissä, jotka virallisesti torjuvat sellallaisen.

Evoluutio -sanan merkitys numero 6, "sokea kelloseppä", on kaikkein vähiten yhteensovitettavissa teismin kanssa. Merkitys 8 on implisiittisesti teistinen tai vähintään teleologinen. 

TELEOLOGIA. Termillä viitataan systeemiin, tapahtumaan tai prosessiin, joka on suuntautunut kohti jotain päämäärää. Kosmisesta ja biologisesta evoluutiosta on sekä teleologisia että ei-teleologisia versioita. Darvinistisen teorian eräs keskeisimmistä pyrkimyksistä on ollut selittää elämän näennäinen teleologia puhtaasti näennäiseksi sen sijaan, että se olisi todellista. 

DARVINISMI. Teoria siitä, että kaikki elämänmuodot maapallolla polveutuvat yhdestä, tai useammasta yhteisestä kantamuodosta, ja että elämän sopeutumiskykyinen monimuotkaisuus johtuu suureksi osaksi satunnaisen umpimähkäisiin variaatioihin kohdistuvasta luonnonvalinnasta. Darwin esitti teoriansa vaihtoehdoksi sille, että lajien ajateltiin olevan erikseen luotuja. Useimmat nykydarvinistit ovatkin seuranneet Darwinia tässä. Tiukasti ymmärrettynä Darwinin mekanismi luonnonvalinnasta ja sattumanvaraisesta muuntelusta, ei pelkästään yhteinen kantamuoto, on ristiriidassa elämän älykkään suunnittelun kanssa. 

NEODARVINISMI (uus-darvinismi). Moderni muunnelma darvinismista. Sen mukaan sattumanvarainen umpimähkäinen (random) muuntelu samaistetaan sattumanvaraisiin geneettisiin mutaatioihin. 

MIKROEVOLUUTIO. Eliölajien rajojen puitteissa ja sisällä tapahtuva pienimuotoinen havaittava muuntelu ja sopeutuminen. Mikroevoluutio on yleisesti hyväksytty ajatus myös kaikkien luomisteorioiden taholla.

MAKROEVOLUUTIO. Kehittyminen lajista toiseksi, jonka, vaikka sitä ei voida suoraan havaita, oletetaan tapahtuneen havaittujen mikroevolutiivisten muutosten perusteella.

Neodarvinisti Theodosius Dobzhansky loi termit mikro- ja makroevoluutio vuonna 1937 erottaakseen olemassaolevien lajien sisällä havaitut pienimuotoiset muutokset uusien lajien synnyn lajista toiseksi vaatimista suurista muutoksista, joista Dobzhansky katsoi fossiiliaineiston todistavan.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Edeltä valmistetuissa teoissa

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef. 2:10)

Ovikello soi.

Vuosia aikaisemmin meille oli kerran yritetty tunkeutua väkivalloin sisään viattomalta kuulostavan ovikellon soiton jälkeen. Siksi emme yleensä ole tällaisiin odottamattomiin ovikellon soittoihin reagoineet. Ystävät ovat oppineet ilmoittamaan etukäteen tulostaan.

Mutta tällä kertaa meillä oli kylässä tuttuja käymässä. Istuimme juuri kahvipöydässä rupattelemassa, kun ovikello soi.

Normaalisti olisin jättänyt ovikellon huomioimatta. Kenties ”pöytävieraitten tähden” tai siksi, että ajattelin meillä kuitenkin olevan pahimmassa tapauksessa numeerisen ylivoiman, päätin tarkista kuka ovella oli.

Oven takana seisoi nuori äiti pieni itkevä vauva sylissään.

Hän esitteli itsensä nopeasti ja kertoi olevansa eräästä huoneistosta samasta rappukäytävästä. Ilmeestä päätellen hän vaikutti huolestuneelta. Syy selvisi pian, kun hän esitti erikoisen pyyntönsä.

”Olin vaihtamassa vaippoja lapselleni, kun huomasin, ettei minulla ole lainkaan rasvaa voidellakseni lapsen kuivaa peppua ja lapsi vain itkee. Ei teillä sattuisi olemaan lainata jotain hajustamatonta perusvoidetta?”

Tähän väliin on hypättävä ajassa hiukan, ehkä noin reilu viikko tästä ovikeskustelusta, taaksepäin.

Minulla oli ollut sääressä pitkään ikävä ihottuma, jonka vuoksi olin käynyt lääkärissä. Lääkäri oli määrännyt minulle jotain lääkevoidetta ja kirjoittanut samaan reseptiin myös perusvoidetta. Kymmenen mahdollisimman isoa tuubia.

Minulle ei tänä päivänä ole selvinnyt miksi lääkäri liitti reseptiin niin monta rasvatuubia. Eivät ne mitään reseptilääkkeitä olleet. Mutta reseptiin ne oli kirjattu.

Kun en itse ollut töiltäni ehtinyt olin pyytänyt vaimoani hakemaan reseptissä mainitun lääkevoiteen. Vaimoni osti samalla kaikki reseptissä mainitut rasvat.

Kotiin tultuani löysin keittiön lääkekaapistamme valtavan määrän isoja rasvatuubeja. Näky oli huvittava. Ja upposihan niihin jonkin verran rahaakin, jonka olisi voinut käyttää mielestäni tärkeämpään.

Mutta päällimmäisenä ajattelin silloin, että mitä ihmettä minä teen kaikella sillä voiteiden määrällä?

Noin viikkoa myöhemmin ovemme takana seisoi yllättäen äiti lapsen kanssa pyytämässä rasvaa vauvan peppua varten!

No, minultahan sitä löytyi.

Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun annoin hänelle ainakin neljä tai viisi rasvatuubia. ”Onko nämä kaikki minulle?” hän kysyi ihmeissään. ”Ne on kaikki sinulle,” minä sanoin ja hymyilin päälle.

Ehkä olen lapsellinen. Mutta ajattelen, että Jumala oli tämän pienen sattumuksen järjestänyt viisaudessaan. Saimme armon vaeltaa edeltävalmistetuissa teoissa.

Kyseistä äitiä en ole sen jälkeen nähnyt. Ja ihottuma jalassakin on sittemmin parantunut.

maanantai 13. tammikuuta 2014

”Pasi, avioliitto ei ole muuta kuin termi, turha sitä on romantisoida”


Olen vuosien ajan osallistunut aktiivisesti keskusteluun sukupuolineutraalista avioliitosta sen kannattajien kanssa sosiaalisessa ja muussakin mediassa (esim. YLE:n homoilta) sekä kirjoitellut asiasta Uskon Puolesta –blogilla. Keskustelu on ainakin itselleni osoittanut miten huonosti ja tunneperäisesti sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat usein perustelevat näkemyksiään. Erityisestiä sanojen ”tasa-arvo” ja ”avioliitto” lausuminen samassa lauseessa peräkkäin tuntuu muodostavan monille kuin ”loitsun”, jonka ajatellaan tekevän selvää kaikista vastaväitteistä ja syvällisemmän tarkastelun tarpeettomaksi. Käsitteiden ”avioliitto” ja ”tasa-arvo” merkitys on kuitenkin monilta hämärtynyt. Tunteisiin vetoavat lauseen mittaiset ”one-linerit” ohittavat siksi usein huolellisen ajattelun ja argumentoinnin. 

Näissä merkeissä viittaan tämänkertaisessa blgissani ajatustenvaihtoon Vastustamme Sukupuolineutraalia Avioliittolakia Facebook -ryhmässä, joka on kerännyt jo lähes 6000 jäsentä, ja jonka moderaattorina toimin yksityishenkilönä yhdessä ryhmän perustajan, Harri Saastamoisen kanssa. Oheinen lyhyt kirjoitukseni alla oli osa tuota FB ryhmämme seinällä käytyä keskustelua. Vastasin erään ryhmässä piipahtaneen ryhmän tavoitteisiin kriittisesti suhtautuneen kirjoittajan esittämiin kysymyksiin ja haasteisiin. 

Opponenttini kysymykset olen puolilihavoinut väliotsikoiksi.

--------------------- 

”Pasi, avioliitto ei ole muuta kuin termi, turha sitä on romantisoida” 

Millä perusteella se on vain termi? Voinko käyttää tuota termiä vaikka suhteestani työnantajaan? Tai voisinko käyttää "termiä" kuvaamaan kuntosalijäsenyyttä?  Voinko kutsua suhdetta heinäseipään kanssa "avioliitoksi"? Heinäseivästähän se ei vahingoita mitenkään. 

"Eli tasa-arvo ei ole yhteiskunnallisesti perusteltua?" 

Ennen kuin voidaan puhua tasa-arvosta on määriteltävä minkälaisesta asiasta on kyse. Muutoin pelkkä retorinen puhe tasa-arvosta on liian abstraktia ja johtaa hämmennykseen.

Esimerkiksi minä voisin vaatia itselleni ja miehille yleensä tasa-arvoista oikeutta kohdunpoistoon. On ilmeistä, että vetoaminen tässä kohden tasa-arvoon ei olisi asianmukaista. Kohdunpoisto on asia, jossa tasa-arvolla ei ole mitään merkitystä. Sukupuolella sen sijaan on.

Sama koskee keskustelua avioliitosta. Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin. Olisi moraalisesti väärin rajoittaa tätä oikeutta sellaisten seikkojen perusteella, jotka ovat avioliiton kannalta täysin epäolennaisia (kuten ihonväri). Mutta sukupuoli on olennainen tekijä. Se että osapuolet ovat vastakkaista sukupuolta on aina ollut avioliiton olennainen perusta. Ei pelkästään rakkaus.

Perinteinen avioliitto ei ole tasa-arvon vastainen. Päinvastoin siinä toteutuu tasa-arvo asianmukaisella tavalla. Sukupuolineutraalin avioliiton perusteleminen tasa-arvolla on manipulatiivista retoriikkaa, joka tyhjentää tasa-arvon sen todellisesta merkityksestä. Jäljelle jää vain tunnteisiin vetoava sana, jolla yritetään vaikuttaa ihmisten tunteisiin. 

"Miten tasa-arvoinen avioliittolaki loukkaa uskonvapauttasi?" 

Esimerkiksi siten, että saarnatessani perinteisen avioliiton olevan ainoa oikea Jumalan hyväksymä perhemuoto, ja sukupuolineutraalin avioliiton olevan vahingollinen niin kirkolle kuin yhteiskunnalle, se tulkitaan yhteiskunnassa ennen pitkää kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja oikeuttani ilmaisunvapauteen aletaan rajoittaa uhkailemalla juridisilla toimenpiteillä tai nimittelemällä rasistiksi. Muitakin tilanteita tulee mieleen, mutta tämä näin aluksi. 

"Tässä ollaan muuttamassa SUOMEN LAKIA ei raamatun opetuksia." 

Suomen lakia ei avioliiton osalta ole mitään syytä muuttaa. Toiseksi, seuraan kirkollista keskustelua sen verran tarkkaan, että väitteesi Raamatun osalta ei pidä paikkaansa. Yhteiskunnallisen muutoksen myötä myös Raamatun opetuksia pyritään murtamaan. Ainakin jos kirkon sisällä vaikuttavia Tulkaa kaikki sekä Yhteysliikettä on uskominen. Puhumattakaan Seppo Simolan pääkirjoituksista Kirkko ja Kaupunki -lehdessä. Joten suonet anteeksi, jos en ota hyväntahtoista vakuutteluasi kovin vakavasti.

--------------

Näin siis keskusteltiin Facebookissa. 

Laajempia perusteluita kaipaavalle suosittelen tutustumaan sekä dosentti Juha Ahvion että omiin aihetta käsitteleviin teksteihin Esimerkiksi kirjoitukseni  Sukupuolineutraali Avioliitto – kyllä vai ei? Jossa perustelen näkemyksiäni laajemmin. Samanniminen Juha Ahvion vihkonenkin on hyvä johdatus aiheeseen.

 Ehdottomasti lukemisen arvoinen juuri nyt on Ahvion tuore kirja AVIOLIITTO JAPERHE (Kuva ja Sana, 2013), joka löytyy Kuvan ja Sanan verkkokaupasta. Kirja on korvaamaton opas oikean avioliiton perustelemiseksi. 
Keskustelu jatkuu 

”Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolaista”, joka sai kokoon 166 851 kannatusilmoitusta, tulee tämän vuoden helmikuussa valiokuntakäsittelyyn, ja nousee sen johdosta varmaan jälleen kerran laajemmin keskustelunaiheeksi. Näissä merkeissä tulen palaamaan aiheeseen tälläkin blogilla.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: