perjantai 26. maaliskuuta 2010

Kristiina Komulainen - Entisestä Jehovan todistajasta tuli Kuorosodan johtaja

Iltalehdessä (26.3.2010) kerrottiin, että Nelosella pyörineen mukaansatempaavan Kuorosota –ohjelman juontajan Kristiina Komulaisen rankasta erosta uskonlahkosta. Laajemmin samasta aiheesta kertoo myös uusin MeNaiset –lehti (25.3.2010): ”Jehovan todistajaksi kasvanut Kristiina Komulainen kulki rankan tien jättäessään taakseen uskonnollisen yhteisön.”

Komulaisen tarinassa on tutut piirteet. MeNaiset –lehden mukaan hän kasvoi kodissa, jossa äiti oli vahvasti mukana Jehovan todistajien liikkeessä. Kuten jokaisella uskonnollisessa kodissa kasvaneella, Komulaisellakin tuli aika, jolloin hän alkoi vähitellen pohtia entistä kriittisemmin lapsuutensa itsestäänselvyytenä tarjotun maailmankuvan perusteita.

Komulainen kiteyttää tuntonsa hyvin havainnollisesti MeNaiset –lehdessä: ”Kun on syntymästään saakka oppinut katsomaan maailmaa tietyllä tavalla, on todella vaikea huomata, mikä on oma ajatus ja mikä ulkoa tullutta. Oli rankkaa tajuta, että oma maailmankuvani olikin ulkoa opittu eikä itseni muodostama.”

Hänen kohdallaan pohdinta johti etääntymiseen ja lopulta parikymppisenä irtaantumiseen Jehovan todistajista. Erosta ilmoittaminen kirjeellä oli fyysisesti helppoa, mutta henkisesti raskasta. Hän huomasi olevansa tyhjän päällä ja oma identiteetti oli rakennettava kuin nollasta uudestaan.

Monet entiset Jehovan todistajat tunnistavat Komulaisen kokemuksen omakseen, kun lehti kertoo miten liikkeestä eroamisen myötä katosivat monet ystävät: ”Kadulla tutut Jehovan todistajat eivät enää tervehtineet, vaikka Kristiina olisi mokannut … Kristiinan mielestä asiat olisivat silti voineet olla pahemminkin. Hän tuntee ihmisiä, joiden vanhemmat ovat kieltäneet lapsensa kokonaan liikkeestä eroamisen jälkeen.”

Komulainen on sittemmin löytänyt oman tiensä ihmisenä kuin myös maailmankatsomuksellisesti. Hän uskoo itse nykyään sielunvaellukseen. Hän on ”rempseä yllytyshullu … joka hyppii laskuvarjolla, innostuu bileissä juoksemaan alasti korttelin ympäri ja suutelee naiskollegaa suorassa tv-lähetyksessä”, MeNaiset kuvailee. Kodin tiukasta uskonnollisesta ympäristöstä, jossa oltiin ”tarkkoja siitä miten he elävät”, on kenties hiukan näyttämisenkin halussa menty siis toiseen äärimmäisyyteen. On todistettava itselle ja toisille, että on vapaa uusi ihminen.

Jokainen entinen Jehovan todistaja tunnistaa helposti itsensä, kun Komulainen kertoo millaista oli joutua entisten kavereiden hylkäämäksi. Vartiotorni-seurahan opettaa julkaisuissaan uskonnollisena velvoitteena sitä, että erotettujen ja eronneiden kanssa (ainakin mikäli heidät on kastettu) ei saa seurustella, eikä heitä saisi edes tervehtiä. Myös vanhempien tulisi liikkeen mukaa minimoida kanssakäymisensä erotettujen lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Onneksi Komulainen on välttynyt tältä.

Jäin juttua lukiessa pohtimaan Komulaisen mainiosti kiteyttämää ajatusta itse muodostetun maailmankatsomuksen tärkeydestä. Ihmisenä kasvamiseen kuuluu lapsuudessa opittujen itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen. Tässä on kristityille kodeille haastetta. Kuinka tarjota lapselle sellainen ympäristö, joka on uskonnollisesti turvallinen eikä ahdistava? Ympäristö, jossa hengelliset asiat ovat luonnollisesti läsnä kodin elämässä ja lapsena ulkoa opitut käsitykset saa kasvamisen myötä kyseenalaistaakin, mutta kysymyksiin olisi lähipiirissä tarjolla myös perusteltuja vastauksia, joihin saa itse rauhassa tutustua omakohtaisen maailmankuvan muodostuessa.

Perinteisen kristinuskon edustajana iloitsen, että Komulainen on löytänyt tiensä ulos Jehovan todistajista. Toisaalta ikävää on, että hänen, kuten monen muunkin kohdalla, yhden tiukan uskonnollisen liikkeen taaksensa jättäminen usein merkitsee myös etääntymistä kristillisestä uskosta yleensä. Vastaan tulevat sitten vaihtoehdot, jotka valitaan joskus enemmän sillä perusteella miten paljon ne eroavat lapsuuden vastaavista, eikä välttämättä siksi, että ne kestäisivät rationaalisen vertailun klassisen kristinuskon tulkinnan kanssa. Näin ei käy onneksi aina, mutta usein. Ehkä yksi syy tähän on juuri lapsuuden ympäristön ehdottomuudessa, jossa ei ole riittävästi tilaa kysymyksille, eikä vastauksillekaan, niin että ympäristö tukisi omaa maailmankatsomuksen muodostamista historiallisen kristinuskon suuntaan.

Anyways – Kiitos Kristiinalle upeasta Kuorosodasta tänäkin vuonna. I didn’t like the kissing thing, mutta onnea silti elämässä eteenpäin (Ps. 73:28).

Kuinka Jumala on ilmoittanut itsensä meille?

Kristinusko on ilmoitususkonto. Kristinuskon lähtökohtana on usko siihen, että Jumala on itse ilmoittanut itsensä. Yhtäältä tämä merkitsee sitä, että kristilliseen ilmoitukseen pohjautuva puhe Jumalasta ei ole vain ihmisen omaa arvelua siitä millainen Jumala on. Toisaalta se merkitsee sitä, että ihminen voi tietää jotain todellista Jumalasta koska Hän itse on sen meille ilmoittanut.

Jumala on ilmoittanut itsensä kolmella ”rintamalla”:

1. Luomakunnassa
2. Pyhissä kirjoituksissa
3. Pojassaan Jeesuksessa.

Ensimmäinen kuuluu ns. yleisen ilmoituksen piiriin. Kahdesta jälkimmäisestä käytetään usein termiä erityinen ilmoitus.

Jumalan ilmoitus luonnossa ja omassatunnossa

Apostoli Paavali puhuu ensimmäisestä (#1) Jumalan itseilmoituksen lähteestä kirjeessään roomalaisille (n. 56 jKr.). Jumalasta Luojana voidaan luomakuntaa tarkkaamalla tietää jotain yleisellä tasolla niin selvästi, että ihmisellä ei ole mitään perusteltua syytä olla kunnioittamatta Jumalaa Jumalana (Room. 1:19-21). Jumala on myös luonut ihmisen kuvakseen ja tästä johtuen jokainen tiedostaa sisimmässään, että on olemassa joitakin moraalisesti objektiivisia, eli ihmisestä riippumattomia moraalisia arvoja (Room. 2:14-15). Tämän vuoksi nekin, joille ei historian saatossa ole annettu Jumalan lakia niin kuin se annettiin juutalaisille Siinain vuorella kymmenen käskyn kivitauluissa, ovat Jumalan edessä moraalisesti vastuullisia. Ihmisellä on siis jonkinlainen yleisluontoinen ja sisäsyntyinen tietoisuus Jumalasta ja moraalista. Ilmoitus tästä on kaikkien ulottuvilla ja tavoitettavissa luomisen perusteella. Siksi sitä kutsutaan yleiseksi ilmoitukseksi.

Edellisen pohjalta voidaan sanoa, että nekin, joilla ei ole Raamattua voivat siis omata jotain todellista tietoa Jumalasta luomakunnan perusteella. Vaikkakaan he eivät voi tuntea pelastusta ilman erityistä ilmoitusta. Yleinen ilmoitus on määritelmällisestikin yleistä ja riittää korkeintaan osoittamaan, että Jumala/Luoja/jumaluus/suunnittelija/moraalisten arvojen transendentti perustus on olemassa ja kaikki ihmiset ovat moraalisesti vastuullisia Hänen edessään. Millainen Jumala on, miten ihminen voi saada syntinsä anteeksi ja löytää yhteyden Luojaan ovat kysymyksiä, joihin yleinen ilmoitus ei vastaa. Siksi tarvitaan pyhissä kirjoituksissa ja Jumalan Pojassa tuleva erityinen ilmoitus.

Jumalan ilmoitus Pyhissä kirjoituksissa

Kristinuskon mukaan Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatun Pyhissä kirjoituksissa. Hän on Pyhän Henkensä kautta inspiroinut ja ohjannut Raamatun ihmiskirjoittajat, kunkin omalla persoonallisella tyylillään ja käyttämillään kirjallisilla tyylilajeilla, tallentamaan sanallisen ilmoituksen itsestään. Kyse ei ole mistään mekaanisesta sanelusta, joka ohittaisi ihmiskirjoittajien oman persoonallisuuden. Jumalan tehtävään valitsemat ja valmistamat ihmiset tallensivat ja tulkitsivat Pyhän Hengen valvomina milloin oman aikansa tapahtumia historiallisisten tekstien muodossa, milloin kirjoittitivat runoja, viisauskirjallisuutta, tai profeetallisissa teksteissä Jumalalta saamiaan näkyjä ja ilmestyksiä. Evankelistat puolestaan kokosivat, kirjoittivat ja tulkitsivat evankeliumeihin silminnäkijätodistuksen Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Apostolit kirjoittivat seurakunnille kirjeensä muun muassa selvittäen ja valaisten mitä Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus meille lähemmin merkitsee.

Kaikki tämä tapahtui, kuten Paavali sanoo "[Pyhän] Hengen antamin sanoin, selittäen hengelliset hengellisesti" (1 Kor. 2:13). Toinen jae, joka hyvin kuvaa Raamatun kirjoittamisessa yhdistyvää inhimillistä ja jumalallista löytyy Apostolien teoista, jossa Pietari kuvailee miten Jumalan oma puhe, joka Pyhän Hengen vaikutuksesta on Daavidin suun kautta tullut löytyy kirjoitettuna psalmien kirjasta (Apt. 4:25 ja Ps. 2:1-2). Tästä johtuen kristityt uskovat, että heillä on Jumalan puhe useiden eri ihmiskirjoittajien välityksellä talletettuna pyhän Raamatun teksteissä ja siksi Raamatun voidaan luottaa puhuvan totta kaikessa mitä se vakuuttaa. Sen mitä Raamattu sanoo Jumala sanoo.

Vanhaan kirjaan tukeutuminen uskonnollisessa keskustelussa voi tuntua takapajuiselta. Paitsi tietysti silloin jos meillä todella on, kuten kristityt uskovat, tuossa vanhassa kirjassa Jumalan sana. Lisäksi jokainen turvautuu Jumalaa koskevassa keskustelussa johonkin auktoriteettiin. Ellei sitten halua olla niin itsekäs, että universaloi ja kanonisoi, oman subjektiivisen kokemuksensa kaiken Jumalaa koskevan tiedon lähtökohdaksi.

Muistan vuosia sitten erääseen radio-ohjelmaan soittaneen naisen, joka oli enemmän tai vähemmän loukkaantunut tai harmissaan siitä, että me studiossa vetosimme Raamattuun puhuessamme Jumalasta. Hänen mukaansa Jumala pikemminkin oli jokin suuri universaali ”energia”. Hetken soittajaa kuunneltuani kysäisin mihin hän tämän näkemyksensä perustaa? Mistä hän tietää todeksi sen, että Jumala ei voi olla sellainen kuin Raamatussa kuvataan, että hän onkin "universaalia energiaa"? Mihin lähteeseen ja auktoriteettiin hän itse perustaa väitteensä? Vai pitäisikö meidän vain uskoa hänen sanaansa, että näin on? Millä perusteella hänen lähteensä, jonka mukaan jumaluus on vain jotain kosmista energiaa, olisi pidettävä luotettavampana Jumalaa koskevana tiedon lähteenä kuin Raamattua? Hän ei sanonut, vaan sulki puhelimen.

Kaikki totuus ei ole Raamatussa

Kristillinen ilmoituskäsitys ei tarkoita, että ei olisi muitakin totuuden lähteitä kuin Raamattu. On olemassa monia asioita, jotka ovat totta vaikka Raamattu ei puhu niistä mitään. Vaikkapa matemaattiset ja loogiset totuudet. Arkiasioissa kokemuksen kautta saavutettu tieto voi samoin olla totta. Jeesus puhui paljon maanviljelyksestä, lampaista ja kalastuksesta. Epäilemättä se mitä hän näistä asioista puhui, siltä osin kuin hän puhui, oli totta. Tästä huolimatta on olemassa paljon sellaista kalastukseen ja lampaiden kasvatukseen liittyvää totuutta, joista Jeesus ei maininnut mitään ja joka opitaan käytännön, kokemuksen ja inhimillisen päättelyn avulla. Ostaessani hyvän uistimen kesälomakalastukseen en etsi vastausta Raamatusta, vaan kyselen myyjältä. Hänen vastauksensa ei ole Jumalan ilmoitusta, mutta voi silti olla totta (ainakin kokemuksesta päätellen). Olisi hullunkurista muodostaa Raamatun ”oppia kalastuksesta" tai karjankasvatuksesta. Ei sellaista ole.

Se mitä Raamattu ilmoittaa Jumalasta ja pelastuksesta on sen sijaan totta tavalla, jota ei voida luotettavasti oppia mistään muusta väitetystä uskonnollisesta ilmoituksesta. Jumalasta voidaan toki sanoa paljon muutakin kuin se mitä Raamattuun on kirjoitettu. Mutta sellainen puhe Jumalasta on totta vain siinä määrin kun se ei ole ristiriidassa sen kanssa mitä Jumala itsestään on ilmoittanut Raamatun pyhissä kirjoituksissa tai Pojassaan Jeesuksessa, tai kun se auttaa meitä ymmärtämään paremmin mitä Raamattu Jumalasta opettaa.

Jumalan ilmoitus Kristuksessa

Heprealaiskirjeessä asia on sanottu osuvasti: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän on myös luonut maailman” (Hepr. 1:1-2). Jeesus on ainoalaatuisella tavalla ilmoittanut Jumalan ihmisille, koska Hän itse on Jumalasta lähtöisin: "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä on opettanut meidät tuntemaan hänet" (Joh. 1: 18).

Monet arvostavat Jeesusta suurena moraalisena opettajana. Hyvä niin. Tällainen arvostus ei kuitenkaan riitä. Pelkään pahoin, että sinänsä kunnioitettava ja hyvää tarkoittava ”komplimentti” - kuten Tami sanoisi - kristinuskon suuntaan ei ota huomioon Jeesuksen radikaaleja sanoja: Hän väitti olevansa Jumalan ilmoitus tälle maailmalle (Joh. 17:6-8), tulleensa Jumalan luota, puhuvansa Jumalan omia sanoja ja herättävänsä viimeisenä päivänä kuolleet tuomiolle siitä miten nämä ovat suhtautuneet hänen sanoihinsa (Joh. 5:21-29). Hän myös opetti, että Jumalaa ja lähimmäistä vastaan tehdyt synnit saadaan anteeksi uskomalla häneen. Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät, ettei mitään kohteliasta välimaastoa ole olemassa Jeesuksen suhteen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa anteeksi syntejä?” (Mark. 2: 7). Jeesuksen arvostaminen vain suurena moraalisena opettajan ei ota riittävän vakavasti sitä miten Jeesus puhui itsestään ja kuka hän on.

Kristinuskon ainoalaatuisuus uskontojen joukossa

Tämä on kristinuskon suuri ja riemastuttava sanoma: Jumala on ja Hänet voidaan aidosti tuntea. Kukaan ei voi tuntea Jumalaa tyhjentävästi (paitsi Jeesus, joka olemuksellisesti on Jumalan oma Poika ja Jumalasta lähtöisin). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Jumalasta voida tietää mitään, niin että olemme vain erilaisten keskenään kilpailevien inhimillisten näkemysten varassa. Me voimme tietää sen mitä Jumala on itsestään ilmoittanut. Raamattu (Jumalan kirjoitettu sana) ja Jeesus (Jumalan lihaksi tullut sana) ovat kristillisen käsityksen mukaan luotettavia ja luovuttamattomia Jumalan ilmoituksen lähteitä. Jumala voidaan siksi tuntea.

Kristillinen ilmoituskäsitys on moniääninen ja harmoninen. Luomakunta, kirjoitukset ja Jumalan Poika yhdessä ilmoittavat harmonisesti soiden, kuitenkin kukin omassa äänialassaan, mitä Jumala on halunnut itsestään meille ilmoittaa tunteaksemme Hänet henkilökohtaisesti ja voidaksemme löytää pelastuksen Hänessä. Tämä Luojan ilmoitusmusiikki kutsuu meitä kuuntelemaan sydämellä mitä Jumala haluaa meille itsestään ilmoittaa ja iloitsemaan yhteydestä Hänen kanssaan.

Joidenkin mielestä on sopimatonta ja suvaitsematonta esittää vain kristillinen ilmoitus Jumalasta totena. Mutta viime kädessä kyse ei ole siitä mitä sinä ja minä haluaisimme Jumalasta uskoa. Kyse on siitä mitä Jeesus sanoi Jumalasta ja kuka Hän oli sanomaan Jumalasta mitään. Kuten professori John Hick on osuvasti sanonut: ”Jos Jeesus Nasaretilainen todellakin oli lihaan tullut Jumala, silloin kristinusko on ainoa uskonto, jonka Jumala henkilökohtaisesti perustanut, ja sellaisena se on ainoalaatuisella tavalla ylivertainen kaikkiin muihin uskontoihin nähden.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kiire on perkeleestä

"Pystymme juoksemaan pakoon tuulta ja myrskyä mutta Kiireen paholaista emme pysty pakenemaan", sanoi John Burroughs (1837-1921)

Kylläpä aika rientää. Niin monta ajankohtaista asiaa, joista olisi voinut kirjoittaa, on viilettänyt ohitse. Moni hyvä keskustelu jäänyt kesken. Eeronkin kanssa olisi ollut kiva jatkaa sielu-keskustelua. Mutta minkäs teet. Joskus kiireet (toisinaan silkka laiskuus) vievät voiton parhaimmistakin aikeista. Tahto on vaan ei voima, laulettiin Eino Leinon Elegiassa.

On kuitenkin aika palata normaaliin päiväjärjestykseen. Se tapahtuu mukavasti lainaamalla tänne Hesarissa vieraskynä palstalla (3.3.2010) kirjoittaneen Ilse Paakkisen juttua "Uusaetismilta puuttuu muu sisältö". Kirjoitus on kirvoittanut Hesarin keskustelupalstalla melkoisen pitkän keskustelun. Paakkinen toteaa osuvasti, että uusateismin identiteetti rakentuu uskontokritiikille, mutta sillä itsellään ei ole oikeastaan positiivista sanottavaa.

Pakko myöntää itsekriittisesti, että varsin usein myös kristityt tunnetaan enemmän siitä mitä he kulloinkin vastustavat eikä niinkään siitä minkä puolesta he seisovat. "He", tarkoitan "me".

Tässä Paakkisen juttu:

--------------------------------------------------
Uusateismista puuttuu muu sisältö

Uskonnonvastaiset ateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla eivätkä pysty rakentamaan omaa positiivista historiaansa.

Uskonnonvastainen uusateismi on nyt nousussa ja myy. Uskontokriittiset kirjat ovat keikkuneet myyntilistojen kärjessä jo vuosia. Monet kirjailijat, kuten Richard Dawkins, Daniel Dennet ja Sam Harris, ovat paitsi rikastuneet myös haalineet koko joukon opetuslapsia.

Modernin uusateismin kantava voima on viha uskontoja kohtaan. Uusateististen kirjoittajien tarkoitus on kannustaa ihmisiä luopumaan uskonnosta, joka heidän mukaansa on syynä lukuisiin kauheuksiin ja hirmuvaltaan.

Uusateistit pyrkivät käännyttämään uskonnon sokaisemat ihmiset ja saattamaan heidät nykyaikaan, jossa uskonnoista on tullut tarpeettomia; uusateismi onkin eräänlaista reformaatiota äärimmilleen vietynä.

Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä.

Asiansa tosissaan ottava uusateisti kyseenalaistaa uskontojen sivutuotteena kaikki uskontoihin liittyvät juhlat, pyhät ja siirtymäriitit, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Tästä näkökulmasta uusateistille jää kovin vähän hänet muihin ateisteihin tai uskovaisiin yhdistäviä perinteitä. Ateismia vaivaa juurettomuus.

Uusateismin voima mutta samalla sen vääjäämätön tappio piileekin kyvyttömyydessä rakentaa omaa positiivista historiaa. Yhteiskunnat ja ideologiat, jotka perustuvat vihaan ja aggressioon, eivät lopulta kohtele omiaankaan hyvin, kuten kuka tahansa 1900-luvun Euroopan sotahistoriaa tunteva tietää.

200-luvulla elänyt kirkkoisä Origenes puhui alemman ja korkeamman tason kristityistä. Uusateistit voi rinnastaa alemman tason kristittyihin, jotka ymmärtävät Raamatusta lukemansa katkelman kirjaimellisesti, sanasta sanaan, eivätkä pääse pintaa syvemmälle. Tästä näkökulmasta uusateistien kritiikki ei saavuta kohdettaan.

Kritisoidessaan uskontoja uusateistit eivät ole ymmärtäneet niiden filosofista traditiota, dogmihistoriaa ja ydinkysymyksiä. Sen sijaan uusateistinen kritiikki perustuu pääasiassa erilaisilla tapahtumien, tekojen ja henkilöiden kauheuksilla mässäilyyn.

Noitavainot ja pedofiliaan syyllistyneet papit ovat uusateistien vakiokalustoa, kun he pyrkivät osoittamaan uskontojen myrkyllisyyden. He johtavat yksittäisistä tapauksista universaaleja totuuksia eivätkä kiinnitä huomiota positiivisesti vaikuttaneisiin uskoviin henkilöihin ja uskonnollisiin tapahtumiin, edes tekojen tasolla.

Uusateistista uskontokritiikkiä voi aiheellisesti verrata pilkkansa kohteeseen, uskonnolliseen fanatismiin.

Niin uusateistit kuin uskonnolliset fanaatikotkin menestyvät vain suhteessa vihaamiinsa vääräuskoisiin toisiin. Sekä uskonnollinen että ateistinen fanaattisuus perustuu ajatukseen, että kaikki olisi hyvin, jos pahoja toisia ei olisi olemassakaan.

Koska uusateistisessa uskontokritiikissä on kyse vihasta ja uskonnollisten traditioiden tahallisesta tai tahattomasta väärin ymmärtämisestä, se ei kykene tuomaan sanomaansa julki muutoin kuin suhteessa vihansa kohteeseen.

Paradoksaalisesti sekä uusateistiset että uskonnolliset fanaatikot tarvitsevat vihansa kohdetta saadakseen sanomansa kuuluviin.


(Ilse Paakkinen Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian filosofisen psykologian moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä.)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kaksi kaunista rukousta Augustinukselta

Vuosina 345-430 jKr. eläneen kirkkoisä Augustinuksen kauniista kirjasta Tunnustukset löytyy monen muun pysähdyttävän ja koskettavan ajatuksen lomassa nämä pari kaunista rukousta:

"Oi Herra, meidän Jumalamme, Sinun siipiesi suojaan me tahdomme panna toivomme. Suojele Sinä meitä ja kanna meitä! Sinä kannat pieniäkin, hamaan harmaantumiseen saakka Sinä kannat. Ainoastaan silloin, kun Sinä olet väkevyytemme, olemme me väkevät. Mutta kun väkevyytemme on omaamme, se on pelkkää heikkoutta. Meidän onnemme on aina Sinun luonasi. Ja kun olemme Sinusta olemme pois kääntyneet, olemme harhaan kääntyneet. Herra, tahdomme jo jälleen kääntyä luoksesi, ettei meitä käännytettäisi pois Sinun luotasi. Sillä sinun luonasi on täydellinen onnemme, Sinä itse, ilman mitään vajavuutta. Emme me pelkää, ettei olisi paikkaa, minne palaisimme, vaikka kerran olemme sieltä langeten sortuneetkin. Eihän meidän poissa ollessamme meidän kotimme, Sinun ikuinen kotisi, ole sortunut. "

-------

"Menkööt ja paetkoot lutoasi rauhattomat ja vääryyden tekijät. Sinä hajoitat kuitenkin varjot ja näet heidät. Ja katso, kaikki heidän ympärillään on kaunista, mutta he itse ovat rumia. Mitä vahinkoa ovat he voineet Sinulle tehdä tahi missä ovat he voineet häpäistä Sinun valtaasi, joka vanhurskaana ja koskemattomana täyttää taivaat ja maan? Sillä mihin he pakenivat, kun yrittivät paeta Sinun kasvojasi? Tahi mistä et Sinä löydä heitä? He pakenivat päästäkseen näkemästä Sinua. Mutta Sinä näet heidät, ja soaistuina he törmäävätkin Sinua vastaan. Sillä sinä et hylkää mitään luomakunnastasi. Sinua vastaan törmätessään väärintekijät syystä saavat rangaistuksensa joutuessaan Sinun lempeyttäsi karttaessaan Sinun vanhurskautesi käsiin ja kaatuessaan itse kaivamaansa kuoppaan. Nähtävästi he eivät tiedä, että Sinä olet kaikkialla ja ettei mikään paikka voi sulkea Sinua piiriinsä. Sinä yksin olet läsnä niitäkin, jotka ovat joutuneet kauas Sinusta.
Kääntykööt he siis ja etsikööt Sinua, sillä vaikka he ovat hyljänneet luojansa, Sinä et ole hyljännyt luotujasi. Kääntykööt he ja etsikööt Sinua, ja katso, siellä Sinä olet heidän sydämessään, niiden sydämessä, jotka tunnustavat syntinsä Sinulle ja heittäytyvät armosyliisi ja Sinun helmaasi itkevät matkavaivansa. Ja Sinä olet valmis kuivamaan heidän kyyneleensä. Ja erityisesti he itkevät ja itkiessään iloitsevat siitä, että Sinä, Herra, eikä kukaan ihminen, ei liha eikä veri, vaan sinä, Herra, joka heidät olet luonut, nyt uudestaan luot heidät ja lohdutat heitä."