”Niin muut
opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi
heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani
naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja
kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja
Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina,
ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi
Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna
kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan
uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:25-28)
Minua on kiehtonut ja koskettanut Johanneksen
evankeliumin lopusta löytyvä kuvaus Jeesuksen ilmestymisestä
epäilevälle Tuomakselle.
Tietysti voisin taas kirjoittaa tutusta teemasta: uskosta, joka ei perustu näkemiseen. Mutta minua kiehtoo tässä kohtaamisessa eräs toinen seikka.
Kun Jeesus viimein ilmestyi myös Tuomakselle
hän tiesi tarkkaan mitä tämä oli aiemmin sanonut. ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä
sormeani…” Tuomas oli sanonut. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun
käsiäni…” sanoi Jeesus heti hänelle ilmestyessään.
Miten Jeesus saattoi tietää mitä Tuomas oli puhunut, vaikka ei ollut edes läsnä kuulemassa?
Vai oliko sittenkin?
Tähän Jeesuksen ja Tuomaksen kohtaamiseen kätkeytyy sanoinkuvaamaton rohkaisun sanoma.
Jeesus kuulee meitä silloinkin, kun luulemme, ettei
hän meitä kuule. Hän kuulee, vaikka meistä tuntuu siltä, ettei hän ole
lainkaan läsnä.
Emme näe häntä. Kuitenkin hän kuulee ja tietää. Hän
tietää meidän hätämme, kipumme, epäilyksemme, koetuksemme. Hän tietää,
vaikka meistä tuntuisi, ettei Jeesus ole lähimaillakaan, kun meihin
koskee.
Mieleeni palautuu usein tapaus
vuosien takaa ajalta, jolloin Patmos Lähetyssäätiö piti säännöllisiä
hengellisiä kokouksia Harjukatu 2:ssa Helsingin Kristillisessä
Keskuksessa.
Noihin aikoihin palvelimme vaimoni, Parvinin,
kanssa usein yhdessä siten, että minä saarnasin Jumalan sanaa ja
rukouspalvelun alkaessa pyysin hänet rinnalleni rukoilemaan. Toki teemme
tätä yhä vieläkin silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
Vaimoni on armoitettu esirukoilija. Esirukoilijan
sydämellä varustettu. Mutta myös Pyhän Hengen antamalla profetoimisen ja
näkijän lahjalla varustettu ihminen.
Yhtenä tällaisena iltana Kristillisessä Keskuksessa
pyysin vaimoni jälleen saarnani päätteeksi rinnalleni rukoilemaan.
Hetkisen rukoiltuaan hän nosti katseensa kohti yleisöä ja sanoi: ”Herra
näytti minulle näyssä naishenkilön. Näin sinut seisomassa kotona peilin
edessä ennen kuin lähdit tähän kokoukseen. Katselit kuvaasi ja itkit ja
kyselit Herralta miksi Hän ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoi
minulle: Hän on kuullut sinun rukouksesi. Tule tänne eteen, niin
rukoilemme puolestasi”
Monien vastaavanlaisten rukoushetkien joukosta tämä
on erityisesti vuosien varrelta jäänyt mieleeni. Sen muisteleminen
herkistää minut vieläkin. Näen yhä mielessäni elävästi kuinka
Kristillisen Keskuksen kokousauditorion aivan perimmäisiltä istuimilta
nousee ylös täysin ventovieras naishenkilö, raivaa tiensä vieressä
istujien ohitse käytävälle ja astelee määrätietoisin askelin käytävää
pitkin luoksemme salin etuosaan. Seuratessani hänen tuloaan huomaan
hänen pyyhkivän kyyneleitä, jotka valuvat valtoimenaan.
”Minä olen se nainen”, hän nyyhkytti pysähdyttyään
meidän eteemme. ”Juuri ennen tänne tuloa seisoin peilin edessä kysellen
miksi Jumala ei minua kuule."
Miten kukaan saattoi tietää mitä hän ennen kokousta
yksinäisyydessä oli tehnyt ja rukoillut? Kukaan ihminen
ei ollut nähnyt tai kuullut mitä hän oli kotona tehnyt ennen kokousta. Herra, joka on aina läsnä kuitenkin
tiesi ja rohkaisi häntä Pyhän Hengen välittämän profeetallisen viestin
kautta luottamaan siihen, että Jumala on häntä kuullut.
Toinenkin tapaus monien joukosta palautuu tähän yhteyteen mieleeni.
Olimme Turun VPK:n salissa monia vuosia sitten avustamassa esirukouspalvelussa
Leo Mellerin kokouksessa. Leo oli saarnannut ja oli aika avata alttarihetki. Ihmiset saivat tulla pyytämään esirukousta puolestaan.
Rukoilimme vaimoni kanssa monien apua etsivien
kanssa pyytäen Jumalalta apua heidän elämänsä tilanteisiin. En muista
siitä tilanteesta kuin kaksi asiaa. Pitkän seisomisen seurauksena
jalkojani särki sekä naishenkilön, joka pyysi esirukousta
elämäntilanteessa, jossa koki itsensä neuvottomaksi ja ahdistuneeksi. Hän ei tarkemmin kertonut mistä oli kysymys, mutta pyysi rukoilemaan puolestaan. Mehän rukoilimme.
Rukoiltuamme vaimoni nosti päänsä ja sanoi naiselle
hiukan epäröiden: ”En oikein tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta näin
sinut Golf-mailan kanssa. Sinä yritit sohia palloa reikään ja olit
turhautunut, kun se ei tahtonut mennä sisään. Mutta lopulta sinä sait
sen reikään."
Minä olin lähinnä vaivautunut tilanteesta. Puhe
Golf-mailoista ja palloista tuntui niin eriskummalliselta. Lapselliselta. Sitä paitsi se ei tuntunut yhtään ”hengelliseltä”. Mitä taivaallista siinä
nyt oli puhua Golfista rukoushetkessä. Miksi ihmeessä Herra tällaista
näyttäisi, ajattelin mielessäni. Mahtoiko vaimoni nyt innostua liikaa.
Mutta pidin mölyt mahassa ja nielin saarnamiehen ylpeyteni.
”Toi kuvastaa just mun tilannettani tilanteeni”, nainen tokaisi.
"Ehkä Herra halusi rohkaista sinua luottamaan
siihen, että lopulta asiat järjestyvät," vaimoni sanoi, ja jatkoi hieman
hämmentyneenä: ”Minä en vain oikein ymmärrä miksi Herra tällaista
minulle näytti - Golf-pallon ja mailan”
”Minä tiedän!” nainen vastasi tomerasti. Asiassa ei tuntunut olevan hänelle mitään epäselvää. ”Minun mieheni on ostanut meille ensi
viikoksi Golf-kurssin ja me menemme sinne yhdessä ensi viikolla!”
Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle
ylösnousemisensa jälkeen hän teki tälle selväksi, että hän tiesi kaiken
mitä Tuomas oli sanonut, vaikka Tuomas ei häntä siinä tilanteessa
nähnytkään. Herra oli silti läsnä.
Ehkä sinäkin olet rukoillut elämäsi vaikeuksien keskellä ja luullut, ettei Jumala sinua kuule. Miten
rohkaisevaa onkaan tietää, että Herra Jeesus tuntee meidät, tietää
tarpeemme, ja kuulee meitä ahdistuksessamme.
Silloinkin, kun ajattelemme
olevamme aivan yksin ongelmiemme kanssa ja luulemme huutavamme
tyhjyyteen emme sittenkään ole unohdettuja emmekä yksin. Herra Jeesus
itse vakuuttaa sanassaan sinulle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä
maailman loppuun asti”.
Hän kuulee rukouksemme ja tietää hätämme
silloinkin, kun meistä tuntuu, ettei hän ole edes läsnä. Ajallansa hän
vastaa ja ilmestyy avuksi. Tavalla tai toisella.
Älä anna periksi.