Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu...

Olenko vain itse tulossa vanhaksi enkä tahdo pysyä vauhdissa mukana vai ovatko kiireet viime aikoina ihan oikeasti lisääntyneet? Mene ja tiedä. Pari tärkeää ajatusta on vielä purkamatta blogille homokeskustelun tiimoilta. Kunhan ennätän. Sen jälkeen on aika siirtyä muihin aiheisiin jälleen.

Totean tässä kirjoituksessa tähän väliin eräiden muilta blogilta otettujen poimintojen ohella, että vaikka omat kirjoitukseni aiheesta ovat asiapitoisia (teologisia, yhteiskunnallisia, filosofisia) se ei tarkoita, etten ymmärtäisi asian koskettavan monia ihmisiä syvästi henkilökohtaisella tasolla.

Keskustelua hankaloittaa kahden erilaisen näkökohdan kulkeminen lähekkäin ja rinnakkain: henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen.

Yhteiskunnallista keskustelua ei voida käydä yksin siltä näkökohdalta miten syvästi joku kokee asian henkilökohtaisesti. Yhteiskunnallinen muutos koskettaa meitä kaikkia ja kuuluu meille kaikille. Kuten Sonja Falk Seurakuntalainen.fi sivuston blogissaan toteaa hyvin sukupuolineutraalista avioliitosta: "Yksilön tasolla kaikki ymmärrämme, mikä merkitys on läheisillä ihmissuhteilla. Avioliittoon rinnastettava yhteiskunnallinen erityisasema kuitenkin vaatisi yhteiskunnallista merkittävyyttä. sillä yhteiskunnan ei mielestäni pidä olla kovin kiinnostunut siitä, mitä ihmisen makuuhuoneissaan tekevät. Vai riittääkö vastaukseksi, että kysymys on loukkaava ja siksi sitä ei saa esittää? "

Yhteiskunnallinen keskustelu ja debatti on siis erikseen. Sitä ei voida käydä pelkästään puhumalla tunteista ja niiden kunnioittamisen tärkeydestä. On voitava puhua asiasta, joka itsessään on tärkeä asiana. Tähän sisältyy sen vakava pohtiminen mitä avioliitto oikeasti on ja voi olla. Esko Murto kirjoittaa osuvasti lukemisenarvoisessa blogissaan seurakuntalainen.fi sivustolla:

...puhuttaessa ns. sukupuolineutraalista avioliitosta on uhripääomaa pyritty hankkimaan luomalla mielikuva homoihin ihmisjoukkona/kansanosana kohdistuvasta sorrosta, jonka tähden heille ei sallita samoja perusoikeuksia -avioliitto- kuin muillekin. Tähän voidaan vastata - hiukan näsäviisaasti, myönnetään - että homot saavat solmia avioliiton ihan siinä missä muutkin, kunhan se solmitaan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vastaus ei ole pelkkää viisastelua, vaan kuvaa koko asian ydintä. Syy siihen, että homot eivät voi mennä tahtomansa samaa sukupuolta olevan partnerin kanssa naimisiin, ei johdu siitä, että homoseksuaaleja ihmisryhmänä haluttaisiin sortaa, vaan siitä, että avioliittoinstituution perusolemukseen kuuluu se, että se solmitaan toista sukupuolta olevan parin kanssa.

Tässä on villakoiran ydin, jossa keskusteluosapuolten näkemykset poikkeavat radikaalisti toisistaan. Onko avioliitto jotain annettua vai pelkkä sopimuksen varainen asia, kuten oikean puoleinen liikenne (Kyproksella ja Brittein saarilla on vasemman puoleinen liikenne)?

Klassinen luonnonoikeudellinen ajattelu ja siitä nouseva ei-uskonnollinen argumentaatio (johon YLE:n ohjelman puheenvuoroni osaksi rakentuivat viitatessani heteroseksuaalisuuden kuuluvan osaksi luonnonjärjestystä), samoin kuin kristillinen argumentaatio (Raamattu Jumalan sanana) lähtevät siitä, että avioliitto ei ole vapaasti määriteltävissä. Se on jotain annettua, joka perustuu ruumiillisuuteemme ja luonnossa havaittaviin biologisiin tosiasioihin, joita ei voida sivuuttaa. Rakkaus ei ole epäolennainen avioliittoa ajatellessa. Mutta avioliitto ei ole pelkästään rakkauden symboli.

Toisen näkökannan mukaan nämä lähtökohdat hylätään kategorisesti ja avioliitto, jopa sukupuolisuus ja seksuaalisuus itsessään, tulkitaan vain kulttuurisiksi luomuksiksi. Tällöin tuntuu lunnollisesti oudolta esittää, että avioliitto rajautuisi jotenkin annetusti vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Rakkaus on abstrahoitu korkeimman idean tasolle ja avioliitto nähdään tämän abstraktin ideaalin symbolisena tunnustuksena sukupuoleen katsomatta. Tähän näkemykseen sisältyy ongelmia, joita selvittelen jossain toisessa tekstissä. Nämä ovat kuitenkin periaatteelliset erot lähestymistavoissa.

Toinen kysymys on sitten kohdata yksittäisiä homoseksuaaleja keskustellen heidän elämänsä kokemuksista ja taisteluista kahden kesken, ymmärtäen, kuunnellen ja rukoillen. Minäkin olen rukoillut homojen kanssa ja heidän puolestaan. En toki homosuhteiden puolesta. Vaikka kunnioitan ja arvostan homoseksuaaleja ihmisinä pidä homosuhteita Jumalan sanan valossa syntinä siinä missä avosuhteita tai avioliiton ulkopuolisia suhteita. En kuitenkaan usko, että ketää pitäisi sulkea seurakuntaelämän ulkopuolelle vain siksi, että hän sanoo kokevansa homoeroottisia tunteita.

Kristitty filosofi William Lane Craig sanoo hyvin kirjassaan Hard Questions - Real Answers:

Olipa homoseksuaalisuus geneettistä taikka ympäristötekijöistä johtuvaa ihmiset eivät yleensä valitse olla homoseksuaaleja. Monet homoseksuaalit ovat kertoneet, kuinka kipeää heille on ollut havaita itsessään näitä tunteita ja taistella niitä vastaan, ja he voivat kertoa sinulle, että eivät koskaan olisi itse valinneet niitä. Ja Raamattu ei tuomitse henkilöä siitä, että hänellä on homoseksuaalinen orientaatio. Raamattu tuomitsee homoseksuaaliset teot. On täysin mahdollista olla homoseksuaali ja uudestisyntynyt, Hengellä täytetty kristitty. 

Aivan niin kuin raitistunut alkoholisti nousee AA kokouksessa ja sanoo: ”Minä olen alkoholisti”, samoin tulisi puhdasta elämää elävän homoseksuaalin voida nousta ylös rukouskokouksessa ja sanoa: ”Minä olen homoseksuaali. Mutta Jumalan armosta ja Pyhän Hengen voiman avulla elän puhdasta elämää Kristukselle”. Minä toivon, että meillä olisi rohkeutta ja rakkautta toivottaa tällainen ihminen tervetulleeksi veljenä tai sisarena Kristuksessa.

Craigin teksti muistuttaa ohimenevästi myös eräästä unohdetusta vähemmistöstä, joka keskustelun tiimellyksessä on jäänyt jalkoihin. Heistä kirjoittaa seurakuntalainen.fi sivulla hyvin viisitoista vuotta Keski-Euroopassa seurakuntatyössä toiminut Kari Honkanen koskettavassa blogissaan Homokeskustelun unohdetut:

Homokeskustelu on unohtanut erään vähemmistöryhmän aivan kokonaan, nimittäin ne ihmiset, jotka ovat päässeet eroon homotaipumuksestaan, ne, jotka ovat palanneet homoudesta takaisin ns. heteromaailmaan; menneet kristilliseen avioliittoon, perustaneet perheen ja saaneet lapsia. On myös olemassa sellaisia ihmisiä, jotka taistelevat parhaillaan tämän sukupuolisen ongelmansa kanssa Jumalan edessä rukoillen, ja tahtovat ihan oikeasti ja vilpittömästi elää heteroina. Tätäkään ihmisryhmää emme saisi väheksyä tai tuomita. Uskon, että he ovat pyrkimyksessään vilpittömiä ja perustelevat kantansa Raamatulla [--] Olisi mielestäni erittäin valitettavaa, jos tämä nyt käytävä keskustelu tekisi tyhjäksi näiden homoudesta takaisin heteroiksi muuttuneiden ihmisten elämänmuutoksen. Olisiko heidän palattava takaisin vanhaan, kun monet niin korkeassakin asemassa olevat hengelliset johtajat tekevät suorastaan tyhjäksi heidän niin radikaalin ja merkittävän elämänkokemuksensa. Onkin hyvä kysyä: onko keskuudessamme tilaa myös niille, jotka ovat hyljänneet homoutensa, vai tuomitsemmeko heidät?

Lopuksi. Käynnissä on yhteiskunnallinen murros. Niillä, jotka kuuluvat kirkkoon on mahdollisuus vaikuttaa. Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamo sanookin omassa blogissaan:

Nyt kaikkien perinteistä avioliittoa kunnioittavien ja perinteisen kristillisyyden olemassaolon oikeutusta toivovien pitäisi yhdistyä ja lähteä vaikuttamanaan olemalla mukana seurakuntavaaleissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet valitsevat ensi vuonna kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokouksen koostumus vaikuttaa suuresti siihen, millainen kirkko tulevaisuudessa on. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa.

Anna siis äänesi kuulua seurakuntavaaleissa. Nyt kun se vielä on mahdollista.