Hiljentyminen jouluun

Blogikirjoitteluni on loppuvuodesta ollut poikkeuksellisen verkkaista. Osin taustalla on yksi elämäni kiireisimmistä syksyistä ja parikin työmatkaa, joista palaaminen Suomen talven synkeään kaamokseen imaisi mehut aika tehokkaasti.

Perinteisesti joulun lähestymien merkitsee työssäni muutenkin kiireiden lisääntymistä eksponentiaalisesti – ainakin siltä tuntuu - ja joulun tulemista pikemminkin rysähtäen kuin työtahdin tasaista rauhoittumista aattoa kohden.

Mutta en valita. Iloitsen kuluneesta vuodesta ja kiireisestä syksystäkin. On aika ryhtyä orientoitumaan uuteen vuoteen.

Kulunut vuosi Uskon Puolelta blogilla on sisältänyt runsaasti uskonnonfilosofisten kysymysten pohtimista ja kirjoittelua teismi-ateismi akselilla. Ensi vuonna tulen kirjoittelussa keskittymään enemmän erilaisten raamattu-teologisten ja kristilliseen ilmoitukseen sekä itseymmärrykseen liittyvien kysymysten valottamiseen. Esimerkiksi kysymys Raamatun ja eritoten uuden testamentin historiallisesta luotettavuudesta tulee olemaan enemmän etualalla uskonnonfilosofisten pohdintojen jäädessä vähemmälle huomiolle kuin kenties parina viime vuonna.

Kiitokseni kaikille lukijoille ja keskusteluun osallistuneille. Niillekin, joiden kanssa emme asioista ole aina olleet samaa mieltä.

Jack W. Hayfordin hartauskirjasta Hengellä Täytetty Elämä (Kuva ja Sana, 2009) löysin kauniin tekstin jouluaaton 24.12. kohdalta. Sen myötä toivotan sinulle siunattua ja armorikasta Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa:

---------------------
Joulukuu 24. – Joulun kirkkaus

”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä. (Room. 6:23)

Ymmärrettävä innostus täytti talon tuona jouluaattona. Kaikki lapset ja lastenlapset olivat kerääntyneet paikan päälle kaukaa ja läheltä. Juhlallinen ja pyhä ilmapiiri täytti huoneen, kun valaistusta himmennettiin ja ainoastaan joulukuusen moniväriset valot tuikkivat. Pian avattaisiin joululahjat, mutta isosiän lempeästä kädenheilautuksesta kaikki huoneessa hiljentyivät ennen sitä, nuorinta lapsenlasta myöten.

Hymyillen isoisä aloitti laulun, johon kaikki yhtyivät: ”…niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa”. Sitten kaikki kumarsivat päänsä isoisän aloittaessa rukouksen:

”Rakas Isä, ennen kuin avaamme lahjamme tänä iltana, kiitämme Sinua suurimmasta lahjastasi, Jeesuksesta, Pojastasi, Pelastajastamme. Tämän puun valossa meitä muistutetaan ristinpuusta, jolla Sinun iankaikkisen elämän lahjasi annettiin meille. Me kumarramme tämän puun juurelta sen puun juurelle, josta maailman Valkeus vuodattaa kirkkauttaan meidän kaikkien ylle. Me ylistämme Sinua, Herra, ja antaessamme lahjojamme täällä rakkaudessa, muistelemme Sinun ristillä antamaasi rakkauden lahjaa. Aamen.”
----------

Tämän rukouksen myötä toivotan siunausta Sinun jouluusi.

Ja sitten loppukevennys:

Darwinin juhlavuoden "kunniaksi"

Room 1:22-23

Ruotsin kirkon kohtalokas syrjähyppy

Suomen kirkko on kuilun partaalla. Ruotsin kirkko on siinäkin meitä askeleen edellä. Aamulehti raportoi: ”Ruotsin evankelisluterilainen kirkko päätti keskiviikkona ryhtyä vihkimään myös homo- ja lesbopareja kirkoissa. Historiallinen päätös nuijittiin läpi suurella ääntenenemmistöllä 167-62 aplodien saattelemana.”

Päätöksellään hvyäksyä samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen Ruotsin kirkko on kertaheitolla leikannut itsensä irti apostolisesta ja historiallisesta kristillisestä uskosta. Ellei Suomen kirkko välittömästi katkaise ekumeenisia suhteitaan Ruotsin kirkon kanssa on se hiljainen merkki siitä, että myös Suomen kirkko liikkuu samaan suuntaan ja ulos historiallisesta kristinuskosta.

Kysymys samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä hiertää jo Porvoon asiakirjan osapuolia Kotimaa-lehden mukaan. Vastaus tuntuu kuitenkin olevan valmiina ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivat mantrat otettu käyttöön: ”Meillä on tästä asiasta kirkossa erilaisia näkemyksiä ja meidän on opittava elämään yhdessä.” Onko mitään kristinuskon totuutta, jota ei voisi relativoida näillä sanoilla?

Ruotsissa on kuitenkin tahoja, jotka katsovat viimeisten rajojen tulleen ylitetyksi ja ovat vetäneet tilanteesta johtopäätöksensä. Heistä yksi on tukholmalaisen Credo Akatemian toiminnanjohtaja Stefan Gustavsson Ruotsin Evankelisesta Allianssista. Hän perustelee päätöstään blogissaan tuoreessa kirjoituksessaan otsikolla Tästä syystä olen jättänyt Ruotsin kirkon muun muassa näin:

”Kirkolliskokouksen päätös uudesta avioliittoteologiasta merkitsee, että Ruotsin kirkko kokonaisuudessaan on valinnut uuden tien. Evankeliumia ei julisteta, jotta ihmiset vapautuisivat synneistä, vaan jotta synti hyväksyttäisiin. Minun on vaikea ymmärtää Ruotsin kirkon uuden teologian merkitsevän mitään muuta kuin asettumista ”Kristuksen ristin viholliseksi” (Fil. 3) Paavalin sanoja käyttääkseni. Ihmisiä johdetaan harhaan sen sijaan, että heitä johdettaisiin totuuteen ja Kristuksen luo.

Ruotsin kirkon kannan muotoili K. G. Hammar eräässä keskustelussa vuoden kirjamessuilla: ”Meillä ei ole sanaa Jumalalta” väitti emeritus arkkipiispa painokkaasti. Mutta juuri se on ollut koko maailmanlaajuisen kirkon vakaumus sekä nykyään että halki historian, että meillä on Jumalan tosi sana. Nyt ajankohtainen kysymys muotoiltiin jo luomiskertomuksessa, jonka Jeesus vahvisti ja jota Paavali siteerasi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos 2, Matt. 19, Ef 5).

Minulle on käynyt mahdottomaksi perustella miksi antaisin tukeni valtakoneistolle – jonka valtarakenne vahvistuu jäsenyyteni ja rahojeni myötä - samaan aikaan kun se aivan liian usein toimii vastoin raamatullista ja klassista kristillistä uskoa Jeesukseen Kristukseen maailman Pelastajana ja Herrana.

Aion kaikin mahdollisin tavoin jatkossakin olla mukana auttamassa Ruotsin kirkon vapauttamisessa, mutta en voi sitä enää tehdä virallisena jäsenenä.”

Jumalan omien Suomessakin on syytä seurata kotimaista tilannetta ”viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä”. Viime kädessä kirkon vaihtoehdot meilläkin ovat joko olla mieliksi ihmisille tai Kristukselle. Jos se haluaa seurata yleistä mielipidettä ja "suurella ääntenenemmistöllä aplodien saattelemana" seurata kuilun reunalle johtavia Ruotsin kirkon jalanjälkiä, se lakkaa, kuten Paavali sanoi ja kuten Ruotsin kirkon kohdalla on jo käynyt, olemasta Kristuksen palvelija (Gal. 1:10).

Jumala rakasti maailmaa

Lasse Mårtenson teki 60-luvulla tunnetuksi tulleen laulun, jossa kysytään Kuinka kukaan, kukaan rakastaa, voisi kurjaa maailmaa? Vastaus tuli kertosäkeistössä: Jumala voi yksin rakastaa pimeää kurjaa maailmaa…

Viime aikoina mieleeni on palautunut Mårtensonin puhuttelevan laulun taustalla oleva Johanneksen evankeliumin 3:16 lause: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut…”

Vastustan kiusausta kirjoittaa laajalti ja pakotan itseni sanomaan vain olennaisimman:

1. Jeesus ei sano: ”Sillä niin on Jumala juutalaisia rakastanut…” Eikä: ”Sillä niin on Jumala pakanoita rakastanut…” Jumala rakastaa maailmaa. Jumalan rakkauden piiri tavoittaa kaikki ihmiset. Mekin olemme osa tätä maailmaa.

2. Jumala rakastaa maailmaa. Mikä pysähdyttävä ajatus. Jumala ei vihaa maailmaa.

3. Jumala rakastaa maailmaa. Tätä maailmaa. Jumala ei rakastanut jotain epätodellista maailmaa. Ei jotain utopiaa, jossa kaikki on täydellistä. Hän ei odottanut, että maailma tulisi paremmaksi paikaksi, ennen kuin lähetti Poikansa. Maailma on rujo, mutta Jumala rakasti. Jeesus lähetettiin tähän maailmaan sellaisena kuin se on. Jumala ei rakasta, koska rakkauden kohde on täydellinen. Jumalan rakkaus tekee kohteesta arvokkaan kaikista sen puutteista huolimatta.

4. Jumala rakasti siten että hän lähetti oman Poikansa pelastamaan maailmasta ne, jotka uskovat. Alkukielen ilmaisu on selvä ja kuvaa tapaa (ei niinkään määrää, vaikka sekään ei ole poissuljettu), jolla Jumala on osoittanut rakkauttaan maailmaa kohtaan. Jumalan rakkaus ei ole abstrakti myötäelämisen tunnetila. Rakkaus, jolla Jumala rakasti ja yhä rakastaa maailmaa on Jeesus.

Jumala rakasti maailmaa lähettämällä Jeesuksen. Jumala lähetti, että ihmiset uskoisivat ja turvaisivat tähän lähetettyyn Poikaan pelastuakseen. Yksikään häneen luottava ei joudu kadotukseen, vaan hänellä on iankaikkinen elämä.

Jumalan rakkaus on Jeesus. Ikuisuus ilman Jeesusta on ikuisuus ilman Jumalan rakkautta.

Tunnetko sinä jo Jeesuksen?

Jumala ei ole luoja? - Onko Raamatun ensimmäinen lause väärin käännetty?

Helsingin sanomat ja Uusisuomi.fi viittaavat tuoreessa numeroissaan brittilehti Telegraphin haastatteluun, jossa arvostettu hollantilainen vanhan testamentin tutkija Ellen Van Wolde esittää, että Raamatun ensimmäinen hepreankielinen lause on käännetty väärin. ”Lauseessa käytetty verbi ’bara’ ei tarkoita ’luoda’ vaan ’erottaa’ (tilassa)”. Näin ensimmäinen lause tulisi kääntää: ’Alussa Jumala erotti taivaan ja maan’.” todetaan Helsingin sanomissa. Perinteisestihän jae on käännetty: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Wolden mukaan Jumala ei luonut maailmaa, joka jo oli olemassa, vaan ihmiset ja eläimet.

Mistä oikein on kysymys? Lehtijuttujen perusteella, ei mistään kovin kummoisesta asiasta. Ilmassa on hiukan hypetyksen makua.

Pohjimmiltaan Wolden ajatuksissa on kyse siitä viittaako Raamatun ensimmäinen jae luomistapahtumaan ajan alussa ex nihilo vai onko ensimmäinen lause ymmärrettävä asiayhteydessään pikemminkin kokoavana yhteenvetona seuraaville luomisprosessia kuvaaville jakeille, joissa Jumala erottaa pre-eksistentistä elementeistä valon pimeästä, vedet taivaanvahvuuden alla ja päällä, kuivan maan merestä ja niin edelleen. Tällainen ajatus ei suinkaan ole uusi, eikä Wolden ehdotus siksi ole lainkaan vallankumouksellinen.

Kristillinen näkemys luomisesta ex-nihilo (tyhjästä) ei kuitenkaan perustu yksin Raamatun ensimmäiseen lauseeseen. Raamattu puhuu luomisesta muuallakin. Raamatun ensimmäisissä jakeissa ex-nihilo periaate tulee vastaan jo valon kohdalla, joka on ensimmäinen asia, joka selkeästi luodaan ex-nihilo. Samoin vedet erottavan ”taivaankannen” luominen tapahtuu tekstissä selkeästi ex-nihilo. Näistä johdettu myöhempi teologinen reflektointi on johtanut sen korostamiseen, että ex-nihilo ajatus on sopusoinnussa Raamatun ensimmäisen lauseen kaiken alkua korostavan lukutavan kanssa. Kristillinen oppi ajan alussa tapahtuneesta luomisesta ex-nihilo ei siis perustu Raamatun ensimmäisessä lauseessa esiintyvän yhden ainoan verbin puisevan mekanistiseen tulkintaan. Taustalla on laajempi ja rikkaampi teologis-filosofinen pohdiskelu Raamatun luomista käsittelevien tekstien parissa (kts. Joh. 1:1-3; Room. 4:17; Kol. 1:15-16; Hepr. 11:3).

Kuitenkin: bara -verbin tekninen perusmerkitys on ”luoda”. Wolde tietää tämän siinä missä jokainen vanhan testamentin tutkija. Tämä ilmenee Uusisuomi.fi sivulla julkaistusta jutusta, jossa todetaan: ”Lauseessa käytetty heprean kielen verbi "bara" ei van Wolden mukaan kuitenkaan tarkoita "luoda", vaan "erottaa". Teknisesti "bara" kyllä tarkoittaa luomista, mutta van Wolde perustaa näkemyksensä kontekstiin.” Teknisesti Wolden "erottaa (tilassa)" ei siis ole käännös, vaan tulkinta. Jos siis bara tarkoittaa teknisesti luomista ei sen kääntäminen ”luoda” sanalla voi olla sinänsä väärin. Siksi otsikoinnissa (Uusisuomi.fi) ”Raamatun ensimmäinen jae on käännetty väärin” on hypetyksen makua. Sen voi kääntä myös muilla kuvaavilla sanoilla kuten "tehdä".

Eräät jo ovat ennättäneet huomauttaa, että "erottaa tilassa" vaikuttaa kummalliselta ratkaisulta: Miksi käyttää ensimmäisessä jakeessa tekniseltä merkitykseltään luomista tarkoittavaa sanaa bara, kun heprean kielessä on erottamista ja jakamista teknisesti tarkoittava termi (hifil; esim. 1:4, 7), joka olisi vallan hyvin sopinut tarkoitukseen myös ensimmäisessä jakeessa, mikäli kirjoittaja halusi viestiä vain taivaan ja maan erottamista toisistaan? Lisäksi ensimmäisen lauseen lauserakenne poikkeaa tyystin jakeiden 4 ja 7 rakenteesta, jossa jokin erotetaan jostakin toisesta. Jae 6 on myös hyvin lähellä, kun siinä sanotaan, että Jumala loi taivaankannen erottamaan vedet vesistä. Mutta ensimmäinen lause on täysin toisenlainen rakenteeltaan näiden "erottamisesta" kertovien jakeiden kanssa.

Seuraamalla Wolden ehdostusta johdonmukaisesti kääntämällä kymmeniä kertoja vanhassa testamentissa esiintyvän bara ” sanan "erottaa tilassa” eikä ”luoda” (tai ”tehdä”) ajautuisimme paikoin aivan kummallisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi: ”Katso minä teen liiton, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole erotettu (tilassa) yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa...” (2 Moos. 34:10).

Vaikka Wolde lopulta olisi oikeassa siinä, että meidän tulisi tulkita ensimmäisen lauseen verbi bara ”erottaa” eikä ”luoda”, niin tällä ei olisi silti juurikaan vaikutusta juutalais-kristilliseen näkemykseen Jumalasta kaiken luojana. Kyse on ensimmäisen jakeen kohdalla ainoastaan siitä viitataanko nimenomaisessa jakeessa ajan ja luomisen absoluuttiseen alkuun, vai kokoavasti Jumalan luovaan toimintaan luomispäivien puitteissa elementeistä, jotka siinä vaiheessa ovat Jumalan käytettävissä ja jotka nekin ovat Jumalan luomia. Luomiskertomuksessahan Jumala ei suinkaan joka päivän kohdalla luo kaikkea tyhjästä, vaan käyttää aiemmin luomaansa. Niinpä vaikkapa Aadam muovataan olemassaolevasta maan tomusta ja Eeva kertomuksen mukaan luodaan Aadamista.

Akateemiseen teologiseen keskusteluun kuuluu heittää ilmaan uusia ja yllättäviä ehdotuksia (e.g. Isä meidän –rukous ei ole Jeesukselta; Jeesus ei asettanut viimeistä ehtoollista; koirat söivät Jeesuksen ruumiin etc.), jotta syntyy keskustelua. Se pitää tieteellisen keskustelun liikkeessä.

Lehtien taipumus uutisoida tällaisia keskustelunavauksia provokatiivisin otsikoin antaa helposti akateemisen keskustelun luonteesta tietämättömille virheellisen kuvan siitä, että kyseessä on jokin vallankumouksellinen läpimurto, joka vaatii kaiken uudelleen arviointia. Lähinnä kyse on, kuten Wolden kohdalla, keskustelun avauksesta (ja väitöskirjan julkaisua edeltävä lehdistötiedote), jonka todellisten meriittien arvioiminen vertaisyhteisössä on vasta alkamassa. Aika näyttää mitä siitä todella jää käteen.

Wolden hypoteesiin liittyy jo alustavien arvioiden mukaan suuria kysymysmerkkejä. En näe uutisessa suurta hengästymisen aihetta. Saatikka, että raamattupainojen painokoneet pitäisi pysäyttää.


-------------
Lisälukemistoa: Ohessa pari asiallista ja asiantuntevaa kommenttia Wolden teesin ääreltä.

• Separating sense from nonsense
• A Response To Ellen van Wolde on Gen 1
  

Uskon ja järjen suhteesta, osa II

Kaija antoi kommentillaan ensimmäiseen aihetta käsittelevään tekstiini siinä määrin ajattelemisen aihetta, että päätin nostaa vastaukseni hänelle poikkeuksellisesti blogin uudeksi pääkirjoitukseksi. Kiitos Kaija.

"… aina pitää muistaa että uskonnollinen usko on jotain muuta kuin tavallinen usko esim. oman aistitietonsa todenperäisyyteen. Toinen on totena pitämistä ja toisen ainakin pitäisi olla Jumalan yliluonnollinen lahja, niin kuin Raamattu sanoo."

Tällainen määritelmä uskonnollisen uskon ja ”tavallisen” uskon tyystin erilaisesta luonteesta ei mielestäni tee oikeutta kummallekaan sen enempää filosofisessa kuin uskonnollisessakaan mielessä.

Filosofisesti: Usko aistitietojen todenperäisyyteen on epistemologisesti tasan yhtä ”uskonnollista” kuin monien mielestä uskonnollinen usko. Aistitiedon (tai muistitiedon) todenperäisyyttä ei viime kädessä näet voi perustella millään muulla kuin vetoamalla kehällisesti aistitietoon itseensä ja uskomalla sekä luottamalla (tärkeä sana jatkossa) aistitiedon todenperäisyyteen. Käyttääkseni Alvin Plantingan kieltä kyse on perususkomuksesta, eli jostain mitä ei voida perustella vetoamalla toisiin uskomuksiin - Perustelujen ketju päättyy lopulta uskoon.

Uskonnollisesti: Usko tässä yhteydessä (spesifisti kristillisen käsityksen puitteissa ymmärrettynä) on toki Jumalan yliluonnollinen lahja, kuten Lloyd-Joneskin sanoo. Mutta ei niin, että uskonnollinen usko olisi tiedollisesti jotain ”tavallisesta” uskosta laadullissti tyystin poikkeavaa ja tässä mielessä ”yliluonnollista”. Pikemminkin kyse on siitä miten ja millainen muutos ihmisessä tapahtuu, niin että hän alkaa uskomaan ja luottamaan ilmoitustiedon todenperäisyyteen. Kuten Lloyd-Jones sanoi ongelma ei ole järjen käytössä sinänsä, vaan siinä, että uudestisyntymättömän ihmisen järki on synnin turmelema eikä hän siksi tahdo / halua uskoa sitä mikä on soteriologisessa mielessä todenperäistä, nimittäin Jumalan lupauksiin.

Edes todisteiden määrä ei siten riitä synnyttämään puhtaan järjen avulla tätä pelastavaa luottamusta niin kauan kuin tahtoelämä on synnin turmelema. Niin kuin ei sokealle merkitse mitään valon määrä. Valoa on riittämiin, muta sokea ei sitä näe. Todisteita kristillisen ilmoituksen puolesta on kasapäin, mutta synnin orjuuttamaa järki ei niitä katsoessaan luonnostaan muodosta luottamusta Jumalan lupauksiin, eikä ihminen siten kykene järkeilemään itseään sisälle taivasten valtakuntaan.

Ehkä ei ole sattumaa se miten voimakkaasti Raamattu käyttää pelastavan uskon metaforana sokeaa, joka saa näkönsä. Se on epistemologisesti varsin edistyksellistä kielenkäyttöä etten sanoisi.

Mitä usko on? Kristillisessä teologiassa uskoon liittyy tiedollinen, mutta myös henkilökohtainen elementti: totena pitäminen (scientia) ja luottamus (fiducia). Jälkimmäinen on tärkeä juuri reformaation uskontulkinnassa. Pelastava usko ei ole pelkkää totena pitämistä, historian faktojen tai opinkappaleiden tietämistä, vaan henkilökohtaista luottamista ja sitoutumista. Akateemisen jeesus-tutkimuksen parissa voidaan historiallisiin lähteisiin vedoten esimerkiksi todeta, että Jeesus Nasaretilainen itse uskoi olevansa Messias ja Jumalan lähettämä pelastaja. Mutta soteriologisesti merkittävän uskon sisältö on tämä: Uskonko minä, että hän on pelastaja minulle?

Määritelmäsi – niin kuin sen tekstissäsi tulkitsen; voin toki olla väärässä - tuntuu ongelmalliselta siitäkin syystä, että Jumalan lupausten kautta ilmoitettu uskonnollisen uskon kohdehan ei ole jotenkin vähemmän todenperäinen kuin ne kohteet, joista saamme tietoa ja joihin uskomme aistien välityksellä. Pelastava uskonnollinen usko tulee ilmoituksen kautta, mutta sen kohde ei ole tiedollisesti tai todenperäisyytensä puolesta erilainen kuin ”tavallisen” uskon kohde. Uskonnollisen siitä tekee lähinnä se, että kohteena on Jumalan ilmoitus ja lupaus sen sijaan että puhuisimme vaikkapa puista ja linnuista tai auringonlaskusta. Niinpä en epistemologisesti näe syytä olla luottamatta Jumalan ilmoituksen ja lupausten todenperäisyyteen niin kuin en näe hyvää syytä olla luottamatta aistitiedon todenperäisyyteen.

Skeptikot kyseenalaistavat tietysti kaiken. Jopa sen onko aistien kohteena olevia kohteita lainkaan olemassa. Johtuen juuri siitä, että emme kykene astumaan aistiemme ulkopuolelle toteamaan, että näin on. Joten jäljelle jää usko. Ja kaikki eivät usko edes aisteihin. Ainakaan niin kauan kuin eivät ole ylittämässä katua.

Uskonnollinen usko ja tavallinen usko eivät siis ole jotain aivan muuta, vain koska Jumala antaa ensin mainitun lahjaksi. Järki on yhtälailla osana myös lahjaksi annetussa uskossa, koska Jumala valaisee järjen ja ymmärryksen.

Uskon ja järjen oikeasta suhteesta - Jumala ei luonut taivasta hanhille

Uskon ja järjen suhde on joidenkin mielestä kuin huono avioliitto: Kumpikin kuvittelee aina olevansa yksin oikeassa. Eihän siitä voi seurata kuin pahaa mieltä.

On niitä (jopa uskovien joukossa) joiden mielestä uskolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kaikki analyyttinen ymmärryksen etsiminen uskon asioissa on tuomittavaa "järkeilyä" tai "järkeisuskoa". Samoin ei-uskovilla voi olla järjen ja uskon suhteesta virheellinen kuva: Usko on järjenvastaista - uskomista siitä huolimatta (tai peräti sitä vastoin) mitä järki ja ymmärrys sanovat.

Tällainen vastakkainasettelu, vaikkakin harmittavan yleinen, on keinotekoinen ja aiheutta turhaa kitkaa keskusteluihin ja hengelliseen elämään.

Uskovien on syytä havahtua oivaltamaan, että kristinuskossa ja käytännön hengellistä elämää ravitsevassa ja ohjaavassa raamatullisessa teologisessa on paljon mikä perustuu terveeseen järjen käyttöön - järjen, jonka Jumala on meille antanut. Paavali sanoi korinttolaisille: "Älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä" (1 Kor. 14:20). Ei-uskovien on puolestaan hyvä tiedostaa, että rationaalisuus lepää uskon varassa ja perustuu siihen. Uskoa aistihavaintojen luotettavuuteen tai siihen, että maailma on rationaalisesti jäsentyvä ja järjellä tutkittavissa ja tavoitettavissa ei voida todistaa millään tutkimustuloksilla - se on omaksuttava kaiken järjellisen tutkimisen lähtökohdaksi. Usko maailman rationaaliseen luonteeseen edeltää kaikkea rationaalista ja järkiperäistä tutkimista ja todisteisiin vetoamista.

Olen omaan kristilliseen elämääni ja ajatteluuni vuosien varrella saanut paljon menneen ja nykyisen ajan reformoidun, kalvinistisen-evankelikaalisen teologian edustajilta (Jonathan Edwards, Arthur Pink, Chares Spurgeon, J.I. Packer, Martyn Lloyd-Jones etc.). Olen aina ihastellut näiden henkilöiden juurevaa raamatun tuntemusta, jossa yhdistyy pyrkimys ymmärtää asioita perusteellisesti.

Yksi reformoidun teologian korostuksista onkin ollut se, että Jumala lähestyy ihmistä aina järjellisenä olentona - ymmärryksen välityksellä, eikä koskaan sitä ohittaen. Edes predestinaatio ei ohita ihmisen ymmärrystä. Siksi vaikkapa luterilaisen teologian isä Martti Luther sanoi tärkeässä predestinaatiota käsittelevässä kirjassaan Sidottu Ratkaisuvalta, että "Jumala ei näet luonut taivasta hanhille".

Olen aika ajoin lueskellut hissukseen eteenpäin yhden edesmenneen legendaarisen reformoidun opettajan, Lontoon Westminster Chapelin paimenen Tri Martin Lloyd-Jonesin (1889-1981) kirjaa Joy Unspeakable - The Baptism and Gifts of the Holy Spirit (Kingsway, 1995), jota lämpimästi suosittelen jokaiselle kirjan otsikon aihepiiristä kiinnostuneille. Lloyd-Jones selvittää eräässä kohdassa mainiosti järjen ja uskon suhdetta. Vaikka hän asiayhteydessään puhuu nimenomaan hengellisten ilmiöiden koettelemisesta hänen sanansa soveltuvat yleisellä tasolla valaisemaan muutenkin uskon ja järjen käytön välistä suhdetta reformoidusta näkökulmasta:

Kukaan ei tule kristityksi järkeilemällä, pelkällä älyperäisellä ponnistelulla saavutetun ymmärtämisen kautta. Emme koskaan voi ”järkeillä” itseämme kristityiksi. On totta, että emme tavoita totuutta emmekä pääse sisälle Jumalan valtakuntaan älyllisten prosessien kautta. Silti on tärkeää muistaa, että kristinusko ei ole järjenvastaista tai irrationaalista – ei koskaan! Et voi järkeillä itseäsi kristityksi, mutta kristityksi tultuasi huomaat, että se on mitä järkevin ja rationaalisin asia mitä voi olla.

Missään vaiheessa meidän ei siis tule tarkoituksella hylätä intellektiämme. Missään Raamatussa ei ole kehotusta sellaiseen. Raamattu ei missään rohkaise meitä hylkäämään ajattelua, tyhjentämään mieltämme ajatuksista ja siten antautumaan muille voimille.

Kuinka meistä sitten tulee kristittyjä? Näin se tapahtuu: Pyhä Henki valaisee ymmärryksen. Hän ei tee meistä kristittyjä ymmärryksestämme riippumatta. Sen sijaan hän nostaa meidän ymmärryksemme korkeammalle tasolle. Järjen käytössä ei ole mitään väärää, paitsi että järkemmekin on synnin turmelema ja siksi järki ei koskaan voi tehdä meistä kristittyjä tai tuoda meitä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Mutta Henki voi kohottaa mielen ja järjen. Kukaan ei pelastu vastoin järkeä ja ymmärrystään – ei milloinkaan! Pikemminkin meidän ymmärryksemme ja järkemme tehdään kykeneviksi ymmärtämään totuus, jonka aiemmin olemme torjuneet. ”Mutta luonnollinen ihminen,” sanoo Paavali, ”ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.” Juuri niin. Mutta ratkaisu ei ole siinä, että on tehtävä älyllinen itsemurha, tai lakattava ajattelemasta. Eikä siinä, että tarkoituksellisesti ”antaudutaan” ja päästetää irti niistä kyvyistä, jotka Jumala on antanut.

Ratkaisu on siinä, että luotamme Hengen valaisuun ja ohjaukseen. Niin tehdessämme Pyhä Henki valaisee mielen. Kuten Paavali sanoo 1 Kor. 2:10: ”Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.”

Asia on uskoakseni selvä. Yksin järki ei voi tehdä meistä kykeneviä tavoittamaan [pelastavaa] totuutta. Mutta Hengen kautta tuleva ilmoitus avaa sekä ymmärryksen että järjen käsittämään totuuden, riemuitsemaan siitä ja ottamaan sen vastaan.

Reformoidussa ajattelussa on mielestäni osattu säilyttää asianmukainen ja terve tasapaino sekä rakentava vuorovaikutus järjen ja uskon välillä. Usko ja järki ovat kuin lentokoneen kaksi siipeä. Ne eivät kilpaile keskenään, vaan kantavat yhdessä.

-------------------------------

Joosefin nimi muinaisissa egyptiläisissä kolikoissa

Viime viikkoina ei ole oikein ennättänyt bloggailemaan. Seuraava uutinen ansaitsee kuitenkin tulla huomioiduksi: Egyptiläisen Al Ahram lehden mukaan arkeologit ovat löytäneet ikivanhoja egyptiläisiä rahoja, joissa mainitaan nimi ”Joosef”. Yhdessä kolikossa on Joosefin nimen lisäksi lehmän kuva.

"Perusteellinen tutkimus osoitti, että kolikoissa mainitaan niiden lyömisvuosi sekä arvo, tai lyömisen aikoihin hallinneen faaraon kuva. Eräät kolikoista ovat ajalta, jolloin Joosef eli Egyptissä ja kantavat hänen nimeään ja kuvaansa,” raportissa kerrotaan

Pyöreitä ja ovaalin muotoisia norsunluusta, arvometalleista ja jalokivistä tehtyjä esineitä pidettiin aluksi koristeina tai amuletteina, kunnes tri Said Muhammad Thabetin työryhmä alkoi tutkia niiden kaiverruksia lähemmin. ”Näin varhaisen aikakauden kaiverrukset ovat yleensä yksinkertaisia, koska kirjoitustaito oli vasta kehittymässä ja siksi kolikkojen kirjoituksen tulkitseminen oli vaikeaa. Tutkijat onnistuivat kääntämään kolikkojen kirjoituksen vertailemalla niitä varhaisimpiin tunnettuihin hieroglyfeihin”, tri Thabet kertoo Egyptin kansallismuseon hallussa olleista kolikoista.

Löydön arkeologinen merkitys on osaksi siinä, että toisin kuin ennen on ajateltu kolikkoja käytettiin jo hyvin varhain kaupankäynnissä.

Raamatunlukijan kannalta löytö on jännittävä siksi, että kolikkojen joukosta on löytynyt Joosefin nimellä ja kuvalla varustettuja kolikoita kyseiseltä ajalta. Eräässä niistä on myös lehmän kuva. Raamatun mukaan ( 1 Mooseksen kirja 41) Joosef nousi Egyptin hallinnossa eräänlaisen ”valtionvarainministerin” asemaan selitettyään faaraon unen seitsemästä lihavasta ja laihasta lehmästä tarkoittavan maahan tulevaa nälänhätää, jota edeltäisi seitsemän vaurasta vuotta. Faarao asetti Joosefin valvomaan valmistautumista nälkävuosiin ja teki hänestä hallintonsa toiseksi korkeimman virkamiehen.

---------------
Lisälukemistoa:

• Archeologists find 'Joseph-era'coins in Egypt (Jerusalem Post, 25.9.2009)
• Leading Egyptian Daily 'Al-Ahram' Reports: Coins from Era of Biblical Joseph Found in Egypt (MEMRI Special Dispatch No 2561; exerpts from Al Ahram article).
  

Halla-aho, Helsingin käräjäoikeus ja uskonnollisten väitteiden totuusarvo

Minulta on mennyt täysin ohi tämä halla-ahokohu, enkä tunne henkilöä tai tapauksen yksityiskohtia. Asiasta kirjoitetaan kaikissa lehdissä ja olen yrittänyt epätoivoisesti saada käsityksen mistä on kysymys. Mies siis sai sakkotuomion ”uskonrauhan rikkomisesta”. Okei. Oliko tuomio oikea vai ei, en ota kantaa, kun en tunne yksityiskohtia. Halla-ahon asianajajan mielestä tietysti ei ollut. Mutta tämän ruotiminen suuntaan tai toiseen ei ole nyt pointtini.

Uuden Suomen nettisivuilta silmiini kuitenkin osui aiheeseen liittyvä uutinen "Halla-ahon perustelut näennäiset", jossa siteerattiin käräjäoikeuden päätöstä. Pari yksityiskohtaa irrallaan syyllisyys-syyttömyys keskustelusta ansaitsee tulla nostetuksi esiin.

”Käräjäoikeuden mukaan”, Uusisuomi.fi kirjoittaa, ”uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. ’Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.’" Tästä johtuen sanotaan, että "Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta".

Olipa omituisesti sanottu. Ehkä luin huonosti, mutta jutusta minulle ei täysin aukene miten tämä perustelu liittyy Halla-ahon saamaan sakkorangaistukseen (pitäisi lukea koko oikeuden päätös). Mutta ettei ”logiikalla ja järkiperusteilla” ole merkitystä kun keskustellaan uskonnollisista kysymyksistä?

Käräjäoikeuden käsitteellinen kömmähdys

Jos tuo käräjäoikeuden lause pitäisi edes lähimainkaan paikkaansa on vaikea käsittää millä ihmeen järkiperusteella tuomio ”uskonrauhan rikkomisesta” oikein on annettu. Sellainenhan edellyttää loogista ja järkiperusteista kannanottoa uskonnollisiin kysymyksiin. Eikö käräjäoikeuden oma perustelu näin ollen ole ”tosiasiassa näennäinen siitä huolimatta, että se näyttää loogiselta?”

Nämä kysymykset ovat täysin perusteltuja, koska käräjäoikeus näyttää olettavan, että ”totuus” on tietoa, joka saadaan yksin luonnontieteiden menetelmin. Mutta tämän oletuksen valossa edes oikeustiede kaikilta keskeisiltä osin ei sisällä sellaista ”totuusarvoa”, että sen käsitteistä voitaisiin keskustella logiikan ja järkiperusteiden avulla.

Mitä vaikkapa ”uskonrauhan rikkominen” merkitsee luonnontieteellisesti? Tai (tämä nyt ei liity tietenkään tähän juttuun, mutta esimerkkinä) mitä ”rikos ihmisyyttä vastaan”? Mitä on luonnontieteellisesti se, että jokin kirjoitus on kirjoitettu ”loukkaustarkoituksessa”? Mikä on oikeuskäytännön kannalta niin keskeisen kuin ”motiivin” ja intention totuusarvo luonnontieteellisesti? Miten voidaan perustella lauseen ”syytön kunnes todistetaan syylliseksi” totuusarvo luonnontieteellisesti? Se kyllä vaikuttaa varsin loogiselta lauseelta, mutta kenties se vain näyttää siltä, koska sen ”totuusarvosta” ei voi keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä.

Tietenkään en puolusta uskonrauhan rikkomista. Enkä minkään uskonnollisen ryhmän uskonvakaumuksen pilkkaamista, jos sellaisesta on ollut kyse. Puhumattakaan jostain kansankiihottamisesta ja rasismista. Pois se. Tuo käräjäoikeuden lausahdus on vain niin sangen käsittämättömästi tempaistu. Se vaikuttaa joka lukukerralla entistä hassummalta. Siihen on sisäänrakennettu hyvin kapea ja filosofisesti kestämätön (ja vanhentunut) käsitys ”tieteestä” ainoana "tiedon" ja "totuuden" lähteenä (filosofinen positivismi). Tällainen käsitys kaivaa maata käräjäoikeuden päätöksen (ja koko oikeuslaitoksen) alta, vaikka tuomio olisikin ollut kokonaisharkinnan valossa täysin ”oikeudenmukainen” – mitä tahansa se nyt sitten merkitseekään luonnontieteellisesti.

Tosiasiassa tosiasioita on luonnontieteiden ulkopuolellakin

Uskonnoissa ja uskonnollisessa keskustelussa on toki elementtejä, jotka ovat luonnontieteellisen tutkimuksen ulkopuolella. Ei minulla ole mitään luonnontieteellistä keinoa todistaa, että Jumala on kolmiyhteinen ja Jeesus on tämän kolmiyhteisen jumaluuden toinen persoona, yhtä aikaa ihminen ja Jumala, kuten kristinusko opettaa. Nämä väittämät perustuvat kristilliseen ilmoitukseen pyhissä teksteissä. Jos joku haluaa osoittaa sivistymättömyyttään pilkkaamalla näitä uskomuksia, se on vähintäänkin merkki huonosta kotikasvatuksesta.

Toisaalta kristillisessä uskossa on asioita, jotka avautuvat myös tieteelliselle tutkimukselle. Oliko Pontius Pilatus nimistä henkilöä olemassa ja toimiko hän koskaan Juudean käskynhaltijana tai kuulusteliko Kaifas niminen ylipappi Jeesusta tai naulittiinko Jeesus Nasaretilainen niminen henkilö ristille? Nämä eivät sellaisenaan ole uskonnollisia väitteitä vain koska niistä voi lukea Raamatusta. Niitä voi olla vaikea tutkia luonnontieteellisesti, kuten kaikkea muutakin historiaa, jota ei voida palauttaa koeputkeen tai mikroskoopin lasin alle.

Luonnontiede ei yksinkertaisesti ole ainoa todellisen tiedon ja totuuden lähde. Tietoa saadaan myös muulla tavoin. Esimerkiksi loogisen päättelemisen, eli ns. ajattelun lait, eivät ole luonnontieteellisen tutkimisen tulos. Ne ovat sen edellytys. Moraaliset totuudet eivät avaudu luonnontieteellisen tutkimuksen avulla. Silti lause "viattoman ja puolustuskyvyttömän ihmisen tappaminen on väärin" on ehdottoman totta. Jos joku on lauseesta toista mieltä hänet kannattaa kiertää kaukaa.

Muhammedin lapsivaimo

Tämä tuo minut Uusi Suomi –lehden uutisessa toiseen detaljiin, jota haluan lopuksi lyhyesti kommentoida.

Halla-ahon oikeudenkäyntiin liittyi keskustelu Muhammedin lapsivaimosta. Halla-ahon sanottiin jossain kirjoituksessaan viitanneen asiaan tavalla, joka loukkasi ja leimasi kokonaisen uskonnollisen ihmisryhmän ja sen pyhinä pitämiä asioita. Kenties näin oli. En ole perehtynyt yksityiskohtiin, kuten sanottu, koko kohu on lipunut ohitse silmieni ja korvieni, joten seuraavia rivejä ei pidä tulkita loukkausmielessä kirjoitetuksi tai Halla-ahon puolustukseksi.

Luonnontieteelliseti on mahdotonta todistaa nousiko Muhammed näkykokemuksessa hevosenkaltaisella olennolla taivaaseen Jerusalemin temppelivuorelta, kuten islamin perimätieto esittää. Mutta kiistatonta historiallisesti on, että Muhammed otti vaimokseen Aisha nimisen tytön tämän ollessa vasta 6-vuotias, ja ainakin jossain päin maailmaa Muhammedin esimerkkiä seurataan. Saudi-Arabiassa käytäntö on saanut eräät rohkeat ihmisoikeus- ja naisaktivistit vaatimaan muutosta nuorten tyttöjen suojelemiseksi.

Tri Ahmad Al-Mu'bi, saudiarabialainen avioliittoviranomainen valotti paikallista käytäntöä ja sen perusteluita LBC TV:n haastattelussa 19. Kesäkuuta 2008: ”Me seuraamme profeetta Muhammedin esimerkkiä. Hän otti Aishan vaimokseen tämän ollessa kuusivuotias, mutta aloitti seksin hänen kanssaan vasta, kun hän oli yhdeksän.” Kenties tämä ei ollut pedofiliaa Muhammedin aikana tai tänään Saudi-Arabiassa kaikkien mielestä, mutta eräissä kulttuureissa sitä kyllä edelleen pidetään sellaisena. Islamin kannalta on ongelmallista, että tällaista käytäntöä on mahdollista perustella vetoamalla Muhammedin omaan henkilöhistoriaan.

Tosin Saudi-Arabia edustaa erittäin tiukkaa wahabilaista islamintulkintaa. Siksi olisi virhe yleistää ja sanoa kaikkien muslimien kannattavan näin virtaviivaista Muhammedin esimerkin seuraamista. Ainakin toivon niin.

-----------------------

90 päivää Jumalan sanan parissa

Löysin viime kesänä tämän erinomaisen systeemin, jonka avulla Raamatun voi lukea läpi kolmessa kuukaudessa. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Ajatus Raamatun lukemisesta läpi 90 päivässä voi aluksi tuntua hurjalta, mutta tosiasiassa kyse ei ole lainkaan ylivoimaisesta projektista.

Oheinen promovideo alla on Bible in 90 Days nettisivuilta, joissa juttua selitetään lähemmin. Systeemin luoja, Ted Cooper, tuli itse uskoon Raamatun äärellä lukiessaan sitä ensimmäistä kertaa elämässään. Videossa puhutaan kesähaasteesta, mutta Bible Gateway sivuilta (kts. alla) löytyy kalenteri, joka alkaa syyskuun 1. päivästä, joten projektin voi aloittaa saman tien.



Olen itse aina suositellut ihmisille, että Raamattua kannattaa monestakin syystä lukea laajempina kokonaisuuksina sen sijaan, että tyytyisi vain muutaman jakeen "hartaudellisiin" annostuksiin. Mikään ei näet ole niin antoissaa kuin oivaltaa lukiessaan miten erilaiset yksityiskohdat sopivat laajempaan asiakokonaisuuteen. Tällaisena aikana, jolloin niin uskovien kuin ei-uskovienkin kohdalla tietämättömyys Raamatusta alkaa olla yllättävän suurta ei mikään ole niin hyvää vastalääkettä kuin tutustua lähemmin itse Kirjaan.

Alkuun pääsee kätevästi juuri Bible Gateway sivuilta, jonka nettikalenterista löytyy jokaisen päivän raamatunlukuaineisto. Se on tosin engalnninkielinen. Mutta samat kohdat voi varsin hyvin lukea omasta suomenkielisestä Raamatustaan. 90 päivän lukujakso Bible Gatewayssa alkoi syyskuun 1. päivä, joten nyt on erinomainen hetki hypätä kytiin mukaan. Jouluun mennessä olet lukenut koko Raamatun läpi!

Bible Gatewayn sivuilta löytyy myös muita käteviä on-line raamatunlukusysteemejä. Jos 90 päivää on liian kova haaste, niin Raamatun voi lukea läpi vaikka vuodessa. Tutustu alla oleviin linkkeihin.

Me tarvitsemme raamattuherätyksen! Ei muuta kuin lukemaan. Siitä se lähtee.

• Bible In 90 Days kotisivut
• Bible Gateway - 90 päivän lukuohjelma ja kalenteri
• Bible Gateway - Raamattu läpi vuodessa
• Raamatun henkilöt - 4 kuukauden lukuohjelma
• Raamatun suuret avaintapahtumat - 2 kuukauden lukuohjelma
  

--------

Pieni videodebatti - kannattaa katsoa

Israelilaissotilaat varastavat palestiinalaisten elimiä? - Että mitä?!

Nykyään on muodikasta suhtautua kritiikittömästi Israelia kohtaan. Mikä tahansa juttu kelpaa kansainväliseen levitykseen, kunhan siinä kerrotaan israelilaisten tekevän jotain kyseenalaista ja kauheaa. Jos viralliset israelilaislähteet (esimerkiksi hallitus ja puolustusvoimat) vielä sattuisivat väittämään tietoja perättömiksi on se vain entistä suurempi syy uskoa, että väitteet pitävät paikkaansa. Näin pelottavan poliittisesti korrektissa ilmapiirissä elämme.

Ruotsalainen Aftonbladet -lehti teki tässä suhteessa todellisen rimanalituksen (tai ylityksen) ja vei lehden kertaheitolla suoraan keskiajalle julkaistessaan kuluvalla viikolla Donald Boströmin jutun "Våra söner plundras på sina organ", jossa väitetään israelilaissotilaiden varastelevan yhteenotoissa surmansa saaneilta palestiinalaisnuorukaisilta sisäelimiä! Että tekevän mitä? Kyllä varmaan varastavat. Tekiväthän juutalaiset keskiajallakin matzaleipiä pakanalasten verestä ja myrkyttivät kaivoja, eikö?

"Pojiltamme ryöstetään sisäelimiä", otsikoi Aftonbladet. "Palestiinalaiset syyttävät Israelin armeijan varastavan ruumiinosia uhreiltaan". Palestiinalaiset syyttävät? Sen on siis oltava totta. Boström epäilee, että hänen kuulemassaan asiassa on perää, koska amerikassakin vangittiin hiljattain yksi rabbi osallisena kansainväliseen mustan pörssin kauppaan. Muutenkin kaikkea punnittuaan "Frågårna kvarstår", sanoo Boström.

Onko typerämpää ja vastenmielisempää journalismia nähty aikoihin?

Israelin ulkoministeriö reagoi juttuun voimakkaasti ja Ruotsin suurlähetystö julkaisi keskiviikkona lausunnon, jossa todetaan: "Ruotsalaisessa Aftonbladet lehdessä ilmestynyt artikkeli on järkyttävä ja kauhea esimerkki niin meille ruotsalaisille kuin Israelin kansalaisillekin. Me jaamme Israelin hallituksen edustjien, median ja yleisön edustajien tyrmistyksen. Lähetystö irtisanoutuu jutusta selvästi."

Israelin radio tavoitti Boströmin puhelimitse tämän ollessa matkalla hätäkokoukseen Aftonbladetin toimitukseen - arvatenkin juttunsa johdosta. Boström kertoi henkilökohtaisesti haastatelleensa palestiinalaistodistajaa, joka oli kertonut hänelle israelilaissotilaiden väitetysti vieneen yhteenotoissa kuolleen palestiinalaisen ruumiin. Muutamaa päivää myöhemmin ruumis palautettiin - väitetysti ilman joitakin sisäelimiä. "Olin paikalla haastattelun aikana tuona iltana ja olin todistajana. Minua asia huolestuttaa siinä määrin, että halusin, että se tutkitaan," Boström kertoi radiolle. "Mutta minulla ei ole mitään hajua tai ajatusta siitä onko se totta vai ei." Ei mitään hajua. I have no clue.

Ruotsalaislehti Sydvenskanin kolumnisti Mats Skogkär kommentoi Boströmin juttua otsikolla Antisemitbladet: "Kuiskauksia pimeässä. Nimettömiä lähteitä. Huhuja. Muuta ei tarvita. Me kaikkihan tiedämme, että millaisia he [juutalaiset] ovat, emmekö tiedäkin: epäinhimillisiä, kovia. Kykenevät vaikka mihin. Nyt ei puutu kuin selitys, joka on yhtä ennustettavissa: 'Antisemitismiä? Eihän toki, vaan kriittisyyttä Israelia kohtaan.'"

Musiikkia viikon alkuun

Vainajien tuhkasta tehdään timantteja?

"Tuhkasta nostit, timantiks teit" lauletaan eräässä ylistyslaulussa. Nyt se on totta enemmän kuin koskaan kun perinteiset arkku- ja polttohautaus ovat saamassa kilpailijakseen menetelmän, joka puristaa vainajan tuhkat timanteiksi.

Sveitsistä meillekin levinnyt ”timanttihautausmenetelmä” on herättänyt keskustelua. Toistaiseksi lähinnä siksi, että asiasta on Helsingin Sanomien tuoreen numeron (HS. 14.8.2009) mukaan puhjennut riita kirkon ja menetelmän Suomeen tuoneen heinolalaisyrittäjän välillä.

Kyse ei ole periaatteellisesta tai uskonnollisesta riidasta, vaan arkisemmin hautaustoimilaista. Pykälien mukaan vainajan tuhkaa ei näet saa luovuttaa, jos sitä ei haudata tai sirotella yhteen paikkaan, todetaan Hesarissa otsikon ”Vainajien tuhkatimanteista kiista kirkon ja yrittäjien välille” alla. Toisaalta laissa ei myöskään ole pykälää, joka kieltäisi timanttien teon. Oikeuskansleri lopulta ratkaisee.

Taitaa joka tapauksessa jäädä rikkaiden harrastukseksi tämä. Timantiksi puristaminen näet maksaa 3500-12500 euroa. Ensimmäinen asiakkaaksi ilmoittautunut onkin ollut Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen, joka aikoo testamentata itsensä 0,7 karaatin timantiksi (7 on Keskisen onnenluku). Eräs yhdysvaltalaisyritys on kuulemma ottanut Michael Jacksonin hiuskiehkuran ja aikoo siitä otetusta hiilestä puristaa timantin.

Esineellistääkö tämä teollisuudenala kuolemisen? Mahtaako näiden timanttien arvo (en tarkoita valmistuskustannuksia) määräytyä ajan myötä myös sen mukaan kenestä ne on tehty ja saako ilmaisu ”ihmisarvo” ihan uuden ulottuvuuden? Onko Michael Jacksonin ja Matti Möttösen huutokauppa-arvo eri? Milloin tehdäänkään ensimmäinen jalokiviryöstö, koska halutaan joku timantiksi ikuistettu kuuluisuus kokoelmiin tai pimeille markkinoille? Keräilijöitähän riittää.

Toisaalta, kuten eräs uutista pohdiskellut Hesarin keskustelupalstalla totesi: ”Onhan se tosi kiva kantaa isomummoa vasemmassa korvassa ja kummisetää oikeassa. Siis ihan oikeasti, kuka haluaa kuolleen ihmisen korukseen?... [Ja kuitenkin] Tässä pitää ehdottomasti noudattaa vainajan omaa toivomusta, jos joku haluaa timantiksi napakoruun niin mikäs siinä…”

Mutta lisää tilanteita on tiedossa. Timantit ovat ikuisia. Samoin perintöriidat: Kuka saa kesämökin, metsätontin ja "mummon". Tai odottakaapas näitä keskusteluita: "Ai Liisa miten ihana vihkisormus! Mistä noin ihanan timantin...". Don't ask.

Syvällisemmin: Mahtaako kuolemisen ajatuksesta tehdä jotenkin siedettävämmän jos tietää voivansa ikuistaa itsensä jalokiveksi? Timantithan ovat ikuisia, eikö? Ihmisillä, jotka eivät usko iankaikkiseen elämään kehittävät sille kuitenkin korvikkeita. Oli kyse kloonauksesta, kryoniikasta tai tuhkasta timantiksi menetelmästä, haluamme itsestämme jäävän jotain pysyvää. Kuolema on luonnotonta. Jollakin tavalla ihmiset sisimmässään tiedostavat tämän ja kaipaavat elämää.

Raamatunkin mukaan kuolema on jotain luonnotonta, se on tunkeilija Jumalan alun perin hyvässä luomakunnassa. Ylösnousemuksellaan Kristus kukisti kuoleman vallan esikoisena kuolemaan nukkuneista. Häneen turvaaville on syntien anteeksisaamisen lisäksi tarjolla jotain mistä uurnatuhkista puristetut timantit ovat vain kelmeä varjo: Tosi kuolemattomuus ja uusi ikuinen elämä uudessa ruumiissa.

Jeesuksen palatessa lupauksensa mukaan se mikä on kylvetty katoavaisuudessa, alhaisuudessa ja heikkoudessa nousee katoamattomuudessa, kirkkaudessa ja voimassa: ”…yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu’” (1 Kor. 15:42-43, 52-54).

Tämä on todellinen toteutuva toivo ja lohtu. Ei korvike.
------------

PS: Aiheesta lisää sunnuntaina 16.8. klo 21 Turunen -ohjelmassa Radio Deissä, jossa studiovieraiden kanssa pohdiskellaan lisää timanttihautauksen synnyttämiä ajatuksia. Vieraana mm. heinolalainen kultaseppä, joka tuona tämän jutun Suomeen.

"Nyt ei voi muuta kuin rukoilla..."

Billy Grahamin Hope for Each Day hartauskirjassa on tämän päivän, 1. elokuuta, kohdalla hyvä kirjoitus rukouksen merkityksestä ja voimasta. Johtolauseena on 1 Tessalonikalaiskirjeen 5:17 kehoitus: ”Rukoilkaa lakkaamatta”.

Graham kirjoittaa:

Kuinka usein olet kuullut sanottavan: ”Ei voi muuta kuin rukoilla”?

Ei voi muuta kuin rukoilla? Yhtä hyvin voisi sanoa nälkäiselle: ”Ei voi muuta kuin antaa sinulle ruokaa”. Tai sairaalle: ”Ei voi muuta kuin antaa sinulle tätä lääkettä, joka parantaa sinut”. Tai sanoa köyhälle lapselle: ”Ei voi muuta kuin ostaa sinulle syntymäpäivälahjaksi lelun, jota kaikkein eniten haluat.”

Rukous avaa taivaan ovet ja päästää Jumalan voiman valloilleen. Jaakob 4:2 sanoo: ”Teillä ei ole sen tähden ettette ano.” Raamattu sanoo: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil.4:6).

Tämä on totta sekä omien että toisten tarpeiden suhteen. Liian usein rukouksemme keskittyvät meihin itseemme. Mutta Jumala haluaa käyttää meitä ja koskettaa toisten elämää meidän rukoustemme kautta. Kenen puolesta sinun pitäisi tänään rukoilla?

Grahamin teksti tälle päivälle puhuttelee minua henkilökohtaisesti sillä 13 vuotta sitten juuri 1. elokuuta ajasta ikuisuuteen siirtynyt äitini sai kerran kokea meitä molempia syvästi koskettaneen rukousvastauksen.

Joskus 90-luvun puolivälin tuntumassa suomalaisen kristillisen televisiotyön pioneeri Markku Vuorinen Hyvä Sanoma Radiosta pyysi minua vieraaksi silloisessa HTV verkossa nähtävään tv-ohjelmaansa Tarjolla Elämä. Puhuimme rukouksesta ja Jumalan voimasta. Rohkaisimme katsojia luottamaan Jumalaan, joka kuulee rukouksia. Lähetyksen lopuksi Markku toi studioon ison korillisen katsojien lähettämiä postikortteja, jotka sisälsivät rukouspyyntöjä. Rukoilimme yhdessä. Siinä yhteydessä sanoin kohti kameraa: ”Jos olet sairas, laita käsi sairaan paikan päälle ja rukoillaan yhdessä, että Jumala parantaa”. Sitten rukoiltiin.

Nauhoituksen päätyttyä poistuimme HSR:n studiosta. Astuessamme lämpiön puolelle muistan kysyneeni Markulta vähän skeptisesti: ”Mitä luulet, mahtoiko kukaan sairas saada tästä mitään? Enhän minä ole mikään parantajaevankelista.” Vuorinen vastasi viisaasti jotain sen suuntaista, että Jumalastahan se on kiinni, eikä meistä.

Elettiin aikaa ennen TV7:ää ja Radio Deitä, eikä äitini muutenkaan seurannut HTV:n kristillistä tarjontaa, jota Vuorisen ohjelman lisäksi ei tainnut olla juurikaan. Eikä ätini ollut silloin uskossa. Koska olin kuitenkin ollut jo jonkun aikaa Patmos Lähetyssäätiössä kristillisessä radiotyössä olin aika ajoittain antanut äidilleni nauhatallenteita tekemistäni radio-ohjelmista. Hän kuunteli niitä, koska radiotyö oli tavallaan ”sukuvika”. Hän työskenteli yli 30 vuotta Yleisradion tuotantosihteerinä. Ja nuoruusvuosinaan 50-luvun lopulla hakenut jopa kuuluttajaksi televisioon. Ura aukeni kuitenkin radion puolella. Media oli tuttu. ”Sinä olet lähetystyöntekijä”, vitsaili äitini lämpimästi viitaten siihen, että tein kristillisiä radiolähetyksiä.

Saatuani aikanaan Markku Vuoriselta VHS kopion Tarjolla Elämä jaksostani (se on yhä tallessa) annoin sen myöhemmin äidilleni katsottavaksi. En ajatellut sen syvemmin mihin se voisi johtaa. Äitini otti nauhan vastaan, mutta ei sen koomin kommentoinut asiaa mitenkään. Enkä kysellyt perään.

Kului viikkoja. Ehkä kuukausia. En tarkkaan enää muista. Mutta sitten tuli joulukuu 1995. Muistan elävästi sen päivän, jolloin työpuhelimeni patmostalolla soi. Vastasin kuin mihin tahansa puheluun. Langan toisessa päässä oli äitini, joka itki aivan kontrolloimaittomasti. ”Minä tein niin kuin sinä sanoit,” hän sopersi itkunsa seasta. Tunnistin äitini äänen. ”Teit mitä?”, minä kysyin ihmeissäni ja samalla huolissani siitä miksi äitini itki. ”No se mitä sinä sanoit siinä ohjelmassa, minä tein mitä sinä sanoit ja mitään ei löytynyt! Tämä on merkki, tämä on merkki,” äitini sopersi puhelimeen. Yhtäkkiä tajusin, että hän puhui Tarjolla Elämä ohjelman jaksosta, jonka olin hänelle antanut. Kun minulle valkeni tilannealoin en voinut itsekään olla itkemättä. Oikein hartiavoimin. ”Kyllä joku tuolla ylhäällä välittää jopa minusta,” äitini sanoi. ”Kiitos Jumalalle, kyllä välittää äiti,” minä sain sanottua yhteisen itkun ja jaetun ilon keskeltä kyyneleitä pyyhkiessäni.

Äidilläni oli aiemmin samana vuonna diagnosoitu maksasyöpä. Tai sellaista ainakin vahvasti epäiltiin. Tutkimuksissa oli röntgenkuvissa näet löytynyt maksasta suurehko tummentuma. Lääkärin antama mahdollinen maksasyöpädiagnoosi sai äitini suunniltaan pelosta. Mummoni, äitini äiti, oli menehtynyt maksasyöpään.

Kodin yksinäisyydessä äitini oli katsonut antamani videotallenteen, kuullut rukoukseen rohkaisevan juttelumme Markku Vuorisen kanssa, laittanut kehotuksen mukaan kätensä sairaan paikan (tässä tapauksessa maksan) päälle ja rukoillut lyhyen rukouksen perässäni ohjelman ohjeita seuraten. Jatkotutkimuksissa lääkärit eivät yllättäen sitten löytäneetkään maksasta enää mitään ”tummentumaa”. Silloin äitini soitti minulle ja kertoi kaiken mitä oli tapahtunut. Itkimme molemmat hillittömästi. Ilosta. Se oli elämäni kummallisin puhelu. Ja ihanin.

Jossain äitini jäämistössä on epikriisi ja lääkärinlausunnot ”ennen” ja ”jälkeen”. Pitää joskus taas kaivaa ne esiin. En laisinkaan teeskentele ymmärtäväni mistä lääketieteellisesti viime kädessä oli kysymys. Äidilleni - Tuula Talvikki Turuselle - hänen kokemansa rukousvastaus oli mitä totisinta totta. ”Tämä on merkki! Kyllä joku tuolla ylhäällä välittää jopa minustakin”. Muistan äitini itkun keskeltä sopertamat sanat kuin eilisen päivän. Noihin muistoihin palaaminen koskettaa minua aina syvästi. Osaksi juuri tämä kokemus sai äitini sittemmin turvaamaan Kristukseen Vapahtajanaan elämänsä lopulla.

Näitä mietin tänään, 1. elokuuta, 13 vuotta äitini taivaskutsun jälkeen Grahamin kirjan hartaussanan palauttaessani nuo vaiheet taas elävästi mieleeni. ”Ei voi muuta kuin rukoilla? Yhtä hyvin voisi sanoa nälkäiselle: Ei voi muuta kuin antaa sinulle ruokaa,” kirjoitti Graham tänään. Rukous on hädässä olevalle lähimmäiselle samaa kuin ruoka nälkäiselle. Siksi rukousta ei pidä aliarvioida. Jumalalle on kaikki mahdollista.

Jeesuksen radikaali seuraaminen

”Elämäni ensimmäiset 50 vuotta käytin yrittäen aina löytää kaikessa tasapainon. Loppuelämäni haluan yrittää olla radikaali”.

Sain sähköpostiini Charisma –lehden postituslistan välityksellä pastori David Shilbeyn mainion kolumnin ”Let’s Be Radical!” Teksti kolahti heti ensiriveiltä lähtien. Shilbey huomauttaa, että historiantekijät ovat aina olleet radikaaleja yksilöitä, joita on ohjannut syvä asialle antautuminen.

Tämä on oma ajatukseni eikä Shilbeyn, mutta hänen tekstinsä sai minut ajattelemaan: Loputon balanssin etsiminen eri näkökohtien välillä, ajatusten, sanojen ja tekojen sovittaminen ihmisten mielipiteitten, toiveitten ja tunteitten mukaan, siten että kukaan ei vain pitäisi meitä fanaatikkoina (lue: fundamentalistina), voi johtaa siihen, ettei lopulta saada aikaan juurikaan mitään. Aika kuluu etsimällä tasapainoa.

Radikaalius voi toki merkitä holtitonta ekstrimismiä tai muista piittamatonta fanaattisuutta. Shilbeylle kyse on kuitenkin omistautumisesta ja intohimoista ankkuroitumista niihin totuuksiin, jotka ovat meille entudestaan tuttuja. Ei hyppäämistä tunteikkaasti ja sokeasti jonkin uuden asian vietäväksi. Richard Niebuhr näet on pannut merkille, että suuret muutokset ja vallankumoukset kristinuskon historiassa eivät ole tapahtuneet löytämällä jotain uutta. Pikemminkin uudistajat ovat radikaalisti tarttuneet, johonkin mikä on jatkuvasti ollut olemassa. Martti Luther nosti radikaalisti esiin evankeliumin yksinkertaisen totuuden uskonvanhurskaudesta. Seurakusena oli protestanttinen reformaatio. John Wesley otti vakavasti pyhityksen, ja syntyi pyhitysliike. William Seymour omistautui Pyhän Hengen työlle nykyaikana ja syntyi helluntailiike. Äiti Teresa oli radikaali palvellessaan köyhiä Intian slummeissa.

Apostoli Paavali oli esimerkki radikaalista kristitystä, jonka evankeliumin julistusta ei pysäyttänyt vainot, ruoskimiset, haaksirikot tai se, että hänestä puhuttiin pahaa.

Mitä siis merkitsee olla radikaali Jeesuksen seuraaja nykyään? Shilbey kysyy. ”Todella radikaali on se, joka uhmaa tämän ajan hetkellisiä mielijohteita ja sen sijaan kutsuu ihmisiä takaisin juurille”, hän kirjoittaa. Kristuksen ruumis tarvitsee siksi radikaaleja, jotka ankkuroivat itsensä lujasti:

• Totuuteen - ei arvailuihin
• Armahtavaisuuteen - ei legalismiin (tai moralismiin)
• Uskoon - ei skeptisyyteen
• Opetuslapseuteen - ei laiskuuteen ja velttouteen
• Historiaan - ei muotivirtauksiin
• Toivoon - ei epätoivoon

Ennen kaikkea tarvitaan radikaaleja, jotka ovat ankkuroineet itsensä Kristukseen ja elävät Hänen maailmanlaajuisen kirkkautensa odotuksen toivossa. ”Haluan olla todella radikaali Jeesuksen seuraaja: juurtuneena Häneen, rakastaen häntä syvästi, Hänelle ja Hänen asialleen täysin omistautuen,” Shilbey tiivistää ja päättää kolumninsa syvästi puhuttelevaan haasteeseen:

”Minä uskon, että nyt on aika ottaa Jeesuksen lähetyskäsky radikaalisti. Meidän on aika astua esiin ja osoittaa radikaalia uskoa, radikaalia omistautumista ja radikaalia rakkautta ja valmistaa tietä Jeesuksen toiselle tulemiselle tekemällä opetuslapsia kaikista kansoista. Emme saa aikaan vallankumousta jos pyrimme balanssiin. Olkaamme radikaaleja!”

Kerrassaan mainio kirjoitus Shilbeyltä. Niille, jotka haluavat nauttia koko jutun englanniksi tässä linkki alkuperäiseen kolumniin: Let's Get Radical! by David Shilbey


-----

Helsinkiläiskuljettajat boikotoivat ateistibusseja

Juuri luin uusimmasta RV:stä (22.7.2009), että uskovaiset kuljettajat olivat Helsingissä boikotoineet ateistien mainoksin varustettuja busseja. Parhaimmillaan toistakymmentä ateistibussia jäi varikolle, kun osa kuljettajista käytti työnantajan suomaa mahdollisuutta käyttää vara-autoa. Työnantajaa oli myös yritetty saada luopumaan mainoskampanjasta keräämällä noin 80 nimen adressi, johon osallistui adventisteja, ortodokseja, helluntailaisia, Jehovan todistajia ja muslimeja.

Ymmärrän toki Jumalaan uskovien kuskien tuntemuksia. En kritisoi sydämenlaatua. Toimintatapaa kylläkin. Mahtoiko boikotinti olla tarpeetonta ylireagointia ja ryppyotsaisuutta? Yhtäältä halutaan kovasti evankelioida uskosta osattomia, mutta kun siihen avautuu tuhannen taalan paikka osoitetaan mieltä ja boikotoidaan. Sellainen saattaa olla ilmausta kristittyjen kyvyttömyydestä kohdata tämän ajan haasteita. Haluamme kyllä kertoa uskosta osattomille, että Jeesus on vastaus, mutta emme kuuntele heidän kysymyksiään. Kysymys Jumalasta ei askkarruta vain kovaksi keitettyä ateistia, vaan aivan tavallistakin ihmistä.

Kuten aiemmin alla blogissani kirjoitin olisi kannattanut ennemmin suunnata energiansa evankeliointiin ja käyttää aggressiivisesti ateistien kampanjaa siinä hyväksi. Aiheesta kirjoittamani blogitekstin synnyttämä keskusteluketju osoittaa mielestäni, että mainoskampanjaa olisi aivan hyvin voinut hyödyntää keskustelunavauksena. On vain tartuttava härkää sarvista, eikä itse nähtävä punaista turhasta.

Mainosviesti ”Jumalaa tuskin on olemassa”- oli sisällöltään tavattoman laimea, eikä lainkaan rienaava. Kotimaa-lehdessä – vai missä se oli – luin, että edes ateistit itse eivät olleet tyytyväisiä mainosviestiin. On monia hyviä syitä kerätä adresseja ja boikotoimisen arvoisia asioita, mutta tämä ei mielestäni ollut sellainen. Ruudin tuhlausta. Nyt saivat vain vapaa-ajattelijat taas aiheen narista miten heitä syrjitään. Mukamas.

Yritetään Jeesuksen tähden ensi kerralla tarttua tilaisuuteen, eikä boikotoida sitä.

Mormonien mytologia ja jemeniläisen koneen mereensyöksy Komorien liepeillä

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina 4. heinäkuuta (2009), että "Jemeniläinen lentoyhtiö Yemenia Air keskeyttää toistaiseksi lentonsa Komorien pääkaupunkiin Moroniin. Syynä on yhtiön matkustajakoneen alkuviikkoinen mereensyöksy Komorien liepeillä, jossa kuoli yli 150 ihmistä." Jemeniläisyhtiön koneen traaginen mereensyöksy ja siinä kuin ihmeenkaupalla hengissä selvinneen 14-vuotiaan tytön pelastuminen nostivat hetkeksi uutisiin alueen, jolla on yllättäviä yhteyksiä mormonien uskomuksiin.

Turmauutisia lukiessani kellot alkoivat soida: Komorit? Moroni? Missä olinkaan kuullut nämä nimet aikaisemmin? Molemmat liittyvät yllättävällä tavalla mormonikirkon syntyyn.

Mormonin kirjan mukaan Palmyrassa (New York), kukkulalla nimeltä Kumora, käytiin vuonna 421 massiivinen taistelu, jossa nefiläiset tuhosivat amerikkaa noin tuhat vuotta asuttaneen muinaisen lamanilaisten sivilisaation. Tarinan mukaan mies nimeltä Moroni kätkee ennen kohtalokasta taistelua kansansa historiasta kertovat kultaiset levyt kukkulalle. Näin asiasta kerrotaan Mormonin kirjassa:

Ja tapahtui, että kun me olimme koonneet kaiken kansamme Kumoran maahan yhteen, katso, minä, Mormon, aloin olla vanha; ja koska tiesin, että se olisi kansani viimeinen taistelu, ja koska olin saanut Herralta käskyn, ettei minun pitänyt sallia isiltämme periytyneiden aikakirjojen, jotka olivat pyhiä, joutuvan lamanilaisten käsiin (sillä lamanilaiset tuhoaisivat ne), minä sen tähden tein tämän aikakirjan Nefin levyistä ja kätkin Kumoran kukkulaan kaikki. (Mormonin kirja 6:6)

Mormonikirkon virallisen historian mukaan Moroni ilmestyi sittemmin vuonna 1827 enkelinä liikkeen perustajalle Joseph Smithille ja paljasti muinoin kätkettyjen kultalevyjen sijainnin. Salaperäisten näkijänkivien avulla Smithin onnistui yliluonnollisesti kääntää kultalevyjen muinainen teksti englanniksi. Näin syntyivät mormonien pyhät kirjoitukset.

Voimme tässä yhteydessä sivuuttaa kultalevyihin ja niiden kääntämiseen liittyvän Smithin harjoittaman okkultismin sekä muut kummallisuudet, kuten sen, ettei levyjä Smithin lisäksi nähnyt kukaan muu. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että liikkeen perustaja Joseph Smith muun ohella tekaisi Mormonin kirjan tarinan Kumorasta ja Moronista paljolti juuri Komorien saariryhmästä ja niiden Moroni -nimisestä pääkaupungista.

Ennen ranskalaisten siirtomaavallan aikaa Komorit tunnettiin 1800-luvulla vielä arabiankielisellä nimellä Camora. Vaikka englanninkielisessä Mormonin kirjassa Kumora nykyään kirjoitetaan muodossa "Cumorah", siitä käytettiin vielä vuoden 1830 versiossa kirjoitusasua "Camorah"!

"And I, Mormon, wrote an epistle unto the king of Lamanites, and desired of him that he would grant unto us that we might gather together our people unto the land of Camorah, by the hill which was called Camorah, and there we would give them battle" (Book of Mormon 6:2 [1830]).

Ennen profeetaksi ryhtymistään Smithin tiedetään olleen erittäin kiinnostunut aarteenetsimisestä. Siinä hän käytti avuksi taikakaluja. Harrastukseensa liittyen Smith joutui maaliskuussa 1826 New Yorkissa kuulusteltavaksi syytettynä "lasiinkatsomisesta". Hän oli näet huijannut useita ihmisiä väittämällä kykenevänsä maagisten näkijänkivien avulla löytämään maan alle kätkettyjä esineitä (kultasuonia, aarrearkkuja, hukkuneita rahoja yms.). Tutkiessaan aarteenetsintään liittyviä kertomuksia Smithin tiedetään myös lukeneen kuuluisaa tarinaa kapteeni William Kiddin Komorien (Cumorah) saarille hautaamasta kulta-aarteesta!

Kumora, Kamora, Komorit, Moroni, haudattuja kulta-aarteita? Mormoniliikkeen historiaa on kirjaimellisesti vaikea uskoa todeksi.

---

Michael Jackson - Entinen Jehovan todistaja - kuoli

Michael Jacksonin yllättävä kuolema kohahdutti maailmaa. Viisikymppisenä kuollutta Jacksonia ja hänen ainoalaatuista uraansa on muisteltu mediassa laajalti. Hän jätti henkilöhistoriansa kummallisuuksista huolimatta ainoalaatuisen jäljen pop-musiikin historiaan. Musiikkilegendan vähemmän tunnettuun historiaan kuuluu hänen oma ja sukunsa uskonnollinen tausta Jehovan todistajien liikkeessä. Jacksonin lisäksi hänen äitinsä ja osa sisaruksista ovat olleet Jehovan todistajia.

Hallussani oleva kopio Los Angeles Times –lehden artikkelista kesäkuulta 1987 kertoo Jacksonin eronneen kyseisenä vuonna Jehovan todistajista: ”Jackson Out of Jehovah’s Witnesses Sect”. New York Post puolestaan otsikoi samaan aikaan: ”Michael Jackson Quits Witnesses” (9.6.1987). LA Times kertoi saaneensa myös haltuun Jehovan todistajien kansainvälisestä päämajasta valtakunnansaleille lähetetyn ja 18.5. päivätyn kirjeen kopion, jonka mukaan järjestö ”ei enää pidä Michael Jacksonia yhtenä Jehovan todistajista”. Jacksonin oma Woodland Hillsillä sijainnut Valtakunnansali vahvisti tähden eron.

Jacksonin eron syitä liikkeestä pohdittiin paljon. Ilmeisesti taustalla oli Jacksonin hittialbumin Thriller (1982), joka okkultististen teemojensa vuoksi aiheutti vakavan repeämän Jacksonin ja Jehovan todistajien liikkeen väleihin. Musiikkivideollahan Jacksonin kuvataan muuttuvan hirviöksi tai jonkin sortin zombieksi. Jackson joutui Jehovan todistajille tyypilliseen tapaan puhutteluun seurakuntansa vanhimpien kanssa (”tuomiovaltainen komitea”?). Kun hän ei aluksi taipunut, hänet uhattiin erottaa lapsuutensa uskonnollisesta liikkeestä tyystin. Jackson lupasi Vartiotorni-seuralle tuhota Thriller –nauhat, mutta päätyi sittemmin avustajiensa kehotuksesta liittämään videon alkuun vain lyhyen maininnan (disclaimer) siitä, että video "ei millään tavalla edusta Jacksonin henkilökohtaista uskonnollista vakaumusta."

Jackson kommentoi Thriller -kohua Jehovan todistajien Herätkää –lehdessä 22. toukokuuta1984 toteamalla, ettei hän enää milloinkaan tekisi Thrillerin kaltaista levyä tai videota. ”Johtuen lujasta henkilökohtaisesta vakaumuksestani haluan painottaa, että tämä filmi ei millään tavalla kehota uskomaan okkultismiin. Haluan tehdä mikä on oikein. Monet loukkaantuivat siihen”, Jackson sanoi. LA Times kertoi Jacksonin sittemmin vuonna 1984 myös kulkeneen ovelta ovelle levittämässä Vartiotorni-seuran kirjallisuutta paljon julkisuutta saaneen ”Vicotry Tour” kiertueen jälkeen muun muassa Dallasissa. Hän oli pukeutunut tummaan hattuun, harmaaseen pukuun ja valeviiksiin. Mutta kuten tiedetään, vuonna 1987 Jackson lopulta erosi liikkeestä.

Jacksonin kuoleman jälkeen fanien keskuudessa spekuloitiin sillä pidettäisiinkö hänelle Jehovan todistajien vaiko islamilaisen perinteen mukaiset hautajaiset ja – ensimmäisessä tapauksessa - tulisivatko hänen entiset Jehovan todistajaystävänsä hautajaisiin. Vartiotorni-seuran mukaanhan entisiin jäsenien kanssa ei saisi olla missään tekemisissä. Kun Jacksonin veli Jermaine Jackson vuonna 2007 kertoi julkisuudessa Jacksonin osoittaneen kiinnostusta Islamiin (hänen väitettiin mm. vuonna 2005 lahjoittaneen rahaa moskeijan rakentamiseen Bahrainissa oman studionsa lähettyville), lähtivät huhut liikkeelle, että Jackson olisi kääntynyt muslimiksi. Michael itse ei kuitenkaan koskaan vahvistanut, että näin olisi tapahtunut. Neljä vuotta sitten hän julkisesti totesi yhä uskovansa Jehovan todistajien opin mukaisesti. Hiljattain heinäkuun ensimmäisellä viikolla Jacksonin perheystävä Firpo Carr kertoi CNN yhtiön haastattelussa Jacksonin halunneen tutkistella Raamattua yhdessä hänen kanssaan, koska ”hänet oli kasvatettu pienestä pitäen Jehovan todistajaksi ja halusi omat lapsensa kasvatettavan samalla tavalla.”

Jehovan todistajien liike sai alkunsa 1800-luvun lopulla miehestä nimeltä Charles Taze Russell. Liikkeen oppi muistuttaa monella tapaa perinteistä kristillistä uskoa, mutta eroaa useassa merkittävässä kohdassa historiallisesta ja klassisesta kristinuskon tulkinnasta. Edes Jehovan todistajat itse eivät pidä itseään osana muuta kristikuntaa. Jehovan todistajat kiistävät Jeesuksen tosi jumaluuden, Jumalan kolminaisuuden, taivaaseen uskotaan pelastuvan vain 144 000 Jehovan todistajaa, eikä ihmisellä heidän tulkintansa mukaan ole sielua, joka jatkaisi elämää kuoleman jälkeen. Jehovan todistajien jyrkkä kielteinen kanta verensiirtoja kohtaan on aiheuttanut meillä ja muualla paljon kriittistä kohua.


------------------

PS: Kuriositeettina kaikille tenniksen ystäville: Wimbledonissa kerta toisensa jälkeen toinen toisensa voittaneet Venus ja Serena Williams ovat molemmat aktiiveja Jehovan todistajia. Hiljattain haastattelussa Venus Williams totesi:

"We believe in good association, association with fellow Witnesses, not becoming too involved with people that don't have the same beliefs and same values that we do. We go to meetings three times a week. They encourage us. You learn there, you learn more, just continue learning until you get a better understanding of things. I guess you are aware that we do house-to-house witnessing. I can't do that at all because I'm on the road"

Ateistien provosoiva bussikampanja auttaa evankelioinnissa

Englannissa alun perin toteutettu vapaa-ajattelijoiden ja humanistien mainoskampanja lähtee viimein käyntiin myös Suomessa. Ilmeisesti juhannuksen jälkeen linja-autojen kyljissä voi nähdä mainoksen: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.” Turussa ja Tampereella tosin kaupunkien liikennelaitosten mielestä alkuperäinen mainos oli hyvän tavan vastainen. Niinpä noissa kaupungeissa kampanjasanomaa jouduttiin pehmentämään muotoon: ”Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on.”

Olen erittäin ilahtunut ateistien kampanjasta. Ateistit ovat onnistuneet siinä missä kristityt usein epäonnistuvat: Tekemään uskon asioista mielenkiintoisen puheenaiheen ja provosoimaan tavalliset ihmiset pohtimaan kysymystä Jumalasta sekä uskon merkityksestä ihmisen elämälle. Kristittyjen vastaavat avaukset ovat usein liian ilmeisiä ja yllätyksettömiä. Kerrankin on niin, että uskovia ei voida syyttää tuputtamisesta.

Kristittyjen on nyt noustava tilanteen tasalle. Bussikampanjan kauhistelemisen asemesta tilaisuus pitää käyttää hyväksi ja rohkeasti avata keskusteluja uskosta osattomien kanssa: ”Mitä sinä ajattelet noista ateistien mainoksista?” ja ”Oletko pannut merkille nuo erikoiset mainokset? Mitä mieltä sinä olet tuosta jumala-jutusta?” tai ”Oletko nähnyt nuo ateistien bussimainokset? Mitä sinä ajattelet Jumalasta?” Kiitos ateistien, keskustelun avaaminen Jumalasta työpaikoilla, kaverien ja sukulaisten kesken tulee mainoskampanjan seurauksena olemaan paljon luontevampaa ja helpompaa, kun – niin arvelisin - mediaa myöten kaikki keskustelevat siitä muutenkin.

Olen toki eri mieltä väitteestä ”Jumala tuskin on olemassa”, koska mielestäni ei ole hyviä syitä uskoa, että ateismi on totta. Sen sijaan on hyviä syitä uskoa, että kristillinen teismi – usko kristinuskon ilmoittamaan Jumalaan – on totta. Esitän seuraavassa lyhyesti joitakin ajatuksia Jumalaan uskomisen puolesta. Näihin voi laajemmin syventyä lopussa olevien linkkien kautta.

Kosmologinen argumentti. Minusta ei ole lainkaan uskottavaa ajatella, että maailma olisi ollut ikuisesti olemassa tai saanut alkunsa itsestään, ei mistään ei minkään vaikutuksesta. Meillä on vahvaa filosofista ja sitä tukevaa luonnontieteellistä näyttöä sille, että maailmankaikkeus ei ole ikuinen, vaan se on saanut alkunsa kauan sitten (Big Bang). Kaikella millä on alku (beginning) on alkusyy (cause). Universumilla (aika mukaan lukien) on alku ja sen vuoksi alkusyy itsensä ulkopuolella. Jumalalla ei ole alkua, joten hän ei tarvitse alkusyytä. Kysymys ”kuka sitten loi Jumalan” voidaan siten sivuuttaa epäolennaisena.

Teleologinen argumentti. Tutkimus on osoittanut, että elämä on riippuvaista universumin äärimmäisen tarkasta ”hienosäädöstä”. Esimerkiksi aine-energian tiheyden ja etääntymisnopeuden on täytynyt olla juuri oikeansuuruinen alkuräjähdyksen tapahtuessa. John Leslien (Universes, 1989) mukaan yhden miljoonasosan suuruinen heitto kummasakin olisi merkinnyt sitä, ettei maailmankaikkeuteen olisi voinut ilmaantua elämää. En voi pitää lainkaan mielekkäänä sitä ateistista oletusta, että täysin sattumalta ja itsestään syntyneessä maailmassa vallitsisi sattumalta juuri täsmälleen oikeat elämän mahdollistavat olosuhteet. Tällainen on yhtä perusteltua ja mielekästä kuin uskoa mafiapomon voittaneen päävoiton lotossa kymmenenä peräkkäisenä viikkona sattumalta, tai teloitettavan selvinneen täysin naarmuitta sadan tarkka-ampujan yhteislaukauksesta sattumalta.

Moraalinen argumentti. Mikäli Jumalaa ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ei ole olemassa. Kuitenkin objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa ja me kaikki tiedämme sen. Pienten vauvojen kiduttaminen pelkän huvin vuoksi ei ole vain sosiaalisesti epäedullista, tai evoluutiossa meihin pinttyneen hoivavietin vastaista toimintaa. Jokainen ymmärtää ilman eri perusteluita, että pienten vauvojen kiduttaminen huvin vuoksi on todellisesti ja syvällä tavalla moraalisesti väärin ja pahaa. Koska siis objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa Jumala on olemassa. Hänen hyvä olemuksensa on objektiivisten moraalisten arvojen lähde. Jumala käskee hyvää, koska hän itse on olemukseltaan hyvä. Asiat eivät ole hyvää tai pahaa vain koska hän mielivaltaisesti niin sanoo.

Jeesuksen historiallinen ylösnousemus puoltaa vahvasti sitä väitettä, että edellisissä kappaleessa mainittu maailman synnyn sekä universumin hienosäädön alkusyy ja objektiivisten arvojen lähde on nimenomaan kristinuskon ilmoittama persoonallinen ja äärimmäisen voimallinen Jumala. Historiallinen näyttö sen väitteen puolesta, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista on erittäin vankkaa. Jeesuksen tyhjä hauta ja opetuslasten kokemus ylösnousseen kohtaamisista ovat yleisesti hyväksyttyjä historiallisia tosiasioita, jotka selittyvät parhaiten sillä, että Jumala todella herätti Jeesuksen kuolleista. Ei ole enää hyviä syitä kevyesti sivuuttaa skeptisellä olankohautuksella uuden testamentin kuvausta näistä tapahtumista, kuten historioitsijat N. T. Wright massiivisessa tutkimuksessaan The Resurrection of The Son of God (Fortress Press, 2003), tai Michael R. Licona tuoreessa väitöskirjassaan The Historicity of the Resurrection of Jesus: Historiographical Considerations in the Light of Recent Debates (University of Pretoria, 2008) ovat osoittaneet.

Lopuksi. Ateistien mainoskampanja herättää pohtimaan myös jumalauskon vaikutusta ihmisen elämään. Se, että Jumalan olemassaolo tai sen pohtiminen estäisi jotenkin nauttimasta elämästä aiheuttaen pikemminkin turhaa murehtimista, kertoo mielestäni enemmän näiden kysymysten kanssa painiskelevista ateisteista, kuin Jumalaan uskovista kristityistä tai ihmisistä yleensä. Tunnen sekä uskovia että ei-uskovia, jotka murehtivat ja joilla on vaikeuksia nauttia elämästä. En muista, että yhdelläkään syynä olisi kysymys Jumalan olemassaolosta tai olemattomuudesta. Huolta aiheuttavat paljon arkisemmat asiat. Monia juuri usko Jumalaan auttaa nauttimaan elämästä sen monista murheista huolimatta. Heidän mottonsa on: ”Jumala on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä”.

Olen erittäin mielissäni ateistien kampanjasta. Sen tarjoama mahdollisuus on osattava hyödyntää ja kääntää voimavaraksi ruohonjuuritason evankelioinnissa. Kenties edellä kirjoittamastani on jotain osviittaa avautuvissa keskusteluissa. Joka tapauksessa näin merkittävää ja tavallisia ihmisiä puhuttelevaa evankelioivaa avausta en muista nähdyn vuosikausiin. Mikä parasta: Ateistit maksavat viulut!


---------
PS: Olen kesälomalla 20.7. saakka. Kommenttien julkaiseminen loman aikana voi olla tavallista verkkaisempaa, eikä merkitse keskustelun sensurointia.

Lisälukemistoa:

Väitöskirjaansa Åbo Akademissa valmistelevan Matti Kankaanniemen sivuilta löytyy eräitä hyödyllisiä ja yleistajuisia suomenkielisiä artikkeleita:

• Kosmologinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Teleologinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Moraalinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Ylösnousemuksen todisteet (Matt Perman, suom. M. Kankaanniemi)

Englanninkielisiä artikkeleita:

• God is Not Dead Yet – How current philosophers argue his existence (William Lane Craig)
• Theistic Critique of Atheism by William Lane Craig (Abridged version in The Cambridge Companion to Atheism, pp. 69-85. Ed. M. Martin. Cambridge Companions to Philosophy. Cambridge University Press, 2007)

McDonald's-kana teurastetaan Allah-rukouksen saattelemana

Blogin otsikko on tuoreesta Kotimaa -lehdestä (11.6.2009, s. 2), jossa kysyttiin McDonald'sin Suomen laatupäällikkö Tiina Partaselta onko suomalaisten McDonald'sien kana teurastettu islamilaisittain.Partanen vastasi myöntävästi: "Kyseessä ei ole perinteinen halal-menetelmä, koska eläimet tainnutetaan ennen teurastusta. Tilanteessa lausutaan kuitenkin rukous, jonka ansiosta liha on hyväksytty myös muslimimaihin vietäväksi."

Kuvatekstin mukaan tanskalaisella Lantmännen Danpon tehtaalla vientiin lähtevät kanat teurastetaan niin, että ne kelpaavat myös muslimimaihin. Tehtaalla teurastusta valvoo Kööpenhaminan islamilaisen kulttuurikeskuksen hyväksymä muslimityöntekijä, joka teurastuksen alussa ja lopussa, ja keskeytyessä, lausuu joka kerta rukouksen "Jumalan nimessä, Allah on suurin".

Miten kristityn tulisi suhtautua Allahille uhratun lihan syömiseen? Yllättävällä ja ajankohtaisella tavalla ollaan tekemisissä täsmälleen samanlaisen kysymyksen kanssa, jonka jo alkuseurakunta kohtasi.

Paavali evästi sekä Korinttin että Rooman seurakuntaa tässä kysymyksessä (Room 14 ja 1 Kor 8). Paavalin mukaan liha on lihaa, eikä sen syöminen sellaisenaan saastuta ja kristitty voi vapaasti syödä, kunhan ei osallistu uhrimenoihin ja siten epäjumalien palvelemiseen. Tilanne Korinttin lihatorilla oli näet hyvin samanlainen kuin tässä Tanskan tapauksessa. Korinttin ja Rooman torilla julkisesti myyty liha oli teurastettu epäjumalatemppeleissä. Tästä syystä monet heikolla omallatunnolla varustetut kristityt kokivat tällaisen lihan syömisen olevan ristiriidassa uskonsa kanssa. Paavalin mukaan kristitty saattoi kaikessa vapaudessa ostaa ja syödä lihan lihana, sillä todellisuudessa epäjumalia ei ole edes olemassa. Ainoa Jumala, joka on olemassa on kristittyjen Jumala, joka on luonut koko maailman ja myös lähettänyt Poikansa, Herran Jeesuksen. Jumala on siis yksi. Mutta Muhammed ei ole hänen profeettansa.

Samalla Paavali kuitenkin korosti, että kyse on omastatunnosta. Jos jonkun omatunto loukkaantuu hänen tulee jättää syömättä. Samoin on kristillisen rakkauden mukaista jättää syömättä epäjumalille uhrattua lihaa mikäli joku heikolla omallatunnolla varustettu kristitty siitä loukkaantuu. Tieto kristityn vapaudesta paisuttaa, mutta rakkaus saa toimimaan tavalla, joka ei tarkoituksellisesti loukkaa heikkoa.

Tieto McDonald'sin allahille uhratusta lihasta oli yllättävä. Tosin huhua tästä on levinnyt internetissä jo jonkin aikaa. Nyt tieto näyttää vahvistuneen. Evankeliumin vapauden oikein ymmärtävän kristityn ei silti tarvitse menettää mielensä malttia tai saada vatsanväänteitä. Ruokansa voi nauttia kiitollisin sydämin ja hyvillä mielin. Ehkäpä silti ruokarukouksen ja Jumalalle kiitoksen antamisen merkitys nousee tämän myötä uuteen arvoonsa - vaikka söisi vain pikaruokaravintolassa.

"Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen." (1 Tim. 4:4-5)