perjantai 29. huhtikuuta 2011

Helvetti ja Jumalan rakkaus

Helvetti on aihe, josta on luonnollisesti mahdoton kirjoittaa tyhjentävästi yhdessä kolumnissa. Mutta joitakin huomioita on mahdollista tehdä. Helvetillä ei pidä pelotella. Mutta ei sitä voida tyystin sivuuttaakaan tekemättä väkivaltaa evankeliumille. Jos ei ole mitään tuomiota, mistä Jeesus silloin pelastaa?

Kristillinen totuus helvetistä ei missään tapauksessa ole jokin lastenkasvatuksen metodi. Kysymys helvetistä kuuluu käsiteltäväksi aikuisten maailmaan osana laajempaa raamatullista vastausta koskien lopullisen oikeudenmukaisuuden toteutumista ja pahan kukistamista Jumalan hyvässä maailmassa.

Kysymystä helvetistä ei voida tarkastella Raamatulle vieraasta ihmiskuvasta käsin ilman, että koko asia tulee mahdottomaksi ymmärtää. Vain Raamatun ilmoittaman maailmankuvan valossa voidaan oppi helvetistä ymmärtää oikein. Se perustuu Jumalan ilmoitukseen eikä inhimilliseen päättelyyn. Sitä ei siksi tule tarkastella irrallaan muusta mitä Raamattu yleensä ilmoittaa Jumalasta, ihmisen synnistä ja kapinasta Luojaansa vastaan. Näin tarkasteltuna ei Jumalan rakkauden ja tuomion välillä ole sovittamatonta ristiriitaa.  Helvetti voi luonnollisesti näyttäytyä kummalliselta materialistisen ja humanistisen ihmiskäsityksen valossa, mutta se ei ole ristiriidassa Raamatussa ilmaistun Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa.

Siinä, että rikkonut saa hänelle kuuluvan ja rikokseen soveltuvan rangaistuksen ei sinänsä ole mitään rakkaudetonta tai epäoikeudenmukaista. Helvetti on oikeudenmukainen. Rikkomukset Luojan säädöksiä vastaan ovat rikkomuksia ikuisessa mittakaavassa. Siksi myös rangaistus on luonteeltaan ikuinen. Tätä meidän on vaikea ymmärtää siksi, että meillä on niin korkea käsitys ihmisestä ja vastaavasti matala käsitys Jumalasta. Olemme kaikki luonnostamme kaappihumanisteja, joille ihminen, ei Jumala, on kaiken mitta. Niinpä tahtoisimme Jumalan muuttavan käsitystään meidän synneistämme vastaamaan omaamme sen sijaan, että itse muuttaisimme omaa käsitystämme omista synneistämme vastaamaan Jumalan käsitystä niistä.

Jumalan rakkaus ei ilmene siinä, että hän ei rankaise yhtään ketään yhtään mistään, koska on kykenemätön toimeenpanemaan synnistä aiheutuvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Jumalan rakkaus ei ole luonteenheikkoutta. Mahtaisiko sellainen jumala edes ymmärtää rakkaudesta yhtään mitään, joka ei välitä siitä mitä pahaa ihmiset tekevät toisilleen.

Jumalan rakkaus ilmenee siinä, että hän armahtaa katuvan rikkoneen syntisen ja on valmis Jeesuksen tähden ottamaan jokaisen puoleensa kääntyvän lapsekseen. Jumalan oikeudenmukainen rangaistus katumattomalle syntiselle ei ole ristiriidassa tämän Jeesuksessa tarjotun anteeksisaamisen kanssa.
Jeesuksen ristin kuolemassa näemme etteivät pyhyys ja rakastava armo ole toisilleen vastakkaisia.

Sille, joka torjuu Jumalan rakkauden Jeesuksessa ei tapahdu mitään rakkaudetonta siinä, että hän saa asianmukaisen rangaistuksen synneistään. Hänhän ei ole halunnut tulla pelastetuksi. Jos kuljemme koko elämämme keskisormi pystyssä piittaamatta tästä Jumalan rakkaudesta, miten voimme olettaa, että Jumala yhtäkkiä olisi velvoitettu rientämään avuksemme viimeisellä tuomiolla kun emme hänestä eläessämme välittäneet?

Edesmennyt puritaanisaarnaaja Arthur W. Pink onkin sanonut osuvasti:

Jos Jumala tarjoaa sinulle Pelastajaa, joka pelastaa sinut ansaitsemastasi rangaistuksesta, etkä sinä ota Häntä vastaan, niin toki on oikeudenmukaista se, että sinä jäät ilman Pelastajaa. Vai onko Jumala velvoitettu järjestämään sinulle joku toinen vain siksi, että et pidä tästä nimenomaisesta pelastajasta? Hän on antanut mittaamattoman arvokkaan ja kunnioitettavan Henkilön, oman ainosyntyisen Poikansa sovitusuhriksi synneistä. Näin hän valmisti Pelastuksen, jota tarjotaan sinulle juuri nyt. Jos sinä torjut hänet, onko Jumala silloin epäoikeudenmukainen jos hän ei sinua pelasta? Onko hän velvollinen pelastamaan sinut sinun valitsemallasi tavalla vain koska et pidä hänen tavastaan pelastaa? Vai syytätkö Kristusta epäoikeudenmukaisuudesta, koska hän ei tule sinun pelastajaksesi, kun samaan aikaan sinä et tahdo häntä kun hän tarjoaa itseänsä  ja vetoaa sinuun, että ottaisit Hänet vastaan Pelastajanasi?”
Jumala osoitti rakkautensa antamalla Jeesuksen, joka kantoi kuolemallaan rangaistuksen synneistä jokaisen Häneen uskovan puolesta. Siksi Jeesukseen turvaava  voi riemuita Paavalin sanoin: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Rm. 8:1).  Armahdetun ei tarvitse pelätä tuomiota.

-----

perjantai 22. huhtikuuta 2011

VIDEO: On perjantai, mutta sunnuntai tulee!

Postasin tämän videon jo vuosi tai pari sitten, mutta se ansaitsee tulla katsotuksi uudestaankin jälleen näin pääsiäisenä.

Kaikille Uskon Puolesta -blogin lukijoille toivotan tämän videon myötä siunattua ja rauhallista Pääsiäistä.

"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" - Joh. 1:29


keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pääsiäisaterian ajankohta - Uuden testamentin kenties visaisin ristiriita ratkeaa


Cambridgen yliopiston tutkija, professori Colin Humphreys on uutuuskirjassaan ”The Mystery Of The Last Supper” avannut jälleen kysymyksen Jeesuksen viimeisen ehtoollisen, eli pääsiäisaterian ajankohdasta. Sanon "jälleen", sillä kyseinen uuden testamentin ongelma on tuttu jokaiselle teologille.

Lyhyesti kyse on siitä, että synoptikot (Matteus, Markus ja Luukas) sijoittavat ehtoollisen varsinaiseksi pääsiäisateriaksi, eli samaan aikaan kuin juutalaiset  nauttivat pääsiäisaterian. Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan kuolevan ristillä, kun temppelissä vasta teurastetaan pääsiäislampaita eli vuorokautta aiemmin.

The Telegraph lehti toteaa aivan oikein, että tätä ristiriitaa on pidetty yhtenä Uuden testamentin pääsiäiskuvausten kaikkein kiperimpänä ongelmana.

Pääsiäisen alla ilmestynyttä kirjaa en ole ennättänyt saada käsiini, joten olen uutistietojen varassa. Mutta niiden perusteella Humphreys esittää kirjassaan mielenkiintoista ratkaisua synoptikkojen  ja Johanneksen pääsiäisateriaa koskevien manintojen väliseen ongelmaan.

Humphreys päätyy ratkaisuun, jossa yhdistyy raamatullinen, historiallinen ja astronominen tutkimus. Hänen mukaansa selitys piilee siinä, että Johanneksen ja synoptikkojen kuvaus perustuu erilaisiin kalenterikäytäntöihin. Synoptikot esittävät asian vanhan juutalaisen kalenterin pikemminkin kuin virallisen kuunkiertoon perustuvan kalenterin, joka oli laajalti käytössä Jeesuksen kuoleman aikana ja yhä on, mukaisesti.

Jeesuksen ajan kalenterieroihin perustuva ratkaisu vaikuttaa hyvin mahdolliselta. Loppujen lopuksi kyse evankeliumien kerronnallisten erojen välillä on kahden rinnakkaisen viikonpäivän muodostamasta ongelmasta. Kuolleen meren kääröjen pohjalta tiedämme, että Jeesuksen aikana uskonnollisilla juutalaisilla oli erilaisia kalentereita. Niistä johtuen kilpailevien juutalaisryhmien viikkosapattikin saattoi joissain tapauksissa osua vierekkäisille päiville. Samoin suuremmat juhlapyhät saattoivat osua rinnakkaisille päiville.

Kalenterieroihin perustuvasta ratkaisusta olen itse kirjoittanut viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Jumalan Sana – Inspiroitu ja erehtymätön (Kuva ja Sana, 2010) ja siteerannut siinä laajasti teologian tohtori William Lane Craigin kuvailemaa mallia. Siihen on tässä hyvä viitata, koska se osoittaa konkreettisesti mistä synoptikkojen ja Johanneksen välisessä ongelmanratkaisussa voi olla kyse.

Miltä siis näyttäisi mainitun uuden testamentin kenties visaisimman ongelman ratkaisu käytännössä? Craig havainnollista asiaa seuraavasti:
Ristiinnaulitsemisen päivä ja ajankohta. Kaikki lähteet ovat yksimielisiä siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina. Kiista koskee sitä osuiko pääsiäinen torstaille vai perjantaille. Synoptikot näyttävät esittävän, että Jeesuksen viimeinen ateria opetuslasten kanssa torstaina tai perjantaina oli pääsiäisateria. Johannes on samaa mieltä siitä, että Jeesus nautti pääsiäisaterian yhdessä opetuslastensa kanssa torstai-iltana yläsalissa ennen kavaltamista ja pidätystään. Mutta Johanneksen mukaan juutalaiset johtomiehet halusivat päästä Jeesuksesta eroon ennen pääsiäisateriaa perjantai-iltana. Oliko pääsiäinen siis torstaina vai perjantaina? Tästä kiistassa on kyse (ja toivottavasti tämä asettaa asian oikeaan perspektiiviin).
Yksi mahdollisuus on, että Johannes on siirtänyt pääsiäistä perjantaille saadakseen Jeesuksen kuoleman osumaan yhteen temppelissä tapahtuneen pääsiäislampaan teurastuksen kanssa. Mutta ehkei sittenkään.
Ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kilpailevia kalentereita, jonka johdosta uhraaminen on voinut osua useammalle kuin yhdelle päivälle. Fariseukset ja Galileassa asuvat ihmiset katsoivat päivän alkavan auringonnoususta ja päättyvän seuraavaan auringonnousuun. Saddukeukset ja Juudean asukkaat sen sijaan laskivat päivän alkamisen ja päättymisen auringonlaskusta seuraavaan auringonlaskuun. Nykyisin olemme omaksuneet, mielestäni varsin omituisen käytännön, jonka mukaan päivä alkaa keskiyöllä ja jatkuu seuraavaan keskiyöhön. Tämä päivien erilainen laskutapa heilauttaa tiettyjen tapahtumien ajoittamista, kuten oheisesta kaaviosta voidaan nähdä.


Pääsiäislampaat uhrattiin Nisankuun 14. Päivänä. Galilealaisen laskutavan mukaan 14. Nisankuuta alkoi noin kello 6:00 aamulla päivänä, jota me kutsumme torstaiksi. Juudealaisilla 14. Nisankuuta alkoi kuitenkin vasta 12 tuntia myöhemmin noin kello 18:00 torstai-iltana. Kun siis juutalaisia säädöksiä seuraava galilealainen teurasti pääsiäislampaan iltapäivällä Nisankuun 14. päivänä, minä päivänä hän tarkalleen ottaen sen uhrasi? Torstaina. Mutta minä päivänä juudealainen uhrasi oman lampaansa Nisankuun 14. päivänä? Perjantaina! Illan tultua hän sitten juhlii pääsiäisaterian äärellä, oman laskutapansa mukaan, Nisankuun 15. päivänä.
Voidakseen ottaa huomioon sekä galilealais-farisealaiset samoin kuin juudealais-saddukealaiset näkökohdat oli temppelipappien toimitettava pääsiäisuhreja sekä torstaina että perjantaina. Galilealaisena, samoin tietäen lähestyvän kiinniottamisensa, Jeesus päätti juhlia pääsiäistä torstai-iltana. Jeesuksen pidätyksestä vastanneet ylipapit ja kirjanoppineet sen sijaan seurasivat juudealaista kalenteria, Johanneksen mukaan.
Vaikka meillä ei ole todisteita siitä, että pääsiäisuhreja uhrattiin molempina päivinä on sellainen ratkaisu hyvin mahdollinen. Jerusalemin väkimäärä paisui pääsiäisjuhlan aikaan 125 000:een. Temppelipappien olisi ollut logistisesti mahdotonta uhrata riittävästi lampaita noin suuren ihmismäärän tarpeisiin kello 15:00 ja kello 18:00 välillä yhden iltapäivän aikana. Heidän on täytynyt uhrata useampana päivänä, mikä tekee täysin mahdolliseksi sen, että Jeesus opetuslapsineen juhli pääsiäistä torstaina ennen kiinniottamistaan.
(Lainaus kirjasta: Jumalan Sana – Inspiroitu ja erehtymätön, toim. Petri Mäkilä ja Pasi Turunen, Kuva ja sana 2010, s. 147-149)
Sinänsä Craigin selitys vaikuttaa uskottavalta ja täysin mahdolliselta semminkin kun myös Humphreys paikallistaa ratkaisun Jeesuksen ajan kalenterieroihin. Humphreys päätyy omassa esityksessään siirtämään pääsiäisaterian perinteisen torstain paikalta keskiviikkoiltaan. Tähän nimenomaiseen kysymykseen en osaa lehtitietojen valossa ottaa kantaa. Mutta kysymys kalenterieroista ratkaisuna on sinänsä varmasti oikean suuntainen.

Visainen uuden testamentin pulma pääsiäisaterian ajankohdasta on siksi enemmänkin näennäinen. Se on lähinnä kirjallinen jännite–ei faktuaalinen–samasta asiasta kertovien eri lähteiden välillä, ja perustuu aukkoihin pikemminkin omassa kuin evankeliumin kirjoittajien tietämyksessä. Kirjallinen "ristitiita" on luonteavasti selitettävissä historiallisesti huomioimalla mainittu kalentereihin sisältyvä heitto. Kuten professori Humphreys toteaa The Telegraph lehden haastattelussa: ”Riippumatta siitä mitä mieltä ollaan Raamatusta juutalaiset eivät taatusti olisi erehtyneet sekoittamaan pääsiäisateriaa johonkin toiseen ateriaan. Siksi on todella vaikeaa ajatella, että evankeliumit esittäisivät tässä asiassa toistensa kanssa ristiriitaista tietoa.”

Useasti pääsiäiskertomuksiin liitettyjä eroavaisuuksia liioitellaan tarpeettomasti. Kuten William Lane Craig toteaa kerronnalliset eroavaisuudet koskevat  pääsiäistapahtumien historiallisen kovan ytimen kannalta toissijaisia kysymyksiä. Siksi niihin keskittyminen helposti saa unohtamaan miten monissa tärkeissä asioissa evankeliumit pitävät yhtä:
Roomalaiset ristiinnaulitsivat Jeesus nasaretilaisen pääsiäisjuhlan aikaan. Juutalaisten sanhedrin syytti häntä jumalanpilkasta. Tämän vuoksi hänet oli vangittu ja tuomittu minkä jälkeen häntä pilkattiin Pilatuksen edessä syytettynä maanpetoksesta. Hän kuoli joidenkin tuntien perästä ja haudattiin perjantai-iltapäivänä Joosef arimatialaisen hautaan, joka suljettiin kivellä. Eräät Jeesuksen naisseuraajat, Maria Magdaleena heidän joukossaan, jotka olivat seuranneet hänen hautaamistaan, vierailivat varhain sunnuntaiaamuna haudalla ja löysivät sen tyhjänä. Sen jälkeen Jeesus ilmestyi elävänä opetuslapsilleen, mukaan lukien Pietarille, jotka alkoivat julistamaan sanomaa hänen ylösnousemuksestaan. Kaikki neljä evankeliumia todistavat yhteneväisesti näistä tosiasioista.  (s. 150)

------

torstai 14. huhtikuuta 2011

Ihmiskauppiaasta Kristuksen palvelijaksi - John Newtonin tarina

” Muistini on lähes kadonnut, mutta kahta asiaa en unohda: 
Minä olen suuri syntinen ja Kristus on suuri Pelastaja.”
 

John Newton (1725 – 1807) muistetaan kautta maailman tunnetusta laulustaan Armo suuri ihmeinen (Amazing Grace). Vähemmän muistettu tosiasia on, että Newton oli ennen uskoontuloaan orjalaivan kapteeni. Kuuluisa laulu kuvastaa Newtonin ajatuksia Jumalan armosta, joka pelasti hänet. 

Newtonin äiti kuoli pojan ollessa vasta 7-vuotias. Yksitoistavuotiaana hän lähti isänsä kanssa merille, ja  liittyi myöhemmin orjalaivan miehistöön edeten lopulta oman laivan komentajaksi. Newton oli merimiestovereidensakin keskuudessa pahamaineinen. Kielenkäyttönsä ja muun käytöksensä vuoksi häntä kutsuttiin lempinimellä ”jumalaton Newton". Kerrotaan, että eräällä laivamatkalla hän putosi humalapäissään laidan yli mereen. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin miehistön kesken päästiin yksimielisyyteen siitä haluttiinko häntä lainkaan takaisin laivaan.

Orjakauppa - tuottoisa ja epäinhimillnen liiketoimi

Uuden maailman orjakauppa oli 1700-luvulla tuottoisaa, mutta julmaa liiketoimintaa. Laivat matkasivat ensimmäisen osan matkastaan lähes tyhjinä, kunnes ne ankkuroituivat lähelle Afrikan rannikkoa. Siellä heimopäälliköt antoivat eurooppalaisille rahtaajille toisista heimoista sota- tai tarkoitusta varten ryöstösaaliina hankittuja miehiä ja naisia. Ostajat valitsivat hienoimmat yksilöt, jotka vaihdettiin aseisiin, ammuksiin, viinaan ja vaatteisiin.

Orjat kahlittiin lastiruumaan, niin etteivät he voineet riistää itseltään henkeä merimatkan aikana. Tilan säästämiseksi heidät asetettiin ahtaille lavereille vieri viereen, rivi riviltä, jopa 600 vankia yhteen alukseen. Siellä he olivat lastiruumassa periaatteessa koko merimatkan ajan, myrskyt ja tyvenet, ahtaissa oloissa, hajussa ja liassa, kykenemättä liikkumaan, toinen toistaan vasten puristettuna.

Laivojen kapteenit käyttivät Atlantin halki kulkevaa vaarallista ”keskireittiä”. Toisinaan yli kaksikymmentä prosenttia orjalastista kuoli matkan aikana kurjiin olosuhteisiin, nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin. "24. kesäkuuta … Hautasimme tyttöorjan (No. 92)" kirjoitti Newton päiväkirjaansa. Orjilla ei ollut nimiä. Vain numerot. Epidemioiden välttämiseksi matkalla sairastuneet heitettiin elävältä yli laidan. Lisätienestin toivossa merimiehet toisnaan raiskasivat naisorjia. Matkan aikana raskaaksi tulleista saattoi pyytää korkeamman hinnan, koska periaatteessa ostaja hankki itselleen samalla kaksi orjaa – naisen ja hänen syntymättömän lapsensa, jonka lisäksi oli siittänyt valkoinen mies.

Orjalaivan saavuttua lopulta Uuteen Maailmaan, Amerikkaan, mustat vangit vaihdettiin sokeria ja melassia vastaan, joita käytettiin rommin valmistukseen. Nämä tuotiin laivalla Englantiin. Sitten lähdettiin uudestaan Afrikan rannikolle, ja näin kauppa ”kolmioreitillä” jatkui.

Orjakauppiaan synninhätä ja laulu, joka jäi elämään

Eräällä tällaisella matkallaan John Newtonin laiva Greyhound, joutui rajuun myrskyyn. Newton ei ollut koskaan kokenut vastaavaa. Merihädässä, aluksen ollessa hajoamaisillaan ja aaltojen lyödessä laivan ylitse, Newton joutuu synninhätään. Hänen mieleensä tulvehtii hänen äitinsä laulamia hengellisiä lauluja, jotka sulattavat hänen jumalattoman sydämensä ja saavat hänet kääntymään Jumalan puoleen. Varmana siitä, että hänen loppunsa on koittanut Newton rukoilee Jumalalta armoa.

Newton selvisi myrskystä. Siitä alkoi hänen elämässään alati syvenevä hengellinen kehitys, joka  muutaman vuoden aikana johtaa hänet antautumaan kokonaan Kristukselle, jättämään orjakaupan ja lukemaan itsensä papiksi.. Elämänsä viimeiset 43 vuotta hän saarnasi evankeliumia kirkoissa muun muassa Lontoossa.

Elämänsä lopulla, 82-vuotiaana, näkönsä jo lähes tyystin menettäneenä, Newtonin tiedetään sanoneen: ”Muistini on lähes kadonnut, mutta kahta asiaa en unohda: Minä olen suuri syntinen ja Kristus on suuri Pelastaja.” Suurimmallakin syntisellä on toivoa. Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia.

Newtonilla oli pappisvuosinaan tapana kirjoittaa sunnuntaijumalanpalveluksiin aina uusi laulu. Yksi tällainen laulu jäi elämään jälkipolville ja tunnetaan halki kristillisen maailman:  Armo suuri ihmeinen, jossa elää hänen oman todistuksensa siitä käsittämättömästä armosta ja elämää muuttavasta Jumalan hyvyydestä, jonka entinen orjalaivan kapteeni sai kokea. Sanat ovat Newtonin. Sävel on tuntematon. Sävel noudattaa pianon mustien koskettimien "pentatonista" asteikkoa, joka, ei mitenkään sattumalta, tunnetaan musiikissa myös "orja-asteikkona" (slave-scale). Lähes kaikki negrospirituaalit voidaan soittaa pelkillä mustilla koskettimilla. Niin myös Armo suuri ihmeinen, jonka sävel muistuttaa Länsi-Afrikkalaista valituslaulua, jollaisen Newton on hyvinkin saattanut aikanaan kuulla nousevan laivansa lastiruumasta.

Newton kuoli joulukuussa 1807. Hänen hautakivessään lukee: ”John Newton, pappi, kerran uskoton ja elostelija, Afrikkalaisten orjien palvelija, sai Herramme Jeesuksen Kristuksen rikkaasta armosta varjeltua, uudistua, sai anteeksi ja asetettiin saarnaamaan sitä uskoa, jota hän oli pitkään yrittänyt tuhota.”

Tapaus William Wilberforce

Ilman Newtonia ei olisi maailmaa koskettanutta laula. Mutta hänen elämäänsä liittyy myös merkittävä jälkikirjoitus.

Englannin parlamentissa työskenteli noihin aikoihin William Wilberforce  –niminen kristitty mies, joka koki saaneensa Jumalalta elämäntehtäväkseen taistella orjuutta vastaan ja sen lakkauttamiseksi Britannian siirtomaavalloissa.. Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi ja heillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään. ”Enkö ole ihminen? Enkö ole veljesi ja sisaresi?” kysyttiin amerikan orjuudenvastustajien, eli abolitionistien levittämässä iskulauseessa.

Eräässä vaiheessa Wilberforce kävi kamppailua kutsumuksensa suhteen  maallisen ja hengellisen välillä. Olisiko hänen kenties jätettävä poliittinen ura ja ryhdyttävä kokonaan hengelliseen työhön?  Wilberforcea painostettiin, häntä vastaan juoniteltiin, häntä pilkattiin ja yritettiin kaikin tavoin saada luopumaan orjuudenvastaisesta kamppailusta. Työ ei vaikuttanut tuottavan tulosta. Oliko kaikki sen arvoista?

Tässä kriittisessä elämänvaiheessa hän kääntyi pastorinsa puoleen kysyen opastusta.  Wilberforcen pastori oli entinen orjalaivan kapteeni John Newton, joka rohkaisi häntä jatkamaan Jumalan hänelle antamassa tärkeässä tehtävässä vastustuksesta välittämättä.

Pastorinsa, entisen orjalaivan kapteenin rohkaisemana, Wilberforce jatkoi taisteluaan orjien ihmisoikeuksien puolesta. Kului 20 vuotta. Wilberforce teki orjakaupan kieltäviä lakialoitteita yhden toisensa jälkeen antamatta periksi kunnes parlamentti lopulta vuonna 1807, John Newtonin kuolinvuonna, sääti lain, jolla orjakauppa tehtiin laittomaksi kaikkialla brittiläisen imperiumin alueella.

Wilberforcille tämä ei riittänyt. Orjakauppa oli nyt tehty laittomaksi. Monet siirtomaaisännät kuitenkin yhä omistivat orjia. Wilberforce halusi kaikki orjat vapaaksi. Hän jatkoi taistelua.

Perjantai-iltana 26. heinäkuuta 1833 sairas, 74-vuotias William Wilberforce lepäsi kotonaan, kun hänelle tuotiin viesti siitä, että Britannian parlamentti oli antanut määräyksen orjuuden lakkauttamisesta. Lisäksi parlamentti oli säätänyt 20 miljoonaa puntaa viimeistenkin orjien vapauttamiseksi. Tuo päivä merkitsi vapautta 700 000 orjalle halki brittiläisen imperiumin. 

Seuraavana päivänä, lauantaina, Wilberforcen tila heikentyi dramaattisesti ja varhain maanantai-aamuna hän siirtyi kirkkauteen Herransa luo. Palkanmaksun aika oli tullut. Vain muutama päivä ennen kuolemaansa hän oli saanut nähdä elämänsä unelman täyttyvän - unelman, jonka toteuttamiseen hän sai voimia ja rohkaisua Jumalan sanasta, kristillisestä arvomaailmasta, ja entiseltä orjalaivan kapteenilta John Newtonilta.

Jälkikijoitus: Nykyajan ihmiskauppa

William Wilberforcen elämästä kertova koskettava elokuva The Amazing Grace on julkaistu dvd:nä. Suosittelen. Sitä katsellessa on kuitenkin syytä muistaa, että orjakauppa ei ole kadonnut nykymaailmasta. Tälläkin hetkellä arviolta 27 miljoonaa ihmistä elää jonkinasteisessa orjuudessa ihmiskaupan uhreina.

Vuosittain 600 000 - 800 000 ihmistä kaapataan ja kuljetetaan asuinmaansa rajojen ylitse vieraisiin olosuhteisiin. Heistä 80 % on naisia ja tyttöjä; puolet alaikäisiä. Enemmistö heistä sijoitetaan kaupallisen prostituution ja seksiteollisuuden piiriin. Jopa muutaman vuoden ikäisiä tyttöjä myydään lapsimorsiamiksi.  Ihmiskaupassa liikkuvat vuosittain lähes 10 miljardin euron pääomat.

Tästä kaikesta voi lukea Gary Haugenin kirjasta Viattomina Vietellyt (Kuva ja Sana, 2006). Se on pysähdyttävä tosikertomus ja herätyshuuto nykyajan orjuudesta, joka pyörii lapsikaupan ympärillä.

Wilberforcen perintö velvoittaa meitä kaikkia taistelemaan tätä nykyajan pahuutta vastaan.

---------
Amazing Grace -laulu. Esittäjänä Wintley Phipps. 

Kukaan ei esitä tätä klassikkoa niin kuin Phipps tällä videolla. Phipps vieraili Suomessa Patmos Lähetyssäätiön vieraana joulukuussa 2010 ja lauloi Operaatio Joulun Lapsen hyväksi täpötäydelle Meilahden kirkkoyleisölle.




Nykyajan orjuudesta: 

Osallistu ja vaikuta - taistele nykyajan orjuutta vastaan:
  • International Justice Mission - International Justice Mission is a human rights agency that secures justice for victims of slavery, sexual exploitation and other forms of violent oppression. IJM lawyers, investigators and aftercare professionals work with local officials to ensure immediate victim rescue and aftercare, to prosecute perpetrators and to promote functioning public justice systems.
  • Call & Response - We believe the end of modern day slavery will come from individuals who gather together to push on businesses, media, and governments to support their existing values for human rights. We believe that this is a bottom-up movement that needs dynamic information, sustained inspiration, and most importantly, tactile activation.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Vaalien alla - kristillistä ympäristöajattelua

”… tullut on aika tuomita kuolleet …
ja turmella ne, jotka maan turmelevat."
(Ilm. 11:18)


On jälleen eduskuntavaalien aika. Monien aiheiden ohella vaalikeskusteluissa on myös käsitelty maallikolle vaikeasti avautuvaa energiapolitiikkaa. 

Erilaisia energiaratkaisuja on vertailtu kiivaasti. On pohdittu missä määrin ja kuinka tulisi kustannustehokkaasti siirtyä pois ilmastonlämpenemistä aiheuttavista kivihiili- ja öljypohjaisista energiaratkaisuista ja panostaa kunnolla puhtaampiin energiamuotoihin, kuten turve- ja ydinvoimaan.Japanin onnettomuuden seurauksena tosin viimeksi mainittu on joutunut vastatuuleen. Ei Suomi kuitenkaan pelkällä turpeella tai tuulivoimalla lämpiä. En tosin ole asiantuntija. Päättäköön viisaammat. Siksihän meillä on vaalit.

Yksi suurimmista globaaleista uhkakuvista terrorismin ohella ovat ns. ympäristöuhkat, saastuminen ja ilmastonlämpeneminen. Joskus mennä vuosina pohdittiin sitäkin pitäisikö vainajilta ennen hautaamista irrottaa amalgaamipaikat. Paikoissa oleva elohopeahan on ympäristömyrkky.

Kannatan tietysti vastuullisuutta ympäristön suhteen, vaikka en itse olekaan mikään ympäristöaktivismin perikuva. Ajattelen vaikkapa kierrätystä, joka nykynuorisolle on luonteva osa arkipäivää. Se saa minut tuntemaan itseni vanhaksi. Minun on vaikea tajuta mikä mielekkyys on esimerkiksi siinä, että  p i k a r u o k a ravintolassa asiakkaan on uloslähtiessä pysähdyttävä lajittelemaan roskansa. Siinä seisot kuin uuno miettimässä mihin laitetaan pilli ja mihin servietit. Aikaa kuluu. Eikö siinä mene koko Fast Food -ajatus päälaelleen: nopeasti sisään, nopeasti ulos? Mutta periaatteessa siis kannatan. Vaikka en aina ymmärräkään.

Ympäristöintoilun yhtenä sudenkuoppana
näen kuitenkin ilmiön, jolle olen antanut nimeksi ”vihreä farisealaisuus”. Tämä ei ole puoluepoliittinen piikki, vaan yleishuomio. Olemme enemmän huolissamme ympäristörikoksista kuin vaikkapa aviorikoksista. Ihmissuhdesikailut ovat yksityisasioita, mutta se mihin laitan käytetyt patterit eivät. Olemme enemmän huolissamme siitä minkälaisen planeetan jätämme lapsillemme perinnöksi, kuin siitä minkälaisia lapsia jätämme jälkeemme. Meitä kiinnostaa enemmän kasvihuonepäästöjen rajoittaminen, kuin puuttuminen siihen mitä ihmiset päästävät suustansa. Merikilpikonnan munia pitää suojella, mutta lapsia saa tappaa äitinsä kohtuun. Moderni materialistinen ihminen pystyy käsittelemään talousjätteensä, muttei moraalista jätettään. Kannamme roskat ulos talosta, mutta emme sydämestä.

Nykyihminen ajattelee helposti, että se mikä saastuttaa on ulkopuolella. Kunhan vain kiinnitetään enemmän huomiota ulkonaiseen puhtauteen tulee maailmasta parempi paikka elää. Meidän suurin huolemme on ”epäpuhtaat ja pesemättömät kädet” (Mark. 7:2-6). Laadimme ”ihmisten perinnäissääntöjä”, ympäristödirektiivejä, joiden rikkomisesta seuraa, jos ei aina sakkoja tai vankeutta, niin vähintään yhteisön syvää paheksuntaa. ”Voi kauhistus sentään! Heitätkö sinä patterit ihan tavallisen roskan joukkoon?” Ja siinä sivussa hylkäämme Jumalan käskyn (Mark. 7:9).

Jeesuksen mukaan vaarallisin saastutus lähtee ihmisen sisimmästä: ”Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen” (Mark. 7:21-23).

Maan saastuminen ja turmeleminen on teema, joka tunnetaan jo Raamatussa. Moderni materialistinen ihminen ei kuitenkaan enää näe yhteyttä, joka Raamatun mukaan vallitsee ihmisen moraalisten valintojensa ja ympäristön välillä. En tarkoita pelkästään sitä, että teollistuminen ja metsienhakkuu, jotka vahingoittavat luontoa, johtuvat pohjimmiltaan ihmisen ahneudesta ja voitontavoittelusta. Jumalan sanan mukaan ihmisen synnit aiheuttavat mullistuksia koko luomakunnassa. Moderni ihminen on hukannut kykynsä tiedostaa tekojensa vaikutusta luontoon hengellisten lainalaisuuksien valossa.

Kun Ilmestyskirja puhuu maan turmelemisesta, ei kysymys ensisijassa ole ympäristömyrkyistä ja energiamuodoista, vaan siitä miten ihmiset elävät suhteessa Jumalan ilmoitettuun tahtoon. Paavali sanoo koko luomakunnan lopun aikoina huokailevan kuin synnytystuskissa. Ihmisen synti aiheuttaa vahinkoa luonnolle sielläkin missä ei ole kivihiilivoimaloita.

Profeetta Jesaja toteaa Pyhässä Hengessä: ”Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sen tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.”  (Jes. 24:4-6).  Mooses varoitti israelilaisia ja kehotti heitä kiinnittämään huomiota elämäänsä luvatussa maassa: ”Noudattakaa siis kaikkia minun käskyjäni ja kaikkia minun säädöksiäni ja pitäkää ne, ettei teitä oksentaisi ulos se maa, johon minä vien teidät asumaan.” (3 Moos. 20:22)

Työpöytäni ikkunanlaudalla on jo 15 vuotta ollut kolme Reformed Theological Seminaryn mainosta, jotka aikanaan kehystin itselleni talteen. Ne muistuttavat minua itselleni tärkeistä teemoista: Rukous, Raamattu ja evankeliointi. Viimeksi mainitussa mainoksessa on kuva suuresta ihmisjoukosta. Kuvateksti kehottaa: ”Kampanjoi sinäkin maailman uhanalaisimman lajin pelastamiseksi! – Jos vakavissasi haluat säilyttää meidän kallisarvoisimman luonnonvaramme, osallistu evankelioimistyöhön. Jos kerran on arvokasta taistella valaiden puolesta, kuinka paljoa enemmän ihmissielujen puolesta!”

Älä unohda kierrätystä. Muista viedä käytetyt paristot niille varattuihin keräyspisteisiin. Mutta ennen kaikkea, älä unohda kertoa ihmisille Jeesuksesta, joka puhdistaa sydämet synnin saastutuksesta. Varjele luontoa tekemällä parannus synneistäsi. Jokainen meistä on joko osa ongelmaa tai osa ratkaisua. Jos et vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti tee todellien ympäristöteko ja anna elämäsi Jeesukselle. Se on hyvä alku.

Ettei jäisi liian teoreettiseksi tämä kirjoitukseni, niin totean lopuksi, että koin hiljattain ympäristötietoisuuteni heräämisen ihan uudella tavalla. Huomasin yhtäkkiä kaipaavani kovasti kesää päästäkseni jälleen vaeltelemaan Nuuksion kauniisiin maisemiin ja nauttimaan Jumalan luomasta luonnosta. Siitä on tullut harrastukseni viimeisten vuosien aikana. Tuota ajatellessani minussa syntyi yhtäkkiä poikkeuksellisen voimakas kiitollisuuden tunne Jumalaa kohtaan kaikesta luonnon kauneudesta. Huomasin miettiväni miten voisin tätä kiitollisuuttani osoittaa konkreettisesti.

Päätin siltä istumalta liittyä kristilliseen luonnonsuojelujärjestöön - A Rocha Suomi-Finland (myös. FaceBookissa). Järjestön sivuilla todetaan, että sen toiminta ”pohjautuu kristinuskon mukaiseen käsitykseen siitä, että luonto on suojelemisen arvoinen koska Jumala on sen luonut ja antanut siitä huolehtimisen ihmisten tehtäväksi”.  Yhdistyksen tarkoituksena on "edistää luonnonsuojelutyötä Suomessa herättelemällä kristittyjä ympäristötietoisuuteen ja -vastuuseen sekä tekemällä yhteistyötä muiden ympäristöalan toimijoiden kanssa."

En lainkaan teeskentele olevani mikään ympäristöajattelun esikuva. Mutta ainahan sitä voi ihmisenä kasvaa vähin askelin oikeampaan suuntaan. Minäkin. Tässä niin kuin muissakin asioissa, joissa olen vielä kovin keskeneräinen.




-----

torstai 7. huhtikuuta 2011

VIDEO: Varhaisin löydetty uuden testamentin tekstikatkelma

Tässä kiehtova ja mielenkiintoinen video liittyen vanhimpaan löydettyyn Uuden testamentin tekstifragmenttiin. 

Dr Dirk Jongkind, a Research Fellow at Tyndale House, pieces together the earliest manuscript evidence for the New Testament and shows how it tells the story of Jesus' trial before Pilate.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

VIDEO: Kevennykseksi kaiken keskelle

Ilkeät piilokamerasedät ovat sijoittaneet gymille kaatuvan peilin. Hauskin lienee kaveri, jolla jakaus pysyy vaikka käsipunnukset putoavat varpaille




Ja mikään ei voita vanhaa kunnon Spedeä. Tämä on aivan ainoalaatuisen mainio nostalginen välähdys menneestä. Byrokratian kritiikkiä mustavalkotyyliin. Tärkeää, että on kaikki paperit mukana kun menee virastoon asioimaan: