perjantai 29. maaliskuuta 2013

Neljä jännittävää asiantuntijavideota pääsiäisen tapahtumista

Pääsiäinen on kristikunnan tärkein juhla. Uskovat kaikkialla käyvät läpi Jeesuksen kärsimyshistoriaa ristinkuolemasta ylösnousemukseen. Oheisissa lyhytvideoissa, jotka olen poiminut YouTubesta uuden testamentin tutkimuksen eturivin asiantuntijat valaisevat pääsiäisen tapahtumia jännittävällä tavalla.

1) Tri Dirk Jongkind (Tyndale House) valaisee Jeesusken oikeudenkäyntiä Uuden testamentin vanhimman löydetyn tekstifragmentin (p52:  n. 120-150 jKr; Joh 18) pohjalta:



2) Brittiläinen Uuden testamentin tutkija tri Richard Bauckahm valaisee evankeliumien merkitystä silminnäkijätodistuksina:



3) Tri Peter Williams sekä tri David Instone Brewer katsovat lähemmin vanhaa juutalaista Talmudin tekstiä, joka vahvistaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen:



4) Tri Peter Williams summaa yhteen uuden testamentin historiallista todistusaineistoa siitä, että Jeesus todella nousi ylös kuolleista:



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäissaarna - Getsemanesta Golgatalle kirjoitusten mukaan


Hiljainen viikko on tullut. Pääsiäinen on käsillä. Kristikunnan suurin juhla pysäyttää kristityt yli kirkkokuntarajojen kaikkein tärkeimpien uskontotuuksien äärelle. Apostoli Paavali määritteli evankeliumin siten, että kaikkein luovuttamattominta on se mikä liittyy pääsiäiseen: 

”Minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin … jonka kautta te myös pelastutte … että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi…” (1 Kor. 15:1-5). 

Kärsimysviikko oli kirjoitusten täyttymys. Harhaan eksyvät ne, jotka yrittävät ymmärtää Jeesuksen kärsimystä ilman kirjoituksia. On näet mahdotonta ymmärtää pelkän inhimillisen järkeilyn pohjalta miksi Kristus, jos Hän kerran oli Kuningas ja Jumalan oma Poika, joutui häväistäväksi ja sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi ristillä. 

”… jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä”, herjasivat ohikulkijat ihmisviisauden varassa (Matt. 27:40). Samoin oppineet päättelivät pilkallisesti, että ”Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme … vapahtakoon nyt Jumala hänet jos on häneen mielistynyt” (Matt. 27:42-43).

Nykypäivän ihmiset eivät puolestaan voi käsittää miten hyvä Jumala voisi rangaista omaa Poikaansa jostain mitä toiset ovat tehneet. Hänhän kuoli ”meidän syntiemme tähden”.

Monet liberaaliteologitkin ovat valmiita hylkäämään ristin merkityksen, koska eivät saa mahtumaan järkeen (!) sitä tosiasiaa, että Jumala rankaisi ristillä riippuvaa Poikaansa ”meidän syntiemme tähden”. Heidän mielestään sellainen ei ole edes mahdollista. 

Pääsiäisen salaisuus ei alistu järjen ruumiinavaukselle.

Jeesus itse ei kärsimysmatkaa tehdessään Getsemanen kautta Golgatalle tuntunut olevan huolissaan siitä mitä hänelle oli tapahtumassa. Toki Kristuskin kohtasi kärsimyksen mukanaan tuoman pelon ja kauhun. Kuitenkaan Hän itse ei nähnyt asiassa sen enempää teologista kuin moraalistakaan ongelmaa.

Jokaisella askeleella Hän halusi seuraajiensa ymmärtävän, että se mitä Hänelle tapahtuu ei ole inhimillinen tragedia, vaan Jumalan sanojen täyttymys.

Kärsimystien päässä häämötti voitto, joka, aivan samoin kuin hänen kärsimyksensä, ylitti kaiken inhimillisen järkeilyn. Orjantappurakruunusta huolimatta Hän oli oikea Kuningas.

Kun Pietari olisi halunnut säästää mestarinsa edessä olevalta kauhealta kärsimykseltä Jeesus nuhteli häntä siitä, että hän ei ajatellut ”sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.” (Mark. 8:33).

Kun naiset itkivät ristiä kantavaa Kristusta Hän sanoi heille: ”…älkää minua itkekö…” (Luku. 23:28).

Opetuslasten yrittäessä estää Jeesuksen joutuminen vangitsijoidensa käsiin Vapahtaja muistutti heitä: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtua? …. Tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” (Matt. 26:53-54, 56). 

Pääsiäisenä ei ole tarkoitus sääliä Kristusta, vaan riemuita Hänen kanssaan siitä, että Hän kärsi ja kuoli ”meidän syntiemme tähden” kirjoitusten mukaan. Jeesus tiesi mitä Hän teki vaikka tiesi mitä oli tulossa.

Pääsiäisen sanoman tulisi saada meidät painamaan päämme kiitolliseen rukoukseen. Kristus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme: ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä olisi rauha” (Jes 53:5).

Joka etsii rauhaa Jumalan kanssa, jonka on synneillään vihoittanut, löytää sen Kristuksen ristissä. Joka etsii omantunnon rauhaa synneistä, jotka syyttävät, löytää sen Kristuksen ristissä. 

Jumalan Pojan ristin kärsimys loukkaa syntiensä todellisuudesta vieraantuneen ihmisen moraalista herkkähipiäisyyttä. Emme ymmärrä emmekä kestä katsoa ristillä riippuvaa Kristusta, koska emme mielestämme ole niin pahoja, että sellaiseen olisi ollut aihetta. Niinpä risti todistaa syntiensä sokaisemalle järkeilijälle vain Jumalan julmuudesta eikä rakkaudesta.  Meidän pitäisi palvoa, mutta pilkkaamme.

Pääsiäinen pakottaa meidät kohtaamaan todellisuuden omasta syntisyydestämme. Risti osoittaa, että meidän syntimme ovat todellinen ongelma. Kukaan älköön ristin juurella erehtykö imartelemaan itseään ajattelemalla ristin kärsimyksen olleen tarpeettoman julma. Emme ymmärrä synnistä rahtuakaan, jos torjumme meille ristillä tarjotun verisen sovituksen.

Se ei sovi meidän makuumme? Se tuntui sopivan Jumalalle. Meidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Synneillämme on.

Kun ymmärrämme, että ”hän kuoli meidän syntiemme tähden” tämän hirveän kuoleman ymmärrämme Jumalan rakkauden syvyyden, joka meille tarjotaan Jeesuksessa. Ristiä katsoessamme saamme todeta: ”Noin pitkälle Kristus oli valmis menemään lunastaakseen minut synneistäni Jumalan omaisuudeksi!”

Niin kuin on kirjoitettu: ”Hän joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa
olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Ja vielä: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäviäni…” (Joh. 15:13).

Sovitus ei ollut tapahtuma, jossa väkivaltainen Jumala löi ristille vastentahtoisen Poikansa, vaan tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta. 

Järki ei tätä hyväksy eikä ota sitä vastaan ja jää siksi synnin valtaan. 

Pääsiäinen ei päättynyt ristin kuolemaan. Ei hautaan. 

”…nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi”, kirjoitti Paavali.

Olemme ensimmäisiä opetuslapsia etuoikeutetummassa asemassa siinä suhteessa, että saamme katsoa pääsiäistä ylösnousemuksesta käsin. Tiedämme kaiken päättyneen hyvin. Jeesus voitti kuoleman. Me saamme iloita ja riemuita ristin voitosta, koska Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös.

Getsemanesta Golgatalle kaikki meni kirjoitusten mukaan – ”by the Book”.

Älä sääli Kristusta. Ylistä Häntä!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Homoseksuaalisuus – luonnollista, luonnon vastaista?

Keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parisuhteista törmätään toistuvasti kysymykseen sukupuolisen käyttäytymisen ”luonnollisuudesta” tai ”luonnon vastaisuudesta”. On kaksi erilaista tapaa ymmärtää mitä ”luonnollisuudella” tarkoitetaan. On tärkeää ymmärtää näiden kahden tarkastelutavan ero.

Toinen niistä on ongelmallinen, koska se johtaa helposti naturalistiseen virhepäätelmään. Toinen puolestaan välttää sen. Jälkimmäinen on siten asianmukainen tapa vedota ”luontoon” moraalifilosofisessa keskustelussa, kun taas ensimmäisen kanssa törmätään helposti ongelmiin.

Luonnollista on se mikä esiintyy luonnossa

Ensimmäinen tapa ymmärtää viittaus ”luonnollisuuteen” on ymmärtää se viittauksena yleiseen esiintyvyyteen luonnossa. Lähtökohtana on sana ”luonto”, jolla tarkoitetaan kaikkea aineellisessa biosfäärissä esiintyvää. Luonnollista on siten kaikki se mitä esiintyy luonnossa.

Tätä tarkastelutapaa pidetään usein ongelmallisena moraalifilosofisessa keskustelussa, koska katsotaan, että tosiasioista luonnossa ei voida päätellä moraalilausekkeita. Toisin sanoen: Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.

Moraalisten velvoitteiden johtamista luonnossa esiintyvistä ilmiöistä kutsutaan englanninkielisessä filosofisessa kirjallisuudessa naturalistiseksi virhepäätelmäksi (naturalistic fallacy), tai is–ought –virhepäätelmäksi.

On helppo ymmärtää miksi esiintyvyyttä luonnossaesimerkiksi eläinten käyttäytymistäei sellaisenaan voi käyttää moraalisen päättelyn lähtökohtana. Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne.

Olisi siksi ongelmallista johtaa ihmisten moraalivelvoitteita pelkästään esiintyvyydestä luonnossa. 

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja naturalistinen virhepäätelmä

On hyvin tavallista törmätä keskustelussa homoseksuaalisuudesta väitteeseen siitä, että homoseksuaalisuus on ”luonnon vastaista”, tai ”luonnotonta”. Moralistiseen äänensävyyn esitetty paheksunta kuulostaa kenties loukkaavalta niistä, jotka kokevat pääsääntöisesti seksuaalista kiinnostusta samaan sukupuoleen. He kokevat homoeroottiset tunteensa varsin luonnollisina itselleen.

Mikäli ”luonnon vastaisella” viitataan esiintyvyyteen luonnossa ovat ne kriitikot osittain oikeassa, jotka tässä kohtaa huomauttavat naturalistisesta virhepäätelmästä. Homoseksuaalista käyttäytymistä arvellaan esiintyvän luonnossa joidenkin eliölajien parissa, joten laajassa merkityksessä sitä voidaan pitää ”luonnollisena”, eikä ”luonnottomuuteen” vetoava moraalinen paheksunta tältä osin osu maaliinsa.

Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että homoseksuaalisen käyttäytymisen esiintyvyyteen vetoava ”luonnollisuuteen” perustuva moraalinen vasta-argumenttikin yhtälailla kaatuu naturalistiseen virhepäätelmään. Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden tulisi olla.

Yksin siitä, että luonnossa esiintyy joidenkin eliölajien parissa homoseksuaalista käyttäytymistä ei voida johtaa moraalista päätelmää, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on moraalisesti oikein. Kuten kirjoituksen alussa viittasin, luonnossa esiintyy monenlaista käyttäytymistä, jota perustellusti ei voida ottaa inhimillisen eettisen päättelyn lähtökohdaksi sellaisenaan. Eläinkunnan käyttäytymisestä ei voida johtaa sääntöjä siihen mikä ihmisten parissa voidaan pitää oikeana tai vääränä.

Samoin siitä havainnosta, että jollakin on homoeroottisia tunteita (tämä on variaatio esiintyvyydestä luonnossa) ei automaattisesti seuraa, että nämä tunteet ovat moraalisesti hyväksyttäviä tunteita. Näiden tunteiden moraalinen status tulee määritellä muista lähtökohdista käsin.

Samaan hengenvetoon on tietysti todettava, että näistä ei voida yksinkertaistavasti päätellä myöskään, että homoseksuaalinen käyttäytyminen tai tunteet olisivat väärin. Esiintyvyydestä luonnossa ei sellaisenaan ei voida johtaa moraalisia periaatteita kumpaankaan suuntaan. 

Luonnossa havaittava rakennesuunnittelu

Toinen tapa määritellä ”luonnollinen” on viitata luonnossa havaittavaan teleologiaan jarakennesuunnitteluun. Tätä voidaan valottaa muutamalla yksinkertaisella esimerkillä.

Sydän on elin, jonka tarkoitus on ylläpitää verenkiertoa ruumiissa. Kun sydän pumppaa verta se toimii luonnon mukaisesti. Verenkiertoelimistö on rakenteeltaan sellainen, että se kierrättää kehossa verta. Ei esimerkiksi öljyä. Siksi hätätilassa ihmisille tehdään verensiirto eikä öljynvaihto. Tai sydämensiirto. Mainittu toimenpide auttaa verenkiertoelimistöä toteuttamaan sen luonnollista rakenteen mukaista tarkoitusta. Yhtälailla autojen koneiston voitelu on rakennettu toimimaan öljyllä, joten autoille ei tehdä verensiirtoja. (Vaikka tässä viittasin auton rakennesuunnitteluun, joka ei ole esimerkki biologisesta luonnosta, se valaisee muun ohella kykyämme ymmärtää rakennesuunnittelun merkitys.) Silmät ovat elin näkemistä varten. Silmillä näkeminen on siis luonnollista. Silmän rakenne on erilainen kuin korvan, jonka vuoksi korvan luonnollinen tarkoitus on eri kuin silmän. Ruuansulatuselimistön tarkoitus on sulattaa / hajottaa ravintoa ihmisen elimistön käyttöön elämän ylläpitämiseksi.  
Näiden esimerkin omaisesti mainittujen elimien rakenteesta ja toiminnallisuudesta voidaan päätellä mikä kunkin kohdalla on luonnollista.

Tämä rajatumpi tapa tarkastella sitä mikä on luonnollista ei perustu pelkästään sen yksinkertaiseen toteamiseen mitä luonnossa voidaan havaita esiintyvän. Luonnossa esiintyy eliöitä, joilla ei ole lainkaan silmiä. Silti tiedämme, että on luonnollista, että ihmiset ovat näkeviä olentoja, koska heillä on elin, jonka rakenne mahdollistaa näkemisen. Näkeminen on silmille luonnollista.

Eri eliöillä on erilaisia silmiä, jotka toimivat eri tavalla. Kärpänen tai lintu näkee eri tavalla kuin ihminen. Kukin silmä toimii rakenteensa pohjalta eri tavalla, mutta toimiessaan rakenteensa mukaisesti ne toimivat luonnon mukaisesti, vaikka toimivatkin eri tavalla kuin jonkin muun eliön silmä. Ihmisen silmän rakenne on sellainen, että stereonäkö sekä värien näkeminen on luonnollista ihmiselle, vaikka onkin eliöitä, joiden silmien rakenne on toisenlainen eikä vastaava näköaistimus ole näillä mahdollinen.

On tilanteita, joissa mainitut elimet, kuten silmä, eivät toteuta sen rakenteesta johtuvaa luonnollista funktiota. Silmä voi vahingoittua (esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden seurauksena), näkö voi heiketä iän myötä tai joku voi syntyä osittain taikka täysin sokeana.

Tästä huolimatta silmän luonnollinen tarkoitus pysyy samana. On tietysti luonnollista, että vioittunut silmä ei toteuta luonnonmukaista tehtäväänsä. Mutta huonosti toimiva tai vioittunut silmä on silti edelleen elin, jonka luonnon mukaisena tarkoituksena on mahdollistaa näkeminen. Sama pätee vaikkapa ruuansulatuselimistöön.

Kun luonnollisuutta tarkastellaan rakennesuunnittelusta käsin siitä tehdyt havainnot välttävät myös naturalistisen virhepäätelmän. Rakennesuunnittelusta poikkeamisella voi olla dramaattisia ja vahingollisia seurauksia. Tämä alleviivaa rakennesuunnittelun huomioimisen tärkeyttä.

Esimerkiksi, ruoansulatuselimistön tarkoituksena on sulattaa ravintoa. Joissakin tapauksissa ei löydetä yksimielisyyttä siitä mikä on hyvää ja huonoa ravintoa. Mutta vaikka periaatteessa on mahdollista syödä lasinsiruja, ei sellainen olisi luonnollista. Lasinsirut eivät myöskään ole ravintoa vain siksi, että niitä voi syödä. Vastasyntyneiden silmien puhkominen ei olisi luonnollista vaikka luonnossa esiintyykin eliöitä, joilla ei ole silmiä.

Tämän määritelmän mukaan ”luonnollista” on se, mikä on sopusoinnussa havaitsemamme rakennesuunnittelun kanssa. 

Ihmisen sukupuolisuus rakennesuunnittelun valossa

Tässä yhteydessä siteeraan hiukan laajemmin Teksasin yliopiston filosofian professori J. Budziszewskin kirjaa Tätä Emme Voi Olla Tietämättä (Uusi Tie, 2011). Budziszewski avaa hyvin mielenkiintoisella tavalla mitä rakennesuunnittelu merkitsee kun puhutaan ihmisen seksuaalisuudesta:

Jos ihmisellä ei ole Jumalan antamaa naimattomuuden lahjaa, mieheltä puuttuu jotakin, jonka vain nainen voi antaa, ja naiselta puuttuu jotakin, minkä vain mies voi antaa. Tämä on kaikkein ilmeisintä fyysisellä alueella. Kaikkien muiden paitsi yhden biologisen toiminnan alueella tarvitaan kulloinkin vain yksi ruumis toiminnon suorittamiseksi. Ihminen pystyy sulattamaan ruuan itse käyttäen ainoastaan omaa ruuansulatuskanavaansa. Hän pystyy näkemään itsenäisesti käyttäen vain omia jalkojaan. Sama pätee kaikkiin hänen toimintoihinsa ja niissä käytettyihin elimiin. Kukin meistä pystyy toteuttamaan jokaisen elintärkeän toiminnon itsenäisesti, paitsi yhden. Ainoa poikkeus on lisääntyminen. Tämä osoittaa, että ihmisten parissa maskuliininen ja feminiininen seksuaalisuus ovat perustavalla tavalla riippuvaisia toisistaan, ne ovat toisiaan varten luodut. Jos puhuisimme hengityksestä, niin tämä tarkoittaisi sitä, että miehellä olisi pallea ja naisella keuhkot, ja heidän täytyisi tulla yhteen voidakseen vetää ensimmäistäkään hengenvetoaan. Jos puhuisimme verenkierrosta, tilanne olisi sama kuin jos miehellä olisi oikeanpuoleinen kammio ja naisella vasemmanpuoleinen, ja heidän täytyisi tulla yhteen jokaista sydämenlyöntiä varten. Näin ei tietenkään ole asianlaita hengityksen tai verenkierron kohdalla, mutta lisääntymiskyky on tällä tavalla riippuvainen miehen ja naisen yhteen tulosta. Vastakohtien yhtyminen on ainoa tapa käytännössä toteuttaa ihmisen lisääntymiskykyä. Jos mies ja nainen eivät tule yhteen ikään kuin yhdeksi organismiksi, yhdeksi lihaksi, lisääntymistä ei tapahdu.

Budzizsewski korostaa, ettei vaimon ja miehen toisiaan täydentävyys toki rajoitu biologiaan, vaan kaikilla alueilla, fyysisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti he sopivat yhteen toisiaan täydentävällä tavalla.

Mutta Budziszewski kuvailee osuvasti kuinka ihmiset ovat biologisilta toiminnoiltaan toisesta sukupuolesta riippumattomia kaikilla biologisilla alueilla paitsi yhdellä, mitä tulee lisääntymiseen. Silloin miehen ja naisen on tultava yhteen ja muodostettava yhdessä sellainen kokonaisvaltainen ruumiillinen ja elimellinen yhteys, jota ilman kumpikaan ei itsenäisesti kykene tuottamaan jälkeläisiä.

Tämä on voimakas todistus luonnossa vallitsevasta rakennesuunnittelusta mitä tulee seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden luonnollisuuden arvioimiseen. 

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja rakennesuunnittelu luonnossa

On täysin luonnollista, että homoseksuaalit parit eivät voi keskenään saada omia biologisia lapsia. Kuitenkin homoseksuaalinen akti, toisin kuin heteroseksuaalinen, on rakennesuunnittelun valossa vastoin luontoa. Rakennesuunnittelusta johtuen homoseksuaalinen akti kykenee ainoastaan imitoimaan luonnon mukaista heteroseksuaalista aktia.

Sukupuoli on muutakin kuin sukuelimet ja seksuaalisuus muutakin kuin lisääntymistä. Mutta ne ovat erottamaton osa sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta.

Heteroseksuaalisen parinmuodostuksen luonnollisuus ei perustu siihen, että jokaisen yhdynnän seurauksena on oltava lapsia. Ikääntymisestä tai sairaudesta johtuva lapsettomuus ei katkaise biologisen rakennesuunnitteluun perustuvaa luonnollista periaatteellista yhteyttä suvunjatkumiseen niin kuin ei iästä tai sairaudesta johtuva näön heikkeneminen tai menetys tarkoita, että silmien luonnollinen tarkoitus ei olisi näkeminen.

Budziszewskiin viitaten lapsettomuus koskettaa miestä ja naista toisistaan riippuvaisena biologis-elimellisenä kokonaisuutena samalla tavalla kuin viallinen silmä tai sydän koskettaa yhtä ainoaa ihmistä. Näkemisen suhteen ihminen on toisesta riippumaton, koska hänellä on elin, joka kykenee luonnollisesti toimiessaan yksin antamaan näkökyvyn. Lisääntymisen suhteen asia on toinen. Siihen vaadittavan yhteen tulemisen vuoksi lapsettomuus koskettaa miestä ja naista yhdessä. Näön vioittuminen ei tuhoa silmän tarkoitusta eikä lapsettomuus tuhoa vastakkaisten sukupuolten biologisen yhteen tulemisen periaatteellista tarkoitusta. 

Johtopäätöksenä

Viittausta luonnon vastaisuuteen ei edellisen valossa myöskään tule pitää loukkauksena tai herjana silloin kun sillä viitataan sukupuolisuuden biologiseen rakennesuunnitteluun. Tällöin kyse on pikemminkin kuvailusta, josta tosin voidaan tosin tehdä asianmukaisesti moraalisia johtopäätöksiä. Rakennesuunnittelun pohjalta voidaan näet sanoa, että ihmisen ei tulisi harjoittaa homoseksiä, koska se on luonnon vastaista ja potentiaalisesti ihmiselle vahingollista.

Tätä rakennesuunnittelusta johdettua johtopäätöstä alleviivaa se tosiasia, että luonnon, eli rakennesuunnittelun vastaisesta homoseksuaalinen akti, varsinkin miesten välisessä seksissä, on todistetusti terveydelle monella tapaa vahingollista. Aivan niin kuin lasinsirujen syöminen voi vakavasti vahingoittaa ruoansulatuselimistöä, ja siksi ihmisen ei pidä, syödä lasinsiruja. Lasi ei ole ravintoa, vaikka sitä voi syödä.

Sukupuolisuuteen liittyvän rakennesuunnittelun pohjalta on perusteltua sanoa, että homoseksuaalinen parinmuodostus ja akti ovat vastoin luontoa, luonnon vastaista. Niissä tapauksissa jolloin itse keskusteluissa käytän viittausta luonnollisuuteen / luonnon vastaisuuteen, en tee sitä laajassa merkityksessä viittauksena esiintyvyyteen luonnossa, vaan kapeammassa merkityksessä, viittauksena rakennesuunnitteluun.

Tämä on oikea ja lähinnä asianmukainen tapa puhua luonnollisuudesta sortumatta naturalistiseen virhepäätelmään.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Opetuslapset kokivat harhoja? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 4

Lyhytvideosarjansa neljännessä osassa historioitsija, teologian tohtori Mike Licona vastaa lyhyesti väitteeseen, jonka mukaan opetuslasten usko Jeesuksen ylösnousemukseen olisi selitettävissä aistiharhan, hallusinaation, aiheuttamaksi. Ohessa myös tiivistelmä Liconan ajatuksista joillakin omilla lisäyksillä höystettynä. 

Myth #4: Hallucinations from Credo House on Vimeo.

Kokivatko mestarinsa kuolemasta johtuvan surun murtamat opetuslapset siis hallusinaatioita, joita luulivat kuolleista heränneeksi Jeesukseksi?
Hallusinaatioita voivat aiheuttaa erilaiset huumeet tai lääkkeet, sairaus tai äärimmäinen väsymys. Läheisensä menettäneiden tiedetään myös kokeneen aistiharhoja, jotka liittyvät heidän kuolleisiin läheisiinsä.  
Licona viittaa aistiharhoja koskevaan nykytutkimukseen, jonka mukaan hallusinaatiot, eli aistiharhat, koskevat yleensä yksittäisiä aisteja (kuulo, näkö, haju). Yleisimmin tällaiset harhat koetaan yksittäisiä aisteja koskevana. Esimerkiksi leskeksi jäänyt nainen saattaa yllättäen tuntea tutun partaveden tuoksun. Kyse on tällöin hajuaistia koskevasta harha-aistimuksesta. Hallusinaatiota ei koeta aistiyhdistelmiä koskettavina.
Surun murtamat ihmiset saattavat siis kokea erilaisia hallusinaatioita, mutta tutkimusten mukaan vain 7 % tällaisista on visuaalisia näköharhoja. Jeesuksen ylösnousemuksen ollessa kyseessä jokainen (100 %) Jeesuksen opetuslapsista sanoi nimienomaan nähneensä Jeesuksen visuaalisesti. Tällainen on ennen kuulumatonta sen valossa mitä hallusinaatioista tiedetään nykytutkimuksen valossa, Licona toteaa.
Hallusinaatio ei myöskään selitä Jeesuksen ilmestymistä Paavalille, joka kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvana ei ollut Jeesuksen kuoleman aiheuttaman surun murtama, vaan suhtautui kristittyihin vihamielisesti. Hän ei ollut hallusinaation edelliyttämässä mielentilassa.
Hallusinaatiohypoteesiin sisältyy lukuisia muitakin ongelmia, joita Licona ei lyhytvideon puitteissa ennätä käsitellä.  Hallusinaatiot ovat yksilöllisiä. Uuden testamentin mukaan Jeesus ilmestyi, ei vain opetuslapsille erikseen (esim. Marialle haudalla), vaan kokonaisille opetuslasten ryhmille (esim. 1 Kor 15 mukaan noin 500 opetuslasta näki Jeesuksen samaan aikaan.), jotka näkivät hänet yhtä aikaa ja koskettivat, söivät ja joivat hänen kanssaan. 
Hallusinaatioteoria ei siten ole selitysvoimainen vaihtoehto sille kuinka opetuslapsissa syntyi usko Jeesuksen ylösnousemukseen.
-----
 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

VIERASKYNÄ: Tasa-arvo ja sukupuolineutraali avioliitto (kirjoittanut: Mirjami Ivanov)


Seuraavassa jotakin termin "tasa-arvo" harhauttavasta käytöstä logiikan ja etiikan näkökulmasta: Kun puhutaan avioliitto-oikeudesta, kysymyksessä on suhteellinen tasa-arvo: tietylle ryhmälle annetaan tietty oikeus tiettyjen kriteerien perusteella. 
Tällaisen tasa-arvon toteutumisen logiikka on seuraava:

(1) Oikeus R kuuluu henkilöille, jotka täyttävät kriteerin/kriteerit a,b,c jne.
(2) Jos jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden, tasa-arvo toteutuu tämän oikeuden suhteen.
(3) Yhteisössä C jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden.
(4) Siksi yhteisössä C toteutuu tasa-arvo tämän oikeuden suhteen.

Tätä logiikkaa voi soveltaa Linnanmäen laitteisiin pääsyn pituusrajoituksiin, ajokortin saantiin, yhteiskunnallisten etujen saantiin, invalidipaikalle pysäköimiseen jne. Kun sitä sovelletaan avioliittoon, kohdassa 1 luetellaan kriteerit, joita edellytetään avioliittoon aikovalta parilta (kumpikin eri sukupuolta; ikärajoitus; naimattomuus; eivät lähisukulaisia). Kriteereillä määritellään oikeuden olemus ja kattavuus. Invalidipaikat on tarkoitettu helpottamaan liikuntarajoitteisia, ja siksi niiden käytön edellytyksenä on tietyille henkilöille myönnettävä invaliditunnus. Paikkojen käyttöoikeus on tasa-arvoisesti kaikilla, joilla on tämä tunnus.

Tasa-arvoon liittyy myös eettinen näkökulma: on moraalisesti väärin evätä oikeus henkilöltä, joka täyttää vaaditut kriteerit. Moraalisen paheksunnan aiheena on tällöin se, että kohdassa 3 joudutaan toteamaan joidenkin kriteerit täyttävien henkilöiden jäävän vaille oikeutta R, jolloin johtopäätös on, ettei tasa-arvo toteudu.

Kun sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat osoittavat moraalista paheksuntaa avioliittokäytännön ”epätasa-arvoisuuden” ja "syrjivän" luonteen vuoksi, paheksunta ei kuitenkaan kohdistu kohtaan 3 (siihen, että kaikki kriteerit täyttävät eivät saisi solmia avioliittoa), vaan siihen, että kohdasta 1 puuttuu heidän mielestään yksi kriteeri: avioliitto-oikeus tulisi olla myös samaa sukupuolta olevalla parilla. Ongelmana on kuitenkin se, että tällaisen kriteerin lisääminen olisi ristiriidassa toisen kriteerin, eri sukupuolta olemisen kanssa, ja avioliitto-oikeus ja avioliiton käsite menettäisivät sen myötä merkityksensä.

Jos invalidipysäköinnin kriteereitä muutettaisiin samalla periaatteella, kohta 1 voisi kuulua: ”Oikeus invalidipaikalle pysäköintiin kuuluu kaikille autoille, joissa on invaliditunnus, sekä kaikille pakettiautoille ilman tätä tunnusta.” Invalidipaikka menettäisi tällaisen kriteerin lisäyksen myötä merkityksensä. Tällöin ei myöskään toteutuisi tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus – nämä pakettiautothan saisivat etuoikeuden. Tämä on niin selvää, että kenenkään mieleen tuskin tulisi sanoa pakettiautojen ilman invaliditunnusta saavan epätasa-arvoista ja syrjivää kohtelua.

Sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat vetoavat yleisesti oikeana pidettyihin objektiivisiin moraaliarvoihin - tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen - mutta antavat niille sisäisesti ristiriitaisen sisällön, joka käytännössä johtaisi epätasa-arvoon ja pienen ryhmän etuoikeuteen. (Se, miksi sisältö on ristiriitainen, ei mahdu tähän kommenttiin). Mutta kun asian esittää taitavasti ja vetoavasti, monet eivät huomaa ristiriitaa.

Kyseessä on eettisen absolutismin ja relativismin yhdistelmä, jossa subjektiivisesti määritelty sisältö käytännössä kumoaa arvon objektiivisuuden. Toinen vastaava esimerkki on ”suvaitsevaisuus”. Tätäkin termiä käytettäessä yleisesti hyväksytylle moraaliarvolle annetaan omaan ideologiaan sopiva sisältö.
---------------

maanantai 4. maaliskuuta 2013

UUSINTA: Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei?

(Oheinen kirjoitus on julkaistu blogillani aiemmin huhtikuussa 2012 ja se perustuu Lappeennrannassa pidettyyn alustukseeni) 

Tämän iltapäivän tilaisuuden otsikkoon Sukupuolineutraali avioliittolaki – Kyllä vai ei? vastaan omassa puheenvuorossani, että ”ei”.

Avioliitto on vanhastaan ollut olemassa liittääkseen yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliiton olemukseen kuuluu vastakkaisten sukupuolten luonnollinen periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Avioliiton kannalta sukupuolella on siten olennaisella tavalla merkitystä.

Koska avioliitolla on oma olemuksensa, se ei ole pelkkä henkilökohtainen vakaumus tai pelkkä yhteiskunnallinen, sopimuksenvarainen rakennelma, kuten oikean puoleinen liikenne.

Avioliittolaki ei voi olla sukupuolineutraali, koska avioliitto ei sitä ole. Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei edes lainsäädännöllä tule avioliittoja niin kuin ei palloista tule kuutioita vain koska voisimme käyttää niistä innovatiivista termiä ”kulmaneutraali ympyrä”, tai vaatimalla edistyksellisen tasa-arvon nimissä kaikkia geometrisia kuvioita käsiteltävän ikään kuin niiden keskinäisillä eroilla ei olisikaan mitään merkitystä geometrialle.

Ovatko lapsettomat avioparit edellisen valossa sitten lainkaan avioliittoja? Miehen tai naisen hedelmättömyydestä tai ikääntymisestä johtuva lapsettomuus ei katkaise avioliiton olemuksen mukaista luonnollista periaatteellista yhteyttä jälkeläisiin. Eihän sairaudesta tai ikääntymisestä johtuvasta näön heikkenemisestäkään voida päätellä, ettei silmillä ole mitään luonnollista periaatteellista yhteyttä näkemisen kanssa. Mies-nais parin tapauksessa lapsettomuus on poikkeus – jota lisäksi joissain tapauksissa on mahdollista hoitaa ja joissain tapauksissa se ajan myötä korjaantuu itsestään. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on periaatteellisella biologisella tasolla sääntö vailla ainuttakaan poikkeuksia. Avioliiton perustana oleva luonnollinen realiteetti on ohittamaton. 

Nykyistä avioliittolakia on - esimerkiksi hiljattaisessa eduskuntakeskustelussa - poleemisesti verrattu Etelä-Afrikan rotuerotteluun. Miltä tuntuisi jos meillä olisi erilaiset avioliittolait ihonväriltään erilaisille ihmisille? Luonnollisesti se ei ainoastaan tuntuisi väärältä. Se olisi, ja on väärin. Tunteisiin vetoava retoriikka johtaa kuitenkin harhaan sotkemalla keskusteluun tekijöitä, jotka ovat avioliiton kannalta tosiasiassa epäolennaisia, tässä tapauksessa ihonväri, sellaisten kanssa, jotka tosiasiassa ovat olennaisia, kuten sukupuoli. Ihonvärillä ei ole merkitystä. Sukupuolella on. Niin ikään ”parisuhdeapartheidin” tunnusmerkistöä ei täyttäisi se, että miehiltä puuttuu tasavertainen oikeus kohdunpoistoon.

Retorisilla apartheid-rinnastuksilla on toinenkin fataali heikkous: Homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin geneettisesti määräytyvä perinnöllinen ja  muuttumaton synnynnäinen biologinen ominaisuus.  ”Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua ajan kuluessa”, toteaa dosentti Markku Hyyppä. Samaa ei voida sanoa ihonväristä ja etnisyydestä. Vaikka media on aika ajoin julistanut tieteen paikallistaneen homouden alkuperän milloin geeneihin tai aivoihin, eivät tällaiset biologisoivat alkuperätutkimukset ole kestäneet lähempää tieteellistä tarkastelua. Äsken mainittu, homoseksuaalisuuteen sinänsä myönteisesti suhtautuva neurologian dosentti Markku Hyyppä kritisoi kirkollisen homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa Synti vai Siunaus (Kirjapaja 2003) sellaista ”luonnontieteellä höystettyä essentialismia”, joka on pyrkinyt etsimään homouden ydintä biologiasta. Hyyppä toteaa tekstissään muun muassa: ”Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä. Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.” Myös valtiotieteen tohtori, SETA:n perustajajäsen, Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksualismin sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997), on kritisoinut erilaisten biologisoivien alkuperätutkimusten tieteellisiä heikkouksia. Viitaten Bynen yhteenvetoon hän toteaa, että ”ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn”. 

Vaikka tästä ei voida yksinkertaistaen johtaa samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen pelkistyvän tahdonalaiseksi päätökseksi ja ratkaisuksi – vaikka toisenlaisiakin ääniä löytyy, kuten lesboaktivisti Akuliina Saarikoski, joka puhuu avoimesti ”seksuaalikäännyttämisestä” – voidaan silti sanoa, että yleiselle virheelliselle uskomukselle homouden synnynnäisyydestä ei löydy tieteellistä perustaa.

Koska homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin synnynnäinen, geneettisesti periytyvä, muuttumaton biologinen ominaisuus on epäasiallista ja loogisesti kestämätöntä pelata minkään sortin retorisella apartheid-syrjintäkortilla ja siten arvostella avioliiton rajaamista miehen ja naisen välille nykylainsäädännössä. Homoseksuaalit eivät muodosta mitään etnistä kansanryhmää. 

Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Nykyinen avioliittolainsäädäntö ei siis perustu johonkin arkaaiseen muka uskonnolliseen käsitykseen, joka olisi jo korkea aika ajantasaistaa ja putsata yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä pelkästään kirkkojen seinien, tai vielä paremmin, uskovien korvien väliin. Tätä heijasteli ministeri Alexander Stubbin puhe eduskunnassa, kun hän korosti jätetyn lakiesityksen koskevan avioliittoa vain yhteiskunnallisena instituutiona. ”Kirkot voivat jatkossakin itse päättää omista edellytyksistään”, Stubb totesi.  

Uskonto merkitsee sitä, että olet luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, roomalaiskatolinen, muslimi tai juutalainen tai vastaavaa. Uskontoa ei ole se, että olet naimisissa. Lainsäädännössämme esiintyviä asioita voidaan myös perustella uskonnollisesti, mutta kyseiset lait eivät silti aja mitään uskonnollista agendaa. Raamatussa sanotaan: ”Älä varasta”. Varastamista vastustavat lait eivät silti ole jotain uskonnollista tuputtamista. Varastaminen ei ole väärin vain koska Raamattu niin sanoo. Pikemminkin, koska varastaminen on väärin Raamattu sanoo, että se on väärin. Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen välille ei ensi sijassa perustu siihen, että Raamattu niin sanoo, ja ole siten uskonnollinen kysymys. Raamattu sanoo niin, koska avioliitto ON miehen ja naisen muodostama yleisinhimillinen instituutio. Se, että tämä näkemys on yhteneväinen myös uskonnon kanssa, ei tee nykyisen avioliittolain ”yksi mies / yksi nainen” periaatteesta uskonnollista.

Se, että Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat miehiä ja naisia, ei johdu siitä, että Raamattu sanoo heidän olevan miehiä ja naisia. Raamattu sanoo niin, koska on yleisinhimillinen tosiasia, että ihmiset ovat miehiä ja naisia. Tämän on nähty heijastelevan Jumalan luomaa ja säätämä todellisuutta. 

Tämä johtaa minut muutamalla ajatuksella koskettelemaan kysymystä avioliitosta myös kristillisen raamattuselitysperinteen ja kirkkohistorian valossa. Asia on akuutti, koska kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista koskettaa myös kirkossa käytävää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa kahteen eri kysymykseen: Ensiksi, oliko Paavali, kuten usein kuulee väitettävän, tietämätön rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvista samaa sukupuolta olevien suhteista ja tuomitsiko hän ainoastaan hyväksikäytön ja alistamisen, koska saattoi tuntea vain sellaiset homoseksuaaliset suhteet? Tämän ajatuksen teki 1980-luvulla tunnetuksi Yalen yliopiston edesmennyt historioitsija professori John Boswell ja se tulee vastaan yhä vieläkin suomalaisessa keskustelussa. Viimeksi Juha Sihvolan, vuoden 2011 kristilliseksi kirjaksi valitussa teoksessa Maailmankansalaisen Uskonto. Toiseksi, väite (ja tämäkin palautuu alunperin Boswelliin), että kirkko keskiajalla olisi siunannut samaa sukupuolta olevia avioliittoihin ja myöhemmin jyrkentänyt kantaansa. 

Mihin apostoli Paavalin homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kanta Roomalaiskirjeen 1 luvussa (1:19-28) siis perustuu? Raamattu niin vanhan kuin uudenkin testamentin osalta suhtautuu poikkeuksetta ja johdonmukaisesti torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Yhtä johdonmukaisesti Jumalan tahdon mukainen sukupuolielämä sijoitetaan aina poikkeuksetta miehen ja naisen muodostamaan avioliitoon. Taustalla on luomiskertomus, jonka Jeesus vahvisti Matteuksen evankeliumin 19 luvussa sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa… minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. ” Myös apostoli Paavalin teksti palautuu kiistattomasti tähän luomiskertomukseen.

Teologian tohtori Robert Gagnon Pittsburghin teologisesta seminaarista on perusteellisessa tutkimuksessaan The Bible and Homosexual Practice – Text and Hermeneutics, sekä lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan osoittanut kiistattomasti kuinka Paavalin Roomalaiskirjeen teksti linkittyy lukuisten terminologisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta juuri 1 Mooseksen kirjan luomiskertomukseen (LXX). Paavali käyttää samoja ilmaisuja, seuraa luomiskertomuksen rakennetta ja puhuu korostetusti alkukielen mukaan miessukupuolesta ja naissukupuolesta. Paavalille kyse ei ollut vain hyväksikäytöstä tai alistamisesta, mikä edellisen lisäksi näkyy hänen tavastaan puhua naisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Osapuolten keskinäinen kiintymys ja kunnioitus eivät olleet ratkaisevia kysymyksiä. Ei niin, ettei Paavali olisi sellaisista ollut tietoinen. Gagnon sekä  useat toiset tutkijat ovat kiistattomasti osoittaneet, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä syvästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. 

Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Platonin, Aristoteleen ja Hippokrateen perinteissä pohdiskeltiin lisäksi josko ainakin jonkin sortin kiinnostus samaan sukupuoleen saattaisi olla jossain määrin biologisperäistäkin, siis synnynnäistä! Väite jonka mukaan tiedämme tänään ratkaisevasti enemmän kuin mitä uuden testamentin aikana on voitu tietää ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta. Rakkaus-, orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit tunnettiin Paavalin päivinä. Niinpä, kuten Luis Crompton, itsekin homoseksuaali, toteaa 500-sivuisessa tutkimuksessaan Homosexuality and Civilization: ”Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” Luomiskertomuksen valossa Paavali siis torjui absoluuttisesti kaikenlaiset homoeroottiset suhteet Jumalan luomisjärjestyksen, jota mieheyteen ja naiseuteen kuuluva ruumiillisuus heijastaa, vastaisena. 

Entä sitten kysymys miesparien siunaamisesta keskiaikaisessa kirkossa? Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.  Näihin teksteihin kiinnitti huomiota historioitsija John Boswell 1994 ilmestyneessä tutkimuksessaan ja antoi ymmärtää, että kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Näitä siunaustekstejä löytyy suomeksi käännettynä professori Jukka Korpelan kirjasta ”Miesparin Siunaaminen”.

Boswellin revisionsitinen tulkinta on kuitenkin saanut täystyrmäyksen  historiantutkijoiden toimesta. Mainittakoon vaikkapa Boswellin siteeraama bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija Patrick Viscuso, joka kritisoi Boswellin tulkintaa ”Epäonnistuneeksi yritykseksi kirjoittaa historia uudelleen”. Viscuson mukaan adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli ratkaisevia eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi, jossa vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen ystävyyden siunaaminen synnytti osapuolten välille ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous), jonka ”ei-lihallista” luonnetta korostettiin varoituksilla olla aiheuttamatta pahennusta. Siinä missä avioliiton purkamisesta oli runsaasti säädöksiä, ei hengellisen ”ystävyysliiton” purkamisesta ollut minkäänlaisia säädöksiä. ”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbridge University) omassa arviossaan. Hän moittii Boswellia tekstien harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston. Kristinuskon historiaan erikoistunut apulaisprofessori Robin Darling Young, joka itse matkallaan Lähi-idässä sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen pitää Boswellin teesiä kestämättömänä ja epäonnistuneena: ”… kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla", Young summaa.  Kun pyysin professori Youngilta radiohaastattelua hän vastasi sähköpostilla: ”Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoliittoja. En ole käytettävissä haastatteluanne varten.” 

Keskiaikainen kirkko ei siis ole siunannut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä kirkkohistoriasta siten löydy nykyiseen kirkolliseen keskusteluun relevanttia tukea tällaiselle revisionistiselle uustulkinnalle.

Lopuksi mainitsen kaksi asiaa. Ensiksi, homoseksuaaleilla tulee miehinä ja naisina olla yhteiskunnassa yleisesti ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin miehillä ja naisilla. Nämä heillä eittämättä suomalaisessa yhteiskunnassa jo on. Heille myös kuuluu kanssaihmisinä sama arvonanto ja henkilökohtainen loukkaamattomuus kuin kenelle tahansa. Homoseksuaalisuus ei kuulu rikoslakiin. Mutta sen paikka ei ole myöskään avioliittolaissa. Avioliittolain ei tarvitse kohdella täysin samalla tavalla kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja ollakseen tasa-arvoinen. Asianmukaisesti oikeudenmukaisen avioliittolain tulee heijastaa avioliiton omaa olemusta. Nykyinen avioliittolaki kohtelee kaikkia miehiä ja naisia samalla tavalla, eikä rajoita kenenkään mahdollisuuksia avioitua sen enempää kuin avioliiton solmimisen kannalta, ja avioliiton oman olemuksen huomioon ottaen yhteiskunnallisesti on välttämätöntä. 

Ja aivan vihoviimeiseksi lopuksi. Toisin kuin Beatles –yhtye aikanaan lauloi rakkaus ei ole kaikki mitä tarvitaan. Hyvä yhteiskunta pitää aina heikoimpien jäsentensä puolta. Hyvä yhteiskunta ei milloinkaan tarkoituksella pyri luomaan isättömiä tai äidittömiä perheitä. Kuitenkin juuri näin käy jos nykyinen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Ei ole mitään rakkaudellista tai oikeudenmukaista siinä, että lasten luonnollinen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa lähtökohtaisesti riistetään. Yksikään tieteellinen teoria lapsen kehityksestä ei sano, että lapset tarvitsevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat - olivat nämä miten rakastavia tahansa -, vaan että lapset tarvitsevat äidin ja isän.

Kaksi maailman rakastavinta äitiä maailmassa eivät voi olla isä pienelle lapselle. Rakkaus sellaisenaan ei varusta äitejä opettamaan lapsiaan, kuinka olla mies. Samoin kaksi mitä rakastavinta miestä eivät voi olla lapselle äiti. Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit? Sellainen tilanne sopisi television perhekomedioihin hyvin, mutta huonosti nuoren tytön todelliseen elämään. Kuinka kaksi rakastavaa homoseksuaalia miestä voi opettaa poikaa rakastamaan naista ja välittämään hänestä puolisona? Kuinka poika voi nähdä esimerkin tästä kotona, jossa sellaista esimerkkiä ei ole olemassa? Mitä kaksi rakastavaa äitiä esimerkillään opettaisi pienelle tytölle miehistä? Kuinka tasapainoinen hänen saamansa kuva on? Eikö samaa sukupuolta olevien suhteista lähtökohtaisesti puutu monia sellaisia tärkeitä asioita, joita lapset tarvitsevat, koska niistä puuttuu toinen lapsen luonnollisista vanhemmista ja siten yksi olennainen osa hänen ihmisyyttään? 

Kuten avauksessani totesin: Avioliitto on sitä varten, että se liittää yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliitto miehen ja naisen muodostamana instituutiona on yhtä vanha ilmiö kuin hengittäminen. Kummastakaan ei voida luopua ilman seurauksia.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat -nimellä kulkeva teos on modernin ajan kenties kaikkein laajalle levinnein ja vaikutusvaltaisin antisemitistinen teos. Pöytäkirjojen 24 lukua on kirjoitettu ikään kuin ne olisivat muistio juutalaisten johtajien kokouksesta. Niissä "kuvaillaan" heidän "salaista suunnitelmaansa", jonka päämääränä on juutalaisten maailmanvalta manipuloimalla taloutta, kontrolloimalla mediaa ja synnyttämällä uskonnollisia konflikteja ja sotia. Tarina ja hahmot ovat kuitenkin täysin keksittyjä.   

Vuonna 1921 The London Times lehti osoitti vastaansanomattomasti, että Pöytäkirjat olivat "kömpelö plagiaatti". The Times osoitti Pöytäkirjojen olevan suureksi osalta kopioitu ranskalaisesta poliittisesta satiirista, vuonna 1864 julkaistusta Maurice Jolyn teoksesta Dialogi Machiavellin ja Montesqieun Välillä Helvetissä, jossa alunperin ei lainkaan mainittu juutalaisia. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että yksi luku Herman Goedschen 1868 kirjoittamasta preussilaisesta novellista Biarritz on myös "inspiroinut" Pöytäkirjojen laatijaa. Novellissa Israelin kaksitoista sukukuntaa kokoontuu salaa Prahan juutalaisella hautausmaalla. 

Pöytäkirjojen alkuperä on yhä kiistanalainen, mutta todennäköisesti sen alkuperä palautuu Pariisiin, Pjotr Rachovskyn johtaman Venäjän salaisen poliisin päällikön ulkomaan osastolle 1897–1899, jossa Pöytäkirjat kyhättiin kokoon.   

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat ilmestyi alunperin artikkelisarjana vuonna 1903 venäläisssä Znamja (Viiri) nimisessä lehdessä ja hieman myöhemmin se julkaistiin liitteenä venäläisen kirjailijan ja mystikon Sergei Niluksen teoksessa Suuret Pienessä: Antikristuksen Tulemus ja Saatanan Valta Maan Päällä. 

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat on käännetty useille kielille. Teoksella oli merkittävä rooli Hitlerin antisemitistisessä propagandassa. Sillä on sijansa yhä nykyaikaisessakin antisemitistismissä erityisesti islamilaisessa maailmassa. Siihen viitataan auktoritatiivisena todisteena mm. Hamasin perustamiskirjassa (Artikla 32; 1988). Aleksandrian museossa, Egyptissä, olevassa monoteististen uskontojen pyhien kirjojen näyttelyssä Pöytäkirjat on sijoitettu Tooran rinnalle. Vuonna 2005 Syyrian tiedotusministeriön auktorisoimassa painoksessa väitetään siionin vanhinten olleen Yhdysvaltoihin tehdyn syyskuun 11. päivän (2001) terrori-iskujen takana.

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat on kokonaisuudessaan fiktiota, jonka tarkoituksena on levittää juutalaisvihaa syyttämällä heitä lähes kaikista maailmaa kohtaavista onnettomuuksista ja pyrkimyksestä maailmanvaltaan. Siionin vanhimpia ei koskaan ole ollut olemassa kirjan esittämässä muodossa. Tarina ja hahmot ovat täysin keksittyjä.

--------------