Minut on ryöstetty - Jumalan kiitos!

Luin tänään aamuhartaudekseni tekstin tälle päivälle kahdesta eri hartauskirjasta (oikeastaan kolmesta, mutta kaksi mainitsen tässä): Billy Grahamin Tänään on toivoa sekä C. S. Lewisin The Business of Heaven. Molempien teksti oli puhutteleva ja ajatuksia herättävä.

Billy Graham kirjoittaa tämän päivän, 28. Elokuuta, kohdalla seuraavasti:

Kiitollinen mieli

”Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen

rauha … Olkaa myös kiitollisia.” Kol. 3:15

Kiitollisuus ei ole tavanomainen reaktiomme silloin kun asiat menevät pieleen. Meillä saattaa olla satoja kiitollisuuden aiheita—mutta annapas yhdenkin pahan asian tapahtua, emme pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä!

Mutta Raamattu sanoo ”kiittäkää kaikesta” (1 Tess. 5:18). Tapahtuipa mitä tahansa meidän tulee kiittää. Kehitä elämässäsi kiitollista mieltä. Kiitä Jumalaa jokaisesta siunauksesta, jonka Hän antaa sinulle. Kiitä Häntä Kristuksesta ja siitä mitä Hän on tehnyt puolestasi. Silloinkin kun asiat menevät pieleen kiitä Häntä siitä, että asiat eivät ole vielä huonommin ja olet yhä Hänen käsissään.

Kaikissa elämän olosuhteissa kiitollinen asenne auttaa sinua reagoimaan niin kuin edesmennyt Matthew Henry, joka joutui ryöstön kohteeksi. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Minun tulee olla kiitollinen ensiksi siitä, että minua ei ole ennen ryöstetty; toiseksi siitä, että vaikka rahakukkaroni vietiin, he eivät vieneet henkeäni; kolmanneksi siitä, että vaikka he veivät kaiken mitä minulla oli, se ei ollut paljon; ja neljänneksi siitä, että se olin minä, joka ryöstettiin, eikä minä, joka ryöstin.”

Mahdanko pystyä olemaan kiitollinen tällä tavalla.

Tähän asti Grahamia. C. S. Lewis puolestaan tarjoaa mielenkiintoisen ”augustiinolaisen” näkökulman:

Pyhä Augustinus Hippon kaupungista

Jokainen on pannut merkille kuinka vaikeaa on pitää Jumala mielessä silloin kun kaikki on kohdallamme hyvin. Meillä on ”kaikkea mitä haluamme” on kauhea lausahdus silloin kun ”kaikkeen” ei sisälly Jumalaa. Hän on meille häiriötekijä. Kuten pyhä Augustinus jossain sanoo: ”Jumala tahtoo antaa meille jotain, mutta ei voi, koska kätemme ovat aivan täynnä – ei ole paikkaa mihin Hän sen laittaisi.” Tai kuten eräs ystäväni totesi: ”Meille Jumala on kuin laskuvarjo lentäjälle; se on olemassa hätätilanteita varten, mutta lentäjä toivoo, ettei hänen koskaan tarvitse turvautua siihen.”

Jumala, joka on luonut meidät tietää mitä me olemme. Hän myös tietää, että onnellisuutemme on Hänessä. Me emme kuitenkaan etsi onnea Hänestä niin kauan kuin Hän jättää meille jotain muuta sellaista, mistä onnea voidaan hyväksytysti etsiä. Niin kauan kuin se mitä kutsumme ”omaksi elämäksemme” pysyy suloisena me emme anna sitä Hänelle.

Mitä Jumala siis voi meidän hyväksemme muuta tehdä kuin ottaa ”omasta elämästämme”  pois ne sinänsä hyväksyttävät lähteet, joista etsimme väärää onnea, ja tehdä elämästämme vähemmän suloisen? Juuri tässä, kun Jumalan kaitselmus vaikuttaa ensisilmäykseltä meistä kaikkein julmimmalta, jumalallinen nöyryys, joka korkeudesta kumartuu alas puoleemme ansaitsee korkeimman kiitoksen. 

En väitä, että itse olisin jo oppinut olemaan tällä tavoin kiitollinen kaikesta. Mutta jatkan yrittämistä ja oppimista.


----

VIDEO: Onnellinen mies - ei käsiä, ei jalkoja

Tämä video ei selittelyitä kaipaa. Pysähdyttävä.

Kovaa näyttöä Jeesuksesta Raamatun ulkopuolelta?

Taannoin sain ystävällisen sähköpostin, jonka kirjoittaja halusi lyhyesti tiedustella mitä "todellisia ja tieteellisiä faktoja" meillä on Jeesuksesta ja hänen "toimistaan". Kirjoittaja jatkoi: "Siis ei Raamatun juttuja vaan kovan luokan näyttöä tapahtumista." 

Kirjoittaja oli oikeassa siinä, että usein minulla ei työkiireiden vuoksi ole aikaa eikä mahdollisuutta vastata laajasti tämänkaltaisiin kysymyksiin henkilökohtaisesti. Se ei tarkoita, ettenkö haluaisi. Päinvastoin. Yritän aina kun vain mahdollista vastata sähköposteihin vaikka lyhyestikin.

Kysymys oli kuitenin poikkeuksellisen herkullinen. Olen blogillani jo pitkään halunnut tarttua juuri tähän kysymykseen. Jossain tulevassa blogissa paneudun asiaan lähemmin. Sain kuin sainkin viikonlopun alla aikaan jonkinsortin vastauksen. Vaikka tiedostan, että se ei ole tyhjentävä ja paikoin vain raapaisee pintaa, julkaisen vastauksen tässä eräänlaisena viitteellisenä johdantona aiheen lähempään käsittelyyn tuonnempana. Kysyjä oli sittemmin lähettämänsä kiitollisen palautteen perusteella kuitenkin ilahtunut tästäkin paneutumisesta. Ohessa kysyjälle lähettämäni vastaus hiukan muokattuna:

Mitä kovaa näyttöä meillä on Jeesuksesta Raamatun ulkopuolelta?

En ole ihan varma ymmärränkö kysymyksesi Jeesukseen liittyvistä faktoista oikein. Koskeeko se lähinnä sitä mitä tiedämme Jeesuksesta Raamatun, tässä tapauksessa tarkemmin Uuden testamentin ulkopuolella?

Jos tästä on kyse, niin viittaan historioitsija Gary R. Habermasiin, joka kirjassaan The Historical Jesus käy läpi 45 erilaista viittausta Jeesusta koskeviin tosiasioihin Uuden testamentin ulkopuolelta. Niistä voidaan koota Habermasin mukaan 129 faktaa liittyen Jeesuksen elämään, henkilöön, opetukseen, kuolemaan ja väitettyyn ylösnousemukseen, sekä viittauksia hänen opetuslastensa opetuksiin. Aika kuuluisia ja yleensä tässä yhteydessä mainittujahan ovat muiden muassa roomalaiset historioitsijat Tacitus (55-120 jKr), Suetonius (117-138 jKr.) sekä Jeesuksen aikalainen Josefus. Viitteet ovat tietysti evankeliumeihin verrattuna hajanaisia ja sirpaleisia. Niistä voidaan, kuten sanottu, silti koota 129 Jeesukseen liittyvää tosiasiaa  ja ne kaikki tukevat pääpiirteittäin uuden testamentin kuvausta Jeesuksesta.

Kokonaan toinen kysymys on sitten se kuka näiden tai Uuden testamentin pohjalta on siinä määrin vakuuttunut, että on valmis ja halukas uskomaan sen mitä Jeesuksesta näissä eri lähteissä kerrotaan.

Minua hikuan arvelluttaa viittauksesi “kovan luokan näyttöön” ja “faktoihin”.  Mitä tarkoittaa “kovan luokan” tässä yhteydessä?

Historiallinen todistusaineisto jättää aina avoimia kysymyksiä ja tilaa epäilyllekin. Kun siis viittaat “todellisiin/tieteellisiin faktoihin” ja “kovan luokan näyttöön”, niin jos tarkoitat jotain absoluuttista varmistusta, joka ei jätä sijaa millekään epäilylle, sellaista ei ole saatavilla minkään alan historiatutkimuksessa ylipäätään. Sellaisen varmuuden etsiminen tuhoaisi kaiken historiantutkimuksen. Yhtä hyvin muinaishistorian, yleisen historian, poliittisen historian ja kaiken historiantutkimuksen. Historiatieteiden menetelmät eivät tarjoa samanlaisia tuloksia ja “näyttöä” kuin luonnontieteet tai matematiikka.

Kun siis puhutaan Jeesukeen liittyvistä faktoista historiallisessa mielessä, on kategoriavirhe vaatia samanlaista toistettavuuteen perustuvaa näyttöä kuin luonnontieteissä tai matematiikassa. Tämän johdosta se mikä kelpaa historiatutkimukselle muilla alueilla tulee kelvata myös Jeesuksen kohdalla. Ongelma Jeesusta koskevan aineiston arvioinnissa on se, että monet “kovaa näyttöä” vaativat eivät ole perillä historiatutkimuksen menetelmistä. Siksi he vaativat Uuden testamentin suhteen jotain sellaista mitä ei historiatutkimuksessa vaadita miltään toiselta tutkittavalta kohteelta.

Tiedämme Jeesuksesta melko paljon. Jos seurataan historiallisessa tutkimuksessa yleisesti käytettyjä menetelmiä voimme niihin sisältyvällä varmuudella sanoa Jeesuksesta paljonkin. Tosi asia näet on, että meillä on enemmän historiallista näyttöä Jeesuksesta  - siitä että hän on todellinen historiallinen ensimmäisen vuosisadan juutalainen mies - kuin vaikkapa Aleksanteri Suuresta tai Keisari Tiberiuksesta. Jeesus on ollut historiallisesti olemassa. Tämä on kiistaton historiallinen fakta.

On tietysti sitten eri asia kuinka yksityiskohtaisen tarkka on Uuden testamentin hänestä piirtämä kuva yleisesti ottaen. Tässä tutkijoiden mielipiteet jakaantuvat muun muassa paljolti sen perusteella mikä on heidän maailmankatsomuksellinen kantansa vaikkapa ihmeisiin, joita Jeesuksen väitetään tehneen. Jos ei usko, että Jumalaa yleensäkään on olemassa, eikä siten mitään ihmeitä voi tapahtua, on selvää, että silloin tuomitsee evankeliumit historiallisesti epäluotettavaksi. Niissähän väitetään Jeesuksen tehneen ihmeitä. Tällöin pitää kuitenkin huomata, että kyseinen arvio ei perustu historialliseen näyttöön siitä, että Jeesus ei olisi tehnyt ihmeitä. Kyseessä on ennakkoon omaksuttu maailmankatsomuksellinen ja naturalistinen asenne. Ja tällainen naturalistis-ateistinen katsantokanta itsessään on kiistanalainen ja kaikkea muuta kuin “kovan luokan näyttöön” perustuva.

Palaan kysymykseen siitä mitä voimme tietää Jeesuksesta. Jos otamme yhden yksityiskohdan häneen liittyen: Evankeliumit kertovat Jeesuksen kuolleistanousemisesta. Vähintä mitä voimme sanoa on, että niiden kirjoittajat väittävät hänen nousseen kuolleista. Eri asia kuka tämän uskoo, mutta niin he väittävät. Historioitsijat joutuvat kysymään mikä on se syy, joka on antanut heille aiheen väittää tällaista.

Kun tältä osin seurataan jälleen historiallisen tutkimuksen kurinalaisia menetelmiä saadan ainakin neljä varmaa historiallista faktaa, joista valtaosa Uuden testamentin tutkijoista ovat yhtä mieltä. Näistä neljästä mainitsen vain kaksi keskeisintä: Ensiksi, opetuslapset löysivät Jeesuksen haudan tyhjänä. Toiseksi, eri ihmisillä oli pian tyhjän haudan löytymisen jälkeen kokemuksia, joissa he näkivät Jeesuksen hänen kuoleman jälkeen ja tulkitsivat hänen niiden perusteella olevan elossa.

Kun historioitsija N. T. Wright lähes 800 sivuisessa tutkimuksessaan  liittyen Jeesuksen väitettyyn ylösnousemukseen tulee kirjansa The Resurrection of the Son of God aivan loppuun hän toteaa (s. 710) johtopäätöksensä näistä kahdesta – tyhjä hauta ja Jeesuksen ‘kohtaamiset’ - näin:

“...meille jää tämä varma historiallinen johtopäätös: hauta oli tyhjä, ja Jeesuksen ja hänen opetuslastensa välillä koettiin useita ‘kohtaamisia’ (mukaan lukien aluksi ainakin yksi epäilijä) ... Pidän tämän johtopäätöksen historiallista todennäköisyyttä käytännössä varmana ja samaan kategoriaan kuuluvana kuin [keisari] Augustuksen kuolemaa vuonna 14 jKr. Tai Jerusalemin tuhoa vuonna 70 j.Kr.”

Tyhjä hauta ja Jeesuksen ‘ilmestymiset’ eivät siis ole historiantutkimuksen kannalta erityisen kiistanalaisia asioita. Se mikä on kiistanalaista on pikemminkin se kuinka nämä historiallisesti “kovat faktat” selitettään: Onko niihin joku luonnollinen selitys, vai selittyvätkö ne parhaiten ottamalla vakavasti Jeesuksen ensimmäisten seuraajien oman väitteen: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Jos nimittäin herätti, niin olletikin voisi ajatella, että lopputuloksena on tyhjä hauta ja se, että Jeesus nähtiin elossa.

Keskustelun vuoksi voidaan ajatella, että kenties on olemassa joku luonnollinen selitys sille miksi Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä ja opetuslapset ja jopa epäilijätkin jostain syystä ‘näkivät’ hänet. Mutta tyhjä hauta ja tällaiset ‘ylösnousseen kohtaamiset’ ovat historiallisia tosiasioita riippumatta siitä miten me ne selitämme ja uskommeko niiden perusteella Jeesuksen ensimmäisten seuraajien väitteen ylösnousemuksesta vaiko emme.

Sen verran mitä itse olen erilaisiin luonnollisiin selitysyrityksiin törmännyt, ne eivät kestä kriittistä  tarkastelua ja herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Lähtemättä niitä tässä käymään lähemmin lävitse, kun viesti muutenkin tuppaa viikonlopun alla venymään, totean vain, että itse pidän perustelluimpana ja uskottavimpana vastauksena Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten omaa selitystä: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Tartun vielä lyhyesti mainintaasi siitä, että Jeesuksesta pitää löytyä kovan luokan näyttöä, mutta “ei Raamatun juttuja”. On pakko korostaa sitä tosiasiaa, että Raamatun uskonnollinen arvo ja historiallinen arvo ovat jossain määrin eri kysymyksiä. Se, että Raamattu on myös uskonnollisesti tärkeä kirja ei merkitse, että se olisi historiallisesti kelvoton ja hyödytön. Siksi vaatimus siitä, että Uudessa testamentin välittämät tiedot Jeesuksesta pitää sulkea keskustelussa lähtökohtaisesti ulkopuolelle, koska monille uusi testamentti on myös uskonnollisen opetuksen ja opin lähde, on yksinkertaisesti, sanoisinko peräti “tieteellisesti”, täysin perusteeton vaatimus.

Riippumatta siitä minkä uskonnollisen arvon Raamatulle antaa tai ei anna, se on edelleen paras ja tärkein päälähde Jeesukseen liittyvien historiallisten tosiasioiden tutkimiselle. Siteraan tähän loppuun graduprofessoriani Lars Aejmelaeusta, joka kirjassaan Kristinuskon synty antaa nämä pari huomionarvoista toteuamusta:

“Aina aika ajoin ilmesyy kirjoituksia, joissa paljastetaan sensaatiomaisia ”kirkon pimittämiä” tietoja Jeesuksesta, esimerkiksi hänen matkoistaan Intiaan viisautta opiskelemaan. Aineisto tällaisiin ”paljastuksiin” on usein peräisin myöhäisistä, UT:n ulkopuolelle jätetyistä evankeliumeista, joissa usein hurskas, mutta samalla myös valitettavan usein täysin arvostelukyvytön kristillinen mielikuvitus jatkoi Jeesuksen elämän ja opetusten kuvailemista. Nyrkkisääntönä voidaan todellakin todeta, että arvokas perimätieto Jeesuksen elämästä ja opetuksesta rajoittuu UT:n sisällä oleviin, eli kanonisiin evankeliumeihin.” (s. 114) 

Ja vielä toinen sitaatti yhdeltä tämän hetken merkittävältä ulkomaiselta tutkijalta:  "...vaikka Jeesuksesta kertovat evankeliumit on kirjoitettu uskon näkökulmasta, ne ovat silti luotettavia. Usko ja historiallinen totuudenmukaisuus eivät ole väistämättä vastakkaisia," toteaa kansainvälisesti arvostettu Uuden testamentin tutkija Craig A. Evans. Teologisista syistä monet kristityt suhtautuvat evankeliumeihin historiallisesti täysin erheettöminä. Mutta historiantutkimuksen näkökulmasta katsottuna, Evans toteaa, vaikka niitä ei pidettäisikään ehdottoman erheettöminä sellaiset "väitteet, joiden mukaan evankeliumit ovat epäluotettavia, täynnä myyttejä ja legendoja, ja niin puolueellisia, ettei Jeesuksen todellisia sanoja ja tekoja niistä voida löytää, ovat sekä yliampuvia että perusteettomia."

Näin ollen ei ole perusteltua sulkea Raamattua ja sen lähdearvoa oletusarvoisesti keskustelun ulkopuolelle.

---------
Lue UP blogilta myös:

• Tuomaan evankeliumi - mikä se on?
• Evankeliumien kirjoittajat - keitä he olivat?

Tuomaan evankeliumi - mikä se on?

Vuonna 1945 egyptiläisen Nag Hammadin kaupungin lähistöltä löytyi hiekkaan hautautuneena kolmetoista nahkaan sidottua koptinkielistä kirjaa. Kirjoitustyylistä päätellen niiden arveltiin syntyneen joskus 300 luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Yksi näistä kirjoista alkoi sanoilla: ”Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi.” Kirja päättyy sanoihin: ”Evankeliumi Tuomaksen mukaan”.

Löytöä pidettiin alusta saakka merkittävänä. Tokihan minkä tahansa vanhan tekstin löytyminen on aina merkittävä asia.  Kuitenkin jo 200 ja 300 luvuilla eläneet eräät kirkkoisät mainitsevat kirjoituksissaan Tuomaan nimellä liikkuneen evankeliumin. Lisäksi 1800-luvun lopulla oli löydetty kreikankielisiä katkelmia, jotka Nag Hammadin löytöjen myötä paljastuivat nyt katkelmiksi Tuomaan evankeliumista.

Tuomaan evankeliumi ei tänä päivänä ole enää mikään uutinen. Aika ajoin se kuitenkin pulpahtelee pinnalle, koska ajatus Jeesuksen salaisista opetuksista ja hiekkaan kätketystä evankeliumista saa ihmiset miettimään onko uusi testamentti jättänyt jotain olennaista kertomatta, tai että Uudesta testamentista on jostain syystä jätetty jotain pois. Näinhän ei ole. Tosiasiat ovat paljon arkisempia.

Tuomaan evankeliumi sisältää 114 lyhyttä mietelauseenomaista opetusta tai vertausta, jotka alkavat sanoin: ”Jeesus sanoi”. Mitään Jeesuksen teoista tai elämänvaiheista kertovia jaksoja siihen ei sisälly. Niinpä siitä puuttuvat kaikki Jeesuksen ihmeteot, kärsiminen, kuolema ja ylösnousemus. Lauselmien sisältö on esoteerinen. ”Salaiset” opetukset on väitetysti tarkoitettu vain niille sisäpiiriläisille, jotka ovat kelvollisia kuulemaan. Paikka paikoin teksti sisältää selviä gnostilaisperäisiä ajatuksia, vaikkei Tuomaan evankeliumi sellaisenaan edustakaan puhtaaksiviljeltyä gnostilaisuutta. Mutta tällaisia vivahteita sisältyy muun muassa ajatuksiin siitä, että pelastus on saavutettavissa oikeanlaisen tiedon avulla (kreikkalainen sana gnosis tarkoittaa tietoa), joka tekstin mukaan löytyy tietysti Jeesuksen väitetysti ”salaisten” sanojen syvällisen merkityksen ymmärtämisen kautta.

Noin puolelle Tuomaan evankeliumin lauselmista löytyy jonkinlainen vastine Matteuksen, Markuksen tai Luukkaan evankeliumeista, mutta niiden järjestys ei vastaa noissa synoptisissa evankeliumeissa ilmenevää järjestystä. Monet tutkijat olivat ennen löytöä päätelleet Matteuksen ja Luukkaan käyttäneen evankeliumeidensa kirjoittamisessa jonkinlaista Jeesuksen puheiden lähdettä – ns. Q-lähdettä – ja Tuomaan evankeliumi sattui muodollisesti vastaamaan tällaista puhelähteen mallia. Kun lisäksi eräät Tuomaan evankeliumissa esiintyvistä sanoista enemmän tai vähemmän vastasivat evankeliumeista löytyviä Jeesuksen opetuksia, sai tämä jotkut tutkijat esittämään, että Tuomaan evankeliumi olisi alun perin saattanut syntyä hyvinkin varhain – joko toisen vuosisadan alkupuolella tai joidenkin mukaan peräti ensimmäisellä vuosisadalla. 

Viime aikoina on kuitenkin voitu osoittaa varsin kiistattomasti, että Tuomaan evankeliumi ei ole voinut syntyä ennen toisen vuosisadan jälkimmäistä puoliskoa. Tähän liittyvästä tutkimuksesta ja sen tuloksista tekee lyhyesti selkoa esimerkiksi Graig A. Evans kirjassaan Fabricating Jesus, jossa hän tekee selkoa Nicholas Perrinin tutkimuksesta aiheen parissa.

Perrinin mukaan lukuisat sanastolliset yhtäläisyydet ovat osoittaneet, että Tuomaan teksti seuraa, ja on riippuvainen, vasta toisen vuosisadan lopulla syntyneistä syyriankielisistä evankeliumiteksteistä. Erityisesti se on riippuvainen Tatianoksen Diatessaron nimellä tunnetun Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan tekstien syyriankielisestä evankeliumiharmoniasta. Myös Jeesuksen väitettyjen lauselmien järjestys – joka tutkijoita kauan on hämmentänyt - vastaa Tatianoksen Diatessaronia. Tekstin alussa oleva nimimaininta Juudas Tuomas viittaa sekin syyrialaiseen kristilliseen traditioon. Syyrialaisen Edessan kaupungin piispa oli nimeltään Juudas Tuomas. Nämä yhtymäkohdat syyrialaisperäiseen kristilliseen traditioon ovat tärkeitä, kun ajatellaan Tuomaan evankeliumin syntyä ja ajoitusta. Diatessaron on näet syntynyt aikaisintaan noin 170 jKr. minkä vuoksi Tuomaan evankeliumi ei ole voinut olla olemassa ennen tuota aikaa. Lisäksi, toisella ja kolmannella vuosisadalla juuri syyriassa tulivat muotiin erilaiset lauselmakokoelmat.

Tuomaan evankeliumin pelastusoppi on perinjuurin gnostilaistyyppinen. Tähän liittyy seuraava katkelma Tuomaan evankeliumin päätössanoista:

”Simon Pietari sanoi hänelle, ”Anna Marian jättää meidät, sillä naiset eivät ansaitse elämää.” Jeesus sanoi, ”Katso, minä opastan häntä tehdäkseni hänestä miehen, niin että hänkin tulisi eläväksi hengeksi muistuttamaan teitä miehiä. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsestään miehen astuu sisälle Taivaan valtakuntaan.”(114).  

Eli kysymykseen Kuinka nainen voi pelastua? Tuomaan evankeliumi julistaa ilosanoman: Ei hätää, kyllä me siitä vielä mies tehdään!

Kirkkoisät tunsivat harhaoppisten kirjallisen harrastuneisuuden ja varoittivat teksteissään kristittyjä noista myöhäsyntyisistä teksteistä ja rohkaisivat uskovia pitäytymään neljässä kanonisessa evankeliumissa, joiden yhteys apostoleihin ja varsinaisiin silminnäkijöihin oli yleisesti tunnettu. Ensimmäisen vuosisadan teksteinä ne olivat ajallisesti ja maantieteellisesti lähellä tapahtumia, toisin kuin myöhään toisella vuosisadalla syntyneet ”evankeliumit”.

Erilaiset harhaoppiset, esoteeriset ja gnostilaisperäiset liikkeet alkoivat apostolien kuoltua tehtailla toisen vuosisadan alun jälkeen mitä erilaisimpia ”mukaevankeliumeita”, joita laitettiin milloin Tuomaan, milloin Juudaksen, milloin Pietarin ja Paavalin, milloin minkäkin kristinuskolle merkittävän apostolin nimiin. Tällä tavalla näille harhaoppisille kirjoituksille haettiin näennäistä apostolista auktoriteettia. Tässä ne poikkeavat uuden testamentin evankeliumeista, jotka alun perin kirjoitettiin ilman kirjoittajien nimiä, ja joista kaksi (Markus ja Luukas) eivät itse olleet apostoleita tai Jeesuksen toiminnan välittömiä silminnäkijöitä. Heidän evankeliuminsa perustuvat kuitenkin silminnäkijälähteisiin. Esimerkiksi kirkkoisä Papias kertoo Markuksen kirjoittaneen Herran teoista ja sanoista sen mukana minkä oli kuullut toimiessaan apostoli Pietarin tulkkina. 

Tuomaan evankeliumi ei koskaan ole kuulunut Raamattuun. Tuomaan evankeliumi on syntynyt paljon myöhemmin, kuin Uudessa testamentissa olevat neljä evankeliumia eikä se ole koskaan ollut osa Uutta testamenttia. Sillä ei alkusanoista huolimatta ole mitään tekemistä apostoli Tuomaan kanssa. Se on syntynyt kauan aikaa hänen kuolemansa jälkeen maantieteellisesti kaukana evankeliumien tapahtumapaikoilta. Sillä ei siis ole suoraa ajallista eikä maantieteellistä yhteyttä neljän evankeliumin syntysijoille. Sama koskee huomiota herättänyttä Juudaksen evankeliumia.

Gnostilaisperäisten vaikutteidensa vuoksi Tuomaan evankeliumi on hengellisesti vahingollinen, eikä uskovan ihmisen sen vuoksi kannata etsiä tai omaksua siitä rakennusaineksia omaan kristillisyyteensä tai hengelliseen hartauselämäänsä. Kokonaan toinen kysymys on tutkia varhaisina vuosisatoina toimineiden, kristinuskosta vaikutteita saaneiden gnostilaisperäisten ryhmien opetusta ja ajattelua. Silloin tekstillä on tietysti paikkansa osana historian tutkimusta. Apostoli Paavalin mukaan evankeliumin totuuteen kuuluu kuitenkin totuus ja opetus Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme tähden, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta kolmantena päivänä, ja hänen ilmestymisestään opetuslapsille (1 Kor. 15:3-5). Tuomaan evankeliumissa ei näistä ole jälkeäkään.

Tähän sekä vastaaviin sensaationhakuisiin uutisiin, kuten ehkä tuoreemmassa muistissa olevaan kohua herättäneeseen Juudaksen evankeliumiin, soveltuu hyvin graduprofessorini Lars Aejmelaeus toteamus kirjassa Kristinuskon Synty:

Vaikka Tuomaan evankeliumin merkityksestä kiistelläänkin, yleissääntönä voidaan todeta, että UT:n ulkopuolisilla evankeliumeilla ei juuri ole mitään arvoa historiallisina dokumentteina Jeesuksen elämästä ja sanomasta. Ne ovat myöhäsyntyisiä ja edustavat siten myös myöhempää perimätiedon vaihetta sekä ovat sisältönsä kannalta riippuvaisia kanonisista evankeliumeista. Ne ovat enemmän esimerkkejä toisen kristillisen vuosisadan uskonnollisesta elämästä kuin kristinuskon varhaisimmista juurista. (s. 113)

Vähän myöhemmin Aejmelaeus jatkaa:

Aina aika ajoin ilmesyy kirjoituksia, joissa paljastetaan sensaatiomaisia ”kirkon pimittämiä” tietoja Jeesuksesta, esimerkiksi hänen matkoistaan Intiaan viisautta opiskelemaan. Aineisto tällaisiin ”paljastuksiin” on usein peräisin myöhäisistä, UT:n ulkopuolelle jätetyistä evankeliumeista, joissa usein hurskas, mutta samalla myös valitettavan usein täysin arvostelukyvytön kristillinen mielikuvitus jatkoi Jeesuksen elämän ja opetusten kuvailemista. Nyrkkisääntönä voidaan todellakin todeta, että arvokas perimätieto Jeesuksen elämästä ja opetuksesta rajoittuu UT:n sisällä oleviin, eli kanonisiin evankeliumeihin. (s. 114)

Kootusti voidaan todeta, että Tuomaan evankeliumi on historiallisesti arvokas tekstilöytö, joka antaa paljonkin mielenkiintoista pohdittavaa varhaisilla vuosisadoilla toimineiden kristinuskoon gnostilaisperäisiä vaikutteita yhdistäneiden ryhmien ajattelusta. Se ei kuitenkaan anna mitään uutta ja ihmeellistä, jolla meidän olisi täydennettävä sitä tietoa Jeesuksesta, jonka saamme hänestä uuden testamentin evankeliumien perusteella. Tuomaan evankeliumi ei ole apostolista alkuperää. Se on syntynyt kauan apostolien kuoleman jälkeen vasta toisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Sen opetus sisältää apostoliselle opille vieraita korostuksia. Siksi se ei koskaan löytänyt tietänsä yleiseen seurakunnalliseen käyttöön. Sen hautautuminen Egyptin hiekkaan ei näin ollen johtunut kirkkopoliittisesta salaliitosta vaan terveen järjen käytöstä.


------------
Lue myös: 

• Evankeliumien kirjoittajat - keitä he olivat?

Mietteitä – Pensées III

En ehkä ole yhtä hyvä matematiikassa kuin Blaise Pascal, mutta kristinuskoa koskevien keskeneräisten mietelauseiden rustaamisessa aion vakavasti yrittää jälleen kilpailla hänen kanssaan. Jos en ajatusten syvällisyydessä niin vähintään keskeneräisyydessä.

Uskonto ja politiikka. Uskontoa ja politiikkaa ei saa, eikä edes voi, pitää erillään. Sehän olisi kuin letut ilman mansikkahilloa. Uskonto ja politiikka kuuluvat yhteen kuin hiiva ja taikina. Ne juuri on sotkettava keskenään. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhteiseksi hyväksi. Uskonnolla on oma painava sanansa sanottavana siitä mikä on hyvää. Ilman uskontoa hyvä ja paha eivät ole filosofisesti edes ymmärrettäviä käsitteitä. Tärkeintä on pitää huono uskonto erillään hyvästä politiikasta ja huono politiikka hyvästä uskonnosta. Asialla on sitten tämä retorinenkin ulottuvuus. Uskonnon ja politiikan erottamista vaaditaan äänekkäästi kun halutaan marginalisoida toisenlaista poliittista näkemystä edustavan uskonnollisen henkilön poliittinen mielipide. Poliittisen vastustajan uskonnollisuus nähdään silloin suurena mainitsemisenarvoisena ongelmana. Omissa riveissä toimivan uskonnollisen henkilön poliittisissa mielipiteissä ei yleensä sitten nähdä mitään vaaraa uskonnon ja politiikan sotkeutumisessa. Riippuu siis siitä kuka uskontoa ja politiikkaa kulloinkin sotkee.

Perisynti. Ja käärme sanoi: "Mitä se kenellekään kuuluu mitä kaksi aikuista ihmistä keskenään tekevät kunhan ketään ei vahingoiteta?" Niin Eeva kysyi mieheltänsä: "Rakastatko minua?" Mies vastasi ja sanoi: "Tietysti ja totisesti, ketäpä muutakaan." Niin he, mies ja hänen vaimonsa, ottivat ja söivät siitä hedelmästä. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja kaikkien heidän jälkeläistensä silmät sokeutuivat aina tähän päivään asti.

Aamurukous. "Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät!" (Jes. 33:2)

Profeetallinen risti. Jeesus ei kuollut ristillä menneisyytemme, vaan tulevaisuutemme tähden. Kaikki syntimme olivat Golgatalla tulevaisuudessa. Sovitus merkitsee enemmän kuin vain mahdollisuutta saada menneet synnit anteeksi. Anteeksisaatuammekin joudumme usein vielä murehtimaan syntiemme seurauksia. Risti ei korjaa menneisyyttä. Se saadaan anteeksi. Risti korjaa tulevaisuuden. Sovitus ei luo uutta menneisyyttä, vaan uuden tulevaisuuden. Tehtyä ei saada tekemättömäksi. Jumalan kiitos, ei myöskään Golgatalla tehtyä. ”Valtaistuimella istuva lausui: ’Uudeksi minä teen kaiken’" (Ilm. 21:5).

--------
Aiemmat mietteet:

• Mietteitä - Pensées II
• Mietteitä - Pensées I

Omistusoikeudesta lasten maailmassa

1. Jos minä pidän siitä, se on minun.
2. Jos se on minun kädessäni, se on minun.
3. Jos pystyn ottamaan sen sinulta, se on minun.
4. Jos se oli minulla hetki sitten, se on minun.
5. Jos se on minun, se EI KOSKAAN saa näyttää siltä kuin se olisi sinun.
6. Jos minä teen tai rakennan jotain, kaikki palat ovat minun.
7. Jos se näyttää siltä kuin se olisi minun, se on minun.
8. Jos minä näin sen ensin, se on minun.
9. Jos sinä leikit sillä ja lasket sen käsistäsi, se on automaattisesti sen jälkeen minun.
10. Jos se on rikki, se on sinun.