lauantai 27. marraskuuta 2010

C. S. Lewis - Ihmisen älyllistä vastuunpakoilua

Edesmennyt kirjallisuudenprofessori C. S. Lewis (1898-1963) kirjoittaa hartauskirjassa The Busienss Of Heaven eilisen ja tämän päivän kohdalla ihmisen älyllisestä rehellisyydestä kristinuskon äärellä. Monet, toteaa Lewis, kyselevät älyllisen laiskuuden vuoksi suurten kysymysten äärellä epäolennaisia kysymyksiä lähinnä vältelläkseen älyllistä vastuutaan kristinuskon äärellä. Voiko kristinusko tehdä ihmisen onnelliseksi on vähemmän tärkeä - jossain määrin jopa itsekäs - kysymys sen rinnalla onko kristinusko totta. Kristinusko lupaa niin paljon, että sen selvittäminen onko se totta vai ei on kysymys, jonka luulisi kiinnostavan jokaista. Näin Lewis kirjoittaa marraskuun 26. ja 27. päivien kohdalla:
Edessämme oleva kysymys ei ole ”Voiko joku elää hyvää elämää ilman kristinuskoa?”. Pikemminkin kysymys kuuluu ”Voinko minä?”. Tiedämme kaikki, että on ollut hyviä ihmisiä, jotka eivät ole olleet kristittyjä. Sellaisia kuten Sokrates tai Konfutse, jotka eivät koskaan olleet kuulleet kristinuskosta mitään, tai J. S. Mill, joka ei rehellisesti voinut siihen uskoa. Jos lähdemme siitä oletuksesta, että kristinusko on totta nämä ihmiset ovat olleet vilpittömästi tietämättömiä tai vilpittömästi väärässä. Mikäli heidän tarkoitusperänsä olivat niin hyvät kuin uskon niiden olleen (sillä enhän voi tuntea heidän sydämensä saloja) toivon ja uskon Jumalan kykenevän armossaan korjaamaan ne vahingot, jotka heidän tietämättömyytensä, itsensä varaan jätettynä, luonnostaan ovat aiheutuneet sekä heille itselleen, että heidän vaikutuspiirissään olleille.

Mutta henkilö, joka kysyy minulta ”Enkö voi elää hyvää elämää uskomatta kristinuskoon?” ei selvästikään ole samassa asemassa. Jos hän ei ole kuullut kristinuskosta hän ei esittäisi moista kysymystä. Jos taasen siitä kuultuaan ja sitä vakavasti harkittuaan hän oli tullut siihen tulokseen, että kristinusko ei ole totta, hän ei myöskään kysyisi sellaista. Kysymyksen esittäjä on kuullut kristinuskosta, eikä aivan ilmeisestikään ole varma siitä, että se ei voisi olla totta. Tosiasiassa hän siis kysyy: ”Miten se minua koskettaa? Enkö voi vain sivuuttaa koko, antaa asioiden olla niin kuin ne ovat ja yksinkertaisesti elää ’hyvää’ elämää?” Eivätkö hyvät tarkoitusperät sellaisenaan riitä pitämään minut turvassa ja viattomana tarvitsematta koputtaa tuota kauhistuttavaa ovea varmistuakseni onko sisällä joku vai eikö ole?
Tällaiselle ihmiselle riittää vastaukseksi se, että hän tosiasiassa pyytää tulla jätetyksi rauhaan ja saada olla ’hyvä’ ennen kuin hän on tehnyt parhaansa selvittääkseen mitä hyvyys on … Meidän ei ole tarvis pohdiskella rankaiseeko Jumala tällaista ihmistä hänen pelkuruudestaan ja laiskuudestaan, sillä hän saa niiltä rangaistukse ihan itse. Tällainen henkilö välttelee vastuutaan.

Se joka pysyy epäuskoisena tällaisten syiden vuoksi ei ole vilpitön. Päinvastoin hän on vilpillisyyden vallassa, ja tuo vilpillisyys leviää hänen jokaiseen ajatukseensa ja tekoonsa … hän on menettänyt älyllisen neitsyytensä. Kristuksen hylkääminen vilpittömästi, olkoonpa kuinka suuri erehdys tahansa, voidaan saada anteeksi ja parantaa – ”Jokaiselle, joka puhuu sanan Ihmisen poikaa vastaan annetaan anteeksi.” Mutta vältellä Ihmisen Poikaa, kääntää katse toisaalle, teeskennellä, että et ole Häntä huomannut, uppoutua johonkin aivan muuhun kadun toisella puolella, ottaa puhelin pois seinästä, koska Hän saattaa soittaa, jättää vieraalla käsialalla kirjoitetut kirjeet avaamatta, koska ne saattavat olla Häneltä – tämä on kokonaan toinen juttu. Et kenties ole vielä varma siitä pitäisikö sinun olla kristitty, mutta olet varma siitä, että olet ihminen etkä strutsi, joka työntää päänsä hiekkaan.

Mutta kuitenkin – älyllinen kunnia on meidän aikanamme vajonnut niin alas - minä kuulen jonkun yhä valittavan  ja kyselevän ”Onko siitä minulle apua? Tekeekö se minut onnelliseksi? Uskotko todella, että minun olisi parempi olla kristitty?” No jos minun on pakko vastata sinulle niin vastaukseni on ”Kyllä”. Mutta vastauksen antaminen on minulle yleisesti ottaen vastenmielistä tässä vaiheessa. Tuossa on ovi, jonka takana, niin ainakin sanotaan, sinua odottaa koko universumin salaisuus. Joko se on totta tai sitten ei. Ja jos ei,  silloin tuo ovi kätkee taaksensa suurimman mahdollisen petoksen mitä vain voi olla. Eikö silloin aivan ilmeisesti ole jokaisen ihmisen velvollisuus (siis ihmisen, eikä jäniksen) yrittää ottaa selvää kummasta on kyse ja pyhittää koko energiansa joko tuon valtavan salaisuuden palvelukseen tai sitten pyrkiäkseen paljastamaan ja tuhoamaan sellainen jättiläismäinen humpuuki? Voitko tällaisen kysymyksen äärellä todellakin olla kiinnostunut vain omasta siunatusta ”moraalisesta edistyksestäsi”?


------

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

"Olen epäonnistunut lähes kaikessa," kirjoittaa Teuvo V. Riikonen

Näin välipalaksi jotain nauruhermoja kutkuttavaa. Savonlinnnan Kristillisen opiston rehtorin Teuvo V. Riikosen hauska ja koskettava kolumni Olen epäonnistunut lähes kaikessa:
Elämä on sarja epäonnistumisia. Myös minulla. Olen lähes kaikessa, mihin olen ryhtynyt, epäonnistunut. Lapsena hoitotätini jätti minut yksin keinuun. Hetken kuluttua laskin alleni ja sottasin keinun. Koulumatkalla kerran oikaisin pellon poikki ja putosin ojaan. Kengät kastuivat.

Lasten leirillä juoksukisassa valitsin väärän tien ja jäin viimeiseksi. Nuorena menin mukaan jääkiekkojoukkueeseen ja minusta tehtiin nelosketjun keskushyökkääjä. Siihen laitettiin kaikki ne, joilla ei ollut kaikkia varusteita. Minulta puuttuivat mm. hartia- ja alapääsuojukset. Ekassa pelissä pääsin yksin läpi, mutta kompastuin luistimiini. Toisen kerran vastustajan maalilla sain syötön, lämäsin ja lensin takamukselleni kiekon lipuessa ohi...
Loput kirjoituksesta voi lukea Riikosen kolumnista seurakuntalainen.fi sivulta

--------

maanantai 22. marraskuuta 2010

Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Nopeampi nettiyhteys ja teräväpiirto näyttö

Tuoreessa  TIME –lehdessä esitellään 50 vuoden 2010 parasta keksintöä. Joukkoon mahtuu tärkeitä ja vähemmän tärkeitä, mutta silti yhtä päätähuimaavia teknologisia innovaatioita: Ensimmäinen synteettinen solu, Englantia opettava robotti, laboratoriossa kehitetyt keuhkot, nopeammin kasvava lohi, iPad (tietysti), 3D bioprintteri (jolla voi "printata" vaikka sisäelimiä, usko tai älä), spray pullosta suihkutettava kangas, räjähdyksen kestävä tapetti, malarialle immuuni geenimuunneltu hyttynen sekä hyttyslaseri jne. muutamia mainitakseni. Siinäpä muutama joululahjavinkki.

Ihmisen mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Itse olen tietokoneajan kasvatti. Olen nähnyt ajan, jolloin siirryttiin laskutikuista taskulaskimiin ja muistan ensimmäiset markkinoille tulleet PC:t ja pelikoneet (Commodore64 ja Atari).

Nautin teknologiasta ja tietotekniikasta sekä työssä että vapaa-ajassa.  Edistyksen sivutuotteena on kuitenkin syntynyt ”edistyksen myytti”: Kehitys kulkee vääjäämättä eteenpäin ja kohti alati parempaa maailmaa, jossa teknologia lunastaa ihmiskunnan ja kaikilla on kaikkea riittävästi ja kaikki hyvin kiitos teknologisen kehityksen. Uudet keksinnöt viitoittavat tietä utooppiseen paratiisimaailmaan. Niihin sisältyy omanlaisensa messianismi.

Mutta tekevätkö kaikki nämä keksinnöt ja edistysaskeleet meistä todella parempia ihmisiä? Vilkaisu Internetin keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) voi näissä merkeissä olla varsin herättävä kokemus. Sosiaalinen media ei ole tehnyt meistä sosiaalisempia ihmisiä. Tunnemme entistä enemmän ihmisiä nimimerkiltä, mutta emme välttämättä nimeltä. On entistä helpompaa sanoa mitä ajattelee ajattelematta mitä sanoo.

Kaiken edistyksen ja uusien innovaatioiden keskellä unohtuvat helposti tärkeimmät asiat. Tuoreimman TIME –lehden äärellä mieleeni palautui filosofi Timo Airaksisen vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta. Jotenkin tähän tapaan Airaksinen vastasi: ”Ei tänne sitä varten olla synnytty, että oppisimme käyttämään kännykkää ja laajakaistaa.”  Aika hyvin oivallettu, vaikka varsinainen vastaus kysymykseen jäikin lukijan itsensä määriteltäväksi. 

Ihmisellä voi olla kaikkea ja jatkuvasti uutta, parempaa, nopeampaa ja näppärämpää. Mutta vastaus elämän tarkoitukseen ja ihmisen syvimpiin kysymyksiin ei löydy teknologisista edistysaskeleista.  Seppä Högmanin evästys Paavo Ruotsalaiselle antaa viitteen siitä, että vastaus löytyy jostain mualta: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisäinen tunto”. Jos tämä unohtuu sinänsä arvokkaiden teknologisten saavutusten keskellä seurauksena on elämän syvemmän merkityksen kadottaminen.

Vanhassa katekismuksessa annetaan sanotaan oivallisesti:
”Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia…Luonnollisessa tilassaan ihminen on vailla todellista onnea. Hän on rauhaton ja tyytymätön elämään. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luopunut Jumalasta ja langennut syntiin … Syntiin langenneen ihmisen kauhistavin onnettomuus on, että hän on Jumalan pyhän vihan alainen. Jos ihminen jää Jumalan vihan alaiseksi, hän joutuu kadotukseen. Kun Jumalan sana osoittaa ihmiselle, että hän on luopunut, hän tuntee omassatunnossaan syyllisyytensä. Hän on täydellisesti avuton itse parantamaan tilaansa. Jumala herättää hänessä pelastuksen kaipuun. Samalla tavoin synnin painama ihmiskunta kokonaisuudessaan tarvitsee pelastusta. Tämän pelastuksen Jumala on antanut meille Jeesuksessa Kristuksessa” (Kristinoppi  lyhyesti esitettynä, 1948; 1, 21, 27-28).
Evankeliumi Jeesuksesta on  ajankohtainen. Se puhuttelee ihmisiä kaikkina aikoina kaikkialla, koska ihmisen syvimmät tarpeet eivät ole teknologisia vaan hengellisiä. Ihminen kyselee yhä elämän tarkoitusta, miettii miten hänestä voisi tulla parempi ihminen, pohtii  kuolevaisuuttaan ja kysymystä kuolemanjälkeisestä elämästä, etsii yhteyttä Jumalaan.

Nämä kysymykset on mahdollista työntää ajatuksistaan joksikin ajaksi. Mielensä voi turruttaa ja lohtua  hakea vaikka ”edistyksen myytin” tarjoamasta messianismista  ja uusista valkoisen miehen arkea helpottavista vempaimista. Yön hiljaisina hetkinä, kun nettiyhteys on suljettu ja valot sammuneet, perimmäiset kysymykset nousevat kuitenkin pintaan kuin öljy:  Päättyykö kaikki lopulta pimeään, vai onko jossain valo?

Teknologiset innovaatiot eivät muuta ihmisen perusolemusta: Hänet on luotu elämään Jumalan yhteydessä, hän on luopunut ja on rikkomustensa tähden matkalla itse ansaittuun kadotukseen. Hänen kallein asiansa on saada rauha Jumalan kanssa ja päästä Jumalan lapseksi. Uusi teknologia mahdollistaa nopeamman yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta elämän syvin rikkaus ei ole nopeammassa nettiyhteydessä, vaan yhteydessä Jumalaan. Tässä asiassa ainoa luotettava palveluntarjoaja on Jeesus, joka sovituskuolemallaan ja ylösnousemuksellaan loi yhteyden jokaiselle häneen turvaavalle.



-------

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kansainvälinen Rukouspäivä vainottujen kristittyjen puolesta 21.11.

Monissa maissa kristityt elävät vainottuna vähemmistönä uskonsa vuoksi. Yksi heistä on pakistanilainen äiti Asiq Masih, joka on ensimmäinen muhammedin pilkasta Pakistanissa kuolemaantuomittu nainen. Hänelle ei annettu edes tilaisuutta puolustaa itseään. Masihin tapauksesta voi lukea lähemmin tästä: Pakistani Mother Concemned for 'Blasphemy Stunned, Shattered (CharismaNews Online)

Huomenna sunnuntaina 21.11. osallistutaan Suomessakin kansainväliseen rukouspäivään vainottujen kristittyjen puolesta (International Day Of Prayer, IDOP). Päivään kuuluu mielenilmauskulkue Eduskuntatalolta (klo 15) sekä yhteiskristillinen rukoustilaisuus Vanhassa kirkossa (klo 16).

Ohessa alla Suomessa toimivan Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän (KIO) tärkeä tiedote tapahtumasta. Tapahtuman ilmaisen rukokusoppaan voi ladata itselleen Patmoksen nettisivuilta

Viime vuonna mielenilmauskulkue herätti huomiota ja pysäytti Mannerheimintien liikenteen. Lyhyt videovälähdys löytyy täältä: Tukimarssi vainottujen kristittyjen puolesta.

"Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:3)

----------


KUULE HEIDÄN ITKUNSA
Kansainvälinen rukouspäivä vainotun seurakunnan puolesta 21.11.2010


Iranin viranomaiset langettivat kuolemantuomion pastori Yousef Nadarkhanille syytettynä islamista luopumisena. Pastori Nadarkhan on Iranissa Rashtin kaupungissa toimivan kristillisen seurakuntaverkoston johtaja. Hänet pidätettiin 13. lokakuuta, koska hän vastusti Koraanin pakkoluettamista kristillisen koulun oppilaille. Kuolemantuomio odottaa täytäntöönpanoa.

Pakistanissa pastori Khan pahoinpideltiin tiiliskivillä ja mailoilla. Kymmenen muslimimiestä hyökkäsi pastori Khanin kimppuun, joka sai pahoinpitelyssä pahoja vammoja päähänsä sekä murtumia käsiin ja jalkoihin. Khan kääntyi kristityksi vuonna 2000.

Kaksi esimerkkiä kristittyjen vainoista maailmalla kertovat karua kieltään vaietuista ihmisoikeusloukkauksista kristittyjä kohtaan. Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vainojen kärkimaita ovat Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Irak, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea ja Vietnam.

KANSAINVÄLISTÄ RUKOUSPÄIVÄÄ VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA (International Day of Prayer) vietetään tänä vuonna maailmanlaajuisesti sunnuntaina 21. marraskuuta. Rukouspäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kristittyjen ihmisoikeuskysymyksiin.

Osana kansainvälistä rukouspäivää Helsingissä järjestetään rukoustapahtuma sunnuntaina 21. marraskuuta. Tapahtuma alkaa mielenilmauskulkueena eduskuntatalolta klo 15 päätyen Vanhaan kirkkoon (Lönnrotinkatu 6), jossa alkaa klo 16 rukoustapahtuma vainotun seurakunnan puolesta.

Kaikille avoimeen tapahtumaan osallistuu kristittyjä eri seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä. Rouva Chan on kertomassa vainoista Pohjois-Koreassa.

Kristittyjen ihmisoikeustilanteesta muistutetaan myös kansanedustajia ja suomalaisia europarlamentaarikkoja. Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimivan Kristittyjen ihmisoikeustyöryhmän, KIOn allekirjoittamassa kirjeessä esitetään edustajille pyyntö ottaa työssään huomioon kristittyjen ihmisoikeudet. Heille lähetetään esite: ”Kuule heidän itkunsa”.

Rukoustapahtuman järjestävät Suomen Evankelisen Allianssin ihmisoikeustyöryhmä ja Patmos Lähetyssäätiö.

Lisätietoja rukoustapahtumasta:

KIOn sihteeri Jyrki Kela
Puhelin
040-7357357
Sähköposti: jyrki.kela (at) luuk

torstai 18. marraskuuta 2010

Maailmankuulu Wintley A. Phipps ainoalaatuisessa konsertissa Suomessa

Mistä näitä kiireitä pukkaa niin ettei tahdo perässä pysyä? Tekisi mieli kirjoittaa blogille, mutta ihan oikeat työt vievät ajan ja energian näin päivinä ihan totaalisesti jälleen.

Parempia aikoja odotellassa tässä yksi huikeimmista musiikkivideoista mitä olen pitkiin aikoihin katsonut. Wintley A. Phippsin musavideo "Amazing Grace " on maailman katsotuin kristillisen musiikin video YouTubessa. Sitä on katsottu yli 8 miljoonaa kertaa! Phipps esiintyy Patmos Lähetyssäätiön "Operaatio Joulun lapsi" tapahtumassa hyväntekeväisyys-konsertissa, Meilahden kirkossa, Helsingissä sunnuntaina 28.11. klo 18.00.  Tilaisuuteen vapaa pääsy. Mukana Yhdysvaltojen suurlähettiläs.

Lisätietoja Phippsistä täältä.




keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kirkon sisällissota - Vantaan sanomista poimittua

Vantaan Sanomien päätoimittajan A-P. Pietilän ajatuksiaherättävä juttu tämän päivän (17.11.2010) lehdestä on lukemisen arvoinen ilman ylimääräisiä kommentteja. Ohessa digilehdestä kaappaamani kuva jutusta:


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu...

Olenko vain itse tulossa vanhaksi enkä tahdo pysyä vauhdissa mukana vai ovatko kiireet viime aikoina ihan oikeasti lisääntyneet? Mene ja tiedä. Pari tärkeää ajatusta on vielä purkamatta blogille homokeskustelun tiimoilta. Kunhan ennätän. Sen jälkeen on aika siirtyä muihin aiheisiin jälleen.

Totean tässä kirjoituksessa tähän väliin eräiden muilta blogilta otettujen poimintojen ohella, että vaikka omat kirjoitukseni aiheesta ovat asiapitoisia (teologisia, yhteiskunnallisia, filosofisia) se ei tarkoita, etten ymmärtäisi asian koskettavan monia ihmisiä syvästi henkilökohtaisella tasolla.

Keskustelua hankaloittaa kahden erilaisen näkökohdan kulkeminen lähekkäin ja rinnakkain: henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen.

Yhteiskunnallista keskustelua ei voida käydä yksin siltä näkökohdalta miten syvästi joku kokee asian henkilökohtaisesti. Yhteiskunnallinen muutos koskettaa meitä kaikkia ja kuuluu meille kaikille. Kuten Sonja Falk Seurakuntalainen.fi sivuston blogissaan toteaa hyvin sukupuolineutraalista avioliitosta: "Yksilön tasolla kaikki ymmärrämme, mikä merkitys on läheisillä ihmissuhteilla. Avioliittoon rinnastettava yhteiskunnallinen erityisasema kuitenkin vaatisi yhteiskunnallista merkittävyyttä. sillä yhteiskunnan ei mielestäni pidä olla kovin kiinnostunut siitä, mitä ihmisen makuuhuoneissaan tekevät. Vai riittääkö vastaukseksi, että kysymys on loukkaava ja siksi sitä ei saa esittää? "

Yhteiskunnallinen keskustelu ja debatti on siis erikseen. Sitä ei voida käydä pelkästään puhumalla tunteista ja niiden kunnioittamisen tärkeydestä. On voitava puhua asiasta, joka itsessään on tärkeä asiana. Tähän sisältyy sen vakava pohtiminen mitä avioliitto oikeasti on ja voi olla. Esko Murto kirjoittaa osuvasti lukemisenarvoisessa blogissaan seurakuntalainen.fi sivustolla:
...puhuttaessa ns. sukupuolineutraalista avioliitosta on uhripääomaa pyritty hankkimaan luomalla mielikuva homoihin ihmisjoukkona/kansanosana kohdistuvasta sorrosta, jonka tähden heille ei sallita samoja perusoikeuksia -avioliitto- kuin muillekin. Tähän voidaan vastata - hiukan näsäviisaasti, myönnetään - että homot saavat solmia avioliiton ihan siinä missä muutkin, kunhan se solmitaan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vastaus ei ole pelkkää viisastelua, vaan kuvaa koko asian ydintä. Syy siihen, että homot eivät voi mennä tahtomansa samaa sukupuolta olevan partnerin kanssa naimisiin, ei johdu siitä, että homoseksuaaleja ihmisryhmänä haluttaisiin sortaa, vaan siitä, että avioliittoinstituution perusolemukseen kuuluu se, että se solmitaan toista sukupuolta olevan parin kanssa.
Tässä on villakoiran ydin, jossa keskusteluosapuolten näkemykset poikkeavat radikaalisti toisistaan. Onko avioliitto jotain annettua vai pelkkä sopimuksen varainen asia, kuten oikean puoleinen liikenne (Kyproksella ja Brittein saarilla on vasemman puoleinen liikenne)?

Klassinen luonnonoikeudellinen ajattelu ja siitä nouseva ei-uskonnollinen argumentaatio (johon YLE:n ohjelman puheenvuoroni osaksi rakentuivat viitatessani heteroseksuaalisuuden kuuluvan osaksi luonnonjärjestystä), samoin kuin kristillinen argumentaatio (Raamattu Jumalan sanana) lähtevät siitä, että avioliitto ei ole vapaasti määriteltävissä. Se on jotain annettua, joka perustuu ruumiillisuuteemme ja luonnossa havaittaviin biologisiin tosiasioihin, joita ei voida sivuuttaa. Rakkaus ei ole epäolennainen avioliittoa ajatellessa. Mutta avioliitto ei ole pelkästään rakkauden symboli.

Toisen näkökannan mukaan nämä lähtökohdat hylätään kategorisesti ja avioliitto, jopa sukupuolisuus ja seksuaalisuus itsessään, tulkitaan vain kulttuurisiksi luomuksiksi. Tällöin tuntuu lunnollisesti oudolta esittää, että avioliitto rajautuisi jotenkin annetusti vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Rakkaus on abstrahoitu korkeimman idean tasolle ja avioliitto nähdään tämän abstraktin ideaalin symbolisena tunnustuksena sukupuoleen katsomatta. Tähän näkemykseen sisältyy ongelmia, joita selvittelen jossain toisessa tekstissä. Nämä ovat kuitenkin periaatteelliset erot lähestymistavoissa.

Toinen kysymys on sitten kohdata yksittäisiä homoseksuaaleja keskustellen heidän elämänsä kokemuksista ja taisteluista kahden kesken, ymmärtäen, kuunnellen ja rukoillen. Minäkin olen rukoillut homojen kanssa ja heidän puolestaan. En toki homosuhteiden puolesta. Vaikka kunnioitan ja arvostan homoseksuaaleja ihmisinä pidä homosuhteita Jumalan sanan valossa syntinä siinä missä avosuhteita tai avioliiton ulkopuolisia suhteita. En kuitenkaan usko, että ketää pitäisi sulkea seurakuntaelämän ulkopuolelle vain siksi, että hän sanoo kokevansa homoeroottisia tunteita.

Kristitty filosofi William Lane Craig sanoo hyvin kirjassaan Hard Questions - Real Answers:
Olipa homoseksuaalisuus geneettistä taikka ympäristötekijöistä johtuvaa ihmiset eivät yleensä valitse olla homoseksuaaleja. Monet homoseksuaalit ovat kertoneet, kuinka kipeää heille on ollut havaita itsessään näitä tunteita ja taistella niitä vastaan, ja he voivat kertoa sinulle, että eivät koskaan olisi itse valinneet niitä. Ja Raamattu ei tuomitse henkilöä siitä, että hänellä on homoseksuaalinen orientaatio. Raamattu tuomitsee homoseksuaaliset teot. On täysin mahdollista olla homoseksuaali ja uudestisyntynyt, Hengellä täytetty kristitty. 

Aivan niin kuin raitistunut alkoholisti nousee AA kokouksessa ja sanoo: ”Minä olen alkoholisti”, samoin tulisi puhdasta elämää elävän homoseksuaalin voida nousta ylös rukouskokouksessa ja sanoa: ”Minä olen homoseksuaali. Mutta Jumalan armosta ja Pyhän Hengen voiman avulla elän puhdasta elämää Kristukselle”. Minä toivon, että meillä olisi rohkeutta ja rakkautta toivottaa tällainen ihminen tervetulleeksi veljenä tai sisarena Kristuksessa.
Craigin teksti muistuttaa ohimenevästi myös eräästä unohdetusta vähemmistöstä, joka keskustelun tiimellyksessä on jäänyt jalkoihin. Heistä kirjoittaa seurakuntalainen.fi sivulla hyvin viisitoista vuotta Keski-Euroopassa seurakuntatyössä toiminut Kari Honkanen koskettavassa blogissaan Homokeskustelun unohdetut:
Homokeskustelu on unohtanut erään vähemmistöryhmän aivan kokonaan, nimittäin ne ihmiset, jotka ovat päässeet eroon homotaipumuksestaan, ne, jotka ovat palanneet homoudesta takaisin ns. heteromaailmaan; menneet kristilliseen avioliittoon, perustaneet perheen ja saaneet lapsia. On myös olemassa sellaisia ihmisiä, jotka taistelevat parhaillaan tämän sukupuolisen ongelmansa kanssa Jumalan edessä rukoillen, ja tahtovat ihan oikeasti ja vilpittömästi elää heteroina. Tätäkään ihmisryhmää emme saisi väheksyä tai tuomita. Uskon, että he ovat pyrkimyksessään vilpittömiä ja perustelevat kantansa Raamatulla [--] Olisi mielestäni erittäin valitettavaa, jos tämä nyt käytävä keskustelu tekisi tyhjäksi näiden homoudesta takaisin heteroiksi muuttuneiden ihmisten elämänmuutoksen. Olisiko heidän palattava takaisin vanhaan, kun monet niin korkeassakin asemassa olevat hengelliset johtajat tekevät suorastaan tyhjäksi heidän niin radikaalin ja merkittävän elämänkokemuksensa. Onkin hyvä kysyä: onko keskuudessamme tilaa myös niille, jotka ovat hyljänneet homoutensa, vai tuomitsemmeko heidät?
Lopuksi. Käynnissä on yhteiskunnallinen murros. Niillä, jotka kuuluvat kirkkoon on mahdollisuus vaikuttaa. Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamo sanookin omassa blogissaan:
Nyt kaikkien perinteistä avioliittoa kunnioittavien ja perinteisen kristillisyyden olemassaolon oikeutusta toivovien pitäisi yhdistyä ja lähteä vaikuttamanaan olemalla mukana seurakuntavaaleissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet valitsevat ensi vuonna kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokouksen koostumus vaikuttaa suuresti siihen, millainen kirkko tulevaisuudessa on. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa.
Anna siis äänesi kuulua seurakuntavaaleissa. Nyt kun se vielä on mahdollista.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä

Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen otti hiljattain kantaa vellovaan homokeskusteluun Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Nissisen on kirjoittanut aiheesta kansainvälisestikin huomiota herättäneen tutkimuksen Homoerotiikka Raamatun Maailmassa (Yliopistopaino, 1994). Samainen teos on ilmestynyt myös englanninkielellä.

Nissinen on tekstissään luonnollisesti oikeassa siinä, että Raamattua on aina tulkittava, ja tulkittava vastuullisesti. Tulkitsemisen jälkeenkin on vielä kysyttävä Millä tavalla teksti on sovellettavissa meidän päiviimme vai onko lainkaan. Nissinen varoittelee kirjoituksensa lopulla hiukan holhoavasti tulkinnan ja vallankäytön vaaroista. Ikään kuin hän itse ei lainkaan tulkitsisi tai käyttäisi valtaa niin tehdessään.

Toisin kuin Nissinen esittää, kyse ei viime kädessä ole vallankäytöstä, vaan siitä mikä tulkinta on perustelluin ja nousee luontevimmin tekstistä itsestään. Kaikki esitetyt tulkinnat eivät ole yhtä hyviä. Omassa tulkinnassaan Nissinen tukeutuu toisiin homomyönteisiin tutkijoihin (kuten Robin Scroggs, John Boswell). Nissinen kierrättää Hesarin kommentissaan nimeltä mainitsematta Boswellin 80-luvun alkupuolella esittämän kiistanalaisen ”hyväksikäyttötulkinnan”. Se ei kestänyt kriittistä tarkastelua silloin, eikä kestä edelleenkään.

Nissisen tarjoilema näkemys on monella tapaa ongelmallinen ja kiistanalainen, kuten vaikkapa Pittsburghin teologisen seminaarin uuden testamentin apulaisprofessori Robert Gagnon perusteellisessa tutkimuksessaan on osoittanut. Kirjassaan The Bible and Homosexual Practice – Texts and Hermeneutics Gagnon kritisoi laajalti sekä Nissisen tulkintojen eksegeettisiä että hermeneuttisia heikkouksia. Kiinnostuneille Gagnonin perinpohjainen teos samoin kuin hänen nettisivustonsa ovat tutustumisen arvoisia.

Nissisen vetoaa Helsingin sanomien yleisöosastokirjoituksessaan siihen, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Pikemminkin vain seksuaalisesta väkivallasta tai alistamisesta tai sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta. Tämä on Boswellia alusta loppuun saakka. Eittämättä eräät Vanhan testamentin jakeet sisältävät hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä ja ne on toki huomioitava tekstien merkitystä arvioitaessa. Asia ei kuitenkaan ratkea näin simppelillä kaavalla.

Mitä Nissinen tarkalleen ottaen tarkoittaa todetessaan, että Raamattu ”ei sano mitään” rakkauteen perustuvista homosuhteista? Kenties hän olettaa, ettei Raamatun aikana tunnettu keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Tai ettei vaikkapa Paavali olisi sellaisia tuntenut. Mikäli kirjoittajat olisivat olleet sellaisista suhteista tietoisia, Raamatun, ja erityisesti Uuden testamentin tekstit ilmeisesti näyttäisivät toisenlaisilta. Tai sitten hän olettaa, että kirjoittajat ovat kyllä olleet tietoisia kiintymykseen perustuvista homosuhteista, mutta vaikenivat niistä. Tämä vaikeneminen olisi sitten tulkittava (!) ”myöntymisen merkkinä”. Kirjoittajat eivät nähneet keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita tuomittavina, eivätkä siksi ”sano” niistä mitään.

Toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen. Jopa todennäköinen. Kirjoittajat eivät erittele rakkauteen ja hyväksikäyttöön perustuvia suhteita koska sellaisella erolla ei loppupeleissä ollut heille merkitystä. Ei sen enempää homosuhteita kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta arvioitaessa (1 Kor. 5).  Tietysti alistaminen ja hyväksikäyttö kaikissa ihmissuhteissa on Raamatunkin mukaan väärin ja tuomittavaa (esim. 1 Piet. 3:7). Rakkaus, kiintymys ja keskinäinen kunnioitus eivät silti sellaisenaan tuo mitään suhdetta Jumalan tahdon piiriin, mikäli suhde muutoin on selvästi Jumalan ilmoitetun tahdon vastainen. Raamatun mukaan esiaviolliset heterosuhteetkin ovat syntiä, vaikka ne perustuisivat keskinäiseen kiintymykseen vailla alistamista ja hyväksikäyttöä.

Useiden muiden tutkijoiden ohella Gagnon on osoittanut, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Väite siitä, että meidän tuntemamme homoseksuaalisuus siis poikkeaisi tässä kohdin siitä minkä Paavali on voinut tuntea ei pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta.

Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Sekä Platon että Aristoteles pohdiskelivat josko ainakin jonkin sortin kiinnostus homoseksuaaliseen käyttäytymiseen miesten kesken saattaisi olla jossain määrin synnynnäistä. Ja niin edelleen.

Eräät homoseksuaalitkin tutkijat pitävät Nissisen kannattamaa tulkintaa väkinäisenä ja epähistoriallisena.  Luis Crompton toteaa kirjassaan, Homosexuality and Civilization:
”Erään tulkinnan mukaan, Paavalin sanoja ei ole suunnattu sitoutuneessa suhteessa eläville ’bona fide’ homoseksuaaleille. Mutta tällainen hyvää tarkoittava lukutapa vaikuttaa väkinäiseltä ja epähistorialliselta. Paavali, kuten kukaan muukaan tuon ajan juutalainen kirjoittaja, ei missään viittaa vähäisessäkään määrin hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien suhteita missään olosuhteissa. Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” 
Samoilla linjoilla on Bernadette J. Brooten, joka itse on lesbo. Nissisen, kuin itsestään selvyytenä tarjoilema tulkinta ei siis nauti varauksetonta tai yksimielistä hyväksyntää edes kaikkien homosuhteisiin myönteisesti suhtautuvien tutkijoiden parissa.

Niinpä Gagnon toteaa: “Jotkut väittävät Raamatun tuomitsevan ainoastaan hyväksikäyttöön ja alistamiseen perustuvat homoseksuaaliset suhteet (pederastian tai miesprostituution), mutta tällaisen tueksi ei ole lainkaan vakuuttavaa näyttöä. Parhaat homosuhteita kannattavat tutkijatkin tiedostavat, että homoseksuaalista käyttäytymistä koskeva raamatullinen kielto on muotoiltu absoluuttisesti.”

Huomionarvoista on, että Paavali puhuu molemminpuolisesta halusta ”[toinen] toisiaan kohtaan” (eis alleeloon; Rm. 1:27), mikä ei  erityisemmin viittaa hyväksikäyttöön tai alistamiseen. Pikemminkin molemminpuoliseen kiinnostukseen. Samansuuntaisesti Paavali Roomalaiskirjeessä mainitsee erikseen naispuolisen homoseksuaalisen käyttäytymisen (Rm. 1:26). Siihen  yleisesti ei katsottu liittyvän hyväksikäyttöä tai alistamista.

Nissisen tulkinta ontuu muutenkin. Hän pyrkii kytkemään Paavalin tekstin (Rm 1:22-26) Vanhan testamentin eräisiin teksteihin, joissa eittämättä on kyse myös alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan toimi. Alkukieli paljastaa useiden sanastollisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta kiistattomasti, että Paavalin roomalaiskirjeen katkelman taustalla on luomiskertomus (1 Ms. 1-2). Ei ajatus hyväksikäytöstä tai alistamisesta tai sukupuoliroolien vaihtamisesta tietentahtoisesti. Paavalin näkemyksen mukaan homoseksi on tuomittavaa sen kaikissa muodoissaan, koska se sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan.



Nissisen on puoliksi oikeassa todetessaan, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Mutta se puuttuva puoli on koko asian avain. Sen perusteella, mistä Raamattu hänen mukaansa ”ei sano” mitään hän sivuuttaa tarkoitushakuisesti tyystin sen mitä Raamattu sanoo. Nimittäin, alusta loppuun saakka Jumalan siunaamana ja Hänen tahtonsa mukaisen seksuaalisen käyttäytymisen viitekehyksenä pidetään miehen ja naisen avioliittoa. Tämä ulottuu syvälle jopa kristillisen symboliikan ytimiin. Kristuksen ja seurakunnan suhdetta verrataan miehen ja vaimon suhteeseen (Ef. 5:31-32). Kristus on sulhanen ja seurakunta on morsian. Maailman lopulla taivaasta alas laskeutuva uusi Jerusalem on kuin miehelleen kaunistettu morsian, kuvailee Ilmestyskirja.

Genesiksestä Ilmestyskirjaan, kaikkialla ja joka käänteessä, missä vain Raamattu yleensä sanoo yhtään mitään Jumalan tahdon mukaisista seksuaalisuudesta, Raamattu poikkeuksetta puhuu miehen ja naisen muodostamasta aviosuhteesta. Raamatulla ei ole mitään positiivista sanomaa homosuhteista missään olosuhteissa. Raamattu suhtautuu positiivisesti ja myönteisesti rakkauteen ja seksuaalisuuteen. Mutta Raamatun positiivinen sanoma rakkaudesta seksuaalisessa asiayhteydessä on läpeensä heteronormatiivinen. Tämän johdonmukaisesti Raamatussa vastaan tulevan seikan sivuuttaminen homoteologisessa argumentaatiossa, ja sille asiaankuuluvan hermeneuttisen painoarvon antamatta jättäminen, on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä.

Se miksi Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta” ei ilmeisestikään merkitse sitä mitä Nissinen antaa ymmärtää, vaan juuri päinvastaista. Raamattu ei sano mitään samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteista, koska Raamatun todistus Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalisesta rakkaudesta liitetään johdonmukaisesti, yksin ja ainoastaan, miehen ja naisen muodostamaan aviolliseen viitekehykseen. Tämä ei tarkoita, että alistaminen ja hyväksikäyttö (fyysinen tai sanallinen) olisivat Raamatun mukaan avioliitossa sallittuja miehen ja naisen välillä. Ei myöskään, että keskinäinen kiintymys, turva, hellyys ja toinen toisesta saatava ilo nähtäisiin yhdentekevinä, kunhan suhteessa vain on mies ja nainen.  Jumalan sanan valossa sukupuolella on kuitenkin luovuttamaton merkitys avioliitolle.

Keskusteltaessa Raamatun valossa siitä minkälainen suhde on Jumalan siunaama ja mikä ei, pelkkä rakkaus ei riitä. Niin tärkeä ja toivottava kuin se onkin kaikissa parisuhteissa. Osapuolten välinen rakkaus ei pyhitä sen enempää homosuhdetta, kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta vaikkapa äidin ja hänen aikuisen poikansa kohdalla. Samoin rakkaus ei Raamatun mukaan pyhitä esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista heterosuhdetta. Ei myöskään avosuhdetta.

Robert Gagnon kiteyttää hyvin todetessaan, että homodebatissa on viime kädessä kyse etiikasta yleensä: Tulisiko sisäsyntyisten, biologisten halujen, vaiko Jeesuksen olla elämämme Herra ja valtias.
Ihminen, joka ei seuraa Kristusta rakentaa etiikkansa luonnollisesti jollekin muulle perustukselle kuin Jumalan ilmoitukselle Raamatussa. Kristitylle sen sijaan Jeesuksen seuraaminen merkitsee kuuliaisuutta Hänelle ja Hänen apostoleilleen. Jumalan sana kehottaa Kristuksen seuraamiseen, jossa ”vanha minä kaikkine tekoineen” riisutaan pois ja pukeudutaan ”uuteen”, joka uudistuu ”oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol. 3:9-10).

Kristuksen seuraajan identiteettiä ei  määrittele yksin hänen seksuaalinen orientaationsa ja siitä nousevat halut. Hänen identiteettinsä ytimessä tulee olla Herra Jeesus Kristus, jonka opetuslapsena eläminen muodostaa jokaiselle suuntautuneisuudesta riippumatta elämänmittaisen haasteen. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uudestisyntymistä ihminen ei koskaan voi ymmärtää, että tällainen elämä ylipäätään on mahdollinen, ja että sellainen elämä voisi tuoda ilon ja rauhan.



-----
Lisälukemistoa
-----------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla: