keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä

Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen otti hiljattain kantaa vellovaan homokeskusteluun Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Nissisen on kirjoittanut aiheesta kansainvälisestikin huomiota herättäneen tutkimuksen Homoerotiikka Raamatun Maailmassa (Yliopistopaino, 1994). Samainen teos on ilmestynyt myös englanninkielellä.

Nissinen on tekstissään luonnollisesti oikeassa siinä, että Raamattua on aina tulkittava, ja tulkittava vastuullisesti. Tulkitsemisen jälkeenkin on vielä kysyttävä Millä tavalla teksti on sovellettavissa meidän päiviimme vai onko lainkaan. Nissinen varoittelee kirjoituksensa lopulla hiukan holhoavasti tulkinnan ja vallankäytön vaaroista. Ikään kuin hän itse ei lainkaan tulkitsisi tai käyttäisi valtaa niin tehdessään.

Toisin kuin Nissinen esittää, kyse ei viime kädessä ole vallankäytöstä, vaan siitä mikä tulkinta on perustelluin ja nousee luontevimmin tekstistä itsestään. Kaikki esitetyt tulkinnat eivät ole yhtä hyviä. Omassa tulkinnassaan Nissinen tukeutuu toisiin homomyönteisiin tutkijoihin (kuten Robin Scroggs, John Boswell). Nissinen kierrättää Hesarin kommentissaan nimeltä mainitsematta Boswellin 80-luvun alkupuolella esittämän kiistanalaisen ”hyväksikäyttötulkinnan”. Se ei kestänyt kriittistä tarkastelua silloin, eikä kestä edelleenkään.

Nissisen tarjoilema näkemys on monella tapaa ongelmallinen ja kiistanalainen, kuten vaikkapa Pittsburghin teologisen seminaarin uuden testamentin apulaisprofessori Robert Gagnon perusteellisessa tutkimuksessaan on osoittanut. Kirjassaan The Bible and Homosexual Practice – Texts and Hermeneutics Gagnon kritisoi laajalti sekä Nissisen tulkintojen eksegeettisiä että hermeneuttisia heikkouksia. Kiinnostuneille Gagnonin perinpohjainen teos samoin kuin hänen nettisivustonsa ovat tutustumisen arvoisia.

Nissisen vetoaa Helsingin sanomien yleisöosastokirjoituksessaan siihen, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Pikemminkin vain seksuaalisesta väkivallasta tai alistamisesta tai sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta. Tämä on Boswellia alusta loppuun saakka. Eittämättä eräät Vanhan testamentin jakeet sisältävät hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä ja ne on toki huomioitava tekstien merkitystä arvioitaessa. Asia ei kuitenkaan ratkea näin simppelillä kaavalla.

Mitä Nissinen tarkalleen ottaen tarkoittaa todetessaan, että Raamattu ”ei sano mitään” rakkauteen perustuvista homosuhteista? Kenties hän olettaa, ettei Raamatun aikana tunnettu keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Tai ettei vaikkapa Paavali olisi sellaisia tuntenut. Mikäli kirjoittajat olisivat olleet sellaisista suhteista tietoisia, Raamatun, ja erityisesti Uuden testamentin tekstit ilmeisesti näyttäisivät toisenlaisilta. Tai sitten hän olettaa, että kirjoittajat ovat kyllä olleet tietoisia kiintymykseen perustuvista homosuhteista, mutta vaikenivat niistä. Tämä vaikeneminen olisi sitten tulkittava (!) ”myöntymisen merkkinä”. Kirjoittajat eivät nähneet keskinäiseen kiintymykseen perustuvia samaa sukupuolta olevien parisuhteita tuomittavina, eivätkä siksi ”sano” niistä mitään.

Toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen. Jopa todennäköinen. Kirjoittajat eivät erittele rakkauteen ja hyväksikäyttöön perustuvia suhteita koska sellaisella erolla ei loppupeleissä ollut heille merkitystä. Ei sen enempää homosuhteita kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta arvioitaessa (1 Kor. 5).  Tietysti alistaminen ja hyväksikäyttö kaikissa ihmissuhteissa on Raamatunkin mukaan väärin ja tuomittavaa (esim. 1 Piet. 3:7). Rakkaus, kiintymys ja keskinäinen kunnioitus eivät silti sellaisenaan tuo mitään suhdetta Jumalan tahdon piiriin, mikäli suhde muutoin on selvästi Jumalan ilmoitetun tahdon vastainen. Raamatun mukaan esiaviolliset heterosuhteetkin ovat syntiä, vaikka ne perustuisivat keskinäiseen kiintymykseen vailla alistamista ja hyväksikäyttöä.

Useiden muiden tutkijoiden ohella Gagnon on osoittanut, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Väite siitä, että meidän tuntemamme homoseksuaalisuus siis poikkeaisi tässä kohdin siitä minkä Paavali on voinut tuntea ei pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta.

Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Sekä Platon että Aristoteles pohdiskelivat josko ainakin jonkin sortin kiinnostus homoseksuaaliseen käyttäytymiseen miesten kesken saattaisi olla jossain määrin synnynnäistä. Ja niin edelleen.

Eräät homoseksuaalitkin tutkijat pitävät Nissisen kannattamaa tulkintaa väkinäisenä ja epähistoriallisena.  Luis Crompton toteaa kirjassaan, Homosexuality and Civilization:
”Erään tulkinnan mukaan, Paavalin sanoja ei ole suunnattu sitoutuneessa suhteessa eläville ’bona fide’ homoseksuaaleille. Mutta tällainen hyvää tarkoittava lukutapa vaikuttaa väkinäiseltä ja epähistorialliselta. Paavali, kuten kukaan muukaan tuon ajan juutalainen kirjoittaja, ei missään viittaa vähäisessäkään määrin hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien suhteita missään olosuhteissa. Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” 
Samoilla linjoilla on Bernadette J. Brooten, joka itse on lesbo. Nissisen, kuin itsestään selvyytenä tarjoilema tulkinta ei siis nauti varauksetonta tai yksimielistä hyväksyntää edes kaikkien homosuhteisiin myönteisesti suhtautuvien tutkijoiden parissa.

Niinpä Gagnon toteaa: “Jotkut väittävät Raamatun tuomitsevan ainoastaan hyväksikäyttöön ja alistamiseen perustuvat homoseksuaaliset suhteet (pederastian tai miesprostituution), mutta tällaisen tueksi ei ole lainkaan vakuuttavaa näyttöä. Parhaat homosuhteita kannattavat tutkijatkin tiedostavat, että homoseksuaalista käyttäytymistä koskeva raamatullinen kielto on muotoiltu absoluuttisesti.”

Huomionarvoista on, että Paavali puhuu molemminpuolisesta halusta ”[toinen] toisiaan kohtaan” (eis alleeloon; Rm. 1:27), mikä ei  erityisemmin viittaa hyväksikäyttöön tai alistamiseen. Pikemminkin molemminpuoliseen kiinnostukseen. Samansuuntaisesti Paavali Roomalaiskirjeessä mainitsee erikseen naispuolisen homoseksuaalisen käyttäytymisen (Rm. 1:26). Siihen  yleisesti ei katsottu liittyvän hyväksikäyttöä tai alistamista.

Nissisen tulkinta ontuu muutenkin. Hän pyrkii kytkemään Paavalin tekstin (Rm 1:22-26) Vanhan testamentin eräisiin teksteihin, joissa eittämättä on kyse myös alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan toimi. Alkukieli paljastaa useiden sanastollisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta kiistattomasti, että Paavalin roomalaiskirjeen katkelman taustalla on luomiskertomus (1 Ms. 1-2). Ei ajatus hyväksikäytöstä tai alistamisesta tai sukupuoliroolien vaihtamisesta tietentahtoisesti. Paavalin näkemyksen mukaan homoseksi on tuomittavaa sen kaikissa muodoissaan, koska se sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan.



Nissisen on puoliksi oikeassa todetessaan, että Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista.” Mutta se puuttuva puoli on koko asian avain. Sen perusteella, mistä Raamattu hänen mukaansa ”ei sano” mitään hän sivuuttaa tarkoitushakuisesti tyystin sen mitä Raamattu sanoo. Nimittäin, alusta loppuun saakka Jumalan siunaamana ja Hänen tahtonsa mukaisen seksuaalisen käyttäytymisen viitekehyksenä pidetään miehen ja naisen avioliittoa. Tämä ulottuu syvälle jopa kristillisen symboliikan ytimiin. Kristuksen ja seurakunnan suhdetta verrataan miehen ja vaimon suhteeseen (Ef. 5:31-32). Kristus on sulhanen ja seurakunta on morsian. Maailman lopulla taivaasta alas laskeutuva uusi Jerusalem on kuin miehelleen kaunistettu morsian, kuvailee Ilmestyskirja.

Genesiksestä Ilmestyskirjaan, kaikkialla ja joka käänteessä, missä vain Raamattu yleensä sanoo yhtään mitään Jumalan tahdon mukaisista seksuaalisuudesta, Raamattu poikkeuksetta puhuu miehen ja naisen muodostamasta aviosuhteesta. Raamatulla ei ole mitään positiivista sanomaa homosuhteista missään olosuhteissa. Raamattu suhtautuu positiivisesti ja myönteisesti rakkauteen ja seksuaalisuuteen. Mutta Raamatun positiivinen sanoma rakkaudesta seksuaalisessa asiayhteydessä on läpeensä heteronormatiivinen. Tämän johdonmukaisesti Raamatussa vastaan tulevan seikan sivuuttaminen homoteologisessa argumentaatiossa, ja sille asiaankuuluvan hermeneuttisen painoarvon antamatta jättäminen, on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä.

Se miksi Raamattu ”ei sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta” ei ilmeisestikään merkitse sitä mitä Nissinen antaa ymmärtää, vaan juuri päinvastaista. Raamattu ei sano mitään samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteista, koska Raamatun todistus Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalisesta rakkaudesta liitetään johdonmukaisesti, yksin ja ainoastaan, miehen ja naisen muodostamaan aviolliseen viitekehykseen. Tämä ei tarkoita, että alistaminen ja hyväksikäyttö (fyysinen tai sanallinen) olisivat Raamatun mukaan avioliitossa sallittuja miehen ja naisen välillä. Ei myöskään, että keskinäinen kiintymys, turva, hellyys ja toinen toisesta saatava ilo nähtäisiin yhdentekevinä, kunhan suhteessa vain on mies ja nainen.  Jumalan sanan valossa sukupuolella on kuitenkin luovuttamaton merkitys avioliitolle.

Keskusteltaessa Raamatun valossa siitä minkälainen suhde on Jumalan siunaama ja mikä ei, pelkkä rakkaus ei riitä. Niin tärkeä ja toivottava kuin se onkin kaikissa parisuhteissa. Osapuolten välinen rakkaus ei pyhitä sen enempää homosuhdetta, kuin aikuisten välistä insestistäkään suhdetta vaikkapa äidin ja hänen aikuisen poikansa kohdalla. Samoin rakkaus ei Raamatun mukaan pyhitä esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista heterosuhdetta. Ei myöskään avosuhdetta.

Robert Gagnon kiteyttää hyvin todetessaan, että homodebatissa on viime kädessä kyse etiikasta yleensä: Tulisiko sisäsyntyisten, biologisten halujen, vaiko Jeesuksen olla elämämme Herra ja valtias.
Ihminen, joka ei seuraa Kristusta rakentaa etiikkansa luonnollisesti jollekin muulle perustukselle kuin Jumalan ilmoitukselle Raamatussa. Kristitylle sen sijaan Jeesuksen seuraaminen merkitsee kuuliaisuutta Hänelle ja Hänen apostoleilleen. Jumalan sana kehottaa Kristuksen seuraamiseen, jossa ”vanha minä kaikkine tekoineen” riisutaan pois ja pukeudutaan ”uuteen”, joka uudistuu ”oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol. 3:9-10).

Kristuksen seuraajan identiteettiä ei  määrittele yksin hänen seksuaalinen orientaationsa ja siitä nousevat halut. Hänen identiteettinsä ytimessä tulee olla Herra Jeesus Kristus, jonka opetuslapsena eläminen muodostaa jokaiselle suuntautuneisuudesta riippumatta elämänmittaisen haasteen. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uudestisyntymistä ihminen ei koskaan voi ymmärtää, että tällainen elämä ylipäätään on mahdollinen, ja että sellainen elämä voisi tuoda ilon ja rauhan.



-----
Lisälukemistoa
-----------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla: 

    9 kommenttia:

    Mikko Sivonen kirjoitti...

    Kiitos rakentavasta ja hyvästä tekstistä.

    Tarleena kirjoitti...

    Hyvä ja asiallinen kirjoitus hyvin esitettynä ja perusteltuna. Laitoin jakoon FB-profiiliini.

    Riikka Austen kirjoitti...

    Kiitos tästä!

    Nimetön kirjoitti...

    Hyvä kannanotto. Raamatussa tämä asia on hyvin selkeä, mutta vaikuttaa siltä, että Totuutta ei vain haluta ottaa vastaan.
    Olen ajatellut, että Jeesuksen ei ollut tarvis puhua homoseksuaalisuudesta, koska se oli niin ehdottomasti kielletty juutalaisyhteiskunnassa (kuten muslimimaissa on nykyisin)Mooseksen lain kautta. Paavalis en sijaan joutui pakanamaailmassa heti vastatusten tämän ongelman kanssa - eikä todella opeta mitään
    uutta sen suhteen.
    Outi

    P kirjoitti...

    Pasi, ihan mielenkiintoisia kohtia, mutta kun en mistään ole mielestäni löytänyt syytä siihen, MIKSI Jumala ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Sinäkin kirjoitat että se ei sovi luomisjärjestykseen, okei, mutta miksi, jos kuitenkin voidaan hyvin nähdä että ainakin suurin osa homoseksuaaleista on sellaisiksi luotuja.
    Kuitenkin Jumala näyttää hyväksyvän orjuuden luomisjärjestyksen mukaiseksi elämäntavaksi, Miksi?
    Itselleni ei oikein aukene muu selitys kuin se että Raamattu, olkoon sitten kuinka Jumalan inspiroimaa, on kuitenkin ihmisen kirjoittamaa. Ihminen on aikansa lapsi ja kirjoittaa oman aikansa teksiä ja myös oman maailmankuvansa tekstiä. Homoseksuaalisuus ei toimi seurakunnan väkimäärän kasvun eduksi lisääntymistä edistämättömänä, joten kirjoittajat ovat sen siksi kokeneet vääräksi toiminnaksi; näin minulle asia avautuu. Mutta osaatko sinä sen kansantajuisesti toisin selittää. Kiitos, jos rakentavan vastauksen annat.

    Pasi Turunen kirjoitti...

    …en mistään ole mielestäni löytänyt syytä siihen, MIKSI Jumala ei hyväksy homoseksuaalisuutta…

    Ihmettelen tätä kovasti, enkä oikein jaksa uskoa kysymyksesi vilpittömyyteen. Ei tämä asia ole Raamatussa lainkaan monimutkaisesti esitetty. Jeesuksen sanoja mukaillen: Etkö ole lukenut, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi (Huom! Ei homoiksi ja heteroiksi, vaan mies+nainen) ja sanoi: Sentähden mies erotkoon isästään ja äidistään (Huom! Mies+nainen), ja yhtyköön vaimoonsa ja nämä kaksi (huom! mies + vaimo) tulevat yhdeksi lihaksi. Minkä Jumala on yhdistänyt (Huom! Mies+vaimo) sitä älköön ihminen erottako (Matt. 19).

    Raamatun valossa seksuaalisuutta ei voi käsitellä ikään kuin Jumalan luomalla biologisella ja anatomisella sukupuolisuudella ei olisi, toisin kuin Raamattu selvästi asian ilmaisee, mitään tekemistä Jumalan tahdon mukaisen sukupuolisen käyttäytymisen kanssa.

    jos kuitenkin voidaan hyvin nähdä että ainakin suurin osa homoseksuaaleista on sellaisiksi luotuja.

    Mistä semmoinen käsitys tai ”tieto” on peräisin, että Jumala olisi luonut heidät homoseksuaaleiksi?

    Jumala toki on luonut kaikki ihmiset yleensä. Homot, homofobikot, laiskat ihmiset, pedofiilit, fundamentalistit, alkoholistit, jalkapalloilijat, Tiger Woodsin, Päivi Räsäsen, muslimit, mormonit jne. Kaikille ihmisille kuuluu ehdoton ihmisarvo Jumalan luomina. Jumala on luonut kaikki ihmiset, mutta ei silti kaiketi tästä johdu, että kaikki meidän tunteemme ja tekomme olisivat hänen luomiaan tai hyväksymiään.

    Kuitenkin Jumala näyttää hyväksyvän orjuuden luomisjärjestyksen mukaiseksi elämäntavaksi, Miksi?

    Miksi rinnastat kaksi eri kategoriaan kuuluvaa asiaa? Homoseksuaalinen käyttäytyminen kuuluu seksuaalisuuden alueelle kun taas orjuus ei. Paljon oikeampi analogia olisi homoseksuaalinen käyttäytymisen rinnastaminen aikuisten väliseen insestiin (1 Kor. 5) ja tarkastella sitten miten Raamattu käsittelee samaan kategoriaan liittyviä ilmiöitä. Sanoisitko äidistä ja hänen täysikasvuisen poikansa suhteesta, että ”Jumala loi heidät sellaisiksi”?

    Raamattu ei missään käske pitämään orjia tai osoita erityistä mielenkiintoa orjuusinstituution säilyttämiseksi (orjien vapauttamista ei esimerkiksi tuomita syntinä, päinvastoin). Sen sijaan Raamattu osoittaa erityistä mielenkiintoa miehen ja naisen muodostaman avioliiton säilyttämiseksi. Orjuus ja homoseksuaalisuus eivät ole lainkaan verrannolisia ilmiöitä Raamatussa.

    Raamattu, olkoon sitten kuinka Jumalan inspiroimaa, on kuitenkin ihmisen kirjoittamaa. Ihminen on aikansa lapsi...

    Kukaan ei kaiketi kiellä, että Raamattu ei olisi ihmisten kirjoittamaa. Mutta kuten sanoit se on Jumalan inspiroima. Siksi se ei ole vain ihmisten sana, vaan Jumalan oma sana meille. Jumala ei ole oman aikansa lapsi. Ajatukseesi tuntuisi sisältyvän lisäksi se piilevä, mutta myös täysin virheellinen oletus, että tiedämme tänään homoudesta jotain mitä ei Raamatun aikana tiedetty. Tähän tekstissäni jo viittasin, joten en käy kertaamaan.

    Repäisevistä uutisotsikoista huolimatta läpimurtoa homouden biologisen alkuperän selvittämisessä ei edelleenkään ole tehty. Kuten neurologian dosentti Markk Hyyppä on todennut:
    "Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa."(Synti vai siunaus, Kirjapaja 2003)

    Homoseksuaalisuus ei toimi seurakunnan väkimäärän kasvun eduksi lisääntymistä edistämättömänä...

    Tämä on täysin epäolennaista, eikä kosketa Raamatun argumentaatiota millään tavalla. Homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuminen ei liity seurakuntakasvuun millään tavoin. Kuten tekstissäni (ja sen alla olevissa linkeissä) kirjoitin Raamattu käsittelee homoseksuaalista käyttäytymistä Jumalan luomisessa ilmaistun tahdon vastaisena käyttäytymisenä

    Nimetön kirjoitti...

    Itse olen konservatiivisesti ajatteleva kristitty, mitä tulee kristinuskon perustotuuksiin kuten kristologiaan ja soteriologiaan. Uskon puolestaan ns. pelastushistorialliseen raamattunäkemykseen, jonka punaisena lankana on Jumalan pelastushistoria. Raamatun punaisen langan sivussa ja ulkopuolella olevat kirjoitukset ja ajatukset eivät puolestaan saa ajattelussani niin paljon auktoriteettia kuin palastushistorialliset totuudet.

    Katson koko homokysymyksen kuuluvan pelastuksen kannalta ulkopuolisiin asioihin ns. aikuisten ihmisten intiimeihin asioiin, joista en ole kiinnostunut, kunhan se tapahtuu vapaaehtoisuuden ja toisten kunnioittamisen puitteissa.

    En siis ole kiinnostunut aikuisten ihmisten sänkykamariasioista.

    Uskon ja tiedän kyllä raamatun yksituumaisesti suhtautuvan kielteisesti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä on totuus ja so what. Ajattelen, että nämä raamatun homokommentit ovat aikansa ihmisten aika- ja kulttuurisidonnaisia ajatuksia eikä niitä siis voi mitenkään pitää ajattomina totuuksina. Pelastuksen kannalta on parempi julistaa ylösnoussutta Kristusta kuin profiloitua homokammoiseksi fundamentalistiksi.

    Pasi Turunen kirjoitti...

    Konservatiivi,

    Pidän asiattomana lausettasi, jossa leimaat Jeesuksen, apostolien ja kristillisen kirkon historiallisen näkemyksen sekä siitä kiinnipitävät "homokammoiseksi fundamentalismiksi".

    Kielenkäyttösi ei edistä avointa keskustelua. Päin vastoin, se pyrkii tukahduttamaan sen. Onko olemassa jokin “homokammoisesta fundamentalismista” vapaa tapa ilmaista perusteltu raamatullis-eettinen vakaumuksensa siitä, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä? Olet velvollinen määrittelemään homokammosta vapaan kristillisen kritiikin ja kertomaan mitten se eroaa homokamoisesta kritiikistä. Vai onko Raamattuun vetoaminen sopivasti “homokammoista fundamentalismia” aina silloin kun homosuhteita arvioidaan kriittisesti Raamattuun vedoten?

    Kielenkäyttösi on sopimatonta siksikin, että homofiilinen tulkinta Raamatusta edustaa historiallisesti kiistatta nykyajan tarpeista nousevaa revisionistista pyrkimystä. Kristillisen kirkon kanta Jeesuksesta alkaen on ollut, että avioliitto kuuluu Jumalan luomistyön perusteella vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Jumalan tahdon mukainen seksuaalisuus kuvataan kaikkialla Raamatun teksteissä (laki, runous, sananlaskut, historia, kirjeet, evankeliumit jne) poikkeuksetta kuuluvan edellä mainittuun heteronormatiiviseen viitekehykseen. Siitä poikkeavat suhteet (myös hetero sellaiset, kuten esiaviolliset tai avosuhteet) ovat syntiä. Jumalan ja Israelin samoin kuin Kristuksen ja seurakunnan suhdetta kuvataan symbolisesti miehen ja naisen avioliitolla. Konservatiivisesti ajatteleva kristitty ei voi sivuuttaa tätä johdonmukaisesti vastaan tulevaa ilmiötä Jumalan sanassa kevyesti. Ei ainkanaan nimittelemällä sitä “homokammoiseksi fundamentalismiksi”.

    Toisin kuin usein kuulee väitettävän, meillä ei ole jotain ratkaisevasti uutta tietoa homoseksuaalisuudesta, jonka vuoksi olisi perusteltua esittää Raamatun kommentteja aikansa eläneiksi. Tasavertaiset kiintymyssuhteet, keskustelu synnynnäisyydestä, orientaatiosta, perinnöllisyydestä yms. tunnettiin antiikin aikana. Myös Paavalin päivinä. Se, että Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi ei myöskään näyttäisi olevan aikaan sidottu näkemys.

    Siihen mitä aikuiset keskenään kammarissaan tekevät kuuluu tietysti eettisen itsesäätelyn piiriin ja yksilöetiikan alueelle. Mutta tästä ei seuraa, että Jumalalla ei olisi oikeus sanoa mikä makuukammariin sopii ja mikä ei. Jostain syystä Jumala näyttää - kiusallista kyllä - olevan kiinnostunut ihmisten sänkykamariasioista ja sinne ei homoseksuaalinen käyttäytyminen Jumalan sanan mukaan kuulu missään muodossa. Lisäksi vaatimus sukupuolineutraalista avioliitosta ei ole yksityisasia, joka koskettaa vain kahden aikuisen makuukammaria. Kyse on yhteiskunnallisesta asiasta, joka säteilee kaikkiin yhteiskunnallisiin instituutioihin kirkoista (kuten nyt voidaan havaita) koululaitokseen. Näin ollen on nimittelyyn sortumatta kestettävä se tosiasia, että kaikki keskustelun osapuolet eivät ole jymäytettävissä heppoisilla tunneargumenteilla, vaan näkevät metsän puilta.

    Kysymys seksuaalisesta käyttäytymisestä ei Raamatussa kuulu pelastuksen kannalta ulkopulisiin asioihin. Toisin kuin ruokasäädökset ja juhlapyhien vietto yms. 1 Kor 6:9 mukaan “miesten kanssa makaavat miehet” eivät peri Jumalan valtakuntaa. Ilman parannusta homosuhteissa elävä ihminen on siis vaarassa menettää osuutensa Jumalan valtakunnassa. Samoin kuin avioliiton ulkopuolisessa suhteessa ilman parannusta elävä heteroseksuaali. Ei ole rakkauden mukaista uskotella ihmisille toisin. 1 Tim. 1:10-11 mukaan “siveettömät ja miesten kanssa makaavat miehet” toimivat vastoin tervettä oppia, niinkuin “sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi…”

    Meidän on löydettävä tapa kohdata homoseksuaaliset lähimmäisemme Jumalalle arvokkaina ihmisyksilöinä luopumatta Jumalan sanasta. Emmehän me muutkaan ole vapaita Jumalan pyhyydestä ja kilvoittelusta omien, meitä toisinaan syvältä ja kipeästi koskettavien asioiden suhteen. Joudumme myöntämän synnin synniksi omassa elämässämme. Vain siten voimme kokea armon.

    Nimetön kirjoitti...

    ” Tulisiko sisäsyntyisten, biologisten halujen, vaiko Jeesuksen olla elämämme Herra ja valtias."

    Monelle homoseksuaalille on tärkeämpää löytää juurikin rakastava parisuhde. Jos rakkauden ja parisuhteen tarpeesta tehdään eettinen kysymys, jossa mietitään sitä pitäisikö homoseksuaalin kieltää itsensä, tunteensa ja tarpeensa niin mennään sellaiselle alueelle, joka ei ole inhimillisyyttä. Se on helppo puhua ja kieltää muita silloin kun ei itse kykene empatiaan. Maailma on erittäin julma paikka jo muutenkin ilman uskovaista henkistä väkivaltaa, jota uskonvapauden nimissä halutaan harjoittaa sellaisia yksilöitä ja ryhmiä kohtaan, joille ei ole tilaa raamatun hyväksyttävien asioiden valikoimassa.

    Monen homoseksuaalin elämä on ollut ja on edelleen kivistä, koska se miten läheiset ja lähiympäristö ylipäätänsä vastaanottaa homoseksuaalisen yksilön, ei ole itsestäänselvyys. Konservatiivien, lestadiolaisten, romanien ym. keskuudessa joutuu helposti oman yhteisön ulkopuolelle, jos tuo esille heteronormista poikkeavan seksuaalisen suuntautumisen. Myös erilaiset pelot voivat kahlita ihmisen pysymään kaapissa ja itsensä kieltämisessä. Homoseksuaalisista miehistä on mennyt naisen kanssa naimisiin vain siksi, että se on tuntunut sellaiselta normilta, mitä ei voi rikkoa. Tämä johtaa useisiin ongelmiin sekä parisuhteen sisällä, että vanhemmuudessa. Itsensä hyväksymätön vanhempi ei kykene osoittamaan hyväksyntää lapselleen silloin kun hän kokee ristiriitoja itsensä kanssa. Psykologiset tutkimuksetkin kiistattomasti osoittavat sen, että mitä enemmän homoseksuaali pyrkii kieltämään itseään, sitä enemmän hän altistuu terveyttä heikentäville tekijöille, mielenterveysongelmille ja kehon vastustuskyky kaikille bakteeri- ja virusperäisille taudeille heikkenee.
    Jos uskonnollinen vakaumus kehottaa kieltäytymään kaikesta eikä nyt ole todellakaan kyse pelkästä seksistä, niin kuinka onnettomaksi se voi tehdä ihmisen, joka kaipaa rakkautta ja parisuhteen tukea ja turvaa. Ihminen on laumaeläin. Ystävien rakkaus ei korvaa parisuhteen voimakkaampaa kiintymystä ja rakkautta. Nainen ei pysty korvaamaan homomiehelle toista miestä kuten mies ei voi korvata lesbolle naista. Tämä on fakta. Homoseksuaalin tunteet ovat käänteiset verrattuna heteroseksuaaliin eli seksuaalinen ja romanttinen kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa ei ole tyydyttävää vaan jopa vastenmielistä.

    Olen itse elänyt elämää, jossa kieltäydyn kaikesta sukupuolisesta kanssakäymisestä niin rakkaudesta kuin seksistä, josta luopuminen ei ollut edes kivuliasta vaan juurikin läheisyydenkaipuu on se mikä tekee sellaisesta elämästä tuskallista. Se on surullista ja erittäin yksinäistä olipa ystäviä kuinka paljon tahansa. Ystäviä kohtaan alkaa helposti kokemaan kateutta, koska heillä on parisuhteet ja perheet. Silloin ei välttämättä jaksa edes tavata muita ihmisiä ei edes sellaisia, jotka elävät samanlaista elämää. Ystävän halaus ei tunnu tarpeeksi lohdulliselta, varsinkin kun se tulee vastakkaiselta sukupuolelta. Joka ilta yksin mennessä nukkumaan sitä miettii vain kuinka mukavaa olisi, ettei tarvitsisi olla yksin. Seksillä ei ole sen kaipuun kanssa mitään tekemistä, koska kyse on sylin kaipuusta ja kaikesta muusta mitä toisen ihmisen kanssa koetaan parisuhteessa. Lopputulos on lukuisia itsemurhayrityksiä, satojen tuntien terapia- ja psykiatriahoitoja, vuosien työkyvyttömyys, kymmeniä eri psyykelääkkeitä ja erakoitumista. Yhteiskunnalle kertyi hoidoistani kuluja kymmeniä tuhansia euroja ja koko elättämiseni on maksanut varmasti jo yli sata tuhatta.

    Onko tämä se, mitä lähimmäisiään niin kovasti rakastavat kristityt uskovaiset haluavat, tehdessään homoseksuaalisen henkilön oikeudesta rakkauteen eettisen ja moraalisen arvokysymyksen? Lisää kärsimystä? Usko raamatun sanomaan kun ei sitä yksinäisyyden ja rakkauden kaipuun aukkoa täytä, jos jää yksin. Elää voi, mutta pelkkänä kuorena. Ei ne rukoukset sitä kipua pois vie. Ei muut ihmiset, ei kirkossa käynti jne. Jos tätä ei kykene ymmärtämään, ei ole kykenevä empatiaan eikä todelliseen lähimmäisen rakkauteen.