torstai 31. maaliskuuta 2011

Älä alistu! -kampanja - Poimintoja muilta blogeilta

Cambridgessa opiskeleva Samuli Siikavirta on kirjoittanut lukemisenarvoisen blogikirjoituksen Kotimaa24.fi blogillaan. Siikavirran mukaan Älä alistu! -kampanja osoitti, että piispat ovat kääntäneet takkinsa mitä tulee 2010 julkaistuun selontekoon Parisuhdelain seuraukset kirkossa

Siinä todetaan, että kirkossa on kolme hyväksyttyä tapaa niille, jotka kokevat vetoa samaan sukupuoleen: Sitoutunut homoparisuhde, pidättyvyys eli selibaatti tai seksuaalisuuden muutosprosessiin lähteminen.

"Selontekoa lainaten 'tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen' – myös muutoksesta puhuneen 'Annin' – 'oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.' Vai kunnioitetaanko?'
Siikavirta kysyy.

Hän vastaa lainaamalla Askolaa, Heikkaa, Mäkistä ja muita kirkollisia vaikuttajia kohun tiimoilta ja toteaa lopuksi: "Kirkon johto on linjansa valinnut, ja ruohonjuuritaso seuraa massoittain paimensauvojen kumahduksia. Kirkon opetus seksuaalietiikasta on muutettu. Kirkon kelkkaa ei enää käännetä. Takki on käännetty piispainkokouksen selonteon selibaattia ja muutosta tukevalle sanamuodolle. Keskustella saa, mutta vain tietyissä liberaaleissa raameissa tiettyine agendoineen. Kiitos Älä alistu! -kampanjalle todellisuuden paljastamisesta!"
Toinen tutustumisen arvoinen on dosentti Juha Ahvion teksti Uuden Suomen Puheenvuoro blogilla: Älä alistu! kampanja toi esiin keskustelun aseentellisuuden.  Ahvio huomioi, että keskustelussa kampanjaa kritisoineet näyttävät sortuvan juuri siihen vihapuheeseen, suoranaisene totalitaariseen kielenkäyttöön, joka heidän itsensä mukaan on paha asia.
"Ollaanko nyt tekemässä vaikka väkisin ennakkotapausta ”viharikoksen” paraatiesimerkiksi?" Ahvio kysyy. "Tähän suuntaan viittaa Iltalehden brutaali pääkirjoitus 24.3.2011 (”Homofobialle ei saa alistua”), jossa puhutaan ”kirkon nurkissa pesivistä fundamentalisteista”. Eikö ”pesiminen” ole eläinten toimintaa? Vertaako Iltalehden pääkirjoitus kirkon perinteisissä seksuaalieettisissä näkemyksissä pysyviä ihmisiä eläimiin, vieläpä karkotettaviin tuholaiseläimiin? Eikö juuri tällainen sanailu ole sitä pahamaineista ja ihmisoikeuksia solvaavaa natsityyliä? Suositellaanko nyt avoimesti perinteisen ja tunnustuksellisen kristillisyyden äänen vaientamista kiristyksellisin pakkokeinoin?"
Kirkkojärjestyksen, pappislupauksen ja luterilaisten tunnustuskirjojen valossa Ahvio pitää kummallisena Älä alistu! -kampanjan järjestäjätahojen leimaamista "radikaaleiksi". Tilanne on hänen mielestään päinvastoin.  Ahvio kirjoittaa:  
Niin kauan kuin nämä kirkkolain ja -järjestyksen pykälät ovat virallisesti voimassa, asetelma kirkossa on kiistämättä seuraava. Älä alistu -kampanjan takana olevat tahot edustavat kirkkolain mukaista näkemystä, kun taas kirkon nykyjohdon ajama ohjelma edustaa kirkon teologiset ja eettiset perustukset kumouksellisesti hylännyttä radikalismia. Jos kirkon nykyjohto ja sitä tukeva teologisen eliittimme osa katsoo, että ”nyt tiedetään ratkaisevasti paremmin kuin ennen” ja että Raamattua ei enää voi pitää sellaisena normina kuin kirkkolaki edellyttää, olisi tämä avoimesti tunnustettava ja kirkkolaki muutettava tältä osin. Eli toteutettava avoin kirkollinen vallankumous. Jos tähän pyritään salaisesti eikä haluta tätä päämäärää avoimesti lausua julki, on kyse pappislupauksen kieltämästä vehkeilystä.

Kirkkoveneen todellisia keinuttajia ja kaatajia ovat nämä radikaalit, joiden pitäisi ja olisi alun alkaenkin pitänyt miettiä, voivatko he toimia kirkossa, joka lakiinsa ja Raamattuunsa pitäytyen uskoo niin virheellisesti ja taantumuksellisesti. Sen sijaan Älä alistu -kampanjan konservatiivijärjestöihin lukeutuvat eivät ole niitä, joiden kirkosta kuuluisi lähteä.
Ahvion kirjoitus on hyödillnen lukea kokonaisuudessaan: 
Käynnissä olevassa seksuaalieettisessä keskustelussa käytettyä retoriikkaa olen itse arvioinut lyhyesti haastattelussa, joka ilmestyy lähiaikoina Uusi tie -lehdessä. Katkelman siitä voi lukea Seurakuntalainen.fi sivustolta:
Aiemmin olen Uskon Puolesta -blogillani käsitellyt samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin ja niiden siunaamiseen liittyvää ongelmatiikkaa niin teologiselta, filosofiselta ja tieteelliseltä kannalta oheisissa artikkeleissa:


---

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Älä alistu! –kampanja osoitti ketkä Suomessa eivät suvaitse erilaisuutta

Nuortenmedia Nuotta laukaisi tällä viikolla liikkeelle Älä alistu! –kampanjan, jonka tavoitteeksi ilmaistiin rohkaista elämänsä kanssa kamppailevia nuoria olemaan alistumatta yhteiskunnalliseen painostukseen arvokysymyksissä. 

Julkaistussa kampanjavideossa nimimerkillä ”Anni” esiintyvä nuori nainen, entinen bi-seksuaali, todistaa uskoontulostaan ja kertoo omin sanoin sitä seuranneesta elämänmuutoksesta, jossa ei sittemmin ollut sijaa enää lesbosuhteille.

Videon tekijät olivat valinneet kampanjavideoonsa hyvin haastavan ja kiistanalaisen aiheen, jonka saattoi odottaa herättävän voimakkaita reaktioita.

Tuskin oli kampanja saatu liikkeelle maanantaina 21.3. kun siihen jo tarttuivat kynsin hampain suomalainen media. Yksi ainoa asiayhteydestään irrotettu  puolihuolimaton lause yli 10 minuuttisessa kampanjavideossa nousi otsikoihin. Sen minkä tavallinen katsoja saattoi hyväntahtoisesti, jos vain halusi, ymmärtää viittaavan Jumalan mahdollisuuksiin muuttaa ihmisen elämä elämäntaustoihin katsomatta vääntyi julkisuudessa homojen ja murhamiesten pelkistäväksi rinnastukseksi. Sen jälkeen kampanja olikin helppo kääntää päälaelleen ”homovastaisena” kampanjana.

Monille varmaankin riitti kampanjan leimaaminen julkisuudessa, eikä siihen sen jälkeen tarvinnut henkilökohtaisesti tutustua. Mielipide oli muodostettu uutisotsikoiden perusteella. Ministeri Wallinia ällötti. Piispat pesivät pikapikaa siitä kätensä kuin Pilatus. Jotkut innostuivat taas eroamaan kirkosta. Setan vastausautomaatista saatiin myös formaattiin sopiva paheksunta.

Nuorten kampanjan aiheuttama reaktio on osoittanut todeksi kampanjan lähtöteesin: Suomessa on hirmuinen julkinen paine ajatella seksuaalieettisistä kysymyksistä yhdellä ainoalla, gay-aktivistien määrittelemällä tavalla. Jos poikkeat poliittisesti korrektista yleisestä mielipiteestä sinut häväistään julkisesti, sanomasi vääristellään täysin tunnistamattomaan muotoon ja leimakirveet lyövät lujaa ja korkealta. Olet foobikko, fundamentalisti, homovihaaja, rasisti, et ymmärrä ihmisen identiteetin päälle, et ihmisoikeuksia hyvä jos suomenkieltä.

Ironisinta on, että tahot jotka aina pitävät suurinta ääntä siitä kuinka pitäisi hyväksyä erilaisuutta osoittavat kaikkein vähiten suvaitsevansa sitä. Nimittäin jos kyse on erilaisuudesta, jossa joku uskoon tullut nuori haluaa ottaa etäisyyttä homo-, bi- tai lesboelämäänsä. Ja tekee sen vielä onnellisena iloisella mielellä Jeesusta kiittäen.

Se ei suinkaan aina ole helppoa, eivätkä kaikki koe muutosta yhtä nopeasti tai voimakkaasti kuin Anni. Mutta siihen lienee jokaisella Jeesukseen uskovalla nuorella silti täysi oikeus pyrkiä, jos niin haluaa. Vai onko tämä se ainoa erilaisuuden muoto, jota ei tarvitse suvaita eikä sietää?

Kampanja osoitti, että suomalaiset kristityt nuoret tarvitsevat juuri Älä alistu! –kampanjan sanomaa: Sinun ei tarvitse alistua muiden odotuksiin – seuraa rohkeasti Jeesusta! Elä rohkeasti Raamatun mukaan ja ole erilainen nuori. Rakasta kaikkia. Mutta älä alistu. 

Jälkikäteen voidaan aina miettiä mitä olisi voitu tehdä tai sanoa toisin. Kampanjavideota olisi voitu vielä hioa joiltakin osin. Tästä huolimatta Älä alistu! –kampanja oli tarpeellinen. Annin todistus koskettava ja aito.

Hyvä Anni! Pidä pintasi. Älä alistu! Esimerkkisi kannustakoon monia nuoria seuraamaan Jeesusta enemmän kuin julkista mielipidettä. 

”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” Room. 12:2



--------------

Aiemmin aiheesta tällä blogilla: 

perjantai 18. maaliskuuta 2011

YLEn homoilta vuoden journalistinen teko

Yhtenä YLEn homoillan keskusteluun osallistuneista nostalgian laineet aaltoilivat lempeästi sydämeni rantahiekkaan lukiessani uutisia Bonnierin Suuren journalistipalkinnon tämän vuoden voittajista, jotka julkistettiin Helsingissä viime tiistaina 15. maaliskuuta.

Vuoden journalistinen teko -katergorian palkinnon sai YLEn ajankohtaisen kakkosen Homoilta-teemailta. YLEn verkkosivuilla palkintoperusteista kerrotaan, että homoilta viime lokakuussa sai aikaan laajan keskustelun paitsi seksuaalisten vähemmistöjen asemasta myös kirkkoon liitetyn arvomaailman merkityksestä tämän päivän suomalaisille. Myöhemmin homokeskustelu on laajentunut keskusteluksi arvoliberaalista ja arvokonservatiivisesta Suomesta.

Teemaillan suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat juontaja Salla Paajanen, käsikirjoituksentekijä Jyrki Richt, projektin vetäjä Reeta Kivihalme ja toimitussihteeri Taina Kanerva.

Journalistipalkinnosta kertovat uutiset jättävät deskriitisti mainitsematta ohjelman liikkeelle sysäämän valtaisan erovyöryn kirkosta. 50 000 taisi mennä rikki jossakin vaiheessa. Tämän johdosta ohjelma jäänee osaksi suomalaista mediahistoriaa. Tuskinpa kukaan keskusteluun osallistuneista tai sen tekijöistä osasi odottaa asian saavan tällaisia mittasuhteita tai olleensa tekemässä historiaa.

Oma huolenaiheensa on ohjelman synnyttämä uusi vihainen keskustelukulttuuri, joka ei kuitenkaan kuvasta itse ohjelmassa käydyn keskustelun luonnetta. Arvoliberaalit älyköt kuten Jari Tervo ja Esko Valtaoja alentuivat ohjelman jälkeisessä mediakuohunnassa arvokonservatiiveihin kohdistuvaan nimittelyyn, jollaista ei suomalaisessa mediassa ennen ole koettu. Ilmeisesti aika on kypsä tällaiselle käytökselle.

Homoilta löytyy kokonaisuudessaan katseltavana Elävässä Arkistossa nimellä Homoilta 2010. Ohjelma on kahdessa osassa.

Omia ajatuksiani sekä osallistumisestani ohjelmaan että sen synnyttämästä keskustelusta voi palauttaa mieliin alla olevista linkeistä.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kuinka ihminen voi pelastua?

Evankeliumeissa tarjottu pelastus saattaa meistä tuntua abstraktilta ja kaukaiselta asialta. Osaksi tämä johtuu siitä, että emme tiedosta tarvettamme tulla pelastetuksi, koska emme ymmärrä tilanteen vakavuutta. 

Kuin syöpäsairas saadessaan lääkärin ensidiagnoosin emme tahdo uskoa epämiellyttävää totuutta, vaikka selviämisen kannalta elintärkeä hoito pitäisi aloittaa heti.

Ensimmäinen askel Jumalan suuntaan onkin hyväksyä Hänen diagnoosinsa meidän tilastamme ja tiedostaa olevamme pelastuksen tarpeessa.

Ensin huonot uutiset: Raamatun mukaan ihmisen ongelma on, että hän on sydämessään luopunut Jumalasta ja rikkoo siksi Jumalan lakia vastaan. Synti on tehnyt ihmisen kuin sairaaksi. Meillä on sydänsairaus. Omasta halustamme ja tahdostamme rikomme Jumalaa vastaan mielihyvällä. Tällaisesta Jumala on säätänyt oikeuenmukaisena rangaistuksena ikuisen kadotuksen. Omasta mielestämme pienet rikkeet eivät siis voi olla niin pieniä kuin kuvittelemme, jos niistä on säädetty näinkin vakava rangaistus. Tilamme on vakava.

Tämä ei tietenkään meitä miellytä. Meitä ei kuitenkaan auta se, että välttelemme diagnoosia yrittämällä saada Jumalan muuttamaan mielipiteensä meidän synneistämme, siinä missä syöpäsairasta ei paranna kinastelu lääkärin kanssa diagnoosista. Se miten itse koemme syntimme ei ole niin ratkaisevaa kuin se mitä Jumala niistä sanoo.

Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa osuvasti Tunnustukset teoksessaan:
Olin näet vielä sitä mieltä, että me emme itse tee syntiä, vaan syntiä tekee jokin meissä oleva vieras luonto. Ja minun ylpeyttäni tyydytti se, että sain olla ilman syyllisyyttä ja että jotakin pahaa tehtyäni ei tarvinnut tunnustaa, että minä sen tein ja pyytää, että Sinä parantaisit minun sieluni, koska se oli rikkonut Sinua vastaan. Minä niin mielelläni selitin sieluni syyttömäksi ja syytin jotakin vierasta ja outoa olennossani, sellaista, mikä ei kuulunut minuun. Tosiasiassa oli kuitenkin syy juuri minussa, ja vain minun jumalattomuuteni oli repinyt oman olentoni kahtia. Syntini oli sitäkin vaikeammin parannettavissa, koska en pitänyt itseäni syntisenä. Ja väärämielisyyteni oli kauhea, kun mieluummin tahdoin, että Sinä, kaikkivaltias Jumala, taipuisit minun edessäni minun turmiokseni, kuin että Sinä saisit taivutetuksi minut pelastukseesi.
Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on siis itse muuttaa oma käsityksensä omista synneistä vastaamaan sitä mitä Jumala niistä ajattelee.

Toisilla voi olla huonoja kokemuksia uskonnosta. Siksi he pelkäävät jättäytyä sen ainoan Oikean Lääkärin käsiin, joka todella voi auttaa. Tästäkin Augustinus kirjoitti osuvasti:
Ja minä olisin voinut uskolla parantua, niin että henkeni siten puhdistettuna ja teroitettuna olisi päässyt ojentautumaan Sinun iäti pysyvään horjumattomaan totuuteesi. Mutta minun sieluni laita oli niin kuin sen ihmisen, joka jouduttuaan kärsimään huonon lääkärin käsissä pelkää jättäytyä hyvänkin hoitoon. Se oli yksin uskolla parannettavissa, mutta väärää uskoa välttääkseen se kieltäytyi antautumasta Sinun käsiesi parannettavaksi, Sinun, joka olet uskon lääkkeet valmistanut ja vuodattanut ne maan piirin tautien ylitse ja antanut niille niin suuren vaikutusvoiman.
Sitten hyvä uutinen: Jumala, kuin taitava lääkäri, paljastaa evankeliumissa meille ensin todellisen tilamme voidakseen tarjota lääkkeen, joka toimii. Kenties maailman kuuluisin – ja miksei ihanin – jae Raamatussa kertoo tärkeimmän: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Tämän mukaan maailma on matkalla kadotukseen. Jumala on kuitenkin tarjonnut Jeesuksessa pelastuksen.

Lääkkeen annostelu: Pelastuksen ihminen saa omakseen kääntymällä Jumalan puoleen ja pyytämällä rukouksessa syntinsä anteeksi ja Jeesusta Pelastajakseen. Uskominen Jeesukseen Joh. 3:16 mukaisesti merkitsee yksinkertaisesti Häneen luottamista ja turvautumista siihen sovitustyöhön, jonka Jeesus sai aikaan kantaessaan ristillä meidän syntiemme rangaistuksen meidän sijastamme.

Millään ihmistekoisilla paranteluyrityksillä – kotihoidolla tai kansanparannuksella - ei pelastusta voi saada aikaan. Jos voisi, Jumalan ei kaiketi olisi tarvinnut lähettää ainoaa Poikaansa.


--

torstai 10. maaliskuuta 2011

Raamattu tai raamatunosa julkaistu jo 2 527 kielellä

Kirkon tiedotuskeskuksesta kuultua:

Vuoden 2010 loppuun mennessä vähintään yksi kokonainen raamatunkirja on käännetty 2527 kielelle. 

Tällä hetkellä Uusi tai Vanha testamentti on saatavissa 1231 ja koko Raamattu 469 kielellä. Maailman kielten lukumääräksi arvioidaan 6000-7000 kieltä.

Mainituista ensimmäistä kertaa raportoituja Uuden testamentin käännöksiä oli 27 kielelle ja koko Raamatun käännöksiä 10 kielelle.

Raamattu Suomen Suvulle -hankkeessa julkaistiin vuonna 2010 Lastenraamattu komin kielellä, Raamatun kertomuksia komipermjakin kielellä ja 1. Mooseksenkirja livvin eli aunuksenkarjalan kielellä.

Hyvä käännös on uskollinen alkutekstille

Yhtyneet Raamattuseurat on mukana 650 käännöshankkeessa eri puolilla maailmaa. Yhtyneiden Raamattuseurojen verkosto on maailman laajin toimija raamatunkäännös- ja levitystyön alueella.

Tehtäväänsä ne suorittavat kumppanuudessa kaikkien kirkkojen ja kristillisten järjestöjen kanssa. Suomen Pipliaseura on Yhtyneiden Raamattuseurojen verkoston suomalainen jäsen. Pipliaseurat toimivat yli 200 maassa ja alueella.



Hyvä raamatunkäännös pysyy uskollisena heprean- ja kreikankielisille alkuteksteille, on kielellisesti korkeatasoinen ja ottaa huomioon antropologisen ja kulttuurisen kontekstin. 



Yhtyneiden Raamattuseurojen käännöshankkeissa Raamattua kääntävät ihmiset, jotka puhuvat kieltä äidinkielenään. Yhtyneet Raamattuseurat kouluttavat nämä kääntäjät sekä tarjoavat käännöskonsulttien palvelun käännöstiimeille. 



Koko Raamatun kääntäminen vie keskimäärin 12 vuotta.

(Lähde: Kirkon Tiedotuskeskus)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Rukouskoulussa Koivukylän pysäkillä

Siihen aikaan kun vielä opiskelin teologiaa kuljin kampukselle julkisilla. Kerran odotin bussia keskustaan Koivukylän pysäkillä, kun paikalle hoippui pari maistissa olevaa kaveria. He tuntuivat olevan puheliaalla tuulella. Minä en.

Mahtoivatko pyytää tupakkaa vai mistä juttu lähti kuitenkin liikkeelle, kun yhtäkkiä huomasin meidän vaihtavan ajatuksia Jumalasta ja Jeesuksesta toisen kaverin kanssa.

”Vai Jumala,” tuhahti toinen kaveri kädet syvällä taskuissa. ”Mitä sekään on mun hyväkseni koskaan tehnyt? Ei mitään.”

Siinä olisi pitänyt apologeetalla olla tietysti heti joku terävä evankeelinen vastaus, mutta menin aivan sanattomaksi.

Silloin toinen kaveri puuttui keskusteluun ja heitti todellisen one-linerin: ”Ethän sä siltä koskaan ole edes mitään pyytänytkään!”

Touché.  En voinut olla hymyilemättä. Oli keskustelukumppanini vuoro mennä sanattomaksi.

Joitakin vuosia myöhemmin vaimoni odotteli linja-autoa keskustaan samalla Koivukylän pysäkillä, kun pysäkin penkille pelmahti kaksi nuorta koululaista. Vaimoni ei voinut olla kuulematta poikien keskustelua sivukorvalla ja kertoi kotiin palattuaan mitä oli tapahtunut.

Pojilla oli ilmeisesti kova nälkä koulupäivän jälkeen ja kaipasivat jotain syötävää. Kauppaan ei voinut mennä koska ei ollut rahaa.

Silloin toinen pojista yllättäen sanoi: ”Hei, rukoillaan! Mun äiti on sanonut, että jos tarvitsee jotain voi rukoilla Jeesusta.”

”Joo,” sanoi toinen, ”pyydetään vaikka suklaapatukkaa”.

Pojat rukoilivat hiljaa ja lyhyesti.

Kun he saivat pikku rukouksensa päätökseen ja nostivat päänsä, tien toiselta puolelta Ärrältä tuli ilmeisesti joku pojille tuttu mies, joka jo kaukaa heilutti kättä ja huusi: ”Hei pojat! Onko nälkä? Kelpaisko suklaapatukka?”

Mies toi pojille juuri ostamansa suklaapatukat ja pojilta loksahti suu ihan auki. Vaimoni kertoman mukaan he katsoivat toisiansa silmät suurina ihmeissään tapahtuneesta.

Elämässä on tietysti suurempia ja vaikeampiakin asioita kuin suklaapatukka. Mutta jos ei koskaan pyydä ei myöskään saa. ”Teillä ei ole, sentähden ettette ano” (Jaak. 4:2).

Ai niin, kuvan pysäkki ei ole Koivukylästä. Ehkä se on Sinun pysäkkisi.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

VIDEO: The Privileged Planet

Tämä huikean hienosti ja mielenkiintoisesti toteutettu tunnin mittainen dokumentti maaplaneetan ainoalaatuisesta asemasta universumissa on kiehtova ja mukaansatempaava. Sunnuntaipäivän iloksi.

Englanti: Kristitty pariskunta, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta ei saa toimia sijaisvenhempina

Alla oleva uutinen on poimittu Kotimaa24.fi sivustolta. Näin ajat muuttuvat. Se, että uskonnonvapaus joutuu tällä tavalla väistymään on hälyttävä merkki.
Englannissa helluntaiseurakuntaan kuuluva pariskunta Owen ja Eunice Johns ovat menettäneet mahdollisuutensa toimia sijaisvanhempina, koska heidän vakaumuksensa mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on moraalisesti väärin.

– Meillä ei ole tuomioistuimen mukaan oikeutta kertoa pienille lapsille, että meidän vakaumuksemme mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei ole hyväksyttävää, kertoo Eunice Johns BBC:n haastattelussa.

Pariskunta on toiminut 1990 luvulta lähtien 15 lapsen sijaisvanhempana.

Nyt esille tullut Tapaus sai alkunsa, kun Johnsit olivat hakeneet Derbyyn kaupungilta lupaa toimia sijaisvanhempien tuuraajina, jotta varsinaiset sijaisvanhemmat voisivat pitää hengähdystaukoa. Hakemus kuitenkin evättiin, kun pariskunnan vakaumus oli tullut ilmi.

Alioikeudessa pariskunta pyysi tuomaria toteamaan, että heidän uskonsa ei pitäisi olla esteenä, että lain tulisi suojata kristillisiä arvoja. Alioikeuden tuomarit kuitenkin totesivat, että lain, joka suojaa seksuaalista suuntautumista on mentävä yli lain, joka suojaa syrjintää uskonnollisin perustein.
Korkein oikeus totesi saman asian. Heidän mukaansa lapsen hyvinvoinnille voi olla huonoksi, jos lapsi on sijoitettu perheeseen, jossa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään moraalisesti väärin. Lisäksi oikeus totesi, että näkemys on ristiriidassa kunnan velvollisuuksien kanssa.

Stonnewallin lesbo-, homo-, ja bi-hyväntekeväisyysjärjestön johtaja Ben Summerskill toteaa:
– Onneksi herra ja rouva Johnsin vanhoilliset näkemykset eivät ole enää niin yleisiä modernien brittien keskuudessa.
Johnsin pariskunta on järkyttynyt päätöksistä ja he toivovat, että asia tutkitaan julkisesti." (Lähde: Kotimaa24.fi)
Stonewallin johtajan Summerskillin kommentti on käsittämätön ja suorastaan tekopyhä: Hänen mielestään  Johnsien uskonnon- ja omantunnonvapautta ei tarvitse suojata syrjinnältä, koska heidän näkemyksensä edustavat vähemmistöä! Uskomatonta puhetta järjestöltä jonka perustelu omalle olemassaololleen nousee juuri syrjintäargumentista. 

Brittiläinen The Telegraph myös huomauttaa Summerskillin lausahduksesta ja samalla kyseenalaistaa terävin sanoin tällaisen nousussa olevan "sekulaarin inkvisition", jonka kohteeksi Johnsit ovat joutuneet ja kysyykin millä oikeudella tuomarit saavat päättää kenen oikeudet ovat tärkeämpiä kuin toisten. Tällainen päätös kuuluisi parlamentille:
Their views were denounced by Ben Summerskill, of the homosexual pressure group Stonewall, as "old-fashioned". Yet not that long ago they would have been considered mainstream and they are, in any case, the strongly held religious views of the couple [--] There is another troubling aspect of this case. Equality laws are supposed to uphold the rights to religious belief. Yet the High Court ruled that laws protecting people from discrimination because of their sexual orientation "should take precedence" over the right not to be discriminated against on religious grounds. Why has it been left to judges to decide whose rights trump those of others? This should have been decided by Parliament but, yet again, another sloppily drafted measure will have far-reaching consequences for freedom of conscience in this country. Already the Roman Catholic Church has had to close its adoption agencies because they cannot conform to the law. Perhaps there is a historical irony here, because we are witnessing a modern, secular Inquisition – a determined effort to force everyone to accept a new set of orthodoxies or face damnation as social heretics if they refuse. Parliament and the courts should protect people like Mr and Mrs Johns, but have thrown them to the wolves. It is a disgrace.
Mikä on mahdollistanut sen, että kristityiltä vanhemmilta ylipäätään on lähdetty tenttaamaan heidän eettisiä käsityksiään homoseksuaalisuudesta? Tällainen penkominen on tullut mahdolliseksi  Britannian ns. syrjintälain vuoksi, jonka mukaan ketään ei saa syrjiä sukupuolisen suuntautuneisuuden vuoksi. Owen ja Eunice Johnsin kristillistä vakaumusta pidetään näin ollen "vahingollisena" lapselle ja sen vuoksi heiltä on evätty mahdollisuus toimia sijaisvanhempina. Laki, jonka tehtävä on estää syrjintää on näin johtanut räikeään syrjintään ja uskonnonvapauden loukkaukseen!

On erittäin hälyttävää, että tällainen ylipäätään on mahdollista.  Tästä ei ole pitkä matka siihen, että myös adoptiovanhemmuutta hakevat kristityt ja heidän eettiset kantansa otetaan suurennuslasin alle.

Kuten The Telegraph lehti toteaa parlamentin ja oikeusistuimien tehtävä on suojella Johnsin kaltaisia ihmisiä, mutta ovat nyt heittäneet heidät tällä päätöksellä susille. Häpeällistä. Hälyttävää. Mutta asioita seuraaville ei lainkaan yllättävää.

------
Aiheesta lisää: 
--------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla: 

    keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

    VIDEO: Yhden minuutin uskon puolustus aiheesta "Suvaitsemattomuus"

    Asiakin on ihan hyvää, mutta ihan vinkkinä monille apologetiikasta kiinnostuneille tämä One Minute Apolgist -nettisivusto http://www.oneminuteapologist.com