keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Jumalanpilkkapykälä - Tarvitseeko Jumalaa suojella lailla?

Rikoslain 10 § uskonrauhan rikkomisesta sanoo: ”1) Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, 2) tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Tätä pykälää, ainakin sen 1 momenttia, pidetään vanhentuneena ja sen poistamisesta on vaadittu aika ajoin, koska sen katsotaan rajaavan sananvapautta. Hiljattain kuulin jälleen keskustelun radiossa, jossa tällaista esitettiin.

Pykälä ei ota kantaa siihen mitä ihmiset yksityisesti tekevät tai uskonnosta ajattelevat. Se puhuu julkisesta tahallisessa loukkaamistarkoituksessa tapahtuvasta Jumalan ja pyhien asioiden herjaamisesta ja häpäisemisestä. Ei siis uskontoon, uskonnollisiin menoihin tai uskomuksiin kohdistuvasta kritiikistä tai puolihuolimattomasta vitsailuista. Tässä kohden lainsäädäntöä tasapainottaa perusoikeuksiin kuuluva vahva sananvapaus.

Ne, jotka arvelevat pykälän olemassaolon rajoittavan uskontokriittistä keskustelua tai vitsailua ovat siis väärässä. Paitsi, jos heidän mielestään kritiikkiin kuuluu loukkaamistarkoituksessa tapahtuva julkinen herjaaminen ja häpäiseminen.


Jumalanpilkkapykälän poistamista perustellaan usein vetoamalla siihen, että Jumala on kuulemma meidän pilkkamme yläpuolella (liberaaliteologinen perustelu) ja toisaalta, ettei jumalia tarvitse suojella laeilla (ateistis-humanistinen perustelu). Usein vedotaan myös siihen, että ihmisten ”uskonnollisia tunteita” ei tarvitse lailla suojella (psykologinen perustelu). Tai, että eri ihmiset pitävät eri asioita pyhänä ja toisen käsitys voi loukkaa jotain toista (pluralistinen perustelu).

Liberaaliteologisen käsityksen mukaan jumala on täysin ihmisten sanojen ja määritteiden tuolla puolen. On helpompi siksi sanoa mitä hän ei ole, kuin mitä hän on. Niinpä mitkään ihmisten sanat ja puhe Jumalasta eivät häntä tavoita. Puhuessaan Jumalasta ihminen itse asiassa puhuu omista tunteistaan ja käsityksistään, siis itsestään. Tässä valossa tietysti on helppo ymmärtää, että pilkkammekaan ei kosketa Jumalaa.

Ateistin näkökulmasta jumalanpilkkapykälälä on olemassa olemattoman olennon suojelemiseksi ja siksi tarpeeton. Ateisti on tietysti väärässä. Jumala on olemassa. Mutta se on eri keskustelu. 

Tuskinpa pykälän ajatuksena silti on ollut tarve suojella Jumalaa. Pikemminkin siinä voidaan nähdä usko siihen, että Jumala, Pyhä ja Kaikkivaltias Majesteetti, on todella olemassa. Niin kuin et julkisesti loukkaamistarkoituksessa häpäise ja herjaa hallitsijaa, etkä toisia ihmisiä, sinun ei tule herjata ja häväistä Häntä, jolle olet koko olemassaolosi velkaa.

Pykälän tarkoituksen tulkitseminen taasen ihmisten ”tunteiden suojelemisena” vaikuttaa ylimielisen holhoavalta psykologisoinnilta. 

Pluralistinen perustelu on tavallaan käytännön läheisin ja koskee pykälän soveltamiseen liittyviä ongelmia yhteiskunnassa, jossa on edustettuna useita erilaisia uskomuksia ja käsityksiä Jumalasta. Ketä niistä pykälä suojelee, jos niiden keskenään kilpailevat näkemykset pyhästä ja Jumalasta saattavat olla loukkaukseksi toisen uskonnon edustajalle?

Emme elä enää kristillisen yhtenäiskulttuurin aikaa. Yhteiskunta on uskonnollisesti pluralistinen. Jos jumalanpilkkapykälän käytännön soveltamiseen liittyykin tämän vuoksi harkitsemisen arvoisia ongelmia, niin samoin niitä liittyy sekularistisiin vaatimuksiin pykälän poistamiseksi.

Miksi jotkut ihmiset vaativat itselleen vapautta julkisesti loukkaamistarkoituksessa herjata ja häväistä Jumalaa? Eihän pykälä, kuten aiemmin totesin, tosiasiallisesti meillä rajoita uskontokriittistä keskustelua, joten sanavapaus ei ole katkolla.

Eihän sananvapauden varjolla saa loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjata ja häväistä edes toisia ihmisiä. Siitäkin on rikoslaissa pykäliä. Myös kunninaloukkaustilanteisiin liittyy tulkinnanvaraisia rajatapauksia ja syyttämiskynnys julkisuudenhenkilöiden osalta on korkeampi kuin tavallisten ihmisten (Jumala on julkisempi kuin kukaan), mutta siihen liittyvää lainsäädäntöä ei silti ole vaadittu kokonaan poistettavaksi sananvapauden nojalla.

Kun pykälän poistamiseen yhdistetään negatiivinen tulkinta uskonnonvapaudesta vapautena uskonnosta, eikä positiivisena vapautena harjoittaa julkisesti uskontoaan, vaatimus muuttuu entistä huolestuttavammaksi. Tällöin siinä voidaan nähdä pyrkimys,  ei vain siivota kaikki uskonto pois julkisesta tilasta ja painaa se  yksityiselämän alueelle näkymättömiin, vaan samalla piilotettu pyrkimys saada vapaus loukkaamistarkoituksessa häväistä ja herjata Jumalaa samassa julkisessa tilassa, jossa Jumalaa ei  muuten saa pitää esillä kunnioittavasti, jottei sellainen vahingossakaan sekaannu uskonnonharjoittamiseen. 

Seuraako tästä eräänä päivänä se, että Suvivirsi ja jouluevankeliumi ovat  kouluissa kiellettyjä, mutta ne voidaan päätösjuhlissa korvata lukemalla julkisesti Richard Dawkinsin syytöslitaniaa Jahvesta?

Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta syytettynä

Kristityn ihmisen asenne toisten harjoittamaan jumalanpilkkaamiseen ei ensi sijassa voi perustua rikoslainsäädännön varaan. Jos sellainen pykälä on sitä pitäisi käyttää äärimmäisen harvoin ja äärimmäisen äärimmäisissä tapauksissa, joissa kenties loukkaamistarkoituksessa tapahtuva julkinen herjaaminen ja häpäisy liittyy suoranaiseen väkivaltaiseen kiihottamiseen. Näin pykälää tulkitaan perusvapauksiin kuuluvan uskonnonvapauden valossa ja sitä suojellen.

Jos taas pykälä uskonrauhan rikkomisesta tulevaisuudessa poistetaan, niin kristityn on hyvä rauhallisin mielin muistaa, että ei evankeliumin voima koskaan ole perustunut lakipykälien ja maallisten tuomioistuinten pakkovaltaan, vaan Pyhän Hengen työhön, joka muuttaa sydämet saarnatun sanan kautta.

Jumala yksin on tuomari kunniaansa liittyvissä asioissa.

Juudaksen kirjeeseen on jäänyt ihmiskunnan alkuhämärästä perimätietona talteen Eenokin ennustus Herran paluusta:
Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: ’Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet.’ (Juudaksen kirje 14-15).
Tämän valossa on mahdotonta yhtyä ajatukseen siitä, että Jumalaa ei meidän pilkkamme mitenkään kosketa. Samoin Ilmestyskirjassa useassa kohtaa puhutaan paheksuvasti siitä, että ihmiset eivät edes Jumalan kurittavan käden alla lakanneet pilkkaamasta häntä. Jumala itse tulee eräänä päivänä tuomitsemaan ihmiset tästä niinkuin muistakin synneistä.

Kristityn asennetta mietittäessä on muistettava, että Jeesus naulittiin ristille jumalanpilkasta syytettynä.

Häntä pilkattiin, herjattiin ja häpäistiin julkisesti. Kuitenkin hän juuri tuossa tilanteessa rukoili:
"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät." (Luukas 23:34)
Jeesuksella oli siis kokemusta poliittisesti tarkoitushakuisten, tekaistujen jumalanpilkkasyytösten suhteen. Sellaisiin vedoten hänet, totuuden ääni, haluttiin vaientaa. 

Kristityt tietävät sekä evankeliumin että kristittyihin maailmalla kohdistuvan vainon johdosta hyvin, että jumalanpilkkasyytöksiä voidaan käyttää väärin. Pakistanilainen kristitty kahden lapsen äiti, Asia Biibi, odottaa yhä vankilassa hänelle ”jumalanpilkasta” langetetun kuolemantuomion täytäntöönpanoa.

Kristittyjen ei pidä hermostua Jumalan puolesta. Jeesus ei ristillä julkihäväistynä kironnut, vaan rukoili pilkkaajiensa puolesta. Eikö meidänkin tulisi ennemmin rukoilla kuin käräjöidä?
Jeesus myös sanoi, että lähes kaikki pilkkaamiset annetaan anteeksi:
"Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."  (Markus. 3:28-29)
Tämä tuskin oli mikään kehotus tai avoin valtakirja Jumalan pilkkaamiseen häneltä, joka itse kunnioitti ja rakasti Jumalaa ylitse kaiken. Pikemminkin Jeesus osoitti miten paljon ihminen voi saada anteeksi.

Kuitenkin rajansa kaikella. Samassa jakeessa Jeesus opettaa, että on olemassa sen laatuista Jumalan pilkkaamista, loukkaamistarkoituksessa tapahtuvaa Pyhän Hengen herjaamista ja häpäisemistä, jota ei koskaan saa anteeksi.

Eri asia on pitäisikö tästä kaikesta rikoslailla rangaista. Ei kaikista synneistä tarvitse olla erikseen säädettyä rangaistusta rikoslaissa. Osa synneistä kuuluu ihmisen oman eettisen itsesäätelyn ja Jumalan tuomivallan piiriin. Jeesuksen mukaan anteeksiantamattomuus on syntiä. Siitä ei tarvita silti rikoslakiin pykälää.

Jumalan pilkkaaminen loppuu joka tapauksessa, kun ihminen saa armon Kristuksessa ja Pyhän Hengen vaikutuksesta kääntyy sydämestään rakastamaan Jumalaa. Tätä ei rikoslaki voi saada aikaan. Mutta evankeliumi voi.

Paavali kirjoitti oman elämänsä muutoksesta tällaisin sanoin: 


”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Tim 1:12-14).
Kristinuskon asema Suomessa ei ole kiinni rikoslain 10 §:ssä, vaan Jumalan evankeliumissa, joka voittaa pilkkaajien sydämet Kristuksen puolelle ja tekee heistä, kuten Paavalista, Hänen seuraajiaan.

Seurakunnan tehtävä on rukoilla ja toimia  evankeliumin ja sen vapaan julistamisen  puolesta. Ei kriminalisoida epäuskoa.