perjantai 5. elokuuta 2011

Miesparien siunaaminen - Onko kirkko keskiajalla siunannut homopareja?

Toisinaan vaikkapa netin keskustelupalstoilla voi lukea väitteen, että kristillinen kirkko on keskiajalla siunannut samaa sukupuolta olevia miespareja, kunnes suhtautuminen myöhemmin 1000-luvulla jyrkkeni. Tässä yhteydessä viitataan usein keskiaikaisiin kirkollisiin rukousteksteihin, joiden oletetaan viittaavan tällaisen käytännön olemassaoloon. Onko kirkko siis joskus suhtautunut suvaitsevasti homosuhteisiin, peräti siunannut sellaisia? Tämä olisi todellinen uutinen. Tosiasiat puhuvat kuitenkin toista.

Olin jo alkanut kirjoittaa aiheesta blogilleni, kun asia nousi tuoreella tavalla ajankohtaiseksi Helsingin Sanomissa ilmestyneen artikkelin myötä, joka oli otsikoitu sanoin ”Miespareja on siunattu liittoon jo keskiajalla” (HS verkkolehti 4.8.2011). Jutussa kerrotaan Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpelan tuoreesta kirjasta Miesparin siunaaminen, johon on koottu muinaisserbiaksi ja Bysantin kreikaksi kirjoitettuja rukouksia 900-luvulta 1300-luvulle. Hesarin jutulla on jo ainakin 4000 Facebook tykkääjää. Asia aivan ilmeisesti kiinnostaa monia.

On sinänsä arvokasta ja hyödyllistä, että suomalainenkin lukija pääsee tutustumaan omalla kielellään vanhaan kirkolliseen rukousperinteeseen. Siitä ei voi olla mitään vahinkoa. Eri asia on kestävätkö teksteistä esitetyt tulkinnat kriittistä tarkastelua vai ovatko ne vain nykyihmisen omien toiveiden ja kaipausten heijastamista ajassa taaksepäin vanhoihin teksteihin.

Korpelan esille nostamissa rukousteksteissä ei näet ole mitään uutta tai ihmeellistä. Uusi ei myöskään ole tulkinta, jonka mukaan nämä tekstit paljastaisivat kirkon suhtautuneen myötämielisesti homojen siunaamiseen keskiajalla.

Hesarin jutusta saa sellaisen käsityksen, että Korpelalla itsellään ei ole mitään missiota eikä hän itse ota kantaa siihen miten tekstit tulisi ymmärtää. Hän vain haluaa osoittaa, että tämmöistäkin on historiassa ollut. Johtopäätöksien teko jää toisille. Tämä väite olisi uskottavampi jos jutun edellisillä riveillä ei olisi kerrottu idean kirjasta syntyneen syksyllä, jolloin homokeskustelu oli kuumimmillaan ja jos kirjan otsikko olisi joku muu kuin johdatteleva ”Miesparien siunaaminen”.

Epäilyttävää

Vanhojen rukoustekstien homoteologinen tulkinta ei kuitenkaan kestä historiallista tarkastelua. Pikemminkin se herättää epäilyksen heti kättelyssä:

Miksi ihmeessä keskiaikainen bysanttilainen kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia homoseksuaaleja pareja avioliittoon samaan aikaan jolloin bysanttilainen kirkkolaki tuomitsi homoseksuaalisesta käyttäytymisestä usean vuoden mittaiseen katumusrangaistukseen?

It makes no sense.
 
Mutta ymmärtääksemme mistä on ja mistä taas ei ole kysymys on syytä astua yksi askel taaksepäin ja selvittää mistä keskiaikaisten rukoustekstien homoteologinen tulkinta on peräisin ja mistä teksteissä on kyse.

John Boswell ja epäonnistunut yritys kirjoittaa historiaa uudestaan

Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi (mies)ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.

Näihin teksteihin kiinnitti huomiota Yalen yliopiston professori ja historioitsija John Boswell viimeiseksi jääneessä kirjassaan (1994) Same-sex Unions in Premodern Europe. Hän esitti tällaisista kirkkojen hyvin tuntemista ystävyysliitoista revisionistisen tulkinnan, joka vähintään epäsuorasti antoi ymmärtää, että kirkko oli niissä siunannut homoliittoja ja homosuhteita.

Boswellin tulkinta on kuitenkin tyrmätty historiantutkijoiden toimesta väkinäisenä ja epähistoriallisena.

Mainittakoon vaikkapa bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija (jota Boswell siteeraa kirjassaan kolmasti) Patrick Viscuso. Hän kritisoi Boswellin tulkintaa terävästi otsikoidussa artikkelissaan Epäonnistunut yritys kirjoittaa historia uudelleen (Failed Attempt To Rewrite History, New Oxford Book Review).

Viscuso osoittaa Boswellin tulkinnan historiallisesti kestämättömäksi. Ystävyysliitoilla ei ollut mitään tekemistä "miesten välisten liittojen" kanssa millään nykykeskustelun kannalta relevantilla tavalla. Boswell, jopa kääntää tekstejä paikoin väärin saadakseen ne sopimaan agendaansa. Viscuso korostaa muun muassa, että adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli merkittäviä eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi (kihlaus, avioliittosopimuksen laatiminen, vihkiminen kruunauksineen). Vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sen sijaan sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen veljeksitekeminen synnytti heidän välilleen ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous).

Viscuso tähdentää myös ystävyysliittoja käsittelevien tekstien asiayhteyttä bysanttilaisissa teksteissä. Vastoin Boswellin väitteitä ystävyysliittoja käsitellään usein adoptiota - ei avioliittoa – käsittelevien tekstien yhteydessä. ”Veljeksi ottaminen / adoptointi” synnytti siten suhteen, joka poikkesi avioliitosta. Toisissa yhteyksissä se rinnastetaan kummin ja kastettavan väliseen hengelliseen suhteeseen. Viscuso pitää lisäksi merkillisenä sitä, että, mikäli Boswellin tulkinta pitäisi paikkansa ja kyse olisi ollut avioliittoon rinnastettavasta vihkimisestä ja liitosta, kirkolla ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia säädöksiä ystävyysliiton purkamisesta niin kuin sillä oli säädöksiä avioliittojen purkamisesta. Tämä entisestään korostaa sitä, ettei kyse lainkaan ollut avioliittoon rinnastettavasta riitistä.

”Boswellin yritys todistaa bysanttilainen adelfopoiesis eräänlaiseksi avioliiton muodoksi epäonnistuu siksi, että hänen tutkimuksensa esittää historiallisia tosiasioita ja tapahtumia irrotettuna asiayhteydestä”, Viscuso kritisoi. ”On totta, että adelfopoiesis tavallaan liitti kaksi henkilöä toisiinsa, mutta tämän instituution rinnastaminen avioliittoon edellyttää sellaista näkökulmaa ja asiayhteyttä, joka oli vieras bysanttilaiselle kirkolle”.

Huonoa historiantutkimusta

”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbride University) omassa arviossaan A Groom of One’s Own. Hänkin moittii Boswellia adelfopoiesis tekstien tendenssimäisen harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston.

Näissä liturgisissa teksteissä korostetaan, että siunauksen osapuolet liittyvät toisiinsa ”ei luonnon vaan uskon ja hengen sitein”. Heille rukoillaan ”puhtautta kaikesta liasta ja epäpuhtaudesta” sekä voimaa rakastaa toisiansa aiheuttamatta ”pahennusta”. Itse teksteissä, joita Boswell käsittelee ei Shawn mukaan ole mitään sellaista viittausta, jonka perusteella tuon ajan ihmiset olisivat nähneet niiden rinnastuvan avioliittoon. Eikä niistä löydy rinnastuskohtaa edes nykyiseen avioliittoon.

Tähän yhteyteen voidaan vielä mainita kristinuskon historiaan erikoistunut teologian apulaisprofessori Robin Darling Young Amerikan katolisesta yliopistosta. Artikkelissaan Homoavioliitto: Kirkkohistorian uudelleen kuvittaminen (Gay-Marriage: Reimaging Church History). Young aloittaa artikkelinsa kuvauksella, jossa hän itse eräällä Lähi-idän matkallaan sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen. Pelkästään kokemuksensa valossa Young pitää riitin homoteologista tulkintaa merkillisenä.

Boswellin markkinoiman teorian historiallisia ansioita Young pitää kuitenkin erityisen epäonnistuneina ja toteaa analyysinsä lopuksi: "Kaiken kaikkiaan [Boswellin] kirja ei onnistu saavuttamaan tavoitettaan … Pikemminkin kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla."

Otin yhteyttä sähköpostitse professori Youngiin viime vuonna. Pyysin häneltä haastattelua artikkelin tiimoilta. Hän kieltäytyi kohteliaasti todeten 17.10.2010 päivätyssä sähköpostissa (joka on tallella): "Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoavioliittoja. En ole tästä aiheesta käytettävissä haastattelua varten.  R. D. Young.“ (”I am opposed to bad history, not gay marriage. I would not be available for interview on this subject.”).

Riippuu mitä ”miespari” tarkoittaa


On siis totta, että keskiajan kirkossa oli olemassa käytäntö ja siunauskaava ”miesparien” ”liitoille”. Nämä sanat on kuitenkin syytä laittaa lainausmerkkeihin. Adelfopoiesis siunauksessa ei siunattu homoseksuaaleja pareja, eikä siunauksen osapuolia sen kautta ymmärretty liitettävän avioliitonomaiseen homosuhteeseen. Veljeysliiton synnyttämä suhde oli hengellinen, ei seksuaalinen tai aviollinen.

Pikemminkin kyseinen siunaus on mahdollista tulkita aivan päinvastoin kuin Boswell ehdottaa: Kirkon siunaus kahden toisilleen tärkeän ystävän kohdalla oli (muun ohella) tarkoitettu hälventämään vääränlaisia epäluuloja heidän suhteensa luonteesta. Tämä käy ilmi tekstien sanavalinnoista, joissa korostetaan, ettei kyse ole liittymisestä toisiin ”luonnon sitein”, vaan hengellisesti ja Pyhän Hengen välityksellä, sekä korostamalla yhteisen rakkauden (agape) puhtautta sekä kehottamalla karttamaan "pahennusta". Keskiaikaiset kirkonmiehet eivät olisi adelfopoiesis rukouksia lukiessaan ymmärtäneet siunaavansa homoseksuaalisessa suhteissa eläviä miespareja ja heidän yhteiselämäänsä, jonka kirkko tuohon aikaan selvästi tuomitsi kirkkolaissa.

Teksteille annettu homoeroottinen tulkinta on siten nykykeskustelun heijastamista sellaisiin teksteihin, joilla ei omassa historiallisessa asiayhteydessään ollut mitään tekemistä homoseksuaalisten suhteiden tai samaa sukupuolta olevien homoparien avioliittoon vihkimisen kanssa.

Paljon melua tyhjästä

Vuonna 1994 AIDSiin kuolleen John Boswellin revisionistinen tulkinta keskiaikaisista ystävyysliitoista jäi elämään liberaalissa homoteologisessa argumentoinnissa. Siihen törmää toisinaan vähän eri muodoissa eri yhteyksissä (kuten keskustelupalstoilla Wikipediasta poimittuina kuin yleisesti tunnettuna itsestäänselvyytenä). 

Samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta käytävän keskustelun ollessa kuumimmillaan Korpelan kirja löytää otollisen ja kiinnostuneen lukijakunnan, kuten tuhansiin noussut ”tykkääjien” määräkin osoittaa. Kirja herättää huomiota kuitenkin lähinnä vain siksi, että adelfopoiesis rukoukset tulevat nyt Korpelan kirjan myötä ensimmäistä kertaa - sikäli kun tiedän - myös suomenkielisen lukijan ulottuville. Niiden saaminen suomeksi on toki itsessään arvokasta ja hyödyllistä, kuten alussa totesin.

Nykyisessä vahvasti esiladatussa keskusteluilmapiirissä tekstit eittämättä tekevät vaikutuksen ensikertalaisiin lukijoihin, jolta puuttuu tarvittava ymmärrys tekstien asianmukaisesta historiallisesta asiayhteydestä ja asianmukaisesta tulkinnasta. Niissä esiintyvät sanat "siunaus", "liitto" ja viittaus mies pareihin tulevat tulkituksi nykykeskustelusta käsin tavalla, joka oli niiden alkuperäisessä historiallisessa tilanteessa täysin vieras.

Korpelalta olisi historioitsijana tässä suhteessa kenties voinut odottaa tekstien selkeämpää asettamista historiallisiin kehyksiinsä eikä vain niiden ilmeisen tarkoitushakuista pudottamista keskelle kuuminta seksuaalipoliittista keskustelua. Johdattelevasti otsikoitu kirja ei näet kaikesta huolimatta tuo mitään uusia tutkimuslöytöjä pintaan ja onnistuu siten ainoastaan lämmittämään uudelleen suomalaiseen populaarikulutukseen Boswellin täystyrmäyksen saaneen tulkinnan.

Kirkko ei ole keskiajalla, eikä muulloinkaan, siunannut samaa sukupuolta olevia homoseksuaaleja pareja avioliittoon taikka avioliitonomaisiin suhteisiin. Kirkko on johdonmukaisesti torjunut tällaiset suhteet sen itseymmärryksen ja teologian valossa Jumalan tahdon vastaisiksi.

------------------

Aiemmin aiheeseen liittyvää tällä blogilla: 

    21 kommenttia:

    Nimetön kirjoitti...

    Miten asiaan mitenkään liitty se, mihin tautiin kitjoittaja kuoli?

    Nimetön kirjoitti...

    Mahtaisiko tauti-viittaus liittyä surullisen ironisella tavalla hänen seksuaaliseen orjentaatioonsa, jolle hän pyrki löytämään tukea kirkkohistoriasta.

    Kiristikunta kun on pitänyt homoseksuaalia käyttäytymistä Paavalin päivistä asti hengellisen riskin lisäksi terveydellisenä riskikäyttäytymisenä.

    Kalle

    Nimetön kirjoitti...

    Entä sitten jos kirkko vaikka olisikin siunannut homopareja keskiajalla? Muuttaisiko se jotenkin Raamatun totuutta homoseksuaalisuuskysymyksessä? Kyllä Raamattu mielestäni on asiassa harvinaisen selkeä, ihmettelenkin miksi kirkon sisällä edes pitää pohtia jotain 'uutta suhtautumista' homoseksuaalisuuteen?? Eihän kirkossa edes mietitä uutta suhtautumista esim. varastamiseen tai tappamiseen, jotka myös ovat Jumalan edessä syntiä.

    Jere Valkonen kirjoitti...

    'Totuusministeriö' on näköjään jälleen ollut asialla, muuttamassa historiaa suotuisammaksi. Kiitos tästä korjauksesta!

    Nimetön kirjoitti...

    Minusta on hämmentävää, että monilla homoliikkeen puolesta puhujilla on kova tarve saada tuki homoseksuaaliselle käytökselle kristillisestä traditiosta. Tarve tuntuu olevan niin kova, että tiedon manipuloiminen ei näytä olevan ongelma.

    Jos he olisivat sinut ko. käyttäytymisen suhteen, heitä ei haittaisi vaikka sitä kutsutaan synniksi tai paheksutaan muuten moraalisesti.

    Kalle

    P kirjoitti...

    Kalle, tarkoitatko että jos ihmisellä on joku ominaisuus jota hänen maailmankuvansa pohjalta olevista ihmisistä osa pitää moraalittomana tai paheksuttavana, mutta joka hänelle itselleen on aivan yhtä luonnollinen asia kuin se mitä tämä paheksuva osapuoli itse harjoittaa, ei hän silloin saisi vaatia itselleen samaa kohtelua ja samaa arvostusta ja samaa hengellistä hyväksyntää kuin tämä toinen osapuoli vaan hänen pitäisi vastoin omaa sisintä kokemustaan olla hiljaa ja hyväksyä tuo synniksi ja moraalittomuudeksi kutsuminen. Meillä täydellisillä heteroilla ei aina ole kykyä asettua toisen asemaan. Meillä on useimmin tapana pitää vanhoja perinteitä yllä keinolla millä hyvänsä, jos niillä voimme itsemme nostaa toisten yläpuolelle ja näyttää kuinka moraalittomia toiset ovatkaan. Itse ymmärrän hyvin että kristillinen homoseksuaali vaatii itselleen kohtelua joka toimii tässä ajassa. Minulta se ei ole pois jos joku toinenkin saa vaikkapa siunauksen liitolleen.

    Nimetön kirjoitti...

    Hyvä P. pohdit mielenkiintoisella tavalla esittämääni kommenttia. Pointtini ei kuitenkaan ollut siinä voidaanko homoseksuaaliselle käytökselle esittää perusteluita, vaan siinä, että onko mielekästä esittää perusteluja kristillisestä traditiosta käsin manipuloimalla traditiota.

    Pyrit tekstissäsi käsittelemään homoseksuaalisuutta ominaisuutena. Tällaisessa essentialistisessa lähtökohdassa on koko joukko ongelmia. Vaikka se on populaarikulttuurissa varsin suosittu, monet akateemiset homoliikkeen edustajat hylkäävät ko. käsityksen. Essentialistissessa näkemyksessä on seuraavia ongelmia: se palauttaisi keskustelun lähtöruutuun kysymyksessä onko homoseksuaalisuus sittenkin sairaus (tämä olisi paluuta 1970-luvulle), voiko joku olla homoseksuaali vasten tahtoaan (monet mielellään korostavat omaa halukkuuttaan ko. käyttäytymiseen, mutta vapaalta tahdolta putoaa pohja, jos käyttäytyminen määräytyy esim. geneettisesti), alettaisiinko ominaisuutta karsia sikiöseulonnoissa (on huomattavaa, että tälle linjalle tuskin lähtevät ne konservatiivikristityt, jotka muutenkin vastustavat aborttia).

    Homoseksuaalisuutta ei voi (ainakaan kokonaan) pelkistää ominaisuudeksi, koska siinä on keskeisenä osana käyttäytyminen. Näin ollen joudutaan joka tapauksessa ottamaan kantaa käyttäytymisen moraalisesta oikeutuksesta.

    Viittasit sisimmän kokemukseen oikeutuksena homoseksuaalisuudelle, oletko valmis hyväksymään sisimmän kokemuksen perusteluna mille tahansa (seksuaaliselle)käytökselle kristillisenä/moraalisesti oikeana? Jos et, miksi?

    Pyrit asettamaan heteroseksuaalisen käyttäytymisen suoraviivaisesti homoseksuaalisuuden kristilliseksi vastakohdaksi. Nyt kuitenkaan kaikki heteroseksuaalinen käyttäytyminen ei ole kristillistä, vain hyvin kapea osa siitä. Näin ollen kaikki heteroseksuaalinen käyttäytyminen ei nauti hengellistä hyväksyntää, vaikka tekijästään se tuntuisi kuinka oikealta.

    Heitit mielenkiintoisia yleistyksiä heteroseksuaalien kyvystä asettua toisen asemaan. Tarkoitatko sitä, että jos henkilö asettuu toisen asemaan, hän ilman muuta hyväksyy kaikki tämän teot moraalisesti oikeiksi? Toisaalta kritisoit toisten yläpuolelle nousemisesta moraalikysymyksissä, kuitenkaan et nähnyt mitään ongelmaa relativoidessasi perinteitä irrottamalla ne moraalisesta kehyksestä ja esittämällä niiden olevan kulttuurisidonnaisia.

    Kuten ensimmäisessä postauksessani totesin, että kristikunta on kritisoinut homoseksuaalisuutta ei niinkään siksi, että se olisi välittömästi siltä pois, vaan siksi, että se on homoseksuaaleilta itseltään pois.

    Kalle

    P kirjoitti...

    Hyvä Kalle, en lähde vatvomaan koko pitkää vastaustasi vaan pitäydyn tuohon perusväittämään jonka otat ensimmäisessä kappaleessasi esiin. Kirjoitat perustelujen etsimisestä kristillistä traditota manipuloimalla. Mitä muuta on ollut koko kristillisyyden historia kuin manipulointia eli opin muuntumista ja käsittelyä. Ei ole olemassa mitään pysyvää yhtä ja ainoaa sementtiin valettua kristinuskoa vaan aika on muuntanut ja monihaaraistanut sitä ja emme voi tietää mitä kaikkea sen suhteen on jopa hävinnyt tai tietoisesti hävitetty niin että tietty oppi ja käsitys on saatu vallitsevaksi. Lisäksi suuren joukon kristittyjä mielestä kristinusko elää myös ajassa eikä ole jäänyt tuhansien vuosien takaiseen asetelmaansa jossa monista asioista kuten nyt vaikka homoseksuaalisuudesta tiedettiin perin vähän. Tästä johtuen myös moni suomalainen kristitty kokee oikeutetuksi uudenlaisen suhtautumisen siihen ja tästä syystä kokee paremminkin kristityn velvollisuudeksi toimia asian korjaamiseksi aivan kuten aikanaan vaikkapa orjuuden ja rotuerottelun poistamiseksi toimittiin.

    Nimetön kirjoitti...

    Homoseksuaalisuutta ei voi (ainakaan kokonaan) pelkistää ominaisuudeksi, koska siinä on keskeisenä osana käyttäytyminen.

    Jos näin on, niin sitten ei heteroseksuaalikaan koskaan tiedä milloin hän pamahtaa homoksi.
    Minun on erittäin vaikea uskoa etteivät mitkään geenit säätele ihmisen suuntaumista.

    Jaakko Kujala kirjoitti...

    Way to go, Pasi! Toivottavasti edes osa niistä 4000 tykkääjästä lukee tämän tekstin ;)

    Nimetön kirjoitti...

    Hyvä P. pyrit argumentoimaan sillä, että kristinusko on muuttanut muotoaan aikojen saatossa ja pidät sitä manipuloimisena. Ensinnäkin me tiedämme nämä historiassa tapahtuneet muutokset ja ne myönnetään, joten mitä manipuloimista se on? Toisekseen on koko joukko asioita, jotka eivät ole muuttuneet kristinuskossa vaikka niihin on pyritty kohdistamaan muutospaineita. Tällaisia muutosvaatimuksia on suljettu kristillisen uskon ulkopuolelle harhaoppeina, joten mitä manipuloimista sekään on? Mutta on tiedon manipuloimista väittää, että kristinusko ja sen historia antaisi tukensa homoseksuaaliselle käyttäytymiselle.

    Lisäksi esitit, ettei homoseksuaalisuudesta tiedetty antiikinaikana kovinkaan paljon nykyaikaan verrattuna. Tämä on yleinen väite populaarikulttuurissa, mutta se ei pidä paikkaansa. Edustaa lähinnä huonoa historian tuntemusta väittää moista.

    Myöskään orjuus, rotuerottelu ja homoseksuaalisuus eivät ole verrannollisia keskenään siinä merkityksessä että kahden ensimmäisen moraalisesta paheksumisesta seuraisi homoseksuaalisuuden hyväksyminen.

    Kalle

    Nimetön kirjoitti...

    Anonyymi sanoi: "Jos näin on, niin sitten ei heteroseksuaalikaan koskaan tiedä milloin hän pamahtaa homoksi. Minun on erittäin vaikea uskoa etteivät mitkään geenit säätele ihmisen suuntaumista."

    Tahdon ratkaisut ovat tietoisia, joten tuskin seksuaalisensuuntautumisen vaihtaminen henkilölle itselleen yllätys on. Mutta kuten suluissa mainitsin, ettei homoseksuaalisuutta voida laittaa geenien piikkiin ainakaan kokonaan. Ympäristötekijöiden vaikutusta näissä yhteyksissä huomioidaan harvoin, vaikka esim. isä- ja äitisuhteen tai seksuaalisen väkivallan vaikutus lapsen seksuaaliseen kehitykseen tunnetaan hyvin.

    Mitä geneettisiin ominaisuuksiin tulee, tuskin on olemassa ihmisiä, jotka ovat huomanneet geneettiset ominaisuutensa kuten ihonvärin tai sukupuolen vasta teini-iässä tai paljon myöhemmin. Mutta sen sijaan on olemassa joukko ihmisiä, jotka ovat huomanneet olevansa homoseksuaaleja esim. 15, 25, 35 jne. iässä. Lisäksi pieni joukko homoseksuaaleja on huomannut olevansa heteroja jossakin vaiheessa elämäänsä, niin kuin kuukausia sitten kohistiin henkilöstä "Anni", joka vastoin tabua vaihtoi lesboseksuaalisen käyttäytymisensä heteroseksuaaliseksi.

    Kalle

    Nimetön kirjoitti...

    Kallelle:
    Mutta sen sijaan on olemassa joukko ihmisiä, jotka ovat huomanneet olevansa homoseksuaaleja esim. 15, 25, 35 jne. iässä.

    Oletko tullut ajatelleeksi että kyse ei ole huomaamisesta, vaan siitä että kyseiset henkilöt ovat vasta tässä iässä kyenneet tunnustamaan asian itselleen, saati muille. Oman seksuaalisen "poikkeavuutensa" havaitseminen ei ole mikään helppo juttu kenellekään. Varsinkin kun olemme aiemmin eläneet kulttuurissa joka ei hyvällä katso tällaisia ihmisiä. Ja elämme edelleenkin.

    Nimetön kirjoitti...

    Hyvä anonyymi en ollenkaan epäile, etteikö kuvailemaasi tapahtumaan liity voimakkaita ja ristiriitaisia kokemuksia, mutta niistä ei ilman muuta voida olettaa homoseksuaalisuuden geneettistä alkuperää.

    Anonyymi oletko sanomassa, että ihmiset tunnistavat seksuaalisen orjentaationsa samoihin aikoihin kuin tunnistavat sukupuolensa tai ihonvärinsä?

    Toisaalta mitä ajattelet niistä, jotka ovat vaihtaneet homoseksuaalisen orjentaationsa heteroseksuaaliseen kuten "Anni"? Hänen ratkaisuaan ei myöskään katsottu hyvällä meidän kulttuurissamme.

    Kalle

    Nimetön kirjoitti...

    Kalle kirjoitti:"Toisaalta mitä ajattelet niistä, jotka ovat vaihtaneet homoseksuaalisen orjentaationsa heteroseksuaaliseen kuten "Anni"? Hänen ratkaisuaan ei myöskään katsottu hyvällä meidän kulttuurissamme."

    Eipäs vääristellä asioita.

    Hänen ratkaisuaan ei ole kukaan pahalla katsonut.

    On katsottu pahalla sitä, miten tuota ratkaisua on käytetty homoseksuaalien mustamaalaamiseen ja apätasa-arvoisen kohtelun puolustamiseen.

    Nimetön kirjoitti...

    "Toisaalta mitä ajattelet niistä, jotka ovat vaihtaneet homoseksuaalisen orjentaationsa heteroseksuaaliseen kuten "Anni"?"

    Jos joku on bi seksuaali, niin voi tehdä valinnan sen mukaan, mikä omaan elämään paremmin sopii ja kumpaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa olisi helpompi elää. Joku siinä tilanteessa voi elää koko elämän vastakkaisen sukupuolen kanssa ja toinen valita saman sukupuolen. Entäpä jos tilanne on sellainen,kuten monella on, ettei ole koskaan kokenut minkäänlaisia tunteita vastakkaiseen sukupuoleen tai samaan sukupuoleen? Jos ihminen kokee olevansa täysin homo tai täysin hetero, niin toisenlaista identiteettiä tai tunteita ei hänelle voida mainostamalla antaa. Kaikki eivät voi valita, siksi seksuaalisuuden alueella ei saa käännyttää kukaan mihinkään suuntaan. Siitä ei seuraa useinkaan muuta kuin ahdistusta ja ongelmia.

    Nimetön kirjoitti...

    Hyviä vastauksia Kallelle. Nimim. "Ensimmäinen Anonyymi".

    Anonyymi oletko sanomassa, että ihmiset tunnistavat seksuaalisen orientaationsa samoihin aikoihin kuin tunnistavat sukupuolensa tai ihonvärinsä?

    En. Tunnistaminen on eri asia kuin asian sanominen ääneen. Biseksuaalisuuden voisi luultavasti tunnistaa aika myöhäisessä vaiheessa, mutta täyttä homoutta tuskin pystyy olemaan huomaamatta puolta elämää.

    Nimetön kirjoitti...

    Palasimme näemmä historian uudelleen kirjoittamisen äärelle.
    Anonyymi sanoi: "Eipäs vääristellä asioita. Hänen ratkaisuaan ei ole kukaan pahalla katsonut."

    Jo videolla "Anni" kuvasi ex-tyttökaverinsa reaktion muutokseensa. Lisäksi voisi mainita esimerkiksi Jari Kuisman. Hän kirjoitti QLife's verkko-lehdessä (23.3.): "Anni...koska hän on parantunut (lue: kieltänyt itsensä)...". Setan nettisivuilla julkaistiin (24.3.) kannanotto vastineena videolle: "Kenenkään ei tarvitse muuttaa seksuaalista suuntautumistaan, eikä se ole edes mahdollista. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta." Tässä Annia ei toki mainittu nimellä, mutta viesti on selvä! Hän teki jotakin, mitä ei saa tai ole mahdollista tehdä. Saman suuntaisesti asian esitti mm. Oras Tynkkynen. Hän piti tämänkaltaisia muutoksia itsensä kieltämisenä ja vaarallisina.

    Myöskin siitä mitä ryhmittymää mustamaalattiin, minulla on jokseenkin erilainen käsitys. Oma kommenttisi seurasi hienosti sitä tapaa miten esim. ko. video leimattiin vastoin sen sisältöä "alistavaksi", "syrjiväksi", "vihaa lietsovaksi" jne.

    Anonyymi sanoi: "...siksi seksuaalisuuden alueella ei saa käännyttää kukaan mihinkään suuntaan. Siitä ei seuraa useinkaan muuta kuin ahdistusta ja ongelmia."

    Pakkokäännytyksen seurauksista olen samaa mieltä, mutta kysymykseni ei koskenut sitä. Mitä ajattelet niistä, jotka ovat vaihtaneet homoseksuaalisen orientaationsa heteroseksuaaliseen (omasta tahdostaan)?

    Ja toinen kysymykseni oli "oletko sanomassa, että ihmiset tunnistavat seksuaalisen orientaationsa samoihin aikoihin kuin tunnistavat sukupuolensa tai ihonvärinsä?"

    Kalle

    Nimetön kirjoitti...

    Jo videolla "Anni" kuvasi ex-tyttökaverinsa reaktion muutokseensa.

    Eiköhän jätetyn reaktio ole aika inhimillinen...


    Lisäksi voisi mainita esimerkiksi Jari Kuisman. Hän kirjoitti QLife's verkko-lehdessä (23.3.): "Anni...koska hän on parantunut (lue: kieltänyt itsensä)...". Setan nettisivuilla julkaistiin (24.3.) kannanotto vastineena videolle: "Kenenkään ei tarvitse muuttaa seksuaalista suuntautumistaan, eikä se ole edes mahdollista. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta."

    Aivan. Hän on kieltänyt itseltään biseksuaalisuudesta toisen puolen. Sitä sinänsä ei ole kukaan arvostellut. Minäkin kiellän itseltäni vapaat seksisuhteet kun haluan olla vain vaimoni kanssa. Ei kai siinä mitään kielteistä ole.

    Tässä Annia ei toki mainittu nimellä, mutta viesti on selvä! Hän teki jotakin, mitä ei saa tai ole mahdollista tehdä. Saman suuntaisesti asian esitti mm. Oras Tynkkynen. Hän piti tämänkaltaisia muutoksia itsensä kieltämisenä ja vaarallisina.

    Ei ole selvä viesti. Kukaan ei ole kieltänyt häneltä valintaansa olla toteuttamatta tuota puolta seksuaalisuuttaan.

    Tuollainen kieltäminen on kyllä vaarallista jos syynä on henkinen pakotus.

    Oma kommenttisi seurasi hienosti sitä tapaa miten esim. ko. video leimattiin vastoin sen sisältöä "alistavaksi", "syrjiväksi", "vihaa lietsovaksi" jne.


    Tuossa videossa ainoaksi vaihtoehdoksi uskovalle homoseksuaalille painostetaan suuntautumisen muutosta. Se kyllä haiskahtaa kovasti henkiseltä väkivallalta


    Anonyymi sanoi: "...siksi seksuaalisuuden alueella ei saa käännyttää kukaan mihinkään suuntaan. Siitä ei seuraa useinkaan muuta kuin ahdistusta ja ongelmia."

    Olen samaa mieltä tuon toisen anonyymin kanssa.

    Nimetön kirjoitti...

    Kallelle:

    Kysyit tuota minulta. Tuo jolle kirjoitit vastauksesi en ollut minä.

    "oletko sanomassa, että ihmiset tunnistavat seksuaalisen orientaationsa samoihin aikoihin kuin tunnistavat sukupuolensa tai ihonvärinsä?"

    En. Ainoastaan että seksuaalisen suuntautumisensa myöntäminen ei ole mitenkään helppo asia. Ymmärrän tämän vaikkei itselläni olekaan siihen liittyviä kokemuksia.

    Nimetön kirjoitti...

    "...siksi seksuaalisuuden alueella ei saa käännyttää kukaan mihinkään suuntaan. Siitä ei seuraa useinkaan muuta kuin ahdistusta ja ongelmia."

    Eli miten tulisi opastaa vaikkapa pedofiilia, joka kamppailee seksuaalisen suuntautumisensa kanssa? Sanoa, että jatka samaan malliin, voi koittaa käännyttää tätä olemaan toteuttamatta seksuaalista suuntautumistaan käytännössä?