Jotkut muistavat ehkä vanhan klassikkoelokuvan BEN HUR. Se on kertomus juutalaisesta miehestä, joka väärin syytettynä joutuu rangaistuksena kaleeriorjaksi. Pelastettuaan korkea-arvoisen roomalaisen sotilasupseerin merihädässä, Charlton Hestonin esittämä Juda ben-Hur kohoaa orjana korkea-arvoiseen asemaan pelastamansa upseerin hovissa. Lopulta senaattoriksi urallaan edennyt roomalainen adoptoi Ben Hurin lailliseksi pojakseen ja antaa hänelle perimysoikeuden asemaansa ja omaisuuteensa. Sekä tietysti vapauden. Vaikka kyse on elokuvasta kuvaus on historiallisesti totuudenmukainen.
Poleemisissa kristinuskon vastaisissa kirjoituksissa vedetään aika ajoin esiin kysymys Raamatun suhtautumisesta orjuuteen. Samassa yhteydessä Raamattunsa vakavasti ottavia helposti moititaan epäjohdonmukaisuudesta: Jos he kerran ottavat Raamattunsa niin "kirjaimellisesti" miksi he eivät sitten yhtä hyvin pidä orjia?
Tämä on helppo, mutta asiantuntematon tapa antaa kristinuskolle ja kristityille nykyajan näkökulmasta käsin omahyväisen hurskastelevia iskuja ”vyön alle”. Etenkin, kun arvostelija usein sotkee antiikin orjuuden historiassa myöhemmin esiintyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjuuskäytännön kanssa.
Uuden testamentin ja kristittyjen suhtautuminen orjuuteen
Uuden testamentin suhtautumista orjuuteen on pidetty myönteisenä. Ja sitä se varmasti onkin ainakin siinä mielessä, että orjuutta ei yksiselitteisesti tuomita. Uuden testamentin kirjoittajat eivät myöskään pyrkineet kumouksellisesti muuttamaan vallitsevia yhteiskunnallisia olosuhteita, koska evankeliumi ei ollut poliittinen ohjelma. Oli tämä sitten luettava nykylukijan mielestä alkukristittyjen ansioksi tai syyksi, niin, siinä missä monet moittivat nykykristittyjä päinvastaisesta, alkukristillinen seurakunta ainakin osasi pitää uskonnon ja politiikan erillään.
Orjuus ei ollut Uuden testamentin keksimä tai käskemä instituutio. Uusi testamentti ei käske hankkimaan orjia tai muutenkaan anna määräyksiä orjuuteen liittyen. Sen orjuutta koskevat lausunnot ovat lähes poikkeuksetta yleisiä kristillis-eettisiä ohjeita kuuliaisuudesta, nöyryydestä, rehellisyydestä ja uskollisuudesta, joita pidettiin muutenkin evankeliumin julistusta varjelevan yhteiskuntarauhan kannalta tärkeinä. Samoja periaatteita, jotka koskivat kaikkia kristittyjä vaikkapa suhteessa esivaltaan.
Uusi testamentti ei missään kiellä orjien vapauttamista Jumalan tahdon vastaisena. Sen sijaan Uusi testamentti suhtautuu myönteisesti orjien vapauttamiseen silloin kun sellainen oli mahdollista. Orjuutta ei missään tarkastella osana Jumalan alkuperäistä luomisjärjestystä, joka instituutiona olisi siksi säilytettävä koskemattomana. Pikemminkin orjuus kristillisessä julistuksessa liitetään lankeemuksen jälkeiseen todellisuuteen, josta Kristus tuli vapauttamaan meidät siihen vapauteen, joka alun perin luomakunnassa vallitsi. Evankeliumi oli siten pohjimmiltaan kertomus synnin orjuuteen joutuneista, jotka Kristus ostaa vapaaksi verensä lunnashinnalla.
”Jokainen, joka syntiä tekee on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi te tulette todellisesti vapaiksi”, sanoi Jeesus (Joh. 8:34-36). Tämän vuoksi, vaikka Paavali yhtäältä kehotti kaikkia, orjia ja vapaita, naimisissa olevia ja naimattomia, pysymään siinä yhteiskunnallisessa asemassa, jossa hän oli kristityksi tullut, hän opasti korinttilaisia: ”Te olette kalliisti ostetut: Älkää olko ihmisten orjia” (1 Kor. 7:23). Ja galatalaisille hän kirjoittaa: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:28). Paavali tuomitsee orjiin kohdistuvan henkisen väkivallan (puhumattakaan fyysisestä) ja kieltää isäntiä edes ”uhkailemasta” orjiaan, koska orja ja isäntä ovat tasavertaisia saman Herran edessä, joka tuomitsee yhtäläisesti ”henkilöön katsomatta” (Ef. 6:9).
Tästä kaikesta johtuen, vaikka kristityt eivät ymmärtäneet panna toimeen nykyaikaisen marxilaisen dialektiikan ja sosialidemokraattisen tasa-arvoihanteen mukaista yhteiskunnallista vallankumousta oli kristillisen seurakunnan suhde orjiin (kuten naisiinkin) heti alusta alkaen toisenlainen kuin ympäröivien pakanoiden parissa. Tämä johtui juuri kristinuskon evankeliumin sisältämästä vallankumouksellisesta sisällöstä. David Bentley Hart osoittaa kirjassaan Ateismin harhat (Perussanoma, 2009), että kristinusko antoi orjille jotain mikä heiltä enemmän tai vähemmän puuttui ennen kristinuskoa: Täyden ihmisarvon ja ihmisyyden. Antiikin aikana orjien oli muodostettava omia uskonnollisia yhteisöjään, sillä heillä ei ollut pääsyä isäntiensä kultteihin, vaikka ehkä saattoivatkin olla muuten saman uskonnon harjoittajia. Kristityt sen sijaan ”ottivat vastaan yhtä lailla miehiä ja naisia, vapaita ja orjia, ja velvoittivat heidät viettämään jumalanpalveluksia yhdessä”, Hart toteaa. Tämä oli radikaalia.
Varhaiskristityt seurasivat sittemmin Kristuksen esimerkkiä konkreettisesti ja ostivat toisinaan orjia vapaaksi joko yksityisten lahjoitusten turvin tai tarkoitusta varten kerätyillä seurakunnan kohlehdeilla. Näissä merkeissä varhaiskristillinen 1 Kleemensin kirje ylistää orjia vapaaksi ”lunastaneita” kristittyjä heidän suurista uhrauksistaan.
Myöhempinä vuosisatoina kristillinen teologia kehittyi Uuden testamentin yleisistä iduista kokonaisvaltaiseksi orjuuden vastaiseksi teologiaksi. Maailman kenties johtavin sosiologi Rodney Stark huomauttaa kirjassaan Victory of Reason siitä vähemmän tunnetusta tosiasiasta, että viimeistään 900-luvulle tultaessa orjuus oli kristillisen teologian vaikutuksesta käytännössä hävinnyt kristillisestä Euroopasta. Myöhemmin, orjuuden nostaessa päätään uudestaan vaikkapa Etelä-Amerikassa, paavit julkaisivat orjuuden tuomitsevia kirkonkirouksia. Se, että niitä ei noudatettu, johtui paljolti siitä, ettei paavin hengellinen arvovalta tuolloin painanut paljoakaan Espanjan hovissa, jossa maalliset rikkaudet merkitsivät taivaallisia enemmän.
Tässä kirjoituksessa olen käsitellyt lyhykäisesti orjuutta Uuden testamentissa valossa. Seuraavassa osassa tarkastelen lähemmin Amerikan Yhdysvaltojen ja antiikin orjuuskäytäntöjen virheellistä rinnastamista toisiinsa.
------------
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti