lauantai 15. lokakuuta 2011

YLE:n homoilta - Vuosi erovyöryn jälkeen.

Vuosi sitten minut kutsuttiin mukaan Ajankohtaisen kakkosen lähetykseen keskustelemaan siitä pitäisikö mies- ja naispareilla olla mahdollisuus avioliittoon, adoptointiin ja kirkkohäihin. Vähänpä osasin aavistaa (niin kuin ei kukaan meistä osallistujista), että tuo suora lähetys syntymäpäivänäni 12.10. saisi aikaan historiallisen erovyöryn kirkosta. Semminkin, kun tunnelma niin lähetyksen ulkopuolella kuin sen kuluessa oli asiallinen, eikä ohjelmassa kenenkään taholta tuotu esiin mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kuultu.

Tuore Kotimaa –lehti (13.10) kyseli muutamilta kirkollisilta ja yhteiskunnallisilta vaikuttajilta, Päivi Räsäsestä alkaen, heidän ajatuksiaan vuosi dramaattisen ohjelman jälkeen.  Tässä tiivistetysti muutamia lehdessä esillä olleiden ajatuksia.

Päivi Räsäsen mielestä ”katsojille saattoi tulla shokkina, että ohjelmassa sanottiin ääneen se, mitä suuri osa kristityistä ajattelee Raamatun opettavan”. Räsäsen oma kanta asiassa on vuoden aikana vahvistunut. Hän kuitenkin harmittelee, että kirkon tärkein viesti, armo syntisille, jäi kenties Homoillassa ohueksi.

Jani Toivola erosi ohjelman johdosta kirkossa. Miksi kuulua kirkkoon, joka ei puolusta häntä homoseksuaalina, vaan ”joudun uudestaan ja uudestaan kuuntelemaan ihmisarvoa alentavaa retoriikkaa.” Seurakunnan pitäisi Toivolan mielestä olla kuin Lady Gagan konsertissa, jossa artisti sanoi: ”Kaikki te, jotka olette ylpeitä siitä millaiseksi Jumala on teidät luonut, nostakaa kätenne!” Kirjoitettuaan eroamisperusteluistaan Helsingin Sanomissa Toivola sai paljon syvällistä palautetta ja innostui lähtemään mukaan politiikkaan.

Kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen sanoi aavistaneensa, että ohjelma synnyttäisi jonkinlaisen reaktion. Sen mittakaava kuitenkin yllätti. Yli 40 000 ihmistä erosi kirkosta. ”Tämän jälkeen mikään ei yllätä”, Pesonen toteaa Kotimaa –lehdessä. Ohjelmasta on opittu, että kirkolla pitää olla parempi valmius tällaisiin tapahtumaketjuihin.

Ohjelmaan osallistunut Tampereen piispa Matti Repo totesi, että erovyöryn alettua lähdettiin etsimään syyllisiä: ”Siellä missä ajetaan muutosta kirkon käsityksiin, oltiin pettyneitä Homoiltana: väärä mies esitti väärän käsityksen, joka tuki väittelyn väärää osapuolta”.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelä on katsonut ohjelman nauhalta useaan otteeseen, eikä pidä sitä erityisen poikkeuksellisena. Katsojien reaktiot kertovat kuitenkin asenteiden nopeasta muuttumisesta. ”Harvoin ymmärrys konservatiivista kantaa kohtaan on heikentynyt näin nopeasti”, Niemelä sanoo.

Homoillan toinen juontaja, Jyrki Richt piti kohun mittakaavaa täysin odottamattomana. Se osoitti Richtin mielestä, että loppujen lopuksi ohjelma kävi ”oikean debatin oikeaan aikaan. Se puhkaisi pitkään muhineen yhteiskunnallisen paineen ja käynnisti kirkon sisäisen itsetutkistelun.” Vuoden journalistiseksi teoksi palkitun ohjelman seurauksena ”yhteiskunnassa tapahtui arvosiirtymä suvaitsevaisuuden suuntaan”, Richt pohtii.

Espoon piispa Mikko Heikan mielestä ohjelma ei antanut kattavaa kuva kirkon kannasta.  Viesti siitä, että kirkko ei suhtaudu kielteisesti homoseksuaaleihin, tarkentui vasta ajan myötä. Saatiin aikaan piispalliset ohjeet rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Heikka arvelee, että nyt tiedetään laajasti, että Homoillan kielteinen kanta ei ole kirkon kanta. Kirkossa ymmärretään myös paremmin että viestintä tapahtuu tunneissa eikä päivissä. Heikka uskoo sitkeän keskustelun tuottavan ajan oloon tulosta, kuten naispeppeuskeskustelu aikanaan.

Omia ajatuksiani vuosi homoillan jälkeen

Olen kirjoittanut ajatuksiani YLE:n homoillan jälkeisestä kohusta blogillani täällä sekä täällä. En tahdo toistaa aiemmin kirjoittamaani. Vuosi on kuitenkin antanut myös minulle aikaa pohdiskella tilannetta monelta kantilta. Yhtäältä ajatukseni pyörivät siinä miten tällaisista kirkkoa ja yhteiskuntaa koskettavista eettisistä kysymyksistä yleensä on mediassa mahdollista keskustella. Toisaalta olen miettinyt kristllisen sanoman ydintä, jolle YLE:n homoillassa ei keskustelun luonteesta johtuen ollut tilaa.

Ihmettelen  hiukan ohjelmaan osallistuneen piispa Matti Revon kommenttia, kun hän Kotimaa –lehdessä jälkikäteen harmittelee, kuinka vasta ”kameroiden edessä selvisi, että keskustelun sijaan odotettiin lyhyitä väitteitä. Vastakohtia vaativa draama ei antanut mitään mahdollisuutta kristillisen avioliittonäkemyksen perustelemiselle. En halunnut ottaa osaa väittelyteatteriin, joka ei tee oikeutta ihmisille eikä näkemyksille”.

Minusta tässä on hiukan selittelyn makua. Se paljastaa piispojen olevan tottumattomia, ellei peräti kykenemättömiä, toimimaan mediaympäristössä. Siinä onnistuminen nimenomaan edellyttää kykyä tiivistäen perustella sanottavansa. Sijaa ei ole ”toisaalta-toisaalta” tyyppisille jaarituksille joihin kenties piispainkokouksissa on totuttu ja joista ei loppujen lopuksi kenties saa edes selvää mitä mieltä keskustelija on.  Mediassa mielipide on osattava tiivistää ja kärjistää.

Totta on, että homoillan kaltaisessa keskustelussa oli ilmeisiä keskustelua kärjistäviä sisäänrakennettuja piirteitä, jotka johtuvat asetelmasta ja median luonteesta. Mutta se on se hinta ja pelin henki, joka tällaiseen keskusteluun osallistumisessa on otettava huomioon. Sitä on turha valittaa. Se on vain parhaan kykynsä mukaan osattava hyödyntää viestinsä perillesaamiseksi.

Kuitenkin yhdyn Revon tuskailuun siltä osin, että tällainen nopeatempoinen mediakeskustelu muodostuu väistämättä moralisoivaksi silloin kun käsitellään syvästi kristillistä etiikkaa koskevia kysymyksiä.

Jos ohjelmassa käsitellään asiaa, jonka Raamattu sanoo synniksi, niin se on myös voitava sanoa ohjelmassa suoraan. Arvatenkin osapuolet oli kutsuttu studioon käymään keskustelua ja tuomaan kantansa julki. Muutoin keskustelu ei olisi ollut rehellistä kenenkään kannalta. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki mitä kristinuskolla on sanottavana synnistä. Ja nyt pääsen takaisin siihen, mikä mielessäni erityisesti on pyörinyt vuosi homoillan jälkeen.

Päällimmäisenä olen itse miettinyt viime aikoina keskustelun sitä puolta, jota homoilta ei kyennyt kunnolla valottamaan.Osaksi tämä johtui siitä, että keskustelu oli kirkollis-yhteiskunnallis-eettinen. Kristinusko ei silti ole ensi sijassa sanoma synnistä, vaan Pelastajasta. Kristinusko ei ole pääasiassa etiikkaa, vaan evankeliumia. Ei vaatimus, vaan lupaus.  Kristinusko ei ole vain sanoma siitä mitä Jumala meiltä vaatii (laki), vaan myös mitä Hän Kristuksessa meille lupaa (evankeliumi).

Niin kauan kuin ihminen ei tunne Jumalaa ja Hänen rakkauttaan luonnollinen ihminen kokee moralisoivan puheen synnistä uhkana koko ihmisyydelleen. Tästä saatiin tuta sekä YLE:n ohjelmassa että etenkin sitä seuranneessa kohussa. Syntinen ihminen – olipa hän hetero tai homo – ei kykene kuvittelemaan toisenlaista elämää kuin mitä hänellä on. Puhe sellaisesta on uhkaavaa. Varsinkaan, jos hän ei koe mitään tarvetta muutokseen elämässään, vaan on siihen täysin tyytyväinen.

Tällöin ihminen kokee kristillisen etiikan vaatimukset – Jumalan laki –  pakottamisena ja ihmisyyden ydintä uhkaavana. Hän ei voi käsittää, että saman Raamatun mukaan, joka niin suorasainaisesti tuomitsee  hänen nykyisen elämänsä, Jumala voi saada aikaan sisältäkäsin lähtevän muutoksen, joka ei ole pakonomaista mukautumista kristillisen etiikan vaatimuksiin, vaan ihmisyyden vapautumista aivan toisenlaiseen elämään, jollaista ennen ei voinut edes kuvitella. Ja se kaikki tapahtuu omaehtoisesti. Ilman tätä Jumalan aikaansaamaa ihmettä evankeliumi saa luonnollisen ihmisen vain miettimään mistä häntä vaaditaan luopumaan.

Edesmennyt Erkki Leminen kiteytti tämän kaiken kaiken laulun sanoihin: ”Ei käskemällä parannukseen saa, se tapahtuu kun Herra armahtaa.”

Juuri tästä ihmeestä on kyse vaikka tämän yhden nuoren miehen elämässä, joka kirjoitti blogillaan: Anteeksipyyntö Päivi Räsäseltä. Kirjoitus kosketti minua syvästi ja iloitsen kirjoitajan kokemuksesta. Asian ydin, miksi otan blogin esille, ei ole anteeksipyynnössä, joka sinänsä on kaunis ele. Vaan siinä muutoksessa, jota blogisti kuvaa elämässään tapahtuneen ja siitä kuinka hän kuvaa sen tapahtuneen. Hädän hetkellä hänellä oli paras ystävä, joka oli kristitty. Tämä ei moralisoinut eikä tuominnut, vaan rukoili. Blogisti sai kohdata Jeesusksen. Kukaan ei pakottanut. Alkoi muutosprosessi ja matka, joka jatkuu yhä. Jeesus voi antaa ihmiselle aivan uuden tavan tarkastella elämää. Siitä alkaa muutos, joka ei ole kenkään pakottama, vaan nousee Jumalan elämän voimasta ihmisen omassa sisimmässä.

Vuosi on kulunut YLE:n dramaattisesta homoillasta. Raamattu on edelleen Jumalan sanaa. Raamatun mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen on edelleen syntiä. Jumala edelleen rakastaa homoseksuaaleja siinä missä heteroseksuaaleja ja kutsuu meitä kaikkia parannuksen. Seurakunnassa tulee olla tilaa ihmisille, jotka kilvoittelevat elämässään omaan sukupuoleensa kohdistuvan kiintymyksen kanssa, vaikka kirkko ei voikaan hyväksyä homoseksuaalista käyttäytymistä Jumalan tahdon mukaisena saatikka siunata homopareja avioliittoon. Kirkko, joka ryhtyy siunaamaan homopareja yksityisesti tai alttareillaan lakkaa olemasta Kristuksen apostolinen kirkko, kuten Wofhart Pannenberg on sanonut.

Mutta vaikka tästä on pidettävä Raamatun valossa kiinni ja se on uskallettava sanoa, tämä ei ole kristinuskon ydinsanoma. Pikemminkin se on sanoma Jeesuksesta, joka edelleen Pelastaa syntisiä ja saa aikaan Häneen turvaavassa ihmisessä yliluonnollisen uudestisyntymisen ihmeen, joka voi muuttaa ihmisen koko tavan tarkastella maailmaa ja omaa elämäänsä.


-------

Aiemmin aiheesta tällä blogilla:

12 kommenttia:

Hihhuli kirjoitti...

Katsoin itse kyseisen keskustelun. En ollut näihin aikoihin vielä uskossa, ja maalliset tarpeet ohjasivat elämääni. Tuohon aikaan mielipiteeni homoja kohtaan oli jyrkkä EI: Heille ei olisi luvassa pelastusta mihin uskontokuntaan ikinä kuuluisivatkaan, he eivät sellaista ansainneet.

Nyt, kun pohdin asiaa uudelta kannalta oltuani reilun kaksi kuukautta Herran palvelijana, minä vihdoinkin ymmärrän aiheesta jotain. On totta, että homous on synti. Niin ovat myös varkaudet, väkivalta ja rivoudet. Mikään synti ei estä uskomasta, koska Jeesus on lunastanut ne ristillä.

En mene sanomaan, saavatko homoseksuaalit pelastusta. En nimittäin osaa sanoa. Järkeni sanoo ei ja sydän kyllä.

Minun ystäväni, biseksuaali, tuli uskoon syyskuussa. Tämä auttoi minua ymmärtämään heidän näkökantaansa. Meitä kutsutaan parannukseen synnistä,oli syntimme mikä hyvänsä. Herran rakkaus kattaa jokaisen elävän olennon.

Minusta kirkosta eronneet ihmiset saisivat pohtia tekoaan: Paneelikeskustelussa puhuivat vain muutamat ihmiset, ei koko kirkko. Se, mitä he ajattelevat ei pakolla kata koko kirkon näkemystä.

Marko kirjoitti...

"Hän ei voi käsittää, että saman Raamatun mukaan, joka niin suorasainaisesti tuomitsee hänen nykyisen elämänsä, Jumala voi saada aikaan sisältäkäsin lähtevän muutoksen, joka ei ole pakonomaista mukautumista kristillisen etiikan vaatimuksiin, vaan ihmisyyden vapautumista aivan toisenlaiseen elämään, jollaista ennen ei voinut edes kuvitella. Ja se kaikki tapahtuu omaehtoisesti. Ilman tätä Jumalan aikaansaamaa ihmettä evankeliumi saa luonnollisen ihmisen vain miettimään mistä häntä vaaditaan luopumaan."

Tässähän se ongelman ydin oikeastaan onkin. Ihmiset eivät voi käsittää taikka usko, että on olemassa tällainen YLILUONNOLLINEN mahdollisuus muuttua. Tähän ei uskota ja se näkyy selkeästi kaikissa väittelyissä. Toivola pitää tällaista "retoriikkana". Ajatellaan, että homous on normaalia. Samalla tavoin kuin vasenkätisyys tai silmien väri. Mutta ei haluta ymmärtää sitä, mitä Raamattu selkeästi sanoo.

Sitten taas ei haluta uskoa Raamattuun. Kuinka kukaan voi todistaa ja perustella Raamatulla kantaansa jos perusteluilta viedään pohja pitämällä Raamattua satukirjana? Ei ihmiset ota tosissaan Raamatulla perustelua.

Itse uskovana välillä turhauttaa niin paljon, kun on lähes mahdotonta saavuttaa ihmisiä tai saada heidät käsittää oma kantansa kun Raamattuun eikä tähän yliluonnoliseen muutosmahdollisuuteen haluta uskoa.

Mutta se toimii. Kiitos Herralle niistä ihmisistä, jotka ovat löytäneet Jeesuksen ja saaneet kokea muutoksen todellisesti ja väkevästi! Herra on hyvä!

Siunausta!

Anonyymi kirjoitti...

"Tässähän se ongelman ydin oikeastaan onkin. Ihmiset eivät voi käsittää taikka usko"

Oma henkilökohtainen uskontoon pohjaava kantasi voidaan kyllä käsittää ja ymmärtää, mikäli sovellat sitä itseesi ja ihmisiin, jotka haluavat uskoa samanlaisiin ajatuksiin. Jokaisellahan on vapaus uskoa. Sen pitemmälle et ole oikeutettu vaatimaan ymmärrystä. Voit vaatia hyväksyntää ajatuksellesi "yliluonnollisesta mahdollisuudesta muuttua" vasta sen jälkeen, kun sinulla on tarjota sille perusteluita, jotka pohjaavat muuhunkin kuin haluun uskoa. Sinun on hyväksyttävä, että uskolla voit perustella vain henkilökohtaisia ajatuksia, et yhteiskunnallisia asioita, koska ihminen voi uskoa ihan mitä tahansa. Ihmisten vastustus tulee siitä, kun uskonnollisin perustein halutaan käyttää valtaa ja esitetään isoja väitteitä perusteetta.

"Itse uskovana välillä turhauttaa niin paljon..."

Mielestäni se johtuu itsekkyydestä. Oletko nostanut omat uskomuksesi kaikkien muiden yläpuolelle ja tosiasioihin verrattaviksi? En ole itse kristitty, mutta uskon lujasti moniin asioihin. Otan ne varmastikin yhtä vakavasti, kuin uskova jonkun homojen naurettavan eheytymisen. Vastaavasti sitten jollekin muulle ei kelpaa minun uskoni. Silti pidän kiinni näistä rajoista, jotka sinullekin selitin. Vaikka olisin kuinka varma, että nyt olen löytänyt oikean totuuden jostain asiasta, niin en halua vaatia sille hyväksyntää maailmassa, joka on täynnä erilaisia ihmisiä, tapoja ja näkemyksiä. Jos haluat vastustaa homoliittoja, niin sinun on etsittävä tukea tietoon ja tutkimukseen perustuvista maallisista ja konkreettisista asioista ja lähteistä. Uskolla voit perustella vain siellä missä kaikki sen jakavat. Ja joskus on hyvä muistaa sekin, kaikesta innokkuudestaan ja varmuudestaan huolimatta, että voi aivan oikeasti olla itsekin väärässä. Moni unohtaa sen täysin.

Vili Raunio kirjoitti...

Niinpä, kuka tahansa voi aivan hyvin olla väärässä. Siksi ihmettelenkin miksi suuna päänä kutsut eheytymistä naurettavaksi

Anonyymi kirjoitti...

"Siksi ihmettelenkin miksi suuna päänä kutsut eheytymistä naurettavaksi"

Sellaista asiaa ei ole järkevää pitää olemassolevana, jolle ei löydy johdonmukaisia järkeviä perusteluja. Väitteen esittäjällä on velvollisuus esittää todisteita asian puolesta, ei sen vastustajalla. Mikäli niitä ei pystytä tai haluta tarjota, niin silloin asiaa voi pitää huuhaana. Jos todisteita on tarjota, niin vastakkaista näkemystä edustavalla on silloin velvollisuus perustella miksi ne eivät pidä paikkansa.

Pasi Turunen kirjoitti...

Anonyymi,

Keskustelu "eheytyksestä" ei suoranaisesti liity kirjoittamaani. Mutta minua kiinnostaa kysyä mikä katsotaan "eheytymiseksi"? Eli missä vaiheessa katsoisit että voidaan puhua homon eheytyneen. Enkä nyt tarkoita että "sitten kun siitä on näyttöä" :) Tietysti. Mutta mikä olisi mielestäsi "näyttö" eheytymisestä? Entä jos ihminen itse kokee eheytyneensä, onko hänellä oikeus kokea niin vai tulisiko hänen kokemuksensa mitätöidä ulkopuolisten toimesta?

Muistuu sellaienkin näet mieleen että väitetysti Kinseyn asteikolla (0-6) suuntautuneisuus voi elämän varrella liukuvasti muuttua ilman että siihen kukaan suoranaisesti puuttuu. Eli seksuaalinen suuntautuneisuus ei ole väkttämättä ehdottoman kiibteä ja muuttumaton ominaisuus siloinkaan kun mihinkään "eheytymiseen" ei edes pyritä.

Pasi Turunen kirjoitti...

Edelliseen vestiini liittyen jäi nämä kaksi linkkiä laittamatta mukaan. 

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/elamantaito/
1869/seurantatutkimus_seksuaalinen_suuntautuminen_voi_muuttua_jopa_kivutta

http://www.youtube.com/watch?v=qBhW2q11qu8 

"Eheytyminen" on viime vuosina ollut kiihkeän tutkimuksen kohteena, jonka käsittelemistä ehkä vaikeuttaa kysymyksen voimakas politisoituminen. 

Toisaalta voisi olla yleensä parempi puhua "muutoksesta" kuin "eheytymisestä". Jälkimmäinenhän on jo eräänlainen arvokannanotto ja se tekee asiasta kekustelemisen vaikeaksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta mikä olisi mielestäsi "näyttö" eheytymisestä?

Tahdosta riippumaton luontainen muuttuminen, jota joillakin ihmisillä tapahtuu, ei mielestäni ole eheytymistä. Mielestäni eheytyminen on sitä, että suuntautumiseen voidaan tietoisesti vaikuttaa jollain menetelmällä, vaikkapa uskonnon avulla, henkilön niin halutessa.

Uskovilla on homoille tarkoitettuja eheytysjärjestöjä ja ryhmiä. Kuka takaa, että kyse näissä on muustakin kuin aivopesusta? On asiantuntijoiden tehtävä sanoa, mitä riittävän näytön saamiseksi edellytetään, minä en siihen pysty ottamaan kantaa. Esimerkiksi lääketieteelle ei riitä yksittäiset kokemukset ja tapaukset, vaan tarvitaan kunnollista tutkimusta. Samaa voinee soveltaa tähän.

"Entä jos ihminen itse kokee eheytyneensä, onko hänellä oikeus kokea niin vai tulisiko hänen kokemuksensa mitätöidä ulkopuolisten toimesta?"

Mistä sen tietää, onko kysymys bi seksuaalisuudesta, ja henkilön halusta valita toisin? Haluaako joku tukahduttaa seksuaalisuutensa, koska kokee, ettei ole hyväksytty sellaisena kuin on? Entäpä luonnollinen muuttuminen ja itsensä löytäminen? Onkohan väitetty eheytyminen sittenkään pysyvää? Moni on myös pettänyt itseään seksuaalisuuden alueella. Monesti ihmiset haluavat vilpittömästi nähdä asioita oman maailmankatsomuksensa läpi, enkä puhu pelkästään tästä aiheesta. En mitätöi, mutta en myöskään helposti usko, koska kysymys on niin monimuotoinen. Jos joku alkaa omaan kokemukseensa pohjaten käännyttää toisia, että vain tietty tapa ajatella ja elää on oikein, niin ymmärrän ihmisten mitätöinnin.

"Toisaalta voisi olla yleensä parempi puhua "muutoksesta" kuin "eheytymisestä". Jälkimmäinenhän on jo eräänlainen arvokannanotto"

Niimpä. Jos ihminen on terve, henkisesti tasapainoinen ja normaaleihin ihmissuhteisiin kykenevä, niin tuskimpa se siitä sen ehemmäksi muuttuu, vaikka kumppanin sukupuoli vaihtuisikin?

Pasi Turunen kirjoitti...

Mielestäni eheytyminen on sitä, …

Periaatteessa samaa mieltä, mutta tätä en kysynyt, vaan sitä mikä katsotaan ”näytöksi” eheytymisestä.

Kuka takaa, että kyse näissä on muustakin kuin aivopesusta?

”Aivopesu” ei ole tieteellinen termi, eikä aivopesusta yleensäkään ole tieteellistä näyttöä. Mutta siinä määrin, kun aivopesusta yleensä puhutaan siihen sisältyy äärimmäinen vaikuttaminen toiseen vasten hänen tahtoaan. Silloin kun ”eheytyminen” lähtee henkilön omasta halusta ei ole nähdäkseni asianmukaista puhua ”aivopesun” mahdollisuudesta.

On asiantuntijoiden tehtävä sanoa, mitä riittävän näytön saamiseksi edellytetään, minä en siihen pysty ottamaan kantaa.

Silloin et pysty asiantuntevasti myöskään ottamaan kantaa – vaikkapa tällä blogilla – siihen, että joidenkin kokemukset omasta ”eheytymisestään” eivät olisi aitoja.

Esimerkiksi lääketieteelle ei riitä yksittäiset kokemukset ja tapaukset, vaan tarvitaan kunnollista tutkimusta. Samaa voinee soveltaa tähän.

Viittaan linkkeihin, jotka laitoin viitteeksi.

Mistä sen tietää, onko kysymys bi seksuaalisuudesta, ja henkilön halusta valita toisin?

Viime kädessä vain henkilö itse voi arvioida mistä on kyse. Tätä juuri tarkoitin, että ulkopuoliset eivät voi, eikä heidän tule mitätöidä henkilön omaa ”eheytymisen” kokemusta kyseenalaistamalla hänen homoseksuaalisuutensa tai omaehtoista halunsa valita toisin jos hän itse ilmaisee niin haluavansa. Toisaalta häntä ei pidä pakottaa mihinkään "eheyttämiseen" jos hän ei sitä halua. On kunnioitettava henkilön tahtoa.

Mitä tulee bi-seksuaalisuuteen niin yhtä hyvin voi kysyä mistä tietää, että kukaan homo ei olekin bi, koska kerran suuntautuminen voi elämän aikana nykykäsityksen mukaan muuttua itsestään.

Haluaako joku tukahduttaa seksuaalisuutensa, koska kokee, ettei ole hyväksytty sellaisena kuin on? Entäpä luonnollinen muuttuminen ja itsensä löytäminen? Onkohan väitetty eheytyminen sittenkään pysyvää? Moni on myös pettänyt itseään seksuaalisuuden alueella.

Tämä kaikki on varmasti osaksi totta. Mutta aivan niin kuin alkoholistin raitistumisen pysyvyys ei ole syy kyseenalaistaa, että hän ei olisi raitistunut. Samoin hän on voinut lakata juomasta koska ei ole kokenut olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että alkoholisti voi raitistua, vaikka se olisi saanut alkusykäyksen hyväksytyksitulemisen tarpeesta.

Monesti ihmiset haluavat vilpittömästi nähdä asioita oman maailmankatsomuksensa läpi, enkä puhu pelkästään tästä aiheesta.

Aivan totta. Itse asiassa tämä on totta meistä kaikista. Ei vain "monesti" vaan jatkuvasti. Kaikilla on jokin maailmankatsomus, jonka läpi he vilpittömästi katselevat asioita. Pätee sekä sinuun että minuun että muihin.

Kiitos ajatuksistasi ja asiallisista kommenteistasi.

Anonyymi kirjoitti...

Anomyymi herätti esiin mielenkiintoisen ajatuksen - bi-seksuaali voi muuttaa suuntautumisensa kohdetta (lopullisesti?). Monesti kuulee väitettävän, ettei suuntautumistaan voi muuttaa, ei ainakaan homoseksuaali. Mutta, jos hetero ja bi voi muuttaa suuntautumistaan, miksi homoseksuaali ei voi? Samasta ihmisen seksuaalisuudesta kuitenkin on kysymys.

Bi-seksuaalihan kokee sukupuolista vetoa oman- ja vastakkaisen sukupuolen edutajaa kohtaan.

Jos bi-seksuaali lakkaa tai päättää lakata kokemasta sukupuolista vetoa omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen, hän ei ole enää bi, vaan homo tai hetero eli hän on muuttunut.

Kalle

Pasi Turunen kirjoitti...

Good points, Kalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Silloin et pysty asiantuntevasti myöskään ottamaan kantaa – vaikkapa tällä blogilla – siihen, että joidenkin kokemukset omasta ”eheytymisestään” eivät olisi aitoja."

Kaikenlaisista asioista on varmasti paljon yksittäisiä kokemuksia. Millä perusteella ne pelkästään riittäisivät todisteeksi? Varsinkin kun asia tuntuu olevan niin monimuotoinen. Minusta ei ole väärin pitää kaikkea sellaista todennäköisesti humpuukina ja uskon asiana. En pysty uskomaan eheytymiseen pelkästään tuolla perusteella. Tuosta Seurakuntalaisen tutkimusjutustakaan en ole varma, täyttääkö kaikkia kriteereitä, mitä tutkimuksen pitäisi. Kukaan ei ollut edes kunnolla eheytynyt käsittääkseni, vaan kiinnostus oli joidenkin kokemusten mukaan vähän liukunut eri suuntaan, jos tuohon edes voi luottaa.Jää kysymysmerkiksi toistaiseksi. Sekään ei luottamusta lisää, että näitä eheytysasioita pitävät esillä lähinnä vain uskovat... Kai niistä yleisemminkin puhuttaisiin, jos niissä olisi perää. Olen siinä käsityksessä, että tämä on uskonasia.


"Mitä tulee bi-seksuaalisuuteen niin yhtä hyvin voi kysyä mistä tietää, että kukaan homo ei olekin bi, koska kerran suuntautuminen voi elämän aikana nykykäsityksen mukaan muuttua itsestään."

Kyllä sitä miettii.... Tietääkö kukaan kuinka yleistä se on? Uskoisin, että melko harvinaista. Voidaanko sillä, että seksuaalisuus voi joillakin muuttua itsekseen, puolustaa eheytymistä ja sitä että asiaan pystyy jotenkin tietoisesti vaikuttamaan? Seksuaalisuutta ei tietoisesti valita.
Mistä Kalle on sellaista lukenut, että joku voi päättämällä vaihtaa suuntautumistaan?

"Silloin kun ”eheytyminen” lähtee henkilön omasta halusta ei ole nähdäkseni asianmukaista puhua ”aivopesun” mahdollisuudesta."

Oletko aivan varma? Olin kauan sitten mukana eräässä lahkossa. Myöhemmin oli ihmeellistä huomata miten paljon se vaikutti omaan ajatteluun ja uskomuksiin. Jonkinlaiselta aivopesulta se tuntui, vaikkakin olin mukana vapaasta tahdosta. Ympäristö ja ihmiset voi vaikuttaa yllättävän paljon siihen, mitä me muka itse haluamme. En sano että kaikissa tapauksissa, mutta kuitenkin.

"Samoin hän on voinut lakata juomasta koska ei ole kokenut olevansa hyväksytty sellaisena kuin on."

Olisi helppoa, jos kyse olisi vain käyttäytymisestä ja siitä ettei tee jotain. Kyse on ennenkaikkea siitä, mitä ihminen sisimmässään on. Moni raitistunut on repsahtanut, taipumus tuntuu kuitenkin olevan jäljellä.

"Toisaalta häntä ei pidä pakottaa mihinkään "eheyttämiseen" jos hän ei sitä halua. On kunnioitettava henkilön tahtoa."

Kyllä. Ja toisaalta ei olisi oikein luvatakaan mitään. Mutta olisihan se kiva, jos voisi valita sellaisen seksuaalisuuden, millä tässä elämässä helpoiten pärjää.