USKON PUOLESTA

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kotimaa24, Junkkaala - Eikö Israelia tarvitsekaan siunata?

Kotimaa24 uutispalvelussa uutisoiitiin tänään (23.4.) tuoreeltaan Juutalaisevankelioimisen Suomen työryhmän (JUST) Helsingin Lähetyskirkossa eilen, maanantaina (22.4.) järjestämää Jeesus Israelille –seminaaria. ”Israelia ei tarvitse siunata” julisti raflaafa otsikko referoiden yhden seminaaripuhujan, teologian tohtori Eero Junkkaalan aamupäivän alustusta.

Ensilukemalta minua harmitti se, että koko päivän seminaarianti Jeesuksen julistamisen ihanasta etuoikeudesta ja tärkeydestä juutalaisille tuntui toimittajan käsittelyssä kiteytyneen yhden ainoan alustuksen pohjalta juttuun, jonka johdosta saattoi erehtyä luulemaan, että Lähetyskirkossa oltiin koolla, koska ”Israelia ei tarvitse siunata”.

Olin itse seminaarissa mukana koko päivän ja seurasin esitykset alusta loppuun. Lukuun ottamatta pientä hetkeä, jolloin loppuiltapäivästä haahuilin Kasarmikadun lähikortteleissa etsimässä Rakennusviraston pois hinaamaa autoani. Se oli sarjassamme Spede Pasasen lausahduksia: "Koskaan ei aamulla voi tietää miten kivaa on illalla". Mutta ei siitä sen enempää. Auto löytyi.

Seminaari oli monipuolinen ja antoisa, mikä käy ilmi ohjelmaa vilkaisemalla vaikkapa tästä linkistä. Alussa muisteltiin halki kirkkokuntarajojen arvostettua ja rakastettua rovasti Risto Santalaa ja hänen mittavaa elämäntyötään teologina, kirjailijana, rabbiinisten lähteiden tuntijana, jotta Israel saisi kuulla Messiastaan Jeesuksesta. Juutalaisevankelioimisen haasteita ja vaikeita kysymyksiä seminaarisa ei kartettu. Kysymystä korvaus- ja kahdenliiton teologiasta oli saatu Tanskasta käsittelemään Lausanne liikkeen juutalaisevankelioimisen kansainvälisen verkoston (LCJE) pitkäaikainen koordinaattori, teologian tohtori Kai Kjaer-Hansen.

Kotimaa24 uutisessa sinänsä totuudenmukaisesti referoitu Junkkaalan puheenvuoro ja siinä esiintyneiden ajatusten esilletuominen antoi seminaarista liian kapea-alaisen kuvan. Kyse oli alustuksesta, joka koski tärkeää aihetta Mitä on Israelin siunaaminen? Puheen jälkeen Eero itse haastoi kuulijoita olemaan kanssaan kriittisesti eri mieltä. Monet olivat ja nostivat toisenlaisiakin näkökulmia. Syntyi keskustelua, eikä vain otsikoita.

Esimerkiksi yleisön kommenteissa nostettiin esiin monia Israelille annettuja Raamatun lupauksia ja siunauskehotuksia. Mutta esiin nousi myös eräs tavattoman tärkeä huomio: Siinä missä Junkkaalan alustuksen näkökulmat nojasivat siihen periaatteeseen, että vanhaa testamenttia on tulkittava uuden valossa, yleisön keskuudesta kysyttiin, että eikö olisi oikeampaa tarkastella uutta testamenttia vanhan valossa? Tämä oli paljon tärkeämpi kommentti kuin mihin seminaarissa oli aikaa paneutua ja valitettavasti ajatus jäi ilmaan.

Heitän seuraavassa kehään muutaman oman kriittisen näkökulma liittyen Kotimaa24:n referoimaan alustukseen. Teen sen siksikin, että en pystynyt osallistumaan seminaarissa alustuksen synnyttämään kriittiseen keskusteluun koska tulkkasin aamupäivän alustuksia ulkomaiselle puhujavieraallemme. Jos itse olisin pitänyt puheen samasta aiheesta olisin esittänyt joukon asioita toisin. Eero tietää, että kirjoitan ja että olen eräistä painotuksista ja johtopäätöksistä eri mieltä. Ystävät kestävät toisiltaan erimielisyyttäkin. Ilman ei syntyisi keskustelua.

Ensin kuitenkin se kaikkein tärkein asia josta olen samaa mieltä: Olen ehdottomasti yhtä mieltä siitä, että Israelin siunaamiseen kuuluu tärkeimpänä se, että kerromme juutalaisillekin Jeesuksesta pelastajana. Ei ole kahta erilaista pelastustietä – yksi pakanoille, toinen juutalaisille. On vain yksi nimi, jossa kaikki voivat löytävät pelastuksen (Apt. 4:12). Tämä on luovuttamaton ja tärkeä evankeliumin totuus. Jeesus on Israelin Messias. Kuten Kai Kjaer-Hansen totesi: Jos Jeesus ei ole Israelin Messias, ei Hän myöskään ole kansakuntien Kristus.

Miten tahansa siunaamisen määrittelemmekään ei sitä silti voi mielestäni rajata ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille. Tällainen on asian perusteetonta pelkistämistä äärimmilleen. En lisäksi löydä Raamatusta tarvetta tällaiselle ”joko-tai” ajattelulle. Ei Israelin muun siunaamisen tarvitse (eikä pidä) olla pois Kristuksen viemisestä juutalaisille.

En myöskään näe perusteltuna sitä ajatusta, että vanhasta testamentista löytyvät kehotukset siunata Israelia tai juutalaiselle annetut lupaukset olisivat tulleet hengellisesti merkityksettömiksi vain koska uudessa testamentissa niitä ei eksplisiittisesti toisteta ja koska Jeesus on tullut. Niitä ei Uudessa testamentissa myöskään ole eksplisiittisesti kumottu tai hylätty.

Sen sijaan sanotaan, että Jeesus tuli ”v a h v i s t a m a a n isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan” (Room 15:6). Ja vaikka juutalaiset, jotka torjuvat evankeliumin ja Paavalin mukaan ovat, ihan samoin kuin evankeliumin torjuvat pakanatkin, evankeliumin kannalta ”Jumalan vihollisia” (eivät siis ole pelastettuja ilman uskoa Jeesukseen) sanotaan heistä jotain mitä ei voida sanoa pakanoista edes heidän epäuskossaan: ”…valinnan perusteella he [juutalaiset] ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.” (Room. 11:28-29). Tämä on paljon sanottu.

Juutalaisilla on uudenkin testamentin mukaan isien tähden erityinen Jumalan valintaan ja rakkauteen perustuva kansallinen, joskaan ei automaattisesti pelastava (soteriologinen) suhde Jumalaan. Tämä erottaa epäuskoisenakin juutalaiset kaikista muista epäuskoisista kansoista ja se ilmenee muun ohella Hänen maailmanhallinnassaan juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi siinä, että juutalaiset ovat säilyttäneet hajaannuksessakin ollesaan kansallisen identiteettinsä ja Jumalan uskollisuuden tähden saaneet palata historialliseen kotimaahansa, jossa heillä jälleen kerran on oma valtio. Puhumattakaan siitä, että juutalaisten joukossa on pieni mutta elinvoimainen Jeesukseen uskovien juutalaisten muodostama ”tosi Israel”.

Vaikka evankeliumin julistaminen tulee kuulua Israelin siunaamiseen on minun siis mahdotonta Raamatun valossa ajatella, että kaikki olisi pelkistettävissä sillä tavoin ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille, että Raamatun Israelin siunaamiseen muutoin kehottavat tekstit olisivat käyneet merkityksettömiksi. Vaikka juutalaisetkaan eivät Raamatun mukaan pelastu ilman Jeesusta ei tästä voida johtaa sitä, että ei-uskovan juutalaisen kansan tai Israelin nykyvaltion siunaaminen ja sille hyvän tekeminen olisi tarpeetonta.

Israelin, kansan ja valtionkin, siunaaminen ja sen hyväksi toimiminen totuudessa on edelleen perusteltua niiden kehotusten pohjalta, joita Raamatusta monessa kohdin luemme. Tämä ei tarkoita kaiken Israelin politiikan automaattista hyväksymistä. Tosin sehän kaiketi riippuu harjoitetusta politiikasta. Aivan samoin kun voin siunata Suomessa toteutettavaa hyvää politiikkaa voin siunata hyvää politiikkaa Israelissa. Tämän pelkkä sanominen ei tietenkään vielä ratkaise kysymystä siitä mikä sitten on sitä siunattavaa ”hyvää” politiikkaa. Mutta ei politiikan siunaamisessa automaattisesti ole mitään pahaakaan sen enempää Israelin kuin Suomenkaan kohdalla.

Kaiken Israeliin kohdistuvan asiallisenkin mielenkiinnon ja intoutumisen keskellä on tärkeää korostaa, niin kuin Eero Junkkaala alustuksessaan Lähetyskirkossa, että mikään sinänsä arvokas ja Jumalan mielen mukainen Israelin hyvään pyrkivä siunaaminen ja harrastuneisuus ei juutalaisten kohdalla saa korvata Jeesusta, eikä viedä hänelle kuuluvaa paikkaa. Se vasta, etten sanoisi, kauheaa ”korvausteologiaa” olisi! On ennen kaikkea hyvää ja oikein rakastaa Israelia kertomalla juutalaisillekin evankeliumia Jeesuksesta. Kristitty ei saa unohtaa rukoilla myöskään arabikristittyjen veljien ja sisarien puolesta. Juutalaisten rakastaminen ei saa tapahtua palestiinalaisia vihaamalla.

Manu Ryösö totesi Kotimaa24 Junkkaala-uutisoinnin kommenttipuheenvuoroissa varsin osuvasti. ”Pelastuksen osallisuus on kaiken siunauksen lähtökohta, peruskivi ja maali. Tätä kristitty rukoilee yhtä lailla israelilaisille kuin muillekin kansoille." Sen sijaan siunauksen pelkistäminen ainoastaan pelastuskysymykseen olisi Ryösön mukaan vakava erehdys. Hän osuu mielestäni naulankantaan todetessaan:

”Me siunaamme avioliitot, kotimme, ruokamme jne. Emme kuitenkaan ajattele, että avioliitolta puuttuisi erityinen asema, vaikka puolisot eivät olisi uskossa. Luomisen perusteella avioliitto on pyhä ja oikea riippumatta puolisoiden vakaumuksista. Näin on myös Israelin kansan ja Jumalan välisen uskollisuusliiton kohdalla. Sitä ei ole peruttu, se ei ole rauennut tyhjiin, vaan kuuluu Jumalan järjestykseen. Israelin valtion jälleenrakentuminen on jo nyt hyvä ja siunattava asia. Se viestii Jumalan historianhallinnasta. Siunaamme paljon hyvää kuten esim. ruokamme, vaikka ruoka ei tule uskoon. Israelin valtiota sopii jo nyt siunata.”

Tähän ei oikeastaan ole lisäämistä.

Totuudessa tapahtuva Israelin siunaaminen on edelleenkin hyvää, oikein, tarpeellista, raamatullista ja Jumalan mielen mukaista. Kuten Seurakuntalainen.fi sivusto eilisestä JUSTin seminaarista kertoessaan, ja sekin Eero Junkkaalaa lainaten, otsikoi: "Eero Junkkaala: 'Israel tarvitsee siunausta - kuten Suomikin'"!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sopiva määrä ahdasmielisyyttä on kristillinen hyve

Suomessakin esiintyy äänenpainoja, joiden mukaan kristinuskon on mukauduttava nykyaikaan tai se kuolee. Kristinuskon olisi muututtava sanomaltaan sellaiseksi, että se paremmin vastaa ympäröivässä kulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin tai siitä tulee täysin epärelevantti nykyajan ihmisille.

Ongelma tässä teesissä on se, että maailmanlaajuisesti ne kirkot, jotka ovat pyrkineet mukauttamaan sanomansa nykyaikaan näivettyvät ja menettävät jäseniään, ja siellä missä pidetään kiinni kristinuskon vanhan ajan sanomasta siellä seurakunnat kasvavat.

Toinen ongelma on raamatullinen. Paavali sanoi: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto…” (Room. 12:2).

Kristityn ihmisen pitää siis kyetä vastustamaan ulkoapäin, tästä maailmasta tulevia mukautumispaineita. Sen sijaan hänen tulee uudistua sisältäpäin kyetäkseen arvioimaan mikä kussakin maailmanajassa on Jumalan tahto.

Valitettavan usein ne, jotka vaativat mukautumista eivät etsi uudistumista, jossa tavoitellaan Jumalan tahtoa, vaan päinvastoin etääntymistä siitä.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole tietenkään mitään uudistumista vastaan sinänsä, kunhan se auttaa Jumalan tahtoa toteutumaan omassa elämässäni entistä paremmin.

Paras ratkaisu olisi tietysti, että kristityt eivät tyytyisi vain vastustamaan Jumalan tahdon vastaisia muutospaineita, vaan kykenisivät itse uudistumaan ja uudistamaan ympäröivää kulttuuria.

Yhdysvalloissa keskustelua on herättänyt pastori Rob Bell. Hänen nimensä ei välttämättä sano paljoakaan suomalaisille, mutta Yhdysvalloissa hän on ollut erittäin suosittu ja vaikutusvaltainen nuorekkaan evankelikaalisen Emergent Church –liikeen johtohahmo.

Ensin Bell hätkähdytti julkaisemalla kirjan, jossa hän käytännössä kielsi helvetin olemassaolon ja opetti universalismia l. kaikki pääsevät taivaaseen. Perinteinen oppi helvetistä ei Bellin mukaan ole kiva, eivätkä nykyihmiset halua kuulla tuomiosta.

Pastori Francis Chan vastasi tähän tärkeässä kirjassaan, joka on julkaistu suomeksikin Kuvan ja Sanan kustantamana: Helvetti. Ei kovin kiva kirjan otsikko, mutta tavattoman tärkeä ja lukemisen arvoinen kirja silti. Ja ennen kaikkea raamatullinen.

Nyt Rob Bell on lopulta tullut teologisesti ulos kaapista ilmoittamalla kannattavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja! Bellin mukaan kulttuuri on muuttunut ja meidän on muututtava sen mukana. Kristinuskosta on tullut kapea-alaista alakulttuuria, joka on menettämässä merkityksensä.

Lee Grady, Charisma –lehden entinen päätoimittaja vastaa Bellin huoleen tuoreimmassa kirjoituksessaan. Gradyn vastaus sisältää kolme ajattelemisen arvoista pointtia:

1. Kapea-alaisuudessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eikö Jeesus itse opettanut meille, että pelastuksen tie on kaita, siis kapea. Hän sanoi: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13-14). ”Sen lisäksi, että Jeesus näissä jakeissa viittasi helvettiin, Hän sanoi, että meidän pitää olla kapea-alaisia välttääksemme sen”, Grady toteaa.

Vanhurskaus edellyittää Gradyn mukaan rajoja. Jeesus tosin nuhteli fariseuksia tuomitsevuudesta, mutta toisaalta Hän myös veti rajoja ja vaati pyhyyttä. Emme voi olla Jeesuksen kaltaisia ja osoittaa aitoa rakkautta, jos hyväksymme kaikki mahdolliset elämäntavat ja kaiken käytöksen.

2. Meidän alakulttuurimme ei kuole mihinkään. Grady huomauttaa, että nykytrendit osoittavat Jumalan sanasta luopuneiden valtavirran kirkkokuntien menettävän jäseniään. ”Minä käyn lähes joka viikko eri seurakunnissa Amerikassa (pääasiassa karismaattisissa ja helluntailaiseurakunnissa) ja näen elinvoimaisia ja kasvavia seurakuntia ja seurakuntajohtajia, jotka tulevat eri etnisistä taustoista” Grady summaa havaintojaan.

Suomen näkövinkkelistä katsottuna valtavirran luterilainen kirkko potee jäsenpakoa, mutta pienemmillä luterilaisilla jumalanpalvelusyhteisöillä ei ole ongelmia saada kävijöitä jumalanpalveluksiinsa. Ainakin pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien ja muiden ulkomaalaisten parissa on sekä luterilaisella että helluntaipuolella erittäin elinvoimaista ja alati kasvavaa seurakuntaelämää.

3. Meidän pitää muttaa asennettamme. Grady on yhtä mieltä Bellin kanssa siitä, että kristityt vieraannuttavat ulkopuoliset Jeesuksesta mikäli meidät tunnetaan vain siitä mitä me aina vastustamme. Vaikka Grady ottaakin kantaa pääasiassa amerikkalaiseen keskusteluun hänen sanansa soveltuvat silti hyvin myös suomalaiseen tämän hetken tilanteeseen, kun hän sanoo:

”On mahdollista, että homoavioliitoista tulee maan laki, aivan niin kuin Korkein oikeus sääti aborttilain vuonna 1973. Se, että hallitus teki syntymättömän lapsen tappamisesta laillista ei kuitenkaan tarkoita, että minun tarvitsee tukea sitä mahdollisuutta henkilökohtaisesti. Mutta minun tulee osoittaa rakkautta ja tarjota Kristuksen anteeksiantamusta naiselle, joka on tehnyt abortin lapselleen. Huutaminen ja tuomitseminen eivät synnytä hänessä uskoa Jeesukseen. Samalla tavalla meitä kutsutaan osoittamaan rakkautta ja kunnioitusta homoseksuaaleja kohtaan. Jeesuskin osoitti hämmästyttävää myötätuntoa aviorikoksesta kiinnijäänyttä naista kohtaan. Hän nuhteli uskonnollisia öykkäreitä, jotka halusivat kivittää naisen. Mutta kun he olivat laskeneet kivet käsistään ja poistuneet paikalta Hän sanoi naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene äläkä tästedes enää syntiä tee.” (Joh. 8:11). Jeesuksen ei ollut vaikea käyttää sanaa synti samalla kun hän osoitti rakkautta ihmistä kohtaan. Ja tämän osan Jeesuksen evankeliumista Rob Bell sivuuttaa.”

Grady on oikeassa. Rob Bell ja muut kristinuskon mukautumista vaativat väärässä.

Mitä pidemmälle valtakulttuuri erkaantuu ennen itsestään selvyytenä pidetyistä kristillisistä arvoista sitä ahtaammalle kristityt, jotka vielä pitävät kristinuskosta kiinni, joutuvat. Kristityt joutuvat enenevässä määrin valmistumaan siihen, etteä heitä pidetään ahdasmielisinä.

Mutta tämä voi tulla yllätyksenä vain niille, jotka ovat unohtaneet Jeesuksen sanat: ” Menkää ahtaasta portista sisälle … se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään.”

Ahdasmielisyys ei saa koskea ihmisiä. Heidän suhteensa kristityn tulee olla avoin ja rakastaa kaikkia. Mutta sopiva määrä ahdasmielisyyttä, sellainen, joka nimittelystä piittaamatta sitoutuu pitämään kiinni Jumalan tahdosta, on kristillinen hyve.

Kristuksella on edelleen ”kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18). Ihmisiä ei voi eikä pidä pakottaa elämään kristillisesti. Heidän puolestaan pitää rukoilla, heitä tulee rakastaa ja evankelioida. Kristittyjen on jälleen kerran opittava voittamaan ihmisten sydämet puolelleen. Ei mukautumalla tämän maailmanajan vaatimuksiin, vaan osoittamalla, että Kristus tarjoaa jotain parempaa ja enemmän, Itsensä ja Jumalan rakkauden.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Neljä jännittävää asiantuntijavideota pääsiäisen tapahtumista

Pääsiäinen on kristikunnan tärkein juhla. Uskovat kaikkialla käyvät läpi Jeesuksen kärsimyshistoriaa ristinkuolemasta ylösnousemukseen. Oheisissa lyhytvideoissa, jotka olen poiminut YouTubesta uuden testamentin tutkimuksen eturivin asiantuntijat valaisevat pääsiäisen tapahtumia jännittävällä tavalla.

1) Tri Dirk Jongkind (Tyndale House) valaisee Jeesusken oikeudenkäyntiä Uuden testamentin vanhimman löydetyn tekstifragmentin (p52: n. 120-150 jKr; Joh 18) pohjalta:

2) Brittiläinen Uuden testamentin tutkija tri Richard Bauckahm valaisee evankeliumien merkitystä silminnäkijätodistuksina:

3) Tri Peter Williams sekä tri David Instone Brewer katsovat lähemmin vanhaa juutalaista Talmudin tekstiä, joka vahvistaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen:

4) Tri Peter Williams summaa yhteen uuden testamentin historiallista todistusaineistoa siitä, että Jeesus todella nousi ylös kuolleista:

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäissaarna - Getsemanesta Golgatalle kirjoitusten mukaan

Hiljainen viikko on tullut. Pääsiäinen on käsillä. Kristikunnan suurin juhla pysäyttää kristityt yli kirkkokuntarajojen kaikkein tärkeimpien uskontotuuksien äärelle. Apostoli Paavali määritteli evankeliumin siten, että kaikkein luovuttamattominta on se mikä liittyy pääsiäiseen:

”Minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin … jonka kautta te myös pelastutte … että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi…” (1 Kor. 15:1-5).

Kärsimysviikko oli kirjoitusten täyttymys. Harhaan eksyvät ne, jotka yrittävät ymmärtää Jeesuksen kärsimystä ilman kirjoituksia. On näet mahdotonta ymmärtää pelkän inhimillisen järkeilyn pohjalta miksi Kristus, jos Hän kerran oli Kuningas ja Jumalan oma Poika, joutui häväistäväksi ja sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi ristillä.

”… jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä”, herjasivat ohikulkijat ihmisviisauden varassa (Matt. 27:40). Samoin oppineet päättelivät pilkallisesti, että ”Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme … vapahtakoon nyt Jumala hänet jos on häneen mielistynyt” (Matt. 27:42-43).

Nykypäivän ihmiset eivät puolestaan voi käsittää miten hyvä Jumala voisi rangaista omaa Poikaansa jostain mitä toiset ovat tehneet. Hänhän kuoli ”meidän syntiemme tähden”.

Monet liberaaliteologitkin ovat valmiita hylkäämään ristin merkityksen, koska eivät saa mahtumaan järkeen (!) sitä tosiasiaa, että Jumala rankaisi ristillä riippuvaa Poikaansa ”meidän syntiemme tähden”. Heidän mielestään sellainen ei ole edes mahdollista.

Pääsiäisen salaisuus ei alistu järjen ruumiinavaukselle.

Jeesus itse ei kärsimysmatkaa tehdessään Getsemanen kautta Golgatalle tuntunut olevan huolissaan siitä mitä hänelle oli tapahtumassa. Toki Kristuskin kohtasi kärsimyksen mukanaan tuoman pelon ja kauhun. Kuitenkaan Hän itse ei nähnyt asiassa sen enempää teologista kuin moraalistakaan ongelmaa.

Jokaisella askeleella Hän halusi seuraajiensa ymmärtävän, että se mitä Hänelle tapahtuu ei ole inhimillinen tragedia, vaan Jumalan sanojen täyttymys.

Kärsimystien päässä häämötti voitto, joka, aivan samoin kuin hänen kärsimyksensä, ylitti kaiken inhimillisen järkeilyn. Orjantappurakruunusta huolimatta Hän oli oikea Kuningas.

Kun Pietari olisi halunnut säästää mestarinsa edessä olevalta kauhealta kärsimykseltä Jeesus nuhteli häntä siitä, että hän ei ajatellut ”sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.” (Mark. 8:33).

Kun naiset itkivät ristiä kantavaa Kristusta Hän sanoi heille: ”…älkää minua itkekö…” (Luku. 23:28).

Opetuslasten yrittäessä estää Jeesuksen joutuminen vangitsijoidensa käsiin Vapahtaja muistutti heitä: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtua? …. Tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” (Matt. 26:53-54, 56).

Pääsiäisenä ei ole tarkoitus sääliä Kristusta, vaan riemuita Hänen kanssaan siitä, että Hän kärsi ja kuoli ”meidän syntiemme tähden” kirjoitusten mukaan. Jeesus tiesi mitä Hän teki vaikka tiesi mitä oli tulossa.

Pääsiäisen sanoman tulisi saada meidät painamaan päämme kiitolliseen rukoukseen. Kristus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme: ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä olisi rauha” (Jes 53:5).

Joka etsii rauhaa Jumalan kanssa, jonka on synneillään vihoittanut, löytää sen Kristuksen ristissä. Joka etsii omantunnon rauhaa synneistä, jotka syyttävät, löytää sen Kristuksen ristissä.

Jumalan Pojan ristin kärsimys loukkaa syntiensä todellisuudesta vieraantuneen ihmisen moraalista herkkähipiäisyyttä. Emme ymmärrä emmekä kestä katsoa ristillä riippuvaa Kristusta, koska emme mielestämme ole niin pahoja, että sellaiseen olisi ollut aihetta. Niinpä risti todistaa syntiensä sokaisemalle järkeilijälle vain Jumalan julmuudesta eikä rakkaudesta. Meidän pitäisi palvoa, mutta pilkkaamme.

Pääsiäinen pakottaa meidät kohtaamaan todellisuuden omasta syntisyydestämme. Risti osoittaa, että meidän syntimme ovat todellinen ongelma. Kukaan älköön ristin juurella erehtykö imartelemaan itseään ajattelemalla ristin kärsimyksen olleen tarpeettoman julma. Emme ymmärrä synnistä rahtuakaan, jos torjumme meille ristillä tarjotun verisen sovituksen.

Se ei sovi meidän makuumme? Se tuntui sopivan Jumalalle. Meidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Synneillämme on.

Kun ymmärrämme, että ”hän kuoli meidän syntiemme tähden” tämän hirveän kuoleman ymmärrämme Jumalan rakkauden syvyyden, joka meille tarjotaan Jeesuksessa. Ristiä katsoessamme saamme todeta: ”Noin pitkälle Kristus oli valmis menemään lunastaakseen minut synneistäni Jumalan omaisuudeksi!”

Niin kuin on kirjoitettu: ”Hän joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa

olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Ja vielä: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäviäni…” (Joh. 15:13).

Sovitus ei ollut tapahtuma, jossa väkivaltainen Jumala löi ristille vastentahtoisen Poikansa, vaan tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta.

Järki ei tätä hyväksy eikä ota sitä vastaan ja jää siksi synnin valtaan.

Pääsiäinen ei päättynyt ristin kuolemaan. Ei hautaan.

”…nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi”, kirjoitti Paavali.

Olemme ensimmäisiä opetuslapsia etuoikeutetummassa asemassa siinä suhteessa, että saamme katsoa pääsiäistä ylösnousemuksesta käsin. Tiedämme kaiken päättyneen hyvin. Jeesus voitti kuoleman. Me saamme iloita ja riemuita ristin voitosta, koska Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös.

Getsemanesta Golgatalle kaikki meni kirjoitusten mukaan – ”by the Book”.

Älä sääli Kristusta. Ylistä Häntä!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Homoseksuaalisuus – luonnollista, luonnon vastaista?

Keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parisuhteista törmätään toistuvasti kysymykseen sukupuolisen käyttäytymisen ”luonnollisuudesta” tai ”luonnon vastaisuudesta”. On kaksi erilaista tapaa ymmärtää mitä ”luonnollisuudella” tarkoitetaan. On tärkeää ymmärtää näiden kahden tarkastelutavan ero.

Toinen niistä on ongelmallinen, koska se johtaa helposti naturalistiseen virhepäätelmään. Toinen puolestaan välttää sen. Jälkimmäinen on siten asianmukainen tapa vedota ”luontoon” moraalifilosofisessa keskustelussa, kun taas ensimmäisen kanssa törmätään helposti ongelmiin.

Luonnollista on se mikä esiintyy luonnossa

Ensimmäinen tapa ymmärtää viittaus ”luonnollisuuteen” on ymmärtää se viittauksena yleiseen esiintyvyyteen luonnossa. Lähtökohtana on sana ”luonto”, jolla tarkoitetaan kaikkea aineellisessa biosfäärissä esiintyvää. Luonnollista on siten kaikki se mitä esiintyy luonnossa.

Tätä tarkastelutapaa pidetään usein ongelmallisena moraalifilosofisessa keskustelussa, koska katsotaan, että tosiasioista luonnossa ei voida päätellä moraalilausekkeita. Toisin sanoen: Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.

Moraalisten velvoitteiden johtamista luonnossa esiintyvistä ilmiöistä kutsutaan englanninkielisessä filosofisessa kirjallisuudessa naturalistiseksi virhepäätelmäksi (naturalistic fallacy), tai is–ought –virhepäätelmäksi.

On helppo ymmärtää miksi esiintyvyyttä luonnossa–esimerkiksi eläinten käyttäytymistä–ei sellaisenaan voi käyttää moraalisen päättelyn lähtökohtana. Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne.

Olisi siksi ongelmallista johtaa ihmisten moraalivelvoitteita pelkästään esiintyvyydestä luonnossa.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja naturalistinen virhepäätelmä

On hyvin tavallista törmätä keskustelussa homoseksuaalisuudesta väitteeseen siitä, että homoseksuaalisuus on ”luonnon vastaista”, tai ”luonnotonta”. Moralistiseen äänensävyyn esitetty paheksunta kuulostaa kenties loukkaavalta niistä, jotka kokevat pääsääntöisesti seksuaalista kiinnostusta samaan sukupuoleen. He kokevat homoeroottiset tunteensa varsin luonnollisina itselleen.

Mikäli ”luonnon vastaisella” viitataan esiintyvyyteen luonnossa ovat ne kriitikot osittain oikeassa, jotka tässä kohtaa huomauttavat naturalistisesta virhepäätelmästä. Homoseksuaalista käyttäytymistä arvellaan esiintyvän luonnossa joidenkin eliölajien parissa, joten laajassa merkityksessä sitä voidaan pitää ”luonnollisena”, eikä ”luonnottomuuteen” vetoava moraalinen paheksunta tältä osin osu maaliinsa.

Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että homoseksuaalisen käyttäytymisen esiintyvyyteen vetoava ”luonnollisuuteen” perustuva moraalinen vasta-argumenttikin yhtälailla kaatuu naturalistiseen virhepäätelmään. Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden tulisi olla.

Yksin siitä, että luonnossa esiintyy joidenkin eliölajien parissa homoseksuaalista käyttäytymistä ei voida johtaa moraalista päätelmää, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on moraalisesti oikein. Kuten kirjoituksen alussa viittasin, luonnossa esiintyy monenlaista käyttäytymistä, jota perustellusti ei voida ottaa inhimillisen eettisen päättelyn lähtökohdaksi sellaisenaan. Eläinkunnan käyttäytymisestä ei voida johtaa sääntöjä siihen mikä ihmisten parissa voidaan pitää oikeana tai vääränä.

Samoin siitä havainnosta, että jollakin on homoeroottisia tunteita (tämä on variaatio esiintyvyydestä luonnossa) ei automaattisesti seuraa, että nämä tunteet ovat moraalisesti hyväksyttäviä tunteita. Näiden tunteiden moraalinen status tulee määritellä muista lähtökohdista käsin.

Samaan hengenvetoon on tietysti todettava, että näistä ei voida yksinkertaistavasti päätellä myöskään, että homoseksuaalinen käyttäytyminen tai tunteet olisivat väärin. Esiintyvyydestä luonnossa ei sellaisenaan ei voida johtaa moraalisia periaatteita kumpaankaan suuntaan.

Luonnossa havaittava rakennesuunnittelu

Toinen tapa määritellä ”luonnollinen” on viitata luonnossa havaittavaan teleologiaan jarakennesuunnitteluun. Tätä voidaan valottaa muutamalla yksinkertaisella esimerkillä.

Sydän on elin, jonka tarkoitus on ylläpitää verenkiertoa ruumiissa. Kun sydän pumppaa verta se toimii luonnon mukaisesti. Verenkiertoelimistö on rakenteeltaan sellainen, että se kierrättää kehossa verta. Ei esimerkiksi öljyä. Siksi hätätilassa ihmisille tehdään verensiirto eikä öljynvaihto. Tai sydämensiirto. Mainittu toimenpide auttaa verenkiertoelimistöä toteuttamaan sen luonnollista rakenteen mukaista tarkoitusta. Yhtälailla autojen koneiston voitelu on rakennettu toimimaan öljyllä, joten autoille ei tehdä verensiirtoja. (Vaikka tässä viittasin auton rakennesuunnitteluun, joka ei ole esimerkki biologisesta luonnosta, se valaisee muun ohella kykyämme ymmärtää rakennesuunnittelun merkitys.) Silmät ovat elin näkemistä varten. Silmillä näkeminen on siis luonnollista. Silmän rakenne on erilainen kuin korvan, jonka vuoksi korvan luonnollinen tarkoitus on eri kuin silmän. Ruuansulatuselimistön tarkoitus on sulattaa / hajottaa ravintoa ihmisen elimistön käyttöön elämän ylläpitämiseksi.

Näiden esimerkin omaisesti mainittujen elimien rakenteesta ja toiminnallisuudesta voidaan päätellä mikä kunkin kohdalla on luonnollista.

Tämä rajatumpi tapa tarkastella sitä mikä on luonnollista ei perustu pelkästään sen yksinkertaiseen toteamiseen mitä luonnossa voidaan havaita esiintyvän. Luonnossa esiintyy eliöitä, joilla ei ole lainkaan silmiä. Silti tiedämme, että on luonnollista, että ihmiset ovat näkeviä olentoja, koska heillä on elin, jonka rakenne mahdollistaa näkemisen. Näkeminen on silmille luonnollista.

Eri eliöillä on erilaisia silmiä, jotka toimivat eri tavalla. Kärpänen tai lintu näkee eri tavalla kuin ihminen. Kukin silmä toimii rakenteensa pohjalta eri tavalla, mutta toimiessaan rakenteensa mukaisesti ne toimivat luonnon mukaisesti, vaikka toimivatkin eri tavalla kuin jonkin muun eliön silmä. Ihmisen silmän rakenne on sellainen, että stereonäkö sekä värien näkeminen on luonnollista ihmiselle, vaikka onkin eliöitä, joiden silmien rakenne on toisenlainen eikä vastaava näköaistimus ole näillä mahdollinen.

On tilanteita, joissa mainitut elimet, kuten silmä, eivät toteuta sen rakenteesta johtuvaa luonnollista funktiota. Silmä voi vahingoittua (esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden seurauksena), näkö voi heiketä iän myötä tai joku voi syntyä osittain taikka täysin sokeana.

Tästä huolimatta silmän luonnollinen tarkoitus pysyy samana. On tietysti luonnollista, että vioittunut silmä ei toteuta luonnonmukaista tehtäväänsä. Mutta huonosti toimiva tai vioittunut silmä on silti edelleen elin, jonka luonnon mukaisena tarkoituksena on mahdollistaa näkeminen. Sama pätee vaikkapa ruuansulatuselimistöön.

Kun luonnollisuutta tarkastellaan rakennesuunnittelusta käsin siitä tehdyt havainnot välttävät myös naturalistisen virhepäätelmän. Rakennesuunnittelusta poikkeamisella voi olla dramaattisia ja vahingollisia seurauksia. Tämä alleviivaa rakennesuunnittelun huomioimisen tärkeyttä.

Esimerkiksi, ruoansulatuselimistön tarkoituksena on sulattaa ravintoa. Joissakin tapauksissa ei löydetä yksimielisyyttä siitä mikä on hyvää ja huonoa ravintoa. Mutta vaikka periaatteessa on mahdollista syödä lasinsiruja, ei sellainen olisi luonnollista. Lasinsirut eivät myöskään ole ravintoa vain siksi, että niitä voi syödä. Vastasyntyneiden silmien puhkominen ei olisi luonnollista vaikka luonnossa esiintyykin eliöitä, joilla ei ole silmiä.

Tämän määritelmän mukaan ”luonnollista” on se, mikä on sopusoinnussa havaitsemamme rakennesuunnittelun kanssa.

Ihmisen sukupuolisuus rakennesuunnittelun valossa

Tässä yhteydessä siteeraan hiukan laajemmin Teksasin yliopiston filosofian professori J. Budziszewskin kirjaa Tätä Emme Voi Olla Tietämättä (Uusi Tie, 2011). Budziszewski avaa hyvin mielenkiintoisella tavalla mitä rakennesuunnittelu merkitsee kun puhutaan ihmisen seksuaalisuudesta:

Jos ihmisellä ei ole Jumalan antamaa naimattomuuden lahjaa, mieheltä puuttuu jotakin, jonka vain nainen voi antaa, ja naiselta puuttuu jotakin, minkä vain mies voi antaa. Tämä on kaikkein ilmeisintä fyysisellä alueella. Kaikkien muiden paitsi yhden biologisen toiminnan alueella tarvitaan kulloinkin vain yksi ruumis toiminnon suorittamiseksi. Ihminen pystyy sulattamaan ruuan itse käyttäen ainoastaan omaa ruuansulatuskanavaansa. Hän pystyy näkemään itsenäisesti käyttäen vain omia jalkojaan. Sama pätee kaikkiin hänen toimintoihinsa ja niissä käytettyihin elimiin. Kukin meistä pystyy toteuttamaan jokaisen elintärkeän toiminnon itsenäisesti, paitsi yhden. Ainoa poikkeus on lisääntyminen. Tämä osoittaa, että ihmisten parissa maskuliininen ja feminiininen seksuaalisuus ovat perustavalla tavalla riippuvaisia toisistaan, ne ovat toisiaan varten luodut. Jos puhuisimme hengityksestä, niin tämä tarkoittaisi sitä, että miehellä olisi pallea ja naisella keuhkot, ja heidän täytyisi tulla yhteen voidakseen vetää ensimmäistäkään hengenvetoaan. Jos puhuisimme verenkierrosta, tilanne olisi sama kuin jos miehellä olisi oikeanpuoleinen kammio ja naisella vasemmanpuoleinen, ja heidän täytyisi tulla yhteen jokaista sydämenlyöntiä varten. Näin ei tietenkään ole asianlaita hengityksen tai verenkierron kohdalla, mutta lisääntymiskyky on tällä tavalla riippuvainen miehen ja naisen yhteen tulosta. Vastakohtien yhtyminen on ainoa tapa käytännössä toteuttaa ihmisen lisääntymiskykyä. Jos mies ja nainen eivät tule yhteen ikään kuin yhdeksi organismiksi, yhdeksi lihaksi, lisääntymistä ei tapahdu.

Budzizsewski korostaa, ettei vaimon ja miehen toisiaan täydentävyys toki rajoitu biologiaan, vaan kaikilla alueilla, fyysisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti he sopivat yhteen toisiaan täydentävällä tavalla.

Mutta Budziszewski kuvailee osuvasti kuinka ihmiset ovat biologisilta toiminnoiltaan toisesta sukupuolesta riippumattomia kaikilla biologisilla alueilla paitsi yhdellä, mitä tulee lisääntymiseen. Silloin miehen ja naisen on tultava yhteen ja muodostettava yhdessä sellainen kokonaisvaltainen ruumiillinen ja elimellinen yhteys, jota ilman kumpikaan ei itsenäisesti kykene tuottamaan jälkeläisiä.

Tämä on voimakas todistus luonnossa vallitsevasta rakennesuunnittelusta mitä tulee seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden luonnollisuuden arvioimiseen.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja rakennesuunnittelu luonnossa

On täysin luonnollista, että homoseksuaalit parit eivät voi keskenään saada omia biologisia lapsia. Kuitenkin homoseksuaalinen akti, toisin kuin heteroseksuaalinen, on rakennesuunnittelun valossa vastoin luontoa. Rakennesuunnittelusta johtuen homoseksuaalinen akti kykenee ainoastaan imitoimaan luonnon mukaista heteroseksuaalista aktia.

Sukupuoli on muutakin kuin sukuelimet ja seksuaalisuus muutakin kuin lisääntymistä. Mutta ne ovat erottamaton osa sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta.

Heteroseksuaalisen parinmuodostuksen luonnollisuus ei perustu siihen, että jokaisen yhdynnän seurauksena on oltava lapsia. Ikääntymisestä tai sairaudesta johtuva lapsettomuus ei katkaise biologisen rakennesuunnitteluun perustuvaa luonnollista periaatteellista yhteyttä suvunjatkumiseen niin kuin ei iästä tai sairaudesta johtuva näön heikkeneminen tai menetys tarkoita, että silmien luonnollinen tarkoitus ei olisi näkeminen.

Budziszewskiin viitaten lapsettomuus koskettaa miestä ja naista toisistaan riippuvaisena biologis-elimellisenä kokonaisuutena samalla tavalla kuin viallinen silmä tai sydän koskettaa yhtä ainoaa ihmistä. Näkemisen suhteen ihminen on toisesta riippumaton, koska hänellä on elin, joka kykenee luonnollisesti toimiessaan yksin antamaan näkökyvyn. Lisääntymisen suhteen asia on toinen. Siihen vaadittavan yhteen tulemisen vuoksi lapsettomuus koskettaa miestä ja naista yhdessä. Näön vioittuminen ei tuhoa silmän tarkoitusta eikä lapsettomuus tuhoa vastakkaisten sukupuolten biologisen yhteen tulemisen periaatteellista tarkoitusta.

Johtopäätöksenä

Viittausta luonnon vastaisuuteen ei edellisen valossa myöskään tule pitää loukkauksena tai herjana silloin kun sillä viitataan sukupuolisuuden biologiseen rakennesuunnitteluun. Tällöin kyse on pikemminkin kuvailusta, josta tosin voidaan tosin tehdä asianmukaisesti moraalisia johtopäätöksiä. Rakennesuunnittelun pohjalta voidaan näet sanoa, että ihmisen ei tulisi harjoittaa homoseksiä, koska se on luonnon vastaista ja potentiaalisesti ihmiselle vahingollista.

Tätä rakennesuunnittelusta johdettua johtopäätöstä alleviivaa se tosiasia, että luonnon, eli rakennesuunnittelun vastaisesta homoseksuaalinen akti, varsinkin miesten välisessä seksissä, on todistetusti terveydelle monella tapaa vahingollista. Aivan niin kuin lasinsirujen syöminen voi vakavasti vahingoittaa ruoansulatuselimistöä, ja siksi ihmisen ei pidä, syödä lasinsiruja. Lasi ei ole ravintoa, vaikka sitä voi syödä.

Sukupuolisuuteen liittyvän rakennesuunnittelun pohjalta on perusteltua sanoa, että homoseksuaalinen parinmuodostus ja akti ovat vastoin luontoa, luonnon vastaista. Niissä tapauksissa jolloin itse keskusteluissa käytän viittausta luonnollisuuteen / luonnon vastaisuuteen, en tee sitä laajassa merkityksessä viittauksena esiintyvyyteen luonnossa, vaan kapeammassa merkityksessä, viittauksena rakennesuunnitteluun.

Tämä on oikea ja lähinnä asianmukainen tapa puhua luonnollisuudesta sortumatta naturalistiseen virhepäätelmään.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: