Kun Pyhä Henki tulee...

”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja tulette olemaan minun todistajani, sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka…” (Apt. 1:8).

Alkuseurakunnalla ei ollut 3G verkkoa, internetiä, sähköpostia, Twitteriä, Facebookia, kristillistä radio- ja tv-asemaa, kirjapainotaitoa, keskuslämmitystä tai sähkövaloja. Kaikkea mitä nykyihminen pitää itsestäänselvyytenä nopean tiedonvälityksen (ja oman mukavuutensa) kannalta.

Kuitenkin evankeliumi levisi yhden sukupolven aikana silloisen tunnetun maailman ääriin, mursi kivisydämet, antoi toivon ja muutti kokonaiset sivilisaatiot.

Evankeliumi saapui Eurooppaan Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen voimassa. Nyt Euroopasta on tulossa jälkikristillinen manner, lähetyskenttä, jossa kristinuskon merkitys ohenee ohenemistaan. Sen sijaan evankeliumi leviää voimakkaasti muilla mantereilla.  

Kalevi Virtanen kirjoitti Suomen Kuvalehden vuoden 2007 viimeisessä numerossa laajan ja mielenkiintoisen artikkelin Uusi usko kasvaa etelässä (SK 52/2007). Virtasen mukaan maailmalla on käynnissä todellinen vallankumous hengellisesti, vaikka sitä ei pelkästään eurooppalaista todellisuutta tarkastelemalla voisi uskoa. Kristinuskon painopistealue on muuttumassa, mutta kristinusko ei ole katoamssa. Päin vastoin.

Virtasen analyysi on mieleen palauttamisen arvoinen erityisesti helluntaina:

 Maailman mantereista Eurooppa on ainoa, jossa kristittyjen määrä vähenee ja uskon merkitys ohenee. Kaikilla muilla mantereilla kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan [–] Etelässä kasvaa uusi kristikunta [–] Elämme keskellä vallankumousta. Kristikunnan painopiste siirtyy etelään [–] Se levittäytyy kaikkialle maailmaan. Sen hengellisen elämän voimanlähteitä ovat usko suoraan Pyhän Hengen johdatukseen ja suora luottamus Raamatun sanaan [–] Etelän kirkkojen hengellisen elämän avainsanoja ovat raamatullisuus, mystisyys ja terve moraalinen elämä. Arkipäivää lukuisten etelän kristittyjen elämässä ovat profetoiminen, uskolla parantaminen, henkien manaus ja uskominen uniin ja näkyihin. Jumala elää ja puhuu tänään, hän ohjaa elämääni tänään. Hän kuulee rukoukset ja tekee ihmeitä [–] Vuonna 2005 tällaisia kristittyjä laskettiin olevan 427 miljoonaa. Vuonna 2025 heitä arvioidaan olevan 613 miljoonaa, lähes 20 prosenttia kaikista kristityistä. ”

Kaikkialla missä kristinuskon sanomaa on pyritty valistuksen ajan järkeisuskon pohjalta liberaaliteologian ehdoilla päivittämään nykyihmiselle sopivampaan muotoon, tuloksena ovat olleet alati tyhjemmiksi käyvät kirkot ja näivettynyt hengellinen elämä.

Siellä missä sen sijaan uskotaan Pyhän Hengen johdatukseen ja luotetaan Raamatun sanaan, annetaan tilaa armolahjoille, evankeliumi leviää ja seurakunnat kasvavat. 

Mitä tästä voidaan päätellä? Jeesuksen sanat Pyhän Hengen voimassa tapahtuvasta todistamistyöstä ovat edelleen avain evankeliumin leviämiselle ja seurakuntakasvulle maailman ääriin. Myös suomalaisessa kristillisyydessä. Vaikka meillä on kaikki nykyteknologian hienoudet, joista alkuseurakunta ei osannut edes uneksia, emme saa aikaan mitä he saivat aikaan ellemme täyty Pyhällä Hengellä!

Jos Jeesus olisi tiennyt evankeliumin voittokulun edellyttävän internetiä hän olisi taivaaseen astuessaan käskenyt odottamaan langattoman verkon, Twitterin ja Facebookin ym. keksimistä.

Mikään näistä, sinänsä hyvistä asioista, ei ole edellytys sille, että evankeliumi saavuttaa sydämet. Vaikka olisi kuinka paljon menemistä kaikkeen maailmaan, olisi kaikki sellainen meneminen turhaa ilman Pyhän Hengen täyteyttä ja voimaa.

Virtasen artikkeli osoittaa, että käynnissä on parhaillaan valtava maailmanlaajuinen herätys. Sitä emme huomaa jos tarkastelemme jatkuvasti makaroniperspektiivistä vain suomalaista todellisuutta, jolle on enemmänkin leimallista se, että joko muistelemme mennyttä herätystä tai odotamme sellaista tulevaksi. Tässä ”välitilassa” on helppo vaipua epätoivoon, kun samalla näyttää siltä, että kristinuskon elintila on käymässä entistä ahtaammaksi maassamme.

Mutta tälle kehitykselle voi helluntaina tulla loppu!

On aika astua ulos henkisesti lamauttavasta välitilasta – herätysten muistelemisesta ja odottamisesta – ja pyydettävä, että Jumala täyttäisi meistä jokaisen Pyhällä Hengellään nyt. 

Miten se tapahtuu? Ei siihen ole mitään muuta ”salaisuutta” kuin pyytää Jumalalta.  Ei tarvita pinnistelyä tai ponnistelua tai hengellisiä urotekoja. ”Anokaa, niin teille annetaan … Sillä jokainen anova saa,” lupasi Jeesus (Luuk. 11:9,10).

Usein unohdetaan, että tämä valtava lupaus liittyy Jumalan haluun antaa meille Pyhä Henki. Jeesus näet jatkaa samassa yhteydessä: ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat” (Luuk. 11:13).  

Mistä sitten tiedät saaneesi Pyhän Hengen? Voin vakuuttaa sinulle, että saatuasi tiedät sen kyllä. ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajani…” (Apt. 1:8). Kun Pyhä Henki tulee sinuun et yksinkertaisesti enää pysty pitämään Jeesusta salaisuutenasi. Suu alkaa käydä.

Muutos alkaa siitä, että Sinä ja minä täytymme Hengellä. Siitä, että emme odota jotain tapahtuvaksi jossain muualla, jollekin toiselle, jossain tulevaisuudessa, vaan että täytymme itse Hengellä tässä ja nyt.

Miksi ihmeessä Sakari Häkkinen on vieläkin pappi?

Piispanvaalien edellä ja joulun alla Kuopion hiippakunnan dekaani, teologian tohtori, Sakari Häkkinen sai aikaan keskustelua toteamalla, että hän ei usko Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen. Tästä ja uskontunnustuksen sisällöstä vaihdoimme tuolloin Häkkisen kanssa lyhyesti Facebookissakin ajatuksia hyvässä hengessä. Uuden verkkosivuston, Kirkonkellari.fi, ensimmäisessä artikkelissaan "Rakennemuutoksesta asennemuutokseen" Häkkinen kirjoittaa nyt, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa missään mielessä. Teksti herättää monia ajatuksia, mutta tässä lyhyesti vain päällimmäiset.

Raamatulla on Häkkisen mukaan paljon annettavaa vaikka selvästi irtisanouduttaisiinkin ajatuksesta Raamatusta Jumalan sanana ja sitä pidettäisiin alusta loppuun ihmisen sanana. Hän visioi tekstissään ”progressiivista” (edistyksellistä) kirkkoa, missä yhtäältä Raamatun maailmankuva on jätetty jo taakse, mutta samalla otetaan todesta ”Jeesuksen julistama valtakunta”, ja missä ”Jumalan tahtoa noudatetaan”.

Mikä Jumalan tahto? Mistä voidaan tietää mikä on Jumalan tahto, jos meillä ei ole Jumalan sanaa? 

Mistä voimme tietää Kristuksen olevan, niin kuin Häkkinen sanoo, Jumalan erityinen ilmoitus ja pelastus? Hän joutuu lukemaan sen juuri siitä Raamatusta, jota hän ei pidä minkään valtakunnan Jumalan sanana, ja jonka pohjalta tapahtuvia määrittely-yrityksiä Jumalasta hän kuitenkin pitää ”absurdeina”. ”Meidän aikanamme yhä harvempi uskoo sellaiseen Jumalaan, joka on jokin olento”, Häkkinen kirjoittaa.

Enemmistön mielipidekö siis on nyt se Jumalan ilmoitus, jolla Raamattu voidaan korvata?

Häkkinen kaavailee artikkelissaan myös kirkkoa, joka on ”inklusiivinen”. Sellainen joka ei ”lähtökohtaisesti sulje pois ketään ulkopuolelle”, vaan sen sijaan ”opettaa hyväksymään erilaisuutta”. Paitsi tietysti ”naispappeuden vastustajia”, joiden osalta Häkkinen ihmettelee: "Miksi ihmeessä naispappeuden vastustajien annetaan vieläkin kieltäytyä yhteistyöstä tai järjestää omia, ”klassisen kristinuskon” mukaisia messujaan?” 

Häkkisen Uusi Uljas Kirkko näyttäisi rakentuvan ”pehmeän despotismin” varaan, jossa kaikki ovat tasavertaisia, mutta toiset ovat tasavertaisempia kuin toiset. Inklusivistisessa kirkossa on oltava tilaa kaikille niille ”tiedostaville”, jotka yksikantaan kieltävät tai torjuvat sen mitä Raamattu opettaa, mutta ei niille ”taantumuksellisille”, jotka pitävät Raamatusta kiinni Jumalan ilmoituksena.

Pahaa pelkään, että ”inklusivistiselle ja progressiiviselle” kirkolle Jeesus on enää vain jonkinlainen myyttinen ”vahanenä”, joka voidaan laittaa minkä tahansa nykyihmisen edistyksellisenä pitämän poliittisesti korrektin agendan nokkamieheksi, jotta homma saadaan näyttämään jotensakin ”kristilliseltä”. 

Kuten Häkkinen eri yhteyksissä on antanut ymmärtää ei ole mitään klassista kristinuskoa, Jeesus ei ole Jumala, ei siinnyt neitseestä niin kuin Raamatussa ja uskontunnustuksessa sanotaan, ei tehnyt ihmeitä, ei herännyt ruumiillisesti kuolleista, eikä noussut minnekään taivaaseen. Irtisanoutuessaan julkisesti nyt Raamatusta Jumalan sanana ei irtiotto kristinuskosta voisi enää olla täydellisempi.

En voi olla ihmettelemättä miksi Häkkinen haluaa vieläkin olla pappi?

Sukupuolineutraali aviolitto - kyllä vai ei?

(Alustukseni Lappeenranta salissa 29.4.2012. Tilaisuus kokonaisuudessaan on katsottavissa YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=NW2WPC8m1pU)

Tämän iltapäivän tilaisuuden otsikkoon Sukupuolineutraali avioliittolaki – Kyllä vai ei? vastaan omassa puheenvuorossani, että ”ei”.

Avioliitto on vanhastaan ollut olemassa liittääkseen yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliiton olemukseen kuuluu vastakkaisten sukupuolten luonnollinen periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Avioliiton kannalta sukupuolella on siten olennaisella tavalla merkitystä.

Koska avioliitolla on oma olemuksensa, se ei ole pelkkä henkilökohtainen vakaumus tai pelkkä yhteiskunnallinen, sopimuksenvarainen rakennelma, kuten oikean puoleinen liikenne. Avioliittolaki ei voi olla sukupuolineutraali, koska avioliitto ei sitä ole.  Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei edes lainsäädännöllä tule avioliittoja niin kuin ei palloista tule kuutioita vain koska voisimme käyttää niistä innovatiivista termiä ”kulmaneutraali ympyrä”, tai vaatimalla edistyksellisen tasa-arvon nimissä kaikkia geometrisia kuvioita käsiteltävän ikään kuin niiden keskinäisillä eroilla ei olisikaan mitään merkitystä geometrialle.

Ovatko lapsettomat avioparit edellisen valossa sitten lainkaan avioliittoja? Miehen tai naisen hedelmättömyydestä tai ikääntymisestä johtuva lapsettomuus ei katkaise avioliiton olemuksen mukaista luonnollista periaatteellista yhteyttä jälkeläisiin. Eihän sairaudesta tai ikääntymisestä johtuvasta näön heikkenemisestäkään voida päätellä, ettei silmillä ole mitään luonnollista periaatteellista yhteyttä näkemisen kanssa. Mies-nais parin tapauksessa lapsettomuus on poikkeus – jota lisäksi joissain tapauksissa on mahdollista hoitaa ja joissain tapauksissa se ajan myötä korjaantuu itsestään. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on periaatteellisella biologisella tasolla sääntö vailla ainuttakaan poikkeuksia. Avioliiton perustana oleva luonnollinen realiteetti on ohittamaton.

Nykyistä avioliittolakia on - esimerkiksi hiljattaisessa eduskuntakeskustelussa -  poleemisesti verrattu Etelä-Afrikan rotuerotteluun. Miltä tuntuisi jos meillä olisi erilaiset avioliittolait ihonväriltään erilaisille ihmisille? Luonnollisesti se ei ainoastaan tuntuisi väärältä. Se olisi, ja on väärin. Tunteisiin vetoava retoriikka johtaa kuitenkin harhaan sotkemalla keskusteluun tekijöitä, jotka ovat avioliiton kannalta tosiasiassa epäolennaisia, tässä tapauksessa ihonväri, sellaisten kanssa, jotka tosiasiassa ovat olennaisia, kuten sukupuoli. Ihonvärillä ei ole merkitystä. Sukupuolella on. Niin ikään ”parisuhdeapartheidin” tunnusmerkistöä ei täyttäisi se, että miehiltä puuttuu tasavertainen oikeus kohdunpoistoon.

Retorisilla apartheid-rinnastuksilla on toinenkin fataali heikkous: Homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin geneettisesti määräytyvä perinnöllinen ja  muuttumaton synnynnäinen biologinen ominaisuus.  ”Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua ajan kuluessa”, toteaa dosentti Markku Hyyppä. Samaa ei voida sanoa ihonväristä ja etnisyydestä. Vaikka media on aika ajoin julistanut tieteen paikallistaneen homouden alkuperän milloin geeneihin tai aivoihin, eivät tällaiset biologisoivat alkuperätutkimukset ole kestäneet lähempää tieteellistä tarkastelua. Äsken mainittu, homoseksuaalisuuteen sinänsä myönteisesti suhtautuva neurologian dosentti Markku Hyyppä kritisoi kirkollisen homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa Synti vai Siunaus (Kirjapaja 2003) sellaista ”luonnontieteellä höystettyä essentialismia”, joka on pyrkinyt etsimään homouden ydintä biologiasta. Hyyppä toteaa tekstissään muun muassa: ”Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä. Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.” Myös valtiotieteen tohtori, SETA:n perustajajäsen, Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksualismin sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997), on kritisoinut erilaisten biologisoivien alkuperätutkimusten tieteellisiä heikkouksia. Viitaten Bynen yhteenvetoon hän toteaa, että ”ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn”.

Vaikka tästä ei voida yksinkertaistaen johtaa samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen pelkistyvän tahdonalaiseksi päätökseksi ja ratkaisuksi – vaikka toisenlaisiakin ääniä löytyy, kuten lesboaktivisti Akuliina Saarikoski, joka puhuu avoimesti ”seksuaalikäännyttämisestä” – voidaan silti sanoa, että yleiselle virheelliselle uskomukselle homouden synnynnäisyydestä ei löydy tieteellistä perustaa.

Koska homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin synnynnäinen, geneettisesti periytyvä, muuttumaton biologinen ominaisuus on epäasiallista ja loogisesti kestämätöntä pelata minkään sortin retorisella apartheid-syrjintäkortilla ja siten arvostella avioliiton rajaamista miehen ja naisen välille nykylainsäädännössä. Homoseksuaalit eivät muodosta mitään etnistä kansanryhmää.

Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Nykyinen avioliittolainsäädäntö ei siis perustu johonkin arkaaiseen muka uskonnolliseen käsitykseen, joka olisi jo korkea aika ajantasaistaa ja putsata yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä pelkästään kirkkojen seinien, tai vielä paremmin, uskovien korvien väliin. Tätä heijasteli ministeri Alexander Stubbin puhe eduskunnassa, kun hän korosti jätetyn lakiesityksen koskevan avioliittoa vain yhteiskunnallisena instituutiona. ”Kirkot voivat jatkossakin itse päättää omista edellytyksistään”, Stubb totesi.  

Uskonto merkitsee sitä, että olet luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, roomalaiskatolinen, muslimi tai juutalainen tai vastaavaa. Uskontoa ei ole se, että olet naimisissa. Lainsäädännössämme esiintyviä asioita voidaan myös perustella uskonnollisesti, mutta kyseiset lait eivät silti aja mitään uskonnollista agendaa. Raamatussa sanotaan: ”Älä varasta”. Varastamista vastustavat lait eivät silti ole jotain uskonnollista tuputtamista. Varastaminen ei ole väärin vain koska Raamattu niin sanoo. Pikemminkin, koska varastaminen on väärin Raamattu sanoo, että se on väärin. Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen välille ei ensi sijassa perustu siihen, että Raamattu niin sanoo, ja ole siten uskonnollinen kysymys. Raamattu sanoo niin, koska avioliitto ON miehen ja naisen muodostama yleisinhimillinen instituutio. Se, että tämä näkemys on yhteneväinen myös uskonnon kanssa, ei tee nykyisen avioliittolain ”yksi mies / yksi nainen” periaatteesta uskonnollista.

Se, että Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat miehiä ja naisia, ei johdu siitä, että Raamattu sanoo heidän olevan miehiä ja naisia. Raamattu sanoo niin, koska on yleisinhimillinen tosiasia, että ihmiset ovat miehiä ja naisia. Tämän on nähty heijastelevan Jumalan luomaa ja säätämä todellisuutta.

Tämä johtaa minut muutamalla ajatuksella koskettelemaan kysymystä avioliitosta myös kristillisen raamattuselitysperinteen ja kirkkohistorian valossa. Asia on akuutti, koska kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista koskettaa myös kirkossa käytävää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa kahteen eri kysymykseen: Ensiksi, oliko Paavali, kuten usein kuulee väitettävän, tietämätön rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvista samaa sukupuolta olevien suhteista ja tuomitsiko hän ainoastaan hyväksikäytön ja alistamisen, koska saattoi tuntea vain sellaiset homoseksuaaliset suhteet? Tämän ajatuksen teki 1980-luvulla tunnetuksi Yalen yliopiston edesmennyt historioitsija professori John Boswell ja se tulee vastaan yhä vieläkin suomalaisessa keskustelussa. Viimeksi Juha Sihvolan, vuoden 2011 kristilliseksi kirjaksi valitussa teoksessa Maailmankansalaisen Uskonto. Toiseksi, väite (ja tämäkin palautuu alunperin Boswelliin), että kirkko keskiajalla olisi siunannut samaa sukupuolta olevia avioliittoihin ja myöhemmin jyrkentänyt kantaansa.

Mihin apostoli Paavalin homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kanta Roomalaiskirjeen 1 luvussa (1:19-28) siis perustuu? Raamattu niin vanhan kuin uudenkin testamentin osalta suhtautuu poikkeuksetta ja johdonmukaisesti torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Yhtä johdonmukaisesti Jumalan tahdon mukainen sukupuolielämä sijoitetaan aina poikkeuksetta miehen ja naisen muodostamaan avioliitoon. Taustalla on luomiskertomus, jonka Jeesus vahvisti Matteuksen evankeliumin 19 luvussa sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa… minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. ” Myös apostoli Paavalin teksti palautuu kiistattomasti tähän luomiskertomukseen.

Teologian tohtori Robert Gagnon Pittsburghin teologisesta seminaarista on perusteellisessa tutkimuksessaan The Bible and Homosexual Practice – Text and Hermeneutics, sekä lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan osoittanut kiistattomasti kuinka Paavalin Roomalaiskirjeen teksti linkittyy lukuisten terminologisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta juuri 1 Mooseksen kirjan luomiskertomukseen (LXX). Paavali käyttää samoja ilmaisuja, seuraa luomiskertomuksen rakennetta ja puhuu korostetusti alkukielen mukaan miessukupuolesta ja naissukupuolesta. Paavalille kyse ei ollut vain hyväksikäytöstä tai alistamisesta, mikä edellisen lisäksi näkyy hänen tavastaan puhua naisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Osapuolten keskinäinen kiintymys ja kunnioitus eivät olleet ratkaisevia kysymyksiä. Ei niin, ettei Paavali olisi sellaisista ollut tietoinen. Gagnon sekä  useat toiset tutkijat ovat kiistattomasti osoittaneet, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä syvästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Platonin, Aristoteleen ja Hippokrateen perinteissä pohdiskeltiin lisäksi josko ainakin jonkin sortin kiinnostus samaan sukupuoleen saattaisi olla jossain määrin biologisperäistäkin, siis synnynnäistä! Väite jonka mukaan tiedämme tänään ratkaisevasti enemmän kuin mitä uuden testamentin aikana on voitu tietää ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta. Rakkaus-, orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit tunnettiin Paavalin päivinä. Niinpä, kuten Luis Crompton, itsekin homoseksuaali, toteaa 500-sivuisessa tutkimuksessaan Homosexuality and Civilization: ”Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” Luomiskertomuksen valossa Paavali siis torjui absoluuttisesti kaikenlaiset homoeroottiset suhteet Jumalan luomisjärjestyksen, jota mieheyteen ja naiseuteen kuuluva ruumiillisuus heijastaa, vastaisena.

Entä sitten kysymys miesparien siunaamisesta keskiaikaisessa kirkossa? Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.  Näihin teksteihin kiinnitti huomiota historioitsija John Boswell 1994 ilmestyneessä tutkimuksessaan ja antoi ymmärtää, että kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Näitä siunaustekstejä löytyy suomeksi käännettynä professori Jukka Korpelan kirjasta ”Miesparin Siunaaminen”.

Boswellin revisionsitinen tulkinta on kuitenkin saanut täystyrmäyksen  historiantutkijoiden toimesta. Mainittakoon vaikkapa Boswellin siteeraama bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija Patrick Viscuso, joka kritisoi Boswellin tulkintaa ”Epäonnistuneeksi yritykseksi kirjoittaa historia uudelleen”. Viscuson mukaan adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli ratkaisevia eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi, jossa vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen ystävyyden siunaaminen synnytti osapuolten välille ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous), jonka ”ei-lihallista” luonnetta korostettiin varoituksilla olla aiheuttamatta pahennusta. Siinä missä avioliiton purkamisesta oli runsaasti säädöksiä, ei hengellisen ”ystävyysliiton” purkamisesta ollut minkäänlaisia säädöksiä. ”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbride University) omassa arviossaan. Hän moittii Boswellia tekstien harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston. Kristinuskon historiaan erikoistunut apulaisprofessori Robin Darling Young, joka itse matkallaan Lähi-idässä sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen pitää Boswellin teesiä kestämättömänä ja epäonnistuneena: ”… kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla", Young summaa.  Kun pyysin professori Youngilta radiohaastattelua hän vastasi sähköpostilla: ”Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoliittoja. En ole käytettävissä haastatteluanne varten.”

Keskiaikainen kirkko ei siis ole siunannut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä kirkkohistoriasta siten löydy nykyiseen kirkolliseen keskusteluun relevanttia tukea tällaiselle revisionistiselle uustulkinnalle.

Lopuksi mainitsen kaksi asiaa. Ensiksi, homoseksuaaleilla tulee miehinä ja naisina olla yhteiskunnassa yleisesti ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin miehillä ja naisilla. Nämä heillä eittämättä suomalaisessa yhteiskunnassa jo on. Heille myös kuuluu kanssaihmisinä sama arvonanto ja henkilökohtainen loukkaamattomuus kuin kenelle tahansa. Homoseksuaalisuus ei kuulu rikoslakiin. Mutta sen paikka ei ole myöskään avioliittolaissa. Avioliittolain ei tarvitse kohdella täysin samalla tavalla kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja ollakseen tasa-arvoinen. Asianmukaisesti oikeudenmukaisen avioliittolain tulee heijastaa avioliiton omaa olemusta. Nykyinen avioliittolaki kohtelee kaikkia miehiä ja naisia samalla tavalla, eikä rajoita kenenkään mahdollisuuksia avioitua sen enempää kuin avioliiton solmimisen kannalta, ja avioliiton oman olemuksen huomioon ottaen yhteiskunnallisesti on välttämätöntä.

Ja aivan vihoviimeiseksi lopuksi. Toisin kuin Beatles –yhtye aikanaan lauloi rakkaus ei ole kaikki mitä tarvitaan. Hyvä yhteiskunta pitää aina heikoimpien jäsentensä puolta. Hyvä yhteiskunta ei milloinkaan tarkoituksella pyri luomaan isättömiä tai äidittömiä perheitä. Kuitenkin juuri näin käy jos nykyinen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Ei ole mitään rakkaudellista tai oikeudenmukaista siinä, että lasten luonnollinen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa lähtökohtaisesti riistetään. Yksikään tieteellinen teoria lapsen kehityksestä ei sano, että lapset tarvitsevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat - olivat nämä miten rakastavia tahansa -, vaan että lapset tarvitsevat äidin ja isän. Kaksi maailman rakastavinta äitiä maailmassa eivät voi olla isä pienelle lapselle. Rakkaus sellaisenaan ei varusta äitejä opettamaan lapsiaan, kuinka olla mies. Samoin kaksi mitä rakastavinta miestä eivät voi olla lapselle äiti. Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit? Sellainen tilanne sopisi television perhekomedioihin hyvin, mutta huonosti nuoren tytön todelliseen elämään. Kuinka kaksi rakastavaa homoseksuaalia miestä voi opettaa poikaa rakastamaan naista ja välittämään hänestä puolisona? Kuinka poika voi nähdä esimerkin tästä kotona, jossa sellaista esimerkkiä ei ole olemassa? Mitä kaksi rakastavaa äitiä esimerkillään opettaisi pienelle tytölle miehistä? Kuinka tasapainoinen hänen saamansa kuva on? Eikö samaa sukupuolta olevien suhteista lähtökohtaisesti puutu monia sellaisia tärkeitä asioita, joita lapset tarvitsevat, koska niistä puuttuu toinen lapsen luonnollisista vanhemmista ja siten yksi olennainen osa hänen ihmisyyttään?

Kuten avauksessani totesin: Avioliitto on sitä varten, että se liittää yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliitto miehen ja naisen muodostamana instituutiona on yhtä vanha ilmiö kuin hengittäminen. Kummastakaan ei voida luopua ilman seurauksia.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: 

• Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo? 
• Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella? 
  
• Jos kaksi rakastaa toistaan...  Entä jos kolme? 
• Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
• Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä 
• Miesparien siunaaminen - Onko kirkko keskiajalla siunannut homopareja? 
• Iltalehti: Suomen miehille oikeus synnyttää?
• YLEn homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta
• YLEn homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
• Kirkon sisällissota - Vantaan Sanomista poimittua
• Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu 
• Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa
• Homokeskustelu heiluttaa nyt herätysliikkeitä
• Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa

Rukousvastaus mallia 1985 – Kun Jumala antoi kenkää!

Oli talvi, oli kylmä ja maassa lunta. Muistaakseni vuosi oli 1985. Tai alkuvuosi 1986. Vaimoni kanssa olimme menneet naimisiin lokakuussa. Asuimme ensimmäistä yhteistä talvea Pursimiehenkadulla, Helsingissä, pienessä 11 m2:n vuokra-asunnossa. Se oli niin pieni, että kerran huomasin vasta ulkona kadulla unohtaneeni silmälasit kotiin. Mutta olimme rakastuneita ja pieni neliömäärä ei häirinnyt, ainoastaan lähensi meitä entisestään.

Yhteinen alkutaipaleemme sisältää paljon rakkaita muistoja. Myös paljon rukousvastauksia ja haastavassa elämäntilnateessa koettua Jumalan apua. Eräs kaikkein voimakkaimmin mieleen jääneistä tapauksista sijoittuu tuohon ensimmäiseen yhteiseen talveemme.

Reilu vuosi aikaisemmin vaimoni, Parvin, oli tullut Suomeen kotimaastaan Persianlahdelta lyhyelle – kuten hän silloin kuvitteli – turistimatkalle. Pari päivää maahan saapumisensa jälkeen hän löysi tiensä pieneen, Helsingin Säästöpankinrannassa kokoontuvaan vapaan suunnan seurakuntaamme. Siellä hän kohtasi Kristuksen. Ja minut. Tapasimme, tutustuimme, ihastuimme, rakastuimme,  menimme naimisiin ja muutimme yhteen. Tässä järjestyksessä.

Seurakunta, jossa kohtasimme sai uudet tilat Tunturikadulla sijaitsevasta entisestä elokuvateatteri Astrasta. Se oli tilana seurakuntamme väkimäärään nähden aivan liian iso, mutta silti pidetty kokoontumispaikka. Siellä kävimme yhdessä joka viikko ahkerasti. Joka kokouksessa. Ja niitä riitti. Ainakin 4-5 kokousta viikossa. Päälle erilaiset teetuvat, vastauskoontulleiden raamattupiiri ja myöhäisillan yörukouskokoukset.

Pursimiehenkadulta Tunturikadulle kuljettiin usein jalan. Bussilippuihin ei tuolloin aina ollut varaa. Niinpä kuljimme Koffin puiston läpi kohti Lapinrinnettä, siitä rakennusmontun kautta (nykyisen hotellin rakennustyöt synagogan eteen olivat vasta alkamassa) kohti Kampin asemaa ja loppumatkan Runebergin katua myöten Tunturikadulle. Ja illan loputtua samaa reittiä takaisin. Käsi kädessä. Huonojen talvikenkien vuoksi vaimoni jalkoja vain jatkuvasti paleli noilla reissulla. Lämpimän ilmanalan ihmiseltä kesti aikaa ymmärtää vuodenaikojen mukanaan tuoma ilmaston ja lämpötilan raju muutos ja sovittaa vaatetuksensa aina sen mukaisesti.

Erään kerran saavuimme jälleen normaalisti seurakuntamme kokoukseen. Tilaisuuden jälkeen salin perällä luoksemme tulee eräs uskonsisar, Helvi. Hän ojensi vaimoni käteen vaivihkaa nyrkkiin rutistetun setelitukun ja sanoi: ”Herra käski minua antamaan tämän teille.” Muistan vieläkin nuo sanat. Katsoimme vaimoni kanssa toisiamme vähän hämillämme. En muista miksi, mutta jostain syystä olimme hieman aikaisemmin päättäneet, että emme ota vastaan jos joku tarjoaa meille rahaa. Lisäksi emme mielestämme tarvinneet ylimääräistä rahaa mihinkään. Mutta kun Helvi sanoi, että ”Herra käski antaa”, niin ei auttanut kuin ottaa. Tilanteen oltua ohitse avasimme setelirutun ja vilkaisimme vaivihkaa minkälaisesta summasta oli kyse. Se oli tasan 200 markkaa. Nykyrahassa noin 33 euroa.

Lähdimme kohti kotia. Matkalla huomasin vaimoni hiljaa rukoilevan itsekseen. Kielilläkin. ”Mitä nyt?” kyselin. ”En, tiedä, mutta on sellainen olo, että pitää rukoilla”, hän vastasi.

Kotiin saavuttuamme  polvistuimme välittömästi yhdessä rukoilemaan. Hetken aikaa rukoiltuamme vaimoni meni aivan hiljaiseksi. Hän oli keskittynyt rukoukseen, mutta ei sanonut enää sanaakaan. Sitten hän avasi silmänsä ja katsoi minuun hiukan hämmentynyt ilme kasvoillaan. Kun kyselin syytä hämmennykseen hän kertoi varovasti nähneensä näyn.

Hän oli täysin valveilla. Kyse ei ollut jostain mielen tai ajatuksen kuvajaisesta tai mielikuvituksen tuotteesta. Yhtä selkeästi kuin hän näki minut avattuaan silmänsä hän oli rukouksessa ollessaan nähnyt toisen todellisuuden edessään silmät kiinni kuin olisi katsellut tv-ruudusta.

Näyssä vaimoani vastaan kadulla tuli sama uskonsisar, joka seurakunnassamme oli tyrkännyt kouraamme rahan. Sanomatta sanaakaan Helvi viittasi kädellään vieressään olevaan kaupan ikkunaan. Vaimoni katsoi lähemmin ja huomasi, että kyseessä oli kenkäkaupan ikkuna. Sen kulmauksessa oli sisäänkäynt oikealla. Hän kääntyi näyssä Helvin puoleen ja totesi: ”Niin, siinä on näyteikkuna. Mitä sitten?” Itsepintaisesti, edelleenkään täysin puhumattomana näyssä Helvi osoitti sormella kohti näyteikkunaa kuin sanoakseen, että katso tarkemmin. Vaimoni katsoi uudestaan ja huomasi näyteikkunassa parin mustia naisten nahkasaappaita. Hän tarkasteli niitä hyvin yksityiskohtaisesti. Niiden muoto, koron tyyli ja valkoinen lämmin karvavuori erottuivat selvästi. Samoin hintalappu: 180 markkaa. Siihen näky katosi hänen silmiensä edestä.

”Halleluja!”, minä totesin. ”Nyt sinä tiedät mihin se raha on tarkoitettu. Ja kun erotamme kymmenykset Herralle 200 markasta (20 mk) jäljelle jää tasan 180 markkaa”. Vaimoni pyöritteli päätään epäillen, ettei sellaisia mustia nahkaisia naisten talvisaappaita sillä hinnalla mistään saa. ”No, pidä se raha kuitenkin kaikenvaralta mukanasi kun liikut ulkona ja jos jotain tulee vastaan niin ostat,” minä totesin.

Noihin aikoihin vaimoni joutui passi- ja viisumiasioiden vuoksi käymään viikoittain ulkomaalaisviraston toimistossa, joka tuolloin sijaitsi Helsingin Kasarmikadulla, lähellä Savoy teatteria ja Esplanadin puistoa. Helsinki oli hänelle vielä varsin tuntematon kaupunki yksityiskohdiltaan, joten olin neuvonut hänelle selkeän reitin jalan Pursimiehenkadulta Kasarmikadulle ja takaisin.

Eräänä päivänä vaimoni rohkaistui paluumatkallaan poikkeamaan sovitulta reitiltä. Hän tuli Iso-Robertin kadulle. Lähestyessään Aleksanterinkatua ja katsellessaan kauppojen ikkunoita hän näki yhtäkkiä edessään jotain hyvin tuttua: Kenkäkaupan näyteikkunan, joka näytti samalta kuin minkä hän oli nähnyt rukouksessa ollessaan. Hän pysähtyi tarkastelemaan ikkunaa lähemmin ja huomasi näyteikkunassa täsmälleen samanlaiset mustat nahkaiset talvisaappaat, joissa oli samanlainen korkomalli ja valkoinen karvavuori , kuin näyssäkin. Ja hintalappu: 180 markkaa!

Vaimoni astui kauppaan ja pyysi saada sovittaa kyseisiä saappaita. Myyjän tuoma pari oli aivan liian isoa kokoa. Vaimoni on hyvin pienikokoinen. Hänen kengännumeronsakin on vain 36. Myyjä pyysi häntä odottamaan sillä aikaa kun hän tarkistaisi varastosta löytyisikö saappaita hänelle sopivassa koossa. Tuokion kuluttua myyjä palasi mukanaan juuri vaimolleni sopiva saapaspari. ”Teidän kannattaa ostaa nämä saappaat nyt, sillä tämä on viimeinen pari tätä kokoa”, myyjä sanoi ja jatkoi: ”Lisäksi tämä on viimeinen päivä, kun nämä nahkasaappaat ovat alennusmyynnissä hintaan 180 markkaa!”

Tarpeetonta sanoa, vaimoni osti kyseiset talvisaappaat. Ne palvelivat hyvin ja pitivät hänen suloiset jalkansa lämpimänä sinä talvena ja useampana talvena senkin jälkeen. Siihen saakka kunnes jouduimme ostamaan uudet talvisaappaat. 

”Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen”  (Jes. 65:24)

”Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!” (Luuk. 12:27-28).

Kiitos Jeesus, että olet pitänyt minun kukkasestani niin hyvää huolta.


---------
Rukouksesta myös näissä artikkeleissa: 

• Jumala kuulee rukouksia ja johdattaa
• Rukouskoulussa Koivukylän pysäkillä
• Herättäkää kuolleet  - Uskon oppitunti myrskyn keskellä
• Epäilijät odottavat yhä merkkiä taivaasta

Taltiointi Enqvistin ja Craigin debatista Helsingin Porthaniasta

CAN THE UNIVERSE EXIST WITHOUT GOD?
Affirmativa: Professor Kari Enqvist.
Negativa: Professor William Lane Craig.



Debatin jälkeen Kirkko&Kaupunki haastatteli Craigia ja Enqvistiä Porthanian käytävällä: