torstai 1. marraskuuta 2007

Haloo, uskovat avoliittolaiset!

Olen turhautunut. Myönnän sen. Ehkä se johtuu siitä, että koen olevani vanha. Tai sitten siitä, että minulla ihan oikeasti on aihetta turhautumiseen.
Kuulin hiljattain eräästä nuoresta uskovasta ystävästä, jota arvostan ja josta ihan oikeasti pidän kovasti. Hän oli mennyt avoliittoon. Avoliittoon?! Jeesuksen seuraajaksi itseään kutsuva. Muuttanut asumaan yhteen toisen kanssa menemättä naimisiin.
Ihan oikeasti minä en ymmärrä tätä trendiä, johon olen törmännyt lisääntyvässä määrin niiden parissa, jotka kutsuvat itseään Jeesuksen seuraajiksi.
"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat" sanotaan Hebrealaiskirjeen jakeessa 13:4. Alkukielessä avioliittoa tarkoittava sana (gamos) on sama, joka tarkoittaa häitä. Aviovuodetta tarkoittava sana (koitee) on sama, jolla kuvataan sukupuoliyhteyttä (siitä sanonta: "Oletko ollut sängyssä sen tai sen kanssa). Siinä on järjestyskin kerrottu: Ensin häät sitten sänky. Haloo, avoliittolaiset, teillä on sänky, missä ovat häät!
Olen niin murheissani ja turhautunut siihen, että uskovatkin jo pettävät Jeesuksen tässä seksuaalietikaan perusasiassa ja loukkaantuvat jos heille asiasta huomautetaan ikään kuin avioliitto olisi erikseen perusteltava.
Voisin viitata sivutolkulla erilaisiin tutkimuksiin siitä miksi avioliitto on monella tapaa (psykologisesti, emotionaalisesti, fyysisesti, taloudellisesti, eliniänodotteen kannalta ym ym) avoliittoa kannattavampi ja hyödyllisempi vaihtoehto. Mutta eikö uskovalle pitäisi riittää se, että Jumala on säätänyt avioliiton (2 Moos. 2:24) ja Jeesus on sen yksikantaan vahvistanut (Matt. 19:4-6). Jeesuksen sanoin: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja..."?!
Tiedän kyllä kaikki mahdolliset avoliiton puolesta esitetyt filosofiset ja teologiset ja emotionaaliset ym. argumentit alkaen "Mehän rakastamme toisiamme, mitä väärää siinä voisi olla?" (Jeesus kysyy: Rakastatko minua enemmän kuin näitä) tai "Kyllä me olemme yhtä hyviä vanhempia kuin avioliitossa elävät" (Annatte lapsille esimerkin synnissä elämisestä - Mitä se kertoo lapsillenne siitä kuinka korkealle arvostatte Jumalan sanaa?) tai "Kuka sinä olet tuomitsemaan, Jumala vain saa tuomita" (He will - kts. edellä Hepr. 13:4) tai "Tärkeintähän Raamatussa on rakkaus" (Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken) tai "Ei se kuulu kellekään toiselle miten minä elän" (mihin katosi Jumalan sanan opetus, että emme ole itsemme omat?) jne.
Kummallista miten argumentit ovat samat, kuin yhdessäasuvilla homopareilla. Ei synnillä itselläänkään ole kovin suurta eroa. Avoliittolainen rikkoo Jumalan tahota siinä missä homosuhteessa elävä.
Olen siinä määrin murheissani ja turhautunut tästä kehityksestä uskovaksi tunnustautuvien parissa, että en jaksa välittää vaikka joku nyt loukkaantuu, kun näin suoraan huomautan asiasta. Minun ei tarvitse perustella avioliittoa. Vastaväittäjille totean kuin aikanaan Idols tuomari yleisön buuatessa, että "Olkaa lapset hiljaa nyt kun setä puhuu!"

Avoliittolaiset, tehkää parannus ja menkää naimisiin. Tarjoan McDonaldsissa aterian jokaiselle uskovalle susiparille, joka menee naimisiin seuraavan vuoden aikana.

57 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin kirjoituksesi ja ihmettelin; tässäkö nyt ollaan menossa? En heti olisi uskonut lukemaani todeksi. Kuinkahan yleisestä trendistä lienee kysymys? (Vaikka eihän sillä sinällään ole mitään merkitystä...) Eniten minua huolestuttaa kuitenkin se, että nyt puhutaan uudestisyntyneistä kristityistä. Olisiko uskonpuhdistuksen aika tässä kohtaa?

Entä missä viipyvät uskovien avoliittoja puolustavien veljien ja siskojen vastineet moiseen "yksityisasiaan" puuttumiseen?

Timo Koivisto

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Pasi ja Timo! Joko vihdoinkin alkaa tapahtua, kun
TE tartutte aiheeseen asiaan kuuluvalla vakavuudella!
Kyllä, tässäkin tarvitaan nyt uskonpuhdistusta. Jo vuosia olen miettinyt, miksi asia vaietaan lähes kuoliaaksi ainakin ev.lut. kirkossamme. Minäkin tunnen uskossa olevia,
avosuhteessa eläviä pareja. Avoliitosta ei mielestäni voi edes puhua, sillä mikä liitto voi olla avoin???
Minäkin olen turhautunut ja murheellinen. Suren myös sitä, etten ole osannut riittävällä hellyydellä ilmaista kantaani ko pareille, sillä he ovat luokkaantuneet minuun.

Siunausta teille t.Riitta

Unknown kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Pasi! Mahtava lukea, kun joku ottaa kerrankin selkeästi kantaa avioliiton puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus! Asiaa Isolla A:lla!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Pasi! Olet heittänyt ensimmäisen kiven! Sinä olet synnitön Jumalan mies! Sinä olet varmasti oikea mies tuomitsemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Argumentointi aiheesta jota käsittelet on kanssasi täysin turhaa koska kysymys on uskosta ja sehän on kaikille vapaavalintainen. Se että pidät sitä oikeutenasi kertoa muille miten he elävät elämänsä on taas vallan toinen aihe. Sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta kertoa kenellekään miten hänen tulisi käyttäytyä, kenen kanssa hänen tulisi asua ja missä siviilisäädyssä.

Anonyymi kirjoitti...

No voi herran jestas (pun intended.) Timo Koivistolle tiedoksi; tätä blogia tuskin ennen Tuusulan ammuskelija-bloggausta on lukenut kukaan muu kuin kaltaisenne kiihkouskoinen. Miksihän mahtavat avoliittojen puolustelijat puuttua? Kenties ehkäpä ynnä mahdollisesti siksi, ettei kenelläkään ole erikseen TARVETTA puolustella avoliittoa. Ateisteille ja maltilliselle uskoville kyseessä on perhejärjestely siinä missä kaikki muukin, eikä elämää suurempi uskonasia.

Eikö teillä ole parempaa tekemistä? Harrastaisitte ennemmin vaikka puutarhanhoitoa, kuin fiktiivisen hahmon horinoiden sanatarkkaa analysointia. Isot ihmiset, häpeäisitte.

Anonyymi kirjoitti...

"Argumentointi aiheesta jota käsittelet on kanssasi täysin turhaa koska kysymys on uskosta ja sehän on kaikille vapaavalintainen. Se että pidät sitä oikeutenasi kertoa muille miten he elävät elämänsä on taas vallan toinen aihe. Sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta kertoa kenellekään miten hänen tulisi käyttäytyä, kenen kanssa hänen tulisi asua ja missä siviilisäädyssä."

Mielestäni typerä näkemys. Miksi ei joku saisi omassa blogissaan ja omasta arvomaailmastaan käsin kirjoittaa siten kuin itse ymmärtää oikeaksi. Samalla tavallahan on eri uskonnoissa tehty iät ja ajat. Puututhan sinäkin nyt siihen, mitä blogin kirjoittaja saa tehdä. Nyt eletään 2000 -lukua ja jokainen kirjoittakoon, kuten parhaaksi näkee. Muut voi sitten miettiä, onko kirjoituksessa jotain sellaista, jota pitäisi ottaa vakavasti vai antaako kaiken mennä toisesta korvasta ulos. Kenenkään maailmankuvan ei soisi olevan niin heikko, ettei se kestä keskustelua ja kritiikkiäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Pasin kirjoitus on ainakin pari älähdystä saanut aikaan. Hyvä niin. Ehkäpä se saa hiukan miettimään asioita... Hienoa, että on vielä kristittyjä jotka uskaltavat opettaa, uskoa ja elää Raamatulliselta pohjalta vaikka monien mielestä se on vanhanaikaista ja ahdasmielistä.
Tänä aikana kun Raamatun arvovaltaa yritetään murentaa joka taholta löytyy onneksi niitä jotka "pitävät vanhurskautta voimassa". Kiitos Pasi ajatuksia herättävistä kirjoituksistasi.
t. Vanha Kalkkis

Anonyymi kirjoitti...

Minä puolestaan ihmettelen sitä, että miksi joittenkin uskovien mielestä avopuolisonsa SAA hyljätä (ja naida toisen). Millä perusteella jotkut kaksi, "jotka eivät ole enää kaksi vaan yksi", saa repiä toisistaan irti- ja väittää, että jos nyt nait toisen, et tee huorin?

Minun ymmärtääkseni avopuolisot ovat Jumalan lakien mukaan ihan yhtä lailla toisiinsa sidotut (eli heillä ei ole lupa toisiaan hyljätä) kuin vihillä käyneetkin pariskunnat.

-kari

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitin aiemmalla viestilläni sitä, että mielestäni sekä avopuolisostaan eroaminen kuin aviopuolisostaankin eroaminen ovat samanveroiset asiat. Jos ja kun tietyissä tilanteissa on Jeesuksenkin antama lupa hyljätä puolisonsa ja naida toinen - esim. puolison uskottomuuden vuoksi - niin mielestäni tämä rajoitus koskee myös nykyajan avopareja. Eivät hekään saa lähteä läppäsemään ilman pätevää syytä.

Väite, että jos ei ole käynyt vihillä, on tuosta "laista" vapaa, on mielestäni itsensä ja toisten pettämistä. Jotkut yrittää pettää tuolla tavalla Jumalaakin.

Eli uskovaisetkaan eivät saisi olla poraamassa porsaanreikiä avoliittojen takaseiniin.

-kari

Anonyymi kirjoitti...

Kari

Kiitos asiallisista ja ystävällisistä kommenteistasi. Huolesi on aivan oikeaan osunut, mutta ehdotuksesi tilanteen ratkaisemiseksi mielestäni väärä. Avoliitto ja avioliitto eivät Jumalan sanan valossa ole toisiinsa rinnastettavia.

Minä en kuitenkaan ole ehdottanut avoliittolaisten ratkaisuksi eroamista, vaan avioitumista. En ymmärrä miksi se on yhdessä asuville (kristityille) kynnyskysymys. Ellei taustalla ole jokin periaatteellinen vastustus avioliittoa kohtaan. On syytä muistaa, että alun perin avoliittoa perusteltiin ohjelmallisesti iskulauseella, joka paljasti, että sillä haluttiin protestoida kristillistä avioliittokäsitystä: "Ei tässä mitään papin aamenta tarvita!" (vaikka papin aamenta koskaan ole tarvittu, kun on voinut käydä maistraatissa tarvittaessa). Tästä johtuen avoliittolaiset olivatkin poikkeuksetta alun perin ei-kristittyjä.

Nyt kristityt ovat huolestuttavasti alkaneet omaksumaan tämän alun perin kristinuskolle protestiksi syntyneen yhteisasumisen muodon aivan kuin siinä ei olisi mitään ongelmaa suhteessa Jumalan sanan ilmoitukseen (Hebr. 13:4). Kuitenkin pelkkä yhteistalouteen saman katon alle muuttaminen ei tee yhdessä asumisesta Jumalan tahdon mukaista. Tämä näkyy vaikkapa Jeesuksen ja samarialaisen naisen keskustelusta: "Jeesus sanoi hänelle: 'Mene ja kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein, sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä'. Sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." (Joh. 4:17–18).

Mitään kestäviä perusteluita ei löydy näkemykselle, jonka esitit, että ”avopuolisot ovat Jumalan lakien mukaan ihan yhtä lailla toisiinsa sidotut (eli heillä ei ole lupa toisiaan hyljätä) kuin vihillä käyneetkin pariskunnat.” Jumalan sana tunnustaa vain vihityt aviopuolisot toisilleen kuuluviksi. Tai kenties haluat perustella lähemmin mitä mainitsemasi lait mielestäsi ovat? On aivan selvää, että viittauksesi Jeesuksen opetukseen avioerosta ei tällainen ole. Avoliitto on moderni keksintö ja se oli kaikilla mittareilla syntiä Jeesuksen aikalaisten ajattelussa rinnastuen esiaviolliseen suhteeseen. Se, että tällainen suhde on jatkunut vuosikausia ei muuta tilannetta. En lainkaan kyseenalaista, etteivätkö avoliitossa asuvat aidosti rakastaisi toisiaan ja kykenisi kantamaan vastuuta lapsista ja yhteisestä taloudesta. Kysymys on siitä minkä Jumala sanansa mukaan on luvannut siunata ja mitä ei (Hebr. 13:4). Haluaisin vain kuulla yhdenkin raamatullisesti kestävän argumentin sen puolesta miksi uskova mies ja nainen, jotka rakastavat toisiaan, kokevat, etteivät voi mennä naimisiin ja sitoutua loppuelämäksi toisiinsa ihan virallisesti Jumalan kasvojen edessä? Miten on perusteltua, että kristitty tahtoo asua yhteistaloudessa, muttei tahdo mennä naimsiin? Miten tällainen on Jumalan ilmoituksen valossa perusteltua? Meninkö aivan turhaa naimisiin vaimoni kanssa 22 vuotta sitten?

Minä en halua ehdottaa, että avopuolisoiden olisi hyljättävä toisensa – etenkään, jos parisuhteessa on jo lapsia. En siis rohkaise ”läppäsemään ilman pätevää syytä”, vaan sitoutumaan, kun ei ole pätevää syytä olla sitoutumatta. On siis olemassa aivan yksinkertainen ratkaisu ja parannus tilanteeseen: Menkää naimisiin! Miksi tämä on niin vaikeaa? Kristityiltä?

Oletuksesi siitä, että avioliitto ja avoliitto ovat Jumalan silmissä Raamatun valossa yhdenvertaiset parisuhteen muodot, on mielestäni kestämätön.

Minulla ei ole mitään sanottavaa siitä miten ei-kristityt järjestävät yhteiselämänsä. Mutta uskovilta, jotka ovat Jeesuksen seuraajia, on lupa Jumalan sanan mukaan odottaa enemmän. Kuten Paavali sanoo: ”Onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.” (1 Kor. 5:12–13). Haluaisin Kristuksen lempeydellä haastaa jokaista kristittyä avoliittolaista miettimään haluaako olla sisä- vai ulkopuolella.

Terveisin
Pasi Turunen

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Entäpä me, jotka olemme palanneet uskomme juurille, takaisin Kristuksen huomaan, kun jo olemme olleet sellaisessa tilanteessa, että elämme avoliitossa? Mitä minun tulee tehdä, jos avomieheni ei halua vielä naimisiin. Onko oikein jättää hänet ja muuttaa pois, vaikka hän on luvannut, että naimisiin tulevaisuudessa menemme? Olisiko se rakkauden teko, joka kirkastaisi Jeesusta? Varsinkin, kun hän viime aikoina on tullut erittäin uteliaaksi uskoani kohtaan.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en puolustele avoliittoa. Enää en siihen lähtisi ja koen suurta surua tilastani Jumalan edessä. Mutta asiat eivät aina ole ratkaistavissa sekunnin murto- osassa, joskus on odotettava, että Jumala toimii sen toisenkin ihmisen sydämessä ja asettaa asiat kohdalleen.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulle, joka kirjoitit, että:

"Entäpä me, jotka olemme palanneet uskomme juurille, takaisin Kristuksen huomaan, kun jo olemme olleet sellaisessa tilanteessa, että elämme avoliitossa? Mitä minun tulee tehdä, jos avomieheni ei halua vielä naimisiin. Onko oikein jättää hänet ja muuttaa pois...?"

Tilanteeni on aivan samanlainen. Olisipa todella kiinnostavaa tietää, mitä tällaisessa tilanteessa kuuluisi tehdä. Omatunto kolkuttaa itsellä sen vuoksi, että elää avoliitossa. Olen myös kihloissa. Halu avioitumiseen itsellä olisi, mutta toinen ei pidä mitään kiirettä, koska ei näe asiaa uskon kannalta. Sitten joku vielä syyllistää ulkoapäin lisää. Pitäisikö siis vain purkaa sekä kihlaus että avoliitto ja lähteä matkoihinsa, tai kenties pidättäytyä seksistä, kunnes toinen alkaa painostuksen alla taipua avioliittoon tai (luultavammin) purkaa suhteen, koska seksi loppuu?

Anonyymi kirjoitti...

Raja alkaa häilyä useammassa kohdin. Monille uskoville sana "avoliitto" on edelleen tabu, synneistä pahin, mutta samalla voidaan puuhailla kaikkea siinä ympärillä. Sänkyyn voi mennä, vaikka toistuvasti, mutta yhteen ei saa muuttaa. (Se yhteinen taloko tässä olikin se paha?) Jos ei ihan sänkyyn, niin yötä voi olla toistuvasti toisen luona, välillä vaikka saman peiton alla.(ja sitten jossain vaiheessa lankeaa) Matkustellessa maailmalla, kuinka todennäiköisesti seurusteleva pari tilaa eri huoneen? Tämä on pelottavan yleistä nykyään!

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta! Pidetään Sana arvossaan ja eletään sen mukaan.

kaj oksila kirjoitti...

nraamatun opetuksia kristittyjen pitäisi pyrkiä noudattamaan.mutta en heitä ketään kohtaan kiviä.koska rakkaus on suurin voima.kaj oksila.

kaj oksila kirjoitti...

kristityn pitäisi pyrkiä noudattaa raamatun kirjoituksia.mutta en heitä kiviä.koska rakkaus on suurin voima

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Hei,

Entäpä me, jotka olemme palanneet uskomme juurille, takaisin Kristuksen huomaan, kun jo olemme olleet sellaisessa tilanteessa, että elämme avoliitossa? Mitä minun tulee tehdä, jos avomieheni ei halua vielä naimisiin. Onko oikein jättää hänet ja muuttaa pois, vaikka hän on luvannut, että naimisiin tulevaisuudessa menemme? Olisiko se rakkauden teko, joka kirkastaisi Jeesusta? Varsinkin, kun hän viime aikoina on tullut erittäin uteliaaksi uskoani kohtaan.

Vastaus

Itse aikoinani ratkaisin em. kysymyksen uskoontultuani asuessani jonkin aikaa avoliitossa. Yhdessä kumppanini kanssa totesimme suhteemme olevan Jumalan tahdon vastainen ja päätimme muuttaa kumpikin omille tahoillemme asumaan.Kävimme kuitenkin jatkuvasti yhdessä seurakunnassamme. Neljä vuotta seurustelimme ystävien ja seurakunnan edessä. Välissä kävin Raamattukoulun ja olin töissä toisella paikkakunnalla. Menimme naimisiin ensin kihlautumalla ja sitten avioliittoon.

Olen huomannut tämänkaltaista kehitystä myös helluntaipiireissä. Luterilaisen kirkon nuorissa ilmiö on kai yleisempi.

Anonyymi kirjoitti...

Miten, Pasi suhtaudut siviilivihittyihin kristittyihin? Ihan aidosta kiinnostuksesta kysyn. Aikanaan rakastuin ei-uskovaan, joka ei kuulunut edes kirkkoon. Menimme naimisiin maistraatissa. Nyttemmin puolisonikin on uskossa, vaikka kuulummekin eri kristillisiin yhteisöihin.

Papin aamen on kuitenkin jäänyt seitsemän aviovuoden jälkeen hankkimatta. Pitäisikö meidän se hankkia, ja kumman seurakunnasta?

Tämä on ihan vilpitön kysymys, tarkoitus ei ole vinoilla. Kirjoitat mielestäni tässä tekstissä hyvää asiaa avoliitosta siksi näkemyksesi kiinnostaa.

Siunausta!

Pasi Turunen kirjoitti...

Anonyymi,

Vaimoni kanssa avioiduimme maistraatissa, jossa sanottiin "tahdon".

Sitten oli läheisten kanssa juhlat ja siunaus seurakunnassa.

Avioliiton solmiminen ei edellytä papin aamenta tai kirkkohäitä, vaan tahon, jolla on vihkioikeus.

Anonyymi kirjoitti...

Nää on hirveen vaikeita kysymyksiä, koska ääripäiden lisäksi joudutaan pohtimaan rajanvetoja. Oman ymmärrykseni mukaan avoliitto on Jumalan vastainen ainakin silloin, kun avioliittoa ei suunnitella ollenkaan ja silloin, kun avioliitto siirretään hamaan tulevaisuuteen ja aloitetaan perheenperustaminen avoliitossa.

Mutta en osaa itsekään vastata siihen, että entä nuoripari joka aikoo mennä naimisiin vuoden parin sisällä, mutta haluaa viettää aikaa toisen kanssa mahdollisimman paljon? Pitääkö toisen matkustaa takaisin kotiin iltamyöhään, jotta vältyttäisiin yökyläilyltä? Onko vihkisuunnitelmia tehnyt pariskunta Jumalan silmissä sitoutunut?

Ei ole helppoa löytää oikeita ratkaisuja kun on löytänyt elämänkumppaninsa nuorena uskovana. Naimisiin meno voi tuntua oikealta vaihtoehdolta, mutta ympäristön paineet voi olla kovat eri suunnista. Lapsuuden perheessä ei välttämättä ole uskovia, ja nuorena avioitumiseen saattaa suhtautua kriittisesti myös muut läheiset. Toisaalta uskovat läheiset voivat aiheuttaa paineita ei-avioituneelle pariskunnalle seurusteluvaiheessa, vaikkei avoliitossa eletäkään.

Ja näin mielenkiinnosta minäkin, että onko avioliittoon astumisessa uskovalle tärkeää siunaus Jumalan edessä (kirkossa?), virallisen tahon vihkimys vai sukupuoliyhteyden tuoma side? Voiko Jumala yhdistä kaksi ihmistä siunauksellaan jo ennen mitään edellä mainituista?

Anteeksi jos halon hiuksia, mutta nämä pohdinnat kumpuavat tietenkin omakohtaisista kokemuksista. Itse yritän selviytyä näistäkin rukoilemalla, kyselemällä Jumalan tahtoa ja lukemalla Raamattua. Mutta asiat eivät kuitenkaan aukene aina kovin yksiselitteisesti :)

Ja mielestäni näistä asioista keskustellaan uskovissa yhteisöissä liian vähän. Jos haluaa Jeesukseen uskovana noudattaa Raamatun sanaa, ei ole hyvä näittenkään asioiden kanssa saisi jäädä yksin. Nuoriahan tässä vielä ollaan :) Ja vaikkei oltaiskaan!

Anonyymi kirjoitti...

Raamatun mukaan yhteiselämä = avioliitto alkoi siitä, kun mies makasi naisen, tai otti naisen luokseen.
Löytyykö Vanhasta Testamentista yhtään hääkuvausta?
Myöhemmin tulivat sopimuspaperit, jossa isä luovuttaa tyttärensä toisen miehen omaisuudeksi, s.o. omistussuhteen virallistaminen.

Uudestisyntyneet uskovat eivät todellakaan tarvitse maallisen hallinnon sinetöintiä liitolleen - joka siis ei ole mikään 'avoliitto', vaan LIITTO Jumalan kasvojen edessä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen keskustelunaihe. Olen itse samoilla linjoilla 16.5. anonyymi kirjoittajan kanssa. Olen miettinyt asiaa todella paljon ja rukoillut johdatusta ja koen, että minulla on rauhan asian kanssa. Olemme mieheni kanssa avoliitossa. Rakastamme syvästi Jumalaa ja toisiamme. Jumala on ihmeellisellä tavalla johdattanut meidät yhteen, itseasiassa mieheni on minulle täsmällinen rukousvastaus. Olemme yhdessä mieheni kanssa pyytäneet Jumalaa siunaamaan yhteiselomme. Olemme saaneet rauhan, joka on mielestäni paras merkki siitä, että Jumala on hyväksynyt sen mitä monet uskovaiset tuomitsevat niin ankarasti. Ja rauhan takia olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että liittomme on pätevä. Olemme sydämissämme yhteiselämästämme erittäin vakavissamme ja erittäin sitoutuneita. Jumala näkee sydämemme. Nyt yhteiseloa takana 6 vuotta. Meidän uskovaisten piireissä on niin hirveästi esimerkkejä siitä, että avioliittoon on menty ja sitten se kallisarvoinen liitto on rikkirevitty. Suurimmassa osassa tapauksissa on myös eronneet erkaantuneet Jumalasta. Valitettavaa on myös, että avioliittoon mennään usein ennemmin ympäristön painostuksesta kuin siitä että todella halutaan jakaa koko elämä kumppanin kanssa hyvinä ja huonoina päivinä. Avioliittoon mennään mielestäni usein (ei aina)nuorten uskovaisten keskuudessa hätiköiden, jotta ympäristö saadaan hiljaiseksi. Sen jälkeen ympäristö painostaa lapsientekoon. Varsinkin jos olet nainen painostus lapsen hankintaan on valtava. Mutta se on jo toinen juttu. Mielestäni ainoa oikea tapa on rukoilla kaikessa Herran johdatusta ja tehdä siten miten Jumala johdattaa, eikä niin miten ihmiset ympärillä painostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Halusin ilmaista, että luin ja jaoin Facebookissa.

-ST

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä kerron pienen tarinan.

Olen uskovan perheen lapsi. Vanhempani ovat olleet kuuliaisesti naimisissa ja nykyään asiat ovat paremmin, mutta heidän liitostaan on puuttunut kyky rakastaa. Meno on ollut armoton niin lapsia kuin puolisoa kohtaan. Tappelua, epävakaisuutta, järjettömiä rankaisuja.(Ei fyysisiä). Jo lapsena kyseenalaistin vanhempani, he pitivät minua varsin jääräpäänä mutta se oli hyvä asia. Minussa oli jotakin tervettä, joka älysi systeemin kierouden.

Aloitin itse parisuhteen, joka on jatkunut nyt vuosia. En halunnut seksiä, olin hyvin jääräpää edelleen ja noudatin Raamattua. Suhteemme oli kuitenkin raivoisia, jatkoin vanhempieni esimerkkiä tahtomattani. On vuosia joista en muista paljoa. Olin niin traumatisoitunut, etten pystynyt seksiin.Halusin avioliittoon, mutta vain siksi koska se oli oikein. Menin ammattiauttajalle ja sain siitä paljon apua.

Noin neljän vuoden seurustelun jälkeen pystyin seksiin. Avioliitto on edelleen vaikea asia. Olemme nyt kuuden vuoden suhteen jälkeen muuttamassa yhteen.

Pystyisin nyt jo menemään avioliittoon, aikaisemmin halusin kovasti asioita Jumalan sanan takia, vaikka menneisyyteni kummitteli, enkä pystynyt edes normaaliin parisuhteeseen.

Nyt joku voi kyseenalaistaa suhteeni Jumalaan. Enhän toki voi olla oikeasti uskossa. Mutta koen voimakkaasti Pyhän hengen kokemuksia ja Jumalan on avannnut minulle asioita joita ei kaikille jaeta. Elän hyvin elävässä yhteydessä Jumalaan.Koettelen myös henget, jotta nyt joku ei pääse sanomaan, että ei se ole Jumalan henki.Otan hyvin vakavasti nämä asiat ja olen kriittinen.

Olen vain ymmärtänyt miksi asia on ollut vaikea. En oikeuta avoliittoa, mutta en ole enää niin armoton itseäni kohtaan. Olin sanan noudattamisessa jopa sairas, nyt olen alkanut olla inhimillinen, ihminen.

Parisuhde on minulle "pyhä asia". Eihän mikään epäpyhä voi olla pyhää? Tarkoitan sitä, että haluan oppia elämään rehellistä elämää, toista kunnoittavaa, ilman kulisseja.

En voi sietää tekopyhyyttä. Niin moni avioliitto on sitä, ei tietenkään kaikki. Jos olisi ollut parempi malli, asia olisi varmasti helpompi.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Mikä tekee avioliitosta niin vastenmielisen että pitää keksiä kaiken maailman tekosyitä sen välttämiseksi. Avioliitto on yksinkertaisesti parisuhdetta suojaava asia. Avoliitto on vähän niin kuin suullinen työsopimus . Yhtä pätevä kuin kirjallinen niin kauan kuin ei ilmaannu ongelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Pasi hyvästä blogikirjoituksesta.

Itse tuskailen sen asian kanssa, että mitä tehdä kun on ollut pitkään avoliitossa ja sitten tulin uskoon kesken avoliiton. Nyt minä uskon ja ymmärrän avioliiton tärkeyden, mutta toinen ei usko ja ei ymmärrä. Pitääkö toinen kylmästi hylätä vai odottaa myös toisen uskoontuloa? Haluaisin mennä naimisiin, mutta sekään ei ole Jumalan tahto ottaa ei-uskovaa aviopuolisoa.

Molemmat kyllä haluavat olla toistensa kanssa, ja en pystyisi millään hylkäämään toista. Kai se on vain odotettava toisen uskoontuloa. Kova koulu se on kyllä olla ei-uskovan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Pasille kyssäriä:

Taustatietoa: ikää puolisolla 25, itsellä 24. yhdessä oltu ja asuttu hieman yli 6 vuotta. kihloissa oltu nyt 3 vuotta.. itse uskossa, puoliso vähän epämääräsesti.

Vakaana aikomuksena ja varmuutena on naimisiinmeno, ollut nyt ~4 vuotta. Ideana on mennä naimisiin tasan kerran, ja haluttaisiin hääbudjetti semmoiseksi "normaaliksi". Opiskelua kummallakin, pätkätöitä ja armeijaa ollut, omia rahoja ei paljon löydy.
Sukulaisten rahat ei ole vaihtoehto.
Mustavalkoisesti ajatellen tosiaan kuulostaisi siltä että tässä nyt valitaan rahan tai Jumalan tahdon välillä. Eli ei mennä rahanpuutteen takia vielä naimisiin. Mikähän mahtaa olla ylimmän auktoriteetin mielipide tähän? :D

Raamatun sana on aina sama, kulttuuri muuttuu. Mutta vaikka kuinka rehellisesti yritän asiaa miettiä niin ei vaan mahdu omaan päähän täysi kirjaimellisuus tuossa avo/avioliitto asiassa nykypäivänä. Tarkoitan seurustelua, asumista, seksiä("esiaviollista"). Avioliitto ennen yhdessä asumista? Ei täällä nykyään kyllä löytäisi puolisoa jos yrittäisi kirjaimellisesti vanhan ajan tapoja noudattaa. Voin toki olla väärässäkin (jopa todennäköistä) mutta omaa historiaa katsomalla ei kyllä olisi onnistunut.
Yhtäkaikki, naimisiin ollaan menossa, joskin kummallakin vähän eri painotus miksi. Itse haluaisin noudattaa Jumalan tahtoa (selväähän on että Jumala haluaa parien menevän naimisiin) niin monessa asiassa kun pystyn ja ehkä se vielä asteen verran vahvistaisi suhdetta. puolisolle tärkeämpää ehkä perinteet ja suhteen vahvistuminen.

Ideanahan naimisiinmenossa ei tosiaan ole koristeellisuus, ruuan määrä, pukuihin kulutetut rahat tai vastaava, vaan Jumalan ja seurakunnan edessä loppuelämäksi avioparin yhteen liittäminen.Ei kuitenkaan nyyttikestimeiningillä millään haluttaisi ikimuistoista päivää viettää.

Melkoinen romaani tästä taisi syntyä, mutta ehkä jollain on vastaava tilanne.

Varsinaisia kysymyksiä ei tainnut montaa tulla mutta ehkä ongelman ydin on luettavissa ja vastattavissa :D

T: Totuutta etsimässä

Anonyymi kirjoitti...

Hei Pasi ja kiitos hienosta aloituksesta!
Olen samaa ihmetelleyt miten voi elää avoliitossa kun Jumalakaan ei elä sitä meidän kanssa.Avioliittto on todellakin tarkoitettu sanan mukaan että heistä tulee yksi liha.
Meidän kolme nuorta on odottanut avioliittoon asti toisiansa. Ja minusta se on todella Jumalan mielen mukaista että he ovat yhtä kun sitoutuvat sen kaikessa merkityksessä menemällä naimisiin.

Tämä aika on niin pimeää että uskovat nuoret ottavat mallia maailmasta ja jopa perustelevat sitä oikeaksi, tämä aika kertoo mihin olemme menossa, Sanan tulee puhua entistä enempi selkeämpää pasuunan ääntä.

Ei turhaan Raamattu sano että he eksyvät kun eivät tiedä Jumalan Sanaa ja mitä sinne on kirjoitettu.
On hienoa että otit asian esille, sillä niin monet pitävät halpana Jumalan Sanan ja tekevät asioita jotka osoittavat maailmanmielisyyden.

Niinkuin Pasikin sanoi menkää naimisiin sillä se parannus on Jumalan mielen mukainen.

Anonyymi kirjoitti...

Olen aina ihmetellyt tätä kohua erilaisissa kristillisissä piireissä avoliitosta. Nytkin olin helluntaiseurakunnan kokouksessa, jossa puhuja määritteli haureuden kaikkein suurimmaksi synniksi ja sano että haureus = avoliitto.

Avoliitto on vain sana, joka tarkoittaa yhdessä asuvaa paria. Sillä ei ole mitään tekemistä sen "sängyn" kanssa. Uskova pari ei välttämättä harjoita seksiä tai edes nuku samassa sängyssä. Täten he eivät eroa opiskelija-asuntojen solukämppien asukeista muuten kuin että nämä kaksi rakastavat toisiaan (oho!).

Mielestäni on väärin rinnastaa avoliitto seksin harrastamiseen ja haureuteen, sillä kukaan teistä ei tiedä, mitä toisen sängyssä tapahtuu.

Itse olen ollut enemmän huolissani uskovien nuorten parien avioliittoon kiiruhtamisesta. Avioliittoon esim. kuukauden tapaamisen jälkeen? Vaikka olisikin Jumalan tarkoittamaa, niin silti! Toista hädintuskin tuntee, mutta silti rynnätään avioliittoon koska ei jakseta odottaa. Enemmän ongelmia siitä syntyy, tämä on minun mielipiteeni. Entä sitten kun tulee vaikka ero, eikös se ole pahempi asia? Varsinkin jos menee uudelleen naimisiin? Tai se että menee avioliittoon ehkä kenties jopa vääristä syistä?

Yhdessä asuminen tuo toisesta (ja itsestä) hyvät ja huonot piirteet paremmin esille. Sitten voi miettiä, onko tarkoitettu yhteen ja haluanko tuon kanssa varmasti jakaa koko loppuelämäni tiskivuoret.

Seksiä ei siis tarvi harrastaa, ettekä te tiedä kuka niin tekee. Veikkaan että useampi ei-yhdessä asuva uskova nuoripari harrastaa seksiä kuin yhdessä asuvat. Tiskivuorella kun on usein käänteinen vaikutus näihin asioihin.

Voin sanoa omasta puolestani, että paljon enemmän on tullut kiusauksia nuorempana erillään asuessa kuin nykyään yhdessä asuessa. Ja meillä tämä on ihan käytännön ratkaisu, sillä välimatkaa toisiimme olisi muuten satoja kilometrejä ja haluan auttaa kihlattuani toipumaan pitkäaikaisesta loppuunpalamisestaan. Mukana on myös taloudellisia syitä (varsinkin siksi, että joutuisin elättämään puolison opiskelijantuloillani, mikä ei ole mahdollista). Enkä minä miellä meidän yhdessäasumistamme "avoliitoksi" ja uskon että Jumala johdattaa näissäkin asioissa. Sitäpaitsi, vaikka en hänen luonaan asuisi, viettäisin kuitenkin kaiken aikani hänen luonaan, eli siis käytännössä "asuisin" nurkissa kuitenkin kun olisin koko ajan kylässä.

Anonyymi kirjoitti...

PS. Oltaisiin menty naimisiin vuosia sitten, mutta vanhemmat esti. Toisaalta näen sen nykyään hyvänä asiana, sillä nähtyäni ensin meidän molempiemme hyvät ja huonot puolet, olen puntaroinut mielessäni suhteen tilaa ja pyrkinyt parantamaan sitä. Kun on vähän nähnyt miten se arki lähtee toisen kanssa rullaamaan, on helpompi hyväksyä molempien puutteet ja tietää menevänsä naimisiin inhimillisen olennon kanssa sekä ymmärtää ettei kumpikaan ole täydellinen. Ollaan edelleen menossa naimisiin. Vuosia sitten ei ollut tarpeeksi säästöjä, eikä ole vieläkään. Kuka siis sanoo, etteivät avoparit ole valmiita menemään naimisiin? Ei sitä päällepäin näe, ovatko he mielestään "kihloissa" vai ei.

PPS. Kautta aikojen ovat parit menneet naimisiin muista syistä kuin rakkaudesta, varmaan tänäkin päivänä. Onko heidän avioliittonsa varmasti Jumalan siunaama? Entä jos aviopari harrastaa seksiä ilman rakkautta? Tätä olen miettinyt. Ja tätäkään asiaa ei voi toinen ihminen toisen puolesta tietää, että mistä syystä on menty naimisiin ja täytetäänkö aviollisia velvollisuuksia, kuten ei voi myöskään tietää, mitä avoparin sängy(i)ssä tapahtuu.

PPPS. Entä jos pariskunta haaksirikkoutuu autiolle saarelle? Tätäkin olen mielessäni joskus pohtinut, että eihän siellä ole pappia vihkimässä.. eikö silloin se että pariskunta itse kokee menneensä naimisiin Jumalan edessä ole jo avioliittoa? Entä onko maistraatissa solmittu avioliitto Jumalan silmissä avioliitto? Nämä ovat hankalia kysymyksiä, jotka herättävät vain itsessään lisäkysymyksiä. Elämä ei ole mustavalkoista. Menisin naimisiin heti, jos tämä yhteiskunta, rahatilanne, sukulaiset ja elämäntilanne antaisivat.

"Haluaisin Kristuksen lempeydellä haastaa jokaista kristittyä avoliittolaista miettimään haluaako olla sisä- vai ulkopuolella." Tosi lempeää. Olen siis mielestäsi ulkopuolella, vain sen tähden missä satun asumaan? Eikös muuten kaikki synnit olleet samanarvoisia? Kaikki me ollaan "ulkopuolella" jos oikein tarkkaan aletaan katsomaan, kaikki Jumalan armon varassa. Ei kukaan minun uskoani voi kumota sen perusteella missä minä asun, sillä SE (uskoni) on lopulta minun ja Jumalani välinen asia siitä huolimatta miltä muiden edessä vaikutan.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että avioliiton merkitys on Jumalan edessä ja Hänen asettamanaan vielä arvokkaampi ja merkityksellisempi kuin mitä käsitämme. Miksi muuten Efesolaskirjeessä verrataan avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan yhteyteen, vieläpä merkillisillä sanoilla: "Tämä salaisuus on suuri..."
Jumala on asettanut avioliiton pyhäksi ja se on Hänelle erittäin arvokas. Miksi päättelen niin?? Koska sielunvihollinen, saatana, tekee kaikkensa tuhotakseen sen. Miksi hän muuten näkisi niin suuren vaivan? Jopa hän tuntee tämän asian syvyyden ja merkityksen paremmin kuin me.
rva K.

Anonyymi kirjoitti...

Ite oon törmänny siihen että aika hyvin uskovat nostaa äläkän asioista jotka koskee muita ja omista virheistä sitten vaietaankin. Olen valitettavasti monesti törmännyt selkäänpuukottaviin uskovaisiin. Enkä taida olla ainoa. Olen muuten itsekin uskovainen ennen kuin joku ehtii sanomaan.

Kyllä mä toivoisin että avioliitolla vois olla vielä joku järkevä merkitys ihmisten elämässä. Mutta valitettavasti se tuntuu olevan osittain vähän kuralla.

Ite menin liian nuorena naimisiin sen takia että "kuului mennä". Ja voin kertoa että se avioliitto oli pääosin aika kamala. Vaikken itse eroa ottanutkaan niin olen kiitollinen että se on ohitse.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse olen ollut enemmän huolissani uskovien nuorten parien avioliittoon kiiruhtamisesta. Avioliittoon esim. kuukauden tapaamisen jälkeen? Vaikka olisikin Jumalan tarkoittamaa, niin silti! Toista hädintuskin tuntee, mutta silti rynnätään avioliittoon koska ei jakseta odottaa. Enemmän ongelmia siitä syntyy, tämä on minun mielipiteeni. Entä sitten kun tulee vaikka ero, eikös se ole pahempi asia? Varsinkin jos menee uudelleen naimisiin? Tai se että menee avioliittoon ehkä kenties jopa vääristä syistä? "

Naulan kantaan. Niin naulan kantaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ymmärrä sitä, että miten sulla on varaa puhua noin väheksyvästi avoliitossa asuvista. Mä vastustan avoliittoa, mutta kyllä vastustan myös noin käsittämätöntä toisten yläpuolelle asettumista.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Ymmärrän Pasin huolenaiheen, mutta asiaa on hyvä miettiä myös nuorten/avoliittolaisten näkökulmasta.

Tästä aiheesta kirjoittaa monetkin, vaikka heillä ei ole varsinaisesti kokemusta/tietämystä aiheesta kovinkaan perusteellisesti. Theodor Bovet, joka on vakaumuksellinen kristitty ja näiden aiheiden asiantuntija (erikoistunut perheneuvontaan ja nimenomaan parisuhteisiin - pahoittelen ettei minulla ole mitään hänen kirjaansa juuri nyt käsillä, en muista tarkempia detaileja - mutta jokatapauksessa kansainvälisesti arvostettu tutkija/terapeutti näissä aiheissa) perustelee kirjassaan "avioliitto", kuinka avioliitto ei perustu vihkimiseen/lakisääteiseen sopimukseen. Avioliiton perusta on molemminpuolinen sitoutuminen. Näin ollen avioliitto voi syntyä ennen vihkimistä. Ymmärrän Pasin näkökulman, että herää kysymys, miksei ole sitten aivan sama mennä naimisiin jos on valmis avioliittoon! On kuitenkin tärkeää, ettei tehdä sitä räikeää virhettä, että vihkiminen/maistraatti tekisi itsessään avioliiton. Jos aihe kiinnostaa huolellisilla perusteluilla, suosittelen em. kirjaa.

Mielestäni aihetta voi hyvin verrata Kristukseen ja hänen omaansa. On hyvä, että kristitty kuuluu kirkkoon, mutta se ei itsessään tee autuaaksi. Se ei siis ole pelastuksen/Kristukselle kuulumisen ehto. Tässä asiassa on varmasti tehty samanlainen räikeä virhe, että täytyy liittyä/kuulua kirkkoon ollakseen oikeasti Jeesuksen oma. Ja voidaan aidosti ihmetellä, että miksei joku liity/kuulu kirkkoon, eihän se ole kuin yksi klikkaus netissä!

Tunnen silti monia ihmisiä jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta en silti kyseenalaista heidän todistustaan Kristuksesta. Myöskään avoliitossa elävien mallia en tahdo suorilta käsin tuomita, tärkeintä on uskollisuus ja sitoutuminen. (Myös suhteessa Jumalaan, yksin usko Kristukseen pelastaa, ei kirkon jäsenyys(huom. tarkoitan instituutiota, en Kristuksen seurakuntaa))

Theodor kirjoittaa myös avioerosta samaisessa kirjassa. Hän kirjoittaa, että avioeroa voidaan hakea lakisääteisesti, mutta se ei vielä avioliittoa lopeta. Kun kaksi ihmistä on tullut yhdeksi lihaksi, kasvanut vuosien saatossa yhteen, ei hänen kokemuksensa mukaan avioero ole helppo tai edes mahdollinen. Kuitenkin avioliittokin voi joissain tapauksissa "kuolla". (Tämäkin hyvä vertauskuva Kristuksen ja uskovan väleistä?)

On siis muistettava, että nuorelle avoliitto voi tarkoittaa todellista liittoa Jumalan edessä! Jos näin ei ole, on ongelma perustassa - ei siinä ulkonaisessa habituksessa.

Toivottavasti jollekin oli iloa näistä pohdinnoista! Aihe on tärkeä, koska siihen pitäisi osata suhtautua ymmärryksellä, kuitenkin pitäen perinteisen avioliittomallin arvossa!

Siunausta kaikille ja etenkin nuorille, jotka näitä asioita tänä päivänä kohtaavat!!

Anonyymi kirjoitti...

Elin vastaavassa tilanteessa 3 vuotta.Olin sillä alueella maailman paaduttama,vaikka minunkin uskoni oli herännyt,ja kärsin siitä,ettei mies uskonut.Naiseudessani elin miehen ehdoilla,vaikka yritin/halusin samalla myös rakastaa Jeesusta.Välillä mies tuntui lähentyvän uskoa,sitten taas loitontuvan.Elin ristiriidassa,ja se oli henkisesti hajottavaa.Vaikka ajoittain sain kosketusta Jumalalta,ja Sanakin eli,ei uskonelämäni päässyt syventymään,sillä rikoinhan tietoisesti käskyä 'älä tee huorin'.Sitähän avoliitossa eläminen on.Se oli alentavaa,vaikka siinä olivat ne hyvätkin hetkensä.Minua varoitettiin ainakin kahteen kertaan,että suuri syy ahdistuksiini oli Jumalan tahdon vastainen elämä.Lopulta rukoilin itse,Herrani,anna minulle synnintunto ja voima irrottautua tästä,jos tämä ei ole tahtosi.Sain vastauksen.Aloin kokea itseni saastaiseksi,ja näin rikkoutuneen naiseuteni Jumalan silmin.Sen lisäksi vielä Jeesus ilmestyi hengessä minulle,ja kehoitti valitsemaan Hänen seuraamisensa.Tulin vakavan valinnan paikalle,ja todella tein niin,sain armon siihen.Nyt kun katson taakse päin n.13 vuoden taakse,näen kuinka siitä lähti käänne valoon,ja rauhaan ja vapauteen.Jeesuksen syvempään tuntemiseen.Jeesuksen kallis veri puhdisti minut,ja sain alkaa eheytyä naisena.Löysin itsekunnioitukseni uudella tapaa Hänen omanaan.Ristin voima alkoi elää,ja opin tuntemaan Jumalan Jumalana,joka on liittouskollinen Kumppani,joka ei koskaan petä,eikä hylkää.Siunaan sinua siskoni,ja rukoilen voimaa ymmärtää,ja tehdä Isän tahto sinun tilanteessasi.Armo ja Jeesuksen veri riittää vapauttamaan ja puhdistamaan meidät uuteen elämään.Heikoissa Hän on väkevä.Muuten,se mies ei ole edelleenkään uskossa.Ja kukaan meistä,ei mies eikä nainen,voi maksaa sovitusta toisen sielusta.Jeesus yksin teki sen,siksi Hän on seuraamisen arvoinen,ja hinta kannattaa maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä hyvä kirjoitus aiheesta: http://kirkonkellari.fi/?p=2075

Luther jyrähti ajatukselle, että ihmissääntö voisi jotenkin nousta jumalallisen säätämyksen edelle. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, oli se sitten ihmissääntöjen mukaan "avoliitto" tai "avioliitto". Minkä Jumala on yhdistänyt, älköön sitä ihminen erottako.

TOTUUS ja RAKKAUS !! kirjoitti...

Surullista se on kun itseään uskoviksi "uudestisyntyneiksi" kutsuvat ihmiset, haluavat nousta Jumalan Sanaa vastaan ja noudattaa maailman ruhtinaan vapaata irottautumista Jumalan tottelevaisuudesta!!! Hyvin surullista ja sielunvihollinen nauraa ja kiihoittaa ihmisiä Jumalan vastaisiin tekoihin!!! Jeesus sanoi, että se joka pitää minun sanani on se joka minua Rakastaa...On asia erikseen uskoa Jeesukseen kuin USKOA JEESUSTA ja elää Hänen opettamallaan tavalla. Raamattu on annettu meille ohjeeksi ja neuvoksi, varoitukseksi...turvalliseen elämään ja uudestisyntymään Jumalan Hengestä oleva uskova haluaa elää Jumalan tahdon mukaan RAKKAUDESTA!!! Eikä elää maailman mukaan, noudattaen maailman sääntöjä, vapauksia ja vallalla olevia käytäntöjä!!! Ei ihme, että vihollinen on lyönyt koko avioliiton pyhyyden saastaisuuteensa, homosynnin hyväksymällä ja "vihkimällä" "avioliittoon" kauhistuksen, luonnottoman syhteen!!!Kun uskovatkaan eivät enää kunnioita Jumalan säätämää pyhää avioliittoa, miehen ja vaimon välillä, vaan elävät avioliiton ulkopuolisessa suhteissa...jopa homosuhteessa... Ysh!! JUMALA EI KOSKAAN SIUNAA OMAN SANANSA VASTAISTA KÄYTTÄYTYMISTÄ!!!EIKÄ KOSKAAN SIUNAA KAUHISTUSTA HOMOLIITTOJA IHMINEN VOI SIUNATA MITÄ VAAN MUTTA EI PYHÄ JUMALA!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla olisi tällainen pulma aiheeseen liittyen jota haluaisin sinulta Pasi kysyä. Olen ollut uskossa 1,5 vuotta ja seurustellut kumppanini kanssa pian kahdeksan vuotta mutta emme ole edes kihloissa. Jumala otti minut puhutteluun asiasta alkuvuodesta, joten tästä syystä ilmoitin miesystävälleni että meidän tulee mennä naimisiin emme voi jatkaa näin koska se on syntiä, joten olen olemme sopineet jo vihkimis päivän joka on loppuvuodesta. Emme kumpikaan kuulu kirkkoon joten meidät vihitään maistraatissa. Miesystäväni ei ole myöskään uskossa. Olen todella hankalassa tilanteessa mutta haluan uskoa,että Jeesus tekee ihmeitä myös miesystäväni kohdalla. Nyt minulle läheinen ihminen sanoi että tarvitsisimme papin aamenen suhteellemme ettei maistraatti riittäisi, mutta minä ajattelen että eikö tärkeintä ole avioliitto, ja enhän loppujen lopuksi voi nykypäivänä tietää papistakaan onko hän uudestisyntynyt aidosti Jeesukseen uskova vai vain leipäpappi, Olenko aivan hukassa vai mitä mieltä olet Pasi?

Anonyymi kirjoitti...

yhdessä ASUMINENHAN ennen avioliittoa ei ole millään muotoa syntiä, liian usein tässä asiassa menee puurot ja vellit sekaisin, niinkuin sinulla nyt :)

Anonyymi kirjoitti...

Avioliitto rules! Sitä kannattaa kuitenkin ajatella, että yhdessä asuminen ei välttämättä tarkoita seksiä tm. sen enempää kuin lyhyempi yökyläily ja toisen luona "asuminen" seurustelun aikana.

Eri asia on sitten se, lisääkö avoliitto kiusauksia ja kuinka helposti ne, jotka saattaisivat tarvita toisenlaisen viestin, tulkitsevat tilanteen niin, "että kyllähän ne kuitenkin siellä touhuaa".

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että otit asian puheeksi. Avoliitto ja alkoholinkäyttö - siinä tämän päivän uudestisyntyneiden kristittyjen sudenkuopat.

Näin alkajaisiksi täytyy todeta, etten voi ymmärtää, miksi jotkut suhtautuvat kirjoittajaan kuin ensimmäisen kiven heittävään mieheen. Jeesus itse on sanonut näin:
"Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi."
Myös muita kohtia löytyy useita, joissa kehotetaan kristittyjä nuhtelemaan toisiaan synnistä, lempeästi mutta lujasti.

"Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan."

Jumala on erittäin selvästi kieltänyt avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet (tähän kuuluu myös avoliitto). Joku sanoi naiivisti, että yhdessä asuminen ja seksi eivät välttämättä liity toisiinsa. Jos nyt joku valopää onnistuisikin elämään näin, meillä kristittyinä on suuri vastuu ympärillämme olevista ihmisistä. Tämä pätee niin alkoholinkäyttöön kuin avoliittoonkin, ja se perustellaan mm. Roomalaiskirjeessä. Vai kun olette siiderienne kanssa kaupan kassalla tai kerrotte uskosta osattomalle asuvanne seurustelukumppaninne kanssa yhdessä, toteatteko samaan hengenvetoon, että en muuten käytä alkoholia humaltumistarkoituksessa tai että niin, me ei muuten harrasteta seksiä, vaikka nukutaan samassa sängyssä?

Meillä on vastuu. Tietääkö kukaan 70-luvun jälkeen syntynyt, mitä vastuu tarkoittaa? Minä en tiennyt, ja nyt kun tiedän, on liian myöhäistä katua.

Anonyymi kirjoitti...

Aika lakihenkiseksi menee :(

Ai, että siideriä tai kaljaa ei saisi ostaa? Entä leivonnaisten syöminen, joissa on käytetty alkoholia (muslimit eivät saa syödä)? Tämäpä pöhköksi menee.

Avoliitto ja alkoholi suurimmat sudenkuopat? En usko. Kyllä rakkaudettomuus ja ylpeys on se suurin sudenkuoppa, johon me kaikki langetaan, enemmän tai vähemmän.

Herra meitä auttakoon elämään oikein pyhityselämäämme, ei turhanpäiväisesti tuomiten, vaan rakkauden tekoihin uskaltautuen. Koko elämän pituinen rakkaudellinen "avoliitto" on paljon parempi kuin lyhyt ja huono "avioliitto". (Ihmettelee, että mitähän noilla sanoilla on edes eroa, yksi kirjain? Miehen ja naisen elinikäinen liitto on varmaan se Jumalan tarkoittama liitto - kutsui sitä kukin millä nimellä hyvänsä)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! kiitos kirjoituksestasi! Mä niin toivon, että olisin saanut lukea tämän jo 9-vuotta sitten kun menin kihlojen kautta lupautumaan muuttamaan nykyisen aviomieheni kanssa yhteen. Asuimme yhdessä useamman vuoden ennen kuin menimme naimisiin. Se oli kapinointia Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan. Nyt, tänä päivänä niin toivoisin että olisimme jaksaneet odottaa yhteen muuttamista pidempään ja olisimme menneet naimisiin sitä ennen.
Kiitos! Siunausta sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Turunen:
Miksi kirjoitit tämän tekstin? Olet siis huolestunut siitä, että avoliitto ei enää aiheuta uskovien keskuudessa tarpeeksi häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa kristittyjen yhteisöjen ulkopuolelle joutumisesta. Seksi on ilmeisesti edelleen seurakunnissa tabu. Teidän olisi syytä miettiä, minkälaisia ihmisiä kasvaa seksuaalikielteisessä häpeän ja syyllisyyden ilmapiirissä.

Kirjoituksellasi lyöt lyötyä. Etenkin vapaiden suuntien kristittyjen yhteisöissä avoliitto on niin leimaava pearisuhteen muoto, että sen valinneet ovat joutuneet pohtimaan valintaansa. Olen samaa mieltä siitä, että seurustelussa olisi hyvä pyrkiä elämänmittaiseen kumppanuuteen. Perheen kannalta avioliitto olisi järkevin ratkaisu. Elämä ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertaista. Tässä maailmassa on monta muutakin väriä kuin musta ja valkoinen. Sinun olisi syytä oppia näkemään nekin. Tällaiset kaksinaismoralistiset provot eivät aja kenenkään asiaa.

t. Uskovien seurustelevien parien elämää läheltä seuraneena.

Anonyymi kirjoitti...

Jee me saadaan mcdonalds-ateria!:D ajatellaan asiasta ihan samalla tavalla! Me mennään kesällä naimisiin ja vaikka asutaan yhessä ei olla avoliitossa eikä harrasteta seksiä enää.

Tuleva omakotitalon emäntä kirjoitti...

Itse haluaisin muuttaa yhteen ennen häitä. Jos on kuitenkin joka tapauksessa menossa naimisiin niin se helpottaa häiden järjestelyä muuttaa yhteiseen kotiin ennen häitä eikä sitten enää häiden jälkeen tarvitse murehtia yhteiseen kotiin muuttamisesta, vaan voi elää niinkuin AVIOPARIN kuuluukin. En näe siinä mitään syntiä, että ensin muuttaa yhteiseen kotiin ja sitten vasta menee naimisiin. Ajatelkaa uskovaista paria, joka joutuu järjestämään yhteenmuuton samalla kun järjestää häitä! Se tuottaa aika paljon paineita... Älkääkä unohtako sanontaa "Jossakin on olemassa avioliittoa ilman rakkautta ja rakkautta ilman avioliittoa". Romantiikasta ja rakkaudesta tulee pitää hyvää huolta avioliitossa! Ja muistakaa: Ainoa pätevä syy mennä naimisiin on rakkaus vastaparia kohtaan ja halu olla oikeasti yhdessä kuolemaan asti! Rakkaus on se syy mennä naimisiin! <3

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS tästä kirjoituksesta! Itse olen tuskastellut saman asian kanssa, epäuskoisena siitä että pari tuttavaani ovat avoliittolaisia. Kristittyjä. En tiedä mitä tehdä. Toinen meni vihdoin naimisiin, ei tosin kuunnellut saarnojani. Petti tilaisuuden tullen. Ei kuunnellut silloinkaan. Eikä nytkään kun haaveilee erosta ja uudesta puolisosta. Voiko olla enää kristittykään... Mutta kiitos. Kannustan jatkamaan rohkealla linjalla! Tämä blogi auttaa itseäni jaksamaan pimeän maailman keskellä.

Lumitähti kirjoitti...

"Raamatun sana on aina sama, kulttuuri muuttuu. Mutta vaikka kuinka rehellisesti yritän asiaa miettiä niin ei vaan mahdu omaan päähän täysi kirjaimellisuus tuossa avo/avioliitto asiassa nykypäivänä. Tarkoitan seurustelua, asumista, seksiä("esiaviollista"). Avioliitto ennen yhdessä asumista? Ei täällä nykyään kyllä löytäisi puolisoa jos yrittäisi kirjaimellisesti vanhan ajan tapoja noudattaa. Voin toki olla väärässäkin (jopa todennäköistä) mutta omaa historiaa katsomalla ei kyllä olisi onnistunut."

En tiedä, missäpäin Suomea asut ja mihin seurakuntaan kuulut. Omalla kohdallani voin sanoa, että onnistui vallan hyvin 3,5 vuoden seurustelu ennen avioliittoa ja yhteen muuttamista. Sama onnistui viiden lähimmän kaveripariskuntamme kohdalla, laajemmalti en ole kartoittanut. Mutta siis meitä on kuusi läheistä pariskuntaa, joilla kaikilla sujui seurustelu "puhtaasti", jos sitä sanaa haluaa käyttää. Ei se ihan sattumaa ole, tahdosta se on kiinni. Totta kai kiusauksia on monenlaisia, elämän eri alueilla. Avoliitto on aika, hmmm, kokonaisvaltainen ja kokoaikainen antautuminen sellaiseen. Ja vaikka se ei välttämättä tarkoita seksin harrastamista, kuten osa toteaa, niin kyllä se sen mallin ja käsityksen valitettavasti ulkopuolisille antaa. Ja kristityn ei sitä pitäisi tehdä.

Lumitähti kirjoitti...

Itse haluaisin muuttaa yhteen ennen häitä. Jos on kuitenkin joka tapauksessa menossa naimisiin niin se helpottaa häiden järjestelyä muuttaa yhteiseen kotiin ennen häitä eikä sitten enää häiden jälkeen tarvitse murehtia yhteiseen kotiin muuttamisesta, vaan voi elää niinkuin AVIOPARIN kuuluukin. En näe siinä mitään syntiä, että ensin muuttaa yhteiseen kotiin ja sitten vasta menee naimisiin. Ajatelkaa uskovaista paria, joka joutuu järjestämään yhteenmuuton samalla kun järjestää häitä! Se tuottaa aika paljon paineita..."

Onhan siinä tietysti tekemistä. Vaan kyllä se onnistuu, muuttolaatikoita voi kantaa valmiiksi edeltävällä viikolla ja niiden purkaminen hoituu hyvällä tunnelmalla häiden jälkeen oikeasti yhteistä kotia laittaessa. Varsinkin jos muuttaa toisen asuntoon, voi toisen tavaroita kantaa rauhassa sinne ilman hirvittävää kiirettä, toisaalta meillä oli kuun alusta muutama päivä aikaa kun minä asuin yksin uudessa kodissa, miehen tavaroita kannettiin sinne samaan aikaan, mutta mies tuli siihen parisänkyyn vasta häiden jälkeen. Ei ole mitenkään mahdoton tehtävä. Ja minä en ole mikään supernainen, sairastin sinä keväänä/kesänä vakavaa masennusta ja reuma ja astma kiukuttelivat. Saatiin ne muutto ja häät silti hoidettua. Väitän, että onnistuu muiltakin, jos sitä tahtoa on. Useimmat asiat ovat tahdosta kiinni. Onhan tässä vuosien aikana tehnyt jokusen kerran mieli lähteä kävelemään koko liitosta, mutta kun 1) en kehtaa, 2) olen kristitty ja 3) olen luvannut. Rakkauskin on tahtolaji, pelkällä romantiikalla ei pitkälle edetä. Juuri silloin kun ei siltä tunnu, tarvitaan tahtomista. Siksi kysytäänkin, tahdotko --- aina kuolemaan asti. Ainakin kirkossa. Maistraatin kysymyksistä en tiedä.

Ja tiiätkö, tuo "en näe siinä mitään syntiä" on aika hankala ja vaarallinen peruste. Oli kerran paratiisi, nainen ja käärme. Kaikki tiedämme, miten siinä kävi, kun nainen ei nähnyt mitään syntiä siinä mitä käärme ehdotti. Eikä nähnyt sitten mieskään, kun nainen ehdotti. Me emme monesti ole itse pätevimpiä näkemään sitä, mikä on syntiä. Monet niinsanotusti vanhanaikaiset periaatteet suojelevat monelta synniltä, ei niitä turhaan ole ymmärretty vanhastaan niin kuin on tehty. Tämä nykyinen aika tarjoaa vain niin paljon erilaisia malleja, että meiltä häviää näkökyky siihen, mikä on oikein ja mikä väärin. Siksi tarvitaan Raamattua ja seurakuntaa. Yksin tulee helposti tehtyä itselle mieluisia johtopäätöksiä.

Tämä koskee meitä kaikkia, minua myös. Monesti juuri se epämieluisalta kuulostava opetus on kuitenkin oikea, se ei miellytä juuri siksi, että jokin sisällä kertoo, että tässä asiassa en tee tai en halua tehdä oikein. Moni mieluisa asia on helpoin tie, mutta luvattiinko meille Jeesuksen seuraajina helppoa tietä tai elämää? Ei taidettu. Päinvastoin. Monesta joutuu kieltäytymään ja toisaalta tekemään vastoin itsekästä luontoaan. Usein siinä epäonnistuu, muttei se tarkoita sitä, ettei pitäisi edes yrittää. Toisinkin voi toimia, mutta kannattaa katsoa, missä vaiheessa se tie levenee liikaa. Meille kun luvattiin kapea tie ja ahdas portti. Ja edelleen se oma näkökyky voi pettää. Siksi vanhat hyvät opit kannattaa säilyttää, silloin on ainakin turvallisella tiellä.

Anonyymi kirjoitti...

Itselleni on ollut vuosia täysin selvää, että totta kai avioliittoon, ja totta kai se on parempi kuin avoliitto.

Syy, miksi olen alkanut pohtia tarkemmin Raamatun opetuksia tästä aiheesta on Suomen valtion adoptiolainsäädäntö. Neljääkymmentä lähestyvänä sinkkunaisena, kymmenen vuotta deittineteissä viettäneenä, useasti turhautuneena - ja vuosia adoptiosta haaveilleena - käynnistin viime keväänä yksinhakijana adoptioprosessin; hedelmöityshoito yksin olisi juridisesti helpompaa ja prosessina nopeampaa, mutta tuntuisi väärältä tuottaa varta vasten maailmaan isättömiä lapsia. Ja onhan maailmassa lapsia huolehdittavaksi, mistäpä tiedän, tulisinko enää raskaaksikaan, vaikka miehen löytäisinkin. Minulle on pikkutytöstä asti ollut selvää, että haluan äidiksi. Pidän ihanteellisena, että lapsella on sekä isä että äiti - toisaalta pelkkä äitikin on lastenkotia parempi - varsinkin, kun toivon, että tuleva adoptiolapseni saisi vielä isänkin.

Tässä kohden ongelmana on adoptiolaki ja adoptioprosessin hitaus, oletettu kesto kun on joka tapauksessa vuosia. Jos avioliitto tulee ajankohtaiseksi vasta siinä vaiheessa, kun olen jo yksinhuoltaja, asia on selkeä. Mutta jos se tulee ajankohtaiseksi aikaisemmin, vaihtoehtoina on lykätä aviotumista, kunnes olen saanut lapsen tai jättää adoptioprosessi kesken (jolloin siinä vaiheessa jo maksettuja tuhansien eurojen kuluja ei saa takaisin, mutta tokikin raha on vain rahaa). Yksinhakija ei voi Suomen lain edessä muuttua aviopuolisoksi kesken adoptioprosessin, sen sijaan kihlaus tai avoliitto eivät nykyisin ole esteitä, kunhan seurustelukumppanikin on saanut adoptioneuvontaa. Valtiolle siis olisi ok antaa lapsi minulle, jos/vaikka eläisin avoliitossa. Tämä olisi ainoa syy minulle vahvistaa liitto kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla paitsi sillä juridisella vahvistuksella, jota tavallaan "laki ei salli". Erityisesti, jos kirkko alkaisi siunata avopareja, menisin erittäin mielelläni tällaiseen seremoniaan. Mitä vain olisin valmis sopimaan sitovasti paperilla. Joka tapauksessa voisin järjestää isot puoliviralliset vihkijäisjuhlat suvun edessä (kuten eräs serkkuni teki).
Toisaalta mietityttää, onko avoliitto, eli ilman Suomen valtion virallista päätöstä toistaiseksi jättäytyminen, synti. Toisaalta, jos tuleva puoliso on jo valittuna, onko oikeasti järkevä tilanne, että lapsi tulee perheeseen ennen isää, kun eikös se olisi luontevampaa toisin päin? Sitäkin olen miettinyt, olisiko vaihtoehto asua yhdessä ilman seksiä, kunnes adoptio on vahvistettu ja vihkiminen lain edessä mahdollista. Mitä olen adoptiolapsen psykologiaa opiskellut, alkuvaiheet adoption jälkeen olisi toisaalta hyvä olla aika stabiileja, ja lapsi voi reagoida uusiin muutoksiin aika rajustikin - tätäkin taustaa vasten: onko järkevää avioitua, isojen hääjuhlien kera tai ilman, kun kotona on juuri tullut adoptiolapsi? Ja kuinka kauan pitäisi odottaa?

Näistä käytännön syistä olen kysellyt myös, mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa "huorin tekeminen"; onko se sitä, jos elää suhteessa, jolla olisi kaikki muu paitsi Suomen valtion laillistus: jos olisi sekä halu sitoutua loppuelämäksi, sukulaisten ja vanhempien hyväksyntä, julkiset juhlat, ja jos vielä saisi kirkonkin siunauksen? Tai, jos kirkko edelleenkään ei siunaa avoliittoja, muuttuuko kuvio sitten? Olen myös miettinyt, mitä Raamatussa tarkoitetaan avioliitolla. Jos VT:ssä Iisak vei Rebekan isänsä telttaan ja otti vaimokseen, ei kai siinä mitään valtiota ollut osapuolena? Toisaalta UT:n aikana lienee ollut jo muodollisempi avioliittoinstituutio, ja juuri tuo "se joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi", herättää kysymyksiä: oliko kyse yksinkertaisesti avosuhteesta, vai oliko se jonkun muun mies? Ja jos "avioliitto" kristillisesti ottaen on liitto, jonka ympäröivä yhteiskunta hyväksyy, niin vaikuttaako jotain, että avoliitto on nykyisin niin hyväksytty?

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt avioliiton määritelmää ja sen suhdetta meidän tapauksessamme Suomen valtion rekisteritietoihin ja toisaalta kirkon toimituksiin. Ainakin, jos esim. sukupuolineutraalista avioliittolaista nousevien paineiden vuoksi kirkko päättäisi luopua, tai siltä poistettaisiin, vihkioikeus (mahdollisesti muutenkin, jos halutaan ylläpitää kahta käytäntöä tämän suhteen), olisi periaatteessa mahdollista pitää kristillinen ja julkinen hääjuhla kaiken kansan kuullen ja Jumalan siunausta parin yhteiselle taipaleelle rukoillen riippumatta siitä, missä jamassa parin paperiasiat suhteessa Suomen valtioon ovat. Olisiko suhteen julkinen siunaamistilaisuus ilman valtion rekisteröintiä synnin siunaamista, vai pyhittäisikö se liiton juridisesta asemasta riippumatta?
Aivan useimmissa tapauksissa toki herää kysymys, että miksi ei voisi mennä naimisiinkin. Korkeintaan voisi olla taloudellisia intressejä muuhun (jonka voisi ehkä osittain mieltää kyllä "huijaamiseksikin", jos haluaisi pitää kiinni vaikka leskeneläkkeestä tms.) useimmissa tapauksissa. Joitain harvinaisia poikkeuksia voi kuitenkin olla, kuten adoptioyksinhakija, jonka vuosien odotusta ja tuhansia euroja vaativa odotus katkeaa avioitumiseen (ja joillain alkavat tulla sen jälkeen uudessa yrityksessä ikärajatkin vastaan) tai ehkä vaikkapa joku ulkomaalainen. En tunne tältä osin lainsäädäntöä. Kuinka tärkeä nimenomaan yhteiskunnan rekisteröinti on kristillisestä näkökulmasta? Ja vaikuttaako jotain se, että yhteiskunnalle itselleen avoliitto on yhtä lailla "jees", ja paria voidaan kohdella parina, joskin joiltain osin juridiikka sitten menee eri lailla. Entä viittaako Raamattu jossain nimenomaan valtion rekisteröintiin suhteille?

-A- kirjoitti...

Luin osan tämän ketjun kommenteista ja olen yhtäaikaa hämmentynyt, tyrmistynyt ja ärsyyntynyt siitä kuinka moni uskova kuvaa avoliittoa yksikertaisesti huorin tekemiseksi ja seksin harrastamiseksi. Ymmärrättekö te tiukan linjan raamatun tulkitsijat lainkaan mitä on huorin tekeminen ja mitä raamattu tarkoittaa aviovuoteen puhtaudella ja pyhittämisellä?? Huorin tekeminen on jonkun kanssa makaamista joka ei ole oma puoliso, eli toisinsanoen pettämistä. Huorin tekemiseksi lasken itse myös irto/seksisuhteet. Aviovuoteeseen liittyvät seikat koskevat samaa asiaa, eli pettämistä. Käsittämätöntä että sanotaan vuosia ja vuosia vakaassa suhteessa eläville ihmisille että he tekevät huorin. Jos joku sanoo minulle näin, kysyn ensimmäisenä haukkuuko hän nyt puolisoani huoraksi ja kuinka seksielämämme kuuluu hänelle pätkääkään? Se on uskomatonta ja naiivia että avoliitto (mikä ei muuten ole sinänsä minkäänlainen varsinainen liitto vaan yhdessä asuvia ihmisiä kuvaava termi) rinnastetaan suoraan seksiin. Itse en asu avoliitossa, mutta ihmettelen sitä kun uskovat ensimmäisenä avoliitosta puhuttaessa puhuvat haureudesta ja seksistä. Seksiäkö ei harrasta kukaan muu kuin avio- tai avoliitossa olevat?? Minun seksielämäni ei kuulu kenellekkään uteliaille pirjoille eikä paavoille, enkä näin ollen puhu siitä heidän kanssaan. Näin ollen en puhu avoliitostakaan kenenkään sellaisen kanssa jonka ensimmäisiin argumentteihin sisältyy sana haureus tai seksi. Se kun ei ole ollenkaan nk. avoliiton ydinasia, mutta fanaattiset uskovat sitä sellaiseksi jatkuvasti nostavat. Itse joskus aikoinaan kiirehdin naimisiin myös juuri siksi että niin kuului tehdä ja muutkin menivät, ja se suhde sitten kariutui. Sanovat fundamentalistit mitä tahansa, niin toista kertaa en hyvää asiaa kiirehtimällä pilaa, ja menen naimisiin juuri silloin kun aika on itselle ja kumppanille sopiva. Siinä vaiheessa voin muuttaa kantaani avoliitosta kun joku esittää minulle siihen tolkullisen raamatullisen perusteen, ilman kiertäen ja kaartaen seksin kautta perustellen. Oma äitini tapaa aina perustella asioita niin, että "kun se ei vain kuulu uskovalle", lähestulkoon mistä vain mikä ei häntä miellytä. Tällainen ei vain ole mikään perustelu muille, eikä edes itselle. Älkää ihmiset olko typeriä älkääkä huijatko itseänne. Jos jokin asia on syntiä niin siihen on selkeät raamatulliset perusteet löydettävissä eikä mitään kiertäen kaartaen tulkintoja aasinsiltoja pitkin.

Pianoman kirjoitti...

Olen itse vielä vaikeamman tilanteen edessä. 20v avioliitto päättyi koska vaimoni halusi eron, oma elämäntyylini oli siihen syy sen myönnän avoimesti. En suostunut allekirjoittamaan eropapereita kun yritin vielä jos olisimme voineet jatkaa avioliittoamme, mutta vaimoni oli päättänyt erota ja jätti erohakemuksen yksinään. Kaksi aikuista lastemme asui jo pois kotoa, mutta ei se silti heillekään helppoa ollut. Tapasin sitten myöhemmin naisen kirkossa ja aloitimme seurustelun. Muutimme yhteen, ja uudistuimme. Hänkin on eronnut aiemmin. Aloimme miettimään , että Jumalan tahto olisi varmasti että menisimme naimisiin ja aloimme tosissamme asiaa miettimään. Järkytykseksemme huomasimme raamatusta, että Jumala ei siunaisi kahden eronneen uutta avioliittoa, jos siis tulkitsemme kirjaimellisesti raamattua, koska molempien ex-aviopuolisot ovat vielä elossa. Ilmeisesti elämme haureudessa jatkamme avoliittoamme tai menemme naimisiin, vai? Itse olen valmis vaikka elämään yksin lopun elämäni jos sillä kuuliaisuudella lunastan taivapaikkani enkä joudu helvettiin. Tuotan kyllä suuren pettymyksen avopuolisolleni jos näin teen, mutta nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen, nimenomaan joltain joka on sanaa tutkinut ja pyhän hengen johdatuksessa oleva opettaja. +50Mies

Anonyymi kirjoitti...

Ketjun aloittaja pyrkii johdonmukaisuuteen kristillisessä uskossaan. Aikoinaan minäkin pyrin. Se johtaa suureen kriisiin. Polun lopussa on luovuttava joko uskosta tai rehellisyydestä. Syynä on se, että kristillinen usko on täynnä sovittamattomia vastakohtaisuuksia ja väistämättömiä ristiriitoja. Toisin sanoen se on valhe.
Vain itsensä pettäjä voi olla kristitty. Tämä voi tietysti johtua kaksinaamaisuuden ohella myös puutteellisesta kyvystä loogiseen ajatteluun - useimmiten varmaan kummastakin.
Erityisen räikeästi asia ilmenee seksuaalisen käytöksen alueella. Nykyisin kristillistä seksuaalimoraalia noudattavat lähinnä vain muslimit. Itseään kristityiksi kutsuvat keksivät myriadeja selityksiä sille, miksi se mitä Raamatussa on sanottu, ei tarkoita sitä mitä on sanottu. Yllä käyty keskustelu on tästä oppikirjaesimerkki. Kokonaan toinen kysymys on, onko kristillinen usko hyvää vai pahaa. Teodikea-ongelma on yhä vailla kelvollista vastausta. Se löytynee yhtä aikaa neliskulmaisen kolmion kanssa.