sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Uusi vuosi ja elämäni ensimmäinen päivä

Eräs hieno piirre Jeesuksen evankeliumissa on, että se antaa aina mahdollisuuden katsoa eteenpäin ja aloittaa alusta. Ei liene sattumaa, että niin suuri määrä Raamatun tekstistä on profetiaa - ennustusta tulevasta. Vaikka profetioiden tulkitseminen onkin haastavaa puuhaa, Pyhät kirjoitukset kääntävät lukijansa huomion toistuvasti eteenpäin - kohti tulevaa.

Satuin näkemään Martti Ahtisaaren BBC:lle antaman haastattelun Nobelin rauhanpalkintonsa merkeissä. Hän sanoi jotain, mikä jäi mieleeni: "Kun herään aamuisin, en ajattele, että se voi olla viimeinen päiväni. Ajattelen, että tämä on elämäni ensimmäinen päivä. Tästä johtuen katselen kaikkea jatkuvasti kuin uusin silmin, kuin vastasyntynyt lapsi, uteliaana, miettien mitä uutta voin tänään oppia."

Mainio elämänohje. Juuri tästä on kyse myös evankeliumin toivossa: Saat elää jokaisen päivän kuin se olisi elämäsi ensimmäinen päivä! Jokainen päivä tarjoaa uuden alun Kristuksen tähden.

Apostoli Paavali puki tämän toivon seuraaviin sanoihin: "En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistellen sitä kohti mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat." (Fil. 3:12-14).

Mennyt vuosi on takanapäin. Edessä olevana vuotena Jumala tekee jälleen jotain uutta. Sinunkin elämässäsi. Olkoon 1.1.2009 elämäsi ensimmäinen päivä.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Valtaojan ja Skepsiksen huuhaa-argumentit

Keskustelu uskosta ja tieteestä käy kiivana joulun lähestyessä. Professori Tapio Puolimatkan kirjojen ja Helsingin Sanomissa 15.11. julkaistun vieraskynä –kolumnin synnyttämä keskustelu tuntuu kiihtyvän. Eritoten Skepsiksen Puolimatkan kirjat kustantaneelle Uudelle Tielle myöntämän Huuhaa-palkinnon jälkeen.

En väitä lainkaan puhuvani Puolimatkan puolesta. Hän kykenee itse vastaamaan kirjoittamastaan paljon paremmin. Kaikesta huolimatta, toisin kuin ateistifilosofi Thomas Nagel artikkelissaan Public Education and Intelligent Design (Philosophy & Public Affairs 36, 2008, no 2), sen enempää Sekpsis ry kuin Esko Valtaojakaan (tai Elisa Järnefelt Puolimatkalle osoittamassaan vastineessa Helsingin Sanomissa) eivät mielestäni ole hahmottaneet mitä Puolimatka on tuotannossaan yrittänyt sanoa. Nagelin artikkeli ei luonnollisestikaan käsittele Puolimatkan kirjoja, mutta hänen kirjoituksensa on valovuosia edellä Valtaojan ja skepsikkojen tunteellisesta vuodatuksesta fundamentalismi-leimoineen ja kuviteltuine ”kiiloineen”.

Jos Puolimatkan naturalistisesti tulkitun evoluutioteorian asemaan kohdistama tieteenfilosofinen kritiikki on osoitus jostain amerikkalaisesta kreationistisesta salaliitosta, tai ”jenkkien kiilastrategiasta puhtaimmillaan”, yrityksestä ”ujuttaa kreationismi tieteen tilalle koluihin” ja luopua ”koko menestyksekkäästä tieteen perusmetodista [--] vain siksi, että fundamentalistissävyinen Jumala saataisiin kaiken lähtökohdaksi” (Valtaoja, Kotimaa –lehti 8.12.), onko silloin ateistiksi tunnustautuva Thomas Nagelkin osa tätä suurta salaliittoa?

Valtaoja sen sijaan viitatessaan leimaavasti ”litteän maan” uskomuksiin reagoi Puolimatkan tuotantoon juuri sillä älyllisesti kestämättömällä ja dogmaattisella tavalla, jota Nagel kritisoi: ”One of the disturbing things about the public debate is that scientists engaged in it sometimes write as if the idea of fundamental problems with the theory (as opposed to problems of detail in its application) were unthinkable, and that to entertain such doubts is like wondering wether earth is flat.” Nagel itse kuuluu niiden joukkoon, jotka eivät usko ID-teoriaan, mutta eivät myöskään pidä standardi evoluutioteoriaa riittävänä selityksenä: ”Scepticism about the standard evolutionary model is not limited to defenders of ID,” Nagel huomauttaa.

Jos Nagel ateistifilosofina ymmärtää, että älykkään suunnitelman teoria (Intelligent Design) sellaisenaan a) ei ole kreationismia b) eikä suoranaisesti uskonnollinen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta traditionaalisen design-argumentin tapaan, olisi aika jo suomalaistenkin ID-kriitikkojen raitistua kritiikissään.

Toinen asia, joka aina jaksaa minua ihmetyttää, on muodossa tai toisessa vastaan tuleva väite, että vakaumus perimmäisen todellisuuden supranaturalistisesta luonteesta⎯että Jumala on universumin perimmäinen alkusyy ja ylläpitäjä⎯ jotenkin itsessään tekee empiirisen tutkimisen tarpeettomaksi tai tuhoaa tieteellisen metodin. Tämä toistuu uusateistien puheenvuoroissa kuin rikkinäisen levyn raita. Väite on kestämätön – vai pitäisikö sanoa täyttä ”huuhaata”. Ja silti se on ollut yksi Puolimatkan kirjoitteluun kohdistettu syytös.

Nagel ei suinkaan ole ainoa, joka tietää kertoa, että monet⎯elleivät useimmat⎯modernin länsimaisen luonnontieteen ”isät” uskoivat (toiset kristillisemmin toiset esoteerisemmin), että kaiken olevaisen perimmäinen selitys on supranaturalistinen. Eikä se suinkaan estänyt heitä tutkimasta luontoa tai kehittämästä tieteellistä metodia. Päinvastoin. Nagel ilmaisee asian artikkelinsa eräässä alaviitteessä näin: ”…the idea that someone who admits the possibility of design as an explanation will have no reason to look for explanation in terms of natural law is completely unsopported, either epistemologically or historically. From Newton on down, scientists who believe in God have always been as intent as anyone else to discover universal natural laws that can be empirically confirmed.”

Niinpä menestyksekkääksi koetun tieteellisen metodin vaihtoehdon tivaaminen Puolimatkalta osoittaa, ettei kysyjä ole ymmärtänyt hänen argumentaationsa luonnetta ja tähtäyspistettä. Kenties se on osoitus siitäkin, että kysyjällä on "jumalanmentävä aukko" sivistyksessä ja epistemologiassa.

Herää kysymys miten skepsikot oikein lukevat kirjoja myöntäessään huomionosoituksiaan? Vastaus voi piillä siinä, etteivät juuri lue. Kannattaa viimeistään tässä vaiheessa pyytää kustantajalta arvostelukappale.

Lopuksi. Pitkälti toistakymmentä vuotta sitten haastattelin muutaman kerran radio-ohjelmissamme nyt jo edeslmennyttä Nils Mustelinia. Toisinaan kävimme kriittisesti uskomuslääkinnän toisinaan taas astrologian kimppuun. Oltiin näissä merkeissä yhteisellä asialla. Mustelinin hauska ja kuuluisa ”spåralogia” vertaus on jäänyt hyvin mieleeni noilta ajoilta. En voi väittää tuntevani Mustelinia tai hänen ajatuksiaan lähemmin. Vaikutelmani kuitenkin on, että hänen aikanaan Skepsis ry periaatteellisesti pidättäytyi uskontokritiikistä jättäen sen vapaa-ajattelijoiden tehtäväksi. Yhdistys ilmaisi tarkoituksekseen paranormaaleiksi väitettyjen ilmiöiden kriittisen tarkastelemisen. Huuhaa-palkinnon myöntäminen kristilliselle kirjakustantajalle (Uusi Tie Oy) uskon ja tieteen välistä suhdetta analysoivista teoksista voi olla merkki linjamuutoksesta tai rajan hämärtymisestä Skepsiksen ja Vapaa-ajattelijoiden toiminnan tavoitteiden välillä. Vai olisiko kenties kyse yhdistysten strategiasta lyödä uusateistinen kiila uskon ja tieteen välille?

-----
Lisää aiheesta:

Professori Tapio Puolimatka vastasi Valtaojalle Kotimaa –lehden verkkokeskustelussa:

On hämmentävää lukea tunnetun tieteentekijän kommentointia, jossa hän luopuu tieteellisen keskustelun periaatteista ja siirtyy tunneperäiseen leimaamiseen. Olen lyhyesti analysoinut uusateistien tunneviestintää Kotimaa-lehdessä 18.12. 2008. Siellä argumentoin, että tunteenomaiseen leimaamiseen turvaudutaan, koska ateistit ovat joutuneet älyllisesti puolustuskannalle. He eivät ole onnistuneet kehittämään argumentteja teististä kritiikkiä vastaan, jonka mukaan ateismi on itsensä kumoava oppi: ateismilla on kumoaja, jota ei voi kumota.
Esko Valtaojan mukaan Helsingin sanomissa julkaistu Vieraskynä kolumnini on ”jenkkien kiilastrategiaa puhtaimmillaan” ja ”ala-arvoista ihmisten harhauttamista professorin arvovallalla”. Helsingin Sanomain kirjoitukseni 15.11., jossa Esko Valtaoja näkee merkkejä kreationistien salaliitosta, on lyhyttä johdantoa lukuun ottamatta yksinomaan juutalaisen ateistifilosofin Thomas Nagelin ajatusten esittelyä. Onko ateisti Nagel siis myös osa ”kiilastrategiaa”?
Olisi tietysti kansainvälisesti kiinnostava uutinen, että juutalainen ateisti Thomas Nagel olisi itse asiassa kristitty kreationisti ja ”fundamentalistissävyiseen Jumalaan” uskova ja että hän esiintyisi ateistina vain hämätäkseen kuulijoitaan, ja johtaakseen heitä harhaan professorin arvovallalla ja näin toteuttaisi ”kiilastrategiaa”. Mutta kannattaa ehkä olla varovainen tällaisten ”paljastusten” kanssa, koska ne saattavat kääntyä esittäjäänsä vastaan – ne voidaan tulkita niiden esittäjän kyvyttömyydeksi erottaa oman mielikuvituksensa tuotteita todellisuudesta.
Valtaoja kokee hyvin kielteisenä ateisti Nagelin ajatuksen, jonka mukaan ”ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja tulkinta voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisen oletuksen pohjalta sitä tulkitaan”. Valtaoja antaa minulle kaiken kunnian tästä ajatuksesta, vaikka se on lähes suoraa lainausta Thomas Nagelin artikkelista ”Public Education and Intelligent Design” (Philosophy & Public Affairs 36, 2008, no 2: s. 201). Valtaojan mukaan tähän ajatukseen sisältyy vaatimus, että olisi luovuttava koko menestyksekkään tieteen perusmetodista vain siksi, että ”fundamentalistissävyinen Jumala” saataisiin kaiken lähtökohdaksi. Itse asiassa tähän ajatukseen sisältyy vain avoimuus sen osalta, onko Jumala olemassa ja onko hän luonut maailman. Tällainen avoimuus on kuitenkin Valtaojalle niin pelottavaa, että hän turvautuu sen puolustajien tunneperäiseen leimaamiseen. On ymmärrettävää, ettei Valtaojalla tähtitieteilijänä riitä aikaa ja energiaa seurata aikamme filosofista keskustelua, mutta tämä puute hänen kannattaisi huomioida tätä keskustelua kommentoidessaan.
Käsitellessään kirjojani Usko, tiede ja Raamattu ja Usko, tiede ja evoluutio Valtaoja ei onnistu tuomaan esille yhtään väitettä, jota olisin kyseisissä kirjoissani puolustanut. Tämä tuntuu hyvin merkilliseltä saavutukselta, kun kyseessä on henkilö, joka väittää lukeneensa molemmat kirjani. Valtaoja laittaa estottomasti suuhuni väitteitä, joita en ole koskaan esittänyt. Johtuuko tämä siitä, että hän ei pysty argumentoimaan niitä ajatuksia vastaan, joita olen kirjoissani puolustanut. Ehdottaisin, että Esko Valtaoja noudattaisi tieteellisiä keskustelusääntöjä: kritisoisi minua vain ajatuksista, joita olen esittänyt, vastaisi argumentteihin argumenteilla ja jos mahdollista, pidättyisi henkilöön kohdistuvasta tunneperäisestä leimaamisesta. Jos viimemainittu tuntuu mahdottomalta, kaksi ensiksi mainittuakin olisi jo merkittävää edistystä.
Valtaojalla näyttää olevan voimakas pelko, että usko Jumalaan johtaa kriittisen ajattelun kuolemaan. Tieteen ja kulttuurin historia kuitenkin osoittaa, ettei näin ole asianlaita. Olen kirjassani Usko, tiede ja evoluutio dokumentoinut aika perusteellisesti väitettä, että kristinuskon perususkomuksilla oli tärkeä merkitys modernin luonnontieteen räjähdyksenomaisessa kehityksessä 1500-1700 -luvuilla. Tieteellinen vallankumous ei tapahtunut naturalistisen uskonvakaumuksen pohjalta. Sosialististen maiden historia herättää epäilyksen, että tieteen kaapuun verhoutuva ateismi tulee kriittisen ajattelun viholliseksi.
Esko Valtaoja on tähän mennessä kieltäytynyt julkisesti väittelemästä kanssani. Toivoisin kuitenkin, että Valtaoja olisi valmis puolustamaan näkemyksiään tilanteessa, jossa hän joutuisi vastaamaan argumentteihin argumenteilla.
Nagelin mukaan on syntynyt ”oikeaoppisuuden muoto, jota tuetaan huonoilla argumenteilla ja jolla on taipumus liioitella evoluutioteorian puolesta esitettäviä oikeutettuja tieteellisiä väitteitä. Teorian epäilijöitä pidetään niin vaarallisina ja niin huonomaineisesti motivoituina, että heiltä täytyy kieltää vähäisinkin oikeutettu motiivi.” (s. 187-188.) Usko siihen, ettei mikään määrä todistusaineistoa naturalistista evoluutioteoriaa vastaan voi olla todistusaineistoa älykkään suunnitelman teorian puolesta, on luonteeltaan ”perustelematon perusoletus siitä, miten maailma toimii, olennaisesti tietynlaista naturalismia” (s. 194)

Tapio Puolimatka

perjantai 12. joulukuuta 2008

Joulukortteihin sisältöä

Joulun lähestyessä on tapana muistaa läheisiä ja ystäviä joulukorteilla ja hyvän joulun toivotuksilla. Joulu tarjoaa näissä merkeissä tilaisuuden, jota ei kannata jättää käyttämättä: Tänä aikana uskosta osattomatkin ovat avoimia kuulemaan Jeesuksesta.

Tavallisimpien joulukorttien sisältö vain usein on kovin ympäripyöreä: Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta. Kaiken kaupallisen humun keskellä ihmisiltä tuppaa unohtumaan miksi joulua vietetään. Monille joulu merkitsee yleisesti ”yhdessä olemista”. Joulu on sitäkin. Sen syvin syy ei kuitenkaan ole juhlistaa yhdessä olemista itsessään, vaan Jeesuksen syntymää. Joulu tarjoaa mahdollisuuden olla yhdessä läheisten kanssa joulun sanoman äärellä.

Vaimoni kanssa päätimme tänä vuonna ottaa vaarin yhdysvaltalaisen radiotoimittajan, Gregory Kouklin vinkistä, ja lähettää läheisillemme joulutervehdyksiä, joissa on todellista sisältöä. Kouklin omilta sivuilta löytyy joukko kauniita ajatelmia, joita käytimme omissa korteissamme. Olen kääntänyt ne tuohon alle. Alkuperäiset löytyvät englanniksi Kouklin sivuilta. Lopussa olevan Benjamin Franklinin sitaatin löysin itse eräästä sitaattikirjasta.

Älä tyydy tänä vuonna toivottamaan vain hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Lähetä kauniita tervehdyksiä, tai tee itse kortteja, jotka rohkeasti palauttavat vastaanottajan mieliin sen miksi joulua todella vietetään.
  • Jumala, rakastava Isämme, auta meitä oikein muistamaan Jeesksen syntymä, että saisimme osallistua enkelien kuoroon, paimenten iloon ja yhdessä idän viisaiden kanssa häntä kumartaa. Jouluaamu täyttäköön meidät ilolla siitä, että olemme Sinun lapsiasi, ja jouluilta saattakoon meidät vuoteisiimme kiitollisin mielin, antaen ja saaden anteeksi, Jeesuksen tähden. Aamen. (Robert Louis Stevenson)

  • Jeesus on Jumalan täyttynyt lupaus. Iloitse ja riemuitse Hänestä juhlistaessamme Hänen syntymäpäiväänsä.

  • Seimestä ristille: Mitä onkaan tämä lapsi tehnyt niiden puolesta, jotka ottavat vastaan Hänen armonsa.

  • Joulusiunaus: Rukoilen, että löydät itsellesi hiljaisen hetken ajatellaksesi, kuinka vaatimaton oli Jeesuksen syntymä, ja miten valtava hänen merkityksensä.

  • Joulussa ei ole kysymys antamisesta, vaan lahjasta. Meidän Herramme Jeesuksen kautta saatava anteeksiantamuksen lahja täyttäköön sydämesi tänä vuonna.

  • Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Immanuel, “Jumala meidän kanssamme”. Matt. 1:23. 


  • Kaiken luomakunnan Jumala ⎯Vapahtajamme Kristus Jeesus⎯nöyryytti itsensä tullakseen ihmiseksi. Jeesus syntyi voidakseen kuolla, ja siten tuoda meille yltäkylläisen elämän, jota saamme Hänen kauttaan nauttia. Lepää sen Lapsen turvissa, jonka syntymää juhlimme tänään.
Ja lopuksi:
  • Miten monet muistavatkaan Jeesuksen syntymäpäivän! Ja mitten harvat hänen opetuksensa! Voi! On helpompi pitää vaarin juhlapäivistä kuin käskyistä. (Benjamin Franklin 1706-90)
-----------------------------------
Lähde: Chrismas Card Captions (Gregory Koukl, Stand to Reason)

lauantai 6. joulukuuta 2008

Vapauden hinta

Ollessani 70-luvulla vielä alakouluiässä, Kekkosen ollessa ties kuinka monetta kauttaan yhä presidenttinä, oli tapana sanoa: ”On kuin lottovoitto saada syntyä Suomeen”. Elettiin toki pahinta suomettumisen aikaa ja poliitikoilla oli ”kotiryssänsä” ja Tehtaankadulla käytiin ahkerasti kokkareilla. Silti Suomi oli nousussa, kouluruoka ja terveydenhuolto ilmaista, leffaliput halpoja ja joululahjojen määrä, etenkin ”kovien pakettien”, kasvamaan päin.

Jos jo silloin oli ”lottovoitto” syntyä Suomeen, niin kuinka paljoa enemmän nyt.

Puhe ”lottovoitosta” tarkoitti, että sai kuin sattumalta syntyä verraten vauraisiin oloihin, jonka runsaus – olkoon kuinka suhteellista tahansa - lankesi lapsen osaksi ilman omaa vaivannäköä. Semminkin kun kukaan meistä ei pysty itse vaikuttamaan syntymämaansa oloihin. Olisihan aivan hyvin voinut syntyä ties mihin nälkämaahan, sen sijaan että pääsi pelkän syntymäonnen vuoksi nauttimaan nousussa olevan hyvinvointivaltion sosiaalisista palveluista.

Näin itsenäisyyspäivänä vanhemmiten ajattelen, että puhe ”lottovoitosta” ei tee täyttä oikeutta niille uhrauksille, joita menneet sukupolvet joutuivat tekemään luodessaan perustuksen kaikelle mistä me myöhemmät saamme nauttia. Vapaus, jonka perustukselle Suomi rakennettiin, ei tullut sattumankauppana. Suomi taisteli. Vapaudesta maksettiin kallis hinta. Moni lähti, eikä koskaan tullut takaisin. Rintamalla vuodatettiin verta, kotona kyyneliä. Ja rukouksia.

Itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä siitä, että olemme osa sukupolvien jatkumoa. Yhden kokonaisen sukupolven epäitsekäs uhrautuminen vielä syntymättömän sukupolven, siis periaatteessa ventovieraiden, puolesta oli hinta vapaudesta, jonka puitteissa hyvinvointia oli mahdollista rakentaa myöhemmille sukupolville. Minunkin. Yksi kokonainen sukupolvi oli valmis maksamaan kalliimman mahdollisen hinnan, jotta myöhemmät sukupolvet saisivat elää vapaana ja itsenäisinä. Tätä hintaa emme koskaan saisi unohtaa nauttiessamme ”lottovoitostamme”.

Itsenäisyyspäivänä voimme myös kysyä itseltämme minkälaisia uhrauksia itse olemme valmiita tekemään tulevien sukupolvien hyväksi. Olet valmis maksamaan korkeimman hinnan vain jos tiedät mistä maksat. Onko asioita, joiden puolesta olemme valmiit taistelemaan epäitsekkäästi, vaikka uhrauksistamme koituva hyöty ei lankea itsellemme, vaan vasta tuleville sukupolville?


Epäitsekäs uhrautuminen toisten hyväksi on mahdollista vain, jos on olemassa arvoja, jotka merkitsevät meille enemmän kuin oma mukavuudenhalumme. Pelkkiä nautintoja rakastava sukupolvi tuhoaa lyhytnäköisellä itsekkyydellään itsenäisyyden niin itseltään kuin jälkipolvilta. Sukupolvi, joka rakentaa oman hyvinvointinsa vain kuluttamalla edellisten sukupolvien savuttamaa, rakentamatta samalla omilla uhrauksillaan mitään tuleville sukupolville, on menettänyt sielunsa ja sydämensä.

Puhuttelevaa on, että Suomen lipussa on risti. Se symboloi vapautta, joka lunastettiin uhrilla. Vapahtaja Jeesus oli Hänkin valmis maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan myöhempien sukupolvien vapaudesta: ”Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan…” sanotaan Jesajan kirjassa. Hänen uhrinsa hyöty koitui lukemattomille jälkipolville. Meillekin. Saamamme pelastus, niin kuin itsenäisyytemmekään, ei ole mikään itsestään selvä ”lottovoitto”, tai syntymäoikeus tuhlattavaksi. Siitä on maksettu korkein mahdollinen hinta.

Kunnioittakaamme niitä, jotka rakastivat meitä, ennen kuin meitä olikaan, ja maksoivat korkeimman mahdollisen hinnan.

Kunnioittakaamme myös Häntä, joka rakasti meitä, ennen kuin meitä olikaan, ja maksoi iankaikkisesta vapaudestamme Korkeimman mahdollisen hinnan.


Toivotan kaikille blogini lukijoille siunattua 91. itsenäisyyspäivää.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Väärässä ruumiissa vaiko väärissä aatoksissa?

Miltä jos sanoisin olevani kädetön mies kädellisen ruumiissa? Lisäksi, että elääkseni täyttä elämää sekä sukupuolisesti että yleensä, ja ratkaistakseni ruumiini ja syvästi kokemani identiteetin välisen ristiriidan, minun on saatava kirurgisesti amputoida itseltäni vaikkapa täysin terve oikea käsivarteni?

Tällainen ilmiö tunnetaan nimellä apotemnofilia. Siitä on dokumentoituja esimerkkejä jo vuodelta 1785 saakka. Kyse on sinänsä ei-psykoottisista henkilöistä, jotka kokevat voimakasta eroottista viehtymystä tekeytyä henkilöksi, jolta puuttuu jokin raaja. Joissakin tapauksissa tällainen viehtymys voi olla niin voimakas, että henkilö itse kokee oman sukupuolisen identiteettinsä ristiriitaisena nykyisen ruumiillisuutensa kanssa ja haluaa siksi poistattaa jonkin sinänsä terveen ruumiinjäsenensä, esimerkiksi käden tai jalan, korjatakseen tilanteen. Kahden tämänkaltaisen henkilön tapaus sai suurta julkisuutta 1990-luvun lopulla.

Tutkija A. A. Lawrence kirjoitti tästä ilmiöstä jokunen vuosi sitten Archives of Sexual Behavior –aikakausjulkaisussa. Hänen mukaansa ainakin seuraavat asiat ovat yhteisiä apotemnofiilikoille:

1. Heille ”…on tyypillistä kokea voimakasta kiinnostusta tai pakottavaa tarvetta muuttaa kehonsa vastaamaan idealisoitua käsitystä itsestään amputoituna henkilönä.”
2. ”Tavallisesti he kuvailevat tunteidensa kehittyneen varhaisella iällä, usein ennen puberteettia.”
3. ”…Useimmat korostavat sitä, että he ennen kaikkea etsivät eheyden ja kokonaisuuden kokemusta tai tarjoutuvat korjaamaan ristiriidan, joka vallitsee heidän kehonsa ja identiteettinsä välillä.”
4. He kertovat ”…olevansa seksuaalisesti ja romanttisesti kiinnostuneita amputoiduista henkilöistä.”
5. He ”…kokevat seksuaalista kiihottumista tai mielihyvää itse tekeytyessään amputoiduksi henkilöksi.”

Lawrencen mukaan ei-homoseksuaalisten transseksuaalien ja raajojensa amputaatiota haluavien välillä on ilmiönä merkittäviä kliinisiä ja teoreettisia yhtäläisyyksiä, kuten syvä tyytymättömyys omaan ruumiiseen ja halu muuttaa sitä kirurgisesti, sekä halu matkia toivottua ruumiillisuutta tai siihen liittyvää statusta pukeutumisen ja mahdollisesti proteesien ym. avulla. Sekä ei-homoseksuaalisille transsukupuolisille henkilöille että raajojensa amputaatiota haluaville yksilöille on Lawrencen mukaan yhteistä myös heidän kokemansa eroottinen mieltymys epätavalliseen kohteeseen, ja eroottisen kohteen paikallistamisvirhe, jossa henkilö haluaa muuttaa ruumistaan eroottisesti haluamansa kohteen kaltaiseksi sen sijaan, että hän tyytyisi ainoastaan haluamaan tuota ruumiillista olomuotoa toisessa henkilössä.

Jos kokee olevansa itselleen vieraassa ruumiissa olisiko silloin muutettava omaa ruumista vai omaa ajattelua? Virhe ei näet välttämättä ole tapahtunut ensimmäisen kohdalla, vaan jälkimmäisessä.

-------------------
Tutustuttavaksi:

lauantai 22. marraskuuta 2008

Mene pois, paholainen - minut on armahdettu

Tuoressa Uusi Tie -lehdessä (20.11.2008) ilmestyi mainio Esko Murton artikkeli "Mene pois, paholainen - minut on armehdettu." Murto selvittää uskonpuhdistaja Martti Lutherin ajatuksia kamppailusta kiusaajan syytöksien kanssa:

"Paholainen nostaa kristityn omalletunnolle syntejä, olivat ne sitten todellisia tai kuviteltuja, vanhoja syntejä tai uusia. Hän kasaa uhrinsa päälle huonoa omaatuntoa, pyrkien siten kauhistuttamaan uhrinsa niin, että tämä ei pysty enää luottamaan Kristuksen antavan jopa näin suuret, häpeälliset ja monilukuiset synnit anteeksi ... Saatana voi valehdella tässä, mutta usein hänen ei tarvitse: jokainen tarjoaa omalla elämällään riittävästi ainesta todella murhaaviin syytöksiin ... alati synneistä muistuttaen hän tekee kristityn elämästä jatkuvan synkkyyden, itseinhon ja häpeän valtakunnan, jossa ei lopulta ole enää laisinkaan valoa ja iloa Kristuksen evankeliumista. Saatanan valheiden läpi katsottuna Jeesus näyttäytyy ankarana tuomarina, jonka edessä ihmisparka ei tunen muuta kuin kauhua ja häpeää. Sielu ei jaksa sellaista loputtomiin, ja niin piinaansa paetakseen paholaisen uhri lopulta kovettaa sydämensä kaikelle Jumalaan liittyvälle ja unohtaa Kristuksen", Murto kirjoittaa Uudessa Tiessä.

Mitä ohjeita Luther sitten antoi omantunnon ahdistamille ihmisille taistelussa kiusaajan syytöksiä vastaan. Lutherin mukaan, jos pystyt uskomaan, että ahdistavat omaatuntoa ahdistavat syytökset tulevat paholaiselta, olet jo voittanut. Paholaisen syytökset on sitten torjuttava lujasti evankeliumilla:

  • "Sylje paholaisen päälle ja sano: 'Olenko tehnyt syntiä? Kyllä, olen - ja olen pahoillani siitä. Vaan en ole epätoivoinen, sillä Kristus on ottanut koko maailman synnit pois. On siten varmaa, että myös tämä minun syntini on otettu pois."
  • "Mene pois paholainen, sillä minut on armahdettu. Näin minun tulee uskoa."
  • "Mene pois, kirottu paholainen! Sinä yrität saada minut hermoilemaan itsestäni. Sitä vastoin Jumala julistaa kaikkialla, että minun tulee antaa yksin hänen huolehtia minusta."
  • "Jos kerran olet näissä asioissa niin etevä, mene taivaaseen ja väittele Jumalan itsensä kanssa - häneltä saat tyydyttävän vastauksen," Luther neuvoi uskonopillisissa asioissa ahdistettua naista sanomaan.
  • Eräälle synkkämieliselle ystävälleen hän kirjoitti: "Kun paholainen kiusaa sinua näillä ajatuksilla, hakeudu heti muiden seuraan, juo enemmän, vitsaile ja laske leikkiä tai ryhdy johonkin muuhun hauskaan puuhaan."
Hyödyllisiä ajatuksia uskonpuhdistajalta.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Dawkinsin merkittävä myönnytys - oikeastaan kaksi...

Brittiläinen humanistiseura (British Humanist Association) on yhteistyössä Richard Dawkinsin kanssa kustantanut lontoolaisbussien kylkeen mainosbannerin, jossa lukee: ”There’s probably no God. Now stop worrying and enjoy your life”. Eli “Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Lakkaa siis huolehtimasta ja nauti elämästäsi”.

Spectator –lehden kolumnisti Melanie Phillips kertoo ateistien bannerikampanjan herättäneen jonkin verran huvittunutta kummeksuntaa: Jumalaa ei todennäköisesti ole? Eivätkö ateistit rohkene suoraselkäisesti seistä negatiivisen vakaumuksensa takana?

Melanie Phillips kirjoitti aiemmassa kolumnissaan myös Dawkinsin ja matemaatikko John Lennoxin toisesta kohtaamisesta väittelyssä Oxfordin luonnonhistoriallisessa museossa lokakuussa. Lennox on kirjassaan God’s Undertaker: Has Science Buried God? arvioinut Dawkinsin God Delusion kirjan teesejä. Tieteilijänä Lennox kykenee käymään keskustelua Dawkinsin omalla pelikentällä – tieteen alueella.

Phillips, joka oli seuraamassa lokakuun debattia, sanoi Dawkinsin tehneen oman esityksensä avauspuheenvuorossa suorastaan hämmästyttävän myönnytyksen: ”A serious case could be made for a deistic God.” – Deistisen jumalan puolesta voidaan esittää varteenotettavia todisteita!

Phillips on oikeassa kuvaillessaan tällaista myönnytystä vähintäänkin merkittäväksi (remarkable) Dawkinsin kaltaiselta himoateistilta, joka aiemmin on argumentoinut, että kaikki on vain materialististen darwinististen mekanismien tulosta. Mitään älykästä suunnittelua ei ole olemassa. Dawkins kielsi Phillipsille väittelyn jälkeen uskovansa edelleenkään minkäänlaisen jumalan olemassaolon mahdollisuuteen, edes deistisen sellaisen.

Phillips kirjoittaa:


”Kysyin häneltä [Dawkinsilta] uskooko hän, että jotain voi syntyä olemattomuudesta, koskapa hän on valmis uskomaan aineen saaneen alkunsa täysin spontaanisti? Koska tämä on vastoin sitä nimenomaista tieteellistä periaatetta, että todisteiden on oltava verifioitavissa, jonka periaatteen hänen mukaansa tulisi hallita kaikkea ajatteluamme, eikö kyse ole juuri samasta irrationaalisuudesta, tai ”magiasta”, jota hän itse pilkkaa? Hän vastasi toteamalla, että vaikka kieltämättä kyseessä on ongelmallinen positio, hän todellakin uskoo ensimmäisen hiukkasen syntyneen spontaanisti olemattomuudesta, koska Jumala olisi vaihtoehtoisena selityksenä vieläkin uskomattomampi.”

Ei tässä kaikki. Sain viimein postissa Amazonin kautta tilaamani Ben Steinin dokkarin Expelled – No Intelligence Allowed. Pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen amerikkalaiseen järjestelmään formatoitu dvd alkoi pyöriä tietokoneessani ja tulin imaistuksi filmin mielenkiintoiseen maailmaan. Elokuvan kaikkein kiinnostavin osio oli mielestäni aivan lopussa Richrad Dawkinsin haastattelu. Siinä hän totesi Steinille, että luomakunnassa nähtävä suunnitelmallisuus (design) voi selittyä sillä, että elämän maapallolla on ”luonut” jokin toisilta planeetoilta peräisin oleva älyllinen elämänmuoto. Tuon elämänmuodon selitys Dawkinsin mukaan olisi darwinistisissa mekanismeissa.

Hämmästyksestä selvittyäni kuuntelin Dawkinsin lausahduksen uudestaan ja uudestaan. Ja toden totta, Dawkins on valmis hyväksymään älykkään suunnittelijan – kunhan se ei vain ole Jumala. Myös Phillipsille Dawkinsin oli todennut olevansa ”[Jumalan sijasta] paljon avoimempi teorialle, että elämä maapallolla on voinut saada alkunsa hallitsevan älyn luomana, mutta sellaisen älyn, joka on kotoisin toiselta planeetalta.” Ajatella!

Näiden seikkojen merkityksen ohi ei ole syytä kulkea pysähtymättä. Edelleen vankkumattomasta ateismistaan huolimatta Dawkins myöntää tätä nykyä ainakin kaksi asiaa, jotka hän ennen on kategorisesti pyrkinyt kieltämään:

1) Deistisen jumalakäsityksen puolesta on mahdollista rakentaa varteenotettava keisi.
2) Luomakunnassa nähtävä suunnitelmallisuus ei välttämättä olekaan vain näennäistä, vaan aitoa!

Älykäs suunnittelija on kenties sittenkin olemassa, Dawkins myöntää. Olkoonkin, että hänen mukaansa suunnittelija(t) on oltava tämän maailman sisäinen olento. Myönnytys on silti merkittävä. Tähän asti Dawkins on väittänyt, että luonnossa ei ole suunnittelua. Kaikki vaikutelma suunnitelmallisuudesta on vain näennäistä. Ilmeisesti suunnitelman jälki on sittenkin tehnyt vaikutuksen myös häneen, koskapa hän nyt on valmis ajattelemaan, että kysymys ei ehkä sittenkään ole puhtaasta sattumasta. Olkoonkin, että hän kaiken seurauksena mieluummin uskoo pieniin vihreisiin miehiin, kuin Jumalaan.

Dawkins on kaukana minkäänlaisesta jumalauskosta, deistisestä tai muusta. Ristiretki uskontoja vastan jatkuu. Phillips päättää kolumninsa kuitenkin oivaltavaan toteamukseen: “Dawkins vaikuttaa ymmärtävän maailman kovin eri tavalla kuin me muut. Suuri kysymys koskee kuitenkin sitä, onko hänen oma teoriansa parhaillaan kehittymässä edelleen (in the process of further evolution) – ja mahtaisiko se muuttua aivan uudeksi lajiksi, jota tavallisten kuolevaisten keskuudessa rahvaanomaisesti kutsutaan uskoksi.”

------------------------
Melanie Phillipsin kolumneja:

tiistai 11. marraskuuta 2008

Operaatio Joulun Lapsi - Anna lahja joka merkitsee

Vielä ehdit osallistua Patmos Lähetyssäätiön Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen. Nyt jo 14. perättäisenä vuonna rekkakuormallinen kenkälaatikon kokoisiin paketteihin pakattuja lahjoja (n. 10 000) viedään Romanian köyhien kylien ja Moldovan laitosten lapsille. Useimmille tämä on ensimmäinen joululahja, jonka he koskaan ovat saaneet.

Käy tutustumassa Operaatio Joulun Lapsi -nettisivuihin ja tee joulu Romanian ja Moldovan lapsille kokoamalla oma virtuaalipaketti osoitteessa www.joulunlapsi.fi/.

Kuten aiempinakin vuosina, Suomesta lähtevä matkaryhmä vie paketit OJL koordinaattori Juhani Säilän johdolla henkilökohtaisesti perille, ja matkaryhmäläiset jakavat ne suoraan lapsille. Apusi menee perille.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Ex-muslimia ei saa palauttaa Iraniin - vetoomus Ibrahim Palanin puolesta

Viranomaiset ovat palauttamassa kristityksi kääntyneen Iranin kurdin, Ibrahim Palanin, takaisin Iraniin, vaikka tämä voi merkitä hänelle jopa kuolemantuomiota. Ibrahim tuli uskoon 2007 ja kastettiin Tampereen helluntaiseurakuntaan. Hän ei ole salannut kääntymystään ja pitää uskostaan kiinni karkotusuhasta huolimatta. Katso blogimerkintäni 17.10. ("Kristittyjen vainot Iranissa") ja siihen liittyvä minuutin mittainen videotietoisku Iranin suunnitelmista uuden lain saattamisesta voimaan.

Osallistu vetoomukseen netissä Ibrahmin puolesta:
Vetoomuksessa sanotaan muun muassa:

Iranissa on sharia-lain mukaan voimassa kuolemantuomio islamin hylkäämisestä. Iranilaisen oikeuskäytännön mukaan sharia-lakia on käytettävä mikäli tekoa ei ole rikoslaissa määritelty. Tämä on ollut tähän asti tilanne islamin hylkäämisen kohdalla. Viimeisin oikeusistuimen määräämä hirttotuomio islamin hylkäämisestä pantiin täytäntöön 18 vuotta sitten. Maasta kuitenkin raportoidaan jatkuvasti ex-muslimien ja kristittyjen pidätyksistä, kidutuksista,
katoamisista ja murhista viranomaisten toimesta tai hyväksynnällä.


Nyt tilanne on kuitenkin huonontunut entisestäänkin, sillä Iranin parlamentti on 9.9.2008 alustavasti hyväksynyt lakialoitteen, joka sisällyttää hirttotuomion islamin hylkäämisestä myös Iranin rikoslakiin. Toteutuessaan laki lisäisi merkittävästi langetettavien kuolemantuomoiden
määrää. Presidentti Ahmadinejadin kaudella etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistunut vaino ja ihmisoikeusloukkaukset ovat muutenkin kasvaneet rajusti. Mm. teloitukset ovat lisääntyneet 300%. Myös kuolemanpartioita käytetään. Human Rights Watchin mukaan Iranin ihmisoikeustilanne on huonompi kuin koskaan.


Tästä kehityksestä huolimatta Helsingin hallinto-oikeus on 17.9. annetulla päätöksellä määrännyt Suomessa kristityksi kääntyneen Iranin kurdi Ibrahim Palanin, 28, käännytettäväksi Iraniin. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa päätökseen.

Ibrahim on v. 2007 kääntynyt kristityksi ja kastettu Tampereen helluntaiseurakunnassa. Ennen kastetta hänelle kerrottiin, että ratkaisu ei välttämättä auta hänen turvapaikkahakemustaan, ja että hän voi joutua vaikeuksiin muslimien taholta. Siitä huolimatta hän pysyi päätöksessä jonka oli omassatunnossaan tehnyt. Kasteensa jälkeen Palani on vaikeasta elämäntilanteestaan huolimatta vakaasti pysynyt päätöksessään ja osallistunut säännöllisesti seurakunnan toimintaan.

Ibrahim ei ole kääntymisensä jälkeen salannut ratkaisuaan. Tampereen maahanmuuttaja-yhteisössä hänen ratkaisunsa on tullut laajalti tunnetuksi. Siksi hän onkin joutunut kärsimään syrjintää ja uhkailuja joidenkin muslimimaista kotoisin olevien maahanmuuttajien taholta.

Hallinto-oikeus perustelee kielteistä päätöstään sillä, että ”ei voida pitää todennäköisenä että valittajan Suomessa tapahtunut kanssakäyminen kristillisen kirkon kanssa olisi tullut Iranin viranomaisten tietoon”.

Uskonnonvapaus sisältyy YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittuihin perusoikeuksiin. Ulkomaalaislain mukaan ”Maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.”

Ibrahim pelkää henkensä puolesta. Iranissa ei ex-muslimille ole tarjolla minkäänlaista suojaa. Käännytyspäätöksen ollessa voimassa hänet voidaan toimittaa Iraniin milloin tahansa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Meidän Isä on prempi kuin teidän isä!

Hyvää isänpäivää kaikille isille! Monet muistanevat lapsuudestaan, kuinka oli tapana vertailla omaa isää kaverin isään ja vakuutella toinen toisille, että meidän isä on parempi kuin teidän isä, milloin missäkin asiassa. Huudahdus kuvasti sitä kuinka vaikutettuja ja ylpeitä lapset olivat siitä mitä heidän isänsä on ja tekee.

Näissä merkeissä isänpäivä tarjoaa mahdollisuuden maallisten isien lisäksi muistaa ja kiittää Häntä ”jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvasta”, kuten apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisille (Ef. 3:15).

Alkukielessä Paavali käyttää ilmaisua, joka myös voidaan ymmärtää siten, että ”kaikki isyys” saa merkityksensä Jumalasta käsin. Mahtaako isyys nykymaailmassa olla kriisissä juuri siksi, että niin monelta puuttuu elävä suhde taivaalliseen Isään Kristuksen kautta?

Jotkut saattavat kokea ulkopuolisuutta isänpäivänä, koska ovat kasvaneet ilman isää, tai muistot omasta isästä muuten ovat kipeitä.

On silti olemassa Isä, jossa kaikki odotukset—sekä niiden joilla on ollut isä että niiden, joilla ei isää ole ollut—täyttyvät ”monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella” (Ef. 3:20), joka on luvannut: ”Minä en sinua jätä, enkä koskaan sinua hylkää” (Hebr. 13:5), vaikka maallinen isä olisikin jättänyt; joka jo kaukaa näkee omilta teiltään kotiin palaavat tuhlaajalapsensa, juoksee heitä vastaan ja sulkee heidät syliinsä ja helliin suudelmiinsa (Luuk. 15:20), ja joka, kuten Jeesus sanoo: ”on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä” (Joh. 10:29). Meidän Isä on parempi kuin teidän isä!

En voisi kuvitella kokevani mitään parempaa tänäkään isänpäivänä, kuin turva ja riemu, joka on tarjolla Kristuksessa jokaiselle Häneen turvaavalle: Saada tuntea Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, Isänä. Tätä suhdetta ja sen mukanaan tuomaa kiitollisuutta on mahdoton kuvailla toiselle. Sen voi ymmärtää vain itse antautumalla Jeesukselle: "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:27). Taivaallinen Isä on ilmoitettu Jeesuksessa. Jos haluat tuntea Isän, katso millainen on Hänen Poikansa ja anna itsesi Pojalle.

Isänpäivän kunniaksi voimme yhtyä apostoli Paavalin Isänpäivärukoukseen:

Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, Josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi meidän, sisällisen ihmisemme puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta, ja Kristuksen asua uskon kautta meidän sydämissämme,
niin että me, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisimme kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, että tulisimme täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

(Ef. 3:14–21, vuoden -38 käännöstä mukaillen)

perjantai 31. lokakuuta 2008

Ikuisuus ja oikeudenmukaisuus

Pyhäinpäivän alla sopii hyvin käydä keskustelua tuonpuoleisesta. Darwinin Jumala -kirjoituksen (22.10. ks alempana) alla keskustelu lähti rönsyilemään kärsimyksen ongelmasta toiseen kysymykseen ikuisen rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta. Itse olen osin syypää kyseiseen rönsyilyyn Darwin aiheen vierestä. Boethius, jonka erääseen ajatukseen tartuin, suostui ystävällisesti tämän aihepiirin keskittämiseen ja siirtämiseen omaan ketjuunsa. Tykkään näet pitää kunkin otsikon alla käytävät keskustelut kiinni alkuperäisen kirjoituksen ja otsikon aiheessa.

Avauksena tälle "siirrolle" toimikoon oheinen kommenttini Boethiuksen tekstiin. Sen alle olen kommentteina siirtänyt muutaman aiheeseen liittyvän palautteen.

Pyydän jatkossa osoittamaan tähän aiheeseen liittyvät kommentit tähän ketjuun ja Darwin-aiheiset keskustelupuheenvuorot "Darwinin Jumala" otsikon alle. Kiitos.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille.

-----------------------------

Boethius:
”Tuomio, jossa ajallinen rikoksesta annetaan iankaikkinen rangaistus, ei yksinkertaisesti voi olla oikeudenmukainen.”

Ajatteletko niin, että rangaistuksen, ollakseen oikeudenmukainen, täytyy kestää yhtä kauan kuin rikoksen? Eli murha kestää joskus muutaman sekunnin, siispä rangaistuksenkin tulee kestää vain muutaman sekunnin? Pankkiryöstön suunnitteluun ja toteuttamiseen menee monta päivää (Oceans 11), joten jos jää kiinni…

Eikö ole yhtä epäoikeudenmukaista saada ikuinen elämä, kun hyvät teotkin ovat ajallisia? Armosta? Se vasta epäoikeudenmukaista on :)

Helvettiä on kristittyjen parissa liian usein käytetty väärin pelotteluun ja uhkailuun. Siitä varmaan johtuu osaksi helvetin huono ”maine”. Kysymys oikeudenmukaisuudesta ei silti mielestäni ole helvettiin liitettynä suurin ongelma.

Kirjoitin aiemmassa viestissä rationalismista ja modernismista. Sen mukaan emme ole syntisiä, vaan ainoastaan heikkoja ja puutteellisia, ja pohjimmiltamme hyviä. On selvää, että tuomita nyt tällaisia helvettiin on tavaton vääryys. Mutta oma diagnoosi voi tässä kohden mennä yhtä lailla vikaan kuin karismaattisten lavaleijonien parantumiskokouksissa hehkutetut ennenaikaiset parantumiskertomukset. Sitten tulee lääkäri.

Mikään pakko ei ole uskoa sitä mitä Raamattu sanoo todeksi, mutta hyvä olisi ymmärtää oikein sen esittämien väittämien luonne ja laatu. Raamatun valossa helvetti on osoitus siitä, että rikoksemme (synnit) eivät tietyssä mielessä ole vain ”ajallisia”, juuri siksi, että niistä on säädetty ikuinen rangaistus (kyse on kestosta, laatu vaihtelee tekojen mukaan). Rationalisti sen sijaan argumentoi ihmisestä käsin kohti tuomion laatua ja pitää sitä suhteettomana tekoihin nähden. Raamattu argumentoi tuomiosta käsin kohti ihmisen synnin laatua osoittaen siten synnin kauheuden, koska siitä on kauhea tuomio. Näinhän se periaatteessa menee maallisessakin oikeusajattelussa yleensä: Tiedämme rikkeen vakavuuden sen perusteella miten vakava rangaistus siitä on säädetty. Murhasta saa elinkautisen. Maanpetoksesta monta vuotta. Murha ja maanpetos ovat vakavia asioita. Kokeissa lunttaamisesta ei saa elinkautista. Korkeintaan jälki-istuntoa. Muistetaan vain vaalirahoitussotku, kun oli säädetty laki ilman sanktioita.

Kun rikkoo maallisen valtion säätämää ajallista lakia, seuraa maallinen rangaistus. Mikä sinusta olisi Jumalalta oikeudenmukaista suhteessa niihin, jotka ovat rikkoneet Jumalan säätämää ikuista lakia?

En minä toki kysymystäsi tässä tyhjentävästi ratkaissut. En edes välttämättä tyydyttävästi. Toivottavasti kuitenkin kykenin valottamaan jotain uusia näkökulmia.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Darwinin Jumala

"Darwinin evoluutioteoria oli paljolti ratkaisu luonnossa vallitsevan pahuuden ongelmaan – eräänlainen teodikea," kirjoittaa Cornelius G. Hunter kirjassaan Darwin’s God – Evolution and the problem of evil.

Vuonna 1859 Charles Darwin julkaisi kirjansa Lajien synty. Perustuen tekemiinsä havaintoihin hän esitti eliöiden ja niiden monimuotoisuuden olevan luonnossa vallitsevien ohjaamattomien prosessien seurausta. Sittemmin evoluutioteoriasta on akateemisessa maailmassa tullut ainoa tunnustettu tieteellinen näkemys.

Cornelius G. Hunter esittää kirjassaan Darwin’s God, että evoluutioteorian menestys ei perustu yksinomaan sen puolesta esitettyyn tieteelliseen näyttöön. Darwinista alkaen aina meidän päiviimme evoluutiota on perusteltu myös uskonnollisin argumentein, joilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

Darwinin päiviin tultaessa modernin ajan rationalistifilosofit olivat entistä enemmän alkaneet käsitellä Jumalaa pikemminkin teoriana kuin persoonana, ja määrittelivät alati tarkemmin sen millainen Jumala oli tai ei ollut. Jumala ymmärrettiin hyväntahtoisena, luotujensa onnea ja parasta edesauttavana olentona. Luomakunnan katsottiin heijastavan Jumalan hyvyyttä, viisautta ja voimaa. Luomakunta ei ollut hyvä siksi, että se oli Jumalan luoma, vaan koska siitä oli löydettävissä valtavaa kauneutta, harmoniaa, symmetriaa ja järjestystä. Monet ajattelijat uskoivat Jumalan täydellisyyden tuottavan ainoastaan täydellisyyttä, niin kuin me täydellisyyden määrittelemme. ”Positiivisia jumalallisia attribuutteja, kuten viisautta ja hyväntahtoisuutta korostettiin siinä määrin, että Jumalan vihaa tai pahan sallimista harvoin ajateltiin,” Hunter tiivistää viktoriaanisen ajan jumalakuvan. Luonto ilmensi kyllä Jumalan hyvyyttä ja viisautta, mutta ei hänen kaitselmustaan, tuomioita tai tapaa, jolla hän kykenee käyttämään pahuutta osana suunnitelmaansa. Jumala katsottiin palvelevan luomakuntaa sen sijaan, että Hän sen kautta toteuttaisi suvereenia suunnitelmaansa.

Tämä rationalistinen jumalakuva aiheutti ongelman Darwinin ajattelulle. Jumala saattoi luoda ainoastaan harmoniaa ja tehokkuutta, sanoivat rationalistifilosofit ja -teologit. Tutkimustensa myötä Darwin näki luonnossa jotain aivan muuta. Se oli täynnä kummallisuuksia, tehottomuutta, tuhlailevaisuutta, epäharmoniaa ja silkkaa julmuutta. Darwinia huoletti esimerkiksi se, että tonneittain siitepölyä menee hukkaan joka vuosi. Sellainen oli ymmärrettävää ohjaamattomien naturalististen prosessien valossa. Mutta olisiko kaikkiviisas Luoja luonut järjestelmän, jossa menee hukkaan näin valtavasti? Millaista epätäydellisyyttä täydelliseltä Luojalta. Eräät eläimet näyttivät sopeutuneen huonosti ympäristöönsä, ja muurahaiset orjuuttavat toisia muurahaisia. Miten tämä sopii käsitykseen viisaasta ja hyväntahtoisesta luojasta? Luonto oli kaikkea muuta kuin harmoninen ja ideaalinen, jollaiseksi rationalistit sen maalasivat.

Darwinin kirjoituksista voi nähdä, että hänellä oli ongelmia sovittaa yhteen aikansa käsitys Jumalasta sen kanssa mitä hän näki luonnossa. ”Maailmassa näyttää mielestäni olevan liian paljon kurjuutta. En pysty vakuuttumaan siitä, että hyväntahtoinen ja kaikkivaltias Jumala olisi suunnitellut ja luonut [parasiittisen pistiäisen] sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että se ruokkii itseänsä elävillä toukilla, tai että kissa leikittelee hiiren kanssa,” Darwin kirjoitti kirjeessä ystävälleen pian tultuaan julkisuuteen teoriansa kanssa. Omaelämäkerrassaan Darwin kirjoitti:

”Kärsimys sopii hyvin ajatukseen luonnonvalinnasta, joka ei ole täydellinen toiminnassaan. Se pyrkii ainoastaan edesauttamaan kutakin lajia menestymään kamppailussa elämästä toisten lajien kanssa hämmästyttävän monimuotoisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Kukaan ei kiellä, että maailmassa on paljon kärsimystä. Jotkut ovat yrittäneet selittää sen ihmisten aiheuttamaksi, ajatelleen sen palvelevan heidän moraalista kehittymistään. Ihmisten määrä maailmassa ei kuitenkaan ole verrattavissa muiden tajuisten olentojen määrään, ja nuo toiset usein kärsivät ilman mitään moraalista kehittymistä. Jumalan kaltainen olento, joka on täynnä voimaa ja tietoa ja kykenee luomaan universumin, on meidän rajatulle mielellemme kaikkivaltias ja kaikkitietävä. On vastoin meidän ymmärrystämme ajatella, että hänen hyväntahtoisuutensa ei olisi rajatonta, sillä mitä etua voi olla miljoonien alempien eläimien lähes loputtomiin jatkuvista kärsimyksistä?
Tämä erittäin vanha argumentti kärsimyksen olemassaolosta näyttää minusta vahvasti viittaavan, että ei ole olemassa Älykästä Alkusyytä (intelligent First Cause). Kärsimyksen runsaus sopii hyvin yhteen sen näkemyksen kanssa, että kaikki orgaaniset olennot ovat kehittyneet variaatioiden ja luonnonvalinnan kautta.” The Autobiography of Charles Darwin (1958), s. 20.


Siinä missä Darwinin suosikkikirjailija, John Milton teoksessaan Paradise Lost, halusi luoda etäisyyttä ihmisen moraalisen pahuuden ja Jumalan hyvyyden välille, Darwinille luonnonvalinta oli tapa luoda etäisyyttä Jumalan ja ns. luonnollisen, luonnossa vallitsevan pahuuden välille. Evoluutioteoria oli Darwinin ratkaisu kärsimyksen ongelmaan ja kumpusi tietyntyyppisestä uskonnollisesta käsityksestä. Tämä ei tarkoita, että Darwinin näkemykset eivät lainkaan olisi perustuneet hänen tekemiinsä havaintoihin. Mutta Darwinia ei motivoinut yksinomaan hänen teoriaansa tukeva todistusaineisto, vaan myös ne ongelmat, jotka yleisesti liitettiin hänen aikansa käsitykseen Jumalasta ja luomisesta:

”Suureksi osaksi nämä vaikeudet nousivat epäonnistuneista yrityksistä sovittaa yhteen käsitys Luojasta ja luomakunnasta. Luoja ymmärrettiin äärettömän viisaana, voimallisena ja hyvänä. Hänen luomakuntansa näyttäytyi kuitenkin lisääntyvässä määrin puutteellisena ja vikoja täynnä olevana. Luonto ei ilmeisesti ollut aivan täydellinen. Jossain mielessä se oli tuhlaileva (wasteful), ja toisinaan se näytti yksinkertaisesti pahalta (evil). Evoluution suuri salaisuus perustuu siihen kuinka se selittää luonnon epätäydellisen puolen. Jos maailma ja jopa elämä itse on syntynyt sokeiden luonnonvoimien tuloksena, silloinhan meidän tulee odottaa varsin epätäydellistä
tulosta.” (Hunter, s. 10–11)

Cornelius Hunter on kirjassaan avannut mielenkiintoisen tarkastelunäkökulman osoittaessaan, että Darwinin päivistä alkaen naturalistit ovat seuranneet Darwinin jalanjälkiä esittäessään evoluution tueksi tieteellisen näytön ohella myös selkeästi uskonnollisia argumentteja. Hunter kutsuu tätä eräänlaiseksi negatiiviseksi teologiaksi. Ei ole lainkaan tavatonta törmätä tämän päivänkään keskustelussa kommentteihin, joissa tutkijat kuin ohimennen toteavat näytön olevan sopusoinnussa juuri evoluution kanssa, mutta ei luomisen. He tuntuvat tietävän miltä luonto näyttäisi jos Jumala sen olisi luonut. Evoluutiosta todistavat ”omituinen järjestäytyminen ja hassut ratkaisut,” sanoo Stephen Jay Gould. ”Järkevä Jumala ei milloinkaan astuisi tällaisia polkuja”, hän tietää kertoa. ”Tämänkaltaiset säännönmukaisuudet,“ toteaa Douglas Futuyama fossiililöydöistä, “sopivat yhteen evoluution kanssa, mutta eivät luomisen”. Fossiiliaineiston perusteella useat lajit ovat tulleet ja menneet, kuolleet sukupuuttoon. Kenneth R. Miller ei näe muuta selitystä kuin evoluution, koska muutoin meille jää suunnittelija ”joka vain ei tahdo saada asioita kerralla oikein. Mikään hänen suunnittelemansa ei pärjää pitkän päälle.” Hunter toteaa osuvasti:

”On erittäin ironista, että teoria, joka teki Jumalan tarpeettomaksi, itse tukeutuu rgumentteihin, jotka sisältävät oletuksia siitä millainen Jumala on. Uskonto vaikuttaa evoluutioteoriaan syvällisellä tavalla. Sekä Darwin että nykyajan evolutionistit vetoavat näihin metafyysisiin argumentteihin [–] Darwin oli oikeassa huomioidessaan, että luominen ja sitä tukevat argumentit riippuvat siitä millainen käsitys meillä on Jumalasta. Hän unohti sopivasti, että myös argumentit luomista vastaan riippuvat jumalakuvastamme.” (Hunter, s. 11, 151)

Milloin tahansa evolutionistit siis puolustavat naturalistisesti tulkittua evoluutioteoriaa esittämällä arvioita siitä miten Jumala olisi luonut tai toiminut ja miten ei, he argumentoivat uskonnollisesti, eivät tieteellisesti. Lisäksi sellainen argumentaatio edellyttää käsitystä siitä millainen Jumala on. Sellainen tietämys ei ole tieteellistä, vaan teologista. Erityisen ongelmalliseksi tällaisten arvioiden esittämisen tekee se, että Jumala ei välttämättä ole lainkaan sellainen kuin evolutionistien modernistinen jumalakuva olettaa.

Asian toinen puoli on, että osa tämän päivän kreationistisesta evoluutiokritiikistä nousee valitettavasti samasta virheellisestä, modernistisesta ja rationalistisesta jumalakuvasta, jonka synnyttämän teodikean, eli kärsimyksen ongelman, Darwin ratkaisi evoluutioteoriallaan. Mutta tähän liittyvistä kysymyksistä kirjoitan joskus toiste.

-------------------------
Kyseinen teksti on julkaistu tuoreessa Uskon Puolesta -kirjeessä 3/2008. Kirje ilmestyy tilaajille ilmaiseksi noin joka toinen kuukausi. Kirjeen voi tilata täältä >>

perjantai 17. lokakuuta 2008

Kristittyjen vainot Iranissa

Iranin parlamentissa on tehty lakiehdotus, joka tekisi kuolemantuomion pakolliseksi tuomioksi jokaiselle, joka hylkää islamin uskon. Muistetaan rukouksin juuri nyt iranin vainottua seurakuntaa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Yom Kippur - Suuri sovituspäivä on joka päivä

Juutalaiset Israelissa, ja ympäri maailman, viettivät tänä viikonloppuna Yom Kippur juhlaa. Kyseessä on Mooseksen lakiin perustuva joka vuotinen suuren sovituspäivän juhla (3 Moos. 16). Juhlan alla tehtiin Israelissa merkittävä arkeologinen löytö. Kristitylle suuri sovituspäivä puhuu Jeesuksen aikaansaamasta sovituksesta.

Toisen temppelin aikana, siis vielä Jeesuksenkin päivinä, ylimmäinen pappi suoritti Mooseksen lain mukaista tehtäväänsä astumalla kerran vuodessa suurena sovituspäivänä temppelin kaikkein pyhimpään. Siellä hän vuodatti mukanaan viemänsä uhrieläimen veren liiton arkin juurelle toimittaen näin sovituksen koko Israelin kansalle. Tämä ei enää ole ollut mahdollista vuoden 70 jKr. jälkeen, jolloin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin. Ilman verenvuodatusta ei ole sovitusta. Siksi temppelin hävitys oli juutalaisten jumalanpalveluselämän yksi kaikkein traagisimpia tapahtumia.

Juutalaisen perimätiedon mukaan Jumalan kasvojen eteen meneminen kaikkein pyhimpään oli tapahtuma, johon valmistauduttiin seitsemän päivän ajan huolella. Mikäli Jumalan säätämiä rituaaleja ei suoritettu tarkasti lain mukaan, pappi saattoi kuolla astuessaan kaikkein pyhimpään Jumalan kasvojen eteen. Juutalaisen historioitsija Josefus kertoo, että ylimmäisen papin nilkkaan oli sidottu naru, jolla hänet tarvittaessa saatiin vedetyksi ulos kaikkein pyhimmästä, jos hän sattui kuolemaan Herran edessä.

Yom Kippur juhla sai tänä vuonna Israelissa erityistä huomiota osakseen siksikin, että arkeologit tekivät aivan juhlan alla merkittävän löydön, joka vahvistaa temppeli-instituution olleen olemassa, sekä juutalaisten historiallisia siteitä Jerusalemiin. Jerusalemin pohjoispuolelta, Nebi Samuelin alueelta löydettiin nimittäin yli 1900 vuotta vanhan sarkofagin kannen pala, johon on kaiverrettu toisen temppelin ajan heprealaisella kirjoitustyylillä sanat: ”Ylimmäisen papin poika”. Löytö on näin ollen ajalta ennen vuonna 70 jKr. tapahtunutta Jerusalemin hävitystä. Löytöä esitellään lähemmin Haaretz –lehden nettisivuilta löytyvällä videolla ja siihen liittyvissä jutuissa.

Kristitylle suuri sovituspäivä puhuu merkittävällä tavalla Jeesuksen sovitustyöstä. Uuden liiton valossa Jeesus on sekä ylimmäinen pappi että uhrilammas. Heprealaiskirje opettaa Jeesuksen työstä käyttäen suuren sovituspäivän teemaa:

”Näin siis on kaikki järjestetty. Teltan etuhuoneessa käyvät papit päivittäin toimittaessaan jumalanpalvelusta. Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta; hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit. … Uuden liiton uhri Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkein pyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa. (Hepr. 9:6–14).

Yhtäältä Jeesus itse on ylimmäinen pappi, sovituksen suorittaja, ja samalla itse sovitusuhri. Mutta siinä missä Mooseksen säädösten mukaan kaikkein pyhimpään sai astua vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa, Jeesuksen työ on avannut mahdollisuuden jokaiselle meistä päästä joka päivä Jumalan kasvojen eteen, kaikkein pyhimpään. Miten tämä hengellinen ”demokratisoituminen” on mahdollista?

Kun ylimmäinen pappi kerran vuodessa astui kaikkein pyhimpään, hän tiesi menevänsä sinne henkensä edestä. Mikäli Jumala löytäisi jotain vikaa uhrissa, ylimmäinen pappi olisi kuoleman oma Mooseksen lain mukaan. Jos sen sijaan uhri oli otollinen, virheetön ja oikein suoritettu, pappi oli turvassa. Jumala siis katsoi uhriin, ei siihen minkälainen pappi itsessään sattui ihmisenä olemaan. Pappihan oli itsekin syntinen.

Tässä on suuren sovituspäivän viesti myös meille: Olemme Jeesuksen vuoksi saaneet ylimmäiselle papille kuuluvan etuoikeuden lähestyä Jumalaa. Ehtona ei ole meidän virheettömyytemme. Jumala etsii virheetöntä uhria, ja kristityllä on sellainen: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, sanoi Johannes Kastaja (Joh. 1:29). Jeesus on Jumalalle otollinen uhri.

Jeesukseen luottaen saat lähestyä Jumalaa turvallisin mielin. Synnit on sovitettu. Jumala on hyväksynyt Poikansa uhrin meidän edestämme. Jeesuksen ylösnousemus on siitä historiallisena todistuksena. Jumala ei siksi katso meidän puutteitamme. Pojassaan Jeesuksessa Jumala on saanut täydellisen sovituksen. Tähän perustuen Heprealaiskirje rohkaisee meitä astumaan kaikkein pyhimpään armon valtaistuimen eteen:

”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta
saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (Hepr. 4:14–16).

Evankeliumin hyvä uutinen meille kaikille on, että Jeesus sai aikaan täydellisen ja iankaikkisen sovituksen. Veriuhreja ei enää tarvita. Jeesuksen uhri merkitsee täydellistä syntien anteeksisaamista jokaiselle Häneen turvaavalle. Jeesus on Suuri Sovituspäivä joka päivä!

-------------

Sarkofagi löydöstä lisää:

lauantai 4. lokakuuta 2008

Sillä niin Jumala rakasti maailmaa – samoin tulisi meidänkin

Uuden testamentin luku- ja jaejako on peräisin vasta keskiajalta. Mielenkiintoista silti, että Joh. 3:16 ja 1 Joh. 3:16 ovat hyvin lähellä toisiaan. Jälkimmäinen jae puhuu kuitenkin Jumalan meille osoittaman rakkauden lisäksi siitä nousevasta velvollisuudesta osoittaa rakkautta vuorostamme toisille.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta.” (1 Joh. 3:16).

Kun katsoo tarkkaan voi huomata, että 1 Joh. 3:16 jakeen ensimmäinen virke tiivistää selvästi Joh. 3:16 sisällön. Kirjeessä Johannes korostaa, että Jumalan rakkaus ei passivoi kristittyä, vaan ohjaa hyviin tekoihin. Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme, antaen sellaista mitä hänellä on: Iankaikkisen elämän. Meidän tulee antaa henkemme toistemme puolesta antaen sellaista mitä meillä on. Mitä meillä sitten on? Johannes vastaa kirjeessään seuraavassa jakeessa:

”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin, vaan teoin ja totuudessa.” (1 Joh. 3:17).

”Toimeentuloon” (KR92) viittaava kreikkalainen sana on ”bios”, joka vuoden -38 kirkkoraamatussa on käännetty sanoin ”tämän maailman hyvää”. Kyseessä on se aineellinen hyvä, mikä ylläpitää ihmisen ajallista, ”biologista” elämänpiiriä. Johannes puhuu siis puutteessa ja köyhyydessä olevien auttamisesta. Jeesus auttoi meitä hengellisessä köyhyydessä, johon olimme kuolemassa. Meidän tulee auttaa ajallisessa köyhyydessä olevia. Sillä tavoin Jumalan rakkaus pysyy meissä, Johannes sanoo.

Ei ole sattumaa, että uusi testamentti korostaa hyvän tekemistä ja puutteessa olevien auttamista. Tämä on se ”vanhurskaus”, josta Johanneksen kirjeen mukaan Jumalan lapset tunnetaan Jumalan lapsiksi:

”Kun tiedätte, että hän on vanhurskas, te myös tiedätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta … Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa (vanhurskautta; KR38), ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.” (1 Joh. 2:29; 3:10).

Nämä ovat kaikuja Jeesuksen opetuksesta, jotka yhä soivat tuoreena apostoli Johanneksen korvissa. Jeesus muistutti, että viimeisellä tuomiolla ”vanhurskaat” tunnettiin siitä mitä nämä olivat tehneet yhdelle vähimmistä:

”Minun oli nälkä, ja te annoitta minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25:35–36).

Kaikki tämä on Johanneksen mainitsemaa ”tämän maailman hyvää” tai ”toimeentuloa” (bios). Jeesuksen mukaan vanhurskaat tunnettiin siitä, että he olivat tehneet hyvää.

Kyse ei ole siitä, että ihminen pelastuu hyvää tekemällä ja köyhiä auttamalla, vaan aivan niin kuin Johannes sanoo: ”Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia…”. Jeesuksenkin opetuksessa Matt 25:31–46 tapahtuu jako Jumalan ja Paholaisen omien välillä sen perusteella minkälainen hedelmä heidän elämästään on voitu nähdä.

Mitä siis me teemme sen jälkeen, kun itse olemme saaneet kokea Jumalan rakkautta Jeesuksessa? Suljemmeko sydämemme avun tarvitsijoilta, vai ilmennämmekö Jumalan rakkautta eteenpäin?

Meidän tulee rohkaista toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Ei siksi, että niiden kautta pelastuisimme, vaan siksi että olemme pelastetut. Maailmassa ei ole pulaa mahdollisuuksista tehdä hyvää puutteessa oleville. Kyse on arvoista ja Jeesuksen seuraamisesta. Tee jotain. Anna ajastasi ja varoistasi. Aloita lähellä olevista. Uskovat lapset, joilla on ikääntyviä vanhempia: teillä on kristillinen velvollisuus huolehtia elossa olevista vanhemmistanne heidän elämänsä iltapuolella. Jos hylkäätte heidät laitokseen tai kodin yksinäisyyteen hylkäätte Kristuksen! (1 Tim.5:4-8).

Itsekäs elämä ei ole vaihtoehto Jeesuksen seuraajalle. Lähellä ja kaukana on avun tarvitsijoita. Emme saa sulkea heiltä sydäntämme. Kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat jollakin tavalla auttaa edes ”yhtä” näistä vähimmistä antamalla elämästään, ajastaan ja ajallisesta toimeentulostaan, jolla Jumala on meitä monia siunannut. Jos sinulla ei ole tuloja anna ajastasi ja osallistu vapaaehtoistyöhön puutteessa olevien auttamiseksi jossakin seurakunnassa tai järjestössä.

Puutteessa olevien auttaminen ei ole vain kuntavaaliteema ja poliittisten päättäjien velvollisuus. Se on vanhurskauden ja kristillisyyden tunnusmerkki, ja siksi luovuttamaton osa Jeesuksen seuraamista ja kumpuaa suoraan kokemastamme Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Meidän on tehtävä Joh. 3:16 elämämme ykkönen, niin, että siitä tulee 1 Joh. 3:16.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Onneni on olla Lähellä Jumalaa

”Kaikki ihmiset etsivät onnellisuutta”, sanoi Blaise Pascal. Onnellisuuden tavoittelu on kuin sisäänrakennettuna ihmiseen. Ihmiset pyrkivät tähän yhteen ja samaan päämäärään eri tavoin. ”Se miksi toiset lähtevät sotaan ja toiset välttelevät sitä, johtuu samasta kaipauksesta kummassakin tapauksessa, he vain lähestyvät asiaa eri näkökulmasta” Pascal toteaa.

Monille voi tulla yllätyksenä se, että Jumalakin ihan oikeasti haluaa meidän olevan onnellisia ja nauttivan elämästä. Ihmisen vika ei ole onnen tavoittelu sinänsä, vaan liian heikko tahtotila: Tavoittelemme onnellisuutta liian heikosti ja siksi tyydymme todellisen onnen asemesta lukuisiin korvikkeisiin, jotka tarjoavat vain hahtuvia onnen hetkiä.

C. S. Lewis on osuvasti kuvannut tätä ihmisen ristiriitaisuutta. Hänen mielestään ei ole mitään väärää siinä, että ihminen haluaa omaa hyvää ja toivoo hartaasti pääsevänsä nauttimaan tuosta hyvästä:
”Jos ajattelemme evankeliumin häpeilemättömiä lupauksia palkkiosta ja niiden ällistyttävää luonnetta, vaikuttaisi siltä, että meidän Herramme mielestä halumme ei ole tarpeeksi voimakas, vaan liian heikko. Olemme puolisydämisiä otuksia, jotka pelehdimme viinan, seksin ja kunnianhimon kanssa, vaikka meille tarjotaan rajatonta iloa. Olemme kuin tietämätön lapsi, joka tahtoo jäädä slummiin tekemään mutakakkuja, koska hänellä ei ole käsitystä siitä mitä merkitsee tarjous merenrantalomasta. Meitä on aivan liian helppo miellyttää,” toteaa Lewis.

”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä” (Psalmi 73:28). Psalmin kirjoittaja oli oivaltanut, että todellinen onnellisuus löytyy Jumalan läheisyydestä. Koska Jumala on luonut maailman, onnen häivähdyksiä löytyy kaikesta mitä tämä maailma tarjoaa. Ne ovat jälkiä hänen näkymättömästä ja iankaikkisesta olemuksestaan, niin kuin Paavali sanoo. Vain ihminen, jonka etsintä on tyydytetty kestävän onnen löydyttyä, voi oikein nauttia muusta elämästä. Silloin korvikkeista ei muodostu Jumalan sijaisia. Ihminen ei etsi ajallisista sellaista mitä vain Jumala voi antaa: Katoamatonta onnellisuutta. "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?" (Matt. 16:26)

Ei ole mitään sinänsä pahaa tai väärää haluta olla onnellinen ja nauttia elämästä. Jumalakin haluaa meidän nauttivan elämästä. Hän loi ensimmäisen ihmisparin paratiisiin eikä erämaahan. Emme Raamatun mukaan voi kuitenkaan nauttia elämästä oikein ellemme opi ensin nauttimaan Jumalasta, ja aseta Häntä elämämme ykköspaikalle.

Usein kuulee sanottavan, että ihmiset arastelevat Jeesuksen seuraan lähtemistä, koska ”silloinhan pitäisi luopua niin monesta asiasta”. Itse en koskaan ole kokenut Jeesuksen seuraamisen varsinaisesti rajoittavan elämääni. Tilannetta voisi kuvata ravitsemukseen: Kun oppii liikkumaan ja syömään terveellisesti, ei roskaruoka enää miellytä. Suhde ruokaan muuttuu. Kun ihminen on syntiensä anteeksisaamisessa oppinut tuntemaan Jumalan armon ja hyvyyden Kristuksessa ja löytänyt katoamattoman onnen lähteen, ei korvikkeista eläminen enää kiehdo.

Jumala tahtoo sinun olevan onnellinen tässä elämässä ja ikuisuudessa. Jos onnesi on Jumalassa, ei mikään ajallinen vastoinkäyminen voi riistää sinulta onneasi. Onnesi ei ole mitattavissa ajallisilla, eikä sillä mikä kulloinkin on elämäsi tilanne. Jos onnesi on ajallisissa, onnesi menee ajallisten vastoinkäymisten riistäessä sinulta nuo katoavat onnen lähteet. Jumalassa onnesi on tallessa taivaassa. Kun opit nauttimaan Jumalasta opit nauttimaan elämästä.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Espoon tuomiokapitulin päätös ei yllättänyt

Olen pettynyt, vaan en yllättynyt, Espoon tuomiokapitulin päätöksestä hylätä rovasti Liisa Tuovista vastaan tehdyt kantelut.

Asiasta kertovassa tiedotteessa (ma 29.9.08) selvitetään tuomiokapitulin perusteluita seuraavasti: ”Tuomiokapitulin mukaan rovasti Tuovinen on toteuttanut papin pastoraalista tehtävää rukoilemalla parisuhteen rekisteröineiden nuorten puolesta ja siunaamalla heitä. Hän on soveltanut rukoushetken kaavaa ottaen huomioon tilanteen erityisvaatimukset. Tässä hän on toteuttanut kirkkojärjestyksen periaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus sielunhoitoon ja rukoukseen.”

Tämä tulkinta loukkaa jokaisen asioista perillä olevan ihmisen älykkyyttä. Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin pöytäkirjassa käy muun muassa ilmi, että Espoon seurakunnalle oli tehty tilavaraus nimenomaan ”häitä” varten. Vastineessaan tuomiokapitulille Tuovinen esittää nyt toimittaneensa pelkästään sielunhoidollisen ”rukoushetken”. Kenties kirkkolain ja -järjestyksen valossa tämä tulkinta on muodollisesti täsmällinen, mutta niin Tuovinen kuin tuomiokapitulikin ymmärtävät taatusti miten keinotekoista on vetäytyä tällaisten muotoseikkojen taakse. Ei ole sattumaa, että tilaisuuden toimitti kirkollisissa tiloissa Yhteysliikkeen pappi, eikä ”läsnä oleva seurakunta ilman pappia”, ja että ”osapuolten toivomuksesta” hetki oli suunniteltu puitteiltaan häätilaisuudeksi.

Tuomiokapituli osti Tuovisen selityksen siitä, että tilaisuus ei de facto voinut olla homoparin siunaamistilaisuus, koska kirkollahan ei ole virallista kaavaa sellaista varten. Rukoilemalla nuorten puolesta Tuovinen siunasi "heitä", ei "heidät". Hän siis ei ole rikkonut kirkkojärjestystä, koska ei ole voinut toimittaa sellaista siunausta, jollaista ei muodollissesti kirkossa ole olemassa kirkollisten toimitusten kirjan kansissa.

Tuovinen oli vastineessaan muistuttanut tuomiokapitulia siitäkin, että kirkolliskokouksen päätös siunauskaavan raukeamaan jättämisestä ei ole sama kuin nimenomainen kielto toimittaa siunaamisia. Se mitä ei erikseen ole kielletty on siis sallittu. Herää myös kysymys mistä siunauksesta hän nyt puhuu ikään kuin "toimituksena", kun hän samassa yhteydessä on juuri korostanut, ettei sellaista toimitusta vielä ole?

Hvittorpin leirikeskuksessa käytettiin Tuovisen mukaan kirkollisten toimitusten kirjan rukoushetkikaava, jota oli ”sovellettu tilanteen vaatimusten mukaan”. Mikä tilanne oli kyseessä ja minkälainen sovellus? Kerrataan: Espoon seurakunnan leirikeskuksen tilat oli tuomiokapitulin pöytäkirjan mukaan ennakkoon varattu ”häitä” varten. Kuten videovälähdyksistä voi nähdä tilaisuudessa pappi (Tuovinen) puhui kutsuvierasjoukon läsnä ollessa ”hääparille” alttarin ja krusifiksin edessä papillisessa varustukseessa albaan pukeutuneena, ja johdatti heidät sormusten ja lupausten antamiseen, ja siunasi parin rukoilemalla heidän puolestaan.

Jeesus sanoi osuvasti fariseuksille: ”Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet” (Mark. 7:13).

Tuovisen mukaan ”oikeus kuulua yhteen jonkun kanssa, jakaa elämä ja sen arvot toisen kanssa, on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus,” todetaan Tuomiokapitulin pöytäkirjassa. Niinpä ”myös homojen ja lesbojen parisuhteen tukeminen on kansan ja kirkon syvän edun mukaista. Siihen tarvitaan Jumalan ja yhteisön siunaus.” Mutta miksi tällainen elämän jakamisen oikeus kuuluisi vain homoille ja lesboille, jos se kerran on niin perustava? Eikö yhtä lailla voitaisi järjestää rukoushetkikaavan mukainen ”sielunhoidollinen rukoushetki yksilöllisesti sovellettuna” myös kolmen naisen (tai miehen) puolesta, jotka haluavat kuulua yhteen ja jakaa elämänsä toistensa kanssa? Entä kahden heteropariskunnan puolesta polyamoristiseen suhteeseen? Muistetaan, ettei kirkko ole julkilausunut nimenomaista kieltoa siunata tällaisia elämänmuotoja?

Tuomiokapitulin päätöksessä heristetään tosin muodollisesti Tuoviselle sormea, kun siinä erikseen todetaan hänen ”menetelleen harkitsemattomasti” jättäessään tarkistamatta salliiko Espoon seurakuntayhtymä tiloissaan samaa sukupuolta olevien siunaamistilaisuuksia. Lakimiessasessori Pekka Leino jätti tuomiokapitulin päätöksestä eriävän mielipiteen.

Ystäväni Ari Puonti Aslan ry:stä analysoi edessä olevaa kehitystä minulle seuraavasti:

  • Kirkko tulee sanomaan että meillä on kaksi eri näkemystä kirkossa ja meidän tulee kunnioittaa kumpiakin.
  • Kun käytäntö kentällä toimii niin että siunaamista tapahtuu niin valmistellaan kaava siihen jonkin ajan kuluessa.
  • Kirkko yrittää rauhoittaa konservatiiveja sillä että se toteaa että avioliitto on edelleen heteroliitto, MUTTA sen rinnalle tuodaan homoliiton siunaaminen.
  • Papeille annettaan "omantunnonvapaus" joksikin aikaa mutta lain edessä se voidaan tulkita syrjinnäksi jos kieltäydyt homoparin siunaamisesta.

Tanssii pastorin kanssa. Askelkuvio on sama kuin naispappeuskeskustelussa.

Vielä kirkkoon kuuluvan Herran kansan on syytä tästedes syödä ruokansa ”kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessä, kiiruusti”. Lähdön hetki lähestyy.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Kauhajoki ja Kainin lapset

Olen miljoonien suomalaisten tavoin syvästi murheellinen Kauhajoen kauhistuttavista tapahtumista. Asia tuntuu epätodelliselta. Pahalta unelta. Silti se on totta, eikä tapahtumia pääse pakoon. Syvä surunvalitteluni uhrien omaisille ja läheisille. Rukoilen, että kaiken lohdutuksen Jumala auttaisi teitä jaksamaan läheisten menetyksen mukanaan tuoman murheen ja heidän poismenonsa jättämän tyhjyyden lävitse.

Kauhajoen kauhistuttava joukkomurha on nostanut Suomen kansainvälisten uutistoimistojen ykkösaiheeksi ja pysähdyttänyt meidät suomalaiset perusasioiden äärelle. Tragedia on herättänyt monia kysymyksiä: Miksi taas? Mistä tuhoajatukset syntyvät? Saako Suomessa aseen kuka vaan? Miksi asetta ei takavarikoitu jo maanantaina? Miltä tuntuu kun mieli järkkyy? Miten tästä eteenpäin?

Maailmalla tapahtumien uutisointi on herättänyt myös kysymään miksi suomalaisilla on niin paljon aseita? Olemme katajainen kansa, jonka asukkailla on väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten aseita maailmassa Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen. Suomikuvaa ja suomalaisuutta maailmalla voidaan nykyään kuvailla sanoilla: sauna, kännykkä ja käsiase.

Kauhajoen tragedia on nostanut suurennuslasin alle myös internetissä verkostoituvat ihmisvihaajat. Kauhajoen murhaaja oli jäsenenä IRC-gallerian ihmisvihaajien ryhmässä, johon kuuluu noin 360 jäsentä. Toteamus ”Ihmiset ovat tämän maailman syöpä” toivottaa uudet kävijät tervetulleiksi kyseisen ryhmän IRC sivulle. Ryhmää sitoo toisiinsa vihan-ideologia. ”Ihmiset tuhoavat luontoa ja tuottavat toisilleen surua. Siksi ihmisiä voi hyvillä mielin vihata”, toteaa ryhmään kuuluva henkilö Iltalehden –jutussa. Tappamisen ihmisvihan toteutuskeinona he tosin tuomitsevat jyrkästi. Ryhmän kuopiolaisjäsen ei silti näe mitään syytä olla vihaamatta lähes kaikkia: ”En näe, miksi minun pitäisi rakastaa jotain, josta minulle ei ole hyötyä vain siksi, että yhteiskunta niin käskee. Tätä on vähän hankala selittää,” hän sanoo. ”Lapsia en vihaa. He eivät ole tehneet mitään pahaa. En myöskään vihaa lähimmäisiäni. Heistä on minulle hyötyä, koska he tuovat hyvän mielen.”

Älä rakasta ketään, joka ei sitä ansaitse, ellei siitä ole sinulle hyötyä? Mietin missä olin törmännyt vastaavaan aikaisemmin ja kaivoin esille saatanankirkon perustajan, Anton Szandorn LaVeyn Saatanallisen Raamatun (The Satanic Bible) vuodelta 1969. Yhdeksän saatanallista teesiä, kohta 4 toteaa: ”Saatana edustaa ystävällisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat sen ansainneet, sen sijaan, että rakkautta tuhlattaisiin kiittämättömiin.” Teesi numero 6: ”Saatana edustaa vastuullisuutta niistä, jotka ovat vastuullisia, sen sijaan, että kannettaisiin huolta psyykkisistä vampyyreistä”. Siis vain niistä kannetaan vastuuta, jotka eivät ole henkisesti taakaksi. Lisäksi saatanankirkon perustajan mukaan ”Lapset ja eläimet edustavat elämänvoimaa puhtaimmillaan ja ovat sellaisina arvokkaita ja pyhiä satanistin silmissä” (Church of Satan Youth Communiqué). Niitä, jotka eivät ansaitse tulla rakastetuiksi saa siis vihata. Paitsi lapsia ja eläimiä.

Tietenkään en tarkoita, että suomalaiset ihmisvihaajat ovat satanisteja tai ammentavat innoituksensa satanismista (vaikka eihän sitä koskaan tiedä). Kristityn ihmisen näkökulmasta ideologinen hengenheimolaisuus on silti ilmeinen. Ihminen, joka ruokkii sisimmässään vihaa, ruokkii itsessään jotain pimeydestä lähtöisin olevaa.

Kun tarkasti katsotaan, viha on syntiinlankeemuksen vuoksi luontaista meille jokaiselle. Vihassamme olemme kaikki Kainin lapsia: ”Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: "Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!"(1 Moos. 4:5-7). Jeesus sanoi: ”Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion…” (Matt. 5:21–22). Apostoli Johannes varoittaa, ettei meidän tule olla Kainin kaltaisia, joka tappoi veljensä. Hän muistuttaa, että veriteon juuret menevät itse teon taakse: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja” (1 Joh 3:15).

Viha on laiskan ja saamattoman ihmisen valinta. Rakastaminen on vaativaa, koska siinä joutuu laittamaan toisen itsensä edelle. Siksi viha on itsekäs valinta. Rakkaus on arvovalinta. Viha tulee luonnostaan. Rakastaminen vaatii Jumalalta tulevaa apua. Viha on alkuisin saatanasta. Rakkaus on Jumalasta: ”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus” (1 Joh. 3:7-8).

Meidän on opittava rakastamaan, huolehtimaan heikoista ja taistelemaan syrjäytymistä vastaan. Mutta jääkö vihan ovi raolleen, ellemme kaikkien ennalaehkäisevien toimenpiteiden lisäksi tunne Jumalaa? Viranomaiset, poliitikot, terapeutit, nuorisotyöntekijät ja opettajat tekevät arvokasta työtä pyrkiessään kukin yhteiskunnallisilla vastuualueillaan varmistamaan, ettei Kauhajoen kaltaisia tragedioita pääsisi tapahtumaan. Myös kristittyjen on herättävä tekemään osansa omalla hengellisellä vastuualueellaan.

Suuresti arvostamani messiaaninen juutalainen pastori Baruch Maoz Israelista, lähetti Patmoksen lähetysjohtaja Pirkko Säilälle kuluvalla viikolla lyhyen sähköpostin: ”Hyvä Pirkko. Järkytyksellä ja surulla olemme lukeneet uutisia Kauhajoen tapahtumista. Oman itsensä varaan jätettynä ihmisluonto tuo esiin synnin syvyydet. Meidän TÄYTYY julistaa evankeliumia! Kaiken lohdutuksen Jumala lohduttakoon suomalaisia tänä aikana.”

Kääntykäämme yhdessä Jeesuksen puoleen. Rakkaus saa ihmeitä aikaan. Vihan valta murtuu. Valo voittaa pimeyden. Epätoivon sijaan tulee toivo. Merkityksettömyyden tilalle tarkoitus.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Abortti - Ettei totuus unohtuisi

Suomenruotsalaista Markuksen seurakunnan kappalaista Halvar Sandellia vastaan nostettiin rikossyyte, koska hän näytti rippikoululaisille katkelman filmiä aborttitoimenpiteestä. Juttu on edennyt esitutkintaan.

Tietojeni mukaan rippikoululaisia ei vaadittu tai painostettu katsomaan, vaan asia hoidettiin pöydän kulmalla läppärin näytöllä aiheesta käydyn keskustelun jälkeen kiinnostuneita varten tyyliin ”Jos joku haluaa nähdä katkelman, mutta ei ole pakko...”. Pätkän nähneet rippikoululaiset eivät tietämäni mukaan olleet asiasta erityisemmin traumatisoituja, mutta tapahtuneesta kuulleet vanhemmat sitäkin suivaantuneempia. Sandell sai piispa Gusav Björkstrandilta kirjallisen huomautuksen asiasta.

Herää kysymys miten asianmukaista on näyttää mitä abortissa todella tapahtuu niin äidille kuin lapselle? Vanhempien reaktioista päätellen siinä ilmeisesti tapahtuu jotain aivan kauhistuttavaa, koska toimenpidettä kuvaavan filmipätkän näyttämistä nuorille ei pidetä suotavana ja sellainen saa aikaan valtavan kohun.

Samaan aikaan televisiossa näytetään jatkuvasti ”verekseltään” kauneusleikkauksia ja muita kirurgisia toimenpiteitä ilman että kukaan pahentuu niistä. Sikailua Big Brother –talossa näytetään ilman, että vanhemmat nousevat takajaloilleen vaatimaan Sub-TV:tä vastuuseen. Nämä eivät kohauta vanhempia, mutta abortista kertovan filmipätkän näyttämistä vastustetaan kiivaasti.

Aikanaan Nürenbergin natsioikeudenkäynnissä keskeisessä asemassa kansanmurhasta selvinneiden todistajalausuntojen ohella olivat keskitysleireiltä kuvatut filminpätkät. Samaisia dokumenttikatkelmia – krematorioista, kuvia teloituksista, puskutraktoreista ja ruumiskasoista – näytetään yhä, ettei totuus tapahtumien laadusta ja laajuudesta, siitä mitä keskitysleirien muurien suojissa kansan silmiltä kätkössä todella tapahtui, unohtuisi. Aikuisillehan sellainen toki on tarkoitettu, eikä pienille lapsille.

Noiden kauheuksien keskellä saksalainen pappi Dietrich Boenhoeffer, joka vangittiin osallisuudestaan Hitlerin vastaiseen salalaiittoon, runoili vankeudessa kuuluisan virren säkeet: "Hyvyyden voimaan, ihmeelliseen suojaan, olemme hiljaa kaikki kätketyt..." Natsit teloittivat hänet aivan sodan lopulla. Sitä ennen Boenhoeffer oli ehtinyt kirjoitta myös seuraavat puhuttelevat ajatukset:

Alkion tuhoaminen äitinsä kohtuun on vastoin sitä oikeutta, jonka Jumala on antanut alkavalle elämälle. On hämäävää alkaa kyselemään onko kyse jo ihmisolennosta vai ei. Yksinkertainen tosiasia on, että Jumala varmasti tarkoitti luoda ihmisolennon ja tältä alullaan olevalta ihmiseltä on tieten tahtoen riistetty hänen elämänsä. Tämä ei ole mitään muuta kuin murha. Mitä erilaisimmat motiivit voivat johtaa kyseiseen tekoon. Silloin kun on kysymyksessä epätoivosta nouseva teko olosuhteissa, jotka johtuvat äärimmäisestä inhimillisestä taikka taloudellisesta hädästä ja kurjuudesta, saattaa teosta johtuva syyllisyys langeta pikemminkin yhteisön kuin yksilön kannettavaksi. Tällaisessa tilanteissa aivan erityisesti raha saattaa kätkeä monta kevytkenkäistä tekoa, samalla kun köyhän huomattavasti vastentahtoisempi hairahdus saattaa helpommin tulla julki. Kaikilla näillä osatekijöillä tulee epäilemättä olla varsin ratkaiseva vaikutus meidän henkilökohtaiseen sekä sielunhoidolliseen asennoitumiseemme asianosaista henkilöä kohtaan. Ne eivät silti millään tavoin muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on murha.
(Dietrich Bonhoeffer, Ehtics, ed. E. Bethge, trans. N. H. Smith (London, 1955), 149-50)