tiistai 30. heinäkuuta 2013

Abortti - Miksi ei?

Osallistuin kerran kristittyjen lääketieteenopiskelijoiden järjestämään keskustelutilaisuuteen Tampereella. Aiheena taisi olla uskon rooli julkisuudessa. Kaikkein antoisin keskustelu tapahtui kuitenkin suomalais-kansalliseen tyyliin itse tilaisuuden jälkeen kahvikupin äärellä. 

Päätoimittaja Leif Nummelan kanssa huomasimme istuvamme uteliaiden nuorten lääketieteenopiskelijoiden ympäröimänä vastaamassa heidän kysymyksiinsä abortista. He olivat selvästi joutuneet miettimään asiaa opintojensa vuoksi ja se tuntui juuri sillä hetkellä aidosti painavan eräiden mieltä.

Keskustelun edetessä mieleeni palautui valaiseva anekdootti, jonka olin lukenut Gregory Kouklilta. Siinä tiivistyy elämän puolesta –logiikan keskeisin eettinen periaate.

Abortin puolesta ja sitä vastaan voidaan esittää monenlaisia argumentteja. Tämä yksi eettinen näkökohta nousee ylitse muiden. Se on keskeisin näkökohta koko elämän puolesta –logiikan ymmärtämiseksi. Vastauksesta riippuu myös miten tulisi suhtautua kaikkiin muihin abortin puolesta esitettyihin argumentteihin. 

Lupa tappaa?

Koukl pyytää meitä kuvittelemaan mielessämme seuraavaa tilannetta:

Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”

Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?

”Mikä se on?”

Haluat luonnollisesti selvittää mikä se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt luonnollisesti katsomaan saadaksesi selvyyden siihen "mikä se on".

Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.

Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.

Miksi?

Koska niin ei saa tehdä  i h m i s i l l e.  Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollistakin tapakasvatusta. 

Yksi ainoa kysymys

Tämä yksi ainoa kysymys on abortin eettisen oikeutuksen kannalta kaikkein perustavin. Vastaus kysymykseen ”Mikä se on?” – ratkaisee abortin eettisenä kysymyksenä lähes kaikissa tapauksissa. 

Jos syntymätön ei ole ihminen on lähes yhdentekevää mitä "sille" tapahtuu. Tapa, syö se, käytä lannoitteena kukkapenkissä. Ihan sama. Jos sen sijaan syntymätön on ihminen meillä ei ole eettistä oikeutta eikä lupaa tappaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä.

Kun abortin puolustajat vetoavat joskus siihen, että ”se” on ”vain solumöykky” he osoittavat ymmärtävänsä miten eettisesti keskeisen on kysymys siitä mikä on syntymätön. 

Ihminen on ihminen hedelmöityksestä saakka

Tieteen näkökulmasta asia on yksiselitteinen. Viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisen anatomian ja embryologian parissa elämäntyönsä tehneen Arizonan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessori Ward Kischerin artikkeliin The Corruption of Science of Human Embryology sekä Downin syndroomaan johtavan kromosomivirheen löytäneen geneetikon Jerome Lejeunen artikkeliin When Does Human Life Begin?

Kischer ja Lejeune osoittavat sen kiistattoman tosiasian, että uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä. Tämän jälkeen ei ole jotain erillistä hetkeä jolloin ”ihmisyys” tulee syntymättömään lapseen, tai jolloin syntymättömästä tulee ihminen. Uusi ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Joka on tästä eri mieltä ei ole eri mieltä uskonnosta. Hän on eri mieltä tieteen kanssa. 

Se minkä kokoisia kulloinkin olemme ja missä sijaitsemme ei tee meistä ihmisiä. Meistä ei tule ihmisiä vasta synnytyskanavan ulkopuolelle siirtyessämme.

Kussakin ihmiskehityksen vaiheessa – niin kohdussa kuin sen ulkopuolella - me näytämme juuri siltä miltä ihmisen kuuluukin näyttää tuossa vaiheessa, ja olemme juuri sen kokoisia kuin meidän kuuluukin olla.

Tajunnan tila ja itsetietoisuus eivät ole ihmisyyden ensi sijaisia mittareita. Muutoinhan lakkaisimme olemasta ihmisiä tajuttomana, nukkuessamme tai vaikka nukutuksessa ollessamme. 

Monet abortin puolesta esitetyt väittämät ratkeavat kunhan ensin on vastattu kysymykseen ”Mikä se on?”. Elämän puolesta –argumentaation logiikka lähtee siitä, että (a) syntymätön on ihminen ja että (b) on eettisesti väärin riistää viattoman ja puolustuskyvyttömän ihmisen elämä. 

Abortti on ruma ja ihmisarvoa alentava toimenpide.  

Kotimaa -lehden (25.7.2013)  yleisönosastolla jälkipuitiin Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivien kohupuhetta useassa mielipidekirjoituksessa. 

Eräs heistä, anestesiaerikoissairaanhoitaja E. Tapani Savolainen kirjoitti mm. näin:

Mitä tulee aborttiin ja sen vertaamiseen teurastukseen, minun sanottava arkkipiispa Mäkisen vuoksi, että jotain siitä tiedän. Olen ollut mukana sadassa raskaudenkeskeytyksessä ja väitän eläimen teurastamisen olevan sivistynyttä ja inhimillistä toimintaa. Arkkipiispa Mäkinen tuskin on kuullut, miltä kuulostaa sikiön mekaaninen tuhoaminen imulaitteistolla, enkä ala sitä myöskään tässä kuvailemaan.”

Mitä yhteiskunta voisi tehdä?

Aborttien määrä Suomessa on laskenut. Silti Suomessa tehdään noin 10 000 aborttia vuodessa. Yli 30 joka päivä, kuten Päivi Räsänen Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa muistutti.

Tilastoja saattaa kuitenkin kaunistaa abortoivien jälkiehkäisymenetelmien yleistyminen.

Hyvä yhteiskunta tunnetaan siitä, että se pitää kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsentensä puolta. Kuka voisi olla enemmän tällaisessa asemassa kuin syntymätön lapsi. Lapsen elämää on siten suojeltava jo ennen syntymää. Viattomien ja puolustuskyvyttömien ihmisten surmaaminen äitiensä kohtuihin ei ole humaania, eikä kuulu sivistysvaltion piirteisiin.

Jos puhuttaisiin verovaroista niin yhteiskunnan tulisi mielestäni suunnata johdonmukaisesti käytössä olevia terveydenhuollon resursseja ja varoja sellaisiin palveluihin, joissa nuoria aborttia harkitsevia äitejä rohkaistaisiin synnyttämään lapsensa ja tuettaisiin heitä tässä ennen ja jälkeen synnytyksen.

Lisäksi isät on myös saatava kantamaan vastuunsa, vaikka maksattamalla osa näin syntyneistä terveydenhuollon kustannuksista. Mikäli avioliitto ei jostain syystä houkuta, vaikka pitäisi. - "If you play like an adult, you pay like an adult".

Avioliittolakiin voitaisiin tietysti luoda lisää myönteisiä kannustimia, jotta avioliitto alkaisi uudella tavalla houkuttelemaan ja rohkaisemaan isiä kantamaan vastuun lapsistaan ja vaimoistaan. 

"Mitä jos..."

En ole tässä kirjoituksessa ryhtynyt yksityiskohtaisesti vastaamaan mahdollisiin abortin puolesta esitettyihin yleisiin väitteisiin tai mahdollisiin ”entä jos…” asetelmiin.

Erilaisten vastaantulevien tapausten tarkastelu edellä kirjoitetun valossa on toki tärkeää. Niiden ratkaisemisen kannalta tämä yksi syntymättömän ihmisen statusta ihmisenä koskeva kysymys on kuitenkin oltava paikoillaan ensin. Se on perustavalla tavalla eettinen ydinkysymys.

Emme suinkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä vain koska he ovat meille taakka tai pidämme heitä ei-toivottuina. Raiskaus on hirvittävä rikos naista kohtaan. Silti sekään ei ole eettinen peruste surmata rikoksen kannalta täysin sivullinen henkilö, tässä tapauksessa lapsi, vaikka raskaus olisikin rikoksen seurausta. Sellaisessa tilanteessa nainen tarvitsee aivan erityistä tukea. Emme kuitenkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä siksi, että he muistuttavat meitä traumaattisista kokemuksista. Lasta ei pidä rangaista hänen isänsä rikoksesta.

Bosnian sodan aikana 1990-luvulla Patmos Lähetyssäätiö tuki taloudellisesti auttamistoimintaa, jossa sodan uhreiksi joutuneet raiskatut naiset saivat asua turvallisessa perheryhmäkodissa, saivat kaikenlaista psykologista ja lääketieteellistä apua sekä tukea ja saivat synnyttää lapsensa. Monet naiset saivat avun tuon toiminnan kautta ja monet lapset löysivät tiensä perheisiin. Näin elämälle pelastettuja lapsia elää tänäkin päivänä.

Ainoa tapaus, jossa abortti voi olla eettisesti perusteltu on silloin, kun äidin henki on vaarassa. Tällainen on eettisesti rinnastettavissa tilanteeseen, jossa kahdesta hukkuvasta toinen on vetämässä toisenkin pinnan alle eikäole mahdollista pelastaa molempia. Silloin on eettisesti perusteltua irrottaa toinen toisesta ja pelastaa heistä toinen, etteivät molemmat huku. Tämä on äärimmäinen tapaus.  

Valtaosa Suomessa tehtävissä aborteista, lähes kaikki, tehdään kuitenkin ns. sosiaalisista syistä. 

Entä jos olet tehnyt abortin?

En ole aborttia aiemmin blogillani käsitellyt kuin kerran (Abortti - ettei totuus unohtuisi, 22.9.2008). Vaikka yllä olen käsitellyt aborttia pääasiassa eettisenä kysymyksenä se ei tarkoita, etten ymmärtäisi miten emotionaalisesti herkkä ja raskas aihe on. Varsinkin, jos joku on tehnyt lapselleen abortin.

Mutta asia ei muutu muuksi kaunistelemalla. Abortti on lääketieteellisesti ruma toimitus. Äidin se voi traumatisoida vuosiksi. Syntymättömän viattoman lapsen se tuhoaa joka kerta.
Vastaus abortin synnyttämään ahdistukseen ja syyllisyyteen ei ole syyllisyyden kieltäminen tai torjuminen. Abortti on synti, jonka saa anteeksi tunnustamalla sen Jumalalle ja turvaamalla Kristuksen täytettyyn työhön. Tätä lohtua mikään laki, etiikka tai edes tiede ei ihmiselle tarjoa. Mutta sen tarjoaa evankeliumi Jeesuksesta.

Kukaan meistä ei voi asettua toisen yläpuolelle ikään kuin olisimme itse kaikesta puhtaita ja eettisesti moitteettomia. Jokainen meistä on rikkonut Jumalaa vastaan ja tarvitsee anteeksiantamusta, jonka Hän on valmis antamaan jokaiselle Häntä katumuksessa lähestyvälle.

Tämä kutsu koskee myös vääryyttä tehneitä isiä, jotka ovat saattaneet tyttöystävänsä raskaaksi ja sitten joko hylänneet heidät kipuilemaan yksin tai pahimmassa tapauksessa painostaneet heitä aborttiin.

Kristuksen anteeksiantamus parantaa abortin aiheuttamat sisäiset haavat. Menneisyyden väärät valinnat ja virheet saa silloin jättää taakseen eikä niistä tarvitse enää kantaa syyllisyyttä. Kristuksen tähden Jumala sulkee hellästi armahtavaan syliinsä niin äidin kuin lapsenkin, joka ei koskaan saanut syntyä.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Scientologian salaisuudet paljastettuna - BBC:n vavahduttava laatudokumentti

Oheinen BBC:n Panorama dokumentti THE SECRETS OF SCIENTOLOGY skientologeista on paras näkemäni. Tämä on John Sweenyn toinen dokumentti skientologeista, ja jatkoa ensimmäiselle, vuonna 2007 samasta aiheesta tehdylle. 

Tällä kertaa hänellä on apunaan liikkeen huipulta vuoden 2007 jälkeen eronnut skientologien silloinen puhemies ja Office of Special Affairs -toimiston johtaja Mike Rinder, jonka rooli edellistä dokumenttia tehdessä oli mielenkiintoinen. Rinderin tehtävänä oli estää ensimmäisen dokumentin tekeminen. Nyt hän on jättänyt kirkon. Luvassa on paljastuksia ja yllättäviä juonenkäänteitä sitten ensimmäisen dokkarin.

Esillä myös näyttelijä Tom Cruise ja hänen roolinsa liikkeelle täysin omistautuneena edustajana. 

Videosta on YouTubessa pari kokomittaista versioita. Niistä toista on katsottu yli 821 000 kertaa. Suosittelen lämpimästi. Aika tämän parissa ei tule pitkäksi eikä mene hukkaan.


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Jeesuksen ylösnousemus on myöhäsyntyinen legenda? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 7


Myth #7: It Was Merely Legend from Credo House on Vimeo.

Jeesuksen ylösnousemus on myöhäinen legenda, joka on tullut osaksi uuden testamentin tekstejä? Emme koskaan saa tietää mitä Jeesukselle oikeasti tapahtui. Ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevän lyhytvideosarjan seitsemännessä osassa tri Michael Licona vastaa lyhyesti Jeesuksesta kertovan aineiston luonteesta.

Liconan mukaan meillä on evankeliumeitakin varhaisempia viitteitä Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tällainen on esimerkiksi Paavalin 1 korinttolaiskirjeessä (15. Luku)  lainaama, häntä itseänsä varhaisempi formeli Jeesuksen kuolemasta, hautaamisesta, ylösnousemisesta ja ilmestymisestä useille henkilöille, jotka Paavali itse oli tavannut ja tuntenut.

Näihin kuuluivat muun muassa Pietari ja Jaakob, joilta Paavali on kuullut Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Väite Jeesuksen ylösnousemuksesta palautuu siis Jeesuksen alkuperäisiin opetuslapsiin ja seuraajiin.

”Heitä voidaan kenties syytää valehtelemisesta tai hallusinaatioista, mutta väite Jeesuksen kuolleistanousemisesta ei ole myöhään kehitetty legenda. Väite on peräisin Jeesuksen omilta seuraajilta,” Licona toteaa.

Tähän voidaan lisätä se tosiasia, että Uuden testamentin tutkijat ovat lähes universaalisti yksimielisiä siitä, että 1 Kor 15:3-6 luvussa oleva nelitahoinen kaavamainen viittaus Jeesuksen "kuolemaan", "hautaamiseen", "ylösnousemiseen" ja "ilmestymisiin" on saanut vakiintuneen muotonsa hyvin varhain.

Paavali siteeraa tätä vakiintunutta formelia, jonka skeptinen uuden testamentin tutkija Gerd Lüdeman on arvioinut olevan peräisin Jerusalemin seurakuntayhteisöstä ja saaneen  muotonsa vain 3-5 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Paavalin kirje sisältää siis tässä viittauksen hyvin varhaiseen alkuseurakunnalliseen lähteeseen joka hänellä on ollut tiedossaan, ja jota hän itse on kirjeensä tarkoituksiin hiukan muokannut.

Tämä osoittaa, että ajatus ylösnousemuksesta, kuten Licona toteaa, on peräisin Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten ja seuraajien parista eikä myöhemmin syntynyt legenda.

Seuraavassa ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevän lyhytivideosarjan osassa Licona vastaa väitteeseen ylösnousemuksesta tieteellisenä mahdottomuutena.

------------
 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Viikon sitaatti - Tieteestä ja hengellisyydestä (James A. Herrick)

James A. Herrick kirjoittaa kirjassaan Scientific Mythologies:

”Vaikka tiede voi osoittaa kohti Jumalaa, emme voi tieteellisin kokein löytää tietä Jumalan luo. Jumalan itse täytyy ilmoittaa meille pelastus ja se mikä on jumalallista. Hänen hallinnassaan viime kädessä ovat niin tieto kuin valta. Mikään tieteellinen teoria ei voi viedä meitä laboratoriosta taivaaseen, vaikka se voi viedä meidät avaruuteen. Luontoa tulee tutkia lahjana, joka kertoo jotain lahjan Antajasta. Luonto ei ole Aladinin taikalamppu, joka lahjoittaa ahkeralle etsijälle rajattoman vallan aineellisen ja aineettoman ylitse. Raamatun sanoman mukaan ihminen löytää hengellisen päämäärän armon muuttavan voiman, ei ihmiskunnan kehityksen, kautta.”

James A. Herrick: Scientific Mythologies: How Science and Science Fiction Forge New Religious Beliefs

Lähde: www.apologetics315.com

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Homoavioliitot Yhdysvalloissa - tätä YLE ja Helsingin Sanomat eivät sinulle kerro

 ”Homopareille merkittävä voitto Yhdysvalloissa!” uutisoi YLE (26.6.2013) verkkosivuillaan Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä koskien avioliiton asemaa Yhdysvalloissa. Äänin 5-4 syntynyttä päätöstä pidettiin ennakkoon tärkeänä ja sitä odotettiin kuin auringon nousua. Monet odottivat ja toivoivat korkeimman oikeuden jyrähtävän ja määrittelevän avioliiton uudestaan sukupuolineutraaliksi ja toteavan perinteisen avioliittonäkemyksen perustuslain vastaiseksi kautta maan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Uutiset suuresta voitosta on tarkoitettu lähinnä synnyttämään mielikuvaa siitä, että sukupuolineutraali avioliitto niin muutoksen veturina toimivassa Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin, missä eduskunta saa käsiteltäväkseen syyskuun jälkeen kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta, marssii kohtalonomaisesti eteenpäin minkään pysäyttämättä. Vastaan hangoittelijat ovat väärällä puolella historiaa.

Tähän samaan sarjaan huutisointia (hehkuttavaa uutisointia) kuuluu Helsingin Sanomien kolumnisti Tuomas Niskakangas, joka jo aiemmin tänä vuonna julisti oletetun voittajan kolumnissaan Homoliittojen kohtalo ratkesi jo (HS. 8.4.2013).

Yli puolet amerikkalaisista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Ja Suomessa trendi on sama. ”Konservatiivit ovat vaienneet – tai lähteneet mukaan. Yhdeksän osavaltiota ja pääkaupunki Washington ovat jo hyväksyneet homoliitot asukkailleen”, Niskakangas huutisoi huhtikuussa.

Vastarinta on turhaa – Resistance is futile!

Vai onko?

Ei suuret sanat suuta halkaise, sanotaan.

Kaikki ei ole ihan niin miltä YLE ja Hesari haluavat asian näyttävän.

Korkeimman oikeuden viime viikkoinen päätös ei merkinnyt läpimurtoa sukupuolineutraalille avioliitolle. Konservatiivit eivät ole vaienneet – saatikka lähteneet mukaan (ellei sellaiseksi lasketa poliitikkojen, kuten Bill Clinton, takinkääntöä asiassa). Ja suurimassa osassa Yhdysvaltoja ovat kansalaiset ilmaisseet kansanäänestyksillä tukensa perinteisen avioliiton puolesta. 

Mitä YLE ja Hesari jättävät kertomatta?

Perinteisen avioliiton puolesta kampanjoiva laajaa kannatusta nauttiva Heritage –säätiö on summannut nettisivuillaan hyvin miten tilanne avioliiton osalta Yhdysvalloissa muuttui maan korkeimman oikeuden viime viikkoisen päätöksen seurauksena.

Vastaus: Ei juuri mitenkään!

Kysymys avioliitosta ja sen asemasta on mainitun päätöksen jälkeen tosiasiallisesti aivan yhtä akuutti ja päivänpolttava kuin ennen päätöstä.

Korkeimman oikeuden päätös merkitsi kansanomaisesti ilmaistuna ennen kaikkea kannanottoa sen puolesta, että liittovaltion lainsäädännön on tunnustettava kunkin osavaltion oman lainsäädännön kanta avioliittoon.

Toisin sanoen, liittovaltion on nyt tunnustettava homoavioliitto mikäli se on solmittu osavaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan sellainen on mahdollista solmia. Tältä osin (ja vain tältä osin) korkein oikeus kumosi aiemmin vuonna 1998 kongressin ääntenenemmistöllä läpimenneen ja Bill Clintonin allekirjoittaman Avioliiton puolesta –asetuksen (Defence of Marriage Act, DOMA) kohdan "3", jonka mukaan liittovaltion lainsäädäntö tunnustaa vain perinteisen avioliiton miehen ja naisen välillä. 

Mitä siis EI tapahtunut? Heritage –säätiön tutkija Ryan Anderson selvittää:

”Yhdysvaltojen korkein oikeus ei päätöksellään luonut perustuslaillista oikeutta samaa sukupuolta olevien avioliitoille. Toinen osapuoli olisi toivonut korkeimman oikeuden uudelleenmäärittelevän avioliiton kaikissa 50 osavaltiossa. Tähän korkein oikeus sanoi ”Ei”. Osavaltioiden oikeus määritellä avioliitto itsenäisesti säilyi siten voimassa.”

Korkein oikeus säilytti edelleen voimassa osavaltioiden oikeuden määritellä avioliitto osavaltiotasolla sekä niiden oikeuden olla tunnustamatta toisessa osavaltiossa solmittuja liittoja samaa sukupuolta olevien parien välillä.

Joten mikä Yhdysvalloissa muuttui? Käytännössä ei paljoakaan. Ei ainakaan niin paljon kuin suomalaisia otsikoita lukemalla voisi luulla.

Heritage –säätiö summasi korkeimman oikeuden päätöksen merkityksen tunnuslukujen valossa seuraavasti:

50 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden avioliittolainsäädäntö pysyi ennallaan korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. (Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota) 

38 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden lainsäädännössä avioliitto on määritelty miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Mukaan lukien (edelleen) Kalifornian osavaltio. 

12 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, jotka voivat vaatia liittohallitusta tunnustamaan osavaltiossa solmitun sukupuolineutraalin avioliiton. KO kumosi DOMA asetuksen kohdan 3, joka merkitsee samaa sukupuolta olevien liittojen tunnustamista niissä osavaltioissa, jotka ovat uudelleen määritelleet avioliiton sukupuolineutraaliksi. Näitä osavaltioita on siis 12. 

1 – Avioliiton Puolesta –asetuksesta (DOMA) kumottujen kohtien lukumäärä (kohta 3). Kohta 2, joka takaa sen, ettei mitään osavaltiota voida pakottaa tunnustamaan toisessa osavaltion uudelleen määrittelemää avioliittoa, säilyy edelleen lainvoimaisena.

0 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden nyt, korkeimman oikeuden tuoreen päätöksen perusteella, on pakko hyväksyä sukupuolineutraali avioliitto lainvoimaisena.

”Tärkeä uutinen on se, että Yhdysvaltojen korkein oikeus ei määritellyt avioliittoa uudestaan koko kansakuntaa koskevaksi”, toteaa Jennifer Marshall Heritage –säätiöstä. ”Tämä tarkoittaa sitä, että keskustelu avioliitosta jatkuu. Osavaltiot ovat jatkossakin vapaita tekemään poliittisia päätöksiä avioliiton säilyttämiseksi miehen ja naisen välisenä liittona, jotta lapsilla olisi isä ja äiti”. 

Perinteisen avioliiton kannatus Yhdysvalloissa on vahvempaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää, eikä tilanne siellä ole mitenkään itsestään selvästi ratkennut sukupuolineutraalin avioliiton puolesta.

Yhdysvaltojen 50 osavaltiosta suurimmassa osassa, 38 osavaltiossa, avioliitto on lainsäädännössä määritelty  miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Hesarin kolumnistin hehkutus niistä osavaltioista, joissa sukupuolineutraali avioliitto on lainvoimainen (tällä hetkellä 12+Washington) tuntuu tämän valossa liioitellulta. 

Merkille pantavaa on sekin miten sukupuolineutraali lainsäädäntö osavaltiotasolla on ajettu läpi.

Heritage –säätiön mukaan kahdestatoista osavaltiosta (+Washington D.C) yhdeksässä uudelleen määritelty avioliittonäkemys on runnottu läpi oikeusistuimien päätöksillä kysymättä kansalaisilta mitään.

Ainoastaan kolmessa osavaltiossa (Maryland, Maine ja Washington) asiaa on kysytty kansalaisilta (2012) ja avioliiton uusi tulkinta on niukasti voittanut juuri ja juuri perinteisen avioliittonäkemyksen.

Sen sijaan 31 osavaltiossa, aiemmin mainituista 38:sta, kansalaiset ovat voineet suoralla kansanäänestyksellä vaikuttaa osavaltionsa perustuslakiin tehtävään lisäykseen, jossa avioliitto vahvistetaan nimenomaisesti määriteltynä vain miehen ja naisen liitoksi.

Perinteinen avioliittonäkemys on lisäksi useissa tapauksissa voittanut näissä kansanäänestyksissä ylivoimaisesti! Missisipin osavaltiossa 86%, Etelä Karoliinassa 78%, Nevadassa 67%, Arizonassa 56% muutamia mainitakseni (kts. grafiikka tämän blogin lopussa).

Korkeimman oikeuden päätös merkitsee muun muassa sitä, että Nevadan ei tarvitse tunnustaa Marylandissa solmittua homoliittoa. 

Kalifornian tapaus on sinänsä mielenkiintoinen. Kaliforniassa perinteinen avioliitto on voittanut kansanäänestyksessä  k a k s i  kertaa!

Kalifornian kuvernööri sekä oikeusasiamies kieltäytyivät, kummallista kyllä, kuitenkin puolustamasta tämän johdosta tehtyä osavaltion perustuslakilisäystä oikeudessa sivuuttaen näin kansalaisten demokraattisen tahdonilmaisun. Niinpä perustuslakilisäyksen, jota sen vastustajat syyttivät liittovaltion perustuslain vastaiseksi, puolustaminen oikeudessa jäi kansalaisjärjestöjen tehtäväksi.

Korkein oikeus otti Kalifornian perustuslakilisäykseen viimeviikkoisella päätöksellään kannan, jonka mukaan kansalaisjärjestö ei yksityisenä tahona voi puolustaa osavaltion lakia oikeudessa. ”Kalifornian asukkaille, jotka olivat [kahdesti] äänestäneet perinteisen avioliiton puolesta, tämä oli pettymys. He eivät saaneet mahdollisuutta puolustaa näkemystään oikeudessa”, totesi Ryan Anderson analysoidessaan päätöstä.

Peli ei ole vielä pelattu.

Niskakangas totesi Hesarin kolumnissaan, että sukupuolineutraalin avioliiton kannatus on voimistunut niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Mielipidemittausten mukaan kummassakin maassa yli puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Tämän johdosta Niskakangas päättää kolumninsa voitonriemuisaan julistukseen: ”Keskustelu homojen avioliitto-oikeudesta on jo ratkennut huutoäänestyksellä. Nyt kiistellään vain siitä, kuka kirjoittaa lait ja milloin.”

Ehkä ei kannattaisi sittenkään nuolaista ennen kuin tipahtaa. 

Homoliitot saattavat voittaa huutoäänestyksiä, mutta perinteinen avioliitto voittaa kansanäänestyksiä! Kuten Yhdysvaltojen esimerkki voittopuolisesti osoittaa.

Niinkin tuoreesti kuin viime vuoden toukokuussa Pohjois-Carolinan osavaltion kansanäänestyksessä peräti 61 prosenttia osavaltion asukkaista kannatti perustuslakilisäystä avioliiton määrittelemiseksi vain miehen ja naisen liitoksi, kertoi Helsingin sanomat verkkosivuillaan (HS 9.5.2012). Kannattajien riveissä oli muun muassa Billy Graham.

Ryan Anderson Heritage –säätiöstä kiteyttää Yhdysvaltojen tämän hetkisen tilanteen korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen: ”Kaikissa 50 osavaltiossa kansalaiset voivat edelleen vapaasti keskustella, väitellä ja äänestää avioliitosta. Korkeimman oikeuden päätös ei tätä oikeutta ole vienyt.”

Kansalaiskeskustelu ja vaikuttaminen siis jatkuu Yhdysvalloissa. Peli ei ole pelattu.
Anderson jatkaa:

”Meidän tulee edelleen kertoa totuus avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona, joka tarjoaa lapsille oman isän ja äidin. Meidän tulee myös vaatia vaaleilla valittuja edustajiamme säätämään lakeja, jotka kunnioittavat tätä totuutta avioliitosta.”

Tähän meidän tulee pyrkiä nyt myös Suomessa.
------------------------

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Jumalan olemassaolo ja pahuuden ongelma - kolme valaisevaa lyhytvideota.

Filosofi Greg Ganssle, (Yale Univesrsity), selvittää kolmessa kivasti totetuteussa, animoidussa lyhytvideossa klassista kysymystä Jumalan olemassaolon ja pahuuden välisestä ongelmasta: Onko pahuuden olemassaolosta pääteltävä, ettei Jumalaa voi olla olemassa?

Ensimmäisessä videossa Ganssle määrittelee ongelman tekemällä eron kahden erilaisen version välillä: deduktiivinen ja evidentialistinen pahuuden ongelma.

Toisessa videossa Ganssle tarjoaa teistisen vastauksen pahuuden ongelmaan niin kuin se esiintyy deduktiivisessa muodossa. Tämän ymmärtämiseksi ensimmäisen osan katsominen on tärkeää.

Kolmannessa videossa Ganssle tarjoaa teistisen vastauksen pahuuden ongelman evidentialistiseen versioon.

Antoisia katseluhetkiä.