torstai 30. joulukuuta 2010

VIDEO: Digitaaliajan joulukuvaelma

Joku saanut kerrassaan mainion idean. Tämän videon on YouTubessa katsonut jo yli 8 miljoonaa ihmistä. Vaikka joulu on jo takana, niin tämä ansaitsee tulla katsotuksi.


tiistai 28. joulukuuta 2010

Hawkingin oma työtoveri tyrmää "Jumalaa ei tarvita!" teorian täysin!

Aiemmin tällä blogilla kirjoitin lyhyesti Stephen Hawkingin uudesta yrityksestä tehdä Jumala tarpeettomaksi. Huomautin, että Hawkingin väite itse itsensä tyhjästä luovasta universumista on filosofisesti roskaa. Jo Albert Einstein sanoi aikanaan, että luonnontietelijät ovat usein huonoja filosofeja.

Tähän voidaan lisätä, että myöskään Hawkingin fysiikka ei läheskään vakuuta kaikkia. Maailmankuulu fyysikko Sir Roger Penrose, joka vuosien ajan työskenteli hyvin läheisesti yhdessä Hawkingin kanssa kehittäen alkuräjähdysteoriaa hänen kanssaan, on nyt moittinut Hawkingin tuoreimmassa kirjassaan esittämiä näkemyksiä.

Penrose vieraili 25. syyskuuta Justin Brileyn isännöimässä Unbelievable –ohjelmassa yhdessä Alister McGrathin kanssa vastaamassa kysymyksiin siitä oliko Hawkingin uusi teoria tehnyt Jumalan tarpeettomaksi maailman synnyn selityksenä. Penrose kuvaili Hawkingin uutuuskirjaa The Grand Design ”harhaanjohtavaksi”. Hänen mukaansa M-teoria, jonka Hawking sanoo tehneen Jumalan tarpeettomaksi, ”ei ole edes teoria”. 

Penrose kritisoi M-teoriaa sanomalla: ”Se on lähinnä joukko ideoita, toiveita, pyrkimyksiä. Kirja on jossain määrin harhaanjohtava. Se antaa lukijalle kuvan teoriasta, joka tulee selittämään kaiken. Mistään sellaisesta ei ole kyse. Se ei ole edes teoria.”

Penrose ei lainkaan yhdy Hawkingin ajatukseen siitä, että tiede osoittaa universumin kykenevän ”luomaan itsensä tyhjästä” (näkemys, jota kritisoin filosofisesti absurdiksi blogissani). Penrose torjui jyrkästi ns. säieteorian, johon Hawking perustaa väitteensä: ”Sitä se ei varmasti vielä tee. Mielestäni kirja kärsii enemmän kuin moni muu. Ei ole lainkaan harvinaista tieteen populaareissa esityksissä tarttua ajatuksiin, eritoten sellaisiin, jotka liitetään säieteoriaan, joista ei ole absoluuttisesti yhtään mitään havaintoihin perustuvaa näyttöä. Ne ovat ainoastaan mukavia ideoita.” Penrose totesi lisäksi, että sellaiset ideat ovat ”erittäin kaukana kokeellisuudesta. Ne ovat tuskin lainkaan tiedettä”.

Penrose otti myös kantaa multiversumi hypoteesiin, jota on tarjottu selityksenä universumin huipputarkalle ”hienosäädölle. Penrose, Brittiläisen humanistiyhdistyksen tukija, joka ei omien sanojensa mukaan omaa mitään uskonnollista vakaumusta, totesi multiversumi hypoteesin olevan yleensä ”ylikäytetty”. Hawkingin kirja on esimerkki tällaisesta ”ylikäyttämisestä”. Penrosen mukaan multiversumihypoteesia käytetään ”tekosyynä kunnon teorian puuttumiselle”.

Lähes joka kerta kirjoittaessani kosmologisista kysymyksistä tälläkin blogilla joku ehättää voitonriemuisesti vetoamaan M- tai vastaaviin teorioihin ikään kuin tiede olisi antanut ratkaisevan naturalististisen selityksen maailmankaikkeuden synnylle ilman Jumalaa. Arvellaan, että en ilmeisesti koskaan ole niistä mitään kuullut tai en niitä lainkaan ymmärrä, kun en niitä lainkaan mainitse ja rohkenen vielä vedota niinkin alkukantaisiin tieteellisiin teorioihin kuin Big Bang, josta teoreettisen pohdinnan lisäksi on paljonkin havaintoihin perustuvaa näyttöä. Tällaiset puheet ovat kuitenkin täysin perusteettomia ja ennenaikaisia ottaen huomioon mistä M-teoriassa todella on ja mistä ei ole kysymys. Se ei tule edes lähellekään osoittamaan, että maailmankaikkeus voisi syntyä itsestään tyhjästä, puhumattakaan, että Jumala olisi tarpeeton. En ota näitä teorioita useinkaan puheeksi, koska, vaikka en fyysikko olekaan, tunnen keskustelua sen verran, että tiedän mitä näiden teorioiden varaan voidaan laskea ja mitä ei.

Käymissäni maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa olen huomannut yhden itsepintaisen piirteen: Tieteen nimiin vannovat ateistit muuttavat tarpeen tullen (aika usein siis) argumentaationsa sääntöjä kesken keskustelun. Ensin vaaditaan todisteita Jumalan olemassaolon puolesta. Kun sellaista sitten lyödään pöytään (vaikkapa alkuräjähdys, joka edellyttää ”alkuräjäyttäjän” ajan ja materiaalisen maailman tuolla puolen; ja universumin hienosäätö jne), ateisti vaihtaa keskustelun sääntöjä kesken kaiken ja ryhtyy voitonriemuisesti vetoamaan kaikkein spekulatiivisimpiin teorioihin (M-teoria, säieteoriat  ja muut "vaaleanpunaiset yksisarviset") ikään kuin osoittaakseen, että on kovaa tieteellistä näyttöä itsestään syntyvistä universumeista, joissa kaikki kausaalisuus kumoutuu ja joita on lisäksi lukemattomia ad infinitum. Ei näistä mitään tieteellistä kovaa näyttöä tosin ole. Mutta teoreettista toiveajattelua sitäkin enemmän. Niinpä Jumalaa ei siis tarvita! Tällainen tarkoitushakuisesti valikoiva argumentaatio on älyllisesti epärehellistä.

Miksi pelätä seurata todistusaineistoa minne ikinä se johtaa, vaikka tien päässä vastaan voisikin tulla Jumala? Tuhlaajapoikakin löysi tien päässä rakastavan Isän. Kadonnut oli löytänyt tien takaisin kotiin. Juhlat alkoivat. Join the party!




------

McGrathin ja Penrosen vierailu Unbelievable -ohjelmassa löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä: http://www.premierradio.org.uk/shows/saturday/unbelievable.aspx

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

Kaikille Uskon Puolesta -blogin lukijoille tahdon toivottaa rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa ja toivorikasta uutta vuotta. Tavataan ensi vuonna.


Jack Hayfordin ja Sam Middlebrookin hartauskirjassa Hengellä täytetty elämä (Kuva ja Sana 2009) on jouluaaton (24.12.) kohdalla tämä kaunis kertomus: 

JOULUN KIRKKAUS

"Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä"
Room. 6:23

Ymmärrettävä innostus täytti talon tuona jouluaattona. Kaikki lapset ja lastenlapset olivat kerääntyneet paikalle kaukaa ja läheltä. Juhlallinen ja pyhä ilmapiiri täytti huoneen, kun valaistusta himmennettiin ja ainoastaan joulukuusen moniväriset valot tuikkivat. Pian avattaisiin joululahjat, mutta isoisän lempeästä kädenheilautuksesta kaikki huoneessa hiljentyivät ennen sitä, nuorinta lapsenlasta myöten. 

Hymyillen isoisä aloitti laulun, johon kaikki yhtyivät: "...niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoakisen Poikansa". Sitten kaikki kumarsivat päänsä isoisän aloittaessa rukouksen: 

"Rakas Isä, ennen kuin avaamme lahjamme tänä iltana, kiitämme Sinua suurimmasta lahjastasi Jeesuksesta, Pojastasi, Pelastajastamme. Tämän puun valossa meitä muistutetaan ristinpuusta, jolla Sinun iankaikkisen elämän lahjasi annettiin meille. Me kumarramme tämän puun juurelta sen puun juurelle, josta maailman Valkeus vuodattaa kirkkauttaan meidän kaikkien ylle. Me ylistämme Sinua, Herra, ja antaessamme lahjojamme täällä rakkaudessa, muistelemme Sinun ristillä antamaasi rakkauden lahjaa. Aamen." 




------


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Päiväkodeilla ja kouluilla on oikeus kuulla Jeesuksesta jouluna!

Joulu on taas. Tämän joulun erikoisuudeksi on noussut voimakas keskustelu koulujen ja päiväkotien joulujuhlista.  Joidenkin mielestä koulujen joulujuhlien tulisi olla uskontoneutraaleja. Siksipä niistä olisi karsittava kristilliset elementit. Vapaa-ajattelijoiden mielestähän suvaitsevaisuus ja tasavertaisuus voivat näet toteutua vain karsimalla kristinusko ja kristilliset symbolit pois näkyvistä yhteiskunnasta. Vähän niin kuin Saudi-Arabiassa.

Kristillisiä jouluperinteitä ovat yllättäen nousseet voimakkaasti puolustamaan korkeat tahot aina ministereitä myöten. Jyrki Kataisen kerrotaan suorastaan tuohtuneen (mitä tahansa se  lehtimieskielellä sitten tarkoittaa) jouluperinteiden sopivuudesta käytävästä keskustelusta. Hänen mielestään kouluilla on oikeus ja suorastaan velvollisuus siirtää suomalaista kristillistä jouluperinnettä eteenpäin. "Suvaitsevuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan. Ei kukaan tässä maailmassa näin toimi", Katainen totesi osuvasti STT:lle. Opetusministeri Virkkunen oli samoilla linjoilla todetessaan eduskunnassa, että koulujen ja päiväkotien ei tarvitse luopua vanhoista kristillisistä jouluperinteistä.

Nämä ovat hyviä kannanottoja korkeilta paikoilta. Mutta ne eivät ratkaise kaikkea. Kyse on myös asenteista opettajakunnassa, jonka pariin pesiytyneistä vapaa-ajattelijoista tämä itsepintainen uskontovastainen nurina nousee. Jouluperinteitä kunnioittavien opettajien tulisi nyt peräänantamattomasti ja rohkean suoraselkäisesti vastustaa uskontovastaisten kollegojensa napinaa. Ateismin aurinko maailmalla on joka tapauksessa jo alkanut laskea, eikä uskonnottomuudella ole tulevaisuutta.

Viime viikon lehdessä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama raati, yli sata taiteen, tieteen ja median vaikuttajaa, mutusteli ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta (HS 17.12.2010). Kommenttien joukossa oli monta mielenkiintoista. Yleensä ottaen lähes kaikki kannattivat kristillisten perinteiden säilyttämistä joulujuhlissa. Ne kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen kulttuuriin. Monet kummeksuivat ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta. 

Kommenttien joukosta silmiini tarttui kaksi. Niistä ensimmäinen jossain määrin ironinen ajatus toimittaja Minna Lindgreniltä:
Yritykset rakentaa "uskontoneutraaleja" juhlia ovat tragikoomisia, arvioi toimittaja Minna Lindgren. "Muistan päiväkotijuhlan, jossa muslimilapset tanssivat piirissä kristittyjen kanssa laulaen: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Jeesusta ei mainittu. Oliko se siis uskontoneutraali tilaisuus?"
Rock-asennetta huokuva A.W. Yrjänän kommentti ansaitsee myös tulla mainituksi
Jos jouluevankeliumi ei käy joulujuhlaan, niin luovutaan koko joulusta, uhittelee rockmuusikko A.W. Yrjänä. "Istutaan pimeässä syömässä kylmää tofukalkkunaa eikä puhuta mitään, niin kukaan ei saa säröä sieluunsa."
Kuten monet HS:n raadin jäsenet totesivat, kristilliset perinteet kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen joulunviettoon. Jouluevankeliumi ja Enkeli Taivaan ovat siksi osa suomalaista joulunvietto kulttuuria.

Ilta-Sanomat onkin polkaissut netissä liikkeelle vetoomuksen, jossa toivotaan, että myös tulevaisuudessa koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa kunnioitetaan kulttuuriimme kuuluvia perinteitä. Tuhannet suomalaiset ovat jo allekirjoittaneet opetusministerille luovutettavan vetoomuksen, jossa todetaan hyvin: ”Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta”.

Kristillisten perinteiden säilyttämisen puolesta päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa kannattaa kampanjoida. Olen samaa mieltä HS:n raatilaisten kanssa siitä, että kristilliset jouluperinteet kuuluvat osaksi suomalaista kulttuuria. Mutta kristillisten elementtien säilyttäminen jouluperinteessä on perusteltua ihan siitäkin syystä, että kristinusko on totta! Siksi jouluna päiväkodeissa ja kouluissa on perusteltua laulaa Jeesuksesta ja lukea jouluevankeliumi. Kulttuuri, jonka perustuksena on totuus on säilyttämisen arvoinen.

Kannattaa käydä allekirjoittamassa Ilta-Sanomien vetoomus. Jos ei muuten niin Vapaa-ajattelijoiden kiusaksi. Tässä asiassa emme käännä toista poskea.



-----

maanantai 13. joulukuuta 2010

"Jumalaa ei ole!" - YLE1:n suoran lähetyksen jälkipuintia

Viime lauantain (11.12.2010) vierailu vapaa-ajattelija Tarja Koivumäen ”Jumalaa ei ole!” ohjelmassa oli mielenkiintoinen kokemus. YLE1:n Suoraa puhetta –sarjaan kuuluvassa lähetyksessä toisena keskustelijana oli Tomi Kokkonen, teoreettisen filosofian tutkija Helsingin yliopistolta. Kokkonen on erityisesti tutkinut evoluutiopsykologiaa, josta hän on myös kirjoittanut kirjan. Haastetta siis riitti yli puolitoistatuntisessa suorassa lähetyksessä. 

Ajattelin näin blogilla hiukan purkaa joitakin mieleeni jääneitä keskustelun ja vierailun synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja.

Koivumäki oli mukava ja asiaan avoimesti suhtautuva juontaja. Hän osoitti aitoa kiinnostusta  niin vieraista kuin aiheesta. Ongelmaksi tosin koin aiheen määrittelyn jonkinlaisen epätäsmällisyyden. Keskustelun otsikko ”Tarvitseeko maailman selittämiseen jumalia?” oli minusta hiukan eri paria ohjelman formaattiin kuuluvan Tarjan ”Manifestin” sisällön kanssa, jonka aiheena oli ”Ihminen ei ole luomakunnan kruunu”. Hyviä aiheita molemmat ja sinänsä kumpikin sopi minulle mainiosti. Hiukan eri suuntiin vetävät aihepiirit hankaloittivat kuitenkin lähetykseen valmistautumista. Minulle ei oikein ollut selvää mistä tarkalleen ottaen aiotaan keskustella. Molemmat aiheet olisivat ansainneet oman ohjelmaan.

Lisäksi ohjelman alkupuolella huomasin yllättäen olevani vastaamassa ID-liikettä koskeviin kysymyksiin. Siihen liittyvä tietämykseni on varsin yleisluontoista ja olisi ollut silkkaa mielipuolisuutta lähteä väittelemään evoluutiosta tutkijan kanssa. Toisin kuin biologia, kosmologia ja metafysiikka, filosofia yleensä, ovat paremmin hallussa. Niinpä omassa puheenvuorossani paneuduin lähestymään asioita niiden kautta ja keskityin kosmologiseen, ”hienosäätö”, sekä moraaliargumenttiin sekä kysymykseen älyllisten kykyjen luotettavuudesta. Muutama muukin näkökulma oli mielessäni, mutta niihin ei päästy.

Keskustelu eteni hyvässä hengessä, mutta muutama asia Kokkosen ja Koivumäen puheenvuoroissa jäi askarruttamaan. Otan esiin kevyehkön jälkipohdinnan merkeissä vain kaksi tai kolme mielesssäni pyörinyttä yksityiskohtaa keskustelusta.

Universumi - kenen syy?

Kokkonen pyrki asiallisesti argumentoiden esittämään, että kausaalisuus on vain jotain tämän maailman sisäistä, eikä siksi ole mielekästä etsiä universumin alulle syytä sen ulkopuolelta. Huomautin, että kausaalisuus ei ole jokin luonnonlain omainen ilmiö, vaan hyvin perustavan laatuinen metafyysinen, olevaisuutta määrittävä periaate, josta ei ole ainuttakaan tunnettua poikkeusta. Miksi siis universumi muodostaisi yhtäkkiä poikkeuksen? Käyttäen filosofi Richard Taylorilta lainattua vertausta metsästä löytyvästä pallosta, joka kasvaa universumin kokoiseksi, pyrin osoittamaan, että selityksen ja syyn etsimisen tarve ei poistu olipa kyse universumista itsestään tai jostain sen osasta. Metsästä löytyvälle pallolle ei riitä selitykseksi, että se vain on aina selittämättömästi siellä ollut tai sinne selittämättä tyhjästä ilmestynyt, saatikka jos kyseessä olisi universumin kokoinen pallo.

Tähän olisi voinut lisätä sen kriittisen huomautuksen, että Kokkosen pyrkimys rajata kausaalisuus vain aineellisen ja temporaalisen maailman sisäiseksi ominaisuudeksi itse asiassa sisältää naturalistisen kehäpäätelmän, jonka mukaan aineellinen todellisuus on kaikki mitä on, eikä kausaalisuus siksi koske kuin universumin sisäisiä ilmiöitä. Kokkonen siis lähinnä sivuutti kosmologisen argumentin haasteen vain olettamalla naturalismin oikeaksi, sen sijaan, että hän olisi vastannut siihen. Jos aika ja aine saivat alkunsa alkuräjähdyksessä silloin – sen periaatteen mukaan, että kaikella millä on alku on alkusyy – universumin alkusyyn täytyy olla ajaton ja aineeton, ei-materiaalinen ja muuttumaton, ja äärimmäisen voimallinen kyetäkseen aikaansaamaan universumin. Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on juuri tällainen ajaton (näin ollen myös aluton) ja aineeton, ei materiaalinen, äärimmäisen voimallinen Luoja.

Kokkosen puheenvuorossa jäi oikeastaan auki se pitääkö hän universumia ikuisena vain itsestään syntyneenä. Tuskin hän tieteilijänä oli kuitenkaan valmis kieltämään universumin alkua. Sellainen edellyttäisi alkuräjähdysteorian kieltämistä. Ikuinen universumi ei siksi ole optio. Itsestään ei-mistään syntynyt universumi on vaihtoehtona sen sijaan metafyysisesti absurdi käsite ja huonoa filosofiaa.

Ajattelevia koneita - ihanko totta?

Jonkin verran vaihdoimme ajatuksia siitä mitä ajatukset ovat naturalistisen käsityksen mukaan. Ajatukset eivät ole, näin pyrin itse argumentoimaan, osa aineellista todellisuutta. Ne kuuluvat mielen tai sielun maailmaan. Kaikki aineellinen on kolmannen osapuolen havaittavissa. Mutta ajatuksissani oleva pallo ei ole aineellinen, eikä sitä voi kukaan toinen kokea ja aistia samalla subjektiivisen tietoisuuden tasolla kuin minä itse.

Kokkonen esitti, että tietoisuus on enemmän tai vähemmän vain eräs aineellisten tapahtumien ”ylätaso”, jossa aineellinen on ikään kuin kääntynyt itseään kohti. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että eräänä päivänä meillä voisi olla ajattelevia ja itsetajuisia tietokoneita, hän esitti. Hän kuvaili tällaisen koneen rakentamista, johon huomautin, että siinä hän tulee kuvanneeksi ”älykästä suunnittelua”. Totesin myös, että tietokone ei ole tietoinen siitä, että se pyörittää vaikkapa Windows käyttöjärjestelmää. Mielen ja koneen ero on ilmeinen. Kokkosen mukaan kyse on kuitenkin vain uudesta ohjelmiston tasosta, joka jollakin tavalla kohdistuu alempaan tasoon. Tajuisuus on näiden kahden tason välistä vuorovaikutusta, jos oikein ymmärsin.

Tämä on tietysti kaunis ja tyylikkäästi kerrottu tarina, joka jälleen olettaa, että tietoisuudellekaan ei voi olla kuin naturalistisia selityksiä, koskapa naturalismi on totta. Mutta lähinnä kyse on sci-fistä. Jos tämä näkemys pitäisi paikkaansa meillä voisi tulevaisuudessa olla televisioita, jotka oireilevat henkisesti siksi, että viettävät liikaa aikaa katsellen itseänsä!

Totesin, että minusta on mielekkäämpää ajatella perimmäisen todellisuuden olevan palautettavissa johonkin persoonalliseen, itsensä tiedostavaan olentoon, Jumalaan. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että tiedostamme itsemmekin persoonallisina ja itsetajuisina olentoina. Paremmin kuin että itse olisimme tietoisia olentoja, mutta perimmäinen todellisuus olisi redusoitavissa vain aineeseen, jolla ei ole todellista itsetietoisuutta.

Väärä sielu väärässä ruumiissa?

Koivumäki nosti lähetyksen aikana esiin kysymyksen homoseksuaalisuudesta mainiten mukanaoloni YLE:n kohua herättäneessä homoillassa. Ei siinä mitään. Olisi varmaan pitänyt kaiken varalta vain muistuttaa, että ”minä en edelleenkään ole kirkon ääni”. En tosin tarkistanut erotilastoja lähetyksen jälkeen. En ollut erityisen halukas antautumaan keskusteluun aiheesta, jonka ainakin itse koin jossain määrin vievän keskustelua hiukan sivuun aiheesta.

Koivumäki pyrki muotoilemaan kysymyksen uskon ja tieteen vastakkainasetteluna. Tiede on tässäkin kysymyksessä ”mennyt eteenpäin”. Totesin, että tiede ei ole toistaiseksi löytänyt mitään sellaista uutta mikä osoittaisi, että miehet eivät ole miehiä eivätkä naiset naisia. Ainakaan mikäli Kokkosen erityisalaa, evoluutiobiologiaa,  on ihmisen kehityksen osalta uskominen. Koivumäki ja Kokkonen vetosivat, että ”luonnossa” esiintyy variointia mitä tulee sukupuoliseen käyttäytymiseen. Tämä on jossain määrin totta. Mutta tässäkin molemmat olettivat kuin itsestään selvyytenä, että naturalismi on totta ja siksi kaikki mitä luonnossa esiintyy on ”luonnollista”. Tämä päättely, kuten ohimennen Kokkoselle totesin, kaatuu kuitenkin siihen, että luonnossa esiintyvästä ei aivan mutkattomasti voida vetää eettisiä johtopäätöksiä siitä miten juuri ihmisten tulisi käyttäytyä. Siis kuuluisa Humen giljotiini.

Koivumäki vetosi kuitenkin siihen, että jotkut transsukupuoliset kokevat olevansa itselleen vieraassa ruumiissa. Eikö tämä ruumiin ja sielun ”eriparisuus” voisi olla syntiinlankeemuksen (johon minä siis kristittynä sanoin uskovani) seurausta ja sinänsä kaiketi luonnollista? Tämä oli Koivumäeltä sikäli yllättävä näkökulma, että naturalismiin perustuvassa näkemyksessä, jota hän ja Kokkonen edustivat, ei ole tilaa millekään sielulle. Sielun olemassaolo edellyttää jonkin aineettoman entiteetin olemassaoloa, eikä sellaiselle ole sijaa naturalismissa. On vain ruumiillisuus, biologia ja fysiologia. ”Väärä sielu väärässä ruumiissa” ajattelu sen sijaan merkitsee, että naturalismi ei ole totta. Naturalismiin perustavan ateismin kannalta tällainen metafyysinen transsukupuolisuuden perustelu näyttäytyy perin juurin ongelmallisena.

Pyrin vastaamaan Koivumäelle korostaen, että kristillisessä teologiassa ihmisen ”sielukkuus” ei ole hänen ruumiillisuudestaan täysin irrallaan nähtävä asia. Ihmisen "tosi" minuuden paikallistaminen vain sieluun on jonkin sortin gnostilaisuutta. Jumalan kuvaisuus heijastuu meissä holistisesti, jossa ruumiillisuutemmekin kertoo jotain siitä mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen (vaikka Jumala itse ei ole sukupuolinen olento, Jumalan kuvaisuus ihmisyydessä näyttäytyy siinä mitä olemme miehinä ja naisina). Lankeemus on vääristänyt sekä suhteemme Jumalaan, että omaan ruumiillisuuteemme. Lunastettu ihminen sen sijaan löytää uudelleen oikean suhteen Luojaansa samoin kuin siihen mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen.

Niin paljon sanottavaa ja niin vähän aikaa

Paljon jäi ohjelmassa sanomatta. Lähetyksen päätyttyä olimme Kokkosen kanssa samaa mieltä siitä, että yksin moraalisesta argumentista olisi voinut keskustella yhden kokonaisen lähetyksen. Sinänsä oli positiivista, että Suoraa puhetta –ohjelmalle oli varattu näinkin paljon aikaa.

Ohjelman insertit olivat hiukan omituisia. Joku kristitty kuulija saattoi pitää niitä jopa rienaavina. En usko, että ne oli sellaiseksi tarkoituksella laadittu. Provosoiviksi ne toki oli tarkoitettu. Joku saattoi niistä silti loukkaantua ja ihmetellä miksi olin mennyt sellaiseen ohjelmaan. Näistä huolimatta menisin lähetykseen kenties uudestaankiin jos tilaisuus ja sopiva keskustelun aihe tarjoutuisi. Niin kauan kuin saamme vapaasti pitää esillä Jumalan valtakuntaa ja evankeliumia katson, että tällaisiin tilaisuuksiin on hyvä tarttua. Ne tarjoavat mahdollisuuden sekä pitää kristinuskoa esillä että mahdollisesti korjata siihen kohdistuvia väärinkäsityksiä. Jumala yksin tietää josko kaiken jälkeen joku saattaisi löytää itsensä askeleen verran lähempänä Jumalan valtakuntaa. Kunnioitan myös ateisteja, jotka ovat osallistuneet oman parikymmenvuotisen toimittajaurani aikana toimittamiini kristillisiin ohjelmiin niin radiossa kuin televisiossa, vaikka niissä on ollut paljon heidän maailmankatsomukselleen vieraita kristillisiä elementtejä mukana. En siksi voisi ajatella asettavani oman osallistumiseni ehdoksi sitä, että kaiken pitää olla minulle henkilökohtaisesti mieleen.

Kaiken kaikkiaan YLE1:n Suoraa puhetta oli mielenkiintoinen ja haastava kokemus. Hienoa, että YLE sallii vielä keskustelua maailmankatsomuksellisista asioista antaen tilaa ja puheenvuoron selkeästi konservatiivisillekin näkökulmille. Olen itse vakuuttunut, että kristillinen teismi, usko Jumalaan, tarjoaa paremman selityksen todellisuudelle kuin ateismi ja naturalismi. Se missä määrin onnistuin valottamaan tätä pointtia lähetyksessä jäi tietysti kuulijoiden arvioitavaksi.



------------