perjantai 23. joulukuuta 2011

Missä on Jeesuksen jono?

Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa kaikille!





Where's The Line To See Jesus?

Christmas time was approaching, the snow is starting to fall,
Shoppers choosing their presents, people filling the mall,
Children waiting for Santa with excitement and glee.
A little boy tugged my sweater, looked up and asked me,

Where's the line to see Jesus? Is He here at the store?
If Christmas time is His birthday, why don't we see Him more?
Where's the line to see Jesus? He was born for me.
Santa Claus brought me presents, but Christ gave His life for me.

As I stood in amazement at this message profound,
I looked down to thank him, he was no where around.
The little boy at the mall might as well have had wings
As the tears filled my eyes, I thought I heard him say,

Where's the line to see Jesus? Is He here at the store?
If Christmas time is His birthday, why don't we see Him more?
Where's the line to see Jesus? He was born for me.
Santa Claus brought me presents, but Christ gave His life for me.

In the blink of an eye, at the sound of His trump,
We'll all stand in line at His throne.
Every knee shall bow down, every tongue will confess,
That Jesus Christ is Lord.

Where's the line to see Jesus? Is He here at the store?
If Christmas time is His birthday, why don't we see Him more?
Where's the line to see Jesus? He was born for me.
Santa Claus brought me presents, but Christ gave His life for me.

----

torstai 22. joulukuuta 2011

Syntyi Neitsyt Mariasta - Pasi Turusen joulutervehdys 2011

Sopivasti joulunaikaan virisi suomalaisessa kristikentässä keskustelu neitseestäsyntymisestä piispaehdokas Sakari Häkkinen todettua eräässä  haastattelussa, ettei hän usko neitseestäsyntymiseen kirjaimellisesti. Alla olevassa joulutervehdyksessä jotakin ajatuksia syntyneeseen keskusteluun.

Kaikille Uskon Puolesta -blogin lukijoille siunattua ja rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa sekä onnellista uutta vuotta 2012.



Mielenkiintoisia linkkejä joulunajan iloksi:
----------------

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pasin Pensées - Mietteitä VIII

Blaise Pascal (1623-1662) tunnetaan muun ohella kuuluuisasta Mietteitä (Pensées) teoksestaan. Se koostuu kristinuskoa koskevista lyhyistä, enemmän tai vähemmän keskeneräisistä, mietelmistä. Tässä hengessä olen kirjoittanut Uusi Tie -lehteen Mietteitä -nimistä kolumnisarjaa. Vuorossa on osa VIII, joka julkaistaan Uusi Tie -lehdessä 7.12.2011. Muutama aiempi Mietteitä -sarjan teksti löytyy blogiltani haku toiminnolla. 

--------------

MIETTEITÄ VIII

Ylistyslaulut. Liian paljon on lauluja ihmisen tunteista Jeesusta kohtaan. Lauluja siitä mitä kristitty tuntee ajatellessaan Herran hyvyyttä. Ne jotka eivät sillä hetkellä jaa samoja tunteita jäävät ulkopuolisiksi. Ihmettelevät mikä heissä on vikana, kun eivät pysty ylistämään. Ylistyslauluihin on hiipinyt ihmiskeskeisyys, vaikka niiden tulisi olla lauluja Jeesuksesta eikä ihmisestä. Enkelitkin jouluyönä ylistivät: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!. Eivät kuuluttaneet miten ihanalta heistä tuntuu, että Jeesus on syntynyt. Enemmän lauluja Jeesuksesta ja siitä mitä Hän on tehnyt. Evankeliumi herättää kylmemmänkin sydämen ja antaa toivon. Tunteet kyllä heräävät, kun sydän oivaltaa mitä Kristus on tehnyt edestämme.

Jumalanpilkkaa.
  Myöhäiskeskiajan mystikko Mestari Eckhart (1260-1327) sanoi, että Jumalaa ylistetään silloinkin kun häntä pilkataan. Tulee mieleen alakouluajat, jolloin opettajat sanoivat poikien lyövän tyttöjä, koska tykkäävät heistä. Mahtoiko tuosta olla lohtua tytöille, joita vedettiin turpaan? Joidenkin mielestä taas Jumala on niin suuri, että ihmisen pilkka ei häntä kosketa. Kumpi mahtaa loukata Jumalaa enemmän: Itse pilkka, vai se, että pidämme Jumalaa vielä tyhmänäkin? Eikö olisi parempi vain pyytää anteeksi Jumalalta. Meillä syntisillä selityksiä riittää.

Hämmennyksen teologiaa.
  Ja Jumala puhui Moosekselle palavasta pensaasta sanoen: "Kuka Minä olen?"

Uskonnollinen pluralismi.  Väite, jonka mukaan kaikki uskonnot opettavat pohjimmiltaan samaa on kuin sanoisi kaikkien pillereiden olevan samanlaisia vain koska ovat pyöreitä. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää onko kyseessä arsenikki vai aspiriini. Myös uskonnoissa sisältö on elämän ja kuoleman kysymys. Tanskalainen teologi Johannes Ågård sanoi aikanaan: ”Ihminen, joka sanoo, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan samoja tuntee todennäköisesti vain yhden uskonnon.”

Joulukortteihin sisältöä. 
”Jumala, rakastava Isämme, auta meitä oikein muistamaan Jeesuksen syntymä, että saisimme osallistua enkelien kuoroon, paimenten iloon ja yhdessä idän viisaiden kanssa häntä kumartaa. Jouluaamu täyttäköön meidät ilolla siitä, että olemme Sinun lapsiasi, ja jouluilta saattakoon meidät vuoteisiimme kiitollisin mielin, antaen ja saaden anteeksi, Jeesuksen tähden. Aamen.” (Robert Louis Stevenson 1850–1894) ” Miten monet muistavatkaan Jeesuksen syntymäpäivän! Ja miten harvat hänen opetuksensa! Voi! On helpompi pitää vaarin juhlapäivistä kuin käskyistä” (Benjamin Franklin 1706–1790)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Terveisiä hullujenhuoneelta

Aamulehdessä on kuluvalla viikolla käyty rapsakkaa debattia yliopistomiesten kesken teologian opetuksen asemasta tiedeyliopistoissa. 

Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas ja kliinisen fysiologian emeritus professori Esko Länsimies syyttävät erittäin kirpein sanakääntein teologista tiedekuntaa taikauskon levittämisestä, rationaalisen ajattelun rappiosta, tieteen häpäisystä ja taantumuksesta. Teologian opetus ei kuulu heidän mukaansa yhteiskunnan ylläpitämiin tiedeyliopistoihin.

Myllykankaan ja Länsimiehen syytöksiin ovat Aamulehdessä jo vastanneet sekä professorit Ismo Dunderberg ja Risto Saarinen teologisesta tiedekunnasta että professori Tapio Puoilmatka. Hänetkin oikein nimeltä mainittiin Myllykankaan ja Länsimäen jutussa. Keskusteluun voi ja kannastaa tutustu oheisista linkeistä, jos ei muuten niin huvin vuoksi. Jotain näistä aina voi oppiakin.

•    Papit ulos yliopistosta! (Myllykangas, Länsimies)
•    Uskontoja pitää tutkia (Dunderberg, Saarinen)
•    Teologia on osa tiedettä! (Puolimatka)

En tässä lähde omalta puoleltani analysoimaan Myllykankaan ja Länsimiehen tekstiä lähemmin. Myllykankaan haastattelun voi kuulla huomisen lauantain (26.11.) Ristitulta lähetyksessä klo 20 ja myöhemmin sen voi kuunnella Ristitulta –ohjelman nettiarkistosta alkuviikosta.

Myllykankaan ja Länsimiehen ajattelu tuntuu kuitenkin juuttuneen piinkovan empirismin ja loogisen positivismin uraan, josta on jo aikaa sitten tieteenfilosofiassa luovuttu liian kapeana tiedon määritelmänä. Mutta aina löytyy erämaan linnakkeen viimeisiä sankareita, niitä, jotka vielä seisovat vartiopaikallaan viidakon sydämessä, koska heidän korviinsa ei ole kantautunut uutinen siitä, että sota on loppu, se on hävitty.

Kaikkein ehkä poskettomin heitto Myllykankaan ja Länsimäen tekstissä on Kari Enqvistiltä lainattu ajatus: Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia. Kirjoittajat ehdottavat, että samoin kuin vaarallisen skitsofrenian hoidossa, myös uskonnollisuuden kohdalla voisi kenties olla paikallaan tahdonvastainen pakkolääkitys!

Ei voi kuin nauraa. Toisaalta eihän tästä ole kovinkaan pitkää aikaa kun tuossa itänaapurissa, entisessä Neuvostoliitossa, taistelevan tieteellisen ateismin nimissä Enqvistin hengessä uskonnollisuutta yritettiin torjua lääkkein. Uskovaisia passitettiin ”uudelleenkoulutettaviksi” ja ihan kirjaimellisesti lääkehoitoon sairaaloihin. Parantunut ihminen oli silloin, kun hän muiden terveiden tavoin "tiesi" jälleen, että kommunismi ja materialistinen dialektiikka ovat totta. Tältä osin Myllykankaan ja Länsimäen teksti on yhtä raikas ja tuore kuin avaisi vuosikausia kaapissa lojuneen hernekeittopurkin.

Taitaa taustalla olla hiukan kateuttakin. Itä-Suomen yliopiston teologian osasto oli näet ainoa, joka säästyi irtisanomisilta. Mahtoiko olla Jumalan sormi. Kiitos Herralle!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Mitä maksaa olla kristitty Somaliassa?

Aivan uusi hiljattain ilmestynyt tosikertomukseen perustuva lyhytelokuva (15 min) kertoo yhden musliminaisen tarinan siitä mitä Kristuksen löytäminen maksoi hänelle.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Seppo Simola ja luterilaisen kirkon loppu

Nyt se on tapahtunut. Sudet ovat kaapanneet vallan kirkossa ja ajavat lampaita teuraaksi. Helsingin ja Vantaan kirkkojen päätös viedä lähetysjärjestöiltä tuki on poikkeuksellisen brutaali hyökkäys perinteisiä kristillisiä arvoja edustavia lähetysjärjestöjä kohtaan.  Taustalla hiertää näiden järjestöjen suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen.  Tuoreen Kirkko ja Kaupunki -lehden pääkirjoituksessa Seppo Simola puolustaa tätä toimenpidettä toivoen sen lähettävän nyt selkeän viestin joka suuntaan siitä minkälaisten arvojen takana kirkko Helsingissä ja Vantaalla seisoo.

”Koko kirkossa pitäisi vihdoin tajuta, että ihmisten syrjimistä ei saa hyväksyä minkään syyn nojalla. Syrjintä on paitsi rikos myös synti”, Simola sivaltaa. Ihanko totta? Ei minkään syyn nojalla? Tämä johtaisi siihen, että nyt pitäisi ryhtyä myös opettamaan, että sekään ei ole syntiä jos joku pitää ”isänsä vaimoa” (1 Kor. 5).  Eikö tämäkin rakkaus ansaitse kirkon siunauksen? Miksi kirkko yhä syrjii parisuhteessa eläviä aikuisia sisaruksia? Kirkkojen pitäisi myös palkata palvelukseensa muslimeja ja hinduja. Koska ketään ihmistä ei saa Simolan mukaan syrjiä ”minkään syyn nojalla”.

Ilmeisesti sellaista kuitenkin saa syrjiä mikä on syntiä. Ja tässä juuri on villakoiran ydin. Muutoin Simolan moralisoinnilta putoaa kokonaan pohja. Lähetysjärjestöt tekevät Simolan mielestä syntiä pitäessään homosuhteita syntinä ja sellaista ei ilmeisesti tarvitse suvaita mikä on syntiä. Syntiä saa syrjiä. Vaikkapa ottamalla lähetyskannatuksen pois. Tältä osin Simolan teksti tuo mieleen kivuliaan spagaatin. Hän ei itsekään pysty olemaan niin absolutisti kuin mitä konservatiiveilta edellyttää. Ihmisten syrjintää ei saa hyväksyä, mutta hän itse avoimesti ja estoitta syrjii konservatiivisella kannalla olevia ihmisiä. Ja tekee sen pääkirjoituksessaan, etten sanoisi, varsin ylimieliseen sävyyn.

Simolan mielestä homosuhteessa eläminen ei tietenkään ole syntiä. Tätä näkemystä on mahdotonta kuitenkaan perustella Raamatulla. Mutta Simolan mukaan Raamattu-korttia on turha vetää esille, koska ”helsinkiläisetkin kirkon päättäjät ovat Raamattunsa lukeneet ja löytäneet sieltä Vapahtajan, joka ei hylkinyt ketään, ei publikaania, porttoa eikä spitaalista.” Ihanko totta? Pitäisikö tämä ymmärtää siten, että Jeesukselta saataisiin nyt siunaus vaikkapa prostituution laillistamiselle? Hänhän ei hyljeksinyt porttoja mikä Simolan logiikassa merkitsee sitä, että Jeesus hyväksyi heidän ammatinvalintansakin. Mihin unohtui ”Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”? Sellaista ei ilmeisesti helsinkiläispäättäjien Raamatuissa ole. Heidän Raamatuissaan Jeesus ei pelasta kansaansa heidän synneistään, vaan heidän synneissään.

Tosiasiassa helsinkiläiset ja vantaalaiset kirkon päättäjät eivät taida piitata Raamatusta. Kunhan vain käyttävät sitä soveltuvin osin silloin kun se heidän tarkoitusperiinsä sopii. Se on eräänlaista Raamatulla kuittailua, jonka merkitys on lähinnä toimia moraalisena sormenheristelynä konservatiivien suuntaan, jotka vielä, toisin kuin kirkon päättäjät Helsingissä ja Vantaalla, arvostavat Raamattua Jumalan sanana. Siksi konservatiiveja vedetään Raamatullakin päähän muun ohella.

Suhtautumisesta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on nopeasti tullut kirkon radikaaleille  liberaaliuudistajille ”puhdasoppisuuden” uusi mittari. Sitä tentataan nyt joka käänteessä kuin inkvisitiossa konsanaan. Lähetetään selvityspyyntöjä ja kaivellaan. Seuraavaksi ryhdytään kaivelemaan varmasti myös kentillä toimivien lähettien ja muiden yksittäisten työntekijöiden ”kantoja”. Jos saatu vastaus on ”väärä” tai ”oikea näkemys” ei saa, kuten Simola sanoo, ”varauksetonta” tukea seurauksena on kirkon vastaisku. Niin kuin on nyt käynyt lähetysjärjestöjen kohdalla.

Kristillinen näkemys synnistä on usein jännitteinen ajan vallitsevien näkemysten ja poliittisen korrektiuden kanssa. Helsingin sanomien hiljattain tekemä moraaligallup on tästä osaltaan hyvä esimerkki. Mutta Kristuksen seurakuntaa ei ohjailla gallupeilla, vaan Jumalan sanalla. Ne, jotka etsivät enemmän ihmisten suosiota ollakseen heille mieliksi lakkaavat olemasta Kristuksen palveljijoita (Gal. 1:10).  Pastori Timo Keskitalo kiteytti kirkon haasteen hyvin kirjoittaessaan reilu kymmenen vuotta sitten Uusi Tie -lehdessä (20.7.2000): "Jos kristillinen kirkko ei kykene parantamaan valtakulttuuria, valtakulttuuri luhistuu, mutta kirkko jää. Jos kirkko on naimisissa valtakulttuurin kanssa, kirkko kaatuu sen mukana. Mutta jos kirkko on uskollinen Herralleen, kirkon tehtävä jatkuu, vaikka kuninkaat vaihtuvat. Kristittyjen tulee elää rohkeasti omaa vaihtoehtokulttuuriaan tämän yhteiskunnan keskellä." 

Kristillinen kirkko ei ole vain armoyhteisö vaan myös arvoyhteisö. Tästä johtuen kaikki elämäntavat ja käyttäytymismuodot eivät saa siunausta kristillisen kirkon arvoperustasta. Niin kauan kuin kirkolla on jonkinlainen näkemys kristillisestä etiikasta ja teologiasta se tulee aina eettisesti ja teologisesti suhtautumaan joihinkin elämänmalleihin ja uskonnollisiin näkemyksiin torjuvasti, vaikka samalla toivottaa kaikki katuvat syntiset tervetulleeksi evankeliumin osallisuuteen. Tämä ei ole syrjintää missään juridisesti tai moraalisesti asianmukaisessa merkityksessä.

Minusta on jonkinlaista teologista "väkisinmakaamista" vaatia juridisilla tai taloudellisilla seuraamuksilla uhaten kristillisiä yhteisöjä toimimaan vastoin arvoperustaansa. Yhtä hyvin voisi syyttää Apple yhtiötä "syrjinnästä", ja uhata viedä siltä tuotekehitykseen varatut rahat, koska Apple ei suostu palkkaamaan palvelukseensa henkilöitä, jotka eivät usko sen tuotteisiin ja haluaisivat siksi pikemminkin valjastaa yhtiön varat Nokian puhelimien kehittämiseen.

Simola toivoo pääkirjoituksensa lopuksi, että kirkon työskentelyssä lähetystyön uudelleen organisoimisen parissa otettaisiin huomioon "pääkaupunkiseudun kirkollisilta päättäjiltä lähtenyt selkeä viesti.” Minä puoleltani toivon jälleen kerran, että Kristuksen lampaat ottaisivat huomioon Euroopan johtavan, nyt jo eläkkeellä olevan luterilaisen teologin, Wolfhart Pannenbergin yhtä selkeän viestin: ”Kysymys homoseksuaalisuudesta välittömästi koskettaa kristillisen ihmiskäsityksen perustaa ja Raamatun arvovaltaa kirkossa. Jos homosuhteet hyväksytään kirkossa se olisi uskonpuhdistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”.

Pannenbergin ennakoima loppu on lähellä. Ainakin Helsingissä ja Vantaalla. Mutta ei pidä kuvitella, että konservatiiveihin kohdistuva ajojahti olisi loppu. Se on toden teolla vasta alkamassa. Kuten William Golding kuuluisassa kirjassaan Kärpästen herra kirjoitti: Seiväs on jo teroitettu molemmista päistä.

-----------
Muuta aiheeseen liittyvää:

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Älä haikaile yksinkertaisen kristinuskon perään

Edesmenneen kirjallisuudenprofessori C. S. Lewisin kirjoituksiin perustuvassa hartauskirjassa The Business of Heaven, johon ennenkin olen blogillani viitannut, on tämän päivän kohdalla jälleen ajattelemisen arvoista tekstiä. Lewis pohdiskelee kuinka eräiden mielestä kristinuskon pitäisi olla yksinkertaista jos se olisi Jumalasta lähtöisin. Näin Lewis: 
Ei ole viisasta haikailla yksinkertaisen uskonnon perään. Todelliset asiat eivät näet ole yksinkertaisia. Ne näyttävät yksinkertaisilta, mutta eivät ole. Pöytä edessäni näyttää yksinkertaiselta. Mutta kysy tiedemieheltä mistä se koostuu – kaikkea mahdollista atomeista ja kuinka valoaallot heijastuvat niistä osuen silmäni näköhermoihin ja mitä se kaikki saa aikaan aivoissani – ja huomaat, että se mitä kutsumme ”pöydän näkemiseksi" laskee sinut keskelle lähes loputtomalta tuntuvia salaperäisiä monimutkaisuuksia. Lapsen mielestä lapsen rukous näyttää yksinkertaiselta. Ja jos olet tyytyväinen pysähtymään siihen, niin siitä vain. Mutta jos se ei sinua tyydytä – ja tavallisesti moderni maailma ei siihen tyydy – sinun on oltava valmis johonkin vaikeaan. Jos toivot löytäväsi jotain enemmän kuin vain sitä mikä on yksinkertaista silloin on lapsellista valittaa, että se jokin enemmän ei ole yksinkertaista.

Usein tähän lapselliseen menettelytapaan sortuvat kuitenkin ihmiset, jotka eivät ole lapsellisia, mutta jotka tietoisesti tai tiedostamattaan haluaisivat tuhota kristinuskon. He nostavat esiin sellaisen näkemyksen kristinuskosta, joka soveltuu kuusivuotiaalle lapselle ja tekevät sellaisesta sitten hyökkäyksensä kohteen. Jos yrität selittää heille mistä kristillisessä opissa todella on kyse niin kuin sen ymmärtävät asioista perillä olevat aikuiset, he ryhtyvät valittamaan sitä kuinka sinä yrität vain saada heidän päänsä pyörälle ja että se on aivan liian monimutkaista. He ovat varmoja siitä, että mikäli Jumala ihan oikeasti olisi olemassa hän olisi tehnyt ’uskonnon’ yksinkertaiseksi, koska yksinkertainen on niin kaunista ja niin edelleen.
Sinun on syytä olla varuillasi tällaisten ihmisten suhteen sillä he muuttavat perusteluitansa joka hetki ja tuhlaat vain aikaasi. Pane myös merkille heidän ajatuksensa Jumalasta, joka ’tekee uskonnosta yksinkertaista’. Niin kuin ’uskonto’ olisi jotain minkä Jumala on vain keksinyt, sen sijaan, että kyse olisi Hänen ilmoituksestaan meille eräistä sellaisista varsin muuttumattomista tosiasioista, jotka koskevat Hänen omaa olemustaan.

torstai 10. marraskuuta 2011

Suuri suomalainen moraaligallup Helsingin sanomien mukaan















Ensin lehdet julkaisivat suomalaisten verotietoja. Saatiin olla kateellisia. Nyt tirkistellään vuorostaan suomalaisten arvoja. Saadaan olla parempia kuin muut. Hesari nimittäin julkaisi viikonlopun numerossaan tutkimuksen suomalaisten moraalista. Se kuulemma venyy tilanteen mukaan.  Netistä jokainen voi tutustua tutkimuksen tuloksiin lähemmin ja vaihtoehtoisesti kauhistella tai ihastella millaisia me suomalaiset väitetysti olemme. Tässä vain muutamia otoksia sekä niistä nousevia haja-ajatuksia.

Suomalaisilla on kyselyn mukaan yleisesti ottaen korkea henkilökohtainen työmoraali (ei sairauslomille jos ei ole todella ole sairas) ja veroilmoituksen tekemisessä ei saa  valehdella. Pettämiseen parisuhteessa suhtaudutaan myös voittopuolisesti paheksuvasti. Tosin miehistä selvästi suurempi osa hyväksyy pettämisen kuin naisista. Sama pätee maksulliseen seksiin. Noin puolet suomalaisista suhtautuu hyväksyvästi pimeän työvoiman käyttöön. Eutanasiaa kannattaa  yli 80 prosenttia ja aborttia liki 90 prosenttia. Kuolemantuomiokin saa kannatusta lähes puolelta suomalaisväestöstä vähän riippuen ikäluokasta.

Minulla heräsi tutkimuksesta kertovia uutisia lukiessani jokunen huomio, jotka tässä jaan ihan lyhyesti.

1. Tutkimukset eivät ainoastaan kuvaile
millaisia me suomalaiset väitetysti olemme. Gallupit myös ohjaavat moraalista ajattelua. Ainakin joidenkin ihmisten osalta. Ne kertovat millaisia asioita suomalaiset pitävät sopivana ja millaisia eivät. Koska monien mielestä moraali on sitä mitä yhteiskunta ja enemmistä pitää moraalisena moraaligallup myös antaa ihmisille osviittaa siitä mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja paheksuttavana. Jotkut ihmiset sitten soveltavat tätä tietoa käyttäytymiseensä. Näin gallupit luovat moraalia.

2. Gallupit kertovat kuitenkin vain sen
miten suomalaiset käyttäytyvät ja mitä he uskovat moraalista, eivät miten meidän tulisi käyttäytyä ja mitä meidän tulisi moraalista uskoa. Gallupit ovat siis deskriptiivisiä (kuvailevia), eivät prespriptiivisiä (määrääviä). Aito moraalinen ajattelu ei voi rakentua galluppien yleistysten varaan. Se miten suuri määrä suomalaisista hyväksyy tai paheksuu jotain asiaa kertoo vain sen, että niin ja niin suuri määrä suomalaisia suhtautuu asiaan tietyllä tavalla. Tieto on sinänsä arvokas, mutta ei kerro mikä ihan oikeasti on eettistä ja mikä ei. Vastauksia viimeksi mainittuihin kysymyksiin on etsittävä galluppien ulkopuolelta.

3. Moraali kiinnostaa ihmisiä, koska
me olemme pohjimmiltamme Jumalan kuvaksi luotuja moraalitietoisuuden omaavia olentoja. Jopa silloin, kun emme usko Jumalaan. Moraalitietoisuus ei edellytä uskoa Jumalaan. Sitä ei vain pääse pakoon. Se, että galluplukujen äärellä ihastelemme tai kauhistelemme osoittaa jokaisen uskovan syvällä sisimmässään, että on olemassa asioita, jotka ihan oikeasti ovat oikein tai väärin. Olkoonkin, että pinta-tasolla näkemykset siitä mitä asioita pidetään oikeana tai vääränä poikkeavat jossain määrin toisistaan. Silti kukaan ei voi väistää sitä yleistä tosiasiaa, että moraalisesti "oikea" ja "väärä" ovat erottamaton osa objektiivista todellisuutta.

4. Hesarin tutkimuksen mukaa suomalaisten moraali venyy tilanteen mukaan. Voi olla. Tämä viittaisi siihen, että me suomalaiset pidämme moraalia jossain määrin yksityisenä / subjektiivisena ja relativistisena kysymyksenä. Kukin määrittelee itselleen sopivan moraalin kussakin tilanteessa. Mutta tämä kertoo vain siitä miten me ymmärrämme moraalin aseman. Ei kukaan silti oikeasti ole, eikä edes pysty olemaan, johdonmukainen relativisti eettisissä kysymyksissä. Relativismi toimii silloin, kun siitä on itselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

5. Tapio Puolimatka analysoi moraaligalluppia
aika yllättävästä näkökulmasta haastatellessani häntä lauantai-illan Ristitulta –ohjelman viikon kysymykseen. Puolimatkan mukaan Hesarin gallupkyselyn tulokset kertovat muun muassa siitä, että ihmiset ovat entistä valmiimpia hyväksymään (ainakin pintatasolla) sellaisiakin asioita, jotka he syvemmällä omassatunnossaan tietävät kyllä vääräksi (esimerkiksi abortti). Tämä ristiriitaisuus johtuu siitä, että he eivät uskalla myöntää todellista pahuutta itsessään. Niinpä se on selitettävä vähemmän pahaksi, jotta siitä tulisi hyväksyttävää. Ja miksi ihmiset eivät uskalla kohdata itsessään olevaa pahuutta, vaikka syvällä sydämessään tietävät miten asia oikeasti on? Puolimatkan vastaus on yllättävä: Koska sekulaarissa yhteiskunnassa evankeliumin sanoma anteeksiantavasta Jumalasta on käymässä entistä ohuemmaksi. Nimittäin, kun tietää voivansa saada syntinsä anteeksi ei ole tarvetta peitellä, selitellä tai salata omasta sydämestään löytyvää pahuutta. Silloin uskaltaa olla avoin ja rehellinen omien moraalisten rikkomustensa suhteen. Sanoma armollisesta Jumalasta antaa rohkeutta kohdata oman pahuutensa rehellisesti ja tuoda syntinsä Jeesuksen jalkojen juureen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pommi-isku kesken jumalanpalveluksen!

Vikash Patrick saattoi vain hymyillä, vaikka seurakunta lauloi vakavaa virttä. Hänen 19-vuotias morsiamensa, Deepe, seisoi hänen rinnallaan pukeutuneena syvän vaalean punaiseen, melkein punaiseen, sariin. He olivat molemmat kotoisin Patnasta, Intiasta, mutta viimeiset neljä päivää he olivat häämatkallaan kulkeneet yhdessä Katmandussa, Nepalissa.

Vikasha kumartui hieman ja kuiskasi Deepen korvaan: ”Jumala antoi minulla vaimon, joka on kaikkia näkemiämme nähtävyyksiä kauniimpi.” Deepe punastui ja kuiskasi hiljaisen kiitoksen ja sitten hän painoi päänsä Vikshan olkapäätä vasten. Heidän yhteinen matkansa oli ollut ihmeellinen. He olivat nähneet värikkäitä toreja ja hienosti koristeltuja temppeleitä. Mutta Vikshan mielessä mikään ei vetänyt vertoja hänen vierellään seisovalle henkeäsalpaavan kauniille vaimolle.

Virren aikana Vikash huomasi kookkaan kokoisen naishenkilön astuva sisälle seurakuntaan. Tämä istahti penkkiriville aivan heidän eteensä. Naista hetken tarkattuaan Vikash vilkaisi kirkon sisäänkäynnin suuntaan nähdäkseen oliko muita tulossa. Nepal on tällä hetkellä turvaton paikka pitää kristillisiä jumalanpalveluksia. Vain muutama kuukausi aikaisemmin eräs pappi oli murhattu ja poliittinen kuohunta on kärjistänyt uskonnollisia jännitteitä entisestään.

Vaarasta välittämättä Vikash ei osannut ajatella parempaa paikkaa olla yhdessä vaimonsa kanssa, kuin osallistua hänen kanssaan jumalanpalveluksen toisten uskovien kanssa. Kaikesta huolimatta hän piti tarkasti silmällä ovea nähdäkseen keitä tulisi sisään.

Vikash ei ollut huomannut, että heidän edessään istunut nainen otti jotain käsilaukustaan. Laitettuaan pienen mustan esineen vaivihkaa hihaansa nainen poistui kirkon sivuoven kautta. Hän jätti käsilaukkunsa kirkonpenkkiin. Juuri siihen kohtaan, missä Deepe istui.

Viisi minuuttia myöhemmin pommi räjähti.

Palavat sirpaleet lensivät ilman halki. Vikash iskeytyi lattiaan ja tunsi aivan kuin hänen koko ruumiinsa olisi kietoutunut kipuun. Hän oli yhä tajuissaan ja yritti löytää vaimonsa, mutta ei nähnyt häntä. Hän ei huomannut, että edessä ollut penkkirivi oli tulessa ja hänen tulipaloa lähellä olevaan kylkeensä alkoi nousta valtavia vesirakkuloita kuumuuden vuoksi. Vikash puri hampaat yhteen ja kierähtäessään kauemmas hän melkein pyörtyi. Kierähtäminen oli vienyt hänet kauemmas liekeistä, mutta samalla painanut palaneen ihon rakkuloineen vasten kivilattiaa.

Vikash ei löytänyt vieläkään vaimoaan. Hän yritti huutaa Deepen nimeä, mutta ei kyennyt kuulemaan omaa ääntään. Räjähdys oli ilmeisesti rikkonut hänen tärykalvonsa. Kykenemättä kuulemaan mitään hän kykeni kovien kipujen keskellä käyttämään vain silmiään päästäkseen selville mitä savun täyttämässä huoneessa oli oikein tapahtunut. Oikealla puolellaan hän näki ihmisiä, jotka olivat selviytyneet vahingoittumattomina ja jotka kantoivat toisia ulos rakennuksesta. Hänen vasemmalla puolellaan oranssina ja punaisena paloi ainoastaan kirkon penkki. Ainoastaan…

Vikasi sulki silmänsä ja avasi ne uudestaan toivoen näkevänsä väärät värit. Ne pysyivät kutienkin samana. Oranssien ja punaisten värien keskellä näkyi jotain syvän vaalean punaista. Jotain saman väristä kuin Deepen sarissa.

Suolaiset kyyneleet alkoivat valua Vikashan poskille ja saman tien ne kiehuivat pois huoneen kuumuudesta. Lopulta Vikasha menetti tajuntansa kuumuuden, savun ja surun vuoksi, juuri kun joku mies tarttui häneen ja kantoi ulos kirkosta.

Tämän raportin kirjoittamisen aikoihin Vikash sekä monet muut ovat yhä sairaalahoidossa palovammojen vuoksi. Deepe menehtyi.

Nepalin Puolustus Armeijaksi itseään kutsuva äärihindulainen militanttiryhmä (Nepal Defense Army, NDA) otti vastuun iskusta ja on uhannut kaikkia, jotka eivät tunnusta hindulaista uskontoa uusilla väkivallan teoilla mikäli nämä eivät lähde maasta.

Vikashan ja Deepen tarinan kertoi maailmalle Veli Andreaan perustama Open Doors –järjestö nettisivuillaan.

Muistathan, että sunnuntaina 13.11. vietetään KANSANINVÄLISTÄ RUKOUSPÄIVÄÄ VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA. Tule mukaan klo 18 alkavaan yhteiskristilliseen rukoustilaisuuteen Kristuskirkkoon  (Apollonkatu 5). Shafian tähden. Tilaisuudessamme erityisvieraana veli Lazarus Iranin vainotun seurakunnan keskeltä.

Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vuosittain maailmalla surmataan lukuisia  kristittyjä uskonsa tähden Kristukseen. 

Ilmaisen rukousoppaan voit ladata itsellesi täältä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)

On hyvin yleinen virhe olettaa Paavalin tunteman orjuuden roomalaisessa yhteiskunnassa olleen täysin identtinen ilmiö Amerikan Yhdysvaltojen historiassa vallalla olleeseen orjuuskäytäntöön, ja että tästä johtuen Uusi testamentti suhtautuisi myönteisesti orjuuteen sellaisena kuin se tunnetaan myöhemmän Amerikan historian pohjalta. Tällainen historiallinen anakronismi on karkea virhe.

Orjuus ei siis ollut kristinuskon keksintöä. Kristinusko tuli maailmaan, joka oli täynnä orjuutta jo kauan ennen kristinuskoa. Apostoli Paavalin aikana yksi kolmasosa Rooman valtakunnan väestöstä oli orjia ja toinen yksi kolmasosa oli entisiä orjia!


Hart toteaa kirjassaan, että orjuus oli ”yleisesti hyväksytty osa antiikin talouselämää ja perhekuntien rakennetta, ja roomalaisessa maailmassa se oli läsnä kaikkialla, koska orjat toimivat kaikenlaisissa tehtävissä ja ’ammateissa’: he eivät olleet pelkästään työläisiä, vaan aivan yhtä usein käsityöläisiä, yksityisopettajia, kirjureita, taiteilijoita, viihdyttäjiä valtion virkamiehiä, hallintomiehiä, arkkitehtejä ja niin edelleen. Orjan yhteiskunnallinen asema oli lyhyesti sanoen yksi ihmiselämän vakiintuneista tosiasioista.” 


Rooman vallan aikaisessa orjuuskäytännössä oli toki vaihtelevuutta alueittain (kaupunkiorjilla oli yleensä paremmat oltavat kuin maaorjien) ja jopa perheittäin. Se ei missään tapauksessa ollut ihanteellinen asioiden tila, jonka perään olisi mitään syytä haikailla. Se oli kuitenkin lähtökohtaisesti aivan erilainen ilmiö kuin Uuden maailman orjuus.


On totta, että Amerikan Yhdysvaltojen orjuuskäytäntöä perusteltiin muun ohella myös uskonnollisesti Raamatulla (tähän kysymykseen palaan toisessa artikkelissa tuonnempana). Tästä huolimatta se poikkeaa merkittävästi siitä antiikin ajan orjuudesta, joka ympäröi Uuden testamentin kirjoittajia kaikkialla. Siksi on karkea virhe kritisoida Uutta testamenttia ja kristinuskoa tästä myöhäisestä näkökulmasta käsin.


Tarkastelen seuraavassa näiden kahden välisiä eroja. Vertailun avulla on helpompi ymmärtää miksi Uuden testamentin suhtautuminen orjuuteen ei ollut yksiselitteisen torjuva (käsittelen Vanhaa testamenttia tuonnempana toisessa artikkelissa). 


Brian J. Dodd (PhD., University of Sheffield) esittää kirjassaan The Problem With Paul (IVP, 1996) oheisen valaisevan taulukon (s. 87-.89) Amerikan Yhdysvaltojen ja antiikin orjuuskäytäntöjen eroista. 


Missään tapauksessa antiikin orjuusinstituutio ei ollut ihanteellinen ratkaisu. Orjuus ei koskaan ole sitä. Sitä ei myöskään Uudessa testamentissa aseteta tavoiteltavaksi asioiden tilaksi. Päinvastoin. Meillä ei Uudessa testamentissa olevan Jumalan sanan valossa ole mitään syytä pyrkiä toisintamaan tätä antiikin ajan yhteiskuntaan kuulunutta järjestelmää.

Mutta ymmärtääksemme Uuden testamentin suhdetta siinä mainittuun orjuuteen oikeassa valossa meidän on, Doddia jälleen lainatakseni, pidettävä mielessämme, että orjien asemassa oli Paavalin aikoihin tapahtumassa parannuksia. Isäntien velvollisuudet ja orjien oikeudet olivat lisääntymään päin, yleinen paheksunta isäntien mielivaltaa kohtaan (josta Paavalin käsky isännille olla ”uhkailematta” orjiaan saattaa olla heijastusta) kasvamassa. 

Dodd toteaakin lopuksi:

Lukiessamme Paavalin kommentteja orjuudesta, meidän tulee muistaa orjien parantuvat olosuhteet ja se, että orjuus oli usein väliaikaista. Lisäksi meidän on muistettava, että monet Paavalin kuulijoista olivat valinneet orjuuden keinona parantaa sosiaalista asemaansa ja mahdollisuuksiaan. Meidän tulee pyrkiä niin paljon kuin mahdollista kuromaan umpeen tulkinnallista kuilua [oman aikamme] ja Paavalin välillä ja sysättävä mielestämme syrjään Pohjois-Amerikan orjuusjärjestelmä, joka oli merkittävällä tavalla erilainen.
Ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelin orjuutta Uuden testamentin valossa. Tuonnempana jossain toisessa kirjoituksessa paneudun lähemmin orjuuteen Vanhassa testamentissa ja Amerikan Yhdysvaltojen orjuusinstituution puolesta käytettyihin uskonnollis-raamatullisiin argumentteihin. Kuten tullaan huomaamaan Amerikan Yhdysvaltojen orjuus, vaikka sitä perusteltiin Raamatulla, oli käytännössä vastoin jopa Vanhan testamentin säädöksiä ja perustui enemmänkin siihen ajatukseen, että koska orjuutta kerrotaan esiintyneen Vanhassa liitossa ja sen pyhien elämässä ei kyseessä voi olla synti Jumalan silmissä. Mielenkiintoinen ajatus. Mutta kestääkö se todella lähempää tarkastelua, siihen palaan tuonnempana. 

----- 
Lue myös: 

maanantai 31. lokakuuta 2011

Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1



Jotkut muistavat ehkä vanhan klassikkoelokuvan BEN HUR. Se on kertomus juutalaisesta miehestä, joka väärin syytettynä joutuu rangaistuksena kaleeriorjaksi. Pelastettuaan korkea-arvoisen roomalaisen sotilasupseerin merihädässä, Charlton Hestonin esittämä Juda ben-Hur kohoaa orjana korkea-arvoiseen asemaan pelastamansa upseerin hovissa. Lopulta senaattoriksi urallaan edennyt roomalainen adoptoi Ben Hurin lailliseksi pojakseen ja antaa hänelle perimysoikeuden asemaansa ja omaisuuteensa. Sekä tietysti vapauden. Vaikka kyse on elokuvasta kuvaus on historiallisesti totuudenmukainen.

Poleemisissa kristinuskon vastaisissa kirjoituksissa vedetään aika ajoin esiin kysymys Raamatun suhtautumisesta orjuuteen. Samassa yhteydessä Raamattunsa vakavasti ottavia helposti moititaan epäjohdonmukaisuudesta: Jos he kerran ottavat Raamattunsa niin "kirjaimellisesti" miksi he eivät sitten yhtä hyvin pidä orjia?

Tämä on helppo, mutta asiantuntematon tapa antaa kristinuskolle ja kristityille nykyajan näkökulmasta käsin omahyväisen hurskastelevia iskuja ”vyön alle”. Etenkin, kun arvostelija usein sotkee antiikin orjuuden historiassa myöhemmin esiintyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjuuskäytännön kanssa. 

Uuden testamentin ja kristittyjen suhtautuminen orjuuteen 

Uuden testamentin suhtautumista orjuuteen on pidetty myönteisenä.  Ja sitä se varmasti onkin ainakin siinä mielessä, että orjuutta ei yksiselitteisesti tuomita. Uuden testamentin kirjoittajat eivät myöskään pyrkineet kumouksellisesti muuttamaan vallitsevia yhteiskunnallisia olosuhteita, koska evankeliumi ei ollut poliittinen ohjelma. Oli tämä sitten luettava nykylukijan mielestä alkukristittyjen ansioksi tai syyksi, niin, siinä missä monet moittivat nykykristittyjä päinvastaisesta, alkukristillinen seurakunta ainakin osasi pitää uskonnon ja politiikan erillään.

Orjuus ei ollut Uuden testamentin keksimä tai käskemä instituutio. Uusi testamentti ei käske hankkimaan orjia tai muutenkaan anna määräyksiä orjuuteen liittyen. Sen orjuutta koskevat lausunnot ovat lähes poikkeuksetta yleisiä kristillis-eettisiä ohjeita kuuliaisuudesta, nöyryydestä, rehellisyydestä ja uskollisuudesta, joita pidettiin muutenkin evankeliumin julistusta varjelevan yhteiskuntarauhan kannalta tärkeinä. Samoja periaatteita, jotka koskivat kaikkia kristittyjä vaikkapa suhteessa esivaltaan.

Uusi testamentti ei missään kiellä orjien vapauttamista Jumalan tahdon vastaisena. Sen sijaan Uusi testamentti suhtautuu myönteisesti orjien vapauttamiseen silloin kun sellainen oli mahdollista. Orjuutta ei missään tarkastella osana Jumalan alkuperäistä luomisjärjestystä, joka instituutiona olisi siksi säilytettävä koskemattomana. Pikemminkin orjuus kristillisessä julistuksessa liitetään lankeemuksen jälkeiseen todellisuuteen, josta Kristus tuli vapauttamaan meidät siihen vapauteen, joka alun perin luomakunnassa vallitsi. Evankeliumi oli siten pohjimmiltaan kertomus synnin orjuuteen joutuneista, jotka Kristus ostaa vapaaksi verensä lunnashinnalla.   

”Jokainen, joka syntiä tekee on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi te tulette todellisesti vapaiksi”, sanoi Jeesus (Joh. 8:34-36). Tämän vuoksi, vaikka Paavali yhtäältä kehotti kaikkia, orjia ja vapaita, naimisissa olevia ja naimattomia, pysymään siinä yhteiskunnallisessa asemassa, jossa hän oli kristityksi tullut, hän opasti korinttilaisia: ”Te olette kalliisti ostetut: Älkää olko ihmisten orjia” (1 Kor. 7:23). Ja galatalaisille hän kirjoittaa: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:28).  Paavali tuomitsee orjiin kohdistuvan henkisen väkivallan (puhumattakaan fyysisestä) ja kieltää isäntiä edes ”uhkailemasta” orjiaan, koska orja ja isäntä ovat tasavertaisia saman Herran edessä, joka tuomitsee yhtäläisesti ”henkilöön katsomatta” (Ef. 6:9).

Tästä kaikesta johtuen, vaikka kristityt eivät ymmärtäneet panna toimeen nykyaikaisen marxilaisen dialektiikan ja sosialidemokraattisen tasa-arvoihanteen mukaista yhteiskunnallista vallankumousta oli kristillisen seurakunnan suhde orjiin (kuten naisiinkin) heti alusta alkaen toisenlainen kuin ympäröivien pakanoiden parissa. Tämä johtui juuri kristinuskon evankeliumin sisältämästä vallankumouksellisesta sisällöstä. David Bentley Hart osoittaa kirjassaan Ateismin harhat (Perussanoma, 2009), että kristinusko antoi orjille jotain mikä heiltä enemmän tai vähemmän puuttui ennen kristinuskoa: Täyden ihmisarvon ja ihmisyyden. Antiikin aikana orjien oli muodostettava omia uskonnollisia yhteisöjään, sillä heillä ei ollut pääsyä isäntiensä kultteihin, vaikka ehkä saattoivatkin olla muuten saman uskonnon harjoittajia. Kristityt sen sijaan ”ottivat vastaan yhtä lailla miehiä ja naisia, vapaita ja orjia, ja velvoittivat heidät viettämään jumalanpalveluksia yhdessä”, Hart toteaa. Tämä oli radikaalia. 

Varhaiskristityt seurasivat sittemmin Kristuksen esimerkkiä konkreettisesti ja ostivat toisinaan orjia vapaaksi joko yksityisten lahjoitusten turvin tai tarkoitusta varten kerätyillä seurakunnan kohlehdeilla. Näissä merkeissä varhaiskristillinen 1 Kleemensin kirje ylistää orjia vapaaksi ”lunastaneita” kristittyjä heidän suurista uhrauksistaan.

Myöhempinä vuosisatoina kristillinen teologia kehittyi Uuden testamentin yleisistä iduista kokonaisvaltaiseksi orjuuden vastaiseksi teologiaksi. Maailman kenties johtavin sosiologi Rodney Stark huomauttaa kirjassaan Victory of Reason siitä vähemmän tunnetusta tosiasiasta, että viimeistään 900-luvulle tultaessa orjuus oli kristillisen teologian vaikutuksesta käytännössä hävinnyt kristillisestä Euroopasta. Myöhemmin, orjuuden nostaessa päätään uudestaan vaikkapa Etelä-Amerikassa, paavit julkaisivat orjuuden tuomitsevia kirkonkirouksia. Se, että niitä ei noudatettu, johtui paljolti siitä, ettei paavin hengellinen arvovalta tuolloin painanut paljoakaan Espanjan hovissa, jossa maalliset rikkaudet merkitsivät taivaallisia enemmän. 

Tässä kirjoituksessa olen käsitellyt lyhykäisesti orjuutta Uuden testamentissa valossa. Seuraavassa osassa tarkastelen lähemmin Amerikan Yhdysvaltojen ja antiikin orjuuskäytäntöjen virheellistä rinnastamista toisiinsa.

------------
Lue myös: 

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kristittyjen vainot jatkuvat yhä

Somalialaiset al Shabab liikkeen islamistit tunkeutuivat 17-vuotiaan somalikristityn, Guled Jama Muktarin kotiin Mogadishun kaupunissa ja mestasivat pojan kylmäverisesti. Syy? Hän oli kristitty. Tiedon välitti maailmalla vainottujen kristittyen ihmisoikeustilanteita seuraava järjestö Compass Direct.

Maailmassa on noin 200 miljoonaa kristinuskoa tunnustavaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin ja usein myös väkivaltaisesti. Vuosittain maailmalla surmataan useita kristittyjä uskonsa tähden Kristukseen.

Vainojen kärkimaita ovat Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Irak, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea ja Vietnam.

Alla olevat videot kertovat kahden pakistanilaisen kristityn naisen, Shafian  ja Shafeenan kertomuksen. Nämä ovat esimerkkejä lukuisisista vastaavista.




 

Pysähdyttäviä kertomuksia uskonsa tähden surmatuista kristityistä nykypäivänä voi lukea Open Doors -järjestön sivuilta 

Kansainvälinen rukoustapahtuma vainotun seurakunnan puolesta (International Day Of Prayer) vietetään jälleen tänä vuonna. Yhteiskristillinen rukoustapahtuma vainotun seurakunnan puolesta pidetään sunnuntaina 13.11. klo 18. Paikka on Kristuskirkko, Apollonkatu 5, Helsinki.

Lisätietoja Patmos Lähetyssäätiön sivuilta

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Rakkaudella päähän

Sain viime viikonloppuna osallistua isosiskoni häihin idyllisessä Kempeleen vanhassa kirkossa. Minulla oli etuoikeus lukea kirkossa raamatunteksti, tuo kuuluisa rakkauden ylistys Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille luvusta 13.

Kun tekstinlukua pyydettiin minulta, kiitin luonnollisesti tästä etuoikeudesta, mutta ajattelin samalla mielessäni puolileikilläni: ”Voi raukkoja, taas kerran vedetään hääpareja rakkaudella päähän.”

Jokainen, joka on tuota tekstinkohtaa lukenut ymmärtää, että ei kukaan ihminen kykene rakastamaan niin kuin Paavali rakkautta kuvailee.

Kreikan kielessä on ainakin kolme rakkautta tarkoittavaa sanaa: Fileo, joka merkitsee veljellistä välittämistä; Eros, jonka jokainen tunnistaa mihin se liittyy; Agape, joka kuvaa täysin pyyteetöntä rakkautta, joka ei lainkaan perustu siihen millainen rakkauden kohde on. Rakkautta, jota ei voi ansaita. Rakkautta, joka vain rakastaa.

Agape rakkaus ei perustu siihen, että rakkauden kohde on arvokas. Se on rakkautta, joka tekee kohteestaan arvokkaan.

Siksi agape kuvaa Jumalan rakkautta. Apostoli Johannes sanoo: "Jumala on rakkaus" (theos esti agapee - 1 Joh. 4:16). Rakkaus ei ole Jumala. Mutta Jumala on rakkaus.

Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistys kuvaa agape –rakkautta, jota sanaa Paavali tekstissä käyttää. Se kuvaa Jumalaa itseään ja sitä millaista on Jumalan rakkaus Kristuksessa meitä kohtaan. Rakkaus ei ole vaatimus, vaan Jumalan lahja. Ei lakia, vaan evankeliumia.
Jumala on kärsivällinen, Jumala on lempeä. Jumala ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken Hän kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Tämä kaikki on totta Jumalan rakkaudesta Kristuksessa meitä kohtaan.

On tietysti hienoa ja asianmukaista muistuttaa hääpareja rakkauden merkityksestä. Jos kuitenkin rakkautta tarkastellaan vain sen valossa miten minun pitää toista rakastaa, siitä tulee taakka. Silloin ihminen pyrkii rakkaudessa olemaan Jumalan vertainen. Jos rakkaus sen sijaan saa sisältönsä siitä, että näin Jumala rakastaa pyyteettömästi meitä, silloin ihminen vapautuu olemaan ihminen, rakkaudessaankin vajavainen ja silti täydellisesti rakastettu Jeesuksen tähden.

Jumalan armo ja rakkaus kantakoon isosiskoani ja hänen puolisoaan heidän yhteisellä taipaleellaan.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Nyt sitä saa! - Uskon Puolesta -kirja on ilmestynyt

Tuorein kirjani on nyt ilmestynyt ja saatavilla. Sen löytää vaikka Kuvan ja Sanan verkkokaupasta www.kuvajasana.fi.

Kirjan saa käteen myös torstaina alkavilta Helsingin Kirjamessuilta, jossa neljän päivän ajan (to-su 27.-30.10) kaikki suomalaiset kustantajat esittelevät uutuuksian. Mukana on myös kristillisiä kustantajia. Kuvan ja Sanan ja Studio24 messuosastolla kuvataan messupäivien aikana useita mielenkiintoisia televisiohaastatteluita, joiden lomassa on mukava tutustua uusiin kirjoihin.

Tervetuloa. Nähdään kirjamessuilla.

Studio24:n (ja Kuva ja Sanan) osasto: 7 e 52. Messut ovat auki: to, la ja su klo 10-18, pe klo 10-20 

--------------------------------------


Voiko Jumala luoda niin ison kiven ettei jaksa sitä nostaa ?
Nousiko Jeesus ihan oikeasti kuolleista?
Kuuleeko Jumala rukouksia?

Tämä on erilainen kirja kristinuskosta, kuin tähän mennessä lukemasi. Kirjoittaja haastaa luettavalla ja aikuisella otteella niin epäilijöitä kuin kristittyjäkin syventämään käsitystään kristinuskosta. Paikoin myös ravistellen luutuneita käsityksiä. Kirjan artikkelit ammentavat virikkeensä sieltä missä usko ja arki kohtaavat, mediasta, ajankohtaisista tapahtumista tai kirjoittajaa vastaan tulleista ihmisten Raamattua koskevista kysymyksistä.

• Oliko Anders Breivik vakaumuksellinen kristitty?
• Keitä olivat evankeliumeiden kirjoittajat?
• Pahuuden ja kärsimyksen ongelma?
• Onko Raamattu faktaa vai fiktiota?
• Saako kristittykin epäillä?
• Asuuko sielu aivoissa?
• Onko helvetti oikeudenmukainen? Entä taivas?
• Sielunvaellusoppi vai ruumiin ylösnousemus? 


Kirja joka haastaa uskovia ajattelemaan ja ajattelijoita uskomaan.
 


PASI TURUNEN on teologian maisteri, radiotoimittaja ja julistaja. Hänen Raamatun tuntemuksensa ja kykynsä pureutua kiihkottomasti vaikeidenkin asioiden ytimiin ovat parinkymmenen vuoden aikana tulleet tutuiksi tuhansille suomalaisille kristillisten radio- ja TV -ohjelmien välityksellä

------------------------------------------



maanantai 17. lokakuuta 2011

Jeesus Kristus - Raamatun punainen lanka


”Ja Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu…” (Luuk. 24:27).
Jeesus Kristus on Jumalan ilmoituksen punainen lanka Genesiksestä ilmestyskirjaan.
Hänet voidaan löytää Raamatun jokaisesta kirjasta, niiden sisältämistä messiaanisista viitteistä, esikuvista ja ennustuksista.

Seuraavan litanian halki Pyhien Kirjoitusten teki tunnetuksi edesmennyt amerikkalainen julistaja Ora Roberts. Litaniasta on sittemmin kehittynyt hiukan erilaisia muunnelmia. Alla oleva on oma mukaelmani suomalaista lukijaa varten.

JEESUS KRISTUS on Raamatun punainen lanka
Hän on
1 Mooseksen kirjassa vaimon siemen
2 Mooseksen kirjassa syntisten puolesta teurastettu karitsa
3 Mooseksen kirjassa meidän ylimmäinen pappimme
4 Mooseksen kirjassa tähti, joka nousee Jaakobista
5 Mooseksen kirjassa suuri kallio ja Mooseksen kaltainen profeetta
Joosuan kirjassa Herran sotajoukkojen päämies
Tuomarien kirjassa Jumalan sanansaattaja
Ruutin kirjassa sukulunastaja ja uskollinen ylkä
1 ja 2 Samuelin kirjoissa uskollinen Profeetta
1 ja 2 Kuningasten kirjoissa Herra, meidän Kuninkaamme
1 ja 2 Aikakirjoissa Kuningas, joka hallitsee
Esran kirjassa Taivaan ja Maan Herra
Nehemian kirjassa kaiken ennallistaja
Esterin kirjassa Mordokai
Jobin kirjassa Hän, joka seisoo viimeisenä multien päällä
Psalmien kirjassa Jumalan poika ja Hyvä paimen
Sananlaskujen kirjassa Viisaus
Saarnaajan kirjassa aurinkoa ylempänä
Laulujen laulussa seurakunnan suuri rakkaus ja ensimmäinen kymmenien tuhansien joukossa
Jesajan kirjassa Herran kärsivä ja kirkastettu palvelija
Jeremian kirjassa Herra meidän vanhurskautemme
Valitusvirsissä itkevä profeetta
Hesekielin kirjassa Jumalan kirkkaus
Danielin kirjassa neljäs mies tulisessa pätsissä.
Hoosean kirjassa ylösnoussut Jumalan Poika
Jooelin kirjassa Hengen vuodatuksen antaja
Aamoksen kirjassa iankaikkinen Kristus
Obadian kirjassa anteeksiantava Kristus
Joonan kirjassa ylösnoussut profeetta
Miikan kirjassa Beetlehemistä kotoisin olevan Israelin hallitsija
Naahumin kirjassa kaiken hyvän antaja
Habakukin kirjassa Herra pyhässä temppelissänsä
Sefanjan kirjassa nöyrien Herra ja suoja
Haggain kirjassa temppelin myöhempi Loisto
Sakarjan kirjassa Uusi Verso
Malakian kirjassa vanhurskauden aurinko, jonka siipien suojassa on parantuminen
Hän on
Matteuksen evankeliumissa juutalaisten Kuningas
Markuksen evankeliumissa palvelija
Luukkaan evankeliumissa täydellinen Ihmisen Poika
Johanneksen evankeliumissa Jumalan Poika
Apostolien teoissa taivaaseen korotettu Herra
Roomalaiskirjeessä Herra meidän vanhurskautemme
1 kirjeessä korinttilaisille meidän ylösnousemuksemme
2 kirjeessä korinttilaisille lohduttajamme
Galatalaiskirjeessä lain loppu
Efesolaiskirjeessä seurakunnan Pää
Filippiläiskirjeessä kaikkien tarpeiden täyttäjä
Kolossalaiskirjeessä Jumaluuden täyteys
1 kirjeessä tessalonikalaisille Hän tulee pyhiänsä varten
2 kirjeessä tessalonikalaisille Hän tulee pyhiensä kanssa
1 kirjeessä Timoteukselle Hän on Välimies
2 kirjeessä Timoteukselle kruunujen antaja
Tiituksen kirjeessä meidän suuri Jumalamme ja pelastajamme
Filemonin kirjeessä orjien lunastus
Hebrealaiskirjeessä uskon lepo ja kaikkien esikuvien täyttymys
Jaakobin kirjeessä Herra, jonka tulemus on lähellä
1 Pietarin kirjeessä sijaiskärsijämme ja sovittajamme
2 Pietarin kirjeessä Kirkkauden Herra
1 Johanneksen kirjeessä Tie
2 Johanneksen kirjeessä Totuus
3 Johanneksen kirjeessä Elämä
Juudan kirjeessä meidän turvamme ja varjelijamme
Ilmesyskirjassa Hän on jalopeura Juudan sukukunnasta, Jumalan Karitsa, se kirkas kointähti, kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

TÄRKEÄ: Vetoomus kuolemaan tuomitun iranilaisen pastorin vapauttamisen puolesta



Youcef Nadarkhani on vankilassa kotimaassaan uskonsa tähden. Häntä uhkaa kuolemantuomio kristityksi kääntymisestä. Iran on sitoutunut kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen noudattamiseen, joihin kuuluu myös uskonnonvapaus. 25.-28.9.2011 olleissa oikeudenkäynneissä tuomari toisti aikaisemman vaatimuksensa Youcefille kieltää usko henkensä säästämiseksi.

Kuten aikaisemminkin, Youcef kieltäytyi luopumasta uskostaan. Puolustusasianajaja on tuonut oikeudessa esille, että vaatimus rikkoo sekä kansainvälistä että kansallista lakia. Oikeuden päätöksellä vahvistetun kuolemantuomion toimeenpano on mahdollinen milloin tahansa.

”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” (Hepr. 13:3)

Sinulla on mahdollisuus osallistua toimintaan pastori Youcef Nadarkhanin vapauttamiseksi. Voit lähettää sähköpostilla tai kirjeitse vetoomuksen suomalaisille edustajille, jotta he toimisivat asian eteenpäinviemiseksi omilla tahoillaan. On tärkeää lähettää myös viesti Iranin suurlähettiläälle ja esittää hänelle kohteliaasti huolestuminen pastori Youcef Nadarkhanin tilantesta.

Ohessa englanninkielinen pohja, jota voit käyttää tarvittaessa:

Your Excellency, the Ambassador of Iran

I'm deeply concerned about the situation of Pastor Youcef Nadarkhani. He is now in Lakan prison, Rast and given a death penalty for apostasy. Iran’s constitution sanctions Christianity as a legitimate minority faith and asserts that Christians are allowed to freely carry out their religious rites. Article 23 asserts that no one may be “reprimanded simply because of having a certain belief”.

Also Islamic Republic of Iran is violating its obligations under the International Covenant on Civil and Political Rights (ICCPR). Article 18 includes a provision for the right to “have or to adopt” a religion, which has been interpreted authoritatively by the UN Human Rights Committee as including the right to change one’s religion.

I hope that the Iranian judiciary will cease to pursue their current course of action against Pastor Nadarkhani and will acquit him of all charges, in accordance with Iranian and international law.

I kindly request that my appeal is passed to the Iranian Government as a matter of urgency.

Yours Sincerely

Suomen Iranin-suurlähetystön spostisosoitteet: ambassador@iran.fi, embassy@iran.fi

Voit lähettää sähköpostin Iranin suurlähettiläälle myös tältä sivulta: http://www.e-activist.com/ea-action/action?ea.client.id=88&ea.campaign.id=12209

Kristittyjen ihmisoikeusryhmän (KIO) vetoomus Suomen Evankelisen Allianssin  tai Patmos Lähetyssäätiön sivuilla.

lauantai 15. lokakuuta 2011

YLE:n homoilta - Vuosi erovyöryn jälkeen.

Vuosi sitten minut kutsuttiin mukaan Ajankohtaisen kakkosen lähetykseen keskustelemaan siitä pitäisikö mies- ja naispareilla olla mahdollisuus avioliittoon, adoptointiin ja kirkkohäihin. Vähänpä osasin aavistaa (niin kuin ei kukaan meistä osallistujista), että tuo suora lähetys syntymäpäivänäni 12.10. saisi aikaan historiallisen erovyöryn kirkosta. Semminkin, kun tunnelma niin lähetyksen ulkopuolella kuin sen kuluessa oli asiallinen, eikä ohjelmassa kenenkään taholta tuotu esiin mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kuultu.

Tuore Kotimaa –lehti (13.10) kyseli muutamilta kirkollisilta ja yhteiskunnallisilta vaikuttajilta, Päivi Räsäsestä alkaen, heidän ajatuksiaan vuosi dramaattisen ohjelman jälkeen.  Tässä tiivistetysti muutamia lehdessä esillä olleiden ajatuksia.

Päivi Räsäsen mielestä ”katsojille saattoi tulla shokkina, että ohjelmassa sanottiin ääneen se, mitä suuri osa kristityistä ajattelee Raamatun opettavan”. Räsäsen oma kanta asiassa on vuoden aikana vahvistunut. Hän kuitenkin harmittelee, että kirkon tärkein viesti, armo syntisille, jäi kenties Homoillassa ohueksi.

Jani Toivola erosi ohjelman johdosta kirkossa. Miksi kuulua kirkkoon, joka ei puolusta häntä homoseksuaalina, vaan ”joudun uudestaan ja uudestaan kuuntelemaan ihmisarvoa alentavaa retoriikkaa.” Seurakunnan pitäisi Toivolan mielestä olla kuin Lady Gagan konsertissa, jossa artisti sanoi: ”Kaikki te, jotka olette ylpeitä siitä millaiseksi Jumala on teidät luonut, nostakaa kätenne!” Kirjoitettuaan eroamisperusteluistaan Helsingin Sanomissa Toivola sai paljon syvällistä palautetta ja innostui lähtemään mukaan politiikkaan.

Kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen sanoi aavistaneensa, että ohjelma synnyttäisi jonkinlaisen reaktion. Sen mittakaava kuitenkin yllätti. Yli 40 000 ihmistä erosi kirkosta. ”Tämän jälkeen mikään ei yllätä”, Pesonen toteaa Kotimaa –lehdessä. Ohjelmasta on opittu, että kirkolla pitää olla parempi valmius tällaisiin tapahtumaketjuihin.

Ohjelmaan osallistunut Tampereen piispa Matti Repo totesi, että erovyöryn alettua lähdettiin etsimään syyllisiä: ”Siellä missä ajetaan muutosta kirkon käsityksiin, oltiin pettyneitä Homoiltana: väärä mies esitti väärän käsityksen, joka tuki väittelyn väärää osapuolta”.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelä on katsonut ohjelman nauhalta useaan otteeseen, eikä pidä sitä erityisen poikkeuksellisena. Katsojien reaktiot kertovat kuitenkin asenteiden nopeasta muuttumisesta. ”Harvoin ymmärrys konservatiivista kantaa kohtaan on heikentynyt näin nopeasti”, Niemelä sanoo.

Homoillan toinen juontaja, Jyrki Richt piti kohun mittakaavaa täysin odottamattomana. Se osoitti Richtin mielestä, että loppujen lopuksi ohjelma kävi ”oikean debatin oikeaan aikaan. Se puhkaisi pitkään muhineen yhteiskunnallisen paineen ja käynnisti kirkon sisäisen itsetutkistelun.” Vuoden journalistiseksi teoksi palkitun ohjelman seurauksena ”yhteiskunnassa tapahtui arvosiirtymä suvaitsevaisuuden suuntaan”, Richt pohtii.

Espoon piispa Mikko Heikan mielestä ohjelma ei antanut kattavaa kuva kirkon kannasta.  Viesti siitä, että kirkko ei suhtaudu kielteisesti homoseksuaaleihin, tarkentui vasta ajan myötä. Saatiin aikaan piispalliset ohjeet rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Heikka arvelee, että nyt tiedetään laajasti, että Homoillan kielteinen kanta ei ole kirkon kanta. Kirkossa ymmärretään myös paremmin että viestintä tapahtuu tunneissa eikä päivissä. Heikka uskoo sitkeän keskustelun tuottavan ajan oloon tulosta, kuten naispeppeuskeskustelu aikanaan.

Omia ajatuksiani vuosi homoillan jälkeen

Olen kirjoittanut ajatuksiani YLE:n homoillan jälkeisestä kohusta blogillani täällä sekä täällä. En tahdo toistaa aiemmin kirjoittamaani. Vuosi on kuitenkin antanut myös minulle aikaa pohdiskella tilannetta monelta kantilta. Yhtäältä ajatukseni pyörivät siinä miten tällaisista kirkkoa ja yhteiskuntaa koskettavista eettisistä kysymyksistä yleensä on mediassa mahdollista keskustella. Toisaalta olen miettinyt kristllisen sanoman ydintä, jolle YLE:n homoillassa ei keskustelun luonteesta johtuen ollut tilaa.

Ihmettelen  hiukan ohjelmaan osallistuneen piispa Matti Revon kommenttia, kun hän Kotimaa –lehdessä jälkikäteen harmittelee, kuinka vasta ”kameroiden edessä selvisi, että keskustelun sijaan odotettiin lyhyitä väitteitä. Vastakohtia vaativa draama ei antanut mitään mahdollisuutta kristillisen avioliittonäkemyksen perustelemiselle. En halunnut ottaa osaa väittelyteatteriin, joka ei tee oikeutta ihmisille eikä näkemyksille”.

Minusta tässä on hiukan selittelyn makua. Se paljastaa piispojen olevan tottumattomia, ellei peräti kykenemättömiä, toimimaan mediaympäristössä. Siinä onnistuminen nimenomaan edellyttää kykyä tiivistäen perustella sanottavansa. Sijaa ei ole ”toisaalta-toisaalta” tyyppisille jaarituksille joihin kenties piispainkokouksissa on totuttu ja joista ei loppujen lopuksi kenties saa edes selvää mitä mieltä keskustelija on.  Mediassa mielipide on osattava tiivistää ja kärjistää.

Totta on, että homoillan kaltaisessa keskustelussa oli ilmeisiä keskustelua kärjistäviä sisäänrakennettuja piirteitä, jotka johtuvat asetelmasta ja median luonteesta. Mutta se on se hinta ja pelin henki, joka tällaiseen keskusteluun osallistumisessa on otettava huomioon. Sitä on turha valittaa. Se on vain parhaan kykynsä mukaan osattava hyödyntää viestinsä perillesaamiseksi.

Kuitenkin yhdyn Revon tuskailuun siltä osin, että tällainen nopeatempoinen mediakeskustelu muodostuu väistämättä moralisoivaksi silloin kun käsitellään syvästi kristillistä etiikkaa koskevia kysymyksiä.

Jos ohjelmassa käsitellään asiaa, jonka Raamattu sanoo synniksi, niin se on myös voitava sanoa ohjelmassa suoraan. Arvatenkin osapuolet oli kutsuttu studioon käymään keskustelua ja tuomaan kantansa julki. Muutoin keskustelu ei olisi ollut rehellistä kenenkään kannalta. Tämä ei kuitenkaan ole kaikki mitä kristinuskolla on sanottavana synnistä. Ja nyt pääsen takaisin siihen, mikä mielessäni erityisesti on pyörinyt vuosi homoillan jälkeen.

Päällimmäisenä olen itse miettinyt viime aikoina keskustelun sitä puolta, jota homoilta ei kyennyt kunnolla valottamaan.Osaksi tämä johtui siitä, että keskustelu oli kirkollis-yhteiskunnallis-eettinen. Kristinusko ei silti ole ensi sijassa sanoma synnistä, vaan Pelastajasta. Kristinusko ei ole pääasiassa etiikkaa, vaan evankeliumia. Ei vaatimus, vaan lupaus.  Kristinusko ei ole vain sanoma siitä mitä Jumala meiltä vaatii (laki), vaan myös mitä Hän Kristuksessa meille lupaa (evankeliumi).

Niin kauan kuin ihminen ei tunne Jumalaa ja Hänen rakkauttaan luonnollinen ihminen kokee moralisoivan puheen synnistä uhkana koko ihmisyydelleen. Tästä saatiin tuta sekä YLE:n ohjelmassa että etenkin sitä seuranneessa kohussa. Syntinen ihminen – olipa hän hetero tai homo – ei kykene kuvittelemaan toisenlaista elämää kuin mitä hänellä on. Puhe sellaisesta on uhkaavaa. Varsinkaan, jos hän ei koe mitään tarvetta muutokseen elämässään, vaan on siihen täysin tyytyväinen.

Tällöin ihminen kokee kristillisen etiikan vaatimukset – Jumalan laki –  pakottamisena ja ihmisyyden ydintä uhkaavana. Hän ei voi käsittää, että saman Raamatun mukaan, joka niin suorasainaisesti tuomitsee  hänen nykyisen elämänsä, Jumala voi saada aikaan sisältäkäsin lähtevän muutoksen, joka ei ole pakonomaista mukautumista kristillisen etiikan vaatimuksiin, vaan ihmisyyden vapautumista aivan toisenlaiseen elämään, jollaista ennen ei voinut edes kuvitella. Ja se kaikki tapahtuu omaehtoisesti. Ilman tätä Jumalan aikaansaamaa ihmettä evankeliumi saa luonnollisen ihmisen vain miettimään mistä häntä vaaditaan luopumaan.

Edesmennyt Erkki Leminen kiteytti tämän kaiken kaiken laulun sanoihin: ”Ei käskemällä parannukseen saa, se tapahtuu kun Herra armahtaa.”

Juuri tästä ihmeestä on kyse vaikka tämän yhden nuoren miehen elämässä, joka kirjoitti blogillaan: Anteeksipyyntö Päivi Räsäseltä. Kirjoitus kosketti minua syvästi ja iloitsen kirjoitajan kokemuksesta. Asian ydin, miksi otan blogin esille, ei ole anteeksipyynnössä, joka sinänsä on kaunis ele. Vaan siinä muutoksessa, jota blogisti kuvaa elämässään tapahtuneen ja siitä kuinka hän kuvaa sen tapahtuneen. Hädän hetkellä hänellä oli paras ystävä, joka oli kristitty. Tämä ei moralisoinut eikä tuominnut, vaan rukoili. Blogisti sai kohdata Jeesusksen. Kukaan ei pakottanut. Alkoi muutosprosessi ja matka, joka jatkuu yhä. Jeesus voi antaa ihmiselle aivan uuden tavan tarkastella elämää. Siitä alkaa muutos, joka ei ole kenkään pakottama, vaan nousee Jumalan elämän voimasta ihmisen omassa sisimmässä.

Vuosi on kulunut YLE:n dramaattisesta homoillasta. Raamattu on edelleen Jumalan sanaa. Raamatun mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen on edelleen syntiä. Jumala edelleen rakastaa homoseksuaaleja siinä missä heteroseksuaaleja ja kutsuu meitä kaikkia parannuksen. Seurakunnassa tulee olla tilaa ihmisille, jotka kilvoittelevat elämässään omaan sukupuoleensa kohdistuvan kiintymyksen kanssa, vaikka kirkko ei voikaan hyväksyä homoseksuaalista käyttäytymistä Jumalan tahdon mukaisena saatikka siunata homopareja avioliittoon. Kirkko, joka ryhtyy siunaamaan homopareja yksityisesti tai alttareillaan lakkaa olemasta Kristuksen apostolinen kirkko, kuten Wofhart Pannenberg on sanonut.

Mutta vaikka tästä on pidettävä Raamatun valossa kiinni ja se on uskallettava sanoa, tämä ei ole kristinuskon ydinsanoma. Pikemminkin se on sanoma Jeesuksesta, joka edelleen Pelastaa syntisiä ja saa aikaan Häneen turvaavassa ihmisessä yliluonnollisen uudestisyntymisen ihmeen, joka voi muuttaa ihmisen koko tavan tarkastella maailmaa ja omaa elämäänsä.


-------

Aiemmin aiheesta tällä blogilla:

maanantai 10. lokakuuta 2011

Palkittu dokumenttifilmi "180"

Hienosti toteutettu. Huikean pysähdyttävä ja puhutteleva. Reilu puolituntinen. Jokainen minutti katselemisen väärtti. Parasta mitä netissä tullut vastaan pitkiin aikoihin.

Huom! Video sisältää kuvamateriaalia, joka saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. Ei ainakaan perheen pienimmille. 

Dokkarin kotisivu täällä

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sana sunnuntaille: Jos et etsi totuutta et löydä lohtuakaan.

Lueskelin jälleen tänään omaksi hartaudekseni C. S. Lewisin hartauskirjaa The Business of Heaven. Hyvä oli tämänkin päivän teksti. Mutta evankeliumin kannalta erityisen oivaltava on Lewisin teksti eiliselle päivälle. Käänsin sen suomeksi. Siihen jatkoksi sopii erinomaisen hyvin katkelma Cambridgessa väitöskirjaansa valmistavan Samuli Siikavirran tuoreesta tekstistä Rakkauteen sairastunut kirkko (seurakuntalainen.fi), joka sattui silmiini tänään. 

Ensin Lewis. Hän kirjotitaa osuvasti siitä mistä kristinuskossa on kyse: 

Kristinusko käskee ihmisiä tekemään parannuksen ja lupaa heille anteeksiantamuksen. Sillä ei siis ole mitään (sikäli kun minä ymmärrän) sanottavaa henkilölle, joka ei ymmärrä tehneensä sellaista mistä olisi tehtävä parannus, ja joka ei tunne tarvitsevansa anteeksiantamusta. Vasta tajuttuasi, että on olemassa todellinen Moraalinen Laki, ja Valta tuon lain takana, ja että olet rikkonut tuota lakia ja toiminut väärin suhteessa tuohon Valtaan — vasta kaiken tämän jälkeen, eikä hetkeäkään  aikaisemmin, kristinusko alkaa puhutella. Kun tiedät olevasi sairas alat kuunnella lääkäriä.
Kun olet ymmärtänyt, että tilanteemme on lähes toivoton alat ymmärtämään mistä kristityt oikein puhuvat. He tarjoavat selitystä sille kuinka jouduimme nykyiseen tilanteeseemme jossa sekä vihaamme että rakastamme sitä mikä on hyvää. He tarjoavat selitystä sille kuinka Jumala voi olla tämä persoonaton mieli Moraalisen Lain takana ja kuitenkin samaan aikaan olla Persoona. He kertovat sinulle kuinka tämän lain vaatimukset, joita sinä ja minä emme voi täyttää, on täytetty meidän puolestamme, kuinka Jumala itse tulee ihmiseksi pelastaakseen ihmisen Jumalan epäsuosiolta . . .
Olen täysin yhtä mieltä siitä, että kristinusko tarjoaa, pitkällä tähtäimellä, sanoinkuvaamatonta lohtua. Mutta se ei ala lohdutuksesta vaan kauhistuksesta, jota olen kuvaillut. Ei myöskään ole mitään hyötyä siitä, että yritämme saavuttaa lohdutuksen käymättä ensin läpi kauhistusta. Uskonnossa, niinkuin sodassa ja kaikessa muussakin, lohdutus ei löydy sitä etsimällä. Jos etsit totuutta, saatat löytää lopuksi lohdutuksen. Jos taas etsit lohdutusta et löydä sen enempää lohdutusta kuin totuuttakaan — ainoastaan "hellämietosta", joka "pesee ilman kyyneleitä", ja toiveajattelua ihan aluksi ja, lopuksi, epätoivoa.
Samuli Siikavirta osuu myös kristinuskon sanoman ytimeen kirjoittaessaan: 
Ihmiseksi tulleen Jumalan rakkaus on täydellisen pyyteetöntä itsensä uhrautumista, ja sitä saamme kristittyinä pyrkiä seuraamaan. Jeesuksen tie ei kuitenkaan kulkenut ristille, jotta 2000-luvun kristityillä olisi vapaus päättää itse, mikä on syntiä ja mikä ei. Vapahtaja nostettiin ristille riippumaan juuri kaiken sen synnin tähden, jonka Jumala on synniksi ilmoittanut.

Oikeastaan jos synnistä vaietaan, ei ole mitään tarvetta ristin verenpunaiselle rakkaudelle. Jos synti hyväksytään, syntinen jää vaille hyväksyntää. Oikea hyväksyntä kun vuotaa vain Kristuksen kyljen vedestä ja verestä.


Vain se rakkaus on kärsinyt ja peittänyt kaiken. Vain se rakkaus liittyy erottamattomasti jumalalliseen totuuteen. Vain sen rakkauden anteeksi antava ja uudistava voima kestää ikuisesti.


Toisten vihaaminen, kammoksuminen, leimaaminen tai itsen parempana pitäminen ei tietenkään ole tämän rakkauden mukaista. Tämän ihmiselämän raadollisuuden paljastavan mutta synnin ruhjeet peittävän rakkauden pariin on kutsuttava kaikkia syntisiä (ja vain syntisiä) ketään kaihtamatta.
Muuten on jälleen sairastuttu väärään rakkauteen, joka kuuluu vain erityisen siivoille syntisille.
 Näissäpä ajatuksia näin pyhäpäivänä mietittäväksi.

------

lauantai 8. lokakuuta 2011

Uskon Puolesta -kirja tulossa!

Viime postauksessa mainitsin pian ilmestyvän kirjani USKON PUOLESTA. Ohessa kansikuva ja takakannen teksti, joka antaa viitteitä kirjan sisällöstä. 

-----------------------------------------------------------

Voiko Jumala luoda niin ison kiven ettei jaksa
sitä nostaa ?

Nousiko Jeesus ihan oikeasti kuolleista?
Kuuleeko Jumala rukouksia?

Tämä on erilainen kirja kristinuskosta, kuin tähän mennessä lukemasi. Kirjoittaja haastaa luettavalla ja aikuisella otteella niin epäilijöitä kuin kristittyjäkin syventämään käsitystään kristinuskosta. Paikoin myös ravistellen luutuneita käsityksiä. Kirjan artikkelit ammentavat virikkeensä sieltä missä usko ja arki kohtaavat, mediasta, ajankohtaisista tapahtumista tai kirjoittajaa vastaan tulleista ihmisten Raamattua koskevista kysymyksistä.

• Oliko Anders Breivik vakaumuksellinen kristitty?
• Keitä olivat evankeliumeiden kirjoittajat?
• Pahuuden ja kärsimyksen ongelma?
• Onko Raamattu faktaa vai fiktiota?
• Saako kristittykin epäillä?
• Asuuko sielu aivoissa?
• Onko helvetti oikeudenmukainen? Entä taivas?
• Sielunvaellusoppi vai ruumiin ylösnousemus? 


Kirja joka haastaa uskovia ajattelemaan ja ajattelijoita uskomaan.
 


PASI TURUNEN on teologian maisteri, radiotoimittaja ja julistaja. Hänen Raamatun tuntemuksensa ja kykynsä pureutua kiihkottomasti vaikeidenkin asioiden ytimiin ovat parinkymmenen vuoden aikana tulleet tutuiksi tuhansille suomalaisille kristillisten radio- ja TV -ohjelmien välityksellä

------------------------------------------

Kirja ilmestyy parahiksi Helsingin kirjamessuille (27.-31.10), joka sellaisenaan on jo kokemisen arvoinen juttu. Kannattaa varata aikaa kirjamessukäynnille tuona viiknoloppuna. Kuvan ja Sanan / Studio24 osastolla voi tulla moikkaammaan minua ja tutustumaan kirjaankin. Kirja löytyy luonnollisesti myös kristillisistä kirjakaupoista tai suoraan kustantajan verkkokaupasta www.kuvajasana.fi


torstai 6. lokakuuta 2011

Ajatukset kasassa

Syvä huokaus. Työpöytäni kulmassa on alati kasvava sekalaisten paperien pino. Olen työkavereille vitsaillut, että ajatukseni ovat kasassa ja se kasa on siinä pöydän kulmalla.

Harvoin on tuntunut olevan niin paljon kiirettä työn merkeissä kuin juuri tänä syksynä. Menemistä ja tekemistä on tulvinut yli äyräiden kuin Niilin-virta.

Blogikirjoittelu on valitettavasti kaiken keskellä jäänyt syrjään ajaksi. Monta tärkeää ja ajassa huomionarvoista asiaa on jäänyt blogilla käsittelemättä. Uusi huokaus.

Parasta näissä kiireissä on kuitenkin ollut viikon tai parin sisällä ilmestyvän uuden kirjani saaminen valmiiksi. Se ilmestyykin juuri sopivasti Helsingin kirjamessuille (27.-31.10.). Kirja on syntynyt osittain blogini innoittamana minkä vuoksi sen nimi on sopivasti USKON PUOLESTAIhmisille, joiden mielestä kristinusko on ajattelemisen arvoinen asia (Kuva ja Sana, 2011).

Sen verran kova puserrus kirjan tekeminen näköjään oli, että se imi hetkeksi batteryn ihan tyhjäksi. Siksi en ole jaksanut blogia juurikaan edes ajatella. Se hiukan harmittaa. Kirjoittaminen on kivaa puuhaa. Mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa taas elvy.

Julkaisen huomenna kirjani esittelyn blogillani. 

Mukava asia oli sekin, että viime vuonna näihin akoihin Petri Mäkilän kanssa toimittamamme kirja JUMALAN SANA - Inspiroitu ja Erehtymätön (Kuva ja Sana, 2010) ehti myydä loppuun ja siitä otettiin uusi painos. Sekös sydäntä lämmittää.