maanantai 23. joulukuuta 2013

Jeesus - Rauhanruhtinas toisille, rauhanhäiritsijä toisille

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton…”  (Jesaja 9:6) 

Vähäpätöisestä syrjäkylästä tuli maailmankuulu, kun maailman Vapahtaja, Herra ja Kuningas, Jeesus syntyi siellä.


Koko tapahtuma olisi kenties jäänyt huomaamatta elleivät enkelit olisi asiasta kuuluttaneet paimenille ja idästä tulevat kuninkaat kertoneet siitä Herodeksen hovissa.

Herodekselle kyse ei kuitenkaan ollut ilouutisesta. Jeesus, ”äsken syntynyt juutalaisten kuningas”, oli hänelle uhka, jonka eliminoimiseksi hän ryhtyi toimenpiteisiin.


Herodeksen toteuttama Betlehemin lastensurma ei ole jättänyt itsestään jälkiä historiaan evankeliumien ulkopuolelle. Toisaalta evankeliumitkaan eivät kerro Herodeksesta kaikkea, kuten sitä, että hän murhautti omat poikansa, joita piti kilpailijoina. Ja vaimonsa Mariannen. Betlehemin lastensurma on siis Herodeksen ”tyyliä”.

Tietäjien vierailu laukaisi Herodeksessa vainoharhaisen reaktion ja hän lähetti sotilaansa surmaamaan Betlehemissä syntyneet poikalapset. 

Historioitsija Josefus kertoo jotain mikä saattaa osaltaan selittää Herodeksen vainoharhaista käyttäytymistä. Josefuksen mukaan Herodes oli pienenä poikana koulutiellä kohdannut erään essealaisen miehen nimeltä Menahem. Tämä oli tervehtinyt Herodesta ”juutalaisten kuninkaana” ja profetoinut hänen tulevan kerran hallitsemaan juutalaisia.

Tässä valossa idästä saapuvien arvovieraiden kysymys äsken syntyneestä, tähden ilmoittamasta ”juutalaisten kuninkaasta” saattoi hyvinkin muistuttaa Herodesta siitä, etteivät ennusmerkit olleet leikin asia ja laukaista hänessä vainoharhaisen murhanhimon. 

Tänäkin jouluna on niitä, jotka tahtovat, kuten idästä tulleet arvovieraat, kumartaa Jeesusta tunnustaen Hänet luvatuksi kuninkaaksi, ja toisaalta niitä, jotka vain sanovat haluavansa kumartaa, mutta sydämessään haluaisivat päästä hänestä eroon, koska haluavat itse olla oman elämänsä kuninkaita katkeraan loppuun saakka.

Tuoreessa Kotimaa –lehdessä (19.12.2013) oli toimittaja Jussi Rytkösen lukemisenarvoinen kirjoitus: Jouluna Jumala syntyi. Jutun ydin ei ollut Jeesuksen syntymän ajankohdassa, vaan inkarnaation salaisuudessa, jota Rytkönen hyvin pohdiskelee tekstissään.

Rytkönen osoittaa jutussaan miten keskeinen rooli inkarnaatiolla, Jumalan lihaksitulemisella, on kristinuskon syvimmän olemuksen kannalta.

”Ihmiseksi syntymällä Jumala osoitti armonsa konkreettisimmalla mahdollisella tavalla. Ilman inkarnaatiota, lihaksi tulemista, kristinusko olisi lakihenkinen moraalioppi”, Rytkönen toteaa ingressissä.

Inkarnaation vuoksi kristinusko ei ole rinnastettavissa mihinkään muuhun uskontoon maailmassa. Inkarnaatiosta johtuen se on, kuten Rytkönen toteaa, ”kummajainen uskontojen maailmassa”. Rytkönen on oikeassa. Kaikissa muissa uskonnoissa yrittää omilla teoillaan ja moraalisella uudistumisellaan saavuttaa Jumalan hyväksynnän.

Kristinuskossa Jumala itse tulee alas ihmisten pimeään ja syntiseen maailmaan. Synnitön Kristus, lihaksi tullut Jumala, antaa henkensä syntisten puolesta, koska ihminen itse ei kykene itseänsä pelastamaan.

Jumalan armo tulee alas tähän maailmaan inkarnaatiossa, Jumalan pojan tullessa lihaksi.

Artikkelissaan Rytkönen luettelee kolme vaaraa, jolta inkarnaatio suojelee kristinuskoa.

”Ensinnäkin Jeesuksen persoona sulkee tien panteismiltä, opilta siitä, että kakki luonto ympärillämme on jumalallista”, hän kirjoittaa.

”Toiseksi ihminen itse ei ole jumala”, Rytkönen jatkaa.

”Kolmas asia, jolta inkarnaatio kristinuskoa varjelee, on muuttuminen moraaliopiksi.”

Oikeudenmukaisuus, köyhistä ja hyljeksityistä huolehtiminen ja muu sen kaltainen on Rytkösen mukaan tärkeää sinänsä. Mutta kapea-alainen eettisyys kaikkinensa ei ole kristinuskon ”kovaa ydintä” niin kuin on inkarnaatio.

Rytkönen päättää kirjoituksensa: ”Silti kirkasotsaisinkaan elämä ei vie meitä perille. Vaatimuksia olennaisempaa meille syntisille on se, että Jeesus tuli pelastamaan meidät synnin vallasta, eikä sillä tarkoiteta vain yhteiskunnallisia olosuhteita. Jouluna ihmiseksi tullut Jumala on meille toivon merkki pelastuksesta. Ihminen ei voi Jumalan vaatimuksia täyttää, vaan me tarvitsemme Kristusta, seimen lasta." 

Herodes ei katsonut tarvitsevansa seimen lasta. Päinvastoin. Herodes koki Jeesuksen uhkana, koska Jumalan Pojan tuleminen tähän maailmaan asetti kyseenalaiseksi kaiken sen minkä varaan Herodes oli elämänsä rakentanut ja minkä Herodes luuli riittävän.

Jeesus haastaa tämän maailman ajattelutavat, sen että ihminen ei, kuten Rytkönen kirjoitti,  ole Jumala. Eksistentialistifilosofi Nietzsche kerrotaan sanoneen: ”Jos jokin jumala olisi olemassa miten voin sietää sen tosiasian, että minä en ole se?” Koska hän ei voinut sietää ajatusta siitä, ettei  itse voinut olla Jumala Nietzsche kielsi, ettei mitään Jumalaa voi olla olemassa.

Kenties Jeesus laukaisee meissä, niin kuin Herodeksessa, muistoja menneisyydestä, joiden vuoksi haluaisimme mieluummin päästä hänestä eroon, kuin kumartaa häntä.

Jeesus haastaa myös itseensä ja tekoihinsa luottavan ihmisen. Ei ole merkityksetöntä miten elämme. Kuitenkin eettisinkään ihminen ei voi omilla hyvillä teoillaan ansaita pelastusta. Jos pelastus olisi saavutettavissa hyvillä teoilla Jeesuksen ei olisi tarvinnut tulla maailmaan. Jeesuksen syntymä loukkaa ihmistä, joka luottaa eettisyyteensä.

Siksi löytyy edelleen niitä, jotka Herodeksen tavoin kokevat Jeesuksen rauhanhäiritsijänä Kuitenkin jokainen, joka aidosti kumartaa seimen lasta, lihaksi tullutta Kaikkivaltiasta, löytää hänessä Jumalan lupaaman Rauhanruhtinaan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Miksi sosiaalinen media tekee ihmisistä epäsosiaalisia?

Suomalaiseen (kristilliseenkin) keskusteluun kuuluu valitettava piirre: Asioita arvioidaan usein sen perusteella kuka sanoo, ei sen perusteella mitä sanotaan. 

Samaan sarjaan kuuluu ns. motiiviarvailu, jossa itse asian sivuuttaa ryppyotsainen pohdinta siitä mikä mahtoi olla asian esittäjän todellinen motiivi esittää asiansa. 

Kuitenkin asiat joko ovat tai ei eivät ole totta ihan riippumatta siitä kuka sanoo ja mikä oli hänen motiivinsa asian esittämiselle. Motiivi voi olla väärä ja asia oikein ja totta. Tai päinvastoin motiivi oikea ja asia päin mäntyä. 

Kuten C S Lewis aikanaan huomautti ensin on kyettävä osoittamaan että sanoja on väärässä ja vasta sitten on mielekästä keskustella mikä motiivi hänellä mahtaa olla. 

Tähän liittyen kohtuuhyvä ja ajatuksiaherättävä Arno Kotron kolumni hesarista: Kuka sen sanoi?

Toinen yleinen piirre, joka tuntuu vaivaavan keskusteluita vaikkapa blogosfäärissä ja sosiaalisessa mediassa on asiassa pysymisen vaikeus. Tätä voi pitää jo jonkinlaisena vitsauksena, joka korruptoi hyvänkin keskustelun nopeasti. 

Kokemukseni mukaan yleensä alkuperäisestä postauksesta harhaudutaan keskimäärin kahden tai kolmen kommentin jälkeen. 

Aiheesta sivuun ajautuminen saa keskusteluketjun nopeasti muistuttamaan onnettomuuspaikkaa tyyliin "kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan". 

Syy tällaiseen rönsyilyyn on usein siinä, että lukijan on ollut vaikea hahmottaa itselleen mikä on ollut tekstin varsinainen pointti, argumentti tai kohde. Niinpä kommentissa tartutaan alkuperäisen postauksen kannalta vähemmän tärkeään tai epäolennaiseen seikkaan, joka ei kuitenkaan kirjoituksen kokonaisargumentaation kannalta ole relevantti. 

Usein on havaittavissa, että tällainen keskustelun tekstin alkuperäisestä pointista sivuun ajava kommentointi nousee kommentoijan omista "lempiaiheista", jotka vilahtavat tekstissä sivuroolissa. Koske ne ovat lukijalle tärkeitä hän kaappaa keskustelun itsekkäästi kommentillaan omaan aiheeseensa ja avaa tavallaan ihan oman keskustelun varsinaisen tekstin alle.

Lääke tällaiseen rönsyilyyn on siinä, että lukija lukee tekstin huolella ja pyrkii hahmottamaan tekstin suuret päälinjat, olemaan provosoitumatta tekstissä vilahtavista "lillukanvarsista" ja keskittämään kriittiset huomionsa tekstin kannalta olennaisiin kysymyksiin. 


Yhdysvaltalainen kolumnisti ja toimittaja Dennis Prager on mielestäni osuvasti verrannut nimimerkillä kirjoittamista vahingollisuudessaan nettipornoon. Ihmiset kirjoittavat nimimerkin takaa tavalla, jolla eivät puhuisi kasvotusten. Tri Jekyl ja Mr. Hyde siis.

Omalla nimellään rehdisti kirjoittaminen on yksi parhaimpia keinoja pitää keskustelu maltillisena ja asiallisena. Nimimerkin takaa on sen sijaan helppo aukoa päätään, koska sen voi tehdä ilman itsesensuurin rajoitteita ottamatta henkilökohtaisesti vastuuta sanoistaan. 

Ei tämän syvällisempää tällä kertaa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Globaali hyökkäys kristinuskoa vastaan

Neljäkymmentä vuotiaan pohjoiskorealaisen naisen kotoa Pyonganin provinssissa löydettiin Raamattu. Nainen ammuttiin julkisesti ja armeijan upseeri muutti asumaan hänen taloonsa. Laosin kansanarmeijan sotilaat tunkeutuivat kristittyjen kotikokoukseen, pahoinpitelivät ja sitoivat miehet sekä lapset, ja pakottivat sitten katsomaan miten sotilaat raiskasivat ja tappoivat heidän vaimonsa, lasten äidit. Kaikki löydetyt Raamatut takavarikoitiin. Intialainen Rajes Singh heitti kotitekoisen pommin kirkon ikkunasta ja ampui 35-vuotiaan pastorin, Vinod Kumarin. Saudi-Arabian uskontopoliisiin kuulunut mies poltti kristityksi kääntyneen tyttärensä elävältä.

Neljä pysähdyttävää tapausta ingressissä ovat esimerkkejä laajalle levinneistä kristittyjen vainoista 2000 luvulta.

Kristityt eivät ole ainoa vainottu ihmisryhmä maailmassa. Yleensä läntinen media kuitenkin jättää huomioimatta sen tosiasian, että kristityt ovat kaikkein eniten vainottu yksittäinen uskonnollinen ihmisryhmä tämän päivän maailmassa.

Näin toteavat arvostetun Hudson Instituutin tutkijat Paul Marshall, Lela Gilbert ja Nina Shea huolellisesti dokumentoidussa teoksessaan VAINOTUT – Globaali hyökkäys kristittyjä vastaan (Persecuted – The Global Assault on Christians; Thomas Nelson, 2013, 405 sivua). Kirja lienee tämän hetken kattavin ja arvovaltaisin yksittäinen katsaus uskovien vainoihin ajassamme.

Kirja ei pyri sensaationhakuisuuteen, mutta erilaiset huolella dokumentoidut tapauskertomukset ja faktat ovat hätkähdyttävää luettavaa ja piirtävät julkisuudelta piilossa olevan kuvan laajamittaisista kristittyihin kohdistuvista vainoista tämän päivän maailmassa.

Pew tutkimuskeskuksen julkaisemien tilastojen mukaan uskonnollisuus on maailmassa lisääntynyt. Mutta samalla suvaitsemattomuus kristittyjä kohtaan on entisestään lisääntynyt. 

”Kristittyjen vaino on massiivista, laajalle levinnyttä ja lisääntymään päin, sekä edelleen heikosti uutisoitua”, kirjoittavat Hudson instituutin tutkijat kirjassaan. Kristittyjä vainotaan 133 maassa, mikä merkitsee noin kahta kolmasosaa maailman maista. Paikallisesti vainot kohdistuvat juuri kristittyihin laajemmin kuin mihinkään muuhun uskonnolliseen ryhmään.

Euroopan yhteisön katolisten piispojen konferenssin julkaisemien tietojen mukaan uskonnollisuuteen kohdistuvasta suvaitsemattomuudesta johtuvista hyökkäyksistä maailmalla 75 prosenttia kohdistuu juuri kristittyihin.

Laajalle levinneet kristittyjen vainot myös ravistelevat jälkikolonialistisia myyttejä kristinuskosta kehittyneen lännen ja ”valkoisen miehen uskontona”. Marshall, Gilbert ja Shea valottavat kirjassaan sitä millaiset kasvot on 2000-luvun
kristinuskolla:

”Monet ovat tietämättömiä siitä, että kolme-neljäsosaa maailman 2.2 miljardista nimellisesti kristitystä, samoin kuin ehkä neljä-viidesosaa maailman aktiivikristityistä, asuu kehittyneen lännen ulkopuolella. Vain kaksi maailman kymmenestä suurimmasta kristillisestä yhteisöstä – nimittäin Yhdysvallat ja Saksa - sijaitsee kehittyneessä lännessä. Maailmanlaaja kirkko koostuu valtaosaltaan naisista ja ei-valkoihoisista ihmisistä. Kiinasta saattaa pian tulla maa, jossa on kaikkein suurin kristillinen yhteisö koko maailmassa. Samaan aikaan Latinalainen Amerikka on suurin kristillinen maantieteellinen alue ja Afrikasta on tulossa suurimman kristillisen väestön omaava manner. Keskiverto kristitty planeetalla, jos sellainen löytyisi, olisi todennäköisesti brasilialainen tai nigerialainen nainen tai kiinalainen nuori”

Marshallin, Gilbertin ja Shean mukaan kristittyjä vainotaan nykyään kiihkeimmin post-kommunistisissa (valtionateismi) sekä islamilaisissa maissa ja Etelä-Aasian hindulaisilla ja buddhalaisilla alueilla. 

Eräillä alueilla vainot tulevat suoraan valtion taholta, jonka politiikkaan kuuluu väkivalloin taikka byrokraattisesti tiukasti valvomalla ja rajoittamalla estää kristinuskon leviäminen ja tukahduttaa kirkkojen toiminta. Tällaisia maita ovat vaikkapa Pohjois-Korea, Vietnam, Kiina, Burma, Saudi Arabia ja Iran.

Toisilla alueilla vainot taasen johtuvat siitä, että valtio on liian heikko tai välinpitämätön suojellakseen kristittyä vähemmistöä paikallisten kiihkoilijoiden mielivallalta. Näin vaikkapa Nigeriassa ja Irakissa.

Erilaiset alueellisesta hallinnasta kamppailevat terroristiryhmät, kuten Al-Shabab Somaliassa tai Taliban liike Afganistanissa, myös vainoavat kristittyjä.

Kiina, Vietnam ja Kuuba ovat kirjoittajien mukaan esimerkkejä maista, joissa kristinusko on vainojen hellittäessä kyennyt jossain määrin toipumaan ja elävöitymään jälleen.

Toisilla alueilla kristinusko on häviämässä kokonaan. Irakissa, jossa kristittyjä oli aikoinaan 35 prosenttia väestöstä on jäljellä enää 1.5 prosenttia kristittyjä. Iranissa kristittyjen määrä on pudonnut 15 prosentista 2 prosenttiin, Syyriassa 40 prosentista 10:een, Turkissa 32 prosentista 0.15 prosenttiin. 

”Nykyajan kristityt ovat niin rajujen vainojen kohteena, että sellaista on vaikea edes kuvitella. Joillakin alueilla kristinusko saattaa hävitä kokonaan uskonnollisten ääriliikkeiden ja despotismin seurauksena,” totesi Yhdysvaltojen kansainvälisen uskonnonvapauskomission edesmennyt puheenjohtaja Leonard A. Leo.

Kirjoittaessaan kristittyjen vainoista kirjoittajat tarkoittavat todellisia uskonnonvapausloukkauksia, eikä vain kristittyjen uskonnollisten tunteiden loukkaamista. ”Vainoilla me tarkoitamme tässä kirjassa sitä, että kohdemaissa elää kristittyjä, joita kidutetaan, raiskataan, vangitaan tai tapetaan uskonsa vuoksi. Heidän kirkkojansa saatetaan myös tuhota ja niihin hyökätä.”

Vainoista voidaan puhua myös (The US International Religious Freedom Act, 1998) silloin kun uskonnonvapautta loukataan ”mielivaltaisesti kieltämällä, rajoittamalla tai rankaisemalla” uskovia kun he:
  • kokoontuvat rauhanomaisesti uskonnollisiin tapahtumiin kuten jumalanpalveluksiin, saarnaamaan ja rukoilemaan.
  • puhuvat vapaasti omasta uskostaan
  • vaihtavat uskontoaan tai uskonnollista viitekehystään
  • pitävät hallussaan ja jakavat uskonnollista kirjallisuutta, mukaan lukien Raamattuja
  • kasvattavat lapsiaan valitsemansa uskonnon opetusten mukaisesti
Uskonnonvapautta (IRFA 1998) loukkaavat myös:
  • mielivaltaiset rekisteröintivaatimukset
  • Mikä tahansa seuraavista teoista, jos sellainen on seurausta henkilön uskonnonharjoituksesta tai uskonnollisista käsityksistä: pidätys, kuulustelu, kohtuuttomien taloudellisten rangaistusten antaminen, uskonnolliset pakkokäännyttämiset, pahoinpitely, kidutus, silpominen, raiskaukset, orjuuttaminen, murhat ja teloitukset.
Lännen hallitusten ja median vaitonaisuus on osaltaan vastuussa siitä, että vainot kristittyjä kohtaan lisääntyvät, toteavat Marshall, Gilbert ja Svea  kirjassaan.

Esimerkiksi kirjoittajat muistuttavat kuinka suuri kansainvälinen kohu nousi Taliban liikkeen tuhottua Bamiyanin laakson suuret Buddhan patsaat vuonna 2001. Vuonna 2010, Yhdysvaltojen tukeman presidentti Kharzain hallituksen silmien alla, Afganistanissa lanattiin maan tasalle maan viimeinen kristillinen kirkko. Kansainvälinen hiljaisuus oli korviahuumaava. Afganistan liittyi teollaan Saudi Arabian kaltaisten maiden joukkoon, jotka eivät salli maassaan lainkaan kirkkorakennuksia. Kristittyjen on pakko kokoontua salaa kodeissaan.

Ja tuskinpa pääministeri Jyrki Katainenkaan mainitsi sanaakaan maassamme vierailleelle Turkin pääministeri Erdoganille siitä miten historiallisen Nikean kirkolliskokouksesta kuuluisassa kaupungissa (nykyisin Iznik) sijainnut Hagia Sofian kirkko (samanniminen kuin Istanbulissa) muutettiin marraskuussa 2011 valtion määräyksestä moskeijaksi. Tai siitä mitä Turkin laittoman miehityksen aikana, joka alkoi vuonna 1974, Pohjois-Kyproksella on tapahtunut kristityille sekä kirkoille, luostareille, kristityille hautausmaille. Turkin joukot ovat peräänantamattomasti pyrkineet hävittämään kaikki jäljet alueen kristillisestä menneisyydestä. Monet kristityt pakenivat Etelä-Kyproksen puolelle. Vain noin 350 kreikkalaisortodoksista asukasta on jäljellä alueella, joka nykyään on lähes täysin islamisoitu. Jäljet lähes parituhat-vuotisesta kristinuskon vaikutuksesta on lähes kokonaan hävitetty. Toukokuussa 2011, kertovat Marshall, Gilbert ja Shea, tuhottiin Vokolidan kylässä pohjoisessa sijainnut, lähes kaksisataa vuotta vanha kreikkalaisortodoksinen Pyhän Teklan kappeli. 

Kristuksen sankarit 

Vainotut –kirjassa on dokumentoitu mittava määrä tapauksia kristittyjen vainoista 2000-luvulla eri puolilla maailmaa. Ne antavat tilastoja paremmin kuvan siitä todellisuudesta, pelosta ja epävarmuudesta, jossa monet kristityt tänä päivänä joutuvat elämään. Kirjoittajat kertovat tapauksista paikoin hyvinkin tarkasti. Ohessa eräitä rajusti tiivistämiäni poimintoja: 

Pohjois-Korea 2001 – Nainen keskusteli naapurinsa kanssa uskonnosta. Hänet pakotettiin ottamaan ero miehestään ja passitettiin vankileirille, jossa hän kuoli. 

Pohjois-Korea 2003 – Eräs 16-vuotias poika oli opetellut Raamattua ulkoa. Hän ja hänen koko perheensä vangittiin. Syytös: Levitti ”huhuja Jumalasta”. 

Egypti 2005 – Turvallisuusviranomaiset pidättivät kristityksi vuonna 2003 kääntyneen muslimimiehen. Häntä kidutettiin repimällä varpaankynsiä. Hänet toimitettiin pakkohoitoon Kairon El-Khankan mielisairaalaan, jossa häntä pidettiin eristyksissä ja estettiin nukkumasta. Muutama kuukausi myöhemmin vapauduttuaan hän pakeni ja piiloutui. 

Orissa, Intia 2008 – Äärihindut tappoivat 40 kristittyä, raiskasivat naisia, polttivat elävältä, tuhosivat tuhansia koteja, polttivat satoja kirkkoja. Pari vuotta myöhemin, 2010, noin 60 Orissan vainoissa kadonnutta naista löydettiin Delhistä myytynä seksiorjiksi. 

Azerbajdzan 2009 – Poliisi tunkeutui pastori Shingarovin kotiin ja pani kaiken mullin mallin etsiessään ”laittomia kirjoja”, kuten Raamattuja. 

Malesia 2009 – Tulliviranomaiset alkoivat takavarikoida kristillisiä kirjoja, joissa käytettiin sanaa Allah. Noin 35 000 Raamattua takavarikoitiin. Maaliskuussa 2011 hallitus lupasi antaa Raamatut siinä tapauksessa, että niihin merkittäisiin päälle teksti ”Ainoastaan kristittyjen käyttöön”. 

Afganistan 2010 – Talibanit ampuivat kuoliaaksi kymmenen kristillisen lääkäritiimin jäsentä. 

Saudi Arabia 2010 – Yli 150 katolilaista pidätettiin osallistumisesta salaiseen messuun. 

Pakistan 2010 – Jouluaattona, 12-vuotias kristitty Anna kaapattiin autoon, joka vei hänet toiseen kaupunkiin. Siellä häntä pidettiin kahdeksan kuukautta, raiskattiin toistuvasti, pahoinpideltiin ja käskettiin kääntyä Islamiin. Syyskuussa 2011 Anna onnistui pakenemaan sieppaajiltaan. 

Saudi Arabia 2011 – Teksti koulukirjassa: ”Apinat ovat sapattikansaa, juutalaisia; siat ovat Jeesuksen joukkoon kuuluvia vääräuskoisia, kristittyjä.” 

Tadzikistan 2011 – Uusi lakiehdotus ”vanhempain vastuusta”, jonka mukaan alle 18-vuotiaat eivät saisi lainkaan osallistua kristillisiin jumalanpalveluksiin. 

Turkmenistan 2011 – Baptisteja ja Jehovan todistajia kidutettu Seydin työleirillä psykotrooppisilla huumeilla. 

Pakistan 2011 – Kristitty nainen tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen. Syytös: Kosketteli Koraania epäpuhtailla käsillä.

Ja niin edelleen.

Kristittyjen vainot ovat kaikkein ankarimmat ja väkivaltaisimmat tänä päivänä juuri islamilaisilla alueilla. Kuten yllä olevista poiminnoista ja muusta edellä kirjoitetusta voi havaita, vainot ovat silti paljon laajempi ilmiö. 

Mitä voimme tehdä?

Tutkijoiden Marshall, Gilbert ja Shea vaikuttava kirja ei ole kirjoitettu ainoastaan kauhukertomusten luetteloksi. Se on kutsu toimintaan. Vainot ovat todellisuutta ja meidän on herättävä tähän samaan todellisuuteen, vaikka vainot eivät kosketa meitä henkilökohtaisesti.

Meidän voimme rukoilla vainottujen sisartemme ja veljiemme puolesta ja pitää heidän tilannettaan esillä. Meidän tulee hankkia tietoa ja levittää sitä.

Kristittyjen vainoja seuraavat ihmisoikeusryhmät tarjoavat myös tilaisuuksia osallistua erilaiseen vetoomustoimintaan, joilla autetaan uskonsa tähden vangittuja ja pahoinpideltyjä.

Yksi tällainen vetoomus on Iranissa yli vuoden vangittuna ollut pastori Saeed Abedini, josta voit lukea lisää tästä linkistä. Voit myös osallistua vetoomukseen Abedinin puolesta tästä linkistä.

Kärsivät ja vainotut kristityt tietävät omakohtaisesti opetuslapseuden todellisen hinnan. Heidän uskonsa on esimerkki myös meille seistä selkä suorana ja pitää kristillistä todistusta esillä. Meillä on siihen vapaus.

-------------------

KANSAINVÄLINEN RUKOUSTAPAHTUMA VAINOTUN SEURAKUNNAN PUOLESTA Sunnuntaina 10.11. klo 18, Vanhassa kirkossa, Lönrotinkatu 6, Helsinki

Tule mukaan ja osallistu Kansainväliseen rukouspäivään vainotun seurakunnan puolesta (IDOP 2013) Helsingin Vanhassa kirkossa, Lönnrotinkatu 6, sunnuntaina 10.11 klo 18. Tilaisuudessa ovat mukana Barnabas Fund -ihmisoikeusjärjestön kansainvälinen johtaja Patrick Sookhdeo ja järjestön tiedottaja Caroline Kerlake ja pastorit Arto Antturi ja Seppo S. Kosonen sekä KIO:sta Juhani Huotari, Pirkko Säilä, Kari Tassia, Minna Oikarinen ja Jyrki Kela. Tilaisuuden järjestää Suomen Evankelisen Allianssin Kristittyjen ihmisoikeusryhmä (KIO). Musiikista vastaa sudanilainen lauluryhmä.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Aivokirurgi Eben Alexanderin kuolemanrajakokemus – Totuus taivaasta vai jotain aivan muuta?

Yhdysvaltalaisen Eben Alexanderin ”taivaskokemus” kuoleman rajan takaa (Near Death Experience, NDE) herätti maailmalla huomiota, kun aikakauslehti Newsweek teki siitä kansijutun vajaa vuosi sitten. Heaven Is Real (Taivas on todellinen) –julisti Newsweekin kansi. Alexander kertoi kokemuksestaan kirjassa, joka oli juuri ilmestynyt englanniksi nimellä Proof of Heaven. Kuluvana syksynä Alexander vieraili Suomessa markkinoimassa kirjansa suomenkielistä versiota Totuus taivaasta – Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus (WSOY).
Tutustuttuani Eben Alexanderin suurta huomiota herättäneeseen tapaukseen Newsweek –lehden pohjalta, puhuin NDE kokemuksista, niihin liittyvästä tutkimuksesta sekä Raamatun opetuksesta kuoleman jälkeisestä elämästä Savenvalajan Pajan kokomittaisessa opetusillassa viime marraskuussa 2012. Mainittu opetus löytyy yhä Mediakanavaltamme kolmiosaisena opetuksena. Siksi en tässä blogissani ryhdy lähemmin kuvailemaan Alexanderin kokemuksen sisältöä, koska se on katseltavissa / kuunneltavissa mainitsemastani opetustallenteessa, johon ohjaavat linkit löytyvät tämän blogin lopusta.
Opetuksen jakautuminen kolmeen eri jaksoon on opetusta katsottaessa syytä pitää mielessä, sillä ensimmäisessä osassa käsittelin Alexanderin kokemusta kyseisen lehtiartikkelin valossa, joka laajuudestaan huolimatta jätti vielä monia kysymyksiä auki. Vasta myöhemmin kirjan saatuani käsitys Alexanderin kokemuksesta on täsmentynyt ja puheen kahdessa jälkimmäisessä osassa esiin nostamani varaukset ja huolenaiheet ovat nousseet sitäkin tärkeämpään asemaan. Puheessani käsittelen ja arvioin myös muita tunnettuja kuolemanrajakokemuksia, kuinka niitä on yritetty selittää (osa 2), sekä Raamatun opetusta kuoleman jälkeisestä elämästä (osa 3), joten katsoja saa perspektiiviä myös niiden kautta Alexanderin kokemukseen. 
Alexanderin kokemus kumoaa materialistisen maailmankatsomuksen
Ennen kuin Eben Alexanderin kokemusta voi arvioida kristinuskon näkökulmasta on sille kuitenkin ensin annettava asiaankuuluva painoarvo sellaisenaan. Kokemus on lääketieteellisesti ajateltuna poikkeuksellisen vahva haaste materialistiselle maailmankatsomukselle, joka pyrkii kieltämään sielun, kuolemanjälkeisen elämän, ja pelkistämään ihmisen tietoisuuden vain aivojen sähkökemialliseksi toiminnaksi.
Tohtori Alexanderin, entisen vankkumattoman ateistin, materialistinen – ”mihin puu kaatuu siihen se maatuu” – maailmankatsomus muuttui kokemuksen myötä kertaheitolla. Se mitä hän ei ennen pitänyt lainkaan mahdollisena ja totena osoittautui hänelle vastaansanomattoman todelliseksi. Harvardissa lääketiedettä opettanut ja vuosikymmeniä aivokirurgina itse toiminut Alexander tiesi näet tarkkaan mitä aivoissa tapahtuu ja ei tapahdu, ja mikä tieteen mukaan piti olla mahdollista ja mahdotonta. Ei siis ole yllättävää, että voimakas kokemus mullisti hänen perusmaailmankatsomukseensa täysin.
Alexanderin kokemusta on vaikea sivuuttaa materialistisen pelkistävästi, vaikkapa aivojen happivajauksella. Se edellyttäisi jotain toimintaa aivojen tietoisuutta säätelevässä osassa, jota Alexanderilla ei lainkaan ollut.
Newsweek –lehdessä Alexander kirjoittaa:
”Useimmat kuolemanrajakokemukset aiheutuvat hetkellisestä sydänpysähdyksestä. Sydän lakkaa pumppaamasta verta avioihin, jotka eivät sen seurauksena saa riittävästi happea ja niin aivot eivät enää kykene tukemaan tietoisuutta. Tämä ei – kuten itse ennen omaa kokemustani olin ensimmäisten joukossa huomauttamassa – merkitse, että aivot ovat todella kuolleet … Useimmat näitä kokemuksia kokeneet olivat huonossa kunnossa, mutta eivät olleet ihan oikeasti lähellä kuolemaa. Mutta minä olin. Synapsit – aivojen neuronien väliset tilat, jotka tukevat sähkökemiallista toimintaa, joka saa aivot toimimaan – eivät ainoastaan toimineet huonosti minun kokemukseni aikana. Ne pysähtyivä kokonaan.
Kirjansa liiteosiossa Eben Alexander arvioi muitakin materialistisia selitysyrityksiä hänen kokemukselleen lääketieteen valossa, kuten voimakkaan lääkityksen aiheuttamia hallusinaatioita. Mutta nekin edellyttäisivät jonkinlaista aivotoimintaa, mitä Alexanderilla ei ollut. Se mitä Alexander koki, ei tapahtunut hänen aivoissaan. Hän oli jossain muualla.
Lääketieteen näkökulmasta Eben Alexanderin NDE kokemus lienee yksi vahvimpia olemassa olevia tieteellisesti varmennettuja viitteitä siitä, että aineellinen todellisuus ei ole koko todellisuus, kuoleman jälkeen on elämää ja materialistinen maailmankatsomus väärä.
Vaikka se voikin tulla kuoleman rajalla ateistille ihan uutena asiana vastaan, niin Raamatun valossa ei tietenkään ole mitään uutta ilmoitusta se, että ihmisellä on sielu ja kuoleman jälkeen on elämää.
Eben Alexander - meedio ja shamaani?
Päästyäni lopulta tutustumaan itse kirjaan Proof of Heaven kävi ilmeiseksi, että Alexanderin NDE kokemus on sisällöllisesti erittäin ongelmallinen kristinuskon ilmoituksen valossa. Kirjasta käy ilmi, että Alexander, samoin kuin tunnettu NDE tutkija Raymond Moody, ryhtyi kokemuksensa innoittamana etsimään yhteyttä kuolleiden henkiin. Alexander uskoo meidän siis voivan olevan mediumistisesti yhteydessä vainajien kanssa ja siten saavamme jotain arvokasta tietoa universumista ja ”jumalasta”.
Hän kertoo kokemuksensa aikana päässeensä lähimmäksi koko kaikkeuden ”ydintä” (Core) kuin kukaan koskaan aiemmin ennen häntä. Hän väittää olleensa "suorassa" tai "välittömässä" yhteydessä jumalalliseen. Kirjasta välittyykin Alexanderin vankkumaton usko omaan rooliinsa jonkin aivan ainoalaatuisen henkisen tiedon ja salaisuuksien sanansaattajana. Hän on eräänlainen shamaani. Hän ei tosin itse tätä termiä itsestään käytä. Kuitenkin tapa, jolla hän puhuu roolistaan kuoleman tuolla puolen saamansa viestin ja kokemusten sisällön välittäjänä sekä kaikkien mahdollisuuksista pyrkiä meditatiivisesti yhteyteen henkien maailman kanssa, oikeuttaa termin käytön.
Alexanderin kokemuksesta puuttuvat kokonaan ajatus Vapahtajasta tai synnistä. Hänen kohtaamansa naispuolinen opas (joka kirjan lopussa paljastuu hänen nuorena menehtyneeksi sisarekseen, jota hän ei koskaan ehtinyt tuntea) sanoo hänelle vain salaperäisesti: ”Olet rakastettu ja hyväksytty. Sinulla ei ole mitään pelättävää. Et voi tehdä mitään väärin.” Oprah Winfreyn haastattelussa Alexander tosin on täsmentänyt, ettei tämä tarkoita, ettei ihminen voisi tässä maailmassa tehdä mitään väärää. Ainoastan, että hän oli rakastettu ja täysin turvassa taivaskokemuksensa aikana.
Ja vaikka Alexander ohimennen kertoo miten merkitykselliseksi hän kokemuksensa jälkeen koki käynnin kirkossa ja ehtoollisella, hän silti kuvailee jumalaa hindulaisuuden Om-tavun avulla. Vaikuttaakin siltä, että hän pyrkii tyypilliseen New Age tapaan yhdistelemään eri perinteitä ikään kuin kaikki uskonnolliset käsitykset olisivat yhtä tosia kuvauksia Jumalasta.
Voivatko NDE kokemukset olla pahojen henkien aikaansaamia?
Tohtori Eben Alexander suhtautuu kokemukseensa yllättävän naivilla herkkäuskoisuudella. Hänellä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että hänen kokemuksensa oli todellinen. Yhtäältä tämä johtuu varmasti siitä, että kokemus itsessään on ollut voimakas. Muuttihan se entisen ateistin kertaheitolla uskomaan henkimaailman todellisuuteen. 
Mutta vaikka kokemus sellaisenaan olisi aito osoitus henkimaailman ja kuoleman jälkeisen elämän todellisuudesta tästä ei automaattisesti voida päätellä, että Alexanderin kokemus ei voisi johtaa häntä harhaan. Alexander tuntuu odottavan kirjansa lukijalta kritiikitöntä tempautmista hänen kiehtovan kokemusmaailmansa pyörteisiin ja siitä tehtyihin tulkintoihin.
Jos kuitenkin henkien maailma on todellinen ei ole lainkaan tavatonta ajatella, että siinä missä ihmiset toisinaan valehtelevat toisilleen, on myös olemassa henkiä, jotka voivat valehdella ihmisille, jotka astuvat heidän maailmaansa. Raamatun mukaan on olemassa eksyttäviä henkiä (1 Joh. 4:1-3) minkä vuoksi varoitetaan: ”Älkää jokaista henkeä uskoko”. Raamattu tuskin turhaan jyrkästi kieltää yritykset ja pyrkimykset hankkiutua henkimaailman ja vainajien kanssa tekemisiin meedioiden ja spiritualistien välityksellä (5 Moos. 18:10-11).
NDE-kokemukset osa yleistä ilmoitusta?
Siinä missä erilaisten sairaskohtausten tai onnettomuuksien yhteydessä sattuneiden, lääketieteellisesti todennettavien kuolemanrajakokemusten voidaan ajatella antavan meille jonkinlaista kokemuksellista valoa kysymykseen siitä onko kuoleman jälkeen ylipäätään elämää, liikutaan mielestäni ns. yleisen ilmoituksen alueella. Tällöin henkilö ei ole etsinyt yhteyttä henkien maailmaan. Hän vain on joutunut kuoleman rajalla tekemisiin sen kanssa.
Jumala on luonut sekä näkyväisen että näkymättömän, enkelit ja henkivallat (Kol. 1:16). Apostoli Paavalin mukaan ihminen voi luomakunnasta päätellä, että Jumala on olemassa (Room. 1:19-23). Mutta tämä tieto sellaisenaan ei automaattisesti johda ihmistä palvelemaan Jumalaa luojana, vaan itsepetokseen synnin tähden taipuvainen turmeltunut sydän ja mieli voi kaikesta huolimatta johtaa ihmisen harhaan palvelemaan epäjumalia.
Henkien näkymätön maailma, jonka kanssa ihminen saattaa kuolemanrajakokemuksessa joutua kosketuksiin, kuuluu myös Jumalan luomaan maailmaan. Se saattaa vakuuttaa paatuneimmankin ateistin, kuten Eben Alexanderin, henkien maailman ja kuolemanjälkeisen elämän todellisuudesta, mutta se ei itsessään vielä kerro koko totuutta.
Myös tässä kohtaa Alexander menee ilmeisen harhaan ajatellessaan, kuten kirjasta käy selvästi ilmi, että ruumiillisuus rajoittaa ja sitoo ihmistä johonkin vähemmän todelliseen. Ruumiittomassa hengen maailmassa sen sijaan ihminen on vapaa kaikesta mikä sitoo häntä valheellisuuteen. Niinpä kaikki mitä hän hengen maailmassa kokee täytyy olla totta. Tämä on puhtaaksiviljeltyä gnostilaisuutta. Ei kuitenkaan ole mitään itsestään selvää syytä olettaa, että synti ei voisi vääristää havaintoja myös kuolemanrajakokemuksissa. Tai että ihmisen taipumus itsepetokseen olisi vähäisempää ilman ruumista, kuin ruumiissa.
Vaikka kuolemanrajakokemukset voivat yleiseen ilmoituksen piiriin kuuluvana vakuuttaa ihmisen kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuudesta yleensä, aivan niin kuin luodun näkyvän maailman tarkastelu voi vakuuttaa Jumalan olemassaolosta yleensä, tämän pidemmälle niistä ei useinkaan voida päätellä.
Vasta Jumalan erityinen ilmoitus Jeesuksessa ja Pyhän Hengen antamassa Raamatussa ohjaa ihmisen tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti, ei vain luomakunnasta pääteltävissä olevana Luojana, vaan myös syntien anteeksiantajana.
Sopivatko NDE-kuvaukset kristilliseen käsitykseen taivaasta ja helvetistä?
Raamattu ei itse asiassa kuvaile taivasta tai tuonpuoleista yleisesti ottaen kovin laajalti tai yksityiskohtaisesti. Erilaisten kokemusten sisältämiä ”maisemakuvauksia” tärkeämpää on arvioida Jumalan sanan valossa mikä on kuolemanrajakokemusten mukanaan tuoma sanoma. Alexander kuvailee laajalti näkemäänsä ja kuulemaansa. Pelkän maiseman perusteella ei useinkaan voida tehdä suuria johtopäätöksiä.
On syytä pitää mielessä, että Jeesus nousi ylös kuolleista. Toisin kuin kuolemanraja kokemuksia omaavat, tai Eben Alexander, Jeesus ei ollut vain kliinisesti kuollut, tai syvässä koomassa. Hän nousi biologisesta kuolemasta ja tietää asioista kuoleman rajan tuolta puolen. Hänen sanansa ovat viimeinen kriteeri NDE kokemusten arvioimiseksi. Ne ovat myös luotettava kriteeri tällaisten kokemusten arvioimiseksi, sillä Jeesus oli lähtöisin Jumalan taivaasta ja tietää totuuden taivaasta paremmin kuin kukaan kuoleman rajalla kääntymässä käynyt.
Useimmat julkisuuteen tulleet kuolemanrajakokemukset, myös Eben Alexanderin, ovat myönteisiä ”taivaskokemuksia”. Todistaako tämä, että helvettiä ei kenties ole? NDE kokemuksia saaneet ihmiset eivät ole kokeneet lopullista, biologista kuolemaa. Hehän ovat vironneet henkiin. Jotkut näistä kokemuksista mahdollisesti valottavat vain joitakin hetkiä välittömästi kuoleman jälkeen. Missä he olisivat jos eivät olisi palanneet, emme tiedä.
Toisaalta on olemassa myös ahdistavia helvettikokemuksia, kuten YouTubesta löytyvät ateisti Howard Stormin tapaus. Kuolemanrajakokemuksia vuosikymmeniä tutkinen sydänlääkäri Maurice Rawlingsin mukaan ahdistavia kokemuksia on enemmän kuin mitä julkisuuteen tulleiden taivaskokemusten perusteella voisi ajatella.
Jeesus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti
Kristitty ihminen ei perusta uskoansa kuolemanjälkeiseen elämään ja tuonpuoleiseen ihmisten kuolemanrajakokemusten varaan, vaikka näistä voidaankin yleisesti ottaen saada tukea sille käsitykselle, että kuoleman jälkeen on elämää.
Näissäkin kysymyksissä kristitty arvioi kaikkea Raamatun ja Jeesuksen opetusten valossa. Jeesus on totuus (Joh. 14:6) eikä mikään kokemus edes kuoleman rajalta mikä ei ohjaa ihmistä turvaamaan Jeesukseen ole totuudesta. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, ei koomasta, ja osoitti, että Jeesus puhui totta. Siksi Hänen opetuksensa on asetettava elämän ylimmäksi ohjenuoraksi ja kaikkien kokemusten arvioimisen ensisijaiseksi kriteeriksi. Ei ole mahdotonta, että Jumala antaa jonkun ihmisen joskus kokea jotain taivaasta, helvetistäkin.
Kuoleman jälkeen on elämää. Senhän me jo tiesimme. Jeesus, kuolleista noussut Jumalan Poika, sen meille kertoi kauan sitten. Millaista elämää? Jälleen kannattaa kuunnella Jeesusta, joka tuli taivaasta ja noustuaan kuolleista palasi Isän oikealle puolelle taivaassa, josta hän kerran tulee takaisin.
Raamatun ilmoitussanan valossa Eben Alexander liikkuu vaarallisilla vesillä.  Eksyen ja eksyttäen. Hän ei kokemuksensa kautta ole ollut välittömämmässä tai läheisemmässä yhteydessä Jumalaan kuin Jeesus Kristus.
Jeesuksesta Jumala itse sanoi: ”Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä” (Markus 9:7).

--------
Studio 24 MEDIAKANAVALLA
 Mitä kokemukset kuoleman rajan tuolta puolen paljastavat meille? Mitä Raamattu opettaa kuolemanjälkeisestä elämästä? Pasi Turusen kolmiosaisessa opetuksessa kuulet kokemuksista kuoleman rajan takaa ja NDE tutkimuksesta maailmalla.
Osa 3: Raamattu ja kuoleman jälkeinen elämä


Eben Alexanderin haastaattelu:

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lähetysseuran luopumus syvenee - kuvamanipulointia neuvostotyyliin...

”Lähetysseura lopetti lähettiensä perhekuvien julkaisemisen” kerrottiin Kotimaa –lehdessä viime viikolla (10.10.2013). Mainitun otsikon alla juttu alkoi puolilihavalla yhden virkkeen ingressillä ”Oikeusoppineen mielestä laki ei estä perhekuvien käyttöä”.

Lähetysseuran muodollinen selitys ja syy uudelle linjaukselleen oli vetoaminen ”yksityisyyden suojaan”, jonka mukaan ”työnantaja saa käsitellä vain välittömästi työsuhteen kannalta tarpeellisia tietoja”. Lähetysseuran mukaan työntekijän perhesuhteet eivät sellaisia ole.

Tähän saakka eri lähetysjärjestöt ovat varsin yleisesti ja luontevasti julkaisseet lähettiensä perhekuvia, koska lähetystyön luonteeseen on kuulunut koko perheen siunaaminen.

Poikkeuksen ovat muodostaneet maat ja alueet, joilla toimivien lähettien nimiä ja kuvia ei turvallisuussyistä (esim. työ islamilaisissa maissa) julkaista lainkaan.

Vaikka lakia yksityisyyden suojasta työelämässä tulkitaan nykyään tiukemmin kuin ennen, mikään laki ei eksplisiittisesti estä julkaisemasta lähettien perhekuvia, kunhan se ei tapahdu vastoin lähettien toiveita. Siinä ei ole mitään rikollista. Mikään laki ei myöskään vaadi julkaisemaan lähettien perhekuvia. Tai ylipäätään mitään kuvia.

Eri lähetysjärjestöt ovat tähänkin asti onnistuneet toimimaan terveen harkinnan mukaan ja tilanteesta riippuen asianmukaisella varovaisuudella.

Tuntuukin siltä, että lain tiukkaan tulkintaan vetoamisen takana on jotain muuta.

Todellinen syy Lähetysseuran uuteen linjaukseen juuri nyt on se, että viime kesänä Lähetysseura siunasi lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin. Kotimaa -lehdessä asiaa kommentoi Lähetysseuran viestintäjohtaja näin: 

”Lähetysseuran viestintäjohtajan Eeva Kemppi-revon mukaan muutokseen vaikutti välillisesti se, että järjestö lähetti työhön parisuhteensa rekisteröineen parin.

- Jouduimme tarkistamaan työntekijöiden yksityisyyden suojaan liittyviä asioita ja perehtymään lakiin perusteellisemmin.

Kemppi-repo korostaa, että henkilötietolaki kieltää työnantajaa käsittelemästä tai julkaisemasta arkaluonteisia tietoja.

- Niihin lukeutuu myös seksuaalinen suuntautuneisuus.”

Lähetysseura olisi voinut halutessaan aivan hyvin julkaista rekisteröidyssä suhteessa elävien miesten kuvat erikseen ottamatta mitään kantaa heidän arkaluontoiseksi koettuun seksuaaliseen suuntautuneisuuteensa. Tai jättää kokonaan julkaisematta.

Sen sijaan Lähetysseura päätti tehdä jotain aivan muuta ja poistaa Jumalan sanan mukaista perhemallia edustavien lähettiensä kuvat käytöstä.

Tässä nähdään hyvin, miten sukupuolineutraali agenda tekee perinteisestä perhemallista poliittisesti epäkorrektia tavaraa. Sellaista ei saa näkyä kuvissa, koska se saattaisi epäsuorasti ottaa kantaa ja korostaa homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien lähettien Jumalan tahdon vastaista elämänmallia.

Miesparin takia otetaankin nyt sitten perhekuvat pois käytöstä koska niiden heteroseksuaalinen kuvasto – mies, vaimo ja lapset – saatetaan kokea kiusalliseksi ja kenties poliittisesti epäkorrektiksi.

Perinteinen perhe on Lähetysseurassa joutunut epäsuosioon. Ainakin valokuvissa.

Uutisen luettuani mieleeni palautui väkisinkin entisessä Neuvostoliitossa harjoitettu kuvamanipulointi. Milloin Leninin milloin Stalinin ympäriltä, yksi jos toinenkin poliittiseen epäsuosioon ajautunut henkilö vaivihkaa katosi valokuvista pois. Kuvat oli muutettava vastaamaan vallitsevaa vallankumouksellis-poliittista todellisuutta. Kuvien piti olla poliittisesti korrekteja.

Vaikuttaa siltä, että Lähetysseura on viime kesäisen jälkeen aivan polvillaan, ei suinkaan Jumalan, vaan sateenkaariagendan edessä.

Valokuva-gate on, paitsi jonkinlainen ummehtunut tuulahdus menneisydestä,  hätkähdyttävä symbolinen esimerkki siitä miten sukupuolineutraali agendan omaksuminen vahingoittaa perinteisen, oikean perheen ja avioliittojen asemaa. Se vaikuttaa, siltä näyttää, jopa perhevalokuviin.

Sellaista saa aikaa sukupuolineutraali suomettuminen.

maanantai 12. elokuuta 2013

Onko Jumala olemassa? Kosmologinen argumentti 4 minuutissa

Jumalan olemassaoloa voidaan perustella rationaalisesti. Yksi tällainen perustelu on kosmologinen Kalam-argumentti. Suomessakin vieraillut filosofi William Lane Craig on tehnyt tämän argumentin tunnetuksi sekä akateemisessa että populaarissa tuotannossaan. 

Kalam-argumentti pyrkii kolmevaiheisen syllogismin avulla deduktiivisesti osoittamaan, että universumilla täytyy olla alkusyy. Mikäli lähtöpremissit (1 ja 2) pitävät paikkaansa, johtopäätös (3) seuraa väistämättä.

Kalam -argumentti näyttää tiivistettynä seuraavalta:

1. Kaikella, minkä olemassaololla on alku, on syy (cause)
2. Maailmankaikkeuden olemassaololla on alku. 
3. Maailmankaikkeuden olemassaololla on siis syy (cause)

Syyllä tässä yhteydessä ei tarkoiteta merkitystä tai tarkoitusta, vaan kausaalista selitystä (cause).

Kalam-argumentti ei suoraan esitä, että universumin kausaalinen selitys löytyisi Jumalassa. Tämä voidaan kuitenkin johtaa Kalam -argumentin pohjalta seuraavasti: Koska kaikki aine, tila/avaruus (space) ja aika sai alkunsa universumin saadessa alkunsa (kohta 2) ei kyseinen olemassaolon alulle välttämätön alkusyy (kohta 1) voi itse olla aineesta ja ajasta riippuvainen universumin sisäinen selitys.

Oheinen neljän minuutin lyhyt video (engl.) on erinomainen johdatus Kalam-argumenttiin ja valaisee myös lähemmin lähtöpremissien perusteita. 

Jälkimmäinen video on hauskasti toteutettu kooste W. L. Craigin vastauksista kymmeneen kaikkein yleisimpään vastaväitteeseen YouTubessa. Kyseinen video vastaa myös useisiin ensimmäisen videon synnyttämiin kysymyksiin koskien Kalam-argumenttia.

Ensiksi kannattaa kuitenkin katsoa neljän minuutin pätkä kaikessa rauhassa.



Ja kiinnostuneille jatkoksi alla oleva kooste: 



Lopuksi kerrataan vielä asia 1 minuutissa: 

perjantai 9. elokuuta 2013

Jeesuksen Golf-pallo – Juuri kun luulit, ettei Herra kuule rukouksiasi, niin…

Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:25-28)

Minua on kiehtonut ja koskettanut Johanneksen evankeliumin lopusta löytyvä kuvaus Jeesuksen ilmestymisestä epäilevälle Tuomakselle.

Tietysti voisin taas kirjoittaa tutusta teemasta: uskosta, joka ei perustu näkemiseen. Mutta minua kiehtoo tässä kohtaamisessa eräs toinen seikka.

Kun Jeesus viimein ilmestyi myös Tuomakselle hän tiesi tarkkaan mitä tämä oli aiemmin sanonut. ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani…” Tuomas oli sanonut. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni…” sanoi Jeesus heti hänelle ilmestyessään.

Miten Jeesus saattoi tietää mitä Tuomas oli puhunut, vaikka ei ollut edes läsnä kuulemassa?

Vai oliko sittenkin?

Tähän Jeesuksen ja Tuomaksen kohtaamiseen kätkeytyy sanoinkuvaamaton rohkaisun sanoma.

Jeesus kuulee meitä silloinkin, kun luulemme, ettei hän meitä kuule. Hän kuulee, vaikka meistä tuntuu siltä, ettei hän ole lainkaan läsnä.

Emme näe häntä. Kuitenkin hän kuulee ja tietää. Hän tietää meidän hätämme, kipumme, epäilyksemme, koetuksemme. Hän tietää, vaikka meistä tuntuisi, ettei Jeesus ole lähimaillakaan, kun meihin koskee. 

Mieleeni palautuu usein tapaus vuosien takaa ajalta, jolloin Patmos Lähetyssäätiö piti säännöllisiä hengellisiä kokouksia Harjukatu 2:ssa Helsingin Kristillisessä Keskuksessa.

Noihin aikoihin palvelimme  vaimoni, Parvinin, kanssa usein yhdessä siten, että minä saarnasin Jumalan sanaa ja rukouspalvelun alkaessa pyysin hänet rinnalleni rukoilemaan. Toki teemme tätä yhä vieläkin silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Vaimoni on armoitettu esirukoilija. Esirukoilijan sydämellä varustettu. Mutta myös Pyhän Hengen antamalla profetoimisen ja näkijän lahjalla varustettu ihminen.

Yhtenä tällaisena iltana Kristillisessä Keskuksessa pyysin vaimoni jälleen saarnani päätteeksi rinnalleni rukoilemaan. Hetkisen rukoiltuaan hän nosti katseensa kohti yleisöä ja sanoi: ”Herra näytti minulle näyssä naishenkilön. Näin sinut seisomassa kotona peilin edessä ennen kuin lähdit tähän kokoukseen. Katselit kuvaasi ja itkit ja kyselit Herralta miksi Hän ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoi minulle: Hän on kuullut sinun rukouksesi. Tule tänne eteen, niin rukoilemme puolestasi”

Monien vastaavanlaisten rukoushetkien joukosta tämä on erityisesti vuosien varrelta jäänyt mieleeni. Sen muisteleminen herkistää minut vieläkin. Näen yhä mielessäni elävästi kuinka Kristillisen Keskuksen kokousauditorion aivan perimmäisiltä istuimilta nousee ylös täysin ventovieras naishenkilö, raivaa tiensä vieressä istujien ohitse käytävälle ja astelee määrätietoisin askelin käytävää pitkin luoksemme salin etuosaan. Seuratessani hänen tuloaan huomaan hänen pyyhkivän kyyneleitä, jotka valuvat valtoimenaan.

”Minä olen se nainen”, hän nyyhkytti pysähdyttyään meidän eteemme. ”Juuri ennen tänne tuloa seisoin peilin edessä kysellen miksi Jumala ei minua kuule."

Miten kukaan saattoi tietää mitä hän ennen kokousta yksinäisyydessä oli tehnyt ja rukoillut? Kukaan ihminen ei ollut nähnyt tai kuullut mitä hän oli kotona tehnyt ennen kokousta. Herra, joka on aina läsnä kuitenkin tiesi ja rohkaisi häntä Pyhän Hengen välittämän profeetallisen viestin kautta luottamaan siihen, että Jumala on häntä kuullut.

Toinenkin tapaus monien joukosta palautuu tähän yhteyteen mieleeni. 

Olimme Turun VPK:n salissa monia vuosia sitten avustamassa esirukouspalvelussa Leo Mellerin kokouksessa. Leo oli saarnannut ja oli aika avata alttarihetki. Ihmiset saivat tulla pyytämään esirukousta puolestaan.

Rukoilimme vaimoni kanssa monien apua etsivien kanssa pyytäen Jumalalta apua heidän elämänsä tilanteisiin. En muista siitä tilanteesta kuin kaksi asiaa. Pitkän seisomisen seurauksena jalkojani särki sekä naishenkilön, joka pyysi esirukousta elämäntilanteessa, jossa koki itsensä neuvottomaksi ja ahdistuneeksi. Hän ei tarkemmin kertonut mistä oli kysymys, mutta pyysi rukoilemaan puolestaan. Mehän rukoilimme.

Rukoiltuamme vaimoni nosti päänsä ja sanoi naiselle hiukan epäröiden: ”En oikein tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta näin sinut Golf-mailan kanssa. Sinä yritit sohia palloa reikään ja olit turhautunut, kun se ei tahtonut mennä sisään. Mutta lopulta sinä sait sen reikään."

Minä olin lähinnä vaivautunut tilanteesta. Puhe Golf-mailoista ja palloista tuntui niin eriskummalliselta. Lapselliselta. Sitä paitsi se ei tuntunut yhtään ”hengelliseltä”. Mitä taivaallista siinä nyt oli puhua Golfista rukoushetkessä. Miksi ihmeessä Herra tällaista näyttäisi, ajattelin mielessäni. Mahtoiko vaimoni nyt innostua liikaa. Mutta pidin mölyt mahassa ja nielin saarnamiehen ylpeyteni.

”Toi kuvastaa just mun tilannettani tilanteeni”, nainen tokaisi.

"Ehkä Herra halusi rohkaista sinua luottamaan siihen, että lopulta asiat järjestyvät," vaimoni sanoi, ja jatkoi hieman hämmentyneenä: ”Minä en vain oikein ymmärrä miksi Herra tällaista minulle näytti - Golf-pallon ja mailan”

”Minä tiedän!” nainen vastasi tomerasti. Asiassa ei tuntunut olevan hänelle mitään epäselvää. ”Minun mieheni on ostanut meille ensi viikoksi Golf-kurssin ja me menemme sinne yhdessä ensi viikolla!”

Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle ylösnousemisensa jälkeen hän teki tälle selväksi, että hän tiesi kaiken mitä Tuomas oli sanonut, vaikka Tuomas ei häntä siinä tilanteessa nähnytkään. Herra oli silti läsnä.

Ehkä sinäkin olet rukoillut elämäsi vaikeuksien keskellä ja luullut, ettei Jumala sinua kuule. Miten rohkaisevaa onkaan tietää, että Herra Jeesus tuntee meidät, tietää tarpeemme, ja kuulee meitä ahdistuksessamme.

Silloinkin, kun ajattelemme olevamme aivan yksin ongelmiemme kanssa ja luulemme huutavamme tyhjyyteen emme sittenkään ole unohdettuja emmekä yksin. Herra Jeesus itse vakuuttaa sanassaan sinulle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”.

Hän kuulee rukouksemme ja tietää hätämme silloinkin, kun meistä tuntuu, ettei hän ole edes läsnä. Ajallansa hän vastaa ja ilmestyy avuksi. Tavalla tai toisella.

Älä anna periksi.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kambrikauden räjähdys ja Darwinin pahentuva epäilys

Sain juuri päätökseen STEPHEN C. MEYERIN erinomaisen uutuuskirjan "DARWIN'S DOUBT - The Explosive Origin of Animal Life and The Case for Intelligent Design." Amazonin kaikkien aikojen myydyimpien kirjojen kymmenen kärkeen välittömästi noussut kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Hyvin kirjoitettu. Maallikkokin pysyy kärryillä

Jo Darwin itse myönsi Lajien Synty -teoksessaan kambrikauden uusien eliömuotojen nopeasti, ilman edeltäviä välimuotoja tapahtuvan ilmaantumisen fossiiliaineistoon (ns. kambrikauden räjähdys) muodostavan vaikean haasteen teorialleen.

Standardi darwinismin mukaan kehitys eläinkunnassa kohti kehittyneempiä ja monimutkaisempia eliömuotoja on tapahtunut yhdestä kantamuodosta käsin, äärimmäisen pienin askelin ja suunnattoman pitkän ajan kuluessa.

150 vuotta myöhemmin Darwinin kohtaama ongelma ei kuitenkaan ole ratkennut teorian eduksi. Päin vastoin. Välimuotoja ei edelleenkään ole löytynyt ja kaiken kukkuraksi molekyylibiologian tuomat uudet löydöt (esim. populaatio genetiikka, epigenetiikka ym. ym.) ovat entisestään syventäneet ja pahentaneet neo-darwinistiseen selitykseen sisältyviä ongelmia.

Meyer tiivistää kambrikauden räjähdyksen fossiiliaineiston synnyttämän ongelman darwinismille todistusaineiston valossa seuraavasti:

Kun paleontologit vuosien varrella ovat pohtineet kambrikautista ja sitä edeltävää fossiiliaineistoa . . . he ovat huomanneet kambrikauden räjähdyksessä useita darwinistesta näkökulmasta odottamattomia piirteitä. Aivan erityisesti: (1) kambrikauden eliömuotojen nopea ilmestyminen; (2) kambrikauden eläinten esikambrikauden yksinkertaisempiin eliöihin kytkevien fossiilisten välimuotojen puuttuminen; (3) hätkähdyttävän suuri joukko täysin uusia eliömuotoja uusine ruumiinrakenteineen; ja (4) malli, jossa radikaalisti erilaiset (eliö)muodot fossiiliaineistossa nousevat ennen pieniä, pienen skaalan monimuotoistumista ja variaatioita. Tämä malli käytännössä kääntää päälaelleen darwinistiset odotukset, joiden mukaan meidän pitäisi nähdä äärimmäisen pieniä muutoksia, joista vasta asteittain seuraa suurempia ja suurempia eroavaisuuksia (eliö)muodoissa." (Darwin's Doubt, s. 34).

Lisäksi kambrikauden räjähdys ei merkitse ainoastaan täysin uusien eliöiden ja uusien ruumiinrakenteiden esiintymistä, vaan myös niiden rakentamiseksi vaadittavaa aiva uutta informaatiota. Niinpä on alettu puhua myös kambrikauden informaatioräjähdyksestä.

Kambrikauden fossiiliaineisto sekä uudet tutkimukset genetiikan alueella eivät tue ajatusta yhteisestä kantamuodosta, eikä darwinistisen mekanismin (mutaatiot+luonnonvalinta) kykyä luoda uusia ruumiinrakenteita ja niiden syntymiseen vaadittavaa informaatiota siinä ajassa, jota kambrikausi edellyttää. Edes maapallon koko historia ei siihen riittäisi. Tämä on kyetty matemaattisesti osoittamaan.

Neo-darwinistinen evoluutioteoria onkin uusien löytöjen myötä muodostumassa uppoavaksi laivaksi.

Meyer osoittaa laajalti eri evoluutiotutkijoiden tutkimuksista miten useat heistä itse ovat alkaneet näiden ongelmien kasaantuessa etsimään uutta teoriaa, joka tekisi oikeutta kambrikauden todistusaineistolle, johon neo-darwinismi on osoittautunut kykenemättömäksi tarjoamaan selitystä. Meyer arvioi kirjassaan myös näitä uusia yrityksiä.

Meyer, jonka aikaisempi kirja Signature in the Cell herätti myös paljon keskustelua, edustaa itse ns. älykkään suunnittelun (intelligent design) teoriaa. Hänen mielestään se tarjoaa lupaavimman ja selitysvoimaisimman vaihtoehdon neo-darwinistiselle selitykselle.

Ohessa yksi sitaatti kirjan loppupuolelta, joka summaa kambrikauden todistusaineiston kahdelta kannalta (käännös on omani): 

"Sekä Kambrikauden eliömuodot että malli, jolla ne ilmestyvät fossiiliaineistoon osoittavat juuri niitä piirteitä, joita me voimme odottaa näkevämme siinä tapauksessa jos ne ovat älykkään syyn aikaansaamia. Lisäksi, Kambrikauden eliömuodot sekä tapa, jolla ne ilmestyvät on ristiriidassa sen kanssa mitä meidän tulisi odottaa näkevämme fossiiliaineistossa sekä eläinmaailmassa mikäli taustalla olisi puhtaasti materialistinen 'alhaalta-ylös' tapahtuva evoluutioprosessi. Vaikka tämä saattaa loukata monien tieteilijöiden materialistista herkkätunteisuutta, on erittäin vaikea välttyä siltä johtopäätökseltä, että suunnitteluhypoteesi tarjoaa itse asiassa paremman, kausaalisesti selitysvoimaisemman vaihtoehdon Kambrikauden tapahtuman synnyttämille piirteille." STEPHEN C. MEYER - Darwin's Doubt (Harper One, 2013, p. 379). 

Paleontologi Tri. MARK MCMENAMIN toteaa kirjan takakannessa: 

"Meidän darwinistisen analyysin läpitunkemien paleontologien on vaikea myöntää neo-darwinististen selitysten epäonnistuneen surkeasti kambrikauden räjähdyksen selittämisessä. Viime vuosina on saatu uutta tietoa, joka ei suinkaan ole ratkaissut Darwinin dilemmaa, vaan pikemminkin pahentanut sitä. Meyer kuvailee tämän ongelman eri dimensioita selkeästi ja täsmällisesti. Hänen kirjansa muuttaa pelin luonnetta evoluutiotutkimuksen osalta ja osoittaa meille oikean suunnan etsiessämme teoriaa, joka selittäisi eläinkunnan alkuperän." 

Todistusaineisto neo-darwinistista evoluutioteoriaa vastaan on kasaantumassa kovaa vauhtia. Evoluutiotutkijat tietävät neo-darwinismiin sisältyvät ylitsepääsemättömät  ja kasvavat ongelmat. Puhuessaan toinen toisilleen he myöntävät, kuten Meyer osoittaa lhdelainauksin, nämä ongelmat avoimesti, vaikka usein dogmaattisesti kieltävät evoluutioteorian sisältävänä yhtään mitään ongelmia joutuessaan julkisesti vastaamaan neo-darwinismiin kohdistettuun kritiikkiin.

Tieteen suunta darwinismin osalta on kuitenkin kääntymässä. Hitaasti mutta varmasti.

Meyerin kirja löytyy edullisesti vaikka Adlibris.com verkkokaupasta: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=0062071475

Suosittelenko? Ehdottomasti! 

------
PS: Käännökset Meyerin kirjasta ovat omiani. Jos niissä on jotain epätarkkuuksia terminologian tai tieteen suhteen vastuu niistä on minun.

lauantai 3. elokuuta 2013

Todistaako tiede, ettei Jeesus ole voinut nousta kuolleista?




Kuolleet eivät luonnostaan heräile henkiin. Todistaako tämä, ettei Jeesuskaan ole voinut nousta kuolleista? Mike Liconan lyhytvideosarjan 8. osassa tartutaan kiinni tieteelliseen maailmankuvan, jonka valossa kuolleista nousemista pidetään mahdottomana.



Myth #8: Science Proves that Resurrections Cannot Occur from Credo House on Vimeo.

Kokeellinen luonnontiede perustuu luonnossa tapahtuvien asioiden toistuvaan havainnointiin ja niistä tehtyihin yleistyksiin.

Mitä siis pitäisi ajatella Jeesuksen kuolleista heräämisestä sen tosiasian valossa, että meillä ei ole luonnossa havaintoja ihmisistä, jotka nousevat luonnollisesti kuolleista.

Se, että kukaan muu maailmassa eläneistä ihmisistä ei koskaan ole herännyt kuolleista uuteen kuolemattomaan elämään ei kuitenkaan ole todiste Jeesuksen ylösnousemusta vastaan.

Kristinusko näet ei opeta, että kuolleista herääminen on jokin luonnollinen ilmiö, jollaisia tapahtuisi säännönmukaisesti. Se, että ihmiset eivät luonnollisesti herää kuolleista ei ole argumentti kristinuskoa vastaan. Se on osa kristinuskon argumentaatiota.

Jos Jeesus heräsi kuolleista kyse ei voi olla luonnollisesta asiasta. Kristinuskon mukaan Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Siksi se tosiasia, ettei tiede tunne tapauksia, joissa kuolleita heräisi, ei ole todiste siitä, ettei Jumala herättänyt Jeesusta kuolleista.

Licona pyytää ajattelemaan veden päällä kävelyä. Jos marssitamme lähes kaikki nyt elävät miljardit ihmiset vesialtaalle, he kaikki vajoavat. Lopuksi pyydämme kolmevuotiasta poikaa, yrittämään samaa. Hän kieltäytyy luonnollisesti ensin, koska on nähnyt kaikkien muiden epäonnistuvan. ”Entä jos sanon ’Anna kätesi'? Sitten pidän hänen käsistään kiinni altaan reunalla niin, että hän kulkee veden pinnalla altaan toiseen päähän?” Licona kysyy.

”Nyt sinä huijasit! Sinähän autoit häntä!”, joku huudahtaa. ”Juuri niin,” vastaa Licona. Kukaan ei pysty kävelemään vedenpäällä luonnostaan, ellei joku auta häntä.

Aivan samalla tavalla Jeesuskaan ei itsestään, luonnollisesti noussut kuolleista. Jumala herätti hänet.

Vaikka tiede ei tunne muita tapauksia, jossa joku olisi herännyt kuolleista, se ei todista, ettei Jeesus olisi voinut nousta kuolleista.

”Tiede voi vain todistaa, että kuolleet pysyvät luonnollisesti kuolleina, mutta ei sitä, että Jumala ei voisi herättää kuolleita. Tiede ei todista, ettei Jumala ole voinut herättää Jeesusta kuolleista,” Licona sanoo.

Lopuksi Licona muistuttaa siitä, että Jeesuksen kuolleista herääminen ei ole verrattavissa ihan kenen tahansa ylösnousemiseen. Jeesus väitti olevansa Jumalan poika ja sanoi kuolleista nousemisensa todistavan oikeaksi sen kuka hän oli.

Liconan lyhytvideosarjan 9. osassa pohditaan väitettä, jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemuksesta ei yksinkertaisesti ole riittävästi näyttöä.

----------------

perjantai 2. elokuuta 2013

Palkittu dokumentti "180 - sydämen täyskäännös"

Ray Comfrotin laadukas ja pysähdyttävä dokumentti löytyy nyt YouTubesta myös suomenkielisellä tekstillä varustettuna. Siksi nostan sen uudestaan esiin blogillani. Ja koska se liittyy myös aiemmin kirjoittamaani. Antoisia katseluhetkiä.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Abortti - Miksi ei?

Osallistuin kerran kristittyjen lääketieteenopiskelijoiden järjestämään keskustelutilaisuuteen Tampereella. Aiheena taisi olla uskon rooli julkisuudessa. Kaikkein antoisin keskustelu tapahtui kuitenkin suomalais-kansalliseen tyyliin itse tilaisuuden jälkeen kahvikupin äärellä. 

Päätoimittaja Leif Nummelan kanssa huomasimme istuvamme uteliaiden nuorten lääketieteenopiskelijoiden ympäröimänä vastaamassa heidän kysymyksiinsä abortista. He olivat selvästi joutuneet miettimään asiaa opintojensa vuoksi ja se tuntui juuri sillä hetkellä aidosti painavan eräiden mieltä.

Keskustelun edetessä mieleeni palautui valaiseva anekdootti, jonka olin lukenut Gregory Kouklilta. Siinä tiivistyy elämän puolesta –logiikan keskeisin eettinen periaate.

Abortin puolesta ja sitä vastaan voidaan esittää monenlaisia argumentteja. Tämä yksi eettinen näkökohta nousee ylitse muiden. Se on keskeisin näkökohta koko elämän puolesta –logiikan ymmärtämiseksi. Vastauksesta riippuu myös miten tulisi suhtautua kaikkiin muihin abortin puolesta esitettyihin argumentteihin. 

Lupa tappaa?

Koukl pyytää meitä kuvittelemaan mielessämme seuraavaa tilannetta:

Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”

Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?

”Mikä se on?”

Haluat luonnollisesti selvittää mikä se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt luonnollisesti katsomaan saadaksesi selvyyden siihen "mikä se on".

Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.

Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.

Miksi?

Koska niin ei saa tehdä  i h m i s i l l e.  Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollistakin tapakasvatusta. 

Yksi ainoa kysymys

Tämä yksi ainoa kysymys on abortin eettisen oikeutuksen kannalta kaikkein perustavin. Vastaus kysymykseen ”Mikä se on?” – ratkaisee abortin eettisenä kysymyksenä lähes kaikissa tapauksissa. 

Jos syntymätön ei ole ihminen on lähes yhdentekevää mitä "sille" tapahtuu. Tapa, syö se, käytä lannoitteena kukkapenkissä. Ihan sama. Jos sen sijaan syntymätön on ihminen meillä ei ole eettistä oikeutta eikä lupaa tappaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä.

Kun abortin puolustajat vetoavat joskus siihen, että ”se” on ”vain solumöykky” he osoittavat ymmärtävänsä miten eettisesti keskeisen on kysymys siitä mikä on syntymätön. 

Ihminen on ihminen hedelmöityksestä saakka

Tieteen näkökulmasta asia on yksiselitteinen. Viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisen anatomian ja embryologian parissa elämäntyönsä tehneen Arizonan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessori Ward Kischerin artikkeliin The Corruption of Science of Human Embryology sekä Downin syndroomaan johtavan kromosomivirheen löytäneen geneetikon Jerome Lejeunen artikkeliin When Does Human Life Begin?

Kischer ja Lejeune osoittavat sen kiistattoman tosiasian, että uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä. Tämän jälkeen ei ole jotain erillistä hetkeä jolloin ”ihmisyys” tulee syntymättömään lapseen, tai jolloin syntymättömästä tulee ihminen. Uusi ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Joka on tästä eri mieltä ei ole eri mieltä uskonnosta. Hän on eri mieltä tieteen kanssa. 

Se minkä kokoisia kulloinkin olemme ja missä sijaitsemme ei tee meistä ihmisiä. Meistä ei tule ihmisiä vasta synnytyskanavan ulkopuolelle siirtyessämme.

Kussakin ihmiskehityksen vaiheessa – niin kohdussa kuin sen ulkopuolella - me näytämme juuri siltä miltä ihmisen kuuluukin näyttää tuossa vaiheessa, ja olemme juuri sen kokoisia kuin meidän kuuluukin olla.

Tajunnan tila ja itsetietoisuus eivät ole ihmisyyden ensi sijaisia mittareita. Muutoinhan lakkaisimme olemasta ihmisiä tajuttomana, nukkuessamme tai vaikka nukutuksessa ollessamme. 

Monet abortin puolesta esitetyt väittämät ratkeavat kunhan ensin on vastattu kysymykseen ”Mikä se on?”. Elämän puolesta –argumentaation logiikka lähtee siitä, että (a) syntymätön on ihminen ja että (b) on eettisesti väärin riistää viattoman ja puolustuskyvyttömän ihmisen elämä. 

Abortti on ruma ja ihmisarvoa alentava toimenpide.  

Kotimaa -lehden (25.7.2013)  yleisönosastolla jälkipuitiin Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivien kohupuhetta useassa mielipidekirjoituksessa. 

Eräs heistä, anestesiaerikoissairaanhoitaja E. Tapani Savolainen kirjoitti mm. näin:

Mitä tulee aborttiin ja sen vertaamiseen teurastukseen, minun sanottava arkkipiispa Mäkisen vuoksi, että jotain siitä tiedän. Olen ollut mukana sadassa raskaudenkeskeytyksessä ja väitän eläimen teurastamisen olevan sivistynyttä ja inhimillistä toimintaa. Arkkipiispa Mäkinen tuskin on kuullut, miltä kuulostaa sikiön mekaaninen tuhoaminen imulaitteistolla, enkä ala sitä myöskään tässä kuvailemaan.”

Mitä yhteiskunta voisi tehdä?

Aborttien määrä Suomessa on laskenut. Silti Suomessa tehdään noin 10 000 aborttia vuodessa. Yli 30 joka päivä, kuten Päivi Räsänen Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa muistutti.

Tilastoja saattaa kuitenkin kaunistaa abortoivien jälkiehkäisymenetelmien yleistyminen.

Hyvä yhteiskunta tunnetaan siitä, että se pitää kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsentensä puolta. Kuka voisi olla enemmän tällaisessa asemassa kuin syntymätön lapsi. Lapsen elämää on siten suojeltava jo ennen syntymää. Viattomien ja puolustuskyvyttömien ihmisten surmaaminen äitiensä kohtuihin ei ole humaania, eikä kuulu sivistysvaltion piirteisiin.

Jos puhuttaisiin verovaroista niin yhteiskunnan tulisi mielestäni suunnata johdonmukaisesti käytössä olevia terveydenhuollon resursseja ja varoja sellaisiin palveluihin, joissa nuoria aborttia harkitsevia äitejä rohkaistaisiin synnyttämään lapsensa ja tuettaisiin heitä tässä ennen ja jälkeen synnytyksen.

Lisäksi isät on myös saatava kantamaan vastuunsa, vaikka maksattamalla osa näin syntyneistä terveydenhuollon kustannuksista. Mikäli avioliitto ei jostain syystä houkuta, vaikka pitäisi. - "If you play like an adult, you pay like an adult".

Avioliittolakiin voitaisiin tietysti luoda lisää myönteisiä kannustimia, jotta avioliitto alkaisi uudella tavalla houkuttelemaan ja rohkaisemaan isiä kantamaan vastuun lapsistaan ja vaimoistaan. 

"Mitä jos..."

En ole tässä kirjoituksessa ryhtynyt yksityiskohtaisesti vastaamaan mahdollisiin abortin puolesta esitettyihin yleisiin väitteisiin tai mahdollisiin ”entä jos…” asetelmiin.

Erilaisten vastaantulevien tapausten tarkastelu edellä kirjoitetun valossa on toki tärkeää. Niiden ratkaisemisen kannalta tämä yksi syntymättömän ihmisen statusta ihmisenä koskeva kysymys on kuitenkin oltava paikoillaan ensin. Se on perustavalla tavalla eettinen ydinkysymys.

Emme suinkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä vain koska he ovat meille taakka tai pidämme heitä ei-toivottuina. Raiskaus on hirvittävä rikos naista kohtaan. Silti sekään ei ole eettinen peruste surmata rikoksen kannalta täysin sivullinen henkilö, tässä tapauksessa lapsi, vaikka raskaus olisikin rikoksen seurausta. Sellaisessa tilanteessa nainen tarvitsee aivan erityistä tukea. Emme kuitenkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä siksi, että he muistuttavat meitä traumaattisista kokemuksista. Lasta ei pidä rangaista hänen isänsä rikoksesta.

Bosnian sodan aikana 1990-luvulla Patmos Lähetyssäätiö tuki taloudellisesti auttamistoimintaa, jossa sodan uhreiksi joutuneet raiskatut naiset saivat asua turvallisessa perheryhmäkodissa, saivat kaikenlaista psykologista ja lääketieteellistä apua sekä tukea ja saivat synnyttää lapsensa. Monet naiset saivat avun tuon toiminnan kautta ja monet lapset löysivät tiensä perheisiin. Näin elämälle pelastettuja lapsia elää tänäkin päivänä.

Ainoa tapaus, jossa abortti voi olla eettisesti perusteltu on silloin, kun äidin henki on vaarassa. Tällainen on eettisesti rinnastettavissa tilanteeseen, jossa kahdesta hukkuvasta toinen on vetämässä toisenkin pinnan alle eikäole mahdollista pelastaa molempia. Silloin on eettisesti perusteltua irrottaa toinen toisesta ja pelastaa heistä toinen, etteivät molemmat huku. Tämä on äärimmäinen tapaus.  

Valtaosa Suomessa tehtävissä aborteista, lähes kaikki, tehdään kuitenkin ns. sosiaalisista syistä. 

Entä jos olet tehnyt abortin?

En ole aborttia aiemmin blogillani käsitellyt kuin kerran (Abortti - ettei totuus unohtuisi, 22.9.2008). Vaikka yllä olen käsitellyt aborttia pääasiassa eettisenä kysymyksenä se ei tarkoita, etten ymmärtäisi miten emotionaalisesti herkkä ja raskas aihe on. Varsinkin, jos joku on tehnyt lapselleen abortin.

Mutta asia ei muutu muuksi kaunistelemalla. Abortti on lääketieteellisesti ruma toimitus. Äidin se voi traumatisoida vuosiksi. Syntymättömän viattoman lapsen se tuhoaa joka kerta.
Vastaus abortin synnyttämään ahdistukseen ja syyllisyyteen ei ole syyllisyyden kieltäminen tai torjuminen. Abortti on synti, jonka saa anteeksi tunnustamalla sen Jumalalle ja turvaamalla Kristuksen täytettyyn työhön. Tätä lohtua mikään laki, etiikka tai edes tiede ei ihmiselle tarjoa. Mutta sen tarjoaa evankeliumi Jeesuksesta.

Kukaan meistä ei voi asettua toisen yläpuolelle ikään kuin olisimme itse kaikesta puhtaita ja eettisesti moitteettomia. Jokainen meistä on rikkonut Jumalaa vastaan ja tarvitsee anteeksiantamusta, jonka Hän on valmis antamaan jokaiselle Häntä katumuksessa lähestyvälle.

Tämä kutsu koskee myös vääryyttä tehneitä isiä, jotka ovat saattaneet tyttöystävänsä raskaaksi ja sitten joko hylänneet heidät kipuilemaan yksin tai pahimmassa tapauksessa painostaneet heitä aborttiin.

Kristuksen anteeksiantamus parantaa abortin aiheuttamat sisäiset haavat. Menneisyyden väärät valinnat ja virheet saa silloin jättää taakseen eikä niistä tarvitse enää kantaa syyllisyyttä. Kristuksen tähden Jumala sulkee hellästi armahtavaan syliinsä niin äidin kuin lapsenkin, joka ei koskaan saanut syntyä.