keskiviikko 31. elokuuta 2011

Mietteitä - Pensées VII

Blaisé Pascalhan tunnettiin kristinuskoa koskevien keskeneräisten mietelmien laatimisesta. Keskeneräisyydessä on se hyvä puoli, että lukija itse voi kehitellä ajatukset loppuun. Tämän perinteen innoittamana vuorossa jälleen ties kuinka mones osa omia Mietteitäni. Luonnollisesti keskeneräisinä. Niin kuin itse elämäkin.

Vihapuhetta. Julkiseen keskusteluun on noussut uusi käsite, jota kaikki viljelevät, jonka sisältöä kukaan ei osaa tarkkaan määritellä, jonka kohteeksi jokainen aina itse kokee joutuvansa, mutta johon kukaan ei koskaan tunnusta syyllistyvänsä. Välillä herää vakava epäilys, että tarkoitus on vain nostaa omat mielipiteet arvostelun yläpuolelle leimaamalla kriittinen erimielisyys vihapuheeksi. Vihapuhetta on selkeä väkivaltaan yllyttäminen. Siihen tulee puuttua. Sellainen pitää tuomita. Muilta osin riittää, kun muistetaan hyvät tavat, toisten kunnioitus ja Jeesuksen opetus siitä, ettei ketään saa halveksua tai nimitellä. Itsekritiikkiä.

Miesparin siunaaminen. "Nyky-Venäjällä on oma siunauskaava ydinohjuksille. On vaikea ymmärtää, miksi miesparia ei voisi yhtä hyvin siunata”, totesi professori Jukka Korpela Helsingin Sanomissa. Tarkoittiko professori tosiaan, että Venäjän kirkossa ydinohjuksia siunataan avioliittoon? Ei tietenkään tarkoita. Ei kaikki siunaaminen liity avioliittoon. Eikä pari miestä yhdessä välttämättä ole miespari, vain koska pappi rukoilee heille siunausta. Keskiaikainen kirkko siunasi liturgisesti ystävyyssuhteita, mutta ei homosuhteita. Miksi kirkko olisi siunannut suhteita joista se samaan aikaan kirkkolaissa tuomitsi usean vuoden katumusharjoitukseen? Mahtoiko professorin lausahdus muuten olla sitä kauheaa vihapuhetta? Hänhän rinnastaa miesparit joukkotuhoaseisiin. Vai rinnastaako? Ei tietenkään oikeasti rinnasta. Niin kuin ei ”Annin” uskoontulotodistuskaan rinnastanut heitä oikeasti murhaajiin.
 
Pietarin synnintunnustus. Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas. Tiedän, että en rakasta sinua tarpeeksi, niin kuin rakastaa tulisi Kaikkivaltiasta. Anna minulle anteeksi, että silloinkin kun kohoan lähemmäs sinua kuin kotkan siivillä, silmäni yhä tähyilevät alas maan pinnalle. Kaipaan ikuisuutta, mutta tunnen vain tämän elämän. Puhdista minut verelläsi. Ota pois syntini ja tekosyyni. Täytä minut Hengelläsi, että tyhjyys väistyisi. Sinun tulee kasvaa, minun vähetä. Herra. Sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.

Ehtoollisella. Minun tähteni. Minun puolestani. Herra, anteeksi. Herra, kiitos.

------
Mietteitä -sarjan kolumnit ovat aiemmin ilmestyneet Uusi Tie -lehdessä.

perjantai 5. elokuuta 2011

Miesparien siunaaminen - Onko kirkko keskiajalla siunannut homopareja?

Toisinaan vaikkapa netin keskustelupalstoilla voi lukea väitteen, että kristillinen kirkko on keskiajalla siunannut samaa sukupuolta olevia miespareja, kunnes suhtautuminen myöhemmin 1000-luvulla jyrkkeni. Tässä yhteydessä viitataan usein keskiaikaisiin kirkollisiin rukousteksteihin, joiden oletetaan viittaavan tällaisen käytännön olemassaoloon. Onko kirkko siis joskus suhtautunut suvaitsevasti homosuhteisiin, peräti siunannut sellaisia? Tämä olisi todellinen uutinen. Tosiasiat puhuvat kuitenkin toista.

Olin jo alkanut kirjoittaa aiheesta blogilleni, kun asia nousi tuoreella tavalla ajankohtaiseksi Helsingin Sanomissa ilmestyneen artikkelin myötä, joka oli otsikoitu sanoin ”Miespareja on siunattu liittoon jo keskiajalla” (HS verkkolehti 4.8.2011). Jutussa kerrotaan Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpelan tuoreesta kirjasta Miesparin siunaaminen, johon on koottu muinaisserbiaksi ja Bysantin kreikaksi kirjoitettuja rukouksia 900-luvulta 1300-luvulle. Hesarin jutulla on jo ainakin 4000 Facebook tykkääjää. Asia aivan ilmeisesti kiinnostaa monia.

On sinänsä arvokasta ja hyödyllistä, että suomalainenkin lukija pääsee tutustumaan omalla kielellään vanhaan kirkolliseen rukousperinteeseen. Siitä ei voi olla mitään vahinkoa. Eri asia on kestävätkö teksteistä esitetyt tulkinnat kriittistä tarkastelua vai ovatko ne vain nykyihmisen omien toiveiden ja kaipausten heijastamista ajassa taaksepäin vanhoihin teksteihin.

Korpelan esille nostamissa rukousteksteissä ei näet ole mitään uutta tai ihmeellistä. Uusi ei myöskään ole tulkinta, jonka mukaan nämä tekstit paljastaisivat kirkon suhtautuneen myötämielisesti homojen siunaamiseen keskiajalla.

Hesarin jutusta saa sellaisen käsityksen, että Korpelalla itsellään ei ole mitään missiota eikä hän itse ota kantaa siihen miten tekstit tulisi ymmärtää. Hän vain haluaa osoittaa, että tämmöistäkin on historiassa ollut. Johtopäätöksien teko jää toisille. Tämä väite olisi uskottavampi jos jutun edellisillä riveillä ei olisi kerrottu idean kirjasta syntyneen syksyllä, jolloin homokeskustelu oli kuumimmillaan ja jos kirjan otsikko olisi joku muu kuin johdatteleva ”Miesparien siunaaminen”.

Epäilyttävää

Vanhojen rukoustekstien homoteologinen tulkinta ei kuitenkaan kestä historiallista tarkastelua. Pikemminkin se herättää epäilyksen heti kättelyssä:

Miksi ihmeessä keskiaikainen bysanttilainen kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia homoseksuaaleja pareja avioliittoon samaan aikaan jolloin bysanttilainen kirkkolaki tuomitsi homoseksuaalisesta käyttäytymisestä usean vuoden mittaiseen katumusrangaistukseen?

It makes no sense.
 
Mutta ymmärtääksemme mistä on ja mistä taas ei ole kysymys on syytä astua yksi askel taaksepäin ja selvittää mistä keskiaikaisten rukoustekstien homoteologinen tulkinta on peräisin ja mistä teksteissä on kyse.

John Boswell ja epäonnistunut yritys kirjoittaa historiaa uudestaan

Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi (mies)ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.

Näihin teksteihin kiinnitti huomiota Yalen yliopiston professori ja historioitsija John Boswell viimeiseksi jääneessä kirjassaan (1994) Same-sex Unions in Premodern Europe. Hän esitti tällaisista kirkkojen hyvin tuntemista ystävyysliitoista revisionistisen tulkinnan, joka vähintään epäsuorasti antoi ymmärtää, että kirkko oli niissä siunannut homoliittoja ja homosuhteita.

Boswellin tulkinta on kuitenkin tyrmätty historiantutkijoiden toimesta väkinäisenä ja epähistoriallisena.

Mainittakoon vaikkapa bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija (jota Boswell siteeraa kirjassaan kolmasti) Patrick Viscuso. Hän kritisoi Boswellin tulkintaa terävästi otsikoidussa artikkelissaan Epäonnistunut yritys kirjoittaa historia uudelleen (Failed Attempt To Rewrite History, New Oxford Book Review).

Viscuso osoittaa Boswellin tulkinnan historiallisesti kestämättömäksi. Ystävyysliitoilla ei ollut mitään tekemistä "miesten välisten liittojen" kanssa millään nykykeskustelun kannalta relevantilla tavalla. Boswell, jopa kääntää tekstejä paikoin väärin saadakseen ne sopimaan agendaansa. Viscuso korostaa muun muassa, että adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli merkittäviä eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi (kihlaus, avioliittosopimuksen laatiminen, vihkiminen kruunauksineen). Vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sen sijaan sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen veljeksitekeminen synnytti heidän välilleen ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous).

Viscuso tähdentää myös ystävyysliittoja käsittelevien tekstien asiayhteyttä bysanttilaisissa teksteissä. Vastoin Boswellin väitteitä ystävyysliittoja käsitellään usein adoptiota - ei avioliittoa – käsittelevien tekstien yhteydessä. ”Veljeksi ottaminen / adoptointi” synnytti siten suhteen, joka poikkesi avioliitosta. Toisissa yhteyksissä se rinnastetaan kummin ja kastettavan väliseen hengelliseen suhteeseen. Viscuso pitää lisäksi merkillisenä sitä, että, mikäli Boswellin tulkinta pitäisi paikkansa ja kyse olisi ollut avioliittoon rinnastettavasta vihkimisestä ja liitosta, kirkolla ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia säädöksiä ystävyysliiton purkamisesta niin kuin sillä oli säädöksiä avioliittojen purkamisesta. Tämä entisestään korostaa sitä, ettei kyse lainkaan ollut avioliittoon rinnastettavasta riitistä.

”Boswellin yritys todistaa bysanttilainen adelfopoiesis eräänlaiseksi avioliiton muodoksi epäonnistuu siksi, että hänen tutkimuksensa esittää historiallisia tosiasioita ja tapahtumia irrotettuna asiayhteydestä”, Viscuso kritisoi. ”On totta, että adelfopoiesis tavallaan liitti kaksi henkilöä toisiinsa, mutta tämän instituution rinnastaminen avioliittoon edellyttää sellaista näkökulmaa ja asiayhteyttä, joka oli vieras bysanttilaiselle kirkolle”.

Huonoa historiantutkimusta

”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbride University) omassa arviossaan A Groom of One’s Own. Hänkin moittii Boswellia adelfopoiesis tekstien tendenssimäisen harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston.

Näissä liturgisissa teksteissä korostetaan, että siunauksen osapuolet liittyvät toisiinsa ”ei luonnon vaan uskon ja hengen sitein”. Heille rukoillaan ”puhtautta kaikesta liasta ja epäpuhtaudesta” sekä voimaa rakastaa toisiansa aiheuttamatta ”pahennusta”. Itse teksteissä, joita Boswell käsittelee ei Shawn mukaan ole mitään sellaista viittausta, jonka perusteella tuon ajan ihmiset olisivat nähneet niiden rinnastuvan avioliittoon. Eikä niistä löydy rinnastuskohtaa edes nykyiseen avioliittoon.

Tähän yhteyteen voidaan vielä mainita kristinuskon historiaan erikoistunut teologian apulaisprofessori Robin Darling Young Amerikan katolisesta yliopistosta. Artikkelissaan Homoavioliitto: Kirkkohistorian uudelleen kuvittaminen (Gay-Marriage: Reimaging Church History). Young aloittaa artikkelinsa kuvauksella, jossa hän itse eräällä Lähi-idän matkallaan sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen. Pelkästään kokemuksensa valossa Young pitää riitin homoteologista tulkintaa merkillisenä.

Boswellin markkinoiman teorian historiallisia ansioita Young pitää kuitenkin erityisen epäonnistuneina ja toteaa analyysinsä lopuksi: "Kaiken kaikkiaan [Boswellin] kirja ei onnistu saavuttamaan tavoitettaan … Pikemminkin kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla."

Otin yhteyttä sähköpostitse professori Youngiin viime vuonna. Pyysin häneltä haastattelua artikkelin tiimoilta. Hän kieltäytyi kohteliaasti todeten 17.10.2010 päivätyssä sähköpostissa (joka on tallella): "Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoavioliittoja. En ole tästä aiheesta käytettävissä haastattelua varten.  R. D. Young.“ (”I am opposed to bad history, not gay marriage. I would not be available for interview on this subject.”).

Riippuu mitä ”miespari” tarkoittaa


On siis totta, että keskiajan kirkossa oli olemassa käytäntö ja siunauskaava ”miesparien” ”liitoille”. Nämä sanat on kuitenkin syytä laittaa lainausmerkkeihin. Adelfopoiesis siunauksessa ei siunattu homoseksuaaleja pareja, eikä siunauksen osapuolia sen kautta ymmärretty liitettävän avioliitonomaiseen homosuhteeseen. Veljeysliiton synnyttämä suhde oli hengellinen, ei seksuaalinen tai aviollinen.

Pikemminkin kyseinen siunaus on mahdollista tulkita aivan päinvastoin kuin Boswell ehdottaa: Kirkon siunaus kahden toisilleen tärkeän ystävän kohdalla oli (muun ohella) tarkoitettu hälventämään vääränlaisia epäluuloja heidän suhteensa luonteesta. Tämä käy ilmi tekstien sanavalinnoista, joissa korostetaan, ettei kyse ole liittymisestä toisiin ”luonnon sitein”, vaan hengellisesti ja Pyhän Hengen välityksellä, sekä korostamalla yhteisen rakkauden (agape) puhtautta sekä kehottamalla karttamaan "pahennusta". Keskiaikaiset kirkonmiehet eivät olisi adelfopoiesis rukouksia lukiessaan ymmärtäneet siunaavansa homoseksuaalisessa suhteissa eläviä miespareja ja heidän yhteiselämäänsä, jonka kirkko tuohon aikaan selvästi tuomitsi kirkkolaissa.

Teksteille annettu homoeroottinen tulkinta on siten nykykeskustelun heijastamista sellaisiin teksteihin, joilla ei omassa historiallisessa asiayhteydessään ollut mitään tekemistä homoseksuaalisten suhteiden tai samaa sukupuolta olevien homoparien avioliittoon vihkimisen kanssa.

Paljon melua tyhjästä

Vuonna 1994 AIDSiin kuolleen John Boswellin revisionistinen tulkinta keskiaikaisista ystävyysliitoista jäi elämään liberaalissa homoteologisessa argumentoinnissa. Siihen törmää toisinaan vähän eri muodoissa eri yhteyksissä (kuten keskustelupalstoilla Wikipediasta poimittuina kuin yleisesti tunnettuna itsestäänselvyytenä). 

Samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta käytävän keskustelun ollessa kuumimmillaan Korpelan kirja löytää otollisen ja kiinnostuneen lukijakunnan, kuten tuhansiin noussut ”tykkääjien” määräkin osoittaa. Kirja herättää huomiota kuitenkin lähinnä vain siksi, että adelfopoiesis rukoukset tulevat nyt Korpelan kirjan myötä ensimmäistä kertaa - sikäli kun tiedän - myös suomenkielisen lukijan ulottuville. Niiden saaminen suomeksi on toki itsessään arvokasta ja hyödyllistä, kuten alussa totesin.

Nykyisessä vahvasti esiladatussa keskusteluilmapiirissä tekstit eittämättä tekevät vaikutuksen ensikertalaisiin lukijoihin, jolta puuttuu tarvittava ymmärrys tekstien asianmukaisesta historiallisesta asiayhteydestä ja asianmukaisesta tulkinnasta. Niissä esiintyvät sanat "siunaus", "liitto" ja viittaus mies pareihin tulevat tulkituksi nykykeskustelusta käsin tavalla, joka oli niiden alkuperäisessä historiallisessa tilanteessa täysin vieras.

Korpelalta olisi historioitsijana tässä suhteessa kenties voinut odottaa tekstien selkeämpää asettamista historiallisiin kehyksiinsä eikä vain niiden ilmeisen tarkoitushakuista pudottamista keskelle kuuminta seksuaalipoliittista keskustelua. Johdattelevasti otsikoitu kirja ei näet kaikesta huolimatta tuo mitään uusia tutkimuslöytöjä pintaan ja onnistuu siten ainoastaan lämmittämään uudelleen suomalaiseen populaarikulutukseen Boswellin täystyrmäyksen saaneen tulkinnan.

Kirkko ei ole keskiajalla, eikä muulloinkaan, siunannut samaa sukupuolta olevia homoseksuaaleja pareja avioliittoon taikka avioliitonomaisiin suhteisiin. Kirkko on johdonmukaisesti torjunut tällaiset suhteet sen itseymmärryksen ja teologian valossa Jumalan tahdon vastaisiksi.

------------------

Aiemmin aiheeseen liittyvää tällä blogilla: