"Mikä tekee sekavasta, kristinuskoa käsittelevien tekstipätkien kokoelmasta klassikon?" kyseli filosofinen aikakauslehti Blaise Pascalin Mietteitä -teoksen uuden suomennoksen ilmestyttyä.Lehti vastasi kuten filosofin tulee: "En osaa tarkkaan ottaen vastata tähän." Mietteitä tarjoaa kuitenkin "lahjakkaan ihmisen ajatukset idullaan, luonnoksina, ongelmina ja näkyinä."
Niin, tai sitten Pascalilla vain jäi kaikki aina kesken.
Omasta lahjakkuudestani en tiedä, mutta Pascalin hengessä tarjoilen silti ohessa ajatuksiani iduillaan, luonnoksina ja ongelmina. Jos kerran sekavissakin kristinuskoa käsittelevissä pätkissä voi piillä klassikon siemen.
Jumalan armo. Jumala armahtaa - minä en, kirjoitti Toni Halme. Uho hiipui ajan myötä Jumalan tehdessä show-nyrkkeilijän elämässä sinnikkäästi sitä kuuluisaa vasemman käden työtä. Lopulta suojaus putosi ja oikea suora - Kristus - osui minne pitikin. Toni todisti uskoontulostaan kristillisessä lehdessä. Moni epäili. Minäkin. Sen verran ristiriitainen persoona. Silti emme sano ristinkään ryövärille, että väärin rukoilit. Jumala armahti. Hazard ei. Antaa kehäraakin viimein levätä.
Media turmelee totuuden. Mitä ihmettä on tapahtunut totuudelle? Siitä on tullut jotain kielteistä, kauheaa. Se ei vapauta. Se vain tulee julki. "Totuus X:n ja Y:n suhteesta!" "Mitä ruotsinlaivalla todella tapahtui?" "Koko totuus tekstarikohusta!" "Totuus X:n vaikeasta lapsuudesta!" julistavat otsikot. "Totuus" mediassa merkitsee kauheita paljastuksia. Totuus on kielteinen ei enää myönteinen asia. Jumalan totuus ja median totuus eroavat siinäkin, että jälkimmäinen ei tunne armoa.
Sielu on olemassa. Sielu on aineeton ja näkymätön. Niin ovat ajatuksetkin. Ajattelen kurpitsaa ja näen sen mielessäni. Kukaan ei sano, että minulla ei ole ajatuksia vain koska epäilijä ei löydä viipalekuvissa pääni sisältä kurpitsaa. Ajatukseni ovat eri asia kuin aivoni. Aivoni eivät ajattele. Eivätkä käteni pelaa tennistä. Minä ajattelen aivoillani. Minä pelaan tennistä käsilläni. Ja jos olen väärässä, niin minä olen. Materialistilla voi olla tähän painavia ajatuksia, mutta silti hän ei tarvitse niskatukea.
Kärsimyksen ongelma. Jumala ei aiheuttanut Haitin maanjäristystä. Hän salli sen. Hän on viime kädessä vastuussa. Miksi hän salli? Onko aina yritettävä selittää miksi? En tiedä enkä ymmärrä miksi. Jumala tietää. Eikö se juuri tee Jumalasta Jumalan, että Hän kykenee kantamaan perimmäisen vastuun kaikesta mitä tapahtuu? Myös siitä mikä meistä vaikuttaa täysin selittämättömältä. Yhtäältä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matt. 27:46). Toisaalta: "Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi." (Matt. 28:6). Jumala välittää meistä pahimman onnettomuutemme päivänä sittenkin enemmän, kuin me Hänestä parhaimman onnemme päivinä.
11 kommenttia:
Uho hiipui ajan myötä Jumalan tehdessä show-nyrkkeilijän elämässä sinnikkäästi sitä kuuluisaa vasemman käden työtä. Lopulta suojaus putosi ja oikea suora - Kristus - osui minne pitikin.
Tämän logiikan mukaan kaikkien jotka joutuvat "Jumalan vasemman käden" koettelemusten alle, pitäisi olla uskossa. Mutta onko näin? Joskus Jumala koettelee jonkun pois uskosta.
Sielu on olemassa. Sielu on aineeton ja näkymätön. Niin ovat ajatuksetkin.
Ajatuksia on jokaisen päässä, joten niiden olemassaoloa tuskin tarvitsee enempää kyseenalaistaa.
Mutta mistä tiedät, että sielu on olemassa? Onko joku kokenut, nähnyt, mitannut tai muulla keinoin toditanut asian?
Ettei vaan kyseessä olisi Aristoteleen eetteri; kun ei muuta selitystä ole ollut niin keksitään tilalle joku sopiva käsite: SIELU.
Ja tällä asialla voidaan sitten pelotella ja hallita ihmisiä: Joudut helvettiin ja sielusi palaa ikuisessa tulessa.
Ajatukseni ovat eri asia kuin aivoni. Aivoni eivät ajattele. Minä ajattelen aivoillani.
Jos sinä kerran noin totaalisesti hallitset aivojasi niin koitappa olla ajattelematta yhtään mitään. Vaikeaa on. Voisin lyödä vetoa, että ei onnistu.
Sinä et siis hallitse aivojasi. Sinä et voi olla ajattelematta.
Sielu on olemassa. Sielu on aineeton ja näkymätön. Niin ovat ajatuksetkin. Ajattelen kurpitsaa ja näen sen mielessäni. Kukaan ei sano, että minulla ei ole ajatuksia vain koska epäilijä ei löydä viipalekuvissa pääni sisältä kurpitsaa. Ajatukseni ovat eri asia kuin aivoni. Aivoni eivät ajattele. Eivätkä käteni pelaa tennistä. Minä ajattelen aivoillani. Minä pelaan tennistä käsilläni. Ja jos olen väärässä, niin minä olen. Materialistilla voi olla tähän painavia ajatuksia, mutta silti hän ei tarvitse niskatukea.
Näinhän sitä filosofit ovat pitkään järkeilleet. Kun asiaa on ruvettu tutkimaan, on kuitenkin huomattu, että homma näyttäisi olevan juuri toisin päin: aine ohjaa mieltä. Lukaise esim. Pinker: How the Mind Works, Sacks: The Man Who Mistook His Wife For A Hat, Hood: Supersense.
Kun asiaa on ruvettu tutkimaan...
Tutkimus ei ole osoittanut mitään muuta kuin korkeintaan sen, että aine/aivot ja mieli korreloivat keskenään.
Lukaise vaikka: Leo Näeraho: Mieli, aivot ja filosofia (2004). Tai Moreland-Rae: Soul&Body (2000).
Mutta keskustelu ja tutkimus mieltä(!)kiehtovan aiheen parissa saakoon jatkua vapaana. Kiitos Pinkerin kirjavinkistä.
Kyllä, aihe on kiehtova! Kun luin tekstiäsi, sain kuitenkin käsityksen, että esitit joukon uskomuksia vailla minkäänlaista evidenssiä niiden tueksi. Haluaisinkin tässä kiinnittää huomion pariin asialle relevanttiin havaintoseikkaan.
Totesit, että ajatuksesi ovat eri asia kuin aivosi. On kuitenkin tunnettua, että aivoja sähköisesti stimuloimalla voidaan saada ihminen kokemaan esim. muistoja, tunteita, ajatuksia ja tuoksuja sekä kuulemaan päässään musiikkia.
Ymmärsin tekstistäsi sinun olevasi myöskin sitä mieltä, että sinä itse persoonana olet aineeton sielu, siis eri asia kuin aivosi. Kuitenkin on tunnettua, että aivojen rakenteen muuttumisesta (esim. onnettomuudessa, Alzheimerin taudissa yms.) voi seurata muutos ihmisen koko persoonallisuudessa. Ts. ihminen voi muuttua kirjaimellisesti toiseksi henkilöksi aivorakenteen muutoksen seurauksena.
Miten sieluun uskova henkilö selittää tällaiset havaintoseikat?
Eero, kiitos kysymyksistä.
Neurotieteet ja aivotutkimus ovat tarkentaneet käsitystä siitä millä tavoin tietyt tapahtumat ja muutokset aivoissa vaikuttavat mieleen. Yleisellä tasolla tämä ei ole kovin vallankumouksellinen löytö, koska niin kauan kuin ihmisiä on ollut on tiedetty, että muutokset ruumiissa vaikuttavat myös mieleen. ”Hyvä ruoka – parempi mieli” :)
Minulla ei toki tältä mielenkiintoiselta alueelta ole mitään kovin omaehtoisia tai uraauurtavia ajatuksia estiettävänä. Ehkä siksi sopii, että vastaan siteeraamalla lyhyesti toisia. Nyt juuri käsillä on Ursinus Collegen filosoian proffan Stewart Goetzin lyhyt artikkeli, jossa hän esittää muutaman kiinostavan huomion jotka soveltuvat tähän.
Yksi lainaus Goetzilta tähän: ”...we might ask why [pioneering] neuroscientists like [Wilder] Penfield and [Sir John C.] Eccles believed in the immateriality of the mind, even though they were well aware of the causal dependency of many psychological events on brain events. I believe that part of the answer is that they did not confuse the concept of correlation of two events with the concept of identity of two eventsIt simply doesn not follow from the fact that two events are correlated they are identical . … there is the fact that movements of bodily limbs like arms and legs are correlated with events in the motor cortex of the brain. No one believes, however, that movements of arms and legs are identical with their causal antecedents in the brain … there is no good reason to believe that psychological events are identical with brain events simply because the two are correlated.”
Kun sanot, että ”ihminen voi muuttua kirjaimellisesti toiseksi henkilöksi aivorakenteen muutoksen seurauksena” eikö tämä ole kehäpäättelyä, jossa oletat lähtökohdaksi kiistanalaisen oletuksen pelistävästä materialismista?
Esittämäsi näkökohdat ovat tietysti varteenotettavia ja näistä asioista tutkijoiden parissa jatkuvasti käydään keskustelua. Reduktionistinen materialismi ei kuitenkaan ole ainoa – eikä välttämättä selitysvoimaisin – tarjolla olevista vaihtoehdoista. Se johtaa helposti determinismiin (no free will), eikä selitä ns. kvalioita eli "joltakin tuntumisen" kokemuksia, eikä myöskään tee riittävästi oikeutta tietoisena olemiselle ja intentionaalisille tiloille (re: Näreaho, 2004).
Terve,
Yksi lainaus Goetzilta tähän:...
Toki toki, kausaliteettia on kai lopulta mahdotonta osoittaa pitävästi, oli kyse kahdesta törmäävästä biljardipallosta tai neurotieteestä. Kuitenkin koe, jossa kokelaan aivoja suoraan stimuloimalla hän kokee muistoja, tuoksuja ja tunteita, elää uudelleen menneitä tapahtumia jne. osoittaa – no sanotaan sitten että osoittaa älyllisesti rehelliselle ihmiselle – että mielimaailmamme on fyysisten aivojemme tuote.
Kun sanot, että ”ihminen voi muuttua kirjaimellisesti toiseksi henkilöksi aivorakenteen muutoksen seurauksena” eikö tämä ole kehäpäättelyä, jossa oletat lähtökohdaksi kiistanalaisen oletuksen pelistävästä materialismista?
Heh, ei. Sehän on vain empiiristä tukea sille hypoteesille, että persoonamme on aivojemme tuote. Taustaoletuksena ennen havaintoa voisi yhtä hyvin olla vaikkapa se, että ihmisen persoona perustuu aineettomaan sieluun!
Esittämäsi näkökohdat...
Kyllä, se näyttäisi implikoivan vapaan tahdon puutetta. Ja vapaan tahdon puuttellehan on itseasiassa kokeellista tukea... niin oudolta kuin se kuulostaakin. Kokeilla, joissa henkilön pyydetään esim. nostaa tahtomallaan hetkellä sormensa pystyyn, on osoitettu, että siinä vaiheessa kun omasta mielestämme teemme tietoisen päätöksen toimia, aivomme ovat jo tehneet päätöksen puolestamme... Spooky stuff, I know!
Kaikenkaikkiaan filosofisten ja selitysten miellyttävyyttä koskevien pointtien sijaan, jotka ovat aina esillä tällaisten asioiden pohdinnoissa, olen kiinnostunut siitä, minne suuntaan evidenssi osoittaa. Olen maininnut joitakin havaintoseikkoja, jotka tukevat sitä käsitystä että mieli ja persoona ovat fysikaalisten aivojemme tuotteita. Nyt kysyn: onko sinulla esittää sielun olemassaolon puolesta evidenssiä?
Lisäksi, jos suot minun vielä palaavan tähän, jäin kaipaamaan vastausta alkuperäiseen kysymykseeni. Mitä sinun mielestäsi, sieluun uskovana henkilönä, tapahtuu silloin, kun kuvantamismenetelmillä todetaan miten Alzheimer nakertaa ihmisen aivorakennetta pikkuhiljaa, ja potilas alkaa muuttua muukalaiseksi entiselle itselleen ja läheisilleen?
osoittaa älyllisesti rehelliselle ihmiselle - että mielimaailmamme on fyysisten aivojemme tuote.
Edellä jo totesin (viitaten Goetziin, Ecclesiin, Penfieldiin), tässä on kyse korrelaatiosta, jonka sotket samuuteen: "It simply doesn not follow from the fact that two events are correlated they are identical".
Aivoja stimuloimalla voidaan vaikuttaa mielen tiloihin. Tästä ei seuraa, että aivot ovat sama asia kuin mieli. Kokelaalla on privilegioitu pääsy omiin mielentiloihinsa tavalla, jota hänen aivojaan stimuloivalla tutkijalla ole. Kivun subjektiivinen (first-person) tuntemus ja kokeminen on eri asia kuin se mitä ulkopuolinen tutkia havaitsee aivoissa tapahtuvan. Ajattelen kurpitsaa ja tutkija voi nähdä kaikenlaista sähköoistä ja kemiallista toimintaa aivoissani, mutta hän ei näe ja koe mitä minä näen ja koen mielessäni, eikä niin kuin minä ne koen ajatellessani kurpitsaa.
Jos fysikalistinen tulkinta olisi totta tutkijalla pitäisi olla yhtälälinen pääsy minun mieleni kokemuksiin. Sellaista ei ole koska aviot ja mieli ovat eri asioita.
Mitä muuten on mainitsemasi älyllinen (tai yleensä) "r e h e l l i s y y s" sinun mielestäsi, jos mielenmaailmamme on vain fyysisten aivojemme tuote ja meillä ei ole vapaata tahtoa?
minne suuntaan evidenssi osoittaa...
Kuten varmaan hyvin tiedät käsitys evidenssistä, joka ei edellytä tulkintaa ja sen taustaksi laaja-alaisia oletuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta on myytti. Neurologinen evidenssi johon viittaat ei yksiselitteisesti tue fysikalistista tulkintaa paitsi siinä tapauksessa että on sitoutunut metafyysiseen naturalismiin eikä vain metodologiseen naturalismiin.
Leo Näreaho toteaa: "...kokemusten aivokorrelaattien tunteminen ei tarkoita, että kokemukselle olisi löydetty kausaalinen syy; korrelaatiosuhteesta ei seuraa kausaalisuhde. Kolmanneksi, aivoja manipuloimalla voidaan tuottaa myös "tavallisia" aistihallusinaatioita. Jos tällä tavoin voidaan synnyttää esimerkiksi hallusinaatio puusta, ei tästä seuraa, että normaalit puuhavainnot olisivat hallusinaatioita. Neljänneksi, vaikka henkilön kokemus ja siihen liittyvät uskomukset liittyisivätkin poikkeavaan aivotoimintaan, eivät henkilön kyseiset uskomukset tämän vuoksi ole epätosia."
Evidenssi sen puolesta, että reduktionistinen tulkinta on väärä perustuu muun muassa siihen, että reduktionismi on riittämätön selitys kun otetaan huomoion uskomusten, intentioiden, tahtomisen ja arvojen vaikutus mielentiloihin.
Alzheimer kysymykseesi. Vastaukseni oli edellisessä viestissäni jo useaan otteeseen: Korrelaatio vs. samuus. Koska mielen ja aviojen välillä vallitsee korrelaatiosuhde aivovaurio vaikuttaa siihen miten ihminen kykenee ilmaisemaan minuuttaan. Vain koska kyky ilmaista minuutta on vaurioitunut ei tarkoita, että minuus olisi redusoitavissa aivoihin. Ihmisen minuus ei ole fyysisten osien summa. Jos näin olisi onnettomuudessa kätensä tai jalkansa menettänyt olisi eri henkilö.
Googlaa Leo Näreahon esitelmä ParaDigma 2003 tapahtumassa liittyen kuolemanrajakokemuksiin. Niiden selittäminen redusoivasti (aivojen hapenpuute, ketamiini jne.) ajautuu vaikeuksiin erityisesti sellaisten tapausten kohdalla, joissa rajakokemuksen aikana henkilöllä (jopa sokeilla) on ollut selkeitä havaintoja leikkaussalin tai jopa sen ulkopuolisista tapahtumista.
Terve,
Kivun subjektiivinen (first-person) tuntemus ja kokeminen on eri asia kuin se mitä ulkopuolinen tutkia havaitsee aivoissa tapahtuvan.
Ei tässä ulkopuolinen tutkija tee muuta kuin stimuloi aivoja keinotekoisesti. Tällöin aivot tuottavat kokelaalle erinäisiä kokemuksia ja tuntemuksia. Nämä kokemukset syntyvät fysikaalisen, sähkömagneettisen stimuloinnin seurauksena, ja kokelas kokee ne täysin aitoina ja konkreettisina.
Ajattelen kurpitsaa...
Ei toki näe, siihen ei vielä pystytä. Mutta jos ajatuksen kurpitsasta voi indusoida mieleesi sähköisellä stimulaatiolla, niin eikö tämä vihjaa siitä että normaali ajatteleminenkin perustuu samaan mekanismiin?
Jos fysikalistinen tulkinta olisi totta...
Olet varmaankin oikeassa siitä, että jos aivot ovat vain fysiikkaa ja kemiaa, niin tutkijalla tulisi periaatteessa olla pääsy kokelaan mielentiloihin ja kokemuksiin. Aivot on kuitenkin niin tolkuttoman monimutkainen entiteetti että tuon saavuttamiseen, mikäli se joskus onnistuu, kestää varmasti vielä pitkään.
Mitä muuten on mainitsemasi älyllinen (tai yleensä) "r e h e l l i s y y s" sinun mielestäsi, jos mielenmaailmamme on vain fyysisten aivojemme tuote ja meillä ei ole vapaata tahtoa?
Sitä samaa laatua kuin vapaalla tahdollakin. Thomas Hobbesia mukaillen: jos vapaata tahtoa ei olisi, emme huomaisi mitään eroa.
Kuten varmaan hyvin tiedät...
Luonnontieteet perustuvat siihen oletukseen, että on olemassa objektiivinen totuus josta voidaan saada tietoa havaintojen kautta. Absoluuttisia totuuksia ei luonnontieteessä sen empiirisen luonteen vuoksi ole, eikä referoimani neurologinen evidenssi absoluuttisen yksiselitteisesti tue fysikalisista tulkintaa. Mutta eihän näissä kokeissa ja havainnoissa ole kyseessä sen kummempi asia kuin mieltä koskevan sieluhypoteesin ja fysikalistisen hypoteesin testaus, jos asia kerran yritetään empiirisesti ratkaista. Tämän testaamisen – eli sen varsinaisen tieteentekemisen – kannalta on yhdentekevää onko tutkija sitoutunut metafyysiseen tai metodologiseen naturalismiin vai molempiin, vai vaikkapa mormonismiin.
Tsekkasin antamasi Näreahon viitteen. Siinä esiteltyjä kokeita vaivaa sielun olemassaolon kannalta sama ongelma kuin asiaa koskevia tutkimustuloksia yleisestikin: ruumiistaan irtaantuneensa kokeneet henkilöt eivät ole pystyneet osoittamaan mitään aidosti epätavallista tietämystä, siis jotakin sellaista jota he eivät olisi voineet saada tietoonsa muuten kuin todella "leijailemalla irti ruumiistaan" ja tekemällä havaintoja. Sellainen epätavallinen tietäminen olisi eittämättä evidenssiä sielun olemassaolon puolesta. Mutta todisteita epätavallisesta tietämisestä ei olla saatu. Tsekkaappa tosin tämä, minä ainakin odotan tuloksia mielenkiinnolla:
http://www.independent.co.uk/news/science/is-it-possible-to-have-an-outofbodyexperience-935423.html
Evidenssi sen puolesta, että reduktionistinen tulkinta on väärä perustuu muun muassa siihen, että reduktionismi on riittämätön selitys kun otetaan huomoion uskomusten, intentioiden, tahtomisen ja arvojen vaikutus mielentiloihin.
Miksi näin, millä perusteella? Toivoisin myös, että sen sijaan että esittäisit vasta-argumentteja reduktionismille, esittäisit evidenssiä oman maailmankuvasi puolesta. Toisaalta jos esim. sielun olemassaolo ei ole sinulle falsifioitavissa, niin evidenssistä puhuminenhan on turhaa.
...Vain koska kyky ilmaista minuutta on vaurioitunut ei tarkoita, että minuus olisi redusoitavissa aivoihin.
Pahoittelut, koin keskustelun fokuksen siirtyneen pois kysymyksestäni edellisessä viestissäsi.
Tarkoitatko, että kullakin ihmisellä on vain jokin tietty aivorakenne, jonka kautta sielu kykenee ilmaisemaan itsensä ihmisen persoonana? Silloinhan aivorakenne kykenee joka tapauksessa vähintäänkin vaikuttamaan ihmisen persoonaan; näemme eri persoonan eri aivorakenteilla.
Kokeilla, joissa henkilön pyydetään esim. nostaa tahtomallaan hetkellä sormensa pystyyn, on osoitettu, että siinä vaiheessa kun omasta mielestämme teemme tietoisen päätöksen toimia, aivomme ovat jo tehneet päätöksen puolestamme... Spooky stuff, I know!
Mielenkiintoista, täytyy lukea lisää tästä.
Juuri eilen mietiskelin liukastellessani kadulla miten tuo liukastumisen korjausliike tulee ikäänkuin automaattisena selkäytimestä. Muistan, että lapsena ei ollut näin ja kaaduin helpommin, niin kuin oletettavasti jokainen lapsi, ennen kuin oppii siihen liittyvät lainalaisuudet.
Heti ei kannata etsiä tukea jäällä. Kerran olisin varmasti kaatunut pyörällä, jos olisin totellut "vaistomaista" jarrutusreaktiota. Mutta en tehnyt niin ja pyörä meni yli jään kaatumatta kun pidin sen suorassa. Vauhtiakin oli ihan kohtalaisesti.
Sielu on olemassa. Sielu on aineeton ja näkymätön.
Sielun olemassaolosta on ehkä turha kiistellä, koska sen olemassaoloa tai olemattomuutta ei voida todistaa. Mutta vaikka olemattomuutta ei voida todistaa, ei se suoraan tarkoita, että sen on oltava olemassa. Eihän kukaan voi todistaa, ettei kuun pinnan alla, 5 km syvyydessä, asu pieni vihreä mies nimeltään Zquerl. Onko Zquerl siis siellä jos et voi todistaa, että ei ole?
Mutta olkoon sielu nyt sitten olemassa. Jos se on aineeton ja näkymätön yms. niin mikä se siten on? Mitä sillä tehdään ja miksi sellainen ylipäätään on olemassa?
Onko kaikilla sellainen, myös eläimillä?
Joskus aikoinaan taisi olla jopa äänestys siitä onko naisilla sielu.
Lähetä kommentti