USKON PUOLESTA

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

VIERASKYNÄ: Tasa-arvo ja sukupuolineutraali avioliitto (kirjoittanut: Mirjami Ivanov)

Seuraavassa jotakin termin "tasa-arvo" harhauttavasta käytöstä logiikan ja etiikan näkökulmasta: Kun puhutaan avioliitto-oikeudesta, kysymyksessä on suhteellinen tasa-arvo: tietylle ryhmälle annetaan tietty oikeus tiettyjen kriteerien perusteella.

Tällaisen tasa-arvon toteutumisen logiikka on seuraava:

(1) Oikeus R kuuluu henkilöille, jotka täyttävät kriteerin/kriteerit a,b,c jne.
(2) Jos jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden, tasa-arvo toteutuu tämän oikeuden suhteen.
(3) Yhteisössä C jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden.
(4) Siksi yhteisössä C toteutuu tasa-arvo tämän oikeuden suhteen.

Tätä logiikkaa voi soveltaa Linnanmäen laitteisiin pääsyn pituusrajoituksiin, ajokortin saantiin, yhteiskunnallisten etujen saantiin, invalidipaikalle pysäköimiseen jne. Kun sitä sovelletaan avioliittoon, kohdassa 1 luetellaan kriteerit, joita edellytetään avioliittoon aikovalta parilta (kumpikin eri sukupuolta; ikärajoitus; naimattomuus; eivät lähisukulaisia). Kriteereillä määritellään oikeuden olemus ja kattavuus. Invalidipaikat on tarkoitettu helpottamaan liikuntarajoitteisia, ja siksi niiden käytön edellytyksenä on tietyille henkilöille myönnettävä invaliditunnus. Paikkojen käyttöoikeus on tasa-arvoisesti kaikilla, joilla on tämä tunnus.

Tasa-arvoon liittyy myös eettinen näkökulma: on moraalisesti väärin evätä oikeus henkilöltä, joka täyttää vaaditut kriteerit. Moraalisen paheksunnan aiheena on tällöin se, että kohdassa 3 joudutaan toteamaan joidenkin kriteerit täyttävien henkilöiden jäävän vaille oikeutta R, jolloin johtopäätös on, ettei tasa-arvo toteudu.

Kun sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat osoittavat moraalista paheksuntaa avioliittokäytännön ”epätasa-arvoisuuden” ja "syrjivän" luonteen vuoksi, paheksunta ei kuitenkaan kohdistu kohtaan 3 (siihen, että kaikki kriteerit täyttävät eivät saisi solmia avioliittoa), vaan siihen, että kohdasta 1 puuttuu heidän mielestään yksi kriteeri: avioliitto-oikeus tulisi olla myös samaa sukupuolta olevalla parilla. Ongelmana on kuitenkin se, että tällaisen kriteerin lisääminen olisi ristiriidassa toisen kriteerin, eri sukupuolta olemisen kanssa, ja avioliitto-oikeus ja avioliiton käsite menettäisivät sen myötä merkityksensä.

Jos invalidipysäköinnin kriteereitä muutettaisiin samalla periaatteella, kohta 1 voisi kuulua: ”Oikeus invalidipaikalle pysäköintiin kuuluu kaikille autoille, joissa on invaliditunnus, sekä kaikille pakettiautoille ilman tätä tunnusta.” Invalidipaikka menettäisi tällaisen kriteerin lisäyksen myötä merkityksensä. Tällöin ei myöskään toteutuisi tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus – nämä pakettiautothan saisivat etuoikeuden. Tämä on niin selvää, että kenenkään mieleen tuskin tulisi sanoa pakettiautojen ilman invaliditunnusta saavan epätasa-arvoista ja syrjivää kohtelua.

Sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat vetoavat yleisesti oikeana pidettyihin objektiivisiin moraaliarvoihin - tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen - mutta antavat niille sisäisesti ristiriitaisen sisällön, joka käytännössä johtaisi epätasa-arvoon ja pienen ryhmän etuoikeuteen. (Se, miksi sisältö on ristiriitainen, ei mahdu tähän kommenttiin). Mutta kun asian esittää taitavasti ja vetoavasti, monet eivät huomaa ristiriitaa.

Kyseessä on eettisen absolutismin ja relativismin yhdistelmä, jossa subjektiivisesti määritelty sisältö käytännössä kumoaa arvon objektiivisuuden. Toinen vastaava esimerkki on ”suvaitsevaisuus”. Tätäkin termiä käytettäessä yleisesti hyväksytylle moraaliarvolle annetaan omaan ideologiaan sopiva sisältö.

---------------

(Yllä olevan tekstin on kirjoittanut Mirjami Ivanov. Teksti oli alun perin tarkoitettu edellisen blogin Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei? kommentteihin, mutta sain Mirjamilta luvan nostaa sen blogille).

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla:

maanantai 4. maaliskuuta 2013

UUSINTA: Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei?

(Oheinen kirjoitus on julkaistu blogillani aiemmin huhtikuussa 2012 ja se perustuu Lappeennrannassa pidettyyn alustukseeni)

Tämän iltapäivän tilaisuuden otsikkoon Sukupuolineutraali avioliittolaki – Kyllä vai ei? vastaan omassa puheenvuorossani, että ”ei”.

Avioliitto on vanhastaan ollut olemassa liittääkseen yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliiton olemukseen kuuluu vastakkaisten sukupuolten luonnollinen periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Avioliiton kannalta sukupuolella on siten olennaisella tavalla merkitystä.

Koska avioliitolla on oma olemuksensa, se ei ole pelkkä henkilökohtainen vakaumus tai pelkkä yhteiskunnallinen, sopimuksenvarainen rakennelma, kuten oikean puoleinen liikenne.

Avioliittolaki ei voi olla sukupuolineutraali, koska avioliitto ei sitä ole. Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei edes lainsäädännöllä tule avioliittoja niin kuin ei palloista tule kuutioita vain koska voisimme käyttää niistä innovatiivista termiä ”kulmaneutraali ympyrä”, tai vaatimalla edistyksellisen tasa-arvon nimissä kaikkia geometrisia kuvioita käsiteltävän ikään kuin niiden keskinäisillä eroilla ei olisikaan mitään merkitystä geometrialle.

Ovatko lapsettomat avioparit edellisen valossa sitten lainkaan avioliittoja? Miehen tai naisen hedelmättömyydestä tai ikääntymisestä johtuva lapsettomuus ei katkaise avioliiton olemuksen mukaista luonnollista periaatteellista yhteyttä jälkeläisiin. Eihän sairaudesta tai ikääntymisestä johtuvasta näön heikkenemisestäkään voida päätellä, ettei silmillä ole mitään luonnollista periaatteellista yhteyttä näkemisen kanssa. Mies-nais parin tapauksessa lapsettomuus on poikkeus – jota lisäksi joissain tapauksissa on mahdollista hoitaa ja joissain tapauksissa se ajan myötä korjaantuu itsestään. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on periaatteellisella biologisella tasolla sääntö vailla ainuttakaan poikkeuksia. Avioliiton perustana oleva luonnollinen realiteetti on ohittamaton.

Nykyistä avioliittolakia on - esimerkiksi hiljattaisessa eduskuntakeskustelussa - poleemisesti verrattu Etelä-Afrikan rotuerotteluun. Miltä tuntuisi jos meillä olisi erilaiset avioliittolait ihonväriltään erilaisille ihmisille? Luonnollisesti se ei ainoastaan tuntuisi väärältä. Se olisi, ja on väärin. Tunteisiin vetoava retoriikka johtaa kuitenkin harhaan sotkemalla keskusteluun tekijöitä, jotka ovat avioliiton kannalta tosiasiassa epäolennaisia, tässä tapauksessa ihonväri, sellaisten kanssa, jotka tosiasiassa ovat olennaisia, kuten sukupuoli. Ihonvärillä ei ole merkitystä. Sukupuolella on. Niin ikään ”parisuhdeapartheidin” tunnusmerkistöä ei täyttäisi se, että miehiltä puuttuu tasavertainen oikeus kohdunpoistoon.

Retorisilla apartheid-rinnastuksilla on toinenkin fataali heikkous: Homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin geneettisesti määräytyvä perinnöllinen ja muuttumaton synnynnäinen biologinen ominaisuus. ”Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua ajan kuluessa”, toteaa dosentti Markku Hyyppä. Samaa ei voida sanoa ihonväristä ja etnisyydestä. Vaikka media on aika ajoin julistanut tieteen paikallistaneen homouden alkuperän milloin geeneihin tai aivoihin, eivät tällaiset biologisoivat alkuperätutkimukset ole kestäneet lähempää tieteellistä tarkastelua. Äsken mainittu, homoseksuaalisuuteen sinänsä myönteisesti suhtautuva neurologian dosentti Markku Hyyppä kritisoi kirkollisen homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa Synti vai Siunaus (Kirjapaja 2003) sellaista ”luonnontieteellä höystettyä essentialismia”, joka on pyrkinyt etsimään homouden ydintä biologiasta. Hyyppä toteaa tekstissään muun muassa: ”Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä. Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.” Myös valtiotieteen tohtori, SETA:n perustajajäsen, Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksualismin sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997), on kritisoinut erilaisten biologisoivien alkuperätutkimusten tieteellisiä heikkouksia. Viitaten Bynen yhteenvetoon hän toteaa, että ”ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn”.

Vaikka tästä ei voida yksinkertaistaen johtaa samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen pelkistyvän tahdonalaiseksi päätökseksi ja ratkaisuksi – vaikka toisenlaisiakin ääniä löytyy, kuten lesboaktivisti Akuliina Saarikoski, joka puhuu avoimesti ”seksuaalikäännyttämisestä” – voidaan silti sanoa, että yleiselle virheelliselle uskomukselle homouden synnynnäisyydestä ei löydy tieteellistä perustaa.

Koska homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin synnynnäinen, geneettisesti periytyvä, muuttumaton biologinen ominaisuus on epäasiallista ja loogisesti kestämätöntä pelata minkään sortin retorisella apartheid-syrjintäkortilla ja siten arvostella avioliiton rajaamista miehen ja naisen välille nykylainsäädännössä. Homoseksuaalit eivät muodosta mitään etnistä kansanryhmää.

Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Nykyinen avioliittolainsäädäntö ei siis perustu johonkin arkaaiseen muka uskonnolliseen käsitykseen, joka olisi jo korkea aika ajantasaistaa ja putsata yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä pelkästään kirkkojen seinien, tai vielä paremmin, uskovien korvien väliin. Tätä heijasteli ministeri Alexander Stubbin puhe eduskunnassa, kun hän korosti jätetyn lakiesityksen koskevan avioliittoa vain yhteiskunnallisena instituutiona. ”Kirkot voivat jatkossakin itse päättää omista edellytyksistään”, Stubb totesi.

Uskonto merkitsee sitä, että olet luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, roomalaiskatolinen, muslimi tai juutalainen tai vastaavaa. Uskontoa ei ole se, että olet naimisissa. Lainsäädännössämme esiintyviä asioita voidaan myös perustella uskonnollisesti, mutta kyseiset lait eivät silti aja mitään uskonnollista agendaa. Raamatussa sanotaan: ”Älä varasta”. Varastamista vastustavat lait eivät silti ole jotain uskonnollista tuputtamista. Varastaminen ei ole väärin vain koska Raamattu niin sanoo. Pikemminkin, koska varastaminen on väärin Raamattu sanoo, että se on väärin. Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen välille ei ensi sijassa perustu siihen, että Raamattu niin sanoo, ja ole siten uskonnollinen kysymys. Raamattu sanoo niin, koska avioliitto ON miehen ja naisen muodostama yleisinhimillinen instituutio. Se, että tämä näkemys on yhteneväinen myös uskonnon kanssa, ei tee nykyisen avioliittolain ”yksi mies / yksi nainen” periaatteesta uskonnollista.

Se, että Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat miehiä ja naisia, ei johdu siitä, että Raamattu sanoo heidän olevan miehiä ja naisia. Raamattu sanoo niin, koska on yleisinhimillinen tosiasia, että ihmiset ovat miehiä ja naisia. Tämän on nähty heijastelevan Jumalan luomaa ja säätämä todellisuutta.

Tämä johtaa minut muutamalla ajatuksella koskettelemaan kysymystä avioliitosta myös kristillisen raamattuselitysperinteen ja kirkkohistorian valossa. Asia on akuutti, koska kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista koskettaa myös kirkossa käytävää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa kahteen eri kysymykseen: Ensiksi, oliko Paavali, kuten usein kuulee väitettävän, tietämätön rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvista samaa sukupuolta olevien suhteista ja tuomitsiko hän ainoastaan hyväksikäytön ja alistamisen, koska saattoi tuntea vain sellaiset homoseksuaaliset suhteet? Tämän ajatuksen teki 1980-luvulla tunnetuksi Yalen yliopiston edesmennyt historioitsija professori John Boswell ja se tulee vastaan yhä vieläkin suomalaisessa keskustelussa. Viimeksi Juha Sihvolan, vuoden 2011 kristilliseksi kirjaksi valitussa teoksessa Maailmankansalaisen Uskonto. Toiseksi, väite (ja tämäkin palautuu alunperin Boswelliin), että kirkko keskiajalla olisi siunannut samaa sukupuolta olevia avioliittoihin ja myöhemmin jyrkentänyt kantaansa.

Mihin apostoli Paavalin homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kanta Roomalaiskirjeen 1 luvussa (1:19-28) siis perustuu? Raamattu niin vanhan kuin uudenkin testamentin osalta suhtautuu poikkeuksetta ja johdonmukaisesti torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Yhtä johdonmukaisesti Jumalan tahdon mukainen sukupuolielämä sijoitetaan aina poikkeuksetta miehen ja naisen muodostamaan avioliitoon. Taustalla on luomiskertomus, jonka Jeesus vahvisti Matteuksen evankeliumin 19 luvussa sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa… minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. ” Myös apostoli Paavalin teksti palautuu kiistattomasti tähän luomiskertomukseen.

Teologian tohtori Robert Gagnon Pittsburghin teologisesta seminaarista on perusteellisessa tutkimuksessaan The Bible and Homosexual Practice – Text and Hermeneutics, sekä lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan osoittanut kiistattomasti kuinka Paavalin Roomalaiskirjeen teksti linkittyy lukuisten terminologisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta juuri 1 Mooseksen kirjan luomiskertomukseen (LXX). Paavali käyttää samoja ilmaisuja, seuraa luomiskertomuksen rakennetta ja puhuu korostetusti alkukielen mukaan miessukupuolesta ja naissukupuolesta. Paavalille kyse ei ollut vain hyväksikäytöstä tai alistamisesta, mikä edellisen lisäksi näkyy hänen tavastaan puhua naisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Osapuolten keskinäinen kiintymys ja kunnioitus eivät olleet ratkaisevia kysymyksiä. Ei niin, ettei Paavali olisi sellaisista ollut tietoinen. Gagnon sekä useat toiset tutkijat ovat kiistattomasti osoittaneet, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä syvästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä.

Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Platonin, Aristoteleen ja Hippokrateen perinteissä pohdiskeltiin lisäksi josko ainakin jonkin sortin kiinnostus samaan sukupuoleen saattaisi olla jossain määrin biologisperäistäkin, siis synnynnäistä! Väite jonka mukaan tiedämme tänään ratkaisevasti enemmän kuin mitä uuden testamentin aikana on voitu tietää ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta. Rakkaus-, orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit tunnettiin Paavalin päivinä. Niinpä, kuten Luis Crompton, itsekin homoseksuaali, toteaa 500-sivuisessa tutkimuksessaan Homosexuality and Civilization: ”Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” Luomiskertomuksen valossa Paavali siis torjui absoluuttisesti kaikenlaiset homoeroottiset suhteet Jumalan luomisjärjestyksen, jota mieheyteen ja naiseuteen kuuluva ruumiillisuus heijastaa, vastaisena.

Entä sitten kysymys miesparien siunaamisesta keskiaikaisessa kirkossa? Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi ystävää hengellisesti toinen toisiinsa. Näihin teksteihin kiinnitti huomiota historioitsija John Boswell 1994 ilmestyneessä tutkimuksessaan ja antoi ymmärtää, että kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Näitä siunaustekstejä löytyy suomeksi käännettynä professori Jukka Korpelan kirjasta ”Miesparin Siunaaminen”.

Boswellin revisionsitinen tulkinta on kuitenkin saanut täystyrmäyksen historiantutkijoiden toimesta. Mainittakoon vaikkapa Boswellin siteeraama bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija Patrick Viscuso, joka kritisoi Boswellin tulkintaa ”Epäonnistuneeksi yritykseksi kirjoittaa historia uudelleen”. Viscuson mukaan adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli ratkaisevia eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi, jossa vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen ystävyyden siunaaminen synnytti osapuolten välille ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous), jonka ”ei-lihallista” luonnetta korostettiin varoituksilla olla aiheuttamatta pahennusta. Siinä missä avioliiton purkamisesta oli runsaasti säädöksiä, ei hengellisen ”ystävyysliiton” purkamisesta ollut minkäänlaisia säädöksiä. ”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbridge University) omassa arviossaan. Hän moittii Boswellia tekstien harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston. Kristinuskon historiaan erikoistunut apulaisprofessori Robin Darling Young, joka itse matkallaan Lähi-idässä sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen pitää Boswellin teesiä kestämättömänä ja epäonnistuneena: ”… kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla", Young summaa. Kun pyysin professori Youngilta radiohaastattelua hän vastasi sähköpostilla: ”Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoliittoja. En ole käytettävissä haastatteluanne varten.”

Keskiaikainen kirkko ei siis ole siunannut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä kirkkohistoriasta siten löydy nykyiseen kirkolliseen keskusteluun relevanttia tukea tällaiselle revisionistiselle uustulkinnalle.

Lopuksi mainitsen kaksi asiaa. Ensiksi, homoseksuaaleilla tulee miehinä ja naisina olla yhteiskunnassa yleisesti ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin miehillä ja naisilla. Nämä heillä eittämättä suomalaisessa yhteiskunnassa jo on. Heille myös kuuluu kanssaihmisinä sama arvonanto ja henkilökohtainen loukkaamattomuus kuin kenelle tahansa. Homoseksuaalisuus ei kuulu rikoslakiin. Mutta sen paikka ei ole myöskään avioliittolaissa. Avioliittolain ei tarvitse kohdella täysin samalla tavalla kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja ollakseen tasa-arvoinen. Asianmukaisesti oikeudenmukaisen avioliittolain tulee heijastaa avioliiton omaa olemusta. Nykyinen avioliittolaki kohtelee kaikkia miehiä ja naisia samalla tavalla, eikä rajoita kenenkään mahdollisuuksia avioitua sen enempää kuin avioliiton solmimisen kannalta, ja avioliiton oman olemuksen huomioon ottaen yhteiskunnallisesti on välttämätöntä.

Ja aivan vihoviimeiseksi lopuksi. Toisin kuin Beatles –yhtye aikanaan lauloi rakkaus ei ole kaikki mitä tarvitaan. Hyvä yhteiskunta pitää aina heikoimpien jäsentensä puolta. Hyvä yhteiskunta ei milloinkaan tarkoituksella pyri luomaan isättömiä tai äidittömiä perheitä. Kuitenkin juuri näin käy jos nykyinen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Ei ole mitään rakkaudellista tai oikeudenmukaista siinä, että lasten luonnollinen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa lähtökohtaisesti riistetään. Yksikään tieteellinen teoria lapsen kehityksestä ei sano, että lapset tarvitsevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat - olivat nämä miten rakastavia tahansa -, vaan että lapset tarvitsevat äidin ja isän.

Kaksi maailman rakastavinta äitiä maailmassa eivät voi olla isä pienelle lapselle. Rakkaus sellaisenaan ei varusta äitejä opettamaan lapsiaan, kuinka olla mies. Samoin kaksi mitä rakastavinta miestä eivät voi olla lapselle äiti. Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit? Sellainen tilanne sopisi television perhekomedioihin hyvin, mutta huonosti nuoren tytön todelliseen elämään. Kuinka kaksi rakastavaa homoseksuaalia miestä voi opettaa poikaa rakastamaan naista ja välittämään hänestä puolisona? Kuinka poika voi nähdä esimerkin tästä kotona, jossa sellaista esimerkkiä ei ole olemassa? Mitä kaksi rakastavaa äitiä esimerkillään opettaisi pienelle tytölle miehistä? Kuinka tasapainoinen hänen saamansa kuva on? Eikö samaa sukupuolta olevien suhteista lähtökohtaisesti puutu monia sellaisia tärkeitä asioita, joita lapset tarvitsevat, koska niistä puuttuu toinen lapsen luonnollisista vanhemmista ja siten yksi olennainen osa hänen ihmisyyttään?

Kuten avauksessani totesin: Avioliitto on sitä varten, että se liittää yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliitto miehen ja naisen muodostamana instituutiona on yhtä vanha ilmiö kuin hengittäminen. Kummastakaan ei voida luopua ilman seurauksia.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla:

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat -nimellä kulkeva teos on modernin ajan kenties kaikkein laajalle levinnein ja vaikutusvaltaisin antisemitistinen teos. Pöytäkirjojen 24 lukua on kirjoitettu ikään kuin ne olisivat muistio juutalaisten johtajien kokouksesta. Niissä "kuvaillaan" heidän "salaista suunnitelmaansa", jonka päämääränä on juutalaisten maailmanvalta manipuloimalla taloutta, kontrolloimalla mediaa ja synnyttämällä uskonnollisia konflikteja ja sotia. Tarina ja hahmot ovat kuitenkin täysin keksittyjä.

Vuonna 1921 The London Times lehti osoitti vastaansanomattomasti, että Pöytäkirjat olivat "kömpelö plagiaatti". The Times osoitti Pöytäkirjojen olevan suureksi osalta kopioitu ranskalaisesta poliittisesta satiirista, vuonna 1864 julkaistusta Maurice Jolyn teoksesta Dialogi Machiavellin ja Montesqieun Välillä Helvetissä, jossa alunperin ei lainkaan mainittu juutalaisia. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että yksi luku Herman Goedschen 1868 kirjoittamasta preussilaisesta novellista Biarritz on myös "inspiroinut" Pöytäkirjojen laatijaa. Novellissa Israelin kaksitoista sukukuntaa kokoontuu salaa Prahan juutalaisella hautausmaalla.

Pöytäkirjojen alkuperä on yhä kiistanalainen, mutta todennäköisesti sen alkuperä palautuu Pariisiin, Pjotr Rachovskyn johtaman Venäjän salaisen poliisin päällikön ulkomaan osastolle 1897–1899, jossa Pöytäkirjat kyhättiin kokoon.

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat ilmestyi alunperin artikkelisarjana vuonna 1903 venäläisssä Znamja (Viiri) nimisessä lehdessä ja hieman myöhemmin se julkaistiin liitteenä venäläisen kirjailijan ja mystikon Sergei Niluksen teoksessa Suuret Pienessä: Antikristuksen Tulemus ja Saatanan Valta Maan Päällä.

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat on käännetty useille kielille. Teoksella oli merkittävä rooli Hitlerin antisemitistisessä propagandassa. Sillä on sijansa yhä nykyaikaisessakin antisemitistismissä erityisesti islamilaisessa maailmassa. Siihen viitataan auktoritatiivisena todisteena mm. Hamasin perustamiskirjassa (Artikla 32; 1988). Aleksandrian museossa, Egyptissä, olevassa monoteististen uskontojen pyhien kirjojen näyttelyssä Pöytäkirjat on sijoitettu Tooran rinnalle. Vuonna 2005 Syyrian tiedotusministeriön auktorisoimassa painoksessa väitetään siionin vanhinten olleen Yhdysvaltoihin tehdyn syyskuun 11. päivän (2001) terrori-iskujen takana.

Siionin Vanhinten Pöytäkirjat on kokonaisuudessaan fiktiota, jonka tarkoituksena on levittää juutalaisvihaa syyttämällä heitä lähes kaikista maailmaa kohtaavista onnettomuuksista ja pyrkimyksestä maailmanvaltaan. Siionin vanhimpia ei koskaan ole ollut olemassa kirjan esittämässä muodossa. Tarina ja hahmot ovat täysin keksittyjä.

--------------

Lähde: Holocaust Encyclopedia, United States Holocaust Memorial Museum

Katso myös: Protocols of the Elders of Zion timeline (USHMM)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin? - Mike Licona ja ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 3

Teologian tohtori ja historioitsija Mike Licona käsittelee kymmenosaisesssa videosarjassaan vastaväitteitä, joita on esitetty Jeesuksen historiallista ylösnousemusta kohtaan. Tässä kolmannessa osassa Licona pohtii lyhyesti vaihtoehtoa, jonka mukaan opetuslapset kenties olisivat mahdollisesti varastaneet Jeesuksen ruumiin ja valehdelleen Jeesuksen ilmestymisistä.

Myth #3: The Fraud Theory from Credo House on Vimeo.

Mike Liconan mukaan käytännössä kukaan nykytutkija ei pidä tätä selitystä uskottavana vaihtoehtona. Sen sijaan tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että opetuslasten vakaumus Jeesuksen ylösnousemuksesta perustui kokemuksiin, joissa he itse uskoivat henkilökohtaisesti nähneensä Jeesuksen elossa kolme päivää hautaamisen jälkeen.

Ajatus, että he olisivat keksineet sen ja valehdelleet ei tunnu psykologisesti uskottavalta, koska opetuslapset olivat valmiita kuolemaan vakaumuksensa vuoksi.

Olisivatko opetuslapset olleet valmiita kuolemaan sellaisen tähden minkä alusta alkaen tiesivät valheeksi? Tuskin. Ihmiset toki kuolevat monenlaisten vakaumusten vuoksi. Sellaistenkin minkä me tiedämme täysin valheelliseksi. Mutta ihmiset eivät antaudu tapettavaksi ja kuolemaan sellaisen asian tai väitteen vuoksi, jonka he itse alusta asti tietävät valheeksi. Opetuslasten tapauksessa pitäisi olettaa, että he olisivat siis olleet valmiita kuolemaan sellaisen vuoksi minkä itse tiesivät alusta alkaen valheeksi. Selitys ei vaikuta uskottavalta.

Paavalin kääntymys Jeesuksen seuraajien vainoajasta Jeesuksen seuraajaksi, koska hän uskoi nähneensä Jeesuksen ylösnousseena, viittaa samaan. Se, että kristinuskon vainoajasta itsestään tulee vainottu kristitty vaatii jonkin selityksen. Paavalin oma selitys oli, että hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen. Paavali mestattiin myöhemmin uskonsa vuoksi.

On psykologisesti epäuskottavaa ajatella, että hän olisi ollut valmis kuolemaan jos hän olisi vain keksinyt väitteen siitä, että Jeesus oli ilmestynyt hänelle.

Selitys, jonka mukaan opetuslapset olisivat varastaneet ruumiin ja keksineet tarinan Jeesuksen ilmestymisestä heille ei siis ole kovin uskottava. Siksi nykytutkijat, kuten Licona tähdentää, ovat varsin yksimielisiä siitä, että opetuslasten vakaumus oli aito. He itse oikeasti uskoivat nähneensä Jeesuksen ylösnousseena. Tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista, jos he olisivat varastaneet ruumiin.

Liconan videosarjan aiemmat osat tällä blogilla:

lauantai 16. helmikuuta 2013

Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin - Mike Licona: Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 2

Ensimmäisessä osassa teologian tohtori ja historioitsija Mike Licona käsitteli evankeliumien välisiä näennäisiä ristiriitaisuuksia ja niiden asettamaa haastetta Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudelle. Tässä toisessa osassa Licona vastaa lyhyesti väitteisiin, joilla Jeesuksen ylösnousemus on usein yritetty selittää epähistorialliseksi viittaamalla samankaltaisiin pakanallisiin kertomuksiin kuolevista ja ylösnousevista pakanajumaluuksista.

Myth #2: Pagan Parallels in the Mystery Religions from Credo House on Vimeo.

Tässä ensiksi hiukan auki kirjoitettuna Liconan lyhet pointit, joiden jälkeen joitakin omia lisäyksiä samaan aiheeseen.

Ensiksi, vallitsevan akateemisen näkemyksen mukaan käytännössä kaikki uskonnonhistorialliset paralleelit ovat kristinuskoa myöhäisemmältä ajalta. Jos siis lainaamista on tapahtunut suunta on kristinuskosta muihin uskontoihin, eikä päinvastoin.

Toiseksi, useat netttipalstoilla esiintyvät väitteet ovat yksinkertaisesti vääriä. Esimerkiksi väite Krishan ”ristinnaulitsemisesta” ja nousemisesta kuolleista. Yksi Uskon Puolesta -blogini suosituin teksti vuodesta toiseen on ollut kirjoitus otsikolla Zeitgeistelokuva on ankka. Siinä käsittelin laajemmin näitä uskonnonhistoriallisia paralleeleja ja erityisesti juuri Krishna-myyttiä. Kannattaa lukaista.

Licona huomauttaa lopuksi, että eri kertomusten samankaltaisuudet eivät todista vielä kausaalisuudesta. Kahden täysin eri tapahtuman kesken voidaan joskus löytää hämmästyttäviä samankaltaisuuksia ilman, että tapahtumilla on mitään tekemistä toistensa kansa. Licona kertoo yllättävän esimerkin lentokoneesta, joka lennettiin New Yorkissa päin rakennusta.

Väitetyt yhtäläisyydet pakanauskonnoista löytyvien myyttien kanssa eivät siis anna todellista syytä epäillä Jeesuksen ylösnousemuksesta kertovia evankeliumikertomuksia epähistoriallisiksi.

Tähän aiheeseen liittyen bongasin kerran eräältä nettisivulta hauskan listauksen samankaltaisuuksista John F. Kennedyn ja Jeesuksen välillä:

JEESUS JA JOHN F. KENNEDY

Molemmilla oli seuraajia, jotka ihailivat heitä.
Molemmat olivat valtakunnan johtajia.
Molemmat kohtasivat vastustusta.
Molemmat saivat surmansa julkisesti
dramaattisella tavalla
ollessaan uransa huipulla
heidän lähimmän naisensa läsnä ollessa.
Molempia haavoitettiin päähän. Jeesuksen päähän painettiin piikkikruunu ja JFK:a ammuttiin päähän.
Viranomaiset (sotilas, lääkäri) julistivat molemmat kuolleeksi.
Molempia surtiin.
Molemmat haudattiin.
Molempien nimet alkavat ”J” kirjaimella.
Molemmat olivat kiinnostuneita vapaudesta.
Molemmilla oli isä, jonka nimi oli Josef,
joka työllisti itse itsensä.
Molempien perheillä oli läheinen ja merkittävässä asemassa oleva perheenjäsen, joka tarjosi viiniä.
Sekä Jeesuksen että JFK:n veli tapettiin
sen jälkeen kuin heidän tunnettu veljensä oli murhattu (Jaakob, RFK).

Seuraava lista vertailee Kennedyä ja Lincolnia (nappasin tämän samalta nettisivustolta, joten en itse ole tarkistanut väitteitä):

ABRAHAM LINCOLN JA JOHN F. KENNEDY

Abraham Lincoln valittiin kongressiin 1846, Kennedy valittiin kongressiin 1946.
Abraham Lincoln valittiin presidentiksi 1860, John F. Kennedy valittiin presidentiksi 1960.
Molemmissa nimissä, Lincoln ja Kennedy, on seitsemän kirjainta!
Molempien vaimo menetti lapsensa asuessaan Valkoisessa talossa.
Molempia presidenttejä ammuttiin perjantaina.
Molempia ammuttiin päähän.
Molempien salamurhaajina toimi etelävaltioista kotoisin oleva henkilö.
Molempien seuraajaksi nousi etelävaltioista kotoisin oleva henkilö:
Molempien seuraajaksi valittiin Johnson niminen henkilö.
Andrew Johnson, joka seurasi Lincolnia virassa, oli syntynyt 1808. Lyndon Johnson, joka seurasi Kennedyä virassa oli syntynyt 1908.
John Wilkes Booth, joka ampui Lincolnin, oli syntynyt 1839. Kennedyn ampuja Lee Harvey Oswald oli syntynyt 1939.
Kumpikin salamurhaajista tunnetaan kolmen nimensä perusteella.
Molempien nimissä on yhteensä viisitoista kirjainta.
Booth pakeni teatterin kautta ja jäi kiinni varastossa. Oswald pakeni varaston kautta ja jäi kiinni teatterissa.
Booth ja Oswald surmattiin ennen oikeudenkäyntiä.
Ennen kuin Lincoln surmatiin hän oli käynyt Monroen kaupungissa Marylandissa.
Ennen kuin Kennedy surmattiin hän kävi Marilyn Monroen luona.

Joten hämmästyttävätkään samankaltaisuudet eivät vielä riitä osoittamaan, että eri tapausten tai kertomusten välillä olisi yhteys ja että kertomus ei siksi voisi olla historiallisesti autenttinen. Kuten Licona videossaan toteaa, useimmiten todellisia samankaltaisuuksia mysteeriuskontojen käsitysten ja Jeesuksen ylösnousemuksen suhteen ei edes ole. Useimmiten yhtäläisyydet ovat pinnallisia ja saattavat parhaimmissakin tapauksissa heijastaa kristinuskon vaikutusta myöhempiin pakanallisiin lähteisiin.

Viimeinen huomio pätee myös väitteeseen zarathustralaisuudesta ylösnousemususkon alkulähteenä. Zarathustralaisuuden kuolleiden ylösnousemusta koskevat uskomukset ovat peräisin kristinuskoa myöhäisemmistä zarathustralaisuuden lähteistä, kuten historioitsija N. T. Wright on todennut omassa tutkimuksessaan.

Postaan jatkossa myös muut Liconan lyhytvideosarjan osat pienen suomenkielisen yhteenvedon ja omien reflektioiden kera.