maanantai 14. huhtikuuta 2008

Zeitgeist elokuva on ankka!

Sain sähköpostia, jossa minulta kysyttiin ajatuksiani netissä YouTubessa suomeksikin pyörivään Zeitgeist elokuvaan. Leffa esittää, että Jeesus ei ollut historiallinen henkilö ja kristinuskon antama kuva hänestä on kopioitu muista pakanamytologioista.

Tämähän on tutkimuksessa vanhentuneen uskonnonhistoriallisen parallellismin uudelleenlämmittelyä, joka vakavasti otettavan tutkimuksen parissa on jo lähes tyystin hyljätty. Siihen törmää kuitenkin populaarissa kristinuskon vastaisessa kirjoittelussa. Nyt myös Zeitgeist elokuvassa, joka vetoaa ihmisiin paremman tiedon puutteessa.

Elokuvan pääteesi on, että Jeesus oli vain gnostilaisen kristillisen lahkon aurinkojumaluus, joka käsitys oli omaksuttu muista pakanallisista vastaavista tarinoista. Tämä, samoin kuin väite, että Jeesusta ei koskaan olisi ollut olemassa, on tietenkin sekä teologian että historian tutkimuksen kannalta täysin kestämätön väite. Mutta antaa kuvan elokuvan tasosta ja pyrkimyksistä. Moisilla tiedoilla ja väitteillä ei tenttivastauksissa pisteitä heruisi - paitsi vilkkaasta mielikuvituksesta.

Julkaisen alla hiukan muokattuna pitkähkön ja kielenhuolollisesti äikänopettajissa ahdistusta aiheuttavan vastauksen saamaani sähköpostiin. En siinä ota kantaa kaikkiin Zeitgeist elokuvan väitteisiin (esim. astrologisiin väitteisiin), mutta tällaisenaankin se antaa jotain kuvaa siitä mistä ja minkälaisista ongelmista on kysymys. Elokuvan muutkaan väitteet eivät kestä lähemmässä tarkastelussa sen paremmin kuin väitteet Krishnasta tai Horuksesta yms yms.

Lopussa on muutama hyödyllinen linkki, josta aiheeseen voi tutustua lähemmin. Tekstini on poikkeuksellisen pitkä blogia ajatellen, mutta se lukee ken jaksaa. Ja kuten aina, asiallinen palaute on tervetullutta. Etenkin jos kirjoittaa omalla nimellä.

----------------------

Hei

Kiitos kysymyksestäsi.

Mainitsemasi leffan väitteet ovat minulle tuttuja. Taannoin kävin internetissä debatin yhden kaverin kanssa koskien elokuvassakin esiintyviä väitteitä Krishnan ja Jeesuksen yhtäläisyyksistä, ja senkin vuoksi nämä väitteet ovat tulleet tutuiksi. Joskus tulevaisuudessa paneudun paremmalla ajalla ja syvyydellä analyysin leffan väitteistä. Keskityn alla vain muutamiin kohtiin.

Elokuva yrittää siis väittää, että kristinuskon opetus Jeesuksesta on vain lainattu pakanamytolgioista. Annetut vertailukohdat vaikuttavat leffassa henkeäsalpaavan samankaltaisilta. Ymmärrän, jos joku leffan nähtyään vakuuttuu. Tietämättömyyttään. Elokuvan faktuaaliset virheet ovat kuitenkin niin monilukuiset ja laajat, että olo on kuin hyttysellä nudistirannalla - en oikein tiedä mistä aloittaisin. Hankalaksi leffan tekee se, ettei siinä ole lähes lainkaan kerrottu mistä tekijät ovat tempaisseet hämmästyttävät väitteitänsä. Ne vaan esitetään vakuuttavan oloisesti ikään kuin yleisesti tunnettuina tosiasioina. Kun sitten lähtee kaivelemaan asioita tarkemmin, vaikkapa alkuperäislähteiden valossa, niin paljastuu, että väitteet ovat suurimmaksi osaksi puutaheinää. Sielläkin missä jotain yhtäläisyyksiä voidaan nähdä yhtäläisyydet sekä niistä vedetyt johtopäätökset ovat mielikuvituksellisia ja perusteettomia (kuten, että 12 opetuslasta vastaavat astrologisia symboleja), tai äärimmäisen pinnallisia (keisareita kutsuttiin ”pelastajaksi” tai ”Jumalan pojaksi”).

Aloitan siitä minkä parhaiten tunnen - Krishna ja Jeesus.

Elokuvassa väitetään, että Krishna syntyi Devaki nimisestä neitsyestä ja syntymää ennakoi tähti-ilmiö idässä, Krishan väitetään tehneen ihmeitä opetuslastensa kanssa ja kuoltuansa nousseen ylös kuolleista. Eräs neplalilainen ystäväni katsoi minua kummeksuen kun kysyin häneltä, että tunteeko hän entisenä hinduna kertomusta Krishnan neitseellisestä syntymästä. Ei ollut koskaan kuullutkaan. Tosiasia on, että Krishnan elämänvaiheista kertovat hindulaiset lähteet - joihin olen tutustunut - eivät anna tukea leffan väitteille. Relevantteja lähteitä tässä yhteydessä ovat Bhagvata-Purana sekä Harivamsa. Bhagavadgitassa esitellään vain Krishnan opetusta, eikä siitä löydy Krishnan syntymä ja lapsuuskertomuksia, tai elämänvaiheita yleensä, joten se ei lähteenä ole olennainen leffan väitteiden kannalta.

Ensimmäinen ongelma on se, että molemmat Krishan elämästä kertovat lähteet ovat syntyneet satoja vuosia kristinuskon jälkeen! Ne on kirjoitettu / koottu kauan sen jälkeen, kun kristinusko tuli Intiaan. Rutgersin yliopiston professori tri Edwin Bryant on hindulaisuuden tutkija. Bryantin mukaan Bhagvata-Purana - joka on Krishan elämästä kertova teos - on peräisin kenties ennen 600-lukua jKr. Useiden tutkijoiden mukaan sitä pidetään vasta 1000-luvulla jKr. syntyneenä! Kalifornian yliopiston hindulaisia tekstejä käsitteleän nettisivuston mukaan tämä lähde ajoitetaan vaihtelevasti 400-1000 luvuille jKr. Melkoinen haarukka ja epävarmuus. Mutta joka tapauksessa useita satoja vuosia evankeliumeja myöhäisempi. Sama pitää paikkansa toisesta Krishnan elämästä kertovasta lähteestä. Harivamsa on syntynyt Bryantin mukaan joskus 300–500-luvuilla jKr. Siis jälleen kauan evankeliumien syntymisen jälkeen.

Jos siis Krishnan ja Jeesuksen kertomusten välillä on löydettävissä yhtään mitään yhtäläisyyksiä ja mietitään kumpi on saanut vaikutteita kummalta, niin vastaus on selvä ainakin hindulaisuuden tutkijalle Benjamin Walkerille, joka on tehnyt laajan tutkimuksen hindulaisuuteen liittyen: “The Hindu World: An Encyclopedic Survey of Hinduism” (löytyy Amazonista). Siinä hän mm. vertailee Jeesuksen syntymä, lapsuus ja jumaluuteen liittyviä kertomuksia ja jäljittää näiden vastaavien tarinoiden ajallisesti myöhäistä kehittymistä hindulaisissa legendoissa ja toteaa: ”ei ole epäilystäkään siitä, että hindut lainasivat kertomukset (kristinuskosta), mutta eivät nimeä.” ("[t]here can be no doubt that the Hindus borrowed the tales [from Christianity], but not the name.").

Mutta Zeitgeist leffan väitteiden kannalta ongelmallisinta on, että mitään leffan väitteistä ei löydy noista Krishnan elämästä kertovista erittäin myöhäisistä hindulaisista lähteistä (Bhagvata-Purana ja Harivamsa). Olen nuo tarinat käynyt henkilökohtaisesti läpi ja yllätykseni oli melkoinen, kun sieltä ei haravoimallakaan löydy tuollaista, vaikka joku minulle aikanaan kivenkovaan niin väitti. Krishna ei syntynyt neitsyestä, koska hän oli äitinsä Devakin kahdeksas lapsi(!). Stoorin mukaan tyrannikuningas Kamsa sulki Krishnan äidin Devakin ja tämän aviopuolison vankityrmään ja surmasi kuusi ensimmäistä lasta. Seitemäs taisi kuolla keskenmenoon (tai jotain epämääräistä tapahtui) ja Krishna selvisi synnyttyään ihmeen omaisesti livahtamaan tyrannin kynsistä. Tarina ei kerro mitä Devaki ja Vasuveda aikansa kuluksi tyrmän suljettujen ovien takana tekivät. Mutta seurauksena oli monta lasta :) Ihan heti ei kuitenkaan tule mieleen, että kyse olisi neitseellisestä syntymästä. Toisaalla Krishnan sikiämiseen liitetään jotain ihmeenomaista. Mutta, kuten sanottu, Krishna ei silti syntynyt neitsyestä (eikä voida edes puhua neitseellisestä sikiämisestä evankeliumeihin rinnastettavass mielessä), koska Devakilla ja Vasuvedallahan oli jo seitsemän lasta ennen Krishnaa.

Krishnan kertomuksessa ei ole mitään viitteitä idässä näkyvään tähti-ilmiöön ja/tai sellaisen perässä lasta katsomaan kaukaa tulleisiin tietäjiin / viisaisiin. Kertomuksen mukaan luomakunnassa vallitsi Krishnan syntymähetkellä suuri harmonia ja astrologiset asetelmat taivaalla olivat "hyvät", tähdet tuikkivat kirkkaasti taivaalla, linnut ja mehiläiset laulelivat sulosti, joet virtasivat kristallin kirkkaina, taivaalliset olennot (jumalat) tanssahtelivat ja lauloivat omissa sfääreissääin iloisesti ja tiputtelivat kukkien terälehtiä etc. Mitään tietäjiä itäisiltä mailta ei tullut tuomaan lahjoja vankityrmään, jossa Krishna syntyi. Myöhemmin Krishnan isä vei Krishnan turvaan veljensä Nandan luokse Gokulin lehmipaimenten kylään (Krishnahan kuvataan hindumytologioissa juuri lehmipaimenena - Jeesus oli puuseppä ammatiltaan by the way). Siellä lapsen syntymän kunniaksi järjestetään juhlat, jonne tuli mm. hindulaisia brahmiineja (olisivatko nämä sitten niitä viisaita?). Ei kuitenkaan minkään tähden johdattamina, vaan koska tarinan mukaan Nanda oli heidät kutsunut, kuten muutkin kyläläiset. Brahmiineja kunnioitettiin antamalla heille kaikenlaisia lahjoja. Nanda antoi heille mm. koristeltuja lehmiä ja seesamin siemeniä ja kullalla kirjailtuja vaatteita. Mutta brahmiinit eivät antaneet mitään lahjoja vaikkapa Krishnalle. Ei tähdenjohdattamisia, ei kaukaa vierailta mailta tulleita idän tietäjiä tuomassa lahjoja lapselle, ei lehmipaimenille ilmestyvää taivaallista joukkoa, joka ohjaisi lapsen syntymäpaikkaan, vaan paikallisen kyläyhteisön ja lähialueen populaa ja uskonnollsia arvohenkilöitä, jotka Nandan toimesta nimenomaan kutsuttiin paikalle juhlimaan lapsen syntymistä. Tällaista kutsujuhlaa ei Jeesukselle koskaan kerrota järjestetyn hänen syntymänsä yhteydessä.

Ehkä tässä voi kuitenkin kaukaisesti nähdä jotain samankaltaista Jeesuksen syntymäkertomuksen kanssa. Mahdollisesti juuri tämä (samoin kuin aiemmin kertomuksessa vastaan tuleva tyrannikuningas Kamsan jonkinsortin käsky tai ainakin suostumus tappaa kaikki lähialueen lapset, jotka ovat noin 10 päivän ikäisiä) on juuri sitä mistä yllä mainitsemani hindulaisuuden tutkija Benjamin Walker lähteiden myöhäisyyden vuoksi sanoo, että hindulaiset ovat saaneet aihioita tarinoihinsa kristinuskosta, koska Krishnamyytin lähteet ovat selvästi myöhäisempiä kuin kristinuskon vaikutus Intiassa. Mutta kun itse lukee kertomuksen niin nämäkin yhteydet tuntuvat loppujen lopuksi erittäin pinnallisilta ja sattumanvaraisilta minusta. Korkeintaan on kysymys jostain todella pintapuolisista ja yleisluontoisista ääriviivoissa. Niiden korostaminen ei tee oikeutta piirteille, jotka tyystin poikkeavat evankeliumien syntymäkertomuksista.

Krishnaa ei ristiinnaulittu (hän kuoli metsästäjän harhanuoleen). Krishna kohoaa kuoltuaan jonnekin ylöspäin, mutta tästä on vaikea johtaa mitään yhteyttä evankeliumien ajatuksen ruumiillisesta kuolleistanousemisesta, joka on ihan eri asia kuin vain kohota jossain muodossa ylöspäin. Hindulaisuus ei yleensäkään opeta ylösnousemusta vaan reinkarnaatiota, joka on aivan eri asia. Ja jälleen kerran, Walkerin sanat on syytä muistaa: Hindulaiset krishnalegendat ovat kristinuskoa myöhäisempiä ja saaneet niistä vaikutteita. Ei päinvastoin, kuten Zeitgeist yrittää väittää.

Tämän verran Krishnasta.

Monien mytologisten hahmojen ja jumalolentojen syntymään ja/tai sikiämiseen liitetään yhtä sun toista ihmeellistä ja ihmeenkin omaista. Mutta evankeliumeihin rinnastettavaa neitseellistä syntymistä niissä ei ole. Pakanamytolgioissa lähes poikkeuksetta jumalat ovat muodossa tai toisessa sukupuoliyhteydessä väitetyn "neitsyen" kanssa. Evankeliumeihin ei sisälly mitään tällaista sukupuolisen aktin vivavahdetta kun puhutaan Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä ja syntymästä. Nainen, joka on ollut vaikkapa Zeuksen kanssa "niinku silleen" ei ole neitsyt :) Kuten ei myöskään nainen, joka - kuten Krishnan tapauksessa - on luonnollista tietä jo hankkinut ja saanut useampia lapsia ennen mytologisen jumaluuden ihmeellistä syntymistä.

Leffan alkupuolella väitetään Horuksesta, että tämä egyptiläinen mytologinen jumaluus syntyi neitsyestä 25.joulukuuta, kastettiin 30 vuoden ikäisenä, hänellä oli 12 opetuslasta, hänet ristinnaulittiin ja nousi ylös kuolleista. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa, eivätkä ole todennettavissa Horuksesta kertovista lähteistä.

Yksikään leffassa mainituista esimerkeistä ei sisällä neitseellistä syntymää, ristinkuolemaa ja / tai juutalais-kristilliseen ruumiin ylösnousemukseen rinnastettavissa olevaa tapahtumaa (kolmantena tai muunakaan päivänä). Ei yksikään. Leffa luetteloi väitettyjä samankaltaisuuksia siteeraamatta ainuttakaan asiantuntijaa. Ei ihme, sillä kukapa haluaisi pilata akateemisen uskottavuutensa esittällä, kuten elokuvassa, ettei Jeesus koskaan ole ollut olemassa. Leffan väitetyt samankaltaisuudet yksinkertaisesti ohenevat olemattomiin kun aletaan tutkia lähteitä tarkemmin. Tämä koskee niin Horusta, Attista, Krishnaa (josta kirjoitin seikkaperäisemmin yllä), Dinoysiosta, Mithraa etc. Katsojien hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa kun leffa ei esitä näiden väitteiden tueksi yhtään ainoata lähdettä, eikä haastattele ainuttakaan kyseisten mytologioiden asiantuntijaa.

Netistä löytyy eräs oivallinen populaari, mutta hyvin viiteeistetty, analyysi Zeitgeist elokuvasta soitteesta: http://www.xanga.com/JB_Fidei_Defensor/638110989/zeitgeist-rebuttal-speech.html. Loppuyhteenvedossa kirjoittaja toteaa kokoavasti ja osuvasti leffan heikkoudet, johon voin helposti yhtyä sen perusteella mitä leffasta ja siihen liittyvistä asioista tiedän:

1. Zeitgeist vääristelee kaikkien siinä mainittujen uskontojen peruskertomusten tosiasiallista sisältöä. Tämä koskee Jeesusta, Attista, Dionysiosta, Krishnaa, Mithraa, Horusta, Adonista, Buddhaa ja monia muita. Tehdyt vertailut ovat virheellisiä.
2. Zeitgeist yksinkertaistaa liiaksi muiniaisia myyttejä ja tukeutuu ei-akateemiseen sekundaari lähteistöön sen sijaan että se perustaisi väitteensä akateemiseen sekundaari tai suoraan primaarilahteisöön.
3. Osa Zeitgeistin käyttämistä lähteistä yksinkertaisesti keksii aineistoa siinä toivossa, että kukaan ei huomaa.
4. Zeitgeist perustuu astronomisille ja astrologisille ajatuksille, jotka eivät istu käsiteltävään aikaan.

Lyhyesti todettuna: Zeitgeist on kaikilla mittareilla mitattuna täysi ankka. Se on viihdyttävä propagandaelokuva.

Ystävällisin terveisin ja aurinkoista kevättä

Pasi Turunen

PS: Pari tutustumisen arvoista ja hyvin viiteistettyä, mutta vaativaa (englanninkielistä), linkkiä:

http://www.thedevineevidence.com/pagan_copycat.html

http://www.tektonics.org/copycat/copycathub.html

http://www.christian-thinktank.com/copycatwho1.html

59 kommenttia:

chatiez kirjoitti...

Zeitgeist-rainan uskonto-osuushan on referaatti pseudonyymi Acharya S kirjoista (The Christ Conspiracy: The Greatest Story Ever Sold jne.), jotka lähinnä ovat paranoidisia sensaationhakuisia pokkareita.
Hiukan mielenkiintoisempaa ja rehellisempää kirjoittelua Bruno Bauerin henkeen radikaalin kritisismin osalta löytyy esim. Robert M. Priceltä.

Pasi Turunen kirjoitti...

Moi Chatiez.

Mukava kuulla sinusta.

Robert Price on tosiaan näitä vakavampihenkisiä "jeesusmyytikkoja". Hän oli mukana toisessa "rainaleffassa": The God Who Wasn't There".

---------------------

Mitä ajatuksia sinussa muutoin on herättänyt tuoreimmat julkaistut tiedot Jokelan tapahtumien taustoista?

Terveisin
Pasi

Mikko kirjoitti...

Kiitos Pasi kirjoituksesta. Teksti tuli tarpeeseen, olenkin jo etsiskellyt "kättäpidempää" nettikeskusteluihin, juuri kyseistä leffaa vastaan.

Pinkki kirjoitti...

pitkää tekstiä, mutta luin ensimmäisen väitteesi Zeitgeistiä vastaan, totesin, että sinä olet "BIG FAT LIAR" kuten kristinuskon puolustajia ja valtaapitäviä Zeitgeistissä kuvataan. Krishna OLI neitsyt, kuten tässä tapauksessa lähteeni Wikipedia sanoo: "Kuten aurinko syntyi Neitsyen tähtikuviosta, Buddha syntyi neitsyt Mayasta joulukuun 25. pnä, Krishna syntyi neitsyt Devakista joulukuun 25. pnä, ja Mithra syntyi joulutähden valosta joulukuun 25. päivänä. Kristityt katselivat tätä pakanallista juhlintaa muutamia satoja vuosia, ja lopulta neljännellä vuosisadalla paavi Julius määräsi joulukuun 25. päivä Jeesuksen syntymäpäiväksi."


linkkinä tähän on http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalenteririitti lopeta valheet, ja eroa kirkosta. -_-

Pasi Turunen kirjoitti...

Pinkki.

Kiitos suorapuheisesta palautteesta. Suuret sanat eivät silti suuta halkaise. Salli muutama kommentti.

Zeitgeist väittää, että kristinusko on kopioinut uuden testamentin neljästä evankeliumista löytyvän traditionsa Jeesuksesta pakanauskonnoista. Esimerkiksi, että Jeesus syntyi joulukuun 25. päivänä. Mutta lue evankeliumit ja kerro minulle missä niissä on mitään mainintaa joulukuun 25. päivään? Joten mitä merkitystä tuolla päivämäärällä muiden uskontojen parissa on kristinuskon autenttisuuden kannalta? Ei yhtään mitään. Se, että paavi Julius vakiinnutti joulukuun 25. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi noin kolmesataa vuotta sen jälkeen kun evankeliumit syntyivät, on täysin epäolennaista kristinuskon kannalta. Myöhempien vuosisatojen (katolinen)kirkko on omaksunut yhtä sun toista ”extraa” pakanuudesta. Mutta olennaista ei ole mitä myöhempi kirkko on tehnyt, vaan mitä on uudessa testamentissa.

Käyttämäsi wikipedian artikkeli ei anna mitään primaarilähteitä väitteidensä tueksi, joten on aivan mahdotonta tarkistaa mistä artikkelin kirjoittaja on hankkinut ”tietonsa” siitä, että Krishna tai Buddha olisivat syntyneet neitsyestä. Artikkelin kirjoittaja saattaa hyvin tukeutua juuri tuohon Zeitgeistin humpuukielokuvaan (tai sivun lopussa mainittuun Titus Hjelmin Mitä on wicca? kirjaan). Joka tapauksessa wikipedian artikkeli on väärässä (lainaamasi sitaatin osalta ainakin). Krishna ei hindulaisten lähteiden mukaan syntynyt neitsyestä (lue tekstini kokonaan). Myöskään Buddha ei syntynyt neitsyestä, vastoin wikipedian väitettä. Buddhan äiti, Maya, oli kuninkaan lempivaimo 27 vuotta. Buddhan syntymälegendassa sanotaan hänen vanhemmistaan: ”These two tasted of love's delights, and one day she conceived the fruit of her womb…” (The birth of boddhisatva, CONZE, E.(1959),Buddhist Scriptures. Londres: Penguin)Buddha siis syntyi sen jälkeen kun iskä ja äiskä ”maistoivat rakkauden iloja”. Buddhan sikiämiseen liitetään kyllä yliluonnollisiä näkyjä ja muita ilmiöitä. Mutta mistään neitseellisestä sikiämisestä ei ole jälkeäkään. Wikipedian väite on väärä myös siltä osin, että Buddha olisi syntynyt joulukuun 25. päivänä. Buddha syntyi buddhalaisuuden mukaan keväällä Vesak kuussa, joka sijoittuu meidän kalenterissamme vaihtelevasti jonnekin toukokuulle. Joten tässäkin kohden käyttämäsi sekä Zeitgeist että käyttämäsi wikipedia ovat aivan pihalla kuin lumiukko.

Kuten varsinaisessa tekstissäni osoitin, myöskään Horus ei tarinansa mukaan syntynyt joulukuun 25. päivänä ja haastan sinua primaarilähteistä osoittamaan että edes Krishna olisi syntynyt tuona päivänä. Nämä Zeitgeistin väitteet ovat täysin tuulesta, hatusta, hihasta yms. temmattuja.

Mutta kuten edellä totesin koko päivämäärä on täysin epäolennainen kristinuskon autenttisuuden arvioimisen kannalta. Myöhemmän kirkon omaksumat vaikutteet sieltä täältä eivät millään tavalla osoita, että uuden testamentin dokumentit olisivat ammentaneet vaikutteensa väiteyistä uskonnonhistoriallisista paralleeleista, kuten Zeitgeist valheellisesti väittää.

I am not big, fat or liar. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onko Jeesuksen olemassaolosta todisteita historiankirjoituksissa, siis raamatun ulkopuolelta ?

Bluescreen kirjoitti...

On muutamia todisteita Roomalaisten historiankirjoittajien teksteistä. Toiseksi, miksi testamenttien todistusta ei laskettaisi? Niissä ristiinnaulitseminen on lääketieteellisesti tarkka ja henkilöt psykologisesti uskottavia. Teologisessa tiedekunnassa, missä perinteisesti epäillään kaikkea mahdollista ei epäillä Jeesuksen olemassaoloa, sillä sellaista henkilöä ei voi keksiä tyhjästä tai edes yhdistellä tarinoista.

Hyvä artikkeli. Zeitgeist on todellakin täyttä tuubaa.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko tietoinen siitä, että virallisella Zeitgeist-nettisivulla (www.zeitgeistmovie.com) löytyy elokuvassa käytetyt lähteet?

Anonyymi kirjoitti...

wikipediassa ainakin on tuo tieto devakin neitseellisistä synnytyksistä:

The eighth son, Krishna (who was actually an avatar of Vishnu), was born at midnight and taken by Vasudeva to be raised by Nanda and Yasoda in the neighboring village of Gokul. It was believed that Krishna was born not from a sexual connection between Devaki and Vasudeva, but was transferred to Devaki's womb.

linkattuna referenssi josta otettu:

http://www.mythfolklore.net/india/encyclopedia/devaki.htm

joka käyttää lähteenä kirjaa:

Dowson, John (1820-1881). A classical dictionary of Hindu mythology and religion, geography, history, and literature. London: Trübner, 1879 [Reprint, London: Routledge, 1979]. This book is in the public domain (and no copyright notice appears in the latest edition).

Mulla meni tuon selvittämiseen noin minuutti.

Elmo Rautio kirjoitti...

Leffa näyttää olleen oikeassa ainakin siinä, että kun myyttiä vastaan esitetään todisteita, ei aiheesta suostuta keskustelemaan: on paljon helpompi leimata vastustaja, hänen käyttämänsä aineisto ja esittämänsä väitteet ties miksi sen sijaan, että pureuduttaisiin aitoihin faktoihin...

Mielestäni kristinusko muuttui naurettavaksi jo siinä vaiheessa, kun Russell muistutti siitä, ettei Jumalan todistaminen todeksi ole sitä, että todistetaan vastaväitteet vääriksi. Tämä pätee lisäksi myös kreationismiin ja muihin vastaaviin huuhaa -juttuihin, jotka kiinnittävät huomion oikeista asioista taivaisiin ja antavat valheellista lohtua paremmasta, josta ei voi tietää mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Olennaista Zeitgeistissa ei liene se mikä uskonnoista on oikeassa ja väärässä, ja lainasiko joku jostakin vai ei, koska mikään niistä ei ole juuri muuta kuin väline ihmisten brutaaliin manipulointiin.

Median avulla tehtävä aivopesu on totta. Opetelkaa lukemaan niitä lehtiänne. Pelkkä ulkoluku tai sisäluku ei auta.

Zeitgeistissa on olennaista viesti, joka tarjotaan elokuvan lopussa. Ja se on jotain joka ei olennaisesti eroa herranne Jeesuksen Kristuksen sanomasta, jos on sydäntä ymmärtää mitä Jeesus opetti.

Valinta: pelko vai rakkaus?

chatiez kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta anonymoys kysyisin:

"Olennaista Zeitgeistissa ei liene se mikä uskonnoista on oikeassa ja väärässä, ja lainasiko joku jostakin vai ei, "

Vaikka Zeitgeistin ensimmäinen osio esittääkin kasan lähteitä en löydä siitä paljoa, joka ei olisi lähinnä Acharya S:n raapustusten visualisointia. Faktuaalisilla väitteillä zeitgeistissä ei siis mielestäsi ole merkitystä, ovatko ne oikein vai väärin ja kuinka pahasti väärin?

"koska mikään niistä ei ole juuri muuta kuin väline ihmisten brutaaliin manipulointiin."

Sitten tuli Luther ja julisti jokaisen kristityn omaksi paavikseen; protestanttinen liike sairastui krooniseen lahkoontumiseen. Mielestäni esimerkiksi islamin fundamentalististen muotojen ja evankelis-luterilaisen kirkon väliin "brutaalin manipulaation" mittarilla mahtuu lähes kaikki ideologiset liikkeet. Lukaise esimerkiksi Oikeutta Eläimille ry:n joku lehti.

"Zeitgeistissa on olennaista viesti, joka tarjotaan elokuvan lopussa. Ja se on jotain joka ei olennaisesti eroa herranne Jeesuksen Kristuksen sanomasta, jos on sydäntä ymmärtää mitä Jeesus opetti."

Eli miksi Zeitgeistin tarkalleen ottaen määrittelisit?

Anonyymi kirjoitti...

Itsellä ei ole tiettyä "uskontoa" mihin uskoa. Olen sen jo päättänyt että usko ei liity mitenkään uskontoihin. piste.

Mitä elokuvan muihin osuuksiin tulee, niin hurjaa kuin se on, mutta täyttä todellisuutta.

Kun meitä joku herättelee kesken unien, ärsyynnymme ja sanomme että, anna minun nukkua.

Anonyymi kirjoitti...

Jos yliluonnollisia asioita tapahtuisi maailmassa, niin James Randi olisi siitä tietoinen.

Linkki haasteeseen jossa tarjotaan miljoona dollaria (aika vähän rahaa nykyään) sille joka omaa yliluonnollisia voimia.

http://www.randi.org/joom/challenge-info.html

Valitettavasti paranormaalit ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä, joten uskonnot joissa on yliluonnollisia asioita pohjautuvat keksittyihin tarinoihin jotka ovat ihmismielen tuotoksia.

Mikäli joku oikeasti tuon miljoonan dollarin haasteen suorittaa, saattaa hyvinkin olla seuraava messias, eikö vain?

Keksimällä asioita Zeitgeistiin uskonnoista ja levittämällä laajalti tuota teosta, sen tekijä tuskin poikkeaa millään tavoin suosituimpien uskontojen perustajien saarnaustyöstä. Jos nuo väitteet elokuvassa ovat todistettavissa vääriksi niin Zeitgeististä tuskin tulee uskontoa kovin nopeasti. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita. Sadut ovat satuja vaikka voissa paistaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Zeitgeistissa sanotaan, että on ihmisiä, jotka haluavat harhauttaa meitä oman etunsa, ahneutensa takia.
Tämä on totta. Lukekaa vaikka uutiset, jos ette usko, ja yrittäkää ymmärtää lukemaanne mahdollisimman hyvin.

Zeitgeistissa sanotaan, että nämä ahneet ihmiset käyttävät tavoitteensa saavuttamiseen toisten ihmisten herkkäuskoisuutta. (Uskonnollinen usko on herkkäuskoisuutta: uskotaan jotakin jolle ei ole olemassa mitään tieteellistä perustetta.)
Tämä on ihan yhtä totta. Jos ette usko, miettikää mitä esimerkiksi keskiaikanen anekauppa oli. Lutherillakin oli oma agendansa, miksi hän muuten olisi kaveerannut ruhtinaiden ja kuninkaiden kanssa, eikä maan köyhien, niin kuin Jeesus teki??? Mitä tekevät TV envakelistat amerikassa? Mitä tekee jumalaan uskova (ainakin hän sanoo niin) George W. Bush Incorporated Irakissa? Mitä ne todella siellä tekevät? Käyvät sotaa, tappavat ihmisiä, tuhansia ja tuhansia ja tuhansia viattomia ihmisiä ansaitakseen käsittämättömiä summia rahaa. George W. Bushin johtaman maan kansalaisista suurin osa uskoo siihen mitä kristittyjen pitääkin uskoa, ollakseen kristittyjä siinä mielessä kuin heidän halutaan olla. Valmiita kuolemaan uskonsa puolesta, toista uskoa vastaan. Hulluutta, silkkaa hulluutta. Tästä puhuu Zeitgeist.

Zeitgeistissa sanotaan myös, että näin ei ole pakko olla. Näin sanoi myös herranne Jeesus Kristuskin.

Uskokaa mieluummin siihen mitä Jeesus itse sanoi, älkää siihen mitä muut sanoivat ja edelleen sanovat Jeesuksesta. Tehkää mieluummin niin kuin Jeesus kehoitti tekemään, ei niin kuin Jeesus uskonnon sääntöjen keksijät käskevät tekemään. Rakastakaa itseänne ja toisia, välttäkää pahaa, pyrkikää hyvään, jne.

Zeitgeist on toki värittynyt, vahvastikin, ja osa väittämistä on kyseenalaisia mutta se mitä kyseinen elokuva pyrkii tekemään on todella tärkeää. Se pyrkii herättämään ihmisiä.

HERÄTKÄÄ! Muuten kärsimys maailmassa vain lisääntyy ja lisääntyy. Niin ei ole pakko käydä, vaan ihan yhtä hyvin voisimme elää rauhassa ja rakkaudessa. Elämä on nyt. nyt, eikä joskus myöhemmin, ja jos emme elä rauhassa ja raukkaudessa nyt, emme elä siinä koskaan.

Suosittelen tätä videota:

http://www.youtube.com/watch?v=ZiZcKomzHaU

Se voi olla järkyttävä, varsinkin sen viimeinen minuutti, ja siinä voi olla myös sisältöä jonka jotkut voivat kokea herjaavaksi, mutta katsokaa se silti.

Kannattaa myös katsoa tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=iMUiwTubYu0

Tässä on hyvä, lohdullinen metafora, tai jopa mahdollinen totuus, siitä mitä elämä on, ja mitä meidän pitäisi tehdä, jotta meillä olisi täällä hyvä olla...

Lukekaa myös Leo Tolstoin kirjoituksia, muutakin kuin vain niitä kaunokirjallisia esityksiä...

John Lennonin lauluja...

Budhhan opetuksia...

minun kirjoitukseni...

sinun sisimpäsi...

Zeitgeist, Jeesus, Bill Hicks, Leo Tolstoi, John Lennon, Budhha, minä, sinä...

Rakkauden ja rauhan puolesta, ei muita vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei.

Mielenkiintoni Zeitgeist elokuvassa esiintyviin väitteisiin on suuri. Olen itse salaliittoteoreetikko ja kun lähdin kyseistä elokuvaa katsomaan yritin nähdä elokuvaa monesta eri kulmasta. Kuten joku mainitsikin, itse elokuvan idea ei ole yksistään kristinuskon osoittaminen valheeksi. Elokuvan on tarkoitus kertoa meille, millaisen manipuloivan johdon alaisuudessa kaikki me elämme. Elokuva koostuukin kolmesta eri osiosta, joista vain yksi on minulle entuudestaan tuttu. Olen katsonut elokuvan lähiaikoina, enkä ole vielä perehtynyt elokuvan lähteisiin. Ateistina, mutta Kristillisen kasvatuksen saaneena tiedän kyllä uskonnosta sen verran, mitä perussuomalaisen tulee tietää. Ja pakko kyllä myöntää, että minuun teki vaikutuksen ensimmäisessä osassa olleet astrologiset viittaukset, jotka mielestäni olivat koko ensimmäisen osan perusta. Ideana se, että uskonto on vain taivaankappaleiden liikkeiden tulkitsemista tarinoina oli mielestäni vakuuttava. Itse tunnen hyvin WTC salaliittoteorian, ja elokuvan siihen liittyvät väitteet ovat valtaosin, elleivät jopa alati tosia. Tämän vuoksi suhtaudun myös elokuvan muihin osioihin vakavasti. Toivonkin, että kyseisestä elokuvasta heräisi keskustelua monelta eri näkökantilta. Myönnän, että elokuva saattaa hyvinkin olla reikiä täynnä oleva kertomus, joka on suureksi osaksi fiktiota. Mutta myönnän myös sen, että elokuva saattaa avata ihmisen silmät näkemään todellisen maailman, joka olisi suorastaan selkäpiitä karmiva asia, jonka olisi tultava koko maailman tietoon. Nyt näitä uskontojen yhtäläisyys väitteitä tulee jos jonkinlaista. Mihinköhän näistäkin sitten uskoo, jos jossain lukee sitä ja toisessa tätä.

Terveisin
Opiskelija 21v

Joni Suomela kirjoitti...

Sitä nyt lähiinä ihmettelen että miten aikuinen koulutettu mies uskoo jotain tekstiä mikä on kirjotettu 2000 vuotta sitten jossain luolan perällä jonkun tyypin toimesta ja väittää siinä että joku täti tuli sanomaan että minä olen neitsyt mutta olen silti raskaana ja tämä tyyppi siellä luolan perällä uskoo sen vaikka asiasta ei luonnollisesti olekkaan olemassa mitään fyysisiä todisteita.. normaali logiikka:
#1 "Minulla on euro taskussa"
#2 "näytä.. muuten en usko"
numero yksi näyttää euron ja numero kaksi uskoo.. uskonnollinen logiikka:
#1 "minulla on euro taskussa"
#2 "näytä.. muuten en usko"
#1 "et voi todistaa etteikö minulla olisi"
ja kakkonen uskoo.. Onko tuossa sinun mielestäsi järkeä? haluaisin oikeasti kuula mielipiteesi asiaan..

dsgn kirjoitti...

Mielestäni on toisarvoista, että pitävätkö kaikki yhtäläisyysväitteet paikkaansa uskonto-osiossa. Se mitä elokuva yrittää kertoa on se, että kristinusko ja monet muut uskonnot perustuvat persialaisille ja antiikinaikaisille uskonnoille ja ovat saaneet niistä paljon vaikutteita. "Paratiisi"-sanakin on muistaakseni peräisin jostain persialaisesta uskonnosta.

Mutta sehän on aivan selvää, että ei kristinuskossa kaikki ole lainattua. Eihän värittömästä ja hajuttomasta tarinasta mitään uskontoa edes syntyisi.

Zeitgeistissa ei varmastikaan kaikki ole paikkaansapitävää tai ainakin sisältö on hyvin kyseenalaista. Sen tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan, varsinkin Amerikassa ihmiset tarvitset herätystä (enkä tarkoita hengellisessä mielessä ;)

Mielestäni kristinuskon kyseenalaistamiseen ei tarvita muuta, kuin vilkaisu raamatun alkuperäiseen sadisti-jumalaan, joka on mielestäni erittäin epämiellyttävä, psykopaatin piirteet omaava persoona.

"I can not believe in a god who wants to be praised all the time"

Hannes W Virtanen kirjoitti...

Tuntuu olevan muotia nykyään hyökätä kristinuskoa vastaan ja Tampereen ateistien "ero kirkosta"-kampanja on saanut etenkin nuorissa vastakaikua.

Jos Zeigeist elokuvasssa kyseenalaistetaan mm. Jeesuksen olemassalo niin 600-vuotta nuorempi islam uskonto pohjaa samoihin lähtökohtiin ja on ottanut vaikutteita juutalaisuudesta ja kristinuskosta - joka Raamattua on kopioitu muunnellen omaan tarkoitusperää varten.

Tämähän on jo tuttu Youtube video
Islam: Mitä lännen tulee tietää

http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=PlayList&p=3C7052B7ADA587B6&index=0&playnext=1

chatiez kirjoitti...

Hannes Wirtasen komentista heräsi muutama kysymys:

1. Eikö islam pidä Jeesusta profeettana - miten tämä on sama lähtökohta kuin tämän historiallisen hahmon nimeäminen kirjalliseksi luomukseksi?

2. Onko mielestäsi mahdollista, että sama prosessi jota kuvailit Koraanin suhteesta Raamattuun olisi jossain kohdin Uuden testamentin kirjoittamisessa tapahtua Vanhan testamenttiin; olisiko mahdollista, että Uudessa testamentissa olisi joitain osia, jotka ovat vanhemman tuotannut uudelleenkirjoituksia?

Anonyymi kirjoitti...

Hannekselle:

Ei ole tarkoitus hyökätä kristinuskoa vastaan tai väittää islamin olevan parempi. Tarkoitus on hyökätä kritiikitöntä ajattelua vastaan ja kyseenalaistaa auktoriteetteja (kuten paavi, kirkko, kuka tahansa, joka väittää että asia on näin eikä se voi mitenkään olla jotenkin muuten).

Viesti on, että ajatelkaa ihmiset itse, älkääkä uskoko kaikkea kritiikittä mitä ylhäältä auktoriteetti sanoo. Tämähän ei tietenkään ole kovassa huudossa kirkon tai vastaavien piireissä, kun ne vaativat sokeaa _uskoa_. Pitää uskoa, epäillä ei saa tai joutuu kadotukseen.

Terveisin Ajattelija01

V. Eskonen kirjoitti...

Katsoin juuri rainan ja ajattelin antaa oman kommenttini soppaan. (Ihan vaan koska se on kivaa :) )

Siis ei kai tuota kukaan totena pidä. Mutta se on erittäin kivaa katsottavaa ja se alun uskonto jorina on ihan kelvollista kun pidetään mielessä kuinka fiktiota on lähdetty ruotimaan fiktiivisesti. Toiminta vastaa sitä kuin aku ankasta tehtäisiin piirretty dokkari disneyn toimesta :)

Uskonto ei kuitenkaan ole tämän teoksen idea, vaan tämä on tehty nykypäivän ajattelemattomille ihmisille (kuten minä). Uskonto-osion pohjustus luo illuusion "suuresta valheesta", joka kainalossa koko teosta on merkittävästi mukavampi katsoa. Se antaa katsojalle "luvan" uskoa loputkin. Uskonto on alkuun kaikkein paras väline, koska se on tarua jo ihan valmiiksi, eikä siis tarvitse totuutta sen enempää. Se on tämän koko pätkän "WTC" tai "Pearl Harbour", jos nyt ymmärrätte mitä ajan takaa :)

"Pointti" on se, että meidän manipulointimme on hirvittävän helppoa. (Suosittelen Herra Derren Brownin tuotantoon tutustumista.)

Vanha faktahan se on, että sota on huippu bisnettiä. Mutta kuinka suurta on globaali taantuma tai lama? Se on se ajankohtainen asia, joka meille ihan piakkoin selviää. Koska samoilla instrumenteilla toimimme tänään kuin tämänkin dokkarin tarinoissa. Siksi tästä on tullut, ehkä tahattomasti, erittäin ajankohtainen teos. Mikä lisää sen arvoa entisestään. Aivan loistavaa :)

Mutta minun mielestäni tämä on kertakaikkiaan valtavan ajankohtainen ja kiva pätkä. Pidin siis oikeasti suuresti. Se mitä esim. tornien romahtamiseen tulee, niin se ei insinöörin silmissä ole yllätys kuinka hienosti ne luhistuivat, vaan se kuinka hienosti ne kestivät alkupeisen iskuenergian koneiden osumista sivuttaissuunnissaan. Pystysuunnassahan ne on kerros kerrokselta rakennettu, siten ne myös "luonnollisesti purkautuvat". Mutta minäpä en tiedä kerta kaikkiaan yhtään mitään pilvenpiirtäjien fysiikasta, joten ei siitäkään sen enempää :)

Mutta älkää siis uskonnon vinkkelistä murehtiko tästä. Se on vain monelle niin suuri asia, että herättää pintaan ne tunteet, joita tarinan hyvä uppoaminen hienosti edesauttaa.

Minun nimeni on Vesa Eskonen ja pyydän anteeksi jos olen osallistunut asiaan, johon minua ei olisi toivottu mukaan :)

Toivotan teille kaikille Itsekkyyttä, Sinnikkyyttä ja Rakkautta Itseänne kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

hyvä leffa ja tärkeintä ei ole sen tarkka ymmärrys vaan se että saisi vähän aivosoluja liikkeelle ja antaisi mahdollisuuden ajatella asioita monelta kantilta. se mitä uskontoon tulee niin uskonto on ollut ja tulee aina olemaan täyttä huuhaata. kaikki saa uskoo mihinkä tykkää se on jokaisen oikeus mutta uskonnolla ei ole oikeutta arvostella niitä jotka eivät usko. pätkää lainatakseni: you have to know the truth and seek the truth and truth set you free

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olisi jännä tietää, miksi elokuvassa verrataan Jumalan poikaa (Son) aurinkoon (Sun, kuulostaa samalta englannissa), kun Uusi Testamentti kirjoitettiin alunperin kreikan kielellä.

Kuka hyötyi kristinuskosta? Roomalaiset. Uskonto yhdisti valtakuntaa. Miksi kristittyjä sitten vainottiin ja tapettiin aluksi? Koska he olivat aluksi roomalaisten mielestä uhka Roomalle.

Konstantinus Suuri voitti tarinan mukaan Mulviuksen sillan taistelun kristittyjen Jumalan avulla ja tämän jälkeen vasta LAILLISTI kristinuskon.

Miksi tätä ei mainita Raamatussa? Miten selitätte, että hän olisi voittanut varustelu- ja strategisella tasolla tasavertaisen, nelinkertaisen armeijan ilman ulkopuolista apua?

Jos tämä olisi ollut pelkkää Konstantinuksen keksintöä, olisi taistelu päätynyt mitä todennäköisimmin Raamattuun Nikean kirkolliskokouksessa.
Ja miksi mies HYVÄKSYI oman KASTEENSA vasta KUOLINVUOTEELLAAN?

Paljon muuta tuli mieleen. En oikeasti jaksa postata kaikkea tänne.

Haavisto kirjoitti...

olla?? vai eikö olla??
Kas siinä pulma..
Onko Zeitgeist ankka vai elokuva??
Siinä taas lisää mietittävää..

Elokuva antaa todella mielenkiintoisia uusia näkökantoja ihmisille..
niihin joko uskoo tai ei..

Jaro Suoste kirjoitti...

Pasi: "Zeitgeist elokuva on ankka!" Käsittelit elokuvan ensimmäisen osion jokseenkin perusteellisesti, mutta entäs loput? Kaikki myöskin potaskaa? Ja vielä enemmän kiinnostaa kuulla vastaus seuraavaan: Käytit paljon rivitilaa perustellaksesi kuinka Jeesus-myytti ei voi olla plagiaatti Krishnasta, mutta esitäpä jotain tositeita se puolesta, että Jeesus todellakin on ollut todellinen henkilö, ja että hänestä kirjoitetut tarinat ovat totta. Ja ei, en hyväksy vastaukseksi sitä, että jossakin kirjassa, johon monet ihmiset vain uskovat, lukee niin.

Korostan, että en usko kaikkea, mitä elokuvassa esitetään ja totena kerrotaan, mutta enemmän totuutta tuossa kaksituntisessa on, kuin raamattu-nimisessä satukirjassa.

jokkepappa88 kirjoitti...

Uskonnon puolesta on turha puhua, koska siitä, että joku Jeesus olisi paranellu spitaalisia ei oo mitää muita todisteita ku joku satukirja

jokkepappa88 kirjoitti...

Uskonto on politiikkaa ja rahastusta

Anonyymi kirjoitti...

jokaisella uskontonsa, mutta minusta leffa oli mielenkiintoinen ja tarjoaa ainakin itselle hyvät pohjat kun seuraava kaupustelija tulee kertomaan minulle mihin minun tulisi uskoa :)

+ pasille iso käsi rohkeasta blogi kannanotosta tässä informaatioyhteiskunnan zeitgeistissä, jossa yleensä tulee syödyksi nettiryhmien tai koko mediankin toimesta. ikävä tämä ajan henki

henkilökohtainen mielipide: uskontoja on ihmiset tarvinnut iät ajat ja joillekkin se voi olla ainut asia tarttua jostain kiinni. omalla kohdalla pidän vahvuutena sitä että en innostu uskomaan hetkeksikään uskontoihin - koska usko omaan itseeni on hyvin vahva. tunnen että uskonto on "heikkoja" varten, jotka eivät osaa etsiä tai osaa nähdä itseään omassa ympäröivässä yhteiskunnassa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa.

10vuotta max ja hyvästi uskonnot, kulttuurit, tavat, yleinen asevelvollisuus jne. ihmiset tulevat löytämään vastaisuudessa persoonaansa ja ajatuksiaan vastaavaan uskonnon internetistä, niiden nimi on yhteisö ja löytyy facebookista ja irc-galleriasta.

miksi uskoa kristukseen kun voi uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä idolssissa? :)

seurakunta, armeija ja suomen valtiojohto ei osaa mediapeliä jota yksittäiset henkilöt
ja yhteisöt ajavat tyylikkäästi netissä.

ei tarvitse miettiä miettiä ketkä voittaa tämän taistelun Zeitgest ja meidän internet-sukupolvi yhteisöjen ja äärettömän tiedonsaanin kanssa vai edellä mainitut organisaatiot =)

Anonyymi kirjoitti...

Jos teidän uskonto on noin päivänselvä niin miksi lapsia pitää sillä aivopestä heti ennenkuin ne osaa itse ajatella?

Miksei esimerkiksi Uskontotunnit ole opetusta kaikista uskonnoista? me saadan raamatun koulussa mutta ei koraania..

Emmekö me elä jo 2000 lukua tekniika on huipussa mutta kaikilla ei ole siltikään kaikki kohdallaan.

Hyvän tahdon puolesta. /Peace

Jumala kirjoitti...

Uskokoon ken mitä tahtoo. Tämä dokumentti kaikkine puutteineen vahvisti silti vain omaa -jo ennestää ollutta mielipidettäni.

Uskonto on luotu politiikan välineeksi, sellaiseksi jota sen ei olisi pitäny alusta astikkaan olla, mutta sellaiseksi se luotiin. Todellinen kristitty eroaisi tälläisestä vallan keskittymästä, ja epäreilusta rahastajasta kuten kirkko. Todellinen kristitty keskittyisi kaiken maailman jeesustelun, uskon levittämisen ja muun joutavan oheis krääsän, mitä koko uskonnon peruspilarin "lähimmäisen rakkauden" ympärille on koottu, sijasta kyseenalaistamaan koko raamatun oppaana uskoon. Usko lähtee itsestä, ei kirjasta!

Jos uskot nykyisen käsityksen mukaan raamatun loruihin, uskot silloin jonkun muun ajatuksiin, et omiisi.. mikä maanpäällä todistaa että juuri nämä kirjoittajat kertovat absoluuttista faktaa? Suurin syy miksi uskonnot "lainailevat" toisiltaan on mielestäni juuri tämä.. absoluuttista totuttaa ei ole! Muodosta siis oma käsitys maailmasta, ja saat todellisen vapauden ja mielenrauhan, älä levitä käsitystäsi muille, koska sen jälkeen on jälleen vaarana syntyä uusi uskonto, uusine vallan keskittymineen ja kierros alkaa taas alusta. Muodostakaa yhteisöllisen uskonnon sijaan yksilöllinen uskonto omiin mieliinne.

Ei absoluuttista uskontoa! Ei muotteja! Vapaata ajattelua ja hyvää mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Herätkää. Tutkikaa asioita ja kyseenalaistakaa löydöksenne.

Zeitgeist on todellakin jonkun suuremman tiedon lähteillä. Jos asiat eivät nyt aivan noin ole kuin elokuvassa esitetään niin ollaan siinä vähintäänkin oikeilla jäljillä.

Maailma on hyvin hyvin kummallinen paikka. Ehdottaisin vielä katsomaan elokuvan Zeitgeist - Addendum.

Anonyymi kirjoitti...

pasi avaa silmät

Anonyymi kirjoitti...

Katsoin kyseisen elokuvan eilen. Avasin silmäni. Ja jokainen ketä koittaa käännyttää minua johonkin uskontoon, saa tuta kielelliset taitoni. Onhan minulla sama oikeus kuin uskovaisillakin pelastaa ihmisiä "harhasta"?

Anonyymi kirjoitti...

Nuo teesit mitä kirjoituksessa esitetään mielestäni keskittyy aivan toisarvoiseen asiaan. Zeitgeist elokuva kyllä todellakin käyttää likaisia toimintapoja, ja välillä elokuvassa annetaan painoarvoa asioille jotka sattumalta vain osuvat tielle. (esim. mises, moses , gilgamesh jne). Mutta jos tuossa ovat suuret perusteet sille miksi elokuva on ankka niin hoh hoi.

Mutta astrologiset puolet ovat erittäin vakuuttavia, itse menetin uskoni Jeesukseen sinä päivänä kun ymmärsin kyseisen sirius, 3 tietäjää, 25.12 kuvion. Jumala ei antanut meille aivoja ettemme ajattelisi. Jeesus on samanlainen henkilökultti kuin neitsyt maria tai mohammed muissa uskonnoissa.

Voisin kirjoittaa pitkä pätkän, mutta ilmeisesti keskustelu on jo hieman kuollut.

-konservatiivisesta kristitystä tuli juutalainen

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole eräillä muuta tekemistä, kuin käydä "eipäs/juupas" -väittelyä jonninjoutavista asioista. En usko, että vastapuolet antavat tuumaakaan periksi, vaikka minkälaiset todisteet löisi eteen. Eikö voida vain olla erimieltä, ja hykerrellä itsekseen kun ollaan oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös leffassa puhuttu enemmänkin Egyptiläisen Horus jumalan tarinasta joka syntyi noin 3000v ennen ajanlaskun alkua ja miten paljon tämä tarina muistuttaa jeesuksen tarinaa? On ymmärrettävää että Pasi Turunen hyökkää Zeitgeist elokuvaa vastaan, elokuvahan poistaisi perustan ja totuuden kristityltä elämäntavalta. Normaali reaktio tähän lienee vastaisku. En yritä sanoa että elokuva on TOTUUS jota tulisi seurata, mutta se herättää hyviä kriittisiä ajatuksia. Tottakai pitää tarkastella kriittisesti asioita joita meille opetetaan pienestä asti JUMALAN totuuksina pelkän ihmisten kirjoitetun kirjan pohjalta.

JJR kirjoitti...

Mielestäni keskitytte varsin epäolennaiseen asiaan. Olen itse kanssasi samaa mieltä siitä, että Zeitgeistin kristinuskoa käsittelevä osuus on epäjohdonmukainen ja pitkälti virheellinen.

Mielestäni se on myös kuitenkin dokumentin kokonaisuuden kannalta epäolennainen. Suosittelenkin katsomaan ennemmin osat II ja III. Niissä on dokumentin varsinainen sanoma (etenkin osassa III).

Dokumentin alussa olevan uskonto-osuuden kanssa voi olla jyrkästi eri mieltä, mutta osat II ja III voi silti samalla nähdä aivan asiallisena kuvauksena siitä, mitä kansainvälinen pääomavalta ihmiskuntaa vastaan juonittelee.

iksu kirjoitti...

Www.historianjeesus.fi
on Åbo Akademin historian Jeesuksen tutkimusryhmän ylläpitämä sivusto. Sivuston tarkoituksena on tarjota asiallista ja ajankohtaista tietoa tieteellisestä Jeesus-tutkimuksesta sekä sen Jeesus-kuvasta.

Eli nyt on kysymys arvostetun suomalaisen yliopiston tekemästä Jeesus tutkimuksesta eikä mistään juupas-eipäs keskustelupalstakinastelusta.

Aiheesta myös tullut kirja
"A. D. 30"

Turun sanomien juttu aiheesta täältä: http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2009-04-10,104:5:604193,1:0:0:0:0:0:

Tuolta sivuilta mm. seuraava lainaus:

"Jeesuksen elämä pähkinänkuoressa? Eräs tapa on kerätä luetteloksi Jeesuksen elämään liittyviä tosiseikkoja, joista löytyy tutkijoiden kesken yksimielisyyttä niin, että ne voidaan ongelmitta ottaa Jeesuksesta tarkemmin muodostettavan kuvan lähtökohdaksi. Tässä joitakin esimerkkejä.

Amerikkalainen Jeesus-tutkija E.P Sanders on esittänyt usein viitatun luettelon Jeesuksen elämän tapahtumista ja asioista, joita voidaan pitää käytännöllisesti katsoen varmoina historiallisesti ("virtually certain"). Seuraavassa listan pidempi versio:

Jeesus syntyi n. 4 e.Kr. lähellä Herodes Suuren kuolinajankohtaa; hän vietti lapsuutensa Galilealaisessa Nasaretin kylässä; Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen; Jeesus kutsui opetuslapsia; hän opetti kylissä ja Galilean maaseudulla (selvästikään ei suuremmissa kaupungeissa); hän saarnasi Jumalan valtakunnasta; n. vuonna 30 hän lähti Jerusalemiin pääsiäisjuhlaan; hän sai aikaan häiriötä temppelialueella; hän vietti viimeistä ateriaa oppilaidensa kanssa; juutalaiset viranomaiset ylipappi etunenässä vangitsivat hänet ja kuulustelivat häntä; hänet teloitettiin roomalaisen Pontius Pilatuksen käskystä; aluksi hänen oppilaansa pakenivat; he näkivät hänet (missä mielessä on epävarmaa) hänen kuolemansa jälkeen; tämän seurauksena he uskoivat hänen palaavan perustamaan valtakunnan, josta oli puhunut; he muodostivat yhteisön, joka odotti hänen paluutaan ja pyrki saamaan muita uskomaan häneen Jumalan Messiaana."

Anonyymi kirjoitti...

"Se mihin ihminen uskoo, on hänelle totta."
Ja kuinka helppoa meidän onkaan uskoa valmiisiin ajatusmalleihin ja rakenteisiin, satuihin ja ties mihinkä, koska todellisuus on niin raskas taakka kantaa yksin.
Tahtoisin usko Messiaaseen, joka tulee ja pelastaa tästä Helvetistä, mutta olen jo liian vanha uskoakseni satuihin...
Ihmeitä tapahtuu ja meitä hienojakoisempia sekä korkeampia olentoja on olemassa, siitä on kokemusta. Ja kaikella on tarkoituksensa, mutta koska olen Tuomas, niin en enää niele mitä sattuu...
Koko maailma pyörii suggestioiden ympärillä ja ne palvelevat pohjimmiltaan valtaa sekä rahaa..
Siunausta silti kaikille kanssa eläjilleni!!
-K-

iskä kirjoitti...

Olen erittäin avarakatseinen ateisti ja mielestäni kristinusko on tosi tosi hieno juttu joka on herättänyt erittäin voimakkaita hyviä tunteita minussa. Äitini joka oli avioliitossa alkoholistin ja vaimonhakkaajan kanssa 13 vuotta ei tehnyt kovin hyvää hänelle ja ratkesi eron jälkeen alkoholiin tupakkaan ja huumeisiin. mutta nyt 52vuotiaana elää uskossa entisen narkomaanin kanssa joka myös tuli uskoon ja elävät ihan ok elämää... kiitos uskonnon... samoin heidän kaverit seurakunnasta esim siihen samaan seurakuntaan kuuluva työkaverini joka on entinen alkoholisti ja seurustelee nyt entisen narkomaanin kanssa jotka on nyt vahvasti uskossa ja elävät normaalia elämää. Kyseiset ihmiset eivät osaisi elää tai olisi pärjänneet hengissä ilman uskontoa ja on hienoa että voivat takertua johonkin. Itselläni on kuitenkin asiat hyvin enkä tarvitse kyseistä takertumista tai tukea mihinkään uskontoon joten uskon itseeni ja tulevaan perheeseeni. Ihminenhän muodostaa mielipiteensä kaiken sen perusteella mitä elämänsä aikana kokee ja siitä mielipiteestä tulee "se ainoa totuus" ja jos ei viitsi vähän ajatella laajemmin tai kyseenalaistaa sitä omaa mielipidettä niin "se ainoa totuus" vahvistuu ja siitä syntyy uskonto. Ajatelkaa ihmiset itse. kyseenalaistakaa kaikkea mitä näette ja koette sillä se on teidän realiteettinne. Olenkin nyt kesällä saamassa oman ensimmäisen lapseni josta tulee osa seuraavaa sukupolvea. en aijo kastaa lastani tai altistaa pienestä pitäen kristinuskoon sillä aijon tutustuttaa hänet jokaiseen uskontoon mitä on ja kun on siinä iässä että haluaa tai osaa itse päättää niin saa tehdä miten haluaa. mutta mitenkäs käykään jos ei aivopestä tiettyyn uskontoon pienestä asti... tuskin liittyy mihinkään uskontoon. ja niin on parasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän että koitat samalla tavalla, kun muutkin psygologit käännytää meitä, ja pitää huolen etei kukaan uskoisi näihin todn peräisiin väiteisiin. muuaei tarvitse sanoa.. peace t: M1k4

Anonyymi kirjoitti...

Elokuva herätti minussa paljon ajatuksia, ja vahvisti jo ennestään vahvaa käsitystäni siitä että uskonto on pelkästään sairas massojenhallintaväline. Kristinusko ei tee tässä poikkeusta. Valtioiden johtajat huijaavat ihmisiä tällä ja lukemattomilla muilla tavoilla. En voi ehkä vaikuttaa mielipiteisiin, joten kehotankin kaikkia miettimään asioita, niin valehetelua alkaa löytymään joka paikasta.

Anonyymi kirjoitti...

Niinkuin aina. Miksi uskoisin miestä, joka on varma että saavuttaa ikuisen elämän uskomalla johonkin tuhansia vuosia sitten kirjoitettuun propagandaan, jolla ei ole minkäänlaisia tieteellisiä todisteita - vain päinvastoin. Kasvakaa nyt hullut ihmiset aikuisiksi ja tajutkaa, että pelkäätte kuolemaa ja yritätte pelastautua siltä kaikenlaisella hölynpölyllä, joka on kuin satukirjasta repäisty.

Anonyymi kirjoitti...

Zeitgeist ei ole ankka!

Ensinnäkin täytyy nähdä koko dokumentin poliittinen tavoite. Se on suora hyökkäys Yhdysvaltalaista, uskonnollista ja kapitalistista oikeistoa vastaan ja on suunnaatu tavalliselle, yksinkeraiselle kansalle.

Jokainen, joka on vähänkin älykkäämpi, ymmärtää, että jos asia vaikuttaa liian yksiselitteiseltä, se sisältää puolitotuuksia. Koko Zeitgeist on täynnä puolitotuuksia juuri vaikuttaakseen yksiselitteiseltä ja herättääkseen mielenkiintoa ja keskustelua tavallisten ihmisten keskuudessa.

Uskonnot ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Ei ehkä juuri niin samankaltaisia kuin zeitgeist antaa ymmärtää mutta tämä ainakin vääntää asian rautalangasta.

Ehkä kaiken tarkoitus onkin vain saada ihmiset oikeasti ottamaan selvää asioista eikä vain tyytyä suorittamaan samoja hengettömiä rutiineja jotka ovat muuttuneet uskonnon välineistä itseisarvoiksi.

Pakko se on ns uskovaistenkin tunnustaa, että suurin osa hyvinkin hartaista uskovaisista ei tunne uskontoaan oikeastaan lainkaan vaan sulkee silmänsä kaikelle mikä ei sovi tämän omaan identiteettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Heh. Ei miustakaan Zeitgeist täysi ankka ollut, joskin osa 1 oli ankkojen ankka.

Ja ehkä (koska blogi on Uskon Puolesta), ja kysymys nimenomaan perustui tähän ykkösosaan, niin blogissa luonnollisesti käsitellään sitä osaa, ja Krishnaa, koska Krishnaan on kirjoittajalla suurin tuntemus.

http://www.kristitynfoorumi.fi/zeitgeist.htm <-- täältä löytää myös vastausta tuohon Osiris/Horus -settiin.

Pakko sanoa, että jopa lukion historian ykköskurssilla, tai lukion uskonnon ykköskurssilla, ja itseasiassa jopa yläasteen uskonnonopetuksella, meikäläinenkin tietää enemmän Egyptin mytologiasta, tai buddhalaisuuden tai hindulaisuuden juurista, kuin tämän ykkösosan tekijäsankarit. Ei millään pahalla, ei hyvälläkään.

Vaikka itse olenkin tunnustava kristitty, en pohjaa uskoani ihmisauktoriteetteihin, en kirkkoon, en paaviin, en piispaan, en pappiin, vaan yksinomaan Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Se ei tarkoita, että otan kaiken vastaan kritiikittömästi. Kyllä epäilen, kyllä tutkin, kyllä mietin, kyllä pohdin, mutta niin niitä vastauksiakin on tullut.

Japanin shintolaisuudessa on kansalaisopistossa kurssi, missä keksitään uusia jumalia. sitten vaan kaksi kiveä nenä suu ja shintopappi siunaa. Johtuen siitä, että siellä ei ole mitään käsitystä siitä, millainen Jumala on. Mutta Raamatussa hän on sen kertonut.

Eikä se VT:n Jumala sadisti ole. Siinäkin herrojen kannattaisi tutustua ajan ympäröiviin kulttuureihin ja käytäntöihin yms. Ei nykyaikanakaan tietääkseni sallita lapsiuhreja roviolla yms. settiä, mikä oli Israelin ympärillä täysin normaalia palvelumenoa.

Mitä tulee Islamin mietintöihin Jeesuksesta. ”He eivät uskoneet vaan puhuivat Mariasta hirveitä valheita ja sanoivat: ’Me tapoimme Messiaan, Jeesuksen, Marian pojan, Jumalan lähettilään.’ – mutta eivät he ristiinnaulinneet häntä. Heistä vain näytti siltä. … Eivät he häntä tappaneet, vaan Jumala korotti hänet luokseen.” (4:156–158)

”Ei Jumalan sovi hankkia itselleen lasta … Puhuttepa te kauheita: taivas on vähällä haljeta, maa revetä ja vuoret sortua maahan, koska he väittävät Armollisella olevan lapsia! Ei Armollisen sovi ottaa itselleen lapsia.” (19:35, 89–92)

Nuo siis Koraanin tulkinnasta, eli suomenkielisestä. Koraanihan on ainoastaan arabinkielinen, muut ovat tulkintaa.

Islam ainakin tietääkseni pitää Jeesusta historiallisena henkilönä, Jumalan profeettana, muttei Jumalan Poikana, niinkuin Raamattu opettaa. Jeesus ei tuonut armoa, Jumala ei hylännyt Poikaansa ristille koko maailman syntitaakan kanssa. Mutta he eivät pidä Jeesusta pelkkänä kirjallisena luomuksena myöskään.

Nyt meni vähän offtopikiksi.

- Topias Tanskanen

Jonne Laitinen kirjoitti...

Mitäs te kaikki uskovaiset, kun puhutte todisteiden ja lähteiden alkuperän puuttuvan, mietitte omista todisteistanne, kun on vain yksi kirja ja sekin 2000 vuotta vanha, missä sen lähteet?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tässä mättää. Elokuva ei ollut kohtelias, mutta onhan totuuskin joskus karvas. Onko maailma vaikea hyväksyä sellaisena kuin se on?
Olin jotain tämän kaltaista uumoillutkin mutta edes 50 elinvuotta ei ollut valmistanut tällaiseen.
Maailmastahan on tullut/tulossa mielisairas paikka. Ja sama kehitys on käynnissä armaassa kotomaassamme(Katainen ja kumpp.).
Eiköhän myös kirkon ja uskovaisten tehtävä olisi herätellä ihmisiä inhimillisyyden ja maailman pelastamisen puolesta eikä olla samoissa juoksuhaudoissa kuin vuonna 1918... Pelottavaa.
Repa

Nuuskamuikkunen kirjoitti...

Anonyymi- henkilö haluaa kunnon keskustelua ja kriittistä arviointia tähän kyseiseen asiaan!

..Katson täs paremmalla ajalla mitä voin itse tehdä ja sanoa.. Mut mielellään säästelisin vielä itseäni ja kuuntelisin muita hioutuakseni, niinkuin ranta kivetkin ovat hiotuneet sileäksi meren lyömänä.

Aki kirjoitti...

Tämä nyt 50 viestin keskusteluketju jo itsessään todistaa sen miten Zeitgeist dokumenttiin tahallaan istutetut fiktiiviset osat muokkaavaat todellisuuttanne koska ette osa hakea informaatiota riippumattomista lähteistä. Nerokas tuotos ja 101% totta. Kehotan teitä jatkamaan matkaanne ja lataamaan zeitgeist elokuvan 2 osan:

http://isohunt.com/torrent_details/56275165/zeitgeist?tab=summary

Tekstitykset:

http://subsearch.org/Zeitgeist%3A+Addendum/fi/4/0/0

Hyvää matkaa

Anonyymi kirjoitti...

Olen kuullut tutuilta että Zeitgeist II-osa on parempi. En ole vielä katsonyt kyseisiä mutta pitää tutustua. Pasilta kysyn oletko nähnyt Alex Jonesin End Gamen/suom. myös netissä/ ja mitä mieltä olet siitä?

Terv. Petrus.

Anonyymi kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/zeitgeist_elokuva.html

Tuolla sivulla on mielenkiintoinen kirjoitus, jossa on aika vahvasti kumottu Zeitgeist elokuvan väitteet Raamatusta.

Tommi kirjoitti...

Joni Suomela sanoi kyllä todella hyvin pari vuotta sitten, mutta eihän tämä jamppa (Turunen) vastaa mihinkään KOSKA EI PYSTY!!!

Eli kerrataan miten tää juttu toimii kun kysytään kovan luokan tieteellistä näyttöä mistään uskonto-huuhaasta:

normaali logiikka:
#1 "Minulla on euro taskussa"
#2 "näytä.. muuten en usko"
numero yksi näyttää euron ja numero kaksi uskoo..
uskonnollinen logiikka:
#1 "minulla on euro taskussa"
#2 "näytä.. muuten en usko"
#1 "et voi todistaa etteikö minulla olisi"
ja kakkonen uskoo..(ikävä kyllä)

Antti kirjoitti...

Minusta on melko surullista että ihmiset ajattelevat näin kuten "jokkepappa88": "Uskonnon puolesta on turha puhua, koska siitä, että joku Jeesus olisi paranellu spitaalisia ei oo mitää muita todisteita ku joku satukirja"

Mitä todisteita meillä on mistään muustakaan? Kaikestako pitää olla todiste? Ja tiede ei erehdy? Uskomme että kaikki materia koostuu atomeista ja atomien ympärillä pyörii elektroneja tietty määrä tietyissä kerroksissa eli orbitaaleissa. Kukaan ei ole näitä koskaan nähnyt mutta näin uskotaan kun niin on joku laskenut. Dinosaurukset elivät maan päällä miljoonia vuosia sitten. Kukaan ei ole silloin täällä ollut mutta niin uskotaan kun joku on niin laskenut. Antiikin kreikan suuret filosofit kuten sokrates ja aristoteles olivat melko viisaita miehiä? Kukaan meistä ei ole heitä nähnyt ja todisteena heistä on muutama veistos ja parit kirjoitukset. Avaruus on loputon. Näin uskomme, vaikkemme ole sielä koskaan käyneet emmekä voi kyseistä ajatusta rajallisella aivokapasiteetillamme käsittää.

Mihin siis tarvitset todisteita Jeesuksesta? Kyse on uskonasioista. Miksi sitä muuten kutsuttaisiin USKOKSI? Tiedekin on uskon asia, kuten myös suureksi osaksi historia. Mitä me oikeastaan edes tietäisimme todeksi jos emme voi luottaa vanhoihin kirjoituksiin?
Tai kysytään että mitä me edes oikeastaan tiedämme? Ihminen luulee olevansa viisaampi kuin luuleekaan. Eräänä päivänä koko kulissi kaatuu.

Aki kirjoitti...

Mites Zeitgeist - 3 leffa sitten?

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Huomatkaa hyvät ihmiset teosten lähteet ja todenperäisyys. Kuten ensimmäinen kommentti tähän blogiin sanoo koko Zeitgeist elokuva on referaatti tästä Acharya S kirjoista (The Christ Conspiracy: The Greatest Story Ever Sold jne.). Leffan omalla nettisivulla jossa kerrotaan lähteistä mainitaan näin:

"WHO IS D.M. MURDOCK ( ACHARYA S )?

D.M. Murdock was the academic consultant for Part 1 of Zeitgeist: The Movie. "

Eli käytännössä leffan todenperäisyys todella perustuu tähän ilmeisesti yhteen pääasialliseen lähteeseen. Ja kun googlettaa ko henkilöä niin mielummin uskoisin muita lähteitä kuin häntä. Esim tämä horus myytti kun on niin monessa lähteessä osoitettu toisin.

Erikoista että tällänen fuula saa niin monen tähän uskomaan. Jos ensimmäisen leffan ekat asiat menee jo honkiin, niin mikä on lopunkaan todenperäisyys?

Ihmiset ei vaan jaksa ja osaa tai kykene penkomaan asioita sen enempää. Katsot youtubesta kaksi tuntia jotain teknisesti ja emotionaalisesti raflaavaa leffaa jossa musiikki soi ja tunteet kuohuu, niin siihen uskotaan sitten. Eihän sitä jaksa mitään lähteitä enää kahden tunnin toljottamisen jälkeen selata. VAARALLISTA!

Tässä vielä tutkittavaksi yksi linkki ko. kirjailijasta, ymmärtääkseni hänen lähteitään ei ole tieteen parissakaan hyväksytty? Tästä kuulen mielelläni mielipiteitä:

http://www.answeringinfidels.com/answering-skeptics/answering-acharya-s/a-refutation-of-archary-ss-book-the-christ-conspiracy-pt-1.html

Anonyymi kirjoitti...

Jos Aki osalla 3 vittaat ajan henki elokuvaan (Huhtikuu 2011), niin vaikutti minusta lähinnä opiskelija huumorilta ja vappupilalta. Niin paljon jää puuttumaan todellisuuden ja teknisten ja taloudellisten visioiden välistä. Nykyisessä järjestelmässä on puutteita joita pitää korjata, mut ei kai kukaan ole niin hullu, et muutaman asiastaan innostuneen radikaalin aivoitusten mukaan lähtisi muuttamaan koko maapalloa. Rahan, luonnonvarojen, työpanosten, uskontojen ja minkä kaiken muun lisäksi vielä. Tämähän on uskontoa mitä suuremmissa määrin ihan itse, vaikka hyökkääkin sairaan agressiivisesti kaikkia uskontoja ja muitakin auktoriteetteja vastaan. Lähin vertaus vastaavasta tulee mieleen uhma- ja murroikäsisistä lapsista... Vaikuttaa samanlaiselta. Liikkeellä ei ole ideologialleen juuri muuta perustetta miten heidän järjestelmänsä toimii... pitää vaan uskoa heidän visioidensa toimivan. Eli kaikki perustuu uskoon, ei ole mitään koekenttää missä tuollainen sosialisminen ajatus olisi ollut toimivana, tai siis onhan yrityksiä samaan suuntaan ollut, mut ei ole kestäneet. Itse en osaa ottaa asiaa edes vakavissani, paitsi, jos sen ajatellaan hyödyttävän joitain tahoja. Mailman ihmisiä se ei oikeasti hyödytä vaan ajaisi kaiken kaaokseen. Hauska loppuhuipentuma oli, et ihmisten ei enää tarvitsisi tehdä työtä, kun kaikki olisi automatisoitu. Jos tämä olisi mahdollista, niin kapitalistinen yhteikunta olisi jo pitkään tehnyt tällaisia tehtaita, mutta ne työllistävät koneiden rakentamisen ja ylläpidon sekä tarvitsevat paljon energiaa toimiakseen. Liike voisi hieman valoittaa ideaansa ja voisimme rakentaa sen energiaa tuottavan ikiliikkujan joka hajoamatta tuottaa laitteiden tarvitseman energian. Se olisi varmaan hyvä laite ilmaston muutostakin vastustamaan. Liikkeen idenan omaksuvat epäilemättä nykypäivän veltostuneet nuoret aikuiset, sekä vahemmatkin jotka ovat oppineet elämään jo muutenkin ilman työtä, kun elitason saa muutenkin. Esimerkiksi sopivasti pehmoisia puhumalla saa yllättävän elintason. Ei huono idea, en sitä, vaan sitä, ettei se elätä maailmaa, jollei kukaan tee mitään. Siitä jo näkyy tämän liikkeen asenne, joka perustuu tasavertaiseen asemaan kaikille, mitään tekemättä... Sitä voisi kokeilla suomessakin, et poistetaan verot ja kaikki tuet... sit saa vapaasti mun puolesta velttoilla, kunhan ei tuu nurkkiin pyörimään. Tälläinen teoreettinen tilanne voisi palauttaa osan yhteisömme jäsenistä maan pinnalle.

Uskon saavani tähän vastustavia mielipiteitä ja kaikilla on oikeus mielipiteeseen, niin kauan, kun tämä liike ei saa lisää valtaa, ja kumoa ihmisten mielipiteitä, koska tiede on oikeassa, niin on olemassa vain yksi (jumala) oikea mielipide... Silloin kivasti poistaisitte mielipiteen vapauden. Ainoastaan "viisaat" ajatelkoon, ja viisaita ovat ne, jotka ajattelevat teidän tieteenne tavoin.

Antero

Anonyymi kirjoitti...

Uskotko joulupukkiin? Anteeksi, kunnioitan teidän kapeaa näkemystänne elämästä.
Olen vain pienen elämäni aikana huomannut että kaikkein suvaitsemattomampia ovat juuri "uskovaiset". Olisiko aika katsoa peiliin?

Pelottaako zeitgeist niin paljon? Olisiko se totuus, joka pelottaa?
Mieti tarkkaan.. mene itseesi ja löydä todellinen totuus itsestäsi.

Turha siteerata mitään kirjaa tai puhuttua sanaa, mieti ja tajua.

Näe nyt viimeinkin, omilla silmilläsi.

Anonyymi kirjoitti...

Zeitgeist-liike tulee muuttamaan maailmaa. Itse ainakin uskon tähän liikkeeseen enemmän kuin mihinkään muuhun. Onko rakastavaisempaa ja suvaitsevampaa organisaatiota kuin zeigeist liike, joka ymmärtää mikä tässä maailmassa oikeasti on vialla?