--------------
MIETTEITÄ VIII
Ylistyslaulut. Liian paljon on lauluja ihmisen tunteista Jeesusta kohtaan. Lauluja siitä mitä kristitty tuntee ajatellessaan Herran hyvyyttä. Ne jotka eivät sillä hetkellä jaa samoja tunteita jäävät ulkopuolisiksi. Ihmettelevät mikä heissä on vikana, kun eivät pysty ylistämään. Ylistyslauluihin on hiipinyt ihmiskeskeisyys, vaikka niiden tulisi olla lauluja Jeesuksesta eikä ihmisestä. Enkelitkin jouluyönä ylistivät: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!. Eivät kuuluttaneet miten ihanalta heistä tuntuu, että Jeesus on syntynyt. Enemmän lauluja Jeesuksesta ja siitä mitä Hän on tehnyt. Evankeliumi herättää kylmemmänkin sydämen ja antaa toivon. Tunteet kyllä heräävät, kun sydän oivaltaa mitä Kristus on tehnyt edestämme.
Jumalanpilkkaa. Myöhäiskeskiajan mystikko Mestari Eckhart (1260-1327) sanoi, että Jumalaa ylistetään silloinkin kun häntä pilkataan. Tulee mieleen alakouluajat, jolloin opettajat sanoivat poikien lyövän tyttöjä, koska tykkäävät heistä. Mahtoiko tuosta olla lohtua tytöille, joita vedettiin turpaan? Joidenkin mielestä taas Jumala on niin suuri, että ihmisen pilkka ei häntä kosketa. Kumpi mahtaa loukata Jumalaa enemmän: Itse pilkka, vai se, että pidämme Jumalaa vielä tyhmänäkin? Eikö olisi parempi vain pyytää anteeksi Jumalalta. Meillä syntisillä selityksiä riittää.
Hämmennyksen teologiaa. Ja Jumala puhui Moosekselle palavasta pensaasta sanoen: "Kuka Minä olen?"
Uskonnollinen pluralismi. Väite, jonka mukaan kaikki uskonnot opettavat pohjimmiltaan samaa on kuin sanoisi kaikkien pillereiden olevan samanlaisia vain koska ovat pyöreitä. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää onko kyseessä arsenikki vai aspiriini. Myös uskonnoissa sisältö on elämän ja kuoleman kysymys. Tanskalainen teologi Johannes Ågård sanoi aikanaan: ”Ihminen, joka sanoo, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan samoja tuntee todennäköisesti vain yhden uskonnon.”
Joulukortteihin sisältöä. ”Jumala, rakastava Isämme, auta meitä oikein muistamaan Jeesuksen syntymä, että saisimme osallistua enkelien kuoroon, paimenten iloon ja yhdessä idän viisaiden kanssa häntä kumartaa. Jouluaamu täyttäköön meidät ilolla siitä, että olemme Sinun lapsiasi, ja jouluilta saattakoon meidät vuoteisiimme kiitollisin mielin, antaen ja saaden anteeksi, Jeesuksen tähden. Aamen.” (Robert Louis Stevenson 1850–1894) ” Miten monet muistavatkaan Jeesuksen syntymäpäivän! Ja miten harvat hänen opetuksensa! Voi! On helpompi pitää vaarin juhlapäivistä kuin käskyistä” (Benjamin Franklin 1706–1790)
24 kommenttia:
Tartuitpa asiaan, jota olen minäkin miettinyt: näiden uusien laulujen sanoituksiin. Paljon on lauluissa ympäripyöreää juttua luonnosta, ystävyydestä, rakkaudessa... Jossain sivulauseessa mainitaan Jumala. Ennen laulettiin Jeesuksen veren voimasta, rististä ja armosta, jonka saa syntejään kaduttuaan.
Tunteet kyllä heräävät, kun sydän oivaltaa mitä Kristus on tehnyt edestämme.
Tunteet kyllä heräävät siinäkin kun oivaltaa mitä kaikkivaltias Jumala olisi voinut tehdä estääkseen kärsimystä maailmassa - muttei tehnyt. Jumalan oma kärsimys tuntuu täysin turhalta siihen nähden kuinka paljon näyttää olevan Helvettiin menijöitä. Luulisi että Jumala olisi voinut laatia paremmankin suunnitelman jos todella halusi pelastaa kaikki omalta vihaltaan..? Mutta ehkei Jumala halunnut.
Ehkä kärsimyksen poistaminen mahtikäskyllä, sekin lisäisi joidenkin kärsimystä. Jumala kun ei halua rajoittaa kenenkään vapautta vasta kuin viimeisellä tuomiolla.
Eli anonyymin mielestä ongelma on se, että ihmiset saavat pahoista teoistaan rangaistuksen? Usein taas tapaamieni ateistien "ongelmaksi" muodostuu se, että ihmiset saavat pahat tekonsa anteeksi ja pelastuvat (esim. murhaajan synnit sovitetaan).
Jumalan ongelma näyttää olevan siis ihmisten vapaa tahto. Toisaalta kuulee, että ihmisten pitäisi itse saada päättää mitä tekevät. Kun Jumala Sanassaan rajoittaa ihmisten vapaata tahtoa, määrittelemällä mikä on oikein, on sekin väärin.
Summa summarum: Jumala toimii väärin rajoittaessaan vapaata tahtoa ja mahdollistaessaan sen.
p.s. en henk. koht. tiedä yhtään ihmistä, joka olisi täyttänyt "rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi" täysin ja olisi itsessään niin hyvä, ettei hänellä olisi pahoja tekoja mistä rangaista.
Ehkä kärsimyksen poistaminen mahtikäskyllä, sekin lisäisi joidenkin kärsimystä. Jumala kun ei halua rajoittaa kenenkään vapautta vasta kuin viimeisellä tuomiolla.
Oletko tullut ajatelleeksi että Jumalan ei olisi edes tarvinnut luoda tällaista maailmaa? Eikö kaiken pitänyt olla hyvin alussa?
Sitten ihminen lankesi kun Jumala järjesti kiusauksen.
Eli anonyymin mielestä ongelma on se, että ihmiset saavat pahoista teoistaan rangaistuksen?
Ei, vaan ongelmani on kokonaan tuo alkuasetelma, miten kaikkivaltias Jumala ylipäänsä päästi asiat tähän malliin. Luulisi että kaikkivaltiaalla on valta välttää enkeleidensä lankeemuksia, saati sitten joutua niiden kiristyksen kohteeksi itse. Jumalan ja tämän langenneen enkelin välienselvittelystä on joutunut kärsimään koko luomakunta.
Jumalan ongelma näyttää olevan siis ihmisten vapaa tahto.
Vapaa tahto on aika kiistanalainen asia jos sitä todella pohtii.
"Oletko tullut ajatelleeksi että Jumalan ei olisi edes tarvinnut luoda tällaista maailmaa? Eikö kaiken pitänyt olla hyvin alussa?"
Miten niin olisi pitänyt olla hyvin? Kaikkihan OLI hyvin alussa Jumalan luomistyön jälkeen kunnes ihminen lankesi ja lähti omille teilleen.
Vapaasta tahdosta: Kyllä jokainen on vapaa tekemään mitä itse haluaa. Jumalan armon kokeneessa ihmisessä syntyy vastarakkaus Jumalaa kohtaan, siksi hän haluaa itse tehdä Jumalan tahdon. Kukaan ei vaan sitä onnistu täysin tekemään ja siksihän Jeesus sovitustyönsä teki! Jumala ei siis tee väärin rajoittaessaan vapaata tahtoa, vaan asettaa oikean ja väärän absoluuttiset rajat. Se ei ole väärin vaan oikein tehty! Väärin tekee se joka noista rajoista ei välitä. "Rajaton" ihminen on kuin filosofi: ei totuutta, ei tunne itseään, ei tunne Jumalaa, ei suuntaa, pelkkiä kysymyksiä ilman vastauksia, ajelehtimassa tyhjyydessä kohti ei mitään (tai ainakin itse voi luulla niin).
Jumalan ja tämän langenneen enkelin välienselvittelystä on joutunut kärsimään koko luomakunta.
Tai sitten se oli ihminen, joka lankesi syntiin. Materialistisessa maailmassa ei voida väittää, etteikö ihmisen oma toiminta aiheuttaisi (suurimman) osan kärsimyksestä. Maapallollahan olisi tarpeeksi ravintoa ruokkia koko ihmiskunta, mutta silti osa kuolee nälkään päivittäin.
Vapaa tahto on aika kiistanalainen asia jos sitä todella pohtii.
Samaa mieltä. Voidaan kuitenkin todeta, että jossakin määrin ihminen pystyy valitsemaan eri vaihtoehtojen välillä. Äärimmäisenä esimerkkinä ihmiset, jotka ovat haaksirikkoutuneina mielummin kuolleet kuin tappaneet ja syöneet toista ihmistä.
Anonyymi kirjoitti: "Vapaa tahto on aika kiistanalainen asia jos sitä todella pohtii."
Haluaisitko tarkentaa, mitä tarkoitat tällä?
Koitin selvittää vapaata tahtoa ainakin eräästä näkökulmasta aiemmassa kommenttiketjussa:
Rakkaudella päähän
Lisäksi esim. täällä on aiheesta jotain vähän laajemmalla näkökulmalla:
ApologetiikkaWiki: Epäilijän kirjeet
, Miten niin olisi pitänyt olla hyvin? Kaikkihan OLI hyvin alussa Jumalan luomistyön jälkeen kunnes ihminen lankesi ja lähti omille teilleen.
Syytät siis kaikesta pahuudesta ihmistä, vain ja ainoastaan. Mikä osa tässä oli sillä langenneella enkelillä? Onko ihminen Saatana sinun mielestäsi?
Jumalan armon kokeneessa ihmisessä syntyy vastarakkaus Jumalaa kohtaan
Millaista se on se armon kokemus? Luulin itse jo kokeneeni kaikenlaista hengellistä. Joskus kuvittelin rakastavani Jumalaa. En enää.
"Rajaton" ihminen on kuin filosofi: ei totuutta, ei tunne itseään, ei tunne Jumalaa, ei suuntaa, pelkkiä kysymyksiä ilman vastauksia, ajelehtimassa tyhjyydessä kohti ei mitään
Arvaa mitä? Sellaisia me kaikki lopulta olemme. Jopa ne jotka nyt kuvittelevat tietävänsä mikä totuus on. Kysymyksiä esittävä ihminen on avoin kasvulle. Mielensä sulkeva ihminen ei kehity mihinkään eikä varsinkaan opi tuntemaan itseään.
Tai sitten se oli ihminen, joka lankesi syntiin. Materialistisessa maailmassa ei voida väittää, etteikö ihmisen oma toiminta aiheuttaisi (suurimman) osan kärsimyksestä.
Mielestäni Raamattu ei opeta syyttämään kaikesta pahasta vain ihmistä. Se opettaa osin fatalismia, siellä on tarpeeksi jakeita kuvaamaan Jumalaa joka lopulta päättää aivan kaikesta. Joka lopulta on kaikkivaltias.
Alussa pahaa ei edes ollut käsitykseni mukaan, ennen kuin Lucifer lankesi. Kristillinen teologia puhuu yllättävän vähän tästä aspektista ja syyttää kaikesta vain ihmistä, aivan kuin ihminen olisi jokin toinen jumala jolla on valta omalla tahdonvoimallaan lopettaa pahanteko kunhan vain "ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan".
Otto sanoi:
"Vapaa tahto on aika kiistanalainen asia jos sitä todella pohtii."
Haluaisitko tarkentaa, mitä tarkoitat tällä?
Tarkoitan sitä ettei Jumalan kaikkivaltiutta ja ihmisen vapaata tahtoa voi millään tavoin sovittaa keskenään. Jumalan tahto menee aina yli ihmisen tahdon.
Jos ihminen esim. haluaa tulla uskoon, mutta Jumala ei halua ihmisen tulevan uskoon, niin sitä ei tapahdu.
Tietenkin kyse on vaikeasta asiasta koska näitä uskon määrittelyjä on niin paljon erilaisia, eikä näytä löytyvän mitään oikeaa uskoa niiden seasta. Vain ihmisten mielipiteitä, joilla on helppo sekoittaa kenen tahansa pää joka kyselee näitä asioita.
Kaikkivaltiuden ajatuksesta seuraa väistämättä predestinaatio ja ongelma siitä haluaako Jumala pelastaa kaikki vai ei. Tästä ongelmasta pääsee vain sillä että pienentää Jumalan joksikin muuksi kuin kaikkivaltiaaksi. Mutta minusta tuollainen on jo älytöntä. Periaatteessa pidän aika älyttömänä vapaan tahdon pohtimista kristinuskon kannaltakin, koska abstrakteja muuttujia ei todella voi edes määritellä kunnolla.
Otto sanoi:
"Vapaa tahto on aika kiistanalainen asia jos sitä todella pohtii."
Haluaisitko tarkentaa, mitä tarkoitat tällä?
Tarkoitan sitä ettei Jumalan kaikkivaltiutta ja ihmisen vapaata tahtoa voi millään tavoin sovittaa keskenään. Jumalan tahto menee aina yli ihmisen tahdon.
Jos ihminen esim. haluaa tulla uskoon, mutta Jumala ei halua ihmisen tulevan uskoon, niin sitä ei tapahdu.
Tietenkin kyse on vaikeasta asiasta koska näitä uskon määrittelyjä on niin paljon erilaisia, eikä näytä löytyvän mitään oikeaa uskoa niiden seasta. Vain ihmisten mielipiteitä, joilla on helppo sekoittaa kenen tahansa pää joka kyselee näitä asioita.
Kaikkivaltiuden ajatuksesta seuraa väistämättä predestinaatio ja ongelma siitä haluaako Jumala pelastaa kaikki vai ei. Tästä ongelmasta pääsee vain sillä että pienentää Jumalan joksikin muuksi kuin kaikkivaltiaaksi. Mutta minusta tuollainen on jo älytöntä. Periaatteessa pidän aika älyttömänä vapaan tahdon pohtimista kristinuskon kannaltakin, koska abstrakteja muuttujia ei todella voi edes määritellä kunnolla.
Käsittääkseni ainakaan useimpien kristillisten suuntausten mukaan sellainen tilanne ei ole edes mahdollinen, että ihminen haluaisi tulla uskoon Jumalan sitä haluamatta. Jyrkässä predestinaatiossa tämä johtuu siitä, että ihmisen halut ovat predestinoituja, kun taas vapaan tahdon näkemyksissä tyypillisesti Jumala tahtoo pelastaa jokaisen joka suostuu olemaan rakastavassa yhteydessä häneen.
Kaikkivaltiuden käsitteestä ei itsessään kuitenkaan seuraa predestinaatiota, koska kaikkivaltius on looginen käsite, ei silloin tarvitse voida tehdä loogisesti ristiriitaisia asioita. Ainoa loogisesti mahdollinen tapa luoda vapaa tahto olisi sellainen, ettei itse määrää tuon tahdon päätöksiä. Mielestäni tämän tapainen abstraktien käsitteiden määrittely on vielä suhteellisen ongelmatonta.
tHei Pasi! Olisiko mahdollista, että kommentoijat voisivat käyttää jotain muutakin nimimerkkiä kuin "Anonyymi". On hankalaa seurata keskustelua kun Anonyymi kommentoi Anonyymin mielipiteitä.
Kommentteihinhan voi lisätä vaikka sitten keksityn nimen ja ainoastaan kommentit joissa on jokin järkevä nimimerkki/oma nimi julkaistaisiin.
Nimi/URL-osoite valikosta voi lisätä jonkin nimimerkin.
"Jaska"
"Jaska"
Mielestäni olisi enemmän kuin suotavaa, että kirjoittajat kirjoittaisivat nimellään tai selvästi erottuvalla nimimerkillä. Mieluusti nimellä. Samoin kuin se, että kommentoijat kommentoisivat alkuperäistä kirjoitusta eivätkä käyttäisi vain tilaisuutta hyväkseen avata keskustelua alkuperäiseen tekstiin mitenkään liittymättömästä aiheesta. Tämäkin ketju on siirtynyt käsittelemään predestinaatiota ja kaikkivaltaisuutta. Sinänsä nämä ovat erittäin mielenkiintoisia ja pohtimisen arvoisia teologisia ja filosofisia kysymyksiä molemmat. Mutta niillä ei vain ole mitään tekemistä minkää Mietteitä -kirjoituksessa kirjoittamani kanssa. Blogistin näkökulmasta tilanne on hiukan turhauttava.
Jatkossa jätän julkaisematta anonyymisti lähetetyt kommentit jotka eivät mitenkään liity alkuperäiseen postaukseeni. Tämä kun ei ole keskustelupalsta.
Eli taaisin asiaan kaikki.
Itse aiheesta:
"Ylistyslaulut. Liian paljon on lauluja ihmisen tunteista Jeesusta kohtaan. Lauluja siitä mitä kristitty tuntee ajatellessaan Herran hyvyyttä. Ne jotka eivät sillä hetkellä jaa samoja tunteita jäävät ulkopuolisiksi. Ihmettelevät mikä heissä on vikana, kun eivät pysty ylistämään."
Olen miettinyt samaa, ja pari vuotta sitten avioliittoleirillä oivalsin että tässä on mielenkiintoinen analogia Jumala-suhteen ja parisuhteen välillä: nykyään monet ihmiset hakevat parisuhteesta rakastumisen tunnetta, jolloin luottamukseen, avoimuuteen ja hyväntahtoisuuteen perustuva suhde toiseen ihmiseen jää toissijaiseksi. Tunnehuuma kuitenkin häviää yleensä viimeistään muutamassa vuodessa, jolloin "kasvetaan erilleen" ja tulee bänksit, varsinkin jos se rakastumisen tunne löytyy jostain muualta.
Monissa karismaattisissa suunnissa tunteiden korostaminen menee helposti siinä määrin yli, että (1) tunteiden määrää käytetään Jumala-suhteen mittarina, ja (2) kristinuskosta tulee jonkinlaista elämysmatkailua, jossa voimakkaiden tunteiden kokemisesta tulee homman pointti. Tämä on tietysti erityisen ongelmallista siinä vaiheessa kun kyseessä on henkilö joka (a) ei ole tunne-elämältään kovin monipuolinen (ääriesimerkkinä tyypillinen suomalainen mies), tai (b) jos uskoon tulon jälkeiseen aikaan on liittynyt voimakkaita tunteita, jotka ajan kanssa tasoittuvat. Molemmissa tapauksissa on vaarana, että henkilö ensin yrittää psyykata itseltään tunnekokemusta, ja joutuu pettymään. Kun tunteet häviävät, jää jäljelle pohdinta siitä, "mikä minussa on vikana?", tai "miksi Jumala piiloutuu?"
Tässä vaiheessa terveessä suhteessa huomataan, ettei tässä olla tunteiden takia. Jos taas suhde on rakentunut kokonaan tunteiden varaan, ja jos kulttuuriin liittyy oletus, että tunteet ovat "se juttu", niin tunteiden tasoittuessa tai puuttuessa voi käydä huonosti. Vähintäänkin voi tehdä tiukkaa, kun ruvetaan järjestämään prioriteetteja uusiksi.
Tunteet toimivat apupyörinä molemmissa suhteissa, ja tuovat väriä jne., mutta niiden ei saisi antaa tulla tärkeämmäksi kuin suhteen toinen osapuoli.
ei ole tunne-elämältään kovin monipuolinen (ääriesimerkkinä tyypillinen suomalainen mies)
Kovin tunteettomasti ja jäykästi suomalaiset miehet käyttäytyvät jääkiekko-otteluissa..haha!
Hei!
Hienoa, että Pasi on kirjoittanut ylistyslauluista.
Minulle niistä on tullut kompastuskivi. Ne eivät ole sytyttäneet. Sävelet ovat olleet melko monotonisia, suorastaan ikävystyttäviä.
Pelästyin tunteitani: tämä on nyt selvä merkki että en ole uskossa ja olen Jumalalle epäotollinen! Voi sitä tuskaa. Yritin kovasti tykätä näistä lauluista mutta en vaan pitänyt niistä. Toiset halusivat vain lisää lauluja, pitivät käsiään ylhäällä, silmiä kiinni ja huojuttivat itseään.
Esilaulajakin tekee näin ja minulle tulee tunne, että hän pitää kaiken itsellään ja laulaa vain omalle ihanalle tunteelleen. En varmaan saisi ajatella näin.
Olen ruvennut väistämään tilaisuuksia joissa on vähintään puoli tuntia tätä ennenkuin päästään asiaan. Monesti kokonaisaika tilaisuudelle on käytetty jo loppuun, ennenkuin pääpuhuja pääsee puheensa päätökseen.
Kirsti, ulkoapäin tietynlaiset ylistyshetket saattavatkin näyttää joskus erikoisilta. Itselläkin ajoittain. Jos musiikki kuulostaa monotoniselta, niin vaihtoehtoja löytyy paljonkin. Mainostaa ei kai sovi, mutta esim. vanhojen suomalaisten konkareiden levy Mysterion on vivahteikas. Ja Healing Roomin Breath, Vapaakirkon Hope... Voi niitä on lukemattomia - tietäsipä vaan.
Oma kokemus ylistyksen hankaluudesta liittyy usein tunteisiin, kokemuksiin, muistoihin, joita ei oikein haluaisi kohdata ja antaa Jumalan seuloa ja puhdistaa. Ylistyksen ilmapiiri nostaa niitä pintaan, koska (näin uskon) Jumala on kiinnostunut eheyttämään sydämiämme ja tuomaan meitä lähemmäksi häntä. Turvallinen läsnäolo nostaa pintaan kipuja, jotka tulee usein tulkittua moninaisin tavoin. Asian ydin voi olla kovin kipeä.
Ylistyksen (joka voi olla hyvin monimuotoista, itsekullekin sopivaa) aikana voi kysyä lapsen lailla: "Isä mitä tämä on, mikä haittaa" Sinnikäs kysyminen ja Jumalaan turvautuminen ei jätä vastauksia vaille. Jumalan suuruuden ihailu on vastarakkautta. Säännöllisesti saa itsensä kiinni siitä, että on unohtanut tämän. Siksikin uusien alkujen päivästä Sakarjassa puhutaan. Turvalliselle Isälle saa kertoa, mikä on kurjasti. Jossain kohtaa ikävän tilalle vaihtuu ilo ja lepo.
Minua huvittaa koko "jumalanpilkka" käsite. Kuinka jumalia voi pilkata?
Mitä järkeä sellaisessa olisi.
Jos uskoo Jumalaan, niin tuskimpa noin mahtavaa olentoa uskaltaa pilkata.
Ja jos ei usko, niin sehän olisi sama, kuin pilkkaisi vaikkapa teräsmiestä, tai muuta kuviteltuoa olentoa.
Jumalanpilkasta vaahtoavat eniten uskovat, jotka eivät siedä sitä, että kaikki eivät usko samoin kuin he itse. Heille siis on jumalanpilkkaa, kun ei ota todesta heidän Jumalaan pohjautuvia vaatimuksiaan.
Tässäkin blogikirjoituksessa näkyvä irvailu on hyvin kuvaavaa. Se ei kerro mitään jumalanpilkasta, vaan kirjoittajasta itsestään.
Mariannelle kiitos!
Kiva kun kommentoit kipeää kokemustani ylistyslauluista. Niitä kuunnellessa jää, ainakin minä, ulkopuoliseksi.
Ylistyskäyttäytymisestä kirjoitetaan vähän. Tulee tunne, kuin kaikki (siis ylistämistapahtumaan liittyvä) pitäisi niellä arvioimatta mitä se pitää sisällään.
Aikaisemmin luulin, että ylistäminen tarkoittaa reippaiden kiitosvirsien ja -laulujen laulamista. Siksikin oli yllätys, kun ylistyslaulut olivat vaimeita musiikillisesti ja samoja sanoja toistettiin useasti.
Tietääkseni ylistämistä on monenlaista riippuen seurakunnasta.
Jos ylistys kapenee vain musiikiksi tai musiikkityyliksi, on menetetty merkittävä osa ylistyksestä.
Lähetä kommentti