Elävän kristillisyyden virta voi muuttaa Suomen!

Viime vuosina on käynyt ilmeiseksi, että monet haluaisivat, suorastaan vaativat, kristinuskon näkyvän aseman kaventamista julkisessa tilassa suomalaisessa kulttuuriperinteessä. Olisiko vertauskuvallisesti jo aika riisua koristeet, kantaa rapistunut kuusi ulos ja lakaista neulaset lattialta? Tästä kehityksestä esimerkkinä on nähty milloin Suvivirrestä, Enkeli taivaan laulusta, joulukuvaelmasta, uskonnonopetuksen asemasta, päiväkotien ruokarukouksista tai perinteisestä avioliitosta käyty julkinen suukopu. Eräät haluaisivat kenties varjella lapsensa uskonnollisilta ja kristillisiltä vaikutteilta, kuin konsanaan pahoilta tavoilta. Niistä kiinnipitämistä sen sijaan joudutaan puolustelemaan kuin jos haluaisi sytyttää sätkän julkisella paikalla. Passiivinenkin tupakointi on terveysriski. Toisinaan tuntuu siltä, että aina ei ole kyse vain vaatimuksesta saada vapaasti kieltäytyä harjoittamasta uskontoa, vaan myös pyrkimyksestä kieltää muita harjoittamasta uskontoaan vapaasti.  Pakko todeta, että tästä kehityksestä ei nykyisellään voida syyttää maahanmuuttoa tai islamisaatiota. Eivät Suomessa asuvat ulkomaalaiset, edes muslimit, ole tietääkseni vaatineet suvivirren ja joulukuvaelmien lopettamista kouluista. Suomalaiset itse ovat viiltäneet omat kulttuuriset ranteensa auki.  Mitä kristityn pitäisi tehdä tilanteessa, jossa hänelle rakkaat arvot joutuvat jatkuvasti julkisesti kyseenalaistettavaksi, jopa pilkan kohteeksi, kuin jokin suuri paha?  Yksi reaktio, johon itsekin joskus olen ajoittain sortunut, on tarttua kristillisiin perinteisiin ja verbaalirystyset valkoisina riuhtaista: ”Suomi on kristitty maa!”  Tarkemmin ajateltuna joudun toteamaan: Eikä ole. Ei ole koskaan ollutkaan. Mikään maa ei ole ”kristitty”. Ihmiset ovat, jos ovat. Ja jos he eivät sitä ole sydämessään siksi, että Jumala Pyhän Henkensä kautta uudestisynnyttää heidät, mitkään ulkoiset kristillisperäiset puitteet ja riitit eivät tee maasta ”kristittyä”, vaan lähinnä museon.  Kun kuusi ei saa vettä, se kuivuu, oksat taipuvat ja pallot ja neulaset alkavat putoilla.  Siksi on niin tärkeää pitää nykyisen kehityksen keskellä itse kunkin huolta siitä, että elävä usko ja suhde Kristukseen, ja sen myötä ne kristilliset arvot, säilyvät elinvoimaisena omassa elämässä ja kodissa.  Tämä ei tarkoita uskonsa sulkemista vain kodin seinien sisäpuolelle. Usko saa, ja sen tuleekin näkyä ja loistaa ympäristöön hyvinä tekoina sekä todistuksena Vapahtajasta.  Ei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä…  (Matt. 5:15).  Tämä merkitsee käänteisesti sitä, että lamppua, jota ei sytytetä, ei laiteta lampunjalkaan, vaan vakan alle. Tämän maailman keskellä kristinusko ei kelpaa koristeeksi, jos siitä puuttuu sille ominainen lämmin valo mikä tulee elävästä Kristus-uskosta.  Jeesukseen uskovien vaikutusta tarvitaan kaikilla elämänaloilla ja kaikkialla yhteiskunnassa. Ei ainostaan seurakuntien tai kotien seinien sisäpuolella. Seurakunnan ja elävän kristillisyyden kutsumus menee kuitenkin pidemmälle kuin vain pyrkimykseen koristella suomalainen kulttuuri kristinuskolla.  Elävän kristillisyyden on kristinuskosta vieraantuvan yhteiskunnan mukanaan tuomien haasteiden keskellä ennen kaikkea pysyttävä uskollisena seurakunnan Herralle. Silloinkin, kun joku pyrkii sisustamaan kansankodin uudestaan, siivoamaan tutut ja rakkaat kristilliset koristeet pois, koska ne eivät heille merkitse mitään, meidän tulee huolehtia siitä, että Jeesuksen Hengen liekki lepattaa ja säilyy oikeana, lämpimänä ja aitona elämässämme.  Koska tämä kirjoitus on muutenkin täynnä vertauskuvia, niin otan yhden vielä.  Muutama vuosi sitten käsiini osui edesmenneen piispa Aleksi Lehtosen, vuonna 1944 kirjoittama kirja KAIKKIVALTIAAN SUOJASSA  (WSOY, 1944). Lehtosen kuvaus merenpinnan alaisesta Golf-virrasta (jos et tiedä mikä on Golf-virta, katso täältä) vertauskuvana elävän kristillisyyden vaikutuksesta maailman keskellä on mielestäni osuva ja rohkaiseva tähänkin hetkeen:  "Mielessäni on usein, seurakunnan tehtävää maailmassa ajatellessani, välähtänyt näinä viimeksi kuluneina vuosina kuva Golf-virrasta, joka menee väkevin, lämpimin aalloin valtamereen eikä muuta sitä kokonaan kaltaisekseen. Se ei luovu suunnastaan, vaan on uskollinen itselleen. Mutta kun valtameren ylitse matkustettaessa tullaan Golf-virtaan, havaitaan, kuinka koko ilmasto muuttui toisenlaiseksi kuin aikaisemmin. Se on lämmin ja hyväätekevä. Kaikki tämän tuntevat. Valtamerimatkalla ovat Golf-virran kohdalla vietetyt päivät toisenlaisia kuin muut päivät. Eikä tuon ihmeellisen virran vaikutus suinkaan rajoitu sen omaan väylään, vaan se tuntuu hyvin laajalti sen oman alueen ulkopuolella. Koko ilmastossa jopa varsin etäisillä seuduilla tunnetaan tämän virran vaikutus. Kun poikkeuksellisen kylmiä kausia meidänkin maassamme joskus sattuu, kuuleekin toisinaan kysyttävän: liekö Golf-virta muuttanut suuntaansa?  Seurakunnan ja elävän kristillisyyden kutsumus maailmassa on olka tällainen "Golf-virta" kansojen meressä. Emme voi muuttaa toisenlaiseksi Jumalalle vierasta maailmaa, joka ei ole Hengestä syntynyt, eikä Jumalasta välitä, mutta tämän maailman lävitse tulee elävän kristillisyyden virran väkevänä kulkea. Sen tulee kulkea meidän oman kansamme lävitse. Jos se voimakkaana kulkee, on sen vaikutus ei vain sen omassa piirissä, vaan laajalti ympäristössäkin, tavattoman suuri. Tästä yksin on siis kirkon ja kristittyjen huolehdittava, että se taivaallinen vaikutus, joka Jeesuksessa tuli maailmaan ja joka Hänen Henkensä vaikutuksesta jatkuu seurakunnassa, on oikea ja aito. Siitä on huolehdittava, että elävän kristillisyyden virta pysyy uskollisena itselleen. Kaikkien ihmisten pitäisi kristittyjen piiriin tullessaan saada tuntea "ilmaston muutos", kuinka täällä on toisenlaista ja kuinka täällä on lämpimämpää kuin kylmässä, itsekkäässä maailmassa.” Piispa ALEKSI LEHTONEN kirjassa KAIKKIVALTIAAN SUOJASSA (WSOY 1944).

Lakkasivatko Pyhän Hengen armolahjat apostolisen ajan jälkeen?

“Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja aikoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi” (Apt. 2:1-4)

Tämä ei ole kuvaus helluntaiherätyksen synnystä Azuza –kadulla 1900-luvun alun Los Angelesissa. Tämä on kuvaus ensimmäisestä helluntaista – kristillisen seurakunnan syntymäpäivästä – jolloin Jeesuksen lupaama Pyhä Henki (Joh. 14:16-17; Apt. 1:8) annettiin taivaasta. Jeesus oli luvannut lähettää Pyhän Hengen noustuaan taivaaseen Isän oikealle puolelle.

Pyhän Hengen tuleminen oli kuin ”postikortti” taivaasta. Usein lähetämme matkalta ystäville kortin kertoaksemme, että olemme saapuneet matkakohkteeseen: ”Täällä ollaan ja aurinko paistaa”. Pyhä Henki lähetettiin ensimmäisenä helluntaina mukanaan viesti taivaasta siitä, että Jeesus on nyt korotettu Isän oikealla puolella ja hallitsee kuninkaana aivan kuten hän maan päällä ollessaan lupasi. Seurakunnan aika lähteä viemään ilosanomaa Jumalan armosta kaikkeen maailmaan oli tullut.

Tuo työ on jatkunut jo 2000 vuottaa. Se jatkuu luvatun Pyhän Hengen voimassa siihen saakka kunnes Jeesus tulee takaisin taivaaasta ja kaikki ennallistetaan (Apt. 3:21).

Lakkasivatko armolahjat apostolisen ajan jälkeen?

Ensimmäiseen helluntaihin ja sitä seuraavaan apostoliseen aikaan liittyy kielilläpuhumista, profetointia ja sairaiden parantumista. Joskus kuulee esitettävän, että tämänkaltaisten karismojen, eli armolahjojen, aikakausi rajoittui vain ensimmäiseen kristilliseen sukupolveen. Ne tulivat tarpeettomiksi ja lakkasivat Raamatun kaanonin sulkeuduttua Ilmestyskirjaan, sanotaan. Nyt meillä on Raamattu. Emme enää tarvitse armolahjoja. Niin sanotut ”armolahjat” eivät ole aitoja, vaan psykologisia, elleivät peräti saatanallisia, jäljitelmiä.  Tällaista näkemystä kutsutaan lakkauttamisnäkemykseksi tai cessationismiksi (cessationism).

En väitä, että kaikki mitä yliluonnolliseksi tai armolahjoiksi väitetään aina olisi aitoa Jumalan työtä. Raamattu itse käskee koetella kaiken ja suhtautumaan asiaankuuluvalla kriittisyydellä. Väärät profeetatkin ovat liikkeellä.

Mutta sen enempää Raamattu kuin apostolisen ajan jälkeinen kirkkohistoria eivät tue lakkauttamisnäkemyksen käsitystä armolahjojen päättymisestä apostoliseen aikaan. Viitteitä armolahjoista seurakunnassa löytyy verraten runsaasti toisen ja kolmannen vuosisadan varhaiskristillisistä teksteistä, joita olen tämän kysymyksen tiimoilta aikanaan lueskellut harrastuksekseni melkoisen paljon.

Apostolien jälkeen profetoitiin, puhuttiin kielillä, herätettiin kuolleita

Esimerkiksi Justinos Marttyyri kirjoittaa Dialogissaa juutalaisen Tryfonin kanssa noin vuonna 160 jKr. näin:

"Kristityt saavat myös lahjoja -- Joku saa ymmärryksen hengen, joku neuvon, joku voiman, joku parantamisen, joku ennaltatietämisen hengen -- Sillä profeetalliset lahjat ovat säilyneet keskuudessamme aina tähän päivään saakka -- Nyt on mahdollista nähdä meidän keskuudessamme miehiä ja naisia, joilla on Jumalan Hengen lahjoja" (Dialogi 39, 82 ja 87).

Kirkkoisä Irenaeus kirjoittaa noin vuonna 200 jKr. kuinka seurakunnassa yhä

"[eksyttäjät] eivät kykene herättämään kuolleista niin kuin Herramme heitä herätti ja apostolit rukouksen avulla, ja kuten on toistuvasti tapahtunut veljien keskuudessa jonkin välttämättömyyden johdosta - kun koko seurakunta on tietyllä paikkakunnalla rukoillut, paljolla paastoamisella ja rukouksella, on kuolleen henki palannut ja hänet on annettu vastauksena pyhien rukouksille ... eräät todellakin ajavat ulos riivaajia, niin että ne, jotka näin on puhdistettu pahoista hengistä, usein sekä uskovat Kristukseen että tulevat seurakunnan yhteyteen. Toiset tietävät ennalta, mitä on tulossa: he näkevät näkyjä ja puhuvat profeetallisia sanoja. Toiset taas parantavat sairaita laskemalla kätensä heidän päälleen ja nämä tulevat terveiksi. Ja vielä, kuten olen sanonut, jopa kuolleita on herätetty, ja nämä ovat eläneet keskuudessamme monia vuosia" (Harhaoppeja vastaan 2.31 ja 2.32).

Irenaeos myös kertoo toisaalla kuinka monet kirkossa yhä ”omistavat profeetallisia lahjoja, sekä Hengen kautta puhuvat kaikenlaisilla kielillä ja tuovat valoon ihmisten salaisuudet heidän hyväkseen ja julistavat Jumalan salaisuuksia”.

Profetian lahja säilyy Jeesuksen paluuseen

Kirkkoisä Eusebioksen kirkkohistoriassa on eräs aiheen kannalta tärkeä ja mielenkiintoinen maininta. Hän moittii tekstissään montanolaista liikettä harhaoppiseksi ja perustelee väitettään muun muassa juuri sillä, että profetoimisen lahja oli lakannut montanolaisten keskuudesta!

Samassa yhteydessä Eusebius korostaa:

"Sillä apostolin mukaan on välttämätöntä, että profeetallinen lahja säilyisi kaikessa seurakunnassa aina [Herran] lopulliseen tulemukseen saakka". (Kirkkohistoria 5.17.4) 

Lahjojen lakkaaminen ei varhaiskirkon näkemyksen mukaan suinkaan ollut merkki oikeasta apostolisesta opista vaan väärästä opista. Eikä lahjojen suinkaan uskottu tuolloin rajoittuvan vain apostoliseen aikaan. Oikean seurakunnan merkki Eusebioksen mukaan on profetoimisen lahjan säilyminen sen keskuudessa aina Jeesuksen paluuseen saakka!

Eusebioksen viittaus ”apostoliin” ei voi olla muu kuin Paavali ja hänen 1 Kor 13:8-10,  jonka mukaan Pyhän Hengen armolahjat lakkaavat kun "se mikä on täydellistä" tulee. Tämä ”täydellinen” ei ole – kuten lakkauttamisnäkemyksen edustajat usein väittävät – Raamatun sulkeutunut, ja tässä mielessä ”täydellinen”, kaanon. Paavali ei puhu tekstissään kirjoituksista. Kyse on Jeesuksen paluun (1 Kor. 15:35-58) myötä tapahtuvasta "täydellisestä tuntemisesta", jolloin me näemme "kasvoista kasvoihin" Herran . Silloin ei enää tarvita armolahjoja joiden välityksellä me nyt näemme Jumalan valtakunnan salaisuudet vain "kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin" ja "vajavaisesti".

Nikaian karismaattinen kirkolliskokous

Antiokiassa syntynyt piispa Theodor (393-457 jKr) kirjoitti Eusebiuksen jälkeen omassa kirkkohistoriassaan kuuluisasta Nikaian kirkolliskokouksesta, jossa vuonna 325 jKr. selvitettiin kirkon kannalta ratkaisevaa areiolaiskiistaa Jeesuksen jumaluudesta.

Monilla lienee tuosta tapahtumasta mielikuva kirkkopoliittista valtaa käyttävien hengellisesti kuivien korkeakirkollisten äijänkäppyröiden kokoontumisena. Mutta Theodor kirjoittaa tuosta kokoontumisesta ja apostolisista lahjoista näin:

Paikalle oli saapunut 318 piispaa. Rooman piispa oli korkean ikänsä vuoksi jäänyt pois, mutta hän oli lähettänyt kokoukseen kaksi presbyteeriä, joilla oli valta tehdä päätöksiä Rooman seurakunnan puolesta. Tuohon aikaan monet olivat runsaasti varustettuja apostolisilla lahjoilla, ja monet kantoivat pyhien apostolien tapaan ruumiissaan Herran Jeesuksen Kristuksen haavoja. Jaakob, Antiokian piispa, kotoisin Mygdonian kaupungista, jota syyrialaiset ja assyrialaiset kutsuvat nimellä Nisibis, oli herättänyt kuolleita ja palauttanut heitä elämään, ja tehnyt monia muita ihmeitä, joita on turha tässä historiassa kerrata yksityiskohtaisesti, koska olen jo kertonut niistä..." (Theodoren kirkkohistoria 1.6)

Tämän kuvauksen pitäisi ravistella myös dogmatiikkaa ja oppia kavahtavien karismaatikkojenkin näkemystä Nikaian muka hengettömästä kirkolliskokouksesta. Koolla olivat todelliset Hengen miehet ratkaisemassa kristillisen kirkon tulevaisuuden kannalta yhtä kaikkein keskeisintä kohtalonkysymystä. He tunsivat kirjoitukset, alkukielellä, sekä Jumalan voiman.

Theodor kuvailee kokousta lisäksi kuin ”marttyyrien armeijaksi”: Ketä oli poltinraudalla kidutettu niin, että molemmat kädet olivat halvaantuneet, keneltä oli kaivettu silmä päästä, joku oli menettänyt kätensä, siksi, että heitä oli vainottu ja kidutettu Herran Jeesuksen tähden. He olivat maksaneet hintaa uskostaan.

Vielä tuossa vaiheessa vuonna 325 jKr., reilu 200 vuotta viimeisenkin alkukirkon apostolin kuoleman jälkeen, ei ollut merkkiäkään apostolisten lahjojen hiipumisesta. Ne olivat olemassa ja niiden myötä evankeliumi levisi voimakkaasti ja laajalti silloisessa maailmassa.

Myöhemmin valtiollisen valta-aseman saavuttaneessa kristikunnassa lahjojen ilmeneminen hiipui kirkon historiassa. Mutta ei kadonnut. Hiipumisella ei kuitenkaan ollut syy-yhteyttä apostolisen ajan sulkeutumisen kanssa, kuten lakkauttamisnäkemyksen edustajat esittävät. Syitä on haettava muualta kuin apostolisen ajan päättymisestä. Se teesi ei yksinkertaisesti kestä tarkastelua.

Kielillä puhuttiin Suomessa yli 100 vuotta ennen helluntaiherätystä

Armolahjojen aika kielilläpuhumiseineen ei siis alkanut vasta reilut 100 vuotta sitten Azuza kadulla, Los Angelesista. Se ei myöskään alkanut Suomessa vasta helluntaiherätyksen tänne saapumisen myötä.

Esimerkiksi Suomen herännäisyys alkoi Lapinlahden Telppäsniityn heinäväen hurmoksellisista kokemuksista  kesällä 1796. Väinö Malmivaara kuvailee tapahtumia kesäisen kauniisti vanahssa kirjasessaan Kun unesta noustiin:

Aivan kuin salaman iskusta syttyi herätys Savon pohjoisilla salomailla. Taivaan pyhä tuli iski vuonna 1796 Savojärven kylään, joka silloin kuului Iisalmen suureen seurakuntaan, mutta nykyisin Lapinlahteen. Mainitun kylän Heikkilän ja Asikkalan talojen väki oli parhaillaan tekemässä heinää sanottujen talojen omistamalla Telppäs-nimisellä ulkoniityllä, noin 3  kilometrin päässä nykyisen Lapinlahden kirkolta. Päivä oli mitä kaunein heinäkuinen eikä mitään erikoista ollut odotettavissa eikä näkyvissä. Äkkiä tuli kuitenkin se odottamaton. Yliluonnollinen, näkymätön voima painoi heinäväen maahan, ihmeellinen tunne valtasi kaatuneiden sydämet ja he näkivät näkyjä sekä puhuivat kielillä. He olivat heränneet unestaan ja hengellisen elään ihmemaailma oli avautunut heille. Siitä he puhuivat itkien ja riemuiten ja kehoittivat muitakin etsimään sen aarteita.

Paavo Ruotsalainen samoin kertoo näistä vaiheista kuinka kesken heinätöiden näkymätön voima painoi heinäväen maahan ja he "näkivät siinä taivaallisia, erinomaisia näkyjä ja puhuivat eri kielillä, joita Henki heille opetti, niinkuin apostolitten aikana. Ja samana vuotena levisi muihinkin kyläkuntiin vähittäin, ja joulukuussa oli heidän lukunsa jotenkin suuri."

Näin alkoi herännäisyys Suomessa yli sata vuotta ennen kuin kielillä puhuttiin Azuza-kadulla. Tämän kotimaisen herätyksen vaikutus tuntuu maassamme edelleen kirkon sisällä.

Pyhän Hengen voimassa maan ääriin yhä tänäänkin

Ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen seuraajat täyttyivät, saivat kasteen Pyhässä Hengessä viedäkseen evankeliumin Jeesuksesta maan ääriin (Apt. 1:8). Merkille pantavaa on, että tänäänkin kirkko kasvaa siellä missä koetaan Pyhän Hengen voimaa ja liikehdintää.

Suomen Kuvalehdessä 52/2007 oli Kalevi Virtanen kirjoitti artikkelin Uusi usko kasvaa etelässä. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan Eurooppa on ainoa manner missä kristiuskon merkitys on ohenemassa. Muilla mantereilla, erityisesti eteläisellä pallonpuoliskolla kirkko kasvaa voimakkaasti. Kasvuvauhti on huima, kuten Virtanen osoittaa:

Vuonna 2005 tällaisia kristittyjä laskettiin olevan 427 miljoonaa. Vuonna 2025 heitä arvioidaan olevan 613 miljoonaa, lähes 20 prosenttia kaikista kristityistä.” Puhumattakaan siitä, että Virtasen mukaan helluntailaisia, joita 1900-luvun alussa oli kourallinen, tänään 400-500 miljoonaa, ”vuonna 2050 heitä arvellaan olevan jo yli miljardi, enemmän kuin hinduja tai buddhalaisia”!

”Monet kasvavat kirkot eivät sitoudu mihinkään olemassa olevaan tunnustuskuntaan,” Virtanen toteaa. Tällainen sitoutumattomuus ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia ja osoittaa, että kasvavilla kirkoilla on kasvun varaa myös opillisesti eikä yksin lukumääräisesti.

Silti on kysyttävä millaisia ovat Virtasen mainitsemat ”tällaiset” kristityt? Millaista on heidän hengellinen elämänsä, jonka seurauksena kirkko kasvaa niin huimaa vauhtia?  Virtanen maalaa:

Etelän kirkkojen hengellisen elämän avainsanoja ovat raamatullisuus, mystisyys ja terve moraalinen elämä. Arkipäivää lukuisten etelän kristittyjen elämässä ovat profetoiminen, uskolla parantaminen, henkien manaus ja uskominen uniin, ja näkyihin. Jumala elää ja puhuu tänäänkin. Hän kuulee rukoukset ja tekee ihmeitä.

Summa summarum ja Summum bonum

Apostolien päivistä, Justinos Marttyyrin, Ireanaeoksen, Eusebioksen ja Telppas-niityn kautta aina tähän päivään saakka ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8). Pyhä Henki on se hyvä, jonka Taivaallinen Isä on luvannut antaa jokaiselle, joka sitä Häneltä pyytää (Luuk. 11:13). Jumalan Pyhän Hengen lahjassa ei ole "parasta ennen" merkintää. Niinpä vastaus kirjoituksen otsion kysymykseen on: Armolahjoja eivät lakanneet apostolisen ajan jälkeen!

Helluntaina 2011 on jälleen aika pyytää ja täyttyä Pyhällä Hengellä viedäksemme sanoma Jeesuksesta maailman ääriin kuten hän meille käskyn antoi!

Lakelandin herätys? Thumbs down.

Lee Gradyn tuorein kirjoitus yhdysvaltalaisessa Charisma -lehdessä osoittaa jälleen kerran tervettä arvostelukykyä, jollaista tarvitaan kristillisyyden - myös karismaattisuuden - parissa.

Olen viimeisten viikkojen aikana tutustunut kaikkeen Lakelandin ympärillä pörräävään, mutta ennen kaikkea perehtynyt huolella Todd Bentleyn opetuksiin, lukenut hänen kirjojaan, artikkeleitaan ja kuunnellut kymmeniä tunteja hänen tärkeimpiä opetusäänitteitään. Jossain tarvittavassa välissä tulevina viikkoina lienee aika "tulla ulos kaapista" näiden löytöjen kanssa.

Totean tässä vain, että Bentleyn opetusten laajempi levieäminen Suomessa toisi monien vilpittömien, Jumalan läheisyyttä kaipaavien ihmisten kristilliseen elämään vakavan hengellisen vinoutuman, jonka korjaamiseen menisi paljon enemmän aikaa kuin sen synnyttämiseen.

Suhtautumiseni armolahjoihin, Pyhän Hengen työhön, rukoilemiseen sairaitten puolesta, herätykseen yms. on yleisesti ottaen erittäin myönteinen, kuten jokainen minut tunteva tietää ja voi todistaa. Mutta sen perusteella mitä tänään tiedän suhteessa Lakelandiin ja Todd Bentleyn opetuksiin ja edustamaansa kristillisyyten, joudun toteamaan "Thanks, but no thanks." Lähemmät perusteluni tulen esittämään tuonnempana toisessa yhteydessä.

Sillä välin pyydän tutustumaan Lee Gradyn uusimpaan kolumniin yhdysvaltain karismaattisen liikkeen pää-äänenkannattajassa, Charisma -lehdessä. Yhdyn Graydin kritiikkiin.

• Life After Lakeland: Sorting Out The Confusion (Fire In My Bones, Lee Grady)

Gradyn aiempiin Lakeland -kolumneihin pääsee käsiksi täältä >>

David Pawsonin suomenvierailu - onko tulossa raamattuherätys?

Miten lämmittikään sydäntä lukea suomalaisten täyttäneen kesän alussa kirkot ja seurakuntasalit päästäkseen kuulemaan systemaattista raamattuopetusta. Viittaan TV7:n kanavalta tutun englantilaisen raamatunopettajan, David Pawsonin hiljattaiseen vierailuun Suomessa.

Riemastuneena luin Kirkko ja Kaupunki –lehden Mielipiteitä palstalta (11.6.2008) Vanhankirkon kappalaisen, Seppo S. Kososen kirjoituksen, jossa hän kertoo Kallion kirkon sunnuntaina 1.6. ja Vanhankirkon saman viikon tiistaina ja keskiviikkona olleen ääriään myöten täynnä Pawsonin vierailun merkeissä. Yhtälailla riemastuttavaa oli lukea RV:stä (11.6.2007) Pawsonin nelipäiväisestä vierailusta Seinäjoen helluntaiseurakunnassa. Leevi Launonen raportoi, kuinka ”Pawsonin opetusta tultiin kuulemaan yli seurakuntarajojen eri puolilta Suomea. Monet kuulijoista olivat varanneet hotellimajoituksen jo viikkoja aikaisemmi…” Nämä esimerkit osoittavat, että Jumalan sana kiinnostaa ihmisiä. "Tyhjyyttään kumisevat kirkot taitaa olla sellainen myytti, joka on mahdollista rikkoa. Kun pitäydytään Raamatulle uskolliseen ja sitä kunnioittavaan julistukseen, tulevat ihmiset kirkkoon sankoin joukoin," kirjoitti Kosonen osuvasti.

Nurmijärveltä Seinäjoelle Pawsonia kuulemaan tullut Marja-Liisa Sopanen sanoi RV:n haastattelussa, että juuri Pawson on saanut hänet ”uudelleen innostumaan Raamatun systemaattisesta opiskelusta”. Heikki Vartiainen, Kuopion helluntaiseurakunnan vanhimmistoveli, analysoi hienosti Pawsonin vetovoimaa samassa lehdessä sanomalla: "Pawson rakentaa Raamatun omasta tekstistä ehyen kokonaiskuvan. Hän herättää ajatuksia ja laittaa pohtimaan kriittisesti myös omaa näkemystä." Siinäpä samalla oiva tavoite myös suomalaisten sananjulistajien opetukseen.

Pawson on osoittanut, että Raamatun systemaattinen oppiminen ja opettaminen voi - vastoin yleistä luuloa - olla hengellisesti erittäin antoisaa ja innostavaa puuhaa. Ihmiset kaipaavat aidosti Jumalan sanan perusasioiden opettamista, ja kun sellaista on tarjolla, tulevat sankoin joukoin paikalle. Minua, joka itsekin toimin Jumalan sanan opettajana, tämä kehitys siunaa ja innostaa.

Lukiessani Pawsonin vierailusta kertovia innostavia uutisia mieleeni nousikin ajatus: Voisiko iäkkään, 78-vuotiaan, ja kansainvälisesti arvostetun Pawsonin perintö suomalaisille olla raamattuherätys? Jumala siunatkoon tätä iäkästä englantilaista "Herran gentlemannia".

Todd Bentley ja Lakelandin herätys

[Lisäys: Katso Lakelandin herätys ja Todd Bentley - Yliluonnollista ylikierroksilla?]

Floridan Lakelandista on kantautunut uutisia hengellisestä herätyksestä. Nykyisessä, nopean tiedonvälityksen maailmassa ei tarvitse olla pelkkien kuulopuheiden varassa, koska internet, YouTubeineen tuo tapahtumat maailman laidalta omalle kotikoneelle. Uutisten ja kuulumisten innoittamana monet suomalaisetkin ovat matkustaneet paikanpäälle näkemään ja kokemaan.

Mitä mieltä tulisi olla tapahtumista, joista kuulemme Lakelandista? Tätä minultakin on kysytty sähköpostitse.

Aikani ei vielä ole antanut myöten tutustua Lakelandiin lähemmin. Mutta Charisma –lehden päätoimittaja Lee Grady on kirjoittanut aiheesta paikanpäältä hyvän ja tarkkanäköisen arvion. Grady on henkilö joka vuosien varrella on osoittanut sekä avointa mieltä että tervettä kristillistä arvostelukykyä suhteessa siihen mitä karismaattisella kentällä liikkuu (ilman, että ”sammutetaan Henkeä”).

Oheisesta linkistä löytyy Gradyn pääkirjoitus: Honest Questions About the Lakeland Revival. I support any holy outbreak of revival fervor. But let’s be careful to guard ourselves from pride and error.

[Kommentti lisätty 29.5.08]: Gradylta ilmestynyt toinenkin terävä ja hyvä analyysi tuoreessa blogissaan: An Appeal for Unity in a Divisive Season. The Lakeland Revival has created tensions over doctrine and ministry styles. To avoid a crippling rift in the church we need strong leadership, clear discernment and a lot of love.

Suosittelen Gradyn teksteihin tutustumista.

Omana mielipiteenäni - ja minä luulen, että minullakin on Herran Henki - totean asioita lähemmin tuntematta vain tämän: Kysymyksessä ei ole sen enempää lopun ajan suuri eksytys kuin lopun ajan viimeinen suuri herätyskään. Siksi ei varmasti ole syytä sen enempää paniikkiin kuin maniaankaan.