keskiviikko 31. elokuuta 2011

Mietteitä - Pensées VII

Blaisé Pascalhan tunnettiin kristinuskoa koskevien keskeneräisten mietelmien laatimisesta. Keskeneräisyydessä on se hyvä puoli, että lukija itse voi kehitellä ajatukset loppuun. Tämän perinteen innoittamana vuorossa jälleen ties kuinka mones osa omia Mietteitäni. Luonnollisesti keskeneräisinä. Niin kuin itse elämäkin.

Vihapuhetta. Julkiseen keskusteluun on noussut uusi käsite, jota kaikki viljelevät, jonka sisältöä kukaan ei osaa tarkkaan määritellä, jonka kohteeksi jokainen aina itse kokee joutuvansa, mutta johon kukaan ei koskaan tunnusta syyllistyvänsä. Välillä herää vakava epäilys, että tarkoitus on vain nostaa omat mielipiteet arvostelun yläpuolelle leimaamalla kriittinen erimielisyys vihapuheeksi. Vihapuhetta on selkeä väkivaltaan yllyttäminen. Siihen tulee puuttua. Sellainen pitää tuomita. Muilta osin riittää, kun muistetaan hyvät tavat, toisten kunnioitus ja Jeesuksen opetus siitä, ettei ketään saa halveksua tai nimitellä. Itsekritiikkiä.

Miesparin siunaaminen. "Nyky-Venäjällä on oma siunauskaava ydinohjuksille. On vaikea ymmärtää, miksi miesparia ei voisi yhtä hyvin siunata”, totesi professori Jukka Korpela Helsingin Sanomissa. Tarkoittiko professori tosiaan, että Venäjän kirkossa ydinohjuksia siunataan avioliittoon? Ei tietenkään tarkoita. Ei kaikki siunaaminen liity avioliittoon. Eikä pari miestä yhdessä välttämättä ole miespari, vain koska pappi rukoilee heille siunausta. Keskiaikainen kirkko siunasi liturgisesti ystävyyssuhteita, mutta ei homosuhteita. Miksi kirkko olisi siunannut suhteita joista se samaan aikaan kirkkolaissa tuomitsi usean vuoden katumusharjoitukseen? Mahtoiko professorin lausahdus muuten olla sitä kauheaa vihapuhetta? Hänhän rinnastaa miesparit joukkotuhoaseisiin. Vai rinnastaako? Ei tietenkään oikeasti rinnasta. Niin kuin ei ”Annin” uskoontulotodistuskaan rinnastanut heitä oikeasti murhaajiin.
 
Pietarin synnintunnustus. Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas. Tiedän, että en rakasta sinua tarpeeksi, niin kuin rakastaa tulisi Kaikkivaltiasta. Anna minulle anteeksi, että silloinkin kun kohoan lähemmäs sinua kuin kotkan siivillä, silmäni yhä tähyilevät alas maan pinnalle. Kaipaan ikuisuutta, mutta tunnen vain tämän elämän. Puhdista minut verelläsi. Ota pois syntini ja tekosyyni. Täytä minut Hengelläsi, että tyhjyys väistyisi. Sinun tulee kasvaa, minun vähetä. Herra. Sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.

Ehtoollisella. Minun tähteni. Minun puolestani. Herra, anteeksi. Herra, kiitos.

------
Mietteitä -sarjan kolumnit ovat aiemmin ilmestyneet Uusi Tie -lehdessä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli kuin just tälle päivälle, Kiitos tästä rukouksesta! Täytynee printata ja opetella ulkoa...
Taivaan Isän Siunausta kaikille jotka USKON PUOLESTA blogia lukevat!

pikkukimalainen satu kirjoitti...

"Ota pois syntini ja tekosyyni" AANEN!!!

Hyvä, kokoava hartaus näin aamupäiväksi :) ehtii lukea ja prosessoida töiden lomassa. Vaikka kyllä niitä pitkiäkin teksilöitä tarvitaan! Mutta tämä oli just hyvä tälle päivälle, kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

"Nyky-Venäjällä on oma siunauskaava ydinohjuksille. On vaikea ymmärtää, miksi miesparia ei voisi yhtä hyvin siunata”, totesi professori Jukka Korpela Helsingin Sanomissa. Tarkoittiko professori tosiaan, että Venäjän kirkossa ydinohjuksia siunataan avioliittoon? Ei tietenkään tarkoita."

Ero homoihinhan on se, että joukkotuhoaseilta ei vaadita katumusta ja luopumista joukkotuhoaseena olemisesta...

Homoilta vaaditaan luopumisesta homoudesta ja rakastamastaan ihmisestä...

Pasi Turunen kirjoitti...

Ero homoihinhan on se, että joukkotuhoaseilta ei vaadita katumusta ja luopumista joukkotuhoaseena olemisesta...

Ei nyt unohdeta sitä aseistariisuntaa, jota aika kovaankin ääneen vaaditaan. Riisuntaa... kylläpä suomenkieli on hassua.

Homoilta vaaditaan luopumisesta homoudesta ja rakastamastaan ihmisestä...

Joukkotuhoaseista ja homoudesta on molemmista vahinkoa rakastamillemme ihmisille. Siksi niitä ei ole syytä ainakaan siunata. Minusta.