perjantai 14. kesäkuuta 2013

Onko kirkon johtajilta pallo ihan hukassa?

Viime viikonvaihteen tapahtumat Helsingin lähetysjuhlilla ovat herättäneet laajalti kummeksuntaa niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Rekisteröidyssä homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän miesparin siunaaminen lähetystyöhön, ja heistä toisen vihkiminen papiksi samassa tilaisuudessa, ei osoittautunutkaan pelkäksi läpihuutojutuksi. Tuskin kukaan naivisti sellaista siitä edes odotti. Lähetysseuran vuosikokouksessa toteutettu äänestys paljasti asian aiheuttaman rajun sisäisen repeämän. Miesparin lähetystyöhön lähettämistä vastaan äänesti 205 ja 222 puolesta. Tyhjää äänesti 32. Timo Junkkaala perusteli esitystään äänestyksen suorittamisesta muun muassa asian jakavuudella, minkä seikan äänestystulos ainakin selvästi osoitti.

Alkuviikosta alkoi sitten tapahtua. Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvosto ilmoitti varsin yksimielisestä päätöksestään sanoa irti sopimuksen Lähetysseuran kanssa ensi vuoden alusta lähtien. Ja paikallinen kirkko Kambodzhassa ilmoitti, etteivät he ota heille tarjottua homosuhteessa elävää miesparia vastaan työyhteyteensä. Eroakirkosta.fi palvelu ilmoitti myös pienestä eropiikistä. Kun tavallisesti palvelun kautta kirkosta tähän vuodenaikaan eroaa noin 50 ihmistä  erosi siitä viikonlopun jälkeen parissa päivässä nelinkertainen määrä, noin parisataa henkeä. Moni ilmoitti syyksi sen, että kirkko on luopunut Raamatusta. Vanhoillisten eroaminen on sivuston mukaan muutenkin lisääntynyt viimeaikoina.

Eri nettipalstojen lukuisissa kommenteissa, joita silmiini on sattunut, moni tavallinen seurakuntalainen onkin suuresti hämmästellyt sitä, eikö kirkon johdossa osata enää lukea Raamattua lainkaan? Mikä voisi olla selvemmin sanottu Raamatussa kuin se, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä?

On tietysti sinänsä johdonmukaista, että siunataan rekisteröidyssä parisuhteessa elävä miespari lähetystyöhön tai sellaisessa suhteessa elävä henkilö papiksi jos kerran homoseksuaalisessa parisuhteessa ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista moraalista pahennusta.

Jotta tällaiseen johtopäätökseen päästäisiin on kuitenkin Raamatun tekstejä tarkasteltava aivan erityisten silmälasien läpi. Tällöin on mitä ilmeisimmin täytynyt omaksua kaikkein radikaalein homoteologinen tulkinta Raamatun teksteistä.

Mielenkiintoista sinänsä on se, että ei ole lainkaan kiistanalainen väite teologisessa tutkimuksessa todeta, että  Raamattu ehdottomasti ja johdonmukaisesti yksikantaa torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen syntinä. Tämän tunnustavat kaikki.

Mutta kyseiset jakeet eivät enää koske meitä – sanovat liberaaliteologit.Miksi ei? Koska – vastaa homoteologinen argumentaatio – ”me tiedämme tänään enemmän” kuin Raamatun päivinä.

Mitä tämä ”enemmän” on? Väitetysti muun muassa se, ettei Paavalin päivinä tunnettu tasavertaiseen rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia suhteita ja niinpä Paavali puhui vain hyväksikäytöstä ja rietastelusta. Toisin kuin tänään, tuolloin ei väitetysti myöskään tunnettu homoseksuaalisuutta ihmisen identiteettiin kuuluvana seksuaalisena suuntautuneisuutena. Näin ollen Raamatun kirpeä moraalinen kritiikki ei lainkaan koske henkilöitä, jotka kokevat omaavansa synnynnäisen homoseksuaalisen identiteetin.Ylipäätään homoseksuaalisuuden arvellaan olleen ratkaisevalla tavalla jotain muuta kuin homoseksuaalisuus tänä päivänä. Keskiaikaisessa kirkossakin – niin väitetään –siunattiin homopareja avioliittoon. Tässä pähkinänkuoressa olennaisimmat.

Homoteologinen argumentaatio, jolla Raamatun selkeä teksti yritetään vesittää, voidaan olennaisilta osin osoittaa virheelliseksi. Antiikin aikana, Paavalin päivinä, tunnettiin niin rakkauteen kuin orientaatioonkin vetoavat argumentit. Todistettavasti tuolloin jo tunnettiin tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvia aikuisten välisiä homoeroottisia suhteita, eikä siksi ole perusteltua olettaa Paavalin olleen niistä tietämätön. Lisäksi tunnettiin syntyteorioita, joiden mukaan eräät homoseksuaalisen kiintymyksen muodot saattoivat ainakin joidenkin henkilöiden kohdalla olla jossain määrin sisäsyntyisiä ja biologisperäistä.

Apostoli Paavali ei kuitenkaan perustanut Roomalaiskirjeen 1 luvun huomionarvoista kritiikkiään homoseksuaalisen hyväksikäytön, irstailun tai epäjumalanpalveluksen varaan, vaan Jumalan tahtoon, jota ilmentää luomakunnassa ihmisen sukupuolisuus miehenä ja naisena. Tiede ei tähän päivään mennessä ole löytänyt mitään biologisesti determinoituvaa homouden ydintä, ja siksi puhe homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä on enemmänkin myytti kuin tieteellinen fakta. Eikä keskiaikainen kirkko koskaan ole vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Homoteologisen argumentaatio voidaan akateemisen pätevästi osoittaa vääräksi jokaisen, Raamatun tekstin oikean tulkinnan kannalta keskeisen homoteologisen olettaman osalta. Tällaiseen kritiikkiin voi tutustua esimerkiksi teologian tohtori Robert A. J. Gagnonin monen sadan sivun laaja-alaisessa eksegeettisessä tutkimuksessa Bible and Homosexual Practice tai hänen nettisivuiltaan löytyvistä artikkeleista. Itse olen käsitellyt kriittisesti näitä homoteologisia tulkintoja suomeksi omalla Uskon Puolesta -blogillani (täällä, täällä, täällä ja täällä), samoin kirjassani Homoseksualismi – Rakkautta ja Rajoja (Kuva ja Sana, 2002). Tutustumisen arvoinen on myös teolgian maisteri Ari Puonnin kirja Suhteesta siunaukseen (Uusi Tie, 2010).

Kun nyt julkisuuteen vakuutellaan, ettei luterilaisen kirkon avioliittonäkemys viime viikonlopun tiimellyksessä kaikesta huolimatta ole muuttunut on se, vaikkakin muodollisesti totta, laiha lohtu. Virkakielellä tämä näet tarkoittaa vain sitä, ettei kirkolliskokouksessa ole tehty kirkkojärjestyksen mukaan asiasta virallista päätöstä.

Toiminnallaan kirkko kuitenkin osoittaa pitävänsä samaa sukupuolta olevien parisuhteita kirkon toiminnan ja teologian kannalta eettisesti ongelmattomana kysymyksenä, johon voidaan, ja tulisi, ottaa myönteisen siunaava kanta. Miten tästä lähtökohdasta kirkossa on ajateltu jatkossa pitää periaatteessa kiinni siitä, että vain mies ja nainen voitaisiin siunata avioliittoon?

Ne, jotka viime viikonloppuna osallistuivat siunaamaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähetystyöhön ja papiksi, ovat Raamatun valossa vakavassa teologisessa eksymyksessä. Miten tuohon toimitukseen sopii se periaate, että seurakunnan kaitsijan (papin) tulee olla ”yhden vaimon mies” (1Timoteus 3:2). Kaitsijan edellytyksenä vähintään siis on, että hän – sikäli kun on naimisissa – elää yksiavioisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa. Eikö juuri tähän sovellu Timoteuskirjeen varoitus siitä, että virkaanasettamisessa tapahtuvaa kätten päällepanemista tulee harkita tarkoin, jotta ei niin tehdessään tulisi osallisiksi toisten synteihin? (1 Tim. 5:22)

Viikonlopun siunaustoimitukseen lähetysjuhlassa hyväksyen osallistuneet eivät voi tekeytyä tietämättömiksi ainakaan siitä tosiasiasta, että kyseinen toimitus on ilmeisessä ristiriidassa Raamatun sekä kirkon parituhatvuotisen raamatunselitysperinteen ja sen kanssa linjassa olevan kirkon historian kanssa.

Raamattu ei kenenkään kohdalla ole asettanut synnitöntä täydellisyyttä edellytykseksi palvella Kristusta seurakunnassa. Mikään orientaatio sinänsä ei myöskään ole Kristuksen palvelemisen esteenä. Meillä kaikilla on enemmän vai vähemmän taipumusta erilaisiin synteihin, jonka vuoksi puhutaankin kristillisestä kilvoittelusta. Mutta Hänen seurakunnassaan palvelemisen edellytyksenä on olla seurakunnan Herran kanssa samaa mieltä siitä mikä on syntiä ja mikä ei, niin kuin Herra on sen pyhässä sanassaan ilmaissut. Synnistä on tehtävä parannus. Sitä ei tule pyhittää hengellisillä toimituksilla.

Summa summarum.

Luterilainen kirkko Suomessa on syvässä hämmennyksen tilassa, koska sen johtajilta näyttää olevan pallo aivan hukassa. Suunta sen sijaan vaikuttaa varsin selvältä. Vai mitä olisi ajateltava viime viikonvaihteen vanavedessä siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen on kirjoittanut kolumnin SETA:n tämän kesän Helsinki Pride -tapahtuman lehteen, jossa hän luonnehtii homoseksuaalisuutta muun muassa "elämän rikkaudeksi"?  Mäkinen kirjoittaa homoparaatin lehdessä: "Ajattelen Jumalan edessä hyvillä mielin ja mielessäni rohkaisten Pride-tapahtumaan osallistuvia monenlaisia ihmisiä, sekä niitä jotka eivät lähteneet liikkeelle."

Voi pyhä yksinkertaisuus!

-----
Muuta aiheeseen liittyvää tällä blogilla: 

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin näyttää siltä että Luterilainen kirkko on itse "rekisteröidyssä pirusuhteessa".

Mikko kirjoitti...

Sävy, jolla Paavali puhuu homoista, antaa todella aivan sen vaikutelman, että hän olisi juuri kuullut krekkalaisen eliitin törkybileistä, joita tuolloin pidettiin, ja joista oli varmasti hurjia tarinoita liikkeellä. Samoin Kreikan ja Rooman eliitissä vallalla oli trendi, jonka mukaan homosuhteet olivat tyylikkäitä ja heterosuhteet rahvaanomaisia (kuulostaako tutulta?). Muuta tietolähdettä kuin kiertelevät tarinat ei tuolloin tällaisista asioista juuri ollutkaan. Mutta ei siitä voi tehdä johtopäätöstä, että muunlainen homous olisi sitten ok. Jos näin olisi, Paavali olisi sen oletettavasti sanonut erikseen, koska hänellä oli tapana selvittää asioita perusteellisesti kirjeissään.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Pasi.
Muutama kysymys: Oletko luterilainen? Jos et, miksi vouhkaat jatkuvasti näistä kysymyksistä? Ymmärrän toki, että tukijoistanne moni on jotain muuta kuin luterilainen ja siksi näistä teemoista höpöttely tuo teille rahaa. Annattehan viestin, että te pyritte säilyttämään kristinuskon suomessa. Sinä varmasti puet asian toisin sanoin, etkä viitsi myöntää tosiasiaa julkisesti.

Jos vastasit kyllä, miksi et toimi rakkaudessa ja koita rakentaa yhteisöäsi? Rakkaus on väkevämpi kuolemaa jne. Nyt kuitenkin toimit aivan päin vastoin kuin blogisi otsikko antaisi ymmärtää. Haluat lietsoa vain hajoitusta. Miksi, oi miksi?

Pasi Turunen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pasi Turunen kirjoitti...

Muuta tietolähdettä kuin kiertelevät tarinat ei tuolloin tällaisista asioista juuri ollutkaan.

Homosuhteista kirjoitettiin lukuisissa kreikkalais-roomalaisten filosofien, moralistien ja lääkärien sekä teatterikirjailijoiden teksteissä. Siitä on myös runsaasti kultuurisia jälkiä antiikin kuvaamataiteessa, ruukkumaalauksissa, patsaissa jne. Paavali ei siten ollut pelkkien "kiertelevien tarinoiden" varassa. Thomas K. Hubbardin teos Homosexuality in Greece and Rome (University of California, 2003) on tässä suhteessa arvokas tietolähde. Antiikin homous oli yhtä värikäs ilmiö kuin tänäänkin.

Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali problematisoi samaa sukupuolta olevien suhteet yleensä ankkuroimalla argumentaationsa luomiskertomukseen, jonka mukaan Jumala loi ihmisen miessukupuoleksi (arsen) ja naissukupuoleksi (gyne). Hän ankkuroi kirjoituksensa Septuagintan versioon luomiskertomuksesta mikä käy ilmi kahdeksasta terminologisesta ja rakenteellisesta ankkurikohdasta (kts. blogini: Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä)

Mikko kirjoitti...

Antiikin ajan homoseksuaalisuudesta on tosiaan säilynyt mainittuja aineistoja, siksi meillä on siitä melko hyvä käsitys. Mutta tarkoitan, että vain hyvin harvoilla aikalaisilla oli pääsy näihin tietolähteisiin. Ei ole luultavaa, että Paavali, sikäli kun pääsi käymään jossain suuren maailman kirjastossa, olisi lukenut juuri jotain aiheeseen liittyvää tekstiä. Mutta kuvataiteen suhteen tilanne on toinen. Paavali varmasti tutustui tarkoin veistoksiin ja piirroksiin niin Kreikassa kuin myöhemmin Roomassa.

Kalle kirjoitti...

Anonyymi oletko vakavissasi sitä mieltä, että pitää olla luterilainen todetakseen, että luterilainen kirkko on tehnyt historiallisen suunnanmuutoksen suhteessa homoseksuaaleihin. Tai ajatteletko, etteivät teologit saa harrastaa homoteologian analyyseja ja kritiikkejä? Tai ettei lähetysjärjestön työntekijä voisi todeta ehkä kummallisinta tapahtumaa lähetysjärjestöjen historiassa?

Ne, jotka yrittävät irtiottoja klassisesta kristinuskosta, lietsovat hajoitusta, eivät ne, jotka kritisoivat irtiottoja tai pyrkivät ns. takaisin Raamattuun.

Rakkaus ei kristillisestä näkökulmasta ole erossa moraalisesta oikeasta. Näin ollen moraalittomuuden kritisoijaa ei voi kritisoida rakkaudettomuudesta. Vain moraalinen rakkaus on väkevämpi kuolemaa, ei moraaliton.

Heikki Lahtinen kirjoitti...

On totta, että Raamatussa muutamassa kohtaa väitetään homoseksualismin olevan syntiä.
Mutta kuten nähdään, Paavalikin perustelee sitä samalla argumentilla mitä jokainen ateistinen homofobi nykyäänkin: homous ei näytä mitenkään sopivan yhteen suvunjatkamisen tehtävän kanssa.
Se on puhtaasti älyllinen perustelu, jota ei muuksi muuta se että mainitaan Jumalan luoneen ihmiset miehiksi ja naisiksi.

Tätä teemaa on katsottava sopivan saman paradigman valossa kuin kaikkia muitakin Vanhantestametin puolelta juontavia teemoja. Ne nimittäin ovat kehittyneet aikojen kuluessa.
Vai mitä sanotaan Mooseksen lain tappamista koskevista säännöistä (esimerkkinä, että jos pahoinpiteli orjansa niin että tämä kuolikin vasta seuraavana päivänä, oli syytön tämän kuolemaan) jotka kaikkine rangaistussäännöksineen ovat suoraa Hammurabin laista kopsattuja?
Kuka vaatisi näitä säännöksiä enää noudatettavaksi?
Mitä homouteen tulee, niin silloisissa oloissa, joissa alituinen nahinointi ympärisön kanssa verotti jatkuvasti väestöä, oli ihan varmasti perusteltua vaatia kaikkea sellaista mikä edisti lisääntymistä.
Tämähän ei kuitenkaan näyttänyt estäneen määrättyjä käytäntöjä tilanteissa joissa naisia ei niin ollut saatavilla, hyvänä esimerkkinä Joonatanin ja Davidin herkkä lemmensuhde (tätä ei tarvitse selitellä, osaanhan minä lukea!).

Mitä sitten tiedämme näistä asioista sellaista mitä ei silloin tiedetty?

No esmes sen, että Jumala näyttää luoneen kaikkiin toimintoihin rikkaan skaalan variaatioita jotka ilmenevät juurikin poikkeavuuksina.

Ja sen, että maapalloon väestönkasvu on pisteessä, jossa vanhoillislestadiolaisia lukuunottamatta kaikki tunnustavat tarpeen sen hillitsemiseen.

Ja vielä sen totuuden, jonka julkitoi jesuiittamunkki Pierre Teilhard de Chardin (isä Pierrre), että juuri lisääntymistoiminnoissa näyttää luonnolle olevan ominaista ääretön tuhlaavaisuus.

Onhan näitä.

Mutta minäkään en käsitä sitä, mikä tarve Lähetysseuralla on lähettää homopareja kohteisiin missä näiden ilmaantumista olisi vaikea tulkita muuksi kuin provokaatioksi.

Pasi Turunen kirjoitti...

Mutta tarkoitan, että vain hyvin harvoilla aikalaisilla oli pääsy näihin tietolähteisiin. Ei ole luultavaa, että Paavali, sikäli kun pääsi käymään jossain suuren maailman kirjastossa, olisi lukenut juuri jotain aiheeseen liittyvää tekstiä.

Ymmärrän. Tätä kuvaa voidaan silti täydentää muutamalla tuohon maailmaan ja Paavaliin liittyvällä huomiolla, joka antaa ainakin minulle aihetta hiukan rohkeampaan johtopäätökseen.

Kuvataide oli oman aikansa kaikkialle levinnyttä ”populaarikulttuuria” joka osoittaa miten yleisestä ilmiöstä oli kyse eri muodoissaan. Kuten totesit, vähintään tämä on hyvinkin ollut Paavalille tuttua, koska sitä oli lähes kaikkialla antiikin maailmassa. Ei toki Paavalin takanreunalla, koska hän oli hurskas juutalainen ☺ Mutta matkallaan Ateenassa hän on varmasti huomannut monien patsaiden joukossa kuuluisan homorakastavaisia soturiheeroksia esittävän Harmodiuksin ja Aristogeitoksen patsaan.

Mutta pointtini on, että kuvaamataide heijastaa sitä kuinka kirjalijoiden ja filosofien ajatukset populaarikulttuurin tasolla tavoittivat tavalliset kansalaiset, joiden parissa keskusteltiin vilkkaasti. Muistanet Atp. 17:21: ”…ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan”.

Mitä tulee kirjallisiin lähteisiin on hyvä muistaa Paavalin olleen oman aikansa näkökulmasta korkeasti koulutettu mies. Juutalaisuuden puolesta kuuluisan rabbi Gamalielin oppilas. Syntyperänsä puolesta korkeassa hellenistisessä ympäristössä (Tarso) kasvanut. Brittiläinen uuden testamentin tutkija N. T. Wright tiivistääkin hyvin sanoessaan: ”Paavali hyödyntää hedelmällisesti pakanamoralistien kielikuvastoa antaen sille jatkuvasti tuoreita uusia sisältöjä.” Jos hänellä ei olisi ollut kosketusta pakanakirjoittajien tuotantoon hän tuskin olisi kyennyt heidän kielikuvastoaan hyödyntämään sen enempää uudella luovalla tavalla kuin vanhallakaan tavalla.

Huomionarvoista mielestäni on, että Paavali siteeraa puheissaan ja kirjeissään eräitä kreikkalaisia runoilijoita (Aratus → Apt.17:28; Menander → 1 Kor. 15:33; Epimenides → Tiit. 1:12) mikä osoittaa hänen omanneen kirjallista sivistystä. Areiopagin puheessa Paavali osoittaa olevansa perillä hellenistisestä väittelytyylistä ja myös viittaa ”tuntemattomaan jumalaan”, joka resonoi kreikkalaisen sivistyksen tuntemista. Apollodorus, Filostratus ja Pausanias myös kirjoittivat ”tuntemattomasta jumalasta”.

Paavali on siis ollut perillä oman aikansa kreikkalais-roomalaisessa miljöössä vellovasta keskusteluista ja ilmiöistä. Tämän johdosta pidän hyvin mahdollisena, että Paavali on ollut tietoinen homoseksuaalisen käyttäytymisen eri variaatioista niin kuin siitä tuon ajan kirjallisissakin lähteissä voidaan viitteitä löytää. Mitä kautta tuo tieto oli sitten Paavalin saavuttanut on eri kysymys ja varmaan mahdotonta jäljittää. Mutta oletus, että Paavali oli tietoinen homoseksuaalisuuteen liittyvistä erilaisista variaatioista on edellisen valossa perustellumpi kuin oletus, ettei Paavali ole voinut tietää sitä mikä muutoin tuossa kulttuurissa oli laajalti tiedossa ja nyt vasta tiedämme jotain minkä suhteen Paavali jostain syystä oli pimennossa.

Mirjami Ivanov kirjoitti...

Heikki, sanoit, että tätä teemaa on katsottava saman paradigman valossa kuin kaikkia muitakin Vanhan Testamentin puolelta juontavia teemoja, jotka ovat kehittyneet aikojen kuluessa. Toisin sanoen ehdotat viitekehykseksi ymmärtääkseni progressiivisuutta.

Toinen viitekehys, jossa teemaa voi tarkastella, on pysyvyys: Jumalan muuttumattoman, objektiivisen moraalistandardin ja säätämyksen näkökulma. Katsoi kyseistä seksuaalieettistä kysymystä kummassa viitekehyksessä hyvänsä - progressiivisuuden tai pysyvyyden - päädytään mielestäni samaan lopputulokseen.

Jos teemaa katsotaan progressiivisuuden viitekehyksessä, kehityksen määrittelemiseksi on ensin määriteltävä lähtökohta ja se, minkä suhteen tapahtuu muutosta. Lähtökohtana ovat luomisen yhteydessä asetetut ihanteet. Olet oikeassa, että aikojen kuluessa on tapahtunut muutosta ja kehitystä. Kehitys on kulkenut sekä huonompaan että parempaan suuntaan. Moraalin rappeutuessa ajauduttiin kauas luomisen alkuperäisistä ihanteista. Mooseksen aikaisen Lähi-Idän kultuuri ja sosiaaliset rakenteet olivat pahoin moraalisesti turmeltuneita.

Näissä oloissa Jumala nosti liittoyhteyteensä kansan, jolle antoi kulttuurin perustan ja lain. Mooseksen laki ei edusta Jumalan täydellisiä ihanteita, vaan siinä moraaliset ihanteet on sopeutettu yhteisöön, jonka asenteet ja tavat olivat tuon ajan rakenteiden ja vaikutteiden muokkaamia. Mooseksen lain lähtökohtana oli se, että se oli toteuttamiskelpoinen, ja sen yksi tarkoitus oli kehittää ihmisiä moraalisesti. (Lain muina tarkoituksina oli määritellä Jumalan ja Israelin välisen liiton ehdot, sekä antaa ihmisille tietoisuus syntisyydestään ja johtaa heidät turvautumaan Jumalan armoon).

Viittaat Mooseksen ja Hammurabin lakien yhtäläisyyksiin. Yleinen mielipidehän lienee, että Mooseksen laki oli moraalisesti huomattavasti edistyneempi ja humaanimpi kuin aiemmat tunnetut lakikokoemat, erityisesti naisia ja orjia koskevien määräysten ja sosiaalisesta asemasta riippumattoman surmaamiskiellon osalta. (Uudessa testamentissa naisten ja orjien/palvelusväen asemassa tapahtui vielä merkittävämpää edistystä, vaikka kaikkia ihanteita ei sen kirjoitusaikanakaan vielä toteutettu). Toisin sanoen moraalisen rappion jälkeen kehitys kääntyi nousuun.

Mooseksen laki ei siis ollut tarkoitettukaan Jumalan viimeiseksi sanaksi, ja Vanhassa testamentissa itsessään on viittauksia tulevaan, pysyvään liittoon. Uuden testamentin uskovia Vanhan testamentin laki ei koske, koska se oli väliaikainen ja kohdistettu tiettyyn ryhmään tiettynä aikana. Tässä progressiivisuuden viitekehyksessä on olennaista näin ollen myös se, että Jumalan ilmoitus Raamatussa on itsessään progressiivista: se etenee osittaisesta kokonaiseen, totuudesta täydempään totuuteen. Siksi moraalikysymyksissäkin Uudessa testamentissa noustaan korkeammalle tasolle: moraalinen puhtaus koskee ajatuksia ja asenteitakin, ja tavoitteena ei ole sen vähempi kuin Kristuksen kaltaisuus.

Mitä tulee pysyvyyden viitekehykseen, siinä tarkastelun perustana ovat objektiiviset, Jumalan luonteelle perustuvat, luomisessa ja Jumalan säätämyksessä ilmenevät arvot. Ne ylittävät Vanhan ja Uuden testamentin rajat. Kristittyjen ei siksi itse asiassa lainkaan tarvitse siteerata Vanhan testamentin moraalilakeja tai edes pohtia, mitkä osat laista ovat siviili-, rituaali- tai moraalisäädöksiä (läpäiseehän moraali tavalla tai toisella kaiken lainsäädännön). Meitä ja kaikkia ihmisiä kaikkialla koskevat moraaliarvot johdetaan suoraan Jumalan luonteesta. Sekä Vanhan että Uuden testamentin moraaliperiaatteet perustuvat tälle samalle objektiiviselle standardille.

Kiteyttäen voi siis sanoa sekä progressiivisuuden että pysyvyyden näkökulmasta, että Jumalan muuttumattomalle luonteelle perustuvat moraaliarvot ovat kautta aikojen kehityksen mittapuuna, ja Jumalan säätämys on seksuaalietiikan kiistaton ihanne.

Kalle kirjoitti...

Heikki Lahtinen sanoi: ”On totta, että Raamatussa muutamassa kohtaa väitetään homoseksualismin olevan syntiä. Mutta kuten nähdään, Paavalikin perustelee sitä samalla argumentilla mitä jokainen ateistinen homofobi nykyäänkin: homous ei näytä mitenkään sopivan yhteen suvunjatkamisen tehtävän kanssa.
Se on puhtaasti älyllinen perustelu, jota ei muuksi muuta se että mainitaan Jumalan luoneen ihmiset miehiksi ja naisiksi.”

Tulkintasi on erikoisen ohut versio Paavalin näkemyksestä. Paavali perustaa näkemyksensä luomisjärjestykseen, kuten Raamattu laajemminkin. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi, ei kahdeksi mieheksi tai kahdeksi naiseksi. Näin ollen kaikki suhdemallit, jotka poikkeavat yhden miehen ja naisen parisuhteesta, ovat enemmän tai vähemmän nousemista luomisjärjestystä vastaan. Luomisjärjestyksellä ei ensisijaisesti ole tekemistä lasten kanssa. Käskyt ja kiellot esim. homoseksuaalisuudesta ovat luonnollinen ja looginen seuraus luomisjärjestyksestä, joten niitä ei voi väheksyä vaikka siihen pyrit. Paavali kritisoi homoseksiä lisäksi hengellisen ja fyysisen terveyden vaarantavana riskikäyttäytymisenä. Eli homoseksuaalinen käyttäytyminen on vaaraksi ensisijaisesti käyttäytyjälleen itselleen.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ei toki sovi yhteen suvunjatkamisen kanssa, mutta sitä voidaan kritisoida myös muilla tavoilla esim. mainitsemillani terveysriskeillä tai tasa-arvon näkökulmasta vastakkaista sukupuolta halveksivana suhdemuotona. Näiden seikkojen toteaminen ei tee kenestäkään patologisesti pelkoon sairastunutta (=fobia) olipa ateisti tai kristitty.

Liberaali kirjoitti...

Hankala on kuvitella naispapinkaan täyttävän "yhden vaimon mies" kriteeriä. Tässä mielessä Raamatun pappisvihkimyksen edellytyksistä on Suomen luterilaisessa kirkossa poikettu jo vuodesta 1986.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mielestäni ensiarvoisen tärkeää tällaisissa kysymyksissä on kohdata ihminen heikkouksineen. Vaikka on/olisi yksiselitteistä mikä on Raamatun ja Luojan kanta asiaan, saatetaan paljon pahempia syntejä tehdä suhtautumalla ihmiseen kylmästi ja hylkäävästi! On syytä muistaa, että poikkeavan seksuaalisen käyttäytymisen takana on usein rikkonaisuutta. Ja Luojan tahto on, ettei särkynyttä ruokoa muserreta. Paljon tärkeämpää on rakastaa kuin väittää olevansa oikeassa. Silti ei rakkautta ole tarkoitettu viemään ihmistä pahempaan syntielämään vaan vapauteen ja hyväksytyksi tulemiseen.

Mielestäni sls olisi tehnyt oikein, jos ei olisi lähettänyt miesparia, siihen on helppo löytää monia perusteluja. Kuitenkaan en tohdi sanoa, että tekikö sls nyt väärin - Herra tietää. Olen kuullut pastorista, joka valitsi kolehdin kantoon roiston. Hän teki varmasti "väärin", moni olisi noussut tällaista "epäraamatullista" ja järjenvastaista toimintaa vastaan. Tänä päivänä kuitenkin tämä roisto, Nicky Cruz on toimelias evankelista. Rauha myös tämän pastorin muistolle, joka rakkaudellaan rikkoi ahdasmielisyyden rajoja.

Kalle kirjoitti...

Liberaali sanoi: "Hankala on kuvitella naispapinkaan täyttävän 'yhden vaimon mies' kriteeriä."

Ensinnäkin on huomattava, ettei naispappeus kysymys ole rinnasteinen homoseksuaalisuuteen tai homoseksuaalin pappina toimimiseen, koska naiseus ei sinänsä edusta moraalisesti paheksuttavaa käyttäytymistä. Toisekseen naispappeutta ei aseteta uudentestamentin ns. syntiluetteloihin toisin kuin homoseksuaalinen käyttäytyminen.

Kalle kirjoitti...

Anonyymi sanoi: "Vaikka on/olisi yksiselitteistä mikä on Raamatun ja Luojan kanta asiaan, saatetaan paljon pahempia syntejä tehdä suhtautumalla ihmiseen kylmästi ja hylkäävästi! On syytä muistaa, että poikkeavan seksuaalisen käyttäytymisen takana on usein rikkonaisuutta."

Toit esiin sinänsä tärkeän käytännönteologisen ja sielunhoidollisen asian. Mielestäni kuitenkin ohitat pari oleellista seikkaa. Piispa Askola ei katso, että homoseksuaalisuus olisi rikkinäisyyttä sen enempää kuin syntiäkään ja epäilen että ko. rekisteröitynyt homoparikaan tuskin niin ajattelee. Toisekseen on yksiasia miten ihmisinä kohtaamme ja kohtelemme ihmisiä ja toinen asia millaista moraaliasta käyttäytymistä voidaan seurakuntavirkaan pyrkivältä henkilöltä edellyttää.

Anonyymi sanoi: "Olen kuullut pastorista, joka valitsi kolehdin kantoon roiston."

Yksi kolehtihaavin kanto, jolla Wilkerson asetti Cruzin koetukseen, ei ole rinnasteinen papiksi vihkimiseen. Wilkerson koetteli varastaisiko Cruz haavista, jolloin selviää voiko häneen seuraavalla kerralla luottaa. Mutta mieti meinaako rekisteröityneessä parisuhteessa elävä "kestää kiusauksia" ja palata kristilliseen aviosäätyyn papiksi- ja lähetystyöhön siunaamisen jälkeen? Vai olisiko heitäkin syytä ollut koetella ensin ennen kuin siunata?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvillä pointeilla kalle vastasit viestiini! Tuota pappisvihkimystä en miettinyt. Aika erikoista, että homosuhteessa elävä voidaan valita papiksi. Niin kai se on lähetystyöntekijänkin kohdalla. SLS sanoi kuitenkin ottaneensa "pätevimmät" henkilöt tehtävään.

Seurakunnan tehtäviin ei ylipäätänsä varmaan pitäisi ottaa julkisyntisiä (Missä on joku julkisynnitön? Jos rakkaudettomuus on pahimpia syntejä?) Kuitenkin itse voisin kuvitella ottavani esimerkiksi alkoholistin johonkin hänelle sopivaan työtehtävään seurakuntaan - esimerkiksi kahvien laittamisessa auttamaan. Tärkein kysymys on mielestäni se, että tottelenko Jeesuksen käskyä "rakastakaa toisianne!". Silloin on mietittävä teenkö henkilölle palveluksen vai karhun palveluksen.

En tiedä mitä SLS on miettinyt kyseisessä tilanteessa, mutta en voi sanoa, että tehtiinkö siinä väärin vai oikein. Yksin Herra tietää. Ehkä Wilkersonkin teki Nickyn kohdalla väärin. Mutta sen tiedän, että Jumalan armo on suurempi kuin ymmärryksemme.

Kalle kirjoitti...

Anonyymi sanoi: "SLS sanoi kuitenkin ottaneensa 'pätevimmät' henkilöt tehtävään."

Ilmeisesti tällä viitataan siihen, että kenellä on muodollisesti paras CV. Ongelma on kuitenkin siinä, että kirkosta on heitetty pihalle pappeja, koska he ovat olleet liian monta kertaa naimisissa ja piispa painostettiin eroamaan, koska vaihtoi vaimonsa naispappiin. Jos edelliset on nähty ongelmallisiksi esimerkeiksi kirkossa, joka hyväksyy uudelleen avioitumisen, niin on erikoista ettei homoseksuaalia parisuhdetta nähdä ongelmaksi moraalisesti.

Anonyymi sanoi: "Kuitenkin itse voisin kuvitella ottavani esimerkiksi alkoholistin johonkin hänelle sopivaan työtehtävään seurakuntaan - esimerkiksi kahvien laittamisessa auttamaan. Tärkein kysymys on mielestäni se, että tottelenko Jeesuksen käskyä "rakastakaa toisianne!". Silloin on mietittävä teenkö henkilölle palveluksen vai karhun palveluksen."

Kahvinkeitto on yleensä vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnassa mielestäni voidaan ottaa enemmän vapautta kuin vastuullisemmissa tehtävissä. Palveluksen/karhunpalveluksen pohtiminen on erittäin olleellista. Lähetystyössa henkilö ei edusta vain itseään, vaan myös lähettävää seurakuntaa ja järjestöä. Lisäksi on pohdittava millaiseen kohdemaan kulttuuriin lähetti menee. Näissä kohdin muodollinen CV on toisarvoinen.

Viittasit myös Jumalan armon suuruuteen ja Jeesuksen vaatimaan lähimmäisen rakkauteen. En ole ihan varma mihin näillä tähtäsit. Moraalittomuuden käsikassaroiksi noita kahta ei ole kuitenkaan tarkoitettu.