VIDEO: Raivolan Rysapöksyt ja Blogistin kesäloma

"Minä teen teistä ihmisten kalastajia", sanoi Jeesus. Mutta lomalla käy haukikin. - PT -

Seuraavina viikkoina blogilla hiljenee. Tämä selityksenä niille, jotka edessä olevina viikkoina ehkä ihmettelevät, että "miksei mun kommenttia ole julkaistu?". Tosin eihän sitä tiedä vaikka lomalla innostuisi kovastikin kirjoittamaan. Tarkoitus olisi kuitenkin hiljentyä ja rauhoittua ja keskittyä enemmänkin kalastuksen ja vaimon halailuun.

2.7. olen Vapaakirkon kesäjuhlilla Jyväskylässä puhumassa yhdessä tilaisuudessa. Jos liikutte sielläpäin niin ehkä tavataan.

Kesän ja kiivaiden keskusteluiden kevennykseksi oheinen ratkiriemukas ohjelmavälähdys vuosien takaa.

Lakkasivatko Pyhän Hengen armolahjat apostolisen ajan jälkeen?

“Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja aikoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi” (Apt. 2:1-4)

Tämä ei ole kuvaus helluntaiherätyksen synnystä Azuza –kadulla 1900-luvun alun Los Angelesissa. Tämä on kuvaus ensimmäisestä helluntaista – kristillisen seurakunnan syntymäpäivästä – jolloin Jeesuksen lupaama Pyhä Henki (Joh. 14:16-17; Apt. 1:8) annettiin taivaasta. Jeesus oli luvannut lähettää Pyhän Hengen noustuaan taivaaseen Isän oikealle puolelle.

Pyhän Hengen tuleminen oli kuin ”postikortti” taivaasta. Usein lähetämme matkalta ystäville kortin kertoaksemme, että olemme saapuneet matkakohkteeseen: ”Täällä ollaan ja aurinko paistaa”. Pyhä Henki lähetettiin ensimmäisenä helluntaina mukanaan viesti taivaasta siitä, että Jeesus on nyt korotettu Isän oikealla puolella ja hallitsee kuninkaana aivan kuten hän maan päällä ollessaan lupasi. Seurakunnan aika lähteä viemään ilosanomaa Jumalan armosta kaikkeen maailmaan oli tullut.

Tuo työ on jatkunut jo 2000 vuottaa. Se jatkuu luvatun Pyhän Hengen voimassa siihen saakka kunnes Jeesus tulee takaisin taivaaasta ja kaikki ennallistetaan (Apt. 3:21).

Lakkasivatko armolahjat apostolisen ajan jälkeen?

Ensimmäiseen helluntaihin ja sitä seuraavaan apostoliseen aikaan liittyy kielilläpuhumista, profetointia ja sairaiden parantumista. Joskus kuulee esitettävän, että tämänkaltaisten karismojen, eli armolahjojen, aikakausi rajoittui vain ensimmäiseen kristilliseen sukupolveen. Ne tulivat tarpeettomiksi ja lakkasivat Raamatun kaanonin sulkeuduttua Ilmestyskirjaan, sanotaan. Nyt meillä on Raamattu. Emme enää tarvitse armolahjoja. Niin sanotut ”armolahjat” eivät ole aitoja, vaan psykologisia, elleivät peräti saatanallisia, jäljitelmiä.  Tällaista näkemystä kutsutaan lakkauttamisnäkemykseksi tai cessationismiksi (cessationism).

En väitä, että kaikki mitä yliluonnolliseksi tai armolahjoiksi väitetään aina olisi aitoa Jumalan työtä. Raamattu itse käskee koetella kaiken ja suhtautumaan asiaankuuluvalla kriittisyydellä. Väärät profeetatkin ovat liikkeellä.

Mutta sen enempää Raamattu kuin apostolisen ajan jälkeinen kirkkohistoria eivät tue lakkauttamisnäkemyksen käsitystä armolahjojen päättymisestä apostoliseen aikaan. Viitteitä armolahjoista seurakunnassa löytyy verraten runsaasti toisen ja kolmannen vuosisadan varhaiskristillisistä teksteistä, joita olen tämän kysymyksen tiimoilta aikanaan lueskellut harrastuksekseni melkoisen paljon.

Apostolien jälkeen profetoitiin, puhuttiin kielillä, herätettiin kuolleita

Esimerkiksi Justinos Marttyyri kirjoittaa Dialogissaa juutalaisen Tryfonin kanssa noin vuonna 160 jKr. näin:

"Kristityt saavat myös lahjoja -- Joku saa ymmärryksen hengen, joku neuvon, joku voiman, joku parantamisen, joku ennaltatietämisen hengen -- Sillä profeetalliset lahjat ovat säilyneet keskuudessamme aina tähän päivään saakka -- Nyt on mahdollista nähdä meidän keskuudessamme miehiä ja naisia, joilla on Jumalan Hengen lahjoja" (Dialogi 39, 82 ja 87).

Kirkkoisä Irenaeus kirjoittaa noin vuonna 200 jKr. kuinka seurakunnassa yhä

"[eksyttäjät] eivät kykene herättämään kuolleista niin kuin Herramme heitä herätti ja apostolit rukouksen avulla, ja kuten on toistuvasti tapahtunut veljien keskuudessa jonkin välttämättömyyden johdosta - kun koko seurakunta on tietyllä paikkakunnalla rukoillut, paljolla paastoamisella ja rukouksella, on kuolleen henki palannut ja hänet on annettu vastauksena pyhien rukouksille ... eräät todellakin ajavat ulos riivaajia, niin että ne, jotka näin on puhdistettu pahoista hengistä, usein sekä uskovat Kristukseen että tulevat seurakunnan yhteyteen. Toiset tietävät ennalta, mitä on tulossa: he näkevät näkyjä ja puhuvat profeetallisia sanoja. Toiset taas parantavat sairaita laskemalla kätensä heidän päälleen ja nämä tulevat terveiksi. Ja vielä, kuten olen sanonut, jopa kuolleita on herätetty, ja nämä ovat eläneet keskuudessamme monia vuosia" (Harhaoppeja vastaan 2.31 ja 2.32).

Irenaeos myös kertoo toisaalla kuinka monet kirkossa yhä ”omistavat profeetallisia lahjoja, sekä Hengen kautta puhuvat kaikenlaisilla kielillä ja tuovat valoon ihmisten salaisuudet heidän hyväkseen ja julistavat Jumalan salaisuuksia”.

Profetian lahja säilyy Jeesuksen paluuseen

Kirkkoisä Eusebioksen kirkkohistoriassa on eräs aiheen kannalta tärkeä ja mielenkiintoinen maininta. Hän moittii tekstissään montanolaista liikettä harhaoppiseksi ja perustelee väitettään muun muassa juuri sillä, että profetoimisen lahja oli lakannut montanolaisten keskuudesta!

Samassa yhteydessä Eusebius korostaa:

"Sillä apostolin mukaan on välttämätöntä, että profeetallinen lahja säilyisi kaikessa seurakunnassa aina [Herran] lopulliseen tulemukseen saakka". (Kirkkohistoria 5.17.4) 

Lahjojen lakkaaminen ei varhaiskirkon näkemyksen mukaan suinkaan ollut merkki oikeasta apostolisesta opista vaan väärästä opista. Eikä lahjojen suinkaan uskottu tuolloin rajoittuvan vain apostoliseen aikaan. Oikean seurakunnan merkki Eusebioksen mukaan on profetoimisen lahjan säilyminen sen keskuudessa aina Jeesuksen paluuseen saakka!

Eusebioksen viittaus ”apostoliin” ei voi olla muu kuin Paavali ja hänen 1 Kor 13:8-10,  jonka mukaan Pyhän Hengen armolahjat lakkaavat kun "se mikä on täydellistä" tulee. Tämä ”täydellinen” ei ole – kuten lakkauttamisnäkemyksen edustajat usein väittävät – Raamatun sulkeutunut, ja tässä mielessä ”täydellinen”, kaanon. Paavali ei puhu tekstissään kirjoituksista. Kyse on Jeesuksen paluun (1 Kor. 15:35-58) myötä tapahtuvasta "täydellisestä tuntemisesta", jolloin me näemme "kasvoista kasvoihin" Herran . Silloin ei enää tarvita armolahjoja joiden välityksellä me nyt näemme Jumalan valtakunnan salaisuudet vain "kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin" ja "vajavaisesti".

Nikaian karismaattinen kirkolliskokous

Antiokiassa syntynyt piispa Theodor (393-457 jKr) kirjoitti Eusebiuksen jälkeen omassa kirkkohistoriassaan kuuluisasta Nikaian kirkolliskokouksesta, jossa vuonna 325 jKr. selvitettiin kirkon kannalta ratkaisevaa areiolaiskiistaa Jeesuksen jumaluudesta.

Monilla lienee tuosta tapahtumasta mielikuva kirkkopoliittista valtaa käyttävien hengellisesti kuivien korkeakirkollisten äijänkäppyröiden kokoontumisena. Mutta Theodor kirjoittaa tuosta kokoontumisesta ja apostolisista lahjoista näin:

Paikalle oli saapunut 318 piispaa. Rooman piispa oli korkean ikänsä vuoksi jäänyt pois, mutta hän oli lähettänyt kokoukseen kaksi presbyteeriä, joilla oli valta tehdä päätöksiä Rooman seurakunnan puolesta. Tuohon aikaan monet olivat runsaasti varustettuja apostolisilla lahjoilla, ja monet kantoivat pyhien apostolien tapaan ruumiissaan Herran Jeesuksen Kristuksen haavoja. Jaakob, Antiokian piispa, kotoisin Mygdonian kaupungista, jota syyrialaiset ja assyrialaiset kutsuvat nimellä Nisibis, oli herättänyt kuolleita ja palauttanut heitä elämään, ja tehnyt monia muita ihmeitä, joita on turha tässä historiassa kerrata yksityiskohtaisesti, koska olen jo kertonut niistä..." (Theodoren kirkkohistoria 1.6)

Tämän kuvauksen pitäisi ravistella myös dogmatiikkaa ja oppia kavahtavien karismaatikkojenkin näkemystä Nikaian muka hengettömästä kirkolliskokouksesta. Koolla olivat todelliset Hengen miehet ratkaisemassa kristillisen kirkon tulevaisuuden kannalta yhtä kaikkein keskeisintä kohtalonkysymystä. He tunsivat kirjoitukset, alkukielellä, sekä Jumalan voiman.

Theodor kuvailee kokousta lisäksi kuin ”marttyyrien armeijaksi”: Ketä oli poltinraudalla kidutettu niin, että molemmat kädet olivat halvaantuneet, keneltä oli kaivettu silmä päästä, joku oli menettänyt kätensä, siksi, että heitä oli vainottu ja kidutettu Herran Jeesuksen tähden. He olivat maksaneet hintaa uskostaan.

Vielä tuossa vaiheessa vuonna 325 jKr., reilu 200 vuotta viimeisenkin alkukirkon apostolin kuoleman jälkeen, ei ollut merkkiäkään apostolisten lahjojen hiipumisesta. Ne olivat olemassa ja niiden myötä evankeliumi levisi voimakkaasti ja laajalti silloisessa maailmassa.

Myöhemmin valtiollisen valta-aseman saavuttaneessa kristikunnassa lahjojen ilmeneminen hiipui kirkon historiassa. Mutta ei kadonnut. Hiipumisella ei kuitenkaan ollut syy-yhteyttä apostolisen ajan sulkeutumisen kanssa, kuten lakkauttamisnäkemyksen edustajat esittävät. Syitä on haettava muualta kuin apostolisen ajan päättymisestä. Se teesi ei yksinkertaisesti kestä tarkastelua.

Kielillä puhuttiin Suomessa yli 100 vuotta ennen helluntaiherätystä

Armolahjojen aika kielilläpuhumiseineen ei siis alkanut vasta reilut 100 vuotta sitten Azuza kadulla, Los Angelesista. Se ei myöskään alkanut Suomessa vasta helluntaiherätyksen tänne saapumisen myötä.

Esimerkiksi Suomen herännäisyys alkoi Lapinlahden Telppäsniityn heinäväen hurmoksellisista kokemuksista  kesällä 1796. Väinö Malmivaara kuvailee tapahtumia kesäisen kauniisti vanahssa kirjasessaan Kun unesta noustiin:

Aivan kuin salaman iskusta syttyi herätys Savon pohjoisilla salomailla. Taivaan pyhä tuli iski vuonna 1796 Savojärven kylään, joka silloin kuului Iisalmen suureen seurakuntaan, mutta nykyisin Lapinlahteen. Mainitun kylän Heikkilän ja Asikkalan talojen väki oli parhaillaan tekemässä heinää sanottujen talojen omistamalla Telppäs-nimisellä ulkoniityllä, noin 3  kilometrin päässä nykyisen Lapinlahden kirkolta. Päivä oli mitä kaunein heinäkuinen eikä mitään erikoista ollut odotettavissa eikä näkyvissä. Äkkiä tuli kuitenkin se odottamaton. Yliluonnollinen, näkymätön voima painoi heinäväen maahan, ihmeellinen tunne valtasi kaatuneiden sydämet ja he näkivät näkyjä sekä puhuivat kielillä. He olivat heränneet unestaan ja hengellisen elään ihmemaailma oli avautunut heille. Siitä he puhuivat itkien ja riemuiten ja kehoittivat muitakin etsimään sen aarteita.

Paavo Ruotsalainen samoin kertoo näistä vaiheista kuinka kesken heinätöiden näkymätön voima painoi heinäväen maahan ja he "näkivät siinä taivaallisia, erinomaisia näkyjä ja puhuivat eri kielillä, joita Henki heille opetti, niinkuin apostolitten aikana. Ja samana vuotena levisi muihinkin kyläkuntiin vähittäin, ja joulukuussa oli heidän lukunsa jotenkin suuri."

Näin alkoi herännäisyys Suomessa yli sata vuotta ennen kuin kielillä puhuttiin Azuza-kadulla. Tämän kotimaisen herätyksen vaikutus tuntuu maassamme edelleen kirkon sisällä.

Pyhän Hengen voimassa maan ääriin yhä tänäänkin

Ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen seuraajat täyttyivät, saivat kasteen Pyhässä Hengessä viedäkseen evankeliumin Jeesuksesta maan ääriin (Apt. 1:8). Merkille pantavaa on, että tänäänkin kirkko kasvaa siellä missä koetaan Pyhän Hengen voimaa ja liikehdintää.

Suomen Kuvalehdessä 52/2007 oli Kalevi Virtanen kirjoitti artikkelin Uusi usko kasvaa etelässä. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan Eurooppa on ainoa manner missä kristiuskon merkitys on ohenemassa. Muilla mantereilla, erityisesti eteläisellä pallonpuoliskolla kirkko kasvaa voimakkaasti. Kasvuvauhti on huima, kuten Virtanen osoittaa:

Vuonna 2005 tällaisia kristittyjä laskettiin olevan 427 miljoonaa. Vuonna 2025 heitä arvioidaan olevan 613 miljoonaa, lähes 20 prosenttia kaikista kristityistä.” Puhumattakaan siitä, että Virtasen mukaan helluntailaisia, joita 1900-luvun alussa oli kourallinen, tänään 400-500 miljoonaa, ”vuonna 2050 heitä arvellaan olevan jo yli miljardi, enemmän kuin hinduja tai buddhalaisia”!

”Monet kasvavat kirkot eivät sitoudu mihinkään olemassa olevaan tunnustuskuntaan,” Virtanen toteaa. Tällainen sitoutumattomuus ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia ja osoittaa, että kasvavilla kirkoilla on kasvun varaa myös opillisesti eikä yksin lukumääräisesti.

Silti on kysyttävä millaisia ovat Virtasen mainitsemat ”tällaiset” kristityt? Millaista on heidän hengellinen elämänsä, jonka seurauksena kirkko kasvaa niin huimaa vauhtia?  Virtanen maalaa:

Etelän kirkkojen hengellisen elämän avainsanoja ovat raamatullisuus, mystisyys ja terve moraalinen elämä. Arkipäivää lukuisten etelän kristittyjen elämässä ovat profetoiminen, uskolla parantaminen, henkien manaus ja uskominen uniin, ja näkyihin. Jumala elää ja puhuu tänäänkin. Hän kuulee rukoukset ja tekee ihmeitä.

Summa summarum ja Summum bonum

Apostolien päivistä, Justinos Marttyyrin, Ireanaeoksen, Eusebioksen ja Telppas-niityn kautta aina tähän päivään saakka ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8). Pyhä Henki on se hyvä, jonka Taivaallinen Isä on luvannut antaa jokaiselle, joka sitä Häneltä pyytää (Luuk. 11:13). Jumalan Pyhän Hengen lahjassa ei ole "parasta ennen" merkintää. Niinpä vastaus kirjoituksen otsion kysymykseen on: Armolahjoja eivät lakanneet apostolisen ajan jälkeen!

Helluntaina 2011 on jälleen aika pyytää ja täyttyä Pyhällä Hengellä viedäksemme sanoma Jeesuksesta maailman ääriin kuten hän meille käskyn antoi!

Helluntaina 2011 kristillinen maailma rukoilee

Global Day of Prayer, Maailman rukouspäivä, järjestetään tänäkin helluntaisunnuntaina 12.6. Yli 200 miljoonaa kristittyä eri puolilla maailmaa kokoontuu rukoilemaan.

Suomessa Maailman rukouspäivän tilaisuutta vietetään helluntaisunnuntaina 12.6. Helsingissä Vanhassa kirkossa (Lönnrotinkatu 6) klo 17 alkaen. Yhteiskristillisen tilaisuuden järjestävät Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) ja Patmos Lähetyssäätiö.

Ilmaisen rukousoppaan voi ladata Patmoksen nettisivuilta, josta löytyy muutenkin lisätietoja maailmanlaajasta rukoustapahtumasta.

Tervetuloa mukaan.

VIDEO: Julma logiikka

Huomaan olevani jo kesäterässä ja kirjoittamisen tahti hiipuu lomien lähestyessä. Ei niin etteikö aiheita maailmalla riittäisi.

Kesäkuukausina vaikuttaa siltä, että kirjoittelen harvemmin. Vaikka eihän sitä tiedä vaikka lähestyvällä lomalla sortuisi "nettitissutteluun" vaikka kuinka itselleen lupaa pysyä poissa internetistä ja vain käydä kalassa :)

Kiitos kaikille blogin lukjoille ja keskusteluun osallistuneille mielenkiinnosta.

Joka tapauksessa tässä vielä kesien alla oheinen puhutteleva ja dramaattinen, mutta onneksi fiktiivinen, videopätkä, joka "pohdiskelee" sitä, että ideas have consequences.

Ei perheen kaikkein pienimmille eikä heikkohermoisille.

Jälleensymtymisoppi ja Raamattu - sielunvaellus vai ruumiin ylösnousemus?

"Jeesus vastasi hänelle: 'Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.' Nikodemos kysyi: 'Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?'" (Joh. 3:3-4)

Kati Niemelän tutkimuksen (KTK) mukaan 15 prosenttia suomalaisista uskoo jälleensyntymiseen.  

Ajatus ihmisluonnon perimmäisestä hyvyydestä, mahdollisuus palata uudestaan ja uudestaan korjaamaan virheensä ja ansaita "pelastus" omilla teoilla selittänevät osaksi miksi tämä oppi kiehtoo ihmisiä. Varsinaisia syntejähän ei siinä ole. Kaikki teot – aviorikokset, valehtelu, ahdasmielisyys, julmuus – ovat korkeintaan virheitä ja oppimiskokemuksia, joiden kautta edetään kohti uusia parempia elämiä. Hymyillään kun tavataan. Seuraavassa elämässä.

Jostain syystä aika harva, jos kukaan, hypnoosissa kertoo olleensa Hitler tai Stalin tai Pol Pot aiemmassa elämässään. Kaikki tahtovat olla jotain suurmiehiä tai -naisia.

Aika ajoin kuulee väitettävän, että kirkko olisi jossain vaiheessa radikaalisti muuttanut oppejaan suhteessaan jälleensyntymiseen.

Kristikunnassa ei milloinkaan ole opetettu jälleensyntymistä. Sellainen ei ole missään vaiheessa kuulunut apostoliseen kristilliseen oppiin. Sitä ei löydy Raamatusta. Oppi oli sen sijaan yleinen kristinuskon ulkopuolella mm. manikealaisuudessa ja gnostilaisuudessa, jotka myöhemmin toisella vuosisadalla pyrkivät tunkeutumaan myös kristittyjenkin keskuuteen.

Apostolista oppia edustaneet varhaiskristilliset kirjoittajat kuitenkin torjuivat ajatuksen sieluvaelluksesta. 

Justinos Marttyyri torjuu jälleensyntymisopin Dialogi teoksessaan toisen vuosisadan puolivälin paikkeilla.

Kirkkoisä Irenaeus kirjoitti 100-luvun lopulla teoksessaan Harhaoppeja vastaan kokonaisen luvun aiheesta otsikolla "Sielujen jälleensyntymisopin mielettömyys".  

Origenes torjuu opin toisen vuosisadan lopulla Matteuksen evankeliumin kommentaarissaan. Käsitelleessään Johannes Kastajan ja Elian tapausta hän toteaa, että siinä kaikkein vähiten on kysymys jälleensyntymisopista, joka on "vieras Jumalan kirkolle, joka ei ole apostoleilta peritty eikä sitä esiinny missään Raamatussa." 

Origenes on usein virheellisesti liitetty jälleensyntymisoppiin, koska hän opetti platonistista sielujen pre-eksistenssiä, jonka mukaan sielut oli luotu valmiiksi jo maailman luomisen yhteydessä ja myöhemmin vasta siirtyneet ruumiiseen. Tämä on kuitenkin eri asia kuin jälleensyntymisoppi. Silti vuonna 553 Konstantinopolin kirkolliskokous hylkäsi Origeneen näkemyksen sielujen pre-eksistenssistä epäraamatullisena harhaoppina.

Eräitä raamatunkohtia on yritetty tulkita sielunvaellusopin tueksi.

Kun Johannes Kastajalta kysyttiin: "Oletko sinä Elias?", hän vastasi "En ole" (Joh. 1:21). Tästä huolimatta jotkut haluaisivat tulkita Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa viittauksena jälleensyntymiseen (Matt. 11:14; 16:14; 17:11-13).

Raamatun mukaan Elia ei kuollut (2 Kun. 2:1-12) eikä siksi voinut olla Johannes Kastaja. Jälleensyntymisoppi edellyttää kuolemaa, jonka jälkeen sielu siirtyy toiseen ruumiiseen. Sitä paitsi, kirkastusvuorella (Matt. 17:1-13) olisi pitänyt ilmestyä Mooses ja Johannes Kastaja, jos kerran hän oli Eliaan tuorein inkarnoituma.

"Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän." (Joh. 9:1-7). Kuinka voi tehdä syntiä ennen syntymäänsä? Onko tässä viite jälleensyntymiseen?

Asia selittyy juutalaisten uskomusten pohjalta ilman jälleensyntymisoppia. Jotkut näet uskoivat, että lapset joutuvat kantamaan vanhempiensa syntivelkaa (Hes.18:2) ja syntyvät siksi sairaina. Toiset taas, että lapsi itse voi tehdä syntiä jo äidin kohdussa (C.S. Keener: Bible Background Commentary, New Testament, s. 288). Jaakobin sanotaan pettäneen Eesaun jo äitinsä kohdussa (Hoos. 12:4).

Jeesus kuitenkin torjui molemmat ajatukset sokean miehen kohdalla vastatessaan opetuslapsilleen ja parantaessaan sokean.

Keskustelussaan Nikodemoksen kanssa Jeesus tähdentää "uudestisyntymisen" tärkeyttä (Joh. 3:3, 7). Asiayhteydestä käy kuitenkin kiistatta ilmi mistä on ja mistä ei ole kysymys.

Syntyä uudesti, ylhäältä ei merkitse luonnollista syntymää jälleen äidin kohdusta, vaan Jumalan Hengen työnä tapahtuvaa iankaikkisen elämän saamista (jj. 7, 8). Alkukielen sana, anoothen, voidaan kääntää sekä "uudestaan" että "ylhäältä".

Vastuksena Nikodemoksen kahteen "Miten" kysymykseen jakeissa 4 ja 9 Jeesus ei puhu sielun siirtymisestä kuoleman jälkeen uuteen ruumiiseen, vaan turvaamisesta uskossa Jumalan Poikaan, jonka Jumala on lähettänyt taivaasta, siis "ylhäältä".

Jeesuksen mukaan ratkaisevaa on syntyä "vedestä ja Hengestä" (j. 5). Kyse on hengellisestä syntymästä vastakohtana lihan vaikutuksesta tapahtuvasta luonnollisesta syntymästä, kuten jae 6 selvästi osoittaa. Ihmisen ongelma ei siis ratkea palaamalla toistuvasti takaisin äidin kohtuun ja syntymällä lihasta.

Maailmankuulu "pienoisevankeliumi", Joh. 3:16, on osa Jeesuksen vastausta Nikodemoksen kysymykseen siitä miten syntyminen uudestaan, ylhäältä voi tapahtua: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

Uusi syntyminen merkitsee siten iankaikkisen elämän saamista uskon kautta Jeesukseen, jonka Jumala on lähettänyt (jj. 15-18).

Uusi testamentti korostaa kerran tapahtuvan kuolemisen kertakaikkisuutta vailla jälleensyntymisen ja sielunvaelluksen toivoa: "Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio..."  (Hebr. 9:27; Kr-38 mukaan).

Tässä torjutaan implisiittisesti myös sielunvaellus ja jälleensyntymä. Se näet edellyttäisi toistuvasti tapahtuvaa kuolemista, joka nimenomaisesti torjutaan edeltävissä jakeissa, kun sanotaan, että Kristuksen ei tarvitse syntien sovittamiseksi "kärsiä kuolema" monta kertaa (mikä edellyttäisi myös syntymistä toistuvasti). Syntiongelman ratkaisu ei siis edellytä toistuvasti kuolemista ja syntymistä.

Vaikka uudempi kirkkoraamattu (-92) on hiukan hämärtänyt asian jättämällä pois "samoinkuin" ilmauksen (j. 27), Hebr. 9:26-28 jakeissa Kristuksen kerran tapahtuva kuolema syntien sovittamiseksi rinnastetaan ihmisen kerran tapahtuvaan kuolemaan ja sitä seuraavaan tuomioon. Niin kuin Kristuksen ei syntien sovitamiseksi tarvitse kuolla (ja syntyä) useasti, niin ei ihminenkään kuole (ja synny) kuin kerran ja sen jälkeen kohtaa tuomionsa. Ja samoin kuin ihmiselle on määrätty, että hän kuolee (ja syntyy) yhden kerran, samoin Kristuskin kärsi ja kuoli (ja syntyi) vain kerran.

Sen ihmisen sielu, joka eläessään hylkää Jeesuksessa tarjotun Jumalan valmistaman pelastuksen, ja kuolee vailla Jeesusta ja syntien anteeksiantamusta siirtyy tuonelan kadotukseen (Luuk. 16:23-24) odottamaan ylösnousemusta ja viimeistä tuomiota tulikivijärveen (Ilm. 20:11-15).

Uskovan sielu siirtyy kuolemassa Herran luo (2 Kr. 5:8; Hebr. 12:23) odottamaan hetkeä, jolloin Herran toisessa tulemuksessa Kristuksessa kuolleet nousevat elämään sekä vielä elossa olevat uskovat yhdessä heidän kanssaan saavat uuden katoamattoman ylösnousemusruumiin (1 Kr. 15:21-58; 1 Tess. 4:13-18). Se on heidän oma ruumiinsa, ei jokin toinen ruumis. Identiteetti säilyy samana.

Raamatun mukaan ihminen ei kuoltuaan siirry toiseen ruumiiseen ja jälleensynny joksikin toiseksi  toisessa ruumiissa. Raamatun mukaan kuolleet nousevat kerran ruumiissa, joka on selvästi tunnistettavissa hänen omaksi ruumiikseen.


Kristuksen ylösnousemustapahtuma on tästä mallina (Fil. 3:21). Niin kuin Kristus nousi kuolleista omassa ruumiissaan, joka kuitenkin ylitti kuolevaisen alennustilan ruumiin rajoitukset, samoin häneen uskova tulee kerran nousemaan omassa, ei jossakin toisessa ruumiissa. Ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Kyse ei ole paluusta vanhan kaltaiseen ruumiillisuuteen, jota leimaa heikkous, sairaus ja kuolema. Mutta kyse on silti paluusta ruumiilliseen elämään, joka on riittävästi yhdistettävissä siihen ruumiiseen, joka oli omamme ennen kuolemaa. Nyt tuo ruumis vain on kirkastettu, vailla heikkoutta ja kuolevaisuutta. Aivan kuten Kristuksen ylösnousemusruumis oli.

Raamattu ja kristillinen kirkko eivät siis koskaan ole opettaneet sielunvaellusoppia, vaan torjuneet sen harhaoppina. Kristinuskolla on tarjota ihmiselle paljon parempaa, kuin loputon itsensäkehittämis- ja virheidentoistamisohjelma sielunvaelluksineen. Nimittäin syntien kertakaikkinen anteeksisaaminen  ja ikuinen elämä kuolleista Kristuksen tullessa takaisin.