perjantai 29. tammikuuta 2010

Kolikkoja juutalaisten toisen temppelin tuhon ajalta

Melko tuore arkeologinen uutinen viime vuoden lopulta Israelista kertoo toisen temppelin ajan kolikoista. Tässä muutama rivi USAToday lehden jutusta (kts. linkkiä alla) :

Israelissa esiteltiin ensimmäistä kertaa harvinaislaatuista 2000 vuotta vanhaa hiiltyneiden kolikkojen kokoelmaa toisen temppelin ajalta. Noin 70 kolikkoa on löydetty kaivauksissa Jerusalemista eri pyhien paikkojen ympäristöstä. Kolikot tarjoavat harvinaislaatuisen välähdyksen juutalaiskapinan aikaan, joka johti lopulta juutalaisten toisen temppelin tuhoon vuonna 70 j.Kr, toteaa Hava Katz, näyttelyn kuraattori. Juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan ja valtasivat Jerusalemin vuonna 66 j.Kr. Roomalaiset piirittivät Jerusalemin ja murtautuivat muurien läpi, lopettivat kapinan ja tuhosivat juutalaisten temppelin. Kolikot ovat esillä lasilaatikossa. Osa on sulanut tunnistamattomiksi hiiltyneiksi möykyiksi temppelin tuhonneessa tulipalossa. ”Tämä osoittaa meille ensimmäisellä vuosisadalla tapahtuneen temppelin tuhon vaikutuksen,” sanoi muinaisrahojen asiantuntija Gabriela Bijovsky Israelin muinaismuistovirastosta (Israel Antiquities Authority).

----

1 kommentti:

ohikulkija kirjoitti...

Hienolta vaikuttaa tuo tänään avattu www.seurakuntalainen.fi -sivusto, jossa näyt sinäkin olevan yhtenä taustapuuhaajana. Ainakin päätellen siitä, että siellä oli julkaistu tämä:
http://www.seurakuntalainen.fi/kolumnit/58/mietteita_pensees