Seurakunta tarvitsee Pyhän Hengen voimaa ja tervettä harkintaa

"Ystäväni, jos et kristittynä ole tällä hetkellä ylitse kaiken kiinnostunut siitä, että tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa, niin pelkään pahoin, että minä en ymmärrä sinun kristillisyyttäsi." Näin kirjoittaa lontoolaisen Westminsterin kappelin legendaarinen edesmennyt julistaja D. Martyn Lloyd-Jones (1899–1981) upeassa kirjassaan Joy Unspeakable - The Baptism and Gifts of the Holy Spirit (Kingsaway, 1995). 

Lloyd-Jones osoittaa kirjassaan, kuinka avain elinvoimaiseen kristillisyyteen apostolien päivistä meidän aikaamme on aina ollut Pyhällä Hengellä täytetty elämä. Pyhän Henki kirkastaa Jeesuksen, antaa herätyksen, täyttää ilolla ja varustaa lahjoillaan palvelemaan Kristusta ja Hänen seurakuntaansa.

On siksi normaalia ja Jumalan sanan mukaista, että kristitty ihminen odottaa ja kaipaa kokea Jumalan voiman ja Pyhän Hengen lahjojen toimintaa omassa elämässään sekä seurakuntansa ja kansakuntansa keskellä.

Avain elinvoimaiseen kristillisyyteen on Pyhällä Hengellä täytetty elämä.

Olen toistuvasti vuosien varrella palannut Lloyd-Jonesin kirjan äärelle. Hänen syvällinen raamatullisuutensa, kirkkohistorian vahva tuntemus sekä vilpitön avoimuus Jumalan toimintaa kohtaan muodostavat vertaansa vailla olevan yhdistelmän, jollaista löytää harvoin monista uudemmista karismaattisista teoksista. Hänen kirjansa samanaikaisesti sekä innostaa kaipaamaan Pyhän Hengen täyteyttä että opastaa Raamatun mukaiseen terveeseen hengelliseen harkintaan 

Pyhän Hengen työhön kirkon menneessä historiassa ja nykyisyydessä myönteisesti ja avoimen rohkaisevasti suhtautuva Lloyd-Jones oli laajalti arvostettu Jumalan sanan opettaja. Hän kantoi erityistä huolta siitä, että seurakunnassa ei tukahduteta aitoa Pyhän Hengen työtä, josta kirkkohistorian vaiheissa on lukuisia esimerkkejä, mutta ei myöskään heittäydytä kritiikittömän fanaattisesti mukaan kaikkeen. Siitäkin on esimerkkejä kirkkohistoriassa.

Meidän tulee pitää mielessä apostoli Paavalin ohje kristilliselle seurakunnalle: "Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess. 5:19–20). 

Miten kristittyjen tulisi asennoitua kun he kuulevat uutisia hengellisestä liikehdinnästä, jossa Jumalan sanotaan toimivan? Lloyd-Jones näkee ainakin kaksi suurta haastetta. 

Hengen työn tukahduttaminen on niistä ensimmäinen ja yleisempi. 

Ilman Pyhällä Hengellä täyttymisen mukanaan tuomaa hengellisen elämän elävöitymistä kristinusko voi muuttua pelkäksi institutionalismiksi, jossa "kiinnytään arvokkuuteen, juhlaviin seremonioihin ja kaikkeen mitä voidaan hallita ja pitää järjestyksessä, minkä vuoksi kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan aletaan suhtautua vastentahtoisen ryppyotsaisesti."

Lloyd-Jones oli huolissaan siitä, että toiset meistä kaipaamme sellaista kristillisyyttä, joka ei aiheuta häiriötä itsellemme eikä toisille. Haluaisimme sellaisen Pyhän Hengen vuodatuksen, joka ei sotke kellokoneen täsmällisyydellä ja mekanistisesti eteneviä tilaisuuksiamme. 

Joidenkin ihmisten temperamentti on sellainen, että he kaipaavat järjestystä ja arvokkuutta. Näiden ihmisten on oltava erityisen tarkkoja siitä, ettei tämä luonteenpiirre johda Hengen työn sammuttamiseen. "Henkilö voi olla kuolleen oikeaoppinen ja kuolleen kaavamainen samanaikaisesti", Lloyd-Jones varoittaa. 

Kaiken kritiikitön hyväksyminen ja sen seurauksena tempautuminen mukaan kaikkeen uuteen ja epätavalliseen muodostaa toisen haasteen. 

Tässäkin voi olla kyse osin temperamentista. Vilkasluonteinen ihminen pitkästyy nopeasti ja kaipaa menoa ja meininkiä. Hän tulee helpommin lähteneeksi harkitsemattomasti mukaan kaikkeen uuteen, koska arkinen uskonelämä koetaan tylsäksi. Toiset kaipaavat kiihkeästi uusia ja epätavallisia asioita.

Meidän on kuitenkin muistettava, että Raamattu itse käskee meitä koettelemaan kaiken. Täydellinen kritiikittömyys ei ole kristillinen hyve siinä missä kyynisyyskään. Eikä terve harkinta ole epäkunnioitusta Jumalaa kohtaan taikka Pyhän Hengen pilkkaa. 

He pelkäävät niin paljon nousevansa Jumalan työtä vastaan, että sivuuttavat asioita, joita ei saisi sivuuttaa. Tällainen johtaa fanaattisuuteen.

Lloyd-Jones tekee mielestäni kiinnostavan havainnon, kun hän sanoo kritiikittömyyden aiheutuvan pelosta. Kaavamaisuutta rakastavat ihmiset eivät tietenkään pelkää Hengen sammuttamista, koska heillä on valmis mielipide ja he jo ennakkoon tuomitsevat kaiken mikä poikkeaa totutusta. Mutta jotkut hengellisesti vilpittömät ja Jeesusta sydämestään rakastavat kristityt pelkäävät, ovat suorastaan kauhuissaan, että eivät vain tulisi vastustaneeksi Pyhää Henkeä jos he ryhtyvät arvioimaan mistä onkaan kyse. Tämä pelko estää heitä tarkastelemasta asioita tasapainoisesti ja he ovat valmiita uskomaan lähes mitä tahansa ja kaiken. He sivuuttavat kaikki varottavat signaalit ja mieleen nousevan epäröinnin peläten sellaisen merkitsevän nousemista Pyhän Hengen työtä vastaan tai jäävänsä siitä paitsi. Niinpä he heittäytyvät harkitsemattomasti mukaan uuteen. Ihan vain varmuuden vuoksi.

"He pelkäävät niin paljon nousevansa Jumalan työtä vastaan, että sivuuttavat asioita, joita ei saisi sivuuttaa. Tällainen johtaa aina fanaattisuuteen," Martin Lloyd–Jones kirjoittaa. 

Tähän voisi lisätä sen, että kritiikitön ihminen ei kykene erottamaan sitä, mitä Pyhä Henki hänessä vaikuttaa siitä mitä hengellisen kokouksen juhlahumun karismaattinen vertaispaine hänessä vaikuttaa. 

Ihanat tunteet ja vilpittömyys eivät korvaa tervettä harkintaa. Väitettyjen Hengen ilmiöiden ja herätysten arvioimista ei voi perustaa tunteisiin, sillä ne voivat johtaa vilpittömimmänkin ihmisen harhaan. 

Lloyd-Jones kertoo esimerkin lontoolaisesta juristista 1800-luvun alun irvingiläisen liikkeen parista. Richard Baxter oli jumalinen ja hengellinen mies, joka rakasti Herraa. Hän tempautui mukaan irvingiläiseen liikkeeseen, jossa hänelle profetoitiin kaikenlaista kuten, että hänen tuli jättää vaimonsa ja lakimiehen ammattinsa ja mennä oikeussaleihin julistamaan kesken oikeudenkäyntien Jumalan Hengen sanomaa. Baxter oli jo tehnyt valmisteluita vaimonsa ja perheensä jättämiseksi, mutta kaikeksi onnekseen tajusi viime tingassa, ettei kyse voi olla Jumalan Hengestä.

Lloyd-Jones näkee tapauksen opettavaisena:

"Älä anna ihanien tunteiden viedä sinua mukanaan. Sanot kenties: 'No, täytyyhän sen olla aitoa, koska se saa minut tuntemaan suurempaa rakkautta Jumalaa kohtaan.' Robert Baxterilla oli tapana sanoa, ettei hän ollut milloinkaan kokenut sellaista rakkautta Jumalaa kohtaan sydämessään, tai niin paljon Jumalan rakkautta itsessään, kuin tuona aikana elämässään. Hän oli valmis Jumalan tähden jättämään vaimonsa. Hän kertoi olleensa täynnä ennenkokematonta Jumalan rakkauden tuntua. Mutta hän tuli huomaamaan, että se oli harhaanjohtavaa."

Koska kukaan ihminen ei ole täydellinen emme voi perustaa arvioitamme yksin siihen mitä toiset hengelliset ihmiset kertovat kokeneensa. He ovat vilpittömiä, mutta epätäydellisiä. Lloyd-Jones kirjoittaa:

"Usein kaikkein parhaimmat ja vilpittömimmät ihmiset voivat erehtyä kaikkein vakavimmin. Kyynikot seuraavat sivusta ja sanovat: 'Minähän sanoin ja tiesin, että se oli väärää.' Tietenkin he sanovat näin, koska he sanovat niin kaikesta! He tuomitsevat ihan kaiken. Jumala heitä armahtakoon. Mahtanevatko he edes olla kristittyjä? Kuitenkin paholainen koettelee useimmin juuri hyviä, vilpittömiä ja totuuteen pyrkiviä sieluja tietäen heidän olevan lähimpänä Herraa. Hän ei tuhlaa aikaansa ylimielisiin formalisteihin, jotka, vaikka nämä istuvatkin kristittyjen seurakunnissa, ovat jo syvässä paholaisen huumaamassa unessa. Paholainen ei tuhlaa aikaansa heihin. Sen sijaan hän on huolissaan niistä ihmisistä, joilla on halu seurata Herraa varauksetta."

Meistä ei pidä tulla kyynikkoja, jotka torjumme teologisten tai liturgisten ennakkoluulojemme vuoksi kaiken Pyhän Hengen työn, joka ei tapahdu ihmisten säätämässä järjestyksessä. Mutta emme  saa olla kritiikittömiä fanaatikkojakaan, jotka heittäytyvät mukaan kaikkeen uuteen, koska väärän pelon tähden välttelemme vastuutamme tehdä sitä, mikä on välttämätöntä ja Raamatun mukaista: Koetella kaikki.

Martin Lloyd-Jones päättää henkien erottelemista käsittelevän lukunsa upeassa kirjassaan terveeseen huomautukseen:

"Minä sanon sinulle, ettei sinun pidä tehdä päätöstä vain siksi, että kuulet asiasta hyvämaineisilta ihmisiltä, eikä edes heidän kokemuksensa perusteella, sanoivatpa he sinulle mitä tahansa. Ole avoin ja valmis kuuntelemaan, mutta älä milloinkaan ole kritiikitön. 'Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on."

Pyhän Hengen täyteys ja terve harkinta kuuluvat yhteen. Avoimuus on hyve. Harkitsemattomuus ei.

“Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” (2 Tim. 1:7)

----------------
Käännökset D. Martin Lloyd-Jonesin kirjasta Joy Unspeakable ovat blogistin.

Jos Jumala vetäisi pois Pyhän Henkensä huomaisiko kukaan eroa?

”Jos Pyhä Henki vedettäisiin seurakunnasta tänään, 95 prosenttia kaikesta mitä teemme jatkuisi ennallaan ilman että kukaan huomaisi mitään eroa. Jos Pyhä Henki olisi vedetty pois Uuden testamentin seurakunnasta, 95 prosenttia kaikesta mitä he tekivät olisi pysähtynyt, ja kaikki olisivat huomanneet eron”. (A. W. Tozer 1897 - 1963) 

A. W. Tozer oli laajalti arvostettu yhdysvaltalainen pastori, lähetysmies ja klassikkokirjailija, jonka kirjoja on käännetty myös suomeksi. Hän puhui osuvasti siitä, miten elintärkeä rooli Jeesuksen lupaamalla Pyhällä Hengellä on uskovien elämässä ja kristillisessä työssä. 

Ingressistä löytyvä Tozerin ajatus on soinut sielussani, mielessäni ja sydämessäni. Siitä on nopeasti muodostunut jonkinlainen ”mittari”, jonka äärellä mietin omaa elämääni ja työtäni vuoden 2014 avautuessa. 

Jos tahdomme alkavana vuonna todella korottaa Jeesusta elämässämme, meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä! 

Jos tahdomme olla raamatullisella tavalla kristosentrisiä eli Kristus-keskeisiä, meidän on Jeesuksen kehotuksen mukaan täytyttävä Pyhällä Hengellä, eikä vain puhuttava Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, ottaen Hänen omastaan ja jakaen meille (Joh. 16:14). 

Väheksymättä oikean kristillisen opin merkitystä (jollainen väheksyminen on liian yleistä nykykristillisyydessä) on sanottava, että Jumalan elämä kristityssä ei muodostu yksin oikeiden opinkappaleiden päähän pänttäämisestä. Jumalan elämä meissä ei myöskään rakennu vain siitä työstä ja tekemisestä, jota antaumuksella Hänelle teemme. 

Silti Raamattu ja oppi ovat tärkeitä, eikä työtä voi jättää tekemättä. Mutta Jumalan valtakunnan työssä ja kristillisessä elämässä on kyse enemmästä kuin siitä mihin lahjakkaat ihmiset kykenevät muutenkin, ilman Jeesuksen lupaamaa Pyhää Henkeä. 

Toisaalla Tozer kirjoittaa: 

Saatana tietää, että evankelikalismi ilman Pyhää Henkeä on yhtä kuollutta kuin modernismi tai harhaoppi. Siksi saatana tekee kaikkensa estääkseen meitä nauttimasta todellisesta kristillisestä perinnöstämme. Seurakunta ilman Henkeä on yhtä avuton kuin Israel olisi saattanut olla erämaassa jos tulipatsas olisi jättänyt heidät yksin. Pyhä Henki on meidän pilvenpatsaamme päivällä ja tulenhohde yöllä. Ilman häntä me vain harhailemme päämäärättömästi erämaassa.” 

Suorastaan hätkähdyttävää tekstiä Tozerilta. 

Haluaisin, että vuosi 2014 on Pyhällä Hengellä täyttymisen vuosi. Meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä voidaksemme kokea Jumalan vaikutuksen ja voiman sillä tavoin kuin Uusi testamentti meille opettaa. 

Ilman Pyhällä Hengellä täyttymistä seurakuntaelämästä ja kristillisestä toiminnasta tulee kuolettavaa rutiinia, jonka seurauksena on loppuun palaneita kristittyjä sen sijaan, että he olisivat Hengessä palavia. Näky hiipuu ja sammuu. Unohdetaan miksi oikeasti olemme olemassa ja työtä teemme. Valtaosa ajasta kuluu ylläpitäen sitä 95 prosenttia, jossa Pyhän Hengen väistymistä ei edes huomata, koska kaikki jatkuu ennallaan ilmankin Häntä. Ja kuitenkin jotain on ratkaisevasti poissa. 

Jos Pyhä Henki saa täyttä meidät voimallaan Hän elävöittää rukouselämän, valaisee ja avaa Jumalan sanan ja varustaa lahjoillaan aivan tavalliset kristityt palvelemaan Kristusta ja toinen toisiaan. 

Sanan julistus ilman Pyhän Hengen täyteyttä, voi olla informatiivista, mutta jättää kuulijan sydämen ja elämän koskemattomaksi. 

Lähetystyö ilman Pyhän Hengen täyteyttä kadottaa jotain kristillisestä olemuksestaan. Siitä tulee valistustyötä ja pelkkää ihmislähtöistä ja –keskeistä humanitaarista auttamista. 

Hädässä olevien ihmisten auttaminen on toki sinänsä arvokasta ja tärkeää ja Jeesuksen sanojen mukaista. Ilman Pyhän Hengen täyteyttä kristillinen lähetystyö ja toiminta menettää kutsumustietoisuutensa viedä todistusta Jeesuksesta maailman ääriin rakkauden tekoina. 

Karismaattisuuden nimikkeen alla liikkuu nykyään kaikenlaista eriskummallista ja eksoottista, joka, vaikka sellainen herättääkin suurta mielenkiintoa, ei ole enää selvästi tunnistettavissa ja yhdistettavissä Uuden testamentin mainitsemien armolahjojen kanssa. Näillä karismaattisilla kummallisuuksilla on huomioarvoa, mutta lähinnä ne vievät huomion Kristuksesta ja Hänen työstään. 

Salli minun sanoa suoraan: Jeesus ei ole vastaus ennenaikaiseen kaljuuntumiseen! 

Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä varten, ettei yksikään, joka Häneen uskoo jäisi vaille yliluonnollisia kokemuksia, vaan siksi, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 

Jos tahdomme olla terveesti karismaattisia, meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä ja pyrittävä osallisiksi Uuden testamentin mainitsemista armolahjoista (kharisma), joista Paavali kertoo 1 Kor 12 luvussa. Meitä ei ole kehotettu pyrkimään osallisiksi yliluonnollisista kokemuksista yleensä, vaan palvelukseen tarkoitetuista armolahjoista, jotka sanassa on selvästi mainittu. Ne kirkastavat meille Kristusta. Mielemme ja sydämemme valtaa mielenkiinto ja rakkaus Jeesusta ja Hänen sanaansa kohtaan. Kaipaamme entistä kiihkeämmin elää Hänen sanassa ilmoittamansa tahdon mukaan. Emme vain kulkea tilaisuudesta toiseen, josta kuuluu kummia. 

Paavalin mukaan armolahjat on tarkoitettu todistukseksi Kristuksesta seurakunnan keskellä siihen saakka kunnes Jeesus palaa takaisin (1 Kor. 1:6-7; 1 Kor. 13:8-13). Kristittyjä rohkaistaan siksi täyttymään Hengellä ja palvelemaan toinen toisiaan sillä armolahjalla, jonka Jumala itse kullekin on suonut.

Tozerin pysähdyttävät sanat muistuttavat meitä alkavana vuonna Pyhän Hengen tärkeydestä. Ilman Henkeä, kuten Tozer sanoo, seurakunta on avuton kuin Israel ilman tulipatsasta erämaassa. Tarvitsemme Pyhää Henkeä huolehtimaan siitä, että suunta säilyy ja Jeesus tulee kaikessa korotetuksi myös vuonna 2014.

Jeesuksen Golf-pallo – Juuri kun luulit, ettei Herra kuule rukouksiasi, niin…

”Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:25-28)

Minua on kiehtonut ja koskettanut Johanneksen evankeliumin lopusta löytyvä kuvaus Jeesuksen ilmestymisestä epäilevälle Tuomakselle.

Tietysti voisin taas kirjoittaa tutusta teemasta: uskosta, joka ei perustu näkemiseen. Mutta minua kiehtoo tässä kohtaamisessa eräs toinen seikka.

Kun Jeesus viimein ilmestyi myös Tuomakselle hän tiesi tarkkaan mitä tämä oli aiemmin sanonut. ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani…” Tuomas oli sanonut. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni…” sanoi Jeesus heti hänelle ilmestyessään.

Miten Jeesus saattoi tietää mitä Tuomas oli puhunut, vaikka ei ollut edes läsnä kuulemassa?

Vai oliko sittenkin?

Tähän Jeesuksen ja Tuomaksen kohtaamiseen kätkeytyy sanoinkuvaamaton rohkaisun sanoma.

Jeesus kuulee meitä silloinkin, kun luulemme, ettei hän meitä kuule. Hän kuulee, vaikka meistä tuntuu siltä, ettei hän ole lainkaan läsnä.

Emme näe häntä. Kuitenkin hän kuulee ja tietää. Hän tietää meidän hätämme, kipumme, epäilyksemme, koetuksemme. Hän tietää, vaikka meistä tuntuisi, ettei Jeesus ole lähimaillakaan, kun meihin koskee. 

Mieleeni palautuu usein tapaus vuosien takaa ajalta, jolloin Patmos Lähetyssäätiö piti säännöllisiä hengellisiä kokouksia Harjukatu 2:ssa Helsingin Kristillisessä Keskuksessa.

Noihin aikoihin palvelimme  vaimoni, Parvinin, kanssa usein yhdessä siten, että minä saarnasin Jumalan sanaa ja rukouspalvelun alkaessa pyysin hänet rinnalleni rukoilemaan. Toki teemme tätä yhä vieläkin silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Vaimoni on armoitettu esirukoilija. Esirukoilijan sydämellä varustettu. Mutta myös Pyhän Hengen antamalla profetoimisen ja näkijän lahjalla varustettu ihminen.

Yhtenä tällaisena iltana Kristillisessä Keskuksessa pyysin vaimoni jälleen saarnani päätteeksi rinnalleni rukoilemaan. Hetkisen rukoiltuaan hän nosti katseensa kohti yleisöä ja sanoi: ”Herra näytti minulle näyssä naishenkilön. Näin sinut seisomassa kotona peilin edessä ennen kuin lähdit tähän kokoukseen. Katselit kuvaasi ja itkit ja kyselit Herralta miksi Hän ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoi minulle: Hän on kuullut sinun rukouksesi. Tule tänne eteen, niin rukoilemme puolestasi”

Monien vastaavanlaisten rukoushetkien joukosta tämä on erityisesti vuosien varrelta jäänyt mieleeni. Sen muisteleminen herkistää minut vieläkin. Näen yhä mielessäni elävästi kuinka Kristillisen Keskuksen kokousauditorion aivan perimmäisiltä istuimilta nousee ylös täysin ventovieras naishenkilö, raivaa tiensä vieressä istujien ohitse käytävälle ja astelee määrätietoisin askelin käytävää pitkin luoksemme salin etuosaan. Seuratessani hänen tuloaan huomaan hänen pyyhkivän kyyneleitä, jotka valuvat valtoimenaan.

”Minä olen se nainen”, hän nyyhkytti pysähdyttyään meidän eteemme. ”Juuri ennen tänne tuloa seisoin peilin edessä kysellen miksi Jumala ei minua kuule."

Miten kukaan saattoi tietää mitä hän ennen kokousta yksinäisyydessä oli tehnyt ja rukoillut? Kukaan ihminen ei ollut nähnyt tai kuullut mitä hän oli kotona tehnyt ennen kokousta. Herra, joka on aina läsnä kuitenkin tiesi ja rohkaisi häntä Pyhän Hengen välittämän profeetallisen viestin kautta luottamaan siihen, että Jumala on häntä kuullut.

Toinenkin tapaus monien joukosta palautuu tähän yhteyteen mieleeni. 

Olimme Turun VPK:n salissa monia vuosia sitten avustamassa esirukouspalvelussa Leo Mellerin kokouksessa. Leo oli saarnannut ja oli aika avata alttarihetki. Ihmiset saivat tulla pyytämään esirukousta puolestaan.

Rukoilimme vaimoni kanssa monien apua etsivien kanssa pyytäen Jumalalta apua heidän elämänsä tilanteisiin. En muista siitä tilanteesta kuin kaksi asiaa. Pitkän seisomisen seurauksena jalkojani särki sekä naishenkilön, joka pyysi esirukousta elämäntilanteessa, jossa koki itsensä neuvottomaksi ja ahdistuneeksi. Hän ei tarkemmin kertonut mistä oli kysymys, mutta pyysi rukoilemaan puolestaan. Mehän rukoilimme.

Rukoiltuamme vaimoni nosti päänsä ja sanoi naiselle hiukan epäröiden: ”En oikein tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta näin sinut Golf-mailan kanssa. Sinä yritit sohia palloa reikään ja olit turhautunut, kun se ei tahtonut mennä sisään. Mutta lopulta sinä sait sen reikään."

Minä olin lähinnä vaivautunut tilanteesta. Puhe Golf-mailoista ja palloista tuntui niin eriskummalliselta. Lapselliselta. Sitä paitsi se ei tuntunut yhtään ”hengelliseltä”. Mitä taivaallista siinä nyt oli puhua Golfista rukoushetkessä. Miksi ihmeessä Herra tällaista näyttäisi, ajattelin mielessäni. Mahtoiko vaimoni nyt innostua liikaa. Mutta pidin mölyt mahassa ja nielin saarnamiehen ylpeyteni.

”Toi kuvastaa just mun tilannettani tilanteeni”, nainen tokaisi.

"Ehkä Herra halusi rohkaista sinua luottamaan siihen, että lopulta asiat järjestyvät," vaimoni sanoi, ja jatkoi hieman hämmentyneenä: ”Minä en vain oikein ymmärrä miksi Herra tällaista minulle näytti - Golf-pallon ja mailan”

”Minä tiedän!” nainen vastasi tomerasti. Asiassa ei tuntunut olevan hänelle mitään epäselvää. ”Minun mieheni on ostanut meille ensi viikoksi Golf-kurssin ja me menemme sinne yhdessä ensi viikolla!”

Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle ylösnousemisensa jälkeen hän teki tälle selväksi, että hän tiesi kaiken mitä Tuomas oli sanonut, vaikka Tuomas ei häntä siinä tilanteessa nähnytkään. Herra oli silti läsnä.

Ehkä sinäkin olet rukoillut elämäsi vaikeuksien keskellä ja luullut, ettei Jumala sinua kuule. Miten rohkaisevaa onkaan tietää, että Herra Jeesus tuntee meidät, tietää tarpeemme, ja kuulee meitä ahdistuksessamme.

Silloinkin, kun ajattelemme olevamme aivan yksin ongelmiemme kanssa ja luulemme huutavamme tyhjyyteen emme sittenkään ole unohdettuja emmekä yksin. Herra Jeesus itse vakuuttaa sanassaan sinulle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”.

Hän kuulee rukouksemme ja tietää hätämme silloinkin, kun meistä tuntuu, ettei hän ole edes läsnä. Ajallansa hän vastaa ja ilmestyy avuksi. Tavalla tai toisella.

Älä anna periksi.