VIDEO: Jeesus, kaanon ja teologia

Dallasin teologisen seminaarin (DTS) verkkosivuilta löytyi mielenkiintoinen paneelikeskustelu liittyen Jeesukseen uuden testamentin kirjoituksissa, Ut:n kaanonin sekä myöhemmän kristillisen teologian kehittymiseen. Valitettavasti videossa ei ole suomenkielistä tekstitystä. 

Paneelissa keskustelevat teologian tohtorit. Darrell Bock, Dan Wallace sekä Ben Witherington Jeeuksen persoonan historiallisista ja raamatullisista perustuksista, uuden testamentin kaanonin muotoutumisesta ja teologian kehityksestä. Bock on eksegeetti, Witherington on Jeesus ja Paavali -tutkija, Wallace puolestaan tekstikriitikko, joka on perehtynyt erityisesti Uuden testamentin alkukielisten tekstifragemttien tutkimukseen. Tästä asiantuntemuksesta muodostuu todella jännittävä anti.

Mutta suosittelen lämpimästi jokaiselle, jota kristinuskon ja uuden testamentin tutkimus kiinnostaa. Kenties teen pientä yhteenvetoa suomeksi tuonnempana, kunhan ennätän katsoa keskustelun uudestaan. Mutta en malta olla postaamatta videota tänne jo nyt.

Videoon pääseen kuvaa tai alla olevaa linkkiä napauttamalla. Antoisia ja avartavia katselu ja kuunteluhetkiä. Nämä miehet eivät ole puustaveistettyjä, vaan heillä on näköjään ihan oikeasti hauskaakin.

• Jesus, Canon and Theology

"Jeesuksen vaimo" romahti! - Kohuttu papurysteksti on väärennös!

Vuonna 2012 julkitullut pieni koptinkielinen tekstifragmentti aiheutti suuren kansainvälisen kohun. Väitetysti Egyptistä löydetyssä vanhassa, kahdeksan lausetta sisältävässä papyruspalasessa luki koptinkielen lykapolitanin murteella: ”Jeesus sanoi heille: Minun vaimoni…” Kansainvälisessä koptologien asiantuntijaseminaarissa fragmentin esitellyt Harvardin yliopiston tukija Karen King arveli katkelman olevan peräisin 300 –luvulla syntyneestä ”Jeesuksen vaimon evankeliumista”. 

Jeesuksella oli vaimo? Mediakohu oli valmis. Iltalehti maalaili kristinuskon joutuvan suureen kriisiin.  

Päästyään Kingin esityksen jälkeen tutustumaan fragmenttiin lähemmin valtaosa asiantuntijoista piti sitä väärennöksenä. Siihen viittasivat koptinkieliset kielioppivirheet sekä yhtäläisyydet Tuomaan evankeliumiin. Myös tekstin hämärä alkuperä ja julkaisemisen tapa herätti kummastusta, kuten julkaisua seuraavana päivänä kyseisestä asiantuntijaseminaarista radioon tavoittamani Päivi Vähäkangas kertoi Ristitulta –lähetyksessämme. 

Jeesuksen vaimo –fragmentti nousi uudestaan otsikoihin tänä vuonna, kun Harvardin yliopiston teettämä riippumaton hiili-14 ajoitus osoitti tekstin sisältävän papyruspalasen olevan aito. ”Tutkijat yllättyivät: Papyrus Jeesuksen vaimosta ei olekaan väärennös”, hehkutti Iltalehti 11.4. nettisivuillaan. Sensaatiohakuinen uutinen ei kertonut lukijoille selvästi, että aitous koski kirjoitusmateriaalina käytettyä papyrusta, ei itse tekstiä. Lukijalle syntyi harhaanjohtavasti kuva itse tekstin aitoudesta.

Muutenkin ajoitus oli ongelmallinen Kingin alkuperäisen arvion kannalta, jonka mukaan sen piti olla 300-luvulta. Harvardin ajoituksen mukaan papyrus oli peräisin 600-800-luvulta. Useita satoja myöhäisempi siis kuin Kingin alun perin esittämä arvio. 

Papyruksen epäaitous sai vahvistuksensa vapun alla

Aivan vapun alla tutkijat kuitenkin löysivät ”savuavan aseen”, joka osoittaa kiistatta, että kohufragmentti ei ole aito, vaan moderni väärennös. 

Tohtori Christian Askeland (Tyndale House, Cambridge) kertoo miten useat koptinkielen asiantuntijat huomasivat, että Jeesuksen vaimo –tekstissä oli katkelmia, jotka oli kopioitu suoraan internetistä pdf:nä löytyvästä Tuomaan Evankeliumin tekstistä. Tuomaan evankeliumi on säilynyt ainoastaan koptinkielisenä versiona. Kopioidessaan tekstin väärentäjä oli samalla luonut useita kieliopillisesti mahdottomia lauseita. ”Erityisesti väärentäjä oli huomaamattaan kopioinut myös kirjoitusvirheen, joka paljasti käytetyn lähteen. Ajatus, että molemmat tekstit voisivat sisältää täsmälleen saman typografisen virheen (ja juuri tällaisen typografisen virheen) on tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä,” Askeland selvittää. 

Codex Qau – Savuava ase

Varsinainen ”savuava ase” oli Cambridgen yliopiston kirjastosta löytyvä koptinkielinen katkelma Johanneksen evankeliumista (Codex Qau, koptinkielen lykopolitanin murteella), jonka Askeland kaivoi esiin. Tämä teksti antoi yllättävän vihjeen Jeesuksen vaimo –tekstin epäaitoudesta. Karen Kingin esittelemä Jeesuksen vaimo –fragmenttihan oli vain yksi useampien fragmenttien joukossa, jotka Karen King oli saanut tuntemattomalta keräilijältä. Näiden muiden tekstikatkelmien joukossa oli myös koptinkielisellä lykopolitanin murteella kirjoitettu katkelma Johanneksen evankeliumista (kts. viereinen kuva Mark Goodacren blogilta). 

Askeland kuvailee yllättävää löytöään: 

”Hiljattain vilkaistessani Karen Kingin koptinkielistä Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin välittömästi jotain aivan selvästi. Kirjoitusväline, muste ja käsiala olivat samat kuin Jeesuksen vaimon evankeliumi –fragmentissa. Lisäksi tapa, jolla ne oli luotu oli aivan sama. Kun katsoin Karen Kingin Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin lopulta, että väärentäjä oli selvästi kopioinut sen Herbert Thompsonin vuonna 1924 julkaistusta Codex Qau editiosta. Jopa rivit katkeavat Johanneksen evankeliumin fragmentissa täsmälleen samasta kohdasta kuin Codex Qau – tilastollisesti epätodennäköistä mikäli se olisi aito.” 

Erityisen mielenkiintoista on miten Johanneksen evankeliumi –fragmentin väärentäjä on kömpelösti kopioinut internetistä löytyvän Thompsonin tekstiä valmiille papyruspalaselle joka toisen rivin siten, että eräässä kohdassa teksti kulkee papyruksen keskellä olevan suuren reiän ”ympäri”! Väärentäjä on kirjoittanut reiän alle ”n” kirjaimen selvästi pienemmällä kuin muun tekstin. 

- Väärentämisen perussääntö on, että tekstiä ei tule kirjoittaa käytössäsi olevaan papyrusfragmenttiin kuluneiden reikien ympärille, toteaa tri Mark Goodacre sarkastisesti. 

Askeland tiivistää olennaisimmat havainnot: 

1) Kun katsotaan Kingin Johanneksen evankeliumi –fragmenttia yhdessä Jeesuksen vaimon evankeliumi –tekstin kanssa, on aivan selvää, että niissä on käytetty samaa mustetta, kirjoitusvälinettä ja niissä on sama käsiala 

2) Kingin Johanneksen evankeliumin fragmentti on selvästi kopioitu/väärennetty Herbert Thompsonin Codex Qaun vuonna 1924 editiosta.  

3) Näin ollen myös Jeesuksen vaimo –fragmentti on suurella varmuudella väärennös. 

Kingin tuntemattomalta keräilijältä saama Johanneksen evankeliumi –fragmentti samoin kuin Jeesuksen vaimo –teksti ovat siis molemmat väärennöksiä, jotka perustuvat internetistä pdf:nä löytyviin teksteihin. Thompsonin alun perin 1924 julkaistu editio on Goodacren mukaan ladattu nettiin pdf:nä vuonna 2005 ja sitä on viimeksi muokattu 2008. Eli ajallisesti tämä sopii siihen aikaikkunaan jolloin tekstit on annettu Kingin haltuun ja hän on ne lopulta esittänyt 2012 tukijakollegoilleen. 

Lopuksi Askeland huomauttaa, että Kingin Jeesuksen vaimo –papyruksen tuore hiili-14 ajoitus 600-800 luvuille on sekin erittäin ongelmallinen tekstin aitouden kannalta ja viittaa pikemminkin väärennökseen. Koptinkielen lykapolitanin murre, jolla Jeesuksen vaimo –fragmentin teksti on kirjoitettu, katosi näet käytöstä useita vuosisatoja aikaisemmin. Väärentäjä ei sitä vain tiennyt. 

- Papyrus on niin ilmeinen väärennös, että se tuntuu kypsältä jo Monty Python -sketsiin, totesi Brownin yliopiston professori Leo Depuydt.

Case closed. 

----------
Aiheesta lähemmin: 

• • Marc Goodacren blogi
• • Gospel of Jesus’ Wife – Tyndale House  
• • How The ’Jesus’ Wife’ Hoax Fell Apart – The Wall Street Journal 

Jeesus - Rauhanruhtinas toisille, rauhanhäiritsijä toisille

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton…”  (Jesaja 9:6) 

Vähäpätöisestä syrjäkylästä tuli maailmankuulu, kun maailman Vapahtaja, Herra ja Kuningas, Jeesus syntyi siellä.

Koko tapahtuma olisi kenties jäänyt huomaamatta elleivät enkelit olisi asiasta kuuluttaneet paimenille ja idästä tulevat kuninkaat kertoneet siitä Herodeksen hovissa.

Herodekselle kyse ei kuitenkaan ollut ilouutisesta. Jeesus, ”äsken syntynyt juutalaisten kuningas”, oli hänelle uhka, jonka eliminoimiseksi hän ryhtyi toimenpiteisiin.

Herodeksen toteuttama Betlehemin lastensurma ei ole jättänyt itsestään jälkiä historiaan evankeliumien ulkopuolelle. Toisaalta evankeliumitkaan eivät kerro Herodeksesta kaikkea, kuten sitä, että hän murhautti omat poikansa, joita piti kilpailijoina. Ja vaimonsa Mariannen. Betlehemin lastensurma on siis Herodeksen ”tyyliä”.

Tietäjien vierailu laukaisi Herodeksessa vainoharhaisen reaktion ja hän lähetti sotilaansa surmaamaan Betlehemissä syntyneet poikalapset. 

Historioitsija Josefus kertoo jotain mikä saattaa osaltaan selittää Herodeksen vainoharhaista käyttäytymistä. Josefuksen mukaan Herodes oli pienenä poikana koulutiellä kohdannut erään essealaisen miehen nimeltä Menahem. Tämä oli tervehtinyt Herodesta ”juutalaisten kuninkaana” ja profetoinut hänen tulevan kerran hallitsemaan juutalaisia.

Tässä valossa idästä saapuvien arvovieraiden kysymys äsken syntyneestä, tähden ilmoittamasta ”juutalaisten kuninkaasta” saattoi hyvinkin muistuttaa Herodesta siitä, etteivät ennusmerkit olleet leikin asia ja laukaista hänessä vainoharhaisen murhanhimon. 

Tänäkin jouluna on niitä, jotka tahtovat, kuten idästä tulleet arvovieraat, kumartaa Jeesusta tunnustaen Hänet luvatuksi kuninkaaksi, ja toisaalta niitä, jotka vain sanovat haluavansa kumartaa, mutta sydämessään haluaisivat päästä hänestä eroon, koska haluavat itse olla oman elämänsä kuninkaita katkeraan loppuun saakka.

Tuoreessa Kotimaa –lehdessä (19.12.2013) oli toimittaja Jussi Rytkösen lukemisenarvoinen kirjoitus: Jouluna Jumala syntyi. Jutun ydin ei ollut Jeesuksen syntymän ajankohdassa, vaan inkarnaation salaisuudessa, jota Rytkönen hyvin pohdiskelee tekstissään.

Rytkönen osoittaa jutussaan miten keskeinen rooli inkarnaatiolla, Jumalan lihaksitulemisella, on kristinuskon syvimmän olemuksen kannalta.

”Ihmiseksi syntymällä Jumala osoitti armonsa konkreettisimmalla mahdollisella tavalla. Ilman inkarnaatiota, lihaksi tulemista, kristinusko olisi lakihenkinen moraalioppi”, Rytkönen toteaa ingressissä.

Inkarnaation vuoksi kristinusko ei ole rinnastettavissa mihinkään muuhun uskontoon maailmassa. Inkarnaatiosta johtuen se on, kuten Rytkönen toteaa, ”kummajainen uskontojen maailmassa”. Rytkönen on oikeassa. Kaikissa muissa uskonnoissa yrittää omilla teoillaan ja moraalisella uudistumisellaan saavuttaa Jumalan hyväksynnän.

Kristinuskossa Jumala itse tulee alas ihmisten pimeään ja syntiseen maailmaan. Synnitön Kristus, lihaksi tullut Jumala, antaa henkensä syntisten puolesta, koska ihminen itse ei kykene itseänsä pelastamaan.

Jumalan armo tulee alas tähän maailmaan inkarnaatiossa, Jumalan pojan tullessa lihaksi.

Artikkelissaan Rytkönen luettelee kolme vaaraa, jolta inkarnaatio suojelee kristinuskoa.

”Ensinnäkin Jeesuksen persoona sulkee tien panteismiltä, opilta siitä, että kakki luonto ympärillämme on jumalallista”, hän kirjoittaa.

”Toiseksi ihminen itse ei ole jumala”, Rytkönen jatkaa.

”Kolmas asia, jolta inkarnaatio kristinuskoa varjelee, on muuttuminen moraaliopiksi.”

Oikeudenmukaisuus, köyhistä ja hyljeksityistä huolehtiminen ja muu sen kaltainen on Rytkösen mukaan tärkeää sinänsä. Mutta kapea-alainen eettisyys kaikkinensa ei ole kristinuskon ”kovaa ydintä” niin kuin on inkarnaatio.

Rytkönen päättää kirjoituksensa: ”Silti kirkasotsaisinkaan elämä ei vie meitä perille. Vaatimuksia olennaisempaa meille syntisille on se, että Jeesus tuli pelastamaan meidät synnin vallasta, eikä sillä tarkoiteta vain yhteiskunnallisia olosuhteita. Jouluna ihmiseksi tullut Jumala on meille toivon merkki pelastuksesta. Ihminen ei voi Jumalan vaatimuksia täyttää, vaan me tarvitsemme Kristusta, seimen lasta." 

Herodes ei katsonut tarvitsevansa seimen lasta. Päinvastoin. Herodes koki Jeesuksen uhkana, koska Jumalan Pojan tuleminen tähän maailmaan asetti kyseenalaiseksi kaiken sen minkä varaan Herodes oli elämänsä rakentanut ja minkä Herodes luuli riittävän.

Jeesus haastaa tämän maailman ajattelutavat, sen että ihminen ei, kuten Rytkönen kirjoitti,  ole Jumala. Eksistentialistifilosofi Nietzsche kerrotaan sanoneen: ”Jos jokin jumala olisi olemassa miten voin sietää sen tosiasian, että minä en ole se?” Koska hän ei voinut sietää ajatusta siitä, ettei  itse voinut olla Jumala Nietzsche kielsi, ettei mitään Jumalaa voi olla olemassa.

Kenties Jeesus laukaisee meissä, niin kuin Herodeksessa, muistoja menneisyydestä, joiden vuoksi haluaisimme mieluummin päästä hänestä eroon, kuin kumartaa häntä.

Jeesus haastaa myös itseensä ja tekoihinsa luottavan ihmisen. Ei ole merkityksetöntä miten elämme. Kuitenkin eettisinkään ihminen ei voi omilla hyvillä teoillaan ansaita pelastusta. Jos pelastus olisi saavutettavissa hyvillä teoilla Jeesuksen ei olisi tarvinnut tulla maailmaan. Jeesuksen syntymä loukkaa ihmistä, joka luottaa eettisyyteensä.

Siksi löytyy edelleen niitä, jotka Herodeksen tavoin kokevat Jeesuksen rauhanhäiritsijänä Kuitenkin jokainen, joka aidosti kumartaa seimen lasta, lihaksi tullutta Kaikkivaltiasta, löytää hänessä Jumalan lupaaman Rauhanruhtinaan.

Juhannus - Johannes Kastajan juhla

Kun ajattelen kehitystä suomalaisessa hengellisessä kentässä, jossa liberaali kulttuurikristillisyys on aggressiivisesti ahdistamassa Raamattu-uskollista kristillisyyttä marginaaliin, en voi olla ajattelematta Johannes Kastajaa. Mies joka pysyi uskollisena Jumalalta saamalleen tehtävälle korottaa Kristusta ei kumarrellut aikansa muotouskonnollisen tai poliittisen johdon taholta tulevia paineita. 

Tarvitsemme samaa päättäväisyyttä ja periksi antamatonta uskollisuutta Jumalan kutsulle.

Apostoli Paavali muistuttaa kirjeessään roomalaisille: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan uudistukaa mielenne hengeltä tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto” (Room. 12:1-2).

Kristittyjen tulee kyetä uudistumaan muuttuvan ajan myötä, mutta ei mukautumaan ajan vaatimuksiin. Muuttuvat ajat asettavat aivan omat haasteensa Jumalan tahdossa pysymiselle ja tuohon haasteeseen voi vastata vain jos kykenee uudistumaan.

Liberaali kulttuurikristillisyys ei kuitenkaan tyydy vain uudistumaan voidakseen paremmin palvella Jumalan tahtoa, vaan se pyrkii mukautumaan. Näin se ei myöskään tarjoa maailmalle mitään vaihtoehtoa, vaan pyrkii tulemaan osaksi tätä maailmaa: ”He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä” (1 Joh. 4:5).

Johannes Kastajan peräänantamattomuus ei ollut jääräpäisyyttä, jossa itsetarkoituksena oli seistä ”oikeiden asioiden” puolesta yleensä. Johanneksella oli missio, kutsumus, tehtävä. Hän ”valmisti Herralle tietä” ja osoitti kansalle tien Kristuksen luo: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).

Johannes oli tietoinen kutsustaan, mutta myös siihen liittyvästä marssijärjestyksestä: ”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä!”. Johannekselle Kristus oli tärkeämpi kuin hän itse ja kaiken tuli tehdä tilaa Jeesukselle, myös hänen itsensä.

Olen viime viikkoina pariin otteeseen saarnannut Johannes Kastajan elämästä. Hänen kuolemansa muistetaan hyvin. Minua on silti erityisesti kiehtonut hänen syntymänsä, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Näen tuossa kertomuksessa avaimen siihen, kuinka Suomen hengellinen suunta alkaa muuttua.

Johannes Kastajan syntymä on kertomus yhdestä perheestä, jonka kaikki jäsenet saivat täyttyä Pyhällä Hengellä. Johannes itse täytettiin Hengellä jo äitinsä kohdussa (1:15). Elisabet, Johanneksen äiti, täytettiin Pyhällä Hengellä kun Jeesuksen äiti tuli häntä tapaamaan (1:41). Sakarias, Johanneksen isä, täytettiin Pyhällä Hengellä ja hän alkoi profetoimaan Johanneksen tehtävästä (1:67). Isä, äiti ja lapsi, koko perhe sai täyttyä Jumalan Hengellä.

Kristittyjen Suomessa ei ole syytä masentua eikä painaa päätä pensaaseen. Nyt on uudistuttava Jumalan tahtoon ja kaivettava esiin syvältä sydämestä se miksi Kristuksen seurakunta on olemassa: Osoittaaksemme kohti Kristusta! Tähän seurakunnan Herra antaa voimaa täyttämällä Hengellään isät, äidit ja lapset, jolloin nousee Herralle pyhitetty sukupolvi viemään Kristuksen kaikkialle yhteiskuntaan ja maailmaan.

Johannes Kastajan vaikutuksesta oman sukupolvensa keskellä kertoo välähdys, joka sijoittuu hänen kuolemansa jälkeiseen aikaan. Jeesus piipahti ”Jordanin tuolla puolen” paikassa, jossa Johanneksella oli tapana kutsua kansaa parannukseen ja kastaa heitä. Tässä evankeliumin viimeisessä, postuumissa viittauksessa Johannes Kastajaan kerrotaan: ”Ja monet tulivat Hänen tykönsä ja sanoivat: ’Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa; mutta kaikki, mitä Johannes sanoi tästä, on totta’. Ja monet siellä uskoivat häneen.” (Joh. 10:41-42).

Johannes toimitti uskollisesti Jumalalta saamansa tehtävän oman sukupolvensa keskellä ja puhui sitä mikä on ”totta” Jeesuksesta. Ja vielä hänen kuolemansakin jälkeen monet tulivat Jeesuksen luo ja uskoivat Häneen! 

Suomalaisina kristittyinä meiltä kysytään vain uskollisuutta Jumalan antamalle kutsulle. Ei sitä kuinka suosittua on olla kristitty uskova tai kuinka suuret tai pienet kansanjoukot rientävät kokouksiimme. Tärkeintä on täynnä Pyhää Henkeä puhua uskollisesti totuutta Jeesuksesta oman sukupolvemme keskellä niin, että se muistetaan vielä kauan meidän jälkeemme: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”.  

Pääsiäissaarna - Getsemanesta Golgatalle kirjoitusten mukaan

Hiljainen viikko on tullut. Pääsiäinen on käsillä. Kristikunnan suurin juhla pysäyttää kristityt yli kirkkokuntarajojen kaikkein tärkeimpien uskontotuuksien äärelle. Apostoli Paavali määritteli evankeliumin siten, että kaikkein luovuttamattominta on se mikä liittyy pääsiäiseen: 

”Minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin … jonka kautta te myös pelastutte … että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi…” (1 Kor. 15:1-5). 

Kärsimysviikko oli kirjoitusten täyttymys. Harhaan eksyvät ne, jotka yrittävät ymmärtää Jeesuksen kärsimystä ilman kirjoituksia. On näet mahdotonta ymmärtää pelkän inhimillisen järkeilyn pohjalta miksi Kristus, jos Hän kerran oli Kuningas ja Jumalan oma Poika, joutui häväistäväksi ja sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi ristillä. 

”… jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä”, herjasivat ohikulkijat ihmisviisauden varassa (Matt. 27:40). Samoin oppineet päättelivät pilkallisesti, että ”Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme … vapahtakoon nyt Jumala hänet jos on häneen mielistynyt” (Matt. 27:42-43).

Nykypäivän ihmiset eivät puolestaan voi käsittää miten hyvä Jumala voisi rangaista omaa Poikaansa jostain mitä toiset ovat tehneet. Hänhän kuoli ”meidän syntiemme tähden”.

Monet liberaaliteologitkin ovat valmiita hylkäämään ristin merkityksen, koska eivät saa mahtumaan järkeen (!) sitä tosiasiaa, että Jumala rankaisi ristillä riippuvaa Poikaansa ”meidän syntiemme tähden”. Heidän mielestään sellainen ei ole edes mahdollista. 

Pääsiäisen salaisuus ei alistu järjen ruumiinavaukselle.

Jeesus itse ei kärsimysmatkaa tehdessään Getsemanen kautta Golgatalle tuntunut olevan huolissaan siitä mitä hänelle oli tapahtumassa. Toki Kristuskin kohtasi kärsimyksen mukanaan tuoman pelon ja kauhun. Kuitenkaan Hän itse ei nähnyt asiassa sen enempää teologista kuin moraalistakaan ongelmaa.

Jokaisella askeleella Hän halusi seuraajiensa ymmärtävän, että se mitä Hänelle tapahtuu ei ole inhimillinen tragedia, vaan Jumalan sanojen täyttymys.

Kärsimystien päässä häämötti voitto, joka, aivan samoin kuin hänen kärsimyksensä, ylitti kaiken inhimillisen järkeilyn. Orjantappurakruunusta huolimatta Hän oli oikea Kuningas.

Kun Pietari olisi halunnut säästää mestarinsa edessä olevalta kauhealta kärsimykseltä Jeesus nuhteli häntä siitä, että hän ei ajatellut ”sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.” (Mark. 8:33).

Kun naiset itkivät ristiä kantavaa Kristusta Hän sanoi heille: ”…älkää minua itkekö…” (Luku. 23:28).

Opetuslasten yrittäessä estää Jeesuksen joutuminen vangitsijoidensa käsiin Vapahtaja muistutti heitä: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtua? …. Tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” (Matt. 26:53-54, 56). 

Pääsiäisenä ei ole tarkoitus sääliä Kristusta, vaan riemuita Hänen kanssaan siitä, että Hän kärsi ja kuoli ”meidän syntiemme tähden” kirjoitusten mukaan. Jeesus tiesi mitä Hän teki vaikka tiesi mitä oli tulossa.

Pääsiäisen sanoman tulisi saada meidät painamaan päämme kiitolliseen rukoukseen. Kristus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme: ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä olisi rauha” (Jes 53:5).

Joka etsii rauhaa Jumalan kanssa, jonka on synneillään vihoittanut, löytää sen Kristuksen ristissä. Joka etsii omantunnon rauhaa synneistä, jotka syyttävät, löytää sen Kristuksen ristissä. 

Jumalan Pojan ristin kärsimys loukkaa syntiensä todellisuudesta vieraantuneen ihmisen moraalista herkkähipiäisyyttä. Emme ymmärrä emmekä kestä katsoa ristillä riippuvaa Kristusta, koska emme mielestämme ole niin pahoja, että sellaiseen olisi ollut aihetta. Niinpä risti todistaa syntiensä sokaisemalle järkeilijälle vain Jumalan julmuudesta eikä rakkaudesta.  Meidän pitäisi palvoa, mutta pilkkaamme.

Pääsiäinen pakottaa meidät kohtaamaan todellisuuden omasta syntisyydestämme. Risti osoittaa, että meidän syntimme ovat todellinen ongelma. Kukaan älköön ristin juurella erehtykö imartelemaan itseään ajattelemalla ristin kärsimyksen olleen tarpeettoman julma. Emme ymmärrä synnistä rahtuakaan, jos torjumme meille ristillä tarjotun verisen sovituksen.

Se ei sovi meidän makuumme? Se tuntui sopivan Jumalalle. Meidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Synneillämme on.

Kun ymmärrämme, että ”hän kuoli meidän syntiemme tähden” tämän hirveän kuoleman ymmärrämme Jumalan rakkauden syvyyden, joka meille tarjotaan Jeesuksessa. Ristiä katsoessamme saamme todeta: ”Noin pitkälle Kristus oli valmis menemään lunastaakseen minut synneistäni Jumalan omaisuudeksi!”

Niin kuin on kirjoitettu: ”Hän joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa

olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Ja vielä: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäviäni…” (Joh. 15:13).

Sovitus ei ollut tapahtuma, jossa väkivaltainen Jumala löi ristille vastentahtoisen Poikansa, vaan tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta. 

Järki ei tätä hyväksy eikä ota sitä vastaan ja jää siksi synnin valtaan. 

Pääsiäinen ei päättynyt ristin kuolemaan. Ei hautaan. 

”…nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi”, kirjoitti Paavali.

Olemme ensimmäisiä opetuslapsia etuoikeutetummassa asemassa siinä suhteessa, että saamme katsoa pääsiäistä ylösnousemuksesta käsin. Tiedämme kaiken päättyneen hyvin. Jeesus voitti kuoleman. Me saamme iloita ja riemuita ristin voitosta, koska Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös.

Getsemanesta Golgatalle kaikki meni kirjoitusten mukaan – ”by the Book”.

Älä sääli Kristusta. Ylistä Häntä!

Kotona Kristinuskossa – Tiedeuskovaisesta kohti ymmärrystä etsivää uskoa

Viime joulun alla luin Kari Kuulan mielenkiintoisen kirjan Kotona Kristinuskossa (Kirjapaja, 2012). Se on kohtuullisen kansantajuinen ja helposti lähestyttävä teos. Sen lehdillä Kuula pyrkii perustelemaan miksi järkevä ihminen voi kokea olonsa kotoisaksi kristinuskon parissa vaikka aluksi kaikki voi vaikuttaa vaikeasti hahmottuvalta ja haasta ymmärryksen. 

Yksityiskohdista voidaan olla montaa mieltä, mutta kirjassa on paljon mieltä kiehtovaa pohdintaa. Esimerkiksi kysymys Jumalan suhteesta aikaan (mitä yleensä on aika?) on sekä ruumiin ja mielen suhde, mitä inkarnaatiosa tapahtui ym. antavat paljon herkullista ajateltavaa. Pidin Kuulan keksimästä tyylikeinosta käydä itsensä kanssa kriittistä keskustelua luomansa ”pyhäpäivän demonin” kanssa.

En ole aivan varma olenko samaa mieltä johtopäätöksestä, että ”perinteinen kristologian paketti pysyy koossa ilman oppia neitseestäsyntymistä” ilman, että vastaan tulevat juuri ne harhat (adoptionismi, ebionismi), jotka Kuulakin tiedostaa kristologiaa vaanivan mikäli neitseestäsyntyminen hylätään. Silti on positiivisesti yllättävää, että liberaaliteologi tahtoo sitoutua perinteiseen käsitykseen Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä. Huomaankin olevani varsin sama mieltä Kuulan perusteluista sille miksi on epätodennäköistä, että alkukirkko olisi omasta aloitteestaan vain keksinyt ajatuksen Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä.

Kuulan ristinteologisen pohdinnan helmi on mielestäni toteamus, että Jeesus ”ei tullut ihmiseksi vain kuollakseen, vaan hänen koko ihmiselämänsä, hänen sikiämisensä, syntymänsä, elämänsä, kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa, koituu meidän hyväksemme. Kristuksen risti on yksi lenkki pelastustapahtuman sarjassa, ei sen enempää.” Lukuun ottamatta turhan vähätteleviä sanoja lopussa (”ei sen enmpää”) huomaan näin konservatiivinakin huudahtavani aamenen tähän ajatukseen. Jeesuksen ristinkuolema on nähtävä osana laajempaa kokonaisuutta. Evankeliumia ei pidä typistää Golgatalle, niin tärkeä kuin siellä tapahtunut onkin pelastushistorian kannalta. Tosin tätä aamenta syö Kuulan aiemmin kirjoittama ajatus ”ohuemmasta ristinteologiasta”, jonka mukaan  kristinuskoon voi sitoutua pitämättä Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa erityisinä pelastustapahtumina.

Kuula pitää kiinni Jeesuksen ylösnousemuksesta. Mutta hiukan avoimeksi jää ymmärtääkö hän sen ruumiillisena tapahtumana vaiko vain henkisenä. Hänen mukaansa Jeesus muuttui hengeksi. Hän ei valota lähemmin missä vaiheessa tämä muuttuminen tapahtui. Jos hän tulkitsee itse ylösnousemisen hengellisenä silloin ei enää voida puhua Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta. 

Kuula poikkeaa liberaaliteologina useissa kollegoistaan kuitenkin miellyttävällä ja positiivisella tavalla siinä, että hän tuntuu ymmärtävän tieteen tekemisen rajat eikä sysää kristinuskon ydintotuuksia syrjään vain siksi, että tieteen ”vain ehdottoman varmoja faktoja”, ”aukotonta todistusta” ja tutkijoiden ”kiistatonta konsensusta” tavoitteleva minimalistinen metodi ei saa yliluonnollisesta kunnon otetta. Niinpä Kuula itse on valmis uskomaan Jeesuksen neitseellisen sikiämisen historialliseksi tapahtumaksi, vaikka sitä on mahdotonta ehdottoman varmasti todistaa tieteellisesti.

Tieteen perspektiiviharha

Minusta oli erittäin kiinnostavaa lukea Kuulan omasta tiestä tutkijana. Siinä hän samalla tekee eräitä tärkeitä huomioita tutkimuksen ja tiedon mahdollisuuksista sekä rajoista. Luvussa ”Tieteen perspektiiviharha” hän kirjoittaa:

Tutkimus kuvaa Jeesuksen tarinan puhtaasti inhimillisenä ja tämänpuoleisena tapahtumasarjana. Tämä johtuu siitä, että tiede aloittaa aina jo saavutetusta kohtuullisen varmasta viitekehyksestä, jonka valossa se tulkitsee uudet havainnot”, Kuula kirjoittaa. Tämä voi kuitenkin johtaa perspektiiviharhaan, jonka Kuula sai itse kokea. ”Seurustelin opiskelijana ja tutkijana niin hartaasti kristinuskon tieteellisen tutkimuksen kanssa, että tuonpuoleisen mahdollisuus alkoi vähitellen hämärtyä. Aloin uskoa, että vain sitä on, mitä nähdään ja osoitetaan. Näin minusta tuli tiedeuskovainen, joka katsoi kristinuskoa tutkimuksen turvallisesta avaimenreiästä.”

Onnekseen, Kuula toteaa, hän jatkoi ”studeeraamista” ja laajensi lukulistaansa. 

Vähitellen ymmärrykseni avartui tajuamaan paremmin tieteen idean ja rajat. Tiede näkee vain tutkittavissa olevan, mutta ei määrittele koko todellisuutta. Vaikka teologia tutkii ihmisten uskomuksia, se ei tarkoita, että ne ovat pelkästään ihmisten käsityksiä. Ne voivat olla myös  tosia jolloin niillä on metafyysinen, tuonpuoleinen perusta.” 

Tiede ei siis ota kantaa pätevyysalueensa ulkopuolisiin kysymyksiin. Tämä oivallus auttoi Kuulaa löytämään uudestaan ”teologian sielun ja sydämen.”

”Jeesus-tutukimuksen puhtaasti tämänpuoleinen tapa lähestyä Nasaretilaisen arvoitusta ei siis ole ainoa mahdollinen,” Kuula kiteyttää.

Tästä johtuen Kuula kirjoittaa aiemmin kirjassaan kuinka hän on kallistunut Jeesus-tutkimuksen ”rehevämmän tulkintalinjan” puolelle, vaikka ”minimalistisen tutkimuslinjan” esiinkaivaman Jeesusta koskevan historiallisen ”miniytimen” ulkopuolella ”tietomme varmuusaste” joidenkin tutkijoiden mielestä heikkeneekin.

  

Kuula esittää kuitenkin huomionarvoisen toteamuksen Jeesus-tutkimuksen suunnanmuutoksesta:

yleinen suunta on muuttunut 1980-luvulta alkaen. Useimpien nykytutkijoiden mukaan tiedämme Jeesuksesta huomattavan paljon. Hän ei ole voinut olla tyystin toisenlainen kuin mitä erityisesti kolme ensimmäistä evankeliumia kertovat. Savua ei saada ilman tulta. Nyt näen aikaisempaa selvemmin myös jatkuvuuden historiallisen Jeesuksen ja alkukirkon Kristus-uskon välillä."

Kirjan viimeinen luku käsittelee kuolemaa ja viimeistä tuomiota, siis eskatologiaa. Mielestäni Kuula sortuu terminologiseen kikkailuun, jossa tuomiokin kääntyy pelastuksesi niin, että  lopputulos saadaan osoittamaan "universalistiseen suuntaan”, jossa kaikki pääsevät taivaaseen. Tässä kohden olisi auttanut lähempi vilkaisu Jeesuksen ja apostolien opetuksiin uudessa testamentissa. Esimerkiksi Matteuksen luvussa 25 toiset saavat iankaikkisen rangaistuksen ja toiset iankaikkisen elämän. Kaikki ihmiset eivät Jeesuksen mukaan vietä iankaikkisuutta samassa olotilassa.

Syy miksi, Kuula kristinuskon pohdinnoissaan kokolailla sivuuttaa tässä(kin) kohden Raamatun johtuu hänen raamattunäkemyksestään: Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Raamattu ei ole Jumalan ilmoitus ihmiselle. Kuulalle Raamattu on itse asiassa varsin kehno kirja, jos haluaa tietää mistä kristinuskossa on kyse. Se opettaa huonosti ja kehnosti Jumalasta ja jumalallisista asioista, Kuula sanoo. Itse asiassa hänellä on korkeampi näkemys katolisen kirkon katekismuksesta, johon hän viittaa kenties useammin kuin Raamattuun. 

Kaikesta kiinnostavasta huolimatta mitä kirja lukijalleen tarjoaa se ei silti ole kirja, jota itse suosittelisin ensilukemistoksi kristinuskosta kiinnostuneelle henkilölle. Kirjoittaja on liberaaliteologi ja se tökkii liiaksi  kirjan sivuilla voidakseni näin konservatiivina pitää teosta suositeltavana johdantona ihmiselle, joka etsii tietä kristinuskon kotiin. Löydämme toisemme Kuulan kanssa kyllä kristinuskon lämpimän, ”historiallisen miniytimen” äärellä. Mutta Raamattua koskeva luku pudottaa kaltaiseni konservatiiviselta lukijalta elohopean mittarissa nopeasti pakkasen puolelle.Tästä huolimatta haluan jatkaa keskustelua kirjan kanssa. 

Jeesus tulee takaisin – odottaako häntä enää kukaan?

”…kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta” 1 Tess.1:9-10

Jeesuksen seuraajilla on erilaisia, kilpailevia näkemyksiä Jeesuksen paluun yksityiskohdista. Tuleeko Jeesus vaivanajan alussa, keskellä vai lopussa? Palaako hän ”kaksivaiheisesti” vai ”kertarysäyksellä”? Tuleeko hän salaa vai julkisesti? Erilaisilla näkemyksillä on arvovaltaiset kannattajansa ja Raamattuun pohjautuvat perustelunsa. Toiset perustelut ovat parempia toiset huonompia ja kaikkiin näkemyksiin sisältyy vahvuuksia sekä heikkouksia, niin että erilaisten näkemysten edustajat voivat esittää toinen toisilleen kiperiä kysymyksiä vastattavaksi. Eskatologiaan liittyvät yksityiskohdat ovat omalla paikallaan tärkeitä eikä niiden merkitystä ja pohtimisen tärkeyttä sovi väheksyä. Minullakin on niistä käsitykseni.

Kuitenkin paras ja tärkein jää toisinaan hyvien ja sinänsä tärkeiden asioiden varjoon vieden koko huomion.

Viime lauantaina Ristitulta –lähetyksessä juttelimme kollegani Petri Mäkilän kanssa Jeesuksen paluusta. Halusimme korostaa monien eskatologisten kiistakysymysten keskellä Jeesuksen paluuseen liittyvää toivoa, jolla Paavali kehottaa kristittyjä lohduttamaan toisiaan (1 Tess. 4:18).  Seuraavassa hiukan jotain mitä itse halusin tuossakin lähetyksessä korostaa monien muiden esille tulleiden asioiden lisäksi (halutessasi voit kuunnella koko Ristitulta –lähetyksen tästä linkistä)

Jeesus tulee takaisin!

Hän tulee taivaasta  s a m a l l a   t a v a l l a  kuin hänen  n ä h t i i n  taivaaseen menevän: pilvissä hän meni, pilvissä Hän palaa (Apt. 1:9-11; 1 Tess. 4:17).

Hän ilmestyi ensimmäisen kerran sovittaakseen ja poistaakseen ristin verellään kaikkien häneen uskovien synnit. Hän ilmestyy toisen kerran ”pelastuksesi niille, jotka häntä odottavat” (Hepr. 9:26, 28).

Tullessaan takaisin hän herättää kaikki poisnukkuneet Jumalan pyhät kuolleista, antaa silmänräpäyksessä heille samoin kuin elossa oleville pyhille uuden, katoamattoman, kuolemattoman ja kirkastetun ylösnousemusruumiin ja tempaa heidät yhdessä yläilmoihin luoksensa Jumalan pilvissä (1 Tess. 4:13-17; 1 Kor. 15:50-53).

Ja "niin me saamme aina olla Herran kanssa" (1 Tess. 4:17). Ei enää syöpähoitoja, ryppyvoiteita eikä hammaslääkärikäyntejä. Ei kiusauksia, lankeemuksia ja kuumia parannuksen kyyneleitä. Ei kuolemaa, kärsimystä eikä yksinäisyyttä.

Tulkoon sanontuksi, että en usko mainitun tempauksen olevan mikään "ylöshypähdys" vain joitakin senttejä maan pinnan yläpuolelle. Eksegeettisesti - kuten hienosti sanotaan - Paavalin 1 Tess. 4 loppujakeiden taustalla on selviä kaikuja siitä mitä Jeesukselle kerrotaan tapahtuneen Apt 1:9-11 jakeissa. Aivan niin kuin Paavali johti Jeesuksen ylösnousemusruumiin luonteesta sen millainen kristittyjen ylösnousemusruumis olisi (Fil. 3:21 / 1 Kor. 15:20), hän saattoi johtaa siitä mitä Jeesukselle tapahtui sen mitä kristitylle tulee tapahtumaan Hänen tullessaan takaisin.

Paavali kirjoittaa: "[J]os uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin  s a m o i n (kreik. οὕτως) on Jumala Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan" (1 Tess. 4:14)

Niin kuin Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja Jumalan pilvi vei hänet ylös taivaalle (Apt. 1:9, 11) samoin kristityt, jotka ovat kuolleet, nousevat kuolleista ja viedään kirkastettuina Jumalan pilvissä ylös taivaalle Herraa vastaan yhdessä elossa olevien pyhien kanssa (1 Tess. 4:16-17).

Laskeutuuko Jeesus sitten pyhiensä kanssa saman tien maan päälle, vai viekö heidät ensin kolmanteen taivaaseen kanssaan kuin Elian tullakseen heidän kanssaan maan päälle jonkin ajan kuluttua on jännittävä kysymys, mutta sille mitä seuraavaksi kirjoitan, ei tällä yksityiskohdalla ole olennaista merkitystä.

Lue uudestaan blogin ingressissä oleva lainaus Paavalin 1 kirjeestä tessalonikalaisille ja kysy itseltäsi odotatko Jeesuksen paluuta? Kyse ei ole siitä minkä eskatologisen mallin tapahtumajärjestyksen mukaisesti uskot lopun ajan tapahtumien toteutuvan.

Salli minun kysyä sama kysymys hieman toisella tavalla: Kun sinulla on todella vaikeaa elämässäsi etkä näe toivoa tai ulospääsyä tilanteesta, kumpaa sinä odotat ja kummasta ajatuksesta saat lohtua: Siitäkö, että pian pääset taivaaseen Jeesuksen luokse, jossa huolet ovat ohitse? Vaiko siitä, että Jeesus on luvannut tulla takaisin ja laittaa kaikki asiat jälleen kohdalleen?

Ei taivastoivossa ole mitään pahaa, mutta sen suunta on uuden testamentin mukaan ensisijassa toinen kuin millaisena nykykristityt sen ovat tottuneet ajattelemaan. .

Uudessa testamentissa kristillinen toivo, ”pelastuksen toivo” kuten Paavali sitä kutsuu, ei ensi sijassa rakentunut kuoleman ja sen jälkeisen elämän tuoman lohdun varaan. Vaikka kristityt tiesivät kuoltuansa pääsevänsä Herran luokse ja se merkitsi monin tavoin muutosta parempaa kuin nykyiset ahdistukset ja taistelut (2 Kor. 5:8; Fil. 1:20-23) ei kristillinen toivo ensi sijassa rakentunut taivaaseen pääsyn varaan. He odottivat Herraa Jeesusta takaisin taivaasta!

Toivon suunta ei ollut alhaalta ylös, täältä sinne, vaan ylhäältä alas, sieltä tänne.

Huomaa mitä Paavali alun lainauksessa sanoo: ”…käännyitte … palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa”! Ei odottamaan pääsyä taivaaseen, vaan sitä, että Poika tulee taivaista.

Filippiläiskirjeessä Paavali samoin kirjoittaa: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja s i e l t ä  me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21). Huomaa toivon suunta: Ei ”sinne, me myös odotamme pääsevämme Herran Jeesuksen Kristuksen luo”, vaan sieltä me odotamme Herraa.

Kolossalaiskirjeessä: ”Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:2-4). 

Kristityt eivät odottaneet kuolemaa, sillä hehän olivat jo "kuolleet". Sen sijaan he odottivat elämän ilmestymistä, kun Herra Jeesus palaa takaisin.

Siinä missä monet nykyajan kristityt toivottavat itselleen vaikeuksien keskellä kuolemaa kuin Elia, alkuseurakunta toivotti itselleen elämää. Kuolemaahan ihminen toivoo, jos hän vaikeuksien keskellä haikailee taivaaseen. Hän ei sano: Tule, Herra Jeesus! Hän ei odota Jeesusta, vaan kuolemaa.

Ei ole vaikea ymmärtää, että maailmassa on jotain pahasti pielessä. Näemme ympärillä jatkuvasti hirvittävää kärsimystä ja tuskaa, sotia, nälänhätää, kulkutauteja, luonnonmullistuksia, terroritekoja ym. Meissä helposti syntyy ajatus: Kunpa jo pian pääsisin pois täältä Herran luo taivaaseen missä kaikki on hyvin.

Uuden testamentin kristityt tajusivat yhtä lailla, että tässä maailmassa eivät asiat ole kohdallaan ja siitä aiheutuu heille ja kaikille ihmisille kärsimystä ja hätää. Mutta heidänn odotuksensa oli toisensuuntainen. Kun he näkivät sotia, nälänhätää, kulkutauteja, luonnonmullistuksia ym. he ajattelivat niin kuin Herra Jeesus noihin asioihin viitatessaan oli neuvonut: Kunpa Herra Jeesus jo pian tulisi takaisin taivaasta ja sitten kaikki on taas hyvin.

Pääkohta kaikessa edellä kirjoittamassani on tämä: Meidän tulee palvella elävää ja totista Jumalaa ja odottaa taivaista hänen Poikaansa, meidän Herraamme Jeesusta. Siinä on kristillisen evankeliumin toivon ydin.

Jeesus tulee takaisin!

Jeesus Kristus - Jumala ja ihminen

Evankelikaaliteologi J.I. Packer toteaa artikkelissaan Jesus Christ the Lord (The J. I. Packer Collection; Selected & Introduced by Alister McGrath; IVP 1999), että ihmisen perusongelmat ovat pohjimmiltaan nykyään täysin samoja kuin ennenkin. Yhteiskunnan ongelmat ovat haastavia ja moninaisia, mutta yksilön perusongelmat koskettavat kaikkien ihmisten eksistenssin syvintä olemusta:

”For what, after all, are the world’s deepest problems? They are what they always have been, the individual’s problems – the meaning of life and death, the mastery of self, the quest for value and worth-whileness, and freedom within, the transcending of loneliness, the longing for love and a sense of significance, and for peace.”

Kristittynä on helppo yhtyä Packerin ajatukseen siitä, että Jeesus Kristus, joka on Herra, on yhä vastaus näihin ihmisyyden syvimpiin kysymyksiin. Mutta vain niin kauan kuin sallimme Jeesuksen olla se mitä hän uuden testamentin (ja klassisen teologian) mukaan on: samanaikaisesti Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Hän on täydellisesti kumpaakin – ei puoliksi ja puoliksi. Hän on se Jumala joka oli Jumalan luona alussa (Joh. 1:1-2), Sana (logos), jonka kautta kaikkeus luotiin ja joka tuli ihmiseksi (Joh. 1:2-3, 14).

Vaikka yhtälailla erheellistä Raamatun valossa olisi tyystin erottaa Jeesuksen persoonasta hänen tosi ihmisyytensä – ja siten etäännyttää Jeesus ihmisten tavoittamattomiin – hänen täyden jumaluutensa kieltäminen on yhtä tuhoisaa. Jeesus, joka kamppailee periaatteessa samojen ihmisyyteen liittyvien kysymysten kanssa ja samalla yleisinhimillisellä epätietoisuudella kuin muutkin, kelpaa ainoastaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun keskittyvien liikkeiden maskotiksi tai jonkinlaiseksi personal-trainer-jeesukseksi. Hänestä tulee tarpeeton sillä hetkellä, jolloin yhteiskunnalliset ongelmat on saatu tyydyttävällä tavalla ratkaistua tai kun yksilö viimein kokee löytäneensä oman ihmisyytensä potentiaalin. Kiitos Jeesus. Näkemiin.

Packer summaa hyvin: ”Yhteiskunnalliset ongelmat ovat syviä, mutta yksilön ongelmat menevät syvemmälle; Jos emme tohdi näin päätellä Raamatusta, niin Solzhenitsyn, Dostoyevski tai Shakespeare osoittavat sen meille. Ja Jeesus Kristus, jumal-ihminen, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, kykenee yksin vastaamaan näihin ongelmiin ainoalla tavalla, joka ratkaisee ne. ’Häntä me julistamme,’ sanoi Paavali kauan sitten, ’ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksessa’ [Kol. 1:28]. Meidän, hänen 1900-luvun palvelijoittensa, tulee yhä julistaa häntä tätä samaa tarkoitusta varten.”

Kristuksen palvelijoiden kutsumus yhä 2000 luvulla on julistaa koko Kristusta sellaisena kuin evankeliumit hänet ilmoittavat. Ei riitä julistaa Jeesusta, joka on vain ihminen. Se saattaa riittää liberaaliteologeille, mutta ei Kristuksen seurakunnalle. Voidaksemme palvella kanssaihmisiämme Jumalan tahdon mukaan, on julistettava koko evankeliumi Jeesuksesta, joka on ihmisyyden lihaan tullut Jumala. Hänet Jumala, Isä itse, lähetti maailmaan rakkaudestaan ihmiseen pelastaakseen syntien tähden kadotukseen matkalla olevat, kun nämä uskovat Jeesukseen Kristukseen, joka on Herra.

Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala - ei filosofien.

"Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?"
(1 Kor. 1:20)

Filosofian historian kehityslinjoja (Korkman – Yrjönsuuri, Gaudeamus 1999) on teos, joka pyrkii hahmottamaan länsimaisen ihmisen ajattelussa tapahtuneita muutoksia aina antiikin kreikasta nykypäivään saakka.

Filosofian historia on merkittävältä osin myös ihmisen Jumalaa koskevan ajattelun historiaa. Korkmanin ja Yrjonsuuren kirjassa on muutamalla rivillä tiivistetty aika napakasti filosofisessa ajattelussa tapahtunut kehitys:

• Antiikki uskoi, että ikuinen totuus on olemassa, ja ihminen voi sen saavuttaa; keskiaika uskoi, että ikuinen totuus on olemassa, mutta ihminen saavuttaa sen vasta tuonpuoleisessa; kantilainen moderni filosofia katsoi ikuisen totuuden toki olevan olemassa maailmana sinänsä mutta ihmisille peruuttamattomasti tavoittamattomissa. Nietzsche katsoi oman aikansa jo huomanneen, ettei ikuista totuutta yksinkertaisesti ole edes tavoittamattomana, on vain eri perspektiiveistä muotoiltuja yksittäisiä voimattomia totuuksia. (s. 407)

Saman kappaleen voisi lukea siten, että sanat "ikuinen totuus" korvataan sanalla "Jumala" ja se olisi yhä erittäin osuva kuvaus ihmisen ajattelun radikaalista tämänpuoleistumisesta. Tämä näkyy mm. siinä kuinka uskonnon tutkiminen muuttui radikaalisti valistusajan myötä 1700-luvulta lähtien. Sitä ennen uskottiin, että kristinusko kertoo jotain todellista Jumalasta, ja että yleensäkin oli mahdollista tavoittaa aitoa tietoa Jumalasta itsestään. Teologia oli jumaluusoppia (theos – logos). Tutkittiin Jumalan asioita. Valistusajan myötä alettiin kiinnostua ihmisen uskonnollisesta kokemuksesta. Ei uskottu Jumalan itseilmoitukseen Raamatussa, eikä siihen, että Hänet voisi jotenkin tavoittaa. Joten annettiin Jumalan olla ylhäisessä tavoittamattomuudessaan. Tutkimuksen kohteen ei enää ollut Jumala – uskon objekti. Huomio kääntyi johonkin sellaiseen mikä voitiin tavoittaa: uskovaan itseensä – uskon subjektiin. Keskeiseksi muodostui hahmottaa se miten ihminen kokee Jumalan. Ihmisen kokemus, ei Jumala, muodostui tutkimuksen kohteeksi. Teologian rinnalle syntyi uskontotiede.

Mitä sitten tapahtui tuleekin aika tragikoomisella tavalla esille Korkamnin ja Yrjönsuuren kirjassa. Sitä mukaa kun ihminen menetti uskonsa “ikuiseen totuuteen” hänen huomionsa alkoi kääntyä häneen itseensä, kuten yllä oleva sitaatti kiteyttää. Ihminen kääntyi tutkimaan itseään. Hän kiinnostui suurista kysymyksistä, kuten mistä tulemme? Mitä olemme? Minne menemme? Mutta miten tällaisiin kysymyksiin voisi saada mielekkäitä vastauksia ilman Jumalaa? Yrjönsuuri – Korkman kiteyttää jälleen napakasti:

• Jos heidän [Schoppenhauerin, Nietzschen ja Kiergegaardin] filosofisilla käsityksillä on mitään muuta yhteistä, se liittyy juuri tieteellisen maailmankuvan objektiiviseen kylmyyteen ja tietynlaiseen tyhjyyteen. Heidän filosofiansa vastaa tieteen antamaan haasteeseen osoittamalla, ettei tieteellinen kokonaisselitys maailmasta kykene kertomaan, mistä me tulemme, keitä me olemme ja minne menemme. (s. 410)

Luovuttuaan uskosta Jumalaan ihminen menettää kosketuksensa todellisuuteen. Ilman Jumalaa todellisuus näyttäytyy mielettömältä. Kuinka siis ihmisellä voisi olla mitään mieltä kaiken keskellä. Filosofien pohdinnoissa koko aineellinenkin maailma tuntui häviävän tyhjiin.

Käänsin kirjan sivuja enkä tiennyt olisinko nauranut vaiko itkenyt, kun luin sivulta 412 väliotsikon Olenko minä olemassa?: "Niin Nietzsche kuin Freudkin arkipäiväistivät minuuden ja pyrkivät osoittamaan, ettei minuutta filosofisessa merkityksessä oikeastaan edes ole olemassa", kirjassa todetaan. Ihmisen ajattelun tämänpuoleistaminen oli tullut päätepisteeseensä. Enää ei ollut mitään epäiltävää, kun ei jäljellä ollut enää edes epäilijää. Universumi oli tyhjennetty!

Mieleeni palautuivat apostoli Paavalin sanat: "Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" (1 Kor. 1:20). Minusta ainakin alkoi tuntua siltä. Asettaessaan Jumalan olemassaolon epäilyksen alaiseksi ihminen alkaa menettämään kosketuksensa todellisuuteen ja ajautuu lopulta kyseenalaistamaan jopa omankin olemassaolonsa!

Apostoli Paavali oli oikeassa myös sanoessaan, että "maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa…" (j. 21). Tämän maailman viisaus ja filosofia jättävät ihmisen kylmäksi ja tyhjäksi, ja vieraannuttavat hänet itse elämän lähteestä, Jumalasta. Miten toisenlainen onkaan se todellisuus, joka kohtaa ihmistä tämän antautuessa uskomaan "Jumalan hulluuteen" – sanomaan Jeesuksen Kristuksen rististä. Tuloksena on kohtaaminen, joka täyttää ihmisen tietoisuuskentän tavalla, jollaista filosofit eivät kykene edes kuvittelemaan.

Blaise Pascal oli kuuluisa 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Kun hän kuoli, löydettiin hänen takkinsa vuorista paperilappu, jonka tämä järjen legendaarinen jättiläinen oli ommellut takkiinsa kiinni jatkuvaksi muistutukseksi Jumalan kohtaamisesta, joka kerta heitolla muutti Pascalin elämän. Paperilapun sanoissa huokuu kokemuksen intensiivisyys sydämen palo, jollaista Pascal ei ollut aikaisemmin tuntenut. Sanat ovat täynnä elämää, joka oli löytänyt tiensä matemaatikon sydämeen:

• Tämä Armon päivä 1654; Noin puoli yhdeltätoista illalla noin puoli yhteen yöllä; polttava tuli!
  Tuli! Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten.
  Turvallisuus, turvallisuus, tunne, ilo, rauha. Jeesuksen Kristuksen Jumala.
  Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Unohtaa maailma ja kaikki paitsi Jumala. Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä…ilo, ilo, ilo, ilon kyyneleet…
  (D. Martyn Lloyd-Jonesin kirjassa JOY UNSPEAKABLE , Kingsway Publications, 1994, s.114-115)

En tiedä Sinusta, mutta minä ainakin tahdon kohdata Hänet, jonka Blaise Pascal kohtasi. "Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä, " totesi kuuluisa matemaatikko ja filosofi lopulta. Evankeliumit opettavat ihmisen tuntemaan elämän. Jotta ihmisestä voisi tulla viisas hänen on ensin tultava tyhmäksi ja uskallettava uskoa sellaiseen mikä ei ole ihmisjärjellä tyhjennettävästi selitettävissä. Mikä paradoksi. Jumalan hulluus on pelastavaa hulluutta. Jumalan hulluus on sanomaa Jeesuksen rististä, joka on voima niille, jotka pelastuvat (1 Kor. 1:18). Ja "Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." (1 Kor. 1:25). Jos uskot Jeesukseen pelastut. Jos et usko, tuhoudut. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka uskoo häneen hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä … mutta, joka ei ole kuuliainen Pojalle ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh. 3:16, 36).

Kuten kristitty ajattelija Francis Schaeffer sanoi: Tule, Pyhä Kolmiyhteinen Jumala ja järkytä maailmaa jälleen! Hän puhui samasta mistä Pascal: "Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten … Jeesuksen Kristuksen Jumala…"

Sinun Jumalasi – ja minun.

Epäilijät odottavat yhä merkkiä taivaasta

”Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen hänet koetukselle. Jeesus huokasi syvään ja sanoi: ’Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta'. Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle” (Mark. 8:11).

”Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh. 7:16-17)

”Jos Jumala on olemassa rukoillaan, että tämä lasi tässä pöydällä nousee ilmaan tms.”, sanoi eräs epäilijä minulle. Ihmiset ovat muuttuneet vähän kahdessa tuhannessa vuodessa. Merkkien vaatijoita löytyy yhä. He esittävät oman kantansa epistemologisena (tiedollisena) eivätkä moraalisena ongelmana. He ovat omissa silmissään vilpittömiä epäilijöitä, jotka kyllä uskoisivat, jos vain saisivat riittävän todistuksen. Merkin.

Eräs ystävä vuosien takaa kertoi minulle uskoontuloonsa vaikuttaneen sattumuksen. Hän oli uskovan veljensä kanssa autolla liikkeellä. Matka taittui leppoisasti uskonasioista jutellen. Hengelliset asiat olivat viimeaikoina pyörineet mielessä. Matkan aikana ystäväni sai kertomansa mukaan yhtäkkiä päähänsä rukoilla salaa mielessään: ”Jumala, jos olet olemassa, pysäytä tämä auto tähän.” Hämmentyneenä pöllähtänyt ilme kasvoillaan hän katsahti vieressä istunutta veljeään, kun täysin huollettu auto sammui samassa keskelle tietä. Hetken kuluttua hän rohkeni avata suunsa ja kertoa mitä oli juuri pyytänyt.

Jumala on armollinen ja hyvä. Joskus hän vastaa tällaisiin vilpittömiin pyyntöihin. Vaatimukset ovat eri juttu. Merkkien vaatiminen Jumalalta on ongelmallista kolmesta syystä.

Ensiksi, miksi Jumalan pitäisi vastata ihmisen vaatimuksiin? Millä oikeudella luotu esittää vaatimuksia Luojalleen? Koska Jumala ei voi olla hyvä ellei hän anna merkkiä, joka täyttää jonkun henkilökohtaiset Jumalalle asettamat kriteerit sille mikä hänen mielestään on katsottava riittäväksi ja vakuuttavaksi? Uskommeko kenties, että Jumalan ”sisäinen lapsi” on niin herkkä, että hän ei kestä henkisesti sitä, että jotkut eivät ehkä häneen usko? Raamatun ilmoituksen valossa on aina ongelmallista, kun ihminen asettuu asemaan, jossa luulee voivansa esittää vaatimuksia Jumalalle.

Toiseksi, Jumala on jo antanut merkin. Useitakin. Koko ympäröivä luomakunta on suuri merkki. Sen syntyminen tyhjästä itsestään ei ole uskottava selitys. Ei myöskään ole uskottavaa, että luomakuntaa hallitsevat lait ja fysikaalisten vakioiden hienovarainen säätely juuri elämälle suotuisaksi olisivat sattuman tulosta. Astronomi Fred Hoyle on sanonut, että yhden proteiinin syntyminen sattumalta on samaa luokkaa kuin jos täyttäisi koko aurinkokunnan sokeilla, jotka ratkaisevat Rubikin kuution yhtä aikaa samalla hetkellä. Lisäksi Jeesuksen ylösnousemus kuolleista on merkki, jonka puolesta puhuva todistusaineisto on niin vakuuttava kuin vain historiallinen todistusaineisto yleensä voi olla. Se, että kaikki eivät näistä merkeistä vakuutu, ei välttämättä ole merkkien vika. Tämä johtaa meidät kolmanteen huomioon.

Kolmanneksi, ihmisen ongelma ei pääasiassa ole tiedollinen vaan moraalinen. Häneltä puuttuu halu, tai tahto, uskoa. Ilman sitä mikään merkki ei vakuuta. Vaikka Jumala loisi uuden universumin epäilijän silmien edessä, hän ei vakuutu. Jeesus ennakoi William Jamesin kuuluisan ”will-to-believe” argumentin, jonka mukaan vakuuttuminen ei milloinkaan ole pelkkä persoonaton tiedollinen prosessi ilman moraalista sitoutumista. Joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon, pääsee selville siitä, onko Jeesuksen opetus Jumalasta lähtöisin vai ei. Jamesin mukaan, jos ”uskon tahtotila” puuttuu, mikään todiste ei milloinkaan ole riittävä. Ja kuitenkin teemme Jamesin mukaan jatkuvasti elämässä päätöksiä ilman täydellistä tiedollista varmuutta, koska ratkaisun siirtämisellä voisi olla merkittäviä seuraamuksia.

Jeesuksen mukaan Jumalan löytäminen edellyttää vilpitöntä halua noudattaa Jumalan tahtoa. Merkkien vaatijat eivät ole—vaikka niin vakuuttavat itselleen ja toisille—vilpittömiä epäilijöitä. Vaatijoiden ongelma ei ole tiedollinen vaan moraalinen. Vika ei ole todisteissa, jotka—niin väitän—ovat runsaat ja vakuuttavat, vaan ”uskon tahtotilassa”. Vaatijat valittavat merkin puutetta, mutta omaksi vahingokseen he tulkitsevat kohdalleen saattuvan hiljaisuuden väärin. Jeesus on Kuningas, joka ei kumartele merkkien vaatijoita. Hän jättää heidät, astuu taas veneeseen ja menee vastarannalle (Mark. 8:11). Vaatijat eivät tarvitse merkkiä taivaasta. He tarvitsevat tehdä parannuksen.

Joulu - Jeesuksesta sittenkin on kysymys

Hyvää Joulua kaikille!

Zeitgeist elokuva on ankka!

Sain sähköpostia, jossa minulta kysyttiin ajatuksiani netissä YouTubessa suomeksikin pyörivään Zeitgeist elokuvaan. Leffa esittää, että Jeesus ei ollut historiallinen henkilö ja kristinuskon antama kuva hänestä on kopioitu muista pakanamytologioista.

Tämähän on tutkimuksessa vanhentuneen uskonnonhistoriallisen parallellismin uudelleenlämmittelyä, joka vakavasti otettavan tutkimuksen parissa on jo lähes tyystin hyljätty. Siihen törmää kuitenkin populaarissa kristinuskon vastaisessa kirjoittelussa. Nyt myös Zeitgeist elokuvassa, joka vetoaa ihmisiin paremman tiedon puutteessa.

Elokuvan pääteesi on, että Jeesus oli vain gnostilaisen kristillisen lahkon aurinkojumaluus, joka käsitys oli omaksuttu muista pakanallisista vastaavista tarinoista. Tämä, samoin kuin väite, että Jeesusta ei koskaan olisi ollut olemassa, on tietenkin sekä teologian että historian tutkimuksen kannalta täysin kestämätön väite. Mutta antaa kuvan elokuvan tasosta ja pyrkimyksistä. Moisilla tiedoilla ja väitteillä ei tenttivastauksissa pisteitä heruisi - paitsi vilkkaasta mielikuvituksesta.

Julkaisen alla hiukan muokattuna pitkähkön ja kielenhuolollisesti äikänopettajissa ahdistusta aiheuttavan vastauksen saamaani sähköpostiin. En siinä ota kantaa kaikkiin Zeitgeist elokuvan väitteisiin (esim. astrologisiin väitteisiin), mutta tällaisenaankin se antaa jotain kuvaa siitä mistä ja minkälaisista ongelmista on kysymys. Elokuvan muutkaan väitteet eivät kestä lähemmässä tarkastelussa sen paremmin kuin väitteet Krishnasta tai Horuksesta yms yms.

Lopussa on muutama hyödyllinen linkki, josta aiheeseen voi tutustua lähemmin. Tekstini on poikkeuksellisen pitkä blogia ajatellen, mutta se lukee ken jaksaa. Ja kuten aina, asiallinen palaute on tervetullutta. Etenkin jos kirjoittaa omalla nimellä.

----------------------

Hei

Kiitos kysymyksestäsi.

Mainitsemasi leffan väitteet ovat minulle tuttuja. Taannoin kävin internetissä debatin yhden kaverin kanssa koskien elokuvassakin esiintyviä väitteitä Krishnan ja Jeesuksen yhtäläisyyksistä, ja senkin vuoksi nämä väitteet ovat tulleet tutuiksi. Joskus tulevaisuudessa paneudun paremmalla ajalla ja syvyydellä analyysin leffan väitteistä. Keskityn alla vain muutamiin kohtiin.

Elokuva yrittää siis väittää, että kristinuskon opetus Jeesuksesta on vain lainattu pakanamytolgioista. Annetut vertailukohdat vaikuttavat leffassa henkeäsalpaavan samankaltaisilta. Ymmärrän, jos joku leffan nähtyään vakuuttuu. Tietämättömyyttään. Elokuvan faktuaaliset virheet ovat kuitenkin niin monilukuiset ja laajat, että olo on kuin hyttysellä nudistirannalla - en oikein tiedä mistä aloittaisin. Hankalaksi leffan tekee se, ettei siinä ole lähes lainkaan kerrottu mistä tekijät ovat tempaisseet hämmästyttävät väitteitänsä. Ne vaan esitetään vakuuttavan oloisesti ikään kuin yleisesti tunnettuina tosiasioina. Kun sitten lähtee kaivelemaan asioita tarkemmin, vaikkapa alkuperäislähteiden valossa, niin paljastuu, että väitteet ovat suurimmaksi osaksi puutaheinää. Sielläkin missä jotain yhtäläisyyksiä voidaan nähdä yhtäläisyydet sekä niistä vedetyt johtopäätökset ovat mielikuvituksellisia ja perusteettomia (kuten, että 12 opetuslasta vastaavat astrologisia symboleja), tai äärimmäisen pinnallisia (keisareita kutsuttiin ”pelastajaksi” tai ”Jumalan pojaksi”).

Aloitan siitä minkä parhaiten tunnen - Krishna ja Jeesus.

Elokuvassa väitetään, että Krishna syntyi Devaki nimisestä neitsyestä ja syntymää ennakoi tähti-ilmiö idässä, Krishan väitetään tehneen ihmeitä opetuslastensa kanssa ja kuoltuansa nousseen ylös kuolleista. Eräs neplalilainen ystäväni katsoi minua kummeksuen kun kysyin häneltä, että tunteeko hän entisenä hinduna kertomusta Krishnan neitseellisestä syntymästä. Ei ollut koskaan kuullutkaan. Tosiasia on, että Krishnan elämänvaiheista kertovat hindulaiset lähteet - joihin olen tutustunut - eivät anna tukea leffan väitteille. Relevantteja lähteitä tässä yhteydessä ovat Bhagvata-Purana sekä Harivamsa. Bhagavadgitassa esitellään vain Krishnan opetusta, eikä siitä löydy Krishnan syntymä ja lapsuuskertomuksia, tai elämänvaiheita yleensä, joten se ei lähteenä ole olennainen leffan väitteiden kannalta.

Ensimmäinen ongelma on se, että molemmat Krishan elämästä kertovat lähteet ovat syntyneet satoja vuosia kristinuskon jälkeen! Ne on kirjoitettu / koottu kauan sen jälkeen, kun kristinusko tuli Intiaan. Rutgersin yliopiston professori tri Edwin Bryant on hindulaisuuden tutkija. Bryantin mukaan Bhagvata-Purana - joka on Krishan elämästä kertova teos - on peräisin kenties ennen 600-lukua jKr. Useiden tutkijoiden mukaan sitä pidetään vasta 1000-luvulla jKr. syntyneenä! Kalifornian yliopiston hindulaisia tekstejä käsitteleän nettisivuston mukaan tämä lähde ajoitetaan vaihtelevasti 400-1000 luvuille jKr. Melkoinen haarukka ja epävarmuus. Mutta joka tapauksessa useita satoja vuosia evankeliumeja myöhäisempi. Sama pitää paikkansa toisesta Krishnan elämästä kertovasta lähteestä. Harivamsa on syntynyt Bryantin mukaan joskus 300–500-luvuilla jKr. Siis jälleen kauan evankeliumien syntymisen jälkeen.

Jos siis Krishnan ja Jeesuksen kertomusten välillä on löydettävissä yhtään mitään yhtäläisyyksiä ja mietitään kumpi on saanut vaikutteita kummalta, niin vastaus on selvä ainakin hindulaisuuden tutkijalle Benjamin Walkerille, joka on tehnyt laajan tutkimuksen hindulaisuuteen liittyen: “The Hindu World: An Encyclopedic Survey of Hinduism” (löytyy Amazonista). Siinä hän mm. vertailee Jeesuksen syntymä, lapsuus ja jumaluuteen liittyviä kertomuksia ja jäljittää näiden vastaavien tarinoiden ajallisesti myöhäistä kehittymistä hindulaisissa legendoissa ja toteaa: ”ei ole epäilystäkään siitä, että hindut lainasivat kertomukset (kristinuskosta), mutta eivät nimeä.” ("[t]here can be no doubt that the Hindus borrowed the tales [from Christianity], but not the name.").

Mutta Zeitgeist leffan väitteiden kannalta ongelmallisinta on, että mitään leffan väitteistä ei löydy noista Krishnan elämästä kertovista erittäin myöhäisistä hindulaisista lähteistä (Bhagvata-Purana ja Harivamsa). Olen nuo tarinat käynyt henkilökohtaisesti läpi ja yllätykseni oli melkoinen, kun sieltä ei haravoimallakaan löydy tuollaista, vaikka joku minulle aikanaan kivenkovaan niin väitti. Krishna ei syntynyt neitsyestä, koska hän oli äitinsä Devakin kahdeksas lapsi(!). Stoorin mukaan tyrannikuningas Kamsa sulki Krishnan äidin Devakin ja tämän aviopuolison vankityrmään ja surmasi kuusi ensimmäistä lasta. Seitemäs taisi kuolla keskenmenoon (tai jotain epämääräistä tapahtui) ja Krishna selvisi synnyttyään ihmeen omaisesti livahtamaan tyrannin kynsistä. Tarina ei kerro mitä Devaki ja Vasuveda aikansa kuluksi tyrmän suljettujen ovien takana tekivät. Mutta seurauksena oli monta lasta :) Ihan heti ei kuitenkaan tule mieleen, että kyse olisi neitseellisestä syntymästä. Toisaalla Krishnan sikiämiseen liitetään jotain ihmeenomaista. Mutta, kuten sanottu, Krishna ei silti syntynyt neitsyestä (eikä voida edes puhua neitseellisestä sikiämisestä evankeliumeihin rinnastettavass mielessä), koska Devakilla ja Vasuvedallahan oli jo seitsemän lasta ennen Krishnaa.

Krishnan kertomuksessa ei ole mitään viitteitä idässä näkyvään tähti-ilmiöön ja/tai sellaisen perässä lasta katsomaan kaukaa tulleisiin tietäjiin / viisaisiin. Kertomuksen mukaan luomakunnassa vallitsi Krishnan syntymähetkellä suuri harmonia ja astrologiset asetelmat taivaalla olivat "hyvät", tähdet tuikkivat kirkkaasti taivaalla, linnut ja mehiläiset laulelivat sulosti, joet virtasivat kristallin kirkkaina, taivaalliset olennot (jumalat) tanssahtelivat ja lauloivat omissa sfääreissääin iloisesti ja tiputtelivat kukkien terälehtiä etc. Mitään tietäjiä itäisiltä mailta ei tullut tuomaan lahjoja vankityrmään, jossa Krishna syntyi. Myöhemmin Krishnan isä vei Krishnan turvaan veljensä Nandan luokse Gokulin lehmipaimenten kylään (Krishnahan kuvataan hindumytologioissa juuri lehmipaimenena - Jeesus oli puuseppä ammatiltaan by the way). Siellä lapsen syntymän kunniaksi järjestetään juhlat, jonne tuli mm. hindulaisia brahmiineja (olisivatko nämä sitten niitä viisaita?). Ei kuitenkaan minkään tähden johdattamina, vaan koska tarinan mukaan Nanda oli heidät kutsunut, kuten muutkin kyläläiset. Brahmiineja kunnioitettiin antamalla heille kaikenlaisia lahjoja. Nanda antoi heille mm. koristeltuja lehmiä ja seesamin siemeniä ja kullalla kirjailtuja vaatteita. Mutta brahmiinit eivät antaneet mitään lahjoja vaikkapa Krishnalle. Ei tähdenjohdattamisia, ei kaukaa vierailta mailta tulleita idän tietäjiä tuomassa lahjoja lapselle, ei lehmipaimenille ilmestyvää taivaallista joukkoa, joka ohjaisi lapsen syntymäpaikkaan, vaan paikallisen kyläyhteisön ja lähialueen populaa ja uskonnollsia arvohenkilöitä, jotka Nandan toimesta nimenomaan kutsuttiin paikalle juhlimaan lapsen syntymistä. Tällaista kutsujuhlaa ei Jeesukselle koskaan kerrota järjestetyn hänen syntymänsä yhteydessä.

Ehkä tässä voi kuitenkin kaukaisesti nähdä jotain samankaltaista Jeesuksen syntymäkertomuksen kanssa. Mahdollisesti juuri tämä (samoin kuin aiemmin kertomuksessa vastaan tuleva tyrannikuningas Kamsan jonkinsortin käsky tai ainakin suostumus tappaa kaikki lähialueen lapset, jotka ovat noin 10 päivän ikäisiä) on juuri sitä mistä yllä mainitsemani hindulaisuuden tutkija Benjamin Walker lähteiden myöhäisyyden vuoksi sanoo, että hindulaiset ovat saaneet aihioita tarinoihinsa kristinuskosta, koska Krishnamyytin lähteet ovat selvästi myöhäisempiä kuin kristinuskon vaikutus Intiassa. Mutta kun itse lukee kertomuksen niin nämäkin yhteydet tuntuvat loppujen lopuksi erittäin pinnallisilta ja sattumanvaraisilta minusta. Korkeintaan on kysymys jostain todella pintapuolisista ja yleisluontoisista ääriviivoissa. Niiden korostaminen ei tee oikeutta piirteille, jotka tyystin poikkeavat evankeliumien syntymäkertomuksista.

Krishnaa ei ristiinnaulittu (hän kuoli metsästäjän harhanuoleen). Krishna kohoaa kuoltuaan jonnekin ylöspäin, mutta tästä on vaikea johtaa mitään yhteyttä evankeliumien ajatuksen ruumiillisesta kuolleistanousemisesta, joka on ihan eri asia kuin vain kohota jossain muodossa ylöspäin. Hindulaisuus ei yleensäkään opeta ylösnousemusta vaan reinkarnaatiota, joka on aivan eri asia. Ja jälleen kerran, Walkerin sanat on syytä muistaa: Hindulaiset krishnalegendat ovat kristinuskoa myöhäisempiä ja saaneet niistä vaikutteita. Ei päinvastoin, kuten Zeitgeist yrittää väittää.

Tämän verran Krishnasta.

Monien mytologisten hahmojen ja jumalolentojen syntymään ja/tai sikiämiseen liitetään yhtä sun toista ihmeellistä ja ihmeenkin omaista. Mutta evankeliumeihin rinnastettavaa neitseellistä syntymistä niissä ei ole. Pakanamytolgioissa lähes poikkeuksetta jumalat ovat muodossa tai toisessa sukupuoliyhteydessä väitetyn "neitsyen" kanssa. Evankeliumeihin ei sisälly mitään tällaista sukupuolisen aktin vivavahdetta kun puhutaan Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä ja syntymästä. Nainen, joka on ollut vaikkapa Zeuksen kanssa "niinku silleen" ei ole neitsyt :) Kuten ei myöskään nainen, joka - kuten Krishnan tapauksessa - on luonnollista tietä jo hankkinut ja saanut useampia lapsia ennen mytologisen jumaluuden ihmeellistä syntymistä.

Leffan alkupuolella väitetään Horuksesta, että tämä egyptiläinen mytologinen jumaluus syntyi neitsyestä 25.joulukuuta, kastettiin 30 vuoden ikäisenä, hänellä oli 12 opetuslasta, hänet ristinnaulittiin ja nousi ylös kuolleista. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa, eivätkä ole todennettavissa Horuksesta kertovista lähteistä.

Yksikään leffassa mainituista esimerkeistä ei sisällä neitseellistä syntymää, ristinkuolemaa ja / tai juutalais-kristilliseen ruumiin ylösnousemukseen rinnastettavissa olevaa tapahtumaa (kolmantena tai muunakaan päivänä). Ei yksikään. Leffa luetteloi väitettyjä samankaltaisuuksia siteeraamatta ainuttakaan asiantuntijaa. Ei ihme, sillä kukapa haluaisi pilata akateemisen uskottavuutensa esittällä, kuten elokuvassa, ettei Jeesus koskaan ole ollut olemassa. Leffan väitetyt samankaltaisuudet yksinkertaisesti ohenevat olemattomiin kun aletaan tutkia lähteitä tarkemmin. Tämä koskee niin Horusta, Attista, Krishnaa (josta kirjoitin seikkaperäisemmin yllä), Dinoysiosta, Mithraa etc. Katsojien hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa kun leffa ei esitä näiden väitteiden tueksi yhtään ainoata lähdettä, eikä haastattele ainuttakaan kyseisten mytologioiden asiantuntijaa.

Netistä löytyy eräs oivallinen populaari, mutta hyvin viiteeistetty, analyysi Zeitgeist elokuvasta soitteesta: http://www.xanga.com/JB_Fidei_Defensor/638110989/zeitgeist-rebuttal-speech.html. Loppuyhteenvedossa kirjoittaja toteaa kokoavasti ja osuvasti leffan heikkoudet, johon voin helposti yhtyä sen perusteella mitä leffasta ja siihen liittyvistä asioista tiedän:

1. Zeitgeist vääristelee kaikkien siinä mainittujen uskontojen peruskertomusten tosiasiallista sisältöä. Tämä koskee Jeesusta, Attista, Dionysiosta, Krishnaa, Mithraa, Horusta, Adonista, Buddhaa ja monia muita. Tehdyt vertailut ovat virheellisiä.
2. Zeitgeist yksinkertaistaa liiaksi muiniaisia myyttejä ja tukeutuu ei-akateemiseen sekundaari lähteistöön sen sijaan että se perustaisi väitteensä akateemiseen sekundaari tai suoraan primaarilahteisöön.
3. Osa Zeitgeistin käyttämistä lähteistä yksinkertaisesti keksii aineistoa siinä toivossa, että kukaan ei huomaa.
4. Zeitgeist perustuu astronomisille ja astrologisille ajatuksille, jotka eivät istu käsiteltävään aikaan.

Lyhyesti todettuna: Zeitgeist on kaikilla mittareilla mitattuna täysi ankka. Se on viihdyttävä propagandaelokuva.

Ystävällisin terveisin ja aurinkoista kevättä

Pasi Turunen

PS: Pari tutustumisen arvoista ja hyvin viiteistettyä, mutta vaativaa (englanninkielistä), linkkiä:

http://www.thedevineevidence.com/pagan_copycat.html

http://www.tektonics.org/copycat/copycathub.html

http://www.christian-thinktank.com/copycatwho1.html