Jeesuksen Golf-pallo – Juuri kun luulit, ettei Herra kuule rukouksiasi, niin…

”Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:25-28)

Minua on kiehtonut ja koskettanut Johanneksen evankeliumin lopusta löytyvä kuvaus Jeesuksen ilmestymisestä epäilevälle Tuomakselle.

Tietysti voisin taas kirjoittaa tutusta teemasta: uskosta, joka ei perustu näkemiseen. Mutta minua kiehtoo tässä kohtaamisessa eräs toinen seikka.

Kun Jeesus viimein ilmestyi myös Tuomakselle hän tiesi tarkkaan mitä tämä oli aiemmin sanonut. ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani…” Tuomas oli sanonut. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni…” sanoi Jeesus heti hänelle ilmestyessään.

Miten Jeesus saattoi tietää mitä Tuomas oli puhunut, vaikka ei ollut edes läsnä kuulemassa?

Vai oliko sittenkin?

Tähän Jeesuksen ja Tuomaksen kohtaamiseen kätkeytyy sanoinkuvaamaton rohkaisun sanoma.

Jeesus kuulee meitä silloinkin, kun luulemme, ettei hän meitä kuule. Hän kuulee, vaikka meistä tuntuu siltä, ettei hän ole lainkaan läsnä.

Emme näe häntä. Kuitenkin hän kuulee ja tietää. Hän tietää meidän hätämme, kipumme, epäilyksemme, koetuksemme. Hän tietää, vaikka meistä tuntuisi, ettei Jeesus ole lähimaillakaan, kun meihin koskee. 

Mieleeni palautuu usein tapaus vuosien takaa ajalta, jolloin Patmos Lähetyssäätiö piti säännöllisiä hengellisiä kokouksia Harjukatu 2:ssa Helsingin Kristillisessä Keskuksessa.

Noihin aikoihin palvelimme  vaimoni, Parvinin, kanssa usein yhdessä siten, että minä saarnasin Jumalan sanaa ja rukouspalvelun alkaessa pyysin hänet rinnalleni rukoilemaan. Toki teemme tätä yhä vieläkin silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Vaimoni on armoitettu esirukoilija. Esirukoilijan sydämellä varustettu. Mutta myös Pyhän Hengen antamalla profetoimisen ja näkijän lahjalla varustettu ihminen.

Yhtenä tällaisena iltana Kristillisessä Keskuksessa pyysin vaimoni jälleen saarnani päätteeksi rinnalleni rukoilemaan. Hetkisen rukoiltuaan hän nosti katseensa kohti yleisöä ja sanoi: ”Herra näytti minulle näyssä naishenkilön. Näin sinut seisomassa kotona peilin edessä ennen kuin lähdit tähän kokoukseen. Katselit kuvaasi ja itkit ja kyselit Herralta miksi Hän ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoi minulle: Hän on kuullut sinun rukouksesi. Tule tänne eteen, niin rukoilemme puolestasi”

Monien vastaavanlaisten rukoushetkien joukosta tämä on erityisesti vuosien varrelta jäänyt mieleeni. Sen muisteleminen herkistää minut vieläkin. Näen yhä mielessäni elävästi kuinka Kristillisen Keskuksen kokousauditorion aivan perimmäisiltä istuimilta nousee ylös täysin ventovieras naishenkilö, raivaa tiensä vieressä istujien ohitse käytävälle ja astelee määrätietoisin askelin käytävää pitkin luoksemme salin etuosaan. Seuratessani hänen tuloaan huomaan hänen pyyhkivän kyyneleitä, jotka valuvat valtoimenaan.

”Minä olen se nainen”, hän nyyhkytti pysähdyttyään meidän eteemme. ”Juuri ennen tänne tuloa seisoin peilin edessä kysellen miksi Jumala ei minua kuule."

Miten kukaan saattoi tietää mitä hän ennen kokousta yksinäisyydessä oli tehnyt ja rukoillut? Kukaan ihminen ei ollut nähnyt tai kuullut mitä hän oli kotona tehnyt ennen kokousta. Herra, joka on aina läsnä kuitenkin tiesi ja rohkaisi häntä Pyhän Hengen välittämän profeetallisen viestin kautta luottamaan siihen, että Jumala on häntä kuullut.

Toinenkin tapaus monien joukosta palautuu tähän yhteyteen mieleeni. 

Olimme Turun VPK:n salissa monia vuosia sitten avustamassa esirukouspalvelussa Leo Mellerin kokouksessa. Leo oli saarnannut ja oli aika avata alttarihetki. Ihmiset saivat tulla pyytämään esirukousta puolestaan.

Rukoilimme vaimoni kanssa monien apua etsivien kanssa pyytäen Jumalalta apua heidän elämänsä tilanteisiin. En muista siitä tilanteesta kuin kaksi asiaa. Pitkän seisomisen seurauksena jalkojani särki sekä naishenkilön, joka pyysi esirukousta elämäntilanteessa, jossa koki itsensä neuvottomaksi ja ahdistuneeksi. Hän ei tarkemmin kertonut mistä oli kysymys, mutta pyysi rukoilemaan puolestaan. Mehän rukoilimme.

Rukoiltuamme vaimoni nosti päänsä ja sanoi naiselle hiukan epäröiden: ”En oikein tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta näin sinut Golf-mailan kanssa. Sinä yritit sohia palloa reikään ja olit turhautunut, kun se ei tahtonut mennä sisään. Mutta lopulta sinä sait sen reikään."

Minä olin lähinnä vaivautunut tilanteesta. Puhe Golf-mailoista ja palloista tuntui niin eriskummalliselta. Lapselliselta. Sitä paitsi se ei tuntunut yhtään ”hengelliseltä”. Mitä taivaallista siinä nyt oli puhua Golfista rukoushetkessä. Miksi ihmeessä Herra tällaista näyttäisi, ajattelin mielessäni. Mahtoiko vaimoni nyt innostua liikaa. Mutta pidin mölyt mahassa ja nielin saarnamiehen ylpeyteni.

”Toi kuvastaa just mun tilannettani tilanteeni”, nainen tokaisi.

"Ehkä Herra halusi rohkaista sinua luottamaan siihen, että lopulta asiat järjestyvät," vaimoni sanoi, ja jatkoi hieman hämmentyneenä: ”Minä en vain oikein ymmärrä miksi Herra tällaista minulle näytti - Golf-pallon ja mailan”

”Minä tiedän!” nainen vastasi tomerasti. Asiassa ei tuntunut olevan hänelle mitään epäselvää. ”Minun mieheni on ostanut meille ensi viikoksi Golf-kurssin ja me menemme sinne yhdessä ensi viikolla!”

Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle ylösnousemisensa jälkeen hän teki tälle selväksi, että hän tiesi kaiken mitä Tuomas oli sanonut, vaikka Tuomas ei häntä siinä tilanteessa nähnytkään. Herra oli silti läsnä.

Ehkä sinäkin olet rukoillut elämäsi vaikeuksien keskellä ja luullut, ettei Jumala sinua kuule. Miten rohkaisevaa onkaan tietää, että Herra Jeesus tuntee meidät, tietää tarpeemme, ja kuulee meitä ahdistuksessamme.

Silloinkin, kun ajattelemme olevamme aivan yksin ongelmiemme kanssa ja luulemme huutavamme tyhjyyteen emme sittenkään ole unohdettuja emmekä yksin. Herra Jeesus itse vakuuttaa sanassaan sinulle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”.

Hän kuulee rukouksemme ja tietää hätämme silloinkin, kun meistä tuntuu, ettei hän ole edes läsnä. Ajallansa hän vastaa ja ilmestyy avuksi. Tavalla tai toisella.

Älä anna periksi.

Epäilijät odottavat yhä merkkiä taivaasta

”Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen hänet koetukselle. Jeesus huokasi syvään ja sanoi: ’Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta'. Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle” (Mark. 8:11).

”Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh. 7:16-17)

”Jos Jumala on olemassa rukoillaan, että tämä lasi tässä pöydällä nousee ilmaan tms.”, sanoi eräs epäilijä minulle. Ihmiset ovat muuttuneet vähän kahdessa tuhannessa vuodessa. Merkkien vaatijoita löytyy yhä. He esittävät oman kantansa epistemologisena (tiedollisena) eivätkä moraalisena ongelmana. He ovat omissa silmissään vilpittömiä epäilijöitä, jotka kyllä uskoisivat, jos vain saisivat riittävän todistuksen. Merkin.

Eräs ystävä vuosien takaa kertoi minulle uskoontuloonsa vaikuttaneen sattumuksen. Hän oli uskovan veljensä kanssa autolla liikkeellä. Matka taittui leppoisasti uskonasioista jutellen. Hengelliset asiat olivat viimeaikoina pyörineet mielessä. Matkan aikana ystäväni sai kertomansa mukaan yhtäkkiä päähänsä rukoilla salaa mielessään: ”Jumala, jos olet olemassa, pysäytä tämä auto tähän.” Hämmentyneenä pöllähtänyt ilme kasvoillaan hän katsahti vieressä istunutta veljeään, kun täysin huollettu auto sammui samassa keskelle tietä. Hetken kuluttua hän rohkeni avata suunsa ja kertoa mitä oli juuri pyytänyt.

Jumala on armollinen ja hyvä. Joskus hän vastaa tällaisiin vilpittömiin pyyntöihin. Vaatimukset ovat eri juttu. Merkkien vaatiminen Jumalalta on ongelmallista kolmesta syystä.

Ensiksi, miksi Jumalan pitäisi vastata ihmisen vaatimuksiin? Millä oikeudella luotu esittää vaatimuksia Luojalleen? Koska Jumala ei voi olla hyvä ellei hän anna merkkiä, joka täyttää jonkun henkilökohtaiset Jumalalle asettamat kriteerit sille mikä hänen mielestään on katsottava riittäväksi ja vakuuttavaksi? Uskommeko kenties, että Jumalan ”sisäinen lapsi” on niin herkkä, että hän ei kestä henkisesti sitä, että jotkut eivät ehkä häneen usko? Raamatun ilmoituksen valossa on aina ongelmallista, kun ihminen asettuu asemaan, jossa luulee voivansa esittää vaatimuksia Jumalalle.

Toiseksi, Jumala on jo antanut merkin. Useitakin. Koko ympäröivä luomakunta on suuri merkki. Sen syntyminen tyhjästä itsestään ei ole uskottava selitys. Ei myöskään ole uskottavaa, että luomakuntaa hallitsevat lait ja fysikaalisten vakioiden hienovarainen säätely juuri elämälle suotuisaksi olisivat sattuman tulosta. Astronomi Fred Hoyle on sanonut, että yhden proteiinin syntyminen sattumalta on samaa luokkaa kuin jos täyttäisi koko aurinkokunnan sokeilla, jotka ratkaisevat Rubikin kuution yhtä aikaa samalla hetkellä. Lisäksi Jeesuksen ylösnousemus kuolleista on merkki, jonka puolesta puhuva todistusaineisto on niin vakuuttava kuin vain historiallinen todistusaineisto yleensä voi olla. Se, että kaikki eivät näistä merkeistä vakuutu, ei välttämättä ole merkkien vika. Tämä johtaa meidät kolmanteen huomioon.

Kolmanneksi, ihmisen ongelma ei pääasiassa ole tiedollinen vaan moraalinen. Häneltä puuttuu halu, tai tahto, uskoa. Ilman sitä mikään merkki ei vakuuta. Vaikka Jumala loisi uuden universumin epäilijän silmien edessä, hän ei vakuutu. Jeesus ennakoi William Jamesin kuuluisan ”will-to-believe” argumentin, jonka mukaan vakuuttuminen ei milloinkaan ole pelkkä persoonaton tiedollinen prosessi ilman moraalista sitoutumista. Joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon, pääsee selville siitä, onko Jeesuksen opetus Jumalasta lähtöisin vai ei. Jamesin mukaan, jos ”uskon tahtotila” puuttuu, mikään todiste ei milloinkaan ole riittävä. Ja kuitenkin teemme Jamesin mukaan jatkuvasti elämässä päätöksiä ilman täydellistä tiedollista varmuutta, koska ratkaisun siirtämisellä voisi olla merkittäviä seuraamuksia.

Jeesuksen mukaan Jumalan löytäminen edellyttää vilpitöntä halua noudattaa Jumalan tahtoa. Merkkien vaatijat eivät ole—vaikka niin vakuuttavat itselleen ja toisille—vilpittömiä epäilijöitä. Vaatijoiden ongelma ei ole tiedollinen vaan moraalinen. Vika ei ole todisteissa, jotka—niin väitän—ovat runsaat ja vakuuttavat, vaan ”uskon tahtotilassa”. Vaatijat valittavat merkin puutetta, mutta omaksi vahingokseen he tulkitsevat kohdalleen saattuvan hiljaisuuden väärin. Jeesus on Kuningas, joka ei kumartele merkkien vaatijoita. Hän jättää heidät, astuu taas veneeseen ja menee vastarannalle (Mark. 8:11). Vaatijat eivät tarvitse merkkiä taivaasta. He tarvitsevat tehdä parannuksen.