tiistai 20. tammikuuta 2009

Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala - ei filosofien.

"Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?"
(1 Kor. 1:20)


Filosofian historian kehityslinjoja (Korkman – Yrjönsuuri, Gaudeamus 1999) on teos, joka pyrkii hahmottamaan länsimaisen ihmisen ajattelussa tapahtuneita muutoksia aina antiikin kreikasta nykypäivään saakka.

Filosofian historia on merkittävältä osin myös ihmisen Jumalaa koskevan ajattelun historiaa. Korkmanin ja Yrjonsuuren kirjassa on muutamalla rivillä tiivistetty aika napakasti filosofisessa ajattelussa tapahtunut kehitys:
  • Antiikki uskoi, että ikuinen totuus on olemassa, ja ihminen voi sen saavuttaa; keskiaika uskoi, että ikuinen totuus on olemassa, mutta ihminen saavuttaa sen vasta tuonpuoleisessa; kantilainen moderni filosofia katsoi ikuisen totuuden toki olevan olemassa maailmana sinänsä mutta ihmisille peruuttamattomasti tavoittamattomissa. Nietzsche katsoi oman aikansa jo huomanneen, ettei ikuista totuutta yksinkertaisesti ole edes tavoittamattomana, on vain eri perspektiiveistä muotoiltuja yksittäisiä voimattomia totuuksia. (s. 407)
Saman kappaleen voisi lukea siten, että sanat "ikuinen totuus" korvataan sanalla "Jumala" ja se olisi yhä erittäin osuva kuvaus ihmisen ajattelun radikaalista tämänpuoleistumisesta. Tämä näkyy mm. siinä kuinka uskonnon tutkiminen muuttui radikaalisti valistusajan myötä 1700-luvulta lähtien. Sitä ennen uskottiin, että kristinusko kertoo jotain todellista Jumalasta, ja että yleensäkin oli mahdollista tavoittaa aitoa tietoa Jumalasta itsestään. Teologia oli jumaluusoppia (theos – logos). Tutkittiin Jumalan asioita. Valistusajan myötä alettiin kiinnostua ihmisen uskonnollisesta kokemuksesta. Ei uskottu Jumalan itseilmoitukseen Raamatussa, eikä siihen, että Hänet voisi jotenkin tavoittaa. Joten annettiin Jumalan olla ylhäisessä tavoittamattomuudessaan. Tutkimuksen kohteen ei enää ollut Jumala – uskon objekti. Huomio kääntyi johonkin sellaiseen mikä voitiin tavoittaa: uskovaan itseensä – uskon subjektiin. Keskeiseksi muodostui hahmottaa se miten ihminen kokee Jumalan. Ihmisen kokemus, ei Jumala, muodostui tutkimuksen kohteeksi. Teologian rinnalle syntyi uskontotiede.

Mitä sitten tapahtui tuleekin aika tragikoomisella tavalla esille Korkamnin ja Yrjönsuuren kirjassa. Sitä mukaa kun ihminen menetti uskonsa “ikuiseen totuuteen” hänen huomionsa alkoi kääntyä häneen itseensä, kuten yllä oleva sitaatti kiteyttää. Ihminen kääntyi tutkimaan itseään. Hän kiinnostui suurista kysymyksistä, kuten mistä tulemme? Mitä olemme? Minne menemme? Mutta miten tällaisiin kysymyksiin voisi saada mielekkäitä vastauksia ilman Jumalaa? Yrjönsuuri – Korkman kiteyttää jälleen napakasti:
  • Jos heidän [Schoppenhauerin, Nietzschen ja Kiergegaardin] filosofisilla käsityksillä on mitään muuta yhteistä, se liittyy juuri tieteellisen maailmankuvan objektiiviseen kylmyyteen ja tietynlaiseen tyhjyyteen. Heidän filosofiansa vastaa tieteen antamaan haasteeseen osoittamalla, ettei tieteellinen kokonaisselitys maailmasta kykene kertomaan, mistä me tulemme, keitä me olemme ja minne menemme. (s. 410)
Luovuttuaan uskosta Jumalaan ihminen menettää kosketuksensa todellisuuteen. Ilman Jumalaa todellisuus näyttäytyy mielettömältä. Kuinka siis ihmisellä voisi olla mitään mieltä kaiken keskellä. Filosofien pohdinnoissa koko aineellinenkin maailma tuntui häviävän tyhjiin.

Käänsin kirjan sivuja enkä tiennyt olisinko nauranut vaiko itkenyt, kun luin sivulta 412 väliotsikon Olenko minä olemassa?: "Niin Nietzsche kuin Freudkin arkipäiväistivät minuuden ja pyrkivät osoittamaan, ettei minuutta filosofisessa merkityksessä oikeastaan edes ole olemassa", kirjassa todetaan. Ihmisen ajattelun tämänpuoleistaminen oli tullut päätepisteeseensä. Enää ei ollut mitään epäiltävää, kun ei jäljellä ollut enää edes epäilijää. Universumi oli tyhjennetty!

Mieleeni palautuivat apostoli Paavalin sanat: "Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" (1 Kor. 1:20). Minusta ainakin alkoi tuntua siltä. Asettaessaan Jumalan olemassaolon epäilyksen alaiseksi ihminen alkaa menettämään kosketuksensa todellisuuteen ja ajautuu lopulta kyseenalaistamaan jopa omankin olemassaolonsa!

Apostoli Paavali oli oikeassa myös sanoessaan, että "maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa…" (j. 21). Tämän maailman viisaus ja filosofia jättävät ihmisen kylmäksi ja tyhjäksi, ja vieraannuttavat hänet itse elämän lähteestä, Jumalasta. Miten toisenlainen onkaan se todellisuus, joka kohtaa ihmistä tämän antautuessa uskomaan "Jumalan hulluuteen" – sanomaan Jeesuksen Kristuksen rististä. Tuloksena on kohtaaminen, joka täyttää ihmisen tietoisuuskentän tavalla, jollaista filosofit eivät kykene edes kuvittelemaan.

Blaise Pascal oli kuuluisa 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Kun hän kuoli, löydettiin hänen takkinsa vuorista paperilappu, jonka tämä järjen legendaarinen jättiläinen oli ommellut takkiinsa kiinni jatkuvaksi muistutukseksi Jumalan kohtaamisesta, joka kerta heitolla muutti Pascalin elämän. Paperilapun sanoissa huokuu kokemuksen intensiivisyys sydämen palo, jollaista Pascal ei ollut aikaisemmin tuntenut. Sanat ovat täynnä elämää, joka oli löytänyt tiensä matemaatikon sydämeen:
  • Tämä Armon päivä 1654; Noin puoli yhdeltätoista illalla noin puoli yhteen yöllä; polttava tuli!
    Tuli! Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten.
    Turvallisuus, turvallisuus, tunne, ilo, rauha. Jeesuksen Kristuksen Jumala.
    Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Unohtaa maailma ja kaikki paitsi Jumala. Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä…ilo, ilo, ilo, ilon kyyneleet…
    (D. Martyn Lloyd-Jonesin kirjassa JOY UNSPEAKABLE , Kingsway Publications, 1994, s.114-115)
En tiedä Sinusta, mutta minä ainakin tahdon kohdata Hänet, jonka Blaise Pascal kohtasi. "Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä, " totesi kuuluisa matemaatikko ja filosofi lopulta. Evankeliumit opettavat ihmisen tuntemaan elämän. Jotta ihmisestä voisi tulla viisas hänen on ensin tultava tyhmäksi ja uskallettava uskoa sellaiseen mikä ei ole ihmisjärjellä tyhjennettävästi selitettävissä. Mikä paradoksi. Jumalan hulluus on pelastavaa hulluutta. Jumalan hulluus on sanomaa Jeesuksen rististä, joka on voima niille, jotka pelastuvat (1 Kor. 1:18). Ja "Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." (1 Kor. 1:25). Jos uskot Jeesukseen pelastut. Jos et usko, tuhoudut. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka uskoo häneen hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä … mutta, joka ei ole kuuliainen Pojalle ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh. 3:16, 36).

Kuten kristitty ajattelija Francis Schaeffer sanoi: Tule, Pyhä Kolmiyhteinen Jumala ja järkytä maailmaa jälleen! Hän puhui samasta mistä Pascal: "Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten … Jeesuksen Kristuksen Jumala…"

Sinun Jumalasi – ja minun.

20 kommenttia:

Kaija kirjoitti...

Quote:
>>Luovuttuaan uskosta Jumalaan ihminen menettää kosketuksensa todellisuuteen. Ilman Jumalaa todellisuus näyttäytyy mielettömältä.<<

Onko näin?
Oman kokemukseni mukaan asioiden merkitykset vain muuttuvat. Maailma on mieletön jopa Jumalan kanssa.

"Everything that happened here, happened for a reason"
Näin sanoi John Locke sarjassa 'Lost'. :)
Ja kyseinen henkilö perustuu kai samannimiseen filosofiin. En ole perehtynyt kyseisen filosofin ajatuksiin sen syvemmin, mutta kai kysymys on ennaltamäärätyn kohtalon ja vapaan tahdon ristiriidasta.

Joten, miten siis on; onko Jumala ennaltamäärännyt kaiken vaiko tapahtuuko kaikki vapaasti langenneessa luomakunnassa? Vai miten?

Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan olemuksen pohtiminen vie auttamatta filosofisiin kysymyksiin. Näistä kysymyksistä ei tietenkään järjellä pääse mihinkään. Joten siinä on filosofian loppu.

Maailma on mieletön, uskoi tai sitten oli uskomatta Jumalaan.

Olisi mieletöntä jos kaikki olisi ennaltamäärättyä; silloinhan Jumala olisi ikäänkuin määrännyt suuren osan ihmisiä Helvettiin.

Olisi mieletöntä jos kaikki ei olisi ennaltamäärättyä; silloinhan Jumala ei olisi kaikkitietävä ja kaikkialla läsnäoleva (ajassa). Hän sanoo olevansa Alfa ja Omega, alku ja loppu.

Mieletön, mieletön maailma! :)

Kerrostalon profeetta kirjoitti...

Filosofialla on aika vähän tekemistä viisauden kanssa. Viisaus unohdettiin kristillisyydessäkin joskus 300-luvulla, kun Konstantinus päätti perustaa kirkon. Varhaiskristittyjen (=Jeesuksen) opetuksien tilalle tuli silloin teologinen hölpänpölppä.

Ja sama meininki jatkuu epäilemättä nykyäänkin. Todella harvalla ihmisellä on mitään käsitystä Jeesuksen todellisesta sanomasta. Kirkko johtaa kaikkia harhaan. Myös sinua, Pasi.

Mutta kyllä minä tiedän, ettet sinä tätä kommenttia julkaise.

Pasi Turunen kirjoitti...

Joskus käänteispsykologia toimii :)

Mutta kerro vielä mikä se Jeesuksen "todellinen sanoma" oli, joka 300-luvulla hukattiin ja on yhä hukassa. Lyhyesti pliis.

Kerrostalon profeetta kirjoitti...

Minä olen sitä yrittänyt selittää täällä jo monta kertaa. Sinun pääkoppasi on niin doktriinin aivopesemä, ettet tahdo ymmärtää. Sen voi tiivistää yhteen sanaan: rakkaus.

Mutta sinä tahdot sotkea siihen kaiken maailman helvettejä ja saatanoita ja kolminaisuusoppeja ja niin edelleen.

Kokeilepa joskus lukea Raamattua ihan puhtaasti, ilman mitään kirkon tai kristinuskon päähäsi asettamaa viitekehystä. Saatat yllättyä. Tai sitten et.

Kaija kirjoitti...

Hei Kerrostalon Profeetta! :)

>>Mutta sinä tahdot sotkea siihen kaiken maailman helvettejä ja saatanoita ja kolminaisuusoppeja ja niin edelleen.<<

Älä nyt syytä Pasia siitä mitä Raamattu sanoo. Kukaan ei voi kieltää sitä että Jeesus siellä puhui paljon myös Helvetistä.
Kolminaisuusoppia siellä ei kyllä ole ainakaan sanana, se on teologiaa..

Toisaalta tiedän, että Jeesuksen muutamat puheet ja tapahtumat ovat teologisen tutkimuksen perusteella (ainakin synoptisten evankeliumien osalta) otettu muualta ja tapahtumat on lisätty niihin. Toisaalta käsitykseni mukaan ristiinnaulitseminen on kaikista tarkin Raamatun kuvaus, ja todellisen historiallinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Q-l%C3%A4hde

Raamatun ydinsanoma on tietenkin rakkaus, ja se kertoo siitä miten paljon Jumala välittää luomastaan ihmisestä.
Toisaalta se myös kääntöpuolella kertoo Jumalan pyhyydestä, jonka tähden ihminen tuhoutuu, jos ei hyväksy Jumalan pelastusta.

Ja pelastus ei olisi pelastus jos ei olisi Kadotusta. Tietenkin loogisesti näin.
Itse en kuitenkaan voi siihen uskoa, joten tiedän, että tietyllä tavalla oma 'Jumalauskoni' ei välttämättä ole kristillistä. Ellei sitten ole niin että tuo koko Helvettiajatus Raamatussa on kuitenkin väärin ja kuka sen tietää vaikka Raamatun kaanonin kokoamisessa ja sen kirjoittamisessa on ollut mukana pahan vaikutusta. Nobody knows that.

Oli jännä katsoa Yle ykkösen erästä dokumenttisarjaa 'Mitä Uskoa'. Siellä joukko pappeja sanoi ettei usko Helvettiin. Näinhän se kirkossa on.

Toisaalta olen sitä mieltä, että olisi hyvä jos kirkko pitäytyisi siihen oppiin joka sillä on, mutta toisaalta omat ajatukseni Helvetistä ovat samansuuntaisia kuin näillä papeillä. Hellish dilemma. Kuka minut pelastaa tästä ajatussilmukasta?! :-D

Timo Koivisto kirjoitti...

C.S. Lewis teoksessaan ”Christian Apologetics”:

”Olen huomannut, että mikään ei ole niin vaarallista ihmisen henkilökohtaiselle uskolle, kuin apologeettana toimiminen… meidät pelastaa vain se, että jatkuvasti kavahdamme omien argumenttiemme, älyllisten perusteluidemme kietovia verkkoja, ja pakenemme Todellisuuteen – pois kristillisestä apologiasta itse Kristuksen luo.”

Anonyymi kirjoitti...

...siitä helvetistä! Katsokaa ja hämmästykää kuinka Jumalan sanaa muutellaan vuosien varrella!

Biblia, eli v. 1776 Job 21:13 He vanhenevat hyvissä päivissä ja menevät silmänräpäyksessä helvettiin.

Raamattu 1938 Job 21:13 He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan.

Raamattu 1992 Job 21:13 Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.

Muutaman vuoden kuluttua varmaankin tehdään aivan uusi käännös, jossa tuonelassa tarjoillaan tikkareita!

T. Hempukka

Pasi Turunen kirjoitti...

Viime aikojen kiireiden vuoksi ei ole ollut mahdollista osallistua keskusteluun ja kirjoitteluun niin paljon kuin olisin halunnut. Muutama lyhyt ajatus nyt kuitenkin tähän väliin.

Kerrostalosta rohvetoitiin näin:

Varhaiskristittyjen (=Jeesuksen) opetuksien tilalle tuli silloin [300-luvulla] teologinen hölpänpölppä.

harvalla ihmisellä on mitään käsitystä Jeesuksen todellisesta sanomasta.

Sen voi tiivistää yhteen sanaan: rakkaus.

Mutta sinä tahdot sotkea siihen kaiken maailman helvettejä ja saatanoita ja kolminaisuusoppeja ja niin edelleen.

En millään haluaisi olla ilonpilaaja, mutta minulla on kiusaus todeta, että käsityksesi niin varhaiskristittyjen kuin Jeesuksenkin ”todellisesta” sanomasta jää vähintäänkin puolitiehen.

”Niin JEESUS sanoi hänelle: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-39)


Aivan totta on, että Jeesuksen ja hänen apostoliensa sanomaan kuului rakkaus. Mutta ei abstraktisti ”tiivistettynä yhteen sanaan”, jonka kukin voi tulkita miten haluaa. Jeesus ei ollut humanisti eikä hippi. Hän oli, ja on Jumalan oma Poika.

Mitä tulee helvettiin, saatanoihin ja kolminaisuusoppiin, niin nehän perustuvat Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetukseen. Kaikki nämä ”opit”- jos niitä opeiksi haluaa kutsua – löytyvät varhaiskristillisiltä kirjoittajilta kauan ennen mainitsemaasi 300-lukua.

On teologisesti naivia torjua vaikkapa kolminaisuusoppi sillä perusteella, että sanaa ei löydy raamatusta. Kolminaisuusopin substanssi löytyy Raamatusta. Sen teologinen muotoilu ja eksplikoiminen tapahtui parin ensimmäisen vuosisadan aikana harhaoppisia.

Kokeilepa joskus lukea Raamattua ihan puhtaasti, ilman mitään kirkon tai kristinuskon päähäsi asettamaa viitekehystä. Saatat yllättyä. Tai sitten et.

Omalta puoleltani en näe mitään tarvetta tai perustetta tällaiseen kristinuskon viitekehyksestä luopumiseen. Näen mainitsemasi viitekehyksen positiivisesti. Lisäksi sen enempää sinä kuin minäkään emme edes kykene tällaiseen idealistisen ”puhtaaseen” lukutapaan, jota tarjoat. Sinä olet yhtä paljon omien (kielteisten?) ennakkokäsitystesi sitoma kuin minä omieni. Kenties kokemuksesi kristillisydestä ovat toisenlaiset, kielteisemmät, kuin minulla. Mene ja tiedä. Sen sijaan kumpainenkin voimme rehellisesti tiedostaa omat lähtökohtamme ja niistä käsin käydä vertailevaa vuoropuhelua rakentavassa hengessä toinen toista kunnioittaen. Jos siinä dialogissa sitten jompikumpi tulee toisiin aatoksiin, niin se voi olla edistystä.
Että silleen tällä kertaa…
Lopuksi, en julkaise tässä ketjussa mitään helvettioppiin liittyviä analyyseja tai kommentteja. Aiheesta on alempana oma keskustelu, jonne voi halutessa puskea ajatuksiaan siitä.

Kerrostalon profeetta kirjoitti...

Jahas.

>>En millään haluaisi olla ilonpilaaja, mutta minulla on kiusaus todeta, että käsityksesi niin varhaiskristittyjen kuin Jeesuksenkin ”todellisesta” sanomasta jää vähintäänkin puolitiehen.>>

Mutta sinähän pyysit vastausta lyhyesti. Ei kai lyhyesti voi kaikkea kertoa.

Jeesuksen perusidea ja sanoma oli ja on ja tulee olemaan rakkaus, mutta kirkko on vääristänyt ja pervertoinut rakkauden merkityksen joksikin sellaiseksi, johon me ihmiset emme kykene. Sinä voit sanoa sitä perisynnin tuottamaksi ihmisen perusominaisuudeksi, mutta minä sanon sitä jumalanpilkaksi. Nekin Jeesuksen sanomat asiat, joita sinä et miellä 'rakkaudeksi', ovat lopulta lähtöisin rakkaudesta.

Sinä sanot, että kolminaisuusopin substanssi löytyy Raamatusta. Miten on kirkon laita? Entä papiston? Voitko sinä perustella sellaisten asioiden olemassaoloa Raamatulla (ja nimenomaan UT:lla) ilman teologisia kommervenkkejä? "Ettekö te tiedä, että teidän ruumiinne on Jumalan temppeli, ja että Jumalan henki asuu teissä?" Varhaiskristityt olivat muuten sillä kannalla, että esimerkiksi kirkkojen rakentaminen oli hirvittävää idolatriaa. Tämä "oppi" muuttui mystisesti Konstantinuksen sanoessa, jotta tästedes kaikki kirkot rakennetaan kalleimmista mahdollisista materiaaleista. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

>>On teologisesti naivia torjua vaikkapa kolminaisuusoppi sillä perusteella, että sanaa ei löydy raamatusta. >>

En minä sillä perusteella ole mitään torjunutkaan. Sen sijaan on loogisesti ja hengellisesti naiivia luoda jokin päästä vedetty "oppi" käsitteistä isä, poika ja pyhä henki, sen sijaan, että pyrkisi ymmärtämään, mitä kolmiyhteisyys todella tarkoittaa. Kolmiyhteisyys kuvaa suhteellista maailmaa eli meidän todellisuuttamme. Jumalan todellisuus ei ole kolmiyhteinen eli suhteellinen, vaan absoluuttinen.

>>Mitä tulee helvettiin, saatanoihin ja kolminaisuusoppiin, niin nehän perustuvat Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetukseen. Kaikki nämä ”opit”- jos niitä opeiksi haluaa kutsua – löytyvät varhaiskristillisiltä kirjoittajilta kauan ennen mainitsemaasi 300-lukua.>>

Niistä tuli kuitenkin "kristillisiä oppeja" vasta, kun kirkko perustettiin, ja niitä löytyy monien, monien muidenkin uskontokuntien edustajilta kauan ennen kuin Jeesus käveli maan päällä.

>>Sen sijaan kumpainenkin voimme rehellisesti tiedostaa omat lähtökohtamme ja niistä käsin käydä vertailevaa vuoropuhelua rakentavassa hengessä toinen toista kunnioittaen. Jos siinä dialogissa sitten jompikumpi tulee toisiin aatoksiin, niin se voi olla edistystä.
Että silleen tällä kertaa…>>

Kuule Pasi. Tämä viesti tulee ensisijaisesti sinulle ja sinun ei sitä ole minun puolestani pakko julkaista, jos tuntuu pahalta. Tahdon vain vielä sanoa, että nyt oli kyllä sinun puoleltasi mahdollisimman härskiä puhua mistään "vuoropuhelusta rakentavassa hengessä", kun sinä toistuvasti ja mielivaltaisesti sensuroit minun täysin asiallisia kommenttejani. Kyllä minä toisaalta sen ymmärränkin.

Mitä minä sitten en ymmärrä - miksi olet ylipäätään mahdollistanut blogisi kommentoinnin, mikäli et halua asioista keskustella?

Kaija kirjoitti...

Timo Koivisto sanoi:
>>C.S. Lewis teoksessaan ”Christian Apologetics”:

”Olen huomannut, että mikään ei ole niin vaarallista ihmisen henkilökohtaiselle uskolle, kuin apologeettana toimiminen… meidät pelastaa vain se, että jatkuvasti kavahdamme omien argumenttiemme, älyllisten perusteluidemme kietovia verkkoja, ja pakenemme Todellisuuteen – pois kristillisestä apologiasta itse Kristuksen luo.”<<

Voi olla. Itse joudun olemaan 'apologeettana' itselleni kun yritän ottaa selvää mitä kristinusko todella on ja mitä sen opeilla tarkoitetaan, sekä mihin itse OIKEASTI uskon. Sitä voi nääs uskotella itselleen uskovansa johonkin (tai perustavansa elämänsä johonkin) vaikkei todella usko ja tee niin. Tällaisia uskovia on pilvin pimein joka puolella. Joiden ensimmäinen usko on oikeastaan vain auktoriteettiusko joihinkin ihmisiin tai ihmisyhteisöihin. Ihmiset ovat laumasieluja ja jos haluaa olla seurakuntalaumassa, oikein sen toiminnassa mukana (varsinkin vapaissa suunnissa) on parempi olla mukautuja kuin 'toisinajattelija' ja kaiken kyseenalaistaja (tietenkin kyseenalaistajan ja hmm...besserwisserin välinen ero voi joskus olla yllättävän hämärä..:D)

Mutta mikä on todellisuus ja miten Kristuksen havaitsee siinä?
Itse kyllä ymmärrän mitä Blaise Pascal koki, kirjoittaessaan itselleen tuon muistilapun Jumalan tulesta ja ilosta. Olen kokenut jotain, jonka tulkitsen Jumalan läsnäoloksi ja tiedän, että monet muut uskovat kokevat näin myös. Pyhän Hengen ilmapiiri jne ja sitten ihan yksin kotona kun rukoilee (suom. valittaa) Jumalalle jostain. ;)
Toisaalta, mistä tiedän ovatko tulkintani oikein?
Mistä tiedän, voinko luottaa näihin kokemuksiin?

En tietenkään mistään.
Ihmisen kokemusmaailma ja todellisuus eivät välttämättä pidä yhtä, mutta mihin muuhunkaan yksilöihminen voisi toisaalta luottaa.

Pitää lukea tuo C.S Lewisin kirja jos jaksan. Olen lukenut enemmän hänen ystävänsä Tolkienin opuksia.
Narnia on lasten satu verrattuna Middle-Earthiin...tai Frank Herbertin Dyyniin. Mutta kaikki ihmiset pitävät saduista, tai myyteistä. Luulisin että Raamatustakin niitä löytyy sieltä alkupuolelta. Ihmiset ovat aina jaksaneet turinoida nuotiolla kaikenlaista kun hämärä laskeutuu ja metsä pimenee ja todellisuuden muoto tuntuu muuttuvan päivänvalon kaikottua. Ihminen tarvitsee mielikuvitukselleen hengenruokaa ja maailmalleen selityksen/siä, eikä sitä koskaan mikään muuta.

Tässä laulu joka kuvaa erästä 'uskojen yhteentörmäystä', kun Amerikan intiaanit yrittivät puolustaa kulttuuriaan ja uskomuksiaan valkoisten ylivallan edessä:

http://www.youtube.com/watch?v=wTY2pmKguDg

Pasi Turunen kirjoitti...

Kerrostalosta kuului:

Mutta sinähän pyysit vastausta lyhyesti. Ei kai lyhyesti voi kaikkea kertoa.

Joo, mutta sanamäärä ei ollut rajattu yhteen ☺

Jeesuksen perusidea ja sanoma oli ja on ja tulee olemaan rakkaus

Mitä sinä tarkoitat tällä ”rakkaudella”? Ymmärrät varmaan, että tuo on kovin monitulkintainen. Kuten toteisin Jeesus ei ollut humanisti eikä hippi.

Sinä sanot, että kolminaisuusopin substanssi löytyy Raamatusta. Miten on kirkon laita? Entä papiston? Voitko sinä perustella sellaisten asioiden olemassaoloa Raamatulla (ja nimenomaan UT:lla) ilman teologisia kommervenkkejä? "Ettekö te tiedä, että teidän ruumiinne on Jumalan temppeli, ja että Jumalan henki asuu teissä?" Varhaiskristityt olivat muuten sillä kannalla, että esimerkiksi kirkkojen rakentaminen oli hirvittävää idolatriaa. Tämä "oppi" muuttui mystisesti Konstantinuksen sanoessa, jotta tästedes kaikki kirkot rakennetaan kalleimmista mahdollisista materiaaleista. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Minä jaan kanssasi tämän kriitisyyden jälkikonstantinolaisen kirkon kehityksen suhteen. Mutta alkuperäisessä viestissäsi ei ollut kyse kirkkorakennuksista ja papistoista tms. Mainitsit nimenomaan kolminaisuusopin, helvetin ja saatanan. Nämä eivät ole myöhemmin kirkon keksintöä, vaan perustuvat suoraan Jeesuksen ja hänen apostoliensa omiin opetuksiin. Se, että niistä on myöhemmässä kirkollisessa elämässä käyty kesksteluja, kehitelty argumentaatiota formaalisempaan suuntaan ja pyritty muotoilemaan täsmällisemmin, ei tarkoita, että ne "keksittiin" vasta silloin.

”…on loogisesti ja hengellisesti naiivia luoda jokin päästä vedetty "oppi" käsitteistä isä, poika ja pyhä henki, sen sijaan, että pyrkisi ymmärtämään, mitä kolmiyhteisyys todella tarkoittaa.”

Sinä varmaan arvaat vastaukseni tähän, mutta olkoon. Kolminaisuusoppi ei ole jokin ”päästä vedetty oppi”, vaan juuri pyrkimys ymmärtää mistä kolmihteydessä todella on kysymys ja mitä se tarkoittaa.

Pasi Turunen kirjoitti...

Kaija,

Toisaalta tiedän, että Jeesuksen muutamat puheet ja tapahtumat ovat teologisen tutkimuksen perusteella (ainakin synoptisten evankeliumien osalta) otettu muualta ja tapahtumat on lisätty niihin.

Se vähän riippuu minkä vuosikymmenen tutkimuksesta käsin katsoo.

Mainitsemasi lähestymistapa oli vallitseva näkemys ns. muotokriittisen tutkimuksen huippupäivinä muutama vuosikymmen sitten. Kantavana oletuksena oli tuolloin, että varhaiset kristityt eivät olisi olleet kiinnostuneita Jeesuksen elämää koskevista historiallisista vaiheista.

Uudemmassa teologisessa tutkimuksessa, ns. ”uuden etsinnän” myötä on tultu huomattavasti optimistisempiin johtopäätöksiin, eikä synoptikkojen kuvaamia tapahtumia enää samalla tavalla pidetä pelkkänä kirjallisena kehyksenä sitomaan yhteen irrallaan liikkuneita opetuksille. N. T. Wright, ”uuden etsinnän” kenties merkittävimpänä edustajana, tekee hyvin selkoa näistä Jeesus-tutkimuksessa tapahtuneista muutoksista opuksessaan ”The New Testament and the Pople of God” (Fortress Press).

Toinen seikka, joka on vaikuttanut evankeliumien lähdearvon optimistisempaan arviointiin on Richard Burridgen merkittävä tutkimus ”What are Gospels?” (Cambridge tai Oxford, nyt en muista tarkkaan) evankeliumien kirjallisesta genrestä, eli tyylilajista.

Burridge teki huolellisen vertailevan tutkimuksen kreikkalais-roomalaisen bios-kirjallisuuden parissa. Hän poimi tälle lajityypille ominaiset piirteet ja vertasi niitä lopulta evankeliumeihin. Burridgen johtopäätös oli, että evankeliumit ovat kreikkalais-roomalaisen lajityypin mukaista bios (elämäkerta) kirjallisuutta. Ei tietenkään elämäkertoja modernissa mielessä, mutta täyttäen selvästi kyseisen lajityypin tunnusmerkistön kun verrataan antiikin ajan bios-kirjallisuuteen.

Anyways, Burridgen pointti voidaan tiivistää mm. siten että, että evankeliumit antiikin bios-kirjallisuuden tapaan pyrkivät ihan oikeasti kertomaan jotain teoksen keskushahmon elämään liittyvistä tapahtumista. Ei pelkästään opetuksista. Kuten muutkin antiikin bios-kirjojen laatijat, myös evankelistat ovat harkintansa mukaan valinneet käytössään olevista lähteistä tapahtumia ja opetuksia, joiden varaan ovat bios-teoksensa rakentaneet. Tämän analyysin valossa Jeesuksen opetukset eivät liikkuneet täysin irrallaan, eivätkä niiden ympärille liitettyjä tapahtumia ole perusteltua pitää täysin irrallisina kehyksinä. Burridgen teos on hyvä.

Toki sitten joku amerikkalainen Jeesus-seminaari yhä pitää kiinni Jeesus-tutkimuksen kaikkein radikaaleimmista tulkinnoista ja vanhoista lähtökohdista. Mutta Jeesus-seminaari ei edusta nykytutkimuksen valtavirtausta.

Pasi Turunen kirjoitti...

C.S. Lewis teoksessaan ”Christian Apologetics”
”Olen huomannut, että mikään ei ole niin vaarallista ihmisen henkilökohtaiselle uskolle, kuin apologeettana toimiminen… meidät pelastaa vain se, että jatkuvasti kavahdamme omien argumenttiemme, älyllisten perusteluidemme kietovia verkkoja, ja pakenemme Todellisuuteen – pois kristillisestä apologiasta itse Kristuksen luo.”


Näin sanoi siis C. S. Lewis joka on kirjoittanut yhden kristillisen uskonpuolustuksen, eli apologetiikan kuuluisimmista teoksista ”Tätä on kristinusko” (Mere Christianity) :). Talk about paradoxes...

Timo, mitä C. S. Lewis on mahtanut tarkoittaa lausahduksellaan?

Pasi Turunen kirjoitti...

Kaija,

"Ilman Jumalaa todellisuus näyttäytyy mielettömältä."

Onko näin?
Oman kokemukseni mukaan asioiden merkitykset vain muuttuvat. Maailma on mieletön jopa Jumalan kanssa.


Filosofit – sekä teistit että ateistit – ovat aika kautta linjan yhtä mieltä siitä, että jos Jumalaa ei todella ole, niin objektiivisesti maailmalla ei ole mitään tarkoitusta ja siinä merkityksessä se on ”mieletön”. Jos kokonaisuudella ei ole mieltä, niin objektiivisesti ei sen osillakaan ole mieltä perimmäisessä merkityksessä.

Eri asia on sitten se, että kukin voi luoda oman subjektiivisen merkityksensä omalle elämälleen ja kokea jotain merkityksellisyyden tunteita, mutta niillä ei ole objektiivisesti merkitystä muuten merkityksettömässä kokonaisuudessa. Kuten Vladimir Nabukov, venäläinen ajattelija on sanonut: "Ihmisen elämä on vain valonvälähdys kahden ikuisen pimeän välissä.”

Toisaalta elämä voi näyttäytyä mielettömältä, kuten sanoit, siitä huolimatta, että Jumala on. Mutta kyse on silloin epistemologisesta ongelmasta eikä metafyysisestäa asiantilasta. Rajallisina olentoina emme kykene välttämättä ymmärtämään miten yksittäiset asiat ja asiantilat – varsinkin ikävät sellaiset - sopivat kokonaisuuteen, jolloin meidän näkökulmasta asiat voivat näyttää mielettömiltä ja tarkoituksettomilta. Mutta tässä voisi lainata toista suurta ajattelijaa, Jeesusta, joka sanoi: ”Minä olen maailman valo, joka minua seuraa ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on oleva elämän valo”

Kerrostalon profeetta kirjoitti...

Kiitos asiallisista vastauksista! Minä tartun nyt pariin tärkeään asiaan. Voin kirjoitella muista jutuista lisää myöhemmin.

>>Mitä sinä tarkoitat tällä ”rakkaudella”? Ymmärrät varmaan, että tuo on kovin monitulkintainen. Kuten toteisin Jeesus ei ollut humanisti eikä hippi.>>

Minä tarkoitan rakkaudella sitä, mitä rakkaus tarkoittaa. Etkö sinä tiedä, mitä rakkaus tarkoittaa? Ja silti väität tietäväsi jotain Jumalasta tai Jeesuksesta?

Yritätkö sinä kenties saada minut sanomaan rakkaudesta jotain, että voisit sitten sanoa minun olevan Raamatun mukaan väärässä?

Vai pyydätkö sinä minua määrittelemään sellaisen käsitteen kuin 'rakkaus', jotta sinun olisi helpompi suhtautua tähän keskusteluun, tai että saisit jotenkin kartoitettua minun "mielipiteeni"? Valitettavasti rakkaus on yksi niistä asioista, joita on hyvin hankala määritellä, mutta erittäin helppo tunnistaa. Se voi olla hankala ymmärtää, mutta helppo toteuttaa käytännössä. Sinä väität sitä monitulkintaiseksi, mitä se ei pohjimmiltaan kuitenkaan ole. Se on helppo ymmärtää "väärin", ja mainitsemasi monitulkintaisuus on tämän tulosta. Rakkaus on lopulta äärimmäisen yksinkertainen asia, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan se voi muodostaa uskomattoman monimutkaisia kokonaisuuksia.

En minäkään väitä täysin ymmärtäväni tätä konseptia (se tarkoittaisi koko maailmankaikkeuden ja Jumalan ymmärtämistä), mutta voin sanoa ainakin sen, minkä intuitiivisesti tiedän todeksi. Rakkaus on universaali voima. Se on energiaa. Se on Jumalan olemus ja se on myös sinun olemuksesi, sillä siitä sinäkin loppuviimeksi olet syntynyt.

Rakkaus on muuten myös ainoa juttu, joka pitää kristittyjä kasassa. Ei kirkon hienosti kokoon parsituilla liturgioilla ole paljoakaan tekemistä moisen kanssa. Opit ovat merkityksettömiä rakkauden rinnalla, sillä totuutta ei voi tuotteistaa.

Toisaalta, jos haluat ainoastaan väitellä jonkin yhden sanan merkityksestä, minä sanon sinulle vain, että rakkaus on semmoinen aika vinha juttu.

Noh, entäs sinä? Mitä sinä tarkoitat rakkaudella? (Enkä muuten kysy nyt, että mitä kaikkea heprean kielessä voidaan sillä tarkoittaa.)

>>Kolminaisuusoppi ei ole jokin ”päästä vedetty oppi”, vaan juuri pyrkimys ymmärtää mistä kolmihteydessä todella on kysymys ja mitä se tarkoittaa.>>

Olen ilmeisesti nyt ollut aika epäselvä siinä, mitä tarkoitan. :) Tämä meni nyt vähän semantiikaksi.

Olennainen asia tässä (siis siinä, kun heitin esille oppeja saatanoista, helveteistä ja muista) on nimenomaan sana 'oppi'. Dogmi. Opinkappale.

Jeesus ei koskaan jaellut "oppeja". Päinvastoin. Hän kyseenalaisti vallitsevat opit. Hän opetti ihmisiä ja lopuksi kehotti meitä opettamaan toisiamme. Ymmärtämään. Kannattaa huomata, että oppi on eri asia kuin opettaminen. Viisautta hän ei kuitenkaan koskaan kyseenalaistanut.

Ei ole olemassa "oppia", jonka kautta voidaan pyrkiä ymmärtämiseen. Viisaus ja ymmärtäminen kulkevat usein käsi kädessä, mutta kumpikaan ei synny oppien kautta eikä oppi synny kummankaan kautta. Opeilla ja näillä kahdella asialla ei ole oikein mitään tekemistä keskenään.

Oppi syntyy siinä vaiheessa, kun ymmärtäminen on lopetettu, etsiminen on hiipunut ja viisaus unohdettu. Sitten heitetään hanskat tiskiin, luovutetaan (eli kyllästytään suurenmoiseen prosessiin nimeltä elämä) ja huomataan, että on muka päädytty jonkinlaiseen "loppupäätelmään". Silloin katoaa helposti myös aito hengellisyys, ja tätä päätelmää aletaan indoktrinaation, lähetystyön, saarnaamisen tai äärimmäistapauksissa miekkalähetyksen kautta levittämään muille - yleensä nimenomaan ainoana oikeana totuutena. Porkkanaa ja keppiä käyttäen. Ehdollistamalla.

Toisin sanottuna "oppi" on yhtä kuin tietyn henkilön, instituution tai pienen ihmisryhmän muodostama "yleisesti hyväksytty" käsitys asiasta. Mielipide, joka on omaksuttu tai joka "omaksutetaan" (onko tuo sana) muille.

No miksi viisaus sitten unohdettiin?

Tietysti siksi, että sitä unohdettiin opettaa - tarkoituksellisesti tai vahingossa. Nyt me opetamme oppeja.

Ymmärrys tai viisaus tai rakkaus eivät synny eivätkä kasva kenessäkään omaksumalla jonkun toisen mielipiteitä. Ei, vaikka se joku toinen olisikin "oikeassa". Vai miten on?

Pasi Turunen kirjoitti...

Kerrostalon profeetta,

Sanoit, että kristillisen uskon ydin on ”rakkaus”. Että kristinuskon voi suorastaan tiivistää tähän yhteen sanaan. Tarkoitukseni ei ole olla hankala. Ainakaan tarkoituksella. Mutta yritän hahmottaa itselleni mikä tekee tästä mainitsemastasi ”rakkaudesta” juuri kristillistä, niin että sen voi sanoa olevan koko kristinuskon ydin.

Viittasin aiemmin Jeesuksen sanoihin, jossa hän määrittelee rakkauden rakkaudeksi Jumalaan ja lähimmäisiin. Toisaalla uudessa testamentissa sanotaan, että ”rakkaus Jumalaan on sitä, että pidämme hänen käskynsä”. Eli tässä valossa kyse ei ole vain jostain ”intuitiivisesti todeksi tiedettyä univesaalista voimasta ja energiasta”, vaan hyvin konkreettisesta asiasta - kuuliaisuus Jumalaan ja Jeesuksen sanoille ilmentää rakkauttamme häneen.

Toivon, että ymmärrät mitä ajan takaa tässä pikku keskustelussamme: Jos ”rakkaus” on kristinuskon ydin, niin mikä siinä on sellaista, joka liittää sen kristinuskoon? ”Universaali voima” tai ”energia”, ”intuitio”, Jumalan ja ihmisen ”olemus” – Jeesus ei abstrahoinut rakkautta tällaisiin New Age termeihin. Tuossa ei edes tarvita Jeesusta tai kristinuskoa. Joten mikä viimekädessä on näin määritellyn rakkauden kosketuskohta kristinuskoon, jonka ydin sen pitäisi olla? Lisäksi sen määritteleminen energiaksi, josta Jumala ja ihminen koostuu ja josta kaikki on syntynyt, kuulostaa enemmän panteismilta kuin kristinuskolta.

Valitettavasti rakkaus on yksi niistä asioista, joita on hyvin hankala määritellä, mutta erittäin helppo tunnistaa. Se voi olla hankala ymmärtää, mutta helppo toteuttaa käytännössä.

Oma kokemukseni on juuri päinvastainen: Rakkaus on helppo määritellä ja ymmärtää, mutta erittäin vaikea toteuttaa käytännössä. Lue vaikka 1 Kor 13 – kuuluisa rakkauden luku. Puhetta meillä usein riittää, mutta tekoja sitä vähemmän. Valitettavasti minullakin.

Noh, entäs sinä? Mitä sinä tarkoitat rakkaudella? (Enkä muuten kysy nyt, että mitä kaikkea heprean kielessä voidaan sillä tarkoittaa.)

Entä kreikan kielessä? ☺ Keskustelumme kaiketi koski sitä millä tavoin ymmärretty ”rakkaus” on kristinuskon ydin. Ei mitä me henkilökohtaisesti rakkaudella ymmärrämme.

Toisin sanottuna "oppi" on yhtä kuin tietyn henkilön, instituution tai pienen ihmisryhmän muodostama "yleisesti hyväksytty" käsitys asiasta. Mielipide, joka on omaksuttu tai joka "omaksutetaan" (onko tuo sana) muille.

Onneksi olkoon. Tämä oli erinomaisen hyvin ja selkeästi muotoiltu ajatus. Laitan sen oikein muistiin itselleni. Olkoonkin ehkä aina ei ole kyse pelkästä ”pienen ryhmän” muodostamasta käsityksestä, vaan laajemmasta konsensuksesta.

Ymmärrän kyllä täysin huolesi (ja osaksi jaan sen kanssasi) siitä, että joskus ulkonaiset muodot ja formaaliset opit voivat haudata alleen tärkeämmät asiat. Tästähän Jeesus nuhteli oman aikansa kirjanoppineita – siis niitä, jotka puuhailivat kirjan oppien parissa – kun hän sanoi: ”Voi teitä, te maksatte kymmenykset mintuista ja tilleistä, mutta sivuutatte sen mikä laissa on tärkeintä: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden, näitä olisi tullut noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää”; ja toisaalla: ”Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöillänne”, ”mutta turhaan he palvelevat Jumalaa opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.”

Vaara, josta puhut on todellinen. Oma ratkaisuni tähän tilanteeseen vain on hiukan optimistisempi kuin sinulla. Siinä missä sinä -korjaa jos olen väärässä – haluaisit mieluusti päästä kokonaan muodollisten oppien ohitse, koska ne väistämättä ovat mielestäsi vastoin rakkautta, minä kannatan rakentavaa kriittistä asennetta niitä kohtaan. Oppien tulee olla rakkaudelle alisteisia. Mielestäni Jeesus toimi näin, kun hänen opetuslapsiaan morkattiin mm. siitä, että nämä ”tekivät mitä ei ole lupa sapattina” heidän katkoessaan viljapellolta tähkäpäitä nälkäänsä sapattina ja Jeesus puolusti heitä sanoen, että ”sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia”. Mutta se ei tarkoita, että oppi ja rakkaus eivät voisi kulkea yhdessä, sillä Jeesuskin opetti, että rakkaus Jumalaan on että pidämme hänen käskynsä.

Itse ymmärrän, että kristillisen rakkauden ytimessä on pyrkimys vaeltaa Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksen (erotuksena opeille/dogmeille) mukaan. Ei itsetarkoituksellisesti ja itsepäisesti kiinnipitäen myöhemmän oppikeskustelun tuloksista, vaan niitä rakkaudellisesti arvioiden. Siinä missä opit ja niistä kiinnipitäminen eivät ole ristiriidassa Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksen kanssa, niillä voi olla postitiivista annettavaa omalla paikallaan sekä kristilliselle elämälle että ajattelulle. Muun muassa kiteyttämään laajoja kokonaisuuksia Raamatun opetuksesta. Tällaisia kiteytyksiä ovat esimerkiksi uskontunnustukset tai aiemmin mainittu kolminaisuusoppi.

Samalla on oltava realisti. Emme pysty kääntämään kristillisen historian kelloa taaksepäin. Edes niinkään jalon aatteen kuin ”rakkaus” nimissä. Kristillinen dogmihistoria on todellisuutta. Eikä se ole pelkästään negatiivinen asia. Kristillisen opinmuodostuksen historiaan ja siihen liittyvään ajatteluun tutustuminen voi hyvinkin syventää kristillisen uskon ytimien tuntemista ja muodostua avartavaksi kokemukseksi.

Voi hyvin, kerrostalon profeetta. Omalta puoleltani keskustelu tästä aiheesta päättyy tähän. Lisäksi tämä kirjoitus oli aivan liian pitkä ☺

Kerrostalon profeetta kirjoitti...

Kiitos, samoin, Pasi. Minä voin kyllä oikein hyvin nyt ja tulevaisuudessa.

Valitettavasti arvasin monet vastauksesi, kun sanoin:

"Yritätkö sinä kenties saada minut sanomaan rakkaudesta jotain, että voisit sitten sanoa minun olevan Raamatun [tai teologian] mukaan väärässä?"

ja

"Toisaalta, jos haluat ainoastaan väitellä jonkin yhden sanan merkityksestä, minä sanon sinulle vain, että rakkaus on semmoinen aika vinha juttu."

Toisin sanottuna sinä yhä yrität sinnikkäästi laittaa omia sanojasi minun suuhuni. Ja sen jälkeen lopetat keskustelun! Onko tämä nyt se sinun käsityksesi rakentavasta vuoropuhelusta?

>>Sanoit, että kristillisen uskon ydin on ”rakkaus”. Että kristinuskon voi suorastaan tiivistää tähän yhteen sanaan.>>

Minä en ole koskaan sanonut näin. Jos luulet niin, et ole juurikaan kuunnellut, mitä minulla on sanottavana.

Kristillisen uskon(*) ydin on kirkko ja teologia. Sen ydin on nimenomaan opit (joista puhuin edellä) ja niiden kautta tapahtuva indoktrinaatio. Heti, kun yksilön tai pienen ryhmän ajatusmallista tulee uskonto, siitä tulee vallan väline, ja juuri näin tapahtui (esimerkiksi) 300-luvulla Roomassa.

( * - Tässä on hyvä erottaa keskenään käsitteet 'usko', kristillinen usko ja "usko". Ne ovat eri asioita. Minulle 'usko' on sitä (todellista) uskoa, joka Jeesuksen mukaan siirtää vuoria. Kristillinen usko - vaikka tämä voikin tuntua todelta, minulla on tästä itsellänikin kokemuksia - on puolestaan indoktrinaation luoma illuusio todellisesta uskosta. "Usko" lainausmerkeissä taasen on sokeaa, järjetöntä, tunteetonta fanatisismia, jonka itse määrittelen aivopesun tulokseksi. )

Jeesuksen opetusten ydin sen sijaan oli rakkaus isolla R:llä.

Kuten sanoin, rakkauden käsite on helppo ymmärtää "väärin". "Väärin" on lainausmerkeissä, koska ei se tarkoita, etteikö se, mitä sinä sanot, olisi totta... se tarkoittaa vain sitä, että olet ymmärtänyt koko suurenmoisesta konseptista ainoastaan pienen osan.

Tiedon ja ymmärtämisen suurin vihollinen ei ole tietämättömyys tai ymmärtämättömyys, vaan illuusio tiedosta tai ymmärtämisestä.

Kaikki on energiaa, ja osa siitä energiasta on rakkautta. Osa siitä on säteilyä, osa on maapallo ja osa muodostaa sinut, minut, tuulen, veden, auringon ja maan jne. Lisäksi ne kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa. Tämä on niin tieteellinen kuin hengellinenkin fakta eikä se muutu, vaikka tällaisen lähtökohdan yrittäisikin sinnikkäästi kategorisoida "New Ageksi", noituudeksi, kerettiläisyydeksi tai panteismiksi.

Se ei myös muutu miksikään, vaikka sinä kuinka tulkitsisit Raamattua asian tiimoilta.

>>Lisäksi sen [rakkauden] määritteleminen energiaksi, josta Jumala ja ihminen koostuu ja josta kaikki on syntynyt, kuulostaa enemmän panteismilta kuin kristinuskolta.>>

Kuunteletko sinä ollenkaan mitä minä sanon? Minä en yritä enkä halua yrittää määritellä, mitä rakkaus on. Jeesuskaan ei koskaan määritellyt rakkautta. Sen tekivät (ja tekevät, tai siis kovasti yrittävät tehdä) teologit hänen sanojensa pohjalta. Jeesus vain kertoi ja opetti siitä.

>> Entä kreikan kielessä? ☺ Keskustelumme kaiketi koski sitä millä tavoin ymmärretty ”rakkaus” on kristinuskon ydin. Ei mitä me henkilökohtaisesti rakkaudella ymmärrämme. >>

Ei koskenut. Keskustelumme koskee nimenomaan tätä kysymystä; se on lopulta lähtöisin juuri tästä. Sinä pyrit sinnikkäästi osoittamaan minulle, että käsitykseni rakkaudesta, Jumalasta ja tästä kaikesta on valheellinen, mutta et suostu kertomaan omaa totuuttasi.

>>Toivon, että ymmärrät mitä ajan takaa tässä pikku keskustelussamme: Jos ”rakkaus” on kristinuskon ydin, niin mikä siinä on sellaista, joka liittää sen kristinuskoon? ”Universaali voima” tai ”energia”, ”intuitio”, Jumalan ja ihmisen ”olemus” – Jeesus ei abstrahoinut rakkautta tällaisiin New Age termeihin.>>

Mitä ensimmäiseen lauseeseen tulee, lue tämän kommentin alku. En väittänyt noin.

On puhdasta semantiikkaa väitellä siitä, mitä termejä näistä asioista käyttää. Sinä voit käyttää vaikka sanasta 'intuitio' sanaa 'usko' (yleensä en itse tee näin, aikaisemmin selitetyistä syistä) tai 'universaalista voimasta' sanaa 'Jumala'. Asiat tai niiden merkitys sinänsä eivät muutu miksikään, vaikka sinä kuinka haluaisit tuomita minut New Age -hihhuliksi.

Minä käytän tässä vain asioiden todellista merkitystä kuvaavia sanoja. Kuvailtaessa rakkautta en voi sanoa 'Jumala', sillä sinä olet rajoittanut Jumalan henkilöksi; en voi sanoa 'usko', sillä sinä olet tehnyt uskosta vallan välineen. Ja niin edelleen.

>>Samalla on oltava realisti. Emme pysty kääntämään kristillisen historian kelloa taaksepäin. Edes niinkään jalon aatteen kuin ”rakkaus” nimissä.>>

Näinhän se on: emme voi muuttaa menneisyyttä, mutta tulevaisuuden voimme. Ei realismi ole järjettömyyksien sokeaa hyväksymistä. "Real" tarkoittaa totuutta, todellista. Rakkaus on juuri sitä.

1. Kor 13:ssa puhutaan ihan samoista asioista, kuin mistä minäkin nyt tässä puhun. Ei siinäkään määritellä rakkautta, vaan vain kuvaillaan sitä metaforisin ilmauksin. Sitä sanotaan viisaudeksi.

Itse jatkan niin kauan kuin minulla on jotain asiaa, mutta jos sinua ei tästä enää kiinnosta keskustella, niin en sinua siihen halua pakottaakaan. Ymmärrän täysin, mikäli haluat käyttää aikaasi johonkin muuhun, mutta pyydän sinua kuitenkin hillitsemään sen sensuurinäppäimen käyttöä, vaikka löytäisitkin jutuistani jotain loukkaavaa. :)

Timo Koivisto kirjoitti...

Pasi kysyi: "Timo, mitä C. S. Lewis on mahtanut tarkoittaa lausahduksellaan?"

Jaa-a, sitä täytyisi varmaan kysyä häneltä itseltään. Mutta koska hän ei enää ole keskuudessamme, niin on vain hyväksyttävä se, että hän tarkoitti juuri sitä mitä hän sanoi ja ilmeisesti hän sanoi näin omien kokemustensa pohjalta.

Kaija kirjoitti...

Kiitos anonyymille eri käännösesimerkeistä, vaikka aiheesta ei kai voi jatkaa tässä 'threadissa'.

Kaija kirjoitti...

[i]Kokeilepa joskus lukea Raamattua ihan puhtaasti, ilman mitään kirkon tai kristinuskon päähäsi asettamaa viitekehystä. Saatat yllättyä. Tai sitten et.[i/]

Pitipä vielä kommentoida tähän, että puhtaasti, ie. täysin objektiivisesti ei ihmisen aivoilla pysty havaitsemaan (lukemaan) mitään. Olemme kaikki enemmän tai vähemmän oman elämänhistoriamme ja kokemusmaailmamme vankeja. Näen sen niin selvästi kun vertaan sinun ja Pasin kommentteja. Teillä on aika suuri ero viitekehyksissä ja käsitteistössä ja aivonne selvästi toimivat eri tavalla. Toinen on äärimmäisen logiikan pauloissa ja toinen enemmänkin luova. ;) (Heh, älkää loukkaantuko, kunhan vain esitin oman näkemykseni..näin kärjistetysti)