perjantai 13. tammikuuta 2012

Sanan äärellä - Kaikki meidän parhaaksemme


”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28, KR-38).
Paavalin sana on tuonut lohtua monelle vaikeuksien kanssa kamppaileville. Toiset se on saattanut hämminkiin: Miten kokemani vastoinkäymiset voivat koitua parhaakseni?
Paavali ei sano, että kaikki mitä meille tapahtuu on hyvää.Tosin hän ei myöskään sano, että meille ei koskaan tapahdu mitään hyvää ja parempi olisi varautua vain pahaan.
Mutta ettei Kristuksen omille voisi sattua mitään pahaa, vaan ainoastaan hyvää, ei sisälly mainittuun jakeeseen. Myöhemmin samassa luvussa Paavali päinvastoin kuvailee Kristuksen omien kohtaamaa tuskaa, ahdistusta, vainoa, vaaroja sekä muita mahdollisia vastoinkäymisiä.
Paavali ei myöskään sano, että kaikki mitä maailmassa tapahtuu koituu lopulta joka ikisen ihmisen parhaaksi erotuksetta. ”Mitä se hyödyttäisi ihmistä vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon”, lausui Jeesus.
Kaikki, oli se hyvää tai pahaa, sen sijaan vaikuttaa yhdessä (synergei) niiden parhaaksi, jotka Jumala on kutsunut Kristuksessa omikseen.
Mutta miten ihmeessä kaikki voi tällä tavalla vaikuttaa kristityn parhaaksi? Ensiksi on määriteltävä mikä on se ”hyvä” tai ”paras”, josta Raamattu puhuu.
Ihmisen näkökulmasta ”hyvää” voi olla nautinto ja menestys, hyvät oltavat ja hyvä terveys. Nämä ovat eittämättä hyviä asioita meidän näkökulmastamme.
Kuitenkaan Jumala ei ole luvannut maksimoida meidän nautintoamme ja menestystämme tässä ajassa. Paavalihan puhuu samassa luvussa 8 kristittyjä kohtaavasta vastoinkäymisistä "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta", sanoi Paavali (Apt. 14:22). 
Sen sijaan Paavali rohkaisee sanomalla, että mikään kristittyä kohtaavista vastoinkäymisistä ei voi erottaa  Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Raamatun mukaan Jumala on hyvä. Hän on suurinta ja parasta mitä koko maailmankaikkeudessa on. Hänen yläpuolellaan ei ole mitään suurempaa tai parempaa. Sitä on olla Jumala. Hän toimii tosi parhaaksemme tehdessään kaikkensa, jotta tulisimme osallisiksi siitä mikä on kaikkein parasta koko maailmassa – Hänestä itsestään! 
Onko Jumala siis itsekäs? Ei. Itsekäs on sellainen, joka kuvittelee olevansa muita parempi ja ajattelee silti vain omaa etuaan. Mutta entä jos ihan oikeasti on kaikkia parempi?
Jumala ei ole väärässä ajatellessaan olevansa parasta ja suurinta mitä kaikkeudesta löytyy, sillä hänhän on sitä. Hän on kaikkeuden luoja ja valtias, jonka yläpuolella ei ole ketään suurempaa tai mahtavampaa.
Lisäksi Jumala ei ajattele vain omaa etuaan. Kristuksessa hän haluaa jakaa luoduilleen täysin ansiotta kaikkein parasta mitä maailmankaikkeudesta löytyy, Itsensä.
Jopa sellainen ahdinko, joka saattaa olla Jumalan kuritusta kristityn elämässä, ei anna syytä epätoivoon. Sillä on sama päämäärä: "Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään" (Hepr. 12:10).
Kun siis Paavali puhuu siitä, että Jumala saa kaikki asiat yhdessä vaikuttamaan niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, hän ei tarkoita vain jotain ajallista katoavaa hyvää, vaan kaikkein parasta ja korkeinta hyvää mitä ihmiselle on tarjolla – osallisuus Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.
Jumala huolehtii siitä, että edes vastoinkäymiset, ahdistus ja vaarat eivät voi erottaa meitä hänestä, vaan ne päinvastoin yhdessä vaikuttavat meidän parhaaksemme.
Jokainen Raamattua lukenut muistaa varmasti Jobin tapauksen. Kaikki hänen kokemansa vastoinkäymiset huipentuivat Jumalan suuruuden kohtaamiseen. Se antoi Jobille aivan uuden näkökulman todellisuuteen: "Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa … Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut." (Job. 42:1, 5).

Meille saattaa jäädä tässä elämässä kipeäksi salaisuudeksi se miten jokin tietty vastoinkäyminen vaikuttaa parhaaksemme, kun siltä ei kerta kaikkiaan yhtään tunnu. Mutta Jumala itse sanassaan vakuuttaa, että näin on. Siksi ”me tiedämme”, että kaikki vaikuttaa Jumalan lasten parhaaksi.
Vastoinkäymisten ei siksi tarvitse lannistaa. Ne eivät tarkoita, että Jumala olisi hylännyt. Jos jotain, niin sen tämä raamatunjae lupaa, että vastoinkäymiset eivät ole mikään merkki Jumalan hylkäämisestä. Ne eivät voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeä aihe.

Muutama päivä sitten keskustelin erään uskovan kanssa asiasta. Totesimme yhdessä, kuinka Jumala tekee "sanan-lihaksi" elämämme keskellä niin, että kovin "dog-maattinen" opillisuus ja tiedollisuus alkaakin muuttua Herramme Jeesuksen persoonan tuntemiseksi, ja näin Jumalan Sanan todentumiseksi elämässämme armona ja totuutena. Jumala käyttää juuri elämäntilanteita, vaikeuksia jopa ahdistuksia sekä kärsimystä kasvattaaksemme meitä Kristukseen. Elämme Jumalan Sanan todeksi Kristuksen kanssa vaeltaessamme monien erilaisten elämäntilanteiden läpi. Itse ymmärrän ajatuksen Room.8:28:ssa juuri siinä, että elän ahdistuksen ja elämän vaikeudet Jeesuksen kanssa - siksi ne muuttuvat minun ja muidenkin ihmisten parhaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Meille saattaa jäädä tässä elämässä kipeäksi salaisuudeksi se miten jokin tietty vastoinkäyminen vaikuttaa parhaaksemme, kun siltä ei kerta kaikkiaan yhtään tunnu. Mutta Jumala itse sanassaan vakuuttaa, että näin on. Siksi ”me tiedämme”, että kaikki vaikuttaa Jumalan lasten parhaaksi. Vastoinkäymisten ei siksi tarvitse lannistaa.

Miten hyvin tuo yllämainittu onkaan sanottu! Näin se vaan on. Tajusin sen heti kun olin saanut tulla uskoon. Että kaikki olikin mennyt niin että tämäkin rautakanki taipui!

Muuten: kannattaa lukea kirja Taivas on totta, jos liian totiseksi ja vakavaksi pähkäilyt menevät, sillä Jeesus todellakin rakastaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kenen parhaaksi oli se, että ystäväperheeni vauva syntyi pahasti vammaisena ja eli lyhyen tuskaisen elämän?

Pasi Turunen kirjoitti...

Kenen parhaaksi oli se, että ystäväperheeni vauva syntyi pahasti vammaisena ja eli lyhyen tuskaisen elämän?

Tämä on kysymys, johon sen enempää minulla kuin kenelläkään muulla tuskin on vastausta. Moni muukin täysin käsittämättömältä näyttävä kärsimys jää minulle täydeksi mysteeriksi.

En edes tiedä kenen parhaaksi oli se, että vaimoni rakas sisar menehtyi aivan odottamatta toissa vuonna täysin yllättävästi tulleen sairaskohtauksen jälkeisiin komplikaatioihin lääkärien hoitovirheen johdosta juuri kun olimme tekemässä järjestelyitä saadaksemme hänet silmäspesialistille hoitoon Lontooseen. Lisäksi lontoolaiset huijarit varastivat meiltä yli 2000 euroa hoidon aikaiseen majoitukseen varattua rahaa. Se on tietysti vain rahaa. Mutta kaikki mikä saattoi mennä pieleen meni pieleen. Enkä vieläkään osaa sanoa mitä hyvää siitä kenellekään saattoi olla.

Jumala on luvannut, että kaikki vaikuttaa Jumalan lasten parhaaksi. Miten? Sitä on toisinaan mahdotonta tietää. Mutta Kristuksessa meillä on lohdullinen toivo siitä, että loppujen lopuksi näin on. Me tiedämme tämän, emme kokemusten, vaan Jumalan lupauksen perusteella, joiden varaan saamme rojahtaa itkemään myös kaikki vastausta vaille jäävät kysymyksemme.

Monet lapsensa varhain menettäneet ovat ammentaneet lohtua surun keskellä siitä, että heidän lapsensa on Jeesuksen sylissä. Myös ystäväperheesi lapsen tuskat ovat ohitse ja hänen on hyvä olla Jumalan luona. Paljon parempi, kuin jos hänen tuskassa alkanut elämänsä täällä olisi jatkunut.

Tämä ajatus ei välttämättä vähennä surua. Eikä ole tarkoituskaan. Suru on merkki rakkaudesta ja kaipauksesta. Mutta ehkä ajatus tuo jotain lohtua surun keskelle ja sen jälkeen. Kristuksessa on myös jälleennäkemisen toivo.

En tiedä onko mainitsemastasi tapauksesta kauankin aikaa, vai onko se tapahtunut äskettäin. Jos jälkimmäinen on totta, niin tahdon sulkea ystäväperheesi esirukouksiini ja pyytää, että kaiken lohdutuksen Jumala sulkisi heidät syliinsä lähelleen ja kuivaisi heidän kyyneleensä lohdutuksellaan.

Jari Hietala kirjoitti...

Kiitos hyvästä vastauksesta TMV-ohjelmassa viime su.Lisää meille uskoa.Uskoa ei ole koskaan liikaa jne.Katso Jeesukseen.Kyl tää ihmisen osa on tääl maanpäällä anojan,etsijän ja kolkuttelijan rukousta Jeesuksen puoleen.Mut kyl tääl todella tarvitaan sitä USKOA joka kantaa tyynet,myrskyt ja tasamaat.Sitä oikeeta USKOA ja luottamusta Jeesuksen sanoihin ja lupauksiin EI todellakaan ole liikaa.Jeesus sanoi et ne sanat jotka olen puhunut niissä on HENKI ja ELÄMÄ.Uskossa ja lujassa luottamuksessa eteenpäin perillesaakka.Mut Jeesuskin kyseli kun hän saapuu löytääkö hän USKOA maanpäältä?Sitä oikeeta täs tarvitaan entistä enemmän.Kun mihinkään muuhun ei voi luottaa kuin Jeesukseen.Ihmisistä,poliitikoista,rahasta,terveydestäjne ei voi saada turvaa ja rauhaa SYDÄMMEEN josta elämä lähteen.USKOA;TOIVOA ja RAKKAUTTA tääl maanpäällä tarvittaisiin entistä enemmän.Rakkaus rakentaa ja Henki tekee eläväksi.Kiitos Pasi asiatuntevista sanan selityksistä.Jatketaan matkaa USKOSSA eikä luoteta lihaan,kun tää lihanmieli on vihollisuutta Jumaa kohtaan.Erikoisia aikoja elellään.Jumala on onneksi sama eilen tänään ja iankaikkisesti.Eikä hän muutu.Siunaavin terveisin HML:sta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Paimen!

Kun kääntää läppärin selälleen niin huomaa kuvatekstin: PS 23Herra on minun paimeneni.

Sinun sauvasi ja vitsasi minua johdattaa....
Minä kuulin hyvän Paimenen äänen...
Hän onneen meidät ohjaa, ja aikaan vaikeaan...

Jussi Suutari kirjoitti...

Miksi?

Muistan aina edesmenneen Kalevi Lehtisen kertomuksen hänen kävelyretkestään hautausmaalla. Katsellessaan hautakiviä hänen silmään sattui kivi jossa syntymä- ja kuolinajankohdan erotti vain muutama päivä. Hautakivessä oli lisäksi tuon kuolleen vauvan vanhempien kirjoittama teksti, vain yksi sana johon oli latautunut tuo kaikki vanhempien kokema tuska: "Miksi?"

Jonkin aikaa käveltyään hän huomasi toisen haudan jossa oli myös vain muutaman päivän ikäinen vauva. Tässäkin kivessä oli kirjoitus ja tuo sama sana "miksi", mutta siinä oli lisäksi kaksi muuta sanaa jotka toivat siihen täysin eri sävyn: "Jumala tietää miksi."

Näilläkin vanhemmilla oli varmasti täysin sama tuska ja suru, mutta noihin kahteen muuhun sanaan sisältyy valtava toivo jota pelkkään miksi-sanaan ei sisälly.

Tämä on mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä että Jumala tuo aina toivon kaikkiin tilanteisiin, ihminen ei milloinkaan jää Jumalan kanssa ilman toivoa.