maanantai 19. lokakuuta 2009

Jumala rakasti maailmaa

Lasse Mårtenson teki 60-luvulla tunnetuksi tulleen laulun, jossa kysytään Kuinka kukaan, kukaan rakastaa, voisi kurjaa maailmaa? Vastaus tuli kertosäkeistössä: Jumala voi yksin rakastaa pimeää kurjaa maailmaa…

Viime aikoina mieleeni on palautunut Mårtensonin puhuttelevan laulun taustalla oleva Johanneksen evankeliumin 3:16 lause: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut…”

Vastustan kiusausta kirjoittaa laajalti ja pakotan itseni sanomaan vain olennaisimman:

1. Jeesus ei sano: ”Sillä niin on Jumala juutalaisia rakastanut…” Eikä: ”Sillä niin on Jumala pakanoita rakastanut…” Jumala rakastaa maailmaa. Jumalan rakkauden piiri tavoittaa kaikki ihmiset. Mekin olemme osa tätä maailmaa.

2. Jumala rakastaa maailmaa. Mikä pysähdyttävä ajatus. Jumala ei vihaa maailmaa.

3. Jumala rakastaa maailmaa. Tätä maailmaa. Jumala ei rakastanut jotain epätodellista maailmaa. Ei jotain utopiaa, jossa kaikki on täydellistä. Hän ei odottanut, että maailma tulisi paremmaksi paikaksi, ennen kuin lähetti Poikansa. Maailma on rujo, mutta Jumala rakasti. Jeesus lähetettiin tähän maailmaan sellaisena kuin se on. Jumala ei rakasta, koska rakkauden kohde on täydellinen. Jumalan rakkaus tekee kohteesta arvokkaan kaikista sen puutteista huolimatta.

4. Jumala rakasti siten että hän lähetti oman Poikansa pelastamaan maailmasta ne, jotka uskovat. Alkukielen ilmaisu on selvä ja kuvaa tapaa (ei niinkään määrää, vaikka sekään ei ole poissuljettu), jolla Jumala on osoittanut rakkauttaan maailmaa kohtaan. Jumalan rakkaus ei ole abstrakti myötäelämisen tunnetila. Rakkaus, jolla Jumala rakasti ja yhä rakastaa maailmaa on Jeesus.

Jumala rakasti maailmaa lähettämällä Jeesuksen. Jumala lähetti, että ihmiset uskoisivat ja turvaisivat tähän lähetettyyn Poikaan pelastuakseen. Yksikään häneen luottava ei joudu kadotukseen, vaan hänellä on iankaikkinen elämä.

Jumalan rakkaus on Jeesus. Ikuisuus ilman Jeesusta on ikuisuus ilman Jumalan rakkautta.

Tunnetko sinä jo Jeesuksen?

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä järkeä siinä olisi jos Jumala vihaisi maailmaa?

Sehän on ihan itsestään selvää että Jumala rakastaa maailmaa. Minusta ei ole järkevää edes ajatella että Jumala täydellisenä olentona voisi mitenkään vihata maailmaa.
Tuo viha itsessään tekisi Jumalasta vähemmän täydellisemmän, koska viha itsessään on tietyllä tavalla typerämpää kuin rakastaminen.

On siis vaikea pitää ajatusta Jumalan rakkaudesta kovinkaan pysähdyttävänä. Minusta se on itsestään selvää kun on kysymys täydellisestä olennosta.

Ja rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Siltä ei voi välttyä etteikö näyttäisi siltä että Jumala ehkä kyllä loi kaiken ja ehkä Jeesus käväisi täällä, mutta sittemmin kaikki on mennyt niin pieleen ja "Jeesuksen seuraajat" niin hajalle, että Jumala siirsi huomionsa muualle kun totesi projektin mahdottomaksi ja näki että suurin osa päätyy joka tapauksessa Helvettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jumalan rakkaus ei ole koskaan ollut ehdollista, joten Jumalalla ei ole koskaan ollut/eikä voi olla mitään kausaalista syytä olla rakastamatta maailmaa, koska Hän kerran sanoo olevansa rakkaus Raamatun mukaan.

Paradoksaalista on että Raamatussa puhutaan myös Jumalan vihasta, joka näyttää olevan riippuvainen kausaalisista syistä.
Miten siis on? Jumala vihaa tekojen perusteella, mutta rakastaa huolimatta niistä?


Sitten tuohon pelastukseen. Jumalan halu pelastaa kaikki on joka tapauksessa ristiriidassa sen kanssa että jopa Raamatun mukaan kaikki eivät pelastu, ja kuitenkin Jumala vaikuttaa ensisijaisesti ihmisen pelastumisessa. Jos Hän vaikuttaisi toissijaisesti, niin silloinhan ihmisen tahto menisi Jumalan tahdon yli.
Mitä hyötyä on iloita Jumalan universaalista rakkaudesta, jos kuitenkin on ensisijaisesti vain Jumalan asia kenet Hän pelastaa?
Rakastaako Jumala edelleen Helvettiin joutuneita ihmisiä, niitä joita Hän ei valinnut?

Ei ihmisellä ole valtaa edes pelastua jos ei Jumala sitä salli. Ja näyttää siltä että Hän sallii sen todella harvoille.

Ja kuitenkin Jumalan pitäisi olla rakkaus. Lopullinen totuus on se, ettei Jumalan rakkaus näytä vaikuttavan pelastusta, vaan Jumalan mielivalta.

Marianne kirjoitti...

"Ei ihmisellä ole valtaa edes pelastua jos ei Jumala sitä salli. Ja näyttää siltä että Hän sallii sen todella harvoille."

Minun olisi vaikea ajatella, että Jumalan sallimus maalaisi Jumalan valtakunnan lainalaisuudet eriarvoisuuden mustavalkoisilla väreillä. Inhimilliset kokemukset auktoriteeteista helpolla peilautuvat jumalakuvaan. Selvittämättömät kivut ja pahat mielet, väärinkohtelut voivat piirtää Jumalasta kuvaa eriarvoisuutta korostavana etäisenä despoottina, joka sulkee jollain lailla kelpaammattomaksi mitatut pois armonsa piiristä.

"Olkaa siis te täydelliset kuten teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (Matt5:48) sanoi Jeesus istuessaan opetuslasten kanssa vuoren laella. Minut tämä kohta on saanut milloin turhautumaan, milloin vetäytymään, milloin polemisoimaan kehoitusta. Alkukielen adjektiivi "täydellinen" teleios on merkitykseltään "saatettu päämääräänsä". Voisiko tästä ajatella, että niinkuin Taivaan Isän idea oli sovitustyön täyttyminen Jeesuksessa, niin Jeesuskin halusi sanoa opetuslapsilleen, että olkaa "täydelliset" siinä mielessä, että olette ikäänkuin samaa mieltä kuin Jumala. Eli Jeesusta tarvitaan. Että Jumala kyllä tietää mitä tekoa olemmeja että täydellisyys inhimillisen suoritusyhteiskunnan mittarein ei olisi täydellisyyttä, josta Jeesus tässä puhuu.

"Ilman minua te ette voi mitään. Niinkuin Isä on minussa ja minä olen Isässä, olkaa tekin yhtä" Näitä lauseita löytyy jostain UT.sta, enpä juuri nyt muista tarkemmin. Jeesuksen ilo on luvattu täydelliseksi yhteydessä. Vain Pyhä Henki voi kutoa yhteensopivaksi niin kovin erilaisten ihmisten verkoston. Ihanne kai olisi, että pyrkisimme näkemään toisissamme ja ihmisuhteissa Pyhän Hengen mahdollisuuden sovintoon ja yhteyteen. Ainakin asennetasolla, jollei se aina käytännössä suju.

Jumalan viha kuulostaa pelottavalta. VT sanoo, että Jla on hidas vihaan, että hän on kärsivällinen, jopa katuu aikomiaan rangaistuksia. En usko että Jumalan viha kohdistuu tuhoisalla inhimillisellä tavalla ihmiseen sinänsä, mutta Jumalan tahdon ulkopuolella ovat asiat, jotka tuhoavat ihmistä, yksilötasolla ja kollektiivisesti.

Jumalan sallimus pitää sisällään ihmisen vapaan tahdon. Minulle on tullut mielikuva, että hän hellittämättä etsii keinoja tavoittaa ihminen saadaksen tämän turvalliseen olotilaan lähemmäksi itseään. Pysyvä selkäpäin oleminen kohti Jumalan rakkautta on surullinen olotila. Tunteet voi toki pitää paketissa poissa häiritsemästä, mutta ihminen on luotu jumalayhteyteen. Olen itse joskus verhon takaa Jumalalle huhuillut, että vastuu on valmistajalla, miksi tämä on näin vaikeaa... Ei ole aina selkeyttä tullut, mutta rakkauden pinta-ala on silti lisääntynyt. Pyhän Hengen mahdollisuudet ja luovuus on paljon enemmän kuin osaa kuvitella. Kolminaisuuden erottamaton elementin olemus vaikuttaa olevan eheyttävä toiminta tässä ja nyt. Tyytyväisyyden kylvöä tähän hetkeen.

Jos olen Jeesuksen ystävä tässä ajassa, olen sitä myös iankaikkisuudessa. En usko, että Taivaan koti on eliittijoukkojen yksityisomaisuutta. En usko, että ihmisen ymmärrys edes riittää arvioimaan miten "eliittijoukot" määritellään. Jumala näkee niin toisin. Hän tuntee ja näkee ihmissydämet viisauden ja armon valossa. Hän tietää mikä milloinkin on satuttanut ja kovettanut rakkauden vastaanottopintaa. Kyllä hän välittää, kylvää hyvää ja avaa mahdollisuuksia. Joskus on vain niin riskialtista suostua vastaanottamaan hyvyyttä. Ei sekään ole Jumalta piilossa. Kunpa vain hän saisi avata sydänten silmät näkemään totuuden hänestä, eikä sitä valheverkkojen kuvaa, jonka edessä jokainen sukupolvi joutuu kamppailemaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Vastaus tuli kertosäkeistössä: Jumala voi yksin rakastaa pimeää kurjaa maailmaa… "

Olisi sitten luonut paremman kuin pimeän ja kurjan maailman. Sellaisen jota kaikki voisivat rakastaa, ei pelkästään vain jumala yksin.

Pasi Turunen kirjoitti...

"Olisi sitten luonut paremman kuin pimeän ja kurjan maailman."

Kristillisen teologian mukaan Jumala loi hyvän maailman.

Pimeys ja kurjuus tuli ihmisen oman tottelemattomuuden myötä.

Marianne kirjoitti...

Suostuminen on vaikeaa. Itsellä on usein mennyt pitkiä aikoja polvet ruvella ja suu täynnä soraa. Kun jostain saa avun, kimmokkeen ja tahtotilan nousta, voi huuhtoa suunsa ja maistaa jotain virkistävää. Ja katsella ympärilleen.

En voi puhua kenenkään muun elämästä kuin omastani. Surkuhupaisaa, tragikoomista, liian vähän iloa kaiken itsekeskeisen keskellä. Ilontuojat ovatkin elämässäni suuri lahja. Niitä on paljon kun vain oppii fokusoimaan katseensa. Ei aina helppoa, mutta sinnikkyys palkitaan.

Katso vaikka:
http://www.majakka.net/weblog/joku-kavi-taivaassa-ja-siella-oli-elava-sohva/

Marianne kirjoitti...

Niin ja anteeksi tämä turhan mahtipontinen ugh-tyylin ilmaisuni. Ajatus jota edelleen tavoittelen on, että haluan nähdä Jumalan, joka käsittämättömässä kaikkivaltiudessaan ei laskeskele ihmisiä sormella osoittaen "enten-tenten" valikoiden. Jumala ei ole mustavalkoinen, syyttävä, omaan onneensa jättävä. Jos hän olisi hän olisi viis veisannut ja jättänyt Jeesuksen lähettämättä. Kolmiyhteinen kaikkivaltias elää ylösnousemuksen kautta. Pyhän Hengen rakkaudentäyteinen virta haluaa yhdistää, vahvistaa, auttaa, selkeyttää Jeesuksen merkitystä. Jeesus ei ole kynnysmatto, vaikka hän puolestamme kuolikin. Hän teki tyhjäksi kuoleman lopullisen vallan. Suuri sankari, syntyi karheaan seimeen, ratsasti juhlille aasin selässä. Ja elää saattaakseen loppuun työnsä.

Reaaliajan kipua särähtelevä maailma ei tee turhaksi ja tyhjäksi kristinuskon suurta sydäntä. Jeesuksen ylösnousemus paljon todennäköisempi tapahtuma kuin mikään "opetuslapset kätkivät ruumiin"-selitys. Ylösnousemukseen sisältyy paljon lohtua ja toivoa antavia elementtejä. Niistä voi koostua vahva perustus, jonka päällä jaksaa rakentaa ja rakentua. Näkyvä todellisuus ei ole kaikki. Ikiaikojen Jumala on valmistanut turvallisen tilan hahmottaa iankaikkista ja tätä konkreettista maailmaa. Opetella ja erehtyä saa.

Anonyymi kirjoitti...

Herra armahda tätä maailmanmenoa.

Kiitos Mariannelle kun johdat ihmisiä uskon tiellä valoon.

In commune bonum. Deus ex machina.

Anonyymi kirjoitti...

Kristillisen teologian mukaan Jumala loi hyvän maailman.

Näinhän se teologian mukaan menee.


Pimeys ja kurjuus tuli ihmisen oman tottelemattomuuden myötä.

Niin myöskin teologian mukaan.
Entäpä Jumalan kaikkivaltius?
Tiesikö Jumala ennen luomistaan mitä tulisi tapahtumaan? Eihän Jumala ole ajasta tai paikasta riippuvainen.

Eikö Saatana/Lucifer ole syypää mihinkään? Kuulostaa ihan siltä kuin se ei olisi alkuperäisen ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen tehnyt yhtään mitään.

Ja miksi ihmeessä kristillinen teologia jättää niin kovin monia kysymyksiä täysin avoimeksi?
Miksi se on tietyllä tavalla myös aika yksinkertaista..

Marianne kirjoitti...

No mutta kiitos rohkaisusta Anonyymi (meille, Isälle nimeltä kutsuttu). Sitä puhuu pieni ihminen omasta janostaan käsin ja yrittää saatella eteenpäin muilta oppimiaan asioita. Lopulta aika vähän on tarpeen. Tulee eksyttyä monisanaisuuteensa välillä.

Minun täytyy varmaan jättäytyä tauolle joksikin aikaa. Hyvä foorumi tämä puhua Jumalan asioista.

Ubi caritas et amor, Deus ibi est.

Marianne kirjoitti...

Loikkaus Ruotsin kirkko-blogista, vastauksena Anonyymille.

"Selitäpä sitten miksi maailmassa on kärsimystä joka ei johdu mistään ihmisen teoista? Miksi Jumala sallii sen samalla kun väittää etsivänsä sen yhden lampaan sadasta."

Selitäpä... Aika mahtipontinen ajatus, että pystyisin selittämään problematiikkaa, josta älykkäät ihmiset ovat tuottaneet tuhansia ja taas tuhansia sivuja tekstejä - teologien teodice-kysymys. Niihin voi perehtyä. Sisältää paljon antoisaa. Tai esim. "Jumalan kasvot" toimittaneet Risto A. Ahonen ja Hans-Olof Kvist, kkon tutk.keskus, sarja A nro 64. 1995. Kivoja artikkeleita paljon joukossa.

Yksinkertaisin vastaus omalla kohdallani on ollut että syntiinlankeemuksen kumuloituneet vaikutukset ilmenevät tässäkin ajassa yhä moninaisimmin keinoin.
Jumala ei ole syypää maailman kärsimyksiin. Hän on myötäelävä, osallistuva, kunnioittava - suunnattomasti suuremmin kuin kukaan ihminen voi käsittää.

Ei Jumalaa tarvitse puolustella. Hän kyllä kestää. Me ihmiset sen sijaan tarvitsemme toinen toisemme tukea turvallisen jumalakuvan muodostamisessa. Suhde Jumalaan vaikuttaa ratkaisevasti elämän laatuun. Jumalalla on ihana huumorintaju, mutta ei hän mikään pelle ole.


"seksuaalinen suuntautuminen menee syntymästä asti näin vinoon että nyt he haluaisivat avioliitto-oikeuden?"

Ystäväni, joka on hienovarainen kristitty, teologi ja myös ansioitunut geneetikko, ulkomaillakin työskennellyt, on sanonut että sellaista geeniä ei yksinkertaisesti ole löydetty, johon olisi kirjoitettu "homoseksuaalisuus". Tästähän on puhuttu kauan Suomessakin. Eri asia on minkälaisia tutkimuksia ja mielipiteiden julkilausumia liikkuu ja rahoitetaan. Tiedemaailmakin sisältää kuplia, joita otetaan yleisesti vakavasti.

Jos uskallan sanoa, niin homoseksuaalisuus on monitahoinen taipumus ihmisyydessä, joka sisältää myös suuren määrän kipua ja ansaitsee kaiken mahdollisuuden hienovaraisuuden ja tuen. Totuutta ei voi polkea ja sen määritelköön kukin itselleen sopivaksi. Toivon vain että määrittelyperusteluihin sisältyisi iankaikkisuus.

Nyt olen pahoillani väistelystä, mutta en kykene tästä asiasta tällä foorumilla enempää keskustelemaan. Yksi myötätuntoisimpia hengellisiä kommentteja homoseksuaalisuudesta tuli vastaan kuvan ja sanan kirjassa "Tuntemattoman profeetan päiväkirja" s.48. Suosittelen lämpimästi. Kaikki eivät ehkä koe omakseen mutta minun sieluni ainakin resonoi kirjan tekstien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisin vastaus omalla kohdallani on ollut että syntiinlankeemuksen kumuloituneet vaikutukset ilmenevät tässäkin ajassa yhä moninaisimmin keinoin.

Oli miten oli, surkeaa on etteivät monet ihmiset edes näe sitä miten paha vaikuttaa maailmassa. Uskovilla on taipumusta olla niin sinisilmäisiä ihmisten suhteen. He saarnaavat ihmisluonnon pahuutta, mutta eivät suostu näkemään sitä ihmisissä jotka puhuvat heidän oppiensa mukaan, vaikka Raamattukin sanoo että Jumala on enemmän kiinnostunut ihmisen sydämestä kuin mistään muusta.


Jumala ei ole syypää maailman kärsimyksiin. Hän on myötäelävä, osallistuva, kunnioittava - suunnattomasti suuremmin kuin kukaan ihminen voi käsittää.

Jumala on ainoa joka voi maailmassa todella jotain tehdä. Jos hän nyt ylipäänsä on olemassa. Turhan kärsimyksen sallimiselle ei omasta mielestäni ole yhtään ainutta syytä edes Jumalalla.
Jumalan kuolema ristillä ei näytä paljon vaikuttavan tässä maailmassa.

Ei Jumalaa tarvitse puolustella. Hän kyllä kestää. Me ihmiset sen sijaan tarvitsemme toinen toisemme tukea turvallisen jumalakuvan muodostamisessa. Suhde Jumalaan vaikuttaa ratkaisevasti elämän laatuun.

Joten apologetiikka on aivan turhaa. "Turvallinen Jumalakuva" on jotain mikä ei nouse suoraan Raamatusta, eikä ole täysin raamatullinen vaan teologiaan ja kirkon traditioihin perustuva, ihmisen luoma kuva.
Tuo "turvallinen Jumala" siellä tappoi mm. Ananiaan ja Safiiran kun nämä valehtelivat Pyhälle Hengelle. Minulla on jotenkin sellainen tunne että ihmiset ovat valehdelleet Pyhälle Hengelle jatkuvasti sen jälkeenkin.

Suhde Jumalaan ei vaikuta pätkääkään elämän laatuun, vaan monet muut tekijät.
Monet uskovat tuntuvat elävän paljon valtaväestöä huonommin ja pastorit ne vasta kituuttavat.
Mutta kai se "hengellinen menestys" on sitten pääasia.

Marianne kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Marianne kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pekka H kirjoitti...

En olisi huolissani kirkon tilasta, koska hellenismillä ja baabelin opeilla kyllästetty ja harhapoluilla kulkeva perinteinen kirkko on aina kulkenut enemmän tai vähemmän omia polkujaan (lukuunottamatta kirkon sisällä vaikuttaneita aitoja Jumalaa rakastavia yksilöuskovia)suhteessa Israelin Jumalan, Yahwen, Sanaan eli Raamattuun.

Arttu Kotakorpi kirjoitti...

Rakastaako Jumala maailmaa vai itseään?

Mistä Jumala rakensi energian ja avaruuden, kun sitä ei vielä ollut? Näiden on pakko oltava tullut itsestään Jumalasta - epäsuorasti tai suorasti - sillä jos nämä olisivat tulleet vain Jumalan käskystä, muttei toteutuksesta, niin silloin ne eivät voisi olla kokonaan alkusyystä eli Jumalasta.

"Jumalan rakkaus ei ole abstrakti myötäelämisen tunnetila. Rakkaus, jolla Jumala rakasti ja yhä rakastaa maailmaa on Jeesus. --
Jumala rakasti maailmaa lähettämällä Jeesuksen. Jumala lähetti, että ihmiset uskoisivat ja turvaisivat tähän lähetettyyn Poikaan pelastuakseen." <-- Jos rakkaus ei tässä tarkoita sitä rakkautta millä me ymmärrämme sen (myötäelämistä, toisen suunnatonta ihailua ja kunnioitusta), niin miksi Jumala silloin edes haluaisi meidän pelastuvan kiirastulelta?

Toiseksi, mikäli en väärin ymmärtänyt, tämä on hyvin ristiriitainen väite, sillä tässähän tavallaan yhdistetään usko ja rakkaus samaksi asiaksi. Eli jos uskot Jeesukseen, täytät Jumalan kriteerin rakkaudesta. Siis, meidän uskomme tarkoittaa Jumalalle rakkautta? Alkaa menemään kielifilosofian alueelle. Mutta jos nyt palataan käsitykseen siitä, että Jumala todellakin rakastaa maailmaa sillä tavalla kuin rakkauden ymmärrämme, tästä ilmenee ongelmia.

Ensimmäinen ongelma: "Jumala rakastaa maailmaa", on hieman ironisen kuuloinen, sillä sen voisi ymmärtää suoraan: "Jumala rakastaa itseään." Ilmeisin kysymys nyt lienee: "Voiko Jumala vihata itseään?" Täydellisenä, kaikkitietävänä ja omnipotenttina olentona Hän ei voi, sillä silloinhan Hän rikkoisi omaa luonnettaan - joka on rakastava luonne. Kuten Turunenkin sanoi: "Jumala rakastaa maailmaa. Mikä pysähdyttävä ajatus. Jumala ei vihaa maailmaa."

"Jumalan rakkaus on Jeesus. Ikuisuus ilman Jeesusta on ikuisuus ilman Jumalan rakkautta."

Jos Jumala siis rakastaa maailmaa (itseään), muttei voi vihata itseään, tarkoittaa se silloin sitä, että Hänen on väistämättäkin rakastettava myös niitä, jotka ovat tehneet vääryyttä tai eivät usko Häneen. Tämähän nyt on selvää jo muutenkin kristityille.

En tiedä olenko jo sortunut virhepäätelmään, mutta mielestäni Jumalan ehdoton rakkaus itseään kohtaan tarkoittaa a) että ainoa todellinen Jumalan ja ihmisen luonne olisi tämä 'rakastava luonne' ja b) Jumalaa ei tarvitse rakastaa päästäkseen taivaaseen - pitää ainoastaan uskoa Häneen päästäkseen sinne.

On todennäköistä, että olen jo mennyt puhumaan liiankin itsevarmasti, mutta viimeiseksi haluaisin kuitenkin jättää tekstistäni erillisen kysymyksen:

"Miksi Jumala haluaisi ihmisten uskovan Häneen ja antavan tälle nimen kuten vaikkapa Jahve tai Allah?" Tietty tällä kertaa haluan vain kristinuskon näkökulman. Ja huom! Selitykseksi ei riitä pelkästään se, että Raamattu käskee tekemään niin. Vastatkaa kuinka Jumala vastaisi.

Marianne kirjoitti...

"Miksi Jumala haluaisi ihmisten uskovan Häneen ja antavan tälle nimen kuten vaikkapa Jahve tai Allah?"

Älykkän tekstin monesta kysymyksestä ja haasteesta (tuo oli hauska, vastatkaa kuten Jumala vastaisi :) Otan vain tämän viimeisen, josta esitän omia olettamuksia ja intuitioita. Näkymättömiinhän ei voi nähdä eikä tyhjentävää "Jumalan suusta" tulevaa vastausta ole olemassa.

Kristinusko ei ole oikeassa olijoiden uskonto, vaan suostumisen, luottamisen ja nöyrtymisen uskonto. Kristinuskon voitot eivät välttämättä ole suuria totuuksia barrikaadeilta tai sitä että saa sanoa viimeisen sanan, näppärästi taiteilla toisen ymmärryksen pyörryksiin. Jumalan näkökulma, Hänen joka tuntee kaikkien sydämet salatuimpia asioita myöten on usein toisenlainen kuin mihin inhimillinen logiikka yltää. "Logic can be going to the wrong direction with confidence" opetti Paul Scanlon jossain tv7.n ohjelmassa.

Jumala haluaa suojella ihmistä. Vain Hän tietää turvallisimmat raamit kaiken keskellä. Jumala on persoona, jota kiinnostaa läheinen yhteys, nimeltä kutsuminen. Kolmiyhteinen Jla jonka osasten keskinäinen dynamiikka on rakkaus. Rakkauden voi määritellä kriteeriksi, joilla toisia persoonia kohdellaan. Joskus se on ihmisten kesken kaikkea muuta kuin tunteiden hellimistä ja kaiken ruusunpunaista sallimista. Rakkaus uskaltaa sanoa ei.

Miksi risti, kysytään säännöllisesti, ymmärrettävästi. Kautta ihmiskunnan historian on ollut uskontoja, joissa on käytetty eläviä, joskus jopa ihmisuhreja. Kristinuskon Jumala meni tämänkin yli. Kuoli itse (kolmiyhteisenä persoonana) voittaen ylösnousemuksellaan kaiken kuoleman vallan. Yksikään julmuus ei ylitä Jumalan uhria ja kärsimystä. Tällaisella Jlalla on valta sanoa "Minä olen". Hän ei tästä vallastaan huolimatta tule raamita kaulassa kylään, vaan koputtaa ovelle. Ehkä hymyilee ja odottaa, koska tuo pieni ihminen voisi aterioida kanssani.

Arttu Kotakorpi kirjoitti...

Marianne kirjoitti kyllä varsin lyyrisen ja kauniinkuuloisen tekstin, mutta ikävä kyllä se ei missään vaiheessa vastannut alkuperäiseen kysymykseeni: "Miksi meidän tulisi uskoa juuri kristinuskon Jumalaan?"

"Jumala on persoona, jota kiinnostaa läheinen yhteys,nimeltä kutsuminen."

Eihän tuo sanonut vielä MIKSI meidän tulisi uskoa juuri TÄHÄN jumalaan. Kyse onkin tästä nk. teologisesta falsifikaatiosta, jonka kulku lähtee siitä, että ensin keksitään tämä uskon kohde (esim. jumala) ja vasta sitten aletaan tukemaan tätä uskoa erilaisilla väitteillä ja päätelmillä. Aina kun tulee jokin uusi ongelma eteen, sitä paikataan ikäänkuin vuotavaa venettä. Näin ollen lukuisten eri "osoitusten" kautta uskon alkuperäinen kohde/idea saatetaan vähä vähältä tuhota.

Eli nyt kun tarkastelemme uudestaan väitettä "Jumala on persoona, jota kiinnostaa läheinen yhteys,nimeltä kutsuminen", huomaamme, että tämä ei ole väite puolesta eikä vastaan, sillä ensin täytyisi todistaa tämän Jumalan olemassaolo ja vielä tarkemmin henkilöllisyys tai persoona (eli nimeltä kutsuminen).

Johan näitä erilaisia kosmologisia jumaltodistuksia on esitetty jo Aristoteleen ajoilta, mutta näitä kaikkia vaivaa sama ongelma: nimittäin ne eivät kerro mitään tämän oletetun jumalan identiteetistä.

Kristitytkin tukeutuvat usein tähän ID-teoriaan (Intelligent Design), jonka mukaan maailma on liian monimutkainen ollakseen syntynyt sattumalta. Kristitty siis lyö tiskiin tätä ID-argumenttia ja olettaa automaattisesti siitä seuraavan juuri Raamatun jumalan olemassaolon. Tämä on päättelyvirhe. Jos maailma ilmentää älykkkyyttä niin sen ei tietenkään tarvitse olla sillä perusteella Raamatun jumalan älykkyyttä vaan se voi olla mitä tahansa älykkyyttä.

Itseasiassa, kristityt ovat loppujen lopuksi enemmän ateisteja kuin teistejä, sillä heidän uskontonsa on ehdottoman monoteistinen, jolloin valtakunta maailman muista jumalista hylätään ja nostetaan vain tämä yksi ainoa jumala jalustalle. Toisinsanoen: minä näen kristityt vain 1% teisteinä ja 99% ateisteina.

Pasi Turunen kirjoitti...

Kyse onkin tästä nk. teologisesta falsifikaatiosta…

En lähde lähemmin selvittämään miksi tämä 50-lukulaisen popperilaisen empirismin verifikaatio / falsifikaatio kriteeri on nykyfilosofiassa lähes täysin hylätty kestämättömänä (mm. siksi, ettei verifikaatio / falsifikaatio kriteeri itsessään ole verifioitavissa / falsifioitavissa empiirisesti). Jopa Antony Flew, joka ”puutarhuri vertauksessaan” vetosi tähän 60-luvun kuuluisassa artikkelissaan ”Theology of Falsification” (1968) on siitä jo luopunut (ja tietysti puutarhurivertaus on myös menneen talven lumia), koska filosofinen keskustelu on mennyt aikaa sitten eteenpäin. Tämä teologinen falsifikaatio vaatimus on siis filosofis-nostalgista museokamaa viime vuosisadan puolivälin tuntumasta, vähän kuin Elvis, rasvaletti ja rock’n roll.

kosmologisia jumaltodistuksia … ne eivät kerro mitään tämän oletetun jumalan identiteetistä.

Totta. Mutta eivät ne ole mitenkään ristiriidassakaan kristillisen jumalakäsityksen kanssa. Samoin ID-argumentti, aivan kuten sanoit, ei sellaisenaan itsessään ota kantaa kuka suunnittelija on ollut, mutta se ei ole ristiriidassa kristillisen ilmoituksen kanssa, vaan tukee sitä omalta osaltaan. Sellaisenaan ne toimivat argumentteina teismin puolesta ottamatta suoraan kantaa minkä monoteistisen uskonnon Jumalasta on kyse. Kristitty ei kuitenkaan tee päättelyvirhettä vedotessaan vaikkapa ID-argumenttiin osoituksena, että on olemassa suunnittelija. Nimenomaisesti kristillisen Jumalan identifioimisen kannalta merkittävä on tietysti argumentti Jeesuksen historiallisen ylösnousemuksen puolesta (jota tässä ei ole mahdollista käsitellä, mutta mainitsen vain) ja se viittaa välittömästi siihen, että kosmologisen ja ID-argumentin (samoin kuin moraalisen argumentin) Jumala voidaan päätellä sen valossa olevan spesifisti kristillisen ilmoituksen Jumala.

Itseasiassa, kristityt ovat loppujen lopuksi enemmän ateisteja kuin teistejä…

Tämä on ihan hölynpölyä. Ateismi on klassisesti määritelty (mm. Encyclopedia of Philosophy) näkemykseksi, joka väittää ”ettei ole mitään jumalaa” ja kieltää näin ollen ettei mitään jumalaa ole olemassa. Kristitty ei siis ole ateisti, koska hänhän uskoo Jumalaan.

Marianne kirjoitti...

Dear Arttu,

kiva kun kutsut tekstiäni lyyriseksi ja kauniin kuuloiseksi. Näkisitpä arkiminäni kaikkien haasteiden keskellä niin moiset määreet joutaisivat välillä romukoppaan.

Kukaan ei ole sanonut että PITÄISI uskoa. Pakotettu uskonto ei johda muuhun kuin sydämenkylmään rituaalien harjoittamiseen. Uskon tosin että luodessaan Jumala loi ihmiseen elementin, tahtotilan, joka pyrkii elävää Jumalaa kohti. Tämä tarve on muuttumaton (kuten jossain aiemminkin väitin) mutta saattaa olla tiedostuksen ulottumattomissa tai monenlaisilla asioilla tukahdutettu.

Käytännössä usein käy myös niin että lähestyessään Jumalaa ja kkun Hän lähestyy meitä, niin sisimmästä saattaa kummuta selvittämättömiä tunnetiloja, kipupisteitä. Niitä voi ihminen paeta psykologisoimalla, älyllistämällä, Jumalaa syyttämällä, argumentoimalla ettei Häntä ole. Etsintä saattaa olla yhtä monimutkaista selvittämätöntä vyyhtiä. Siinä prosessissa ihminen ei jää yksin, vaan Jumala haluaa auttaa.

Jumala on sydänten, elävän henkilökohtaisen uskon Jumala, joka kutsuu läheiseen turvalliseen yhteyteen. Joskus matka turvallisuuteen edellyttää jonkin asteista kivunsietokykyä. Vanhat ihmisten kanssa koetut asiat tulevat esiin kun Jumalan valo paljastaa. Se joskus sattuu. Se ei ole Jumalan julmuutta, vaan elämää. Niin meille kaikille tässä maailmassa käy, enemmän tai vähemmän elämä kolhii.

Eivät ihmiset ole nostaneet kristinuskon Jumalaa yläpuolelle muiden jumalien. Eihän sellainen jumaluus olisi kuin yksi muiden joukossa, ihmisten ajatusrakennelmista noussut ja pönkitetty. Ikiaikojen Jumala on ihan itse itsensä keksinyt ja etsii jatkuvasti hapuilevia sydämiä. Uskonmaton lempeys on Jeesuksessa. Ei sitä arjen kovuuden keskellä tajua, mutta Jeesus silti on ihmeellinen. Osallinen ja liikkeelle laittaja kaikkeen järkeen ja viisauteen. Siksikin Hän on myös järjellä selitettävissä. Kokoajan aukottomampia todisteita löytyy arkeologiastakin tukemaan esim. Rttun tapahtumia. Mutta uskon ja sydämen avautumisen elementti jää lopulliseksi sinetiksi. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työtä. Pyydä niin Hän auttaa. Elävä Jumala elävää ihmistä.

En minä näitä selitä omaa uskoani puolustellakseni. Se kun ei ole ihmisten rakennelmiin nojaava. Halusin vain jotain sanoa omista kokemuksistani, koska vaikutat olevan Jumalasta kiinnostunut. Idea ei ole siinä, että hyväksyisit joidenkin toisten ihmisten kyhäämän "falsifikaation", vaan eläisit aivan omaa itsenäistä uskon elämääsi, sinä ja Jumala, toisistanne iloiten - sillä sitä se parhaimmillaan on. Emmekä ole vielä edes taivaassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Arttu Kotakorpi:

Jumala rakastaa lähinnä itseään, sikäli kun sitä edes on olemassa.

Raamatun kaikki kertomukset lepäävät tuon syntiinlankeemuskertomuksen varassa, jopa Jeesuksen ristinkuoleman selitys.

On hyvä selvittää omaa suhdettaan näihin kertomuksiin, muttei niitä kannata ottaa liian vakavasti.

Periaatteessa olen tullut siihen tulokseen ettei sitä Jumalaa kannata turhaan etsiä.
Ateismi ja agnostisismi ovat järkevämpiä näkökantoja kuin sokea usko jonkin kirjan Jumalaan.

Ihmisiin on helppo vaikuttaa, katso vaikka tästä:

http://www.documentary-film.net/search/watch.php?&ref=61

Kaija ;D

Arttu Kotakorpi kirjoitti...

Kyllä Kaija, olen samaa mieltä siinä, että ihmisiin on helppo vaikuttaa. Tunnen myös Derren Brownin metkut ja olen lukenut myös Ian Rowlandsin kirjan "Full Facts Book of Cold Reading", jossa esitellään lähinnä meedioiden käyttämiä kikkoja.

Ateismia en sinällään hyväksy, sillä se on ylimielistä ja virheellistä. Todisteet JONKIN sortin alkusyystä (jumalasta?) ovat luotettavammat kuin sen kieltämisestä (nihilismi).

Turusen jättämästä vastauksesta ilmeni, että hän ei edes ymmärrä mitä ajan takaa. Muun muassa se, että falsifikationismi puhuu itsensä pussiin, ja että Antony Flew itse perui puheensa ei vaikuta asian todelliseen totuusarvoon ja sen pohtimiseen. Hiiteen Flew ja falsifikaation kumoaminen, todellinen kysymys jää edelleen avoimeksi: "Mitä täytyisi tapahtua, tai olla tapahtunut, jotta se riittäisi todistukseksi Jumalan rakkautta tai olemassaoloa vastaan?"

En syyllisty ateistien skeptiseen virhepäätelmään siitä, että kaikkea mahdollista teismin sisällä voidaan epäillä, vaan turvaudun yksinkertaiseen agnotismin hienouteen, jonka mukaan tälläinen ateismi-teismi-vatvominen on mieletöntä, koska loppujen lopuksi kumpikaan ei pääse konkreettiseen totuuteen (tai ehkä kosmologisten jumalatodistusten myötä teistit saattavatkin vetää pidemmän korren).

Tulen vielä kirjoittamaan Turuselle kunnon kirjeen sähköpostitse (mikäli hän nyt haluaa vastaanottaa sen), ja koitan tehdä selväksi väärinymmärrykset koko tässä touhussa. Kyse kun ei ole siitä, että minä en rationaalisuudella tai empirismillä pysty tavoittamaan puhtaan uskon kautta tulevaa 'totuutta'. Pyrin vain osoittamaan, että teistien ja minun väliset mielipiteet tulevat aina vastaan toisiaan, jolloin se itsessään on jo voitto; osoitus siitä, että autonominen usko sisältää aina myös oman subjektiivisen päätöksen hyväksyä objektiivinen totuusarvo uskon kohteelle --> jolloin se ei aseta asialle hyväksyttävää totuusarvoa. (vrt. Platon: "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus."

Marianne kirjoitti...

Ateisteiksi itseään nimittävillä on usein pidemmissä keskusteluissa viimeinen sana. Jossain nettikeskustelussa turhautunut kommentoija puuskahti, että uskovat aina pakenevat paikalta kun pitäisi saada kunnon vastaus kysymykseen. Miksiköhän? Me joilla on ainakin jonkinmoinen elävä suhde elävään Jumalaan olemme väistelijöitä - vai olemmeko? Huomaammeko välillä milloin välttelemme ja miksi?

Ihmisten motiivit ovat mielenkiintoisia. Niin ateistien kuin teistien. Kaija puhui vaikuttamisen helppoudesta. Miksi ateistit polemisoivat Jeesukseen uskovia vastaan? Kaipuu saada maistaa jotain perimmäisen olevaisen läsnäolosta motivoi ja meitä uskovia haastetaan neuvomaan siihen reittiä? Tai halutaan varoittaa: Yritin tuota, muttei toiminut, älä vain lähde sinne suuntaan.

Kuulin radiosta (Dei tietty :) tarinan naisesta, joka seisoi jouluikkunan edessä ja puuskahti harmistuneena: "Joka ikiseen paikkaan ne uskovat sitä Jeesusta ovat ujuttamassa, jouluunkin." Voi asettaa tämän näkemyksen janan toiseen ääripäähän ja toiseen näkemyksen siitä, että ikiaikojen Jumala suunnittelessaan maailman hyväksi ja kauniiksi oli valmis lähettämään oma Poikansa hauraan ihmisen persoonassa seimeen - jotta me vielä tänä päivänä voisimme saada mahdollisuuden kohdata sen lempeyden, joka Jeesuksesta virtaa. Janan välimaastossa liikkuu monenlaista uskomusta. Jana on vaaka-asennossa, ei + eikä - kummassakaan päässä. Monenkirjavia ajatusrakennelmia ei arvoteta. Samalla tasolla, pieniä ihmisiä. Yläpuolella ja myös mystisesti koko luomakunnassaan läsnä vain suuri Jumala, joka lakkaamatta tarkkaa kuka tavoittelee häntä kohti. Ja Hänen kasvojensa läsnäolo ravitsee. Mutta ei ilman Jeesuksen, täydellisen sovittajan läsnäoloa.

Janan ajatusmaailmojen edustajia ei voi arvottaa inhimillisin mittarein. Mielen rakennelmissa vain ratkaistaan iankaikkisuusasioita. Siksi ne ovat isoja asioita - eivätkä privaatteja. Platonilla oli oma luolateoriamallinsa todellisuuksien hahmottamisesta. Kukin näkee miten haluaa. Jumala ei pakota. Jos jotain ei halua tai voi nähdä, voi asoita kätkeä verhon taakse. Liian arat tai kallisarvoiset asiat halutaan suojaan. Ajatusrakennelmat voivat suojata pientä sydäntä suurelta Pyhältä Jumalalta. Koska ei tiedä onko hän turvallinen, onko hänen tahtonsa hyvä. Kyllä hän on, hyvyys, armo, myötätunto ja voima on kaikki Jeesuksessa. Uskon että nämä asiat avautuvat aivan jokaiselle, jos tahtoa löytyy. Jumalanhan ei halua että yksikään hukkuisi - pois hänen läsnäolostaan ja turvastaan. Joulun alla voi pyytää oman sukunsa, perheensä ihmisille hyvän Jumalan kohtaamista - sinnekin minne sanat eivät ylety. Pyhä Henki löytää reitin. Hän on voimallinen, hienovarainen ja kekseliäs. Tehdän hyviä sovinnon eleitä, joohan :) Jouluhan on lasten juhla, niin isojen kuin pienten.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ateistit polemisoivat Jeesukseen uskovia vastaan? Kaipuu saada maistaa jotain perimmäisen olevaisen läsnäolosta motivoi ja meitä uskovia haastetaan neuvomaan siihen reittiä? Tai halutaan varoittaa: Yritin tuota, muttei toiminut, älä vain lähde sinne suuntaan.


En ole "ateisti". Olen vain tullut siihen tulokseen että näistä asioista ei todellakaan tiedä. Sitä tulen "saarnaamaan" elämäni loppuun asti, en ole koskaan todella ollutkaan sellainen ihminen joka tyytyisi elämään muiden antamien uskomusten mukaan. Sitä paitsi, sanojesi takana oleva totuus kirjoituksistasi ja itsestäsi on ainakin itselleni täysin selvä. :D

On ihanaa kun näkee asiat selvästi, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Mutta tietynlaiset ihmiset eivät tätä koskaan tajua.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ei ole järkevää tuhlata elämäänsä siihen onko jokin ns. oletettu olento kenties hyvä vai paha. Totta puhuen en todellakaan välitä enää.

Ihmisen ei ole järkevää kehitellä turhan pitkälle meneviä uskomusteorioita näistä perimmäisistä kysymyksistä. Ei siitä mihinkään koskaan pääse.

Parempi opetella näkemään asiat utilitaristiselta kannalta, mikä ikinä toimiikin ja pysyä siinä. Minä olen jo löytänyt osan sitä totuutta jossa tulen aina olemaan. Se on jo jotain ja siihen voi olla tyytyväinen.

Kaija

Marianne kirjoitti...

Kiva lukea tiivistettyjä ajatuksia. Selkeys ja selvyys ovatkin perusturvan oleellisia elementtejä ja pitäytyminen omassa uskomuksessaan vapauttaa paljon energiaa.

Viittaus utilitarismiin houkutti kertaamaan jotain käsitteestä. Wikipediakin muisti paremmin kuin minä. Sieltä luettavissa siis :) Tekstissä viitatut hyöty ja onnellisuus nojaavat varmaankin kullakin yksilöllä oman arvomaailman ja maailmankuvan perusteisiin. Hyöty, onnellisuus ja tuskan pakeneminen ovat terveen inhimillisyyden peruselementtejä. Silti oma tuskan pakeneminen (mukavuudenhalu joissain tilanteissa) saattaa kumuloitua lisäämään toisen tuskaa. Hyödyntavoittelijan tätä välttämättä huomaamatta.

Viittaan esim. ensimmäisten kristittyjen ja roomalaisten erilaisiin käytänihin suhteessa vastasyntyneisiin ja sylilapsiin. Roomalaisen ajattelun mukaan mikään ei ole lapselle niin haitallista kuin kasvaa ei-toivottuna. Ratkaisuna oli esim. tyttölasten hylkääminen kadulle. Joita varhaiset kristityt sitten pyrkivät pelastamaan ja ottamaan hoiviinsa. Roomalaiset ajattelivat kategorisesti hyötynäkökulmasta. Kristityt saattoivat tinkiä omasta ruoastaan ruokkiakseen toisia. Tosin Korintissa oli paljon raadollisempaa menoa, mutta se on luku sinänsä.

Varhaisten kristittyjen aikaisilla roomalaisilla oli kuitenkin vakaita uskomuksia että kristityt esim. söivät omia lapsiaan. Moinen höpöuskomus oli lähtenyt jostain tulkinnasta siitä, mitä kristittyjen ehtoollinen merkitsi. Jotkut kristinuskon mysteerit vaativatkin vaikenemista ja nöyrtymistä pyhyyden elementin edessä.

Utilitarismiin sisällytetyn moraaliaistin koulukunnan mukaan ihmisellä on moraaliaisti, jonka
avulla tavoitettiin tieto hyvästä ja pahasta. Minä luin tuonkin heti niin, että Jumala on kirjoittanut ymmärryksen hyvästä ja pahasta kaikkien sydämiin. Tosin paljon on vääristynyt, mutta omistajan leima pysyy, kuvakseen luotu.

"O Sancta simplicitas" sanotaan uskonpuhdistaja Jan Husin lausahtaneen polttoroviolle sidottuna kun näki vanhan naisen uskoninnossaan heittävän lisää risuja liekkeihin. Hus näki naisen vilpittömän innon. Katolinen kirkko esitti sitten 500 vuotta myöhemmin anteeksipyynnön Husin polttamisesta. Hyvä ilmiö tämä kollektiivinen takautuva juurtenpuhdistusmetodi. Institutionalisoitunutta katumuksenharjoitusta. Hölmöä haahuilua jonkun mielestä. Kukin eläköön uskostaan. Onneksi Jeesuskin elää vielä. Ja on edelleen myötäkärsijä, hänessä on uskon lähde ja lepo - hän tietää miltä ihmisestä tuntuu. Ihanaa että hän syntyi. Ehkä seuraava arkeologinen löytö onkin Jeesuksen neuvolakortti (hups, nyt taisi notkahtaa hieman) Hyvää Joulua kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Utilitarismiin sisällytetyn moraaliaistin koulukunnan mukaan ihmisellä on moraaliaisti, jonka
avulla tavoitettiin tieto hyvästä ja pahasta. Minä luin tuonkin heti niin, että Jumala on kirjoittanut ymmärryksen hyvästä ja pahasta kaikkien sydämiin.


Ei ihmisellä ole "moraaliaistia".
Se mitä kutsumme moraaliksi on luultavasti syntynyt eloonjäämisen taistelun aikaansaannoksena.
Eri kansoilla moraali hieman vaihtelee, tai sen detaljit. Ihmissyöntikin on katsottu olevan aivan täysin moraalista jossain päin maailmaa.

Tässä linkki, tosin englanniksi, mutta kun suomalaisilta sivuilta ei mielestäni kertakaikkiaan koskaan löydä mitään.

Moraalin evoluutio. Osa ns.moraalista on tietyllä tavalla biologisperäistä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution_of_morality

Moraali itsessään on vain ideoita siitä mikä on oikein ja mikä väärin, ei sen ihmeellisempää.

Löysinpä tällaisen:
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3241

Kaija