keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Onko Sauli Niinistö vapaamuurari? Vastaus...

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli todellinen jännitysnäytelmä. Vasemmistolaisen puna-aatteen totaalinen romahdus, Väyrysen uusi tulemus, Niinistön varmanpäälle pelaaminen ja Haavisto-hypetys.

Tästä tilanteesta lähdetään toiselle kierrokselle. Kampanjointi toiselle kierrokselle selvinneiden ehdokkaiden, Niinistön ja Haaviston välillä on jo alkanut. Sieluista ja ennen kaikkea heidän äänistään käydään kamppailua turuilla ja toreilla ja somessa l. sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter etc).

Muistan lapsuudesta ala-asteen luokanopettajamme, rehtori Pentti Hakkaraisen sanat, joilla hän aina evästi meitä lapsukaisia suomalaisen demokratian ihanuuteen: ”Muistakaa lapset, kun joku kysyy teiltä, että ketä äänestit, voitte hymyillä ja sanoa ’Mikki Hiirtä’”.

Tämä oli hänen tapansa alleviivata vaalisalaisuutta. Jokaisen oikeutta äänestää oikeaksi katsomallaan tavalla omantuntonsa mukaan. Tätä vapautta tahdon kunnioittaa, enkä ota kirjoituksessani kantaa siihen, ketä sinun tulisi äänestää. Olkoonkin, että mikäli lainkaan tuntee minua ja näkemyksiäni, julistustani ja kirjoitteluani, lienee aika ilmeistä kenelle oman ääneni näissä vaaleissa annan.

Yksi asia on silti todettava suoraan: Äänestyskäyttäytymisen on perustuttava tosiasioihin. Sitä eivät saa ohjata valheelliset huhut, joita levitetään joko tahallaan vahingonteko mielessä tai typeryydestä johtuen vastoin parempaa tietoa. Oikeaa tietoa ei ole vaikea löytää nykyisenä digitaalisen tiedonvälityksen aikana.

Tuskin oli ensimmäisen kierroksen äänet saatu laskettua, niin eikös jostain lähtenyt liikkeelle huhu, joka nyt leviää kulovalkean tavoin kristityiksi itseään kutsuvien parissa: Sauli Niinistö on vapaamuurari!

Tämä on valheellinen huhu, jossa ei ole mitään perää.

Niinistö vastasi tähän kysymykseen jo 29.11.2006 Iltalehden On-line Chatissa, jossa hän tunnin ajan vastaili lukijoiden kysymyksiin. Yksi niistä oli tämä:

Kysymys:
Oletko vapaamuurari?

Vastaus:
En.

Niinistön nimeä ei myöskään löydy takavuosina julkaistuista vapaamuurarien jäsenlistoista.

Eräässä kristittyjen parissa leviävässä sähköpostissa kerrotaan tosiasiana, että ”Niinistö (kokoomus) Oikeustieteen kandidaatti, osallistui bildenberg-kokoukseen vuonna 1997, mihin ovat melkein kaikki viimeisten hallitustemme nimekkäimmät jäsenet osllistuneet, on liittynyt vapaamuurariseuraan - Konstantinus Suuren ritarikuntaan 7.7.2011, kirkon jäsen ja vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja.”

Niinistö on yhden kerran osallistunut Bilderberger –ryhmän kokoukseen (1997). Kyseessä ei ole vapaamuurarijärjestö, vaan julkisuutta välttelevä poliittisten vaikuttajien kansainvälinen aivoriihi, jota on mediassakin paljon kritisoitu siitä, ettei se anna tietoja kokouksistaan julkisuuteen. Tämä on herättänyt suurta kummeksuntaa, sillä demokratiaan kuuluu avoimuus. Myös Martti Ahtisaari on osallistunut ryhmän kokouksiin.

Edellä mainitun viestin mukaan Niinistö on liittynyt vapaamuurariseuraan nimeltä Konstantinus Suuren Ritarikunta. Väite on väärä siltä osin, että kyseessä ei ole vapaamuurarijärjestö, vaan keskiaikaisesta kristillisestä ristiretkeläisromantiikasta arvonsa ammentava, täysin avoimesti toimiva ja uskonnollisesti sekä poliittisesti sitoutumaton ritarikunta ja järjestö. Kyseessä on ekumeeninen, Aleksandrian ja koko Afrikan Patriarkka ja Paavi Theodoros II:n suojeluksessa toimiva virallinen, kansainvälinen ritarikunta, johon kuuluu noin 500 eri kristillisiin uskontokuntiin kuuluvaa jäsentä. Järjestö harjoittaa hyväntekeväisyystyötä. Sveitsissä 1950-luvun alussa perustetun järjestön tunnuksena on risti, jonka sisällä on Kristuksen kreikankielisen nimen alkukirjaimiin viittaava perinteinen Khi-Ro (XP) symboli, jollaisen voi nähdä kirkkojenkin saarnatuolien koristeena. Kyse ei ole salaseurasta, niin kuin Gideonitkaan eivät ole salaseura.

Suomessa toimii toinen hyvin saman niminen ritarikunta, Konstantinus Suuren ja Pyhän Helenan Perinneritarikunta, joka määrittelee tehtäväkseen lähinnä perinnetoiminnan ylläpitämisen. Järjestön sihteeri vastasi lähettämääni sähköpostitiedusteluun: ”… olemme vapaamuurarijärjestön kanssa täysin erillisiä.” Tässäkään ei ole kyse mistään salaseurasta tai vapaamuurariseurasta, kuten edellä siteeraamassani viestissä väitetään. Eikä Niinistö kuulu tähän järjestöön. Sihteerin kertoman mukaan Suomessa toimii kenties myös kolmas Konstantinuksen -nimeen liitetty ritarikunta vapaamuurarien sisällä.  Mutta Niinistö ei kuitenkaan kuulu siihen, vaan aiemmin mainittuun kristillis-ekumeeniseen ritarikuntaan.

Ja lopuksi, ystäväni sosiaalineuvos Antero Laukkanen otti yhteyttä suoraan Sauli Niinistön erityisavustajaan Mikko Kortelaiseen, joka välitti Sauli Niinistön terveiset liikkeellä olevaan huhuun liittyen: "Sauli Niinistö ei ole vapaamuurari!" Sellaisissa väitteissä ei ole mitään perää.

Hieman myöhemmin, 25.1. Laukkanen sai puhelimitse yhteyden Sauli Niinistöönn henkilökohtaisesti. He juttelivat pitkän puhelun toistensa kanssa. Niinistö vahvisti Laukkaselle henkilökohtaisesti: "En ole kuulunut, enkä koskaan tule kuulumaan vapaamuurareihin". Konstantinus Suuren Ritarikuntaan hänet kutsuttiin ja liitettiin kunniajäsenenä. Hän ei ole käynyt läpi mitän rituaaleja, eikä häntä ole edes lyöty ritariksi järjestön tapojen mukaan. 

Joten.

Joku roomalainen valtiomies muinoin taisi sanoa, että huhupuheet elävät vain niin kauan kunnes totuus tulee julki. Totuus on nyt julki ja on aika lakata levittämästä perättömiä huhuja. Sellaisten levittäminen saattaa kristityiksi itseään kutsuvat omituiseen valoon.

Tosiasioiden valossa vastaus blogin otsikon kysymykseen "Onko Sauli Niinistö vapaamurari?" on siis ehdoton "Ei"

Case closed.

Jokaisen kristityn tulee käyttää ja täyttää kansalaisvelvollisuutensa ja äänestää. Äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto.

-------

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vapaamuurari tai ei, Niinistö on kokoomuslaisena aina ollut ajamassa tuloerojen kasvattamista, yhteiskunnan turvaverkkojen ja solidaarisuuden alasajoa. Tämä on paljon saatanallisempaa ja kauheampi iljetys Jumalalle, kuin homoilu ikinä.

Pasi Turunen kirjoitti...

Blogiini Niinistöstä oli lipsahtanut pieni sekaannus, johon eräät ovat kiinnittäneet huomiota, ja joka on syytä täsmentää.

Suomessa on ainakin pari hyvin samannimistä Konstantinuksen nimeen liittyvää eri ritarikuntaa: khyväntekeväisyteen keskittyvä kansainvälinen kristillis-ekumeeninen (johon NIinistö kunniajäsenenä liitettiin) ja pelkästä perinnetoiminnan ylläpitämisestä huolehtiva järjestö (johon Niinistö ei kuulu).

Tämän asian olen korjannut blogin uuteen versioon.

Mutta substanssi säilyy: Niinistö ei ole vapaamuurari.

Kiitos niille, jotka kiinnittivät huomioni tähän sekaannukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö vastusti varallisuusveron poistoa, jonka käsittääkseni toteuttivat Vanhanen ja Heinäluoma. Silti en sanoisi ketään tuolla perusteella saatanalliseksi.

Toisekseen Niinistö on ollut perustamassa tukikummit säätiötä nuorten syrjäytymisen estämiseksi ja lahjoittanut sen toimintaan varoja. Tämä ei oikein istu väitteisiisi.