perjantai 18. helmikuuta 2011

Piispainkokouksen rukouspäätös – teatteri jatkuu

Piispainkokokus julkaisi viime viikolla (9.2.) pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.  Piispainkokouksen ohje on outo ja kummallinen monella tapaa. Se on sekä käytännössä ja periaatteessa epäonnistunut tekele.

En tiedä mistä aloittaisin.

Jokainen hengellisen työn tekijä ymmärtää erikseen ohjeistamattakin, että homoseksuaalien puolesta voi rukoilla. Minäkin olen rukoillut heidän puolestaan ja kanssaan. Kyse on siitä mitä rukoillaan. Päätoimittaja Leif Nummela toteaa tuoreessa Uusi Tie –lehden pääkirjoituksessaan hyvin: ”Jos parisuhteensa rekisteröinyt pyytää esirukousta hänen puolestaan voi tietenkin rukoilla, mutta rukouksen on silloinkin – niin kuin aina – oltava Jumalan Raamatussa ilmaiseman tahdon mukainen”.

Piispainkokuksen ohjeistus käsittelee rekisteröityjä homoparisuhteita ikään kuin Jumalan Raamatussa ilmaiseman tahdon mukaisena. Näin ei kuitenkaan Jumalan sanan valossa ole. Nummela jatkaa: ”Jos Raamatun synniksi nimeämiä asioita aletaan pitää hyväksyttävinä ja opettaa, että niiden harjoittajien puolesta voidaan rukoilla tähtäämättä parannuksen tekemiseen ja elämän uudistumiseen, Raamatun opetus käytännössä turhennetaan. Silloin mikä tahansa synti, jonka Raamattu kieltää, mutta nyky-yhteiskunta hyväksyy, voitaisiin siunata kirkossa”.

Kun tarkastellaan ohjetta lähemmin joudutaankin kysymään mitä tarkoittaa, että ”Rukouksessa kiitetään yhdessä Jumalaa elämän lahjoista (homosuhteesta?) ja pyydetään Jumalan huolenpitoa (homosuhteelle?) ja johdatusta (homoparin yhteiselämässä?). Samalla pyydetään voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa (Room 1?)”. 

Esko Murto toteaa osuvasti seurakuntalaine.fi sivulla blogissaan Mitä keskiviikkona oikein tapahtui?: ”Kun kyse on homoseksuaalisen parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta rukoilemisesta, ohjeen muotoilut saavat tuon tilaisuuden myötä oman merkityksensä. Kyse on homoseksuaalisesta rakkaudesta kiittämisestä, kyse on johdatuksen ja huolenpidon pyytämisestä homoseksuaalisen pariskunnan yhteiselämään.”

Vaikka muuta väitettäisiin kyseessä on selkeä liikahdus homosuhteiden kirkollisen siunaamisen suuntaan niin mielikuvissa kuin käytännössä. Vaikka puhutaan pastoraalisista ohjeista vapaamuotoiselle rukoukselle on mahdotonta välttyä siltä vaikutelmalta, että on luotu ohje siitä miten homosuhteita ja niissä eläviä voidaan siunata. Koskeehan ohjeistus nimenomaan ”parisuhteensa rekisteröineitä”. Piispat luovat näin käytäntöä homosuhteiden siunaamiselle, vaikka pyrkivätkin tekemään sen kevyin pensselinvedoin.

Esko Murto on siksi oikeilla jäljillä blogissaan, kun hän toteaa piispainkokouksen ohjeistuksen olevan askel parisuhteen rekisteröineiden siunauskaavan suuntaan: ”Kun rukoushetkiä ryhdytään pitämään, syntyy vähitellen vakiintuvia sanamuotoja, rukouksia, liturgisia tapoja ja muita sen sellaisia, joiden myötä ajan kanssa muodostuu jonkinlainen homohäiden tapakulttuuri”, Murto kirjoittaa. On siis vain ajan kysymys ”milloin suosituimmat muodot löytävät lopulta tiensä kirkkokäsikirjaan.”

On tietysti hyvää, asianmukaista ja tärkeää korostaa, että ”rukoukseen ei saa sisältyä avioliiton vihkimiseen tai siunaamiseen liittyviä osioita, kuten esimerkiksi sormusten vaihtoa, kysymyksiä, lupauksia, puolisoksi julistamista tai liiton siunaamista”. Tätä sinänsä tärkeää muodollista erottelua on kuitenkin syytä pitää pelkkänä piispallisena politikointina, jolla rukousohje Jumalan sanan vastaisten parisuhteiden puolesta yritetään myydä läpi. Piispojen ohjeistuksen valossa homosuhteita voidaan siunata ja samalla selitellä, että niitä ei olla siunattu.

Vaikka vapaamuotoista rukoushetkeä ei muodollisesti haluta sekoittaa avioliittoon siunaamiseen käytännössä raja hämärtyy, koska kyse on erityisestä rukouksesta rekisteröidyssa parisuhteessa elävien puolesta. Yhtenä esimerkkinä Kirkko ja Kaupunki lehden uutinen aiheesta otsikolla ”Pappi saa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta”. Kotimaa24.fi sivulla piispainkokouksen sihteeri Jari Jolkkonen harmitteleekin, että saa nyt jo oikoa julkisuudessa olevia vääriä tietoja siitä mistä päätöksessä on todella kyse.

Olen Murton kanssa samaa mieltä myös siitä, että arkkipiispa Mäkisen puhe ”yhteisen tien” löytymisestä on pelkkää haihattelua Sellainen on puhetta, joka on tarkoitettu massoille. Pikemminkin on tultu tienristeykseen, johon on pysähdyttävä kysymään mihin todella ollaan menossa. Suomen kirkko on ottanut selkeän askeleen ja suunta on selvä. Ei pidä ihmetellä, jos kaikki eivät tahdo kulkea samaan suuntaan. Piispoilta itseltään on suunta pahasti hukassa ja he ovat tässä kysymyksessä hyljänneet Jumalan selvän tahdon Raamatussa.

Muistutan jälleen kerran aikamme merkittävimmän luterilaisen teologin, saksalaisen professori Wolfhart Pannenbergin sanoista: Kirkko, joka ryhtyy siunaamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita lakkaa olemasta uskonpuhdistusta seuraava pyhä, apostolinen ja yhteinen kirkko. Suomen luterilainen kirkko on hyvän matkaa tällä tiellä.

--------
Muuta aiheesta tällä blogilla: 

9 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Itsekin luin Nummelan pääkirjoituksen. Täyttä asiaa, samoin kuin Turusen blogi.

On ikävä seurata, miten tämä kaikki aiheuttaa koko ajan hämmennystä seurakuntalaisissa, itsessä ja muissa, ertasoista kyräilyä ja eriseuraisuutta. Koska tähän tulee joku selvyys, ei kait aivopesulinja voi jatkua ikuisesti? Lehdet joita on vuosikausia tilannut on pakko hylätä, enää ei tiedä ketä pappia uskaltaa mennä kuuntelemaan...

Mikko kirjoitti...

Homokysymyksen ongelmallisuuden ydin on mielestäni siinä, että homoseksuaalisuus on ilmiönä ei-toivottava, mutta homous tyypillisesti ei ole yksilön oma valinta. Tästä seuraa mm. se, että aiheen asiallinen käsittely julkisuudessa on mahdotonta, koska toimittajien pää ei kestä mitään monimutkaista.

Nimetön kirjoitti...

Kirkon on pakko tunnustaa että homous on biologinen fakta. Miksi Jumala sanoisi sellaista synniksi. Raamattua ei kannata ottaa kirjaimellisesti.

Nimetön kirjoitti...

Anonyymi sanoi: ”Kirkon on pakko tunnustaa että homous on biologinen fakta.”

Jäi vähän epäselväksi, että mitä tarkoitat tuolla ”biologisella faktalla”, sitäkö esim. että homoseksuaalisuutta esiintyy? Vai sitä, että (homo)seksuaalinen käyttäytyminen määräytyy geenien perusteella väistämättä? Vai jotakin muuta?

Ensimmäisen väittämän kristillinen kirkko on tunnustanut jo koko olemassa olonsa ajan, mutta suhtautunut sen moraaliseen oikeutukseen kriittisesti. Siitä, mitä on, ei voida päätellä miten asioiden tulisi olla.

Toisen väittämän ongelma on siinä, ettei sitä ole voitu osoittaa todeksi. Akateeminen homotutkimus vieroksuu ajatusta geneettisesti määräytyvästä homoseksuaalisuudesta, koska siitä seuraisi, että homoseksuaalit olisivat homoseksuaaleja mahdollisesti vasten tahtoaan.

Anonyymi sanoi: ”Miksi Jumala sanoisi sellaista synniksi.”

Esimerkiksi siksi, että Hän saattaa tietää sen olevan riskikäyttäytymistä sekä ruumiin, psyyken kuin ihmisen iankaikkisuudenkin kannalta.

Kalle

Nimetön kirjoitti...

Miten rukoisit homoseksuaalien parisuhteen puolesta?

"Jeesus anna tämän parisuhteen särkyä" Niinkö?

Pasi Turunen kirjoitti...

Miten rukoisit homoseksuaalien parisuhteen puolesta?

Kuten sanottu, riippuu siitä mitä pyydetään rukoilemaan.

Varsinaisesti homoseksuaalien parisuhteen puolesta en rukoilisi lainkaan, sillä sellainen parisuhde ei ole Jumalan tahdon mukainen. Kuten en vastaavasti rukoilisi heteroseksuaalien avosuhteenkaan puolesta.

Lähtökohtaisesti pyrin olemaan ymmärtäväinen ja avoin kaikenlaisten ihmisten hengellisille tarpeille ja etsinnälle. Mutta samala yritän kunnioittavasti ja asiallisesti pitää huolta siitä, että ihmiset jotka saattaisivat sillä tavoin olla vaikutuspiirissäni, että haluaisivat erikseen pyytää rukousta puolestaan myös tietävät etukäteen ja avoimesti kantani vaikkapa juuri homosuhteessa tai avosuhteessa elämisen osalta. Tämä on mielestäni reilua kaikkia kohtaan. Kaikki ihmiset ansaitsevat ihmisarvon ja kunnioituksen. Kaikki yhteiselämän muodot sitä vastoin eivät ole kristillisen etiikan saatikka Jumalan tahdon mukaisia.

Jos nyt luokseni tulisi joku samaa sukupuolta oleva pari juttelemaan hengellisistä asioista kuuntelisin, kuten missä tahansa sielunhoitotilanteessa, sydän ja mieli avoimena heidän asiaansa. Kuuntelisin mitä he minulta toivovat ja voinko olla jotenkin rakentavasti avuksi heidän hengellisessä etsinnässään. Toteaisin kunnioittavasti, että näkemykseni heidän yhteiselämästään ei mahdollista sitä, että voisin rukoilla heidän suhteelleen siunausta. Päin vastoin koen velvollisuudekseni rohkaista heitä parannukseen ja harkitsemaan asioita rukoillen Jumalan ja Hänen sanansa äärellä. Sen jälkeen voisin hyvin rukoilla heidän kanssaan niin heille kuin itselleni rohkeutta ja Jumalan armon kautta tulevaa voimaa seurata Jumalan tahtoa ja Kristusta silloinkin kun sellainen vaatii vaikeita ja kipeitä ratkaisuja ja elämän tilanteiden uudellen arvioimista.

Nimetön kirjoitti...

Jäi vähän epäselväksi, että mitä tarkoitat tuolla ”biologisella faktalla”, sitäkö esim. että homoseksuaalisuutta esiintyy? Vai sitä, että (homo)seksuaalinen käyttäytyminen määräytyy geenien perusteella väistämättä? Vai jotakin muuta?

Mielestäni homoseksuaalisuus on synnynnäistä ja siis geeneistä johtuvaa. Sen todistaa se että on monia homoseksuaaleja, joille on ollut vaikea hyväksyä oma suuntautumisensa. Jos asia olisi heidän itsensä päätettävissä, he olisivat muokanneet itsensä heteroiksi. Mutta kun se ei ole.
On tietenkin biseksuaaleja, jotka voivat päättää itse olla ainoastaan heteroita.
No, näin näen tämän asian. En usko että Jumalan sanalla saadaan kenenkään seksuaalisuutta muutettua, kun se tuntuu toimivan niin huonosti muutenkin pyhityksessä.

Esimerkiksi siksi, että Hän saattaa tietää sen olevan riskikäyttäytymistä sekä ruumiin, psyyken kuin ihmisen iankaikkisuudenkin kannalta.

Riskikäyttäytymistä ihmisen psyyken kannalta on ihmisen seksuaalisuuden tohtorointi jonkin kirjan pohjalta. Iankaikkisuudesta tietääkseni päättää ainostaan Jumala, jos sellaista ylipäänsä on olemassa.

Nimetön kirjoitti...

Anonyymi sanoi: ”Mielestäni homoseksuaalisuus on synnynnäistä…”

Oletatko ajatellut sitä vaihtoehtoa, että monista käyttäytymiseen liittyvistä asioista (esim. riippuvuudet) on vaikeaa ”kasvaa ulos”, eikä ilman muuta tuosta vaikeudesta voida päätellä kyseessä olevan synnynnäisen ominaisuuden, vaikka henkilö itse ei omaa käytöstään hyväksyisi.

Anonyymi sanoi: ”On tietenkin biseksuaaleja, jotka voivat päättää itse olla ainoastaan heteroita.”

Ymmärsinkö oikein? Ajatteletko, että homoseksuaalisuus on geneettistä, mutta biseksuaalisuus ei? Jos taas biseksuaalisuus on geneettistä, onko kyseessä eri geeni vai puolikas homogeenistä, jos he voivat päättää toteuttaa vain toista suuntautumista?

Anonyymi sanoi: ”En usko että Jumalan sanalla saadaan kenenkään seksuaalisuutta muutettua, kun se tuntuu toimivan niin huonosti muutenkin pyhityksessä.”

Voisi tietysti mainita moniakin henkilöitä, mutta yksi tässä yhteydessä riittänee. Ex-homoseksuaali Andrew Comiskey väitti kirjassaan Täyteen miehuuteen ja koko naiseksi päinvastaista.

Anonyymi sanoi: ”Riskikäyttäytymistä ihmisen psyyken kannalta on ihmisen seksuaalisuuden tohtorointi jonkin kirjan pohjalta.”

Onko sinulla jotakin perusteita vai oliko tämä vain heitto?

Kalle

Nimetön kirjoitti...

Kiitos asiallisesta blogista.

Olen itse aivan ymmälläni tästä kirkossa tapahtuneesta muutoksesta ja haen näkökulmia asiaan perehtyneiden mielipiteistä. Kirkon tie näyttää johdattavan sellaiseen paikkaan, johon en halua, mutta ero kirkosta on iso askel...