tiistai 8. helmikuuta 2011

Kirkon ääni, Luther ja piispaboikotti

Varmuuden vuoksi tähän alkuun lienee syytä todeta, että se mitä nyt kirjoitan ei ole se paljon puhuttu ”kirkon ääni”. Mitä sillä sitten tätä nykyä mahdetaankaan tarkoittaa. Ennen se oli sitä, että vilpittömästi uskottiin ja pidettiin kiinni sekä julkisesti että yksityisesti siitä mitä Raamattu, Jumalan sana opettaa. Nykyään puhutaan ”moniäänisyydestä”, joka voi sulkea sisäänsä jopa täysin Raamatun vastaisia näkemyksiä.

Timo Eskola on erinomaisessa kirjassaan Ateistit Alttarilla (Uusi Tie) dokumentoinut, kuinka monien suomalaisten pappien, jopa piispojen puheet ovat alkaneet muistuttamaan hämmentävän paljon vapaa-ajattelijoiden ajatuksia. Edes uskontunnustuksen ydintotuuksiin ei tarvitse enää sitoutua. Niistä voidaan jopa julkisesti irtisanoutua ja ne voidaan selittää tyhjiin. 

Ajatellaanpa vaikka neitseestäsyntymistä, jonka esimerkiksi Kuopion piispa Wille Riekkinen on jo vuosikausia kieltänyt. Myöskään Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta eivät kaikki enää tunnusta, paitsi korkeintaan jonkinlaisena ei-fyysisenä metaforana. Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen suhteeseen kuuluvana on sekin menossa romukoppaan piispojen sorvatessa ohjeita siitä miten rukoilla siunausta suhteille, joita Jumalan sana ei siunaa.

Kun näiden huolenaiheiden johdosta viime vuonna joku ehdotti, että olisi syytä harkita yhteistyön rajaamista sellaisten piispojen kanssa, jotka opettavat vastoin kristinuskoa, syntyi kauhea haloo. Kirkon hajoittajiksi leimattiin ne, jotka kutsuivat palaamaan takaisin Raamattuun ja kristilliseen oppiin.

On syytä panna merkille, että eksyttäjillä on tätä nykyä kaikkeen olemassa näppärät vakiovastaukset, joilla mikä tahansa harhainen oppi tai näkemys voidaan perustella: ”Meillä on kirkossa näistä asioista monia erilaisia näkemyksiä”; ”Meidän pitää oppia keskustelemaan / kuuntelemaan”; ”On opittava suvaitsemaan erilaisuutta” jne. Erilaisuutta eivät kestä, niin väitetään, ne, joille kristillisestä opista ja Raamatusta kiinni pitäminen on tärkeää. He eivät osaa kuunnella, he eivät osaa keskustella, he ovat ahdasmielisiä, he ovat suvaitsemattomia, he ovat kiilusilmäisiä, he luulevat olevansa oikeassa, he piiloutuvat Raamatun taakse, jne.

Raamattu on kristinuskon kannalta luovuttamaton kirja. Sen mukaan on Kristuksen kirkon elämänsä ja oppinsa orientoitava. Muutoin se lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Enkä nyt tarkoita vain kirkkolaitosta, vaan kristillistä kirkkoa yleensä - paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Siksi Jumalan sanassa pitäytyminen on aina kristityille elämän ja kuoleman kysymys. Ne jotka asettavat kirkon opin ja elämän ohjenuoraksi jotain muuta kuin Jumalan sanan, olivatpa piispoja tai seurakuntalaisia, ovat eksyttäjiä. Harhaopit eivät ole erilaisuutta. Harhaoppeja ei pidä suvaita. Ne pitää torjua ja niistä pitää sanoutua irti. Harhaoppien tunnustajista on sanouduttava irti ja heidän oppinsa ja ajattelunsa tulee paljastaa.

Löysin leikearkistostani Martti Lutherin kipakan tekstin Piispat ja Raamattu. Sen tarkempi lähdeviite on minulta hukassa. Valitettavasti. Se on aikanaan kirjoitettu katolisia piispoja vastaan, mutta soveltuu hyvin muistutukseksi kristityille, että minkään kirkon piispoihin tai johtajiin ei ole syytä ripustautua kritiikittömästi. Varmaan olisi Lutherkin päässyt lööppeihin vaatiessaan piispaboikottia. Ja vaikka en itse luterilainen pappi olekaan yhdyn Lutherin tekstin haasteeseen pitää kiinni Jumalan sanasta enemmän kuin hengellisistä auktoriteeteista silloin kun nämä selvästi ovat viemässä kansaa harhaan.

Näin siis Luther:
PIISPAT JA RAAMATTU
 

Jos sinä perustaudut paaviin ja kirkolliskokouksiin, silloin perkele voi piankin tehdä kaiken sinulle epävarmaksi. Sinun on siis oltava jäykkänä, niin että urhoollisesti ja pelottomana uskallat sanoa: Tämä on Jumalan sana, sen nojaan jätän ruumiini ja sieluni ja satatuhatta kaulaa, jos minulla niin monta olisi.
Ne piispat, jotka pitävät vallassansa monia kaupunkeja, eivätkä tee muuta kuin pistävät aika ajoittain hiipan päähänsä, vihkivät puita, kiviä, vesiä ja savuja [kauppakeskuksia?], kastavat kelloja, sekä sen lisäksi vastustavat Raamattua ja sen jumalallisia säännöksiä, ovat paholaisen pilkkakirveitä, jotka Vapahtajamme tulless äkkiä tuhoutuvat!
 

Piispa ei ole Jumala, siis myöskään hänen hovinsa ei ole Jumalan sana: jos he voivat järjestää asian paremmin kuin Jumalan Poika sen tässä on järjestänyt, niin tehkööt vain sen, ja me käskemme Jumalan Poikaa pistämään pillit pussiin ja vaikenemaan; mutta elleivät voi sitä järjestää paremmin niin poistettakoon tuollainen väärinkäytös ja palautettakoon jälleen oikea käytäntö, sillä Kristus ei ole muuttava sanaansa piispanhovien ja väärinkäytösten takia.
 

Ole vapaa ja kristitty, älä vanno kenenkään ihmisen sanoihin, ole Raamatun luja tunnustaja – jos se sanoo jotakin synniksi, niin varo itseäsi äläkä salli kenenkään sanojen itseäsi taivuttaa, jos jotkut kieltävät synnin, ikään kuin itse osaisivat puhua paremmin, ja tahtovat sitä kutsuttavan milloin epätäydellisyydeksi, milloin rangaistukseksi, milloin viaksi sillä tavalla heikentäen ja pilkaten Jumalan sanaa, sillä Raamatussa ei ole mitään sellaista. Usko sinä minua: Pyhä Henki on osannut ilmaista asiansa taitavin sanoin ensinkään tarvitsematta ihmisten keksintöjä.
 

Martti Luther.


----------------------------

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Aamen!

Nimetön kirjoitti...

Raamatun taakse (tässä[-kään] kysymyksessä) ei saa enää mennä piiloon, mutta moniäänisyyden taakse saa. Ja siellä sitä väkeä sitten luuraakin.

Matteuksen evankeliumihan päättyy lähetyskäskyn sanoihin uus kirkollisen käännöksen mukaan 28:20"ja opettamalla heitä pitämään moniäänisyys, jonka minä olen käskenyt teidän pitää."

Kalle

P kirjoitti...

Itse olen miettinyt, että Jumala joka vaatii vaikkapa neitseestäsyntymisuskoa tai joka tutkii sitä mitä kaksi lainsalliman rakkaussuhteen omaavaa ihmistä makuuhuoneessaan harrastaa, on pienempi Jumala kuin se joka kokee armonsa olevan tärkein kaikille niille jotka Hän itse on luonut. Olen väärässä, tottakai.
Joskus olen pohtinut että toimiiko usko ihmisessä silloin juuri oikein kun hänellä on uskostaan johtuen jatkuva pelko Jumalan tuomiosta vai silloin kun ihminen kokee uskostaan johtuen olevansa parempi kuin nuo muut vääräuskoiset, vaikkapa sitten piispat...

Vili kirjoitti...

Aika lailla samaa mieltä. Toivon että jatkat kirjoitteluasi pitkään!

P, olen sitä mieltä että kumpikaan vaihtoehdoista ei ole "oikeaa uskoa". Esimerkin oikeasta uskosta voi ottaa Paavalista, joka iloitsi Kristuksesta ja evankeliumista täydellä sydämellään. Ei hänkään pitänyt itseään parempana kuin vääräuskoisia, vaan kohtasi heitä ihmisinä toteuttaen rakkauden kaksoiskäskyä. Paavali näytti heille mitä on tuntea Elävä Jumala ja sai monia katumaan ja kääntymään Herran puoleen.

Täytyy muistaa, että Jeesukaan ei hyväksy väärää oppia. Hän ei tuominnut ketään, näytti vain missä kukin teki väärin, armahti ja kehotti/vaati/käski jättää synti taakseen elämässä.

Nimetön kirjoitti...

Hei,

Anteeksi, tämä ei ole nyt olennaista, mutta kohdassa: "Ateistit Alttarilla (Uusi Tie) dokumentoinut, kuinka monien suomalaisten pappien, jopa piispojen puheet ovat alkaneet muistuttamaan"
kirjoitettaneen:
alkaneet muistuttaa.

Kunnioittaen ja siukkuja toivottaen
:)