lauantai 6. joulukuuta 2008

Vapauden hinta

Ollessani 70-luvulla vielä alakouluiässä, Kekkosen ollessa ties kuinka monetta kauttaan yhä presidenttinä, oli tapana sanoa: ”On kuin lottovoitto saada syntyä Suomeen”. Elettiin toki pahinta suomettumisen aikaa ja poliitikoilla oli ”kotiryssänsä” ja Tehtaankadulla käytiin ahkerasti kokkareilla. Silti Suomi oli nousussa, kouluruoka ja terveydenhuolto ilmaista, leffaliput halpoja ja joululahjojen määrä, etenkin ”kovien pakettien”, kasvamaan päin.

Jos jo silloin oli ”lottovoitto” syntyä Suomeen, niin kuinka paljoa enemmän nyt.

Puhe ”lottovoitosta” tarkoitti, että sai kuin sattumalta syntyä verraten vauraisiin oloihin, jonka runsaus – olkoon kuinka suhteellista tahansa - lankesi lapsen osaksi ilman omaa vaivannäköä. Semminkin kun kukaan meistä ei pysty itse vaikuttamaan syntymämaansa oloihin. Olisihan aivan hyvin voinut syntyä ties mihin nälkämaahan, sen sijaan että pääsi pelkän syntymäonnen vuoksi nauttimaan nousussa olevan hyvinvointivaltion sosiaalisista palveluista.

Näin itsenäisyyspäivänä vanhemmiten ajattelen, että puhe ”lottovoitosta” ei tee täyttä oikeutta niille uhrauksille, joita menneet sukupolvet joutuivat tekemään luodessaan perustuksen kaikelle mistä me myöhemmät saamme nauttia. Vapaus, jonka perustukselle Suomi rakennettiin, ei tullut sattumankauppana. Suomi taisteli. Vapaudesta maksettiin kallis hinta. Moni lähti, eikä koskaan tullut takaisin. Rintamalla vuodatettiin verta, kotona kyyneliä. Ja rukouksia.

Itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä siitä, että olemme osa sukupolvien jatkumoa. Yhden kokonaisen sukupolven epäitsekäs uhrautuminen vielä syntymättömän sukupolven, siis periaatteessa ventovieraiden, puolesta oli hinta vapaudesta, jonka puitteissa hyvinvointia oli mahdollista rakentaa myöhemmille sukupolville. Minunkin. Yksi kokonainen sukupolvi oli valmis maksamaan kalliimman mahdollisen hinnan, jotta myöhemmät sukupolvet saisivat elää vapaana ja itsenäisinä. Tätä hintaa emme koskaan saisi unohtaa nauttiessamme ”lottovoitostamme”.

Itsenäisyyspäivänä voimme myös kysyä itseltämme minkälaisia uhrauksia itse olemme valmiita tekemään tulevien sukupolvien hyväksi. Olet valmis maksamaan korkeimman hinnan vain jos tiedät mistä maksat. Onko asioita, joiden puolesta olemme valmiit taistelemaan epäitsekkäästi, vaikka uhrauksistamme koituva hyöty ei lankea itsellemme, vaan vasta tuleville sukupolville?


Epäitsekäs uhrautuminen toisten hyväksi on mahdollista vain, jos on olemassa arvoja, jotka merkitsevät meille enemmän kuin oma mukavuudenhalumme. Pelkkiä nautintoja rakastava sukupolvi tuhoaa lyhytnäköisellä itsekkyydellään itsenäisyyden niin itseltään kuin jälkipolvilta. Sukupolvi, joka rakentaa oman hyvinvointinsa vain kuluttamalla edellisten sukupolvien savuttamaa, rakentamatta samalla omilla uhrauksillaan mitään tuleville sukupolville, on menettänyt sielunsa ja sydämensä.

Puhuttelevaa on, että Suomen lipussa on risti. Se symboloi vapautta, joka lunastettiin uhrilla. Vapahtaja Jeesus oli Hänkin valmis maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan myöhempien sukupolvien vapaudesta: ”Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan…” sanotaan Jesajan kirjassa. Hänen uhrinsa hyöty koitui lukemattomille jälkipolville. Meillekin. Saamamme pelastus, niin kuin itsenäisyytemmekään, ei ole mikään itsestään selvä ”lottovoitto”, tai syntymäoikeus tuhlattavaksi. Siitä on maksettu korkein mahdollinen hinta.

Kunnioittakaamme niitä, jotka rakastivat meitä, ennen kuin meitä olikaan, ja maksoivat korkeimman mahdollisen hinnan.

Kunnioittakaamme myös Häntä, joka rakasti meitä, ennen kuin meitä olikaan, ja maksoi iankaikkisesta vapaudestamme Korkeimman mahdollisen hinnan.


Toivotan kaikille blogini lukijoille siunattua 91. itsenäisyyspäivää.

2 kommenttia:

Kaija kirjoitti...

Antti Rokka, Tuntematon Sotilas:

"- Kassoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitolkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi häne kanssaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia."

" - Tuo perkele se tuol närree takan, sie hitto teitkii miul uue jakkaukse, mut siit hyväst mie sahhaan siult puol päätä pois.
Mis häne pääsä varjo ossuup tuon piene närree kohal, nii sillo hänel tullooki noutaja. Nii mie oon päättänt häne osalt. Ja sitämukkaa rupiaa saamaa muut. Siin hyö taapertaat nii peräjälkee. Ai perkeleet. Työ että tiijä mikä teit vuottaa. Jos hyö mitä syntilöit on tehneet, nii anna sie taivaa äijä heil anteeks. Mut pijä kiirettä. Niit rupiaa tulemaa just."

Niin että kyllä pitää kunnioittaa niitä jotka taistelivat vapautemme puolesta. Sota on julmaa, mutta jos veteraanien sukupolvi ei olisi sotinut, niin meistä olisi tullut osa Neuvostoliittoa. Ehkä Suomi hävisi, mutta ainakin säilytti itsenäisyytensä ja länsimaisen vapautensa. Se oli tarpeeksi.
Kaikki kunnia veteraaneille. Ja ehkä Jumalallakin oli osuutta asiaan.

© Rilla kirjoitti...

Sodassa olleiden jälkeläiset ovat kyllä henkisesti maksaneet jonkinlaista hintaa vapaudesta. Isien ja äitien vaikeneminen menetyksistä, kärsimyksestä ja sodan kauhuista saattoi luoda koteihin seuraavalle sukupolvelle ilmapiirin, jossa piti myös vaieta ja kätkeä tunteensa elämän koettelemuksissa.