Viikon sitaatti - Tieteestä ja hengellisyydestä (James A. Herrick)

James A. Herrick kirjoittaa kirjassaan Scientific Mythologies:

”Vaikka tiede voi osoittaa kohti Jumalaa, emme voi tieteellisin kokein löytää tietä Jumalan luo. Jumalan itse täytyy ilmoittaa meille pelastus ja se mikä on jumalallista. Hänen hallinnassaan viime kädessä ovat niin tieto kuin valta. Mikään tieteellinen teoria ei voi viedä meitä laboratoriosta taivaaseen, vaikka se voi viedä meidät avaruuteen. Luontoa tulee tutkia lahjana, joka kertoo jotain lahjan Antajasta. Luonto ei ole Aladinin taikalamppu, joka lahjoittaa ahkeralle etsijälle rajattoman vallan aineellisen ja aineettoman ylitse. Raamatun sanoman mukaan ihminen löytää hengellisen päämäärän armon muuttavan voiman, ei ihmiskunnan kehityksen, kautta.”

James A. Herrick: Scientific Mythologies: How Science and Science Fiction Forge New Religious Beliefs

Lähde: www.apologetics315.com

Higgsin "Jumala-hiukkanen" - Paniko tieteen jymylöytö Jumalan viralta?

Palattuaan huhtikuussa 1961 ensimmäisenä ihmisenä avaruuslennolta kosmonautti Juri Gagarinin (1934-1968) väitetään lausahtaneen jossain tilanteessa, että ei hän avaruudessa mitään Jumalaa nähnyt. Joidenkin mielestä tiedemiesten tänä kesänä löytämä ns. ”jumala-hiukkanen” on todistanut ettei Jumalaa ole.

Kuluneen kesän 2012 suuri tiedeuutinen oli ehdottomasti Higgsin bosonin, toiselta nimeltään ”jumala-hiukkanen”, löytyminen. Tarvittiin maailman suurin kone, yli 10 miljardia dollaria maksanut CERNin hiukkastörmäytin, löytämään maailman pienin hiukkanen.

Fyysikko Peter Higgsin nimeä kantavan alkeishiukkasen sanotaan antavan kaikille muille hiukkasille niiden massan. Vuodesta 1964 lähtien fyysikot ovat odottaneet kokeellista näyttöä Higgsin hiukkasesta, jonka olemassaolo on perustunut lähinnä teoreettisiin laskelmiin. Siksi puhutaankin usein teoreettisesta fysiikasta.

Nyt, siltä vaikuttaa, sellainen näyttö on saatu ja sen myös toivotaan avaavan aivan uusia näköaloja maailman synnyn varhaisimpiin vaiheisiin. Hiukkasfysiikkahan pyrkii ymmärtämän alkuräjähdyksen olosuhteita ja kurkistamaan niin kauas taaksepäin universumin historiassa kuin mahdollista. Mitä kauemmas kosmisessa ajassa kuljetaan taaksepäin sitä pienemmäksi mittakaavat kutistuvat. 

Wau!

Juuri tämänkaltaiset löydöt tekevät tieteestä mielenkiintoista ja jännittävää. Ja kallista.

Ranskan ja Sveitsin rajalle sijoittuva 27 kilometriä pitkä, 100 metrin syvyyteen rakennettu, yli 10 miljardia dollaria maksanut rengasmainen hiukkastörmäytin (LHC) rakennettiin ja käynnistettiin lopulta vuonna 2008 ennen kaikkea juuri salaperäisen ”jumala-hiukkasen” löytämiseksi.

Vuosikymmenien teoreettinen ja kokeellinen vaivannäkö hiukkasen löytämiseksi tuotti viimein tulosta, jota nyt sitten ihmetellään ja ihastellaan ympäri maailman.

Suomalaisillakin, jotka ovat olleet CERNin, eli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen jäseniä vuodesta 1991, on ollut sormensa pelissä tässä mahtavassa löydössä. Israel on tarkkailijajäsen CERNissä ja osallistunut Higgsin bosonin etsintään vuodesta 1987.  

Termiä ”jumala-hiukkanen” käytti ensimmäisen kerran Nobel-palkittu fyysikko Leon Max Lederman vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan The God Particle. Termi johtui siitä, että kyseinen hiukkanen muodostaa kaiken aineellisen olemassaolon perustan. Ilman sitä ei universumissamme olisi lainkaan aineellisia kappaleita. Toiseksi termi johtui siitä, että hiukkasta on, niin kuin Jumalaakin, erittäin vaikea aistein havaita.

Viimeksi mainitusta syystä Higgsin bosonin olemassaoloa, kuten Jumalankin, on epäilty. Ainakin tähän kesään saakka, jolloin siis viimein saatiin ensimmäiset välittömät kokeelliset havainnot Higgsin hiukkasen olemassaolosta. 

Jotkut uskaliaimmat ovat ajatelleet, että ”jumalahiukkasen” löytyminen on samalla osoittanut ettei Jumalaa ole tai tarvita maailman olemassaolon selitysperustaksi. Higgsin hiukkanen on ottanut Jumalan paikan. Pannut hänet viralta. Emmekö nyt ole saaneet lopullisten todisteen siitä ettei aineellisen olemassaolon selittämiseen tarvita Jumalaa?

Tällainen riemu on toki - lievästi sanottuna - ennenaikaista. 

Tel Avivin yliopiston professori  Aharon Levy, joka on johtanut CERNin Hampurin tutkimusryhmää sanoo, että vaikka tiedemiehet eivät sotke uskonnollisia ja tieteellisiä kysymyksiä keskenään, uskonnollinen henkilö saattaisi silti hyvin sanoa, että ”löytö osoittaa luonnossa vallitsevan järjestyksen, joka todistaa, että universumin on luonut jumalallinen voima.” (Jerusalem Post, 4.7.2012)

Suomessakin viime kesänä vieraillut kristitty filosofi William Lane Craig, joka väitteli kosmologi Kari Enqvistin kanssa täyteen ahdetussa Porthanian luentosalissa Jumalan olemassaolosta, on myös innoissaan Higgsin hiukkasen löytymisestä. Mutta puheita siitä, että hiukkasen löytyminen syrjäyttäisi Jumalan luomakunnan ylläpitäjänä hän pitää liioiteltuina.

Higgsin bosoni on osa tätä universumia. Craigin mukaan se on siten itsessään kontingentti hiukkanen, joka katoaa lähes yhtä nopeasti kuin muodostuu. Sekä Higgsin bosoni että Higgsin kenttä ovat alkuräjähdyksen seurausta, eivätkä siten ole olleet olemassa välttämättä ja ikuisesti. Se ei siksi selitä mistä universumi sai alkunsa ja jättää kysymyksen Luojasta siten edelleen auki.

Higgsin hiukkanen on osa sitä luodun luomakunnan luonnollista järjestystä, jonka Jumala on säätänyt ja asettanut paikalleen aineellisen olemassaolon perustaksi, mutta jota kaikkea hän itse viime kädessä ylläpitää. 

Ledermanin terminologia valaisee Craigin mielestä mielenkiintoisella tavalla kahta Jumalan olemassaoloon liittyvää aspektia: yhtäältä Jumalaa luomakunnan ylläpitäjänä, toisaalta sitä kuinka Jumala näyttää kätkeytyvän.

Craig vastaa nettisivuillaan kysymykseen Higgsin hiukkasen löytymisen teologisesta merkityksestä:

Ensin mainitun osalta, kristillisen teologian mukaan Jumala sekä alussa loi maailman että ylläpitää sen olevaisena hetki hetkeltä. Jos hän vetäisi ylläpitävän voimansa koko universumi katoaisi olemattomaksi välittömästi. Samoin fyysisellä tasolla millään ei olisi massaa ilman Higgsin bosonia ja universumissa ei olisi tällöin lainkaan aineellisia kappaleita.”

Toisen seikan osalta liikutaan Craigin mukaan kärsimyksen ongelman parissa, johon osaksi kuuluu osaltaan siitä kuinka Jumala kätkeytyy:

Jumala ei ole aineellinen olio minkä vuoksi häntä ei voida havaita viiden aistin avulla. Tämän lisäksi Hän tuntuu toisinaan turhauttavan poissaolevalta silloin kun Häntä eniten tarvitsemme. Mutta Higgsin bosonista opimme, että fyysisen havainnon puuttuminen ei ole todiste siitä, että jotain ei ole objektiivisesti ja todellisesti olemassa, vaikka meillä ei olisikaan suoraa todistetta sen läsnäolosta. Vaikka et voi nähdä Jumalan käden toimintaa kärsimyksesi keskellä, se ei merkitse sitä, että Jumala ei ole aktiivisesti läsnä tilanteessasi sinulle tuntemattomalla tavalla.”

Craigin mielestä on surullista, että joillakin ateisteilla on niin vähän ymmärrystä tieteestä ja teologiasta, että he hyppivät riemusta jostain sellaisesta mitä ei ole tapahtunut ja samalla menettävät jotain siitä mitä hyvällä syyllä voidaan juhlia ihmisen tieteellisten ponnistelujen riemuvoittona. 

Gagarin ei nähnyt avaruudessa Jumalaa. Eräs yhdysvaltalainen radiotoimittaja tokaisi tähän, että jos Gagarin olisi lentonsa aikana vain ottanut avaruuspuvun pois päältään hän olisi nähnyt Jumalan välittömästi.

Mutta tarinan mukaan Gagarin sai myöhemmin kirjeen pieneltä tytöltä. Siinä luki: 

”Herra Gagarin. Te sanoitte, että ette nähneet avaruudessa käydessänne Jumalaa. Mahtaako teidän sydämenne oikein olla puhdas? Raamatussa nimittäin sanotaan että 'puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan' (Matt. 5:8)”.

Stephen Hawking, alkuräjähdys ja itse itsensä ei-mistään luova maailma

Kirjassaan Ajan lyhyt historia palkittu fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking pyrki kiertämään singulariteetin muun muassa vetoamalla imaginaarilukuihin ja -aikaan. Kyseessä oli ei-realistinen matemaattinen teoria, joka ei ole siirrettävissä reaalimaailmaan. Kun palataan imaginaariajan puitteista tähän normaaliin aikakäsitteeseen, Hawking itsekin myönsi, singulariteetti ja alkuräjähdys säilyivät. Joten Jumalalle jäi vieä tilaa. 

Nyt lehdet ovat laajalti otsikoineet, että tulossa olevassa uudessa kirjassaan Hawking yrittää ratkaista maailmankaikkeuden alkua koskevan kysymyksen puhtaasti fysiikan lakien avulla. Jumalalle ei jää enää tilaa.

Aamulehti.fi uutisoi (2.9.2010) Hawkingin kirjasta seuraavasti: ”Ensi viikolla julkaistavassa uudessa kirjassaan The Grand Design maailmankuulu fyysikko ja kosmologi haastaa jumaluskomukset ja täräyttää, että jumalallisia voimia ei maailmankaikkeuden alkuun panemisessa tarvittu. Jumalan sijasta käytettiin fysiikan lakeja. ’Koska on olemassa lakeja kuten painovoimalaki, maailmankaikkeus voi ja luo itsensä ei-mistään’, Hawking kirjoittaa.” MTV3.fi (2.9.2010) mukaan Hawking sanoo: ”Painovoiman ansiosta universumi pystyy luomaan itsensä tyhjästä”.

Hawking pyrkii siis kirjassaan perustelemaan, että maailmankaikkeus on voinut aiheuttaa (luonut) itse itsensä ei-mistään.

On pakko sanoa, että vaikka tuleva kirja olisi täynnä kuinka briljanttia matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa mikään ei kykene kätkemään sitä tosiasiaa, että tällainen lausahdus on aivan täyttä hölynpölyä. Riippumatta siitä onko maailmankaikkeuden synty Jumalan vaiko pelkkien fysiikan lakien aikaansaama, väite itsensä olemattomuudesta synnyttävästä maailmankaikkeudesta on aloittelijamainen kömmähdys.

Lähemmin tarkasteltuna Hawking ei itsekään usko väitteeseensä, siitä että ”maailmankaikkeus luo itsensä ei-mistään”. Hänhän sanoo edellä voivansa selittää maailman synnyn fysiikan lakien pohjalta vetoamalla muun muassa painovoimaan. Ne siis edeltävät maailmankaikkeutta ja ovat olleet olemassa ennen sitä! Niinpä väite, että ”maailmankaikkeus luo itsensä ei-mistään” ei pidä paikkaansa. Hawking kumoaa itsensä yhdessä ja samassa lauseessa. Hänen ajattelunsa on hämmentävän epäjohdonmukaista tältä osin.

Kaikkein perustavin metafyysinen periaate on, että puhtaasta olemattomuudesta ei synny olevaista. Ontologinen kuilu täydellisestä metafyysisestä olemattomuudesta olevaisuuteen (from non-being into being) on ylittämätön. Puhumattakaan, että sellainen mitä ei ole olemassa voisi olla oman olemassaolonsa syy ja aiheuttaja ei-mistään. Seuraus (effect) ei koskaan kausaalisesti edellä omaa syytänsä (cause), eikä seuraus (effect) voi olla itse itsensä syy (cause). Varsinkaan jos syyn (cause) ontologinen status on puhdas olemattomuus (non-being).

Luonnollinen jatkokysymys on mistä Hawkingin tarvitsemat luonnonlait, kuten painovoima, ovat lähtöisin? Yksi filosofisesti täysin mahdollinen vastaus on, että ne ovat vain aina olleet olemassa. Ei niitä kukaan ole luonut. Ne eivät ole tulleet mistään, vaan ovat aina olleet.

Tällainen vastaus on kuitenkin ongelmallinen. Se edellyttää, että myös maailmamme perustana olevan aineen on täytynyt olla aina olemassa jossain muodossa. Mihin maailman synnyttäneet fysiikan lait muutoin vaikuttaisivat, ellei olisi olemassa jotain fysikaalista? Pelkät fysiikan lait eivät sellaisenaan tee tai ole mitään. Ne ovat kuvauksia ”voimista",  jotka vaikuttavat niin mikro- kuin makrotasolla fysikaalisiin kappaleisiin. Painovoima ei itsessään ole ontologista olomuotoa. Jos painovoima on ikuista, silloin jonkinlainen aineellinen todellisuus on myös ikuista.

Tämä kaikki muistuttaa ikivanhaa väitettä maailmankaikkeudesta, joka aina on ollut olemassa. Ennen alkuräjähdysteorian vahvistumista empiirisesti monet, aina Aristoteleen päivistä lähtien, olivat ajatelleet universumia ikuiseksi. Ajatuksen puolesta ja sitä vastaan voitiin esittää lähinnä filosofisia argumentteja. Alkuräjähdystä tukevan teoreettisen ja tieteellisen näytön vahvistuessa väitteet ikuisesta universumistamme kävivät kestämättömiksi. Niinpä useat nykykosmologit pyrkivät etsimään nyt alkuräjähdykselle fysikaalista kausaalista syytä sen takaa joko kvanttitason tapahtumista, taikka työntämällä syyn (cause) toisiin ulottuvuuksiin, joista meillä ei matemaattisten yhtälöiden ja muiden teoreettisten spekulaatioiden lisäksi kuitenkaan ole mitään suoraa empiiristä näyttöä (esim. säieteoria, multiversumiteoria). Perimmäinen todellisuus on heidän mielestään kuitenkin edelleen aineelliseen palautettavissa. 

Etsiessään maailmankaikkeuden synnyn syytä fysiikan laeista Hawking itsekin myöntää, että tämä universumi ei ole aina ollut olemassa. Mutta jotain on ollut. Ikuiset fysiikan lait edellyttävät jonkinlaista ikuista aineellista todellisuutta. Jos kuitenkin maailmankaikkeuden synnyn mahdollistava riittävä fysikaalinen syy (tässä tapauksessa fysiikan lait sekä se aineellinen ”perusolemus”, johon tuo painovoima on aina vaikuttanut) on aina ollut olemassa, silloin myös seuraus, maailmankaikkeus, on täytynyt olla aina olemassa. Tätä voidaan valaista seuraavalla esimerkillä: Jos veden kiehumisen edellytys on vesi ja tietty lämpötila, ja sekä vesi että kiehumiseen vaadittava lämpötila ovat aina olleet olemassa, veden on täytynyt ikuisesti kiehua ilman alkua.

Ongelma on, että me tiedämme, että tämä universumi ei aina ole ollut olemassa. Koska maailmankaikkeuden syy ei siis voi olla jokin ikuisesti olemassa ollut fysikaalinen riittävä syy,  jäljelle jää persoonallinen vaikuttava syy, aineeton ja ikuisesti ajaton Mieli (koska aine ja aika saivat alkunsa alkuräjähdyksessä), joka on riittävän voimakas sekä tahtoakseen että luodakseen maailman tietyllä hetkellä (t=0) olevaiseksi. Toki ajatus persoonallisesta kausaalisesta syystä voi tuntua uskomattomalta, samoin kuin se miten mieli voi vaikuttaa sellaista aineelliseen todellisuuteen. Mutta vielä uskomattomampi on ei-mistään itse itsensä aiheuttava universumi. Jälkimmäinen on täyttä magiaa. Tyhjästä on paha nyhjästä. Ensinmainitussa meillä on sentään jotain, joka tyydyttää metafysiikan perustavimman väittämän vaatimuksen: On oltava jotain, sillä ei-mistään ei synny yhtään mitään (ex nihilo nihil fit).

Fysikaalisen syyn siirtäminen erilaisilla teoreettisilla malleilla kvanttitasolle tai toisiin ulottuvuuksiin ei poista tätä perusongelmaa. Sellainen vain siirtää peruskysymyksen yhden pykälän etäämmälle. Jos tämän universumin synnyn selittävä perimmäinen ja riittävä aineellinen syy kvantti- tai multiversumitasolla on ikuisesti ollut olemassa myös tämä universumimme on ikuisesti ollut olemassa ilman alkua. Kuitenkin me tiedämme, että näin ei ole ollut. Universumillamme on ollut alku.

Keskustelu ja kommentit ovat tervetulleita, kuten aina. Vaikka en niihin itse aina ennättäisikään tai jaksaisi vastata. Ennen kuin kukaan kuitenkaan ryhtyy rustaamaan kommenttiinsa selityksiä braaneista, kvanttigravitaatiosta, multiversumeista, säieteoriasta yms., sinänsä mielenkiintoisista ja asianmukaisista teoreettisen fysiikan pohdinnoista, olisi hänen hyvä pysähtyä edellä esitetyn perusongelman ääreen. Se ei väisty, vaikka aineellista selitystä siirrettäisiinkin tästä universumista tuonnemmaksi mikro- tai multiversumitasolle.

Repäisevien uutisotsikoiden viittaukset Jumalan viraltapanemiseen tuntuvat kuitenkin ennen aikaisilta. Ne paljastavat lähinnä, että kyse ei ole vain viileästä ja etäisestä tieteenharjoittamisesta. Hawking ei malta pysyä fyysikon roolissa ja fysiikan puolella, vaan esittää tieteellisen teorian pohjalta metafyysisiä johtopäätöksiä. Ne voivat olla perusteltuja tai siten eivät. Kuten itse teoriakin. Se jää nähtäväksi. Kuinka hyvin Hawkingin uusi kirja kestää kriittisen tarkastelun jääköön toisten fyysikkojen ja kosmologien arvioitavaksi. Mutta mainittu maailmankatsomuksellinen tendenssimäisyys on hyvä panna merkille. Samoin kuin se, että Hawking kompuroi filosofisissa kysymyksissä jo alkumetreillä.

--------

Valtaojan ja Skepsiksen huuhaa-argumentit

Keskustelu uskosta ja tieteestä käy kiivana joulun lähestyessä. Professori Tapio Puolimatkan kirjojen ja Helsingin Sanomissa 15.11. julkaistun vieraskynä –kolumnin synnyttämä keskustelu tuntuu kiihtyvän. Eritoten Skepsiksen Puolimatkan kirjat kustantaneelle Uudelle Tielle myöntämän Huuhaa-palkinnon jälkeen.

En väitä lainkaan puhuvani Puolimatkan puolesta. Hän kykenee itse vastaamaan kirjoittamastaan paljon paremmin. Kaikesta huolimatta, toisin kuin ateistifilosofi Thomas Nagel artikkelissaan Public Education and Intelligent Design (Philosophy & Public Affairs 36, 2008, no 2), sen enempää Sekpsis ry kuin Esko Valtaojakaan (tai Elisa Järnefelt Puolimatkalle osoittamassaan vastineessa Helsingin Sanomissa) eivät mielestäni ole hahmottaneet mitä Puolimatka on tuotannossaan yrittänyt sanoa. Nagelin artikkeli ei luonnollisestikaan käsittele Puolimatkan kirjoja, mutta hänen kirjoituksensa on valovuosia edellä Valtaojan ja skepsikkojen tunteellisesta vuodatuksesta fundamentalismi-leimoineen ja kuviteltuine ”kiiloineen”.

Jos Puolimatkan naturalistisesti tulkitun evoluutioteorian asemaan kohdistama tieteenfilosofinen kritiikki on osoitus jostain amerikkalaisesta kreationistisesta salaliitosta, tai ”jenkkien kiilastrategiasta puhtaimmillaan”, yrityksestä ”ujuttaa kreationismi tieteen tilalle koluihin” ja luopua ”koko menestyksekkäästä tieteen perusmetodista [--] vain siksi, että fundamentalistissävyinen Jumala saataisiin kaiken lähtökohdaksi” (Valtaoja, Kotimaa –lehti 8.12.), onko silloin ateistiksi tunnustautuva Thomas Nagelkin osa tätä suurta salaliittoa?

Valtaoja sen sijaan viitatessaan leimaavasti ”litteän maan” uskomuksiin reagoi Puolimatkan tuotantoon juuri sillä älyllisesti kestämättömällä ja dogmaattisella tavalla, jota Nagel kritisoi: ”One of the disturbing things about the public debate is that scientists engaged in it sometimes write as if the idea of fundamental problems with the theory (as opposed to problems of detail in its application) were unthinkable, and that to entertain such doubts is like wondering wether earth is flat.” Nagel itse kuuluu niiden joukkoon, jotka eivät usko ID-teoriaan, mutta eivät myöskään pidä standardi evoluutioteoriaa riittävänä selityksenä: ”Scepticism about the standard evolutionary model is not limited to defenders of ID,” Nagel huomauttaa.

Jos Nagel ateistifilosofina ymmärtää, että älykkään suunnitelman teoria (Intelligent Design) sellaisenaan a) ei ole kreationismia b) eikä suoranaisesti uskonnollinen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta traditionaalisen design-argumentin tapaan, olisi aika jo suomalaistenkin ID-kriitikkojen raitistua kritiikissään.

Toinen asia, joka aina jaksaa minua ihmetyttää, on muodossa tai toisessa vastaan tuleva väite, että vakaumus perimmäisen todellisuuden supranaturalistisesta luonteesta⎯että Jumala on universumin perimmäinen alkusyy ja ylläpitäjä⎯ jotenkin itsessään tekee empiirisen tutkimisen tarpeettomaksi tai tuhoaa tieteellisen metodin. Tämä toistuu uusateistien puheenvuoroissa kuin rikkinäisen levyn raita. Väite on kestämätön – vai pitäisikö sanoa täyttä ”huuhaata”. Ja silti se on ollut yksi Puolimatkan kirjoitteluun kohdistettu syytös.

Nagel ei suinkaan ole ainoa, joka tietää kertoa, että monet⎯elleivät useimmat⎯modernin länsimaisen luonnontieteen ”isät” uskoivat (toiset kristillisemmin toiset esoteerisemmin), että kaiken olevaisen perimmäinen selitys on supranaturalistinen. Eikä se suinkaan estänyt heitä tutkimasta luontoa tai kehittämästä tieteellistä metodia. Päinvastoin. Nagel ilmaisee asian artikkelinsa eräässä alaviitteessä näin: ”…the idea that someone who admits the possibility of design as an explanation will have no reason to look for explanation in terms of natural law is completely unsopported, either epistemologically or historically. From Newton on down, scientists who believe in God have always been as intent as anyone else to discover universal natural laws that can be empirically confirmed.”

Niinpä menestyksekkääksi koetun tieteellisen metodin vaihtoehdon tivaaminen Puolimatkalta osoittaa, ettei kysyjä ole ymmärtänyt hänen argumentaationsa luonnetta ja tähtäyspistettä. Kenties se on osoitus siitäkin, että kysyjällä on "jumalanmentävä aukko" sivistyksessä ja epistemologiassa.

Herää kysymys miten skepsikot oikein lukevat kirjoja myöntäessään huomionosoituksiaan? Vastaus voi piillä siinä, etteivät juuri lue. Kannattaa viimeistään tässä vaiheessa pyytää kustantajalta arvostelukappale.

Lopuksi. Pitkälti toistakymmentä vuotta sitten haastattelin muutaman kerran radio-ohjelmissamme nyt jo edeslmennyttä Nils Mustelinia. Toisinaan kävimme kriittisesti uskomuslääkinnän toisinaan taas astrologian kimppuun. Oltiin näissä merkeissä yhteisellä asialla. Mustelinin hauska ja kuuluisa ”spåralogia” vertaus on jäänyt hyvin mieleeni noilta ajoilta. En voi väittää tuntevani Mustelinia tai hänen ajatuksiaan lähemmin. Vaikutelmani kuitenkin on, että hänen aikanaan Skepsis ry periaatteellisesti pidättäytyi uskontokritiikistä jättäen sen vapaa-ajattelijoiden tehtäväksi. Yhdistys ilmaisi tarkoituksekseen paranormaaleiksi väitettyjen ilmiöiden kriittisen tarkastelemisen. Huuhaa-palkinnon myöntäminen kristilliselle kirjakustantajalle (Uusi Tie Oy) uskon ja tieteen välistä suhdetta analysoivista teoksista voi olla merkki linjamuutoksesta tai rajan hämärtymisestä Skepsiksen ja Vapaa-ajattelijoiden toiminnan tavoitteiden välillä. Vai olisiko kenties kyse yhdistysten strategiasta lyödä uusateistinen kiila uskon ja tieteen välille?

-----
Lisää aiheesta:

• Evoluutioteoriaa on opetettava kriittisesti avoimella tavalla (Puolimatka, HS 15.11.2008)
• Uskonnolliset opit mukailevat monelta osin arkiajattelua (Järnefelt, HS 20.11.2008)
• Public Education and Intelligent Design: A Dissenting View (Thomas Nagel)
• Huuhaa-palkittu Puolimatka: Epäselvää argumentaatiota Skepsikseltä (Kotimaa 5.12.2008)
• Esko Valtaoja: Huuhaa-palkinto ”todellakin” oikeaan osoitteeseen (Kotimaa, 8.12.2008)
• Puolimatka ja Niemelä (Skepsis ry) keskustelevat "Turunen" ohjelmassa 14.12. (Radio Dei) MP3
• Usko, Tiede ja Raamattu (Tapio Puolimatka)
• Usko, Tiede ja Evoluutio (Tapio Puolimatka)
  

Professori Tapio Puolimatka vastasi Valtaojalle Kotimaa –lehden verkkokeskustelussa:

On hämmentävää lukea tunnetun tieteentekijän kommentointia, jossa hän luopuu tieteellisen keskustelun periaatteista ja siirtyy tunneperäiseen leimaamiseen. Olen lyhyesti analysoinut uusateistien tunneviestintää Kotimaa-lehdessä 18.12. 2008. Siellä argumentoin, että tunteenomaiseen leimaamiseen turvaudutaan, koska ateistit ovat joutuneet älyllisesti puolustuskannalle. He eivät ole onnistuneet kehittämään argumentteja teististä kritiikkiä vastaan, jonka mukaan ateismi on itsensä kumoava oppi: ateismilla on kumoaja, jota ei voi kumota.
Esko Valtaojan mukaan Helsingin sanomissa julkaistu Vieraskynä kolumnini on ”jenkkien kiilastrategiaa puhtaimmillaan” ja ”ala-arvoista ihmisten harhauttamista professorin arvovallalla”. Helsingin Sanomain kirjoitukseni 15.11., jossa Esko Valtaoja näkee merkkejä kreationistien salaliitosta, on lyhyttä johdantoa lukuun ottamatta yksinomaan juutalaisen ateistifilosofin Thomas Nagelin ajatusten esittelyä. Onko ateisti Nagel siis myös osa ”kiilastrategiaa”?
Olisi tietysti kansainvälisesti kiinnostava uutinen, että juutalainen ateisti Thomas Nagel olisi itse asiassa kristitty kreationisti ja ”fundamentalistissävyiseen Jumalaan” uskova ja että hän esiintyisi ateistina vain hämätäkseen kuulijoitaan, ja johtaakseen heitä harhaan professorin arvovallalla ja näin toteuttaisi ”kiilastrategiaa”. Mutta kannattaa ehkä olla varovainen tällaisten ”paljastusten” kanssa, koska ne saattavat kääntyä esittäjäänsä vastaan – ne voidaan tulkita niiden esittäjän kyvyttömyydeksi erottaa oman mielikuvituksensa tuotteita todellisuudesta.
Valtaoja kokee hyvin kielteisenä ateisti Nagelin ajatuksen, jonka mukaan ”ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja tulkinta voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisen oletuksen pohjalta sitä tulkitaan”. Valtaoja antaa minulle kaiken kunnian tästä ajatuksesta, vaikka se on lähes suoraa lainausta Thomas Nagelin artikkelista ”Public Education and Intelligent Design” (Philosophy & Public Affairs 36, 2008, no 2: s. 201). Valtaojan mukaan tähän ajatukseen sisältyy vaatimus, että olisi luovuttava koko menestyksekkään tieteen perusmetodista vain siksi, että ”fundamentalistissävyinen Jumala” saataisiin kaiken lähtökohdaksi. Itse asiassa tähän ajatukseen sisältyy vain avoimuus sen osalta, onko Jumala olemassa ja onko hän luonut maailman. Tällainen avoimuus on kuitenkin Valtaojalle niin pelottavaa, että hän turvautuu sen puolustajien tunneperäiseen leimaamiseen. On ymmärrettävää, ettei Valtaojalla tähtitieteilijänä riitä aikaa ja energiaa seurata aikamme filosofista keskustelua, mutta tämä puute hänen kannattaisi huomioida tätä keskustelua kommentoidessaan.
Käsitellessään kirjojani Usko, tiede ja Raamattu ja Usko, tiede ja evoluutio Valtaoja ei onnistu tuomaan esille yhtään väitettä, jota olisin kyseisissä kirjoissani puolustanut. Tämä tuntuu hyvin merkilliseltä saavutukselta, kun kyseessä on henkilö, joka väittää lukeneensa molemmat kirjani. Valtaoja laittaa estottomasti suuhuni väitteitä, joita en ole koskaan esittänyt. Johtuuko tämä siitä, että hän ei pysty argumentoimaan niitä ajatuksia vastaan, joita olen kirjoissani puolustanut. Ehdottaisin, että Esko Valtaoja noudattaisi tieteellisiä keskustelusääntöjä: kritisoisi minua vain ajatuksista, joita olen esittänyt, vastaisi argumentteihin argumenteilla ja jos mahdollista, pidättyisi henkilöön kohdistuvasta tunneperäisestä leimaamisesta. Jos viimemainittu tuntuu mahdottomalta, kaksi ensiksi mainittuakin olisi jo merkittävää edistystä.
Valtaojalla näyttää olevan voimakas pelko, että usko Jumalaan johtaa kriittisen ajattelun kuolemaan. Tieteen ja kulttuurin historia kuitenkin osoittaa, ettei näin ole asianlaita. Olen kirjassani Usko, tiede ja evoluutio dokumentoinut aika perusteellisesti väitettä, että kristinuskon perususkomuksilla oli tärkeä merkitys modernin luonnontieteen räjähdyksenomaisessa kehityksessä 1500-1700 -luvuilla. Tieteellinen vallankumous ei tapahtunut naturalistisen uskonvakaumuksen pohjalta. Sosialististen maiden historia herättää epäilyksen, että tieteen kaapuun verhoutuva ateismi tulee kriittisen ajattelun viholliseksi.
Esko Valtaoja on tähän mennessä kieltäytynyt julkisesti väittelemästä kanssani. Toivoisin kuitenkin, että Valtaoja olisi valmis puolustamaan näkemyksiään tilanteessa, jossa hän joutuisi vastaamaan argumentteihin argumenteilla.
Nagelin mukaan on syntynyt ”oikeaoppisuuden muoto, jota tuetaan huonoilla argumenteilla ja jolla on taipumus liioitella evoluutioteorian puolesta esitettäviä oikeutettuja tieteellisiä väitteitä. Teorian epäilijöitä pidetään niin vaarallisina ja niin huonomaineisesti motivoituina, että heiltä täytyy kieltää vähäisinkin oikeutettu motiivi.” (s. 187-188.) Usko siihen, ettei mikään määrä todistusaineistoa naturalistista evoluutioteoriaa vastaan voi olla todistusaineistoa älykkään suunnitelman teorian puolesta, on luonteeltaan ”perustelematon perusoletus siitä, miten maailma toimii, olennaisesti tietynlaista naturalismia” (s. 194)

Tapio Puolimatka

Tiedettä tappelemalla

YLE:n Areenalta löysin tämän Ari Turusen opettavaisen pakinan. Alkuaineita tärkeämmäksi nousee usein tieteentekemisessäkin näemmä ne kuuluisat henkilökemiat. Viimekädessä tästä lienee kysymys myös taistelussa ID-liikettä vastaan.

• Maailman historia: Tiedettä tappelemalla. (kesto 4'11)

Tämä jälkimmäinen pakina taasen tarjoaa hyvät ja myötäelävät naurut kesäisen päivän piristykseksi kaikille kaltaisilleni uusavuttomille, joilta "ei onnistu kesämökin rakentaminen, eikä valokaapelin vetäminen". Sen verran hauska, että kuuntelin ainakin kolme kertaa.

• Maailman historia: Missä ovat nykyajan mestarit ja oppipojat? (kesto 3'50)

Aurinkoista kesän alkua kaikille.