Sillä niin Jumala rakasti maailmaa – samoin tulisi meidänkin

Uuden testamentin luku- ja jaejako on peräisin vasta keskiajalta. Mielenkiintoista silti, että Joh. 3:16 ja 1 Joh. 3:16 ovat hyvin lähellä toisiaan. Jälkimmäinen jae puhuu kuitenkin Jumalan meille osoittaman rakkauden lisäksi siitä nousevasta velvollisuudesta osoittaa rakkautta vuorostamme toisille.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta.” (1 Joh. 3:16).

Kun katsoo tarkkaan voi huomata, että 1 Joh. 3:16 jakeen ensimmäinen virke tiivistää selvästi Joh. 3:16 sisällön. Kirjeessä Johannes korostaa, että Jumalan rakkaus ei passivoi kristittyä, vaan ohjaa hyviin tekoihin. Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme, antaen sellaista mitä hänellä on: Iankaikkisen elämän. Meidän tulee antaa henkemme toistemme puolesta antaen sellaista mitä meillä on. Mitä meillä sitten on? Johannes vastaa kirjeessään seuraavassa jakeessa:

”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin, vaan teoin ja totuudessa.” (1 Joh. 3:17).

”Toimeentuloon” (KR92) viittaava kreikkalainen sana on ”bios”, joka vuoden -38 kirkkoraamatussa on käännetty sanoin ”tämän maailman hyvää”. Kyseessä on se aineellinen hyvä, mikä ylläpitää ihmisen ajallista, ”biologista” elämänpiiriä. Johannes puhuu siis puutteessa ja köyhyydessä olevien auttamisesta. Jeesus auttoi meitä hengellisessä köyhyydessä, johon olimme kuolemassa. Meidän tulee auttaa ajallisessa köyhyydessä olevia. Sillä tavoin Jumalan rakkaus pysyy meissä, Johannes sanoo.

Ei ole sattumaa, että uusi testamentti korostaa hyvän tekemistä ja puutteessa olevien auttamista. Tämä on se ”vanhurskaus”, josta Johanneksen kirjeen mukaan Jumalan lapset tunnetaan Jumalan lapsiksi:

”Kun tiedätte, että hän on vanhurskas, te myös tiedätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta … Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa (vanhurskautta; KR38), ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.” (1 Joh. 2:29; 3:10).

Nämä ovat kaikuja Jeesuksen opetuksesta, jotka yhä soivat tuoreena apostoli Johanneksen korvissa. Jeesus muistutti, että viimeisellä tuomiolla ”vanhurskaat” tunnettiin siitä mitä nämä olivat tehneet yhdelle vähimmistä:

”Minun oli nälkä, ja te annoitta minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25:35–36).

Kaikki tämä on Johanneksen mainitsemaa ”tämän maailman hyvää” tai ”toimeentuloa” (bios). Jeesuksen mukaan vanhurskaat tunnettiin siitä, että he olivat tehneet hyvää.

Kyse ei ole siitä, että ihminen pelastuu hyvää tekemällä ja köyhiä auttamalla, vaan aivan niin kuin Johannes sanoo: ”Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia…”. Jeesuksenkin opetuksessa Matt 25:31–46 tapahtuu jako Jumalan ja Paholaisen omien välillä sen perusteella minkälainen hedelmä heidän elämästään on voitu nähdä.

Mitä siis me teemme sen jälkeen, kun itse olemme saaneet kokea Jumalan rakkautta Jeesuksessa? Suljemmeko sydämemme avun tarvitsijoilta, vai ilmennämmekö Jumalan rakkautta eteenpäin?

Meidän tulee rohkaista toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Ei siksi, että niiden kautta pelastuisimme, vaan siksi että olemme pelastetut. Maailmassa ei ole pulaa mahdollisuuksista tehdä hyvää puutteessa oleville. Kyse on arvoista ja Jeesuksen seuraamisesta. Tee jotain. Anna ajastasi ja varoistasi. Aloita lähellä olevista. Uskovat lapset, joilla on ikääntyviä vanhempia: teillä on kristillinen velvollisuus huolehtia elossa olevista vanhemmistanne heidän elämänsä iltapuolella. Jos hylkäätte heidät laitokseen tai kodin yksinäisyyteen hylkäätte Kristuksen! (1 Tim.5:4-8).

Itsekäs elämä ei ole vaihtoehto Jeesuksen seuraajalle. Lähellä ja kaukana on avun tarvitsijoita. Emme saa sulkea heiltä sydäntämme. Kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat jollakin tavalla auttaa edes ”yhtä” näistä vähimmistä antamalla elämästään, ajastaan ja ajallisesta toimeentulostaan, jolla Jumala on meitä monia siunannut. Jos sinulla ei ole tuloja anna ajastasi ja osallistu vapaaehtoistyöhön puutteessa olevien auttamiseksi jossakin seurakunnassa tai järjestössä.

Puutteessa olevien auttaminen ei ole vain kuntavaaliteema ja poliittisten päättäjien velvollisuus. Se on vanhurskauden ja kristillisyyden tunnusmerkki, ja siksi luovuttamaton osa Jeesuksen seuraamista ja kumpuaa suoraan kokemastamme Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Meidän on tehtävä Joh. 3:16 elämämme ykkönen, niin, että siitä tulee 1 Joh. 3:16.