Israel itsenäinen 68 vuotta. Palestiinalaisilla ei vieläkään ole valtiota.

Otsikossa tiivistynee Lähi-idän konflikti sellaisena kuin monet läntiset poliitikot ja media sen ymmärtävät ja lausunnoissaan maalaavat. Toinen kansa juhlii jälleen kerran valtiollista itsenäisyyttä ja toinen on yhä ilman omaa valtiota. Asetelma näyttää teräväpiirtoisen selvältä kuin kuva HD televisiossa. Konfliktin ratkaisu on tämän valossa monien mielestä hyvin yksinkertainen: Jos vain palestiinalaiset saisivat oman valtion saadaan Lähi-itään aikaan rauha. Yksinkertaista? Liiankin yksinkertaista.

Lähestyn asiaa seuraavassa puhtaasti historiallisesta ja geopoliittisesta näkökulmasta ottamatta tässä yhteydessä kantaa siihen, mitä tuosta alueesta ja sen mahdollisesta jakamisesta tai jakamattomuudesta voidaan sanoa Raamatun valossa.

Pyytäisin ajattelemaan seuraavia historiallisia tosiasioita, jotka voidaan tarkistaa mistä tahansa asianmukaisen luotettavasta lähteestä:

VUONNA 1937 Iso-Britannian mandaattialueen arabiasukkaille tarjottiin ikiomaa valtiota Israelin valtion rinnalle (ns. Lordi Peelin komission jakoehdotus). Arabiasukkaiden kannalta tarjous ei voinut olla kiinni pinta-alasta, sillä heille tarjottiin käytännössä 80 prosenttia meren ja Jordanjoen välisestä alueesta. Juutalaiset olivat valmiit neuvottelemaan. Arabit kieltäytyivät kaikesta ja vastasivat väkivaltaisella verenvuodatuksella tarjoukseen. Jerusalemin mufti al-Hussein kannatti innokkaasti natsien sotaponnisteluita osallistuen viimein Berliinistä käsin arabiankielisen sotapropagandan levittämiseen, rohkaisten Pohjois-Afrikan muslimeita tappamaan juutalaiset ”ennen kuin he tappavat teidät”. Mufti unelmoi ajasta, jolloin Hitler olisi voittanut sodan ja juutalaisten tuhoamisleiri saataisiin rakennettua myös Nablusiin. Lopullinen ratkaisu voitaisiin näin toteuttaa myös ”Palestiinassa”. Saksa hävisi sodan. Al-Hussein pakeni sotaoikeudenkäyntejä Egyptiin.

VUONNA 1947 arabeille tarjottiin ikiomaa itsenäistä valtiota Israelin valtion rinnalle (ns. YK:n jakosuunnitelma). Juutalaiset hyväksyivät jakoehdotuksen. Arabit hylkäsivät ehdotuksen ehdottomasti ja vastasivat verenvuodatuksella ja aloittivat täysmittaisen sodan päivä sen jälkeen, kun Israel oli julistautunut itsenäiseksi toukokuussa 1948. Arabit hävisivät aloittamansa sodan, minkä päätyttyä Israel oli saanut haltuunsa hiukan enemmän alueita, kuin YK:n alkuperäisessä jakosuunnitelmassa. Egypti oli sodassa vallannut Gazan ja Jordania ns. Länsirannan.

VUONNA 1964 perustettiin PLO eli Palestiinan vapautusjärjestö, ja vuonna 1965 Fatah -puolue eli Palestiinan kansallinen vapautusliike. Mikä Palestiina niiden oli tarkoitus ”vapauttaa”? Gaza oli Egyptin valtaama ja Länsiranta Jordanian miehittämä. Ei Israelin. Niiden vajaan parinkymmenen vuoden aikana, jolloin vuodesta 1948 vuoteen 1967 Gaza ja Länsiranta eivät olleet Israelin hallinnassa, palestiinalaiset eivät valittaneet kansainväliselle yhteisölle siitä, että he elävät ”miehityksen alla”. Miksi? Palestiinalaiset eivät vaatineet itsenäistä valtiota noille alueille. Miksi? Miksi nämä vaatimukset alkoivat herätä vasta, kun Israel voitettuaan kuuden päivän sodan otti nuo alueet hallintaansa?

VUONNA 1967 Egypti, Jordania ja Syyria ryhtyivät jälleen sotaan Israelia vastaan. Arabit hävisivät tämänkin aloittamansa sodan. Egypti menetti Israelille Gazan lisäksi Siinain, Jordania menetti Länsirannan, Syyria Golanin. Israel ei suinkaan hyökännyt Länsirannalla sijainneen rauhanomaisen palestiinalaisvaltion kimppuun, koska sellaista ei edes ollut olemassa. Päin vastoin hyökkäävänä osapuolena oli Jordania. Israel oli kuitenkin valmis neuvottelemaan rauhasta ja alueluovutuksista YK:n päätöslauselman 242 hengessä. Arabit vastasivat tarjoukseen julistamalla Khartumissa, Sudanissa, kolme kuuluisaa ”Ei!” lauselmaa: ”Ei rauhaa Israelin kanssa! Ei mitään neuvotteluita! Ei Israelin valtion tunnustamista!” Länsiranta, Gaza ja Siinai (sekä Golan) jäivät Israelin hallintaan. Myöhemmin Israel liitti Golanin virallisesti valtioalueeseensa, samoin Itä-Jerusalemin.

Monet aktivistitoimittajat tarkastelevat konfliktia vuoden 1967 tapahtumia vasten. He esittävät sen ajankohtana, jolloin kaikki alkoi, kun Israel hyökkäsi ja valloitti palestiinalaisten valtion. Tämä näkemys ei vastaa historiallisia tosiasioita. Hyökkäävänä osapuolena ei ollut Israel, eikä Israel valloittanut Palestiinan valtiota, koska mitään valtiota nimeltä Palestiina ei ollut olemassa. Edes arabit tuolloin eivät väittäneet sellaista.

VUONNA 1973 Egypti aloitti sodan Israelin tuhoamiseksi tekemällä yllätyshyökkäyksen Yom Kippur juhlan aikaan. Unelmasta meinasi melkein tulla totta, kunnes Egyptin sotaonni kääntyi ja Israel voitti kuin voittikin.

VUONNA 1978 Egypti ja Israel solmivat historiallisen Camp Davidin rauhansopimuksen. Israel sai takuut rauhasta ja vetäytyi YK:n päätöslauselman 242 hengessä luovuttaen Siinain takaisin Egyptille. Ariel Sharonin johdolla Siinailta purettiin kaikki sinne rakennetut juutalaissiirtokunnat. Samaisen rauhansopimuksen merkeissä Israel tarjosi vuonna 1979 Gazan palauttamista Egyptille, mutta Egypti kieltäytyi ja esitti sen sijaan, että alueesta tulisi autonominen palestiinalainen hallintoalue. Israel oli tähän valmis, mutta palestiinalaiset itse torjuivat ajatuksen ehdottomasti ja boikotoivat autonomianeuvotteluita. He eivät siis halunneet valtiota.

VUONNA 1993 Israelin ja PLO:n välillä solmitun Oslon sopimuksen myötä luotiin terroristi Jasser Arafatin johtama palestiinalaishallinto (Palestinian Authority) edustamaan palestiinalaisten intressejä. Sopimusta pidettiin käänteentekevänä. Palestiinalaiset vaikuttivat viimein olevansa halukkailta valtiolliseen rinnakkaiseloon Israelin kanssa. Arafat sai mahdollisuuden osoittaa kykenevänsä muuntumaan terroristista valtiomieheksi. Arafat sai palata maanpakolaisuudesta Jerikoon.

Israel ei saanut rauhaa. Tilastojen mukaan terrorismi lisääntyi merkittävästi, kun Arafat ryhtyi organisoimaan Israelin vastaisia terrori-iskuja palestiinalaisalueilta käsin. Kansainväliset avustussummat palestiinalaishallinnon rakentamiseksi katosivat Arafatin ja hänen lähipiirinsä pohjattomiin taskuihin kansainvälisille pankkitileille. Kansa kurjistui ja syytti kaikesta Israelia, koska tietysti Arafatin syyttämisestä olisi saattanut joutua vankilaan.

VUONNA 2000 Israelin pääministeri Ehud Barak tarjosi palestiinalaisille omaa ehyttä valtioaluetta, johon olisi kuulunut 100 prosenttia Gazasta ja 95-97 prosenttia Länsirannasta (maavaihdokset mukaanlukien), sekä Itä-Jerusalem pääkaupungiksi.  Arafat kieltäytyi tarjouksesta ja aloitti verisen sodan, toisen intifadan. Jopa Saudi-Arabian prinssi Bandar, joka toimi Arafatin neuvonantajana piti Arafatin kieltäytymistä suoranaisena rikoksena palestiinalaisia kohtaan. Neuvotteluita luotsannut presidentti Bill Clinton teki hyvin selväksi julkisuudessa, että neuvottelujen epäonnistumisen syy oli Arafatissa.

Jälkipolvet ovat pohtineet kuumeisesti miksi ihmeessä Arafat kieltäytyi niin hyvästä tarjouksesta, joka olisi viimein antanut palestiinalaisille lähes kaiken, mitä he vaativat?  Vastaus on ilmeinen: Arafat ei voinut suostua siihen, että sopimus olisi merkinnyt konfliktin päättymistä. Hän ei halunnut solmia rauhaa.

VUONNA 2005 Israel vetäytyi Gazasta kokonaan, purki ja tyhjensi  siirtokunnat ja luovutti alueen kokonaan palestiinalaisten hallintaan. Gazan miehitys päättyi. Palestiinalaisilla oli nyt mahdollisuus näyttää millainen ikioma itsenäinen juutalaisista puhdistettu palestiinalaisvaltio olisi. Hamas kuitenkin kaappasi kesällä 2007 vaalien jälkeen verisesti vallan, ajoi Fatahin ja Abbasin pakosalle Gazasta (jossa Abbas ei sen jälkeen ole kertaakaan vieraillut) Länsirannalle ja aloitti tuhansien rakettien ja kranaattien ampumisen Israeliin sekä terroritunnelien kaivamisen rajan alitse. Kahdesta sodasta huolimatta Hamas ei ole suostunut neuvottelemaan rauhasta Israelin kanssa. Se merkitsisi loppua Hamasille, jonka perustamisasiakirjan julkilausuttuna poliittisena tavoitteena on juutalaisten kansanmurha ja Israelin valtion hävittäminen.

VUONNA 2008 pääministeri Ehud Olmert teki virkakautensa aivan lopulla Mahmoud Abbasille tarjouksen palestiinalaisvaltion alueesta, joka oli heidän kannaltaan jopa parempi, kuin Arafatille Camp Davidissa 2000 tehty tarjous. Se olisi tietysti edellyttänyt rauhan solmimista ja konfliktin loppumista. Abbas kieltäytyi.

VIIME VUOSIEN KEHITYKSELLE on ollut ominaista se, että palestiinalaiset ovat kieltäytyneet kaikesta neuvotteluyhteydestä Israelin kanssa. Sen sijaan he pyrkivät ohittamaan kahdenkeskiset rauhanneuvottelut vaatimalla kansainvälistä yhteisöä painostamaan Israelia. He ovat kyllä valmiita neuvottelemaan kolmansien osapuolten kanssa (USA, EU, YK) siitä kuinka voisivat saada haluamansa tarvitsematta neuvotella Israelin kanssa suoraan rauhasta.

Tuoreimpien tietojen mukaan palestiinalaisjohtajat ovat uhanneet katkaista kaiken turvallisuusyhteistyön ja muutkin siteet Israelin kanssa. Siis käytännössä irtisanoutua Oslon sopimuksesta kokonaan. Ei niin, etteivätkö palestiinalaisjohtajat olisi monta kertaa aikaisemminkin esittäneet samanlaisia uhkauksia pelotellakseen kansainvälistä yhteisöä painostamaan Israelia.

Osaksi tällaisissa uhkailuissa on kysymys palestiinalaisten sisäisestäkin valtataistelusta. Vanhan johdon on osoitettava olevansa radikaali verrattuna Israelin vankilassa viruvaan terroristi Marwan Barghoutiin, joka on ilmaissut haluavansa ikääntyvän Abbasin seuraajaksi. Oireellista ja kuvaavaa on, että nykyinen palestiinalaisjohto ei irtisanoudu jyrkästi Barghoutin terroristisesta linjasta, vaan pyrkii valtaansa pönkittääkseen itse esiintymään aiempaa radikaalimpana ja yhteistyöhaluttomampana Israelin suuntaan.

Tosiasiassa turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa pitää palestiinalaishallinnon pystyssä. Yhteistyön lopettaminen romahduttaisi Abbasin hallinnon täysin. Hamas tai jokin muu ääriryhmä kaappaisi siinä tapauksessa pian vallan kuten Gazassa. Pian tilanne olisi yhtä tulehtunut ja tulenarka Länsirannan osalta kuin se on Gazan rajalla.

AINOA JOHTOPÄÄTÖS, joka historian valossa vaikuttaa perustellulta on, että palestiinalaiset eivät halua rauhaa Israelin kanssa, eivätkä edes valtiota, jos se edellyttää rauhaa ja suhteiden normalisointia Israelin kanssa. Molempia on palestiinalaisille Israelin taholta tarjottu lukuisia kertoja.

Ne, jotka ajattelevat, ettei Israel ole ollut valmis rauhaan tai antamaan palestiinalaisille valtiota, jos vain saavat vastineeksi rauhan, ovat yksinkertaisesti väärässä. Nykyisille palestiinalaisjohtajille ei ole kelvannut yksikään tarjous valtiosta ja suhteiden normalisoinnista Israelin kanssa. Sen sijaan he ovat kieltäytyneet neuvottelemaan rauhasta siihen saakka, kunnes Israel ensin suostuu kaikkiin palestiinalaisten maksimalistisiin vaatimuksiin. Israelin olisi siis ensin annettava palestiinalaisille kaikki mitä he vaativat ja vasta sitten palestiinalaiset ovat sanoneet olevansa valmiita harkitsemaan  mahdollisia neuvotteluita rauhasta.

Toki palestiinalaistenkin keskuudessa on tästä linjasta varmasti yksittäisiä poikkeuksia kansan parissa. Mutta he ovat poliittisesti täysin voimaton vähemmistö. Erityisesti 2000-luvulla myös palestiinalaisten kansalaisyhteiskunta on BDS-liikkeen vaikutuksesta radikalisoitunut ja vastustaa nykyään aktiivisesti kaikkia suhteiden ”normalisoimiseen” tähtääviä pyrkimyksiä. Harva palestiinalaisistakaan uskaltaa avoimesti ilmaista kannattavansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa.

ISRAEIN KRIITIKOILTA HALUAN kysyä miksi he kuvittelevat, että Israelin pitäisi auttaa luomaan rajanaapurikseen vihamielinen valtio, joka jo ennen perustamista on käynyt veristä sotaa sitä vastaan,  joka syntyessään ilman rauhansopimusta olisi de facto sotatilassa Israelin kanssa, ja jonka johtajat eivät halua edes neuvotella kahdenvälisesti rauhasta?

Alan Dershowitz on todennut: ”Sinä päivänä, jona palestiinalaiset haluavat omaa valtiota enemmän kuin he haluavat juutalaisvaltion tuhoa, useimmat israelilaiset ovat valmiita toivottamaan tervetulleeksi rauhanomaisen Palestiinan valtion naapurikseen.”

Palestiinalaisten katastrofi on historian valossa itse aiheutettu vamma, joka paranee vasta, kun löytyy aito halu rauhaan. Sellaista ei vielä näytä olevan näköpiirissä.

68 VUODESSA ISRAEL on kaikesta huolimatta kyennyt rakentamaan taloudellisesti hyvin toimeentulevan, menestyvän ja vapaan demokratian. Se ei ole täydellinen tai moitteeton. Mutta se on silti aito, toimiva ja – mikä tärkeää muistaa – koko Lähi-idän ainoa demokratia.

----

Kirjoitus julkaistu alunperin Patmos Lähetyssäätiön blogilla 11.5.2016

Kotimaa24, Junkkaala - Eikö Israelia tarvitsekaan siunata?

Kotimaa24 uutispalvelussa uutisoiitiin tänään (23.4.) tuoreeltaan Juutalaisevankelioimisen Suomen työryhmän (JUST) Helsingin Lähetyskirkossa eilen, maanantaina (22.4.) järjestämää Jeesus Israelille –seminaaria. ”Israelia ei tarvitse siunata” julisti raflaafa otsikko referoiden yhden seminaaripuhujan, teologian tohtori Eero Junkkaalan aamupäivän alustusta. 

Ensilukemalta minua harmitti se, että koko päivän seminaarianti Jeesuksen julistamisen ihanasta etuoikeudesta ja tärkeydestä juutalaisille tuntui toimittajan käsittelyssä kiteytyneen yhden ainoan alustuksen pohjalta juttuun, jonka johdosta saattoi erehtyä luulemaan, että Lähetyskirkossa oltiin koolla, koska ”Israelia ei tarvitse siunata”.

Olin itse seminaarissa mukana koko päivän ja seurasin esitykset alusta loppuun. Lukuun ottamatta pientä hetkeä, jolloin loppuiltapäivästä haahuilin Kasarmikadun lähikortteleissa etsimässä Rakennusviraston pois hinaamaa autoani. Se oli sarjassamme Spede Pasasen lausahduksia: "Koskaan ei aamulla voi tietää miten kivaa on illalla". Mutta ei siitä sen enempää. Auto löytyi.

Seminaari oli monipuolinen ja antoisa, mikä käy ilmi ohjelmaa vilkaisemalla vaikkapa tästä linkistä. Alussa muisteltiin halki kirkkokuntarajojen arvostettua ja rakastettua rovasti Risto Santalaa ja hänen mittavaa elämäntyötään teologina, kirjailijana, rabbiinisten lähteiden tuntijana, jotta Israel saisi kuulla Messiastaan Jeesuksesta. Juutalaisevankelioimisen haasteita ja vaikeita kysymyksiä seminaarisa ei kartettu. Kysymystä korvaus- ja kahdenliiton teologiasta oli saatu Tanskasta käsittelemään Lausanne liikkeen juutalaisevankelioimisen kansainvälisen verkoston (LCJE) pitkäaikainen koordinaattori, teologian tohtori Kai Kjaer-Hansen.

Kotimaa24 uutisessa sinänsä totuudenmukaisesti referoitu Junkkaalan puheenvuoro ja siinä esiintyneiden ajatusten esilletuominen antoi seminaarista liian kapea-alaisen kuvan. Kyse oli alustuksesta, joka koski tärkeää aihetta Mitä on Israelin siunaaminen? Puheen jälkeen Eero itse haastoi kuulijoita olemaan kanssaan kriittisesti eri mieltä. Monet olivat ja nostivat toisenlaisiakin näkökulmia. Syntyi keskustelua, eikä vain otsikoita.

Esimerkiksi yleisön kommenteissa nostettiin esiin monia Israelille annettuja Raamatun lupauksia ja siunauskehotuksia. Mutta esiin nousi myös eräs tavattoman tärkeä huomio: Siinä missä Junkkaalan alustuksen näkökulmat nojasivat siihen periaatteeseen, että vanhaa testamenttia on tulkittava uuden valossa, yleisön keskuudesta kysyttiin, että eikö  olisi oikeampaa tarkastella uutta testamenttia vanhan valossa? Tämä oli paljon tärkeämpi kommentti kuin mihin seminaarissa oli aikaa paneutua ja valitettavasti ajatus jäi ilmaan.

Heitän  seuraavassa kehään muutaman oman kriittisen näkökulma liittyen  Kotimaa24:n referoimaan alustukseen. Teen sen siksikin, että en pystynyt osallistumaan seminaarissa alustuksen synnyttämään kriittiseen keskusteluun koska tulkkasin aamupäivän alustuksia ulkomaiselle puhujavieraallemme. Jos itse olisin pitänyt puheen samasta aiheesta olisin esittänyt joukon asioita toisin. Eero tietää, että kirjoitan ja että olen eräistä painotuksista ja johtopäätöksistä eri mieltä. Ystävät kestävät toisiltaan erimielisyyttäkin. Ilman ei syntyisi keskustelua. 

Ensin kuitenkin se kaikkein tärkein asia josta olen samaa mieltä: Olen ehdottomasti yhtä mieltä siitä, että Israelin siunaamiseen kuuluu tärkeimpänä se, että kerromme juutalaisillekin Jeesuksesta pelastajana. Ei ole kahta erilaista pelastustietä – yksi pakanoille, toinen juutalaisille. On vain yksi nimi, jossa kaikki voivat löytävät pelastuksen (Apt. 4:12). Tämä on luovuttamaton ja tärkeä evankeliumin totuus. Jeesus on Israelin Messias. Kuten Kai Kjaer-Hansen totesi: Jos Jeesus ei ole Israelin Messias, ei Hän myöskään ole kansakuntien Kristus. 

Miten tahansa siunaamisen määrittelemmekään ei sitä silti voi mielestäni rajata ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille. Tällainen on asian perusteetonta pelkistämistä äärimmilleen. En lisäksi löydä Raamatusta tarvetta tällaiselle ”joko-tai” ajattelulle. Ei Israelin muun siunaamisen tarvitse (eikä pidä) olla pois Kristuksen viemisestä juutalaisille.

En myöskään näe perusteltuna sitä ajatusta, että vanhasta testamentista löytyvät kehotukset siunata Israelia tai juutalaiselle annetut lupaukset olisivat tulleet hengellisesti merkityksettömiksi vain koska uudessa testamentissa niitä ei eksplisiittisesti toisteta ja koska Jeesus on tullut. Niitä ei Uudessa testamentissa myöskään ole eksplisiittisesti kumottu tai hylätty.

Sen sijaan sanotaan, että Jeesus tuli ”v a h v i s t a m a a n  isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan” (Room 15:6). Ja vaikka juutalaiset, jotka torjuvat evankeliumin ja Paavalin mukaan ovat, ihan samoin kuin evankeliumin torjuvat pakanatkin, evankeliumin kannalta ”Jumalan vihollisia” (eivät siis ole pelastettuja ilman uskoa Jeesukseen) sanotaan heistä jotain mitä ei voida sanoa pakanoista edes heidän epäuskossaan: ”…valinnan perusteella he [juutalaiset] ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.” (Room. 11:28-29). Tämä on paljon sanottu.

Juutalaisilla on  uudenkin testamentin mukaan isien tähden erityinen Jumalan valintaan ja rakkauteen perustuva kansallinen, joskaan ei automaattisesti pelastava (soteriologinen) suhde Jumalaan. Tämä erottaa epäuskoisenakin juutalaiset kaikista muista epäuskoisista kansoista ja se ilmenee muun ohella Hänen maailmanhallinnassaan juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi siinä, että juutalaiset ovat säilyttäneet hajaannuksessakin ollesaan kansallisen identiteettinsä ja Jumalan uskollisuuden tähden saaneet palata historialliseen kotimaahansa, jossa heillä jälleen kerran on oma valtio. Puhumattakaan siitä, että juutalaisten joukossa on pieni mutta elinvoimainen Jeesukseen uskovien juutalaisten muodostama ”tosi Israel”.

Vaikka evankeliumin julistaminen tulee kuulua Israelin siunaamiseen on minun siis mahdotonta Raamatun valossa ajatella, että kaikki olisi pelkistettävissä sillä tavoin ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille, että Raamatun Israelin siunaamiseen muutoin kehottavat tekstit olisivat käyneet merkityksettömiksi. Vaikka juutalaisetkaan eivät Raamatun mukaan pelastu ilman Jeesusta ei tästä voida johtaa sitä, että ei-uskovan juutalaisen kansan tai Israelin nykyvaltion siunaaminen ja sille hyvän tekeminen olisi tarpeetonta.

Israelin, kansan ja valtionkin, siunaaminen ja sen hyväksi toimiminen totuudessa on edelleen perusteltua niiden kehotusten pohjalta, joita Raamatusta monessa kohdin luemme. Tämä ei tarkoita kaiken Israelin politiikan automaattista hyväksymistä. Tosin sehän kaiketi riippuu harjoitetusta politiikasta. Aivan samoin kun voin siunata Suomessa toteutettavaa hyvää politiikkaa voin siunata hyvää politiikkaa Israelissa. Tämän pelkkä sanominen ei tietenkään vielä ratkaise kysymystä siitä mikä sitten on sitä siunattavaa ”hyvää” politiikkaa. Mutta ei politiikan siunaamisessa automaattisesti ole mitään pahaakaan sen enempää Israelin kuin Suomenkaan kohdalla.

Kaiken Israeliin kohdistuvan asiallisenkin mielenkiinnon ja intoutumisen keskellä on tärkeää korostaa, niin kuin Eero Junkkaala alustuksessaan Lähetyskirkossa, että mikään sinänsä arvokas ja Jumalan mielen mukainen Israelin hyvään pyrkivä siunaaminen ja harrastuneisuus ei juutalaisten kohdalla saa korvata Jeesusta, eikä viedä hänelle kuuluvaa paikkaa. Se vasta, etten sanoisi, kauheaa ”korvausteologiaa” olisi! On ennen kaikkea hyvää ja oikein rakastaa Israelia kertomalla juutalaisillekin evankeliumia Jeesuksesta. Kristitty ei saa unohtaa rukoilla myöskään arabikristittyjen veljien ja sisarien puolesta. Juutalaisten rakastaminen ei saa tapahtua palestiinalaisia vihaamalla.

Manu Ryösö totesi Kotimaa24 Junkkaala-uutisoinnin kommenttipuheenvuoroissa varsin osuvasti. ”Pelastuksen osallisuus on kaiken siunauksen lähtökohta, peruskivi ja maali. Tätä kristitty rukoilee yhtä lailla israelilaisille kuin muillekin kansoille." Sen sijaan siunauksen pelkistäminen ainoastaan pelastuskysymykseen olisi Ryösön mukaan vakava erehdys. Hän osuu mielestäni naulankantaan todetessaan:  

”Me siunaamme avioliitot, kotimme, ruokamme jne. Emme kuitenkaan ajattele, että avioliitolta puuttuisi erityinen asema, vaikka puolisot eivät olisi uskossa. Luomisen perusteella avioliitto on pyhä ja oikea riippumatta puolisoiden vakaumuksista. Näin on myös Israelin kansan ja Jumalan välisen uskollisuusliiton kohdalla. Sitä ei ole peruttu, se ei ole rauennut tyhjiin, vaan kuuluu Jumalan järjestykseen. Israelin valtion jälleenrakentuminen on jo nyt hyvä ja siunattava asia. Se viestii Jumalan historianhallinnasta. Siunaamme paljon hyvää kuten esim. ruokamme, vaikka ruoka ei tule uskoon. Israelin valtiota sopii jo nyt siunata.”

Tähän ei oikeastaan ole lisäämistä.

Totuudessa tapahtuva Israelin siunaaminen on edelleenkin hyvää, oikein, tarpeellista, raamatullista ja Jumalan mielen mukaista. Kuten Seurakuntalainen.fi sivusto eilisestä JUSTin seminaarista kertoessaan, ja sekin Eero Junkkaalaa lainaten, otsikoi: "Eero Junkkaala: 'Israel tarvitsee siunausta - kuten Suomikin'"!

Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua

Patmos Lähetyssäätiön blogilla viime vuoden elokuussa (3.8.2012, lue tästä linkistä) totesin, että tulen myöhemmin palaamaan monien mieliä hämmentäneeseen Kirkon Ulkomaanavun tilaamaan Finnwatchin selvitystyöhön lähemmin. Nyt on tullut aika palata asiaan.

Elokuussa jo totesin alustavasti, että tutustuminen selvitystyöhön paljastaa vakavia puutteita asian käsittelyssä. Kummastelin myös miksi ihmeessä siinä vähätellään palestiinalaisterrorismia kirjoittamalla sana lainausmerkkeihin (” ”) sekä vääristellään Israelin turva-aidan rakentamisen todellisia syitä. Pohdiskelin lyhyesti selvitystyön laatijoiden yksipuolista ja tendenssimäistä tapaa kuvailla Lähi-idän konfliktin taustoja syineen ja seurauksineen. Nämä havainnot olivat vain jäävuoren huippu.

Kaiken kaikkiaan reilu puolisen vuotta kestäneen intensiivisen tutkimus- ja kirjoitusprojektin myötä tutustuin huolella sekä itse selvitystyöhön että siinä alaviitteistä löytyviin lähteisiin. Niistä pajastuikin yhtä ja toista mielenkiintoista. Löydökset tiivistyivät lopulta n. 60 -sivuiseen kirjaseen nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – KRIITTINEN ANALYYSI. Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua (Kuva ja Sana, 2013).

Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua kirjaan lataamalla sen e-kirjana ilmaiseksi vaikka tämän sivun alalaidasta löytyvästä linkistä. Siksi vastustan kiusausta avata sen sisältöä tässä yhteydessä laajemmin, jotta en alkaisi kirjoittaa kirjaani uudestaan tälle blogille. Mutta lainaan takakannen tekstiä, joka johdattelee kirjan sisältöön tiivistetysti näin: 

"FINNWATCH julkaisi Kirkon Ulkomaanavun pyynnöstä laatimansa selvitystyön tulokset maaliskuussa 2012 raportissa nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin. ”Kaupankäynti laittomien siirtokuntien kanssa ei kestä eettistä tarkastelua”, selvitystyössä todetaan. Siksi Israel-vastaisen kansainvälisen boikottiliikkeen (BDS) päämääriä mukaillen Finnwatchin selvitystyö päätyy suosittamaan siirtokunnissa tapahtuvan yritys- ja sijoitustoiminnan sekä kuluttajille Suomesta löytyvien siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden

boikotoimista.

Pasi Turusen laatima kriittinen analyysi osoittaa kuitenkin Kielletyt Hedelmät -raportin olevan yksipuolisesti laadittu, tarkoitushakuisia puolitotuuksia ja suoranaisia asiavirheitä sisältävä poleeminen teos. Useat itsestäänselvyyksinä esitetyt väitteet eivät kestä lähempää tarkastelua. Selvitystyön uskottavuutta syö heikko lähdekritiikki. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) taustalta paljastuu yhteyksiä palestiinalaisiin äärijärjestöihin."

Kirjan voi hankkia joko painettuna versiona (10€) tai ladata sen ilmaiseksi e-kirjana koneelleen kustantajan verkkokaupasta (www.kuvajasana.fi) tai tämän blogin lopussa olevasta linkistä. Kirjanen on lähetetty myös kirkolliskokousedustajille sekä kirkkoherroille. 

Liitän mukaan vielä mielenkiinnon vuoksi tähän yhteyteen kirjan sisällysluettelon:

Johdanto

1. Historiallinen tausta horjuu

2. Siirtokunnatko rauhanpyrkimysten este?

3. Siirtokunnat kansainvälisen oikeuden ja Oslon sopimusten valossa

4. Puolitotuuksia turva-aidasta ja ”terrorismista”

5. BDS-liikkeen yhteydet palestiinalaisiin äärijärjestöihin

6. Tarkoitushakuista raportointia raitiotiehankkeesta

7. Vale, emävale, Finnwatch?

8. Yhteenvetoa ja toimintasuosituksia

Historioitsija Benny Morris on todennut: ”Historian vääristelijät valitsevat usein kulkea sellaista polkua, jossa he jättävät kertomatta osan asioista”. Tämä lausahdus kuvastaa osuvasti Finnwatchin selvitystyön tendenssimäistä ja yksipuolista otetta oli sitten kyse Lähi-idän konfliktin historiasta tai nykytilanteen syistä ja seurauksista. Kirjani yhtenä tarkoituksena onkin täyttää puuttuvat, mutta kokonaisuuden ymmärtämiseksi välttämättömät, aukot. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) "humanitaarinen jihad" on raportin myötä rantautunut suomalaiseenkin keskusteluun. Siihen on vastattava. 

Koska, kuten johtopäätöksenäni kirjan lopussa totean, Finnwatchin laatiman selvitystyön "eettinen tarkastelu” ontuu ratkaisevasti, ei sen toimenpidesuosituksilla Israelin siirtokuntien tuotteiden merkitsemiseen, saatikka niiden boikotoimiseen, ole eettisiä perusteita. 

----------------------------------------------------------------------------------------

• Lataa ja varmista itsellesi KIELLETYT HEDELMÄT - KRIITTINEN ANALYYSI ilmainen e-kirja (pdf, 2. tarkastettu painos) tästä
• Tilaa itsellesi painettuna (10 €) KIELLETYT HEDELMÄT - KRIITTINEN ANALYYSI kustantajan verkkokaupasta tästä linkistä 

----------------------------------------------------------------------------------------

P.S: Haluan erityisesti kiittää Kuvan ja Sanan kustannustoimittaja Päivi Flinkiä korvaamattoman arvokkaasta avusta kirjan kielenhuollon ja luettavuuden parantamiseksi sekä muistakin arvokkaista vinkeistä. It's much better now :)

Tuomiojan ulkoministeriö valmistelee tietä Israelin boikotoimiselle?

”Ulkoministeriö selvittää, pitäisikö Israelin siirtokunnista tulevien tuotteiden alkuperä ilmoittaa”, uutisoi Hesari lähes koko sivun jutussa (HS 2.8.2012). Asiasta on alustavasti jo neuvoteltu valvontaviranomaisten ja muiden ministeriöiden kesken.

Helsingin Sanomat kertoi, että ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan (sd) ulkoministeriöön on tullut kysymyksiä ihmisiltä, jotka ovat kiinnostuneita tietämään mistä Israelista tulevat tuotteet ovat peräisin.  Hesarin mukaan Jaffa-appelsiinien takana olevalla yhtiöllä on hedelmätarhoja ja Calvin Klein alusvaatteiden valmistajalla alihankkija siirtokunnissa.

Niinpä Israel-asioissa aina väsymätön Tuomioja onkin ministeriössään nyt ottanut kuluttajien huolen appelsiineista ja alushousuista sydämelleen.

Tuomioja suhtautuu varmasti haasteeseen asiaankuuluvalla vakavuudella, sillä onhan hänen mielestään kyse kansainvälisestä laista piittaamaton ”merirosvovaltio” —jollaiseksi hän Israelia luonnehti blogissaan 4.6.2010 (ei tosin tuolloin ulkoministerinä)—, joka lisäksi piti (tekstistä päätellen kaiketi silkkaa ilkeyttään) palestiinalaisia ”maailman suurimmassa avovankilassa”, Gazassa.

Voisi kuvitella, että siirtokunnista tulevia appelsiineja ja alushousuja vakavampi huolenaihe Suomen ulkoministeriössä olisivat Gazasta tulleet tuhannet raketit ja kranaatit. Tai Hamas, jonka poliittisessa peruskirjassa torjutaan kaikki kansainväliset rauhanaloitteet ja kiihotetaan juutalaisten kansanmurhaan.

Ajatus siirtokuntatuotteiden boikotoinnin mahdollistavista alkuperämerkinnöistä ei ole uusi.

Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) esitti aiemmin kesäkuussa blogissaan, että Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet tulisi merkitä. Näin kuluttajat, jotka eivät halua tukea Israelin siirtokuntien toimintaa taloudellisesti voisivat jättää ostamatta näitä tuotteita.

Hautalan mukaan siirtokunnat ovat ”merkittävä este Lähi-idän rauhanprosessin etenemiselle”. Merkittävämpi kuin palestiinalaisten äärijärjestöjen keskeytymätön terrorismi?

Mielestäni merkittävämpi este Lähi-idän rauhanprosessille on Mahmoud Abbas, joka on kieltäytynyt neuvottelemasta rauhasta! Jopa silloin kun Netanjahu ennen kokemattomalla tavalla pysäytti kaiken rakentamistoiminnan siirtokunnissa 10 kuukaudeksi. Ja yhä edelleen.

Tuomioja ja Hautala tuntuvat ajattelevan, EU:n linjan mukaisesti, että Lähi-idän konflikti johtuu Israelin miehityksestä ja siirtokunnista. Jos Israel ja siirtokunnat saadaan pois Länsirannalta ja Gazasta niin – tämän ajattelutavan mukaan - tulee rauha ja konflikti on ohi.

Mutta hetkinen!

Israelhan vetäytyi Gazasta ja purki sinne rakennetut siirtokunnat jo 2005. ”Miehitys” päättyi eikä tullut rauhaa vaan tuhansia Hamasin raketteja.

Palestiinan vapautusrintama (PLO) perustettiin vuonna 1964 ennen vuoden 1967 ”miehitystä” ja ennen kuin Länsirannalla oli ainuttakaan siirtokuntaa ja alue oli Jordanian vastoin YK:n jakosuunnitelmaa miehittämä samoin kuin Gaza Egyptin. Mitä Palestiinaa silloin oltiin ”vapauttamassa” ja mitä ”miehitystä” vastaan taistelemassa? Jos Israelin miehitys on konfliktin syy ja rauhan este miksei ollut rauhaa silloin kun Israel ei miehittänyt Länsirantaa ?

Tosiasiassa konfliktilla ei ole juuri mitään tekemistä siirtokuntien tai ”miehityksen” kanssa. Sodat ovat syttyneet, koska arabit ovat halunneet tuhota Israelin kaikissa sen muodoissaan ja hävittyään aloittamansa sodat ovat kieltäytyneet tekemästä rauhaa.

Ajatuksen Israelin siirtokuntatuotteiden alkuperämerkinnöistä ja boikotoimisesta Suomessa nosti esiin Kirkon Ulkomaanavun (KUA) ja Finnwatchin yhteistyönä julkaisema selvitystyö ”Kielletyt hedelmät – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin” (2012). Siihen viitattiin ohimennen myös Hesarin jutussa. Varsin nopeasti (raportti julkaistiin maaliskuussa) ovat siis selvitystyön suositukset ja linjaukset saaneet kaikupohjaa suomalaisissa poliitikoissa ja ministereissä.

Huolellinen tutustuminen Finnwatchin raporttiin paljastaa kuitenkin vakavia puutteita asian käsittelyssä. Palaan tähän kaikkeen paremmalla ajalla lähemmin tuonnempana toisessa blogikirjoituksessa.

Nyt totean vain, että selvityksen laatijoiden tapa käsitellä Lähi-idän konfliktin taustoja syineen ja seurauksineen – mikä muodostaa keskeisen perustelun raportin boikottivaatimuksille – paljastaa paikoin perustavaa laatua olevan tietämättömyyden tosiasioista. Asioista perillä olevan lukijan on mahdotonta olla välttymättä ajatukselta, että laatijoiden aatteellinen asenteellisuus on paikoin vienyt voiton kylmistä tosiasioista.

Lopputuloksena onkin kiusallisen yksipuolinen selvitys, joka paikoin johtaa lukijoitaan räikeästi harhaan. Kuten väittäessään, että Israelin rakentama turva-aita ”ei ole onnistunut Israelin määrittelemässä tavoitteessa lisätä alueen turvallisuutta…” (s.10). Tämä on täysin käsittämätöntä ja mielikuvituksellista tekstiä!

Tosiasiat osoittavat vastaansanomattomasti, että turva-aidan rakentaminen  on merkittävällä tavalla onnistunut edesauttamaan Israelin siviiliväestöön kohdistuvien terrori-iskujen pysäyttämisessä, joissa sitä ennen oli saanut surmansa lähes tuhat israelilaissiviiliä.

On lisäksi kummallista ja perin huolestuttavaa, että Finnwatchin raportissa samassa yhteydessä puhutaankin palestiinalaisterroristeista lainausmerkeissä (” ”)? Miksi ihmeessä? Näin laatijat hämärtävät kyseenalaisella tavalla turva-aidan rakentamisen todellisen syyn. Vai onko laatijoilla ollut sellainen ajatus, että palestiinalaisten itsemurha-iskut israelilaissiviilejä kohtaan eivät olekaan terrorismia, vaan jollain tavoin oikeutettua toimintaa? Jos ei, mikä tarve lainausmerkeille sanan ”palestiinalaisterroristi” ympärillä?

Mutta kuten totesin, palaan Finnwatchin raportin analyysiin lähemmin uudessa blogissa tuonnempana.

Boikottivaatimusten esittäjät, olivatpa he päättäjiä tai poliittisia aktivisteja, lienevät useat täysin vilpittömiä asiansa kanssa. Ilmiliekeissä roihuava punavihreä aatteen palo ei kuitenkaan kykene kätkemään tietämättömyyttä tosiasioista Lähi-idän konfliktin suhteen. Jos tosiasiat konfliktin taustoista eivät ole kohdallaan putoaa boikottivaatimuksilta tyystin moraalinen pohja.

Israelin boikotoimisen helpottamiseksi vaadittavat siirtokuntatuotteiden alkuperämerkinnät ovat lähinnä poliittista kiusantekoa. Ei Lähi-idän rauhanprosessia näillä eväillä sen enempää käynnistetä kuin viedä eteenpäinkään.

Monien kyvyttömyys ymmärtää Lähi-idän konfliktia totuudenmukaisesti sen asianmukaisissa puitteissa ajaa ihmiset askartelemaan konfliktin kannalta epäolennaisten asioiden parissa, kuten appelsiinien ja alushousujen.

Twitter ja valokuvahuijaukset - Propagandasota Israelia vastaan somessa käy kuumana

Viikonvaihteessa alkanut rakettitulitus Gazasta Israeliin jatkuu. Se alkoi Israelin surmattua ilmaiskussa kaksi palestiinalaista terroristijohtajaa, jotka tiedustelutietojen mukaan valmistelivat iskua Egyptin rajan kautta Israeliin. Hamasin hallinnoimassa Gazassa toimivat Iranin rahoittamat terroristiryhmät ovat perjantaista 9.3. alkaen ampuneet puurim-terveisinä yli 200 rakettia ja ohjusta (Kassam, Grad) Israeliin.

Israelin uusi ohjuspuolustusjärjestelmä Iron Dome on toiminut kapasiteettinsa äärirajoilla onnistuen pysäyttämään yli 90 prosenttia Israelin asutuskeskuksiin suunnatuista ohjuksista. Osa palestiinalaisraketeista on pudonnut asumattomille aukeille alueille aiheuttamatta vahinkoa.

Huomioni kiinnittyi sunnuntai iltana netissä surffatessani Iltalehden sivuilla aiemmin samana iltapäivänä klo 14:47 julkaistuun artikkeliin ”Israelin ilmaiskut Gazaan jatkuvat”. Jutun yhteyteen oli poimittu eri kuvatoimistojen kuvia, joista järjestyksessä toinen oli Jim Hollanderin (EPA) kuva Iron Dome ohjuspuolustusjärjestelmästä toiminnassa. Kuvatekstissä väitettiin, että ”Israel on iskenyt ohjuksin Palestiinaan”.

Lähetin välittömästi toimitukselle palautetta, jossa selvitin lyhyesti kuvatekstin olevan harhaanjohtava. Totesin, että kuvassa oleva hökötys on Israelin maasta ilmaan laukaistava Iron Dome ohjuspuolustusjärjestelmä. Se ei suinkaan ammu mitään ohjuksia mihinkään ”Palestiinaan” vaan torjuu Gazasta Israelin siviiliasutuksiin ammuttuja terroristien Kassam raketteja ja Grad –ohjuksia. ”Kiitos, että korjaatte kuvatekstin mahdollisimman pian”, päätin viestini.

Palaute ilmeisesti saavutti oikean henkilön. Noin tunti myöhemmin kuvateksti oli korjattu muotoon, joka nyt on nähtävillä Iltalehden netissä: ”Israelin Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmä laukaisee torjuntaohjuksen. Sunnuntaina Israel torjui kymmenisen Gazasta ammuttua Grad-ohjusta. (JIM HOLLANDER / EPA)”

Kyse oli tuskin Iltalehden tahallisesta virheestä, sillä myös Hollannissa uutistoimisto AFP:n kuvaan, ja Englannissa Reutersin kuvaan Iron Dome –järjestelmästä oli liitetty samanlainen teksti, jonka väitettiin kuvaavan Israelia ampumassa ohjuksia Gazaan. Sittemmin AFP on korjannut harhaanjohtavan kuvatekstin. Iltalehti vain seurailee kansainvälisten kuvatoimistojen kuviinsa liittämiä tekstejä.

Tässä kritiikittömyydessä, yhdistettynä kiivaaseen uutisrytmiin, piilee ansa, jota palestiinalaiset osaavat hyödyntää.

Kuten aiemmissa konflikteissa kuvaajien tuotokset eivät aina suinkaan ole objektiivisia. Manipuloituja ja  lavastettuja kuvia levisi länteen niin Libanonin kesäsodan 2006 aikana (kts. tästä ja tästä) kuin Välimerellä sattuneen Mavi Marmara flotillaselkkauksen yhteydessä 2010 (kts. tästä).

Vaikka viime perjantaina alkanut rakettitulitus Gazasta on kestänyt vasta yhden viikonvaihteen on maailmalle levinnyt sosiaalisen median välityksellä kuvahuijauksia Israelin ilmaiskujen väitetyistä tuhoista ja uhreista.

Ainakin kaksi sosiaalisessa mediassa viimeisen 24 tunnin aikana levinnyttä kuvaa ovat osoittautuneet huijauksiksi.

Khulood Badawi niminen henkilö välitti Twitterin kautta kuvan, jossa väitettiin palestiinalaisisän kantavan sylissään Israelin sunnuntaina (11.3.) ilmaiskussa surmansa saanutta tytärtään. Myöhemmin saman kuvan tweetasi eteenpäin Diane Alzeer minkä jälkeen sitä on alle vuorokaudessa tweetattu eteenpäin ainakin 300 kertaa.

Toinen tweetaaja, Avi Mayer huomasi kuitenkin, että samaa kuvaa oli käytetty jo ainakin vuonna 2009! Siis yli kolme vuotta sitten. Mayer oli löytänyt viittauksen, jossa kuva liitettiin Irakin sotaan. Alzeer kuitenin väitti kuvan olleen otetun eilisiltana Gazassa ja tweetasi sen eteenpäin kansainväliselle lehdistölle. Jatkotutkimukset ovat osoittaneet, ettei kuvalla ole mitään tekemistä Gazan eilisiltaisten tapahtumien kanssa.

Kyseessä on uutistoimisto Reutersin elokuussa vuonna 2006 ottama kuva! Alun perin sen väitettiin esittävän Israelin ilmaiskussa menehtynyttä lasta. Reuters kutienkin joutui korjaamaan kuvatekstin nopeasti kun kävi ilmi, että Gazan sairaalalähteiden mukaan tyttö olikin kuollut pudottuaan vahingossa keinusta.

Melkoinen skandaali on sekin, että kuvahuijauksen liikkeelle laskenut Badawi on Gazassa toimivan YK:n alaisen järjestön (OCHA – the UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs) tiedotus- ja mediakoordinaattori. 

Toinen tuore kuvaharhautus Gazasta on Maissam Nablussin käsialaa. Hän postasi sunnuntaina, 11. Maaliskuuta Facebook sivullaan kuvan, jonka väitettiin esittävän voimakasta räjähdystä Gazaan tehdyssä ilmaiskussa. ”Hyökkäys Gazaan tänään”, oli kuvan otsikko. Se levisi jälleen nopeasti viraalina Twitterin kautta. Esimerkiksi Gaza Youth Break Out –ryhmä tweetasi kuvaa eteenpäin väittäen sen esittävän ilmaiskua Gazaan sunnuntaina.

Kyse on huijauksesta.

Kuva on esiintynyt netissä aikaisemmin. Reuters julkaisi kuvan sivuillaan jo vuonna 2009. Se on otettu tammikuussa 2009 Gazan operaation (Cast Lead) aikana ja esittää Israelin ilmaiskun aiheuttamaa räjähdystä etelä Gazassa Rafassa. Kuva ei liity siis viime sunnuntain 11.3. tapahtumiin Gazassa.

Kuvahuijauksia leviää myös YouTubessa. Palestiinalaispropagandistit laskivat perjantaina 9. Maaliskuuta YouTubessa liikkeelle videopätkän, jonka mukaan Israel tappaa siviilejä Gazassa. Videolla näkyy pahoin haavoittunut, mutta elossa oleva isä ja hänen surmansa saanut pieni lapsensa. Sydäntä särkevä näky.

Videolla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä Gazan tapahtumiin. Se oli ilmestynyt YouTubessa jo kolme viikkoa aikaisemmin. Ennen viikonvaihteen väkivaltaisuuksia Gazan ja Israelin rajalla. Video on kuvattu Syyriassa, Homsin kaupungissa, jossa Basshar al-Assad on surutta surmannut oman maansa siviilejä. Myös videolla näkyvä isä ja hänen pieni lapsensa ovat Assadin veritöiden uhreja.

Palestiinalaispropagandistien käsissä yksi kuva puhuu, ja tarvittaessa valehtelee, enemmän kuin tuhat sanaa.

Terroristien raketit siis lentävät jälleen etelä-Israelissa levittäen tuhoa ja pelkoa. Miljoonalla israelilaisella on noin 15 sekuntia aikaa juosta suojaan ilmahälytyksen sattuessa. Siinä ajassa harva suomalainen ehtisi edes ulos työpaikaltaan. Koulut ovat olleet suljettuina Ashkelonissa, Be'er Shevassa sekä Ashdodissa. Israel on pyrkinyt pysäyttämään siviiliväestöään ihmiskilpenä käyttävät terroristit ilmaiskuin. Konfliktin molemmin puolin on aiheutunut sekä omaisuus- että henkilövahinkoja.

Muistan käynnin muutama vuosi sitten patmosryhmän kanssa Karmyyan kibbutsilla Eden tyttökoululla etelä-Israelissa. Koulu on terroristien rakettien kantaman päässä. Patmos on tukenut tyttökoulua monella eri tavalla. Muun muassa lahjoittamalla koululle täysosuman kestävän rakettisuojan. Kuten Esterin kirjassa sanotaan: ”Kenties juuri tällaista aikaa varten”. Videon tästä koulusta ja Patmoksen lahjoittamasta, nyt niin tarpeeseen tulleesta suojasta, voit katsella tästä linkistä.

Missä ovat Lähi-idän rauhan jarrumiehet?

”Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinalaisvaltion luominen on vain keino arabien yhdistämiseksi ja taistelun jatkamiseksi Israelia vastaan.” Zuheir Mohsein (1936-1979), PLO:n kokrkea- arvoinen virkailija.

Yhdysvaltalaisen Religions for Peace -järjestön konfliktinehkäisy- ja rauhantyön ohjelmien johtaja, Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajana työskennellyt Antti Pentikäinen arvioi sinänsä ansiokkaassa kolumnissaan KOTIMAA –lehdessä (14.4.2011) nykypäivän rauhanvälityksen haasteita maailmalla. Lähi-idän kohdalla Pentikäinen toteaa: ”Palestiinan valtion esteenä näyttää olevan se, ettei Israel halua rauhaa vaan maata”. Tämä on minusta omituinen ja historiaton tulkinta Lähi-idän tilanteesta.

Vuonna 1937 brittiläisen lordi Peelin komissio ehdotti kansainväliselle yhteisölle brittiläsen mandaatin alueen jakamista arabien ja juutalaisten kesken. Arabit olisivat saaneet reilu 80 % jakoesityksen alueesta. Siionistit hyväksyivät jakoajatuksen sinänsä ollen valmiita neuvottelemaan yksityiskohdista. Arabit torjuivat koko jakoajatuksen ehdottomasti ja vastasivat siihen arabimellakoiden väkivaltaisuuksilla. Jerusalemin suurmufti al-Husseini sai taloudellista ja materiaalista tukea väkivaltaisuuksien lietsomiseen Hitlerin hallitukselta.

YK esitti 1947 jakosuunnitelman (181), jonka jälleen siionistit hyväksyivät  ja arabit hylkäsivät tyystin vastaten siihen kiihtyvällä väkivallalla. Toukokuussa 1948 viiden arabivaltion armeijat tunkeutuivat maahan pyrkimyksenään hävittää vastaperustettu juutalaisvaltio ja tehdä tyhjäksi jakosuunnitelma. Juutalaisille ei haluttu ”edes postimerkin kokoista aluetta”,  julisti Jerusalemin mufti.

Sodan päätyttyä aselepoon 1949 arabit ehdottomasti eivät suostuneet minkäänlaisiin rauhansopimuksiin. Jordania miehitti sodassa Länsirannan ja Egypti Gazan eivätkä  tehneet lähes 20 vuoteen elettäkään noilla alueilla valtion perustamiseksi palestiinalaisille. Eivätkä palestiinalaiset edes itse sellaisen valtion luomista noina vuosina vaatineet. Sen sijaan perustettiin PLO, jonka tarkoituksena oli, ei Palestiinan valtion luominen, vaan juutalaisvaltion hävittäminen. Tuolloin ei ollut siirtokuntia eikä Israelin miehitystä sen enempää Gazassa kuin Länsirannallakaan. Silti ei ollut rauhaa.

Kuuden päivän sodan hävittyään 1967 arabijohtajat ehdottomasti torjuivat Israelin kesäkuisen tarjouksen rauhasta ja puolustussodassa vallattujen alueiden palauttamisesta rauhansopimuksen vastineena. ”Ei rauhaa! Ei tunnustamista! Ei neuvotteluita!” vastattiin Nasserin johdolla Khartoumissa samana vuonna. Sodan jälkeen laadittu YK:n päätöslauselma 242 ei, vastoin yleistä uskomusta, edellytä Israelia vetäytymään kaikilta miehitetyiltä alueita. Päätöslauselman perusteella Israelilla on kansainvälisoikeudellinen peruste pitää ja hallinnoida puolustussodassa hyökkääjältä vallattuja alueita siihen saakka kunnes yhteisissä neuvotteluissa saadaan aikaan kestävä ja oikeudenmukainen rauha, sekä sopimus "turvallisista ja tunnustetuista" rajoista. Sen jälkeen tapahtuva vetäytyminen toteutuu noiden neuvoteltujen rajojen mukaisesti. Kiistanalaiset alueet eivät tulleet Israelin haltuun siksi, että Israelin halusi maata ja laajentua, vaan puolustussodassa Jordanian agressiota vastaan tämän liityttyä Israelin painokkaista vetoomuksista huolimatta Egyptin ja Syyrian rinnalle sotaan.

Vuonna 1979 Egypti ja Israel solmivat rauhan Camp Davidissa. Israel sai rauhan, vetäytyi Siinailta ja Ariel Sharonin johdolla Siinaille perustetut siirtokunnat evakuoitiin. Näin toteutui osaltaan päätöslauselman 242 periaate rauhasta ja tunnustetuista rajoista. Camp Davidin sopimukseen sisältyi myös Beginin oikeistohallituksen hyväksymä ehto pyrkimyksistä ryhtyä toimiin palestiinalaisten autonomisen itsehallinnon järjestämiseksi Gazassa ja Länsirannalla. Palestiinalaiset torjuivat tällaisen esityksen ja pyrkimyksen ehdottomasti. Esitys jäi toteuttamatta. Muutama vuosi rauhansopimuksen jälkeen Muslimiveljeskunnan kiihkoiljat surmasivat Sadatin sotilasparaatin yhteydessä.

Arafatille tarjottiin palestiinalaisvaltiota Barakin hallituksen aikana Bill Clintonin johdolla neuvotteluissa 2000-2001. Hän olisi saanut 97% Länsirannasta maavaihdoksin, 100% Gazasta ja Itä-Jerusalemin, sekä USD 35 mrd:n tukipaketin pakolaisten auttamiseksi. Arafat torjui historiallisen tarjouksen ja aloitti sodan, intifadan. ”Olet suurmies”, lohdutteli Arafat Clintonia kariutuneiden neuvotteluiden jälkeen. ”En ole suurmies. Minä olen luuseri ja sinä teit minusta sellaisen” vastasi Clinton. Arafatin neuvonantaja, Saudi-Arabian prinssi Bandar kutsui Arafatin käytöstä ”rikokseksi palestiinalaisia kohtaan”.

Israel vetäytyi Gazasta 2005 ja evakuoi kaikki Gazan juutalaiset antaakseen mahdollisuuden rauhalle. Ei tullut rauhaa. Tuli tuhansia raketteja Israelin siviilien niskaan. Alueen otti haltuunsa Hamas, joka vaalit voitettuaan kaappasi verisesti vallan ja ajoi kilpailevan Fatahin pakosalle Länsirannalle, samoin kansainäliset EU-tarkkailijat raja-asemilta. Peruskirjansa mukaisesti Hamas pyrkii juutalaisten hävittämiseen ja torjuu kaikki kansainväliset rauhanaloitteet palestiinalaisvaltiosta Israelin rinnalle.

Netanjahu teki pääministeriksi noustuaan mitä ei yksikään hallitus Israelissa, sen enempää oikeisto- kuin vasemmistolainenkaan, ole milloinkaan tehnyt: Pysäytti rakentamisen Länsirannan siirtokunnissa 10 kuukaudeksi saadakseen Abbasin palaamaan neuvottelupöytään. Yhdeksään kuukauteen Abbasia ei näkynyt eikä kuulunut. Yhdysvaltain painostuksesta viimein neuvotteluihin saatu Abbas käveli ulos ensimmäisen tilaisuuden saatuaan.

Israelin haluttomuus antautua palestiinalaishallinnon maksimalististen vaatimusten edessä ei merkitse haluttomuutta rauhaan. Israel on nimenomaan ollut valmis neuvotteluihin juuri rauhasta ilman ennakkoehtoja. Miksi Abbas sen sijaan ryhtyi vaatimaan siirtokuntien sisällä tapahtuvan rakentamisen täydellistä pysäyttämistä neuvotteluiden ehtona? Vaatimus, jollaista palestiinalaiset eivät koskaan aikaisemmin ole esittäneet. Rakentaminen ei ole aikaisemminkaan estänyt neuvottelemasta Israelin kanssa.

Nyt palestiinalaiset pyrkivät ohittamaan kaikki neuvottelut pyrkiessään syyskuussa saamaan valtiollisen tunnustuksen suoraan YK:n turvallisuusneuvostolta tai tarvittaessa yleiskokoukselta 2/3 enemmistöllä. Valtiolle, jonka Abbas on toistuvasti sanonut haluavansa tyhjentää joka ainoasta juutalaisesta. Miksi kukaan Suomessa ei arvostele tällaista Judenrein –hankketta?

YK:lta syyskuussa haettava yksipuolinen valtiollinen tunnustus on palestiinalaishallinnon keino sivuuttaa neuvottelut osapuolen kanssa, joka on sanonut olevansa valmis neuvotteluihin ja rauhaan. Mihin muuten unohtui sekin, että palestiinalaiset ovat tähän asti vakuutelleet, etteivät pyri yksipuolisiin ratkaisuihin? Sellaiset kun sotivat kaikkia tähän astisia olennaisia YK:n päätöslauselmia, rauhanaloitteita ja Oslon sopimusta vastaan.

Arvostettu historioitsija Benny Morris on todennut, että palestiinalaisten yksipuolinen YK-taktiikka johtaisi siihen, että syntyvällä palestiinalaisvaltiolla ei olisi mitään kansainvälisiä velvoitteita Israelia kohtaan. Palestiinalaiset saisivat valtion ilman, että heidän tarvitsisi antaa Israelille mitään. Jää nähtäväksi kuinka kansainvälinen yhteisö hankkeeseen suhtautuu.

Abbas ei halua neuvotella rauhasta Israelin kanssa. Sen sijaan hän oli valmis neuvottelemaan terroristijärjestö Hamasin päästämisestä yhteishallitukseen. Heti Kairossa tapahtuneen  ratkaisun jälkeen Hamas ilmoitti, ettei sopimus yhteishallituksesta merkitse missään olosuhteissa minkäänlaista Israelin tunnustamista tai rauhanneuvotteluita sen kanssa.

Pentikäisen häiritsevän epähistoriallinen tulkinta Israelin haluttomuudesta rauhaan johtaa hänet etsimään vastausta väärästä suunnasta, Israelin laajentumispyrkimyksistä (”Israel haluaa … maata”). Kuitenkin joka kerta alueen arabit ovat torjuneet maan jakamisen silloinkin kun siionistijohtajat ovat siihen suostuneet, kuten edellä olevasta katsauksesta käy ilmi. Kuten Abba Eban aikanaan totesi: Palestiinalaiset eivät milloinkaan ole jättäneet käyttämättä hyväkseen tilaisuutta jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Nykytilanteessa Israel luonnollisesti ei ole valmis luovuttamaan puolustussodassa laillisesti valtaamaansa Länsirantaa niin kauan kuin on olemassa mahdollisuus, että siitä tulee Gazan kaltainen terroristien sillanpääasema. Kuten historioitsija Benny Morris on todennut: ”Israelille kysymys turvallisuudesta on  historian valossa todellinen niin psykologisesti kuin objektiivisestikin, eikä sitä pidä väheksyä”.

Historia ei tue Pentikäisen Kotimaa -lehdessä esittämää tulkintaa. Päinvastoin: Palestiinalaiset, jotka tänä päivänä ovat kansa, eivät edelleenkään halua rauhaa, vaan maan. Miksi he muuten olisvat yksipuolisesti perustamassa valtiota neuvottelematta rauhasta Israelin kanssa? Palestiinalaisvaltion este ja rauhan todelliset jarrumiehet ovat muualla kuin Israelissa. Palestiinalaisten väkivaltaisessa poliittisessa kulttuurissa ja yltiömaksimalistisissa vaatimuksissa, johon mahtuu kaikki tai ei mitään.

Yhdysvaltalainen arvostettu juristi Alan Dershowitz on todennut Pentikäistä realistisemmin: Palestiinalaiset saavat oman valtion sinä päivänä kun he haluavat rauhaa Israelin kanssa enemmän kuin Israelin tuhoa.

Gazan laivaisku - suomalaisen sotilasasiamiehen analyysi

Tapanani ei ole ollut rasittaa blogiani apologiagenreen kuulumattomilla suuria intohimoja herättävillä aiheilla, kuten Lähi-itä. Gazan laivaisku on kuitenkin ollut sen verran vahvasti ja yksipuolisesti esillä mediassa ja tapahtumien kulusta on lisäksi monilla ollut vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa. Siksi vielä tämän yhden kerran aiheeseen liittyen tämä linkkivinkki.

Kommodori evp Mikko Taavitsaisen hyvä ja kiihkoton analyysi Gazan laivaiskusta Suomen Kuvalehden nettisivuilla:

• Gazan laivaisku: Israelin tiedustelu teki virheen ja aktivistit suunnittelivat taistelua - lue analyysi tapahtumista

Kirjoittaja on kommodori evp, joka toimi sotilasasiamiehenä Lähi-idässä
vuosina 2005-2009.

Astu laivaan - tai älä sittenkään... - Mavi Marmara ja "rauhanaktivistit" Välimerellä

Viidellä avustuslaivalla kuudesta kaikki sujui ilman välikohtausta. Vain yhdellä - turkkilaisella Mavi Marmaralla - syntyi väkivaltaisuuksia. Miksi?

Turkkilaislaivan omistajana ja lähettäjänä toiminut islamistinen IHH "hyväntekeväisyysjärjestö" osallistui mm. vuonna 1999 yritykseen tehdä pommi-isku Los Angelesin lentokentälle. Sittemmin se on rekrytoinut jihadisteja pyhään sotaan eri puolille maailmaa, salakuljettanut aseita, pessyt rahaa ja rahoittanut Hamasia. Tiedot ovat - yllätys, yllätys - turkkilaisilta viranomaisilta, jotka aikanaan kielsivät IHH:n toiminnan. Tanskalaisen tutkimuslaitoksen tutkija Evan Kohlman paljasti IHH:n yhteydet terrorismiin jo 90-luvun lopulla.

• Shooting the Messenger: A Look at the Facts on the Turkish Aid Group IHH (Evan Kohlman).
• The terror finance flotilla (Jonathan Schanzer) The convoy of ships allegedly trying to bring aid to the Gaza Strip was organized by a group belonging to an officially designated terrorist organization.

Mavi Marmara - ei omena kauas puusta putoa.
(Videot kannattaa avata koko näytölle niin näkyvät paremmin. Jos pitäisi katsoa vain yksi, niin aloita Glenn Beckin analyysistä).

Välähdyksiä matkatunnelmista laivalla:



Israelin merivoimat pyysi laivaa muuttamaan kurssia ja radiosta vastattiin...


Tästä editoimaton versio.

Näin "rauhanjihadistit" toivottivat alukseen nousevat israelilaissotilaat tervetulleeksi ennen kuin ainoatakaan laukausta oli ammuttu - tunnelma on heti kuin suoraan Stanely Kubrikin Avaruusseikkailu 2001 avauskohtauksesta:



Mitä itse tekisit, jos riehuva väkijoukko kävisi kimppuusi muun muassa näillä:


















Glenn Beck tekee hyvän analyysin tilanteesta:



Ettei unohtuisi, näin Hamas hallitsee Gazaa:



Lopuksi - tekopyhyys ensin paljastettuna ja sitten toistettuna:



Ja vielä PS: Tanskalaisen toimittajan Steffen Jenssenin silminnäkijäraportti Gazan humanitaarisesta tilanteesta heti laivueselkkauksen jälkeen:

• The situation in Gaza: The problem is more a shortage of work than a shortage of food

Miksi Israel valvoo Gazan merisaartoa? Olisiko tässä yksi vastaus:

• Video: Egyptian Expert on International Law Ahmad Hassan Omar: Turkey and Other Countries Should Use Aid Convoys to Transfer Weapons to Gaza and Returning Refugees to Acre

--------

Terroristijärjestö Hamasin perustajan poika löysi Kristuksen

Uutiset Hamasin perustajajäsenen, sheikki Hassan Yousefin pojan, Mosab Hassan Yousefin uskoontulosta levisivät maailmalla aikanaan kulovalkean tavoin.

Yousefin uudestisyntymiseen johtaneet tapahtumat alkoivat, kun Jerusalemin kadulla vastaantullut turisti kutsui hänet raamattupiiriin. Erityisesti yksi Jeesuksen sana Raamatussa pysäytti terroristijärjestön perustajan pojan: "Rakastakaa vihollisianne...". Yhdysvaltalainen FOX uutisyhtiö teki Yousefin uskoontulosta reportaasin.

Yousefin tapaus osoittaa, että Kristus on todellinen Rauhanruhtinas levottomassa Lähi-idässä ja hengellistä työtä tulee tuke sekä juutalaisten että arabien parissa.

Tuoreimmassa Haaretz -lehdessä (24.2.) kerrotaan nyt melkoinen uutinen: Mosab Hassan Yousef myös toimi vuosien ajan Israelin turvallisuuspalvelun yhteyshenkilönä ennen kuin hän pakeni vuonna 2007 Yhdysvaltoihin. "Vihreä Prinssi" nimellä tunnettu informantti oli yksi Shin Bet turvallisuspalvelun luotetuimpia lähteitä ja hänen avullaan Israel kykeni estämään lukuisia itsemurhaiskuja muun muassa toisen intifadan aikana. Näin kuului mm. presidentti Shimon Peresin epäonnistunut salamurhahanke.

Yousefin uskoontulosta kertova FOX News yhtiön YouTube -pätkä samoin kuin käännös Haaretzin laajemmasta artikkelista löytyy kiinnostuneille Patmos Lähetyssäätiön nettiblogista >>

Palestiinalaislasten kasvatusta Hamas-tyyliin

En yleensä rasita blogiani näillä Lähi-itä jutuilla, koska ne eivät oikeastaan kuulu blogin genreen ja tuppaavat herättämään hallitsemattomia tunteita. Mutta näitä videopätkiä en malta olla laittamatta muistutukseksi todellisuudesta, joka useinkaan ei saa riittävästi huomiota tiedotusvälineissä.

Tästä ei poliittinen satiiri parane. Mutta asia irvailun takana ikävä kyllä totta:

The Daily Show With Jon Stewart	Mon - Thurs 11p / 10c
Story Hole - Children's Cartoons From Hamas
www.thedailyshow.com
Daily Show Full Episodes Political Humor Health Care Crisis

Palestiinalaishallinnon (PA - Palestinian Authority) TV aseman (PATV) lähetys tammikuun 29. päivältä 2010. PATV on Fatahin eli ns. "maltillisen" siiven tv-asema:



Kotivideo koulun päättäjäisjuhlasta - Palestiinalaislasten rauhankasvatusta hamas-tyyliin:




Last but not least - Hamas vainoaa Gazassa kristittyjä: